Artikkelit jotka sisältää sanan 'k'

Tutkimusartikkeli

artikkeli 24001, Tutkimusartikkeli
Paula Jylhä, Saija Huuskonen, Anssi Ahtikoski, Jyrki Hytönen, Lasse Aro. (2024). Mänty, kuusi, raudus- ja hieskoivu kivennäismaa- ja turvepeltojen metsityksessä – puuntuotos, hiilensidonta ja yksityistaloudellinen kannattavuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2024 artikkeli 24001. https://doi.org/10.14214/ma.24001
Original keywords: kannattavuus; puuntuotos; pellonmetsitys; hiilensidonta; biomassatuotos; paljaan maan arvo
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Peltojen metsitystä alettiin tukea Suomessa 1970-luvun alussa, jolloin tavoitteena oli vähentää maataloustuotantoa. Vuosina 2021–2023 voimassa olleella metsitystukilainsäädännöllä edistettiin hiilensidontaa metsittämällä maataloustuotannosta jo poistuneita peltoja ja muita joutoalueita. Tutkimuksessa selvitettiin puuntuotosta, metsityksen kannattavuutta ja hiilensidontaa männyllä ja kuusella sekä raudus- ja hieskoivulla 1990-luvun alussa perustetuilta, onnistuneiksi arvioiduilta pellonmetsityskokeilta kerätyn aineiston avulla. 29–30-vuotiaina mitattujen puustojen jatkokehitystä ennustettiin Motti-ohjelmistolla, ja kannattavuuden mittarina käytettiin paljaan maan arvoa (PMA). Kuusella mitattiin suurin puuntuotos. Sen keskimääräinen vuotuinen tilavuuskasvu oli kivennäismaalla 9,1 m3 ha-1 ja turvemaalla 7,7 m3 ha-1. Männyllä vastaavat tuotokset olivat 7,6 ja 7,1 m3 ha-1 a-1; rauduskoivulla 8,1 ja 7,1 m3 ha-1 a-1 ja hieskoivulla 6,7 ja 7,1 m3 ha-1 a-1.  PMA oli kuusella ilman metsitystukea 3 %:n korkokannalla kivennäismailla noin 2 500 € ha-1 ja turvemailla 1 300 € ha-1. Metsitys oli muilla puulajeilla pääsääntöisesti kannattamatonta ilman tukea. Joutoalueiden metsitystuki olisi nostanut edellä mainitut PMA:t kuusella kivennäismailla 2-kertaiseksi ja turvemailla 2,3-kertaiseksi, ja myös rauduskoivun kasvatuksesta kivennäismailla olisi tullut kannattavaa. Hiilidioksiditonni olisi turvemailla kiertoaikana saatu kuusella sidotuksi 3,4 €:n metsitystuella (laskentakorko 3 %). Kivennäismailla metsitystuen käyttö olisi ollut kuusella ja rauduskoivulla yhtä tehokasta (tuki n. 3,7 € t-1 CO2-1). Männyllä metsitystukea olisi jouduttu käyttämään sidottua hiilidioksiditonnia kohden noin 30 % enemmän kuin kuusella sekä kivennäis- että turvemailla. Korkean puuntuotoksen, kannattavuuden ja tehokkaan hiilensidonnan perusteella pellot kannattaisi metsittää kuusella, elleivät maan ominaisuudet tai maisematekijät rajoita puulajivalintaa.

artikkeli 23017, Tutkimusartikkeli
Sari Pynnönen, Liina Häyrinen, Katja Lähtinen, Sirpa Tani, Sami Berghäll. (2024). Suomalaisten aikuisten metsäsuhde: tuloksia tiedosta, kokemuksista ja toiminnasta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2024 artikkeli 23017. https://doi.org/10.14214/ma.23017
Original keywords: kyselytutkimus; ekosysteemipalvelut; luontokokemukset; luontosuhde; metsäkokemukset; metsäsuhde; monimuuttujamenetelmät; ympäristökasvatus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsäsuhde vaikuttaa olennaisesti kokemukseen metsien käyttömuotojen legitimiteetistä ja tulevaisuuden metsien käytön suunnitteluun. Ihmisen luontosuhde kehittyy elämän varrella ja koostuu muun muassa elämänkokemuksista, tiedoista, taidoista ja sosiaalistumisesta. Luonto- ja metsäsuhde on kullekin henkilökohtainen, mutta samanaikaisesti suhde luontoon kehittyy myös yhteisön jäsenenä tapahtuvan sosiaalistumisen kautta. Suomalaisten luontosuhteissa metsät ja suhde metsiin ovat perinteisesti olleet erityisen tärkeässä asemassa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan metsäsuhteen merkitystä nykypäivän suomalaisille. Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa suomalaisten aikuisten metsäsuhteiden erilaisia ulottuvuuksia sekä niiden yhteyksiä toisiinsa, erityisesti suhteessa yhteiskunnallisia hyötyjä tuottaviin ekosysteemipalveluihin. Lisäksi metsäsuhteiden ulottuvuuksia tarkastellaan eri-ikäisten aikuisten suhteen. Tutkimuksen käsitteellinen viitekehys perustuu ympäristösuhdetta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen, jota käytetään suomalaisille aikuisille tehdyn laajan kyselytutkimusaineiston (n = 822) monimuuttujamenetelmin tehtyjen analyysien lähtökohtana. Metsäsuhdetta analysoitiin neljästä eri näkökulmasta, jotka olivat: metsiin ja luontoon liittyvä toiminta ja kokemukset, metsien ja luonnon tuottamat hyödyt, metsiin ja luontoon liittyvät huolet sekä metsien ja luonnon hyväksi toimiminen. Tulosten mukaan suomalaisten luonto- ja metsäsuhteet perustuvat sekä yksilöllisiin että yhteisöllisiin kokemuksiin. Tulokset viittaavat siihen, että metsäsuhteiden eri ulottuvuudet limittyvät keskenään, mikä kertoo ilmiön moninaisuudesta. Myös ihmisen ikä vaikuttaa metsään liittyvien ajanviettotapojen, tietojen, taitojen ja kokemusten painottumiseen sekä luonnon hyväksi tehtävässä toiminnassa. Metsäsuhdetta koskevat tulokset auttavat ymmärtämään kansalaisten metsiin liittämiä arvostuksia ja sitä, miten luonto-osaamista syventämällä voidaan edistää metsien kestävää käyttöä.

  • Pynnönen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki ORCID https://orcid.org/0000-0001-5427-8209 Sähköposti: sari.pynnonen@luke.fi (sähköposti)
  • Häyrinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki ORCID https://orcid.org/0000-0003-3853-932X Sähköposti: liina.hayrinen@luke.fi
  • Lähtinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki ORCID https://orcid.org/0000-0001-6260-5062 Sähköposti: katja.lahtinen@luke.fi
  • Tani, Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Kasvatustieteiden osasto, Helsinki ORCID https://orcid.org/0000-0002-5418-8702 Sähköposti: sirpa.tani@helsinki.fi
  • Berghäll, Helsingin yliopisto, Maatalous- ja metsätieteellinen tiedekunta, metsätieteiden osasto, Helsinki Sähköposti: sami.berghall@helsinki.fi
artikkeli 23013, Tutkimusartikkeli
Jaana Luoranen, Minna Kivimäenpää, Hanna Ruhanen, Katri Himanen, Johanna Riikonen. (2024). Douglaskuusen taimien pakkasenkestävyys on mäntyä ja kuusta huonompi: lyhytpäiväkäsittely douglaskuusen pakkasenkestävyyden parantajana. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2024 artikkeli 23013. https://doi.org/10.14214/ma.23013
Original keywords: Pinus sylvestris; paakkutaimi; Picea abies; karaistuminen; Pseudotsuga menziesii; taimikasvatus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
Ilmaston lämmetessä Suomessa aiemmin harvinaisten, eteläisempää alkuperää olevien puulajien viljely on herättänyt kiinnostusta. Lauhkealla ilmastovyöhykkeellä kasvavaa douglaskuusta (Pseudotsuga menziesii (Mirb.) Franco) on pidetty yhtenä vaihtoehtona metsäkuuselle sen kaarnakuoriaiskestävyyden vuoksi. Douglaskuusi on arka syyshalloille sekä pakkasvaurioille taimitarhakasvatuksen ja taimien pakkasvarastoinnin aikana. Yhtenä vaihtoehtona pakkasenkestävyyden parantamiseksi on taimituotannossa käytettävä lyhytpäivä- (LP) käsittely. Luonnonvarakeskuksen tutkimustaimitarhalla verrattiin ensimmäisen vuoden douglaskuusen taimien pakkasenkestävyyttä kuuseen (Picea abies (L.) H. Karst.) ja mäntyyn (Pinus sylvestris L.). Lisäksi testattiin kolmen viikon LP-käsittelyn vaikutuksia toisen vuoden taimien pakkasenkestävyyteen neljällä Suomesta kerätyllä siemenalkuperällä. Pakkasenkestävyydet määritettiin kontrolloiduilla pakkastesteillä kahtena syksynä sekä silmun puhkeamisvaiheessa. Douglaskuusi oli selvästi herkempi sekä syksyn pakkasille että keväthalloille kuin kotoperäiset havupuut. Douglaskuusen alkuperien välillä oli selviä eroja sekä niiden karaistumisrytmissä että reagoinnissa LP-käsittelyyn. LP-käsittely paransi silmujen, rangan ja neulasten pakkasenkestävyyttä syyskuun alussa kaikilla alkuperillä. Syyskuun ja lokakuun lopulla rangan ja neulasten pakkasenkestävyys parani käsittelyn seurauksena, mutta silmujen ei. Ilman käsittelyä rangan pakkasenkestävyys vaihteli –17 ja –25 °C:n välillä, ja vain Kouvolassa sijaitsevasta metsiköstä kerätty alkuperä saavutti pakkasvarastointiin vaadittavan kestävyyden. Tulosten perusteella douglaskuusen taimien karaistuminen on kotimaisia pääpuulajeja heikompaa. LP-käsittelyn avulla voidaan parantaa taimien alkusyksyn, ja jonkin verran myös loppusyksyn pakkasenkestävyyttä. Jos vieraslaji douglaskuusta halutaan viljelyllä Suomessa nykyistä laajemmin, on alkuperien valintaan ja niiden pakkasenkestävyyteen kiinnitettävä erityistä huomiota ja LP-käsittelyä kannattaa käyttää taimikasvatusvaiheessa parantamaan taimien kestävyyttä.
artikkeli 23012, Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad. (2024). CLT-levyjen käyttö ja kustannukset kantavuuden parantamisessa puunkorjuussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2024 artikkeli 23012. https://doi.org/10.14214/ma.23012
Original keywords: kustannuslaskenta; puunkorjuu; metsäkuljetus; kaukokuljetus; monikerroslevy; kulkukelpoisuus; kantavuus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Kuormatraktoreiden käytön aiheuttamat juuristovauriot ja urapainumat ovat todennäköinen riski suometsien puunkorjuussa. Suometsien puunkorjuussa oleellista on soveltuvan korjuukaluston valinta. Työtapaan kuuluu yleensä havutuksen käyttö ajourien vahvistamisessa. Erilliset maaperän vahvistamisratkaisut, kuten erityyppiset ajosillat ja kumimatot, ovat jääneet lähinnä kokeiluasteelle. Projektissa kehitettiin puutavara-autolla ja kuormatraktorilla käsiteltävät ja siirrettävät CLT-levyt (cross laminated timber). CLT-levyjä käytettäisiin kuormatraktorin kokoojaurien ja varastopaikkojen vahvistamiseen heikosti kantavilla turvemailla. CLT-levyjen rakenneratkaisuiden lisäksi tutkittiin puutavara-auton ja kuormatraktorin soveltuvuutta, ajanmenekkiä ja kustannuksia CLT-levyjen käsittelyssä ja siirroissa. Logistiikkakustannusten määritys perustui levyjen käsittelyn työaikatutkimuksella määritettyyn ajanmenekkiin sekä kuljetuskapasiteetin osalta levyjen laskennalliseen mitoitukseen. Kokonaispainoltaan 76 000 kg:n puutavara-auton laskennallinen kuljetuskapasiteetti oli 54 CLT-levyä, joista pystyttäisiin rakentamaan nimellispituudeltaan 108 metrin pituinen ajoura. Kuorma täyttäisi puutavara-auton tilavuuskapasiteetin, mutta kantavuudesta jäisi käyttämättä noin 16 000 kg. Kenttäkokeiden kokemusten ja aikatutkimuksen tulosten perusteella levyjen kuormaus (kuormaussykli noin 40 s/levy) ja kuorman purkaminen (kuormaussykli noin 35 s/levy) puutavara-autolla ja kuormatraktorilla oli kohtalaisen sujuvaa ja ajanmenekkien hajonta pientä. Sen sijaan varsinkin levyjen asennus ajouralle oli aikaa vievää (kuormaussykli noin 100 s/levy). Työn sujuvuuteen vaikuttivat merkittävästi muun muassa kuormatraktorin tyyppi, näkyvyys ja levyjen tartuntaratkaisut. Kun levyjen kaukokuljetusmatka korjuukohteelle oli noin 50 kilometriä, oli levyjen edestakaisen autokuljetuksen kokonaiskustannus vetoauton kuormalla (18 levyä) yli 500 euroa ja täysperävaunukuormalla (54 levyä) alle 800 euroa. Kuljetuskustannus kasvoi jyrkästi kuljetusmatkan suhteen, ja toisaalta muiden kuljetusten ketjuttaminen ja tyhjänä ajon korvaaminen muilla kuljetuksilla vaikuttivat oleellisesti kustannusten tasoon. Levyjen metsäkuljetuksen ja asennuksen yksikkökustannukset olivat pienimmillään 8–9 €/levy ja kasvoivat noin 1 €/levy kun metsäkuljetusmatka kasvoi sadalla metrillä. Levyjen määrän vaikutus yksikkökustannukseen oli vähäinen. Levyjen käytöllä voitaisiin saavuttaa puunkorjuussa suoria kustannussäästöjä tilanteissa, joissa puutavaran metsäkuljetusmatkaa voitaisiin lyhentää merkittävästi ja kuljetettava puutavara­määrä olisi suurehko, vähintään 500–1000 kuutiometriä. Tilanteissa, joissa korjuulohkon sijainti on heikosti kantavan maapohjan takana, voitaisiin levyjen käytöllä mahdollistaa korjuun ajoittaminen sulan maan ajalle.

artikkeli 22001, Tutkimusartikkeli
Mika Nieminen, Timo Pukkala, Leena Stenberg, Sakari Sarkkola, Aleksi Vihonen, Annukka Valkeapää. (2023). Jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäismetsätalouden vaikutus metsäisten valuma-alueiden vesistökuormitukseen Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2023 artikkeli 22001. https://doi.org/10.14214/ma.22001
Original keywords: metsät; ojitus; suot; ravinnekuormitus; vesistöt
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
Tutkimuksessa selvitettiin prosessimallinnukseen ja kokeellisiin tutkimuksiin perustuen jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäismetsätalouden vaikutusta metsäisiltä valuma-alueilta tapahtuvaan typpi- ja fosforikuormitukseen. Laskennan perustana oli, että metsätalouden vaikutus vesistökuormitukseen koostuu soiden ensiojituksen pitkäaikaiskuormituksesta eli ojituslisästä ja kivennäismaiden ja ojitettujen soiden hakkuiden ja lannoitusten sekä soiden kunnostusojitusten aiheuttamasta lyhytaikaisesta kuormituksesta. Laskennan lähtöaineistona käytettiin Metsään.fi-tietokannan metsävaratietoja. Tulosten perusteella siirtyminen tasaikäismetsätaloudesta jatkuvaan kasvatukseen vähentäisi metsätalouden vesistökuormitusta selvästi sekä noudatettaessa metsänhoidon suositusten mukaisia hakkuuohjeita että silloin, kun hakkuumäärät ovat nykyisellä tasolla. Eri maakunnista kuormitus vähenisi eniten Kanta-Hämeessä ja vähiten Lapissa. Kuormitus ojitetuilta soilta on huomattavasti suurempaa kuin kivennäismailta, mutta siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen vähentäisi hehtaarikohtaista kuormitusta kuitenkin suunnilleen saman verran kivennäismailla ja soilla seuraavan viiden vuosikymmenen aikana. Jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäismetsätalouden kuormituseroja ojitetuilla soilla pienentää se, että nuorissa tasaikäismetsätalouden metsissä vedenpinta on korkealla, mikä pienentää ojituslisää. Jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäismetsätalouden vesistövaikutusten arvioinnin kehittämiseksi tarvitaan edelleen kokeellisia tutkimuksia erityisesti erilaisista hakkuu- ja maanmuokkausmenetelmistä sekä ojitettujen soiden huuhtoumiin vaikuttavista prosesseista.
artikkeli 10721, Tutkimusartikkeli
Olli Salminen, Saija Kuusela, Pekka Punttila, Kimmo Syrjänen. (2023). Luonnonhoidon ja lisäsuojelun vaikutukset metsien monimuotoisuudelle tärkeisiin rakennepiirteisiin ja puuntuotannon mahdollisuuksiin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2023 artikkeli 10721. https://doi.org/10.14214/ma.10721
Original keywords: hakkuumahdollisuudet; monimuotoisuus; VMI; MELA; kuollut puu; skenaariotarkastelu; vanhat metsät
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa arvioitiin MELA-ohjelmiston mallipohjaiseen tarkasteluun perustuen nykyi­sen perusluonnonhoidon ja tehostetun luonnonhoidon vaikutuksia metsien monimuotoisuutta kuvaavien rakennepiirteiden kehitykseen vuosina 2015–2064. Vaikutusarviot tehtiin 70 miljoonan kuutiometrin vuosittaisen runkopuukertymän (Taso70) ja suurimman ylläpidettävän hakkuukertymän (TasoSY) mukaisilla hakkuiden tasoilla. Molemmat luonnonhoidon mallit perustuivat nykyisiin metsänhoitosuosituksiin ja vallitsevaan tasaikäisrakenteiseen metsien hoitoon. Voimaperäisimpänä toimenpiteenä tehostetun luonnonhoidon mallissa puuntuotannon ulkopuolelle siirrettiin monimuotoisuudelle arvokkaiden puuston rakennepiirteiden perusteella 1,2 miljoonaa hehtaaria nykyistä puuntuotannon metsämaata. Tämä lisäsuojelu, joka kohdistui etenkin korpiin ja iäkkäisiin kangasmetsiin, kasvatti suojellun metsämaan (ei sisällä kitu- tai joutomaata) pinta-alan nykyiseen nähden Etelä-Suomessa 2,7- ja Pohjois-Suomessa 1,4-kertaiseksi. Muina tehostetun luonnonhoidon toimina tarkasteltiin säästöpuiden määrän ja järeyden kasvatusta, sekapuuosuuden lisäystä harvennushakkuissa jätettävässä puustossa, ainespuukokoisen lehtipuun korjuun rajoittamista harvennushakkuiden aines- ja energiapuun yhdistetyssä korjuussa sekä kantojen nostosta luopumista. Puuntuotannon metsämaalla hakkuut määrittivät pitkälti metsien rakenteen kehitystä. Metsien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden kehitys oli TasoSY-ratkaisuissa Taso70:n vastaavia selvästi heikompi, ja merkittävien monimuotoisuusvaikutuksien kehittymiselle on sitä paremmin mahdollisuuksia, mitä maltillisempia hakkuita toteutetaan. Hakkuutasosta riippumatta tehostetun luonnonhoidon mallissa säästyi enemmän monimuotoisuudelle merkittäviä rakennepiirteitä kuin perusluonnonhoidon mallissa. Erityisesti lisäsuojelun merkitys korostui kasvavien hakkuiden aikana, ja TasoSY:n tehostetun luonnonhoidon ratkaisun rakennepiirteiden kehitys oli hyvin lähellä Taso70:n perusluonnonhoidon mukaista ratkaisua. Merkittävästä lisäsuojelusta ja muista luonnonhoidon toimenpiteistä huolimatta tehostetun luonnonhoidon malli antaisi tämän tutkimuksen perusteella mahdollisuuksia myös runkopuun hakkuumäärien lisäykseen viime vuosikymmenen (2011–2020) aikana keskimäärin toteutuneeseen runkopuun hakkuumäärään (68 milj. m3 v–1) verrattuna.

artikkeli 10774, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (2022). Typpilannoituksen ja harventamisen kasvuvaikutukset kaksijaksoisessa mänty–kuusisekametsässä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 artikkeli 10774. https://doi.org/10.14214/ma.10774
Original keywords: alikasvos; tilavuuskasvu; pituuskasvu; boniteetti; elpyminen; urea; viljavuus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimus tehtiin kangasmetsän kestokokeilla Muhoksella ja Jämsässä. Ylempää mäntyjaksoa harvennettiin metsänhoitosuositusten mukaisesti ja lannoituskäsittely 138 kg typpeä hehtaarille toistettiin kahdesti 15‒22 vuoden tutkimusjaksoilla. Alikasvoskuusikko harvennettiin tiheyteen 2000 kpl ha–1 tai raivattiin kokonaan.
Ensimmäisen lannoituksen vaikutus harvennetussa puustossa kesti noin kymmenen vuotta lisäten välittömästi sekä mäntyjakson että alikasvoskuusten kasvua. Kun harvennus ja lannoitus toistettiin, molempien puujaksojen läpimitan ja tilavuuden kasvu pysyi saavutetulla hyvällä tasolla ja alikasvoksen pituuskasvu jatkoi lisääntymistä. Typpilannoitus lisäsi alikasvoskuusten läpimitan kasvua enemmän kuin pituuskasvua. Lannoitus lisäsi mäntyjakson aiheuttamaa kilpailua, joka hidasti etenkin alikasvoksen pituuskehitystä. Koko tutkimusjaksolla lannoitukset lisäsivät mäntyjakson vuotuista tilavuuskasvua 1,3 m3 ha–1, alikasvoskuusikon pohjapinta-alan kasvua varttuneessa männikössä 36 % ja nuoremmassa viljavassa männikössä 16 %. Lannoituksella ja alikasvoskuusikon raivauksella ei ollut yhdysvaikutusta mäntyjakson kasvuun.
Sekä lannoitus että kasvupaikan viljavuus vaikuttivat suhteellisesti enemmän kuusialikasvoksen läpimitan kasvuun ja vallitsevien taimien pituuskasvuun kuin ylemmän mäntyjakson kasvuun. Ero oli kuitenkin pieni. Nopea- ja hidasliukoisten typpilannoitteiden kasvuvaikutukset erosivat ajallisesti, mutta eivät koko tutkimusjaksolla. Lannoitus lisäsi eniten suurimpien mäntyjen kasvua ja etenkin hidasliukoinen typpi edisti vallitsevien alikasvoskuusten kasvua, joten lannoitus voi edistää kaksijaksoisen puuston erirakenteisuutta.
Männikön kasvu lisääntyi alikasvoksen raivauksen ansiosta vasta yli 60 vuoden iässä, yli 25 vuotta raivauksen jälkeen. Ilman lannoitusta alikasvoskuusten kasvu lisääntyi noin viiden vuoden viiveellä männikön harventamisen jälkeen. Lannoitus edisti elinvoimaisen alikasvoksen kasvua mutta ei korvannut mäntyjakson harvennusta, jonka tulisikin olla lannoitukseen valmistava toimenpide. Toisaalta lannoitus lisää mäntyjakson kasvua ja kilpailuvaikutusta nopeuttaen harvennustarvetta. Ylemmän mäntyjakson riittävä harventaminen on ensiarvoisen tärkeää, mikäli alla olevaa alikasvoskuusikkoa halutaan kasvattaa.

  • Niemistö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Seinäjoki Sähköposti: pentti.niemisto@luke.fi (sähköposti)
artikkeli 10761, Tutkimusartikkeli
Annika Kangas, Sari Pynnönen, Raisa Mäkipää, Atte Komonen, Panu Halme. (2022). Metsien käytön kestävyysmuutoksen mittaamisen periaatteista. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 artikkeli 10761. https://doi.org/10.14214/ma.10761
Original keywords: ympäristövaikutukset; kestävyyskriteeri; kestävyysindikaattori; kestävyysmuutos; puuntuotannon kestävyys
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suomalaisen metsäpolitiikan keskeinen päämäärä on jo yli sadan vuoden ajan ollut puuntuotannollinen kestävyys, mutta metsätalouden kestävyyden tarkastelu on laajentunut yhteiskunnallisten tarpeiden ja arvostusten muuttumisen myötä. Nykyisin metsäpolitiikan tavoitteeksi mainitaan usein kokonaiskestävyys, joka on kuitenkin kestävyyden osa-alueiden välisten subjektiivisten, kullekin arvioijalle yksilöllisten vaihtosuhteiden takia mahdotonta saavuttaa. Tässä tutkimuksessa määrittelimme tutkijatyönä laatuvaatimukset kestävyyskeskustelussa käytettäville kriteereille. Tarvitaan kattava ja operatiivinen kriteeristö, jolla kestävyysmuutoksia voidaan objektiivisesti seurata. Kattavuus tarkoittaa, että kaikki sovellustilanteen kannalta merkittävät seikat on huomioitu. Toisaalta kaikilla kriteereillä tulee olla selkeä yhteys sovellustilanteeseen. Operatiivisuus taas tarkoittaa, että metsien käytön seurantaan ja tulevaisuuden suunnitteluun käytettävät kriteerit ovat tulkittavissa, mitattavissa, ja että ne pystyvät erottelemaan metsien käytön muutoksia. Tulevaisuuden suunnittelun näkökulmasta kriteereiden kehittyminen erilaisilla metsien käsittelyvaihtoehdoilla pitäisi olla ennustettavissa. Keräsimme työryhmissä ajatuksia metsien käytön kestävyyden kriteereiksi ja indikaattoreiksi, ja työstimme niistä keskusteltavaksi ehdotuksen kestävyysmuutoksen mittaami­sesta peilaamalla työryhmissä ehdotettuja kriteerejä ja indikaattoreita asetettuihin laatuvaatimuksiin. Koimme perinteiset ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden ryhmät liian yleisiksi operatiiviseen käyttöön, ja sen vuoksi jaoimme kriteerit kuuteen ryhmään: vesistön tila, luonnon tila, ilmaston tila, talous, hyvinvointi ja hyväksyttävyys. Useille tarkastelluille kriteereille emme löytäneet suoraa yhteyttä metsien käyttöä koskevaan päätöksentekoon. Monet tarkastelluista taloudellisista ja hyvinvointia kuvaavista kriteereistä soveltuvat paremmin esimerkiksi metsäteollisuuden investointeja ja toimintaa koskevaan päätöksentekoon tai maankäytön ja kaavoituksen päätöksentekoon kuin metsien käsittelyä koskevaan päätöksentekoon. Hyväksyttävyyttä koskevat kriteerit puolestaan soveltuvat esimerkiksi lakeja, sertifiointikriteereitä tai ohjeita koskevaan päätöksentekoon. Taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys ilmenevät siten usein eri päätöksentekotasoilla kuin ekologinen tai puuntuotannollinen, ja tämä näkyy kriteereiden määrässä ja laadussa.

artikkeli 10671, Tutkimusartikkeli
Matti Valonen, Olli Korhonen, Paula Horne. (2022). Metsänomistajien näkemyksiä turvemaametsien hiilen sidontaa ja varastointia lisäävistä metsänhoidollisista toimenpiteistä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 artikkeli 10671. https://doi.org/10.14214/ma.10671
Original keywords: turvemaa; metsänhoito; metsänomistaja; suo; hiilensidonta; hiilivarasto; kivennäismaa
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä korostuu viimeaikaisessa tutkimuksessa. Suomessa yksityismetsänomistajat omistavat suurimman osan metsätalousmaasta. Koska heidän mieli­piteensä ovat olennaisia ilmastoystävällisten metsienhoitotapojen soveltamiselle, tutkimme, miten todennäköisesti yksityiset metsänomistajat haluaisivat korvausta vastaan ottaa käyttöön hiilen sidontaa ja varastointia lisääviä toimenpiteitä. Metsänomistajakunnan heterogeenisyyden vaikutuksen analysoimiseksi kysymyslomake sisälsi kysymyksiä metsänomistajien taustatekijöistä, metsänomistuksen tavoitteista ja metsätilojen ominaisuuksista. Aineistona tutkimuksessa käytettiin Suomalainen metsänomistaja 2020 -tutkimuksessa kerättyä kyselyaineistoa vuodelta 2019. Osa­otoksen aineistoa (n = 2250, vastausprosentti 43) analysoitiin logistisella regressiomallilla metsän­omistajien neljän eri toimenpiteen käyttöönottohalukkuuden todennäköisyyksien selvittämiseksi. Kaikki tarkastellut toimenpiteet, jotka olivat jatkuva kasvatus, siirtäminen metsätalouden ulkopuo­lelle, lannoitus ja kaatuneiden puiden jättäminen lahoamaan, soveltuvat metsiin maaperästä riippumatta, mutta jatkuva kasvatus ja siirtäminen metsätalouden ulkopuolelle oli rajattu koskemaan ainoastaan turvemaita. Tutkimuksen päähuomion kohteena olivat turvemaille sovellettavissa olevat toimenpiteet. Metsänomistajat, joille metsät ovat tärkeitä puuntuotannossa, olivat todennäköisesti halukkaampia ottamaan käyttöön toimenpiteitä, jotka ovat yhteensovitettavissa metsätalouden kanssa. On todennäköistä, että mitä enemmän toimenpiteet ovat yhdensuuntaisia metsänomistajien metsälleen asettamien tavoitteiden kanssa, sitä helpommin ja sitä pienemmällä korvauksella metsänomistajat ovat valmiita toteutukseen. Nykyisiin metsänhoito- ja hakkuutapoihin tyytymättömät metsänomistajat ovat tyytyväisiä metsänomistajia selvästi halukkaampia ottamaan käyttöön tarkasteltuja toimenpiteitä paitsi puuston kasvun lisäämistä lannoituksella. Metsänomistajien iän kasvaessa todennäköinen halukkuus ottaa tarkasteltuja toimenpiteitä käyttöön väheni riippumatta siitä, olivatko toimet yhteensovitettavissa metsätalouden kanssa. Metsänomistajien neuvonnassa voisi pyrkiä vaikuttamaan metsänomistajien metsien käsittelyyn tuomalla esille entistä laajemmin erilaisia yksittäisiä metsänhoidollisia toimenpiteitä, jotka olisivat sovellettavissa ja yhteensovitettavissa metsänomistajan tavoitteiden kanssa osana metsien hoitoa.

  • Valonen, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: matti.valonen@ptt.fi (sähköposti)
  • Korhonen, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: olli.korhonen@ptt.fi
  • Horne, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: paula.horne@ptt.fi
artikkeli 10615, Tutkimusartikkeli
Katri Hamunen, Miina Jahkonen, Mikko Kurttila. (2022). Yhteistyömallit metsäpalvelu- ja luonnontuotealan yrityksissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 artikkeli 10615. https://doi.org/10.14214/ma.10615
Original keywords: horisontaalinen yhteistyö; luonnonvara-ala; luottamus; mikroyritykset; vertikaalinen yhteistyö; yritysyhteistyö
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsistä saatavia luonnonvaroja liiketoiminnassaan hyödyntävien yritysten rooli on Suomessa merkittävä sekä maaseutualueiden elinvoimaisuuden että luonnonvarojen kestävän käytön kannalta. Etenkin pienillä yrityksillä keskinäinen yhteistyö ja kumppanuusverkostot ovat tärkeitä kannattavuutta ja innovointia mahdollistavia tekijöitä. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan metsäpalvelu- ja luonnontuotealoilla toimivien yritysten yhteistyömalleja ja tunnistetaan yhteistyön syntyä ja yritysten yhteistyöstä saamia hyötyjä. Tutkimus auttaa tarkastelemaan sitä, miten yhteistyön kehittämisessä on onnistuttu ja mihin suuntaan kehitystyötä olisi jatkettava. Aineisto koostuu vuosina 2019–2020 tehtyjen Suomen metsäkeskuksen yritysasiakasneuvojien (n = 15), yrittäjien ja muiden yhteistyöstä vastuussa olevien toimijoiden haastatteluista (metsäpalveluala n = 17, luonnontuoteala n = 17). Löytyneitä yhteistyöesimerkkejä analysoitiin laadullisesti luokittelemalla esimerkit vertikaalisiin ja horisontaalisiin sekä luokittelemalla horisontaaliset esimerkit niiden intensiteetin mukaan. Vertikaalisella yhteistyöllä tarkoitetaan yhteistyötä tuotantoketjussa muilla tasoilla toimivien yritysten kanssa. Horisontaalinen yhteistyö kuvaa yhteistyötä samalla tuotantoketjun tasolla olevien toimijoiden kanssa. Vaikka tutkimuksessa pyrittiin löytämään etenkin horisontaalista yhteistyötä, monessa luonnontuotealalta löytyneessä esimerkissä tuotantoketjua ja verkostoa ollaan vasta rakentamassa, ja monet löytyneet yhteistyöesimerkit toimivat vertikaalisesti ja keskittyvät luonnontuotteen keruun organisointiin ja toimittamiseen tuotantoketjussa eteenpäin. Horisontaalisesta yhteistyöstä on luonnontuotealalla saatu hyötyä esimerkiksi kone- ja laiteinvestointeihin sekä jälleenmyyntiin. Metsäpalvelualalta löytyi horisontaalisia yhteistyöesimerkkejä, joissa on toteutunut alan aiemmissa kehittämishankkeissa kaavailtu projektiryhmämäisesti toimiva pura-ja-kokoa -malli, missä yhteistyötä tekevät yritykset valitsevat keskuudestaan kuhunkin urakkaan sopivimman kokoonpanon. Tulokset osoittavat, että kehittämisrenkaita intensiivisemmät horisontaalisen yhteistyön mallit, kuten yhdistykset, osuuskunnat, yhteiset tapahtumat, hankkeet ja tuotteet tuovat yrityksille näkyvyyttä, tasaisempaa työllisyyttä ja vertaistukea. Intensiivinen yhteistyö vaatii yrityksiltä keskinäistä luottamusta, tehokasta dialogia, säännöllisiä kokoontumisia ja yhteistä nimeä. Ulkopuoliset tahot, kuten Metsäkeskuksen yritysneuvojat, ovat merkittävässä roolissa saattamassa yrittäjiä yhteistyön alkuun, ja jatkossa tältä taholta tarvitaan taitoa tukea yhteistyön kehittymistä.

  • Hamunen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu Sähköposti: katri.hamunen@luke.fi (sähköposti)
  • Jahkonen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Joensuu Sähköposti: miina.jahkonen@ely-keskus.fi
  • Kurttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Palveluryhmät, Joensuu ORCID https://orcid.org/0000-0001-5290-4771 Sähköposti: mikko.kurttila@luke.fi
artikkeli 10578, Tutkimusartikkeli
Harri Hänninen, Katri Hamunen, Esa-Jussi Viitala, Mikko Kurttila. (2021). Metsätalouden määräaikainen ympäristötuki: mitä tapahtuu sopimusten päätyttyä? Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10578. https://doi.org/10.14214/ma.10578
Original keywords: METSO-ohjelma; metsälaki; monimuotoisuus; kyselytutkimus; metsänkäyttöilmoitus; rekisteritutkimus; erityisen tärkeä elinympäristö; kestävän metsätalouden rahoituslaki; yksityis­metsänomistajat
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Määräaikaisia kymmenen vuoden metsätalouden ympäristötukisopimuksia on tehty vuodesta 2004. Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiskeinojen vaikuttavuutta ja kehitystyötä ajatellen on tärkeää tietää, kuinka suuri osuus erääntyneistä sopimuksista on jäänyt uusimatta sekä mistä syystä ja mitä sopimusalueilla on sen jälkeen tapahtunut. Ajanjaksolla 2004–2014, osin sen jälkeenkin, ympäristötuen myöntämisen ehdot sekä valtion määrärahat ovat muuttuneet. Tutkimuksessa selvitettiin uusimattomien ympäristötukisopimusten määrää, metsänomistajien näkemystä siihen, miksei sopimusta ole uusittu, metsänomistajien tyytyväisyyttä ratkaisuun, uusimattomien sopimuskohteiden luonnetta sekä niillä tehtyjä ja suunniteltuja toimenpiteitä. Tutkimus perustuu Suomen metsäkeskuksen tietojärjestelmän aineistoihin sekä sähköposti- ja puhelinkyselyyn metsän­omistajille, joiden sopimus oli tehty vuosina 2004–2008 ja jota ei ollut uusittu helmikuuhun 2020 mennessä. Kyselyyn vastasi 421 metsänomistajaa (vastausprosentti 47). Rekisteritulosten mukaan 46 prosenttia erääntyneistä sopimuksista ja 30 prosenttia niiden pinta-alasta oli jäänyt uusimatta. Kyselytulosten mukaan suurin osa uusimatta jääneiden sopimusten kohteista oli pienvesiä ja niiden lähiympäristöjä (42 %), vähäpuustoisia ja niukkaravinteisia soita (28 %), kallioita, kivikoita tai louhikoita (24 %) tai lehtoja ja reheviä lehtolaikkuja (17 %). Metsänomistajien mukaan keskeisin syy (46 %) sopimusten uusimattomuudelle oli, ettei kohde enää täyttänyt ympäristötuen muuttuneita ehtoja ja kriteereitä. Reilu kolmannes koki, että sopi­muksen uusiminen oli jäänyt jostakin syystä hoitamatta. Viidesosa metsänomistajista ei halunnut uutta sopimusta. Tyytymättömimpiä olivat sopimuksen tilasta epätietoisiksi jääneet ja ne, jotka joutuvat jatkossa rajaamaan aiemmin tukea saaneen kohteen käsittelyjen ulkopuolelle korvauksetta. Noin kuudelle prosentille ilman sopimusta jääneistä ympäristötukialueista oli tehty hakkuita 2,5–6,5 vuotta sopimuksen päättymisen jälkeen, ja metsänomistajista joka viides suunnitteli näille kohteille hakkuita kymmenen seuraavan vuoden aikana. Jatkossa on tärkeää suunnata resursseja metsänomistajille suunnatun viestinnän selkeyteen ja toimintaohjeisiin sopimusten päättyessä.

  • Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki ORCID https://orcid.org/0000-0003-2394-1383 Sähköposti: harri.hanninen@outlook.com (sähköposti)
  • Hamunen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu ORCID https://orcid.org/0000-0003-2188-782X Sähköposti: katri.hamunen@luke.fi
  • Viitala, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: esa-jussi.viitala@luke.fi
  • Kurttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Palveluryhmät, Joensuu Sähköposti: mikko.kurttila@luke.fi
artikkeli 10577, Tutkimusartikkeli
Harri Hänninen, Eetu Kotivuori, Kai Blauberg. (2021). Metsänomistajat rekisteriaineistojen valossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10577. https://doi.org/10.14214/ma.10577
Original keywords: metsävaratiedot; yksityismetsänomistajat; julkinen tuki; metsänkäyttöilmoitus; rekisteritutkimus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Yksityismetsänomistajia koskevat kvantitatiiviset tutkimukset on tavallisesti tehty kyselytutkimuksina, joiden ongelmana on kasvava vastauskato, mikä voi vääristää tuloksia. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia tietoja metsänomistajista, heidän omistamistaan metsistä ja niiden käytöstä on saatavissa rekisteripohjaisista aineistoista, ja voitaisiinko niillä korvata kokonaan tai ainakin osittain kyselyaineiston hankinta. Tässä käytettävät rekisteriaineistot perustuvat Digi- ja väestötietoviraston, Suomen metsäkeskuksen ja Maanmittauslaitoksen tietojärjestelmistä saatuihin aineistoihin. Rekisteriaineistojen perusteella metsänomistajien taustapiirteistä (esim. ammatti, sosioekonominen asema, asuuko metsätilalla, tilan hallintamuoto, milloin ja miten tila saatu haltuun, jne.) saadaan varsin kapea kuva, sillä metsänomistajia ja tilan omistustapaa luonnehtivia tietoja rekistereissä on vähän. Sen sijaan metsätilaa ja sen puustoa koskevia tietoja on hyvin kattavasti. Myös metsänomistajien metsätaloudellisesta käyttäytymisestä saadaan varsin hyvä kuva pelkästään rekisteritietojen perusteella. Rekisteripohjaisten tietojen perusteella voidaan muodostaa erilaisia metsänomistajien tavoiteprofiileja, joita voitaisiin hyödyntää esimerkiksi metsänomistajien palvelutarjonnassa. Sen sijaan metsänomistajien metsiinsä liittyviä tulevaisuuden näkemyksiä ja mielipiteitä erilaisista asioista rekisteritiedoille ei saada. Rekisteripohjaisilla aineistoilla voidaan kuitenkin korvata osa kyselyllä hankittavista tiedoista ja näin lyhentää kyselylomaketta ja samalla todennäköisesti pienentää vastauskatoa. Lisäksi rekisteritietojen perusteella voidaan arvioida yksikkövastauskadon aiheuttamaa virhettä ja rakentaa tarvittaessa sitä korjaava painotus. Rekisteriaineistoilla kannattaa täydentää kyselyä sellaisilla tiedoilla, joita monen metsänomistajan on vaikea luotettavasti muistaa tai tietää, kuten esimerkiksi julkisen tuen käyttöä, hakkuita ja metsävarojen määrää. Tässä käytettiin kolmea rekisteripohjaista aineistoa ja niistäkin vain osaa, joten jatkossa tarkastelua kannattaa syventää ja laajentaa erityisesti Verohallinnon tietojärjestelmään sekä erilaisen massadatan hyödyntämiseen.

  • Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki ORCID https://orcid.org/0000-0003-2394-1383 Sähköposti: harri.hanninen@outlook.com (sähköposti)
  • Kotivuori, Suomen metsä­keskus, Itäinen palvelualue, Joensuu Sähköposti: eetu.kotivuori@metsakeskus.fi
  • Blauberg, Suomen metsäkeskus, Eteläinen palvelualue, Helsinki Sähköposti: kai.blauberg@metsakeskus.fi
artikkeli 10570, Tutkimusartikkeli
Pekka Nöjd, Helena M. Henttonen, Kari T. Korhonen, Harri Mäkinen. (2021). Suomen metsien käytön rajat: Mera-aikakauden skenaariolaskelman tarina. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10570. https://doi.org/10.14214/ma.10570
Original keywords: metsäninventointi; metsien kasvu; metsänuudistaminen; metsien ikärakenne; 1960-luku
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suomen metsävarojen riittävyys herätti huolestuneisuutta 1960-luvun alkupuolella poistuman ylitettyä puuston kasvun useina vuosina. Ryhmä tunnettuja metsäntutkijoita arvioi vuonna 1965, että silloinen puunkäyttö yhdistettynä metsäteollisuuden kaavailemiin laajennusinvestointeihin tulisi aiheuttamaan puuvarojen nopeaa vähenemistä. Ääritapauksessa teollisuuden tarvitseman puuraaka-aineen käyttö olisi laskelmien mukaan edellyttänyt kaikkien 1960-luvun alussa olemassa olleiden metsiköiden uudistamista vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Ryhmän skenaarioiden mukaan kehitys olisi ollut käännettävissä vain joko vähentämällä teollista puunkäyttöä tuntu­vasti tai investoimalla voimakkaasti metsien tuotoksen lisäämiseen. Vertaamme tässä artikkelissa ryhmän skenaariolaskelmia valtakunnan metsien inventointien mukaan toteutuneeseen kehitykseen uudistettujen metsäpinta-alojen sekä puuston määrän ja vuotuisen kasvun osalta. Toisin kuin ryhmän skenaariot 1960-luvulla ennakoivat, noin puolet (51 %) Suomen nykymetsien pinta-alasta koostuu ennen vuotta 1964 uudistetuista metsistä. Nykypuuston tilavuudesta niiden osuus on 65 % ja vuotuisesta kasvusta 46 %. Pohdimme kirjoituksessamme syitä sille, miksi toteutunut metsien kehitys poikkesi jyrkästi ennakoidusta, vaikka skenaarioiden oletukset teollisesta puunkäytöstä osoittautuivat varsin realistisiksi. Muu puunkäyttö sen sijaan väheni ja raakapuun tuonti lisääntyi odotettua enemmän. Uudistushakkuille oli tarvetta ennakoitua vähemmän, koska harvennukset yleistyivät ja tuottivat arvioitua enemmän puuta. Valtiovalta myös tuki metsänhoidon tehostamista ja panosti neuvontaorganisaatioihin sekä alan tutkimukseen ja koulutukseen. Seurauksena poistuma ei 1960-luvun jälkeen ylittänyt vuotuista kasvua, ja puuston määrä ja kasvu kääntyivät edelleen jatkuvalle nousu-uralle, mikä mahdollisti aiempaa mittavammat kestävät hakkuut.

  • Nöjd, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Espoo Sähköposti: pekka.nojd@luke.fi (sähköposti)
  • Henttonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: helena.henttonen@luke.fi
  • Korhonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu ORCID https://orcid.org/0000-0002-6198-853X Sähköposti: kari.t.korhonen@luke.fi
  • Mäkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Espoo ORCID https://orcid.org/0000-0002-1820-6264 Sähköposti: harri.makinen@luke.fi
artikkeli 10538, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Ville Hallikainen. (2021). Puutason mallit tukin ja ainespuun osuuksille istutettujen rauduskoivujen päätehakkuussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10538. https://doi.org/10.14214/ma.10538
Original keywords: tukkivähennys; puun laatu; peltomaa; metsämaa; kuitupuu; ainespuuvähennys; hakkuukertymä; järeys; katkonta; runkovika
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Istutuskoivuilla runkojen laatu on erilainen kuin luontaisesti syntyneillä koivuilla, mutta istutus­koivujen hakkuukertymien laatuvähennyksen suuruutta ei vielä tunneta. Rauduskoivun (Betula pendula Roth) puutavaralajikertymiä tutkittiin kolmella metsämaan ja neljällä peltomaan hakkuu­alalla 44–51 vuoden kuluttua istutuksesta. Todelliset puukohtaiset kertymät saatiin hakkuukonemittauksesta, ja rungon dimensioihin ja optimaaliseen katkontaan perustuvat teoreettiset kertymät saatiin pystypuiden runkokäyriltä. Runkovikojen, runkomuodon ja katkonnan yhteisvaikutus vaneritukin ja kaiken ainespuun määriin mallitettiin rinnankorkeusläpimitan perusteella erikseen metsä- ja peltomailla. Rungon tukkivähennysprosentti ja ainespuuvähennysprosentti laskettiin vastaavista teoreettisista tilavuusositteista läpimittaluokittain. Peltomailla koivujen laatu oli huonompi ja vaihtelevampi kuin metsämailla. Kookkaiden, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 27 cm:n runkojen tukkivähennys oli peltomailla noin 40 % ja metsämailla alle 25 %. Pienemmillä läpimitoilla runkojen tukkivähennys kasvoi jyrkästi ollen juuri ja juuri tukkipuun läpimitan täyttävillä puilla 80 %. Peltomailla rungot kapenivat tyveltä ylöspäin vähemmän kuin metsämailla, mutta siitä koituva etu tukkisaannossa menetettiin monin kerroin runkovikojen vuoksi. Tukkivähennyksen perusteella istutuskoivujen laatu on peltomailla hieman huonompi ja metsämailla selvästi parempi verrattuna aikaisemmin tutkittuihin luontaisiin rauduskoivuihin metsämailla. Puusto­tasolle laskettu tukkivähennys oli voimakkaasti harvennetuissa koivikoissa metsämaalla 26 % ja peltomaalla 38 %, kun keskiläpimitta oli 30 cm. Vastaavissa tiheinä kasvaneissa koivikoissa tukkivähennys oli metsämaalla 54 % ja peltomaalla 67 %, kun keskiläpimitta oli 20 cm. Tukki­tuotoksen lisäämiseksi voimakkaat laatuharvennukset ja puuston järeäksi kasvattaminen ovat suositeltavia etenkin peltomailla. Ainespuuvähennys oli metsämaiden pienimmillä kuitupuilla 20 %, suurimmilla kuitupuukokoisilla puilla 10 % ja isoilla tukkipuilla alle 5 %. Runkovikojen vuoksi ainespuuvähennys peltomailla oli metsämaita suurempi pienillä, rinnankorkeudelta alle 16 cm:n läpimittaisilla kuitupuilla ja myös järeillä tukkipuilla. Noin viidennes ainespuuvähennyksestä aiheutui kuitupuun katkonnasta 3 metrin tasapituuteen.

  • Niemistö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Seinäjoki Sähköposti: pentti.niemisto@luke.fi (sähköposti)
  • Hallikainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi Sähköposti: ville.hallikainen@luke.fi
artikkeli 10513, Tutkimusartikkeli
Antti Erkkilä, Irmeli Mustalahti, Nina Tokola, Anna-Maija Tuunainen, Teppo Hujala. (2021). Nuorten metsänomistajien valmiudet, valta ja vastuu. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10513. https://doi.org/10.14214/ma.10513
Original keywords: teemahaastattelu; metsänomistajat; nuoret; vastuullistaminen; vastuuttaminen; kanssatutkimus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Nuoret metsänomistajat ovat pieni, mutta sukupolvensa edustajina kokoaan tärkeämpi metsän­omistajien osajoukko. Tässä tutkimuksessa perusjoukkona oli Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa asuvat 16–30-vuotiaat, vuosina 1987–2002 syntyneet, metsänomistajat. Tutkimuksen tavoitteena oli täydentää tutkimustietoa ja tunnistaa nuorten metsänomistajien omia näkemyksiä ja näkökulmia ilman ennalta rajattuja kansallisia tai muita tavoitteita. Pyrimme ymmärtämään, miten nuoret metsänomistajat näkevät omat arvonsa ja vastuunsa metsätilan omistajina. Teemahaastattelut toteuttivat yhteistyössä kaksi varttunutta tutkijaa sekä nuori yliopisto-opiskelija, joka on itsekin metsänomistaja. Menettelyllä tavoiteltiin tutkimusmenetelmällisesti pätevää tiedon yhteisluontia ja nuorten metsänomistajien luottamuksellista kohtaamista haastattelutilanteissa. Sisällöllisesti haastatteluaineistoa leimaa kerronnallisuus, mistä syystä analyysimenetelmäksi valittiin temaattinen narratiivinen analyysi. Nuoret metsänomistajat kokivat, että metsäomai­suuden periminen oli osa sukupolvien ketjua ja siten edellytti heitä pitämään metsätila edelleenkin suvun omistuksessa. Omat vanhemmat, kokeneet sukulaiset ja metsäalan ammattilaiset koettiin asiantunteviksi auktoriteeteiksi, joiden tietoa ja osaamista harvemmin kyseenalaistettiin. Nuorten metsänomistajien todellinen osallistuminen metsien käyttöä koskevaan päätöksentekoon jäi usein ohueksi. Omaisuutta ja velvoitteita oli siirretty nuorille metsänomistajille ilman riittäviä resursseja ja toimintamahdollisuuksia, mistä syystä yhteiskuntakriittisestä näkökulmasta katsoen kyseessä ei ole nuoren vastuullistaminen vaan vastuuttaminen. Metsäpalvelujen kehittämisessä (sukupolvenvaihdokset, uusien metsänomistajien informointipalvelut, metsäsuunnittelupalvelut) on tärkeää kiinnittää huomiota nuorten metsänomistajien osallistumis- ja päätöksentekokyvyn tukemiseen. Toimijuutta ja vastuunkannon valmiuksia voitaisiin vahvistaa tuottamalla ja jakamalla tietoa ja toimintasuosituksia metsänomistajaperheiden ylisukupolvisesta dialogista. Tarvitaan yhtäältä nuorille räätälöityjä metsänomistamisen viestintäkanavia mutta toisaalta myös käytänteitä, joissa nuoret metsänomistajat voivat osallistua omine näkökulmineen tasavertaisesti muiden kanssa. Jatkotutkimuksia tulisi kohdentaa myös muualle Suomeen, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuviin nuoriin metsänomistajiin.

artikkeli 10421, Tutkimusartikkeli
Jouni Siipilehto. (2021). Taimikoiden tila valtakunnan metsien 11. inventoinnin mukaan ja biometriset mallit eritasoisilla lähtötiedoilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10421. https://doi.org/10.14214/ma.10421
Original keywords: taimikonhoito; runkoluku; keskipituus; lehtipuuosuus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 2009–2013 mitatun valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) pienten ja varttuneiden taimikoiden tilaa ja laadittiin mallit kokonaisrunkoluvun, lehtipuuosuuden ja keskipituuden iänmukaisesta kehityksestä. Logaritmista taimikon tiheyttä ja keskipituutta kuvattiin lineaarisella regressiolla ja lehtipuuosuutta logistisella regressiolla. Vaihtoehtoisia malleja laadittiin eri lähteistä saatavan tiedon pohjalta. Vaihtoehtoina olivat 1) avoimien tietolähteiden maaperäkartta ja topografiset kosteustunnukset, 2) edelliset tunnukset VMI11-aineiston kasvupaikkatunnuksilla täydennettynä ja 3) ns. ”täydellinen tieto”, jossa edellisten lisäksi tunnettiin taimikonhoitotoimenpiteet ja niiden ajoitus. Kaikissa vaihtoehdoissa oletettiin tunnettavan uudistamistapa, pääpuulaji ja toimenpiteet vähintään tasolla muokattu/muokkaamaton ja ojitettu/ojittamaton. Vaihtoehdoissa 1 ja 2 taimikon tiheys kuvattiin hoitamattomien taimikoiden kasvupaikan potentiaalista tiheyttä kuvaavina tunnuksina (kokonaisrunkoluku ja lehtipuuosuus). Vaihtoehdossa 3 koko aineisto toimenpiteiden vaikutuksineen oli mallinnuksen kohteena. Avoimesta tiedosta VMI11-aineiston kasvupaikan kuvaukseen siirryttäessä taimikon runkoluvun selitysaste kohosi 16,6 %:sta 19,0 %:iin. ”Täydellisen tiedon” avulla runkoluvun selitys­aste oli 22,5 %. Keskipituuden iänmukainen kehitys kuvattiin erikseen havu- ja lehtipuustolle vain vaihtoehdon 3 lähtötiedoilla ja niiden selitysasteet olivat 87 % ja 63 %. GTK:n maaperätunnuksia verrattiin VMI11-aineiston maaperätunnuksiin ja valuma-alueen topografiaan perustuvaa kosteusindeksiä verrattiin VM11-aineiston kasvupaikkaan ja topografiseen luokkaan. Topografinen kosteusindeksi osoittautui VMI11-aineiston topografista luokkaa merkitsevämmäksi selittäjäksi ja lopulta se oli selittäjänä kaikissa malleissa. Turvemaat mallitettiin yhdessä kivennäismaiden kanssa käyttämällä turvemaiden kasvupaikkaa ja ojitustilannetta kuvaavia tunnuksia. Turvemailla taimikon kokonaisrunkoluku lisääntyi nopeasti ojituksen jälkeen taimettumisolosuhteiden parantuessa. Taimikon tiheyden ja lehtipuuosuuden nopea kasvu hoitotoimenpiteen jälkeen oli selvästi erottuva ominaisuus. Laadittuja malleja voidaan hyödyntää sellaisenaan ennustamaan taimikon tiheyttä, havu- ja lehtipuuston määrää ja keskipituutta tai ne voivat olla perustana esim. laserkeilausta hyödyntäville kalibrointimalleille. Tutkimus liittyi MMM:n rahoittamaan hankkeeseen ”Taimikoiden tiedonkeruun kehittäminen”.

  • Siipilehto, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: jouni.siipilehto@luke.fi (sähköposti)
artikkeli 10393, Tutkimusartikkeli
Harri Siiskonen. (2020). Yhteismetsät suomalaisessa yhteiskunta- ja metsäpolitiikassa 1880-luvulta 2020-luvulle. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10393. https://doi.org/10.14214/ma.10393
Original keywords: metsäpolitiikka; metsähistoria; maatalouspolitiikka; yhteiskuntapolitiikka; yhteisresurssi
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Yhteismetsien perustaminen 1800-luvun jälkipuolella kytkeytyi autonomisessa Suomessa yhteiskunnan rakennemuutokseen ja metsäpolitiikkaan. Yhteismetsien ensimmäinen suuri perustamisaalto ajoittui tilattoman väestön asuttamiseen 1900-luvun alussa ja toinen siirtoväen asuttamiseen jatkosodan päättymisen jälkeen. Parhaillaan käynnissä oleva kolmas, metsänomistajien keskinäiseen sopimiseen perustuva, yhteismetsien perustamisaalto poikkeaa tavoitteiltaan kahdesta ensimmäisestä, jotka toteutettiin viranomaispäätöksin ja valtion rahoittamina maatilatalouden tukemiseksi. Vuoden 2003 yhteismetsälain uudistus merkitsi täyskäännöstä yhteismetsäpolitiikassa. Uusi laki määritteli johtavaksi tavoitteeksi kestävän metsätalouden harjoittamisen ja purki yhteismetsäosuuden sidonnaisuuden kantatilaan. Kahden vuosikymmenen aikana Suomeen on syntynyt kaksitasoinen yhteismetsien kenttä, jossa ennen vuotta 2003 perustetut yhteismetsät ovat pääsääntöisesti pinta-alaltaan suuria. Sen sijaan merkittävä osa vuoden 2003 jälkeen muodoste­tuista yhteismetsistä on pieniä sukujen yhteismetsiä, joiden omistusrakenne ja tavoitteet poikkeavat ”perinteisistä” yhteismetsistä. Tutkimuksessa lähestytään yhteismetsien ja maatilatalouden välisen suhteen muutosta politiikan ja lainsäädännön tasolla sivuuttamatta yhteismetsien osakkaiden kokemuksia. Kuinka hyvin ja millä viiveellä yhteismetsäpolitiikka on vastannut muuttuvan yhteiskunnan ja osakkaiden tarpeisiin? Yhteismetsäpolitiikka on vuoden 2003 lakiuudistuksen jälkeen noussut näkyväksi osaksi metsäpolitiikkaa. Kansallinen metsäohjelma kannustaa metsänomistajia yhteismetsien muodostamiseen tai liittämään metsiään toimiviin yhteismetsiin metsänomistuksen pirstoutumisen ehkäisemiseksi ja yrittäjämäisen metsätalouden ja -hoidon edistämiseksi. Tavoite uusien yhteismetsien muodostamista suurista yhtenäisistä hoitoalueista on jäämässä puolitiehen, jos yhteismetsänomistus rajoittuu sukujen tasolle. Viitekehyksen tutkimukselle tarjoaa Elinor Ostromin teoria yhteisresurssien kestävästä hallinnasta. Artikkeli perustuu yhteismetsien lainsäädäntöä ja niiden valmistelutyötä koskeviin valtiopäiväasiakirjoihin, komiteamietintöihin, muistioihin ja yhteismetsien toiminnan arviointia käsitteleviin raportteihin. Toisena keskeisenä alkuperäisaineistona ovat maa- ja metsätalousministeriön yhteismetsiä käsittelevät asiakirjat, jotka tuovat esiin sekä viranomaisten että osakkaiden näkemyksiä ja kokemuksia.

  • Siiskonen, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos, Joensuu Sähköposti: harri.siiskonen@uef.fi (sähköposti)
artikkeli 10327, Tutkimusartikkeli
Jaana Korhonen, Anni Tuppura, Ari Jantunen, Satu Pätäri, Anne Toppinen. (2020). Suomalaisten 17–18-vuotiaiden nuorten näkemykset metsäalasta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10327. https://doi.org/10.14214/ma.10327
Original keywords: liiketoiminta; nuoret; metsäala; mielikuva; työnantaja
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsäalan työmarkkinat ovat muutoksessa, ja työntekijöiltä odotetaan tulevaisuudessa entistä monipuolisempia taitoja. Tämä yhdessä ikäluokkien pienenemisen kanssa ennakoi kovenevaa kilpailua osaavista työntekijöistä myös metsäalalla, jolla työvoimatarpeen on pääsääntöisesti arvioitu kasvavan. Tässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten 17–18-vuotiaiden nuorten suhtautumista työuraan metsäalalla ja alan houkuttelevuuteen työnantajana. Tulosten perusteella metsäalalla on mahdollisuus rekrytoida alasta kiinnostuneita työntekijöitä myös tulevaisuudessa. Kiinnostus toimialaa kohtaan on kuitenkin edelleen jossain määrin sukupuolittunutta, sillä miehistä reilu puolet, mutta naisista vain reilu kolmannes, uskoi, että omalla kohdalla hyvä työpaikka voisi löytyä metsäalalta. Yleisesti vastaajia kiinnostivat erityisesti erilaiset asiantuntijuuteen liittyvät työtehtävät sekä työtehtävät uusien tuotteiden kehittämisen parissa. Työssä tärkeiksi asioiksi katsottiin mielekkyyden, palkan ja työyhteisön lisäksi myös työn merkityksellisyys. Metsäbiotalouden tulevaisuuden osalta suurin osa vastaajista arvioi, että kymmenen vuoden kuluttua kestävyyskysymykset nousevat tärkeämmiksi nykytilaan verrattuna.

  • Korhonen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden osasto, Helsinki; Helsingin yliopisto, Kestävyystieteen instituutti (HELSUS), Helsinki ORCID https://orcid.org/0000-0001-9266-2260 Sähköposti: jaana.e.korhonen@helsinki.fi
  • Tuppura, LUT-yliopisto, kauppakorkeakoulu, ­Lappeenranta Sähköposti: anni.tuppura@lut.fi (sähköposti)
  • Jantunen, LUT-yliopisto, kauppakorkeakoulu, ­Lappeenranta Sähköposti: ari.jantunen@lut.fi
  • Pätäri, LUT-yliopisto, kauppakorkeakoulu, ­Lappeenranta Sähköposti: satu.patari@lut.fi
  • Toppinen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden osasto, Helsinki; Helsingin yliopisto, Kestävyystieteen instituutti (HELSUS), Helsinki ORCID https://orcid.org/0000-0003-0910-1505 Sähköposti: anne.toppinen@helsinki.fi
artikkeli 10101, Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Jaakko Repola. (2019). Mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheys paino-otantamittauksessa ja tuoretiheyden mallinnus varastointiajan perusteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli 10101. https://doi.org/10.14214/ma.10101
Original keywords: tuoretiheys; mittaus; puutavaranmittaus; kuormainvaakamittaus; paino-otantamittaus; kuitupuu
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Puutavaran painon mittaus tehdään puutavaran kuljetuksen yhteydessä metsätraktoreiden ja puutavara-autojen nostureiden vaaoilla tai puutavaran tehdasvastaanoton yhteydessä kiinteillä ajoneuvovaaoilla tai puunkäsittelykoneiden vaaoilla. Ensimmäisestä käytetään nimitystä kuormainvaakamittaus ja jälkimmäisestä nimitystä paino-otantamittaus.
Puutavaran painon muuntamiseen tilavuussuureiden arvoiksi käy­te­tään muuntokertoimia, niin sanottuna tuoretiheyslukuja [kg m–3]. Kuormain­vaaka­mittauksessa tuore­tiheyslukuina käytetään kiinteitä, säädösperusteisia kertoimia. Vastaavasti paino-otanta­mittauksessa tuoretiheysluvut määritetään puutavarasta valittavan otoksen ja otantaeristä tehtävien mittausten perusteella. Paino-otantamittaus tehdään mittauspaikka-, eli tehdaskohtaisesti, jolloin otannan perusjoukko muodostuu tietyn puutavaralajin tehtaalle toimitettavasta puutavarasta.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheyttä, sekä laadittiin tuore­tiheyden ennustemalli. Puutavaran tehdasmittauspaikkojen, alkuperämaakuntien ja mittausvuosien välillä tuoretiheydessä oli tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta absoluuttiset erot olivat pieniä. Tärkeimmät tuoretiheyteen vaikuttavat tekijät olivat mittausajankohdan vuodenaika ja varastointiaika, joiden mukaan tuoretiheyden vaihteluväli oli enimmillään noin 100 kg m–3. Tarkasteltaessa samasta maakunnasta eri mittauspaikkoihin toimitettua puutavaraa, suurimmassa osassa tapauksista tuoretiheydessä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja mittauspaikkojen välillä. Tällä perusteella näyttää alustavasti mahdolliselta, että paino-otantamittauksessa otannan perusjoukko muodostettaisiin aluekohtaisesti nykyisen mittauspaikkakohtaisen otannan sijasta. Edellytyksenä kuitenkin on, että eri mittauspaikkoihin toimitettava puutavara on tuoretiheyteen vaikuttavien ominaisuuksien suhteen samankaltaista.
Tutkimuksessa laadituilla malleilla pystytään ennustamaan mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheys tehtaalle toimitettaessa, kun tunnetaan puutavaralaji, varastointiaika ja maantieteellinen alkuperä. Jatkossa malleja on tarvittaessa mahdollista hyödyntää kuormainvaakamittauksen kiinteiden tuoretiheyslukujen määrittämisessä.

  • Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu Sähköposti: jari.lindblad@luke.fi (sähköposti)
  • Repola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi Sähköposti: jaakko.repola@luke.fi
artikkeli 10079, Tutkimusartikkeli
Arto Haara, Annika Kangas. (2019). Puulajivirheiden vaikutus puukauppatarjousten paremmuuden arvioimiseen sekä odotettujen ja toteutuvien tulojen eroihin sähköisessä tarjouskilpailutilanteessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli 10079. https://doi.org/10.14214/ma.10079
Original keywords: puukauppa; kaukokartoitus; tarjouskilpailu; puulajivirhe
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Puukauppa siirtyy yhä enemmän internetiin: kaukokartoituksella hankituista metsävaratiedoista johdetaan kertymäennusteet, joiden perusteella puunostajat tekevät ostotarjoukset sähköisessä puukauppapaikassa. Kaukokartoitukseen perustuvat puulajitiedot eivät ole yhtä luotettavia kuin perinteisessä maastoinventointiin perustuvassa metsäsuunnitelmassa, mikä lisää sähköiseen puukauppaan sisältyvää hintariskiä. Jos metsänomistaja ei tiedä tarkalleen myyntiin tarjoamansa leimikon pääpuulajia, puutavaralajijakaumaa tai puuston laatua, on mahdotonta olla varma, että hän valitsee parhaan tarjouksen. Oikean valinnan todennäköisyyttä voidaan kuitenkin parantaa laadukkaalla päätöstuella. Tutkimuksessa tarkasteltiin puulajiosuuksien ennustevirheiden vaikutusta puukauppatarjousten paremmuuden arvioimiseen ja tarjousten perusteella toteutuviin puukaupan tuloihin sähköisessä tarjouskilpailutilanteessa. Tutkimuksessa havaittiin epävarmojen puulajiosuustietojen voivan johtaa siihen, että metsänomistajilta jää saamatta tuloja. Niiden ansaitsemiseksi kannattaa tietyissä tilanteissa tehdä erillinen puulajin tarkistus maastossa. Nämä tappiot realisoituvat kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun kaukokartoitustietoihin perustuva sähköinen puukauppa yleistyy yksityismetsien merkittävämmäksi puukauppamuodoksi. Yksittäisten metsiköiden kohdalla ennustettujen puulajiosuuksien virheet aiheuttivat keskimäärin 0,17 €/m3 ja 9,4 €/ha tappion, kun ostajien tarjouksissa oli puulajien välillä yhden euron hintaero. Suurimmassa osassa kaupoista tappiota ei synny, jolloin tappioita kärsineiden metsänomistajien keskimääräiset tukkikaupan tappiot olivat 1,67 €/m3 ja 24,7 €/ha. Erillinen puulajintarkistus on järkevä silloin, kun puunostotarjouksia on pyydetty kaukokartoitusinventointiin perustuvien Metsään.fi-tietojen perusteella ja kun leimikko on suurehko ja sijaitsee kohtuullisella etäisyydellä.

  • Haara, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu Sähköposti: arto.haara@luke.fi (sähköposti)
  • Kangas, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu Sähköposti: annika.kangas@luke.fi
artikkeli 7808, Tutkimusartikkeli
Hannu Hökkä, Jaakko Repola. (2018). Pienaukkohakkuun uudistumistulos Pohjois-Suomen korpikuusikossa 10 vuoden kuluttua hakkuusta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli 7808. https://doi.org/10.14214/ma.7808
Original keywords: pituus; luontainen uudistaminen; pituuskasvu; runkoluku; alkukehitys; korpi; pienaukko; uudistumistulos
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan pienaukkohakkuun uudistumistulosta kahdessa korpikuusikkoon perustetussa kenttäkokeessa. Talvella 2004–2005 hakattiin Tervolan Lintupirtillä 24 kpl läpimitaltaan 10, 15 ja 20 m pienaukkoa ja Oulun Asmonkorvessa 18 kpl läpimitaltaan 15, 20 ja 25 m:n pienaukkoa. Keväällä 2015 inventoitiin yli 20 cm pituisten kasvatuskelpoisten taimien määrä, taimien keskipituus ja pituuskasvu. Taimien pituuskasvulle laadittiin regressiomalli, jolla ennustettiin rinnankorkeuden saavuttamisikää. Tulosten mukaan kummassakin kokeessa 10 vuoden kuluttua hakkuusta pienaukoilla oli kasvatuskelpoisia kuusia hieman yli 2200 ha–1 (vaihtelu 0–3000 ha–1) ja niiden keskipituus oli Tervolassa 73 cm ja Oulussa 84 cm. Taimien keskipituus ja koivun taimien osuus kasvoivat aukon koon kasvaessa. Tervolan pienillä avohakkuualoilla (pinta-alaltaan 0,2–0,3 ha) oli keskimäärin 750 kasvatuskelpoista kuusta ja 650 koivua hehtaarilla. Tulosten perusteella pienaukkohakkuun uudistumistulos korpikuusikossa oli keskimäärin varsin hyvä ja selvästi ylitti metsälain vähimmäisvaatimuksen 10 vuodessa, joten sitä voidaan suositella korpikuusikoiden luontaisen uudistamisen menetelmäksi.

  • Hökkä, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Oulu Sähköposti: hannu.hokka@luke.fi (sähköposti)
  • Repola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi Sähköposti: jaakko.repola@luke.fi
artikkeli 7805, Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Harri Kilpeläinen, Juha Heikkinen. (2018). Hakkuukonemittauksen tyvifunktio männyn tyviosan tilavuuden määrityksessä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli 7805. https://doi.org/10.14214/ma.7805
Original keywords: mittaus; puutavaranmittaus; runkokäyrä; mittauslaki; hakkuukonemittaus; tyvifunktio
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Hakkuukonemittauksessa tyvipölkkyjen tyviosan läpimitat määritetään laskennallisesti puulaji­kohtaisilla tyvifunktioilla. Tyviosalla tarkoitetaan 1,3 metrin pituista rungonosaa kaatosahauksesta lähtien. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastaa ja tarvittaessa korjata hakkuukonemittauksessa käytettävä männyn tyvifunktio. Tutkimukseen valittiin 33 eri puolella Suomea sijaitsevaa mäntymetsikköä, joista valittiin 825 koepuuta. Koepuiden mittauksia tehtiin metsässä, ja hakkuiden jälkeen koepuiden tyvipölkyille tehtiin mittauksia kuudella eri tehtaalla. Koetyvipölkkyjen tyviosien vertailutilavuudet määritettiin upotusmittauksella. Tyvifunktioissa tyviosan suhteellinen muoto muuttuu tyvipölkyn järeyden, siis 130 senttimetrin etäisyydeltä kaatosahauksesta mitatun läpimitan, mukaan. Tässä tutkimuksessa tyvifunktio tuotti pienillä puilla suurempia, ja suurilla puilla pienempiä läpimittoja koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattuihin läpimittoihin verrattuna. Koetyvipölkkyaineistossa tyviosan suhteellinen muoto ei muuttunut pölkkyjen järeyden mukaan, vaan oli likimäärin vakio. Tyvifunktion korjaus muodostui kahdesta vaiheesta, niin sanotuista oikaisukorjauksesta ja tasokorjauksesta. Tyvifunktion oikaisukorjaus tehtiin koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattujen läpimitta-aineistojen perusteella. Näin korjatun tyvifunktion perusteella määritetyt koetyvipölkkyjen tyviosan tilavuudet olivat noin viisi prosenttia tyviosien upotustilavuuksia suurempia kaikilla järeyksillä. Edelleen tyvifunktiolle tehtiin tasokorjaus siten, että tyvifunktion perusteella määritetyt tyviosan tilavuudet vastasivat upotustilavuutta. Tyvifunktion korjauksen vaikutus sillä määritettyyn tyviosan tilavuuteen oli pienillä noin 50 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 10 senttimetriä) noin –8,5 prosenttia ja suurilla noin 1750 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 45 senttimetriä) noin –2,9 prosenttia. Kun tyvifunktion korjaus suhteutetaan koko rungon tilavuuksiin, olivat vastaavat osuudet noin –2,3 ja –0,4 prosenttia. Kun korjaus suhteutetaan Suomen kokonaishakkuukertymäarvioissa esitettyihin järeysluokkien osuuksiin, on kokonaisvaikutus suuntaa-antavasti noin yhden prosentin vähennys männyn kokonaistilavuudessa.

  • Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu Sähköposti: jari.lindblad@luke.fi (sähköposti)
  • Kilpeläinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu Sähköposti: harri.kilpelainen@luke.fi
  • Heikkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Soveltava tilastotiede, Helsinki Sähköposti: juha.heikkinen@luke.fi
artikkeli 7802, Tutkimusartikkeli
Jari Miina, Pentti Niemistö, Hannamaria Potila, Eira-Maija Savonen. (2018). Kuusentaimikon kerkkäsato ja keruun vaikutus kuusen kasvuun. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli 7802. https://doi.org/10.14214/ma.7802
Original keywords: metsien monikäyttö; luonnontuotteet; yhteistuotanto
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Luonnontuotteiden kasvava kysyntä on lisännyt kiinnostusta kuusenkerkkien hyödyntämiseen terveys- ja hyvinvointituotteissa. Kerkkiä kerätään kuusentaimikoista, mutta keruun vaikutusta kuusikon kehitykseen ei tunneta. Tässä työssä tutkittiin Ikaalisissa ja Joensuussa sijaitsevien keruukokeiden avulla 3–4-metristen kuusten kerkkäsatoa ja kerkkien keruuseen kuluvaa aikaa. Ikaalisissa koepuut kairattiin rinnankorkeudelta ja sädekasvu mitattiin 13 vuodelta keruun jälkeen. Kerkkä­sadon tuorepaino oli keskimäärin 0,4 kg puu–1, jolloin täystiheän taimikon (1800 kuusta ha–1) kerkkäsato olisi yhteensä 720 kg ha–1. Keruutyön tuottavuus oli 1,64 kg h–1. Kerkkien keruun jälkeen vuotuinen sädekasvu oli tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) pienempi vain, jos kerkkiä oli kerätty kahtena peräkkäisenä vuotena. Keruukertojen vaikutus keruuta seuraavan 5-vuotisjakson keskikasvuun oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,008); kerran kerättyjen kuusten keskikasvu oli 95% kontrollipuiden kasvusta, ja vastaavasti 80%, kun kerkät oli kerätty kahdesti. Kerkkien keruu koko latvuksen alueelta alensi kasvua enemmän kuin kerkkien osittainen keruu, mutta keruu­intensiteetin vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tuloksia keruun kasvuvaikutuksista on pidettävä alustavina, koska koepuita oli suhteellisen vähän ja keruukäsittelyt tehtiin puutasolla, ei koealoittain. Kasvun hidastumisen ja hakkuutulojen viivästymisen taloudellinen merkitys laskettiin Motti-simulointien ja keruuhetkelle 3%:n korkokannalla diskontattujen hakkuutulojen nykyarvon avulla. Yhden hakkuutulojen viivevuoden arvoksi saatiin noin 180 euroa ha–1, kun viive on enintään viisi vuotta. Kertakeruulla, jonka kasvuvaikutus kestää vain muutaman vuoden, ei ole juuri vaikutusta kuusikon kehitykseen ja myöhempiin hakkuisiin. Keruun kasvuvaikutus varttuneissa taimikoissa pienenee, kun osa kerkistä (latvan yläosan pääteversot) jätetään keräämättä ja keruu tehdään vain yhtenä vuotena.

  • Miina, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Joensuu Sähköposti: jari.miina@luke.fi (sähköposti)
  • Niemistö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Seinäjoki Sähköposti: pentti.niemisto@luke.fi
  • Potila, Metsähallitus, Luontopalvelut, Parkano Sähköposti: hannamaria.potila@metsa.fi
  • Savonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Parkano Sähköposti: eira-maija.savonen@ippnet.fi
artikkeli 7692, Tutkimusartikkeli
Antti Mutanen, Jari Viitanen. (2017). Venäläisen tuontipuun rajahintojen ja Suomen kantohintojen väliset vuorovaikutussuhteet. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2017 artikkeli 7692. https://doi.org/10.14214/ma.7692
Original keywords: puun tuonti; Suomen puumarkkinat; hintavaikutukset; Granger-kausaalisuus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin venäläisen tuontipuun rajahintojen ja Suomen kantohintojen välisiä vuorovaikutussuhteita eri astetta integroituneiden aikasarjojen analyysiin soveltuvalla versiolla Granger-kausaalisuustestistä. Lisäksi luotiin kataus Suomen ja Venäjän väliseen raakapuukauppaan viime vuosikymmeninä vaikuttaneisiin tekijöihin. Puutavaralajeittainen, kuukausittainen hinta-aineisto kattoi aikavälin 1995/1–2016/11. Tilastolliset analyysit suoritettiin sekä nimellisille että reaalisille hinnoille ja koko tutkimuksen aikajänteen lisäksi osajaksolle 1999/1–2008/12, joka rajasi hinnoissa ilmenneen poikkeuksellisen vaihtelun tarkastelun ulkopuolelle. Tulosten mukaan kotimaan kantohinnat olivat Granger-mielessä aiheuttaneet venäläisen tuontipuun rajahinnat koivutukkia lukuun ottamatta. Joidenkin puutavaralajien kohdalla havaittiin takaisinkytkentäsuhde rajahinnasta kantohintaan päin, mutta ilmiön olemassaoloon vaikutti käytetty hinta-aineisto ja tarkasteluajanjakso. Kantohintojen vaihtelut ovat edeltäneet venäläisen puun rajahintojen vaihtelua, ja tämä tulos tukee aiemmissa tutkimuksissa tehtyä havaintoa Suomen puumarkkinoiden hintajohtajuudesta suhteessa muiden maiden puumarkkinoihin Itämeren alueella.

  • Mutanen, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Joensuu Sähköposti: antti.mutanen@luke.fi (sähköposti)
  • Viitanen, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Joensuu Sähköposti: jari.viitanen@luke.fi
artikkeli 6997, Tutkimusartikkeli
Harri Hänninen, Hanna Kumela, Teppo Hujala, Mikko Kurttila. (2017). Metsänomistajien näkemys metsänvuokrauksesta metsäomaisuuden hoidon kokonaispalveluna. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2017 artikkeli 6997. https://doi.org/10.14214/ma.6997
Original keywords: yksityismetsätalous; palvelutarpeet; kyselytutkimus; metsänvuokraus; palveluliiketoiminta
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsäpalveluiden toimintaympäristö ja palveluiden tarjonta ovat viime vuosina muuttuneet merkittävästi. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin päijäthämäläisten ja pohjoiskarjalaisten metsänomistajien tarpeita ja vaatimuksia metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelulle. Tarkastelun kohteena oli erityisesti metsänvuokraus, jota verrattiin metsäomaisuuden hoitosopimuspalveluun. Tutkimus perustui metsänomistajille helmi-maaliskuussa 2016 tehtyyn kyselyyn, johon saatiin vastauksia 663 metsänomistajalta. Otos oli 2575, joten vastausprosentti oli 25,7. Kiinnostus metsänvuokrausta kohtaan oli metsänomistajien keskuudessa varsin vähäistä, sillä vain viisi prosenttia metsän­omistajista oli halukas vuokraamaan metsiään. Tulos ei ole yllättävä, sillä metsänvuokrauksessa on kyse uudesta palvelumallista, josta ei ole tuoreita kokemuksia mutta jolla on historian taakkaa ja kielteistä arvolatausta. Tulokset osoittavat kuitenkin tietyn metsänomistajasegmentin kiinnostusta uutta palvelua kohtaan. Omistajat, jotka eivät itse tee metsänhoitotöitä, tekevät puukauppaa harvoin, ovat korkeasti koulutettuja ja asuvat kaukana tilastaan ovat muita kiinnostuneempia metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelusta. Luotettavan palveluntarjoajan tuottamille, vaivattomille ja uusia arvolupauksia sisältäville metsäomaisuuden kokonaisvaltaisille hoitopalveluille voidaan tulevaisuudessa arvioida olevan kasvavaa tarvetta. Metsänvuokraus metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelumallina edellyttää kuitenkin selkeitä sopimusmalleja ja konkreettisia esimerkkejä todellisista tapauksista, joissa metsänvuokraus on ollut onnistunut ratkaisu.

  • Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Helsinki Sähköposti: harri.hanninen@luke.fi (sähköposti)
  • Kumela, Luonnonvarakeskus (Luke), Uudet liiketoimintamahdollisuudet, Mikkeli Sähköposti: hanna.kumela@luke.fi
  • Hujala, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu ORCID http://orcid.org/0000-0002-7905-7602 Sähköposti: teppo.hujala@uef.fi
  • Kurttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Uudet liiketoimintamahdollisuudet, Joensuu Sähköposti: mikko.kurttila@luke.fi
artikkeli 5882, Tutkimusartikkeli
Petri Ronkainen, Seija Sirkiä, Jari Lindblad. (2014). Harvennusenergiapuun ja latvusmassan kosteuden määritys metsäkuljetuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 4 artikkeli 5882. https://doi.org/10.14214/ma.5882
Original keywords: energiapuu; harvennuspuu; kosteusmittarit; kosteusmittaus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Kuormainvaakamittauksessa metsäkuljetuksen yhteydessä punnittu energiapuun paino muunnetaan tilavuudeksi keskimääräisillä tuoretiheysluvuilla (kg/m–3). Metsäkuljetuksen yhteydessä tehtävä kosteuden määritys mahdollistaisi luotettavamman energiapuun tuoretiheysluvun määrittämisen.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia energiapuuerien kosteuden määrityksen edellytyksiä raaka-aineominaisuuksien, ominaisuuksien luontaisen vaihtelun ja otannalla saavutettavissa olevan mittausepävarmuuden tason kannalta. Tutkimuksessa määritettiin harvennusenergiapuun ja latvusmassan kosteuden tasoa ja vaihtelua erilaisilla korjuukohteilla, näistä tavaralajeista otettavien sahanpurunäytteiden edustavuutta kosteuden määrityksen kannalta ja tapaustutkimuksena tutkittiin kosteusmittareiden mittaustarkkuutta.

Harvennusenergiapuulla sahanpurunäytteiden kosteuksien ja vertailuarvona käytettyjen kiekkonäytteiden kosteuksien ero oli tilastollisesti merkitsevä. Samoin latvusmassalla sahanpurunäytteiden ja vertailuarvona käytettyjen hakenäytteiden kosteuksien ero oli tilastollisesti merkitsevä. Erot olivat kuitenkin pieniä ja käytännön sovellusmahdollisuuksien kannalta sahanpurunäytteitä voidaan pitää edustavina.

Harvennusenergiapuulla ja latvusmassalla kosteuden luontainen vaihtelu energiapuuerän sisällä oli melko suurta. Energiapuuerien kosteuden määrityksessä suuri hajonta johtaa suuriin otosmääriin, jotta voidaan saavuttaa riittävä luotettavuus. Suurten otosmäärien vuoksi manuaalinen näytteenotto ei tule kysymykseen.

Kosteusmittareille laadituissa mittausmalleissa selittäjinä olivat puuaineen kuivatuoretiheys ja puulaji. Energiapuun kosteuden mittauksen kannalta kosteusmittareiden kyky tuottaa sahanpurunäytteillä toistuvia ja todenmukaisia mittaustuloksia on hyvällä tasolla.  

  • Ronkainen, Sähköposti: jari.lindblad@metla.fi (sähköposti)
  • Sirkiä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Lindblad, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5809, Tutkimusartikkeli
Teijo Rytteri, Jani Lukkarinen. (2014). Puun energiakäytön yhteiskunnallinen ohjaus Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 3 artikkeli 5809. https://doi.org/10.14214/ma.5809
Original keywords: puuenergia; kehystäminen; energiapolitiikka; kaskadikäyttö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suomessa ja EU:ssa on viime vuosina keskusteltu paljon puun energiakäytöstä. Sitä on toisaalta pyritty edistämään ja toisaalta rajoittamaan. Artikkelissa tarkastellaan poliittisten kysymysten kehystämisen näkökulmasta puun energiakäytöstä käytyä keskustelua 1900-luvun alkupuolelta tähän päivään. Artikkelissa asetetaan puun energiakäytön edistämisessä tapahtuneet muutokset historialliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin sekä analysoidaan strategioita ja argumentteja, joilla puun energiakäyttöä on edistetty ja torjuttu. Artikkelin tuloksena puun energiakäytön historia jaotellaan aikakausiin, jolloin puun energiakäyttö on saanut erilaisen merkityksen eri yhteiskuntapolitiikan sektoreiden näkökulmasta.

  • Rytteri, Sähköposti: teijo.rytteri@uef.fi (sähköposti)
  • Lukkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5808, Tutkimusartikkeli
Anna-Rosa Asikainen, Teppo Hujala, Mikko Kurttila. (2014). Maanomistajien näkemyksiä metsän­käsittelyn vaihtoehdoista ja metsä­ammatti­laisten palvelunkehittämis­näkökulmia – Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen tapaustutkimus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 3 artikkeli 5808. https://doi.org/10.14214/ma.5808
Original keywords: haastattelututkimukset; kyselytutkimukset; metsälaki; metsäpalvelut; palvelukeskeinen logiikka; palvelutarpeet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää uudistetun metsälain tilanteessa metsänomistajien kiinnostusta metsänkäsittelyn eri vaihtoehtoja kohtaan sekä metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilöiden näkemyksiä metsänomistajien kysyntään vastaamisesta palveluntarjonnan keinoin. Aineisto kerättiin metsänomistajilta postikyselyllä ja metsäammattilaisilta ryhmähaastatteluilla Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen alueelta. Tarkastelun taustateoriana toimineessa palvelukeskeisessä logiikassa ulkoisen toimintaympäristön muutokseen suhtaudutaan mahdollisuutena kehittää kilpailukykyistä liiketoimintaa. Tulokset viittaavat metsänomistajapalveluiden kehittämismahdollisuuksiin, sillä kyselyyn vastanneista metsänomistajista yli puolet oli kiinnostunut vähintään kokeilemaan uuden metsälain tarjoamia käsittelymahdollisuuksia tai soveltamaan niitä osalla tilaansa. Metsäammattilaisten näkemykset olivat osin toisensuuntaisia: vaihtoehtoisiin käsittelymenetelmiin liittyi paitsi avointa suhtautumista myös epäilevää asennetta sekä osaamis- ja työkaluvajetta. Suhtautumis- ja näkemyserot luovat haasteita asiakaslähtöisten palvelujen tuottamiselle ja arvonluonnille, sillä metsänomistajille tarjottavilla palveluilla tulisi näkemyksiin vaikuttamisen sijaan tukea asiakkaan omien pyrkimysten toteutumista. Palvelukeskeisessä liiketoiminnassa asiakkaan motiivit ja tarpeet tunnistetaan ja yhteistä arvonluontia korostetaan liiketoimintastrategiana ja kilpailuetuna, mihin haastatelluilla metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilöillä vaikutti nykytilanteessa olevan varsin vähän keinoja.

  • Asikainen, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi (sähköposti)
  • Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6895, Tutkimusartikkeli
Henna Etula, Harri Antikainen. (2014). Reitinoptimoinnin hyödyllisyys metsävaratiedon keruun maastotyössä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 2 artikkeli 6895. https://doi.org/10.14214/ma.6895
Original keywords: metsäninventointi; reitinoptimointi; metsävaratieto; maastotyö; kustannuspinta
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Reitinoptimointi maastossa ei ole ollut laajasti tutkittu aihe. Metsäkeskuksen metsäninventointityöhön soveltuvaa reitinoptimointimenetelmää on kehitetty muutaman vuoden ajan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli testata menetelmää ensimmäisen kerran todellisen maastotyön yhteydessä. Testauksessa selvitettiin reitinoptimointityökalun toimivuutta, reitinoptimoinnin vaikutusta työn tuottavuuteen ja kerättiin testaajien mielipiteitä menetelmän hyödyllisyydestä. Reitinoptimointimenetelmän periaatteet havaittiin toimiviksi. Kehitetyllä reitinoptimointityökalulla pystyttiin tuottamaan yleensä toimivia reittejä. Toisinaan reitit olivat kuitenkin epäloogisia. Reitinoptimoinnin merkityksestä työn tuottavuudelle ei pystytty tekemään luotettavia johtopäätöksiä. Testaajien mielipiteiden mukaan menetelmästä oli kuitenkin vähintään jonkin verran hyötyä enemmistölle testaajista. Reitinoptimointityökalu vaatii vielä jatkokehitystä, jotta siitä saataisiin tuotantokäyttöön soveltuva. Kehitystyön jälkeen menetelmän hyödyllisyyden voidaan arvioida edelleen kasvavan. Käytännön soveltamisessa työkalun tuottamia reittejä tulisi pitää apuvälineenä, joiden avulla ihminen voisi päättää lopullisen käyttämänsä reitin. Menetelmä on sovellettavissa myös muuhun maastossa liikkumiseen. Tällöin reitinlaskentaan vaikuttavat lähtötiedot on selvitettävä tapauskohtaisesti.

  • Etula, Sähköposti: henna.etula@metsakeskus.fi (sähköposti)
  • Antikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6650, Tutkimusartikkeli
Jaakko Hautanen, Paavo Ojanen. (2014). Eri kaasujen ja metsänhoitotöiden merkitys metsien kasvihuonekaasutaseessa: esimerkkinä Etelä- ja Keski-Pohjanmaa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 1 artikkeli 6650. https://doi.org/10.14214/ma.6650
Original keywords: metsänhoito; hiilidioksidi; metaani; typpioksiduuli
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä työssä tutkittiin hiilidioksidin (CO2), metaanin (CH4) ja typpioksiduulin (N2O) sekä maanmuokkauksen, lannoituksen ja hakkuutähteiden korjuun merkitystä metsien maaperän ja puuston tämänhetkisessä kasvihuonekaasutaseessa. Tase laskettiin Valtakunnan metsien 10. inventoinnin tulosten sekä hakkuu- ja metsänhoitotilastojen perusteella Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsäkeskusalueelle.

Maaperän ja puuston yhteenlaskettu kasvihuonekaasunielu oli 2600 Gg CO2-ekv./v. Ojitettujen soiden maaperä oli lähde 410 Gg CO2-ekv./v ja kivennäismaan maaperä nielu 80 Gg CO2-ekv./v. Kummallakin maalajilla kaikkien kolmen kaasun vaikutus taseeseen oli huomattava. Kasvavan puuston vaikutus oli kertaluokkaa suurempi, nielu 3000 Gg CO2/v.

Tutkitut metsänhoitotyöt kasvattivat nielua yhteensä 40 Gg CO2-ekv./v. Maanmuokkaus ja lannoitus synnyttivät kasvihuonekaasujen nielun: parantuneen puuston kasvun CO2-nielu oli moninkertainen verrattuna maaperän CO2- ja N2O-päästöön. Hakkuutähteiden korjuu aiheutti päästön.

Vaikka käytetyt menetelmät olivat karkeita, johtopäätös on selvä. Maaperän taseessa kaikki kolme kaasua on otettava huomioon, tai tulos voi olla hyvin harhainen. Samoin tutkituilla metsänhoitotöillä voi olla suuri merkitys. Hakkuiden ollessa vähäisiä kasvavan puuston suuri nielu kuitenkin korvasi moninkertaisesti maaperän päästöt.

  • Hautanen, Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi (sähköposti)
  • Ojanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6598, Tutkimusartikkeli
Harri Hölttä. (2014). Itä-Suomen metsävarat 1850-1930 ja niistä tehdyt tulkinnat. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 4 artikkeli 6598. https://doi.org/10.14214/ma.6598
Original keywords: Gyldén; kaskeaminen; metsähistoria; polttopuu; puupula; tukkipuu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Kaskikauden loppuvaiheen metsävaroja koskeviin käsityksiin olennaisesti vaikuttaneet dokumentit ovat yli 150 vuoden takaa. Claes Wilhelm Gyldén julkaisi kartan Suomen metsävaroista vuonna 1850 ja ensimmäisen suomalaisen metsänhoito-oppaan kolme vuotta myöhemmin. Edmund von Bergin matkakertomus Suomenmaan metsistä julkaistiin 1859. Myöhempi tutkimus on pitkälti seurannut näiden avaamalla uralla. Tämän artikkelin tarkoituksena on tutkia kirjallisuuden perusteella Itä-Suomen metsävaroja ajanjaksolla 1850–1930 sekä metsävaroista tehtyjä tulkintoja. Erityisesti tarkastellaan Gyldénin kartan tuloksia muiden käytettävissä olevien tietojen valossa sekä tukki- ja polttopuun ominaisuuksia. Artikkelin mukaan ennen Valtakunnan metsien inventointien (VMI) aloittamista metsävarojen arviointia ovat vaikeuttaneet metsävarojen arvioinnin tekninen hankaluus, käytettyjen käsitteiden sisällön muuttuminen, lähteiden luotettavuuteen liittyvät epävarmuustekijät ja lähdekritiikin puute niitä tulkittaessa. Useat näistä tekijöistä eivät ole rajoittuneet vain Suomeen, vaan ne monimutkaistavat metsähistorian tutkimusta ja metsävaroja koskevaa tulkintaa muissakin maissa. Gyldénin metsävarakartan osalta ongelmallista on kartan alkuperäismateriaalien puuttuminen ja sen antamien metsävaratietojen tulkinnallisuus. Runsas- ja vähämetsäisimpien alueiden sijainti on yleisellä tasolla määritelty oikein.

  • Hölttä, Sähköposti: harrimh@student.uef.fi (sähköposti)
artikkeli 6026, Tutkimusartikkeli
Antti Ihalainen. (2013). Metsähukkapuu ja luonnonpoistuma poistumatilastoissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 3 artikkeli 6026. https://doi.org/10.14214/ma.6026
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsähukkapuu; luonnonpoistuma; puuston poistuma; metsätase
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Puuston poistuman tilastointia varten saadaan tiedot hakkuukertymästä puun ostajien teke mien ilmoitusten perusteella. Hakkuissa syntyvästä metsähukkapuusta sekä käyttämättä jäävästä luonnonpoistumasta ei saada vuosittaisia tietoja, vaan poistumatilastossa käytetyt luvut ovat perustuneet harvemmin tehtyihin selvityksiin ja arviointeihin. Valtakunnan metsien 9. inventoinnin (1996–2003) koealoista mitattiin lähes neljäsosa uudestaan 10. inventoinnissa vuosina 2005–2008. Aineistosta on mahdollista laskea tuloksia, joita ei voi laskea kertakoealoilta. Tässä työssä selvitettiin 1) hakkuissa metsään jäävän hukkapuun osuus sekä 2) arvio vuotuisen luonnonpoistuman määrästä. Metsähukkapuun osuus laskettiin ensimmäisen ja toisen mittauskerran välillä hakattujen puiden perusteella. Vuotuisen luonnonpoistuman suuruus laskettiin mittausten välisenä aikana kuolleiden puiden perusteella. VMI-aineistosta laskettu hakkuissa syntyvän hukkapuun osuus on havupuilla samaa suuruusluokkaa kuin aiemmin käytössä olleet luvut, mutta lehtipuilla osuudet ovat aiemmin käytössä olleita suurempia. VMI-aineistosta laskettu vuotuinen metsään jäävä luonnonpoistuma on 4,7 miljoonaa kuutiometriä, mikä on suurempi kuin aiemmin käytössä ollut arvio. Uusia tuloksia testattiin laskemalla VMI9:n ja VMI10:n välinen metsätase.

  • Ihalainen, Sähköposti: antti.ihalainen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6025, Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Heli Viiri, Juha Heikkinen, Helena M. Henttonen, Juha-Pekka Hotanen, Helena Mäkelä, Seppo Nevalainen, Juho Pitkänen. (2013). Suomen metsät 2004–2008 ja niiden kehitys 1921–2008. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 3 artikkeli 6025. https://doi.org/10.14214/ma.6025
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsänhoidollinen tila; maaluokat; kasvupaikat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisusssa esitetään valtakunnan metsien 10. inventointiin (VMI10) perustuvat tiedot Suomen metsävaroista ja metsien tilasta. Maastotiedot on kerätty vuosina 1996–2004. Tulokset esitetään metsäkeskusalueittain, osa tuloksista myös puuntuotannon rajoitusten ja metsänomistajaryhmän mukaan jaoteltuna. Metsien kehitystä tarkastellaan vertailemalla tuloksia aiempien inventointien tuloksiin 1920-luvun alun VMI1:stä lähtien. Julkaisussa esitetään myös VMI10:ssä käytetyt mittaus- ja laskentamenetelmät. Suomen metsien puumäärä on jatkanut lisäystään. Puuston kokonaistilavuus on 2,2 miljardia kuutiometriä, kun 1920-luvun alussa nykyisen Suomen puuston määrä oli 1,4 miljardia kuutiometriä. Puuston vuotuinen kasvu oli inventointia edeltäneillä 5 vuoden mittausjaksoilla lähes 100 miljoonaa kuutiometriä. Suomen metsissä nuorien metsien osuus on suuri, mikä selittää puumäärän lisäystä ja puuston lisääntyvää kasvua. Soiden ojitus on lisännyt metsämaan alaa noin 1,5 miljoonaa hehtaaria, mikä myös selittää puuston määrän ja kasvun lisäystä. Edelliseen inventointiin verrattuna metsämaan ala on kuitenkin pienentynyt maanrakennustoiminnan vaikutuksesta. Metsien terveydentila on hyvä, vakavia tuhoja havaittiin inventoinnissa vain noin 4 %:lla metsä maan alasta. Metsähoidollinen tila on tyydyttävä – 73 % puuntuotannon metsämaan metsistä on metsänhoidolliselta tilataan hyviä tai tyydyttäviä. Nuorissa metsissä on kuitenkin aiempaa enemmän kiireelliä taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeita. Metsä-, kitu- ja joutomaan alasta noin 2 %:lla on arvokkaita biotooppeja, jotka VMI:n maasto arvion mukaan todennäköisesti täyttävät metsälain 10 pykälän kriteerit lukuun alueellista yleisyyttä, johon VMI:n arvioinnissa ei ole otettu kantaa. Arvokkaat elinympäristöt on otettu hyvin huomioon metsien käsittelyssä. Lahopuuston määrä on edelliseen inventointiin verrattuna lisääntynyt Etelä-Suomessa, mutta näyttäisi hieman pienentyneen Pohjois-Suomessa.

  • Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi (sähköposti)
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Viiri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hotanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Nevalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6024, Tutkimusartikkeli
Olli Salminen, Hannu Hirvelä, Kari Härkönen. (2013). Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat ainespuun alueelliset hakkuumahdollisuusarviot. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 3 artikkeli 6024. https://doi.org/10.14214/ma.6024
Original keywords: hakkuumahdollisuudet; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; hakkuureservi; suurin kestävä hakkuukertymä; nettotulojen maksimointi; toteutunut hakkuukertymä; valtakunnan metsien 10. inventointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsänhoitosuosituksia noudattaen puuntuotannon metsämaalta olisi hakattavissa tukki- ja kuitupuun mitat täyttävää ainespuuta 123,5 milj. m3/v vuosina 2007–2016. Suurimman kestävän ainespuukertymän arvio vastaavalle jaksolle oli 69,7 milj. m3/v. Etelä-Suomessa erityisesti tukkikertymän ja tulojen tasaisuusvaatimus sekä Pohjois-Suomessa kannattavasti hakattavissa olevan puuston määrä rajoittivat kestävää hakkuukertymää. Suurimman kestävän hakkuukertymäarvion mukainen ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuupoistuma oli keskimäärin 78 % mitatusta puuntuotannon metsämaan kasvusta. Kestävyyttä noudattavat hakkuumahdollisuudet olivat voimakkaimmin kasvussa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten alueilla. Nousu johtui nuorten puustojen varttumisesta ja sen mahdollistamasta kasvatushakkuiden lisäyksestä. Hakkuumahdollisuusarviot laskettiin MELA2007-ohjelmistolla perustuen valtakunnan metsien 10. inventoinnin maastoaineistoon vuosilta 2004–2008. Puuston tilavuus kasvoi 40 % 30 vuoden aikana, jos hakkuut noudattivat vuosina 2004–2008 keskimäärin toteutunutta hakkuukertymää (56 milj. m3/v). Viimeaikaisten ainespuun käyttöarvioiden perusteella tukki- ja kuitupuun riittävyys ei ole tulevaisuudessa ongelma, tosin muutokset puunkäytössä mm. puun energiakäytön lisäys ja metsien muiden käyttömuotojen kasvu supistavat perinteistä ainespuun tarjontaa. Ainespuun tarjontaan vaikuttaa myös metsäomistajien puunmyyntihalukkuus.

  • Salminen, Sähköposti: olli.salminen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6881, Tutkimusartikkeli
Markku Nygren, Niina Ikonen, Pekka Helenius. (2013). Siementen itäminen ja taimien orastuminen männyn äeskylvössä – tapaustutkimus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 2 artikkeli 6881. https://doi.org/10.14214/ma.6881
Original keywords: uudistaminen; maanmuokkaus; konekylvö; kylvö; orastuminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa seurattiin männyn taimien orastumista neljällä äeskylvöalueella – Heinolassa, Kuorevedellä, Ruovedellä ja Sonkajärvellä. Kymmeneltä uudistusalalta laskettiin elävien männyn taimien lukumäärä muokkausjäljessä satunnaisesti sijoitetuilta 0,6 m2:n koealoilta kolmesti kylvökesänä sekä sitä seuraavan kasvukauden alussa ja lopussa. Kuudella alalla tehtiin käsinkylvöt samalla siemenerällä kuin konekylvöissä. Kylvö-muokkauskoneen toimintaa äeskylvössä seurattiin erillisessä kokeessa käyttämällä värjättyjä siemeniä ja laskemalla äesjäljistä löytyneet siemenet välittömästi kylvön jälkeen. Loppuinventoinnissa toisen vuoden syksyllä taimia oli Heinolan Kommerinkankaalla keskimäärin 2,93, Ruoveden Siikakankaalla 2,99, Kuorevedellä 2,79 ja Sonkajärvellä 0,56 kappaletta äesmetrillä. Tyhjien koealojen osuus vaihteli 14 prosentista 59 prosenttiin. Taimien frekvenssijakaumat olivat oikealle vinoja kaikissa inventoinneissa. Käsinkylvössä orastui noin puolet kylvetystä siemenestä ja kylvökohdissa oli keskimäärin 10–12 sirkkatainta elossa ensimmäisen kasvukauden lopulla. Värjätyn siemenen äeskylvössä kivennäismaapinnalle päätyi noin neljännes kokonaissiemenmäärästä. Tulosten mukaan muokkausjäljen laatuun ja siementen tasaiseen kylväytymiseen äesjälkeen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Lisätutkimuksin on selvitettävä kylvökoneen toimintaa kenttäolosuhteissa sekä haettava ratkaisuja, joiden avulla siementen orastumista voidaan varmentaa.

  • Nygren, Sähköposti: markku.nygren@metla.fi (sähköposti)
  • Ikonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Helenius, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6880, Tutkimusartikkeli
Mervi Kokkila. (2013). Simulointituloksia ilmastonmuutoksen vaikutuksista metsäteiden kelirikkoon. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 2 artikkeli 6880. https://doi.org/10.14214/ma.6880
Original keywords: simulointi; CoupModel; mallit; kuljetus; puutavara
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella metsätiestön runkokelirikon keston ja vaikeuden muutoksia jaksoilla 2011–2020 ja 2021–2030 oletuksella, että ilmasto muuttuu Ilmatieteen laitoksen ACCLIM-tutkimushankkeessa esittämien keskilämpötilan ja sademäärän muutoksen mediaaniskenaarioiden mukaisesti. Tutkimuksessa simuloitiin säägeneraattorin ja maaperämallin avulla pohjamaaltaan routivaa hiekkamoreenia olevan lumettoman aluetien tieprofiilin lämpö- ja kosteusoloja Juupajoen, Maaningan ja Kajaanin oloissa. Simuloinnit tehtiin vertailuilmastona käytetylle jaksolle 1971–2000 sekä muutosjaksoille 2011–2020 ja 2021–2030. Simuloinneissa havaittiin kuljetusolosuhteisiin vaikuttavia olosuhdemuutoksia. Tutkimuksessa kuvatun aluetien routaantuminen tapahtui nykyistä myöhemmin ja hitaammin. Hitaampi routaantuminen näkyi runkokelirikon vaikeusluokittelussa vaikeiksi luokiteltujen runkokelirikkokeväiden yleistymisenä (25 %:sta 35 %:iin) ja helppojen runkokelirikkokeväiden harvinaistumisena (25 %:sta 15 %:iin). Simuloinneissa myös roudan keskimääräinen tunkeumasyvyys pieneni ja sulaminen sekä nopeutui että aikaistui. Ajallisesti tiestön routakausi ja sulamisjakson pituus lyhenivät tarkastelujaksolla molemmat n. 10 vrk. Tutkimuksessa ei tarkasteltu talvikauden olosuhdevaihtelua, mutta erityisesti Juupajoen osalta oli nähtävissä leutojen talvien yleistyminen ja mahdollisuus talviaikaisen kelirikkoon. Maantieteellisesti muutokset voidaan tulkita siten, että tässä tutkimuksessa määritetyt routaa kuvaavat tunnusluvut ovat Kajaanissa kaudella 2021–2030 varsin samanlaisia kuin Juupajoen vertailujakson 1971–2000 tunnusluvut.

  • Kokkila, Sähköposti: mervi.kokkila@kotikone.fi (sähköposti)
artikkeli 6031, Tutkimusartikkeli
Taru Peltola. (2013). Asiantuntijuuden rakentuminen metsäneuvojan ja metsänomistajan kohtaamisissa: esimerkkinä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 1 artikkeli 6031. https://doi.org/10.14214/ma.6031
Original keywords: tietokäytännöt; asiantuntijuus; metsäneuvonta; luonnon monimuotoisuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Luonnonsuojelun kohdentaminen yksityismetsiin on vaatinut toimintatapojen muutoksia yksityismetsätaloudessa ja sen suunnittelussa. Tässä artikkelissa analysoidaan tätä metsäalan asiantuntija työn ja sen poliittisen kontekstin muutosta ja selvitetään, miten asiantuntijuutta rakennetaan käytännön neuvontatyössä vuorovaikutuksessa metsänomistajien kanssa. Analyysi perustuu metsä ammattilaisten haastatteluihin sekä havainnointiaineistoon, jonka kohteena ovat metsäammattilaisten tietotyön käytännöt. Luonnon monimuotoisuuden suojelu vaatii neuvonnan eriyttämistä ja tilannekohtaista sovittamista. Aineistosta tunnistettiin kuusi biodiversiteettineuvonnalle tyypillistä tilannetta, joiden myötä myös metsäammattilaisten asiantuntijuus, neuvontastrategiat ja neuvonnassa välitettävä tieto rakentuvat. Neuvonnassa on omaksuttava erilaisia strategioita myös siksi, että biodiversiteettiä koskevalla tiedolla on metsäalan organisaatioille ja ammattilaisille erilainen merkitys. Asiantuntemuksen koostamisen strategioista ja epämuodollisista sosiaalisista sidoksista tulee entistä merkittävämpää asiantuntijuuden pääomaa maanomistajien valinnan vapautta korostavan politiikan myötä.

  • Peltola, Sähköposti: taru.peltola@ymparisto.fi (sähköposti)
artikkeli 6030, Tutkimusartikkeli
Jari Miina, Timo Saksa. (2013). Perkauksen vaikutus männyn kylvö- ja luontaisen taimikon kehitykseen ja taimikonhoidon ajanmenekkiin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 1 artikkeli 6030. https://doi.org/10.14214/ma.6030
Original keywords: harvennus; metsänhoidon suunnittelu; Pinus sylvestris; taimikonhoito; perkaus; hirvituhot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, täysperkaus + mäntyjen harvennus) vaikutuksia männyn taimikon kehitykseen ja malleilla laskettuun työajanmenekkiin. Kokeet perustettiin kuivahkon kankaan kylvötaimikkoon ja kuivan kankaan luontaiseen taimikkoon. Perkauskäsittelyt toteutettiin 10-vuotiaissa taimikoissa (mäntyjen keskipituus 1–2 m) ja viivästettynä kolme vuotta myöhemmin. Kokeet mitattiin uudelleen kuusi kasvukautta myöhemmin taimikoiden lähestyessä harvennusvaihetta.

Perkaamattomuus ei vähentänyt kasvatettavien mäntyjen runkolukua, mutta lehtipuuston piiskauksen vaurioittamien mäntyjen osuus (8–18 %) oli korkeampi. Luontaisessa taimikossa myös hirvituhojen osuus oli korkeampi perkaamattomilla ruuduilla kuin peratuilla ruuduilla. Täysperkauksen yhteydessä tehty mäntyjen harvennus 2000 runkoon/ha heikensi mäntyjen laatukehitystä pelkkään täysperkaukseen verrattuna: läpimitankasvu ja paksuimman oksan paksuus lisääntyivät ja alaoksien kuoleminen hidastui. Myös reikäperkaus hidasti mäntyjen alaoksien kuolemista ja kylvötaimikossa lisäsi paksuimman oksan paksuutta täysperkaukseen verrattuna.

Kylvötaimikossa kolmen vuoden viive lisäsi ajanmenekkiä poistettavien puiden läpimitan kasvun vuoksi 30–100 %. Luontaisessa taimikossa viiveen vaikutus ei ollut merkitsevä. Taimikon harvennuksen ajanmenekki oli perkaamattomilla ja täysperkausaloilla 2–5-kertainen reikäperattuihin ja täysperkauksen yhteydessä harvennettuihin aloihin verrattuna. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekkiin perkauskäsittelyllä ei ollut suurta vaikutusta; kylvötaimikossa kokonaisajanmenekki oli pienin, kun männyt harvennettiin varhaisessa vaiheessa täysperkauksen yhteydessä. Mäntyjä ei kuitenkaan tulisi harventaa vielä perkauksen yhteydessä 2000 runkoon/ha, jos tavoitteena on hyvälaatuisen sahatavaran tuottaminen.

  • Miina, Sähköposti: jari.miina@metla.fi (sähköposti)
  • Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6029, Tutkimusartikkeli
Soili Kojola, Maarit Haavisto, Jori Uusitalo, Timo Penttilä. (2013). Vähäpuustoisten ojitusaluemetsiköiden harvennuspuunkorjuun ja jäävän puuston kasvatuksen kannattavuus kolmessa esimerkkileimikossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 1 artikkeli 6029. https://doi.org/10.14214/ma.6029
Original keywords: harvennus; simulointi; puunkorjuu; metsänhoito; ojitetut suot; kunnostusojitus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa simuloitiin harvennushakkuu, optimoitiin lähikuljetus sekä ennustettiin jäävän puuston kehitys kolmessa, puustorakenteeltaan erilaisessa esimerkkileimikossa erilaisilla metsänkasvatusvaihtoehdoilla. Esimerkkileimikot kuvasivat monille kunnostusojituskohteille tyypillisiä vähäpuustoisia tai puustorakenteeltaan ryhmittäisiä suon osa-alueita. Puunkorjuun kannattavuutta selvitettiin leimikoille simuloitujen korjuuvaihtoehtojen avulla. Simuloimalla jäävän puuston myöhempi kehitys arvioitiin ensiharvennusvaiheen toimenpiteiden vaikutuksia metsänkasvatuksen kannattavuuteen pitkällä aikavälillä. Tulokset osoittivat, että puuston harventaminen kunnostus ojituksen yhteydessä ei aina ole edullisin ratkaisu. Harvennuksen myöhentäminen kunnostusojitus ajankohdasta 15–25 vuodella lisäsi oleellisesti harvennuksen ainespuukertymää ja paransi pitkän aikavälin tuotos- ja taloustulosta. Mikäli harvennus kuitenkin tehtiin kunnostusojituksen yhteydessä, voimakas kertaharvennus oli sekä puunkorjuun että pitkän aikavälin tuoton kannalta paras ratkaisu. Harvennuskertymien suureneminen alensi korjuukustannuksia vajaalla 10 prosentilla korjuukelpoisen vähimmäiskertymän tuottavaan harvennusvaihtoehtoon verrattuna. Liian voimakkaissa harvennuksissa, jäävän puuston määrän laskiessa alle asetuksessa säädetyn minimivaatimuksen, kasvutappiot lisääntyivät selvästi ja myös pitkän aikavälin taloustulos heikentyi. Metsänkasvatusvaihtoehtojen väliset erot tuotos- ja taloustuloksissa olivat pienimmillään karuimman kasvupaikan esimerkkileimikossa.

  • Kojola, Sähköposti: soili.kojola@metla.fi (sähköposti)
  • Haavisto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Uusitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6028, Tutkimusartikkeli
Mervi Kokkila. (2013). Ilmastonmuutoksen vaikutus puunkorjuun talvikauden korjuuoloihin hienojakoisella kivennäismaalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 1 artikkeli 6028. https://doi.org/10.14214/ma.6028
Original keywords: simulointi; kivennäismaat; puunkorjuu; Picea abies; CoupModel; ilmastonmuutos; mallit
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkastellaan talvikorjuuolojen muutoksia jaksoilla 2011–2020 ja 2021–2030 jaksoon 1971–2000 verrattuna. Tutkimus on toteutettu simuloimalla lumi- ja routaoloja säägene raattorin ja maaperämallin avulla Juupajoen, Maaningan ja Kajaanin ilmasto-oloissa. Ilmaston muutosarvioina käytettiin ACCLIM-tutkimushankkeessa esitettyjä keskilämpötilan ja sademäärän muutoksen mediaaniskenaarioita, jaksoille 2011–2020 ja 2021–2030. Simuloinnit toteutettiin hiesumaapohjalle aukeaa ja ensiharvennusikäistä kuusikkoa vastaavissa kasvipeiteoloissa. Simulointituloksia on verrattu kulkukelpoisuuskriteereihin, ja tämän perusteella on määritetty talvikorjuukauden laskennallinen pituus erilaisissa ilmasto-oloissa. Kriteereinä käytettiin yli 20 cm paksua routakerrosta ja alle 5 cm paksua pintasulaa kerrosta tai roudattoman maan tapauksessa yli 40 cm paksua lumikerrosta.

Simulointien perusteella keskimääräinen laskennallinen talvikorjuukauden pituus lyhenee tarkastelujaksolla kaikilla kolmella tutkimuspaikkakunnalla. Eniten korjuukausi lyheni Juupajoella, jossa jakson (2021–2030) ilmasto-oloissa laskennallinen talvikorjuukausi oli kuusikkoa vastaavissa kasvipeiteoloissa 35 % ja aukealla 28 % lyhyempi kuin vertailuilmaston oloissa. Lumi- ja routamäärät olivat Juupajoen simuloinneissa hyvin lähellä tässä käytettyjä kulkukelpoisuuskriteerien alarajoja ja voidaankin olettaa, että ilmaston lämpeneminen tästä edelleen merkitsisi näiden kriteerien mukaisten talvikorjuuolojen hyvin nopeaa harvinaistumista Juupajokea ilmastollisesti vastaavissa oloissa. Maaningan ja Kajaanin osalta vastaavaa nopeaa muutosta ei sen sijaan ollut tarkastelujaksolla nähtävissä.

  • Kokkila, Sähköposti: mervi.kokkila@kotikone.fi (sähköposti)
artikkeli 6487, Tutkimusartikkeli
Juha Siitonen, Reijo Penttilä, Antti Ihalainen. (2013). METSO-ohjelman uusien pysyvien ja määräaikaisten suojelualueiden ekologinen laatu Uudenmaan alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2012 numero 4 artikkeli 6487. https://doi.org/10.14214/ma.6487
Original keywords: lahopuu; METSO-ohjelma; metsien suojelu; uhanalaiset lajit; rakennepiirteet; käävät; kovakuoriaiset
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää METSO-ohjelmaan kuuluvien uusien suojelukohteiden laatua. Tutkimusalueelta inventoitiin yhteensä 40 pysyvästi tai määräaikaisesti suojeltua kohdetta, joiden yhteispinta-ala oli 126 hehtaaria. Kohteet kuvioitiin ja niiltä mitattiin kuvioittain metsikkötunnukset sekä inventoitiin kääpä-, kovakuoriais- ja epifyyttilajisto. Lisäksi arvioitiin, mihin METSO-ohjelman luonnontieteellisissä valintaperusteissa kuvattuun elinympäristötyyppiin ja laatuluokkaan kukin kuvio kuului. Kookkaiden lehtipuiden ja lahopuun määriä METSO-kohteilla verrattiin keskimääräisiin talousmetsiin VMI10:n tulosten avulla.

Tutkitut kohteet olivat ekologiselta laadultaan valtaosin hyviä. Niissä esiintyi keskimäärin selvästi enemmän arvokkaita rakennepiirteitä kuin vastaavien kasvupaikkatyyppien varttuneissa talousmetsissä. Lahopuun keskitilavuus kohteilla oli 16,7 m3/ha. Uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja tavattiin kohteilta yhteensä 43 lajia ja 197 havaintoa. I-laatuluokan kohteilla sekä kokonaislajimäärä että uhanalaisten lajimäärä ja havaintotiheys olivat selvästi suuremmat kuin II- tai III-luokan kohteilla.

Yksinkertainen laatuluokittelu eli METSO-valintaperusteet näyttää toimivan hyvin sekä rakennepiirteiltään että myös lajistoltaan arvokkaimpien kohteiden tunnistamisessa. Määräaikaisissa ympäristötukisopimuksissa ytimenä toimivan metsälakikuvion laajennus III-laatuluokan kuvioilla ei ole yleensä perusteltua.

  • Siitonen, Sähköposti: juha.siitonen@metla.fi (sähköposti)
  • Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6486, Tutkimusartikkeli
Henna Höglund, Teppo Hujala, Jouni Pykäläinen, Lauri Mehtätalo. (2013). Metsikkökohtaiset käsittelyvaihtoehdot metsänomistajan oppimisen ja päätöksenteon tukena. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2012 numero 4 artikkeli 6486. https://doi.org/10.14214/ma.6486
Original keywords: yksityismetsänomistajat; metsäpalvelut; tapaustutkimus; artefaktit; metsätalouden suunnittelu; trialoginen oppiminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tämän tutkimuksen tavoitteena on syventää tietämystä siitä, mitä mieltä metsänomistajat ovat metsikkökohtaisten käsittelyvaihtoehtojen esittämisestä metsäsuunnittelussa, miten omistajat suhtautuvat erilaisiin vaihtoehtojen havainnollistamistapoihin ja millainen on erilaisten välittävien kohteiden (vaihtoehdot esittävä metsikköseloste, kartta, vanha metsäsuunnitelma) rooli keskustelun ja oppimisen jäsentäjänä. Kahden tapaustutkimuksen aineistona olivat haastattelutapaamiset yhteensä 26 itäsuomalaisen metsänomistajan kanssa. Metsikkökohtaisia käsittelyvaihtoehtoja havainnollistava dokumentti, ns. metsikköseloste, sai erityisesti kokemattomammat metsänomistajat kiinnostumaan erilaisten käsittelyvaihtoehtojen vertailusta. Haastatellut katsoivat, että vaihtoehdot tarjoavat näkökulmia neuvontakeskusteluun ja mahdollistavat aiempaa itsenäisemmän päätöksenteon. Moninaiset näkemykset eri havainnollistamistapojen mielekkyydestä viittaavat yksilökohtaisiin tapoihin hahmottaa metsää koskevaa tietoa. Tilan kuviokartta toimi yleisenä keskustelun jäsentäjänä ja erityisesti kokeneilla metsänomistajilla oma keskustelun tueksi tuotu materiaali, kuten metsäsuunnitelma, täydensi vuorovaikutusta.

  • Höglund, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi (sähköposti)
  • Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mehtätalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6740, Tutkimusartikkeli
Marika Salomäki, Pentti Niemistö, Jori Uusitalo. (2012). Ensiharvennuksen toteutusvaihtoehdot ja niiden vaikutukset männikön tuotokseen ja kasvatuksen kannattavuuteen ojitetuilla turvemailla – simulointitutkimus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2012 numero 3 artikkeli 6740. https://doi.org/10.14214/ma.6740
Original keywords: puunkorjuu; puuntuotos; ajourat; harvennukset; ojitusalueet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Harvennushakkuiden kannattavuutta turvemailla heikentävät puuston epätasaisuus, pieni hakkuu kertymä ja runkokoko sekä puunkorjuuta rajoittava ojaverkosto ja maan huono kantavuus. Tavanomaisesta poikkeava ensiharvennus voi vaikuttaa hakkuun onnistumiseen ja metsänkasvatuksen kannattavuuteen. Puuntuotosta ja taloudellista tuottoa tutkittiin erilaisilla ajourien sijoitteluilla ja leveyksillä sekä harvennettavien, avohakattavien tai harventamatta jäävien vyöhykkeiden yhdistelmillä. Aineistona oli VMI10-lohkoilta poimitut 14 ensiharvennusmännikköä Etelä-Pohjanmaalla, joille simuloitiin Motti-ohjelmalla eri käsittelyvaihtoehtojen puuntuotos ja kannattavuus kasvatusajan loppuun.

Koko leimikon tasainen harventaminen ja neljän metrin levyiset ajourat ojien välisellä saralla 20 metrin välein osoittautuivat parhaiksi sekä puuntuotoksessa että taloudellisessa kannattavuudessa. Harventamattomassa puustossa ainespuun tuotos oli lähes yhtä suuri, mutta taloudellinen tulos 3 % korolla oli siinä heikoin kaikista tutkituista käsittelyvaihtoehdoista. Syynä oli hakkuutulojen ajoittuminen kokonaan päätehakkuuseen. Ajouran leventäminen kahdella metrillä pienensi koko kasvatusajan puuntuotosta 5,9 % ja nettotulojen nykyarvoa 4,7 %. Leveän ajouran avaaminen ojan penkoille ja keskelle sarkaa vähensi vastaavasti puuntuotosta 10 %, mutta nettotulojen nykyarvoa vain 4,5 % korkeiden ensiharvennustulojen takia. Erilaiset kaistalehakkuuvaihtoehdot tai harventamattomien vyöhykkeiden jättäminen olivat huonosti kannattavia.

Nykykäytännön mukainen ensiharvennus oli tässä tutkimuksessa edullisin toimintatapa myös turvemailla, mutta ajouria voidaan tulosten mukaan leventää ja sijoittaa joustavasti ojien päälle tai viereen sekä eri osiin sarkaa kannattavuuden siitä suuresti alentumatta. Tällaiset harvennusleimikoiden korjuukelpoisuutta ojitusalueilla parantavat seikat ovat merkittäviä, koska suomänniköiden harventaminen oli sinänsä kannattavaa ja harvennustuloilla oli suuri vaikutus koko kasvatusajan taloustulokseen.

  • Salomäki, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi (sähköposti)
  • Niemistö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Uusitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6456, Tutkimusartikkeli
Jouni Pykäläinen, Teppo Hujala. (2012). Ennakointi osana alueellista metsäohjelmaa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2012 numero 2 artikkeli 6456. https://doi.org/10.14214/ma.6456
Original keywords: metsäpolitiikka; osallistava suunnittelu; ryhmäpäätöksenteko; toimintatutkimus; tulevaisuudentutkimus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa johdetaan metsäsuunnittelun ja tulevaisuudentutkimuksen teorioista sekä ennakoinnin yleisistä periaatteista ns. ennakoivan alueellisen metsäohjelman (AMO) keskeiset piirteet. Lisäksi selvitetään toimintatutkimuksen keinoin näiden piirteiden mukaisen ennakoivan AMOn toteutettavuutta. Lähtökohtana on, että yhdistämällä metsäohjelmatyössä yhteiskuntaa ja aluetaloutta koskeva ennakointi metsää ja sen käyttöä koskevaan ennakointiin voitaisiin nykyistä paremmin hahmottaa metsäalan tulevaisuuden mahdollisuudet alueella ja siten ohjata tehokkaammin mm. tutkimus- ja kehityshankkeiden resursointia. Toimintatutkimuksessa käytettiin ennakointia Pohjois-Karjalan AMOn tavoiteasettelun tukena. Ennakointimenetelmänä käytettiin tulevaisuustaulukon sovellusta. Eräs keskeinen havainto oli, että perinteisille toiminnoille tärkeissä kysymyksissä ennakoinnin osallistujat painottivat vahvasti tulevaisuuteen vaikuttamista ja perustelivat nykytoimintaa metsän tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisellä. Alalle uusissa tai uusia merkityksiä saaneissa toiminnoissa toimintaympäristön tulevaisuuskuvia ja tavoitteita perusteltiin myös metsään pohjautuvien tuotteiden ja palvelujen kysynnällä. Ennakointi otettiin lähestymistapana hyvin vastaan AMOn valmistelutyöryhmässä ja alueellisessa metsäneuvostossa. Ennakoinnin tuloksia hyödynnettiin myös Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kaakkois-Suomen AMOjen tavoiteasettelun tukena.

  • Pykäläinen, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi (sähköposti)
  • Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5847, Tutkimusartikkeli
Mervi Kasanen, Hannu I. Heikkinen. (2012). Kolme näkökulmaa pohjoispohjanmaalaisten metsänomistajien valintoihin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2012 numero 1 artikkeli 5847. https://doi.org/10.14214/ma.5847
Original keywords: metsänhoitomenetelmät; metsänuudistamiskäyttäytyminen; metsänomistajat; laadullinen analyysi; ympäristöantropologia; poliittinen ekologia; kognitiivinen antropologia; toimijaverkkoteoria
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä ympäristöantropologisessa tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien perusteluita ja käsityksiä metsänhoidon vaiheista haastattelemalla 24 henkilöä (39 haastattelukertaa), jotka omistavat metsää Pohjois-Pohjanmaalla. Laadullisen aineiston avulla selvitettiin tasaikäisen ja eri-ikäisen metsän kasvatukseen liittyvää päättelyä. Metsänomistajien käsityksiä verrattiin Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion Hyvän metsänhoidon suosituksiin. Aineistona olivat myös neljän eri puolilla Suomea tapahtuneen metsänuudistamista ja hakkuita koskeneen oikeustapauksen asiakirja-aineistot vuosilta 2004–2008.

Analyysissä hyödynnettiin kolmea näkökulmaa: poliittista ekologiaa, kognitiivista antropologiaa ja toimijaverkkoteoriaa. Poliittisen ekologian näkökulmassa metsänomistajien käsityksiä tarkasteltiin osana Suomen metsätalouden ja metsäkeskustelun kehitystä. Kognitiivisen antropologian kulttuuristen mallien käsitettä soveltaen haastateltavien päättelystä koostettiin kaksi yleistävää ajattelumallia: vakiintuneen metsänhoidon malli ja vaihtoehtoisen metsänhoidon malli, jossa painottui metsänhoitomenetelmien joustava yhdisteleminen tarpeen mukaan. Toimijaverkkoteoria jäsensi oikeustapausaineistoja, joissa tiivistyivät kulttuurisissa malleissa esiintyneet käsitykset metsänhoidosta. Vakiintuneen metsänhoidon malli mukaili Hyvän metsänhoidon suosituksissa esitettyä linjaa. Vaihtoehtoisen metsänhoidon malli erosi suosituksista, mutta vain osittain. Esitetyn kritiikin pohjalta metsähallinnoinnissa olisi huomioitava metsänomistajien vaihtelevat käsitykset, toimintansa perustelut ja tarpeet entistä monipuolisemmin.

  • Kasanen, Sähköposti: mervi.kasanen@oulu.fi (sähköposti)
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6558, Tutkimusartikkeli
Henna Etula, Ron Store. (2011). Metsävaratiedon ajantasaistaminen tapahtuma- ja toimenpidetietojen avulla yksityismetsissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 3 artikkeli 6558. https://doi.org/10.14214/ma.6558
Original keywords: metsäsuunnittelu; yksityismetsätalous; metsävaratiedon ajantasaistaminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää ja testata yksityismetsien tapahtuma- ja toimenpidetietoihin pohjautuvaa metsävaratiedon ajantasaistusta kunnan kokoisella alueella. Tapahtumatiedoiksi luet tiin metsäkeskukseen saapuvat lakisääteiset ilmoitukset ja hakemukset ja toimenpidetiedoiksi vastaavasti hakkuu- ja hoitotyöilmoitukset toimenpiteiden suorittajilta. Ajantasaistuksen jälkeen selvitettiin, kuinka tarkasti ajantasaistuksessa löydetyt toimenpiteet vastasivat todellisia maastossa tapahtuneita toimenpiteitä, arvioitiin toimijoilta kerättävien toimenpideilmoitusten merkitystä ja kehitettiin uusia tapoja hyödyntää ajan tasalla olevaa metsävaratietoa. Tapaustutkimuksessa käytettiin Etelä-Pohjanmaan metsäkeskukseen saapunutta tapahtumatietoa, metsäalan toimijoiden lähettämiä toimenpideilmoituksia, maastoinventointia sekä laskennallista kasvatusta Kuortaneen kunnan alueella sijaitsevien yksityismetsien metsävaratietojen ajantasaistukseen.

Tutkimuksessa metsävaratiedon ajantasaistukseen kehitetty rutiini havaittiin toimivaksi. Ajan tasaistuksessa löydettiin 91 % maastossa toteutetuista toimenpiteistä. Löytymättä jääneet toimenpiteet olivat pääosin metsänomistajien omatoimisia töitä, eikä tietoa niistä pyritty keräämään tässä tutkimuksessa. Puunostajien toimittamat toimenpideilmoitukset eivät juuri tuottaneet lisätietoa ajantasaistukseen. Myöskään maastoinventoinnin käyttö ei ollut kannattavaa, sillä sen kustannus-hyötysuhde oli huono. Tutkimuksessa käytetyllä menetelmällä tuotettu ajantasainen metsävaratieto oli käytännön tarpeisiin riittävän luotettavaa ja mahdollisti uusia keinoja metsänomistajien neuvontaan ja aktivoimiseen. Erityisesti metsäsuunnitelmien toteutuksen seurantaan perustuva puolivälineuvonta havaittiin vaikuttavaksi, ja siitä saatu palaute oli hyvää.

  • Etula, Sähköposti: henna.etula@metsakeskus.fi (sähköposti)
  • Store, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6635, Tutkimusartikkeli
Juha Laitila, Kari Väätäinen. (2011). Kokopuun ja rangan autokuljetus ja haketustuottavuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 2 artikkeli 6635. https://doi.org/10.14214/ma.6635
Original keywords: nuoret metsät; puunkorjuu; kokopuu; ranka; haketus; kaukokuljetus; metsähake
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli: 1) Selvittää kuormaus- ja purkuajat, ajankäytön rakenne sekä kuormakoko rangan ja kokopuun autokuljetuksessa. 2) Verrata rangan ja kokopuun haketustuottavuutta terminaaliolosuhteissa. 3) Tehdä vertailulaskelmat rangan, kokopuun ja kokopuupaalauksen korjuu- ja toimituskustannuksista eri kuljetus- ja haketustavoilla, kaukokuljetusmatkoilla ja hakkuupoistuman rinnankorkeusläpimitoilla.

Kokopuun autokuljetuksen kuormakoko oli 30 m3, kun puutavaraa kuljetettiin umpilaidallisella puutavara-autolla. Kaukokuljetuksessa kuormauksen tehotuntituottavuus oli metsäkuljetuspituuteen katkotulla kokopuulla 1,0 m3 minuutissa ja viisi metriä pitkällä rangalla 2,5 m3 minuutissa. Kuorman purkamisen tehotuntituottavuus oli vastaavasti kokopuulla 2,6 m3 minuutissa ja rangalla 3,4 m3 minuutissa. Vertailevan aikatutkimuksen perusteella rangan haketuksen tehotuntituottavuus oli 1,22-kertainen kokopuun haketustuottavuuteen verrattuna.

Tehty vertailulaskelma osoitti, että kokopuuna korjuu oli selvästi edullisin vaihtoehto, kun hakkuupoistuman rinnankorkeusläpimitta oli alle 11 cm. Tätä läpimittaa järeämmillä kohteilla kokopuuna tai rankana korjuun välinen kustannusero jäi pieneksi metsähakkeen tuotannossa. Kokopuuna korjuussa tienvarsihaketukseen perustuva hakkeen toimitusketju oli menetelmistä edullisin. Rankana korjuussa haketus tulisi tehdä joko tienvarsivarastolla tai hakkeen käyttöpaikan välittömässä läheisyydessä. Jos toimitusketjussa käytetään terminaaleja, niin kuljetustaloudellisesti tehokkain tapa on kuljettaa kokopuun sijaan karsittua rankaa. Vertailulaskelman perusteella kokopuupaalauksen kilpailukyky oli heikko nuorten metsien energiapuun hankinnassa.

  • Laitila, Sähköposti: juha.laitila@metla.fi (sähköposti)
  • Väätäinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6634, Tutkimusartikkeli
Timo Saksa. (2011). Kuusen istutustaimien menestyminen ja tukkimiehentäin tuhot eri tavoin muokatuilla uudistusaloilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 2 artikkeli 6634. https://doi.org/10.14214/ma.6634
Original keywords: kuusi; paakkutaimi; tukkimiehentäi; sekamalli; muokkausjälki
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkasteltiin pysyvien koealojen avulla kuusen paakkutaimien elossaoloa, tuhoja sekä pituuskehitystä 24:llä mätästäen, laikuttaen tai äestäen muokatulla käytännön uudistusalalla. Mätästetyillä ja laikutetuilla uudistusaloilla kuusen taimien elossaolo oli neljännen kasvukauden jälkeen merkitsevästi korkeampi, yli 90 %, verrattuna äestysaloihin, joilla elossaolo laski 80 %:n tasolle. Kasvukausittain tehtyjen havaintojen perusteella suurimmaksi istutustaimien tuhonaiheuttajaksi ensimmäisten vuosien aikana osoittautui tukkimiehentäi, joka aiheutti keskimäärin joka toisen taimikuoleman. Kaikkiaan tukkimiehentäin todettiin vikuuttaneen 55 %:a äestys-, 40 %:a laikutus- ja 20 %:a mätästysaloille istutetuista taimista.

Aineistoon sovitetun sekamallin mukaan muokkausjäljen kivennäismaapinnalle, maanpinnan tasoon tai ylemmäksi, syvään istutetut taimet säilyivät parhaiten elossa. Istutuspisteen etäisyys humuksesta sekä taimen pituus istutettaessa vaikuttivat myös positiivisesti taimen menestymiseen. Äestysaloilla istutustaimien kuolleisuus oli laikutus- ja mätästysaloja suurempaa. Parhaiten tukkimiehentäin tuhoilta säästyivät keskimääräistä maanpintaa korkeammalle kivennäismaapinnalle istutetut taimet. Mätästysaloilla tukkimiehentäin tuhoriski oli merkitsevästi pienempi kuin äestys- ja laikutusaloilla.

1- ja 2-vuotiaan taimimateriaalin välillä ei ollut eroa menestymisessä, mutta taimen pituudella oli positiivinen vaikutus niin elossaoloon kuin pituuskehitykseenkin. Neljännen kasvukauden lopussa istutustaimien pituutta selittivät taimen pituus istutushetkellä (+), pinnallinen istutus (–), istutus humuspintaan (–), keskimääräistä maanpinnan tasoa ylemmäksi (+) tai alemmaksi (–) istuttaminen, taimen etäisyys humuksesta (–), tukkimiehentäin syönti (–) sekä taimen lähiympäristön pintakasvillisuuden (–) ja lehtipuiden määrä (–). Uudistusalan muokkausmenetelmä ei selittänyt istutustaimen pituuskehitystä. Käytännön uudistusaloilla muokkausta edelleen kehitettäessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota muokkausjäljen laatuun, jotta uudistusalalla olisi riittävästi viljelykelpoisia ja tasalaatuisia kohoumia kuusen istutusta varten.

  • Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5928, Tutkimusartikkeli
Arto Rummukainen, Leo Tervo, Kari Kautto, Minna Pulkkinen. (2011). Maanmuokkaus- ja kylvölaiteyhdistelmien vertailuja männyn kylvössä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 1 artikkeli 5928. https://doi.org/10.14214/ma.5928
Original keywords: uudistaminen; maanmuokkaus; männyn kylvö; konekylvö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Lajittuneet maalajit, erityisesti kuivahkot ja kuivat kankaat ovat osoittautuneet parhaiksi männyn kylvökohteiksi itämisen, taimettumisen ja puun laadun suhteen. Koneellisen kylvön menetelmiä, kustannuksia ja tuloksen onnistuneisuutta testattiin kolmella kylvölle tyypillisellä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kuivan kankaan koealalla. Kullakin koealalla oli käytössä erilaiset kylvökone-maanmuokkausyhdistelmät, yhteensä kaksitoista äestykseen, laikutukseen tai jyrsintään perustuvaa kylvökoneyhdistelmää.

Taimimäärät olivat kaikilla tutkimuksessa mukana olleilla äestetyillä alueilla (menetelmien keskiarvo kahdeksannen kasvukauden jälkeen vaihteli 2 750–7 500 tainta/ha) tavoitetiheyden täyttäviä niin määrän kuin tasaisuudenkin osalta. Laikutetuilla alueilla taimimäärän keskiarvo oli 4 400–8 000 ja jyrsinnällä 1 800–4 750 tainta/ha. Joillakin laikutus- ja jyrsintämenetelmillä taimikko jäi kuitenkin aukkoiseksi. Tilastollisesti merkitseviä eroja saatiin vain Louhivaarassa ja Vepsässä jyrsinnän ja parhaan muun menetelmän välille. Taimien keskipituus eri koealueilla oli neljän kasvukauden jälkeen vajaa 10 cm. Kahdeksan kasvukauden jälkeen pituudet vaihtelivat 35–65 cm, mutta taimien pituuskasvussa eri maanmuokkaus-kylvö-menetelmien välillä aina yhden koealueen sisällä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja.

Kylvön sisältävä äestyksen keskimääräinen käyttötuntituotos oli 1,5 ha, Jigi-laikkurin 0,9 ha, Holck-laikkurin 1,0 ha, Bracke-laikkurin 1,3 ha, jyrsinnän 0,9 ha ja Patu-laikutuksen 0,3 ha. Koneellisen kylvön kokonaiskustannukseksi tuli äestyksellä noin 300 euroa/ha, jatkuvatoimisella laikkumätästyksellä 275 euroa/ha, jyrsinnällä 260 euroa/ha ja kaivurilaikutuksessa 340 euroa/ha. Konekylvön kustannukset jäävät noin kolmannekseen istutuksen kustannuksista.

  • Rummukainen, Sähköposti: arto.rummukainen@metla.fi (sähköposti)
  • Tervo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kautto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pulkkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5927, Tutkimusartikkeli
Juho Rantala, Kari Kautto. (2011). Koneellinen kitkentä taimikon varhaisperkauksessa – työajanmenekki, kustannukset ja työjäljen laatu. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 1 artikkeli 5927. https://doi.org/10.14214/ma.5927
Original keywords: kustannustehokkuus; koneellistaminen; tuottavuus; taimikonhoito; metsänhoito; metsänuudistaminen; Naarva
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Koneellisen taimikonhoidon osuus on Suomessa alle prosentin taimikonhoidon kokonaismäärästä. Metsänomistajakunnan rakennemuutos, metsätaloussektorin työvoimapula ja metsätalouden kannattavuuden parantaminen kuitenkin edellyttävät metsänhoitotöiden koneellistamista. Taimikonhoidon koneellistamiseen liittyvä tutkimus- ja tuotekehitys on keskittynyt poistettavien taimien katkaisuun perustuviin menetelmiin. Tämän seurantatutkimuksen tavoitteena oli selvittää hakkuukoneeseen kytketyn poistettavien taimien kitkentään perustuvan Naarva-perkaajan työajanjakauma ja -menekki, kustannukset ja työjäljen laatu kuusen varhaisperkauskohteilla. Koneellisen kitkennän keskimääräinen tehollinen työajanmenekki oli 7,1 tuntia per hehtaari. Kivisyyden lisääntyminen ja lehtipuiden lukumäärän kasvu hidastivat kitkentätyötä. Kasvatettavista kuusista keskimäärin 6 % vaurioitui kasvatuskelvottomiksi kitkennän yhteydessä. Koneellisen kitkennän kustannuskilpailukyvyn ratkaisee se, kuinka hyvin kitkennällä voidaan ehkäistä tulevaa taimikonhoitotarvetta. Nykytiedon mukaan koneellinen kitkentä on sopivilla työkohteilla koko metsänuudistamisketjun näkökulmasta tarkasteltuna taloudellisesti kilpailukykyinen menetelmä verrattuna raivaussahatyöhön.

  • Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi (sähköposti)
  • Kautto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6940, Tutkimusartikkeli
Mikko Vastaranta, Risto Ojansuu, Markus Holopainen. (2011). Puustotunnusten laskennallisen ajantasaistuksen luotettavuus – tapaustutkimus Pohjois-Savossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 4 artikkeli 6940. https://doi.org/10.14214/ma.6940
Original keywords: kuvioittainen arviointi; metsäsuunnittelu; virhelähteet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin puustotunnusten ajantasaistuksen luotettavuutta ja virhelähteitä. Virhelähteet olivat kuvioittainen arviointi, kuviota kuvaavan puujoukon generointi puustotunnuksista ja kasvun ennustaminen. Aineistona oli 84 kuviota neljästä eri metsikkötyypistä Pohjois-Savon metsäkeskuksen Kerkonjoensuun suunnittelualueelta. Tutkimus pohjautui systemaattiseen koealaotantaan, jonka avulla muodostettiin tarkat puu- ja puustotason kontrollitunnukset tarkastelujakson (1–7 vuotta) alkuun sekä loppuun. Lisäksi lähtötietoina olivat käytössä tarkastelujakson alkutilan kuvioittaisella arvioinnilla kerätyt puustotunnukset. Puujoukon muodostaminen puustotason lähtötiedoista ja kasvun simulointi tarkastelujakson loppuun tehtiin Motti-metsikkösimulaattorilla. Tutkituista virhelähteistä vähiten vaikutusta oli puutason tiedon generoinnilla. Kasvun ennustevirhe aiheutti aliarviota 1,3 m2ha–1 ja 1,6 m2ha–1 kuusiositteiden pohjapinta-aloihin ja 0,8 m ja 1,0 m mäntyositteiden keskipituuksiin. Kasvuennusteen ja puutason tiedon generoinnin yhteisvirhe tuotti 0,2–0,8 cm aliarvion ositteiden keskiläpimittaan ja 1,4 m ja 1,5 m aliarviot mäntyositteiden keskipituuksiin. Kuvioittaisen arvioinnin, puutason tiedon generoinnin ja kasvuennusteen yhteisvirhe aiheutti yliarvioita runkolukuihin 427–834 ha–1 ja mäntyositteiden pohjapinta-aloihin 1,9 m2ha–1 ja 2,8 m2ha–1. Keskiläpimitta ja -pituus aliarvioitui kaikissa ositteissa. Aliarviot vaihtelivat keskiläpimitassa 3,4–6,6 cm ja keskipituudessa 0,0–3,2 m. Tutkimuksen tarkastelujaksolla kuvioittaisen arvioinnin virheet olivat suurin epävarmuuden aiheuttaja ajantasaistetuissa puustotunnuksissa.

  • Vastaranta, Sähköposti: mikko.vastaranta@helsinki.fi (sähköposti)
  • Ojansuu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Holopainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6939, Tutkimusartikkeli
Jussi Laurila, Tapani Tasanen, Risto Lauhanen. (2011). Metsäenergiapotentiaali ja energiapuun korjuun resurssitarpeet Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 4 artikkeli 6939. https://doi.org/10.14214/ma.6939
Original keywords: energiapuu; Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalue; korjuuresurssit; metsäenergiapotentiaali
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalue käsittää Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnat sekä kolme kuntaa (Isokyrö, Laihia & Vähäkyrö) Pohjanmaan maakunnasta. Alueen teknis-taloudelliseksi metsäenergiapotentiaaliksi laskettiin 1,6 TWh/v. Mikäli myös männyn kannot hyödynnettäisiin energiakäyttöön, niin alueen teknis-taloudellinen potentiaali olisi jopa 2,7 TWh/v. Alueen vuotuisen teknis-taloudellisen metsäenergiapotentiaalin täysimääräiseen hyödyntämiseen tarvittaisiin paljon energiapuun korjuukalustoa ja kuljettajia. Eniten resursseja tarvittaisiin ensiharvennusten integroituun aines- ja energiapuun korjuuseen. Toiseksi eniten resursseja tarvittaisiin nuoren metsän hoitokohteiden energiapuun korjuuseen. Kaiken kaikkiaan koneita tarvittaisiin 185 kpl/v ja niihin kuljettajia kaksinkertainen määrä. Metsäenergiapotentiaalit laskettiin Metsäntutkimuslaitoksen tuottamasta valtakunnan metsien inventointiaineistosta (VMI10) kuntakohtaisesti Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen toimialueelle. Lisäksi laskelmissa hyödynnettiin alan kirjallisuutta sekä metsäenergia-alan organisaatioiden keräämiä aineistoja. Tutkimuksessa käytetty laskentatapa palvelee käytännön tarpeita ja malli soveltuu myös muille metsäkeskusalueille. Alueellisten metsäenergiavarojen tunteminen edistää maamme metsien ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävää käyttöä.

  • Laurila, Sähköposti: jussi.laurila@seamk.fi (sähköposti)
  • Tasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Lauhanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6938, Tutkimusartikkeli
Klaus Silfverberg, Noora Huotari, Anna-Maija Kokkonen. (2011). Puu-ja turvetuhkan vaikutukset kasvillisuuteen ja männyn taimettumiseen päätehakatulla turvekankaalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 4 artikkeli 6938. https://doi.org/10.14214/ma.6938
Original keywords: lannoitus; ohutturpeisuus; pohjakerros; peittävyys; uudistamistapa
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Pohjois-Pohjanmaan Muhokselle perustettiin kesällä 1985 koe, jossa tutkittiin tuhkan vaikutusta samana keväänä päätehakatun turvekankaan kasvillisuuteen ja männyn (Pinus sylvestris L.) uudistumiseen. Kokeessa verrattiin puu- ja turvetuhkan vaikutuksia, kumpaakin määrillä 5 000 ja 20 000 kg/ha. Lisäksi kokeessa oli kolme erilaista männyn uudistamistapaa: luontainen, kylvö ja istutus. Kokeen kasvillisuus ja männyn taimet inventoitiin vuosina 1986 ja 1991.

Päätehakkuun jälkeen kasvillisuus muuttui voimakkaasti kaikilla käsittelyillä. Varjoa suosivat metsälajit taantuivat, kun taas avoimilla paikoilla viihtyvät pioneerilajit ilmestyivät paikalle uusina tulokkaina. Kasvilajien peittävyydet muuttuivat voimakkaammin kuin lajikoostumus.

Pohjakerroksen kokonaispeittävyys pieneni huomattavasti turve- ja varsinkin puutuhkan seurauksena. Vaikutus lajikoostumukseen ja lajien lukumäärään oli tätä vähäisempi. Varttuneiden metsien lajit, kuten seinäsammal (Pleurozium schreberi), taantuivat voimakkaasti tai hävisivät kokonaan. Pioneerisammalet, ensin nuokkuvarstasammal (Pohlia nutans) ja myöhemmin kulosammal (Ceratodon purpureus), yleistyivät erityisesti puutuhkalannoituksen jälkeen.

Tuhkalannoituskäsittelyillä ei havaittu yhteyttä männyn taimien lukumäärään missään uudistamiskäsittelyssä. Taimimäärä ei myöskään riippunut kenttä- ja pohjakerroksen kokonaispeittävyydestä.

Valtaosa puutuhkan kaliumista oli hävinnyt maan pintakerroksesta eikä siten enää ollut käytettävissä. Koska tuhkalannoitus ei myöskään ollut lisännyt männyn taimettumista, näyttäisi sekä puu- että turvetuhkan käyttö tarpeettomalta turvekankaiden uudistamisvaiheessa.

  • Silfverberg, Sähköposti: klaus.silfverberg@metla.fi (sähköposti)
  • Huotari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kokkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5906, Tutkimusartikkeli
Esa-Jussi Viitala. (2010). Laajamittaisen metsänomistuksen kannattavuus: Tornatorin ja Finsilvan taloudellinen toiminta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 3 artikkeli 5906. https://doi.org/10.14214/ma.5906
Original keywords: metsänomistusyhtiöt; kiinteistösijoittaminen; metsäsijoittamisen kannattavuus; velkavipu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Laajamittaisen metsänomistamisen kannattavuudesta Suomessa on vain vähän tutkimustietoa. Tässä tutkimuksessa analysoidaan maamme toiseksi ja kolmanneksi suurimpien yksityisten metsänomistajien, Tornator Oy:n ja Finsilva Oyj:n, pääoma- ja rahoitusrakenteita sekä taloudellista suorituskykyä.

Tulosten mukaan yhtiöt ostivat metsänsä 2000-luvun alkupuolella pääosin vieraalla pääomalla ja ovat edelleen varsin velkaisia. Merkittävä osa liikevoitosta onkin kulunut lainojen korkoihin. Yhtiöiden suhteellinen kannattavuus riippuu olennaisesti tarkastelujaksosta ja siitä, otetaanko maanmyynneistä saadut myyntivoitot huomioon. Ilman niitä esimerkiksi Tornatorin oman pääoman nimellinen tuotto on jäänyt viime vuosina noin viiteen prosenttiin, kun se myyntivoittojen kanssa on runsaat kaksi prosenttiyksikköä suurempi. Metsien edullisen hankintahinnan ansiosta yhtiön uudet omistajat, pääosin eläke- ja henkivakuutusyhtiöt, ovat kuitenkin saaneet erittäin hyvän tuoton alun perin sijoittamalleen pääomalle. Ne olisivat lisäksi voineet saada valtaosan Stora Enson metsistä maksamastaan kauppahinnasta takaisin esimerkiksi osinkoina jo Tornatorin ensimmäisten toimintavuosien aikana ilman puustopääoman vähenemistä.

Suurimman riskin uusien metsänomistusyhtiöiden liiketoiminnalle muodostaisi kantohintojen jääminen totuttua alemmalle tasolle pitkällä aikavälillä. Tällöin ainakin Tornator voisi joutua tekemään merkittäviäkin arvonalennuksia metsäomaisuudestaan, mikä heikentäisi sen tulosta ja tasetta. Samalla yhtiö joutuisi arvioimaan uudelleen rahoitusrakennettaan, osingonjakopolitiikkaansa ja mahdollisuuksiaan laajentaa liiketoimintaansa. Uusia liiketoimintamuotoja metsää omistaville yhtiöille voi jatkossa avautua etenkin uusiutuvan energian tuotannossa.

  • Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
artikkeli 5905, Tutkimusartikkeli
Esa-Jussi Viitala. (2010). Stora Enson ja Metsäliitto-konsernin metsien omistusjärjestelyt vuosina 2001–2005. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 3 artikkeli 5905. https://doi.org/10.14214/ma.5905
Original keywords: Tornator; Finsilva; Forestia; yhtiömuotoinen metsänomistus; metsäkiinteistöjen kauppahinnat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Mittavien omistusjärjestelyiden seurauksena Suomeen syntyi 2000-luvun alkupuolella kaksi uudentyyppistä metsänomistamiseen keskittynyttä osakeyhtiötä, Tornator Oy ja Finsilva Oyj. Tässä tutkimuksessa analysoidaan näiden yhtiöiden perustamisiin liittyneitä tavoitteita, vaiheita ja rahoitusjärjestelyitä samoin kuin niiden alkuvuosien toimintaa ja sen painopisteitä. Lisäksi tarkastellaan yhtiöiden metsistään alun perin maksamia kauppahintoja ja verrataan niitä muun muassa ostohetkellä vallinneeseen yleiseen metsäkiinteistöjen hintatasoon ja hankitun metsäomaisuuden arvon myöhempään kehitykseen.

Tornator ja Finsilva ostivat metsänsä pääosin velkarahalla. Yhtiöiden omistajat pyrkivät mittavien velkarakenteiden avulla käyttämään hyväksi oletusta siitä, että hankittuihin metsäkiinteistöihin sijoitetulle pääomalle saadaan lainarahan korkoa korkeampaa tuottoa. Korkeiden rahoituskulujen johdosta Tornator päätyi kuitenkin järjestelemään lainansa uudelleen jo muutaman vuoden kuluttua. Tästä aiheutui yhtiölle merkittäviä kertaluonteisia kustannuksia. Finsilvan rahoitus on ollut alusta lähtien hieman vakaammalla pohjalla, joskin myös se on edelleen varsin velkainen yritys.

Stora Enso myi metsänsä Tornatorille verraten edulliseen hintaan. Vaikka Tornator on kaupan jälkeen myynyt hakkuuoikeuksia noin 365 miljoonan euron edestä ja realisoinut merkittävästi kiinteistöomaisuuttaan, yhtiön alun perin noin puolella miljardilla eurolla hankkiman metsäomaisuuden kirjanpitoarvo on kohonnut lähes 80 prosenttia, noin 890 miljoonaan euroon. Tosin suurin osa arvonnoususta johtuu yhtiön siirtymisestä metsän käypiä arvoja korostavaan IFRS-tilinpäätöskäytäntöön vuonna 1997. Finsilvan metsien arvo yhtiön taseessa on erilaisen tilinpäätöskäytännön johdosta pysynyt jotakuinkin ennallaan.

  • Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
artikkeli 5904, Tutkimusartikkeli
Jani Pellikka, Kari Heliövaara, Lena Huldén, Larry Huldén. (2010). Hirvikärpäskohtaamiset ja niiden vaikutukset luonnossa liikkujien käyttäytymiseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 3 artikkeli 5904. https://doi.org/10.14214/ma.5904
Original keywords: hirvikärpänen; Lipoptena cervi; metsien monikäyttö; metsätyö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Yhä useammilla metsissä työskentelevillä ja vapaa-aikaansa viettävällä suomalaisilla on kertynyt hirvikärpäsestä (Lipoptena cervi (Diptera, Hippo boscidae)) omakohtaisia kokemuksia. Lajin nopea runsastuminen voidaan nähdä sosioekologisena häiriönä, joka kytkeytyy syiltään esimerkiksi metsänhoidon ja hirvikantojen hoidon käytäntöihin ja toimintatapoihin. Hirvikärpäsen aiheuttama häiriö voi seurauksiltaan heijastua luonnossa liikkujiin monella tavalla.

Tässä artikkelissa käsitellään määrällisen ja laadullisen kyselyaineiston (n = 277) valossa hirvikärpästen kohtaamisia ja niiden merkityksiä. Tavoitteena on eritellä kohtaamiskokemuksiin liittyviä tunteita, niiden taustalla olevia seikkoja sekä vaikutuksia metsässä liikkujiin.

Tulokset tuovat esille suhtautumistapojen kirjon välinpitämättömistä hyvin kielteisesti suhtautuviin. Suhtautumisessa ilmeni merkkejä alueellisesta vaihtelusta. Kielteisimmin suhtautuivat ne vastaajat, joiden ensikokemukset hirvikärpäsistä olivat tuoreita. Varttuneilla vastaajilla ja hirvikärpästen pistoista kärsineillä vastaajilla suhtautuminen oli hyvin kielteistä. Naispuoliset vastaajat arvioivat miehiä useammin hirvikärpäsen vaikuttavan käyttäytymiseensä. Taustalla on tunteita ja käsityksiä, jotka liittyvät hirvikärpäsen edustamaan uhkaan terveydelle ja turvallisuudelle. Hirvi kärpänen näyttää luovan myös ristiriitoja rikkomalla ideaalin hyönteisistä vapaasta syksyisestä luonnosta ja luomalla ristiriidan esimerkiksi metsätyön velvoittavuuden ja hirvikärpäsalueiden välttelyn välille.

  • Pellikka, Sähköposti: jani.pellikka@uef.fi (sähköposti)
  • Heliövaara, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Huldén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Huldén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5739, Tutkimusartikkeli
Hanna Eerikäinen, Petteri Packalén, Matti Maltamo, Juha Mäkitalo. (2010). Ruissalon tammien visuaalinen tulkinta stereokuvalta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 2 artikkeli 5739. https://doi.org/10.14214/ma.5739
Original keywords: tammi (Quercus robur); visuaalinen stereokuvatulkinta; digitaalinen ilmakuva
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Työn tavoitteena oli selvittää Turun Ruissalon tammien (Quercus robur) tunnistusta visuaalisen stereokuvatulkinnan avulla. Työssä tutkittiin millä tarkkuudella tammen tunnistus on mahdollista sekä mitkä ovat suurimmat virhelähteet. Aineisto koostui tarkan spatiaalisen resoluution ilmakuvista sekä kaksiosaisesta maastoaineistosta: koealoista, jotka toimivat tulkinnan opetusaineistona ja harjoitustulkinnan tarkastusaineistona, sekä laajemman tulkinnan koealueesta. Työssä tunnistettiin subjektiivisesti tammia stereoilmakuvalta visuaalisen kuvatulkinnan menetelmiä käyttäen. Koealueen tammien oikeinluokitusprosentti on 53 %, kommissiovirhe 27,5 % ja omissiovirhe 19 %. Virhettä aiheutui siitä, että kuvalla puu virheellisesti tulkittiin tammeksi, vaikka maastomittausten mukaan se oli muuta puulajia. Useimmiten tammiin sekoitetut puulajit olivat lehmus ja raita. Virhettä aiheuttivat myös suurilatvuksiset tammet, joita kuvalla virheellisesti tulkittiin kahdeksi erilliseksi tammeksi. Kuvatulkinnassa täysin tunnistamatta jääneet tammet painottuivat pienimpiin läpimittaluokkiin. Menetelmän tarkkuus on parhaimmillaan silloin, kun keskitytään läpimitaltaan yli 50 cm oleviin tammiin. Tosin kuvatulkintaa on lähes mahdotonta suunnata vain tämän läpimitan ylittäviin tammiin. Menetelmä on kuitenkin tarkoituksenmukainen, koska vanhoista järeistä tammista ollaan Ruissalossa erityisen kiinnostuneita. Tarkkuutta voidaan parantaa kalibroimalla tulkitsijan silmää maastovierailuin sekä käyttämällä tulkinnassa apuna ulkopuolisia tiedonlähteitä, kuten kuviotietoja.

  • Eerikäinen, Sähköposti: matti.maltamo@uef.fi (sähköposti)
  • Packalén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5738, Tutkimusartikkeli
Timo Saksa, Jari Miina. (2010). Perkaustavan ja -ajankohdan vaikutus männyn istutustaimikon kehitykseen Etelä-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 2 artikkeli 5738. https://doi.org/10.14214/ma.5738
Original keywords: harvennus; metsänhoidon suunnittelu; Pinus sylvestris; taimikonhoito; perkaus; simulointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin kenttäkokeiden avulla erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, latvonta) ja niiden ajoituksen vaikutuksia istutusmäntyjen kehitykseen taimikon harvennusvaiheeseen saakka (valtapituus 7–8 m). Samalla selvitettiin taimikonhoidon (perkaus ja harvennus) kokonaisajanmenekkiä sekä simuloitiin Motti-ohjelmistolla eri taimikonhoitovaihtoehdoissa syntyneiden metsiköiden kehitystä ensiharvennusvaiheeseen saakka.

Runsaasti koivua sisältävän männyn istutustaimikon perkaus osoittautui välttämättömäksi, kun tavoitteena on männikön kasvatus. Taimikon harvennusvaiheessa kuolleiden tai pahoin lehtipuuston kilpailussa piiskaantuneiden mäntyjen yhteenlaskettu osuus oli perkaamattomilla ruuduilla 32–37 %, kun vastaava osuus reikä- ja täysperatuilla ruuduilla oli 3–8 %. Kilpailevien lehtipuiden latvonta vähensi piiskausta vain väliaikaisesti, sillä latvotut lehtipuut jatkoivat pituuskasvuaan sivuoksasta ja saavuttivat pian kasvatettavien mäntyjen pituuden. Kolmen metrin pituusvaiheessa tehdyllä perkauksella ei ollut vaikutusta mäntyjen kasvuun, mutta kaikki 1,5 metrin pituusvaiheessa tehdyt perkauskäsittelyt lisäsivät mäntyjen läpimitankasvua. Mäntyjen pituuskasvu lisääntyi vain reikäperkaus- ja latvontaruuduilla. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekki oli pienin yksivaiheisessa taimikonhoidossa (ei perkausta) tai kun perkaus tehtiin latvomalla kilpailevat lehtipuut. Reikä- ja täysperkauksen kokonaisajanmenekit eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi.

Yksivaiheinen taimikonhoito ilman perkausta pienensi mäntykuitupuun ja kasvatti koivukuitupuun määrää simuloidussa ensiharvennuksessa, mutta käyttöpuun kokonaispoistumaan taimikonhoidolla ei ollut vaikutusta.

  • Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi (sähköposti)
  • Miina, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5737, Tutkimusartikkeli
Katri Himanen, Pekka Helenius, Markku Nygren. (2010). Liotuskäsittelyiden vaikutus kuusen siementen itämiseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 2 artikkeli 5737. https://doi.org/10.14214/ma.5737
Original keywords: kuusi; liotus; liotuslämpötila; itäminen; taimipolte
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin liotuskäsittelyiden vaikutusta kuusen (Picea abies (L.) Karst.) siementen itämiseen. Työssä tutkittiin kolmen liotustavan (seisova, ilmastettu ja vaihtuva vesi) ja kahden liotusajan (12 ja 24 h) vaikutusta kahden eri-ikäisen siemenerän itämiseen. Siemenet idätettiin petrimaljalla ja turpeessa. Turveidätyksessä seurattiin myös sirkkataimien kuolemista. Lisäksi tutkittiin kolmen liotuslämpötilan (15, 24 ja 29 °C) ja seitsemän liotusajan (0, 12, 24, 36, 48, 60 ja 72 tuntia seisovassa vedessä) yhdistelmän vaikutusta kolmen siemenerän itämiseen petrimaljalla.

Liotukset aikaistivat sekä pitkään (17 vuotta) että lyhyen aikaa (talven yli) varastoitujen siementen itämistä. Seisovassa vedessä liottaminen antoi yhtä hyvän tuloksen kuin ilmastetussa tai vaihtuvassa vedessä liottaminen. Vuorokauden pituinen liottaminen paransi itämistarmoa 12 tunnin liotusta enemmän. Parhaimmillaan käsittely aikaisti itämistä kaksi vuorokautta.

Liotusveden lämpötila vaikutti siementen itämiseen. Kaikilla kolmella siemenerällä liotus 29 °C:ssa osoittautui huonoimmaksi käsittelylämpötilaksi. Pisimmätkään käsittelyt 15 °C lämpötilassa eivät alentaneet siementen itämistarmoa tai -kapasiteettia.

Kuusen siementen itämistä on mahdollista aikaistaa liottamalla siemeniä vedessä ennen taimitarhakylvöä 12–36 tunnin ajan 15–24 °C lämpötilassa. Menetelmä sopii myös pitkään varastoiduille siemenerille.

  • Himanen, Sähköposti: katri.himanen@metla.fi (sähköposti)
  • Helenius, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Nygren, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6783, Tutkimusartikkeli
Heli Saarikoski, Jyri Mustajoki, Mika Marttunen, Anssi Ahtikoski, Ville Hallikainen, Timo Helle, Mikko Hyppönen, Mikko Jokinen, Arto Naskali, Seija Tuulentie, Martti Varmola, Eero Vatanen, Anna-Liisa Ylisirniö. (2010). Monitavoitearviointi Ylä-Lapin metsien kestävän käytön mahdollisuuksista. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 1 artikkeli 6783. https://doi.org/10.14214/ma.6783
Original keywords: metsien kestävä käyttö; Ylä-Lappi; poronhoito; metsätalous; luonnon virkistyskäyttö; matkailu; luonnonsuojelu; metsäkiistat; monitavoitearviointi; arvopuu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin Ylä-Lapin metsien käytön vaihtoehtoja osallistuvan monitavoite arvioinnin avulla. Eri sidosryhmien arvostukset tuotiin mukaan arviointimalliin henkilökohtaisilla tietokoneavusteisilla päätösanalyysihaastatteluilla. Tavoitteena oli selvittää eri tahojen näkemyksiä vaihtoehtojen mieluisuudesta.

Tutkimuksessa muodostettiin viisi erilaista metsien käsittelyvaihtoehtoa, joissa hakkuukertymät vaihtelivat välillä 300 000 m3/v ja 30 000 m3/v. Vaihtoehtoja arvioitiin kuuden kriteerin avulla: 1) bruttotulovaikutukset paikallistaloudessa 2) työllistävyys 3) saamelainen poronhoitokulttuuri 4) paikallinen luonnon virkistyskäyttö 5) luonnon monimuotoisuus ja 6) yhteisymmärrys ja sopeutuminen.

Tulosten perusteella voitiin tunnistaa kolme eri ryhmää. Kaksi ensimmäistä ryhmää pitivät parhaimpana vaihtoehtona nykyisen luonnonvarasuunnitelman mukaista hakkuutasoa. Nämä ryhmät poikkesivat toisistaan siten, että ensimmäinen ryhmä asetti toiselle sijalle nykyistä luonnonvarasuunnitelmaa laajemmat hakkuut kun taas toinen ryhmä piti toiseksi parhaana vaihtoehtona tätä suppeampia hakkuita. Kolmas ryhmä piti mieluisimpana vaihtoehtoa, jossa yli 140-vuotiaita metsiä ei hakata lainkaan.

Arviointi nosti esille myös vaikutusarvioita koskevia näkemyseroja. Suurimmat erot koskivat saamelainen poronhoitokulttuuri ja porotalouden työllisyyskriteereitä. Nämä ovat avainkysymyksiä, joista tulisi löytää yhteistä tietopohjaa kiistojen ratkaisemiseksi.

  • Saarikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Mustajoki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Marttunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Helle, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Naskali, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Vatanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ylisirniö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6782, Tutkimusartikkeli
Heimo Karppinen, Laura Tiainen. (2010). "Semmonen niinkun metsäkansa" – suurten ikäluokkien perijät tulevaisuuden metsänomistajina. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 1 artikkeli 6782. https://doi.org/10.14214/ma.6782
Original keywords: yksityismetsänomistus; metsäpalvelut; metsäneuvonta; arvot; tavoitteet; tulevaisuuden metsänomistajat; uudet metsänomistajat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suuret ikäluokat, vuosina 1945–1950 syntyneet, omistavat viidenneksen Suomen yksityismetsistä. Huomattava metsäomaisuus siirtynee uudelle kaupunkilaissukupolvelle vuosien 2015–25 tienoilla. Tutkimuksessa tarkastellaan tulevan metsänomistajapolven arvoja ja tavoitteita, kiinnostusta metsätaloutta kohtaan, tietämystä metsäasioista ja metsien käsittelyyn liittyviä asenteita sekä neuvonnan ja metsäpalvelujen tarvetta. Metsänomistajakunnan muutosta tarkastellaan tutkimalla suurten ikäluokkien perillisiä. Tutkimuksessa sovelletaan Schwartzin teorian mukaista lyhyttä arvomittaria. Tutkimusaineisto kerättiin touko–elokuussa 2007 teemahaastatteluin (22 kpl) Lounais- ja Kaakkois-Suomen metsäkeskusten alueilta.

Tulevat metsänomistajat muistuttivat arvoiltaan muuta väestöä. Ainoastaan universalismi (mm. ympäristöarvot) oli merkitykseltään vähäisempi tulevien metsänomistajien keskuudessa. Metsänomistajat voitiin ryhmitellä viiteen tavoiteryhmään, jotka muistuttavat nykyisten metsänomistajien keskuudessa havaittuja ryhmiä. Tavoitteiden voidaan siten olettaa pysyvän paljolti samankaltaisina, vaikka esimerkiksi hiilensidontaan tai bioenergiaan liittyvät näkökohdat voivat korostua. Suurimmat muutokset liittyvät todennäköisesti erilaisten tavoitteiden tärkeyteen: puuntuotannon ulkopuolisten tavoitteiden merkitys korostuu, mikä saattaa heikentää yksityismetsien puun tarjontaa.

Metsäpolitiikan kannalta on tärkeää, että tulevat metsänomistajat luottavat metsäammattilaisten asiantuntemukseen. Kasvava ”virkistäytyjien” ja ennen kaikkea ”tietämättömien” joukko on kuitenkin ensin tavoitettava. Uudet metsänomistajat kaipasivat henkilökohtaista neuvontaa, ja pitivät myös internetpalveluja hyvänä tietolähteenä.

  • Karppinen, Sähköposti: heimo.karppinen@helsinki.fi (sähköposti)
  • Tiainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6781, Tutkimusartikkeli
Ulla Mattila, Kari T. Korhonen. (2010). Yleiskaavamerkintöjen ja -määräysten aiheuttamat puuntuotannon rajoitukset Pohjois-Karjalassa valtakunnan metsien 10. inventoinnin mukaan. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 1 artikkeli 6781. https://doi.org/10.14214/ma.6781
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; yleiskaava; puuntuotanto
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan yhtenä alueidenkäytön suunnittelun tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuuden ja muiden luontoarvojen säilymistä. Muun muassa näiden tavoitteiden turvaamiseksi voidaan yleiskaavoissa antaa määräyksiä, jotka rajoittavat metsien käyttöä. Suomessa metsävaroja ja metsien tilaa seurataan valtakunnan metsien inventoinneilla (VMI). VMI:n aineistoon pohjautuvissa hakkuumahdollisuuslaskelmissa on käytäntönä jakaa metsät kolmeen käyttöluokkaan: puuntuotannon metsät, rajoitetun puuntuotannon metsät ja puuntuotannon ulkopuolella olevat metsät. Laskelmissa on otettu huomioon yleiskaavoissa annetuista metsän käyttöä koskevien rajoituksista vain se osa, joka sisältyy valtakunnalliseen seutukaava-aineistoon (VASEPA).

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yleiskaavamerkinnöistä aiheutuvien puuntuotannon rajoitusten yleisyys Pohjois-Karjalassa sekä tarkastella yleiskaavoituksella rajoitettujen metsien ominaisuuksia puuntuotannollisten vaikutusten arvioimiseksi. Tutkimuksessa koottiin paikkatietoaineisto Pohjois-Karjalan yleiskaavojen metsien käyttöä koskevista kaavamerkinnöistä. Ominaisuustietona aineistossa on mm. kaavamääräyksestä aiheutuva puuntuotannon rajoitus. VMI10:n koealoille määritettiin sijainnin perusteella edellä kuvatusta kaavarajoitusaineistosta kuuluminen kaavarajoitusluokkiin. Ilman yleiskaavarajoituksia laskettuihin tuloksiin verrattuna rajoitetun puuntuotannon metsämaan ala lisääntyi noin 16 000 hehtaarilla ja puuntuotannon ulkopuolella olevan metsämaan ala noin 1 000 hehtaarilla. Kun pääosa löydetyistä rajoituksista oli nuorissa metsissä, on ilmeistä, että yleiskaavoista löydetyt rajoitukset eivät vaikuta merkittävästi Pohjois-Karjalan lähitulevaisuuden hakkuumahdollisuuksiin.

  • Mattila, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi (sähköposti)
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6335, Tutkimusartikkeli
Mikko Kurttila, Timo Pukkala. (2009). Tilatason metsäsuunnitelman koostaminen metsikkötason optimoinnilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 4 artikkeli 6335. https://doi.org/10.14214/ma.6335
Original keywords: metsäsuunnittelu; aligradienttimenetelmä; Hooke-Jeeves-menetelmä; metsälötason optimointi; redusoitu kustannus; varjohinta
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa esiteltiin tila- ja metsikkötason tarkastelut yhdistävä suunnittelumenetelmä, jossa metsiköiden käsittelyohjelmien määrittämiseen vaikuttavat paitsi metsikkötason tavoitemuuttujien arvot myös tilatason rajoitteet. Metsikkötason optimointiongelmat tehtiin toisistaan riippuviksi tilatason rajoitteiden varjohintojen avulla. Rajoitteiden avulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi hakkuumäärien ajalliseen jakautumiseen. Menetelmän etu on jatkuvien metsikkötason päätösmuuttujien käyttö, jolla tarkoitetaan sitä, että ne voivat saada lähes minkä tahansa arvon niiden vaihteluväliltä. Tämä tuo tehokkuusetuja verrattuna normaaliin tilatason suunnittelumalliin, jossa metsiköille simuloidaan etukäteen rajallinen määrä käsittelyvaihtoehtoja. Menetelmän toimintaa havainnollistettiin kahdelle esimerkkitilalle tehdyillä laskelmilla, joissa esitellyn menetelmän ja tyypillisten käytössä olevien suunnittelumallien eroksi nykyarvolla mitattuna tuli noin 20 %. Tämä ero johtui suurelta osin siitä, että esitellyssä mallissa kunkin metsikön käsittely valitaan periaatteessa kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen joukosta, kun taas perinteisissä suunnittelumalleissa valitaan paras muutamasta etukäteen tuotetusta käsittelyvaihtoehdosta. Jatkuvien päätösmuuttujien käyttö tuo lisää joustavuutta ja tarkkuutta käsittelyjen määrittelyyn. Menetelmän suurin ongelma on rajoitemuuttujien suuri herkkyys varjohinnoille joissakin suunnitteluongelmissa, minkä vuoksi menetelmä ei aina päädy käypään ratkaisuun, vaikka sellainen olisi olemassa. Näissä tilanteissa suunnittelijan tulee muuttaa menetelmän parametreja, mikä vaatii ammattitaitoa.

  • Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi (sähköposti)
  • Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5760, Tutkimusartikkeli
Tanja Laitila, Teppo Hujala, Jukka Tikkanen, Mikko Kurttila. (2009). Yksityismetsien monikäyttöön ja monimuotoisuuteen liittyvät arvot ja asenteet: analyysi metsänomistajien haastatteluista. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 2 artikkeli 5760. https://doi.org/10.14214/ma.5760
Original keywords: metsäsuunnittelu; kvalitatiivinen tutkimus; metsien vapaaehtoinen suojelu; METSO-ohjelma; päätöstuki
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Perinteinen Suomessa käytössä oleva metsäsuunnittelumalli ei pysty riittävän tehokkaasti tarkastelemaan moniarvoistuneiden yksityismetsänomistajien metsien käytön tavoitteita. Monimuotoisuuteen ja -käyttöön liittyvien näkökohtien syvällisempi tarkastelu metsäsuunnittelussa edistäisi sekä metsänomistajien omien että metsä- ja luonnonsuojelupolitiikan tavoitteiden täyttämistä. Tässä tutkimuksessa eritellään metsänomistajuudestaan ja metsään liittyvästä päätöksenteostaan puhuvien metsänomistajien asenteita monimuotoisuuden turvaamista ja monikäyttöä kohtaan. Tutkimus perustuu 30 metsänomistajan haastatteluaineiston laadulliseen analyysiin, jossa sovellettiin metsiin liittyvien arvojen ja asenteiden viitekehystä. Metsäsuunnittelun kehittämiskohteita olivat mm. metsänomistajien luontoasenteiden tunnistaminen ja vapaaehtoiseen, metsänomistajille syystä tai toisesta tärkeiden kohteiden omaehtoiseen suojeluun kannustaminen. Tutkimuksessa ehdotetaan luontokohteiden turvaamisen ja sopimusperusteisen vapaaehtoisen suojelun päätöksenteon tukemisen tiivistä integrointia metsäsuunnittelupalveluihin. Metsäsuunnittelijat tarvitsevat keinoja, taitoja ja kannustimia pystyäkseen tarjoamaan asiakaslähtöistä monimuotoisuus- ja monikäyttökonsultointia omistajille. Esimerkiksi luonnonarvokauppaan ja määräaikaiseen suojelusopimukseen liittyville vertailulaskelmille ja käytännön päätöstuelle olisi tarvetta. Vapaaehtoisen suojelun keinojen tarjoamien mahdollisuuksien tiedostaminen ja kunnioittaminen metsän yhtenä käyttömuotona eri suunnittelun tasoilla tulee olemaan yksi metsäpolitiikan seuraavien vuosien haaste.

  • Laitila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi (sähköposti)
  • Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5759, Tutkimusartikkeli
Esko Välimäki, Annika Kangas. (2009). Kasvumallien toiminnan validointi ylitiheissä metsiköissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 2 artikkeli 5759. https://doi.org/10.14214/ma.5759
Original keywords: simulointi; ennustevirhe; kasvumalli
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Nykyisin lähes kaikki metsiä koskevat päätökset, yksittäisistä hakkuu- ja hoitopäätöksistä aina metsänhoito-suositusten muotoiluun ja metsäpoliittisiin päätöksiin perustuvat kasvusimulaattoreihin. Tutkimustietoa kasvun ja erityisesti luonnonpoistuman ennusteiden tarkkuudesta on kuitenkin vähän, etenkin pidemmiltä ennustejaksoilta. Luotettavuutta tyypillisesti arvioidaan keskimäärin koko testiaineistossa, jolloin tietoa mallin käyttäytymisestä soveltamisalueensa rajoilla on vähän. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten MOTTI mallit ennustavat metsien kehitystä ylitiheissä metsiköissä. Erityisesti tarkasteltiin itseharvenemisen ennusteiden onnistumista. Tulokset osoittavat, että metsät voivat kasvaa luontaisesti huomattavasti tiheämpinä kuin käytetyt mallit ennustavat. Tällöin erityisen tiheiden metsien pohjapinta-alan kehitys aliarvioidaan, vaikka tavanomaisempien metsiköiden kasvuennusteet ovat melko tarkkoja. Se voi vaikuttaa paitsi yksittäisten metsiköiden käsittelysuosituksiin, myös mallien perusteella laadittuihin hoitosuosituksiin.

  • Välimäki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5833, Tutkimusartikkeli
Tuomas Kallio, Atte Komonen. (2009). Ympäristötukikohteiden ekologinen laatu: metsälakikohteiden ja muiden arvokkaiden elinympäristöjen lahopuuston vertailu Pohjois-Karjalassa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 1 artikkeli 5833. https://doi.org/10.14214/ma.5833
Original keywords: lahopuu; metsätalouden ympäristötuki; arvokas elinympäristö; metsälakikohde; talousmetsä; monimuotoisuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin ympäristötukikohteiden lahopuuston rakennetta Pohjois-Karjalan yksi tyismetsissä. Erityisesti selvitettiin, onko metsälakikohteiden ja muiden arvokkaiden elinympäristöjen lahopuun määrässä ja laadussa eroja. Tutkittavat elinympäristöt olivat purojen ja norojen välittömät lähiympäristöt, rehevät lehtolaikut, jyrkänteet ja niiden alusmetsät sekä rehevät korvet. Tutkimuskohteista (n = 112) puolet oli metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ja puolet sellaisia kohteita, jotka eivät metsäkeskuksen tulkinnan mukaan täyttäneet lain vaatimuksia kohteiden luonnontilaisuudesta. Tulosten mukaan kohteissa oli lahopuuta keskimäärin 10,3 m3/ha (mediaani 7,1 m3/ha), joka on enemmän kuin alueen metsissä keskimäärin. Metsälakikohteissa lahopuun tilavuus (11,5 m3/ha) oli keskimäärin suurempi kuin muissa arvokkaissa elinympäristöissä (6,8 m3/ha). Lahopuun keskitilavuus oli suurin jyrkänteillä (13,1 m3/ha) ja pienin korvissa (6,9 m3/ha). Lahopuusto oli pääosin lehtipuuta, ohutläpimittaista ja vähän lahonnutta. Tulokset osoittavat, että kohteista vain muutama on lahopuustoltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia. Ympäristötukikohteita ei voida pitää talousmetsien lahopuukeskittyminä, ja erityisesti muiden arvokkaiden elinympäristöjen sisällyttäminen ympäristötuen piiriin on lahopuulajiston suojelun kannalta kyseenalaista.

  • Kallio, Sähköposti: atte.komonen@ekol.slu.se (sähköposti)
  • Komonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5832, Tutkimusartikkeli
Leena A. Leskinen, Hanne Nurminen, Mikko Kurttila, Pekka Leskinen. (2009). Metsien suojelun sosiaalisesti kestävä toteuttaminen Merestä Metsäksi -yhteistoimintaverkostohankkeen tapaus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 1 artikkeli 5832. https://doi.org/10.14214/ma.5832
Original keywords: monimuotoisuuden turvaaminen; sosiaalinen kestävyys; tapaustutkimus; nettotulojen nykyarvo; luonnonarvokauppa
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Artikkelissa tarkastellaan Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2004–2006 toimineen Merestä Metsäksi -yhteistoimintaverkostohankkeen toteuttamista sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Aineistona ovat tammikuussa 2005 tehdyt 13 haastattelun analyysit, dokumenttiaineistoa sekä luonnonarvokauppakohteiden kuviotietojen avulla suoritetut laskelmat. Sosiaalisesti kestävää metsien suojelua käsiteltiin empiirisenä kysymyksenä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaista yhteistoimintaverkostoa hankkeessa pyrittiin synnyttämään, mitä verkostolla saavutettiin sekä miten verkoston toiminnalla edistettiin sosiaalista kestävyyttä. Merestä Metsäksi -yhteistoimintaverkosto toimi vertikaalisen verkoston tavoin. Metsikkötasolla tarkasteltuna suojelu lisäsi omistajien metsästään saamaa tuloa keskimäärin 571 e/ha, mistä 565 e/ha oli suojelukorvausta. Määräaikaisen suojelun aiheuttaman hakkuiden viivästymisen tuoma nettotulojen nykyarvon lisäys oli 5,5 e/ha. Hankkeen toteutuksessa metsänomistajan vapaaehtoisuus korostui sosiaalisesti kestävän metsiensuojelun kriteerinä. Vapaaehtoisuuteen oli mahdollista ”kannustaa” hyvillä korvauksilla, mikä voi olla tarkoituksenmukaista yhteiskunnan näkökulmasta. Hyväksyttävyydessä on sosiaalista kestävyyttä enemmän kyse monimuotoisuuden turvaamisen legitimiteetistä. Sosiaalista kestävyyttä pitäisi tämän lisäksi tarkastella arvioimalla sekä yksilön että yhteisön toimintakapasiteetin ja sopeutumiskyvyn parantumista.

  • Leskinen, Sähköposti: leena.leskinen@metla.fi (sähköposti)
  • Nurminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6831, Tutkimusartikkeli
Tero Heinonen, Vesa Leppänen, Timo Pukkala, Martin Gunia. (2008). Dynaamisiin käsittelykuvioihin perustuva metsäsuunnittelu. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 4 artikkeli 6831. https://doi.org/10.14214/ma.6831
Original keywords: lidar; kaukokartoitus; aligradienttimenetelmä; laserkeilaus; spatiaalinen optimointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa testattiin sellaista metsäsuunnittelman laadintatekniikkaa, jossa ei käytetä lainkaan perinteisiä metsikkökuvioita. Puustotunnukset tulkittiin kuusikulmion muotoisille pikseleille käyttäen laserkeilausaineistoa ja joukkoa suunnittelualueen läheltä mitattuja maastokoealoja. Lisäksi käytettiin digitaalista väri-infrakuvaa, jonka avulla pääteltiin, oliko tietty pikseli metsäpeitteetön, havupuustoinen vai lehtipuustoinen. Tutkimuksessa verrattiin kolmea pikselikokoa: 294 m2, 591 m2 ja 1182 m2. Puustotunnusten tulkintamenetelmässä jokaiselle pikselille valittiin 50 ”lähintä” koealaa. Läheisyyttä mitattiin laser- ja väri-infra-aineistosta lasketuilla muuttujilla. Tulkintapikselille valittujen koealojen puustotunnusten ja laserpulsseista laskettujen muuttujien välille sovitettiin ennustin, jolla tulkintapikselin puustotunnukset saatiin laserpulsseja luonnehtivien muuttujien funktiona. Tulkintapikseleille simuloitiin vaihtoehtoisia käsittelyohjelmia kahdeksi 5-vuotiskaudeksi. Pikseleistä muodostettiin yhtenäisiä käsittely-yksiköitä spatiaalisen optimoinnin keinoin. Tulosten mukaan menetelmä on teknisesti toimiva, joskin osa käsittelykuvioista on varsin pieniä, ja käsittelykuvion sisälle voi jäädä käsittelemättömiä pikseleitä. Tämän tulkittiin olevan seurausta metsäalueen puuston heterogeenisuudesta eikä niinkään menetelmän kyvyttömyydestä ryhmittää metsän piirteitä ja käsittelyjä spatiaalisesti. Suurin pikselikoko tuotti vähiten sirpaleisen hakkuuehdotuksen, mutta pienin pikselikoko taas tuotti suurimman nettotulojen nykyarvon, kun hakkuukertymä vakioitiin.

  • Heinonen, Sähköposti: tero.heinonen@joensuu.fi (sähköposti)
  • Leppänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Gunia, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6830, Tutkimusartikkeli
Mikko Hyppönen, Heikki Heikkinen, Ville Hallikainen. (2008). Maanmuokkauksen ja kylvön vaikutus mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen Etelä-Lapissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 4 artikkeli 6830. https://doi.org/10.14214/ma.6830
Original keywords: mänty; luontainen uudistaminen; maanmuokkaus; kylvö; siemenpuu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin kokeellisesti äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen Rovaniemellä. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön keväällä 1989, jolloin koekenttä hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa oli kolme lohkoa. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Siemenpuut poistettiin keväällä 1999, ja taimikko harvennettiin syyskesällä 2006. Koe mitattiin vuosina 1994, 1999, 2000 ja 2006 eli 6, 10, 12 ja 18 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Viimeisellä kerralla koe mitattiin sekä ennen että jälkeen taimikon harvennuksen. Keväällä 1989 männyllä oli runsas siemensato Etelä- ja Keski-Lapissa ja seuraavana keväänä kuusella. Tässä esitetään tulokset kuuden kasvukauden välein vuosilta 1994, 2000 ja 2006. Aineisto analysoitiin varianssianalyysillä.

Mäntysiemenpuuala taimettui olipa maata muokattu tai ei. Muokkaamaton ala taimettui kuitenkin muokattuja aloja selvästi hitaammin. Vuonna 2006 taimikon harvennuksen jälkeen, 18 kasvukauden kuluttua kokeen perustamisesta, männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin 4600 kpl/ha, äestetyllä 4100 kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä 5100 kpl/ha. Näistä luokiteltiin kehityskelpoisiksi vastaavasti 2000 kpl/ha, 1700 kpl/ha ja 2300 kpl/ha. Kun mukaan luettiin kehityskelpoiset kuusentaimet, kehityskelpoisia havupuuntaimia oli harvennuksen jälkeen kaikissa käsittelyissä 2300–2400 kpl/ha. Muokatuilla aloilla taimien keskipituus (2,8–2,9 m) oli kuitenkin noin kaksinkertainen muokkaamattoman alan taimien keskipituuteen (1,5 m) verrattuna.

Poikkeuksellisen hyvien männyn ja kuusen siemensatojen, edullisten ilmasto- ja kasvupaikkatekijöiden sekä kokeen suppeuden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että suotuisissa olosuhteissa männikkö voidaan uudistaa Lapissa hyvin myös luontaisesti.

  • Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi (sähköposti)
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6829, Tutkimusartikkeli
Timo Saksa, Jukka Nerg. (2008). Kuusen istutus, luontainen uudistaminen ja näiden yhdistelmät kuusen uudistamisessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 4 artikkeli 6829. https://doi.org/10.14214/ma.6829
Original keywords: kuusi; luontainen uudistaminen; uudistamistulos; istutus; sekastrategia
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa verrattiin kuusen istutuksen (istutustiheys 2 000 tainta ha–1), kuusen luontaisen uudistamisen ja näiden yhdistelmien antamaa uudistamistulosta äestäen muokatuilla tuoreen kankaan uudistusaloilla yhdeksän kasvukauden kuluttua uudistamistoimenpiteistä. Kaikki tutkimuksen uudistusalat rajoittuvat siemennyskykyiseen kuusivaltaiseen reunametsään. Sekastrategia vaihtoehdoissa tehtiin muokkauksen jälkeen joko harva kuusen istutus (istutustiheys 1 200 tainta ha–1) tai uudistaminen aloitettiin odottamalla luontaista taimettumista ja tarvittaessa, 5–6 vuoden kuluttua muokkauksesta, tehtiin täydennysistutus (kokonaistiheys 1 600 tainta ha–1).

Kun uudistamisvaihtoehtoja arvioitiin havupuutaimikon tiheyden, tilajärjestyksen ja keskipituuskehityksen perusteella, osoittautui tavanomaisen istutuksen (2 000 tainta ha–1) tulos selvästi parhaimmaksi. Yli 70 % näistä taimikoista ylitti hyvän uudistamistuloksen rajan (taimikon keskitiheys vähintään 1 600 kasvatettavaa havupuuta ha–1). Luontaisesti syntyneen taimikon täydentäminen tuotti yhtä hyvän uudistamistuloksen, mutta näissä taimikoissa täydennysistutuskustannukset nousivat huonona siemenvuonna tavanomaisen istutuksen (2 000 tainta ha–1) suuruisiksi ja taimikon pituuskehitys jäi noin neljä vuotta jälkeen nykyisestä istutustaimikon pituuskehityksestä.

Erinomaisen siemensadon yhteydessä syntyi riittävän tiheä havupuutaimikko yksinomaan luontaisen uudistamisen avulla, mutta taimikon pituuskehitys jäi vähintään kaksi vuotta jälkeen istutustaimikon pituuskehityksestä.

  • Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi (sähköposti)
  • Nerg, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6389, Tutkimusartikkeli
Lauri Kuusisto, Annika Kangas. (2008). Harhakomponentit kuvioittaisen arvioinnin puuston tilavuuden laskentaketjussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 3 artikkeli 6389. https://doi.org/10.14214/ma.6389
Original keywords: apteeraus; harha; runkokäyrät
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suunnittelujärjestelmät ennustavat kuvioittaisessa arvioinnissa mitattujen keskitunnusten perusteella puulajeittain kokonaistilavuudet sekä puutavaralajien tilavuudet. Laskenta perustuu jakaumamallin, pituusmallin sekä runkokäyrämallin käyttöön. Puutavaralajien tilavuudet voidaan laskea järjestelmissä teoreettisina, puutavaralajien yläläpimittavaatimuksien perusteella, tai ottaa huomioon myös katkonnan vaikutus. Katkonnan vaikutus taas voidaan ottaa huomioon empiirisellä mallilla, tai apteeraamalla järjestelmän tuottamat kuvauspuut simulaattorissa. Tässä tutkimuksessa tavoitteena on selvittää, miten suunnittelujärjestelmän laskenta kannattaa toteuttaa. Tutkimuksessa selvitetään, mistä komponenteista puutavaralajien tilavuuksien virheet koostuvat, ja mihin laskentajärjestelmässä siis kannattaa kiinnittää huomiota. Tutkimus tehtiin vertaamalla laskentajärjestelmän tuottamia arvoja MASI apteeraussimulaattorin tuottamiin. Virheet jaettiin runkokäyrämallin, pituusmallin sekä jakaumamallin aiheuttamiin komponentteihin. Näistä runkokäyrän vaikutusta ei ole aiemmissa tutkimuksissa voitu ottaa huomioon. Tutkittu malliketju tuotti järjestelmällisen aliarvion sekä kokonais- että tukkitilavuuksille. Laskentajärjestelmän malleista suurimmaksi virhelähteeksi osoittautui runkokäyrämalli, toiseksi suurimmaksi pituusmalli ja pienin virhelähde oli jakaumamalli.

  • Kuusisto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6388, Tutkimusartikkeli
Juha Honkatukia, Maarit Kallio, Riitta Hänninen, Johanna Pohjola. (2008). Venäjän puutullien vaikutukset Suomen metsäsektoriin ja kansantalouteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 3 artikkeli 6388. https://doi.org/10.14214/ma.6388
Original keywords: kantorahatulot; metsätalous; kerrannaisvaikutukset; puun tuonti; Venäjä; metsäteollisuus; kansantuote; talouden tasapainomalli; metsäsektorimalli
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Venäjä on ilmoittanut nostavansa raakapuun vientitulleja asteittain 50 euroon kuutiometriltä, mikä johtaisi toteutuessaan puun tuonnin loppumiseen Venäjältä. Tutkimuksessa pyritään arvioimaan, miten suuria vaikutuksia Venäjän noin 15 miljoonan kuutiometrin suuruisen raakapuun tuonnin loppumisella olisi Suomen metsäsektoriin ja kansantalouteen pitkällä aikavälillä olettaen, että tuontia muualta ei pystytä lisäämään. Tutkimusmenetelmänä on skenaarionanalyysi. Skenaarioita tuotettiin sekä metsäsektorin osittaistasapainomallilla että kansantalouden yleisellä tasapainomallilla. Raakapuun tuonnin aleneminen johtaa kotimaan hakkuiden, kantohintojen ja kantorahatulojen nousuun. Metsätalouden tuotannon arvioidaan olevan noin 7 % suurempi vuonna 2020 verrattuna tilanteeseen ilman tuontimuutosta. Sen sijaan metsäteollisuus joutuisi kustannusten nousun aiheuttaman heikentyneen kannattavuuden vuoksi sopeuttamaan tuotantoansa pienemmäksi. Eniten supistuisi mekaanisen metsäteollisuuden tuotanto, 10–16 % suhteessa perusuraan vuonna 2020 riippuen käytetystä mallista ja lähtöoletuksista. Kansantaloudessa vaikutukset näkyisivät hintojen nousuna, joka alentaisi kulutuskysyntää ja työllisyyttä aluksi noin yhdellä prosentilla ja investointeja hieman tätä enemmän. Talouden rakennemuutos vaimentaa ajan kuluessa hintojen nousun vaikutuksia ja vuonna 2020 ne ovat varsin pieniä koko kansantalouden tasolla. Vaikka Venäjä päätyisi luopumaan tulleista, tutkimus antaa tietoa Suomen talouden riippuvuudesta puun tuonnista.

  • Honkatukia, Sähköposti: juha.honkatukia@vatt.fi (sähköposti)
  • Kallio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pohjola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6615, Tutkimusartikkeli
Soili Kojola, Hannu Hökkä, Raija Laiho, Timo Penttilä. (2008). Harvennusten ja kunnostusojitusten vaikutus puuston kasvuun ja tuotokseen ojitetuilla rämeillä – simulointitutkimus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 2 artikkeli 6615. https://doi.org/10.14214/ma.6615
Original keywords: harvennus; Pinus sylvestris; simulointi; MOTTI; kunnostusojitus; metsän kasvatus; ojitetut turvemaat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin puuston kehityssimulointien avulla harvennusten ja kunnostusojitusten merkitystä mäntyvaltaisten ojitusaluemetsien puuntuotannossa. Koeala-aineistoista koostetuille, alueittain ja turvekangastyypeittäin edustaville lähtöpuustoille simuloitiin MOTTI-simulaattorilla erilaisia uudistamisvaiheeseen saakka ulottuvia kasvatusketjuja. Hyväkuntoisten nuorten kasvatusmetsien parhaisiin ketjuihin sisältyi yksi kunnostusojitus ja yleensä vain yksi harvennus, Etelä-Suomen ravinteikkaimmilla kasvupaikoilla kaksi harvennusta. Hoidon tarpeessa olevista nuorista metsistä alkavissa ketjuissa yksi harvennus oli riittävä kunnostusojituksen ohella karuimmilla kasvupaikoilla, muilla tarvittiin kaksi harvennusta. Metsänhoitotoimia sisältävissä parhaissa kasvatusketjuissa keskimääräiset vuotuiset käyttöpuun kasvut olivat 1,4–6,8 m3 ha–1 a–1, kun ne ilman harvennuksia ja kunnostusojituksia olivat 1,2–4,1 m3 ha–1 a–1. Passiiviseen metsänhoitoon verrattuna parhaat kasvatusketjut tuottivat keskimäärin noin 10 % alhaisemman kokonaistuotoksen, mutta samalla keskimääräiset vuotuiset kokonaiskasvut lisääntyivät noin kymmenesosalla ja käyttöpuun kasvut puolella.

  • Kojola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Hökkä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Laiho, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6419, Tutkimusartikkeli
Matti Närhi, Matti Maltamo, Petteri Packalén, Heli Peltola, Janne Soimasuo. (2008). Kuusen taimikoiden inventointi ja taimikonhoidon kiireellisyyden määrittäminen laserkeilauksen ja metsäsuunnitelmatietojen avulla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 1 artikkeli 6419. https://doi.org/10.14214/ma.6419
Original keywords: Picea abies; taimikot; lidar; varttuneet taimikot; toimenpidetarve
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Taimikonhoidon tarve määritetään perinteisesti maastoinventoinnilla, joka on kuitenkin hidasta ja kallista. Viime aikoina onkin pohdittu mahdollisuutta hyödyntää kaukokartoitusmateriaaleja taimikonhoitotarpeen määrittämisessä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää laserkeilauksen soveltuvuutta varttuneiden kuusen taimikoiden inventointiin ja taimikonhoitotarpeen määrittämiseen. Tutkimuksessa hyödynnetty maastoaineisto mitattiin Pohjois-Savossa Sonkajärven kunnan alueella ja se koostui yhteensä 25 taimikosta inventoidusta 195 koealaryppäästä. Kaukokartoitusmateriaalina käytettiin pistetiheydeltään 0,5 pulssia per neliömetri olevaa laserpisteaineistoa.

Laserpisteaineiston tunnuksilla ja metsätaloussuunnitelmatiedoilla ennustettiin lineaarisilla sekamalleilla koealojen puustojen keskipituutta ja tiheyttä. Taimikonhoidon kiireellisyysluokitus tuotettiin sekä lineaarisella erotteluanalyysillä käyttäen selittäjinä suoraan lasertunnuksia että luokittelemalla, jolloin hyödynnettiin laadittuja malleja puuston tiheydestä ja pituudesta. Laskettuja estimaatteja verrattiin maastossa mitatuille koealoille tehtyyn taimikonhoidon kiireellisyysluokitukseen virhematriisin avulla.

Taimikonhoidon kiireellisyysluokittelu onnistui hieman paremmin suoralla erotteluanalyysillä (oikeinluokitusprosentti 71,8 %) verrattuna sekamalleihin perustuvien puuston pituus- ja tiheys–estimaattien käyttöön luokittelussa (oikeinluokitusprosentti 69,2 %). Tulokset antavat viitteitä siitä, että laserkeilausta voitaneen tulevaisuudessa hyödyntää myös varttuneiden taimikoiden inventointiin ja taimikonhoidon kiireellisyyden määrittämiseen.

  • Närhi, Sähköposti: matti.maltamo@joensuu.fi (sähköposti)
  • Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Packalén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Peltola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Soimasuo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5982, Tutkimusartikkeli
Katja Lähtinen, Ashley Selby, Leena Petäjistö. (2007). Puu- ja hirsitaloteollisuusyritysten markkina-alue-, tuote- ja asiakasvalintoihin perustuvat kokonaisstrategiat. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 4 artikkeli 5982. https://doi.org/10.14214/ma.5982
Original keywords: asiakkaat; markkinat; puurakentaminen; strategiavalinnat; tuote- ja palveluvalikoima
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Puu- ja hirsitaloteollisuus on heterogeeninen toimiala, jolla toimii kooltaan, tuotannoltaan ja omistusrakenteeltaan monenlaisia yrityksiä. Tämä aiheuttaa toimialan kehittämiselle haasteita, mutta tarjoaa samanaikaisesti myös mahdollisuuksia edistää puu- ja hirsitaloyritysten liiketoimintaa ja niissä tapahtuvaa oppimista.

Toimialakohtaisten ja alueellisten kehittämishankkeiden on kritisoitu vastaavan huonosti erityyppisten puu- ja hirsitalovalmistajien tarpeita. Alan yritysten tekemien strategiavalintojen nykyistä syvällisempi tunteminen helpottaisi kehittämistoimenpiteiden nykyistä parempaa kohdentamista. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää yritysryhmiä, joihin kuuluu tuote- ja palveluvalikoimiltaan, markkina-alueiltaan ja asiakassegmenteiltään keskenään samankaltaisia puu- ja hirsitalovalmistajia.

Tutkimustulosten mukaan puu- ja hirsitaloteollisuudessa toimii tekemiensä strategisten valintojen näkökulmasta keskenään samankaltaisia yrityksiä, joissa on havaittavissa ryhmittymistä tuote- ja palvelukokonaisuuksien lisäksi tiettyihin markkina-alueisiin ja asiakkaisiin. Tuloksissa löydettiin seuraavat markkina-alue-, tuote- ja asiakasvalinnoista koostuvat kokonaisstrategiat: tuotannollinen erikoistuminen toimien useissa markkina- ja asiakassegmenteissä, tuotannollinen erikoistuminen toimien kapeissa markkina- ja asiakassegmenteissä sekä tuotannollinen laaja-alaisuus toimien kapeissa markkina- ja asiakassegmenteissä. Yritysyhteistyö, osaamisen kehittäminen ja tiedonkulun edistäminen ovat alan kilpailukyvyn kehittämiselle kriittisiä tekijöitä. Tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia erityyppisiä strategisia linjauk–sia toteuttavien yritysten kykyä hyödyntää tietoa omassa liiketoiminnassaan, kartoittaa niiden tietotarpeita ja selvittää erityyppisille yrityksille soveltuvia tiedonvälityskanavia.

  • Lähtinen, Sähköposti: katja.lahtinen@metla.fi (sähköposti)
  • Selby, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Petäjistö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5981, Tutkimusartikkeli
Leena Petäjistö, Ashley Selby. (2007). Metsänomistajien arvot ja näkemykset hirvikannan säätelyssä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 4 artikkeli 5981. https://doi.org/10.14214/ma.5981
Original keywords: maaseutudiskurssit; metsänomistuksen tavoitteet; hirvikannan säätely; hirvivahingot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin metsänomistuksen tavoitteiden yhteyttä metsänomistajan näkemyksiin hirvikannan säätelystä ja hirvivahingoista. Aineistosta voitiin identifioida maaseudulla havaituista diskursseista kolmen, hyödyntämisen diskurssin, hedonistisen diskurssin ja luonnonsuojeludiskurssin, esiintyminen metsänomistajien joukossa. Metsänomistuksen päätavoitteet sopivat hyvin metsänomistajien diskursseihin ja metsänomistajien arvomaailmaan.

Hyödyntämisen diskurssia edustivat metsänomistajat, joiden päätavoitteena oli puuntuotanto ja puunmyynnistä saatavat tulot, taloudellinen turvallisuus tai se, että metsä nähtiin sijoituskohteena. Aineiston metsänomistajista hyödyntämisen diskurssia edusti yhteensä lähes 60 prosenttia. Metsänomistajat, joille puunmyyntitulot ja metsien tuottama taloudellinen merkitys on tärkeää, omaavat alhaisimman toleranssin hirvituhojen ja hirvien määrän suhteen. Tämä tulisi ottaa huomioon hirvikantojen säätelyssä niin, että osa metsänomistajista ei joutuisi kärsimään liian suuria taloudellisia vahinkoja hirvivahinkojen vuoksi.

Hedonistista diskurssia edustivat metsänomistajat, joiden metsänomistuksen päätavoitteena oli metsästysmahdollisuuden ylläpitäminen ja virkistys- ja vapaa-aika. Heitä metsänomistajista oli yhteensä 27 prosenttia. He eivät näe, että hirvikantaa olisi pienennettävä, tai että hirvivahinkoja ei otettaisi huomioon riittävästi kannan säätelyssä. Kolmatta, eli luonnonsuojeludiskurssia edustavat metsänomistajat eivät toivoneet, että hirvikantaa pienennettäisiin, sillä osa heistä suhtautui metsästykseen negatiivisesti.

  • Petäjistö, Sähköposti: leena.petajisto@metla.fi (sähköposti)
  • Selby, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5980, Tutkimusartikkeli
Risto Sievänen, Timo Kareinen, Hannu Hirvelä, Hannu Ilvesniemi. (2007). Hakkuumahdollisuusarvioihin perustuvat metsien kasvihuonekaasutaseet. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 4 artikkeli 5980. https://doi.org/10.14214/ma.5980
Original keywords: energiapuu; kasvihuonekaasut; Kioton pöytäkirja; metsien hiilitase; hakkuumahdollisuusarviot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Kioton pöytäkirjan mukaisen metsänhoitotoimenpiteen vaikutusten arviointia varten tehtiin laskelmia metsien kasvihuonekaasujen taseista MELA-ohjelmistolla laadittujen hakkuumahdollisuusarvioiden pohjalta. Hakkuumahdollisuusarviot (3 kpl) kuvaavat puuston pitkän aikavälin käyttömahdollisuuksia erilaisilla hakkuun tasoilla. Artikkelissa kuvataan lyhyesti menetelmä, jolla laskelmat tehtiin sekä esitetään tulokset. Puuston, lahopuun ja maaperän kasvihuonekaasutaseet arvioitiin puustotietojen avulla samoin menetelmin kuin kasvihuonekaasuraportoinnissa. Puusto- ja poistumatietojen perusteella tuotettiin arvio sekä puuston hiilitaseesta että kariketuotoksesta, joka malliin ja mittauksiin perustuvaan orgaanisen aineen hajoamisarvioon yhdistettynä tuotti arvion kuolleen orgaanisen aineen määrän muutoksesta. Hakkuumahdollisuusarvioissa kasvu on pääsääntöisesti poistumaa suurempi, jolloin myös metsät ovat kasvihuonekaasujen nielu tarkastelujaksolla 2005–2034. Nielun suuruus vaihtelee välillä 2,6–45 milj. t CO2/v eri laskelmissa ja ajankohtina. Arviossa, jossa hakkuut ovat kasvua suuremmat 2005–2014, metsät ovat lähde (suuruudeltaan 15,5 milj. t CO2/v). Tuloksista ilmenee, että jos hakkuut eivät lisäänny suuresti viimeaikaisesta tasosta, metsät tulevat olemaan kasvihuonekaasujen nielu, jolloin Kioton pöytäkirjan mukainen metsänhoitotoimenpiteen nieluhyöty (noin 3 milj. t CO2/v) on saatavissa 1. sitoumuskaudesta alkaen. Energiapuun käytön vaikutus laskelmien kasvihuonekaasutaseisiin on vähäinen.

  • Sievänen, Sähköposti: risto.sievanen@metla.fi (sähköposti)
  • Kareinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ilvesniemi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6403, Tutkimusartikkeli
Timo Helle, Ilpo Kojola, Aarno Niva. (2007). Ylä-Lapin porojen talvilaitumet: kolme näkökulmaa ylilaidunnukseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 3 artikkeli 6403. https://doi.org/10.14214/ma.6403
Original keywords: lumi; lihantuotto; poro; poronjäkälä; ravinto; ylilaidunnus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Usein esitettyä ylilaidunnushypoteesia tutkittiin Suomen Ylä-Lapissa jäkälälaidunten kunnon, poron ravinnon saannin ja poron lihantuoton näkökulmasta. Tulokset olivat selkeät, mutta niiden pohjalta päädyttiin hyvin erilaisiin arvioihin ylilaidunnuksesta. Jäkäläbiomassan ja sen pohjalta määräytyvän primaarituoton perusteella jäkäliköt ovat olleet selvästi ylilaidunnettuja ainakin 1970-luvulta alkaen. Tästä huolimatta porot pystyivät tyydyttämään ravinnontarpeensa pääasiassa poronjäkälillä talvella 1991 useimmissa Ylä-Lapin paliskunnissa keskimääräistä vahvemmasta lumipeitteestä huolimatta. Poronjäkälien osuus oli alhaisin ja varpujen osuus vastaavasti suurin Utsjoen ja Enontekiön tunturipaliskunnissa. Poroa kohti laskettu lihantuotto korreloi negatiivisesti jäkälälaidunta kohti lasketun porotiheyden kanssa vuosina 1959–1973, mutta ei kahdella seuraavalla 15 vuoden jaksolla. Porotiheyden ja pinta-alaa kohti lasketun lihantuoton väliset korrelaatiot olivat sen sijaan positiiviset kaikilla jaksoilla, mikä on vastoin ylilaidunnushypoteesia. Selityksenä on todennäköisesti vaihtoehtoravinnon oletettua suurempi merkitys porojen talvisessa ravinnossa sekä porokannan ikä- ja sukupuolirakenteen muuttaminen entistä tuottavammaksi. Uusimmalla jaksolla myös talviruokinnalla on voinut olla vaikutuksensa.

  • Helle, Sähköposti: timo.helle@metla.fi (sähköposti)
  • Kojola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Niva, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6218, Tutkimusartikkeli
Tuula Nuutinen, Hannu Hirvelä, Olli Salminen, Kari Härkönen. (2007). Alueelliset hakkuumahdollisuudet valtakunnan metsien 10. inventoinnin perusteella, maastotyöt 2004–2006. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 2B artikkeli 6218. https://doi.org/10.14214/ma.6218
Original keywords: hakkuumahdollisuudet; suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; hakkuureservi; valtakunnan metsien 10. inventointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kolmen lähivuosikymmenen hakkuumahdollisuuksia ja puuston kehitystä koko maassa ja alueittain. Laskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelma-aineisto perustui vuosina 2004–2006 mitattuihin valtakunnan metsien 10. inventoinnin (VMI10) koeala- ja puutietoihin. Laskelmissa otettiin käyttöön VMI10-koepuumittauksiin perustuva kasvuntasokorjaus, vuonna 2006 julkaistut metsänkäsittelysuositukset sekä uudet menetelmät hakkuumahdon (hakattavissa olevan puuston), hakkuureservin ja nettotulojen laskemiseksi. Kun nettotulojen nykyarvoa maksimoitiin 5 prosentin korkokannalla ilman alueellisia kestävyysrajoitteita, ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuukertymä oli 97 milj. m3 vuodessa ja sitä vastaava hakkuureservi 30 milj. m3 vuodessa. Ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuumahto oli siis 127 milj. m3 vuodessa. Metsänkäsittelysuositusten uudistus lisäsi hakkuumahtoa 24 milj. m3 vuodessa. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuukertymä putosi 70 milj. m3:iin vuodessa, jota vastaava hakkuureservi oli 34 milj. m3 vuodessa. Suurin kestävä hakkuumäärä laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa 4 prosentin korkokannalla ottaen huomioon myös alueelliset kestävyysrajoitteet. Ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuukertymä oli 72 milj. m3 vuodessa, josta se kohosi toisella kymmenvuotiskaudella 80 milj. m3:iin vuodessa. Hakkuureservi säilyi toisella kymmenvuotiskaudella ensimmäisen kauden tasolla (55 milj. m3 vuodessa). Kun hakkuut noudattivat suurimman kestävän hakkuumäärän arviota, puuston tilavuus nousi puuntuotannossa olevalla metsä- ja kitumaalla 6 ja koko metsä- ja kitumaalla 8 milj. m3 vuodessa 30 vuoden aikana. Kasvatushakkuiden osuus kestävistä hakkuumahdollisuuksista oli 30 vuoden aikana keskimäärin 43% ja turvemaiden osuus 20%. Vuosien 2002–2006 tilastoitu hakkuukertymä oli keskimäärin 56 milj. m3 vuodessa eli 16 milj. m3 vähemmän kuin kestävät hakkuumahdollisuudet. Käyttöaste (toteutuneiden hakkuiden suhde kestäviin hakkuumahdollisuuksiin) oli yli 80% Kaakkois-Suomen, Etelä-Savon, Hämeen-Uudenmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen metsäkeskuksen sekä Rannikon metsäkeskuksen Pohjanmaan alueella. Laskelmien tuloksia ei voi tulkita toteutuvan kehityksen ennusteiksi eikä hakkuutavoitteiksi.

Korjaus: Tiivistelmän (s. 215) toiseksi viimeisessä lauseessa sekä luvun 3.4 viimeisessä lauseessa (s. 228) tekstin "Rannikon metsäkeskuksen etelärannikon alueella" tulee olla "Rannikon metsäkeskuksen Pohjanmaan alueella". Korjaus koskee sekä painettua että sähköistä versiota.

  • Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6217, Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Juha Heikkinen, Helena Henttonen, Juho Pitkänen. (2007). Suomen metsävarat metsäkeskuksittain 2004–2006 ja metsävarojen kehitys 1996–2006. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 2B artikkeli 6217. https://doi.org/10.14214/ma.6217
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; VMI10; kokonaistilavuus; puuston kasvu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Julkaisussa esitetään keskeiset metsäkeskuksittaiset metsävaratulokset VMI10:n vuosien 2004–2006 mittausaineistoihin perustuen. Tuloksia verrataan vuosina 1996–2003 tehdyn VMI9:n metsäkeskuksittaisiin tuloksiin.

Tulosten mukaan koko maan puuston määrä ja kasvu ovat edelleen lisääntyneet. Puuston kokonaistilavuus on nyt 2 190 milj. m3 ja vuotuinen kasvu 98,5 milj. m3. Kokonaistilavuuden lisäys on mäntyä ja lehtipuuta. Kuusen tilavuus on pienentynyt 28 milj. m3, vähennyksestä 11 milj. m3 on Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella.

Puuston kasvu on lisääntynyt jokaisen metsäkeskuksen alueella, selvimmin Etelä-Savossa, jossa vuotuisen kasvun lisäys on 1,6 milj. m3 VMI9:ssä arvioituun kasvuun verrattuna. Puuston kasvun lisäys selittyy nuorten, hyväkasvuisten metsien alan lisäyksellä. Myös säätekijät lienevät suosineet kasvua viime vuosina, sillä kasvu on ollut jonkin verran pitkän aikavälin keskitasoa ja selvästi VMI9:n kasvunlaskentavuosien keskitasoa korkeammalla. Alle 60-vuotiaiden metsien ala on lisääntynyt Etelä-Suomessa runsaat 400 000 hehtaaria ja Pohjois-Suomessa noin 120 000 hehtaaria. Nuorten metsien alan lisäys näkyy kasvavina taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeina tulevalla 10-vuotiskaudella.

Korjaus: Julkaistuissa liitetaulukoissa 1b sekä 2a ja 2b oli puuntuotannon maiden rajaus tehty eri tavalla kuin muiden taulukoiden laskennassa. Korjaus koskee sekä painettua että sähköistä versiota.

  • Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi (sähköposti)
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6696, Tutkimusartikkeli
Sakari Tuominen, Anssi Pekkarinen. (2007). Kuvioraja-aineiston virheiden korjaaminen numeeristen ortoilmakuvien ja automaattisen segmentoinnin avulla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 2 artikkeli 6696. https://doi.org/10.14214/ma.6696
Original keywords: metsäninventointi; numeeriset ilmakuvat; automaattinen segmentointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä tutkimuksessa on pyritty kehittämään menetelmiä kuvioittaisella arvioinnilla tuotettujen vanhojen kuvioiden rajojen korjaamiseen numeeristen ortoilmakuvien automaattisen segmentoinnin avulla. Vanhoissa kuviorajoissa esiintyy paljon erityyppisiä sijaintivirheitä, jotka johtuvat suureksi osaksi siitä, että kuvioinnissa käytetty ilmakuva-aineisto ei ole ollut riittävän tarkkaa maastossa olevien kohteiden paikantamiseen. Lisäksi osassa kuvioista rajaus on muuttunut edellisestä inventointiajankohdasta esim. tehtyjen metsänhoitotoimenpiteiden takia.

Kuvioinnin korjaamisessa käytettiin kolmea vaihtoehtoista menetelmää. Ns. moodisegmenttimenetelmässä tutkimusalueelle luotiin suuri joukko pienehköjä segmenttejä, joille annettiin sen vanhan kuvion tunnus, jolle suurin osa segmentistä kuului. Kaikki samaan alkuperäisen kuvioinnin kuvioon kuuluneet segmentit yhdistettiin uudeksi kuvioksi. Toisessa menetelmässä muodostettiin automaattisesti uusi kuviointi, jossa uusien kuvioiden minimikooksi asetettiin 0,2 ha. Kolmannessa menetelmässä segmentit jaettiin kahteen pääryhmään: 1) todennäköisesti oikein rajatuilla alueilla oleviin segmentteihin ja 2) segmentteihin, jotka olivat todennäköisesti virheellisesti rajatulla alueella. Pääryhmässä 1 segmenteille palautettiin sen alkuperäisen kuvion numero, jonka alueella ne sijaitsivat. Pääryhmässä 2 segmentit yhdistettiin ilmakuvapiirteiden perusteella lähimpiin naapurikuvioihin tai segmentteihin.

Esitetyillä menetelmillä voidaan helposti korjata pienet siirtymät selväpiirteisessä kuviorajassa. Täysin automaattinen vanhan kuvioinnin virheiden korjaaminen ei kuitenkaan onnistu kuviointivirheiden komplisoidun luonteen vuoksi.

  • Tuominen, Sähköposti: sakari.tuominen@metla.fi (sähköposti)
  • Pekkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6695, Tutkimusartikkeli
Annukka Pesonen, Kari T. Korhonen, Sakari Tuominen, Matti Maltamo, Eero Lukkarinen. (2007). Taimikonhoitotarpeen arviointi valtakunnan metsien inventoinnin metsävarakartan pohjalta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 2 artikkeli 6695. https://doi.org/10.14214/ma.6695
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; taimikonhoito; Landsat-satelliitit
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) tulokset osoittavat taimikoissa ja nuorissa metsissä olevan runsaasti hoitorästejä. Hoitotöiden edistämiseksi tarvitaan tarkasti paikannettua tietoa hoitokohteiden sijainnista. Tutkimuksessa selvitettiin satelliittikuvien käyttöön perustuvan metsäninventointiaineiston käyttökelpoisuutta hoitoa tarvitsevien kuvioiden paikantamisessa.

Landsat TM -satelliittikuvien avulla tuotetusta VMI:n metsävarakartasta tuotettiin teemakartta taimikonhoitotarpeesta. Puuston pituus- ja lehtipuuosuustietojen perusteella tuotettu kartta ilmaisee taimikonhoidon ja nuoren metsän hoitotarpeen ja hoidon kiireellisyyden ajankohdan neljänä luokkana. Maastotyönä tehdyin tarkastusmittauksin selvitettiin karttatason luotettavuutta. Tulokset koottiin virhematriiseihin, joissa vertailtiin VMI-karttatason kiireellisyysluokitusta maastotarkastuksen pohjalta arvioituun kiireellisyysluokitukseen.

Tutkimustulokset osoittivat, että satelliittikuvatulkinnalla saadaan käyttökelpoista tietoa hoitokohteiden paikantamiseksi. Kankailla kiireellisyysluokituksen onnistuminen oli huomattavasti parempi kuin soilla. Kun hoitotarpeet voidaan paikantaa tarkasti, hoitotöitä pystytään kohdistamaan ja markkinoimaan paremmin maanomistajille ja taimikonhoitomäärät saadaan paremmin vastaamaan todellista tarvetta.

  • Pesonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuominen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Lukkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6100, Tutkimusartikkeli
Pekka Hyvönen, Anssi Pekkarinen, Sakari Tuominen. (2007). Ilmakuvasegmentteihin perustuvan kaksivaiheisen otannan luotettavuus puustotunnusten ei-parametrisessa estimoinnissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 1 artikkeli 6100. https://doi.org/10.14214/ma.6100
Original keywords: inventointi; kuvioittainen arviointi; metsävarat; segmentointi; otanta; ilmakuva
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin ilmakuvasegmentteihin perustuvan kaksivaiheisen otannan luotettavuutta puustotunnusten ei-parametrisessa estimoinnissa. Aineistona oli kolmesta ilmakuvasta koostetun ortoilmakuvamosaiikin 10 alueelta mitattu segmenttiaineisto. Segmenttien lukumäärä oli 467 kpl, pinta-ala 163,8 ha ja keskimääräinen koko 0,351 ha. Segmentointi tehtiin ilmakuvan sävyarvojen perusteella. Segmentit paikannettiin ja niiden segmentti- ja puustotiedot tallennettiin tiedonkeruulaitteelle. Tiedonkeruulaitteessa käytettiin ilmakuva- ja segmenttiraja-aineistoa taustakarttoina sekä GPS-sijaintitietoa apuna paikantamisessa.

Segmenttien puustotunnusten estimaatit laskettiin segmenttien spektrisiä ominaisuuksia ja k-lähimmän naapurin (knn) menetelmää käyttäen ja niiden luotettavuutta tarkasteltiin ristiinvalidoinnilla. Käytännön sovellustilannetta jäljiteltiin simuloimalla otoksia sävyarvojen perusteella ositettuun segmenttiaineistoon. Otannan luotettavuutta tarkasteltiin ositteen keskitilavuuden keskiarvon keskivirheellä.

Estimoinnissa puustotunnusten suhteelliset keskivirheet vaihtelivat 36,8 %:n (keskiläpimitta) ja 156,3 %:n (lehtipuun tilavuus) välillä. Keskitilavuuden keskivirhe oli 55,1 %. Otannan simuloinnissa pienin keskitilavuuden keskiarvon keskivirhe 36,0 m3 ha–1 saatiin ositemäärällä 40 ja käyttämällä otannassa suhteellista kiintiöintiä.

Tarkasteltu menetelmä havaittiin jatkotutkimuksen arvoiseksi, vaikka tarkkuus ei tämän tutkimuksen perusteella vielä riitä sovellettavaksi käytännön metsätaloudessa.

  • Hyvönen, Sähköposti: pekka.hyvonen@metla.fi (sähköposti)
  • Pekkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuominen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6099, Tutkimusartikkeli
Teppo Piira, Harri Kilpeläinen, Jukka Malinen, Tapio Wall, Erkki Verkasalo. (2007). Leimikon puutavaralajikertymän ja myyntiarvon vaihtelu erilaisilla katkontaohjeilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 1 artikkeli 6099. https://doi.org/10.14214/ma.6099
Original keywords: apteeraus; puutavaralajijakaumat; arvonmuodostus; puun hinnoittelu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli määrittää hakkuussa korjattavien puutavaralajien, niiden mittavaati–musten ja jakaumatavoitteiden vaikutuksia leimikon puutavaralajikertymään ja myyntiarvoon. Aineistona oli 85 mänty- tai kuusivaltaista avohakkuuleimikkoa Etelä- ja Keski-Suomesta ja 16 mäntyharvennusleimikkoa Pohjanmaalta ja Koillismaalta. Avohakkuuaineistossa oli 3411 ja harvennushakkuuaineistossa 666 koepuuta, joista määritettiin pystypuina dimensiotunnusten ja muiden tavallisten puutunnusten lisäksi tarkasti viat ja niiden sijainti rungossa. Katkontaohjeiden vaikutusta leimikon myyntiarvoon ja puutavaralajikertymään selvitettiin arvoapteeraussimulointien avulla. Tukin mittavaatimuksista tukkisaantoon ja myyntiarvoon vaikutti eniten tukin minimilatvaläpimitta, ja vaikutus oli kuusella hieman suurempi kuin männyllä. Muutokset käytetyissä tukkipituuksissa vaikuttivat tukkisaantoon ja myyntiarvoon männyllä voimakkaammin kuin kuusella. Erikoispuu–tavaralajit (mänty: pylväs, hyvälaatuinen tyvitukki, pikkutukki, lyhyttukki; kuusi: sorvitukki, pikkutukki) nostivat merkittävästi leimikon myyntiarvoa, mutta vaikutus riippui voimakkaasti käytetyistä yksikköhinnoista. Kuitupuun määrämitta-apteeraus alensi kuitupuusaantoa avohakkuilla noin kaksi prosenttiyksikköä, jolloin myyntiarvo tosin aleni vain puoli prosenttia; harvennuksilla myyntiarvo aleni peräti 5,3 %. Minimilatvaläpimitan vaikutus kuitupuun saantoon ja myyntiarvoon oli paljon vähäisempi. Käytettäessä painotettuja arvomatriiseja tukkisaanto aleni enimmillään 2,0 prosentti–yksikköä verrattuna tasahintamatriisilla simuloituun pölkytykseen. Tutkimuksen tuloksien pohjalta voidaan arvioida leimikon myyntiarvon muodostumisen osatekijöitä, mutta ei voida ennustaa puutavaralajikertymiä yksittäisissä leimikoissa. Myös jakauma-apteerauksen vaikutus tukkisaantoon ja leimikon myyntiarvoon suhteessa arvoapteeraukseen kaipaa jatkotutkimuksia.

  • Piira, Sähköposti: jukka.malinen@metla.fi (sähköposti)
  • Kilpeläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Malinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Wall, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6098, Tutkimusartikkeli
Timo Möykkynen, Timo Pukkala. (2007). Juurikäävän leviäminen Etelä-Suomen kuusikoissa ja kuusi–mänty-sekametsissä mekanistisen mallin mukaan. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 1 artikkeli 6098. https://doi.org/10.14214/ma.6098
Original keywords: Heterobasidion spp; juurikääpä; simulointimalli; mekanistinen malli
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Juurikäävän aiheuttaman lahoisuuden kehittymistä Etelä-Suomen kuusikoissa ja kuusi–mänty-seka–metsissä tutkittiin Rotstand-simulointimallin avulla. Terveen kuusikon kesäharvennukset lisäsivät voimakkaasti lahoisuutta kiertoajan lopulla. Kantokäsittelyillä lahoisuus pysyi alhaisena eli lähes talviharvennusvaihtoehdon tasolla. Lahoisuus väheni sitä enemmän mitä suurempi oli männyn osuus kesäharvennuskäsittelyssä. Kun terveen kuusikon päätehakkuu tehtiin kesällä, seuraavan kuusisukupolven lahoisuus oli suuri jo 20-vuotiaassa metsikössä ja lisääntyi edelleen kiertoajan loppua kohti, vaikka harvennukset tehtiin talvella. Kun päätehakkuu tehtiin talvella tai kannot käsiteltiin, seuraavan kiertoajan lahoisuus pysyi alhaisena. Lahon kuusikon päätehakkuuta seuraava talvella harvennettu puusukupolvi oli sitä lahoisempaa, mitä enemmän päätehakkuussa oli juurikäävän lahottamia puita. Mäntysekoitus vähensi vain hieman kuusten lahoisuutta lahon kuusikon jälkeen kasvatettavassa sekametsässä. Juurikäävän aiheuttamat puutavaralajisiirtymät tulivat selvimmin esille päätehakkuussa. Lahoisuus vähensi tukkipuun määrää päätehakkuussa 5,1–11,4 % talvihakkuin käsiteltyyn terveeseen metsikköön verrattuna. Osittain lahon sellupuun osuus vaihteli välillä 3–22 m3/ha ja metsään jäävää tyveystä tuli 0–2 m3/ha. Kuusikuitupuun määrä pysyi lähes vakiona, sillä lahoisuus aiheutti kuusitukin siirtymistä osittain lahoksi sellupuuksi. Sekametsässä tukin osuus kuusen hakkuupoistumasta suureni mäntysekoituksen lisääntyessä. Päätehakkuun kokonaispoistuma väheni kasvutappion ja kuolleisuuden takia lahoisuudesta riippuen 1,3–6,3 % talvihakkuukäsittelyyn verrattuna.

  • Möykkynen, Sähköposti: timo.moykkynen@joensuu.fi (sähköposti)
  • Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6317, Tutkimusartikkeli
Janne Uuttera, Perttu Anttila, Aki Suvanto, Matti Maltamo. Yksityismetsien metsävaratiedon keruuseen soveltuvilla kaukokartoitusmenetelmillä estimoitujen puustotunnusten luotettavuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 4 artikkeli 6317. https://doi.org/10.14214/ma.6317
Original keywords: metsäsuunnittelu; ilmakuva; lidar; kaukokartoitus; metsien inventointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Yksityismetsien metsävaratiedon keruuseen tarvitaan lähitulevaisuudessa kustannustehokkaampia menetelmiä. Tässä tutkimuksessa vertailtiin kaukokartoitusmenetelmien ja nykymuotoisen maastoinventoinnin luotettavuutta samoilla testialueilla. Testatut kaukokartoitusmenetelmät olivat: 1) fotogrammetrisiin puumittauksiin ja visuaaliseen puulajitulkintaan perustuva ilmakuvatulkinta, 2) puoliautomaattinen yksinpuintulkinta numeeriselta ilmakuvalta, 3) puoliautomaattinen yksinpuintulkinta ilmakuvalta ja laserkeilausaineistosta ja 4) laserkeilainaineiston korkeusjakaumaan perustuva menetelmä.

Laserkeilainaineiston korkeusjakaumaan perustuva menetelmä oli kokonaisuutena testatuista menetelmistä luotettavin. Tällöin metsikkökohtainen puuston kokonaistilavuuden suhteellinen keskivirhe (%) oli 18,8 ja 17,8 tutkimuksen kahdella testialueella. Menetelmällä saatiin jopa luotettavammat metsikkötason puustotunnukset kuin nykymuotoisella maastoinventoinnilla. Ilmakuvien fotogrammetrisella mittauksella ja visuaalisella tulkinnalla saatiin luotettavia tuloksia puuston keskipituuden ja -läpimitan suhteen, mutta puuston pohjapinta-alan ja tilavuuden arviointi tuotti menetelmällä vaikeuksia. Yhdistämällä laserkeilainaineisto puoliautomaattiseen yksinpuintulkintaan saatiin luotettavammat tulokset kuin soveltamalla tulkintamenetelmää ainoastaan ilmakuvaan.

Seuraavan metsävaratietojärjestelmän tiedonkeruu- ja ylläpitomenetelmät sisältävät kaukokartoitusperusteisia menetelmiä yhdistettynä kevennettyyn maastoinventointiin sekä metsävaratiedon jatkuvaa ylläpitoa ja laskennallista ajantasaistusta. Kaukokartoitusmenetelmien osalta vuosituhannen vaihteen jälkeen tehty tutkimus osoittaa, että luotettavimmat tulokset saadaan laserkeilainaineiston ja ilmakuvan yhdistelmällä, jolloin voidaan tuottaa myös puulajeittaisia puustotunnuksia.

  • Uuttera, Sähköposti: janne.uuttera@tapio.fi (sähköposti)
  • Anttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Suvanto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6316, Tutkimusartikkeli
Kari Kannisto, Henrik Heräjärvi. Rauduskoivun pystykarsinta oksasaksilla - vaikutus puun laatuun ja taloudelliseen tuottoon. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 4 artikkeli 6316. https://doi.org/10.14214/ma.6316
Original keywords: rauduskoivu; sahaus; vaneri; kyljestyminen; oksat; pystykarsinta; sorvaus; viilu; väriviat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli määrittää ohileikkaavilla oksasaksilla tehtävän rauduskoivun pystykarsinnan aiheuttamien väri- ja lahovikojen määrää ja analysoida esimerkkilaskelmin pystykarsintatyön kannattavuutta metsänomistajan ja koivutukkia käyttävän teollisuuden kannalta. Tutkimuksen aineistona käytettiin kolmea pystykarsittua metsikköä sekä kolmea näitä ominaisuuksiltaan vastaavaa pystykarsimatonta vertailumetsikköä Vammalasta, Jämsänkoskelta ja Keiteleeltä. Kannattavuutta tutkittiin empiirisen aineiston perusteella saatujen tulosten laskennallisena sovelluksena. Kannattavuuden tunnuslukuina olivat investoinnin nettonykyarvo ja sisäinen korkokanta. Mittaukset osoittivat aineistossa olleen vähemmän väri- ja lahovikoja kuin aiemmissa tutkimuksissa, joissa karsintavälineenä on käytetty oksasahaa. Alle 20 mm:n läpimittaisten oksien karsinnan aiheuttama värivikaantumisriski oli vähäinen. Rauduskoivun kasvu ei taannu elävienkään oksien karsinnan seurauksena, jos elävää latvusta säilytetään suositellut 50 % puun pituudesta. Pystykarsinta parantaa tyvitukkien laatua ja lisää esimerkkilaskelmien perusteella päätehakkuun kantorahatuloja. Ulkopuolisellakin työvoimalla tehdylle pystykarsintasijoitukselle voi saada 5–6 %:n sisäisen koron. Myös vaneri- ja viiluteollisuuden kannattaa maksaa keskimääräistä korkeampaa hintaa pystykarsituista koivikoista. Pystykarsinta lisää tyvitukeista saatavan viilun arvoa n. 20–30 prosentilla.

  • Kannisto, Sähköposti: henrik.herajarvi@metla.fi (sähköposti)
  • Heräjärvi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6315, Tutkimusartikkeli
Raili Hokajärvi, Jukka Tikkanen, Harri Hänninen, Katja Pietilä. Yhteistyön ohjeistus metsäkeskusten metsäsuunnittelussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 4 artikkeli 6315. https://doi.org/10.14214/ma.6315
Original keywords: yksityismetsät; metsäsuunnittelu; vuorovaikutus; yhteistyö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Artikkelissa tarkastellaan, miten metsäkeskukset vuoden 2004 alussa ohjeistivat metsäsuunnittelijoiden yhteistyötä metsänomistajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tutkimusaineisto koostui metsäkeskusten kirjallisista metsäsuunnittelua koskevista ohjeista, jotka analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tulokset koskevat 11 metsäkeskusta. Yhteistyötä koskevia kirjallisia ohjeita oli kaikissa metsäkeskuksissa, mutta ohjeiden määrä, aiheet ja sisältö vaihtelivat. Kattavimmin oli ohjeistettu tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointiin tähtäävä yhteistyö. Metsänomistajien mahdollisuus osallistua maastotyöhön ja heidän neuvonta oli mainittu kaikkien tarkasteltujen metsäkeskusten ohjeissa. Vain muutaman metsäkeskuksen ohjeista löytyi yksityiskohtaisia ohjeita metsänomistajan tavoitteiden selvittämiseen, vaikka monitavoitteisuus on ollut korostuneesti esillä. Näissäkin tapauksissa suunnittelijoita ohjattiin selvittämään tavoitteet lähinnä kuvailevasti. Sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä oli ohjeistettu selvästi metsänomistajayhteistyötä vähemmän. Ohjeet koskivat lähinnä tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointia, sertifioinnin mukaisten tietojen hankkimista ja suunnittelun tuloksista tiedottamista. Metsänhoitoyhdistys mainittiin ohjeissa selvästi muita yhteistyötahoja useammin, ja tietojen luovutuksessa sillä oli erityisasema.

  • Hokajärvi, Sähköposti: raili.hokajarvi@oamk.fi (sähköposti)
  • Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pietilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6314, Tutkimusartikkeli
Ville Hallikainen, Mikko Jokinen, Mikko Parviainen, Leena Pernu, Jouni Puoskari, Sinikka Rovanperä, Joni Seppä. Inarilaisten käsityksiä metsätaloudesta ja muusta luonnonkäytöstä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 4 artikkeli 6314. https://doi.org/10.14214/ma.6314
Original keywords: poronhoito; metsätalous; matkailu; Inari; saamelaiset; luonnonsuojelu; metsäkiistat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää inarilaisten käsityksiä ja asenteita metsien eri käyttömuotoja, erityisesti metsä- ja porotaloutta kohtaan sekä heidän käsityksiään eri elinkeinojen taloudellisesta ja kulttuurisesta merkityksestä. Tutkimus sai alkunsa Inarin metsäkiistasta.Tulosten toivotaan helpottavan kiistan kohteena olevien metsänkäyttömuotojen yhteensovittamisen mahdollisuuksien arviointia.

Tutkimus toteutettiin 1500:lle satunnaisesti valitulle täysi-ikäiselle inarilaiselle lähetettynä postikyselynä. Heistä 36 % palautti lomakkeen. Vastaamattomien käsityksiä selvitettiin puhelimitse. Kyselyssä tiedusteltiin inarilaisten käsityksiä metsätaloudesta, matkailusta, porotaloudesta ja luonnonsuojelusta sekä maankäyttöön liittyvästä päätöksenteosta.

Matkailua pidettiin taloudellisesti ja poronhoitoa kulttuurisesti merkittävimpinä elinkeinoina. Myös metsätaloutta arvostettiin kultuurisesti ja taloudellisesti. Alueen maankäyttöjakaumaan oltiin tyytyväisiä. Metsähallituksen tehtävä oli erityisesti metsien suojelussa, mutta myös puuntuotanto paikalliskäyttöön nähtiin tärkeänä. Metsätalouden toimenpiteitä pidettiin melko myönteisinä, mutta erityisesti maanmuokkausta ja konehakkuita vastustettiin. Luonnonvarojen käytöstä päätettäessä paikallisen päätöksenteon merkitys korostui. Metsä- ja porotaloudesta elävien kesken oli mielipide-eroja. Porotalouden harjoittajat olivat huolissaan porolaitumista ja metsätalouden porotaloudelle aiheuttamasta haitasta toisin kuin metsätaloudesta elävät. Metsä- ja porotalouden yhteensovittaminen nähtiin mahdollisena, tosin saamelaiset epäilivät tämän onnistumista suomalaisia enemmän. Tulokset voidaan yleistää kohtalaisen hyvin perusjoukkoon. Myös vastaamattomat suhtautuivat metsänhakkuisiin pääosin myönteisesti.

  • Hallikainen, Sähköposti: ville.hallikainen@metla.fi (sähköposti)
  • Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Parviainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pernu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Puoskari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Rovanperä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Seppä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6313, Tutkimusartikkeli
Eero Vatanen, Jussi Pirkonen, Alpo Ahonen, Mikko Hyppönen, Ilmo Mäenpää. Luonnon käyttöön perustuvien elinkeinojen paikallistaloudelliset vaikutukset Inarissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 4 artikkeli 6313. https://doi.org/10.14214/ma.6313
Original keywords: metsätalous; porotalous; matkailu; tilinpitomatriisi; panos-tuotosanalyysi; kerrannaisvaikutukset; brutto- ja nettovaikutukset
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin metsään ja luontoon perustuvien pääelinkeinojen – porotalous, Metsähallituksen metsätalous, yksityinen metsätalous, Metsähallituksen luontopalvelut, puutuotteiden jalostus ja matkailu – aiheuttamia tulo- ja työllisyysvaikutuksia Inarissa. Päätoimialojen ja kotitalouksien keskinäiset riippuvuudet ja kerrannaisvaikutukset arvioitiin paikallistalouteen sovitetun panos-tuotosanalyysin avulla.

Matkailun välittömät vaikutukset alueen tuloihin olivat 56 milj. euroa (19,8 %) ja työllisyyteen 526 työvuotta (20,0 %). Metsäsektorin toimialojen tulo-osuus oli yhteensä 5,0 % ja työllisyysosuus 5,3 %. Porotalouden osuudet olivat vastaavasti 1,4 % ja 8,3 % ja Metsähallituksen luontopalveluiden 1,1 % ja 1,4 %. Suurimmat suhteelliset kerrannaisvaikutukset olivat puutuotteiden jalostuksella. Sen tuotosyksikön kokonaisvaikutukset Inarin paikallistalouden tulojen muodostukseen olivat lähes 2,3-kertaiset.

Metsähallituksen hakkuiden supistaminen 150 000 m3:stä 70 000 m3:iin vähentäisi paikallis talouden tuloja noin 9 milj. eurolla ja työllisyyttä 84 työvuoden verran. Porotalouden tuotannon puolittuminen pienentäisi tuloja kaikkiaan 3,8 milj. euroa ja työllisyyttä 119 työvuotta. Samansuuruiset tulomuutokset aiheutuisivat, jos matkailun kysyntä supistuisi 3,5–8,5 %.

Paikallistalouden ja -yhteisön näkökulmasta elinkeinojen sopuisa rinnakkaiselo on kannatettava tavoite.

  • Vatanen, Sähköposti: eero.vatanen@metla.fi (sähköposti)
  • Pirkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ahonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäenpää, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5693, Tutkimusartikkeli
Teijo Palander, Mika Vainikka. Puutavaran toimittajien ja asiakkaiden yhteistyömahdollisuudet laajavastuisessa urakoinnissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 3 artikkeli 5693. https://doi.org/10.14214/ma.5693
Original keywords: liiketoiminta; alueyrittäminen; toimintaympäristö; ulkoistaminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena oli ratkaista miten autokuljetukseen liittyvää yhteistyötä voisi kehittää. Tutkimuksessa selvitettiin sekä puutavaran toimittajien että toimittajien ja asiakkaiden välistä yhteistyötä. Tutkimus tehtiin kirjekyselynä vuonna 2005. Itäsuomalaisten kuljetusyrittäjien (46 kpl) vastausten perusteella kiinnostavin toimittajien välinen yhteenliittymä oli osakeyhtiö. Yrittäjien mielestä yhteisessä osakeyhtiössä liiketoiminta perustuisi laskutukseen ja yhtiö perustettaisiin palvelujen myyntiä ja markkinointia varten. Osakeyhtiö tekisi kuljetussopimukset asiakkaille ja jokainen osakeyhtiön omistaja (kuljetusyrittäjä) tekisi omat sopimuksensa osakeyhtiön kanssa. Tutkimuksessa myös selvisi, että kuljetusyrittäjillä ei ole riittäviä valmiuksia johtaa yhteistä yritystä, joka huolehtisi sekä puunkorjuusta että kuljetuksesta. Puutavaran toimittajien ja heidän asiakkaidensa välistä yhteistyötä tutkittiin alueyrittämisen näkökulmasta.

Autokuljetusyrittäjät (45 %) pitivät tärkeimmän asiakkaansa vastustusta ja suhtautumista merkittävänä alueyrittäjyyden esteenä. Etenkin pienet ja keskikokoiset yritykset (60 %) olivat tätä mieltä. Yrittäjät myös kokivat, että alueyrittäjyys on metsäteollisuuden keino siirtää puunhankinnan suunnittelutehtävät ja vastuut korvauksetta yrittäjille. Lisäksi yrittäjien mielestä nykyisessä alueyrittäjyyden toimintaympäristössä liiketoiminnan kannattavuus ei parane yrityskoon kasvaessa. Tulosten perusteella autokuljetusyrittäjät olivat kiinnostuneita nykyisiä yhteistyömuotoja (aliurakointi, työyhteenliittymä, muu verkottuminen, alueyrittäminen) tiiviimmästä yhteistyöstä. Jos puutavaran kuljetusalalla yhteistyön tavoitteena on autokuljetustoiminnon ulkoistaminen, pitäisi päätöksentekijöiden kehittää nykyistä toimintaympäristöä suuntaan, jossa puutavaran toimittajien nykyistä järjestäytyneemmät yhteenliittymät olisivat toteuttamiskelpoisempia.

  • Palander, Sähköposti: teijo.s.palander@joensuu.fi (sähköposti)
  • Vainikka, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5692, Tutkimusartikkeli
Juho Rantala, Harri I. Kulmala. Verkostoitumisen nykytilanne, edellytykset ja mahdollisuudet metsätalouden palvelutuotannossa Pirkanmaalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 3 artikkeli 5692. https://doi.org/10.14214/ma.5692
Original keywords: liiketoiminta; metsäpalvelu; verkostot; verkostoituminen; yrittäjyys
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Kokonaisten toimitusketjujen hallinta ja yritysten välisten yhteistoimintasuhteiden kehittäminen eli verkostoituminen on nousemassa myös metsätalouden palvelutuotannossa toimivien yritysten strategiseksi haasteeksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää verkostoitumisen nykytilanne, edellytykset ja mahdollisuudet metsäpalveluita tuottavien yritysten liiketoiminnassa. Verkostoitumista tarkasteltiin erityisesti yritysten palveluvalikoiman ja asiakassuhteiden, yritysyhteistyön sekä kustannusten hallinnan, kasvun ja kannattavuuden näkökulmista. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena pirkanmaalaisille metsäpalveluita tuottaville yrityksille vuosina 2005 ja 2006. Kyselyyn vastasi 58 yritystä.

Tutkimus osoitti, että metsätalouden palvelutuotannossa on monentyyppisiä verkostorakenteita, joiden hyödyntämisessä ollaan ottamassa vasta ensiaskeleita. Verkostoitumisen mahdollisuuksia kuvasivat pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuvien tilausten suuri osuus yritysten tilauskannasta, yritysten lukumääräisesti pieni asiakaskunta ja halukkuus tehdä yhteistyötä muiden yritysten kanssa. Sen sijaan havaittu kustannusten hallinnan heikko taso on este toimialan verkostoitumiskehitykselle. Tulosten perusteella on perusteltua rohkaista etenkin kasvuhakuisia metsäpalveluita tuottavia yrityksiä avoimempaan yhteistyöhön ja verkostoitumaan muiden yritysten kanssa.

  • Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi (sähköposti)
  • Kulmala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5691, Tutkimusartikkeli
Juho Rantala, Veli-Matti Saarinen. Istutuskoneinvestointi alueyrittäjän näkökulmasta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 3 artikkeli 5691. https://doi.org/10.14214/ma.5691
Original keywords: alueyrittäjyys; Bracke; koneellistaminen; koneistutus; koneyritys; metsänviljely
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Koneellisen metsänistuttamisen yleistyminen näyttää tällä hetkellä aiempaa todennäköisemmältä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kannattavan istutuskoneinvestoinnin edellytykset, arvioida koneellisen metsänistuttamisen soveltuvuutta osaksi alueyrittäjyyteen perustuvaa metsätöiden organisointimallia ja arvioida tulevaisuuden istutuskonetarvetta. Tutkimusaineisto muodostettiin metsäkeskuksiin tehtyjen taimikon perustamisilmoitusten perusteella paikkatietojärjestelmää apuna käyttäen. Istutuskoneinvestoinnin kannattavuutta tarkasteltiin annuiteettimenetelmällä ja katetuottolaskennalla. Taloudellisesti kannattava istutuskoneinvestointi edellytti lähes koneen vuosikapasiteettia vastaavan uudistuspinta-alan istuttamista. Toimintasäteen perusteella koneellinen istutus näyttäisi soveltuvan hyvin osaksi puunkorjuuseen perustuvaa alueurakointia.

  • Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi (sähköposti)
  • Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5866, Tutkimusartikkeli
Kaisa Raitio, Pertti Rannikko. Metsien käyttö ja sosiaalinen kestävyys: Metsähallituksen roolin muuttuminen Lieksassa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 2 artikkeli 5866. https://doi.org/10.14214/ma.5866
Original keywords: Metsähallitus; sosiaalinen kestävyys; paikallisyhteisö; metsien käyttö; Lieksa; valtionmetsät
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Artikkelissa tarkastellaan Metsähallituksen roolin ja valtionmetsien käytön muutoksia Lieksassa sekä niiden vaikutuksia paikallisyhteisöön. Kylätutkimuksen ja haastatteluiden avulla analysoidaan, miten Metsähallituksen rooli on muuttunut Lieksassa sotien jälkeisestä ajasta nykypäivään ja millaisia sosiaalisia vaikutuksia Metsähallituksen roolin muutoksella on ollut. Huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, miten luonnon monimuotoisuuden suojelun painoarvon lisääntyminen metsäpolitiikassa on näkynyt Metsähallituksen roolin muutoksessa. Vaikka valtionmetsien hakkuut ovat pysyneet Lieksassa 1970-luvulta saakka kutakuinkin samalla tasolla, metsätalouden työllisyys ja sosiaalinen merkitys on romahtanut. Puuntuotannon rinnalle Metsähallitus on omaksunut 1990-luvulta alkaen uusia tehtäviä, joista keskeisimmät ovat luonnonsuojelu sekä luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun edistäminen. Molempien merkitys työllistäjänä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kasvun ennustetaan jatkuvan. Uusien työpaikkojen määrä on kuitenkin ollut toistaiseksi vähäinen metsätaloudessa menetettyihin työpaikkoihin verrattuna. Työpaikat eivät aina synny niihin kyliin, missä ne ovat metsätaloudesta kadonneet, ja niiden ammattitaitovaatimukset ovat erilaisia kuin puunkorjuussa. Siksi metsien käytön sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa on olennaista erotella vaikutukset eri aluetasoilla.

  • Raitio, Sähköposti: kaisa.raitio@joensuu.fi (sähköposti)
  • Rannikko, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5865, Tutkimusartikkeli
Hanna Kumela, Terhi Koskela. Metsänomistajien näkemyksiä luonnonarvokaupan ja sen sopimusehtojen hyväksyttävyydestä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 2 artikkeli 5865. https://doi.org/10.14214/ma.5865
Original keywords: yksityismetsänomistajat; monimuotoisuuden turvaaminen; luonnonarvokauppa; hyväksyttävyys; vapaaehtoiset suojelusopimukset
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmassa (METSO) kokeillaan uusia metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvia monimuotoisuuden turvaamiskeinoja, esimerkiksi luonnonarvokauppaa, jonka kokeiluhanke aloitettiin Satakunnassa vuonna 2003.

Tutkimuksessa selvitettiin mistä elementeistä metsänomistajan kokema monimuotoisuuden turvaamiskeinon subjektiivinen hyväksyttävyys koostuu ja kokevatko metsänomistajat luonnonarvokaupan ja sen sopimusehdot hyväksyttävänä monimuotoisuuden turvaamisen toteutustapana. Tutkimus toteutettiin 21 metsänomistajan teemahaastatteluna. Tuloksia voidaan käyttää luonnonarvokaupan lisäksi myös muiden metsien suojelun toteuttamiskeinojen kehittämisessä.

Tulosten mukaan metsänomistajien hyväksyttävänä kokeman monimuotoisuuden turvaamiskeinon on sisällettävä vapaaehtoisuuden sekä omistusoikeuden ja päätäntävallan säilymisen elementit. Lisäksi metsänomistajalla on oltava motiivi osallistua sopimussuojeluun. Päätökseen osallistua luonnonarvokauppaan vaikutti kuitenkin voimakkaimmin palkkion saaminen ja sen määrä. Osa toivoi palkkion korvaavan kaikki suojelusta sopimuskauden aikana aiheutuvat taloudelliset menetykset. Osa koki palkkion maksettavan nimenomaan luonnonarvojen säilyttämisestä, jolloin sen katsottiin olevan osoitus yhteiskunnalta siitä, että metsänomistaja tekee arvokkaan ratkaisun, jonka rahoitukseen koko yhteiskunta osallistuu. Luonnonarvokauppa vastasi yleensä metsänomistajien toiveita hyväksyttävästä monimuotoisuuden turvaamiskeinosta, mutta sopimuksen ja sopimusehtojen tulisi olla metsänomistajien mukaan selkeämmin yhteisen neuvottelun tulos. Lisäksi metsäammattilaisten toivottiin tiedottavan metsänomistajia mahdollisista sopimuskohteista.

  • Kumela, Sähköposti: hanna.kumela@metla.fi (sähköposti)
  • Koskela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5864, Tutkimusartikkeli
Eija Pouta, Mika Rekola. Suomalaisten maksuhalukkuus metsiensuojelusta: meta-analyysi. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 2 artikkeli 5864. https://doi.org/10.14214/ma.5864
Original keywords: arvottaminen; arvottamistutkimukset; meta-analyysi; metsiensuojelu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsiensuojelun markkinattomia hyötyjä on tutkittu Suomessa ehdollisen arvottamisen menetelmällä ja valintakoemenetelmällä 1980-luvun lopulta lähtien. Tässä tutkimuksessa käytetään meta-analyysin aineistona kahtatoista aiemmin julkaistua tutkimusraporttia. Meta-analyysin avulla voidaan arvioida arvottamismenetelmien luotettavuutta ja metsiensuojeluun liittyvän maksuhalukkuuden kehittymistä ajassa. Meta-analyysin regressiomallien mukaan suomalaisten kokonaismaksuhalukkuus kasvaa suojeluohjelman laajuuden mukana. Hehtaarikohtainen maksuhalukkuus taas pienenee suojeluohjelman kasvaessa. Näin voidaan todeta aiempien arvottamistutkimusten tulosten tukevat talousteorian mukaisia oletuksia hankkeen laajuuden vaikutuksesta ja alenevista rajahyödyistä. Maksukertakohtainen maksuhalukkuus laskee maksukertojen määrän kasvaessa, mutta useammalle vuodelle jaksotetut maksut näyttävät nostavan kokonaismaksuhalukkuutta suojelusta. Meta-analyysin mallit näyttäisivät tuovan esiin suojeluasenteiden muuttumisen positiivisemmiksi vuosien myötä. Meta-analyysi ei juuri nostanut esiin hankekohtaisia muuttujia, joiden avulla aiempien tutkimusten tuottamaa tietoa suojelun hyödyistä voitaisiin sovittaa uusiin suunnittelutilanteisiin.

  • Pouta, Sähköposti: eija.pouta@mtt.fi (sähköposti)
  • Rekola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6175, Tutkimusartikkeli
Tuula Nuutinen, Hannu Hirvelä. Hakkuumahdollisuudet Suomessa valtakunnan metsien 10. inventoinnin perusteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1B artikkeli 6175. https://doi.org/10.14214/ma.6175
Original keywords: hakkuumahdollisuudet; MELA-ohjelmisto; suurin kestävä hakkuukertymä; valtakunnan metsien 10. inventointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kolmen lähivuosikymmenen hakkuumahdollisuuksia ja puuston kehitystä Suomessa. Arviot perustuvat MELA-ohjelmistolla tehtyihin laskelmiin. Aineistona käytettiin vuosina 2004–2005 mitatuista valtakunnan metsien 10. inventoinnin (VMI10) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa. Ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella puuta riittäisi viiden prosentin tuottovaatimuksella hakattavaksi 87 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,5-kertaisesti vuosina 2001–2005 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (56 miljoonaa kuutiometriä vuodessa). Hakkuumahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen johtaisi puuvarannon ja hakkuumahdollisuuksien pienenemiseen seuraaviksi vuosikymmeniksi. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan käyttöpuumäärän arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 66 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja sen arvioidaan saavuttavan 70 miljoonan kuutiometrin tason seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Toteutuneet hakkuut ovat olleet koko maassa 85 prosenttia suurimman kestävän hakkuumäärän arviosta. Jos hakkuut noudattavat suurimman kestävän hakkuumäärän arviota, puuvarannon arvioidaan nousevan puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla kuusi miljoonaa kuutiometriä vuodessa 30 vuoden aikana. Harvennushakkuiden osuus kestävistä hakkuumahdollisuuksista on 30 vuoden aikana keskimäärin 38 prosenttia. Turvemaiden osuus kestävistä hakkuumahdollisuuksista on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 17 prosenttia ja toisella kymmenvuotiskaudella 20 prosenttia. Toisen kymmenvuotiskauden jälkeen turvemaiden osuus kääntyy lievään laskuun. Arviot eivät ole ennusteita eivätkä toteutettavaksi tarkoitettuja hakkuutavoitteita.

  • Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6174, Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Juha Heikkinen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Juho Pitkänen, Tarja Tuomainen. Suomen metsävarat 2004–2005. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1B artikkeli 6174. https://doi.org/10.14214/ma.6174
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien metsänhoidollinen tila
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tämän julkaisun tarkoituksena on esittää keskeiset metsävaratulokset VMI10:n vuosien 2004 ja 2005 mittausaineistoihin perustuen sekä tarkastella metsävarojen kehittymistä 1996–2003 tehdyn VMI9:n jälkeen. Tulokset ja vertailut esitetään erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomelle ja koko maalle.

VMI10:n kahden ensimmäisen vuoden mittausten tulosten mukaan metsämaan ala on 20,16 milj. ha ja kitumaan ala 2,77 milj. ha. Metsämaan metsistä on mäntyvaltaisia kaksi kolmasosaa, kuusivaltaisia yksi neljäsosa ja lehtipuuvaltaisia vajaat 10 %. Edelliseen inventointiin verrattuna varttuneimpien, yli 80-vuotiaiden metsien osuus metsämaasta on hieman pienentynyt ja nuorempien metsien hieman suurentunut. Puuston kokonaistilavuus metsä- ja kitumaalla on 2176 milj. m3, mikä on 85 milj. m3 enemmän kuin VMI9:n mukainen puuston kokonaistilavuus. Kuusen kokonaistilavuus metsämaalla on pienentynyt 40 milj. m3, männyn ja lehtipuiden tilavuudet ovat selvästi kasvaneet. Puuston vuotuinen kasvu oli VMI10:n mittauksia edeltäneinä kasvukausina keskimäärin 97 milj. m3, mikä on lähes 11 milj. m3 enemmän kuin VMI9:n mukainen vuotuinen puuston kasvu. Kasvun lisäys on suurelta osin mäntyä. Kuusenkaan kasvu ei ole vähentynyt, vaikka kuusen kokonaistilavuus on pienentynyt 6 %. Männyn kasvun lisäys selittyy toisaalta sillä, että mäntymetsät ovat pääasiassa nuoria ja lisääntyvän kasvun vaiheessa sekä toisaalta sillä, että VMI9:n kasvunmittausvuosina männyn kasvun taso oli suuressa osassa maata selvästi keskimääräistä alempana. Kuusen kasvu ei ole kokonaistilavuuden vähenemisestä huolimatta pienentynyt, koska nuorien, nopeimmin kasvavien kuusimetsien kokonaistilavuus on suurentunut.

  • Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi (sähköposti)
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5723, Tutkimusartikkeli
Timo Pukkala. Puun hinta ja taloudellisesti optimaalinen hakkuun ajankohta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli 5723. https://doi.org/10.14214/ma.5723
Original keywords: kuusi; metsikön tuottoarvo; kiertoaika; harvennusmallit; mänty; varaushintafunktio; metsikön käsittelyohjeet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Silloin kun metsä on omistajalleen sijoituskohde, metsää tulee käsitellä niin, että sijoituksen tuottavuus eli metsän tuottoarvo maksimoituu. Metsän tuottoarvo riippuu mm. puun hinnasta ja laskentakorosta, minkä vuoksi myös ohjeet siitä, kuinka metsää on hoidettava hyvän taloudellisen tuloksen saamiseksi, riippuvat puun hinnasta ja korkokannasta. Tässä tutkimuksessa analysoidaan toisaalta sitä, kuinka hinta, jolla hakkuuseen ryhtyminen on optimaalinen päätös, riippuu metsikkötunnuksista ja korkokannasta, ja toisaalta sitä, kuinka optimaalinen käsittely riippuu puun hinnasta ja korkokannasta. Tulosten mukaan metsikön varttuessa hakkuuseen kannattaa ryhtyä yhä pienemmällä kuitupuun hinnalla. Kun tukin hinta paranee, myös kuidusta on saatava parempi hinta, jotta hakkuun optimaalinen ajankohta ei siirtyisi myöhemmäksi. Suureneva korkokanta pienentää hintaa, jolla hakkuuseen kannattaa ryhtyä. Paraneva tukin hinta pidentää optimaalista kiertoaikaa, mutta paraneva kuidun hinta lyhentää sitä. Puun hinta vaikuttaa vain vähän harvennuksen ajankohtaan ja voimakkuuteen eikä juuri lainkaan harvennustapaan. Korkokanta vaikuttaa voimakkaasti kiertoaikaan, metsikön optimaaliseen kasvatustiheyteen ja harvennustapaan. Suureneva korkokanta lyhentää kiertoaikaa, pienentää puuston optimaalista kasvatustiheyttä ja muuttaa harvennustapaa siten, että metsikön suurimpia puita kannattaa koron suurentuessa poistaa yhä enemmän.

  • Pukkala, Sähköposti: timo.pukkala@joensuu.fi (sähköposti)
artikkeli 5722, Tutkimusartikkeli
Tuomas Salila, Timo Kärki. Harvennuslehtikuusen laatuluokituksen kehittäminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli 5722. https://doi.org/10.14214/ma.5722
Original keywords: harvennuslehtikuusi; lajitteluohjeet; laatujakauma
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa vertailtiin harvennuslehtikuuselle (Larix sibirica) sopivia laatuvaatimuksia. Laatu- ja järeysluokittain sahatuista tukeista saatuja sahelaatuja verrattiin tukkilaatuihin. Tukit ja niistä saadut saheet lajiteltiin kolmen eri laatuvaatimuksen mukaan. Tukit lajiteltiin ENV 1927-3 -standardin, Metsäliiton laatuvaatimusten ja Kuhmon Oy:n laatuohjeistuksen mukaisesti. Saadut saheet luokiteltiin EN 1611-1 -standardin, ”Nordic timber. Grading rules for pine and spruce sawn timber” -julkaisun ja Kuhmo Oy:n sahatavaraohjeistuksen mukaisesti.

Tutkimusaineisto kerättiin kolmelta eri leimikolta, jotka sijaitsivat Etelä- ja Itä-Suomessa. Koesahattuja tukkeja oli kaikkiaan 315 kpl, joista tehtiin 1311 sahetta. Sahausmenetelmä oli läpisahaus sahausasetteen ollessa 25 ja 50 mm. Tukkien ja sahatavaran laadutus tehtiin em. laatuluokitusten mukaisesti, ja saheiden laadutusmittaus suoritettiin täysisärmäisen sahatavaran alueelta.

Tukkiluokitukset, jotka oli tehty päätehakkuiden järeille tukeille, eivät soveltuneet harvennuslehtikuuselle. Huonoiten tukkilajittelu toimi standardilla ENV 1927-3, sillä tämän lajittelun mukaisesti tukit päätyivät pääasiassa yhteen luokkaan. Parhaiten toimi Kuhmo Oy:n tukkilaatujen mukainen lajittelu, jonka mukaan lajitellut tukit jakautuivat tasaisimmin. Eri laatujakaumia vertailtaessa paras korrelaatio oli Kuhmo Oy:n tukkilajittelun ja pohjoismaisen sahatavaralajitteluohjeen välillä.

  • Salila, Sähköposti: tuomas.salila@lut.fi (sähköposti)
  • Kärki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5721, Tutkimusartikkeli
Teijo Palander, Timo Säynäjoki, Tore Högnäs. Puutavaran autokuljetuksen uudet organisointimallit. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli 5721. https://doi.org/10.14214/ma.5721
Original keywords: logistiikka; puunhankintaprosessi; urakointimalli; ulkoistamismalli; koordinointimalli
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä tutkimuksessa muodostettiin kolme organisointimallia kirjallisuuden avulla. Nykyisen urakointimallin lisäksi tutkittiin ulkoistamismallia ja koordinointimallia. Malleja verrattiin toisiinsa selvittäen kuinka hyvin erilaiset kuljetustoiminnon organisointivaihtoehdot vähentäisivät autokuljetuksen tehostamisen esteitä. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle sijoittuvan tapaustutkimuksen ja asiantuntijahaastattelun mukaan nykyistä tehokkaammat vaihtoehdot keskittäisivät autokuljetukset harvempien ohjaajien käsiin, mahdollistaisivat informaatioteknologian tehokkaamman käytön sekä perustuisivat yhteistyöhön, autokuljetuksen ulkoistamiseen ja alan verkostoitumiseen. Parhaana pidettiin vaihtoehtoa, jossa ulkopuolinen kuljetuskoordinaattori saisi toimeksiantonsa puunhankintaorganisaatioilta. Hyvänä pidettiin vaihtoehtoa, jossa nykyisen organisaation sisäistä toimintaa kehitettäisiin yhteistyön avulla. Autokuljetuksen ulkoistamiseen perustuvat vaihtoehdot olivat edellisiä huonompia esteiden poistajia. Ulkoistamisen aloittaneet puunhankintaorganisaatiot voisivat kuitenkin tehostaa autokuljetusta kasvattamalla sopimuskokoa, laajentamalla tehtäväkokonaisuuksia ja antamalla kuljetusyrittäjille enemmän toimintavapautta. Tulosten perusteella autokuljetuksen toimeksiantajien pitäisi suunnitella yhteinen autokuljetuksen ohjausorganisaatio. Vaikka tämän kaltaiset yhteiset kehittämistoimenpiteet osoittautuisivat vielä ennenaikaisiksi, pitäisi silti lisätä organisaatioiden valmiuksia tiedon- ja kuljetuksenvaihdolle.

  • Palander, Sähköposti: teijo.s.palander@joensuu.fi (sähköposti)
  • Säynäjoki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Högnäs, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6138, Tutkimusartikkeli
Aki Suvanto, Matti Maltamo, Petteri Packalén, Jyrki Kangas. Kuviokohtaisten puustotunnusten ennustaminen laserkeilauksella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 4 artikkeli 6138. https://doi.org/10.14214/ma.6138
Original keywords: kuvioittainen arviointi; keskivirhe; lidar; regressiomalli
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka luotettavasti ilmasta käsin kerätystä harvapulssisesta laserpisteaineistosta voidaan ennustaa kuviokohtaisia puustotunnuksia. Maastoaineistona käytettiin 472 koealan puustotietoja, jotka oli mitattu 67 kasvatus- ja uudistamisvaiheen kuviolta. Kaukokartoitusmateriaalina käytettiin laserpisteaineistoa, jonka tiheys oli keskimäärin 0,7 pulssia neliömetrille. Tutkimusaineisto kerättiin elo–syyskuussa 2004 UPM-Kymmene Oyj:n omistamalta tilalta Varkaudesta.

Tutkimuksessa sovelletun tilastollista mallinnusta käyttävän lähestymistavan toiminta perustuu siihen, että regressioyhtälöillä lasketaan laserpisteaineistosta puustotunnukset. Työssä laadittiin malleja puustotunnusten ja laserpisteparvesta lasketun korkeusjakauman tunnusten välille koealatasolla. Laadituilla regressioyhtälöillä ennustettiin metsikkökuviolle, käyttäen koko kuviolle osuneita laserpisteitä, puuston keskiläpimitta, keskipituus, runkoluku, pohjapinta-ala ja tilavuus. Mallit tuottivat laadinta-aineistossaan edellä mainituille puustotunnuksille seuraavat absoluuttiset ja suhteelliset keskivirheet (RMSE): 1,9 cm (9,5 %), 1,9 m (5,3 %), 274 kpl/ha (18,1 %), 2,0 m2/ha (8,3 %), ja 19,9 m3/ha (9,8 %). Saadut tulokset ovat erittäin tarkkoja ja verrattuna SOLMU-muotoiseen maastossa tehtävään kuvioittaiseen arviointiin selvästi tarkempia. Esitetty inventointimenetelmä on edelleen kehitettynä erittäin lupaava vaihtoehto metsäsuunnittelun metsänmittaustehtävään Suomessa.

  • Suvanto, Sähköposti: aki.suvanto@joensuu.fi (sähköposti)
  • Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Packalén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6137, Tutkimusartikkeli
Risto Jalkanen, Tarmo Aalto, Ville Hallikainen, Mikko Hyppönen, Kari Mäkitalo. Viljelytaimikoiden hirvituhot Lapissa ja Kuusamossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 4 artikkeli 6137. https://doi.org/10.14214/ma.6137
Original keywords: metsänviljely; mänty; hirvituhot; Lappi; vikaisuudet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Hirven merkitystä taimikkotuholaisena tutkittiin 264 metsänuudistusalalla, jotka oli viljelty männylle tai/ja kuuselle vuosina 1984-1995 Lapin ja Kuusamon yksityismetsissä. Linjoittaisena otantana inventoidut taimikot saatiin ositetulla satunnaisotannalla noin 20 000 yksityismetsien viljelyalan joukosta (1,3%). Kesällä ja syksyllä 2001 kerätystä aineistosta 24 % on täydennysviljelyaloja.

Kaikkien taimikoiden keskimääräinen hirvituhoprosentti oli 15,1 viljelymännyillä. Merkittävimmät tuhot painottuivat Lapin lounaisosan (ns. Lapin kolmio) ja Etelä-Lapin kuntiin, missä hirvi oli vaurioittanut keskimäärin 31–37 % männyn viljelytaimista. Keskimääräistä enemmän hirvituhoa oli tuoreilla kankailla, lajittuneilla hiesusavimailla, mätästetyillä kuvioilla ja voimakkaasti vesottuneilla aloilla. Hirvituhoa oli enemmän istutus- kuin kylvötaimikoissa. Tuhot lähes puuttuivat korkeiden maiden taimikoista. Kaksi kolmasosaa hirvituhoista oli 1,0–2,5 metriä pitkissä taimissa. Hirvi oli lisännyt merkittävästi männyn viljelytaimien latvakatoa, ranganvaihtoa, kaksihaaraisuutta ja pensastumista. Lisäksi taimien normaalin kehityksen havaittiin häiriintyneen hirvestä riippumatta. Kuusella hirvituhoja oli ympäri tutkimusaluetta. Hirviä pidetään nyt yhtenä taloudellisesti merkittävimmistä Lapissa esiintyvistä taimikkotuholaisista. Hirvien aiheuttamien menetysten vähentämiseksi hirvikanta olisi erityisesti Lapin kolmiossa ja Etelä-Lapissa pidettävä oleellisesti vuosituhannen vaihteen tasoa pienempänä. Lisäksi tulisi harkita kuusen viljelyn lisäämistä männyn kustannuksella.

  • Jalkanen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi (sähköposti)
  • Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6136, Tutkimusartikkeli
Aki Pitkänen, Erkki Järvinen, Jaana Turunen, Taneli Kolström, Jari Kouki. Kulotuksen ja maan muokkauksen vaikutus männyn siementen itämiseen ja kylvötaimien varhaiseen eloonjääntiin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 4 artikkeli 6136. https://doi.org/10.14214/ma.6136
Original keywords: luontainen uudistaminen; kylvö; kulotus; männyn taimettuminen; muokkaus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin kulotuksen ja erilaisten maankäsittelytapojen vaikutusta männyn siementen itämiseen ja kylvötaimien varhaiskehitykseen avoimella kulotetulla ja kulottamattomalla maalla. Erityisesti pyrittiin selvittämään männyn taimettumisen eroja mineraalimaapinnoilla, muokkaamattomalla maalla ja kulotetuilla humuspinnoilla. Tutkimukseen sisältyi kasvihuoneoloissa ja maastossa tehty idätyskoe erilaisilla pinnoilla, sekä kaksi perättäisinä kesinä suoritettua männyn kylvöä kulotetuille ja kulottamattomille aloille muokattuihin tai muokkaamattomiin koeruutuihin.

Alustan laatu sinänsä ei näyttänyt olevan merkittävä tekijä itämisen ja taimien varhaiskehityksen suhteen kasvihuoneessa, vaan itävyys oli kaikilla pinnoilla yhtä hyvä. Maastossa paljastettu mineraalimaa sen sijaan oli selvästi suotuisin alusta itämiselle ja taimettumiselle. Muokkaamaton, kasvipeitteinen maan pinta ja kulotuksen paljastama humuspinta olivat huonoja taimettumisalustoina. Näiden pintojen huonoon taimettumiseen vaikuttavia tekijöitä tarkastellaan tässä artikkelissa. Tulokset osoittavat, että luontaisesti uudistettaessa kevyt mineraalimaan paljastava muokkaus on välttämätön hyvän taimettumistuloksen saamiseksi kulottamattomilla uudistusaloilla, sekä tarpeen myös kulotetuilla aloilla silloin, kun humuksen palaminen on jäänyt riittämättömäksi. Tukkikärsäkkäiden (Hylobius spp.) aiheuttamia syöntivaurioita havaittiin vasta toisena ja kolmantena kylvön jälkeisenä kesänä, vaikka hyönteisiä oli alueilla runsaasti jo tätä ennen.

  • Pitkänen, Sähköposti: jari.kouki@joensuu.fi (sähköposti)
  • Järvinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Turunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kolström, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kouki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5779, Tutkimusartikkeli
Terhi Koskela, Heimo Karppinen. Metsänuudistumisen viivästymisen syyt yksityistiloilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 3 artikkeli 5779. https://doi.org/10.14214/ma.5779
Original keywords: yksityismetsänomistus; metsänviljely; asenteet; teemahaastattelu; uudistamiskäyttäytyminen; uudistumisviiveet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitetään syitä, jotka ovat johtaneet metsänuudistumisen viivästymiseen yksityistiloilla. Lisäksi tarkastellaan metsänomistajaryhmittäisiä eroja uudistamisessa. Tutkimus perustuu Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan alueilla tehtyihin 34 metsänomistajan teemahaastatteluihin.

Metsänuudistumisen viivästymiseen johtavat monenlaiset tapahtumaketjut, eikä tyypillistä uudistumisviivemetsälöä ja sen omistajaa voida yksiselitteisesti kuvata. Uudistumisviivemetsälöt olivat tosin hieman pienempiä ja niiden omistajat iäkkäämpiä, eivätkä he kokeneet metsätaloutta yhtä usein taloudellisesti merkittäväksi kuin verrokkitilojen omistajat. Uudistamismenetelmien käytössä tai uudistamisen toteutuksessa ei ollut huomattavia eroja ryhmien välillä.

Syinä uudistumisen viivästymiseen omalla tilalla mainittiin luonnonolot, kuten epäsuotuisa maaperä tai hirvituhot. Metsänomistajasta itsestään riippuviksi uudistumisviiveen syiksi mainittiin mm. väärä uudistamistapa tai puulajivalinta, unohtaminen tai tilan omistussuhteen muutokset. Lisäksi metsänomistajan ikääntyessä fyysiset mahdollisuudet uudistamistöiden toteuttamiseen vähenevät. Erityisesti kaupungissa asuvilla iäkkäillä metsänomistajilla ei ole juuri mahdollisuutta omatoimiseen metsän uudistamiseen. Metsänviljelyn korkeiden kustannusten nähtiin jarruttavan uudistamistöitä. Tosin omalla kohdalla uudistustoimenpiteiden jäämistä tekemättä tai huonosti hoidetuksi ei ainakaan haluttu tunnustaa.

Uudistumisviiveitä voitaisiin vähentää mm. korostamalla metsäneuvonnassa uudistamismenetelmän ja puulajin huolellista valintaa. Metsänhoitoyhdistykset ja metsäyhtiöt voisivat markkinoida palvelujaan tehokkaammin maanviljelijöille, vaikka nämä ovatkin monesti omatoimisia metsänuudistamisessa mikäli maatalouskiireiltään ehtivät.

  • Koskela, Sähköposti: terhi.koskela@metla.fi (sähköposti)
  • Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5778, Tutkimusartikkeli
Timo Pukkala. Metsikön tuottoarvon ennustemallit kivennäismaan männiköille, kuusikoille ja rauduskoivikoille. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 3 artikkeli 5778. https://doi.org/10.14214/ma.5778
Original keywords: metsän arvo; käsittelyohjelman optimointi; Hooke & Jeeves -menetelmä
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Yksi tapa kuvata metsikön puuntuotannollista arvoa on ilmoittaa sen maksimoitu tuottoarvo. Näin saatu luku ilmentää metsikön arvoa sijoituskohteena. Tuottoarvon laskeminen tällä tavoin edellyttää metsikön käsittelyn optimointia senhetkistä korkokantaa ja puutavaralajien hintoja käyttäen, mikä on monessa käytännön tilanteessa tarpeettoman hankalaa. Tässä tutkimuksessa esitetään mallit, joilla metsikön maksimaalinen tuottoarvo voidaan ennustaa korkokannan, puutavaralajien hintojen, kasvupaikan ja puuston rakennetta kuvaavien tunnusten avulla. Mallit perustuvat tuhansiin metsikkötason optimointeihin, joissa erilaisten metsiköiden käsittelyä optimoitiin tuottoarvoa maksimoiden käyttäen erilaisia puutavaralajien hintoja ja korkokantoja. Mallit laadittiin erikseen kivennäismaan männiköille (OMT, MT, VT ja CT), kuusikoille (OMT, MT ja VT) ja rauduskoivikoille (OMT ja MT). Ne selittävät n. 95 % metsikkökohtaisten optimointien avulla saatujen tuottoarvojen vaihtelusta.

  • Pukkala, Sähköposti: timo.pukkala@joensuu.fi (sähköposti)
artikkeli 5946, Tutkimusartikkeli
Tuula Nuutinen, Hannu Hirvelä, Olli Salminen. (2016). Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 2003–2032 Lapin metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2B artikkeli 5946. https://doi.org/10.14214/ma.5946
Original keywords: hakkuumahdollisuudet; suurin kestävä hakkuumäärä; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Lapin metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Lapin metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2003–2032. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Kymmenvuotiskaudella 2003–2012 metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi 5,9 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,6-kertaisesti vuosina 1998–2002 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 3,8 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Vaikka välittömät hakkuumahdollisuudet hyödynnettäisiin kokonaan, puuvaranto puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla suurenisi lähivuosikymmeninä ja hakkuumahdollisuudet säilyisivät 5,5 miljoonan kuutiometrin tasolla vuodessa. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan käyttöpuumäärän arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja se kohoaa 5,4 miljoonaan kuutiometriin vuodessa 30 vuoden tarkastelujakson aikana. Tarkastelujakson jälkeen kestävien hakkuumahdollisuuksien ennakoidaan nousevan yli 6,0 miljoonaan kuutiometriin vuodessa.

Metsä- ja kitumaasta on tiukasti suojeltu noin 20 prosenttia ja rajoitetussa käytössä on noin 23 prosenttia. Suojelu ja käytönrajoitukset supistivat ensimmäisen kymmenvuotiskauden välittömiä hakkuumahdollisuuksia 3,2 miljoonaa kuutiometriä ja kestäviä hakkuumahdollisuuksia 2,0 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Käytännössä puunostajat ja metsänomistajat ratkaisevat, miten metsiä hakataan ja hoidetaan.

  • Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5945, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Tarja Tuomainen, Juha Heikkinen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Kari T. Korhonen, Helena Mäkelä, Tiina Tonteri. (2016). Lapin metsäkeskuksen alueen metsävarat 1970–2003. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2B artikkeli 5945. https://doi.org/10.14214/ma.5945
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien metsänhoidollinen tila; metsien monimuotoisuus; metsäsertifiointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Lapin metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset aikavälillä 1970–2003. Lisäksi analysoidaan muutosten syitä. Yhdeksännen inventoinnin otantamenetelmän suunnittelun periaatteet, maastomittaukset ja tuloslaskenta on kuvattu Metsätieteen aikakauskirjassa 2B/1998 ja Pohjois-Suomessa sovellettava otantamenetelmä Metsätieteen aikakauskirjassa 1B/2001. Kolmen pohjoisimman kunnan alueella sovellettiin kaksivaiheista ositettua otantaa. Menetelmä tullaan kuvamaan erillisessä julkaisussa. Uudelleen mitattavien pysyvien koealojen aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu julkaisussa Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003.

Lapin metsiä alettiin uudistaa voimakkaasti 1950-luvulta lähtien. Samanaikaisesti suojelualueet ovat siirtäneet laajoja alueita pois puuntuotannosta. Erityisesti puuntuotannon metsissä nuorien metsien ala on suuri. Nuoret metsät ovat saavuttamassa korkean kasvun vaihetta. Puuston vuotuinen kasvu on noussut noin 10 vuoden aikana 7,91 milj. m3:sta 11,77 milj. m3:iin eli 49 %. Sekä männyn että kuusen kasvu on noussut 50 %. Puuston poistuma oli lähellä kasvua ja ajoittain lievästi ylitti kasvun 1960-luvulla ja 1970-luvun taitteessa, mutta on sen jälkeen ollut kasvua pienempi. Puuvaranto on noussut 1970-luvun alun 259 milj. m3:stä 341 milj. m3:iin.

Metsänhoidollisin perustein voitaisiin tehdä hakkuita mukaan lukien taimikonhoidot inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella 1,94 milj. hehtaarilla. Myöhässä olevien hakkuiden pinta-ala on 750 000 ha. Taimikonhoitoa tulisi tehdä 390 000 ha ja ensiharvennuksia 400 000 ha. Ojitettuja soita on 770 000 milj.ha. Kunnostusojituksen tarpeessa olevien soiden pinta-ala on 200 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI9:n mukaan 2,2 % yhteen lasketusta metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta. Kuollutta, vähintään 10 cm:n vahvuista puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 10,5 m3/ha. Lapin metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI edellyttäen, että taimikonhoitoalaa lisätään edellisen 10 vuoden keskimääräisestä tasosta.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5792, Tutkimusartikkeli
Jukka Tikkanen, Harri Hänninen, Tarja Isokääntä, Janne Alahuhta. Sidosryhmäyhteistyö alueellisessa metsäsuunnittelussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2 artikkeli 5792. https://doi.org/10.14214/ma.5792
Original keywords: metsäsuunnittelu; metsävaratiedon keruu; osallistaminen; yhteistoiminta; yksityismetsänomistajat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Yksityismetsien käyttöön liittyy yhä useammin tavoitteita, jotka kohdistuvat tilaa laajemmalle alueelle, mikä edellyttää johdonmukaista sidosryhmäyhteistyötä. Tutkimuksessa kuvataan metsäkeskusten vuoden 2003 alueelliseen metsäsuunnitteluun liittynyttä yhteistyötä ja metsäsuunnittelijoiden käsityksiä yhteistyöstä. Tulokset perustuvat kaikille vuoden 2003 aikana suunnittelualueen aloittaneille metsäkeskusten metsäsuunnittelijoille lähetettyyn postikyselyyn, jossa heitä pyydettiin vastaamaan yhteistyön määrää, tavoitteita ja luonnetta koskeviin kysymyksiin. Tulosten perusteella metsäsuunnittelijat suhtautuvat sidosryhmäyhteistyöhön myönteisesti. Sidosryhmäyhteistyön ohjeistuksessa oli metsäkeskuksittaisia eroja, mikä heijastui myös yhteistyön määrään. Käytännössä yhteistyö noudatti pääasiassa tietoa vaihtavaa menettelytapaa, jossa suunnittelija on yhteydessä kuhunkin kumppaniinsa erikseen kahdenvälisesti. Yhteistyötä tehtiin kattavasti vain muutaman tärkeimmän yhteistyötahon kanssa, joista ylivoimaisesti keskeisin oli metsänhoitoyhdistys. Myös metsäteollisuusyrityksiin oltiin yhteydessä valtaosalla alueista, mutta muiden yhteistyötahojen kanssa vain alle puolella alueista. Tutkimuksessa hahmotellaan yhteistoiminnallisen suunnittelun teorian ja tutkimustulosten perusteella ideaalinen alueellisen metsäsuunnittelun yhteistyömenettely, joka ottaisi huomioon myös erilaisia tilanrajat ylittäviä tavoitteita. Ideaalimallissa ehdotetaan alueliitettä uutena alueellisen suunnittelun tuotteena.

  • Tikkanen, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi (sähköposti)
  • Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Isokääntä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Alahuhta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5791, Tutkimusartikkeli
Kaisa Raitio, Teijo Rytteri. Metsähallituksen ja valtio-omistajan vastuu Ylä-Lapin porotalouden ja metsätalouden välisessä kiistassa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2 artikkeli 5791. https://doi.org/10.14214/ma.5791
Original keywords: vastuu; Ylä-Lappi; Metsähallitus; poronhoito; metsäkonfliktit
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Artikkelissa tarkastellaan Metsähallituksen, valtio-omistajan ja eri toimijoiden käsityksiä Metsähallituksen ja valtion vastuusta Ylä-Lapin metsien käyttäjänä. Teoreettisena lähtökohtana on vastuu-käsitteen merkitysten erittely. Empiirisenä tapauksena on metsätalouden ja porotalouden välinen kiista Inarissa vuosina 2002–2005, jota analysoidaan haastatteluaineistojen ja asiakirjojen avulla. Tutkimuksen tuloksena on, että yhteistä eri toimijoiden näkemyksille on 1) paikallisten ihmisten toimeentulomahdollisuuksien korostaminen valtion metsien käytön tärkeimpänä tehtävänä. Näkemykset Metsähallituksen toiminnasta eroavat kuitenkin sen suhteen, 2) miten aluetaloutta ja työllisyyttä parhaiten edistettäisiin. Näkemyserot selittyvät ennen kaikkea 3) toimijoiden erilaisilla käsityksillä Metsähallituksen toiminnan vaikutuksista Ylä-Lapin poro- ja metsätalouden tulevaisuuteen. Koska valtio ei ole muotoillut porotalouteen liittyviä tavoitteitaan kovinkaan selkeästi, 4) keskeisimmiksi toimintaa ohjaaviksi tavoitteiksi muodostuvat käytännössä ne toiminnot, joihin Metsähallituksessa on selkein organisaatiokulttuurin ja tradition luoma toimintamalli ja numeeriset mittarit: kannattava metsätalous ja siihen perustuva työllisyys. Tätä linjaa tukee 5) Metsähallituksen rooli liikelaitoksena. Kiistan ratkaisun kannalta ongelmallista on 6) valtio-omistajan ja Metsähallituksen välinen epäselvyys ja pallottelu sillä, kenen lopulta tulisi tehdä päätös vastuiden välisestä hierarkiasta ja käytännön tulkinnasta.

  • Raitio, Sähköposti: kaisa.raitio@joensuu.fi (sähköposti)
  • Rytteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5790, Tutkimusartikkeli
Saija Huuskonen, Anssi Ahtikoski. Ensiharvennuksen ajoituksen ja voimakkuuden vaikutus kuivahkon kankaan männiköiden tuotokseen ja tuottoon. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2 artikkeli 5790. https://doi.org/10.14214/ma.5790
Original keywords: kannattavuus; mänty; kuivahko kangas; MOTTI; kantorahatulot; ensiharvennus; tuotos
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin viiden vaihtoehtoisen ensiharvennuksen vaikutusta metsikön tuotokseen ja tuottoon kuivahkon kankaan männiköissä. Hakkuukertymät ja kantorahatulojen nykyarvot laskettiin erikseen ensiharvennukselle ja koko kiertoajalle. Kunkin vaihtoehtoisen ensiharvennuskäsittelyn mukainen tuotos määritettiin metsikön mittaushetkestä (päätöksenteon ajankohta) päätehakkuuseen. Tutkimusaineistona käytettiin Metsähallituksen vuosina 1999–2000 koneellisesti hakattuja ensiharvennuskohteita, yhteensä 27 metsikköä Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueilla. Puuston kehitysennusteet laadittiin MOTTI-ohjelmistolla, ja näiden ennusteiden luotettavuus testattiin riippumattomalla aineistolla (Metsäntutkimuslaitoksen kestokoeaineisto). Ennusteiden todettiin olevan harhattomia runkoluvun ja pohjapinta-alan suhteen sekä ennustevirheiden (mitattu – ennustettu) pieniä. Vaikka MOTTI-ennusteet aliarvioivat valtapituuden ja tilavuuden kehitystä, oli harha samaa suuruusluokkaa eri harvennusvaihtoehdoissa.

Kun pohjapinta-alasuositusten mukaista ensiharvennusta viivästettiin 10 vuodella, lisääntyi ensiharvennuksen kuitupuukertymä toteutuneesta tasosta (n. 30 m3 ha–1) aina 60:een m3 ha–1. Samalla ensiharvennuksen kantorahatulojen nykyarvo (4 % laskentakorkokanta) suureni keskimäärin 330 euroa ha–1. Kantohintojen vaihtelu tai laskentakorkokannan muutokset eivät ratkaisevasti vaikuttaneet eri ensiharvennustapojen väliseen kannattavuusjärjestykseen: 10 vuodella viivästetty pohjapinta-alasuositusten mukainen ensiharvennus osoittautui poikkeuksetta parhaimmaksi. Koska eri ensiharvennusvaihtoehtojen mukaiset koko kiertoajan tuotokset ja tuotot eivät eronneet toisistaan, voidaan todeta, että ensiharvennuksen viivästäminen 10 vuodella on perusteltu keino parantaa nimenomaan ensiharvennuksen kannattavuutta, menettelyn kuitenkaan vaikuttamatta ratkaisevasti metsikön tuotokseen tai tuottoon koko kiertoajassa.

  • Huuskonen, Sähköposti: saija.huuskonen@metla.fi (sähköposti)
  • Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6257, Tutkimusartikkeli
Mervi Talvitie. Männyn pohjapinta-alan kasvumallien kalibrointi Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueelle. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli 6257. https://doi.org/10.14214/ma.6257
Original keywords: kasvumalli; kalibrointi; MOTTI-simulaattori; sekamalli
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Kasvumallien tarkoituksena on kuvata yksittäisen puun tai suuremman puujoukon kehitystä. Niiden käyttökelpoisuus riippuu suurelta osin siitä, miten luotettavasti puuston rakenne ja dynamiikka on saatu kuvattua. MOTTI-simulaattorissa käytettävät kasvumallit tuottavat harhattomia kasvun ennusteita valtakunnan tasolla, mutta pienemmillä, esim. metsäkeskusten alueilla, ennusteet voivat olla harhaisia. Tällaisillekin alueille olisi tärkeää saada kasvunarviot harhattomiksi metsävarojen kehityksen paikallista tilastointia ja puutaselaskelmia ajatellen.

Tässä tutkimuksessa kalibroitiin MOTTI-simulaattorissa käytettävät männyn kivennäis- ja turve maiden pohjapinta-alan kasvumallit Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueelle, ja vertailtiin neljän eritasoisen kalibrointimallin vaikutusta kasvun ennusteeseen. Kalibrointimalleja olivat 1) vakiokalibrointi, 2) metsikkökalibrointi, 3) puukalibrointi ja 4) ikäkalibrointi, jotka estimoitiin sekamalleilla.

Kivennäismailla vakiokalibrointi korjasi pohjapinta-alan kasvun ennustetta noin 23 % pienemmäksi ja turvemailla 17 % suuremmaksi valtakunnallisten kasvumallien ennusteisiin verrattuna. Puustotunnusmuuttujia sisältävät mallit (mallit 3 ja 4) olivat tilastollisesti parhaita, mutta laadinta-aineistosta johtuen niiden soveltuvuus kalibrointimalliksi oli kyseenalainen. Metsikkötunnusmallin jäännöshajonta oli suurempi kuin puustotunnuksia sisältävien mallien, mutta kalibrointimalliksi se soveltui hyvin, sillä selittävät muuttujat olivat tunnuksia, jotka eivät muuttaneet alkuperäisen kasvumallin sisäistä dynamiikkaa.

  • Talvitie, Sähköposti: mervi.talvitie@helsinki.fi (sähköposti)
artikkeli 6256, Tutkimusartikkeli
Antti Saari, Annika Kangas. Kuvioittaisen arvioinnin harhan muodostuminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli 6256. https://doi.org/10.14214/ma.6256
Original keywords: luotettavuus; metsänarviointi; mittausvirheet; arviointivirheet; harha; tarkkuus; trendi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Aiemmissa tutkimuksissa relaskooppia käyttäen mitattujen pohjapinta-alojen ja tilavuuksien on havaittu olevan lieviä aliarvioita, etenkin kuusikoissa. Harhassa on havaittu myös selkeä trendi: vähäpuustoisilla kuvioilla arviot ovat yliarvioita, ja suuripuustoisilla kuvioilla taas aliarvioita. Havaittujen aliarvioiden syyksi on arveltu mm. heikosta näkyvyydestä aiheutuvaa mittausvirhettä, suunnittelijoiden varovaisuutta sekä valittujen havaintopisteiden epäedustavuutta. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu myös pohjapinta-alan arvioiden kasvavan systemaattisesti relaskooppikertoimen kasvaessa. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään mitkä ovat ilmiön syyt. Hyytiälän metsäasemalla järjestetyssä kokeessa 24 suunnittelun ammattilaista mittasi kukin 9 kuviota, joiden joukkoon valittiin erityisen suuripuustoisia kohteita. Kullekin kuviolle tehtiin systemaattinen koealaotanta, josta laskettiin kuvion puustotiedot. Kokeessa suunnittelijat merkitsivät maastoon mittaamiensa relaskooppikoealojen paikat, ja kirjasivat mittaustulokset. Näiden havaintojen keskiarvona saatiin kullekin kuviolle toinen puustoarvio. Kolmantena arviona oli suunnittelijan harkintaa edustava kuvion keskimääräinen arvio. Lisäksi kaikista merkityistä ja löydetyistä mittauspisteistä tehtiin tarkistusmittaus, josta saatiin kuvioille neljäs puustoarvio. Näiden mittausten perusteella virhe jaettiin kolmeen komponenttiin: mittausvirhe, harkinnanvaraisesta arviosta johtuva virhe sekä jäännösvirhe, joka sisältää koealojen sijoittelusta johtuvat sekä muut mahdolliset virheet. Tuloksissa havaittiin sama harhan trendi kuin aiemmissakin tutkimuksissa. Ylivoimaisesti suurin virheen komponentti tässä tutkimuksessa oli mittausvirhe. Suuripuustoisilla kuvioilla, mitattaessa puita pienillä relaskooppikertoimilla, näyttää osa puista jäävän havaitsematta. Näissä metsissä kannattaisikin käyttää 2 tai jopa 4 m2/ha relaskooppikerrointa.

  • Saari, Sähköposti: annika.kangas@helsinki.fi (sähköposti)
  • Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5669, Tutkimusartikkeli
Jani Heikkilä, Jari Lindblad, Samuli Hujo, Erkki Verkasalo. Pienten kuitupuuerien mittaus puutavara-auton kuormainvaa'alla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli 5669. https://doi.org/10.14214/ma.5669
Original keywords: puutavaran mittaus; mittaustarkkuus; kuormainvaaka; tuoretiheys
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suurin osa puutavarasta mitataan Suomessa nykyisin joko hakkuun yhteydessä tai käyttöpaikalla. Erityisesti pienten hankinta- ja käteiskauppaerien mittauksessa on tiettyjä ongelmia. Tehdasmittausmenetelmien käyttö edellyttää erien erillään pitoa kuormassa ja tehdasvastaanotossa. Hakkuukonemittaus ei tule aina kysymykseen korjuumenetelmän tai kaluston rajoitteiden vuoksi. Tienvarsimittaus on pienten erien kyseessä ollessa epätarkkaa ja sen kustannukset voivat nousta puutavaran arvoon nähden korkeiksi.

Tässä tutkimuksessa tutkittiin puutavara-autojen kuormainvaakojen käyttöä pienten puutavaraerien työ- ja luovutusmittauksessa. Kuormainvaakamittausmenetelmässä mitataan kunkin erän massa kuormainvaa’alla kuormauksen yhteydessä. Käyttöpaikalla mitataan koko kuorman tilavuus käytössä olevalla perusmittausmenetelmällä. Kokonaistilavuus jaetaan erille kuormainvaa’alla mitattujen massojen suhteissa. Neljällä Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa sijaitsevalla tehtaalla kerätty tutkimusaineisto koostui yhteensä 503 mänty-, kuusi-, koivu- ja havukuitupuuerästä. Kuormainvaakamittauksen eräkohtaista tilavuutta verrattiin upotusmittauksen tulokseen.

Talvella mm. lumi ja jää aiheuttivat keskimäärin noin kahden prosentin positiivisen mittaeron, kesällä mittaero oli lähes nolla. Mittaeron keskihajonta oli kesällä puutavaran kuivumisesta johtuen hieman suurempi kuin talvella. Mänty- ja koivukuitupuun mittaeron keskihajonta oli suurin, n. 9 prosenttiyksikköä, kuusella hajonta oli noin yhden prosenttiyksikön pienempi. Koko aineistossa keskihajonta oli kuormainvaakamittauksessa 8,9 prosenttiyksikköä ja pinomittauksessa 16,9 prosenttiyksikköä. Mittaerojen hajonta kasvoi selvästi erän tilavuuden pienentyessä.

Kuormainvaakamittauksen virhelähteitä ovat puutavaran tuoretiheyden vaihtelu ja satunnaiset punnitusvirheet erien välillä samassa punnitusyksikössä, sekä tehtaan perusmittauksen toteutuksesta aiheutuva virhe. Menetelmällä on tarkkuutensa puolesta hyvät käyttöedellytykset, kun samaan kuormaan (punnitusyksikköön) koottavien kuitupuuerien tuoretiheyden vaihtelu ei ole suurta. Tulokset voidaan yleistää Suomen eteläosan kuitupuulle.

  • Heikkilä, Sähköposti: jani.heikkila@metla.fi (sähköposti)
  • Lindblad, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hujo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5668, Tutkimusartikkeli
Vesa Tanttu, Anssi Ahtikoski, Matti Sirén. Korjuuvaihtoehtojen kannattavuus metsänomistajalle nuoren metsän harvennuksessa hankintakaupalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli 5668. https://doi.org/10.14214/ma.5668
Original keywords: kannattavuus; energiapuuharvennus; hankintakauppa; nuoret metsät; valtion tuet; kemera; integroitu korjuu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa verrattiin energiapuuharvennuksen ja ainespuuharvennuksen kannattavuutta metsänomistajan näkökulmasta nuoren metsän harvennuksessa. Tutkimuskohteina oli 16 eteläsuomalaista nuoren metsän hoidon kemera-ehdot täyttävää metsikköä. Vertailtavina olivat ainespuun korjuu, energiapuun korjuu kokopuuna sekä aines- ja energiapuun integroitu korjuu, joissa toimintaan saatiin kemera-tuet. Ainespuun korjuussa kannattavuus laskettiin myös vaihtoehdolle, jossa pinta-alatukea ei myönnettäisi. Tarkastelussa kauppatapana oli hankintakauppa, jossa ainespuukorjuun hankintatulo realisoitui tienvarressa ja energiapuukorjuun lämpölaitoksella. Metsänomistaja vastasi korjuukustannuksista, jotka tarkastelussa olivat laskennallisia. Energiapuuvaihtoehdossa kannattavuustarkastelu tehtiin myös yrityksen näkökulmasta. Tällöin metsänomistajan oletettiin saavan energiapuusta korvauksen.

Energiapuun talteenotto kokopuuna oli metsänomistajalle kannattavin vaihtoehto konehakkuussa 15 metsikössä ja moottorisahahakkuussa 14 metsikössä, kun hakkeesta saatiin käyttöpaikalle toimitettuna 11 e/MWh. Ainespuun korjuu ilman tukia oli metsänomistajalle epäedullisin vaihtoehto konehakkuussa 11 metsikössä ja moottorisahahakkuussa 15 metsikössä. Integroitua korjuuta ei pääsääntöisesti kannata tehdä, koska energiapuuositteen talteenotto ainespuuhakkuun yhteydessä on kallista. Suurin hinta, jonka energiapuun hankintaa tekevä yritys olisi voinut tutkimusmetsiköissä energiapuusta maksaa, jotta sen toiminta olisi vielä kannattavaa, oli 2,7–10,2 e/m3.

Korjuuoloiltaan ainespuun korjuuseen kannattamattomissa kohteissa tuet voivat mahdollistaa taloudellisesti kannattavan energiapuun talteenoton. Kemera-ehdot täyttyvät kuitenkin usein myös hyvin ainespuun korjuuseenkin soveltuvissa kohteissa. Tällöin tuet saattavat kannustaa korjaamaan ainespuuta energiakäyttöön.

  • Tanttu, Sähköposti: vesa.tanttu@tts.fi (sähköposti)
  • Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Sirén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5667, Tutkimusartikkeli
Arto Haara, Kari T. Korhonen. Kuvioittaisen arvioinnin luotettavuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli 5667. https://doi.org/10.14214/ma.5667
Original keywords: arviointivirhe; mittausvirhe; inventointi; kuvioittainen arviointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa nykyisin käytössä olevan SOLMU-muotoisen kuvioittaisen arvioinnin luotettavuudesta, jossa puusto mitataan puusto-ositteittain. Tutkimusaineisto käsitti 1 304 kuviota, joista 142 oli taimikkokuviota. Pääosin Itä-Suomessa sijaitseva tutkimusaineisto mitattiin vuosina 1997–1998. Tutkimuksessa tarkasteltiin kuvioittaisen arvioinnin luotettavuutta kuvion ja puulajiositteiden keskitilavuuden, keskiläpimitan, keskipituuden, keski-iän, pohjapinta-alan sekä tukki- ja kuitutilavuuden keskivirheen ja harhan avulla. Luotettavuutta tarkasteltiin myös osittamalla aineisto pääryhmän, metsätyypin, kehitysluokan ja vallitsevan puulajin mukaan. Lisäksi tutkittiin mittaajien välistä vaihtelua. Tutkimuksessa vertailtiin myös erilaisia läpimittajakaumamalleja kuvauspuiden muodostamisessa osana inventointitulosten laskentaa.

Tutkimuksessa kuvion keskitilavuuden keskivirheeksi saatiin 24,8 %. Tarkistusmittauksen otantavirhe vähennettynä em. keskivirheeksi tuli 21,4 %. Keskitilavuus aliarvioitiin 1,6 %. Puulajeista männyn suhteelliset keskivirheet olivat kaikissa puustotunnuksissa pienimmät. Pohjapinta-ala ja keskitilavuus aliarvioitiin selvästi runsaspuustoisissa metsiköissä. Vähäpuustoisten metsiköiden pohjapinta-ala yliarvioitiin hieman. Mittaajien välinen vaihtelu oli huomattavaa. Keskitilavuuden mittaajakohtainen keskivirhe vaihteli 10,6 %:sta 33,9 %:iin (arvioijakohtainen otantavirhe poistettu tarkistusmittauksista). Pohjapinta-alan mittaajakohtainen keskivirhe vaihteli 6,6 %:sta 24,5 %:iin.

Tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää esimerkiksi metsävaratiedon laadun määrittämisessä, kuvioittaisen arvioinnin kehitystyössä ja vaihtoehtoisten tiedonhankintamenetelmien arvioinneissa.

  • Haara, Sähköposti: arto.haara@metla.fi (sähköposti)
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5666, Tutkimusartikkeli
Anne Toppinen, Ritva Toivonen, Tapio Tilli. Tuojamaiden väliset erot raakapuun tuontihinnoissa Suomeen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli 5666. https://doi.org/10.14214/ma.5666
Original keywords: yhden hinnan laki; raakapuu; ulkomaankauppa; hintadiskriminaatio
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Raakapuun tuontihintojen määräytymistä ei ole Suomessa mallitettu ekonometrisesti, vaikka tuonnin merkityksen kasvaessa yhteydet kotimaan kantohintakehitykseen ja markkinoiden toimintaan ovat puumarkkinoiden toimivuuden näkökulmasta kiinnostavat. Tässä tutkimuksessa kuvataan eri tuojamaiden hintavaihteluita havu- ja lehtipuun tuonnissa Suomeen. Lisäksi tutkitaan ns. yhden hinnan lain avulla poikkeaako tuontipuun hintakehitys tärkeimpien tuojamaiden eli Venäjän, Ruotsin, Saksan ja Baltian maiden välillä. Tulokset osoittavat ettei tuontipuun hinta eri alkuperämaista ole täysin noudattanut yhden hinnan lakia koko jaksolla 1980–2001 tarkasteltuna, mutta vuosina 1992–2001 puun tuontihintojen vaihtelu eri tuojamaiden välillä on ollut aiempaa yhdenmukaisempaa.

  • Toppinen, Sähköposti: anne.toppinen@metla.fi (sähköposti)
  • Toivonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tilli, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5665, Tutkimusartikkeli
Tuula Nuutinen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä. Etelä-Suomen yksityismetsien hakkuumahdollisuudet veromuodoittain 2002–2031. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli 5665. https://doi.org/10.14214/ma.5665
Original keywords: hakkuumahdollisuudet; yksityismetsät; metsäverouudistus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Yksityismetsillä ja niiden toimintaympäristössä tapahtuvilla muutoksilla, kuten vuonna 1993 voimaan astuneella metsäverouudistuksella, on keskeinen merkitys teollisuuden puunhankinnalle Suomessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli skenaariolaskelmien avulla arvioida Etelä-Suomen yksityismetsien lähivuosikymmenten (2002–2031) hakkuumahdollisuuksia ja puuston kehitystä eri veromuodon siirtymäkaudelle (1993–2005) valinneiden metsänomistajien metsissä sekä verrata näitä arvioita edeltävien vuosien toteutuneisiin hakkuisiin.

Etelä-Suomen yksityismetsien puun tarjonnan yläraja on 66,4 miljoonaa kuutiometriä ainespuuta vuodessa. Tämä on 1,5-kertainen vuosien 2002–2011 suurimman kestävän hakkuumäärän arvioon (43,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa) verrattuna. Kestävyyskriteerit jaksottavat välittömät hakkuumahdollisuudet useammalle kaudelle. Vuosina 1997–2001 toteutuneiden hakkuiden ainespuukertymä (42,5 miljoonaa kuutiometriä) on samaa suuruusluokkaa kuin suurin kestävä hakkuumäärä. Toteutuneiden hakkuiden puutavaralajirakenne ei ole pitkällä aikavälillä kestävä, sillä kuusitukin hakkuut ylittävät kestävät hakkuumahdollisuudet. Pinta-alaverotukseen siirtymäkaudella kuuluvien yksityismetsien osuus hakkuumahdollisuuksista vaihtelee eri laskelmissa ja eri kausilla 31–36 prosentin välillä. Osuus vastaa ko. ryhmän osuutta pinta-alasta, tilavuudesta ja tukkitilavuudesta. Vuosina 1997–2002 pinta-alaverotettujen metsien osuus markkinahakkuista oli keskimäärin 53 prosenttia. Hakkuiden optimaalinen kohdentuminen veromuodoittain on siis erilainen kuin siirtymäkaudella toteutunut.

Siirtymäkauden hakkuiden painottuminen pinta-alaverotettuihin metsiin kasvattaa myyntivero tuksen jo siirtymäkaudelle valinneiden metsiä. Laskelmien perusteella pinta-alaverotuksessa olleiden metsien hakkuiden väheneminen siirtymäkauden jälkeen on korvattavissa lisäämällä muiden yksityismetsänomistajaryhmien hakkuita. Tutkimuksessa ei tarkasteltu metsänomistajien hakkuukäyttäytymistä eivätkä laskelmat ennusta puumarkkinoilla toteutuvaa tarjontaa.

  • Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5664, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Eero Poutiainen. Hieskoivikon käsittelyn vaikutus kuusialikasvoksen kehitykseen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan viljavilla ojitusalueilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli 5664. https://doi.org/10.14214/ma.5664
Original keywords: alikasvos; harvennus; hieskoivu; kuusi; kaksijaksoisuus; kannattavuus; turvemaa; uudistaminen; pituus; vapautus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Viidellä hieskoivukokeella tutkittiin harvennuksen ja taimikon vapautuksen vaikutusta kuusialikasvoksen kehitykseen ja verrattiin verhopuuston käsittelyvaihtoehtojen kannattavuutta.

Hieskoivikon alle istutetuista kuusista 70–90 % säilyi terveinä ja teknisesti hyvinä 10–15 vuoden tutkimusjaksolla riippumatta koivikon tiheydestä. Alle 2 metrin pituisena kuusten kasvu riippui vain vähän verhopuuston tiheydestä. Tämän jälkeen kuuset hyötyivät selvästi koivikon harvennuksesta. Vapautuksen jälkeen kuusten pituuskasvu pysyi ennallaan noin kolme vuotta ja elpyi 5–10 vuodessa samalle tasolle mustikkatyypillä vapaana kasvaneiden yhtä suurten kuusten kanssa.

Kokonaan harventamaton hieskoivutiheikkö oli taloudellisesti huonoin vaihtoehto. Nuorelle hieskoivikolle sopivin tiheys on 2 000–2 500 kpl ha–1. Kuuset kannattaa istuttaa pian koivikon ensiharvennuksen jälkeen, jolloin koivut ovat 30–35 vuoden ikäisiä ja niitä on noin 1 000 kpl ha–1. Koivukuitupuuta tuotettaessa toista harvennusta ei tarvita ja kuusikko vapautetaan noin 15 vuoden kuluttua 2–3 metrin pituisena. Erityisen viljava ja hyvälaatuinen hieskoivikko voidaan tällöin harventaa toisen kerran ja kasvattaa koivutukkia kuusten päällä. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin lahoviat oleellisesti lisääntyvät ja kuusten latvat kärsivät liiaksi koivujen piiskauksesta.

Ensiharvennuksen aikoihin syntynyt tai viljelty kuusialikasvos niveltyy hyvin hieskoivikon normaaliin kasvatukseen. Varhemmin syntyneessä kuusentaimikossa on valittava joko hieskoivujen aikainen poisto tai voimakas harventaminen, jolloin koivikon tuotos jää normaalia pienemmäksi. Sen sijaan kuusen istutus päätehakkuuta lähestyvään hieskoivikkoon ei näytä kannattavalta. Avohakkuun jälkeen istutetut kuuset kasvavat paremmin ja lehtipuuvesakko suojaa niitä hallalta.

  • Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi (sähköposti)
  • Poutiainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6809, Tutkimusartikkeli
Tuula Nuutinen, Hannu Hirvelä, Kari Härkönen, Hannu Hökkä. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 2002–2031 Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3B artikkeli 6809. https://doi.org/10.14214/ma.6809
Original keywords: hakkuumahdollisuusarvio; suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2002–2031. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 6,0 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,4-kertaisesti vuosina 1997–2001 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 4,1 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Vaikka hakkuumahto hyödynnettäisiin kokonaan, puuvaranto puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla hieman suurenisi lähivuosikymmeninä ja hakkuumahto säilyisi toisella kymmenvuotiskaudella lähes 6 miljoonassa kuutiometrissä vuodessa. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Koko kolmenkymmenen vuoden tarkastelujaksolla suurimman kestävän hakkuumäärän arviosta on mäntyä keskimäärin 60, kuusta 21, koivua 17 ja muuta lehtipuuta 2 prosenttia. Koivun kertymästä on turvemailla keskimäärin 64 prosenttia. Metsä- ja kitumaasta on tiukasti suojeltu noin kuusi prosenttia ja rajoitetussa käytössä noin 12 prosenttia. Suojelu ja käytönrajoitukset supistavat ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuumahtoa 0,9 miljoonaa kuutiometriä ja kestäviä hakkuumahdollisuuksia 0,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Käytännössä puunostajat ja metsänomistajat ratkaisevat, miten metsiä hakataan ja hoidetaan.

  • Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hökkä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6808, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Tarja Tuomainen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Kari T. Korhonen, Helena Mäkelä, Tiina Tonteri. Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1968–2002. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3B artikkeli 6808. https://doi.org/10.14214/ma.6808
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien metsänhoidollinen tila; metsien monimuotoisuus; metsäsertifiointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset aikavälillä 1968–2002. Lisäksi analysoidaan muutosten syitä. Yhdeksännen inventoinnin otantamenetelmän suunnittelun periaatteet, maastomittaukset ja tuloslaskenta on kuvattu Metsätieteen aikakauskirjassa 2B/1998 ja Pohjois-Suomessa sovellettava otantamenetelmä Metsätieteen aikakauskirjassa 1B/2001. Uudelleen mitattavien pysyvien koealojen aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu julkaisussa Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003.

Pohjois-Pohjanmaa on maamme suovaltaisin alue. Metsätalousmaata on 3,12 milj. hehtaaria ja siitä on suota 53%. Soiden ojitus ja muuttuneet metsien käsittelytavat ovat lisänneet puuston kasvua siten, että vuotuinen kasvu on yli kaksinkertainen 1960-luvun lopulla mitattuun kasvuun verrattuna ja on nyt 8,81 milj. m3/v. Männyn kasvu on yli kaksi ja puolikertainen VMI5:n aikaiseen verrattuna. Puuston poistuma ylitti kasvun tai oli lähellä kasvua vielä 1960- ja 1970-luvun taitteessa, mutta on sen jälkeen ollut kasvua pienempi. Puuvaranto on noussut 1960-luvun lopun 119 milj. m3:stä 201 milj. m3:iin.

Metsänhoidollisin perustein voitaisiin hakkuita tehdä inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella 1,3 milj. hehtaarilla. Myöhässä olevien hakkuiden pinta-ala on 360 000 ha. Taimikonhoitoa tulisi tehdä 320 000 ha ja ensiharvennuksia 420 000 ha. Ojitettuja soita on 1,03 milj. ha. Kunnostusojituksen tarpeessa olevien soiden pinta-ala on 320 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä vastaavia elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,7% yhteen lasketusta metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta. Kuollutta, vähintään 10 cm:n vahvuista puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 4,4 m3/ha. Pohjois-Pohjanmaan alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6223, Tutkimusartikkeli
Harri Hänninen, Mikko Kurttila. (2014). Metsänomistajien tiedot luonnon monimuotoisuutta vaalivan metsänhoidon velvoitteista ja suosituksista. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3 artikkeli 6223. https://doi.org/10.14214/ma.6223
Original keywords: metsäsertifiointi; yksityismetsänomistajat; metsälaki; monimuotoisuus; metsäneuvonta; erityisen arvokkaat elinympäristöt; metsänhoitosuositukset
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yksityismetsänomistajien tietoja metsälain, metsänhoitosuositusten sekä metsäsertifioinnin monimuotoisuuden ylläpitoon liittyvistä vaatimuksista ja suosituksista. Tutkimusaineisto perustui yksityismetsien metsäluonnon hoidon laadun maastoarvioinnissa vuosina 1998–99 kerättyyn aineistoon, jota täydennettiin postikyselyllä keväällä 2001. Kyselyyn saatiin 585 hyväksyttyä vastausta ja vastausprosentti oli 55,8. Metsänomistajien monimuotoisuustietämystä selvitettiin 29:llä tiedon tasoa testaavalla yleispiirteisellä kysymyksellä. Tulosten perusteella metsänomistajien tietoja monimuotoisen metsänhoidon velvoitteista ja suosituksista voidaan pitää enintään välttävinä: he osasivat vastata oikein vain puoleen kysymyksistä. Parhaiten metsänomistajat tunsivat pienvesien ja kosteikkojen läheisyydessä olevien metsien käsittelyyn liittyvät vaatimukset ja suositukset. Eniten epävarmuutta oli metsäsertifiointiin liittyvissä kysymyksissä, joka johtunee sertifioinnin ottamisesta käyttöön vain vajaa kaksi vuotta ennen kyselyn toteuttamista. Horjuvuutta oli myös uudistusalan säästöpuihin liittyvissä kysymyksissä. Vaikka metsänomistajat tiesivät hyvin, että säästöpuita tulee jättää uudistusalalle, useimmat olisivat poistaneet ne taimikonhoidon tai viimeistään ensiharvennuksen yhteydessä. Metsäneuvonnan vaikuttavuuden kannalta keskeistä on, että ne metsänomistajat, jotka olivat osallistuneet metsäkursseille tai keskustelleet metsäammattilaisen kanssa erityisen tärkeiden elinympäristöjen tunnistamiseen ja hoitoon liittyvistä kysymyksistä tiesivät vastaukset parhaiten. Monimuotoisuusneuvontaa olisi kuitenkin kehitettävä panostamalla operationaalisten neuvojen ohella toimenpiteiden ekologisiin perusteisiin.

  • Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi (sähköposti)
  • Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6222, Tutkimusartikkeli
Pekka Tamminen, Anna Saarsalmi. (2014). Viljavien maiden nuorten kuusikoiden neulasten booripitoisuus Etelä-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3 artikkeli 6222. https://doi.org/10.14214/ma.6222
Original keywords: kuusi; kasvuhäiriö; boori
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Pohjois-Savossa on kiinnitetty kasvavaa huomiota nuorissa, viljavien kangasmaiden kuusikoissa ilmeneviin kasvuhäiriöihin. Kasvuhäiriön on oletettu aiheutuvan boorin puutteesta. Kasvuhäiriön yleisyyttä ja erityisesti neulasten booripitoisuuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä tutkittiin Etelä-Suomessa (Oulun läänin etelärajaan asti) valtakunnan metsien 9. inventoinnin koealoilla. Selvityksessä oli mukana 110 nuorta kuusikkoa (Picea abies (L.) Karst.), joista kerättiin neulas- ja maanäytteitä sekä määritettiin erilaisia puu- ja metsikkötunnuksia.

Boorin puutosrajan alapuolella olevia pitoisuuksia, alle 5 mg/kg, tavattiin kolmea poikkeusta lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Keski-Suomen ja Etelä-Savon metsäkeskuksissa. Selvästi kasvuhäiriöisiä puita tavattiin samalla alueella.

Neulasten booripitoisuus näytti laskevan pohjoiseen ja itään sekä metsikön tiheyden ja puuston keskiläpimitan myötä. Toisaalta neulasten booripitoisuus oli sitä korkeampi, mitä kosteampi kasvupaikka oli. Maa-analyysimuuttujista parhaiten neulasten booripitoisuutta selittivät kivennäismaan vesiliukoisen boorin pitoisuus ja määrä ja humuskerroksen kokonais- ja vesiliukoisen boorin määrä.

  • Tamminen, Sähköposti: pekka.tamminen@metla.fi (sähköposti)
  • Saarsalmi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6221, Tutkimusartikkeli
Päivi Ylikoski, Yrjö Niskanen, Harri Hänninen, Mikko Kurttila, Timo Pukkala. (2014). Sijainnin vaikutus uudistusikäisen metsikön hakkuuseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3 artikkeli 6221. https://doi.org/10.14214/ma.6221
Original keywords: yksityismetsänomistajat; metsäsuunnitelma; monitasoinen sekamalli; spatiaaliset tekijät; uudistushakkuu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan uudistusikäisten metsiköiden hakkuisiin vaikuttavia metsikkö-, metsälö- ja metsänomistajakohtaisia tekijöitä. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat metsikön sijaintitekijöiden ja metsäsuunnitelman hakkuusuosituksen vaikutukset hakkuukohteen valintaan. Uudistusikäisen metsikön hakkuun todennäköisyyttä selitetään monitasoisen logistisen regressiomallin avulla. Aineiston muodostivat Etelä-Savon metsäkeskuksen alueelta 1 027 uudistusikäistä metsikköä. Metsiköt kuuluivat 121 metsänomistajalle, jotka olivat hakanneet uudistusikäisiä metsiköitä vuosina 1989–2000. Perusaineiston muodosti vuosina 1988–91 tehtyjen tilakohtaisten ja välialueiden metsäsuunnittelun kuvioaineisto, jota täydennettiin metsänomistajien haastatteluilla, maastoinventoinnilla ja karttatulkinnalla. Tutkimus osoitti, että metsikön sijainnilla on vaikutusta valittaessa hakkuukohdetta uudistusikäisen metsiköiden joukosta. Järvien ja jokien lähistöllä sijaitsevat metsiköt jäivät todennäköisemmin hakkaamatta kuin kauempana sijaitsevat metsiköt. Myös yleisen tien varrella olevat metsiköt jäivät todennäköisemmin hakkaamatta kuin tiehen rajoittumattomat uudistusikäiset metsiköt. Alle 50 hehtaarin metsälöillä metsikön sijaintia kuvaavilla tekijöillä ei ollut merkitystä hakkuukohteen valinnassa toisin kuin suuremmilla metsälöillä. Uudistusikäisen metsikön hakkuun todennäköisyys oli noin 20 prosenttiyksikköä suurempi, jos se oli tilakohtaisessa metsäsuunnitelmassa ehdotettu hakattavaksi verrattuna tapaukseen, ettei metsänomistajalla ollut suunnitelmaa eikä metsikölle ollut ns. välialueinventoinnissa tehty hakkuuehdotusta.

  • Ylikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Niskanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6220, Tutkimusartikkeli
Yrjö Niskanen. (2014). Metsäsuunnitelman vaikutus ensiharvennuspäätökseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3 artikkeli 6220. https://doi.org/10.14214/ma.6220
Original keywords: metsäsuunnittelu; metsäpolitiikka; päätöstuki; ensiharvennus; yksityismetsänomistajat; logit-malli; vaikuttavuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta ensiharvennuspäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta, kymmenvuotisjaksolta noin vuosina 1990–2000. Kuviotason aineistolle laadittiin ensiharvennusta selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli ensiharvennuksia lisäävä aktivointi- ja määrävaikutus, muttei tieto-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetieto-jen käytössä todennäköisesti vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä. Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi metsälönsä todellisen ensiharvennustilanteen (ei tietovaikutusta). Suunnitelman omistavista ryhtyi suunnitelmaa omistamattomia suurempi osuus ensiharvennukseen (aktivointivaikutus). Joka seitsemäs metsänomistaja teki kaikki ensiharvennukset. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin lähes puolet ja suunnitelmaa omistamattomat reilun neljänneksen tarpeesta (määrävaikutus). Ensiharvennus kohdistui yleisesti harvennuksen tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet suunnitelman omistavien töiden ajoitukseen (ei ajoitusvaikutusta), mutta metsäsuunnitelman omistavat harvensivat kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia todennäköisemmin. Suunnitelmaan sitoutuminen lisäsi ensiharvennuksen todennäköisyyttä. Metsänomistajan ikääntyminen, ulkokuntalaisuus ja metsälön koon kasvu puolestaan alensivat todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman kehittämisessä tavoitteet tulisi asettaa ainakin metsänomistajan osaamiselle metsäsuunnitelman käytössä ja suunnitelman tavoitelluille vaikutuksille päätöksenteossa. Vaikuttavuus paranisi myös lisäämällä suunnitelman käytön erillistä neuvontaa sekä lisäämällä ammattilaisten aktiivisuutta suunnitelman käytön neuvonnassa tilakäyntien yhteydessä.

  • Niskanen, Sähköposti: iinuski@pp.inet.fi (sähköposti)
artikkeli 6248, Tutkimusartikkeli
Eija Pouta, Tuija Sievänen, Marjo Neuvonen. Virkistyskäyttöön varustettujen valtion alueiden käyttäjät ja käytön määrä eri väestöryhmissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli 6248. https://doi.org/10.14214/ma.6248
Original keywords: ulkoilu; luonnon virkistyskäyttö; kansallispuistot; valtion retkeilyalueet; erämaa-alueet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Virkistyskäyttöön varustetut valtion alueet kuten, kansallispuistot, erämaa-alueet ja valtion retkeilyalueet palvelevat sekä luonnonsuojelua että virkistyskäyttöä ja matkailua. Melko vähän on kuitenkin kiinnitetty huomiota siihen, mitkä väestöryhmät ulkoilevat näillä alueilla. Tässä tutkimuksessa analysoidaan valtion alueiden käyttämiseen ja käytön määrään vaikuttavia tekijöitä logistisella ja negatiiviseen binomijakaumaan perustuvalla regressiomallilla. Tutkimus perustuu väestöpohjaiseen kyselyaineistoon.

Tulosten perusteella virkistyskäyttöön varustettujen valtion alueiden käyttäjät olivat keskimääräistä korkeamman koulutuksen saaneita ja työskentelivät muita useammin toimihenkilöinä. Alueiden käyttäjät olivat yleensäkin aktiivisia ulkoilun – erityisesti hiihdon, laskettelun ja telttailun – harrastajia. Valtion alueiden sijainti kotikunnan läheisyydessä lisäsi vastaajan todennäköisyyttä käyttää alueita. Alueiden käytön määrää puolestaan lisäsi alueiden runsaus vastaajan kotikunnassa, vastaajan itäsuomalaisuus tai asuminen yli 100 000 asukkaan kaupungissa. Kotitalouden pieni koko ja vapaa-ajan runsaus lisäsivät käytön määrää. Alueilla vähän tai ei ollenkaan käyvien väestöryhmien tarpeet ja käytön esteet tulisi tuntea paremmin alueiden käyttömahdollisuuksien kehittämiseksi.

  • Pouta, Sähköposti: eija.pouta@helsinki.fi (sähköposti)
  • Sievänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Neuvonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6247, Tutkimusartikkeli
Esa-Jussi Viitala, Veli-Matti Saarinen, Aaro Mikkola, Mikael Strandström. Metsäteiden lisärakentamistarpeen määrittäminen paikkatietoaineistojen avulla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli 6247. https://doi.org/10.14214/ma.6247
Original keywords: metsätiet; paikkatietoaineistot; metsäkuljetusmatka
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin paikkatietoaineistojen avulla, kuinka suuri osa metsistä ja puustosta on 200 ja 400 metrin metsäkuljetusmatkojen ulkopuolella. Tutkimusaineisto käsitti viisi kuntaa Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta.

Tulosten mukaan uusien metsäteiden rakentamistarve riippuu merkittävästi siitä, millaista keskimääräistä metsäkuljetusmatkaa tavoitellaan. Jos tavoitteena pidetään kestävän metsätalouden rahoituslain ehdoissa esitettyä 200 metriä, tienrakennustarvetta on vielä jonkin verran. Kyseisen tavoitteen ulkopuolella on noin kymmenesosa metsätalouden maasta ja puustosta, tosin erot kuntien välillä ovat verrattain suuria. Jos tavoitteena sen sijaan pidetään Viitalan ja Uotilan (1999) laskemaa optimaalista metsäkuljetusmatkaa eli 400 metriä, uusien metsäteiden rakentamistarve näyttäisi varsin vähäiseltä. Kyseisen metsäkuljetusmatkan ulkopuolella on vain noin yksi prosentti metsätalouden maasta ja puuston tilavuudesta.

Metsäteiden kokonaismäärän kasvaessa niiden lisärakentamisen tarpeellisuutta ja kannattavuutta on syytä arvioida aikaisempaa tarkemmin. Paikkatietoaineistot ja niiden pohjalle kehitetyt laskentaohjelmat tarjoavat tähän käyttökelpoisen apuvälineen. Niiden avulla olisi myös mahdollista analysoida metsäteiden lisärakentamisen tarvetta Kansallisen metsäohjelman ja alueellisten metsä-ohjelmien tarkistusten yhteydessä. Nykyisissä ohjelmissa lisärakentamisen perustelut on esitetty melko yleisellä tasolla. Myös kestävän metsätalouden rahoituslain ehtojen perustelut ovat jääneet epäselviksi muun muassa tavoiteltavien metsäkuljetusmatkojen osalta.

  • Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi (sähköposti)
  • Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mikkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Strandström, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6246, Tutkimusartikkeli
Arto Haara, Kari T. Korhonen. Toimenpide-ehdotusten simulointi laskennallisesti ajantasaistetusta kuvioaineistosta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli 6246. https://doi.org/10.14214/ma.6246
Original keywords: metsäsuunnittelu; metsävaratiedot; kasvumallit; ajantasaistus; metsäinventointi; toimenpide-ehdotus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää eri virhelähteiden vaikutus toimenpide-ehdotuksiin, jotka on tuotettu laskennallisesti ajantasaistetusta kuvioaineistosta. Tutkimuksessa tarkasteltuja virhe-lähteitä olivat aineistonmuodostus, mittausvirheet ja ajantasaistus. Tutkimuksessa keskityttiin ensimmäisen suunnittelukauden (5 vuotta) toimenpidetarpeisiin nykyhetkellä tai 5 ja 10 vuoden ajantasaistuksen jälkeen. Kunkin metsikön ”todellisena toimenpidetarpeena” pidettiin puittaisesta inventointitiedosta tuotettua harvennusmalleihin ja uudistamisrajoihin perustuvaa toimenpidetarvetta. Tutkimusaineisto käsitti 274 metsikköä, jotka valittiin Metsäntutkimuslaitoksen pysyviltä kasvukoealoilta, ns. INKA-aineistosta. Lisäksi käytettiin 988:a tarkistusinventointiaineiston metsikköä kuvioittaisen arvioinnin virheiden generoinnissa tutkimusaineistoon. Tutkimusaineistosta muodostettiin puittaiset ja kuvioittaiset lähtötiedostot. Toimenpide-ehdotuksien tuottamisessa ja laskennallisessa ajantasaistuksessa käytettiin MELA-ohjelmistoa. Mittausvirheet osoittautuivat tutkituista virhelähteistä suurimmaksi epävarmuuden aiheuttajaksi sekä puustotunnusten ajantasaistuksessa että toimenpide-ehdotusten ennustamisessa. Puittaisista aineistoista tuotetut toimenpide-ehdotukset, ja erityisesti harvennustarpeen määrittelyt, olivat luotettavampia kuin metsikkötason aineistoilla tuotetut toimenpide-ehdotukset. Kasvumallien avulla ajantasaistettu inventointiaineisto voisi soveltua toimenpide-ehdotusten kannalta metsäsuunnittelun lähtöaineistoksi, mikäli toimenpide-ehdotuksia tarkastellaan puustotietojen ja harvennus- ja uudistamismallien mukaan. Toimenpide-ehdotusten luotettavuuteen vaikutti merkittävästi se, miten kasvumalleissa käytettävä lämpösumma oli johdettu. Jos lämpösummaksi otettiin INKA-aineiston kullekin metsikölle määritetty alkuperäinen lämpösumma, tulokset olivat selvästi heikompia kuin jos lämpösumma määritettiin laskennallisesti vastaavalla tavalla kuin kasvumallien laadinnassa. Lisätutkimusta tarvitaan etenkin laskennallisesti johdettujen ja maastossa arvioitujen toimenpidetarpeiden yhteneväisyydestä.

  • Haara, Sähköposti: arto.haara@metla.fi (sähköposti)
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6245, Tutkimusartikkeli
Janne Levula, Teuvo Levula, Carl Johan Westman. Männyntaimikon kehityksen suhde maan ominaisuuksiin käsittelemättömällä ja kulotetulla metsämaalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli 6245. https://doi.org/10.14214/ma.6245
Original keywords: uudistaminen; maannos; maan väri; maan vesipitoisuus; maalaji; kasvupaikkaluokitus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin runkoluvun sekä keskiläpimitan, keskipituuden ja runkotilavuuden kasvujen suhdetta maatunnuksiin kahdessa 18–19 vuoden ikäisessä istutetussa männyntaimikossa. Puolet tutkimuksen koealoista (yhteensä 40 kpl) oli käsitelty kulottamalla ja alkuperäinen metsätyyppi vaihteli välillä VT–MT. Koealojen keskipisteessä sijaitsevista näytteenottopisteistä kuvattiin maannosprofiili 0,7 m:n syvyyteen, mitattiin maan vesipitoisuus ja määritettiin lajitekoostumus. Taimikon tila mitattiin 50 m2:n koealalta kunkin näytteenottopisteen ympäriltä. Taimikon kehityksen ja yksittäisten maatunnusten välistä suhdetta tutkittiin ja lisäksi taimikon kehitystä selitettiin maatunnuksia yhdistävillä lineaarisilla malleilla.

Taimikon läpimitan, pituuden ja tilavuuden kasvu oli nopeampaa maannoksen ollessa rautapodsoli kuin maannoksen ollessa humuspodsoli. Huuhtoutumiskerroksen vaaleus (Munsell-value) ja rikastumiskerroksen värikylläiyys (Munsell-chroma) korreloivat positiivisesti ja mittaushetken maan vesipitoisuus negatiivisesti taimikon kasvutunnusten kanssa. Huuhtoutumis- ja rikastumiskerrosten vaaleus selittivät yhdessä 56% männikön keskiläpimitan kasvun vaihtelusta. Viljelytaimikon mittaushetken tiheyttä ei kyetty selittämään maatunnuksilla. Kulotus edesauttoi taimikon elossaoloa, mutta ei vaikuttanut kasvuun.

Tutkimuksen perusteella kohtuullisen helposti havainnoitavat ja puuston kehitysvaiheesta riippumattomat maannosluokka ja kivennäismaan väri ovat lupaavia tarkenteita cajanderilaiselle metsätyypille männyntaimikon tuotoksen arvioimisessa. Sen sijaan nykyisissä uudistamis-maanmuokkausohjeistoissa esiintyvä maalaji vaikuttaa varsin hyödyttömältä tunnukselta ilman tietoa topografiasta.

  • Levula, Sähköposti: janne.levula@helsinki.fi (sähköposti)
  • Levula, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Westman, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6244, Tutkimusartikkeli
Hanna Kaurala, Henrik Heräjärvi, Erkki Verkasalo. Sahakoivun laatu puhtaissa koivikoissa ja kuusi-koivusekametsiköissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 2 artikkeli 6244. https://doi.org/10.14214/ma.6244
Original keywords: hieskoivu; rauduskoivu; tekninen laatu; koivusahatavara; koivutukki; sahaus; sekapuusto; vaneri
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli verrata puhtaissa hies- ja rauduskoivikoissa ja kuusi–koivusekametsiköissä kasvaneiden koivurunkojen teknistä laatua viljavilla kivennäismailla. Laatua kuvaavat muuttujat valittiin metsikkö-, runko-, rungonosa- ja sahatavarakappaletasoilta. Metsikkötyyppien erojen lisäksi tutkittiin puuston tiheyden ja koon vaikutusta koivun laatuun. Kuusivaltaisten seka-metsiköiden hieskoivut olivat vähäoksaisempia kuin puhtaiden koivikoiden hieskoivut. Rauduskoivuissa erot olivat pienempiä. Hieskoivujen runkotilavuus (414–421 dm3) oli selvästi pienempi kuin rauduskoivujen (462–645 dm3), mutta muut tutkitut ominaisuudet eivät eronneet toisistaan merkitsevästi koivulajien välillä. Rungon pikkutukkiosan (läpimitta 12–18 cm) pituus vaihteli eri metsikkötyypeissä välillä 4,6–7,0 metriä, tilavuus 72–114 dm3 ja osuus rungon tilavuudesta 15,6–24,8%. Pikkutukkiosassa oli tyypillisesti sekaisin terveitä, kuivia ja lahoja oksia, mutta kuivat ja lahot oksat olivat pienempiä kuin tukkiosassa. Koska tutkimus kohdistui päätehakkuuikäisiin metsiköihin, pikkutukit olivat peräisin koivujen latvaosista ja poikkesivat siten oksikkuusrakenteeltaan pieniläpimittaisista koivuista ja harvennusleimikoista saatavista pikkutukeista. Rungon ulkoisesti oksattomassa osassa noin puolet sahepinnan pituudesta oli oksatonta myös 50 mm:n etäisyydellä ytimestä, loppu jakaantui lähes tasan kuivaoksaisen ja kuivia sekä terveitä oksia sisältäneen sahepinnan kesken.

  • Kaurala, Sähköposti: henrik.herajarvi@metla.fi (sähköposti)
  • Heräjärvi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6079, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Tatu Hokkanen, Martti Varama. Karikemäärän muutokset 1982–2001 ja puiden kunto lumi- ja hallamittariesiintymän vaivaamissa koivikoissa Noormarkussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 1 artikkeli 6079. https://doi.org/10.14214/ma.6079
Original keywords: harvennus; hieskoivu; rauduskoivu; lumimittari; hallamittari; hyönteistuho; karike
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Mittariperhosten toukat söivät 1997–1999 koivuvaltaisia metsiä paikoin lähes lehdettömiksi Lounais-Suomessa. Karikeseurantametsiköissä tutkittiin mittarituhon vaikutusta hies- ja rauduskoivikon karikesatoon ja harvennuskokeessa puiden kunnon ja toipumisen riippuvuutta puuston tiheydestä. Lisäksi koivulajien tuhoalttiutta verrattiin hies- ja rauduskoivun muodostamassa sekametsikössä. Hyönteisnäytteiden perusteella koivujen lehtituhot aiheutti ensisijaisesti lumimittari (Operophtera fagata Scharfenberg) ja selvästi vähäisemmässä määrin hallamittari (Operophtera brumata Linnaeus).

Syönti ajoittui vuosille 1997–2000, joista voimakkaita olivat kaksi keskimmäistä. Tällöin toukkien- papanoita kertyi viljelyrauduskoivikossa yli 200 kg/ha/v ja luontaisesti syntyneessä hieskoivikossa puolet vähemmän. Hienojakoisen seulontatähteen ja tunnistamattoman karikkeen määrä lisääntyi noin 300 kg/ha/v. Hieskoivikossa mittarituho ei vähentänyt karikkeen määrää, mutta rauduskoivikossa lehtikarike väheni puolella, karikkeen kokonaismäärä neljänneksellä ja siementuotanto tyrehtyi. Myös latvusten kunnon perusteella rauduskoivu kärsi mittarituhosta hieskoivua enemmän. Rauduskoivulle oli tyypillisempää elävän latvuksen supistuminen alhaalta päin tupsulatvaiseksi ja hieskoivulle puolestaan koko latvuksen harsuuntuminen. Välittömästi kuolleiden ja kuolevien puiden osuus oli 13–16% runkoluvusta, mutta kaikkiaan 30–50% koivuista todettiin kasvatuskelvottomiksi. Toipuvien puiden pituuskasvu elpyi mittarituhon jälkeen nopeammin kuin paksuuskasvu.

Metsikön pienimmät puut kuolivat herkimmin, mutta osa suurimmistakin puista jää toipumatta. Harvennuksilla ei voida ehkäistä mittarituhoa koivikoissa, mutta hoidetuissa metsiköissä puiden toipumisedellytykset ovat paremmat kuin hoitamattomissa. Kasvatuskelvottomat puut kannattaa poistaa saneeraushakkuussa välittömästi kahden pahan tuhovuoden jälkeen.

  • Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi (sähköposti)
  • Hokkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Varama, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6078, Tutkimusartikkeli
Ville Hallikainen, Mikko Hyppönen, Risto Jalkanen, Kari Mäkitalo. Metsänviljelyn onnistuminen Lapin yksityismetsissä vuosina 1984–1995. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 1 artikkeli 6078. https://doi.org/10.14214/ma.6078
Original keywords: metsänviljely; maanmuokkaus; kylvö; istutus; Lapin laki; puulaji; viljelyketju; uudistamisen onnistuminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten metsänviljely ns. Lapin lain varoin oli onnistunut vuosina 1984–1995, mikä merkitys luontaisesti syntyneillä taimilla oli uudistamistulokseen, miten uudistamistulos vaihteli tutkimusalueen eri osissa, miten luonnonolosuhteet vaikuttivat uudistamistulokseen ja erosiko uudistamistulos viljelyketjuittain.

Tutkimusaineisto käsitti 212 Lapissa ja Kuusamossa sijaitsevaa, ositetulla satunnaisotannalla poimittua yksityismetsien viljelyalaa, jotka inventoitiin systemaattista koeala-arviointia käyttäen. Uudistamistulosta arvioitiin taimikon tiheyden ja tyhjien koealojen määrän sekä edellisten perusteella määritetyn taimikon kasvatuskelpoisuuden mukaan.

Metsänviljely oli onnistunut kohtalaisen hyvin. Kehityskelpoisia viljelytaimia oli elossa 1 000–1 500 kpl/ha. Luontaisesti syntyneillä männyn, kuusen ja koivujen taimilla oli huomattava merkitys taimikoiden täydentäjinä. Kehityskelpoisia viljely- ja luonnontaimia oli keskimäärin yli 2 000 kpl/ha kaikilla yleisimmillä viljelyketjuilla. Tyhjien koealojen määrä oli 9–12 %. 92 % taimikoista oli tiheyden ja tilajärjestyksen puolesta hyviä tai tyydyttäviä ja vain 1 % uudelleenviljelyn tarpeessa.

Kehityskelpoisten viljelytaimien määrä väheni taimikon iän lisääntyessä kaikilla viljelymenetelmillä. Maaston korkeus vähensi männyn kylvötaimien määrää, mutta ei istutettujen männyn ja kuusen taimien määrää. Männyn kylvö ei tämän tutkimuksen tulosten perusteella näytä sopivan korkealla sijaitsevien maiden metsänviljelyyn yhtä hyvin kuin kuusen ja männyn istutus. Poron laidunnus vähensi kehityskelpoisten taimien määrää.

Yleisimpien ja vakiintuneimpien viljelyketjujen uudistamistulokset osoittavat, että Lapin lain rahoituksella toteutetussa metsänviljelyssä on löydetty ja otettu käyttöön eri kasvupaikoille soveltuvat viljelymenetelmät. Näillä menetelmillä keskimääräinen uudistamistulos on parantunut huomattavasti aikaisemmasta. Silti metsänviljelyn onnistuminen vaihtelee edelleen runsaasti.

  • Hallikainen, Sähköposti: ville.hallikainen@metla.fi (sähköposti)
  • Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6111, Tutkimusartikkeli
Kalle Kärhä, Vesa Tammiruusu. Metsänomistajien puukauppatyytyväisyys ja siitä viestiminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli 6111. https://doi.org/10.14214/ma.6111
Original keywords: metsänomistaja; puukauppa; puunmyyntikäyttäytyminen; tyytyväisyys; suusanallinen viestintä; valittaminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien puukauppatyytyväisyyttä ja siitä viestimistä. Tutkimusaineisto kerättiin kirjekyselyllä keväällä 1999. Kysely lähetettiin 1 400 metsänomistajalle, jotka olivat tehneet viimeisimmän puukauppansa vuosien 1997–1999 aikana. Tutkimukseen vastasi 796 puunmyyjää (vastausprosentti 57 %).

Puunmyyjistä 94 % kertoi voivansa suositella viimeisimmän puukauppansa perusteella puun-ostajayrityksen toimintaa muille metsänomistajille tai tuttavilleen. Puunostajaa suosittelevista puunmyyjistä 91 % oli tyytyväisiä puunostajan toimintaan, kun suosittelemattomista vain kolmannes oli tyytyväisiä puunostajaan. Puunostajaa suosittelemattomat puunmyyjät olivat useasti eläkeläisiä, joiden metsälön koko oli selvästi pienempi kuin suosittelevien puunmyyjien.

Puunmyyjät olivat kertoneet puukauppakokemuksistaan keskimäärin viidelle henkilölle. Puunmyyjistä 62 % oli antanut muille ihmisille pääosin positiivista palautetta. Vastaavasti kaksi prosenttia puunmyyjistä oli antanut pääosin negatiivista palautetta. Puunmyyjistä 16 % ei ollut kertonut kenellekään viimeisestä puukaupastaan. He olivat valtaosin eläkeläisnaisia. Positiivista palautetta antaneet puunmyyjät olivat useasti palkansaajia. Negatiivista palautetta antaneiden puunmyyjien metsälön koko oli pieni, ja lisäksi heidän viimeisin puukauppansa oli useimmiten hankintakauppa. Negatiivista palautetta antaneet puunmyyjät olivat kertoneet kokemuksistaan yli kolme kertaa niin monelle kuin positiivista palautetta antaneet puunmyyjät.

Ollessaan pettynyt puunostajayrityksen toimintaan viimeisimmässä puukaupassaan vain alle puolet puunmyyjistä valitti suoraan puunostajan henkilöstölle. Suoraan puunostajalle valittaneet puunmyyjät olivat tehneet kooltaan isoja puukauppoja, ja lisäksi monilla heistä oli puukaupallinen sopimus puunostajayrityksen kanssa. Pystyäkseen selvittämään metsänomistajien puukauppatyytyväisyyden puunostajayrityksen on kannustettava metsänomistajia antamaan palautetta, tehtävä palautteen antaminen mahdollisimman helpoksi, analysoitava palaute nopeasti ja tarvittaessa korjattava virheet viipymättä.

  • Kärhä, Sähköposti: kalle.karha@metsateho.fi (sähköposti)
  • Tammiruusu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6110, Tutkimusartikkeli
Reeta Stöd, Matti Sirén, Vesa Tanttu, Erkki Verkasalo. Jäävän puuston ja poistuman tekninen laatu ensiharvennusmänniköissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli 6110. https://doi.org/10.14214/ma.6110
Original keywords: mänty; ensiharvennus; ajoura; tekninen laatu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin ensiharvennusmänniköiden runkojen ulkoista (teknistä) laatua ja siihen vaikuttavia tekijöitä Hämeen-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. Aineisto kerättiin 66 leimikolta, joista jokaiselta mitattiin yksi 200 m2:n koeala. Koealan keskelle leimattiin ajoura ja uran ulkopuolelle tehtiin laatuharvennusperiaatteen mukainen mallileimaus. Kaikista ainespuun mittaisista männyistä mitattiin tärkeimmät puutunnukset ja määritettiin rungon ulkoinen laatu, laatuluokka sekä terveydentila.

Koepuita oli 2 474 kpl ja yli puolet niistä oli ulkoisesti virheettömiä. Yleisimpiä vikoja olivat oksaisuus, poikaoksaisuus, mutkaisuus sekä näiden yhdistelmät. Vikaisten puiden suhteellista osuutta kuvaavassa sekamallissa merkitseviä päävaikutuksia olivat metsäkeskus ja puuluokka. Keskimääräistä laatuluokkaa kuvaavassa sekamallissa päävaikutukset olivat metsäkeskus, metsä- tai turvekangastyyppi, syntytapa ja puuluokka. Malleissa todettiin merkitseviksi myös metsäkeskuksen ja syntytavan, metsäkeskuksen ja puuluokan sekä metsä- tai turvekangastyypin ja syntytavan yhdysvaikutukset. Mallileimauksessa kasvatettaviksi jätetyistä puista 89 % oli tukkipuiksi kasvatuskelpoisia. Poistettavista puista 80 % sisälsi vähimmäislaatuvaatimukset täyttäneen tukkiaihion.

Ajouran takia menetettävien kasvatuskelpoisten puiden määrä oli aineistossa keskimäärin 135 kpl/ha, ja laadultaan parhaissa leimikoissa jopa 250–300 kpl/ha. Ajouran avaaminen pienensi tukkiaihiollisten jäävien puiden kokonaismäärää noin 14 prosentilla verrattuna tilanteeseen, jossa mallileimausta sovellettiin koko koealalle eikä koealalla ollut ajouraa. Virheettömien puiden osuuksiin tai puiden laatuluokkajakaumiin ajoura ei juuri vaikuttanut.

Erityisesti turvekankailla ajouran sijoittamisella on suuri vaikutus jäävän puuston laatuun. Ojan penkalle sijoitettavan ajouran vuoksi poistetaan metsikön ulkoiselta laadultaan huonoimmat mutta suurikokoisimmat puut, joiden kasvuun ojitus on eniten vaikuttanut. Vaihtoehtoisesti ajoura voidaan sijoittaa kohtisuoraan ojaa vastaan, jolloin poistetaan tasaisemmin kaikkien kokoluokkien puita. Harvennuksille suunniteltuja pieniä hakkuukoneita käytettäessä varsinaiset ajourat voidaan turvekankailla myös jättää kokonaan tekemättä.

  • Stöd, Sähköposti: reeta.stod@metla.fi (sähköposti)
  • Sirén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tanttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6109, Tutkimusartikkeli
Mikko Ylimartimo, Jani Heikkilä. Taimikonhoitotöiden koneellistamiskelpoisuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli 6109. https://doi.org/10.14214/ma.6109
Original keywords: koneellistaminen; taimikonhoito; VMI
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan taimikonhoitotöiden teknisiä ja taloudellisia koneellistamismahdollisuuksia valtakunnan metsien 9. inventoinnissa (VMI9) käsiteltäviksi ehdotetuilla taimikonhoitokohteilla. Aineistona oli yhdeksän metsäkeskuksen toimialueilta kerätyt VMI:n koealatiedot.

Teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden määrä laskettiin vähentämällä inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella hoidettavaksi ehdotettujen taimikoiden kokonaispinta-alasta luontaisesti tai kylväen perustetut taimikot ja sellaiset taimikot, joiden veroluokkaa oli alennettu kivisyyden vuoksi. Teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden määrä oli 991 700 ha (68 % kaikista esitetyistä taimikonhoitotöistä). Koneellistamiskelpoisten töiden osuus oli metsäkeskuksittain 45–80 % ehdotettujen töiden pinta-alasta. Kohteista 71 % oli varttuneita taimikoita, joiden pituus ylittää 1,3 m.

Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-ala laskettiin vähentämällä seuraavalla 5-vuotiskaudella hoidettavaksi ehdotettujen, teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-alasta ne taimikot, joissa raivaussahatyö on konetyötä halvempaa. Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-ala oli nykyistä konetekniikkaa käytettäessä 61 000 ha, mikä on 10 % inventointia seuraavalla 5-vuotiskaudella hoidon tarpeessa olevien taimikoiden pinta-alasta. Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien töiden pinta-alasta 57 300 ha (94 %) oli varttuneiden taimikoiden hoitoa. Pääasiallisena syynä teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavan taimikonhoitotyön vähäiseen määrään oli taimikoiden pieni tiheys, minkä vuoksi koneellinen menetelmä ei olisi ollut kilpailukykyinen verrattuna raivaussahalla tehtävän taimikonhoitoon.

  • Ylimartimo, Sähköposti: jani.heikkila@metla.fi (sähköposti)
  • Heikkilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6108, Tutkimusartikkeli
Juho Rantala, Risto Rikala, Esa Viitarinne, Timo A. Leinonen. Taimien matka taimitarhalta istutuskohteelle – kysely- ja haastattelututkimus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli 6108. https://doi.org/10.14214/ma.6108
Original keywords: metsänhoitoyhdistys; taimien laatu; taimihuolto; taimijakelu; taimituotanto; välivarastointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Taimipakkausten mukana lähetetyllä kyselyllä tutkittiin kahdelta taimitarhalta metsänviljelyyn toimitettujen taimien jakelun nykytilannetta. Työssä tarkastellaan eri tavoin pakattujen taimien kuljetusmatkoja ja varastointiaikoja sekä niiden yhteyttä taimien laatuun pääpainon ollessa pahvilaatikoihin pakatuissa pakkasvarastoiduissa kuusen (Picea abies) taimissa. Lisäksi selvitettiin haastatteluiden perusteella neljän metsänhoitoyhdistyksen toimintamallit sekä niiden heikkoudet ja vahvuudet yksityismetsätalouden taimijakelussa.

Taimien matka taimitarhalta lähetyksestä istutushetkeen kesti keskimäärin 12 vrk (vaihteluväli 1–49 vrk). Keskimääräinen kuljetusmatka oli 123 km (7–535 km). Suljettuihin pahvilaatikoihin pakattujen taimien kuljetusmatka oli selvästi pitempi kuin muovisissa kasvatuslaatikoissaan tai muovikasseissa kuljetetuilla taimilla. Taimipakkauksia, joiden sisältämien taimien laadussa oli huomautettavaa, oli kokonaisuudessaan vähän. Eniten huomauttamista aiheutti taimien kuivuminen. Kuivia taimia oli etenkin avoimissa kasvatuslaatikoissa kuljetetuissa taimissa. Metsänhoitoyhdistysten toimintamalleissa eroja oli mm. taimien välivarastoinnissa, jota toteutettiin joko keskitetysti tai hajautetusti. Välivaraston kautta kulkeneiden taimien osuus vaihteli metsänhoitoyhdistyksen toimintamallin ja -ympäristön mukaan.

  • Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi (sähköposti)
  • Rikala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Viitarinne, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Leinonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6800, Tutkimusartikkeli
Jukka Tikkanen. Alueellisen metsäohjelmatyön osallistamismenettely Pohjois-Suomen metsäkeskuksissa vuosina 1997–1998 ja 2000-2001. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3 artikkeli 6800. https://doi.org/10.14214/ma.6800
Original keywords: osallistava suunnittelu; osallistamismenettely; metsäohjelmatyö; Pohjois-Suomen metsäkeskukset
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa kehitetään osallistavan suunnittelun tutkimuksiin nojautuen kysymyssarja, jonka avulla kuvataan Pohjois-Suomen metsäkeskusten metsäohjelmatyöhön liittyneitä osallistamismenettelyjä vuosina 1997–1998 ja 2000–2001. Kehitetyn kuvausmallin ydinkysymyksiä ovat osallistamisen 1) suunnitelmallisuus, 2) intensiteetti, johon vaikuttavat osallistamisen pitkäjänteisyys ja osallistumien päätöksentekoon, 3) avoimuus ja läpinäkyvyys sekä 4) organisoinnin periaate. Empiirisenä tutkimusaineistona ovat ohjelmatyöstä vastanneiden metsäkeskusten asiantuntijoiden haastattelut ja kirjalliset dokumentit. Ohjelmatyön perusratkaisut olivat kaikissa ohjelmaprosesseissa hyvin samankaltaiset. Yleisötilaisuuksien ja työryhmätyöskentelyn organisointi oli lähes yksinomaan yhdistävää, koska eri intressiryhmät kutsuttiin mukaan samoihin tilaisuuksiin. Ohjelmatyössä tavoiteltiin avoimuutta, mutta avoimuutta ei kaikilta osin saavutettu. Osallistamisen intensiteetin suhteen maakuntien osallistamisprosessit olivat selvästi erilaisia. Kainuussa järjestettiin metsätalouden alueellista tavoiteohjelmaa laadittaessa mittava määrä kertaluontoisia yleisötilaisuuksia, kun taas Lapissa perustettiin lukuisia työryhmiä, jotka kokoontuivat tiiviisti ohjelmatyön aikana. Pohjois-Pohjanmaalla panostettiin kokonaisuutena osallistamiseen vähemmän kuin Lapissa ja Kainuussa. Tulosten perusteella tutkimuksessa esitetään osallistamismenettelyn johdonmukaisuutta parantavia kehittämisehdotuksia.

  • Tikkanen, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi (sähköposti)
artikkeli 6799, Tutkimusartikkeli
Yrjö Niskanen. Metsäsuunnitelman vaikutus taimikonhoitopäätökseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3 artikkeli 6799. https://doi.org/10.14214/ma.6799
Original keywords: metsäsuunnittelu; metsäpolitiikka; taimikonhoito; päätöstuki; yksityismetsänomistajat; logit-malli; vaikuttavuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta pituudeltaan yli 1,3 metrin taimikoiden hoitopäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta. Kuviotason aineistolle laadittiin kuvion hoitoa selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli taimikonhoitoa lisäävä määrävaikutus, muttei tieto-, aktivointi-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Vaikutus taimikonhoitopäätökseen perustui pääasiassa paikkaan sidotun inventointitiedon hyväksikäyttöön ja metsäammattilaisten aktiivisuuteen. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetietojen käytössä vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä hoitotyöhön aktivoitumisessa ja työmäärissä.

Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi taimikoidensa todellisen hoitotilanteen (ei tietovaikutusta) ja molemmista ryhmistä taimikonhoitoon oli ryhtynyt noin kuusi metsänomistajaa kymmenestä (ei aktivointivaikutusta). Vain joka kymmenes metsänomistaja oli tehnyt kaikki taimikonhoitotyöt. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin hieman alle puolet ja töihin ryhtyneet kaksi kolmannesta tarpeesta. Määrät olivat kaksinkertaisia ja puolitoistakertaisia suunnitelmaa omistamattomiin verrattuna (on määrävaikutus). Taimikonhoito kohdistui kaikilla metsänomistajilla yleensä hoidon tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet töiden ajoitukseen eivätkä metsäsuunnitelman omistavat metsänomistajat hoitaneet kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia aktiivisemmin (ei ajoitusvaikutusta). Sitoutuminen metsäsuunnitelmaan lisäsi osaltaan hoitotyön todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman vaikutusta taimikonhoitopäätökseen voidaan kehittää parantamalla suunnitelman ymmärrettävyyttä metsänomistajalle ja ammattihenkilöiden neuvonnallista yhteydenpitoa metsänomistajaan niin suunnitelman valmistumisvaiheessa kuin myöhemminkin.

  • Niskanen, Sähköposti: yrjo.niskanen@metsakeskus.fi (sähköposti)
artikkeli 6798, Tutkimusartikkeli
Toivo J. Kuokkanen, Jani Närhi, Jaakko Saukkoriipi, Sauli Vuoti, Pekka Vähäoja, Risto Lauhanen, Reetta Kolppanen. Metsäkoneiden hydrauliikkaöljyjen biohajoavuus maaperässä sekä niiden eräitä raskasmetallipitoisuuksia ja fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3 artikkeli 6798. https://doi.org/10.14214/ma.6798
Original keywords: metsäkoneet; biohajoavat hydrauliikkaöljyt; ympäristövaikutukset
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin erilaisten metsäkoneissa käytettävien hydrauliikkaöljyjen biohajoavuutta suomalaisessa maaperässä, koneista öljyihin mahdollisesti kertyneitä raskasmetalleja sekä eräitä käytännön kannalta kiinnostavia öljyjen fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia kuten energiasisältöä, happolukua, vesipitoisuutta ja viskositeettia. Hydrauliikkajärjestelmässä mukana olevalla liuenneella, emulgoituneella tai liukenemattomalla vedellä sekä öljyn kohonneella happoluvulla voidaan niiden ilmetessä katsoa olevan yhteyttä metsäkoneiden tiivistevuotoihin.

Biohydrauliikkaöljyjen todettiin biohajoavan maassa vuoden mittausjakson aikana nopeammin kuin perinteisten mineraaliöljypohjaisten hydrauliikkaöljyjen. Kaikki käytetyt öljyt biohajosivat hieman hitaammin kuin käyttämättömät, mikä saattaa johtua öljyjen jonkinasteisesta hajoamisesta (esim. metallien katalysoima hapettuminen) metsäkoneiden hydrauliikkajärjestelmissä tai kevyiden, nopeammin biohajoavien öljyjakeiden haihtumisesta. Tutkittujen öljyjen lämpöarvot olivat kapealla välillä 39–46 MJ/kg, eikä öljyjen käytöllä havaittu olevan tähän merkittävää vaikutusta. Kaikissa tutkitut metallipitoisuudet olivat erittäin pieniä (Fe 

  • Kuokkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Närhi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Saukkoriipi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Vuoti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Vähäoja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Lauhanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kolppanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6797, Tutkimusartikkeli
Heikki Piiparinen. Metsäteiden kunnossapitokustannukset Etelä-Suomen yksityismetsissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3 artikkeli 6797. https://doi.org/10.14214/ma.6797
Original keywords: metsätiet; kunnossapito; kustannus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin eteläsuomalaisiin yksityismetsiin metsänparannusvaroilla rakennettujen metsäteiden sulan maan aikaisia kunnossapitokustannuksia vuosina 1978–2001. Tutkittuja metsäteitä oli 19 ja ne sijaitsivat Metsäkeskus Häme-Uudenmaan ja Metsäkeskus Keski-Suomen toimialueilla.

Saatujen tulosten mukaan metsäteiden osakkaat käyttivät teiden kunnossapitoon vuosittain varoja keskimäärin 61 euroa/km. Tämän lisäksi metsäyhtiöt käyttivät puunkuljetuksissa syntyneiden vaurioiden korjaamiseen runsaat 6 euroa/km/a. Metsäteillä kuljetettua puumäärää kohti kunnossapitokustannukset olivat keskimäärin 0,25 euroa/m3.

Noin 60 % kunnossapitokustannuksista aiheutui sorastuksesta. Metsäteiden höyläykseen ja lanaukseen käytettiin vuodessa keskimäärin 15 euroa/km ja tienvarsien raivaukseen vuodessa 10 euroa/km. Muiden työlajien kustannukset olivat erittäin vähäisiä. Saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että yksityismetsiin rakennettujen metsäteiden kunnossapitoon käytetään vuosittain huomattavasti vähemmän varoja aikaisempiin tutkimustuloksiin verrattuna.

  • Piiparinen, Sähköposti: heikki.piiparinen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5788, Tutkimusartikkeli
Tuula Nuutinen, Hannu Hirvelä. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 2001–2030 Kainuun metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 2B artikkeli 5788. https://doi.org/10.14214/ma.5788
Original keywords: hakkuumahdollisuusarvio; suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Kainuun metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Kainuun metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2001–2030. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 4,4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,7-kertaisesti vuosina 1996–2000 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 2,6 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Jos hakkuumahto hyödynnettäisiin kokonaan, puuvaranto puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla suurenisi lähivuosikymmeninä, mutta hakkuumahto vähenisi toisella kymmenvuotiskaudella 3,1 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 3,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Metsä- ja kitumaasta on tiukasti suojeltu noin kuusi prosenttia ja rajoitetussa käytössä noin seitsemän prosenttia. Suojelu ja käytön rajoitukset supistavat ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuumahtoa 1,2 miljoonaa kuutiometriä ja kestäviä hakkuumahdollisuuksia 0,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Käytännössä puunostajat ja metsänomistajat ratkaisevat, miten metsiä hakataan ja hoidetaan.

  • Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5787, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Tarja Tuomainen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri. Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 1969–2001. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 2B artikkeli 5787. https://doi.org/10.14214/ma.5787
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien metsänhoidollinen tila; metsien monimuotoisuus; metsäsertifiointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1969–2001 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Kainuussa tuli ensi kertaa uudelleen mitattavaksi pysyviä koealoja. Niiden aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu tässä julkaisussa.

Metsien käyttö oli poikkeuksellisen voimakasta 1950-luvun lopulta 1980-luvun alkuun, mutta samalla metsien hoitoa tehostettiin. Puuvaranto on noussut vuoden 1969 inventoinnin 113 milj. m3:stä 142 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 2,8 milj. m3:stä 6,0 milj. m3:iin. Metsien uudistaminen männylle on lisännyt mäntyvaltaisten metsien alan lähes 80 %:iin metsämaan alasta. Samalla männyn kasvu on noussut. Kuusen kasvu on saman suuruinen kuin 5. inventoinnissa. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kaikkien puulajien varannot ja kasvut ovat nousseet.

Voimakkaiden hakkuiden jälkeen metsien ikä- ja kehitysluokkarakenne poikkeavat edelleen tavoitejakaumista. Nuoria kasvatusmetsiä on enemmän ja varttuneita kasvatusmetsiä vähemmän kuin pitkän ajan tasaisten hakkuumahdollisuuksien mukaan niitä tulisi olla. Hakkuut painottuvat siten tulevalla 10-vuotiskaudella ensiharvennuksiin ja jonkin verran vielä uudistushakkuisiin. Metsänhoidollisin perustein voitaisiin hakkuita tehdä 900 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 303 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Kuollutta puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 6,2 m3/ha, mikä on suurin VMI9:ssa tähän mennessä mitatuista metsäkeskuksittaisista keskiarvoista. Alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI, edellyttäen, että vuotuista taimikonhoidon alaa lisätään inventointia edeltäneen viiden vuoden keskimääräisestä alasta.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5679, Tutkimusartikkeli
Pekka Hyvönen, Kari T. Korhonen. Metsävaratiedon jatkuva ajantasaistus yksityismetsissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 2 artikkeli 5679. https://doi.org/10.14214/ma.5679
Original keywords: metsäninventointi; metsäsuunnittelu; metsävaratiedot; yksityismetsätalous
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereitä voidaan käyttää metsävaratietojen ajantasaistuksessa yksityismetsien tilakohtaista suunnittelua varten. Tavoitteena oli selvittää myös laskennallisesti ajantasaistetun inventointiaineiston käyttökelpoisuutta metsäsuunnittelun lähtöaineistona. Tutkimusaineistona oli 20 metsätilaa Etelä-Savon metsäkeskuksen Järvi-Savon metsänhoitoyhdistyksen alueelta. Tiloille oli laadittu metsäsuunnitelmat 1996 ns. Solmu-muotoisen kuvioittaisen inventoinnin pohjalta. Suunnitelman laatimisen jälkeen tehdyt toimenpiteet pyrittiin selvittämään mahdollisimman kattavasti metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereistä. Toimenpiteet tarkistettiin maastossa. Tiloista 12:lle tehtiin kesällä 2002 uusi kuvioittainen arviointi, jonka perusteella tiloille laadittiin uusi metsäsuunnitelma. Uutta metsäsuunnitelmaa verrattiin suunnitelmaan, joka oli koostettu 6 vuotta vanhoista inventointitiedoista ajantasaistamalla.

Tutkimusaineistossa runsaat 90 % toimenpiteistä löytyi metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereiden läpikäymisellä yhdistettynä metsänomistajan haastatteluun. Ilman metsänomistajan haastattelua rekistereistä löydettiin 78% tehdyistä toimenpiteistä. Yllättävän paljon jäi löytymättä uudistushakkuiden metsänkäyttöilmoituksia. Toimenpiteet olivat muuttaneet kuviorajoja merkittävästi 16,5 %:lla käsitellyistä kuvioista. Kasvumalleilla ajantasaistetut 5–6 vuotta vanhat puustotiedot todettiin 25 tarkistuskuvion mittausten perusteella yhtä luotettaviksi kuin uuden inventoinnin puustotiedot.

Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että jatkuva ajantasaistus on varteen otettava vaihtoehto myös yksityismetsien suunnittelussa tarvittavan metsävaratiedon ylläpitämiseen. Toimenpidetietojen kerääminen jatkuvaan ajantasaistukseen tulisi aloittaa juuri valmistuneesta metsäsuunnitelmasta. Metsänkäyttöilmoitukset tulisi tallentaa metsävaratietojärjestelmään, jotta ilmoitukset kohdentuisivat varmuudella oikeille kuvioille. Jatkuvan ajantasaistuksen järjestelmässä tulisi käyttää myös puunostajilta saatavaa tietoa toteutettujen hakkuiden ajankohtaa ja rajausta koskevan tiedon luotettavuuden parantamiseksi.

  • Hyvönen, Sähköposti: pekka.hyvonen@metla.fi (sähköposti)
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6670, Tutkimusartikkeli
Mikko Hyppönen, Ville Hallikainen, Tarmo Aalto, Risto Jalkanen, Kari Mäkitalo, Henna Penttinen. Lapin lain mukainen metsänviljely – tilastotarkastelu. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 1 artikkeli 6670. https://doi.org/10.14214/ma.6670
Original keywords: metsänviljely; maanmuokkaus; kylvö; istutus; Lapin laki; puulaji; uudistamisketju
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Lapin vajaatuottoisten yksityismetsien uudistamiseksi säädettiin 1980-luvun alussa erillislaki, laki Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta. Laki takasi valtion tuen vajaatuottoisten metsien uudistamiseen Lapin läänissä ja Kuusamon kunnassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia Lapin lain mukaiset uudistamiskohteet olivat kasvupaikka- ja puustotietojen perusteella, millaisia olivat uudistamisessa käytetyt menetelmät, erosivatko Lapin eri osa-alueet ja 1980- ja 1990-luku kasvupaikan, puuston ja uudistamismenetelmien osalta toisistaan sekä miten kasvupaikkatekijät sekä alue ja vuosikymmen vaikuttivat menetelmien valintaan. Tutkimuksen perusjoukon muodostivat Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten hankerekistereissä olevat vuosien 1984–1995 noin 20 000 metsänviljelyhankkeen uudistusalat. Aineiston muodostivat perusjoukosta poimittu 1 823 metsikkökuvion satunnaisotos. Valtaosa uudistusaloista oli viljelty männylle (83,1 %). Kuusen osuus oli 16,5 %. Rauduskoivun, hieskoivun ja lehtikuusen osuus oli yhteensä vain 0,4 %. Auraus oli selvästi yleisin maanmuokkausmenetelmä. Sen osuus viljeltyjen kohteiden lukumäärästä oli 54 %. Toiseksi yleisin menetelmä oli äestys (18 %) ja kolmanneksi yleisin mätästys (13 %). Uudistusaloista 13 % oli täydennysviljelty ilman muokkausta. Uudistamismenetelmien osuudet olivat: istutus 71 %, kylvö 16 % ja täydennysviljely 12 %. Pieni osa viljeltäviksi aiotuista kohteista oli uudistunut luontaisesti (1 %). Metsää oli viljelty noin 30 erilaista uudistamisketjua käyttäen. Selvästi yleisin uudistamisketju oli auraus ja männyn istutus, jota oli käytetty 42 %:lla uudistusaloista. Seuraavaksi yleisimmät ketjut olivat äestys ja männyn kylvö (9 %) sekä äestys ja männyn istutus (8 %). Kolmella yleisimmällä ketjulla oli uudistettu kolme viidestä uudistusalasta. Yhdeksän uudistamisketjua erottui yleisyytensä vuoksi muista ketjuista. Näitä käyttäen oli uudistettu 93 % viljelyaloista.

Tulokset osoittavat, että uudistusalan kasvupaikka, tutkimusalue ja viljelyn ajankohta olivat vaikuttaneet niin puulajin, maanmuokkausmenetelmän, viljelymenetelmän kuin koko uudistamisketjun valintaan. Tulokset osoittavat lisäksi sen, että menetelmien valintaan oli vaikuttanut myös muita tämän tutkimuksen aineiston perusteella selvittämättömiä tekijöitä.

  • Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi (sähköposti)
  • Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Penttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6669, Tutkimusartikkeli
Timo Saksa, Tenho Hynönen, Timo Makkonen. Nuorten paakkutaimilla viljeltyjen rauduskoivikoiden tila kivennäismaapelloilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 1 artikkeli 6669. https://doi.org/10.14214/ma.6669
Original keywords: paakkutaimi; rauduskoivu; pellonmetsitys
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan rauduskoivun paakkutaimilla perustettujen taimikoiden metsänhoidollista tilaa. Tutkimusaineisto koostui 49:stä vuosina 1992 ja 1993 Pohjois-Savossa perustetusta pellonmetsityskohteesta.

Metsityskohteilla oli 4–5 vuoden kuluttua viljelystä pituudeltaan 2–3 metrisiä istutustaimia keskimäärin 1 000 hehtaarilla. Täydennysistutus (keskimäärin 140 tainta ha–1) ja luontainen täydennys (50 tainta ha–1) nosti rauduskoivikon keskitiheyden yli 1 200 runkoon hehtaarilla. Hyvä metsitystulos (yli 1 500 tainta ha–1) saavutettiin joka neljännessä metsityskohteessa. Lähes joka kolmannessa kohteessa rauduskoivikon tiheys jäi puuston laadun kehittymisen kannalta arvioituna liian pieneksi, alle 1 000 taimeen hehtaarilla. Erityisen heikoksi metsitystulos jäi savimaille perustetuilla metsityskohteilla.

Istutustaimien yleisimmäksi kuolleisuuden aiheuttajaksi todettiin myyrien ja versolaikun aiheuttamat vauriot. Yhdessä näiden katsottiin aiheuttaneen yli 80 % kuolleisuudesta. Kasvatettavassakin puustossa myyrien aiheuttamat tuhot (18 %:ssa) ja versolaikku (15 %:ssa) olivat yleisimpiä vaurioiden syitä. Versolaikkua esiintyi erityisesti lajittuneilla savi- ja hietamailla, mutta myyrien aiheuttamia tuhoja oli tasaisesti kaikilla maatyypeillä.

  • Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi (sähköposti)
  • Hynönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Makkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6197, Tutkimusartikkeli
Veli-Matti Saarinen, Jukka Aarnio, Esa Uotila, Esa-Jussi Viitala. Metsätiehankkeen yksityistaloudellinen kannattavuus kestävän metsätalouden rahoitustuella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 4 artikkeli 6197. https://doi.org/10.14214/ma.6197
Original keywords: kannattavuus; yksityismetsätalous; metsätiet; metsänparannus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin 21:n Etelä-Suomeen 1980-luvun puolivälissä rakennetun metsätien kannattavuutta vuoden 2001 kustannustasolla ja kestävän metsätalouden rahoitustuen ehdoilla. Kolmenkymmenen vuoden laskentajaksolla ja 3 prosentin tuottovaatimuksella tieinvestoinnin nykyarvo oli ennen verotusta keskimäärin 3 100 euroa tiekilometriä kohti, kun mukaan laskettiin sekä välittömät että välilliset tiellä aikaan saadut kustannussäästöt metsätaloudessa. Kun myös puun myyntituloverotuksen vaikutukset otettiin huomioon, tiekilometrin nykyarvo putosi 1 700 euroon. Erot tieinvestointien välillä olivat suuria: parhaan hankkeen nykyarvo oli 8 500 ja huonoimman –5 500 euroa/km. Jotta tieinvestointi olisi ollut kannattava jo 15 vuoden laskentajaksolla, olisi hakkuiden pitänyt olla tien hyötyalueella keskimäärin 6,5 m3/ha/v eli lähes kaksinkertaiset toteutuneisiin verrattuna. Tutkitut tiet olisivat olleet kannattavia 15 vuoden laskentajaksolla myös siinä tapauksessa, että niiden aikaansaama vuotuinen metsäkuljetussuoritteen aleneminen olisi ollut 140 mottikilometriä (kuljetettu puutavaramäärä x metsäkuljetusmatka) rakennettua tiekilometriä kohti. Laskelmissa oletettiin, että tiellä aikaan saadut kustannussäästöt koituvat täysimääräisinä suoraan metsänomistajien hyväksi.

  • Saarinen, Sähköposti: veli-matti.saarinen@metla.fi (sähköposti)
  • Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6196, Tutkimusartikkeli
Lauri Mehtätalo. Valtakunnalliset puukohtaiset tukkivähennysmallit männylle, kuuselle, koivuille ja haavalle. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 4 artikkeli 6196. https://doi.org/10.14214/ma.6196
Original keywords: metsätuhot; tukkivähennys; tukkiosuus; logistinen regressio
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksen tavoitteena oli estimoida metsätalouden laskentajärjestelmiin soveltuvat puukohtaiset tukkivähennysmallit. Mallien laadinta-aineistona käytettiin Etelä-Suomen osalta VMI9:n ja Pohjois-Suomen osalta VMI8:n kertakoealojen tukkikokoisia koepuita. Mallit laadittiin logistisella regressioanalyysillä. Selittäjien etsinnässä käytettiin hyväksi Suomessa julkaistuja metsätuhotutkimuksia. Tukkivähennyksen puukohtaisia selittäjiä malleissa ovat puun läpimitta, ikä ja syntytapa. Läpimitasta ja iästä on samassa mallissa useita muunnoksia, mikä mahdollistaa tukkivähennyksen u-muodon kuvaamisen näiden muuttujien suhteen. Metsikkökohtaisia selittäjiä mallissa olivat metsätyyppi ja soistuneisuus. Alueellista vaihtelua mallissa selittävät metsikön x- ja y-koordinaatit, lämpösumma, valemuuttujat Ahvenanmaa ja Pohjois-Suomi sekä erilaiset muunnokset korkeudesta meren pinnasta.

Mallien harhaa tarkasteltiin alueellisesti jakamalla Suomi pohjois-eteläsuunnassa 200 km:n levyisiin vyöhykkeisiin. Mallit toimivat suhteellisen hyvin kaikilla vyöhykkeillä. Lisäksi mallia testattiin eteläsuomalaisessa päätehakkuuleimikkoaineistossa, joka sisälsi mänty- ja kuusivaltaisia metsiköitä. Tässä aineistossa tukkivähennysmallilla saatu tukkiosuus oli muutamia prosentteja pienempi kuin hakkuissa toteutunut tukkiosuus. Ero johtunee siitä, että metsiköt olivat metsäyhtiön mailla sijaitsevia päätehakkuuleimikoita, ja siksi keskimääräistä hyvälaatuisempia. Mallit ovat sidoksissa laadinta-aineiston mitta- ja laatuvaatimuksiin. Herkkyysanalyysillä tutkittiin mittavaatimusten muutoksen vaikutusta mallin harhaan. Mallin sovellustilanteessa tukin minimilatvaläpimitan muuttuminen vaikuttaa mallin harhaan vain vähän, mutta tukin minimipituuden kasvattaminen kasvattaa mallin harhaa nopeasti. Laadittu tukkivähennysmalliperhe soveltuu käytettäväksi metsätalouden laskentaohjelmistossa rungon tukkiosuuden ennustamiseen.

  • Mehtätalo, Sähköposti: lauri.mehtatalo@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6195, Tutkimusartikkeli
Mikko Hyppönen, Juha Hyvönen, Sauli Valkonen. Männyn luontaisen uudistamisen onnistuminen Lapin yksityismetsissä 1960-, 1970- ja 1980-lukujen siemenpuuhakkuissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 4 artikkeli 6195. https://doi.org/10.14214/ma.6195
Original keywords: metsänviljely; mänty; luontainen uudistaminen; maanmuokkaus; uudistamistulos; siemenpuu; taimettuminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin mäntysiemenpuualojen taimettumista. Otannan perusjoukkona olivat silloisen Lapin metsälautakunnan alueen siemenpuuleimikot, joista poimittiin 155 uudistusalan otos. Uudistusaloista 50:llä luontainen uudistaminen oli myöhemmin keskeytetty ja uudistusalat oli viljelty. Lisäksi viisi uudistusalaa oli viljelty osittain. Yhteensä 38 % uudistusalojen kokonaispinta-alasta oli viljelty. Uudistusalojen taimettumattomuus ja siemenpuiden kaatuminen myrskyissä olivat pääsyyt viljelyyn.

Ne uudistusalat ja uudistusalojen osat, joissa luontaista uudistamista oli jatkettu (105 alaa), inventoitiin maastossa uudistamistuloksen selvittämiseksi. Taimettuminen oli onnistunut yleensä huonosti, jos uudistusalaa ei ollut muokattu. Muokkauksen positiivinen vaikutus oli suurin tuoreella kankaalla. Muokatuilla tuoreen ja kuivahkon kankaan uudistusaloilla männyntaimien kokonaismäärä oli keskimäärin 2 700 kpl ha–1, kun niitä oli muokkaamattomalla tuoreella kankaalla keskimäärin 1 000 kpl ha–1 ja kuivahkolla 1 900 kpl ha–1. Kuivan kankaan uudistusaloilla taimettuminen oli onnistunut tyydyttävästi ilman maanmuokkausta, ja niillä taimia oli keskimäärin 2 400 kpl ha–1. Lämpösumma ja uudistusalan korkeus merenpinnasta vaikuttivat merkitsevästi taimettumiseen, lämpösumma positiivisesti ja maaston korkeus negatiivisesti.

Männyn luontainen uudistaminen oli onnistunut keskimäärin huonosti. Viljeltyjen ja epäonnistuneiden luontaisesti uudistettujen alojen pinta-ala oli yhteensä 48 % uudistusalojen pinta-alasta.

  • Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi (sähköposti)
  • Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6194, Tutkimusartikkeli
Pekka Helenius, Jaana Luoranen, Risto Rikala. Kesällä istutettavien, kasvussa olevien kuusen paakkutaimien käsittelykestävyys ja maastomenestyminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 4 artikkeli 6194. https://doi.org/10.14214/ma.6194
Original keywords: pituuskasvu; Picea abies; välivarastointi; kesäistutus; kuljetus; kuolleisuus; rasituskestävyys; taimipakkaus; yhdistelmästressi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Kasvussa olevien kuusen (Picea abies (L.) Karst.) puolitoistavuotiaiden paakkutaimien vaurioitumis-herkkyyttä käsittelyn aikana tutkittiin Suonenjoelle vuosina 1999 ja 2000 perustetussa koesarjassa. Tutkimuksessa selvitettiin suojaamattoman kuljetuksen (0, 10, 30, 60 ja 120 km ja 0, 50, 100 ja 150 km), taimipakkausten pudottelun (0, 10, 30, 60 ja 120 pudotusta betonilattialle 0,5 m:n korkeudelta), välivarastoinnin (7 ja 14 vrk erilaisissa lämpö- ja valaistusoloissa) sekä yhdistetyn kuljetuksen (0, 50, 100 ja 150 km) ja välivarastoinnin (9 vrk kastellen ja ilman kastelua) vaikutusta kesä-heinäkuussa taimitarhapellolle istutettujen taimien elossaoloon ja kasvuun.

Taimien vaurioitumisherkkyys käsittelyissä ja vaurioiden merkitys taimien myöhemmälle kasvulle osoittautui odotettua vähäisemmäksi. Selvimmin taimien pituuskasvua heikensivät välivarastoinnin aikainen kuivuminen sekä pitkä (100–150 km) suojaamaton kuljetus kesäkuun puolivälissä. Käsittelyillä ei ollut vaikutusta taimien elossaoloon. Vähäisestä vaurioitumisherkkyydestä huolimatta kesällä istutettavat, kasvussa olevat kuusen paakkutaimet kannattaa suojata pitkissä kuljetuksissa ja istuttaa nopeasti kuljetuksen jälkeen tai kastella päivittäin mahdollisen välivarastoinnin aikana.

  • Helenius, Sähköposti: pekka.helenius@metla.fi (sähköposti)
  • Luoranen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Rikala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6183, Tutkimusartikkeli
Raili Hokajärvi. Metsänuudistamiseen liittyvät toiminnot ja tietotarpeet. Kuvaus yksityismetsien metsänuudistamistoiminnoista. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli 6183. https://doi.org/10.14214/ma.6183
Original keywords: metsän uudistaminen; tiedonkulku; tiedonsaanti; tietojärjestelmät; toimihenkilöt
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksen kohteena on metsänuudistamiseen liittyvä tiedon kulku yksityismetsätalouden organisaatioissa. Tavoitteena on kuvata metsänuudistamisen toimintoja sekä niihin liittyviä ongelmia yksittäisen työntekijän näkökulmasta. Tutkimus on tapaustutkimus, jossa sovellettiin käyttäjäkeskeiseen systeemisuunnitteluun kehitettyä Contextual Design -menetelmää.

Tutkimusta varten haastateltiin metsänhoitoyhdistysten, metsäkeskusten ja metsäyhtiöiden toimihenkilöitä (12 haastattelua). Haastattelut analysoitiin tuottamalla kustakin haastattelusta Contextual Design -menetelmän mukaisia kaavioita ensin haastatteluittain ja sitten rooleittain (tehtävittäin) yhdistäen. Lisäksi analysoitiin haastatteluista poimittuja sanomia.

Tutkimuksessa on kuvattu eri organisaatioiden metsänuudistamisen kannalta keskeiset prosessit. Hakkuiden ja uudistamistoimenpiteiden toteutusta koskeva tieto ei kulkenut organisaatioiden välillä. Ongelmia oli myös tila- ja omistajatietojen sekä metsäkeskusten metsänuudistamisen rekistereiden ajantasaisuudessa. Metsäyhtiöiden ja metsänhoitoyhdistysten välillä oli yhteistyön lisäksi havaittavissa kilpailua sekä puukaupassa että uudistamistöiden toteutuksessa. Organisaatioiden välistä tiedonkulkua voitaisiin tehostaa, mutta se vaatii sopimuksia organisaatioiden välillä.

  • Hokajärvi, Sähköposti: raili.hokajarvi@oamk.fi (sähköposti)
artikkeli 6182, Tutkimusartikkeli
Risto Ojansuu, Markku Halinen, Kari Härkönen. Metsätalouden suunnittelujärjestelmän virhelähteet männyn ensiharvennuskypsyyden määrityksessä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli 6182. https://doi.org/10.14214/ma.6182
Original keywords: kuvioittainen arviointi; inventointivirhe; mallivirhe; simulointivirhe
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Työssä tarkasteltiin suunnittelujärjestelmän virhelähteiden vaikutusta kuvion ensiharvennuskypsyyden määrityksen luotettavuuteen. Tutkitut virhelähteet olivat kuvioittainen arviointi, kuviota kuvaavan puujoukon generointi metsikkötunnuksista ja kasvun ennustaminen. Tutkimuksen kohteena olivat UPM-Kymmene Oyj:n omistamat männiköt Kainuussa. Puujoukon muodostaminen ja kasvun simulointi tehtiin Mela-suunnitteluohjelmistolla. Simuloitua puuston kehitystä verrattiin koealamittauksin selvitettyyn kehitykseen 87 kuviolla. Simulointijakson pituuden vaihteluväli oli 1–13 vuotta.

Kuvioittaisen arvioinnin systemaattiset ja satunnaiset virheet olivat selvästi suurin epävarmuuden aiheuttaja tarkastelujakson lopun puustotunnuksissa ja ensiharvennuskypsyyden määrityksessä. Pelkästään kuvioittaisen arvioinnin satunnainen virhe aiheutti merkittävän yliarvion ensiharvennuskypsien männiköiden määrässä. Puuston pituuskehitys aliarvioitiin kasvua ennustettaessa selkeästi, mutta se ei aiheuttanut tutkimusaineistossa yhtään virheellistä harvennuskypsyyden määritystä. Saatujen tulosten perusteella pääteltiin, että satunnainen virhe puustotunnuksissa aiheuttaa metsäalueen ensiharvennuspoistuman ennusteeseen yliarvion lyhyellä ajanjaksolla. Inventointivirheillä voi olla ensiharvennuskypsyyttä määritettäessä selvästi suurempi merkitys kuin puujoukon generoimisen virheillä ja kasvun ennustamisen virheillä.

  • Ojansuu, Sähköposti: risto.ojansuu@metla.fi (sähköposti)
  • Halinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6181, Tutkimusartikkeli
Annika Kangas, Elina Heikkinen, Matti Maltamo. Puustotunnusten maastoarvioinnin luotettavuus ja ajanmenekki. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli 6181. https://doi.org/10.14214/ma.6181
Original keywords: arviointivirhe; kuvioittainen arviointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka luotettavasti tietyt puustotunnukset pystytään maastossa arvioimaan ja mitkä tekijät vaikuttavat puustotunnusten arvioinnin ajanmenekkiin. Perinteisten kuvioittaisen arvioinnin puustotunnusten lisäksi (pohjapinta-ala, keskiläpimitta, keskipituus) tutkittiin mm. runkolukumediaaniläpimitan, minimi- ja maksimiläpimitan sekä tukkikokoisen puuston pohjapinta-alan ja runkoluvun arvioinnin luotettavuutta. Tutkimuksen aineisto koostui kolmesta osasta. Koeala-aineisto käsitti 19 suorakaiteen muotoista koealaa, jotka mitattiin touko-kesäkuussa 2001. Näistä koealoista 18 oli mukana saman vuoden syyskuussa järjestetyissä mittauskokeissa, joista saatiin tutkimuksen varsinainen puustotunnusaineisto. Lisäksi kerättiin erillinen ajanmenekki-aineisto mittauskokeiden yhteydessä. Puustotunnusten arviointivirheet laskettiin vertaamalla mittaajien saamia arvoja tarkasti mitatusta koeala-aineistosta laskettuihin arvoihin. Tutkimuksen mukaan ns. uusien puustotunnusten arvioinnin luotettavuudessa vain runkolukumediaaniläpimitan, aritmeettisen keskiläpimitan ja maksimiläpimitan kohdalla päästään samalle luotettavuuden tasolle kuin pohjapinta-alan, keskiläpimitan ja keskipituuden arvioinnissa. Puustotunnusten arvioinnin ajanmenekkiin vaikuttivat voimakkaimmin puusto-ositteiden lukumäärä koealalla, koealojen mittausjärjestys sekä koealan kokonaispohjapinta-ala. Myös koealojen ja mittaajien välinen satunnainen vaihtelu oli tilastollisesti merkitsevää. Sen sijaan arvioitavat puustotunnukset eivät juurikaan vaikuttaneet ajanmenekkiin.

  • Kangas, Sähköposti: annika.kangas@helsinki.fi (sähköposti)
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6180, Tutkimusartikkeli
Matti Maltamo, Arto Haara, Hannu Hirvelä, Annika Kangas, Reetta Lempinen, Juha Malinen, Aki Nalli, Tuula Nuutinen, Jouni Siipilehto. Läpimittajakaumamalleihin perustuvat vaihtoehdot kuvauspuiden muodostamiseen puuston keskitunnustietojen avulla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli 6180. https://doi.org/10.14214/ma.6180
Original keywords: kuvioittainen arviointi; läpimittajakauma; Johnsonin SB-jakauma; prosenttiosuusmenetelmä; Weibull-jakauma
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa testattiin ja vertailtiin erilaisia läpimittajakaumamalleja kuvauspuiden muodostamisessa kuvioittaisen arvioinnin laskentajärjestelmässä. Tutkimuksen aineistona käytettiin Valtakunnan metsien inventoinnin kiinteäsäteisiä pysyviä koealoja. Vertaillut menetelmät olivat runkoluvullinen ja runkoluvuton prosenttiosuusmalli, vastaavat Johnsonin SB-jakauman parametrimallit sekä runkoluvuttomat Weibullin parametrimallit. Kaikki mallit kuvaavat pohjapinta-alan läpimittajakaumia, mutta runkoluvullisissa malleissa käytetään selittäjänä myös puusto-ositteen runkolukua. Puulajeista tarkasteltiin niin mäntyä, kuusta, koivuja kuin myös haapaa ja leppää. Tuotettujen puustotunnusestimaattien (kokonais- ja tukkitilavuus sekä runkoluku), tarkkuutta tarkasteltiin keskivirheen ja harhan avulla.

Mikäli runkoluku oli tiedossa, tuotti runkoluvullinen prosenttiosuusmalli yleensä tarkimmat tulokset niin tilavuuden kuin runkoluvunkin osalta. Tilavuusestimaattien osalta tarkkuuserot olivat kuitenkin pieniä. Jos taas runkolukua ei tiedetty, olivat vertaillut menetelmät keskimäärin likimain yhtä hyviä. Menetelmien keskinäinen tarkkuusjärjestys vaihteli puulajin, puuston koon ja tarkastellun puustotunnuksen suhteen. Käytettävän läpimittajakaumamallin valintaa tärkeämpää on kiinnittää huomiota maastossa mitattavan puustotiedon määrään ja etenkin laatuun.

  • Maltamo, Sähköposti: matti.maltamo@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Haara, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Lempinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Malinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Nalli, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Nuutinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Siipilehto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6179, Tutkimusartikkeli
Arto Haara. Kasvuennusteiden luotettavuuden selvittäminen knn-menetelmällä ja monitavoiteoptimoinnilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli 6179. https://doi.org/10.14214/ma.6179
Original keywords: kuvioittainen arviointi; luotettavuus; ennustaminen; k-lähimmän naapurin menetelmä; monitavoiteoptimointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tässä tutkimuksessa testattiin k-lähimmän naapurin (knn) menetelmän ja monitavoiteoptimoinnin soveltuvuutta metsikön kasvuennusteiden luotettavuuden arviointiin. Tutkimuksen aineistona käytettiin Metsäntutkimuslaitoksen kangasmaiden kasvukoealoja. Puulajeista tarkasteltiin mäntyä, kuusta ja koivua. Koealoilta muodostettiin kuvioittaisen arvioinnin SOLMU- ja TASO-muotoiset tiedostot, joihin simuloitiin lisäksi kuvioittaisen arvioinnin mittausvirhettä. Luotettavuusarviot estimoitiin pohjapinta-alamediaanipuun läpimitalle ja pituudelle, pohjapinta-alalle ja tilavuudelle. Luotettavuusarviot estimoitiin puulajeittain ja metsikölle. Kuvion puustotunnusten luotettavuusarviot saatiin k lähimmän naapurin vastaavien tunnusten kehitysennusteiden virheiden hajonnasta, joille oli ennustettu samantasoinen kasvu samanlaisilla puustotunnuksilla. Virhe saatiin kasvukoealalta mitatun ja MELAlla simuloidun kehityksen erona. Lähimpien naapureiden haussa käytetyt metsikkö- ja puustotunnukset ja tunnusten painot etsittiin monitavoiteoptimoinnilla. Menetelmää testattiin estimoimalla kunkin kuvion puustotunnuksien kehitysennusteiden luotettavuusarviot etsien lähimmät naapurit tutkimusaineistosta, josta poistettiin kulloinkin käsiteltävä kuvio. Menetelmän hyvyyttä tarkasteltiin vertaamalla puustotunnusten kasvuennusteiden toteutuneita keskivirheitä ja harhaa knn-menetelmän tuottamiin keskivirheiden ja harhan ennusteisiin. Lisäksi hyvyyttä arvioitiin tarkastelemalla keskivirheitä ja harhaa metsätyypeittäin ja pohjapinta-ala- ja ikäluokittain. Menetelmä toimi hyvin tutkimusaineistossa. Kuvioaineiston tietosisällöllä (SOLMU/TASO) ei ollut merkittävää vaikutusta tuloksiin. Menetelmää voidaan käyttää metsänomistajan päätöksenteon tukena ennusteiden luotettavuuden arvioinnissa. Luotettavuusarviot poistavat liian optimistiset kuvitelmat suunnittelulaskelmien paikkansa pitävyydestä. Menetelmää voidaan käyttää myös laskennallisessa ajantasaistuksessa päätettäessä, käytetäänkö kuviotiedoston ajantasaistusta kuvioittaisen inventoinnin tukena tai korvaamassa osittain uutta inventointitietoa.

  • Haara, Sähköposti: arto.haara@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6178, Tutkimusartikkeli
Perttu Anttila, Mikko Lehikoinen. Kuvioittaisten puustotunnusten estimointi ilmakuvilta puoliautomaattisella latvusten segmentoinnilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli 6178. https://doi.org/10.14214/ma.6178
Original keywords: inventointi; kuvioittainen arviointi; metsäsuunnittelu; ajantasaistus; hahmontunnistus; ilmakuvat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin yksittäisten latvusten segmentointiin ilmakuvalta perustuvan puustotunnusten arviointimenetelmän tarkkuus. Puuston arviointiin kehitetty tietokoneohjelma rajaa puiden latvukset puoliautomaattisesti, minkä jälkeen se laskee puustotunnukset malliketjulla. Puun rinnankorkeusläpimitta ennustettiin latvusalan perusteella, pituus rinnankorkeusläpimitan perusteella ja tilavuus rinnankorkeusläpimitan ja pituuden perusteella. Metsikkötunnukset saatiin kuvion kaikkien segmentoitujen puiden keskiarvoina ja summina. Ohjelmassa oli myös opetettava puulajintunnistusalgoritmi. Runkoluvun, pohjapinta-alan ja tilavuuden estimaatit olivat reiluja aliarvioita, mikä johtui osittain siitä, että aineistossa oli useita puuston tilavuudeltaan erittäin suuria kuvioita. Menetelmä osoittautui jatkotutkimuksen arvoiseksi, vaikka menetelmän tarkkuus ei tämän tutkimuksen perusteella riitäkään metsäsuunnittelussa tarvittavien lähtötietojen tuottamiseen.

  • Anttila, Sähköposti: perttu.anttila@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Lehikoinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6177, Tutkimusartikkeli
Pekka Hyvönen. Kuvioittaisten puustotunnusten ja toimenpide-ehdotusten estimointi k-lähimmän naapurin menetelmällä Landsat TM -satelliittikuvan, vanhan inventointitiedon ja kuviotason tukiaineiston avulla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli 6177. https://doi.org/10.14214/ma.6177
Original keywords: kuvioittainen arviointi; segmentointi; knn-menetelmä; Landsat TM; puustotunnukset; toimenpide-ehdotukset
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkasteltiin Landsat TM -satelliittikuvan käyttökelpoisuutta puustotietojen sekä toimenpide-ehdotusten estimoimiseksi metsikkökuvioille ja segmenteille ei parametrisella k-lähimmän naapurin menetelmällä (knn). Satelliittikuvan informaation ohella estimoinnissa hyödynnettiin vanhan inventoinnin mukaisia puustotietoja. Tutkimuksessa vertailtiin myös satelliittikuvan sävyarvoista eri tavoin laskettujen keskiarvojen tehokkuutta estimoinnissa. Estimoinnin tukiaineisto koostui 935 kuviosta ja kohdeaineisto 921 kuviosta.

Paras estimointitulos saatiin käyttämällä satelliittikuvan informaationa kuvioiden ydinosien keskiarvosävyjä ja kuvioiden reunaetäisyydellä painotettujen sävyarvojen keskiarvoja sekä vanhaa inventointitietoa. Puuston keskitilavuuden keskivirheeksi saatiin 42,1 % (51,6 m3 ha–1). Tarkimmin estimoitiin puuston keskiläpimitta (keskivirhe 32,3 % (5,4 cm)), sekä keskipituus (keskivirhe 34,1 % (4,6 m)). Nuorissa ja varttuneissa kasvatusmetsissä vastaavat keskivirheet olivat noin 10 %-yksikköä pienemmät kuin koko aineistossa keskimäärin. Segmenttiestimoinnissa suhteelliset keskivirheet olivat 10–15 %-yksikköä vastaavia metsikköestimointeja suuremmat.

Toimenpide-ehdotusten luokittelussa kasvatushakkuiden oikeinluokitusprosentiksi saatiin 61,3 % ja uudistamishakkuiden 64,1 %. Hoitotoimenpide-ehdotusten luokittelussa koko aineiston oikeinluokitusprosentti oli 71,2 %.

Tutkimuksessa testattu menetelmä tarjoaa nopean ja edullisen vaihtoehdon puustotunnusten ja toimenpide-ehdotusten tuottamiseksi esimerkiksi välialueiden suunnitteluun.

  • Hyvönen, Sähköposti: pekka.hyvonen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6242, Tutkimusartikkeli
Hannu Hökkä, Seppo Kaunisto, Kari T. Korhonen, Juhani Päivänen, Antti Reinikainen, Erkki Tomppo. Suomen suometsät 1951–1994. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 2B artikkeli 6242. https://doi.org/10.14214/ma.6242
Original keywords: inventointi; Valtakunnan metsien inventointi; laatu; puusto; kasvu; kunnostusojitus; suo; suometsät; hakkuut; uudisojitus; ojitus; tuhot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien kahdeksanteen inventointiin (VMI8, 1986–1994) perustuvat tiedot maamme suometsistä, soiden pinta-aloista ja niiden muutoksista VMI3:sta (1951–53) lähtien sekä analysoidaan muutosten syitä. Artikkelissa kuvataan suometsiin liittyviä VMI:n mittauksia, yleispiirteet tulosten laskennasta ja keskivirheen arviointimenetelmä. VMI8:n otantamenetelmää, maastomittauksia ja tulosten laskentaa on kuvattu aikaisemmin Etelä-Suomen julkaisuissa (Salminen 1993, Salminen ja Salminen 1998) sekä Pohjois-Suomen ja koko maan julkaisussa (Tomppo ym. 2001a). Tarkastelujaksolla soiden ala on pienentynyt 9,7 milj. ha:sta 8,9 milj. ha:iin, kun ojitetut ohutturpeiset suot ovat VMI:n luokituksen mukaan muuttuneet kivennäismaiksi tai siirtyneet muuhun maankäyttöluokkaan. VMI8:n mukaan ojitettuja soita on 4,6 milj. ha ja ojitettuja kivennäismaita 1,1 milj. ha. Ojitettujen soiden ala ei enää nouse, joten ojitusala jää 1950- ja 1960-lukujen metsäohjelmien suurimpia arvioita pienemmäksi.

Suometsätalouden vaikutukset soiden puuvarannon ja puuston kasvun lisäykseen ovat kuitenkin vähintään metsäohjelmien arvioiden suuruisia. 1950-luvun alussa puuvaranto oli kasvullisilla ja huonokasvuisilla metsä-maan soilla 252 milj. m3. VMI8:n mukaan puuvaranto on metsä- ja kitumaan soilla 377 milj. m3. Puuston vuotuinen kasvu on noussut 9,9 milj. m3:stä 17,4 milj. m3 :iin. VMI3:ssa soiksi luokiteltujen maiden puu-varannoksi arvioitiin VMI8:ssa 430 milj. m3 ja vuotuiseksi kasvuksi 20,1 milj. m3. Sekä puuvarannon että puuston vuotuisen kasvun suhteelliset lisäykset ovat 1950-luvun alun jälkeen olleet soilla selvästi suuremmat kuin kivennäismailla. Ojituksen lisäksi tähän vaikuttavat puustojen erilaiset lähtötilanteet, nykyisten ikärakenteiden erot sekä se, että soilla hakkuut ovat olleet vähäisempiä kuin kivennäismailla.

VMI8:ssa arvioitiin seuraavalla kymmenvuotiskaudella metsämaan soilla olevan erilaisia hakkuutarpeita 2,35 milj. ha, joista taimikonhoitoja ja ensiharvennuksissa on 1,38 milj. ha. Suometsien hakkuiden painopiste on siis vielä jonkin aikaa nuorissa metsissä. Kunnostusojituksen tarpeessa olevia soita on VMI8:n mukaan runsaat 1,5 milj. ha. Kymmenessä vuodessa toteutettuna se vastaa suurempaa vuotuista kunnostusojitustarvetta kuin kansallisessa metsäohjelmassa on esitetty. Puuntuotantoon soveltumattomia soita on ojitettu 450 000 ha, kun taas puuntuotantoon soveltuvaa ojittamatonta suota on 840 000 ha. Ojittamattomia soita on yhteensä 4,3 milj. ha.

  • Hökkä, Sähköposti: hannu.hokka@metla.fi (sähköposti)
  • Kaunisto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Päivänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Reinikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6865, Tutkimusartikkeli
Leena Leskinen, Jukka Tikkanen, Pekka Leskinen. Pohjoisten metsäkeskusten yhteistyöryhmät ja niiden osallistuminen alueellisten metsäohjelmien laadintaan. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 2 artikkeli 6865. https://doi.org/10.14214/ma.6865
Original keywords: osallistava suunnittelu; Lappi; kysely; yhteistyöverkosto; Pohjois-Pohjanmaa; Etelä-Pohjanmaa; Kainuu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Pohjoisten metsäkeskusten sidosryhmät jaoteltiin ryhmiin yhteistyön määrää, metsätalouden kehitystä ja alueellista metsäohjelmaa koskevien näkemysten perusteella. Metsäkeskusten ja sidosryhmien 1398 edustajalle lähetetyn kyselyn vastausprosentti oli 55.

Tulosten perusteella metsäkeskusten sidosryhmät voidaan jakaa kolmeen yhteistyöryhmään: kiinteään, kontaktimaiseen ja harvinaiseen. Metsäkeskukset ovat kiinteässä yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten ja metsäteollisuuden kanssa. Nämä ovat tyytyväisiä metsätalouden kehitykseen tähän mennessä ja tuntevat metsäohjelman hyvin. Metsähallituksen, ympäristöhallinnon, kuntien viranomaisten ja TE-keskusten kanssa yhteistyö on kontaktimaista. Nämä tuntevat alueellisen metsäohjelman hyvin ja enimmäkseen luottavat sen vaikuttavuuteen. Luontomatkailuyritysten, ympäristöjärjestöjen ja paliskuntien kanssa yhteistyö on harvinaista. Nämä tuntevat metsäohjelman huonoimmin ja se toteuttaa heikoimmin näiden tavoitteita.

Laadullisen analyysin perusteella voidaan erottaa neljä näkökulmaa metsien käytön ongelmiin:1) Perinteisen metsätalouden laiminlyönti, 2) puumarkkinoiden ja puunjalostuksen kehittymättömyys, 3) metsäluonnon suojelun laiminlyönti sekä 4) pienimuotoisen metsätalouden väheksyminen. Kiinteässä yhteistyöryhmässä näkökulmat 1) ja 2) nähtiin tärkeinä, kontaktimaisessa kaikki näkökulmat olivat esillä ja harvinaisessa korostuivat näkökulmat 3 ja 4.

  • Leskinen, Sähköposti: leena.leskinen@metla.fi (sähköposti)
  • Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6864, Tutkimusartikkeli
Jari Hynynen, Anneli Viherä-Aarnio, Risto Kasanen. Nuorten haapaviljelmien alkukehitys. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 2 artikkeli 6864. https://doi.org/10.14214/ma.6864
Original keywords: haapa; hybridihaapa; mustaversotauti; Populus tremula; Populus tremula x tremuloides; Venturia tremulae var. tremulae; pituuskehitys; taimikkotuhot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten haapaviljelmien alkukehitystä erilaisilla kasvupaikoilla ja erilaisissa kasvatustiheyksissä ja verrattiin hybridihaavan ja kotimaisen haavan kehitystä ja alttiutta mustaversotaudille istutusta seuranneiden 3–5 vuoden aikana.

Tutkimuksen aineiston muodostivat neljä vuosina 1997–99 perustettua kenttäkoetta, jotka sijaitsevat Lohjalla, Lapinjärvellä ja Pornaisissa. Kaksi viljelystä perustettiin metsämaalle (OMT) ja kaksi entiselle peltomaalle. Kokeissa vertailtiin neljää eri viljelytiheyttä (400, 800, 1200 ja 1600 tainta/ha), joita tutkittiin kolmella hybridihaapakloonilla sekä kotimaisen haavan siemensyntyisellä taimierällä.

Hybridihaapa osoittautui tavallista haapaa nopeakasvuisemmaksi. Pituuskasvu oli hybridihaavalla lähes 50% nopeampi kuin haavalla. Kolmen kasvukauden jälkeen hybridihaavan taimet olivat keskimäärin n. 180 cm:n pituisia, kun haavat olivat vastaavasti kasvaneet n. 120 cm:n pituisiksi. Kasvutulokset ovat saman suuntaisia kuin onnistuneilta haapaviljelyksiltä aikaisemmin saadut tutkimustulokset. Yhdellä muokkaamattomalle pellolle perustetulla koealueella puuston alkukehitys oli poikkeuksellisen hidasta taimien ollessa vain noin metrin pituisia kolmen kasvukauden jälkeen.

Taimituhoja esiintyi viljelyksillä vähän, koska viljelykset oli istutuksen yhteydessä suojattu nisäkästuhoja vastaan. Hybridihaavan taimet osoittautuivat elävyyden ja taimien elinvoimaisuuden osalta tavallista haapaa paremmiksi. Kuolleiden taimien osuus oli hybridihaavikossa keskimäärin 4,6% ja haavikoissa vastaavasti 14,2%.

Maastomittauksissa havaittiin mustaversotaudille tyypillisiä oireita; pieniä mustia lehtilaikkuja ja joitakin kuolleita versoja. Mustaverson oireiden esiintyminen vaihteli runsaasti koealueittain. Niitä todettiin merkitsevästi enemmän haavalla, keskimäärin 37%:lla taimista, mutta hybridihaavallakin 13%:lla taimista. Maastossa todetuista oireista huolimatta hybridihaavan lehdistä tai kuolleista versoista ei pystytty myöhemmin laboratoriossa eristämään mustaversotautia aiheuttavaa Venturia tremulae -sientä.

  • Hynynen, Sähköposti: jari.hynynen@metla.fi (sähköposti)
  • Viherä-Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6542, Tutkimusartikkeli
Mikko Hyppönen, Taito Kemppe. Maanmuokkauksen ja kylvön vaikutus mäntysiemenpuualan taimettumiseen Etelä-Lapissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 1 artikkeli 6542. https://doi.org/10.14214/ma.6542
Original keywords: mänty; luontainen uudistaminen; maanmuokkaus; kylvö; siemenpuu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön Rovaniemen maalaiskuntaan keväällä 1989, jolloin koeruudut hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa lohkojen määrä oli kolme. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Koe mitattiin 6, 10 ja 12 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Kokeen perustamiskeväänä Etelä- ja Keski-Lappiin saatiin hyvä männyn siemensato. Ylispuut poistettiin toisen ja kolmannen mittauksen välillä.

Vuonna 2000 12 kasvukauden jälkeen muokkauksesta männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin 3 500 kpl/ha, äestetyllä 7 200 kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä yhteensä 10 100 kpl/ha. Kehityskelpoisia männyntaimia oli vastaavasti 1 100 kpl/ha, 2 300 kpl/ha ja 2 700 kpl/ha. Kuusentaimet mukaan lukien kehityskelpoisia taimia oli yli 2 000 kpl/ha myös muokkaamattomalla alalla. Kehityskelpoisten männyntaimien keskipituus oli 12 kasvukauden jälkeen muokatuilla aloilla noin 130 cm ja muokkaamattomalla alalla noin 100 cm.

Mäntysiemenpuuala taimettui hyvin, kun maa muokattiin ja erityisesti kun maa muokattiin ja kylvettiin. Poikkeuksellisen hyvän siemensadon, kokeen suppeuden sekä edullisten ilmasto- ja kasvupaikkatekijöiden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen Lapin eteläosissa.

  • Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi (sähköposti)
  • Kemppe, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6541, Tutkimusartikkeli
Janne Väätäinen, Teijo Palander, Pertti Harstela. Puunhankinnan meno-paluukuljetusten optimointimalli. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 1 artikkeli 6541. https://doi.org/10.14214/ma.6541
Original keywords: kustannuslaskenta; kannattavuustarkastelu; operatiivinen suunnittelu; taktinen suunnittelu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä tutkimuksessa on selvitetty meno-paluukuljetuksien avulla puutavaran maantiekuljetusten kannattavuuden parantamista suomalaisen puunhankinnan ja ensisijaisesti sen taktisen suunnittelun näkökulmasta. Tutkimuksessa kehitettiin dynaamiseen puuvirtamalliin perustuva meno-paluukuljetukset huomioiva optimointimalli. Mallissa tiimien ja niitä ylemmän organisaatiotason kuljetustavoite formuloitiin myös meno-paluukuljetusvaihtoehdon avulla. Optimoinnin tulos oli kuljetussuunnitelma sekä meno-paluukuljetukset huomioivalla puuvirtamallilla, että vastaavalla puuvirtamallilla, joka huomioi pelkät menokuljetukset. Tulosten analyysi osoitti, että riittävästi yleistettynäkin meno-paluukuljetukset olivat kannattavia, koska kuljetussuunnitelmat olivat erilaisia ja samalla puunhankinnan kokonaiskustannukset alenivat. Jatkoanalyysissä taktiseen lähestymistapaan liitettiin myös operatiivisia piirteitä, jotta meno-paluukuljetusten leimikko- ja autokuormakohtaiset kustannusvaikutukset selvisivät. Tätä varten kuljetussuunnitelmille valittiin pystyvarannosta leimikot ja niiden puumääristä muodostettiin kuormat, joille laskettiin toteutuneet yksikkökustannukset. Tulosten perusteella meno-paluukuljetuksilla saavutettavat säästöt puutavarakuljetusten yksikkökustannuksissa voisivat varovaisen arvion mukaan olla 2–3 % ja optimistisen arvion mukaan 3,5–4,5 %. Yksittäisissä tapauksissa päästiin jopa 7 %:n positiivisiin kustannusvaikutuksiin.

  • Väätäinen, Sähköposti: teijo.palander@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Palander, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6163, Tutkimusartikkeli
Harri Hänninen, Heimo Karppinen, Ville Ovaskainen, Pekka Ripatti. Metsänomistajan uudistamiskäyttäytyminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 4 artikkeli 6163. https://doi.org/10.14214/ma.6163
Original keywords: metsäsuunnittelu; yksityismetsänomistus; taimikonhoito; metsänomistuksen tavoitteet; julkinen tuki; metsän uudistaminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsälöiden uudistusalojen varhais- ja jälkihoitotöiden toteutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Uudistusalan varhaishoidolla tarkoitetaan uudistusalan viljelyä ja täydennysistutusta, jälkihoidolla taimikon perkausta ja harvennusta sekä verhopuuston ja siemenpuiden poistoa. Hoitotöiden toteutuneen pinta-alan ja todetun tarpeen erotusta selitetään regressiomallien avulla. Aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna uusina piirteinä ovat hoitotarpeen ja selitettävän muuttujan entistä täsmällisempi määrittely sekä metsänomistuksen tavoitteiden kytkeminen käyttäytymismalliin. Tutkimus perustuu Kaakkois-Suomesta koottuun metsänomistaja-aineistoon ja koskee metsälöillä vuosina 1991–95 tehtyjä uudistamistöitä.

Tulosten mukaan omistajan tavoitteilla ja muilla ominaisuuksilla sekä julkisella tuella oli merkitystä uudistusalojen hoidolle. Varhaishoidon toteutumista edistivät alueen korkea kantohintataso, omistajan omatoimisuus ja taloudellisen turvallisuuden korostuminen omistajan tavoitteissa (vertailuryhmänä virkistystavoitteita korostavat). Heikentävästi vaikuttivat tilan metsäalan suuruus ja omistajan asuminen sijaintikunnan ulkopuolella. Uudistusalojen jälkihoitotöiden toteutumista edistivät omistajan omatoimisuus, tieto mahdollisuudesta saada julkista tukea sekä säännöllisten myynti- ja työtulojen tärkeys omistajalle. Julkisten tukien tuntemus siis edisti odotetusti uudistusalojen jälkihoitoa, mutta vaikutus niiden varhaishoitoon oli yllättävästi pikemminkin negatiivinen. Tämän mukaan tuki saattaa toivotun vaikutuksensa ohella ohjata metsänomistajia tekemään tuettua taimikonhoitoa osittain metsänviljelytöiden kustannuksella. Metsäsuunnitelmalla ei ollut vaikutusta uudistusalan hoitoon.

  • Hänninen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi (sähköposti)
  • Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ovaskainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6162, Tutkimusartikkeli
Matti Sirén, Vesa Tanttu. Pienet hakkuukoneet ja korjuri rämemännikön talvikorjuussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 4 artikkeli 6162. https://doi.org/10.14214/ma.6162
Original keywords: ensiharvennus; korjuujälki; hakkuukone; korjuri; turvemaat; kustannukset
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa vertailtiin pienten hakkuukoneiden ja korjurin työn tuottavuutta, korjuujälkeä ja työmenetelmiä rämemännikön ensiharvennuksessa. Hakkuukoneilla tutkittiin kahta menetelmävaihtoehtoa. Ensimmäisessä metsäkuljetusurat sijoitettiin ojien päälle ja ojalinjojen keskiväliin. Metsäkuljetusuraväli oli 20 metriä. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja tarvittaessa niiltä poikkeavilla pistourilla. Toisessa vaihtoehdossa metsäkuljetusurat sijoitettiin ainoastaan ojien päälle. Metsäkuljetusuraväliksi tuli tällöin 40 metriä. Metsäkuljetusurien väliin sijoitettiin kaksi hakkuu-uraa. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja hakkuu-urilla. Korjurilla ajouraväli oli 20 metriä.

Työn tuottavuus hakkuukoneilla oli keskimäärin 8,6–12,5 ja korjurilla 5,0 m3 tehotunnissa. Hakkuukoneilla työn tuottavuus käytettäessä 20 metrin ajouraväliä oli 9 % korkeampi kuin hakkuu-uramenetelmällä. Hakkuukoneilla vauriopuiden osuus jäävän puuston runkoluvusta oli 20 metrin uravälillä 2,7 % ja hakkuu-uramenetelmällä 5,9 %. Hakkuu-uramenetelmällä vauriopuiden osuus lähellä kapeita hakkuu-uria, joilla vain hakkuukone kulkee, oli 10,0 %. Luvut sisältävät myös metsäkuljetuksen vauriot. Korjurilla vaurioitui 2,2 % jäävästä puustosta. Jäävän puuston määrä vastasi kaikilla tutkituilla vaihtoehdoilla ohjeita. Hakkuu-uramenetelmällä jäävä puusto jakautui tasaisemmin kuin 20 metrin uravälillä.

Korjuukustannukset ja korjuujäljen seurauskustannukset sisältävää korjuun kokonaistaloutta verrattiin tutkituilla hakkuukone-kuormatraktoriketjun ajouravaihtoehdoilla. Korjuujäljen kustannukset laskettiin kiertoajalle. Nyt todetun korjuujäljen oletettiin toteutuvan myös 15 vuoden kuluttua tehtävässä toisessa harvennuksessa. Käytettäessä 20 metrin uraväliä korjuukustannukset olivat 3 685 mk/ha. Puustovaurioiden ja ajourien nykyarvo 3 %:n korolla oli 278 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmällä korjuukustannukset olivat 3 855 mk/ha ja korjuujäljen kustannukset vastaavasti 196 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmän käyttö on perusteltua laadultaan epätasaisissa männiköissä.

  • Sirén, Sähköposti: matti.siren@metla.fi (sähköposti)
  • Tanttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5862, Tutkimusartikkeli
Tuula Nuutinen, Hannu Hirvelä. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 2000–2029 Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 3B artikkeli 5862. https://doi.org/10.14214/ma.5862
Original keywords: hakkuumahdollisuusarvio; suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Pohjois-Karjalan metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2000–2029. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 6,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,4-kertaisesti vuosina 1995–1999 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 4,7 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla vajaat kaksi prosenttia vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 5,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Laskentakorkokannan, erilaisten hintaoletusten ja puuntuotannon rajoitusten vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen. Tuloksia verrattiin VMI9-hakkuuehdotusten perusteella simuloituihin hakkuumahdollisuuksiin.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa ratkaisevat sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

  • Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5861, Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri, Tarja Tuomainen. Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1966–2000. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 3B artikkeli 5861. https://doi.org/10.14214/ma.5861
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien metsänhoidollinen tila; metsien monimuotoisuus; metsäsertifiointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–2000 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen metsäkeskuksen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuodesta 1966 lähtien.

Metsien käyttö on ollut voimakasta tarkastelujaksolla, mutta samalla metsien hoitoa on tehostettu. Puuvaranto on noussut vuoden 1966 inventoinnin 118 milj. m3:stä 157 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 4,7 milj. m3:stä 7,2 milj. m3:iin. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kaikkien puulajien varanto ja kasvu ovat nousseet. Kuusen hakkuut ovat 1990-luvun lopulla ylittäneet kasvun, mutta sekä varanto että kasvu ovat nousseet VMI8:n ja VMI9:n välillä toisin kuin useilla muilla alueilla Etelä-Suomessa. Seuraavalla 10-vuotiskaudella voitaisiin hakkuita tehdä metsänhoidollisin perustein 936 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 307 000 ha.

Alle 60-vuotiaiden metsien ala on suurentunut, 61–80-vuotiaiden vähentynyt ja yli 80-vuotiaiden pysynyt likimain ennallaan VMI8:n ja VMI9:n välillä. Uudistuskypsiä ja varttuneita kasvatusmetsiä on vähemmän kuin tasaiset hakkuumahdollisuudet edellyttäisivät. Yli 100-vuotiaita kuusikoita on suhteessa hieman enemmän ja 41–60-vuotiaita vähemmän kuin vastaavan ikäluokan männiköitä. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,66 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Kuollutta puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 4,5 m3/ha, mikä on suurin VMI9:ssa tähän mennessä mitatuista metsäkeskuksittaisista keskiarvoista. Alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI, edellyttäen, että vuotuista taimikonhoidon alaa lisätään inventointia edeltäneen viiden vuoden keskimääräisestä alasta.

  • Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi (sähköposti)
  • Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6682, Tutkimusartikkeli
Veli-Matti Saarinen, Jukka Aarnio, Esa Uotila, Esa-Jussi Viitala. Metsätiehankkeen yksityistaloudellinen kannattavuus Etelä-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 3 artikkeli 6682. https://doi.org/10.14214/ma.6682
Original keywords: kannattavuus; metsätiet; metsänparannus; investoinnit
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin metsänparannusvaroilla rakennetun 21 metsätien yksityistaloudellinen kannattavuus ilman julkista tukea ja julkisen tuen kanssa. Aineisto koostui 1980-luvun puolivälissä Etelä-Suomeen rakennetuista alueteistä, ja tarkastelujaksona oli 30 vuotta.

Tieosakkaiden hyöty arvioitiin puunhankinnan sekä metsänhoito- ja perusparannustöiden kustannussäästöjen perusteella. Teiden vaikutuspiirissä toteutuneet hakkuut sekä metsänhoito- ja perusparannustyöt (11–15 vuoden aikana rakentamisen jälkeen) selvitettiin maastoarviointien ja aluesuunnitelmatietojen perusteella vuonna 1998. Loppujakson (15–19 vuotta) aikana saatavat kustannussäästöt arvioitiin tiekohtaisesti laskennallisten hakkuumahdollisuuksien perusteella. Kannattavuutta arvioitiin nykyarvomenetelmällä käyttäen 3 prosentin reaalista laskentakorkokantaa.

Kustannussäästöistä 94 % kertyi välittömästi tai välillisesti puunhankinnasta ja loput metsänhoito- ja perusparannustöistä. Tiekilometrin nykyarvo ilman julkista tukea oli 30 vuoden laskentajakson jälkeen keskimäärin selvästi negatiivinen (–34 000 mk) ja kannattavien teiden lukumäärä jäi kahteen. Julkisen tuen kanssa nykyarvo nousi selvästi ollen keskimäärin 13 000 mk/km. Kuitenkin joka kolmas tie oli edelleen yksityistaloudellisesti kannattamaton.

Yksittäisten tiehankkeiden kannattamattomuus johtui ennen muuta siitä, että rakennettu tie lyhensi kuljetusmatkoja vähän tai tien vaikutuspiirissä oli tehty vain vähäisiä hakkuita. Saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että uusien metsäteiden rakentamistarvetta tulisi tietiheysnormien ohella arvioida myös investointilaskelmin.

  • Saarinen, Sähköposti: veli-matti.saarinen@metla.fi (sähköposti)
  • Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6681, Tutkimusartikkeli
Jari Lindblad, Erkki Verkasalo. Teollisuus- ja kuitupuuhakkeen kuiva-tuoretiheys ja painomittauksen muuntokertoimet. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 3 artikkeli 6681. https://doi.org/10.14214/ma.6681
Original keywords: mittaus; hake; tiheys; painomittaus; muuntokertoimet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Vuosina 1999–2001 toteutetuissa tutkimuksissa määritettiin mänty- ja kuusisahahakkeen ja koivuvanerihakkeen sekä mänty-, kuusi-, koivu- ja haapakuitupuuhakkeen tehdas- ja suuraluekohtaiset kuiva-tuoretiheydet. Kuiva-tuoretiheyksistä laskettiin edelleen suositukset hakkeen kuivamassan ja kuorellisen/kuorettoman kiintotilavuuden väliselle muuntokertoimelle.

Teollisuushakeaineisto, yhteensä 647 näytettä, hankittiin yhdeksältä ja kuitupuuhakeaineisto, yhteensä 953 näytettä, 13 massa- tai paperitehtaalta ympäri Suomea. Mäntysahahakkeen toimittajien hankinta-alueet kattoivat lähes koko maan ja kuusisahahakkeella Oulun läänin eteläpuolisen osan maasta. Parrunveisto- ja koivuvanerihakkeen toimittajia oli kaksi. Männyn, kuusen ja koivun kuitupuuhakeaineisto oli maantieteellisesti kattava, haapakuitupuuhakeaineistoa kerättiin yhdeltä tehtaalta.

Mäntysahahakkeen kuiva-tuoretiheydessä oli selvä ero Etelä-Suomen (435 kg/m3) ja Pohjois-Suomen (407 kg/m3) välillä, minkä vuoksi ko. alueille suositellaan omia muuntokertoimia. Kuusisahahakkeella keskimääräinen kuiva-tuoretiheys oli 404 kg/m3 ja koivuvanerihakkeella 496 kg/m3; näille hakelajeille suositellaan Etelä-Suomeen yhtä muuntokerrointa.

Mäntykuitupuuhakkeella keskimääräinen kuiva-tuoretiheys oli Etelä-Suomessa 409 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 395 kg/m3. Ensiharvennusmännyllä tiheys oli 4–9 kg/m3 alempi kuin normaalimännyllä, ero oli verraten pieni. Kuusikuitupuuhakkeella kuiva-tuoretiheys oli Etelä-Suomessa 393 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 408 kg/m3; selluloosa- ja hiomokuitupuun välillä ei ollut eroa. Koivukuitupuuhakkeella tiheys oli Etelä-Suomessa 494 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 481 kg/m3. Haapahakkeen keskimääräinen tiheys oli 388 kg/m3.

  • Lindblad, Sähköposti: jari.lindblad@metla.fi (sähköposti)
  • Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6613, Tutkimusartikkeli
Tuula Nuutinen, Hannu Hirvelä. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1999–2028 Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 2B artikkeli 6613. https://doi.org/10.14214/ma.6613
Original keywords: hakkuumahdollisuusarvio; suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Etelä-Savon metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1999–2028. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 9,8 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,6-kertaisesti vuosina 1994–1998 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 6,2 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla viidenneksellä vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 6,3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 7,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Laskentakorkokannan, tuottoarvorajoituksen, puuntuotannon rajoitusten sekä uudistusaloille jätettyjen säästöpuiden vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen. Tuloksia verrattiin VMI9-hakkuuehdotusten perusteella simuloituihin hakkuumahdollisuuksiin.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa ratkaisevat sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

  • Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6612, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri, Tarja Tuomainen. Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 1966–2000. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 2B artikkeli 6612. https://doi.org/10.14214/ma.6612
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsäsertifiointi; metsien tila
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–2000 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Etelä-Savon metsäkeskuksen alue muodostettiin vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen metsäkeskuksen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuodesta 1966 lähtien.

Metsä- ja kitumaalla puuston keskitilavuus on 136 m3/ha ja vuotuinen keskikasvu 5,9 m3/ha/v. Puuvaranto on noussut vuoden 1966 inventoinnin 126 milj. m3:stä 170 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 5,99 milj. m3:stä 7,35 milj. m3:iin. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen männyn ja lehtipuiden sekä varanto että kasvu ovat nousseet, kuusen osalta molemmat ovat vähentyneet. Kuusivaltaisten metsien ikärakenteen muutokset selittävät kuusen kasvun alenemista. Muiden puulajien poistumat samoin kuin kokonaispoistuma ovat kuitenkin olleet kasvua pienempiä. Seuraavalla 10-vuotiskaudella voitaisiin hakkuita tehdä metsänhoidollisin perustein 833 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 230 000 ha.

Nuorten ja vanhojen metsien ala on lisääntynyt, keski-ikäisten vähentynyt. Metsien ikä- ja kehitysluokkajakauma antaa tasaiset hakkuumahdollisuudet. Männyn ja kuusen kehitysluokkajakaumat eivät poikkea toisistaan oleellisesti. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI9:n mukaan 0,6 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta ja kuollutta puuta metsä- ja kitumaalla keskimäärin 2,6 m3/ha. Alueen metsät täyttävät pääosin ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6500, Tutkimusartikkeli
Mikko Ylimartimo, Pertti Harstela, Kari T. Korhonen, Matti Sirén. Ensiharvennuskohteiden korjuukelpoisuus ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 2 artikkeli 6500. https://doi.org/10.14214/ma.6500
Original keywords: ensiharvennus; puunkorjuu; VMI; turvemaat; aluesuunnitelmat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) ehdotettujen ensiharvennuskohteiden korjuukelpoisuutta ojitetuilla turvemailla ja tutkittiin mahdollisuuksia korjuukelpoisuuden parantamiseksi. Lisäksi tarkasteltiin eri tietolähteissä, VMI:ssa ja aluesuunnitelmissa (AS), olevia eroavaisuuksia ensiharvennuskohteiden ominaisuuksista. Aineistona oli Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueelta 47 kpl VMI9:ssa mitattua metsikkökuviota, niiltä kerätty maastomittausaineisto sekä aluesuunnitelmatiedot.

Kohteiden korjuukelpoisuus osoittautui heikoksi. Koneellisessa korjuussa 6 % ja metsurikorjuussa 21 % kohteista alitti korjuukelpoisuusrajaksi asetetun kustannustason. Kun korjuukelpoisuusmittarina oli hakkuukertymä, korjuukelpoisten kohteiden osuus oli 38 %. Korjuukelvottomuuden syinä olivat lähinnä pieni rungon koko ja hakkuukertymä. Korjuukelpoisuuden parantamiseksi tutkitut vaihtoehdot eivät ratkaisevasti parantaneet korjuun edellytyksiä.

VMI:ssa ja aluesuunnitelmissa ehdotetut turvemaiden ensiharvennusten määrät ja hakkuukiireellisyysarviot vastasivat hyvin toisiaan. Sen sijaan tilavuusarvioissa oli merkittäviä poikkeamia. VMI:n ensiharvennusalat kuvaavat metsänhoidollista tarvetta ja tämän tutkimuksen mukaan vain pieni osa VMI:n ensiharvennusehdotuksista on taloudellisesti korjattavissa. Toisaalta ensiharvennusten tekeminen nopeuttaa metsiköiden järeytymistä ja siten parantaa tulevien hakkuiden kannattavuutta.

  • Ylimartimo, Sähköposti: mikko.ylimartimo@metla.fi (sähköposti)
  • Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Sirén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6434, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Tarja Tuomainen. Valtakunnan metsien 8. inventoinnin menetelmä ja tulokset metsäkeskuksittain Pohjois-Suomessa 1992–94 sekä tulokset Etelä-Suomessa 1986–92 ja koko maassa 1986–94. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 1B artikkeli 6434. https://doi.org/10.14214/ma.6434
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; ositettu systemaattinen ryväsotanta; suhde-estimointi; poron ravintokasvien biomassa
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien kahdeksannen inventoinnin (VMI8) Pohjois-Suomen otanta-asetelman suunnittelussa käytetty menetelmä, johdettu otanta-asetelma, maastomittaukset ja tuloslaskennan menetelmä.VMI8:n mukaiset metsävaratiedot esitetään Pohjois-Suomen alueelle metsäkeskuksittain 1.1.1998 voimaan tulleen metsäkeskusjaon mukaan. Koko maan VMI8:n tulokset esitetään erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomelle.

VMI8:n Pohjois-Suomen inventoinnin suunnittelussa käytettiin otannan simulointia satelliittikuvista ja maastomittauksista johdetun puuston tilavuuskartan avulla. Viidesosa koealoista mitattiin Pohjois-Suomessa pysyvinä. Taimikoiden puuston kuvausta muutettiin aikaisempaa monipuolisemmaksi metsien tulevien kehitysvaihtoehtojen simuloimiseksi.

Pohjois-Suomen metsä- ja kitumaan elävän puuston kuorellinen kannon yläpuolinen runkotilavuus oli VMI8:n mukaan 594 milj. m3, kun se VMI7:n mukaan oli samalla alueella 517 milj. m3. Käyttökelpoista kuollutta puuta oli lisäksi 25 milj. m3. Koko maassa elävän puuston runkotilavuus oli 1 890 milj. m3 ja käyttökelpoisen kuolleen puun tilavuus 35 milj. m3. Kuorellisen runkopuun keskimääräinen vuotuinen kasvu mittausta edeltäneenä viitenä täytenä kasvukautena oli noussut Pohjois-Suomessa VMI7:n 16,5 milj. m3:stä VMI8:ssa 19,2 milj. m3:iin. Koko maan puuston vastaava kasvu oli VMI8:n mukaan 77,7 milj. m3. Kolme neljännestä Pohjois-Suomen metsämaan metsistä oli mäntyvaltaisia. Taimikonhoitoa tai perkausta oli ehdotettu Pohjois-Suomessa inventointia seuraavalle 10-vuotiskaudelle 950 000 hehtaarille ja ensiharvennuksia 830 000 hehtaarille. Koko maan vastaavat luvut olivat 2,43 ja 2,37 milj. hehtaaria.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5817, Tutkimusartikkeli
Mari Toivonen, Teijo Palander, Pertti Harstela. Eräiden tiimiorganisaation rakenteiden vaikutus työnjohtajien yhteydenpitotapoihin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 1 artikkeli 5817. https://doi.org/10.14214/ma.5817
Original keywords: puunhankinta; ikärakenne; etäisyysrakenne; sähköiset neuvottelujärjestelmät; yhteydenpito
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä tutkimuksessa selvitettiin kirjallisella kyselyllä erään metsäteollisuusyrityksen työnjohtajien päätöksentekoon liittyvää yhteydenpitoa. Työnjohtajien vastauksista selvisi, että maantieteellisten etäisyyksien takia neuvotteluun liittyvään matkustamiseen kului lähes yhtä paljon aikaa kuin itse neuvotteluun. Työnjohtajien yhteydenpidossa ei ollut merkittäviä eroja eri ikäisten ja eri etäisyydellä esimiehestään toimivien työnjohtajien välillä. Organisaatiotasolla yhteydenpidossa käytettiin puhelinta ja sähköpostia, mutta tiimin sisäinen yhteydenpito oli pääasiassa kasvokkain tapaamista. Työnjohtajien mielestä sähköiset neuvottelujärjestelmät heikentäisivät ihmissuhteita, vuorovaikutusta ja yhteishenkeä, joiden tärkeyttä he korostivat. Sähköisillä yhteydenpitovälineillä voisi työnjohtajien mielestä kuitenkin olla käyttömahdollisuuksia kaikissa puunhankinnan toiminnoissa, mikäli ne saadaan teknisesti toimiviksi. Useimmin mainittiin kaukokuljetus, puunhankinnan suunnittelu, korjuu sekä tiedonvälitys.

  • Toivonen, Sähköposti: mari.toivonen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Palander, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5816, Tutkimusartikkeli
Mikko Hyppönen, Juha Hyvönen, Kari Mäkitalo, Niina Riissanen, Pentti Sepponen. Maanmuokkauksen vaikutus luontaisesti uudistetun männyntaimikon kehitykseen Lapissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 1 artikkeli 5816. https://doi.org/10.14214/ma.5816
Original keywords: mänty; luontainen uudistaminen; siemenpuuhakkuu; maanmuokkaus; uudistamistulos
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata erilaisten maanmuokkausmenetelmien vaikutusta siemenpuumenetelmällä luontaisesti uudistetun männyntaimikon tiheyteen, tilajärjestykseen ja kasvatuskelpoisuuteen sekä pituuskehitykseen ja laatuun. Menetelmät olivat piennarauraus, palleauraus, äestys, palleauraus ns. 0-asennossa ja muokkaamaton. Koejärjestelynä oli arvotut lohkot, jossa lohkojen määrä oli neljä. Koekentät sijaitsivat Ylitorniolla Länsi-Lapissa. Koe perustettiin vuonna 1979, jolloin käsittelylohkot hakattiin siemenpuuasentoon ja muokattiin. Koe mitattiin vuosina 1984, 1990 ja 1997.

Vuonna 1997, 18 kasvukautta kokeen perustamisen jälkeen, männyntaimia oli keskimäärin eniten piennaraurauksessa (4 100 kpl/ha). Vähiten taimia oli muokkaamattomalla alalla ja palleaurauksen 0-asennossa (2 300 kpl/ha) sekä lähes yhtä vähän äestyksessä (2 400 kpl). Kehityskelpoisten männyntaimien määrä oli niin ikään suurin piennaraurauksessa (2 100 kpl/ha), mutta pienin äestyksessä (1 300 kpl/ha). Kaikkien puulajien taimet mukaan luettuna kehityskelpoisten taimien lukumäärä oli kaikissa käsittelyissä keskimäärin vähintään 1 800 kpl/ha.

Taimikon aukkoisuus oli vuonna 1997 keskimäärin pienin piennaraurauksessa (8 %), lähes yhtä pieni äestyksessä (11 %) ja suurin muokkaamattomassa (20 %), kun tyhjien koealojen suhteellinen osuus laskettiin niiden koealojen perusteella, joilla ei ollut yhtään minkään puulajin kehityskelpoista tainta. Kehityskelpoisten taimien määrän ja aukkoisuuden perusteella määritettynä kaikkien käsittelyjen kaikki lohkot olivat kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään välttäviä.

Männyntaimikoiden valtapituuskehitys oli kahdella ensimmäisellä mittauskerralla lähes samanlainen kaikissa käsittelyissä. Vuonna 1997 menetelmien väliset erot olivat suurentuneet: piennaraurauksessa ja molemmissa palleaurauksissa valtapituus oli 260–280 cm, muokkaamattomassa ja äestyksessä 220–230 cm.

  • Hyppönen, Sähköposti: kari.makitalo@metla.fi (sähköposti)
  • Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Riissanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Sepponen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6455, Tutkimusartikkeli
Tuula Nuutinen, Hannu Hirvelä. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1999–2028 Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 4B artikkeli 6455. https://doi.org/10.14214/ma.6455
Original keywords: hakkuumahdollisuusarvio; suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Pirkanmaan metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkanmaan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1999–2028. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 6,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,7-kertaisesti vuosina 1994–98 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 3,9 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla vajaalla viidenneksellä vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 5,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Tukkipuun tienvarsihinnan järeyskorjauksen, laskentakorkokannan, tuottoarvorajoituksen ja puuntuotannon rajoitusten vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen. Tuloksia verrattiin VMI9-hakkuuehdotusten perusteella simuloituihin hakkuumahdollisuuksiin.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa ratkaisevat sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

  • Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6454, Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri, Tarja Tuomainen. Pirkanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1965–1999. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 4B artikkeli 6454. https://doi.org/10.14214/ma.6454
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsäsertifiointi; metsien tila
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pirkanmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1965–1999 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otanta-asetelmaa, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisussa (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Pirkanmaan metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuosien 1964–65 inventoinnista lähtien.

Puuston keskitilavuus metsä- ja kitumaalla on noussut 1960-luvun puolen välin 95 kuutiometristä hehtaarilla 1990-luvun lopun 135 kuutiometriin hehtaarilla ja keskikasvu 4,1 kuutiometristä 5,7 kuutiometriin hehtaarilla. Kokonaisvaranto on noussut 90 miljoonasta 127 miljoonaan kuutiometriin. Kuusen osuus puuvarannosta on 47 % ja männyn 35 %. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kasvu on noussut vain vähän. Männyn ja koivun kasvut ovat nousseet, mutta kuusen ja muiden lehtipuiden kasvut ovat laskeneet. Kuusen hakkuut ovat 1990-luvun lopulla ylittäneet kasvun, mikä yhdessä VMI8:aa alemman kasvun tason ja kuusivaltaisten metsien ikärakenteen muutoksen kanssa selittää kuusen kasvun alenemista. Muiden puulajien poistumat, samoin kuin kokonaispoistuma ovat kuitenkin olleet kasvua pienempiä. Uudistuskypsien metsien ala on laskenut ja metsien kehitysluokkajakauma on nyt lähellä tasaisten hakkuumahdollisuuksien mukaista jakaumaa. Männyn ja kuusen kehitysluokkajakaumat poikkeavat kuitenkin toisistaan. Erityisesti alle 50-vuotiaita kuusivaltaisia metsiä on vähän. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,7 % ja potentiaalisia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Valtakunnan metsien inventointiin perustuvat metsäsertifioinnin kriteerit ovat pääosin toteutuneet.

  • Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi (sähköposti)
  • Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6065, Tutkimusartikkeli
Mikko Kukkola, Pekka Nöjd. Kangasmetsien lannoitusten tuottama kasvunlisäys Suomessa 1950–1998. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 4 artikkeli 6065. https://doi.org/10.14214/ma.6065
Original keywords: typpi; kasvu; metsänlannoitus; kangasmetsä; Suomi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin vuosina 1950–1998 suoritettujen kangasmaiden lannoitusten vaikutusta metsien kasvuun Suomessa. Arvio perustuu Kukkolan ja Saramäen (1983) kasvulisäysmalliin, joka ennustaa lannoituksella saavutettavaa hehtaarikohtaista kasvureaktiota käyttäen lähtötietoina kasvupaikkaa ja puustoa kuvaavia tietoja sekä lannoitemäärää ja -lajia. Lisäksi lähtötietoina käytettiin metsätilastojen tietoja vuotuisista kangasmetsien lannoituspinta-aloista. Kangasmaiden lannoitusten arvioidaan lisänneen Suomen metsien kasvua yhteensä 16,2 miljoonaa kuutiometriä vuosina 1950–1998. Lisäys on kertynyt noin 35 vuoden aikana, sillä ennen vuotta 1965 metsänlannoitustoiminta oli vähäistä. Suurimmillaan vuotuinen kasvunlisäys oli 1970-luvun loppuvuosina, jolloin lannoitukset lisäsivät metsiemme kasvua noin miljoonalla kuutiometrillä vuosittain. Tutkimuksessa testattiin lisäksi laskelmassa käytettyjen lähtöoletusten vaikutusta lopputulokseen.

  • Kukkola, Sähköposti: mikko.kukkola@metla.fi (sähköposti)
  • Nöjd, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6064, Tutkimusartikkeli
Mikko Hyppönen, Juha Hyvönen. Ylispuustoisten mäntytaimikoiden syntyhistoria, rakenne ja alkukehitys Lapin yksityismetsissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 4 artikkeli 6064. https://doi.org/10.14214/ma.6064
Original keywords: alikasvos; mänty; luontainen uudistaminen; siemenpuuhakkuu; ylispuuhakkuu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin ylispuuhakkuuta varten leimattujen mänty-ylispuutaimikoiden syntyhistoriaa, rakennetta ja alkukehitystä silloisen Lapin metsälautakunnan alueen yksityismetsissä. Tarkoitusta varten inventoitiin 55 ylispuustoista mäntytaimikkoa linjoittaista ympyräkoeala-arviointia käyttäen.

Noin puolet (49 %) taimikoista oli syntynyt alikasvoksena ilman uudistamistarkoitusta ja 44 % luontaiseen uudistamiseen tähtäävän siemenpuuhakkuun tuloksena. Neljä taimikkoa (7 %) oli viljelty siemenpuuston alle. Alikasvostaimikoissa ylispuujaksojen aiempi käsittely oli useimmiten ollut epäsäännöllistä, eikä hakkuutapaa pystytty määrittelemään tavanomaisin hakkuuta kuvaavin termein.

Alikasvostaimikoiden tiheys, tilajärjestys ja kasvatuskelpoisuus eivät eronneet siemenpuuhakkuun tuloksena syntyneiden taimikoiden vastaavista taimikkotunnuksista. Siemenpuutaimikot olivat kuitenkin elinvoimaisempia, ja niiden pituuskehitys oli nopeampaa kuin alikasvostaimikoiden.

Noin neljännes taimikoista oli taimien keski-iän perusteella syntynyt ennen ylispuuston edellistä hakkuuta. Taimien ikävaihtelun perusteella taimikot olivat yleensä syntyneet pitkän ajan kuluessa. Siemenpuuhakkuun ja ylispuuhakkuun välinen aika oli siemenpuutaimikoissa keskimäärin 22 vuotta. Vastaava hakkuiden välinen aika alikasvostaimikoissa oli 33 vuotta. Muokkaus lyhensi uudistumisaikaa siemenpuutaimikoissa.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia käsityksiä, joiden mukaan männyn luontainen uudistumiskyky Lapissa on hyvä, ja mäntyalikasvokset ovat usein metsänuudistamiseen kelvollisia.

  • Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi (sähköposti)
  • Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6796, Tutkimusartikkeli
Tuula Nuutinen, Hannu Hirvelä. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1999–2028 Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 3B artikkeli 6796. https://doi.org/10.14214/ma.6796
Original keywords: hakkuumahdollisuusarvio; suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Hämeen-Uudenmaan metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1999–2028. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 8,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli lähes kaksinkertaisesti vuosina 1994–1998 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 4,9 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla vajaalla neljänneksellä vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 6,3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 6,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Korkokannan, tuottoarvorajoituksen, harvennusmallin ja puuntuotannon rajoitusten vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen. Tuloksia verrattiin VMI9-hakkuuehdotusten perusteella simuloituihin hakkuumahdollisuuksiin.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa ratkaisevat sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

  • Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6795, Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri. Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1965–99. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 3B artikkeli 6795. https://doi.org/10.14214/ma.6795
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsäsertifiointi; metsien tila
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1965–1999 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Tomppo ym. 1998). Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen metsäkeskuksen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuodesta 1965 lähtien. Hämeen-Uudenmaan alueella ovat puuston keskitilavuus, keskikasvu ja puuston kasvuprosentti maan korkeimpia. Metsä- ja kitumaalla keskitilavuus on 153 m3/ha ja keskikasvu 6,6 m3/ha/v. Kuusen osuus puuvarannosta on niinikään maan korkein 54 %.

Metsien käsittelytapojen muutos nosti puuston kasvua 1970-luvun alusta 1980-luvun puoliväliin. Poistuman jäätyä entiselle tasolle myös puuvaranto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun puolen välin 106 milj. m3:sta 146 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 4,9 milj. m3:sta 6,3 milj. m3:iin. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kasvu ei ole enää noussut, vaan päinvastoin laskenut lievästi. Kuusen kasvu on laskenut ja muiden puulajien kasvut ovat nousseet. Hakkuut ovat 1990-luvulla vilkastuneet, mutta viiden inventointia edeltäneen vuoden poistuma on edelleen näiden vuosien keskikasvua pienempi. Kuusen poistuma on aivan viime vuosina ylittänyt sen kasvun. Uudistuskypsien metsien ala on samalla laskenut ja metsien kehitysluokkajakauma on nyt lähellä suositusten mukaista. Metsien metsänhoidollinen tila ei ole huonontunut edellisestä inventoinnista. Myöskään metsien uudistamisen laiminlyönnit eivät ole lisääntyneet. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,6 % ja kaikkia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 11 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Valtakunnan metsien inventointiin perustuvat metsäsertifioinnin kriteerit ovat pääosin toteutuneet.

  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6054, Tutkimusartikkeli
Tapio Tilli, Ritva Toivonen, Anne Toppinen. Puun hintavaihteluiden alueellinen yhtenevyys Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 3 artikkeli 6054. https://doi.org/10.14214/ma.6054
Original keywords: puutavaralajit; kantohinnat; aluemarkkinat; yhteisintegroituvuusanalyysi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan puun hintavaihtelujen yhtenevyyttä viiden metsäkeskuksen alueella soveltaen niin sanottua yhden hinnan lakia ja Johansenin yhteisintegroituvuusanalyysia. Tarkoituksena on selvittää, muodostavatko tarkastellut alueet yhtenäisen markkina-alueen vai ovatko alueet eriytyneet alueellisiksi osamarkkinoiksi. Tulokset kertovat siitä, toimivatko Suomen puumarkkinat talousteoreettisessa mielessä tehokkaasti. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että mänty- ja kuusitukin hinnat ovat yhtenevät tarkasteltujen metsäkeskusten välillä, kun taas mänty- ja kuusikuidun hintavaihtelu oli jonkin verran erilaista eri alueilla. Tutkimukseen valituista metsäkeskuksista selvimmin muiden alueiden hintoihin vaikuttivat Etelä-Savo ja Lounais-Suomi.

  • Tilli, Sähköposti: tapio.tilli@ptt.fi (sähköposti)
  • Toivonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Toppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6149, Tutkimusartikkeli
Tuula Nuutinen, Hannu Hirvelä. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1998–2027 Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 2B artikkeli 6149. https://doi.org/10.14214/ma.6149
Original keywords: hakkuumahdollisuusarvio; suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Lounais-Suomen metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1998–2027. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella hakattavaksi Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella 8,4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli yli kaksinkertaisesti vuosina 1994–1998 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (runsas 3,6 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla yli neljänneksen vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 5,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,8 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Korkokannan ja tuottoarvorajoituksen vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa saattavat ratkaista sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

  • Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6148, Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri. Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1964–98. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 2B artikkeli 6148. https://doi.org/10.14214/ma.6148
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsien tila
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–1998 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Lounais-Suomen metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996 ja edelleen vuoden 1999 alussa, minkä vuoksi tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen alueen tulokset viidennestä inventoinnista lähtien. Lounais-Suomen alue poikkeaa maankäytöltään muusta Suomesta, metsätalouden maan osuus on pienin koko maassa (64 % maa-alasta). Erityisesti etelässä on viljelysmaiden osuus maa-alasta suuri. Silti metsätaloudella on tärkeä merkitys alueen elinkeinoelämälle. Metsäteollisuuden lisääntymien alueella lisää metsätalouden merkitystä.

Metsiä uudistettiin voimakkaasti 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin poistuma ylitti kasvun joinakin vuosina. Metsien käsittelytapojen muutos ja soiden ojitus alkoivat lisätä puuston kasvua. Poistuman jäätyä entiselle tasolle myös puuvaranto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun puolen välin 109 milj. m3:sta 146 milj. m3:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 3,8 milj. m3:sta 5,8 milj. m3:iin. Kuusen kasvu on laskenut 8. inventointiin verrattuna ja muiden puulajien kasvut ovat nousseet. Hakkuut ovat 1990-luvulla vilkastuneet, mutta poistumaa suurempi kasvu on lisännyt puuvarantoa edelleen. Kuusen poistuma on aivan viime vuosina ylittänyt sen kasvun. Sekä uudistuskypsiä metsiä että kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 1,2 % ja kaikkia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 11,4 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta.

  • Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi (sähköposti)
  • Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6012, Tutkimusartikkeli
Mikko Hyppönen. Ylispuiden korjuun vaikutus mäntytaimikoiden kasvatuskelpoisuuteen Lapissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 2 artikkeli 6012. https://doi.org/10.14214/ma.6012
Original keywords: mänty; luontainen uudistaminen; ylispuu; kasvatuskelpoisuus; korjuuvaurio; ajoura
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin ylispuiden korjuun vaikutuksia Lapin luontaisesti syntyneiden mäntytaimikoiden tiheyteen, aukkoisuuteen, pituuteen ja kasvatuskelpoisuuteen sekä eriteltiin ylispuuston korjuussa taimille syntyvien vaurioiden aiheuttajia ja laatua. Samalla tutkittiin ajourien määrää. Aineistona oli silloisen Lapin metsälautakunnan alueen yksityismetsien mänty-ylispuuleimikoista valittu 33 leimikon yhteispinta-alaltaan 80 hehtaarin otos, joka inventoitiin sekä ennen korjuuta että korjuun jälkeen vuosina 1991–1993.

Taimikoiden keskimääräinen tiheys oli ennen ylispuiden korjuuta 8 400 kpl/ha. Korjuun jälkeen vaurioitumattomia taimia oli keskimäärin 7 000 kpl/ha. Taimista vaurioitui noin 17 %. Kehityskelpoisten taimien määrä oli ennen korjuuta 2 100 kpl/ha ja korjuun jälkeen 1 700 kpl/ha. Vaurioituneista taimista 90 % oli vaurioitunut niin vakavasti, että ne olivat kehityskelvottomia. Suurin osa kehityskelvottomiksi vaurioituneista taimista oli katkennut.

Vaurioprosenttiin vaikuttivat voimakkaimmin hakkuukertymä ja ajouraverkon tiheys. Vauriomäärä oli sitä suurempi, mitä suurempi oli hakkuukertymä ja mitä tiheämpi ajouraverkko leimikkoon tehtiin. Suurin osa vaurioista (60 %) syntyi metsäkuljetuksen aikana ajouralla ja sen läheisyydessä.

Taimikoiden aukkoisuus lisääntyi korjuussa keskimäärin 8 %-yksikköä mitattuna tyhjien koealojen määrällä. Taimikoiden keskipituus pysyi korjuussa muuttumattomana. Taimikoiden pinta-alasta oli ennen korjuuta hyviä ja tyydyttäviä noin 80 %, korjuun jälkeen hieman alle 60 %. Kaikki taimikot pysyivät korjuussa kasvatuskelpoisina.

Ylispuiden korjuu Lapin luontaisesti uudistetuista mäntytaimikoista ei ole erityisen ongelmallista taimikoiden aukkoisuudesta huolimatta. Ajourien suunnitteluun ja korjuun toteutukseen on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota. Tutkimuksen päätulokset vastaavat suurelta osin aiempien korjuuvauriotutkimusten tuloksia. Ajourien suunnittelu ylispuuleimikoissa vaatii lisätutkimuksia.

  • Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metsakeskus.fi (sähköposti)
artikkeli 6011, Tutkimusartikkeli
Risto Heikkilä. Männyn istutustaimikoiden metsänhoidollinen tila hirvivahingon jälkeen Etelä-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 2 artikkeli 6011. https://doi.org/10.14214/ma.6011
Original keywords: mänty; hirvituhot; runkoviat; laatukasvatus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Männyntaimikoiden kehityskelpoisuutta metsänomistajalle korvatun hirvivahingon jälkeen arvioitiin Etelä-Suomessa tehdyssä inventoinnissa. Osassa taimikoita tiedettiin hirvien aiheuttaneen tuhoja, ja osa oli samoilta alueilta valittuja kontrollitaimikoita. Merkittävää hirvituhoa todettiin 26 %:ssa kaikista tutkituista männyistä, joita oli keskimäärin 1 502 kpl/ha. Hirvet olivat tuhonneet täysin keskimäärin 6 % männyistä. Kasvavista männyistä 8 %:ssa oli suuria vielä ulkoisesti näkyviä runkovikoja. Lähes joka neljännen männyn (rungon sisäiset viat mukaan lukien) laatu oli huomattavasti heikentynyt. Hirvituhon suhteen hyvälaatuisia istutettuja sekä korvaavia, luontaisesti syntyneitä mäntyjä oli noin 1 100 kpl/ha. Hirvituhon vuoksi vikaantuneita mäntyjä, jotka tulisi poistaa ensiharvennuksessa, oli noin 300 kpl/ha. Kaikki luontaisesti syntyneet kuuset ja koivut mukaan lukien hyvälaatuisia puita oli lähes 1 500 kpl/ha. Puuston tiheys oli tällöin lähes 2 000 kpl/ha. Kasvu- ja laatutappiosta korvatuissa vahinkotaimikoissa oli merkittävää hirvituhoa noin kolmasosassa kaikista männyistä, uudelleen metsitetyissä taimikoissa 18 %:ssa ja kontrollitaimikoissa 17 %:ssa. Istutusvirheestä johtuva vinotyvisyys alensi runkojen laatua 16 %:ssa istutustaimista. Varttuneet männyntaimikot ovat merkityksellisiä hirvien ravinnonkäytölle, sillä sekä alikasvoksia että mäntyjen sivuoksia oli yleisesti käytetty ravinnoksi. Kontrollitaimikot osoittavat, etteivät kaikki hirvivahingot tule korvausten piiriin. Suurin osa runkotuhoista oli jäämässä sisäisiksi, tukkipuuston arvoa myöhemmin heikentäviksi vioiksi. Ellei ensiharvennuksessa poisteta huonolaatuisia puita, sahausvaiheessa havaittavat laatutappiot saattavat olla samaa suuruusluokkaa kuin hirvivahingoista samoissa metsiköissä jo maksetut korvaukset.

  • Heikkilä, Sähköposti: risto.heikkila@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6311, Tutkimusartikkeli
Hannu Hirvelä. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1997–2027 Rannikon metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 1B artikkeli 6311. https://doi.org/10.14214/ma.6311
Original keywords: hakkuumahdollisuusarvio; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; suurin kestävä hakkuukertymä; Rannikon metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Rannikon metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1997–2027. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin koeala- ja puutiedoista muodostettuja laskelma-aineistoja.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittää hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella Rannikon metsäkeskuksen alueella yhteensä 5,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa: Etelärannikon alueella 2,9 ja Pohjanmaan alueella 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Tämä kertymätaso on Etelärannikon alueella 2,5-kertainen ja Pohjanmaan alueella 2,2-kertainen vuosina 1987–1996 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (1,1 ja 1,3 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentää puuntuotantoon käytettävissä olevan metsä- ja kitumaan puuvarantoa vuosikymmenessä Etelärannikon alueella 21 ja Pohjanmaan alueella 24 prosenttia nykyisestä. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto on vastaavasti 2,1 ja 1,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan käyttöpuumäärän arvio ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella on Etelärannikon alueella 2,2 ja Pohjanmaan alueella 1,9 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Laskelmissa ei otettu huomioon mm. metsiköiden sijaintia suhteessa toisiinsa tai käyttöpisteisiin, eikä näiden tekijöiden vaikutusta puustamaksukykyyn tai puun kysyntään. Nämä tekijät yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa saattavat kuitenkin ratkaista sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

  • Hirvelä, Sähköposti: hannu.hirvela@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6310, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri, Juha Heikkinen, Helena Henttonen. Skogstillgångarna inom Kustens skogscentral och deras utveckling 1965–98. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 1B artikkeli 6310. https://doi.org/10.14214/ma.6310
Original keywords: skogstillgångar; skogarnas tillväxt; skogarnas mångfald; riksskogstaxeringen; skogarnas tillstånd
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

I föreliggande publikation presenteras på den nionde riksskogstaxeringen (RST9) grundade uppgifter om skogstillgångarna inom Kustens skogscentral och förändringar inom dessa 1965–1998, samt ges en analys av orsakerna till förändringarna. Ytterligare ges en allmän beskrivning av samplingsmetoden i artikeln. Taxeringens samplingsdesign, fältmätningarna och uträkningen av resultaten utvecklades särskilt för den nionde taxeringen. En redogörelse för metoden har getts i samband med publiceringen av resultaten för Södra Österbotten (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Kustens skogscentral bildades av de svenskspråkiga tidigare skogsnämnderna Helsingfors och Österbotten. Dessa områden skiljer sig från varandra såväl ifråga om växtbetingelser som beståndsstruktur. Därför analyseras även resultaten för regionerna Sydkusten och Österbotten separat. Vardera regionen präglas av ett maritimt klimat. Ett för region Österbotten speciellt drag är dessutom den snabba landhöjningen.

I region Österbotten har det bedrivna skogsbruket varit intensivare än i region Sydkusten. Det framgår t.ex. av den större andelen unga skogar. Inom vardera området har såväl virkesreserven som tillväxten ökat från 1960-talet. Inom Sydkusten har virkesreserven ökat från 42 milj. m3 till 56 milj. m3 och inom Österbotten från 40 milj m3 till 50 milj. m3. Samtidigt har virkesförrådets årliga tillväxt ökat inom Sydkusten från 1,6 milj. m3 till 2,1 milj. m3 och inom Österbotten från 1,5 milj. m3 till 2,1 milj. m3. Man måste dock iaktaga att träd av dimensioner under 2,5 cm har mätts först från och med den sjunde taxeringen. Jämfört med den föregående taxeringen har tillväxten sjunkit med 10 % i region Sydkusten och ökat med 10 % i region Österbotten. Kring medlet av 1990-talet har avverkningarna blivit livligare, men tillväxten har fortsättningsvis varit större än avgången vilket lett till att virkesförrådet ytterligare ökat. Förekomsten av i skogslagen avsedda särskilt viktiga livsmiljöer är ganska hög inom Sydkusten och uppgår till 8,8 % av skogs- och tvinmark samt impediment, men utan klass berg i dagen bara till 1,5 %. Andelen av lagobjekt inom Österbotten är 3,4 %. Allmänna klasser där är mossar och berg i dagen.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6910, Tutkimusartikkeli
Esa Uotila, Esa-Jussi Viitala. Tietiheys metsätalouden maalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 1 artikkeli 6910. https://doi.org/10.14214/ma.6910
Original keywords: metsätiet; tietiheys; kuljetusmatka; tieverkko
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin metsätalouden käyttöön sopivan tiestön määrä Maanmittauslaitoksen kartta-aineiston avulla. Vertailuaineistona käytettiin Tielaitoksen ja metsäorganisaatioiden tietilastoja. Tulosten mukaan sellaisia autoteitä, jotka sijaintinsa ja leveytensä puolesta soveltuvat metsäkuljetuksen päättymiseen ja puutavaran varastointiin kaukokuljetusta varten, on noin 270 000 kilometriä. Näistä alle puolet on aikanaan rakennettu metsäteiksi.

Metsätalouden maahan suhteutettuna teitä on Etelä-Suomessa keskimäärin 16,5 metriä ja kolmen pohjoisimman metsäkeskuksen alueella 5,7 metriä hehtaaria kohti. Etelä-Suomessa tulos on ympärivuotista puunkorjuuta palvelevan tiestön osalta yliarvio, sillä osa pienimmistä autoteistä on kantavuudeltaan liian heikkoja etenkin roudattoman ajan kuljetuksille. Nykyisellä tietiheydellä puutavara on Etelä-Suomessa keskimäärin 260 metrin päässä tiestä, ja todellinen metsäkuljetusmatka on 310–480 metriä. Pohjois-Suomessa metsäkuljetusmatka on noin 800 metriä.

Nykyiset metsäkuljetusmatkat ovat lähellä asetettuja tavoitteita. Jatkossa tienrakentamisen julkisen tuen painopiste tulisi suunnata selvästi nykyisen tieverkoston kunnossapitoon ja perusparannukseen.

  • Uotila, Sähköposti: esa.uotila@metla.fi (sähköposti)
  • Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6909, Tutkimusartikkeli
Antti Wall, Eero Kubin. Maanmuokkaustavan ja maalajin vaikutus männyn hajakylvön onnistumiseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 1 artikkeli 6909. https://doi.org/10.14214/ma.6909
Original keywords: metsänuudistaminen; kylvö; tilajärjestys
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin männyn hajakylvöalojen taimettumista, taimien tilajärjestystä ja pituuskehitystä hieno- ja karkearakeisilla mailla. Maanmuokkaustavat olivat auraus ja äestys sekä näille vertailuna käsin tehty laikutus. Aurausaloilla siementä kylvettiin muokkausjälkeen 1 kg/ha ja äestysaloilla 0,5 kg/ha.

Aurausalojen taimitiheys oli kolmen vuoden ikäisissä kylvöissä keskimäärin 12 200 kpl/ha ja äestysalojen 6 300 kpl/ha. Taimien tilajärjestys oli muokkausjäljessä ryhmittäinen, mutta taimettomien kohtien osuus oli yleensä vähäinen. Taimien tiheyden ja tilajärjestyksen perusteella arvioituna hajakylvö antoi hyvän uudistamistuloksen. Vertailuna käytetty ruutukylvö kuokkalaikkuun sen sijaan yleensä epäonnistui. Taimien keskipituus oli aurausjäljessä 9 cm, äestysjäljessä 7 cm ja laikuissa 6 cm. Auraus ja äestys olivat uudistusalojen taimettumisen kannalta samanarvoisia. Maalajilla ei ollut merkittävää vaikutusta taimettumiseen. Tulokset ovat lupaavia ajatellen hajakylvön käyttämistä myös suhteellisen hienojakoisilla mailla.

  • Wall, Sähköposti: antti.wall@metla.fi (sähköposti)
  • Kubin, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6216, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri, Juha Heikkinen, Helena Henttonen. Ålands skogar och deras utveckling 1963–1997. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 4B artikkeli 6216. https://doi.org/10.14214/ma.6216
Original keywords: riksskogstaxering; RST; skogstillgångar; skogarnas tillväxt; beståndsvårdsläget; skogarnas mångfald
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

I denna artikel presenteras resultaten för den nionde riksskogstaxeringen (RST9) på Åland. Förändringar i resultat från början av sextiotalet samt deras orsaker granskas och analyseras. Ytterligare presenteras metoderna för sampling, fältmätningar och resultatberäkning i stora drag. En mera detaljerad beskrivning av mätningar och resultatberäkning ingår i en tidigare utkommen artikel, med inventeringsresultaten från södra Österbotten (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Mätningar och placering av provytorna ändrades i syfte att effektivisera den nionde inventeringen. Ålands landskapsstyrelse finansierade delvis inventeringen, vilket möjliggjorde en uppmätning av dubbla tätheten provytor jämfört med till exempel Syd-Västra Finland.

Ålands areal är liten och präglad av talrika öar och skärgård. Riksskogstaxeringen har från sin första början inkluderat Åland. Skogsbruket spelar en ganska viktig roll på Åland. Virke exporteras till bl. a. Sverige och några sågverk finns också i landskapet. Virkesförrådet ökade kontinuerligt från början av sextiotalet, från 7,2 mill. m3, ända fram till den åttonde inventeringen (1986) till 9,8 mill. m3. Förrådet har sedermera minskat. Virkesförrådet är enligt den nionde inventeringen (1997) 9,3 mill. m3, d.v.s. en minskning motsvarande 6 % har skett. (Skillnaden är dock ungefär samma som ett enkelt medelfel i RST9.) Tillväxten har samtidigt ökat från 0,27 mill. m3 till 0,32 mill. m3. Åland tillhör den Hemiboreala vegetationszonen och är särskilt rikt ur biologiskt mångfaldshänseende.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6215, Tutkimusartikkeli
Hannu Hirvelä, Kari Härkönen. Uppskattningar av avverkningsmöjligheterna inom landskapet Åland åren 1997–2026. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 4B artikkeli 6215. https://doi.org/10.14214/ma.6215
Original keywords: avverkningsberäkning; största uthålliga avverkningsvolym; avverkningsmöjligheter; MELA-programmet; den nionde riksskogstaxeringen; Åland
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Målet för föreliggande undersökning var att utreda avverkningsmöjligheterna åren 1997–2026 inom landskapet Åland. Avverkningsberäkningarna gjordes med MELA-programmet. Som underlag för beräkningarna användes provyte- och träddata från den nionde riksskogstaxeringen.

Inom landskapet Åland kan det enligt de rekommendationer Skogsbrukets utvecklingscentral Tapio gett för behandlingen av skog avverkas 0,51 miljoner kubikmeter virke per år i avverkningsmogna bestånd och bestånd som närmar sig avverkningsmogenhet. Den här avverkningsvolymen under den första tioårsperioden motsvarar en nivå som är 2,5 gånger så stor som i genomsnitt avverkade volymer under åren 1987–1996 (0,20 miljoner kubikmeter gagnvirke per år). Ett totalt utnyttjande av avverkningsmöjligheterna under tioårsperioden skulle dock innebära en 43 procent minskning av virkesreserven på den skogs- och tvinmark som står till virkesproduktionens förfogande. Avverkningsmöjligheterna under den därpå följande tioårsperioden skulle vara 0,20 miljoner kubikmeter per år. Vill man öka avverkningarna från nuvarande nivå utan att avverkningsmöjligheterna minskar i framtiden bör en del av det nuvarande avverkningsbara beståndet sparas för kommande årtionden. Den största uthålligt årligen avverkningsbara volymen gagnvirke under perioden 1997–2006 uppskattas till 0,26 miljoner kubikmeter. Den årligen uttagbara virkesvolymen beräknas förbli på den här nivån under hela den trettio år långa period den aktuella utredningen gäller.

De presenterade uppskattningarna av avverkningsmöjligheterna skall inte ses som prognoser för virkesutbudet eller för hur framtiden sannolikt kommer att se ut. T.ex. beståndens lokalisering i relation till varandra eller potentiella virkesförbrukningsplatser har inte beaktats i kalkylerna, ej heller dessa faktorers effekter på virkesbetalningsförmågan eller efterfrågan på virke. Trots det kan dessa faktorer tillsammans med skogsägarnas egna mål och av samhället ställda mål i sista hand avgöra om den virkesproducerande skogen minskar, om ungskogen blir oskött, om torvmarkernas virke inte tas tillvara och om avverkningarna inte inriktas på de avverkningsmognaste bestånden.

  • Hirvelä, Sähköposti: hannu.hirvela@metla.fi (sähköposti)
  • Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6273, Tutkimusartikkeli
Vesa Leppänen, Kalle Kärhä, Teijo Palander. Työnjohtajien ryhmäpäätöksenteko ja tiimityö puunhankintaorganisaatioissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 4 artikkeli 6273. https://doi.org/10.14214/ma.6273
Original keywords: puunhankinta; päätöstukijärjestelmät; ryhmäpäätöksenteko; tiimityö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin työnjohtajien ryhmäpäätöksentekoa ja sen yleisyyttä neljässä, suuressa puunhankintaorganisaatiossa vuonna 1995. Tarkastelun tekee mielenkiintoiseksi se, että osassa organisaatioista (Yritykset 1–3) oltiin jo vaiheittain siirrytty tiimiorganisaatioon, kun toisaalta yhdessä organisaatiossa (Yritys 4) oltiin vasta tutkimushetkellä siirtymässä tiimiorganisaatioon. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin työnjohtajien kokemia puutteita heidän organisaatioidensa tietokonepohjaisissa päätöstukijärjestelmissä. Työnjohtajat arvioivat joka kolmannen päätöksen olevan ryhmäpäätös; puolet ryhmässä tehdyistä päätöksistä oli yhteisymmärryksessä tehtyjä päätöksiä. Tulokset osoittivat myöskin ryhmäpäätöksenteon olevan selvästi yleisempää tiimityöhön siirtyneissä yrityksissä (Yritykset 1–3) kuin siihen siirtymättömässä (Yritys 4). Täten tiimityöhön siirtyneet organisaatiot ovat onnistuneet lisäämään työnjohtajien ryhmäpäätöksentekoa. Työnjohtajat toivat esille useita uusia toimintoja, joihin olisi hyödyllistä kehittää päätöstukijärjestelmiä heidän päätöksentekonsa tukemiseen; työnjohtajien tarjoamista toiminnoista painottuivat asiakastyytyväisyyteen, ja laajemmin asiakkaan käyttäytymiseen liittyvät toiminnot (tehtaiden ja puunmyyjien asiakastyytyväisyyden seuranta, metsänomistajan puunmyyntihalukkuuden ennustaminen, markkinointipanostusten suuntaaminen). Onnistuneet, nykyaikaiset tietokoneavusteiset päätöstukijärjestelmät voisivat entisestään tehostaa työnjohtajien jokapäiväistä päätöksentekoa.

  • Leppänen, Sähköposti: kalle.karha@metla.fi (sähköposti)
  • Kärhä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Palander, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6272, Tutkimusartikkeli
Jyrki Hytönen. Pellonmetsityksen onnistuminen Keski-Pohjanmaalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 4 artikkeli 6272. https://doi.org/10.14214/ma.6272
Original keywords: mänty; koivu; pellonmetsitys; tekninen laatu; tuhot; viat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin pellonmetsityksen onnistumista Keski-Pohjanmaalla. Inventoitu otos koostui 7–8- ja 15–16-vuotiaista mäntytaimikoista (40 kpl) ja 16–17-vuotiaista rauduskoivutaimikoista (14 kpl). Pellot ryhmiteltiin kivennäis-, multa-, ja turvemaan peltoihin. Yleisin maanmuokkausmenetelmä oli pallekyntö. Vanhemmista mäntytaimikoista oli täydennysviljelty 50 % ja nuoremmista 70 %.

Pahimmat tuhonaiheuttajat olivat hirvi, kasvuhäiriöt ja sienitaudit. Hirvien ja vesojen aiheuttamia tuhoja oli enemmän turvemailla kuin kivennäismailla. Vesoja oli keskimäärin 17 500 kpl/ha, mutta taimikoiden välinen vaihtelu oli erittäin suuri (30–56 000 kpl/ha). Ojien kunto oli huono. Pahimmat vikaisuudet olivat erilaiset latvakasvaimen häiriöt. Kasvatuskelpoisia taimia oli turvepelloilla vähemmän kuin kivennäismaan pelloilla. Koivikoissa oli turvemaalla 410 ja kivennäismaalla 620 alkuperäistä istutustainta hehtaarilla. Nuoremmissa männiköissä oli turvemaalla 950 ja kivennäismaalla 1 040 ja 15–16-vuotiaissa männiköissä turvemailla 640 ja kivennäismailla 1 040 kasvatuskelpoista alkuperäistä istututainta hehtaarilla. Erityisesti luontaiset hieskoivun taimet, vaikkakin olivat ryhmittyneet ojien varteen, täydensivät taimikoita merkittävästi. Luonnontaimien ansiosta kasvatuskelpoisten taimien määrä nousi keskimäärin yli 800 kpl/ha. Taimitiheys ja aukkoisuus huomioonottaen suurin osa taimikoista oli kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään tyydyttäviä. Huonoimmin oli onnistunut rauduskoivun viljely, erityisesti turvemaiden pelloille.

  • Hytönen, Sähköposti: jyrki.hytonen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6271, Tutkimusartikkeli
Kaarlo Kinnunen. Tukkimiehentäin tuhojen kemiallinen ja mekaaninen torjunta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 4 artikkeli 6271. https://doi.org/10.14214/ma.6271
Original keywords: mänty; maanmuokkaus; tukkimiehentäi; Hylobius; taimilaji
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tukkimiehentäin (Hylobius abietis L.) tuhojen yleisyyttä ja torjuntamahdollisuuksia tutkittiin kolmena peräkkäisenä vuotena perustetuissa kokeissa puolukkatyypin kangasmaalla Pohjois-Satakunnassa. Kohteena olivat männyn istutustaimet. Kemiallisen ja mekaanisen suojauksen välillä ei ollut selvää eroa. Kaksi- tai kolmivuotiaina istutettujen taimien elossaolo oli keskimäärin 20 prosenttiyksikköä parempi kuin yksivuotiaiden. Muokkaus paransi taimien elossapysymistä keskimäärin 12 prosenttiyksikköä. Muokatulla maalla tukkimiehentäin torjunnalla saatiin keskimäärin vain viiden prosenttiyksikön parannus taimien elossapysymiseen, muokkaamattomalla maalla sen sijaan 20 prosenttiyksikön parannus. Istutettaessa kookkaita taimia muokatulle maalle, tukkimiehentäin torjunta ei ole yhtä välttämätöntä kuin pieniä taimia muokkaamattomalle maalle istutettaessa.

  • Kinnunen, Sähköposti: kaarlo.kinnunen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6727, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Kari T. Korhonen, Helena Henttonen, Antti Ihalainen, Tiina Tonteri, Juha Heikkinen. Kymen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1966–98. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3B artikkeli 6727. https://doi.org/10.14214/ma.6727
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsien tila
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Kymen metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–1998 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Kymen metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, minkä vuoksi tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen alueen tulokset viidennestä inventoinnista lähtien. Alue on poikkeuksellinen koko maassa, koska sinne on keskittynyt suuri osa maan puunjalostuskapasiteetista. Metsäteollisuus käytti Kymen metsäkeskuksen alueella vuonna 1997 kotimaista raakapuuta 11,48 milj. m3 ja tuontipuuta 4,66 milj. m3 sekä sahahaketta ym. yli 4 milj. m3. Koko maan metsäteollisuuden puunkäyttö oli 64,20 milj. m3. Laajan teollisuuskapasiteetin vuoksi alueen metsät ovat olleet tehokkaassa käytössä. Metsiä hakattiin 1950- ja 1960-luvuilla yli kestävän suunnitteen. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolle tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun puolen välin 78 milj. m3:sta 113 milj. m3:iin (45 %). Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 3,44 milj. m3:sta 4,88 milj. m3:iin (42 %). Hakkuut ovat 1990-luvulla vilkastuneet, mutta poistumaa suurempi kasvu on lisännyt varantoa edelleen. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on 1,2 % ja kaikkia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 6,8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6726, Tutkimusartikkeli
Hannu Hirvelä. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1997–2026 Kymen metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3B artikkeli 6726. https://doi.org/10.14214/ma.6726
Original keywords: hakkuumahdollisuusarvio; suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Kymi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Kymen metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1997–2026. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella hakattavaksi Kymen metsäkeskuksen alueella 6,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Tämä kertymätaso on yli kaksinkertainen vuosina 1987–1996 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (3,1 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hakkaaminen kuitenkin pienentäisi puuvarantoa vuosikymmenessä viidenneksellä nykyisestä ja toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi vain 4,0 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio on 4,6 miljoonaa kuutiometriä vuosina 1997–2006 ja sen ennakoidaan saavuttavan 5,2 miljoonan kuutiometrin tason kahden seuraavan vuosikymmenen kuluessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Laskelmissa ei otettu huomioon mm. metsiköiden sijaintia suhteessa toisiinsa tai käyttöpisteisiin, eikä näiden tekijöiden vaikutusta puustamaksukykyyn tai puun kysyntään. Nämä tekijät yhdessä metsänomistajien omien tai yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa saattavat kuitenkin ratkaista sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta turvemailta ja ensiharvennuskohteilta sekä kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

  • Hirvelä, Sähköposti: hannu.hirvela@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6850, Tutkimusartikkeli
Juha Ikäheimo, Antti Asikainen. Polttohakkeen tuotantomenetelmien tuottavuus ja kustannukset. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3 artikkeli 6850. https://doi.org/10.14214/ma.6850
Original keywords: logistiikka; haketus; metsäenergia
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa verrattiin neljän eri hakkeen tuotantomenetelmän tuottavuutta ja kustannuksia. Tämän tutkimuksen yhteydessä tehtiin vuoden mittaiset seurantatutkimukset kahdesta koneesta. Välivarastohakkureista tutkimuksessa seurattiin R9700 Future-hakkuria. Toinen seurantatutkimus tehtiin Moha-monitoimihakkurista, joka mahdollistaa hakkuutähteiden haketuksen palstalla ja hakkeen kuljetuksen käyttöpaikalle samalla yksiköllä. Tutkimuksessa käytettiin lisäksi VTT Energian aiemmin tekemien Chipset-palstahakkurin ja Evolution-välivarastohakkurin seurantatutkimuksien tuloksia.

Future-välivarastohakkuri osoittautui seurantatutkimuksessa teknisesti luotettavaksi ja toimivaksi. Ongelmaksi Futuren seurannassa havaittiin kuuma korjuuketju, joka aiheutti odotuksia sekä hakkurille että hakeautolle. Moha-monitoimihakkurin tekninen luotettavuus ja toimivuus oli seurantatutkimuksessa koneen prototyyppiluonne huomioon ottaen hyvä.

Kustannusvertailussa Moha-monitoimihakkuriin perustuva puupolttoaineen tuotantomenetelmä osoittautui halvimmaksi alle 25 kilometrin kaukokuljetusmatkoilla. Chipset-palstahakkuriin perustuva hakkeen tuotantomenetelmä oli edullisin yli 25 kilometrin kuljetusmatkalla. Myös Evolution- ja Future-välivarastohakkureiden kilpailukyky parani kuljetusmatkan pidentyessä.

Varastojen kokoa kasvattamalla voidaan välivarastohakkureiden tuottavuutta nostaa merkittävästi. Välivarasto- ja palstahaketuksessa korostuu toiminnan organisoinnin, erityisesti kuljetusten järjestelyjen, merkitys tuotantomenetelmän tuottavuuteen ja kustannuksiin. Tehtäessä valintaa eri tuotantomenetelmien välillä on otettava huomioon paikalliset olosuhteet aina lämpölaitoksen sijainnista saatavilla olevaan raaka-aineeseen saakka.

  • Ikäheimo, Sähköposti: juha.ikaheimo@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Asikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6849, Tutkimusartikkeli
Antti Asikainen, Jaakko Nuuja. Palstahaketuksen ja hakkeen kaukokuljetuksen simulointi. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3 artikkeli 6849. https://doi.org/10.14214/ma.6849
Original keywords: logistiikka; simulointi; palstahaketus; metsäenergia
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa mallitettiin palstahaketuksen ja hakkeen kaukokuljetuksen muodostama energiapuun toimitusketju. Haketuksen ja kaukokuljetuksen kustannuksia tutkittiin simulointimallin avulla. Haketus suoritettiin palstahakkurilla ja hake kuljetettiin vaihtokonttiautolla, täysperävaunullisella tai puoliperävaunullisella hakeautolla. Lisäksi mallitettiin ketju, jossa puoliperävaunullinen hakeauto ajoi lisäksi turvetta.

Ketjujen ominaisuudet selvitettiin aiemmin tehtyjen hakeharvesteria ja hakeautoja koskevien tutkimusten pohjalta. WITNESS-simulointiohjelmistolla rakennettiin simulointimallit joiden perusteella ketjujen ominaisuuksia vertailtiin. Haketettavien kohteiden tiedot luotiin TASO-laskennan kuviotietojen perusteella.

Simulointitulosten perusteella koneiden välinen kiinteä vuorovaikutus oli merkittävä tekijä kokonaiskustannusten muodostumisessa. Sekä hakeharvesterin että hakeauton ajasta kului huomattava osa odotuksiin, mikä nosti korjuun kokonaiskustannuksia.

Laaditut simulointimallit tulee sovittaa toimivaan yritysympäristöön ja suorittaa simulointimalleille yksityiskohtaisemmat herkkyysanalyysit, jotta malleja voitaisiin käyttää päätöksenteon apuvälineinä. Simulointimallien tarkkuutta voidaan parantaa käyttämällä hyväksi laajempia tutkimuksia ketjun koneiden ominaisuuksista.

  • Asikainen, Sähköposti: antti.asikainen@joensuu.fi (sähköposti)
  • Nuuja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6848, Tutkimusartikkeli
Pekka Tamminen. Maaperätunnusten maastoarvioinnin tarkkuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3 artikkeli 6848. https://doi.org/10.14214/ma.6848
Original keywords: VMI; maalaji; maaperä; kivisyys; humuskerros; maastoarviointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkastellaan Metsäntutkimuslaitoksen valtakunnan metsien inventoinnin ja maantutkimuksen kenttäryhmien arvioimien maaperätunnusten vastaavuutta ja suhdetta mittaustuloksiin 8. inventoinnin 488 pysyvällä näytealalla.

Inventointiryhmien silmävarainen kivisyysarvio kuvasi huonosti pintamaan kivisyyttä. Inventoinnissa vähäkivisiksi arvioidut maat sisälsivät painamismenetelmän mukaan 30 % ja kiviset ja erittäin kiviset maat yhtä paljon, 54 %, kiviä.

Inventointiryhmän neljään mittaukseen perustunut arvio orgaanisen kerroksen paksuudesta poikkesi maantutkimuksen ryhmän keskimäärin 20 mittaukseen perustuneesta arviosta enintään 2 cm 75 %:ssa ja enintään 5 cm 95 %:ssa tapauksia. Orgaanisen kerroksen laadun (puuttuu, kangashumus, turve, multa) inventoinnin ja maantutkimuksen ryhmät arvioivat samaksi keskimäärin 90 %:ssa tapauksia. Turpeen ja mullan osalta vastavuus oli huonompi, 43 ja 40 %, kun maantutkimuksen ryhmän arviota pidettiin oikeana.

Kivennäismaan raekoostumuksen arviointi onnistui sekä inventoinnin että maantutkimuksen ryhmiltä tyydyttävästi. Inventointiryhmät arvioivat keskimääräisen raekokoluokan (5 luokaa) lajittuneiden maiden osalta oikein enintään yhden luokan virheellä 94 %:ssa tapauksia. Maantutkimuksen ryhmät arvioivat keskimääräisen raekokoluokan (7 luokkaa) oikein enintään yhden luokan virheellä 90 %:ssa tapauksia. Ryhmien arviot kivennäismaan lajittuneisuudesta vastasivat toisiaan 81 %:ssa tapauksia.

Saatuja tuloksia arvioitaessa on otettava huomioon, että koska inventoinnin ryhmät arvioivat maaperätunnukset näytealan sisältä (r = 9,77 m) ja maantutkimuksen ryhmät arvioivat tunnukset ja ottivat maanäytteet näytealan kehältä, niin ryhmien arvioiden erilaisuus voi johtua osaksi edellä kuvatusta eripaikkaisuudesta. Lisäksi mitattuihinkin tunnuksiin sisältyy merkittäviä otanta- ja analyysivirheitä.

  • Tamminen, Sähköposti: pekka.tamminen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6661, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Kari T. Korhonen, Alpo Aarnio, Arto Ahola, Juha Heikkinen, Tarja Tuomainen. Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1967–96. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2B artikkeli 6661. https://doi.org/10.14214/ma.6661
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsien tila
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1967–1996 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä ja tuloslaskennasta sekä maastomittaukset niiltä osin kuin ne poikkeavat aiemmin julkaistuista Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen mittauksista. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu yksityiskohtaisesti Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä.

Pohjois-Savon metsiä uudistettiin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa voimakkaasti. Puuvaranto laski tuolloin lievästi. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolla tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun lopun 113 milj. m3:sta 152 milj. m3:iin eli 35 %. Puuston kasvu on samaan aikaan noussut 5,31 milj. m3:sta 6,92 milj. m3:iin. Hakkuut ovat viime vuosina vilkastuneet, joten varannon lisäys ei ole ollut enää yhtä nopeaa kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Pohjois-Savon metsien kasvupaikat ovat viljavia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä on sen vuoksi suhteellisen paljon.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ahola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6660, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Kari T. Korhonen, Alpo Aarnio, Arto Ahola, Antti Ihalainen, Juha Heikkinen, Tarja Tuomainen. Keski-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1967–96. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2B artikkeli 6660. https://doi.org/10.14214/ma.6660
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsien tila
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Keski-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1967–1996 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä ja tuloslaskennasta sekä maastomittaukset niiltä osin kuin ne poikkeavat aiemmin julkaistuista Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen mittauksista. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu yksityiskohtaisesti Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä.

Puuntuotannon voimaperäistäminen alkoi Keski-Suomessa aikaisemmin kuin muualla maassa. Metsiä uudistettiin 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa voimakkaasti. Puuvaranto laski tuolloin lievästi. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolle tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun lopun 113 milj. m3:sta 159 milj. m3:iin eli 41 %. Puuston kasvu on samaan aikaan noussut 5,11 milj. m3:sta 6,90 milj. m3:iin. Hakkuut ovat viime vuosina vilkastuneet, joten varannon lisäys ei ole ollut enää yhtä nopeaa kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Keski-Suomen metsien kasvupaikat ovat kohtalaisen viljavia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä on sen vuoksi suhteellisen paljon.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ahola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6659, Tutkimusartikkeli
Hannu Hirvelä, Tuula Nuutinen, Olli Salminen. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1996–2025 Keski-Suomen ja Pohjois-Savon metsäkeskusten alueilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2B artikkeli 6659. https://doi.org/10.14214/ma.6659
Original keywords: hakkuumahdollisuusarvio; suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Keski-Suomi; Pohjois-Savo
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Keski-Suomen ja Pohjois-Savon metsäkeskusten alueiden hakkuumahdollisuudet vuosille 1996–2025. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin koeala- ja puutiedoista muodostettuja metsäkeskuskohtaisia laskelma-aineistoja.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten mukaan hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella hakattavaksi Keski-Suomessa 8,8 ja Pohjois-Savossa 8,5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Tämä kertymätaso on kummankin metsäkeskuksen alueella lähes kaksinkertainen vuosina 1987–1996 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna: Keski-Suomessa 4,6 ja Pohjois-Savossa 4,5 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien kuitenkaan vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio on Keski-Suomessa 6,2 ja Pohjois-Savossa 5,9 miljoonaa kuutiometriä vuosina 1996–2005 ja sen ennakoidaan saavuttavan Keski-Suomessa 6,9 ja Pohjois-Savossa 6,4 miljoonan kuutiometrin tason kahden seuraavan vuosikymmenen kuluessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Laskelmissa ei otettu huomioon mm. metsiköiden sijaintia suhteessa toisiinsa tai käyttöpisteisiin, eikä näiden vaikutusta puustamaksukykyyn tai puun kysyntään. Nämä tekijät yhdessä metsänomistajien omien tai yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa saattavat kuitenkin ratkaista sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta turvemailta ja ensiharvennuskohteilta sekä kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

  • Hirvelä, Sähköposti: hannu.hirvela@metla.fi (sähköposti)
  • Nuutinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6120, Tutkimusartikkeli
Seppo Huurinainen. Bikarbonaatti ja kasvualustan ravinteisuus turve- ja puristenesteanalyyseissä männyn paakkutaimilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli 6120. https://doi.org/10.14214/ma.6120
Original keywords: Pinus sylvestris; taimitarhat; lannoitus; ravinneanalyysi; puristenesteet; bikarbonaatti
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Kahden metsätaimiturpeen happamuutta ja ravinnepitoisuutta seurattiin kahden vuoden ajan turve- ja puristenesteanalyysillä männyn paperikennotaimien kasvatuksessa. Ensimmäisenä vuonna taimia lannoitettiin samalla tavoin (N 9,7, P 2,7 ja K 13,9 g/m2). Toisena vuonna lannoitus eriytettiin kolmelle tasolle (tavoitejohtokykyarvot 1. taso: 0,4–0,8, 2. taso: 0,9–1,4 ja 3. taso: 1,5–2,5 mS/cm). Ensimmäisenä vuonna puristenesteen pH-arvot vaihtelivat 4,9:stä 5,5:een ja olivat toisena vuonna selvästi korkeampia nousten syksyllä 6,1:een. Turpeen pH-arvot olivat 0,3–0,6 pH-yksikköä puristenesteestä mitattuja arvoja korkeampia.

Puristenesteen bikarbonaatti (HCO3 )-pitoisuudet olivat ensimmäisenä vuonna alhaisia (26–43 mg/l) mutta nousivat toisena vuonna aina 240 mg/l:aan. Pitoisuudet olivat sitä korkeampia mitä voimakkaammin taimia lannoitettiin, minkä vuoksi bikarbonaattipitoisuuden ja johtokyvyn välinen riippuvuus oli melko voimakas. Puristenesteen bikarbonaattipitoisuus ei ilmentänyt turpeen pH:ta eikä sillä voida korvata pH-mittausta. Tutkimuksen perusteella bikarbonaattimääritystä ei kannata sisällyttää turpeen puristenesteanalyysiin.

Turpeesta uuttamalla ja puristenesteestä suoraan analysoitujen makroravinnepitoisuuksien väliset riippuvuudet olivat melko voimakkaat fosforilla ja kaliumilla, mutta typellä riippuvuus oli alhainen. Puristenesteen johtokyky oli korkeimmillaan voimakkaimman lannoitusjakson jälkeen heinäkuussa, mutta turvelietoksesta mitattu johtoluku saavutti maksiminsa neljän viikon viiveellä elokuussa. Tämän eriaikaisuuden vuoksi johtoluvun ja johtokyvyn välinen riippuvuus oli heikko.

Puristenesteanalyysin tulokset vaikuttivat turveanalyysin tuloksia luotettavammilta nimenomaan typen kohdalla, mutta aineisto ei suppeutensa vuoksi soveltunut eri menetelmien paremmuuden vertailuun.

  • Huurinainen, Sähköposti: seppo.huurinainen@pp.inet.fi (sähköposti)
artikkeli 6119, Tutkimusartikkeli
Tuija Sievänen, Pertti Ruuska. Suomalaisten asenteet virkistyspalvelujen maksullisuuteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli 6119. https://doi.org/10.14214/ma.6119
Original keywords: virkistyskäyttö; ulkoilu; virkistyspalvelut; maksuhalukkuusasenne
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Julkisten virkistyspalvelujen maksullisuus on noussut keskustelun kohteeksi viime aikoina. Tässä artikkelissa tarkastellaan suomalaisten asenteita siitä, miten julkisten virkistyspalvelujen kustannukset pitäisi kattaa. Suurin osa suomalaisista kannattaa nykyistä käytäntöä, että kunnat ja valtio tarjoavat luonnon virkistyskäyttöä varten palveluja kansalaisille edelleen pääosin maksuttomasti. Yhteiskunnan varoja toivottiin käytettävän sellaisten virkistyspalvelujen kehittämiseen, joita on aikaisemminkin hoidettu yhteisin varoin. Virkistyspalvelujen maksullisuuteen suhtautuminen oli kuitenkin jokseenkin myönteistä. Yrittäjät, ylemmät toimihenkilöt ja hyvätuloiset olivat muita valmiimpia maksamaan palveluista. Nuoret, vähän koulutetut, pienituloiset ja kaupungissa asuvat kannattivat selvimmin kokonaan yhteiskunnan tarjoamia maksuttomia virkistyspalveluja. Artikkelissa pohditaan, miten virkistyspalvelujen maksullisuus mahdollisesti vaikuttaa ko. palvelujen tarjontaan ja miten maksullisuus vaikuttaa eri väestöryhmien virkistäytymismahdollisuuksiin. Virkistyskäytön maksullisuudella on sekä taloudellisia että hyvinvointi- ja ympäristövaikutuksia, joita tulee tarkkaan punnita ennen kuin uusia periaatteellisia muutoksia virkistyspalvelujen kustannusten jakamisessa tehdään.

  • Sievänen, Sähköposti: tuija.sievanen@metla.fi (sähköposti)
  • Ruuska, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6118, Tutkimusartikkeli
Sannamaija Rasi, Anne Toppinen, Riitta Hänninen. Ekonometrinen malli Britannian ja Saksan paperin kulutukselle. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli 6118. https://doi.org/10.14214/ma.6118
Original keywords: paperi; kulutus; hintajousto; tulojousto; Britannia; Saksa; yhteisintegroituvuus; virheenkorjausmallit
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa analysoidaan Suomen tärkeimpien vientimaiden, Britannian ja Saksan, sanomalehtipaperin sekä paino-ja kirjoituspaperin kulutusta ekonometristen mallien avulla. Estimoinneissa käytettiin pitkän ja lyhyen aikavälin vaikutukset erottelevaa Englen ja Grangerin kaksivaiheista yhteisintegroituvuusanalyysia ja aikasarja-aineistoa vuosille 1960–94. Muuttujien havaittiin olevan epästationaarisia ja yhteisintegroituneita. Lyhyen aikavälin malleissa tulojen kasvulla oli verrattain suuri ja merkitsevä vaikutus paperin kulutukseen. Hintajoustot olivat pieniä eivätkä useinkaan osoittautuneet tilastollisesti merkitseviksi. Tämän perusteella tuotteen hinta ei juuri lainkaan vaikuta sanomalehtipaperin tai paino- ja kirjoituspaperin kulutukseen lyhyellä aikavälillä. Virheenkorjausmallin perusteella näyttää siltä, että Britanniassa sopeudutaan sanomalehtipaperin kulutuksen muutoksiin Saksaa hitaammin. Tuloksena saatuja paperin kulutuksen hinta- ja tulojoustoja voidaan käyttää hyväksi laadittaessa ennusteita Suomen metsäteollisuuden viennille.

  • Rasi, Sähköposti: anne.toppinen@metla.fi (sähköposti)
  • Toppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6117, Tutkimusartikkeli
Esa-Jussi Viitala, Esa Uotila. Optimaalinen tietiheys yksityismetsätalouden kannalta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli 6117. https://doi.org/10.14214/ma.6117
Original keywords: metsätiet; optimitietiheys; optimaalinen metsäkuljetusmatka
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitetään, mikä on optimaalinen tietiheys nykyisillä tienrakennus- ja metsäkuljetuskustannuksilla yksityismetsissä. Peruslaskelman oletuksilla laskettuna se on Etelä-Suomessa 10,5 metriä hehtaaria kohti, jolloin keskimääräiseksi metsäkuljetusmatkaksi muodostuu 560 metriä. Pohjois-Suomessa, eli kolmen pohjoisimman metsäkeskuksen alueella, optimaalinen tietiheys on selvästi alhaisempi eli 6,1 m/ha ja keskimääräinen lähikuljetusmatka vastaavasti 980 metriä. Herkkyysanalyysien mukaan tulokset ovat vakaita: tietiheys voi Etelä-Suomessa vaihdella välillä 7–16 m/ha ja Pohjois-Suomessa välillä 4–9 m/ha ilman, että syntyy merkittäviä, yli 10 prosentin lisäkustannuksia.

  • Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi (sähköposti)
  • Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6116, Tutkimusartikkeli
Harri Hyppänen. Eriaikaiset ilmakuvat metsäkuvioiden muutosten tunnistamisessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli 6116. https://doi.org/10.14214/ma.6116
Original keywords: kuvioittainen arviointi; numeeriset ilmakuvat; muutostunnistus; kuvankäsittely; paikkatietojärjestelmä
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa on esitetty menetelmä erotuskuvatekniikan soveltamisesta numeerisille ilmakuville sekä testattu menetelmän luotettavuus metsässä tapahtuneiden muutosten tunnistamiseksi. Kuviokartan ja erotuskuvan avulla tulkittiin muuttuneet kuviot ja tulkinnan tuloksia verrattiin maastossa kartoitettuihin muutoksiin. Tulosten mukaan menetelmällä on luotettavasti tulkittavissa esimerkiksi maanmuokkaukset ja päätehakkuut. Lievemmät muutokset, kuten harvennukset, eivät menetelmällä erottuneet.

  • Hyppänen, Sähköposti: harri.hyppanen@metsaliitto.fi (sähköposti)
artikkeli 6440, Tutkimusartikkeli
Kyösti Konttinen. Lyhytpäiväkäsittely lehtikuusten taimien kasvatuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli 6440. https://doi.org/10.14214/ma.6440
Original keywords: lyhytpäiväkäsittely; siperianlehtikuusi; Larix sibirica; kanadanlehtikuusi; Larix laricina; euroopanlehtikuusi; Larix decidua; olganlehtikuusi; Larix gmelinii var. olgensis; käsittelyjakson pituus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Lyhytpäiväkäsittelyn vaikutusta tutkittiin siperianlehtikuusen (Larix sibirica Ledeb.), kanadanlehtikuusen (L. laricina (Du Roi) C. Koch), euroopanlehtikuusen (L. decidua Miller) ja olganlehtikuusen (L. gmelinii var. olgensis (Henry) Ostenf. & Syrach Larsen) yksivuotiaiden paakkutaimien kasvun päättymiseen, karaistumiseen, taimien rakenteeseen ja käsittelyä seuraavan kasvukauden kasvuun. Käsittelyjakso oli kaikilla puulajeilla 3 viikkoa (29.7.–19.8.) ja päivänpituus 8 tuntia. Lisäksi siperianlehtikuusella käytettiin myös jaksoittaista kolmen viikon käsittelyä (5 vrk + 5 vrk + 5 vrk, päivä lyhennettiin vain 5 päivänä viikossa), 2 viikon ja 1 viikon käsittelyä. Taimien karaistumista seurattiin vesipitoisuusmittauksin ja altistamalla ne kasvatuskaapissa –10 °C:n lämpötilaan 27.8., 6.9., 18.9. ja 2.10. ja mittaamalla vaurioituneen rangan osan pituus. LP-käsittely pysäytti kaikkien lajien pituuskasvun, lisäsi taimien tanakkuutta ja aikaisti karaistumista puulajista riippuen 2–4 viikkoa. LP-käsittely lisäsi siperianlehtikuusen ja kanadanlehtikuusen pituuskasvua käsittelyä seuraavana kasvukautena, mutta 13 % siperianlehtikuusen LP-taimien päätesilmuista ei puhjennut seuraavana kasvukautena. Siperianlehtikuusella 2 viikon LP-käsittely antaa riittävän pakkaskestävyyden jo syyskuun alussa. LP-käsittelystä on Suomen olosuhteissa suurin hyöty euroopanlehtikuusen ja olganlehtikuusen kasvatuksessa, jotka eivät muuten ehdi karaistua ja päättää kasvuaan.

  • Konttinen, Sähköposti: kyosti.konttinen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6439, Tutkimusartikkeli
Seppo Rouvinen, Jari Varjo, Kari T. Korhonen. GPS-paikannuksen tarkkuus metsässä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli 6439. https://doi.org/10.14214/ma.6439
Original keywords: VMI; GPS; differentiaalikorjaus; satelliittipaikannus; metsikkökoeala
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

GPS (Global Positioning System) -paikannuksen tarkkuutta testattiin kahdessa eri aineistossa ja kahdella eri laitteistolla. Kiteen aineistossa, joka käsitti 63 koealaa, käytettiin kahdeksankanavaista vastaanotinta ja suuremmassa, VMI-aineistossa oli käytössä yksikanavainen vastaanotin.

Tulokset osoittavat, että käytettäessä differentiaalikorjausta päästään metsäoloissa tarkkoihin tuloksiin. Erot karttamittauksiin ovat muutaman metrin luokkaa 8-kanavaisella vastaanottimella, mutta huomattavasti suuremmat 1-kanavaisella vastaanottimella. Korjaussignaalia ja 8-kanavaista vastaanotinta käytettäessä saadaan sijaintitietoa, joka on riittävän tarkkaa esimerkiksi satelliittikuvatulkinnassa käytettäväksi. Tutkimuksen aineistoissa metsikön puulaji, puuston pituus, pohjapinta-ala tai muut puustotunnukset eivät vaikuttaneet paikannuksen tarkkuuteen merkitsevästi. Ongelmia satelliittipaikannuksessa voi sen sijaan aiheuttaa se, ettei GPS-vastaanotin saa signaalia riittävän monesta satelliitista kaikkialla metsässä.

  • Rouvinen, Sähköposti: seppo.rouvinen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Varjo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6438, Tutkimusartikkeli
Timo Kärki, Kalle Eerikäinen, Jaakko Heinonen, Kari T. Korhonen. Harmaalepän (Alnus incana) tilavuustaulukot. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli 6438. https://doi.org/10.14214/ma.6438
Original keywords: harmaaleppä; tilavuustaulukot; kuorimallit
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa esitetään harmaalepän tilavuusmalli yhtälön ja taulukoiden muodossa. Lisäksi tutkimuksessa esitetään kuoren osuuden malli ja dimensiovaatimusten mukaan lasketut tukkitilavuuden taulukot. Tukkitilavuudet vaihtelevat huomattavasti dimensiovaatimusten mukaan. Eri dimensiokriteerejä vertailtaessa on kuitenkin huomattava, että pienten latvaläpimittaluokkien käyttö sahauksessa edellyttää suoraa runkomuotoa, jotta pienten dimensioiden kannattava sahaus olisi mahdollista.

Harmaalepälle lasketut tilavuudet ovat pienempiä kuin vastaavan läpimittaisten koivujen tilavuudet, kun tarkastellaan läpimitaltaan suuria (d > 15 cm) mutta pituudeltaan lyhyitä (h < 10 m) puuluokkia. Tällöin harmaalepän taulukoidut runkotilavuudet suurimmissa läpimittaluokissa ovat enimmillään noin 10 prosenttia pienemmät kuin vastaavien läpimittaluokkien koivun runkotilavuudet. Kun tarkastelu kohdennetaan pituudeltaan suuriin mutta läpimitaltaan pieniin taulukoiden puuluokkiin, saadaan nyt esitetyllä harmaalepän tilavuustaulukolla suurempia runkotilavuuden ennusteita kuin koivun tilavuustaulukolla. Erot tilavuuksissa ovat tällöin enimmillään 11 prosenttia.

  • Kärki, Sähköposti: timo.karki@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Eerikäinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heinonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6437, Tutkimusartikkeli
Jukka Aarnio, Tapio Rantala. Peltojen luontaisen metsityksen yksityistaloudellinen kannattavuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli 6437. https://doi.org/10.14214/ma.6437
Original keywords: hieskoivu; kannattavuus; pellonmetsitys; liiketalous
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan peltojen luontaisen metsityksen yksityistaloudellista kannattavuutta sekä metsänomistajan itse rahoittamana että valtion metsänparannusavustuksella eri puolilla maata. Aineistona käytettiin pellonmetsityskokeita, joille oli syntynyt hieskoivun taimikoita. Kannattavuuskriteereinä käytettiin nettonykyarvoa ja sisäistä korkoa.

Peltojen luontaiset metsitykset olivat kannattavia (nykyarvot positiivisia) koko maassa metsänparannusrahoituksella ja myyntituloverotuksella 3 %:n korkokannalla. Kivennäispelloilla nettotuottojen nykyarvon keskiarvo oli 1 700 mk ja sisäisten korkojen keskiarvo 5,4 % sekä turvepelloilla hieman alle 1 600 mk ja 5,1 %.

Luontaisessa metsityksessä tulisi suosia aktiivisesta kasvinviljelystä äskettäin vapautuneita tai vain lyhyen ajan kesantona olleita peltoja. Kivennäismaiden pelloilla istutus on yleensä maanomistajan kannalta kannattavin vaihtoehto. Erityisesti kivennäismaita hankalammin metsitettäviksi osoittautuneilla suopelloilla on myös luontainen metsittäminen varteenotettava vaihtoehto, koska kannattavuusero luontaisen metsityksen ja istutuksen välillä jää turvemailla pienemmäksi. Valintaan vaikuttavat kuitenkin oleellisesti maanomistajan pääomalleen asettama tuottovaatimus ja toisaalta käytettävissä olevan julkisen rahoituksen ja oman rahoituksen osuudet.

  • Aarnio, Sähköposti: jukka.aarnio@metla.fi (sähköposti)
  • Rantala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6436, Tutkimusartikkeli
Jari Hynynen, Merja Arola. Ensiharvennusajankohdan vaikutus hoidetun männikön kehitykseen ja harvennuksen kannattavuuteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli 6436. https://doi.org/10.14214/ma.6436
Original keywords: Pinus sylvestris; ensiharvennus; tuotos; kasvu; latvus; harvennusreaktio; runkomuoto
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Ensiharvennusajankohdan vaikutusta nuoren männikön kehitykseen tutkittiin 20 vuoden ajan kymmenessä koemetsikössä. Kaikissa metsiköissä oli tehty taimikonharvennus. Tutkimuksen koejärjestely sisälsi kolme ensiharvennuskäsittelyä. Aikainen harvennus tehtiin kokeiden perustamisvaiheessa puuston valtapituuden ollessa noin 13 m. Kaksivaiheisessa harvennuksessa lievä harvennus toistettiin kymmenen vuoden välein. Viivästetty ensiharvennus tehtiin 15 vuotta kokeiden perustamisen jälkeen valtapituuden ollessa keskimäärin 17,7 m.

Harvennusajankohta ei vaikuttanut merkittävästi puuston kokonaistuotokseen. Puuston kasvu aleni kuitenkin tilapäisesti harvennuksen seurauksena sitä enemmän mitä voimakkaammin puustoa oli harvennettu.

Aikaisen ensiharvennuksen jälkeen puiden läpimitan kasvu voimistui ja latvussuhteen iänmukainen pieneneminen hidastui. Puuston reaktio viivästyneeseen harvennukseen oli samansuuntainen mutta pienempi. Ensiharvennus lisäsi määrällisesti eniten metsikön suurimpien puiden läpimitan kasvua. Harvennuksen jälkeen puiden läpimitan kasvu oli voimakkainta rungon tyviosissa.

Ensiharvennuksen viivästäminen paransi harvennuksen kannattavuutta tuntuvasti. Harvennuksessa talteen saadun käyttöpuun määrä lisääntyi 35:stä m3 ha–1 64:een m3 ha–1, mikä lähes kaksinkertaisti laskennalliset puunmyyntitulot. Vastaavasti laskennalliset puunkorjuun yksikkökustannukset alenivat 159 mk:sta 73 mk:aan kuutiometriltä.

Tulosten mukaan männiköissä, joissa taimikonhoito on tehty ajallaan, ensiharvennusta voidaan viivästää 10–15 vuodella heikentämättä oleellisesti puuston kasvuedellytyksiä.

  • Hynynen, Sähköposti: jari.hynynen@metla.fi (sähköposti)
  • Arola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6453, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Matti Katila, Juhani Moilanen, Helena Mäkelä, Jouni Peräsaari. Kunnittaiset metsävaratiedot 1990–94. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 4B artikkeli 6453. https://doi.org/10.14214/ma.6453
Original keywords: monilähdeinventointi; satelliittikuvat; numeerinen karttatieto; k; n lähimmän naapurin menetelmä
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä artikkelissa kuvataan valtakunnan metsien 8. inventoinnin aikana kehitetty, inventoinnin maastomittauksia, satelliittikuvia ja numeerisia karttoja käyttävä monilähteinen valtakunnan metsien inventoinnin menetelmä. Artikkelissa esitetään menetelmällä lasketut tärkeimmät kunnittaiset metsävaratiedot kaikkien Suomen kuntien alueelle sekä puustoa kuvaavia teemakarttoja.

Tässä esitettävä satelliittikuvia hyödyntävä inventointimenetelmä poikkeaa olennaisesti tavanomaisista kuvien luokittelumenetelmistä. Kehitetyn k:n lähimmän naapurin estimointi- ja luokitusmenetelmän avulla voidaan johtaa periaatteessa kaikki inventoinnin muuttujat määritellyille laskentayksiköille. Menetelmä säilyttää metsämuuttujien kovarianssirakenteen ja tuottaa siten luonnollisen kaltaisia estimaatteja, jotka soveltuvat hyvin myös tutkimusten lähtöaineistoiksi. Nykyisillä luonnonvarasatelliiteillä menetelmän tuottamat estimaatit ovat sovelluskelpoisia keskimääräisen metsätilan kokoisella tai sitä suuremmalla alueella. Menetelmä tuottaa karttamuotoista tietoa käyttäjän valitsemista teemoista. Järjestelmän syöttötietoina käytettiin inventoinnin maasto-mittausten lisäksi Landsat TM ja Spot XS -satelliittikuvia sekä numeerisia tietoja pelloista, soista, teistä, rakennetusta maasta, maaston korkeusvaihtelusta sekä kuntien rajoista. Menetelmä soveltuu käytettäväksi monenlaisilla kaukokartoitusaineistoilla sekä erilaisissa olosuhteissa. Sitä on sovellettu useassa maassa Suomen ulkopuolella.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Katila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Moilanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Peräsaari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5997, Tutkimusartikkeli
Airi Matila, Eero Kubin. Palleroporonjäkälä (Cladonia stellaris) keruutuotteena ja siihen vaikuttavat puustotekijät. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 4 artikkeli 5997. https://doi.org/10.14214/ma.5997
Original keywords: Pinus sylvestris; palleroporonjäkälä; Cladonia stellaris; keruutuotteet; monikäyttö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Puuston rakenteen vaikutusta keruutulokseen tutkittiin nostamalla jäkälää kahdesti samoilta koealoilta käytännön menetelmin. Ensimmäisellä nostokerralla saatiin suurin laskennallinen määrä pohjapinta-alalla 18,6 m2/ha. Vastaavalla tavalla laskettiin kahden nostokerran jäkäläsaannon riippuvuus pohjapinta-alasta ja tulokseksi saatiin 17,4 m2/ha. Tätä vastaava keruutulos oli 1 085 varvia hehtaarilta. Vuotta kohden laskettuna tuotos on 135,5 varvia/ha. Varvilla tarkoitetaan standardikokoista (66 x 43 x 10 cm) jäkälälevyä. Paras yksittäinen poimintatulos oli 1 700 varvia/ha.

Koristejäkälän laatu kärsii herkästi muista metsänkäyttömuodoista. Huonosti suunniteltu ja toteutettu virkistyskäyttö, puunhakkuu ja kuljetus sekä poronhoito turmelevat jäkälän laadun ja vaikeuttavat jäkälän poimintaan perustuvan elinkeinon harjoittamista. Tärkeimmät jäkälännostoalueet sijaitsevat Perämeren rannikolla, Oulujokilaaksossa ja Kainuussa.

  • Matila, Sähköposti: eero.kubin@metla.fi (sähköposti)
  • Kubin, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5996, Tutkimusartikkeli
Mikko Jokinen. Metsänomistuksen kulttuuriset tekijät – metsänomistajien käsityksiä metsästä ja ympäristönsuojelusta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 4 artikkeli 5996. https://doi.org/10.14214/ma.5996
Original keywords: kognitiivinen antropologia; metsä; ympäristönsuojelu; kulttuurinen malli; Sysmä
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien käsityksiä metsästä ja ympäristönsuojelusta. Kyseessä on tapaustutkimus, jonka kohteena olivat sysmäläiset yksityismetsänomistajat. Tutkimus kuuluu humanistiseen ympäristötutkimukseen.

Ympäristöongelmien ratkaisemisessa yhä keskeisemmäksi tehtäväksi on noussut ongelmien inhimillisten syiden ja alkuperien selvittäminen. Tässä työssä ajattelun ja toiminnan suhdetta tutkivalla kulttuurintutkimuksella on keskeinen asema. Kulttuurilla tarkoitetaan laajassa mielessä inhimillistä toimintaa. Toiminnan taustalla oletetaan piilevän kognitiivisia eli tiedollisia järjestelmiä. Kognitiivisen teorian mukaan ihmisen tieto järjestyy kulttuurisiksi malleiksi, jotka ohjaavat toimintaa ja inhimillisiä valintoja. Kulttuuriset mallit ovat sosiaalisesti jaettua tietoa.

Tutkimuksessa hahmotettiin viisi kulttuurista mallia: Resurssimalli, Toimintamalli, Elinympäristömalli, Hyvän metsän -malli ja Omistusmalli. Resurssimalli ohjaa metsänomistajaa näkemään metsänsä laajana resurssina. Metsä käsitetään lisäksi paikkana, jossa harjoitetaan konkreettisia toimia. Elinympäristömalli ohjaa mieltämään metsän osana kodin ja muun elämänpiirin fyysistä maisemaa, ja Hyvän metsän -malli kertoo millainen metsä on hyvä taikka huono metsänomistajan mielestä. Omistusmalli näkee metsän omaisuutena, johon kohdistuva päätäntävalta kuuluu metsänomistajalle. Pakkotoimiin perustuvan luonnonsuojelun ja metsänhoidon katsotaan rikkovan tätä oikeutta vastaan. Omistaminen merkitsee myös identifioitumista johonkin alueeseen.

Tutkimuksessa selvisi, että metsänomistajilla on moniulotteista jaettua tietoa metsästä ja ympäristönsuojelusta, ja tämä tieto on järjestynyt malleiksi. Niitä tutkimalla saadaan perustietoa metsänomistajista sekä kestävän metsätalouden sosiokulttuurisista reunaehdoista. Tämä tieto on hyödyksi vältettäessä ja ratkaistaessa ympäristökonflikteja.

  • Jokinen, Sähköposti: mikko.jokinen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5995, Tutkimusartikkeli
Kari Kangas, Ville Ovaskainen, Heikki Pajuoja. Virkistyspalveluiden merkitys aluetaloudelle: Teijon retkeilyalueen tulo- ja työllisyysvaikutukset. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 4 artikkeli 5995. https://doi.org/10.14214/ma.5995
Original keywords: virkistyskäyttö; tulo- ja työllisyysvaikutukset; aluetalous
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin Lounais-Suomessa sijaitsevan Teijon retkeilyalueen kävijöiden rahankäyttöä ja sen välittömiä tulo- ja työllisyysvaikutuksia sekä merkitystä aluetaloudelle. Kävijöiden rahankäytön suuruus ja sen alueittainen ja toimialoittainen jakautuminen määritettiin alueella touko–lokakuussa 1996 tehdyn kävijäkyselyn perusteella.

Alueen kävijöiden rahankäyttö arvioitiin vuositasolla 8,37 miljoonaksi markaksi, josta lähialueen yritysten saama matkailutulo oli 46 prosenttia. Lähialueella majoitus- ja ravitsemistoiminta sai matkailutuloa 1,34 miljoonaa ja vähittäiskauppa 1,55 miljoonaa markkaa.

Palkkatulovaikutus oli 1,36 miljoonaa, josta lähialueen yritysten maksama osuus oli 0,74 miljoonaa. Suurin osa palkkatulovaikutuksista syntyi majoitus- ja ravitsemistoiminnan aloilla. Työllisyysvaikutukset olivat yhteensä 13 henkilötyövuotta. Työllisyysvaikutukset lähialueella olivat 7,12 henkilötyövuotta, josta majoitus- ja ravitsemistoiminnan osuus oli 78 prosenttia.

Rahankäytön alueittaista ja toimialoittaista jakaumaa voidaan pitää retkeilyalueen sijaintipaikkakunnalle edullisena, koska lähes puolet tulo- ja työllisyysvaikutuksista ilmenee retkeilyalueen läheisyydessä. Lisäksi valtaosa niistä suuntautuu työvoimavaltaisille majoitus- ja ravitsemistoiminnan aloille.

  • Kangas, Sähköposti: kari.kangas@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Ovaskainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pajuoja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6571, Tutkimusartikkeli
Pekka Tamminen. Typpi- ja tuhkalannoitus punalatikan vaivaamassa männikössä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 3 artikkeli 6571. https://doi.org/10.14214/ma.6571
Original keywords: mänty; pituuskasvu; lannoitus; Aradus cinnamomeus; punalatikka; ravinteisuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tuhka- ja typpilannoituksen vaikutuksia tutkittiin kahdessa Salpauselälle perustetussa männyntaimikossa Valkealassa. Tuhkalannoituksena annettiin kuusen kuorituhkaa 3 000 kg/ha ja typpilannoituksena 150 kg typpeä oulunsalpietarina (kalsiumammoniumnitraatti). Varttuneessa, pitkään punalatikkatuhoista kärsineessä taimikossa terveiden mäntyjen osuus kasvoi seuranta-aikana käsittelystä riippumatta. Typpilannoitus lisäsi mäntyjen pituuskasvua melko vähän ja vain kolmena vuonna.

Nuoressa taimikossa eivät yksittäiset käsittelyt vaikuttaneet taimien kuntojakaumaan, mutta lievästi sairaita taimia oli keskimäärin vähemmän tuhkaa tai/ja typpeä saaneilla koealoilla (n = 6) kuin käsittelemättömillä tai insektisidillä käsitellyillä koealoilla (n = 4). Typpilannoitus lisäsi pituuskasvua nuoressa taimikossa viiden vuoden ajan. Typpilannoitus ei lisännyt selvästi sairaiden taimien pituuskasvua vanhassa eikä nuoressa taimikossa. Tuhkalannoitus näytti hiukan lisänneen mäntyjen pituuskasvua erityisesti nuoressa taimikossa.

Typpilannoitus ei vaikuttanut maa-analyysitunnuksiin, mutta sen sijaan tuhkalannoitus vaikutti humuskerroksen ominaisuuksiin. Tuhkalannoitus nosti erityisesti humuskerroksen boorin, kalsiumin, magnesiumin, mangaanin, fosforin ja sinkin kokonaispitoisuuksia ja ammoniumasetaatilla uuttuvia kalsium-, magnesium- ja mangaanipitoisuuksia. Humuskerroksen pH nousi keskimäärin 3,8:sta 5,3:een. Tuhkalannoitus nosti myös kivennäismaan vaihtuvan kalsiumin ja magnesiumin pitoisuuksia ja pH:ta keskimäärin 4,6:sta 4,8:aan.

Typpi- ja tuhkalannoitusta voi kokeiden perusteella suositella mieluummin nuoren ja terveen tai enintään lievästi punalatikan vaivaaman männyntaimikon hoitoon kuin varttuneen, pahoin vaurioituneen taimikon elvyttämiseen.

  • Tamminen, Sähköposti: pekka.tamminen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6570, Tutkimusartikkeli
Seppo Kaunisto, Mikko Moilanen. Kasvualustan, puuston ja harvennuspoistuman sisältämät ravinnemäärät neljällä vanhalla ojitusalueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 3 artikkeli 6570. https://doi.org/10.14214/ma.6570
Original keywords: puunkorjuu; suo; ravinnevarat; ravinteiden otto; ravinnepoistuma; turvekangas; suopuusto; kalium; sinkki; kivennäisravinteet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin ojitettujen soiden turpeen ravinnepitoisuuksia ja -määriä raakahumuksessa ja 0–50 cm:n pintaturvekerroksessa. Lisäksi arvioitiin puustoon sitoutuneiden ja hakkuiden mukana poistuneiden ravinteiden määriä samoilta koealoilta mitattujen puuston tilavuuden ja poistuman (min. 5, max. 178 m3/ha) ja muista tutkimuksista saatujen keskimääräisten puun eri osiin sitoutuvien ravinnemäärien perusteella. Aineisto kerättiin Metsäntutkimuslaitoksen pitkäaikaisessa seurannassa olleilta 34 rämekoealalta, 12 korpikoealalta ja 10 metsitetyltä nevakoealalta. Kohteet oli ojitettu 1930-luvulla. Turvenäytteistä määritettiin typen, fosforin, kaliumin, kalsiumin, magnesiumin, raudan, mangaanin, boorin, sinkin ja kuparin kokonaispitoisuudet kuiva-massaa ja määrät tuoretilavuutta kohden. Raakahumuksessa ja 0–20 cm:n pintaturvekerroksessa oli typpeä yhteensä 5 500–7 000 kg/ha, fosforia 250–400 kg/ha ja kaliumia 60–90 kg/ha. Rämeistä kehittyneillä turvekankailla ja muuttumilla typpeä ja fosforia oli 3–4-kertaisesti verrattuna vastaaviin luonnontilaisiin rämeisiin, mutta kaliumia vain n. 60–90 %. Valtaosa kalium- ja sinkkivaroista oli raakahumuksessa ja turpeen 0–10 cm:n pintakerroksessa. Entisillä nevakoealoilla kivennäisravinnevarat olivat erittäin vähäiset. Kaliumia, booria ja sinkkiä oli raakahumuksessa ja turpeen pintakerroksessa (0–20 cm) useissa tapauksissa vähemmän kuin puustossa. Latvusten hyödyntämisen hakkuukertymässä arvioitiin olennaisesti vähentävän näiden ravinteiden määriä kasvupaikalla. Koealoilla runkopuunkorjuuna toteutettujen harvennushakkuiden aiheuttamat ravinnepoistumat olivat kuitenkin suhteellisen vähäisiä verrattuna kasvualustaan ja nykypuustoon sitoutuneisiin ravinnemääriin, koska harvennushakkuut olivat olleet verrattain vähäisiä.

  • Kaunisto, Sähköposti: seppo.kaunisto@metla.fi (sähköposti)
  • Moilanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6569, Tutkimusartikkeli
Jorma Issakainen, Mikko Moilanen. Lannoituksen vaikutus puolukka- ja mustikkasatoihin ja marjojen ravinnepitoisuuksiin kangasmailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 3 artikkeli 6569. https://doi.org/10.14214/ma.6569
Original keywords: lannoitus; puolukka; mustikka; marjasadot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin puolukan ja mustikan marjatuotannon vuotuista vaihtelua varttuneissa puolukka- ja mustikkatyypin kangasmetsiköissä. Lisäksi tutkittiin pääravinnelannoituksen (typpi, fosfori, kalium) vaikutusta marjasatoihin ja marjojen alkuainepitoisuuksiin.

Luontainen marjominen vaihteli huomattavasti vuodesta toiseen. Parhaimman ja huonoimman vuoden satoero samassa metsikössä oli puolukalla lähes 10-kertainen ja mustikalla vielä suurempi. Jaksolla 1978–88 vuotuinen puolukkasato vaihteli välillä 100–170 kg/ha ja mustikkasato välillä 70–165 kg/ha.

Lannoituskäsittelyjen seurauksena marjantuotanto useimmiten heikentyi. Eniten marjominen kärsi PK-(fosfori-kalium)lannoituksesta, jonka vaikutuksesta esim. mustikkasadot jäivät 2–3 kertaa pienemmiksi kuin lannoittamattomilla vertailualoilla. Typpilannoituksen vaikutus jäi osin epäselväksi. Joissain tapauksissa ureatyppi näytti lyhytaikaisesti lisänneen puolukan määrää ja vaikuttaneen suotuisasti myös mustikkaan.

Typpeä sisältäneet käsittelyt kohottivat ja PK-käsittely alensi marjojen typpipitoisuutta. PK-käsittely kohotti marjojen fosfori-, kalium-, magnesium- ja booripitoisuutta. Puolukalla muutokset olivat selvempiä ja vaikutus näytti kestävän pitempään kuin mustikalla. Typpikäsittelyt alensivat molempien marjalajien – etenkin puolukan – mangaani- ja kupariarvoja.

Tulokset osoittavat, että vastoin yleistä ennakkokäsitystä ja eräitä aiempia tutkimustuloksia metsänlannoituksella ei voida merkittävästi lisätä marjasatoja keskiviljavilla kangasmailla. Syynä lienee ravinnelisäyksestä johtuneen kilpailutilanteen muuttuminen kenttäkerroksen heinä- ja ruohokasvillisuuden eduksi.

  • Issakainen, Sähköposti: jorma.issakainen@metla.fi (sähköposti)
  • Moilanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6134, Tutkimusartikkeli
Erkki Tomppo, Helena Henttonen, Kari T. Korhonen, Alpo Aarnio, Arto Ahola, Juha Heikkinen, Antti Ihalainen, Heli Mikkelä, Tiina Tonteri, Tarja Tuomainen. Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1968–97. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2B artikkeli 6134. https://doi.org/10.14214/ma.6134
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsien tila
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1968–97 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan VMI:n maastomittaus, tuloslaskenta ja luotettavuuden arviointimenetelmät.

Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin VMI9:ää varten. Maaperää, puuston rakennetta ja metsien biologista monimuotoisuutta kuvaavia tunnuksia lisättiin. Soiden turvekerroksen paksuus mitataan neljään metriin saakka ensimmäistä kertaa 1950-luvun alun jälkeen. Tavoitteena on, että maastomittauksiin perustuva inventointi yhdessä monilähteisen inventoinnin kanssa pystyy vastaamaan metsätalouden ja metsäteollisuuden muuttuneiden toimintaympäristöjen aiheuttamiin lisääntyviin tietotarpeisiin.

Etelä-Pohjanmaan metsätalousmaasta lähes puolet on suota. Runsaat 75 % soista on ojitettu. Soiden ojitus ja männyn viljely ovat lisänneet mäntyvaltaisten metsien alan yli kolmeen neljännekseen metsämaan alasta. Taimikoista lähes 90 % on mäntyvaltaisia. Puuvaranto on lisääntynyt 1960-luvun lopusta 47 % ja 1990-luvun alusta 7 %. Suometsätalous on puuston vuotuista kasvua eniten lisännyt tekijä. Kasvun lisäys kankailla näyttää päättyneen ja kasvu kankailla on kääntynyt lievään laskuun, sen sijaan soilla kasvun lisäys jatkuu. Nuorten metsien lisääntyminen on lisännyt ensiharvennusmetsien alaa, vaikkakin Etelä-Pohjanmaalla näiden osuus on maan keskitasoa pienempi. Kolmasosa ojitusalueista on kunnostusojituksen tarpeessa puuntuotannon näkökulmasta katsottuna. Rahkaiset suot ja nevat lisäävät Etelä-Pohjanmaalla metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen alaa.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ahola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mikkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6133, Tutkimusartikkeli
Hannu Hirvelä, Tuula Nuutinen, Olli Salminen. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1997–2026 Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2B artikkeli 6133. https://doi.org/10.14214/ma.6133
Original keywords: suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nykyisen (metsäkeskusjako 1.1.1998) Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosina 1997–2026. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla ja aineistona oli vuonna 1997 mitatusta valtakunnan metsien 9. inventoinnin koeala-aineistosta muodostettu MELA-aineisto.

Tällä hetkellä käytössä olevien Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten mukaan hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella hakattavaksi 5,3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli noin kaksinkertaisesti vuosina 1987–1996 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin – runsas 2,8 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa – verrattuna. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien kuitenkaan vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan käyttöpuumäärän arvio on 4,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella ja sen arvioidaan ylittävän 4,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa kahden seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Suurimman kestävän hakkuumäärän arvion mukaan toimittaessa vuoteen 2026 mennessä harvennuspuun osuus hakkuukertymästä kohoaa 29 prosentista 36 prosenttiin ja turvemailta saatavan puun osuus 26 prosentista 44 prosenttiin.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Todellisuudessa metsänomistajat yhdessä puun ostajien kanssa ratkaisevat markkinoille tulevan puumäärän ja metsien hoidon. Metsien hakkuumahdollisuudet pienenevät tässä esitetyistä, jos esim. puuntuotantoon käytettävissä olevien metsien määrä vähenee, nuoret metsät jäävät hoitamatta, puuta ei korjata turvemailta tai jos puun tarjonta tai kysyntä ei kohdistu hakkuukypsimpien metsien puustoihin.

  • Hirvelä, Sähköposti: hannu.hirvela@metla.fi (sähköposti)
  • Nuutinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6961, Tutkimusartikkeli
Ville Ovaskainen, Pekka Ripatti. Metsäverojärjestelmän muutos, siirtymäkauden verovalinnat ja yksityismetsänomistajien puunmyynnit. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli 6961. https://doi.org/10.14214/ma.6961
Original keywords: yksityismetsät; logit-malli; metsäverotus; verovalinnat; raakapuun tarjonta
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suomessa siirryttiin vuonna 1993 pääomatulojen verouudistuksen yhteydessä puunmyyntitulojen verotukseen siten, että 13 vuoden siirtymäkauden ajan sovelletaan omistajan valinnan mukaan joko pinta-ala- tai myyntiverotusta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan siirtymäajan veromuodon valintoihin vaikuttaneita tekijöitä sekä muutostilanteen vaikutuksia puunmyyntikäyttäytymiseen siirtymäkauden alkuvuosina. Tutkimus perustuu Kaakkois-Suomesta vuosina 1986, 1991 ja 1996 koottuun metsänomistajakohtaiseen seuranta-aineistoon.

Verovalintoja selittävä logistinen regressiomalli tuki hypoteesia taloudellisten tekijöiden vaikutuksesta valintoihin. Pinta-alaverotuksessa pysymisen todennäköisyyttä lisäsivät tilan runsaat hakkuumahdollisuudet, perikuntamuotoinen omistus ja omistajan maatalousyrittäjyys, kun taas suuret tulot (korkea tuloveroaste) pienensivät sitä. Perikuntien todennäköisyys valita pinta-alaverotus oli yli kaksinkertainen perhe- tai yhtymäomistukseen verrattuna.

Muutoksen välittömiä tarjontavaikutuksia tarkasteltiin vertaamalla toisaalta pinta-ala-, toisaalta myyntiverotukseen päätyneiden tilojen puunmyyntejä (m3/ha) ennen muutosta (1982–92) ja sen jälkeen (1993–95). Myyntiverotukseen siirtyneiltä tiloilta oli myyty muutoksen jälkeen keskimäärin saman verran kuin ennenkin. Sen sijaan pinta-alaverotuksen valinneiden myyntimäärät olivat lisääntyneet keskimäärin kolmella neljäsosalla, mikä heijastaa keskimääräistä puustoisempien pinta-alaverotilojen valmistautumista myyntiverotukseen.

Puunmyyntien kehityksessä eri tavoin valinneiden välillä näkyvät erot kuvaavat vain siirtymäkauden sopeutumisreaktioita. Muutoksen pysyviä vaikutuksia ja eri järjestelmien taloudellista tehokkuutta on arvioitava teoreettisesti.

  • Ovaskainen, Sähköposti: ville.ovaskainen@metla.fi (sähköposti)
  • Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6960, Tutkimusartikkeli
Erkki Verkasalo, Pauli Rintala. Rauduskoivun pystykarsintavikojen riippuvuus oksien paksuudesta, laadusta ja karsinnan vuodenajasta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli 6960. https://doi.org/10.14214/ma.6960
Original keywords: rauduskoivu; vaneri; oksat; pystykarsinta; viilu; vuodenajat; puuaineen laatu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Pystykarsinta on tehokas keino lisätä oksattoman puun tuotosta koivulla ja kohottaa sen arvoa vaneri-, saha- ja huonekaluteollisuuden raaka-aineena. Toimenpide voi kuitenkin lisätä väri- ja lahovikoja. Eteläsuomalaisissa istutusrauduskoivikoissa tutkittiin vioittumisriskin yhteyttä karsittavien oksien kokoon ja laatuun sekä karsintavuodenaikaan. Kolmen kokeen 480 rauduskoivusta tutkittiin noin 3 000 karsittua oksaa 4–12 vuoden kuluttua karsinnasta. Kaikki kuolleina karsitut oksat olivat kuorettomalta läpimitaltaan vain alle 10 mm, elävinä karsittuja oli aina 30 millimetriin asti.

Alle 10 mm:n oksien karsimiseen ei liittynyt väri- tai lahovikariskiä ja noin 70 % oksista oli kyljestynyt kokonaan 5–6 vuoden kuluttua karsinnasta. Yli 20 mm:n elävistä oksista oli kyljestynyt vain alle 20 %. Niistä levisi runsaasti väri- ja lahovikoja ympäröivään puuaineeseen, varsinkin rungon ytimen suuntaan. Alle 15 mm:n oksista väri- ja lahoviat eivät laajentuneet ulospäin karsinnan jälkeen syntyneeseen puuaineeseen. Karsittujen oksien läpimitalla ei ollut yhteyttä väri- ja lahovikojen esiintymiseen puun ytimessä. Väri- ja lahovikoja puun ytimessä oli eniten rinnankorkeudella ja karsitun oksan kohdalla ja vähiten kannonkorkeudella. Yhdessäkään tapauksessa vika ei ollut muuttunut pehmeäksi lahoksi. Rungon sisään jääneet karsitun oksan osat olivat lähes poikkeuksetta lahoja.

Koivun pystykarsimista tulee välttää syyskesällä ja syksyllä puun valmistautuessa lepokauteen, koska väri- ja lahovikoja syntyy tällöin helposti ja ne leviävät laajalle. Karsinnan kevään ja alkukesän mahla-aikana ei havaittu, aiemmista tutkimuksista poiketen, aiheuttavan keskimääräistä enempää vikoja. Karsittujen oksien kyljestyminen oli nopeinta karsittaessa alku- ja keskikesällä, jolloin myös riski vikaantumisesta oli itse asiassa pienimmillään. Puiden alkuperä ja lannoituskäsittely eivät vaikuttaneet väri- ja lahovikojen syntymiseen tai leviämiseen.

  • Verkasalo, Sähköposti: erkki.verkasalo@metla.fi (sähköposti)
  • Rintala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6959, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. Ruskotäplät istutettujen rauduskoivujen rungoissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli 6959. https://doi.org/10.14214/ma.6959
Original keywords: koivu; pellonmetsitys; hyönteistuhot; puun laatu; vaneri; ruskotäpläkärpänen; koivunviljely
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Ruskotäpläkärpäsen toukkakäytävät alentavat koivupuutavaran arvoa aiheuttamalla tuotteisiin epäsäännollisiä tummia juovia. Iältään 18–31-vuotiaissa istutuskoivuissa oli paljain silmin erottuvia ruskotäpliä peltomailla noin 1,5-kertaisesti metsämaihin verrattuna. Ruskotäpliä oli eniten suurimmissa koivuissa riippumatta siitä, johtuiko hyvä kasvu puun vallitsevasta asemasta, viljavasta kasvupaikasta tai metsikön harvuudesta. Pelto- tai metsämaiden eri ikäluokissa noin kolmannes täplämäärän vaihtelusta oli metsiköiden välistä. Metsikön sisäisestä vaihtelusta puolet selittyi puun läpimitalla.

Paljain silmin havaittavia toukkakäytäviä oli rinnankorkeudella iästä ja kasvupaikasta riippuen keskimäärin 35–70 kpl. Yli 200 käytävää sisältävät koivut olivat harvinaisia. Rinnankorkeudelta puhtaita oli metsämaiden koivuista alle 20 % ja peltomailla keskimäärin 6 %. Rinnankorkeudelta ylöspäin ruskotäplien määrä puolittui 6 m:n korkeuteen mennessä, ja alaspäin se kaksinkertaistui noin 40 cm:n korkeuteen mennessä. Ruskotäplätiheys puuaineessa kohosi maksimiin noin 6 cm:n etäisyydellä puun ytimestä rinnankorkeudella ja aleni sen jälkeen syntyneissä vuosilustoissa. Varttuneimmissa koivikoissa yli 10–12 cm:n etäisyydelle ytimestä syntyvät lustot olivat lähes puhtaita. Ylempänä rungolla ruskotäplätiheyden maksimi oli kauempana ytimestä.

Uudet tulokset eivät aiheuta muutostarvetta istutuskoivikon kasvatusohjeisiin. Kasvupaikan viljavuuden alentuessa ja puuston kasvatustideyden lisääntyessä ruskotäplät tosin lievästi vähenivät, mutta samalla koivikon tuotos ja järeys alenivat. Kiertoajan pituudella lienee suurempi vaikutus sorviviilun ruskotäläisyyteen kuin puuston käsittelyllä, koska ruskotäplät ovat harvinaisia kookkaiden koivutukkien pintapuussa.

  • Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6713, Tutkimusartikkeli
Mauno Pesonen, Janne Soimasuo. Tilakohtaisen kestävyyden vaikutus suuralueen kestäviin hakkuumahdollisuuksiin – tapaustutkimus Satakunnan metsälautakunnan alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 1 artikkeli 6713. https://doi.org/10.14214/ma.6713
Original keywords: hakkuumahdollisuudet; kestävyys; MELA; metsälö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin tilakohtaisen kestävyyden vaikutus suuralueen kestäviin hakkuumahdollisuuksiin Satakunnan metsälautakunnan alueella. Lisäksi tarkasteltiin metsätalousyksikön koon vaikutusta kestäviin hakkuumahdollisuuksiin. Tutkimuksen 15 487 hehtaarin aineistossa tiloittain ja suuralueena laskettujen kestävien hakkuukertymien ero oli keskimäärin 13 prosenttia. Tiloittaisen tarkastelun suuraluetta pienemmät hakkuukertymät johtuivat tilakohtaisen kestävyyden vaatimuksesta. Kun metsätalousyksikön koko oli tässä aineistossa suurempi kuin 4 000 ha, tilakohtainen kestävyys ei enää pienentänyt hakkuukertymää. Mitä tasarakenteisempia metsätalousyksiköt ovat sitä pienemmällä metsätalousyksikön koolla suurimmat kestävät alueelliset hakkuumahdollisuudet voidaan saavuttaa.

  • Pesonen, Sähköposti: mauno.pesonen@metla.fi (sähköposti)
  • Soimasuo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6712, Tutkimusartikkeli
Anssi Kokkonen, Antti Asikainen, Olli Saastamoinen. Lämpölaitosinvestoinnin kannattavuus keskisuurella sahalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 1 artikkeli 6712. https://doi.org/10.14214/ma.6712
Original keywords: kannattavuus; saha; sivutuotteet; lämpökattilainvestointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin lämpölaitosinvestoinnin ja sivutuotemarkkinoiden vaikutusta keskisuuren sahan taloudelliseen tulokseen eri tilanteissa. Tarkasteltavana oli keskikokoinen teoreettinen saha, jota koskevat tiedot koottiin pääosin kirjallisuudesta. Lähtökohtana tutkimuksessa oli kaksi eri tilannetta: toisessa tapauksessa tarkasteltiin pelkkää sahaa ja toisessa sahalla oli oma lämpölaitos, josta aiheutuvat investointikustannukset otettiin laskelmissa huomioon. Lämpölaitosinvestoinnin kannattavuutta arvioitiin nettonykyarvon, sisäisen koron ja korollisen takaisinmaksuajan perusteella. Sahan kokonaiskannattavuutta eri tilanteissa arvioitiin käyttökateprosentin perusteella.

Lämpökattilainvestoinnin nettonykyarvoksi saatiin 1,85 milj. mk, sisäiseksi koroksi 27,8 % ja korolliseksi takaisinmaksuajaksi 5,7 vuotta. Ilman omaa lämpökattilaa olevan sahan käyttökateprosentiksi tuli 0,9 ja lämpökattilan omistavan sahan vastaavaksi 3,7. Ilman omaa lämpölaitosta olevalle sahalle, jolla hakkeen kuljetusmatka jää alle viiden kilometrin, käyttökateprosentiksi tuli 4,4. Lämpökattilainvestointi oli sahalle kannattava ja sahan toiminta oli selvästi kannattavampaa oman lämpökattilan kanssa kuin ilman. Oman lämpökattilan hankinta oli kannattavaa erityisesti sahalle, jolla sivutuotteiden kuljetusmatkat käyttöpaikoille muodostuvat pitkiksi.

  • Kokkonen, Sähköposti: anssi.kokkonen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Asikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Saastamoinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6711, Tutkimusartikkeli
Timo Saksa. Männyn istutustaimien menestyminen äestetyllä uudistusalalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 1 artikkeli 6711. https://doi.org/10.14214/ma.6711
Original keywords: mänty; istutus; tuhot; taimien alkukehitys
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkastellaan männyn istutustaimien menestymistä seitsemän kasvukauden aikana. Aineisto koostuu 27:stä vuonna 1987 istutetusta männyn viljelyalasta. Pitkäaikaisen kestokoealoihin perustuvan seurannan avulla luodaan kuva männyn istutustaimikon vakiintumisprosessista.

Tutkituille aloille oli istutettu keskimäärin 1 857 tainta/ha ja 45 %:lla kohteista saavutettiin voimassa ollut viljelytiheysohje 2 000 tainta/ha (Q1 = 1 635 ja Q3 = 2 067 tainta/ha). Männyn istutustaimia kuoli runsaimmin ensimmäisenä ja toisena vuonna istutuksen jälkeen. Kolmantena vuonna istutustaimipopulaation vakiintuessa niistä oli elossa keskimäärin 74 % ja seitsemäntenä kasvukautena 71 % (vaihteluväli 39–94 %). Yksilöidyistä kuolleisuuden aiheuttajista olivat yleisimpiä paakkutaimilla hyönteiset ja paljasjuuritaimilla pintakasvillisuus sekä istutusvirheet. Paakkutaimien menestyminen paranisi yli 10 %-yksiköllä, jos tukkikärsäkkäiden tuhot voitaisiin estää. Huolellisemmalla viljelytyöllä ja jälkihoidolla istutustaimien menestymistä voitaisiin edelleen kohentaa 5–10 %-yksikköä.

Seitsemäntenä kasvukautena kasvatuskelpoisia istutusmäntyjä oli keskimäärin 1 257 kpl/ha eli 68 % istutustiheydestä (Q1 = 938 ja Q3 = 1 633 tainta/ha). Parhaimmillaan yli 90 % istutustaimista oli edelleen kasvatuskelpoisia mutta 20 %:lla uudistusaloista viljelyn onnistumisaste jäi alle 50 %:n. Sekä paljasjuuri- että paakkutaimilla perustettujen taimikoiden keskipituus ylsi lähes 130 cm:n tasolle kuuden vuoden kuluttua istutuksesta. Istutustaimien elossaoloa ja keskipituuden kehitystä kuvattiin epälineaarisilla regressiomalleilla.

  • Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6710, Tutkimusartikkeli
Eira-Maija Savonen. Paakkuihin kylvettyjen kuusen siementen stratifiointi: vaikutus siementen itävyyteen ja itämisnopeuteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 1 artikkeli 6710. https://doi.org/10.14214/ma.6710
Original keywords: kuusi; Picea abies; siemenen käsittely; stratifiointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin, miten valmiiksi kylvettyjä ja kasteltuja kennoarkkeja kylmiössä säilyttämällä aikaansaatu siementen stratifiointi vaikuttaa kuusen siementen itävyyteen ja itämisnopeuteen. Mukana oli neljä pohjoista metsikkösiemenerää ja kaksi siemenviljelyssiemenerää. Metsikkösiemeneristä vanhin oli ollut varastossa 24 vuotta ja muut kolme, samoin kuin toinen siemenviljelysiemeneristä, 5 vuotta. Lisäksi mukana oli vuonna 1993 tuleentunut siemenviljelysiemenerä. Metsikkösiemenet eivät olleet anatomisesti täysin tuleentuneita.

Tulosten mukaan kuusen siemenet voidaan stratifioida paakkuihin kylvettyinä. Kaikissa siemenerissä stratifioidut siemenet itivät nopeammin kuin kontrollisiemenet. Stratifioitujen ja kontrollisiementen välinen ero itäneiden siementen määrässä oli suurimmillaan noin 10 vuorokauden kuluttua kasvatuksen aloittamisesta. Stratifiointi paransi itävyyttä kasvihuoneessa molemmissa siemenviljelysiemenerissä ja kahdessa metsikkösiemenerässä. Pitkään varastoituna olleen metsikkösiemenerän itävyys puolestaan heikkeni huomattavasti.

  • Savonen, Sähköposti: eira-maija.savonen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6235, Tutkimusartikkeli
Martti Saarilahti. Yksinkertaisen heiluntamallin soveltuvuus traktorin esteenylityksen kuvaukseen|493-504. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli 6235. https://doi.org/10.14214/ma.6235
Original keywords: mallit; maastoliikkuvuus; heilunta
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Artikkelissa tarkastellaan yksinkertaisten, staattisten, tasogeometristen mallien soveltuvuutta traktorin heilunnan mallittamiseen. Maataloustraktorin taka-akselin heiluntaa mitattiin maastokokeissa ajamalla eri nopeuksilla kolmen eri korkuisen kiven yli. Kokeessa vaihdeltiin myös rengaspainetta. Ylitys videoitiin, ja videokuvalta määriteltiin akselin liikerata. Mitatut ja yksinkertaisilla tasomalleilla lasketut heilunnat olivat lähellä toisiaan, ja akselin liikerata noudatti teoreettista mallia noin nopeuteen 1,5 m/s saakka. Suuremmilla nopeuksilla renkaaseen kohdistuvat dynaamiset kuormat tulevat merkittäviksi, jolloin staattisten mallien soveltuvuus huononee. Mallilla laskettu akselin kiihtyvyys on samaa luokkaa kuin mitattu, ja mallin antama informaatio esteen muodon ja korkeuden vaikutuksesta vastaa hyvin havaittua. Heilunnan mallituksen kehittämistä kannattaa jatkaa, koska maastokokeiden määrää voidaan oleellisesti pienentää.

  • Saarilahti, Sähköposti: martti.saarilahti@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6234, Tutkimusartikkeli
Seppo Rouvinen, Annika Kangas, Matti Maltamo. Männikön laatujakauman kuvaaminen oksarajatiedon avulla kuvioittaisessa arvioinnissa|477-492. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli 6234. https://doi.org/10.14214/ma.6234
Original keywords: metsäninventointi; mänty; laatu; oksikkuus; dynaaminen optimointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin erilaisten kuvioittaisessa metsänarvioinnissa käyttökelpoisten menetelmien hyvyyttä männyn ulkoisen oksikkuuden huomioon ottamisessa. Oksikkuustunnuksista käsiteltiin rungon laatuun vaikuttavista tekijöistä alimman kuolleen oksan (kuivaoksaraja) ja elävän latvusrajan (latvusraja) korkeutta. Ko. oksarajatunnusten sekä puun rinnankorkeusläpimitan ja pituuden avulla rungot arvoapteerattiin dynaamisella optimoinnilla käyttäen laatuluokkina ulkoisesti oksatonta (I-laatu), terveoksaista (II-laatu) ja kuivaoksaista (III-laatu) laatua.

Tutkimus jakautui kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa koealojen läpimittajakauma muodostettiin Weibull-jakauman avulla, estimoitiin jakauman puille pituudet, kuivaoksa- ja latvusrajat ja optimoitiin rungot. Lopuksi laskettin hehtaarikohtaiset tunnukset. Aineistona oli 65 VAPU (Valtakunnallinen puututkimus) -koealaa. Toisessa osassa simuloitiin kahteen metsikköön (Jaamankangas, Kontiolahti ja Mekrijärvi, Ilomantsi) relaskooppikoealoja, joissa kokeiltiin erilaisten mittausyhdistelmien ja koealojen lukumäärän vaikutusta eri laatuluokkien hehtaarikohtaisiin tuloksiin.

Rungon tukkiosan jakaminen eri laatuluokkiin onnistui tarkastellussa tilanteessa harhattomimmin menetelmällä, jossa koealan keskipuun oksarajatunnukset yleistetään suoraan kaikille koealan puille. Kokeillut mallit sekä kuivaoksa- että latvusrajalle osoittautuivat epätarkoiksi kalibrointienkin jälkeen. Koealojen lukumäärän vaikutus tulosten tarkkuuteen riippui käytetystä menetelmästä.

  • Rouvinen, Sähköposti: seppo.rouvinen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6233, Tutkimusartikkeli
Tenho Hynönen, Timo Saksa. 1970- ja 1980-luvuilla tehtyjen pellonmetsitysten onnistuminen Pohjois-Karjalassa|455-476. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli 6233. https://doi.org/10.14214/ma.6233
Original keywords: kuusi; mänty; rauduskoivu; kivennäismaapellot; turvemaapellot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin 1970- ja 1980-luvuilla toteutettujen pellonmetsitysten onnistumista sekä kivennäis- että turvemaapelloilla. Metsityspuulajeina olivat mänty ja kuusi turvemaapelloilla sekä em. lisäksi rauduskoivu kivennäismaapelloilla. Kaikkiaan tutkittuja taimikoita oli 108 kpl. Pelloista suurin osa oli raivattu mustikkaisista tai sitä viljavammista metsämaista.

Kivennäismaapelloilla metsitystulos oli parempi kuin turvemaapelloilla. Turvemaapeltojen männiköissä kasvatuskelpoisia istutustaimia oli keskimäärin 800 kpl/ha, kun niitä kivennäismaapelloilla oli yli 1 500 kpl/ha. Kuusikoissa vastaavat tiheydet olivat 1 700 ja 1 400 kpl/ha. Koivikoissa kasvatuskelpoisten taimien määrä oli eri ikäluokissa keskimäärin 1 000 kpl/ha. Luontaisilla havupuilla ei ollut metsitystulokseen vaikutusta, mutta hieskoivu paransi turvemaapeltojen metsitystulosta.

Hitaammasta alkukehityksestä huolimatta kuuset saavuttivat kivennäismaapelloilla lähes mäntyjen pituuden (7–8 m) 19 vuoden iällä. Vastaavalla iällä koivikot olivat lähes 13-metrisiä. Turvemaapelloilla männyn pituuskehitys vastasi lähes kivennäismaapeltojen männiköiden kehitystä. Sen sijaan turvemaapeltojen kuusikoiden pituus oli 19 vuoden iällä vain puolet kivennäismaapeltojen kuusikoiden pituudesta. Kuusikoiden ja männiköiden tilavuusero oli kivennäismaapeltojen ja turvemaapeltojen välillä pituuskehitystäkin suurempi. Parhaiten onnistuneissa vanhimmissa metsityskohteissa puuston tilavuus ylitti 100 m3/ha. Runkomutka oli yleisin laatua heikentävä tekijä sekä männyllä että koivulla. Männyn sahauskelpoisuutta heikentäviä vikoja oli yli 80 %:lla istutusmännyistä. Turvemaapeltojen kuusikoissa erilaisia latvavaurioita esiintyi 80 %:lla rungoista.

  • Hynönen, Sähköposti: tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi (sähköposti)
  • Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6232, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. Ensiharvennuksen ajankohdan ja voimakkuuden vaikutus istutetun rauduskoivikon kasvuun ja tuotokseen|439-454. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli 6232. https://doi.org/10.14214/ma.6232
Original keywords: ensiharvennus; tuotos; koivu; Betula pendula; kasvu; harvennusaste; valtapituus; latvus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Istutettujen rauduskoivikoiden ensiharvennusreaktiota tutkittiin 17 kestokokeessa, joissa jäävän puuston pohjapinta-ala oli harvennuksen jälkeen 50, 65 ja 80 prosenttia harventamattomasta kontrollista.

Harventamisen seurauksena puuston hehtaarikohtainen tilavuuskasvu aleni, vaikka yksittäiset koivut lisäsivät paksuuskasvuaan voimakkaasti. Tämä harvennusreaktio vastasi ensimmäisellä 5-vuotiskaudella noin 20 % suuruisen puustopääoman vähennyksen mukana menetettyä kasvupotentiaalia. Eniten suhteellista kasvuaan paransivat jäävän puuston pienimmät puut. Järeän koivun kasvatuksen kannalta oli kuitenkin merkittävää, että myös koivikon suurimmat puut lisäsivät voimakkaan harvennuksen jälkeen paksuuskasvuaan noin 30 %. Näin ollen viljavien kasvupaikkojen rauduskoivikoille suositellaan voimakasta ensiharvennuskäsittelyä. Tulosten mukaan rauduskoivun kasvu puutasolla lisääntyi pudotettaessa puustopääoma 65 %:n tasolta 50 %:n tasolle ja edelleen kolmannekseen harventamattomasta, joten hyvinkin voimakkaat käsittelyt voivat olla perusteltuja. Koivun pituuskehitys kuitenkin hidastui näin voimakkaan harvennuksen seurauksena.

Tiheydessä 1 600 kpl/ha kasvavan rauduskoivikon ensiharvennus kannattaa tehdä aikaisintaan 14 metrin valtapituudessa. Harventamattoman koivikon latvukset supistuvat tässä vaiheessa nopeasti, joten aikaa järkevälle ensiharvennukselle on korkeintaan 4–5 vuotta ja tiheämmässä koivikossa tätäkin vähemmän. Taimikonharvennus on tarpeellinen mikäli runkoluku on 2 500 kpl tai enemmän.

  • Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6477, Tutkimusartikkeli
Ari Keskimölö, Juha Malinen. Lapin metsänkäyttöskenaarioiden energiapuukertymät|375-388. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli 6477. https://doi.org/10.14214/ma.6477
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; energiapuu; energiapuun korjuun kannattavuus; työllisyys
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa arvioidaan Lapin metsästrategiatyöryhmän esittämien metsänkäyttöskenaarioiden toteutumisen vaikutukset energiapuun korjuumahdollisuuksiin seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana Koillis-Suomen ja Lapin metsälautakuntien alueella. Laskelmat tehtiin MELA-ohjelmistosta energiapuulaskentaan kehitetyllä versiolla. Tulokset laskettiin kahdelle talousskenaariolle, monikäyttöskenaariolle ja luonnonsuojeluskenaariolle neljällä vaihtoehtoisella energiapuun hinnalla (45, 55, 65 ja 85 mk/MWh) käyttöpaikalla.

Maksimihinnalla 45 mk/MWh energiapuun korjuu ei ollut kannattavaa. Maksimihinnoilla 55–85 mk/MWh talousskenaarioiden energiapuukertymä oli 0,6–1,2 milj. m3/v. Monikäyttöskenaariossa energiapuukertymät olivat vastaavilla hinnoilla 0,5–1,1 milj. m3/v ja luonnonsuojeluskenaariossa 0,5–0,9 milj. m3/v. Männyn ja kuusen osuus energiapuukertymistä oli yhteensä vähintään 80 %. Lämpöarvoltaan parhaan puulajin, koivun, osuus oli suurimmillaan 19 %. Energiapuukertymät koostuivat pääasiassa mänty- tai kuusivaltaisilta päätehakkuualoilta korjattavista hakkuutähteistä. Energiapuun korjuuala oli suurimmillaan runsaat 35 000 ha.

Energiapuu tarjoaa tulevaisuudessa merkittävän mahdollisuuden energiantuotannossa. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että energiapuun käyttöä Lapissa ei rajoita tulevaisuudessa niinkään metsien käyttö, vaan ennen kaikkea energiapuusta maksettava hinta.

  • Keskimölö, Sähköposti: ari.keskimolo@tapio.mailnet.fi (sähköposti)
  • Malinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6476, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Piia Hukki, Erkki Verkasalo. Kasvupaikan ja puuston tiheyden vaikutus rauduskoivun ulkoiseen laatuun 30-vuotiaissa istutuskoivikoissa|349-374. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli 6476. https://doi.org/10.14214/ma.6476
Original keywords: koivu; Betula pendula; pellonmetsitys; maalaji; runkomuoto; oksa; vika; kasvupaikka; runkoluku
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Samanikäisten rauduskoivujen pituus ei eronnut pelto- ja metsämailla, mutta läpimitta oli peltomailla keskimäärin 1 cm suurempi. Metsämailla istutuskoivut olivat lähes kaikilta laatuominaisuuksiltaan parempia kuin peltomailla. Vain alaoksien kuivumisessa ja karsiutumisessa ei ollut eroa. Peltokoivujen paksummat oksat ja voimakkaampi kapeneminen selittyivät vain osittain puiden nopeammalla paksuuskasvulla. Pintaviat ja mutkaisuus olivat yleisempiä peltomailla, mutta pystyoksia esiintyi vähän enemmän metsämailla. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia oli metsä- ja peltomailla yhtä paljon. Metsämaiden istutuskoivuissa oli vikoja yhtä paljon tai vähemmän kuin aikaisemmin tutkituissa luonnonkoivuissa. Nopeamman kasvun takia istutuskoivujen oksat olivat paksumpia, mutta tyviosan karsiutumisessa ei ollut suurta eroa.

Hienojen lajitteiden lisääntyminen maassa vähensi koivun runkomuotovikoja, mutta lisäsi rungon kapenemista ja hidasti alaoksien karsiutumista. Lajittunut hietamaa ja toisaalta hiekkamoreeni osoittautuivat oksaisuuslaadun kannalta parhaiksi kasvupaikoiksi rauduskoivulle, mutta tyvimutkia ja lenkoutta niillä esiintyi tavallista enemmän. Kasvun kannalta moreenimaat olivat edullisimpia. Hiesu- ja savimaat olivat sekä kasvun että oksaisuuden suhteen muita kivennäismaita heikoimpia. Suuri orgaanisen aineksen osuus kivennäismaassa edisti koivun paksuuskasvua, mutta lisäsi oksaisuutta ja haaraisuuta. Maalaji vaikutti koivun kasvuun ja laatuun enemmän metsämailla kuin peltomailla.

Rauduskoivun nopea pituuskehitys vähensi koivun oksaisuutta ja paransi ruunkomuotoa, mutta lisäsi hiukan lenkoutta ja tyvimutkaisuutta. Myös kasvatustiheyden kohoaminen paransi koivun laatua vähentämällä rungon kapenemista ja edistämällä alaoksien kuolemista. Saman paksuisten puiden oksanpaksuus aleni runkoluvun kohotessa metsämailla, mutta peltomailla eroa ei havaittu. Harvennusten viivästyminen hidasti kuivien oksien karsiutumista ja supisti elävää latvusta. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia esiintyi tiheissä koivikoissa vähemmän kuin harvoissa.

  • Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi (sähköposti)
  • Hukki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6475, Tutkimusartikkeli
Sauli Valkonen. Viljelykuusikoiden alkukehityksen malli|321-347. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli 6475. https://doi.org/10.14214/ma.6475
Original keywords: kuusi; metsänviljely; tuotos; kasvu; Picea abies; kuolleisuus; malli; kokojakauma; taimikon käsittely
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa laadittiin kangasmaiden puhtaiden, ilman sekapuuston tai tuhojen aiheuttamia häiriöitä kasvaneiden 0,5–10 m valtapituisten viljelykuusikoiden alkukehitystä kuvaava malliperhe. Siihen kuuluvat yksittäisten kasvatuskelpoisten kuusten pituus- ja paksuuskasvun ja kuolemistodennäköisyyden mallit sekä metsikön valtapituuskehityksen, pituusjakauman ja läpimitan mallit. Tutkimusaineisto koostui 36 tuoreen ja lehtomaisen kankaan istutusmetsiköstä, jotka sijaitsivat tasaisesti Suomen alueella pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Kesto- ja kertakoealoina mitatut metsiköt oli valittu osin subjektiivisesti, osin monivaiheisella otannalla. Niiden ikä vaihteli tutkimusjakson lopussa 11–36 vuoden, valtapituus 1,5–10,8 m ja kasvatuskelpoisten taimien runkoluku 933–3 560 kpl ha–1 välillä. Aineistosta puuttuivat epäonnistuneet viljelykset. Mallit testattiin riippumattomalla aineistolla. Mallien mukaista puuston kehitystä verrattiin kasvu- ja tuotostaulukoiden ja varttuneiden viljelykuusikoiden kasvumallien mukaiseen kehitykseen.

  • Valkonen, Sähköposti: sauli.valkonen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6474, Tutkimusartikkeli
Jouni Väkevä, Katriina Lipponen. Yksityismaiden metsätuhot vuosina 1992–93 ja metsätuhorekisteri|307-319. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli 6474. https://doi.org/10.14214/ma.6474
Original keywords: metsätuhot; tietojärjestelmät; seuranta; tietokannat; metsäsuunnitelmat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsätuhorekisterin käyttötarkoituksena on toimia eri lähteistä koottujen tuhohavaintojen keskusrekisterinä, josta voidaan tulostaa karttapohjaista tietoa tuhojen esiintymisestä ja merkityksestä. Rekisteri toteutettiin relaatiotietokantana, ja aineiston visualisointia varten rakennettiin paikkatietojärjestelmäsovellus. Tuhojen määrää tarkasteltiin metsälautakunnissa v. 1992–93 tehtyjen havaintojen perusteella. Tutkitun alueen osuus Suomen metsämaan kokonaispinta-alasta oli v. 1992 3,2 % ja v. 1993 3,9 %. Tuhoja havaittiin v. 1992 1,4 %:lla ja v. 1993 1,1 %:lla inventoidusta pinta-alasta. Yleisimpiä tuhonaiheuttajia olivat hirvi ja lahottajasienet. Tuloksia voidaan pitää aliarviona tuhojen todellisesta määrästä, mikä johtuu mm. tuhojen kirjaamiskäytännöstä. Metsäsuunnittelusta saadaan tuhojen seurantaan soveltuvaa aineistoa koko maan alueelta vuosittain ja suhteellisen lyhyellä viiveellä, mikä on merkittävä etu verrattuna muista lähteistä saatavaan tietoon.

  • Väkevä, Sähköposti: jouni.vakeva@metsateho.fi (sähköposti)
  • Lipponen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6519, Tutkimusartikkeli
Anssi Ahtikoski. Siemenviljelyssiemenen käytön kannattavuus männyn kylvössä|239-252. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli 6519. https://doi.org/10.14214/ma.6519
Original keywords: kannattavuus; kylvö; jalostushyöty; nykyarvo; siemenviljelyssiemen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin siemenviljelyssiemenen käytön kannattavuutta männyn kylvössä. Siemenviljelyssiemenellä kylvetyssä metsikössä hakkuutulojen nykyarvo on suurempi kuin tavallisella metsikkökeräyssiemenellä kylvetyssä metsikössä. Toisaalta siemenviljelyssiemenen hehtaarikohtaiset kylvökustannukset ovat kalliimmat kuin käytettäessä tavallista siementä. Tässä vertailtiin siemenviljelyssiemenellä kylvetyn metsikön hakkuutulojen nykyarvoa siemenviljelyssiemenen kylvökustannuksiin. Vertailussa käytettiin kolmea laskentakorkokantaa: 3, 5 ja 8 prosenttia.

Jalostushyödyt laskettiin MELA-simuloinnilla siten, että vuotuisen kasvun tasokerrointa muutettiin 3, 7 ja 10 prosenttia. Nämä prosentit indikoivat jalostushyödylle oletettuja vaihtoehtoisia tasoja. Vuotuisen kasvukertoimen muuttaminen aiheutti sen, että tavallisella siemenellä kasvatettuun metsikköön verrattuna muuttuivat sekä harvennusajankohdat että hakkuukertymät. Samalla vaikutettiin metsikön rakenteeseen. Laskelmat tehtiin puolukkatyypin mäntymetsille ja neljälle Metsähallituksen alueelle.

Jokaisella neljällä alueella todettiin siemenviljelyssiemenen käyttö puolukkatyypin metsikössä kannattavaksi, kunhan jalostushyöty on vähintään 3 prosenttia ja laskentakorko 3 prosenttia. Oletuksena tällöin on, että siemenviljelyssiemenen kylvökustannukset ovat noin 150–250 markkaa kalliimmat hehtaarilla. Hämeenlinnan ja Jyväskylän alueilla siemenviljelyssiemenen käyttö männyn kylvössä oli kannattavaa jopa 5 prosentin laskentakorolla, jalostushyödyn ollessa 3 prosenttia.

  • Ahtikoski, Sähköposti: ahtikos@maila.jyu.fi (sähköposti)
artikkeli 6518, Tutkimusartikkeli
Jyrki Kangas, Ari Mononen. Ekologiseen asiantuntemukseen perustuvan numeerisen mallin tuottaminen metsäalueen biodiversiteetin arviointiin|225-238. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli 6518. https://doi.org/10.14214/ma.6518
Original keywords: metsäsuunnittelu; biodiversiteetti; asiantuntemus; delfi; heuristiikka; mallinnus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa esitetään delfi-tekniikan ja HERO-nimisen heuristisen optimointimenetelmän tavoiteanalyysiosan yhteiskäyttöön perustuva ekologisen biodiversiteettiasiantuntemuksen mallintamismenetelmä. HEROssa sovellettua tiedustelutekniikkaa käytetään menetelmässä delfin iteratiivisuusperiaatteen mukaisesti. Delfi-tekniikka muodostaa menetelmän lähestymistavan asiantuntemuksen kokoamiseen ja mallinnusprosessin kehikon. HEROn tiedustelutekniikka tuo menetelmään analyyttisen otteen, joka delfistä itsessään puuttuu. Esitetyllä menetelmällä tuotettu malli voidaan sellaisenaan integroida metsäsuunnittelun optimointilaskelmiin.

Ekologisen asiantuntemuksen mallinnuksen tarkoitus on helpottaa ekologisen tietämyksen akuuttia tarvetta ja empiirisen tutkimuksen tuottamien, suunnittelulaskelmissa käyttökelpoisten mallien puutetta nopealla ja halvalla tavalla. Mitä tahansa asiantuntemusaineistoon pohjautuvaa mallia on perusteltua käyttää vain kunnes riittävään empiiriseen aineistoon pohjautuvat luotettavammat mallit ovat valmiit.

Kaikkiaan 11 asiantuntijalta tiedusteltiin näkemykset biodiversiteetin komponenttien tärkeyksistä tietyn metsäalueen monimuotoisuuden vaalimisessa sekä alueen hyvyyden muutoksesta komponenttien arvojen muutoksen funktiona. Asiantuntijat olivat huomattavan erimielisiä siitä, mikä on tärkeää alueen hoidossa ja käytössä biodiversiteetin vaalimisen näkökulmasta. Mallinnusprosessin aikana näkemykset lähenivät jossain määrin toisiaan, mutta yhteisesti hyväksyttävän kompromissin löytäminen ei ollut mahdollista. Tulos ilmentää yhteisesti hyväksytyn biodiversiteettimittarin puutetta sekä subjektiivisen harkinnan osuutta biodiversiteettiarvioinneissa toistaiseksi.

Sovellus oli menetelmän ensimmäinen kokeilu. Menetelmä osoittautui kehityskelpoiseksi, joskin jatkokehittelyä tarvitsevaksi. Menetelmän jalostaminen on tarpeen erityisesti mallinnusprosessin loppuvaiheessa sellaisia tilanteita varten, missä asiantuntijoiden yhteisen näkemyksen löytäminen on vaikeaa.

  • Kangas, Sähköposti: jyrki.kangas@metla.fi (sähköposti)
  • Mononen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6517, Tutkimusartikkeli
Eero Mattila. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosien talvilaiduntunnukset metsäositteissa puuston ikäluokittain 1980-luvun alussa|201-223. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli 6517. https://doi.org/10.14214/ma.6517
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; porojen talvilaitumet; naavat ja lupot; metsälauha; jäkälät; metsien ikärakenne; laidunarviointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkastellaan laidun- ja metsikkötunnusten välistä yhteyttä aineistossa, joka mitattiin 1980-luvun alussa poronhoitoalueen etelä- ja keskiosista. Alueen talvilaitumien pinta-ala on 4,8 milj. ha ja näytteen koko on 6 245 koealaa. Tutkimusalue jaetaan etelä-pohjoissuunnassa kolmeksi osa-alueeksi gradientin saamiseksi esiin. Tarkastelua varten muodostetaan ensin metsäositteita kasvupaikan ja vallitsevan puulajin perusteella. Puustoiset ositteet jaetaan edelleen ikäluokkiin puuston iän perusteella. Laiduntunnusten ja puuston iän välinen yhteys esitetään graafisesti. Tarkastelu koskee lupon, metsälauhan ja poronjäkälien esiintymisrunsautta.

Tuoreiden maiden kuusikot ovat parhaita luppometsiä. Myös metsälauhaa on tuoreilla mailla eniten. Luppo lisääntyy ja metsälauha vähenee metsikön ikääntyessä. Luppo häviää pääosin tai kokonaan metsikköä uudistettaessa, mutta metsälauhan määrä moninkertaistuu pian toimenpiteen jälkeen. Poronjäkäliä on eniten mäntyvaltaisissa metsissä kuivahkoilla ja kuivilla mailla. Jäkälä runsastuu selvästi metsikön ikääntyessä vain parhailla jäkälämailla tutkimusalueen pohjoisimmassa osassa. Metsänuudistaminen vähentää jäkälää. Poronjäkälien määrän alenemisella uudistushakkuissa on käytännön merkitystä vain parhailla jäkälämailla.

Kasvupaikkajakauma, puuston rakenne, metsien käsittely, laidunpaine ja laidunnuskäytäntö yhdessä synnyttävät alueellisia eroja talvilaitumissa. Laiduntilanne on paras tutkimusalueen pohjoisimmassa osassa, missä esiintyy selvästi eniten sekä luppoa että jäkälää. Jäkälän määrä on yhteydessä puuston ikään vain pohjoisen osa-alueen parhailla jäkälämailla. Sen sijaan lupon ja metsälauhan yhteys puuston ikään on kiistaton koko tutkimusalueella. Metsien ikärakenteen muutokset vaikuttavat porojen talviravintotilanteeseen sekä määrällisesti että laadullisesti. Puuntuotannon suuren merkityksen takia ikärakenteen manipulointi porojen talviravintotilanteen parantamiseksi ei ole taloudellisesti perusteltavissa.

  • Mattila, Sähköposti: eero.mattila@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6516, Tutkimusartikkeli
Tenho Hynönen. Turvemaapeltojen metsitystulos Pohjois-Savossa|181-199. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli 6516. https://doi.org/10.14214/ma.6516
Original keywords: kuusi; mänty; kasvupaikka; pallekyntö; ojitusmätästys; metsitystulos
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin turvemaapelloille perustettujen mänty- ja kuusitaimikoiden tilaa Pohjois-Savossa. Mäntytaimikoita oli 44 kpl ja kuusitaimikoita 26 kpl. Pallekyntö ja mätästys olivat pääasialliset muokkausmenetelmät. Iältään taimikot olivat 4-, 9-, 14- ja 19-vuotiaita. Pelloista 50 oli raivattu korvista ja 20 rämeistä. Metsitysaloista 2/3 luokitettiin viljavuudeltaan mustikkaisiksi tai ruohoisiksi. Turvekerroksen paksuus oli 4/5:lla metsityskohteista vähintään 70 cm.

Männyn viljelytulos oli selvästi huonompi kuin kuusen. Kasvatuskelpoisia istutusmäntyjä oli inventointihetkellä elossa pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin 830 kpl/ha ja mätästetyillä 690 kpl/ha, kuusikoissa vastaavat istutuskuusten määrät olivat 1 310 kpl/ha ja 1 680 kpl/ha. Mätästetyille pelloille perustetuissa männiköissä myös kasvatuskelpoisten taimien kokonaismäärä oli alhaisempi kuin pallekynnetyille pelloille perustetuissa taimikoissa. Sen sijaan kuusikoiden taimimäärissä ei ollut muokkaustapojen välillä merkittävää eroa. Kasvatuskelpoisten istutusmäntyjen määrä oli yhdeksän vuoden kuluessa vakiintunut noin 700:aan ja kuusten noin 1 400 taimeen hehtaarilla, ja sillä tasolla taimimäärät näyttivät pysyvän myöhemminkin. Pallekynnetyillä pelloilla luontaisia hieskoivuja oli enemmän kuin mätästetyillä aloilla. Hieskoivujen määrä väheni viljavuuden parantuessa. Luontaisilla havupuilla ei ollut merkitystä metsitystulokseen. Viljelytaimien pituuskehitys oli pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin nopeampaa kuin mätästetyillä. Istutusmäntyjen tekninen laatu oli huono.

  • Hynönen, Sähköposti: tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi (sähköposti)
artikkeli 6515, Tutkimusartikkeli
Tenho Hynönen, Timo Saksa. Metsitystulos Pohjois-Savon kivennäismaapelloilla|165-180. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli 6515. https://doi.org/10.14214/ma.6515
Original keywords: kuusi; mänty; rauduskoivu; pellonmetsitys; tekninen laatu; tuhot; viat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin 9-, 14- ja 19-vuotiaiden koivun-, kuusen- ja männynviljelyjen onnistumista kivennäismaapelloilla. Inventoitu otos koostui 27 männiköstä, 24 kuusikosta ja 12 rauduskoivikosta. Metsityksen yhteydessä pellot oli pääosin pallekynnetty; joka viides pelto oli muokkaamatta.

Kasvatuskelpoisen puuston keskimääräinen runkoluku männiköissä oli 1 300 kpl/ha, kuusikoissa 1 700 kpl/ha ja koivikoissa 1 200 kpl/ha. Männiköissä 75 %, kuusikoissa 80 % ja koivikoissa yli 90 % kasvatettavasta puustosta oli viljelytaimia. 9-vuotiaissa metsityksissä kasvatuskelpoisten taimien määrä oli lähes poikkeuksetta alle 1 600 kpl/ha. 14-vuotiaissa kuusikoissa ja koivikoissa sekä 19-vuotiaissa kuusikoissa runkoluku oli vähintään joka toisessa metsityksessä yli 1 600 kpl/ha. Koivikot ja parhaat kuusikot olivat saavuttaneet 19 vuoden aikana ensiharvennusvaiheen.

Viljelymäntyjen ja -kuusten keskipituus oli 7 ja koivujen 13 metriä 19-vuotiaana. Puuston tilavuuden kehitys oli nopein koivikoissa. Vanhimmissa koivikoissa, joista osaa oli jo ensiharvennettu, puuta oli yli 80 m3/ha, kuusikoissa 60 m3/ha ja männiköissä lähes 60 m3/ha. Tekniseltä laadultaan istutusmännyt olivat huonoja, vain 10 % niistä luokiteltiin normaaleiksi.

  • Hynönen, Sähköposti: tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi (sähköposti)
  • Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6357, Tutkimusartikkeli
Mikko Jokinen, Jussi Heinonsalo, Jesse Mether, Tiina Saario. Sysmän yksityismetsänomistajien suhtautuminen metsäluonnon suojeluun ja hoitoon|49-61. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 1 artikkeli 6357. https://doi.org/10.14214/ma.6357
Original keywords: metsänomistajat; ympäristönsuojelu; Sysmä; metsänhoitosuositukset; aineettomat arvot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin Sysmän yksityismetsien omistajien suhtautumista maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön laatimiin, ympäristönäkökulmat huomioon ottaviin metsänhoito-ohjeisiin. Tämän lisäksi selvitettiin metsänomistajien metsiin liittämiä aineettomia merkityksiä sekä suhdetta luontoon. Tutkimus toteutettiin lomakekyselynä.

Tutkimuksen mukaan taloudellinen turvallisuus ja puunmyyntitulot ovat selkeästi metsänomistuksen tärkein tavoite Sysmässä. Taloudellisten arvojen korostaminen ei kuitenkaan poissulje täysin muita näkökulmia, ja metsänomistajat suhtautuvatkin varsin myönteisesti uusiin toimenpide-ehdotuksiin. Varauksellisempia erilaisia suojeluehdotuksia kohtaan olivat nuoret ja suurien tilojen omistajat. Haluttomuutta metsäluonnon suojeluun saattaa nostattaa myös suojelumenettely; Sysmässä näin on käynyt esimerkiksi valkoselkätikan suojelun kohdalla.

Tutkimuksen mukaan sysmäläiselle metsänomistajalle metsä on olennainen osa kodin ympäristöä ja maisemaa sekä paikka, josta voi tarpeen tullen hakea mielenrauhaa. Ahdistavaksi tai pelottavaksi paikaksi metsän koki kymmenesosa vastaajista.

  • Jokinen, Sähköposti: mikko.jokinen@metla.fi (sähköposti)
  • Heinonsalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mether, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Saario, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6356, Tutkimusartikkeli
Timo Kärki. Sahauskelpoisen erikoispuun laatuvaatimukset ja käyttö Savo-Karjalan alueella|37-48. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 1 artikkeli 6356. https://doi.org/10.14214/ma.6356
Original keywords: erikoispuulaji; puupörssi; laatuvaatimukset
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa on analysoitu Suomessa vähemmän käytettyjen puulajien, ns. erikoispuulajien, laatu- ja mittavaatimuksia sekä käyttöä Savo-Karjalan alueella. Työssä käsitellyt puulajit ovat laadukas mänty, kuusi ja koivu sekä lehtikuusi, kataja, haapa, leppä, pihlaja ja Suomessa luontaisena kasvavat jalot lehtipuut.

Erikoispuulajeille muodostettiin Savo-Karjalan alueelle tehdyn yrityskyselyn perusteella kolmiluokkainen laatu- ja mittaluokittelu (luokat A, B ja C). Laatuluokittelussa on käytetty sanallista arviointia vikaisuuksien määrittelyssä ja mittavaatimuksissa on annettu kussakin luokassa minimiläpimitta- ja minimipituusvaatimukset tavaralajimenetelmällä valmistetulle erikoispuutavaralle.

Yrityskyselyn tulosten perusteella suhtautuminen erikoispuun käyttöön Savo-Karjalassa on positiivisen kiinnostunutta. 70 % kyselyyn vastanneista yrittäjistä on kiinnostunut laajentamaan tuotantoaan erikoispuulajeihin, jos niitä on vain saatavissa. Kiinnostavimmat puulajit ovat leppä sekä haapa. Pääkomponenttianalyysilla saatiin neljä erilaista tekijää, jotka ovat ratkaisevia erikoispuun käytön aloituksessa tai käytön lisäämisessä (uusi tuotantomahdollisuus, erikoispuunhankinta, markkinat, kehittämisprojektit). Vastanneet yrittäjät haluavat kehittää puunhankintaansa tulevaisuudessa omana hankintanaan tai metsänomistajan suoraan toimittamana.

  • Kärki, Sähköposti: timo.karki@forest.joensuu.fi (sähköposti)
artikkeli 6355, Tutkimusartikkeli
Kari Pasanen, Veijo Vesterlin, Ari Keskimölö, Janne Soimasuo, Timo Tokola. Alueellisten energiapuuvarojen analysointimenetelmä|25-35. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 1 artikkeli 6355. https://doi.org/10.14214/ma.6355
Original keywords: energiapuu; paikkatietojärjestelmät; hakkuutähde
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa kehitettiin kuviokohtaisiin metsäsuunnitelmatietoihin, kuviokarttoihin, digitaaliseen tiestöaineistoon ja yleiskarttaan perustuva energiapuuvarojen analysointimenetelmä, jolla voidaan tarkastella teknisten ja taloudellisten rajoitteiden vaikutuksia energiapuukertymiin esimerkiksi kuntatasolla. Menetelmässä metsä- ja kaukokuljetusmatkat lasketaan paikkatietojärjestelmällä ja energiapuuvaroja analysoidaan energiapuutietokannan avulla. Tietokantasovelluksella lasketaan kuviokohtaiset energiapuukertymät ja kustannukset sekä tuotetaan yhteenvetoraportit. Kehitetyssä sovelluksessa ja esimerkkilaskelmissa tarkastellaan päätehakkuiden hakkuutähdettä, ensiharvennusmänniköistä integroidulla korjuulla saatavaa energiapuuta sekä osittain myös nuoren metsän kunnostuskohteita. Esimerkkilaskelmien aineistona oli 15 000 ha kuvioittaisia suunnitelmatietoja. Esimerkkikunnan päätehakkuiden hakkuutähteen vuotuinen kokonaismäärä oli 54 000 m3, josta noin 25 000 m3 oli teknisesti ja taloudellisesti korjattavissa. Ensiharvennusmänniköistä voitaisiin integroidulla korjuulla saada vuosittain noin 3 600 m3 energiapuuta. Nuoren metsän kunnostuskohteiden energiapuupotentiaali oli noin 4 800 m3 vuodessa.

  • Pasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Vesterlin, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Keskimölö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Soimasuo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tokola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6354, Tutkimusartikkeli
Esa Rautiainen, Eero Kubin. Männyn paakkutaimien juuriston rakenne eri tavoin muokatussa metsämaassa Pohjois-Suomessa|5-24. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 1 artikkeli 6354. https://doi.org/10.14214/ma.6354
Original keywords: mänty; paakkutaimet; maan muokkaus; juuristo
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin neljän eri taimilajin juuriston alkukehitystä muokkaamattomassa, äestetyssä ja auratussa maassa. Taimilajit olivat papereineen ja ilman paperia istutettu paperikennotaimi, Ecopot-taimi ja kuutiopaakkutaimi. Lisäksi tutkittiin maalajin vaikutusta juuriston kehitykseen sekä kennopaperin hajoamista.

Juuriston rakenne oli paras kuutiopaakkutaimissa ja epämuodostunein paperikennotaimissa, joissa paperi rajoitti erityisen paljon juuriston leveyskasvua. Paperin poistaminen ei lisännyt juuriston kokoa muokkaamattomassa maassa eikä vähentänyt versoltaan kookkaiden taimien juuriston epämuodostuneisuutta. Juuriston kiertyminen oli vähäistä kaikilla taimilajeilla.

Maan muokkaus lisäsi kennopaperin läpi kasvaneiden juurten lukumäärä. Kuukauden kuluttua istutuksesta auratun maan taimissa oli paperin läpäisseitä juuria kaksi kertaa enemmän kuin kuokkalaikutettujen alojen taimissa. Kahden vuoden kuluttua kennopaperin läpäisseitä juuria oli kuitenkin eniten äestyksessä. Hienoainesosuuden kasvu vähensi juurten läpikasvua selvimmin muokkaamattomassa maassa. Maan muokkaus lisäsi kaikkien taimilajien juuriston kokoa ja erityisesti juuriston syvyyskasvua. Paperikennotaimia lukuunottamatta äestys kaksinkertaisti ja auraus nelinkertaisti juuriston kennon rajalta mitatun leveyskasvun. Toisaalta kookkaat juuristot olivat epämuodostuneempia kuin pienet.

  • Rautiainen, Sähköposti: eero.kubin@metla.fi (sähköposti)
  • Kubin, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6731, Tutkimusartikkeli
Pekka Ollonqvist, Veli-Pekka Heikkinen. Metsänomistajien puukaupallinen toiminta|359-372. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 4 artikkeli 6731. https://doi.org/10.14214/ma.6731
Original keywords: puunmyynnit; puuntarjonnan hintajousto; puukaupan ajoitus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin yksityismetsänomistajien toimintaa puukaupassa ja puuntarjonnan sopeutusta kantohintojen muutoksiin. Puunmyyjät ryhmiteltiin puukauppaan liittyvien tavoitteiden ja puukaupallisen informaation käytön perusteella. Tavoitteet jaettiin metsänhoidollisiin ja hakkuutulotavoitteisiin sekä puukaupallisiin huippuhintatavoitteisiin. Informaatiopalvelujen käyttö jaettiin itselliseen toimintaan, yhdistys- tai ostajaorientoitumiseen. Huippuhintoja tavoittelevat hankkivat aktiivisesti markkinainformaatiota, reagoivat myyntihetken kantohintaan ja saivat mäntytukkipuun kaupassa muita metsänomistajia korkeammat kantohinnat. Muut metsänomistajat sopeuttivat puuntarjontaa varsinaisen myyntihetken kantohinnan sijasta edellisen neljännesvuosijakson hintamuutoksiin perustuen. Metsänhoitoyhdistyksen informaatiopalveluja käyttäneillä havaittiin muita korkeampia kantohintoja, mikäli myynnin tavoitteena eivät olleet huippuhinnat. Ostajien informaatiopalvelujen käyttöön orientoituneilla puunmyyjillä keskimääräiset kantohinnat jäivät alhaisiksi.

  • Ollonqvist, Sähköposti: pekka.ollonqvist@metla.fi (sähköposti)
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6730, Tutkimusartikkeli
Eero Mattila. Porojen talvilaitumet Suomen poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa 1990-luvun alussa|337-357. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 4 artikkeli 6730. https://doi.org/10.14214/ma.6730
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; laidunarviointi; kangasmaat; laitumien rakenne ja kunto; muutosanalyysi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Porojen talvilaitumia on arvioitu valtakunnan metsien inventoinnissa 1970-luvulta lähtien kolme kertaa. Tässä julkaisussa käsitellään uusinta laidunarviointia. Tutkimusta ei tehty Perä-Lapista (Utsjoki, Inari ja Enontekiö). Laidunluokkien alat arvioitiin inventoinnin näytteestä (16 000 koealaa). Talviravintokasvien esiintymistä mitattiin vain pysyvillä koealoilla, joita tuli talvilaitumille (so. kangasmaille) yli 1 500 kpl.

Talvilaitumien pinta-alan arvio tutkimusalueella oli 4,8 milj. ha. Laitumien rakenteessa ilmeni selviä muutoksia edellisestä inventoinnista. Jo aiemmin havaittu kasvupaikkojen tuoreutuminen jatkui voimakkaana. Arviot ravintokasvien esiintymisrunsaudesta alenivat edellisestä inventoinnista selvästi. Tulos ei johtunut esiintymisrunsauden mittaustavan muuttumisesta. Vanhaa ja uutta mittaustapaa verrattiin 900 koealan joukossa. Vanhaa tapaa käytettäessä muutos inventointien välillä olisi ollut vielä suurempi. Luontainen talviravinto on vähentynyt tutkimusalueella. Keinoruokinnan turvin poromäärä on kuitenkin noussut 18 % inventointien välillä.

Tuloksia voidaan käyttää toisaalta laidunluokkien ja toisaalta alueiden väliseen vertailuun. Toistuva arviointi mahdollistaa myös muutosanalyysin ajassa, mitä edistää menetelmän säilyminen pääpiirteissään samana 1970-luvulta lähtien. Tulevaisuudessa muutosanalyysin mahdollisuudet paranevat pysyvien koealojen uusintamittauksen ansiosta. Ravintokasvien esiintymisrunsauden määrittämistä koealoilla tulisi tutkia ja kehittää.

  • Mattila, Sähköposti: eero.mattila@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6729, Tutkimusartikkeli
Harri Hyppänen, Kari Pasanen, Jussi Saramäki. Päätehakkuiden kuviorajojen päivitystarkkuus|321-335. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 4 artikkeli 6729. https://doi.org/10.14214/ma.6729
Original keywords: kuvioittainen arviointi; kaukokartoitus; GPS; satelliittipaikannus; toimenpiteiden ajantasaistus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin satelliittikuvan, ilmakuvan ja satelliittipaikannuksen tarkkuutta päätehakkuiden kuviorajojen päivityksessä. Lisäksi tutkittiin käytännön päivittämättömän kuvioinnin luotettavuutta hakkuiden jälkeen. Tutkimuksen referenssiaineisto rajattiin orto-oikaistuilta numeerisilta ilmakuvilta. Pinta-alaerojen itseisarvojen keskiarvo oli satelliittikuvarajauksella 16 %, päivittämättömällä kuvioinnilla 22 %, ilmakuvilta päivitetyllä kuvioinnilla 13 % ja satelliittipaikannuksella 4 %. Varttuneen metsän ja päätehakkuun rajan sijaintiero oli suurinta päivittämättömän kuvioinnin rajoissa (noin 25 m). Vastaava sijaintiero satelliittikuvalta rajattaessa oli noin 15 m ja ilmakuvalta päivitettäessä noin 10 m. Satelliittipaikannuksella (GPS) saatu rajaus erosi referenssirajauksesta 5–8 m, mikä on erittäin vähän ottaen huomioon kummankin menetelmän virhelähteet.

  • Hyppänen, Sähköposti: harri.hyppanen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Pasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Saramäki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6728, Tutkimusartikkeli
Kari Mielikäinen, Mauri Timonen, Pekka Nöjd. Männyn ja kuusen kasvun vaihtelu Suomessa 1964–1993|309-320. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 4 artikkeli 6728. https://doi.org/10.14214/ma.6728
Original keywords: kuusi; mänty; kasvuindeksit; kasvun vaihtelu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Valtakunnan metsien viimeisimmät inventointitulokset osoittavat männyn ja kuusen kasvun alentuneen Suomen eteläosassa selvästi 1990-luvun alussa. Käsitystä kuusten vaikeuksista tukevat eri puolilla Etelä-Suomea löytyvät kuolleet yksilöt. Samantyyppinen ilmiö havaittiin 1930-luvun puolivälissä, jolloin Esko Kangas aloitti tutkimuksensa kuusen kuivumistyypeistä. Tämänkertaisen kuusen kuivumisen syyt ovat herättäneet vilkasta keskustelua sekä tutkija- että maallikkopiireissä. Kuivuus, routa, talviaikainen hengitys sekä otsoni ja erilaiset halogenoidut hiilivedyt johdannaisineen ovat yleisimpiä arvioita ilmiön syiksi.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin männyn ja kuusen paksuuskasvun vaihtelu 30-vuotiskauden 1964–1993 ajalta. Puukohtaisia vuosilustoindeksejä verrattiin säätietoihin kuusen viimeaikaisen kasvun alenemisen syiden tutkimiseksi.

Vuosilustoindeksit osoittavat kuusen keskimääräisen kasvun olleen Etelä-Suomessa vuosina 1989–1993 noin 9 % pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Männyn kasvu oli vuosikymmenen vaihteessa keskimääräistä nopeampaa. Vuosien 1992–1993 indeksit olivat sen sijaan selvästi keskitason alapuolella.

Kasvun vaihtelun alustavat syyanalyysit osoittivat, että Etelä-Suomessa kuusen kasvu on vaihdellut samassa tahdissa touko–kesäkuun sateiden kanssa. Myös runsaat siemenvuodet 1973 ja 1989 erottuivat vuosilustoissa poikkeuksellisen alhaisena kasvuna. Aiemmat arviot siitä, ettei kuivuus yleensä rajoita puiden kasvua Suomessa, eivät saaneet tukea tuloksista.

  • Mielikäinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Timonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Nöjd, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6287, Tutkimusartikkeli
Ron Store. Maiseman huomioonottavan metsikkökuvioinnin tuottaminen paikkatietojärjestelmällä|245-262. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 3 artikkeli 6287. https://doi.org/10.14214/ma.6287
Original keywords: metsäsuunnittelu; paikkatietojärjestelmät; metsikkökuviointi; metsämaisema; AHP-menetelmä
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa kehitettiin menetelmä, jossa paikkatietojärjestelmän avulla tarkennetaan metsäsuunnittelussa käytettävää puuston ja kasvupaikan perusteella tehtyä metsikkökuviointia maisemallisesti tärkeissä kohteissa, kuten vesistöjen rannoilla sekä virkistysreittien ja teiden varsilla. Lisäksi uuden metsikkökuvioinnin kuviot ryhmitellään paikkatietoanalyysien avulla maisemaluokkiin, joita hyödynnetään hakkuita kohdennettaessa.

Menetelmän käytöstä saatavaa hyötyä arvioitiin kolmen tapaustutkimuksen avulla. Niissä verrattiin tavallisella kuvioinnilla ja tarkennetulla kuvioinnilla tehtyjen metsäsuunnitelmien tuottamaa maisemaa grafiikkakuvien ja numeeristen tunnusten avulla. Metsäsuunnitelmat tehtiin MONSU-ohjelmistolla siten, että suunnitelmien mukaisten hakkuiden tuottamat nettotulot olivat molemmissa suunnitelmissa yhtäsuuret. Tutkimuksessa oli kuusi vertailtavaa metsäsuunnitelmaparia, joista kaikissa raati valitsi tarkennetulla kuvioinnilla tehdyn sunnnitelman tuottaman maiseman peruskuvioinnilla toteutetun suunnitelman tuottamaa maisemaa kauniimmaksi.

Tarkentamalla numeerisessa metsäsuunnittelussa käytettavää puuston ja kasvupaikan perusteella tehtyä metsikkökuviointia sekä hyödyntämällä paikkatietoanalyysejä sijainniltaan tärkeiden metsikkökuvioiden etsimisessä, saadaan maisemallisesti parempi lopputulos nettotuloja pienentämättä. Menetelmän tuottaman hyödyn määrään vaikuttavat tilalle asetettu tulotavoite ja tilan maisemalliset ominaisuudet. Tutkimuksessa kehitetty menetelmä mahdollistaa automaattisen tavan tarkentaa metsikkökuviointi uudeksi kuvioinniksi, joka palvelee metsäsuunnittelua paremmin kuin alkuperäinen kuviointi.

  • Store, Sähköposti: ron.store@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6286, Tutkimusartikkeli
Jyrki Kangas, Timo Pukkala, Jouni Pykäläinen. Vuorovaikutteinen heuristinen optimointi yksityismetsien suunnittelussa|231-244. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 3 artikkeli 6286. https://doi.org/10.14214/ma.6286
Original keywords: metsäsuunnittelu; yksityismetsätalous; päätösanalyysi; vuorovaikutteisuus; optimointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Artikkelissa esitetään HERO-nimisen heuristisen optimointimenetelmän sovellus vuorovaikutteiseen metsäsuunnitteluun. Vuorovaikutteisessa eli interaktiivisessa yksityismetsien suunnittelussa metsänomistaja ja suunnittelija käyttävät suunnitteluohjelmistoa yhteisessä suunnitteluistunnossa toistaen suunnittelulaskelmia tarvittaessa useaan kertaan.

Metsänomistajan tavoitteet pyritään kuvaamaan mahdollisimman kattavasti jo ensimmäisessä suunnittelulaskelmassa. Ohjelmistolta saatavan välittömän palautteen pohjalta voidaan muuttaa tavoitemuuttujiksi määriteltyjä metsää ja sen kehitystä kuvaavia tunnuksia sekä niiden tärkeyssuhteita, jos laadittu suunnitelma ei tyydytä metsänomistajaa. Tavoitemuuttujia ja niiden painoarvoja tai muita optimoinnin perusteita muutetaan kunnes aikaansaatu suunnitelma tyydyttää metsänomistajaa. Suunnittelulaskelmien myötä opitaan tilan tai metsäalueen tuotantomahdollisuudet ja nähdään miten erilaiset metsän hoidon ja käytön tavoitemallit vaikuttavat metsästä saataviin hyötyihin sekä metsän kehittymiseen.

Vuorovaikutteista optimointia testattiin Pohjois-Karjalan metsälautakunnan yksityismetsien metsäsuunnittelun kehittämishankkeessa. Kymmenen metsänomistajaa osallistui testiin. Useimmille testiin osallistuneista metsänomistajista kyettiin tuottamaan ensimmäistä suunnittelulaskelmaa tyydyttävämpi suunnitelma muuttamalla optimointitehtävää yhteen tai useampaan kertaan, mikä osoittaa vuorovaikutteisen suunnittelun hyödyllisyyden. Vuorovaikutteisuus parantaa asiakaslähtöisen suunnittelun edellytyksiä.

  • Kangas, Sähköposti: jyrki.kangas@metla.fi (sähköposti)
  • Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6285, Tutkimusartikkeli
Juha Kieksi, Kauko Salo. Pensaskarpalon viljely, rikkakasvisukkessio ja rikkakasvillisuuden torjunta turvetuotannosta vapautuneella suolla|213-229. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 3 artikkeli 6285. https://doi.org/10.14214/ma.6285
Original keywords: pensaskarpalo; Vaccinium macrocarpon; viljely; rikkakasvisukkessio; kasvinsuojeluaineet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Käytöstä poistuneelle turvetuotantoalueelle istutettiin pensaskarpalopistokkaita (Vaccinium macrocarpon Ait.) 3,8 hehtaarin alueelle keväällä 1991. Pensaskarpaloviljelmällä tutkittiin karpaloiden kasvua, kasvuominaisuuksia ja selviytymistä talvesta sekä rikkakasvisukkessiota v. 1992–1994. Vuosina 1993–1994 tutkittiin myös pensaskarpalon rikkakasvien torjuntaan soveltuvia kasvinsuojeluaineita. Pensaskarpaloviljelmän rikkakasvisukkessio oli nopeaa. Vuonna 1992 alueella tavattiin 27 ja v. 1994 31 rikkakasvilajia. Yleisimmät lajit olivat ojanukkasammal (Dicranella cerviculata), karhunsammalet (Polytrichum spp.), hietakastikka (Calamagrostis epigejos) sekä vihvilät (Juncus spp.). Vuoden 1992 keväällä putkilokasvien peittävyys oli 4 % ja syksyllä 16 %. Sammalten peittävyys oli ojanukkasammalta lukuunottamatta v. 1992 noin 1 % ja v. 1994 yli 50 %.

Karpaloviljelmän ravinne- tai happamuustason ja karpaloiden kasvuominaisuuksien välillä ei havaittu tilastollisesti merkittävää riippuvuutta. Karpalotaimien lukumäärä väheni kaikkina tutkimusvuosina, talvi- ja kevätkuolleisuudesta johtuen, vaikka karpalotaimien lukumäärät kasvoivatkin kesällä. Suuret talvituhot osoittavat etteivät lumipeite ja keväinen sadetus riitä suojelemaan karpaloita pakkasvaurioilta. Ilman tulvitusta karpaloviljely ei todennäköisesti ole mahdollista. Kaikkien putkilokasviryhmien suhteen tehokkaimmaksi rikkakasvihävitteeksi havaittiin glyfosaatti, jonka käyttö edellyttää karpalonviljelyyn soveltuvan sivelytekniikan kehittämistä. Simatsiini ei sovellu pensaskarpaloviljelmille, sillä sen teho on huono ja viipymä turpeessa pitkä.

  • Kieksi, Sähköposti: kauko.salo@metla.fi (sähköposti)
  • Salo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6284, Tutkimusartikkeli
Kyösti Konttinen, Risto Rikala. Lyhytpäiväkäsittely ulkomaisten havupuiden taimien karaisussa|199-211. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 3 artikkeli 6284. https://doi.org/10.14214/ma.6284
Original keywords: kuiva-ainepitoisuus; lyhytpäiväkäsittely; kuuset; Picea; pihdat; Abies; douglaskuusi; Pseudotsuga; pakkaskestävyys; karaistuminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Lyhytpäivä (LP)-käsittelyn käyttöä 1-vuotiaiden ulkomaisten havupuiden taimien karaisemisessa tutkittiin 10 puulajilla: palsamipihdalla (Abies balsamea (L.) Mill.), harmaapihdalla (A. concolor (Gordon & Glend.) Lindl, ex Hildebr.), lännenpihdalla (A. lasiocarpa (Hook.) Nutt.), siperianpihdalla (A. sibirica Ledeb.), japaninpihdalla (A. veitchii Lindl.), valkokuusella (Picea glauca (Moench) Voss), ajaninkuusella (P. jezoensis (Sieb. & Zucc.) Carr.), mustakuusella (P. mariana (Mill.) B. S. B.), serbiankuusella (P. omorika (Pancic) Purk.) ja douglaskuusella (Pseudotsuga menziesii (Mirbel) Franco). Käsittelyjakson pituus oli kaikilla puulajeilla 3 viikkoa (1.8.–22.8.) ja päivänpituus 8 tuntia. Verson kuiva-ainepitoisuutta seurattiin elo–syyskuussa 1–2 viikon välein. Taimien pakkaskestävyys testattiin syyskuun puolivälissä altistamalla taimet kasvatuskaapissa –4, –6, –8, ja –10 °C:n lämpötiloille ja arvioimalla taimien vaurioituminen silmävaraisesti neulasten ruskettumisen ja taimien kasvuunlähdön perusteella. LP-käsittely aikaisti pakkaskestävyyskehitystä puulajista riippuen 1–5 viikkoa ja nosti verson kuiva-ainepitoisuutta kaikilla puulajeilla. Eri puulajien karaistumisaikataulu oli hyvin erilainen. Pihdoista oli siperianpihta karaistunein ja japaninpihta arin syyskuun puolivälissä. Pihtojen LP-taimet, japaninpihtaa lukuunottamatta, kestivät lähes vaurioitta –10 °C. Eroja LP-taimien ja vertailutaimien välille syntyi yleensä vasta –8 ja –10 °C:ssa. Kuusilla LP-taimien ja vertailutaimien välille syntyi eroja jo –4 ja –6 °C:ssa. LP-käsittely paransi eniten ajaninkuusen pakkaskestävyyttä, myös serbiankuusen ja mustakuusen pakkaskestävyys parani merkittävästi vaikka neulasvauriot muodostuivatkin suuriksi. Verson kuiva-ainepitoisuuden kehitys kuvasi taimien karaistumiskehitystä, mutta se ei ennustanut pakkaskestävyyttä kaikilla puulajeilla samalla tavalla.

  • Konttinen, Sähköposti: kyosti.konttinen@metla.fi (sähköposti)
  • Rikala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5801, Tutkimusartikkeli
Petri Jalkanen. Otantamenetelmien vaikutuksia leimikon hinnoitteluun ja menetelmä puunostajan hinnoittelukustannusten laskemiseksi|133-156. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli 5801. https://doi.org/10.14214/ma.5801
Original keywords: runkohinnoittelu; hinnoittelumenetelmät; leimikot; otantamenetelmät
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Työssä tutkittiin relaskooppiotannan, ympyräkoealaotannan ja lähimpien puiden otannan ominaisuuksia leimikon hinnoittelussa. Otantamenetelmiä tutkittiin simuloimalla maasto-otantoja viidestä eri leimikosta, jotka on mitattu eri puolilta Itä-Suomea. Leimikkoaineistosta on mitattu puiden koordinaatit sekä useita laadusta ja runkomuodosta kertovia tunnuksia. Tutkimuksessa esitetään hinnoitteluperiaatteet, joiden perusteella vertaillaan hinnoittelumenetelmiä ja kehitetään menetelmä hinnoittelukustannusten laskemiseksi. Hinnoittelumenetelmät rakentuvat otantamenetelmästä ja hintalaskelmasta. Hintalaskelma perustuu runkohinnoitteluun. Kaikissa tutkituissa hinnoittelumenetelmissä käytettiin samaa hintalaskelmaa ja otannan vaikutusta hintoihin tutkittiin laskemalla menetelmien harhat tarkkojen kauppahintojen suhteen. Hinnoittelukustannusten laskennassa hinnoittelun kokonaiskustannukset jaettiin kahteen erikseen laskettavaan osaan, kauppahinnan hajonnasta koituviin kustannuksiin ja työn kustannuksiin. Tulosten mukaan relaskooppiotannat sopivat parhaiten runkohinnoitteluun. Harhavertailut osoittivat, että hintalaskelma on sovitettava käytetyn otantamenetelmän mukaan suurien harhojen välttämiseksi hinnoittelussa.

  • Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
artikkeli 5800, Tutkimusartikkeli
Kristian Karlsson. Kasvupaikkojen puuntuotoskyvyn ja puuston kasvun alueellinen vaihtelu Pohjanmaan rannikolta sisämaahan|113-132. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli 5800. https://doi.org/10.14214/ma.5800
Original keywords: valtapituusboniteetti; tilavuuskasvu; kasvupaikan tuottavuus; kasvun alueellisuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkasteltiin kangasmaiden valtapituusboniteetin ja puuston vuotuisen tilavuuskasvun länsi–itä-suuntaista vaihtelua Suomessa. Aineisto oli peräisin valtakunnan metsien inventoinneista vuosilta 1971–75, 1977–83 ja 1987–92. Pituusboniteettia käytettiin kangasmaiden puuntuotoskyvyn mittarina. Mitattuja tilavuuskasvuja verrattiin kasvumalleilla ennustettuihin arvoihin mallien yleisen paikkansapitävyyden toteamiseksi ja poikkeavien kasvualueiden erottamiseksi.

Kangasmaiden valtapituusboniteetin alueelliset erot olivat suuret. Erityisen selvä raja oli Pohjanmaan ja muun Etelä-Suomen välillä. Kasvupaikan luokittelutunnukset, kuten kasvupaikkatyyppi, kivisyys ja soistuneisuus selittivät valtapituusboniteettia varsin hyvin. Lisäksi lämpösumma ja korkeus merenpinnasta nostivat selitysastetta huomattavasti. Korkeusasemalla voitiin selittää länsi–itä-suunnassa havaittua vaihtelua. Keskimääräinen valtapituusboniteetti ei varsinaisesti laske Pohjanmaan rannikolle mentäessä. Tämä johtuu lämpösumman kohoamisesta ja viljavien kasvupaikkojen yleistymisestä, jotka kumoavat rannikon läheisyyden puuntuotoskykyä alentavat vaikutukset.

Kasvuennusteiden taso mitattuun kasvuun verrattuna vaihteli eri mallien mukaan. Kaikista malleista löytyi kuitenkin sama piirre: jos mallit kalibroidaan Etelä-Suomen sisäosien metsiköiden mukaan, saadaan Pohjanmaan metsälautakunnan männiköille 17–22 %:n ja kuusikoille 23–29 %:n yliarvioita. Kasvun taso vaihteli metsälautakuntien sisällä ja männiköiden ja kuusikoiden huonokasvuisimpien alueiden ulottuvuudet poikkesivat toisistaan. Syyt alhaisempaan kasvun tasoon voivat olla tiivis maaperä männyllä sekä viljava, mutta kivinen maaperä kuusella. Yhteydet ilmastoon on syytä tutkia tarkemmin.

Tilavuuskasvun tasokertoimia esitettiin eri malleille metsälautakunnittaisina arvoina, kahdella teemakartalla sekä graafisesti korkeuden funktiona. Näitä kertoimia voidaan käyttää kasvuennusteiden korjaamiseksi. Pohjanmaan alaville seuduille tulisi kuitenkin laatia uudet kasvumallit.

  • Karlsson, Sähköposti: kristian.karlsson@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5799, Tutkimusartikkeli
Kaarlo Kinnunen, Lasse Aro. Vanhojen pellonmetsitysten tila Länsi-Suomessa|101-111. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli 5799. https://doi.org/10.14214/ma.5799
Original keywords: hieskoivu; kuusi; mänty; tuotos; rauduskoivu; laatu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Länsi-Suomessa 1970-luvun vaihteessa tehdyistä pellonmetsityksistä valittiin satunnaisesti 13 mänty-, 10 kuusi- ja 17 rauduskoivualaa. Metsitykset inventoitiin 23 kasvukautta istutuksen jälkeen. Mänty oli vallitsevana enää kahdeksalla alalla, loput viisi alaa olivat muuttuneet lähinnä hieskoivikoiksi. Kuusi ja rauduskoivu olivat säilyneet vallitsevina yhtä kuusialaa lukuunottamatta. Männiköt sijoittuivat pääosin pituusboniteettiluokkiin 24 ja 27, jotka metsämaalla vastaavat puolukka- ja mustikkatyyppejä. Kuusikot jakautuivat tasan pituusboniteettiluokkiin 27, 30 ja 33 (käenkaali-mustikkatyyppi, lehto ja paremmat). Rauduskoivun pituusboniteetit olivat 22–28 (puolukkatyyppi–lehto). Yli puolet aloista oli luokassa 26 (käenkaali-mustikkatyyppi). Rauduskoivut arvioitiin sekä tekniseltä laadultaan että kunnoltaan parhaiksi ja männyt huonoimmiksi. Lukumääräisesti eniten hyvälaatuisia puita oli kuusikoissa ja vähiten hieskoivu- ja haapavaltaisilla aloilla. Eniten vioituksia aiheutti muun puuston kilpailu. Halla vikuutti lähinnä kuusta, surmakka puolestaan aiheutti vioituksia männyllä. Tyypillistä pellonmetsityksille oli suuri alojen välinen vaihtelu. Keskituotos vastasi käenkaali-mustikkatyypin tuotosta metsämailla.

  • Kinnunen, Sähköposti: kaarlo.kinnunen@metla.fi (sähköposti)
  • Aro, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5798, Tutkimusartikkeli
Risto Rikala. Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaali ja istutusajankohta|91-99. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli 5798. https://doi.org/10.14214/ma.5798
Original keywords: metsänviljely; koivu; Betula pendula; juurten kasvupotentiaali; istutusajankohta; paakkutaimi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Koivun paakkutaimia on istutettu perinteisesti yksivuotisina, kylvövuotta seuraavana keväänä ennen lehtien puhkeamista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisuutta istuttaa taimet jo kylvövuoden kesällä ja syksyllä. Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaalia tutkittiin kasvihuonekokeissa kasvukauden eri vaiheissa sekä seurattiin eri ajankohtina istutettujen koivun paakkutaimien alkumenestystä peltokokeissa. Yksivuotisten koivun paakkutaimien juurten kasvu alkoi keväällä hitaasti ja nopeutui selvästi vasta kesäkuun alun jälkeen, kun lehdet olivat saavuttaneet täyden koon. Keväällä kylvettyjen ja samana kesänä, eri ajankohtina istutettujen, taimien juurten kasvupotentiaali oli voimakkainta ensimmäisellä istutuskerralla heinäkuun puolessavälissä ja heikkeni suoraviivaisesti kohti syksyn istutuskertoja. Pellolle perustetuissa istutusajankohtakokeissa sääolosuhteiltaan normaalin vuoden heinä–elokuussa istutetut koivun paakkutaimet menestyivät yhtä hyvin tai paremmin kuin seuraavana keväänä istutetut taimet. Koivun paakkutaimien kesäistutus edellyttää kuitenkin huolellista taimien käsittelyä ja hoitoa koko istutusketjun ajan.

  • Rikala, Sähköposti: risto.rikala@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6152, Tutkimusartikkeli
Harri Hänninen, Heimo Karppinen. Kansalaismielipide metsien suojelusta ja talouskäytöstä|27-39. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 1 artikkeli 6152. https://doi.org/10.14214/ma.6152
Original keywords: metsäasenteet; metsätiedot; kansalaiset; haastattelu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin suuren yleisön metsien talouskäyttöön ja suojeluun liittyviä asenteita haastatteluaineiston perusteella. Kansalaisista runsas kolmasosa oli luettavissa metsien talouskäytön lisäämistä kannattaviin ja neljäsosa suojelun lisäämistä kannattaviin. Noin 40 prosenttia suomalaisista kannatti samanaikaisesti sekä metsien talouskäytön että suojelun lisäämistä tai vastusti kumpaakin. Väestön taustapiirteillä kyettiin selittämään vain osittain metsien käyttöön liittyviä asenteita. Suojelumyönteisten metsätiedot olivat talouskäytön kannattajia vähäisemmät. Metsänomistajissa oli suojelun kannattajia lähes saman verran kuin metsää omistamattomissa kansalaisissa mutta talouskäytön kannattajia selvästi enemmän.

  • Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi (sähköposti)
  • Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6151, Tutkimusartikkeli
Päivi Pulkkinen, Antti Asikainen. Hakkuutähteen, karsijan puujätteen, sahan kuorijätteen ja kantojen murskaaminen Morbark 1200 -murskaimella|17-26. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 1 artikkeli 6151. https://doi.org/10.14214/ma.6151
Original keywords: energiapuu; bioenergia; puupolttoaine; murskaus; kotimainen polttoaine
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin Morbark 1200 -murskaimen soveltuvuutta hakkuutähteen, karsijan puujätteen ja sahan kuorijätteen sekä kantojen murskaamiseen. Murskattava materiaali kuormataan Morbark 1200 -murskaimeen suppilomaisen syöttölaitteen kautta ylhäältä päin. Syöttäminen voidaan tehdä omalla kuormaimella tai erillisellä pyöräkuormaajalla. Parhaiten murskaimella pystyttiin käsittelemään ketjukarsija-kuorija-hakkurin jätettä ja sahan kuorijätettä. Päätehakkuualojen hakkuutähteiden murskauksessa tuottavuus oli selvästi alhaisempi. Tämä johtui pitkien latvakappaleiden aiheuttamista tukoksista syöttölaitteessa. Kantojen murskaukseen tutkittu murskain ei sovellu, sillä syöttölaite ei läpäise kunnolla kantoja. Kaikilla tutkituilla polttoaineilla saavutettiin hyväksyttävä palakokojaukauma. Kuitenkin jos murskaus tapahtui suoraan hiekkakentälle, murskeeseen sekoittui paljon hiekkaa, mikä alensi sen käyttökelpoisuutta polttoaineena.

  • Pulkkinen, Sähköposti: paivi.pulkkinen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Asikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6150, Tutkimusartikkeli
Marja-Liisa Juntunen. Hakkuukoneen kuljettajakurssilaisten sijoittuminen työelämään|3-16. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 1 artikkeli 6150. https://doi.org/10.14214/ma.6150
Original keywords: aikuiskoulutus; hakkuukoneenkuljettajat; koulutuksen vaikuttavuus; sijoittuminen työelämään
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Vuodesta 1988 lähtien on jo työelämässä olleita aikuisopiskelijoita koulutettu metsäoppilaitoksissa hakkuukoneen kuljettajiksi viiden kuukauden kestoisilla metsäkoneenkäytön jatkolinjoilla. Tutkimuksessa on seurattu vuosina 1989–1991 jatkolinjoilta valmistuneiden oppilaiden sijoittumista työelämään 1,5–2,5 vuoden ajan kurssien päättymisestä.

Työelämään sijoittumista luonnehti vastaanotettujen töiden moninaisuus sekä työtehtävien että työllistymisen vaihtelu vuodenaikojen mukaan. Vastanneista oppilaista keskimäärin 80 % oli kuukausittain työelämässä. Talvella määrä oli kesää hieman suurempi, mikä johtuu metsäalalle tyypillisestä kausivaihtelusta. Oppilaista noin kaksi kolmasosaa teki talvella metsätöitä.

Joka viidennen kurssilaisen voi sanoa vakiinnuttaneen paikkansa hakkuukoneen kuljettajana, kun he työskentelivät yli puolet seuranta-ajasta ko. työssä. Puolet oppilaista pystyi seuranta-ajan aikana hankkimaan itselleen vähintään puolen vuoden työkokemuksen metsäkonealalta. Alalle pysyvästi sijoittuneiden kurssilaisten määrä jäi kuitenkin alhaiseksi, kun vain joka kymmenes kurssilainen työskenteli metsäkoneen kuljettajana ympärivuotisesti.

Työvoiman ylitarjonta ja markkinahakkuiden alhainen määrä heikensivät oppilaiden sijoittumista alalle. Sijoittumista lienee pienentänyt myös se, että koulutukseen ei hakeutunut riittävästi valintaedelletykset täyttäneitä hakijoita. Koulut joutuivat ottamaan kursseille sellaisia opiskelijoita, joille koulutus ei antanut riittäviä valmiuksia siirtyä alalle.

Tilanteen muuttamiseksi opetusta olisi annettava nykyistä enemmän käytännön työssä sekä aikuiskoulutuslinjoilla että nuorisoasteen erikoistumislinjalla. Opetukseen tulisi liittää työharjoittelu metsäkoneyrityksissä. Harjoittelun käynnistymisen edellytys on kuitenkin, että oppilaat työskentelevät nykyistä enemmän koulun työmailla ennen kuin siirtyvät yrittäjien koneille. Lisäksi oppilaitosten on nykyistä paremmin osoitettava se, että ne antavat koulutettavalle sellaista lisätietoa, jota yrittäjillä ei ole. Oppilaitosten ja metsäkoneyrittäjien taustajärjestöineen olisi aloitettava ripeästi koulutuksen kehittäminen metsäteollisuuden ja konevalmistajien tuella.

  • Juntunen, Sähköposti: marja-liisa.juntunen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5895, Tutkimusartikkeli
Tuija Kilpeläinen. Luonnon muutosten havainnointi ja merkitys kuvaparien arviointi -menetelmää käyttäen|273-291. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 4 artikkeli 5895. https://doi.org/10.14214/ma.5895
Original keywords: luonnon muutos; havaitseminen; merkityksenanto; diakuvat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia havaintoja eräoppaat, metsätieteilijät ja biologit tekivät dioina kuvatuista luonnonympäristön muutoksista sekä millaisia merkityksiä he näille muutoksille antoivat. Tutkimusmenetelmänä käytettiin luonnonympäristön muutoksista kertovia diakuvapareja (kuva ennen muutosta ja muutoksen jälkeen) ja niihin liittyvää kyselylomaketta. Tavoitteena oli myös selvittää, miten kehitetty kuvaparien arviointi -menetelmä toimii luonnon muutosten arvioinnissa. Tutkimukseen osallistui kolme ryhmää: eräoppaat, metsätieteilijät ja biologit (N = 112). Tulokset osoittavat, että menetelmä on toimiva arvioitaessa luonnon muutoksia ja niiden merkityksiä. Tutkittavat antoivat kuvista tekemilleen havainnoille merkityksiä enimmäkseen esteettisyyden, muiden tunne-elämysten, oman toiminnan mahdollisuuden ja tehtyjen toimien perusteella. Metsätieteilijöiden vastaukset erityisesti metsään suuntautuvia toimia kohtaan olivat myönteisempiä kuin muiden tutkittujen ryhmien.

  • Kilpeläinen, Sähköposti: thk@psyka.jyu.fi (sähköposti)
artikkeli 5894, Tutkimusartikkeli
Marja-Liisa Juntunen. Hakkuukoneenkuljettajien aikuiskoulutus oppilaiden arvioimana|257-271. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 4 artikkeli 5894. https://doi.org/10.14214/ma.5894
Original keywords: hakkuukoneenkuljettaja; aikuiskoulutus; oppilasvalinta; työharjoittelu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin metsäoppilaitoksissa metsäkoneenkäytön jatkolinjoilla vuosina 1989–1991 olleiden oppilaiden taustatietoja ja erityisesti sitä, miten oppilaat täyttivät kurssien pääsyvaatimukset. Oppilaiden arvioita saamastaan koulutuksesta tutkittiin myös. Aineistona oli jatkolinjojen 16 kurssia ja niiden 173 oppilasta.

Noin viidennes oppilaista täytti koulutukseen valinnan edellytykset, kun heillä oli vaadittava peruskoulutus ja kahden vuoden työkokemus alalta. Suurimmalla osalla lopuista oppilaista oli työkokemusta metsurin tai maatalouden töistä. Oppilaiden hyvin erilaiset lähtötaidot ja -tiedot vaikeuttivat kurssien toteutusta.

Oppilaat olisivat halunneet lisätä käytännön työn opetusta ja koneilla työskentelyn määrää. Keskimäärin oppilaat arvioivat käyttäneensä kurssin aikana hakkuukonetta 176 tuntia ja kuormatraktoria 46 tuntia. Puolet oppilaista käytti hakkuukonetta kuitenkin vähemmän kuin sata tuntia. Oppilaiden käyttötuntimäärät vaihtelivat paljon kouluittain ja kursseittain. Noin puolet oppilaista oli harjoittelemassa metsäkoneyrityksissä, mitä kaikki vastanneet oppilaat pitivät erittäin hyvänä asiana.

Neljä viidesosaa oppilaista arvioi opettajien opetustaidot ja -tiedot hyviksi tai erinomaisiksi opetuksen eri alueilla. Opettajien koneiden käsittelytaidot arvioitiin huonoimmiksi ja huolto- ja kunnossapitotaidot parhaimmiksi. Opetuksessa oli selviä tasoeroja oppilaitosten välillä.

Metsäkoneenkuljettajien koulutuksen parantamiseksi olisi kehitettävä oppilasvalintaa, lisättävä metsäkoneiden käsittelytaitojen opetusta, järjestettävä opettajille täydennyskoulutusta ja tiivistettävä oppilaitosten yhteyksiä sekä työelämään että konevalmistajiin.

  • Juntunen, Sähköposti: marja-liisa.juntunen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6665, Tutkimusartikkeli
Eeva Karjalainen. Avohakkuumaiseman visuaalinen laatu|211-232. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 3 artikkeli 6665. https://doi.org/10.14214/ma.6665
Original keywords: avohakkuu; maisema; maisemallinen laatu; kauneuden arviointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä avohakkuumaiseman ominaisuudet vaikuttavat hakkuun visuaaliseen laatuun. Lisäksi tutkittiin, millaisia mielikuvia hakkuuaukot herättävät ja miten ihmisen tausta vaikuttaa hakkuun kokemiseen. Tutkimusaineistona käytettiin pääkaupunkiseudun asukkaiden, luonnonsuojelijoiden ja metsäammattilaisten arvioita avohakkuita esittävistä valokuvista. Pienialaiset hakkuut, joilla oli runsaasti aluskasvillisuutta ja joille oli jätetty joitakin puita, koettiin kauneimmiksi. Hakkuuaukkoja rumensivat aukon suuri koko, maanmuokkaus sekä hakkuutähteet. Metsäammattilaisia häiritsi hoitamaton vaikutelma, kuten lehtipensaat ja heinikko. He myös suhtautuivat näkyviin metsänhoitotoimenpiteisiin, kuten maanmuokkaukseen ja hakkuutähteisiin, myönteisemmin kuin muut ryhmät. Hakkuuaukkoja pidettiin sekä kauniina että rumina riippuen niiden toteutuksesta sekä hakkuusta kuluneesta ajasta. Vastaajat arvioivat avohakkuita rationaalisten ja esteettisten seikkojen lisäksi myös emotionaalisesti.

  • Karjalainen, Sähköposti: eeva.karjalainen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6664, Tutkimusartikkeli
Pekka Ripatti. Metsänomistajien metsätaloudellinen käyttäytyminen ammattiasemaryhmittäin|199-209. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 3 artikkeli 6664. https://doi.org/10.14214/ma.6664
Original keywords: yksityismetsät; metsänomistus; ammattiasema; metsätaloudellinen käyttäytyminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkastellaan metsänomistajien taustapiirteitä ja metsätaloudellista käyttäytymistä ammattiasemaryhmittäin. Vuonna 1990 eläkeläisiä oli 36 prosenttia, palkansaajia noin kolmasosa, maatalousyrittäjiä runsas neljäsosa ja muita yrittäjiä viisi prosenttia metsänomistajien lukumäärästä.Yksityismetsien pinta-alasta maatalousyrittäjät omistivat suurimman osuuden, runsaat 40 prosenttia. Maatalousyrittäjien tilojen taustapiirteitä luonnehtivat perinteiselle maatilametsätaloudelle tunnusomaiset piirteet, kuten perheomistus ja vakinaisesti asuttu tila. Maatalousyrittäjät myivät puuta säännöllisesti ja runsaasti. Lisäksi he olivat metsänhoidollisesti aktiivisia. Eläkeläiset sen sijaan käyttäytyivät metsätaloudellisesti passiivisesti. Eläkeläiset myivät puuta harvoin ja vähän. Lisäksi heidän tiloillaan tehtiin vähän metsänhoitotöitä. Ammattiasemaluokitus tarkentaa metsänomistajakunnan rakenteesta ja metsätaloudellisesta käyttäytymisestä saatavaa kuvaa, koska ryhmien välillä ilmeni merkittäviä eroja. Hyödyllistä myös on, että ammatin ja sosioekonomisen aseman perusteella metsänomistajat voidaan samanaikaisesti luokitella ammattiasemaryhmiin.

  • Ripatti, Sähköposti: pekka.ripatti@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6663, Tutkimusartikkeli
Juha Hakkarainen, Pentti Hyttinen, Kimmo Tiilikainen. Puuston tasearvo ja puutaseen ongelma metsälön tilinpäätöksessä|179-197. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 3 artikkeli 6663. https://doi.org/10.14214/ma.6663
Original keywords: kannattavuus; yksityismetsätalous; meno-tuloteoria; puutase; tilinpäätös
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa vertailtiin eri vaihtoehtoja puuston omaisuusarvon ja sen tilikausittaisen muutoksen käsittelemiseksi metsälön tuloslaskelmassa ja taseessa. Eri puutasemenetelmien soveltuvuutta metsätalouden tilakohtaisen kannattavuusseurannan tilinpäätöksen tarpeisiin vertailtiin sekä teoreettisesti että empiirisesti. Metsälön tilinpäätöksen tavoitteeksi on asetettu samanaikainen realisoituneen tuloksen ja puuston markkinahintaisen varallisuusaseman selvittäminen.

Puustomenetelmät kuvaavat metsälöä tässä tutkimuksessa tulos- ja omaisuuslaskennalle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tuottomenetelmien heikko kohta teoreettisesti on se, että puutase ja puuston omaisuusarvo tilinpäätöksessä ovat riippuvaisia osittain subjektiivisesti määritellystä hakkuusuunnitteesta. Hakkuusuunnitteella pyritään edistyvän metsätalouden mukaisesti kehittämään metsälöä päätöksentekijän tavoitteiden suuntaan, eikä mittaamaan toteutunutta tilikauden tulosta tai omaisuuden arvon muutosta.

Puuston tasearvon määrittämisessä tarvittavat puustotiedot saadaan luotettavimmin inventointimenetelmällä, mutta koska käytännössä inventointia ei ole järkevää toistaa vuosittain, on puuston kehitys harvemmin toistettavien inventointien välillä määritettävä kasvumenetelmän avulla. Kuvioittaiseen arviointiin perustuvat metsäsuunnittelutiedot ovat useimmiten ainoat yksityismetsälöistä käytettävissä olevat inventointitiedot, joten puutaseen määrittäminen on tarkoituksenmukaisinta tehdä niiden pohjalta.

  • Hakkarainen, Sähköposti: hyttinen@metsa1.joensuu.fi (sähköposti)
  • Hyttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tiilikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6662, Tutkimusartikkeli
Olli-Pekka Ahonen, Helena Mäkelä. Etelä-Suomen raakapuuvarat laskennalliseen pölkytykseen perustuen|165-178. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 3 artikkeli 6662. https://doi.org/10.14214/ma.6662
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; dynaaminen optimointi; laatuapteeraus; jakauma-apteeraus; laaturyhmät
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin Etelä-Suomen havutukkipuun jakautuminen eri laaturyhmiin. Mänty- ja kuusirungoilla laaturyhminä olivat oksaton ja kyhmytön tyvitukki, kuivaoksainen väli- tai tyvitukki sekä terveoksainen latvatukki. Lisäksi kuusirungoista erotettiin omaksi ryhmäkseen latvaläpimitaltaan yli 40 cm:n tukit.

Tutkimusaineistona käytettiin valtakunnan metsien 8. inventoinnin koepuita, jotka apteerattiin kahdella eri tavalla. Laatuapteerauksessa tavoitteena oli käyttää rungon eri laatuosat maksimaalisesti hyödyksi ja pitää laatuosat erillä toisistaan. Jakauma-apteerauksessa pyrittiin ennalta asetettuun pituustavoitteeseen laatuluokan sisällä sekä sallittiin siirtymä paremmasta laatuluokasta huonompaan laatuluokkaan. Koko Etelä-Suomen laaturyhmittäiset tukkiosuudet saatiin yleistämällä koepuiden laskennalliset apteeraustiedot lukupuille keskiarvomenetelmällä.

Jakauma-apteerauksessa mäntykoepuiden oksattoman tyvitukin määrä aleni 30 % ja terveoksaisen tukin määrä lähes 40 % laatuapteerauksen tukkimääriin verrattuna. Vastaavasti kuivaoksaisen tukin määrä kasvoi 14 %. Kuusikoepuiden jakauma-apteerauksessa terveoksaisen tukin määrä aleni 17 % ja kuivaoksaisen tukin määrä lisääntyi 9 % verrattuna laatuapteerauksen mukaisiin tukkimääriin.

Laatuapteerauksen perusteella oksatonta ja kyhmytöntä mäntytyvitukkia oli 17,0 % Etelä-Suomen männyn kokonaistukkitilavuudesta ja kuusityvitukkia 4,2 % kuusen kokonaistukkitilavuudesta. Terveoksaista mäntytukkia oli 8,0 % ja kuusitukkia 24,8 % tukkitilavuudesta. Kuivaoksaisen mäntytukin osuus oli 74,3 % ja kuusitukin 69,3 %. Lisäksi latvalapimitaltaan yli 40 cm:n kuusitukkia saatiin 1,2 % tukkitilavuudesta.

  • Ahonen, Sähköposti: helena.makela@metla.fi (sähköposti)
  • Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5950, Tutkimusartikkeli
Mikko Moilanen, Ari Ferm, Jorma Issakainen. Kuusen- ja koivuntaimien alkukehitys korven uudistamisaloilla|115-130. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli 5950. https://doi.org/10.14214/ma.5950
Original keywords: hieskoivu; kuusi; turvemaa; avohakkuu; mätästysmuokkaus; kylvö; istutus; pintakasvillisuus; Picea abies; Betula pubescens
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Taimien alkukehitystä tutkittiin 1980-luvulla viidellä korpisuon uudistusalalla Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Avohakkuun seurauksena tutkimuskohteille vakiintui runsaasti hieskoivua ja vaihtelevasti kuusialikasvosta sisältänyt taimikko. Hakkuualueen mätästysmuokkaus lisäsi kasvualustan taimettumisherkkyyttä. Muutama vuosi maanpinnan käsittelyn jälkeen seurasi kuusella hyvä siemensatovuosi, minkä vuoksi kuusen luontainen taimettuminen oli voimakasta muokkausaloilla reunametsän läheisyydessä. Muokkauspinnoille kehittyi kuitenkin nopeasti karhunsammalkasvusto, mikä ilmeisesti ehkäisi luontaista taimettumista jatkossa tehokkaasti. Jo kahden vuoden kuluttua kasvillisuus peitti 78–97 % muokkauspinnasta. Muokatuilla aloilla olivat yleisiä kasvillisuuden pioneerilajit, kun taas muokkaamattomalla alalla kasvillisuus säilytti aiemman metsä- ja kliimaksluonteensa.

Turve- ja kivennäismaasekoitteiselle muokkauspinnalle tehty kuusen hajakylvö tuotti kahdessa vuodessa runsaasti taimia. Kylvöalojen hehtaarikohtainen taimimäärä kohosi kokeesta riippuen 6 600–42 000 kpl:een, ja taimimäärät pysyivät lähes samoina neljän seuraavan vuoden aikana. Tulosta on pidettävä hyvänä verrattuna aiempiin kokemuksiin kuusen kylvöstä. Muokkausaloille tehty hieskoivun hajakylvö lisäsi hieskoivujen määrää selvästi vain niissä kohteissa, joissa luontainen koivuttuminen jäi vähäiseksi.

Kuusen paljasjuuritaimien istutus muokattuun kasvualustaan onnistui hyvin – kuolleisuus jäi pieneksi ja taimet kasvoivat ripeästi kuuden vuoden tutkimusjakson aikana. Kahdessa kohteessa esiintyi kuitenkin hallavaurioita ja yhdessä kokeessa rouste nosteli pieniä kuusen paakkutaimia. Rauduskoivun istutustaimet menestyivät aluksi hyvin, mutta kärsivät jatkossa yleisesti eläintuhoista, joita aiheuttivat lähinnä porot, hirvet ja jänikset.

  • Moilanen, Sähköposti: mikko.moilanen@metla.fi (sähköposti)
  • Ferm, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Issakainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5949, Tutkimusartikkeli
Jari Hynynen, Jussi Saramäki. Ensiharvennuksen viivästymisen ja harvennusvoimakkuuden vaikutus nuoren männikön kehitykseen|99-113. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli 5949. https://doi.org/10.14214/ma.5949
Original keywords: mänty; Pinus sylvestris; ensiharvennus; kasvu; harvennusvoimakkuus; lannoitus; latvussuhde
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan yhdeksän nuoreen ensiharvennusvaiheen (valtapituus 12,0–13,9 m) männikköön perustetun faktorikokeen (3 harvennusastetta x 3 lannoitusastetta) perusteella harvennuksen viivästymisen vaikutusta 15 vuoden aikana ensiharvennuksesta. Voimakkaan ensiharvennuksen (60 % runkoluvusta) seurauksena puuston tilavuuskasvu aluksi pieneni harvennusta seuraavina vuosina, mutta se saavutti harventamattoman puuston kasvun tason 15 vuoden kuluessa harvennuksesta. Voimakas harvennus pienensi männikön tilavuuskasvua 15 vuoden aikana yhteensä 15 m3 ha–1 (12 %) verrattuna harventamattoman puuston kasvuun. Harventamattomien metsiköiden tilavuuskasvu säilyi koko seurantajakson likimain vakiona. Harvennus ei vaikuttanut valtapituuden kehitykseen.

Harvennuskertymä oli kokeen alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla 36 m3 ha–1 ja tutkimusjakson lopussa harvennetuilla 66 m3 ha–1, kun jäävä runkoluku oli sama. Myös poistuman keskijäreys oli noin 2 cm suurempi myöhemmin harvennetuilla koealoilla. Puuston kokonaistuotos oli hieman suurempi myöhään harvennetuilla koealoilla, joskaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Jäävä puusto oli keskimäärin noin yhden senttimetrin paksumpaa aiemmin voimakkaasti harvennetuilla koealoilla verrattuna jakson lopussa harvennettuihin.

Harvennuksissa kasvamaan jätettyjen puiden elävien latvusten suhteellinen pituus supistui jakson lopussa harvennetuissa metsiköissä 56,5 %:sta 45,4 %:iin tutkimusjakson aikana, kun vastaavat luvut jakson alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla olivat 54,2 % ja 49,6 %. Harventamattomuus voimisti luonnonpoistumaa ja lisäsi puustovaurioiden määrää, mutta sekä luonnonpoistuman että vaurioituneiden puiden osuus puuston tilavuudesta oli varsin pieni tutkimusjakson aikana.

NPK-lannoitus (150 kg N ha–1) viiden vuoden välein lisäsi kasvua 3,2 m3 ha–1 a–1. Lannoitus lisäsi luonnonpoistumaa ja puustovauriota kaikissa harvennuskäsittelyissä. Lannoitus nopeutti puiden latvussuhteen pienenemistä sekä harvennetuilla että harventamattomilla koealoilla.

Tulosten mukaan hoidetun männikön ensiharvennusta on mahdollista siirtää noin 17,5 metrin valtapituuteen saakka ilman, että puuston kasvu kärsii tai latvukset supistuvat liiaksi.

  • Hynynen, Sähköposti: jari.hynynen@metla.fi (sähköposti)
  • Saramäki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5948, Tutkimusartikkeli
Kari Mielikäinen, Sauli Valkonen. Kaksijaksoisen kuusi–koivu-sekametsikön kasvu|81-97. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 2 artikkeli 5948. https://doi.org/10.14214/ma.5948
Original keywords: hieskoivu; kuusi; rauduskoivu; sekametsä; kasvu; puuntuotos; kasvumallit
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuoren kuusikon kasvattamista koivuylispuuston alla. Tutkimusongelmana oli selvittää, kuinka paljon tiheydeltään ja kooltaan vaihteleva koivuylispuusto tuottaa puuta ja kuinka paljon se hidastaa kuusikon kehitystä. Tutkimuksessa laadittiin kertamittausaineistoon perustuvat kasvumallit. Niiden lisäksi sovellettiin aiemmassa sekametsätutkimuksessa laadittuja malleja.

Tutkimusaineisto käsitti 31 sekametsikköä lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Kuusikoiden biologinen ikä oli 15–39 vuotta ja koivikoiden rinnankorkeusikä 17–77 vuotta. Koivuylispuusto oli poistettu 6 metsiköstä.

Malleilla ennustettua puuston kehitystä tarkasteltiin kahdessa esimerkkimetsikössä kolmena kasvattamisvaihtoehtona: koivuylispuuston poistaminen, ylispuuston harventaminen ja käsittelemätön metsikkö. Koivuylispuusto tuotti enemmän puuta (3,5–11,2 m3 ha–1 v–1) kuin sen kasvattaminen vähensi kuusikon tuotosta (kasvutappio 0,6–4,4 m3 ha–1 v–1). Harvennus lisäsi nuoren, tiheän koivikon tukkipuun tuotosta selvästi, mutta pienensi sitä vanhassa, järeäpuustoisessa koivikossa.

  • Mielikäinen, Sähköposti: kari.mielikainen@metla.fi (sähköposti)
  • Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6378, Tutkimusartikkeli
Ari Meriläinen, Lauri Sikanen, Pertti Harstela. Puunhankinnan suunnittelujärjestelmät suomalaisissa puunhankintaorganisaatioissa|35-49. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 1 artikkeli 6378. https://doi.org/10.14214/ma.6378
Original keywords: puunhankinta; puunhankinnan suunnittelu; puunkorjuun suunnittelu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimus on katsaus 13 suomalaisen puunjalostusyrityksen puunhankinnan suunnittelu-, ohjaus- ja seurantajärjestelmiin vuonna 1992. Puunhankinnan suunnittelujärjestelmiä tarkastellaan tietokoneavusteisen päätöksenteon lähestymistapojen (operaatioanalyysi, tiedonkäsittely ja tekoäly) viitekehyksessä strategisessa, taktisessa ja operatiivisessa suunnittelussa. Varsinaiset suunnittelujärjestelmät ovat tällä hetkellä tiedonkäsittelyn ja operaatioanalyysin sovelluksia. Kehittyneimmissä sovelluksissa käytetään optimointialgoritmeja. Tietojenkäsittelyssä kehittyneimmät sovellukset pohjautuvat vaihtoehto- ja taulukkolaskentaan. Hankintajärjestelmän ja johdon tietojärjestelmän kehittyneisyys korreloivat positiivisesti hankintamäärän, kuitupuuosuuden ja pystyvarannon kanssa. Hankinnan tukkipuuosuuden kanssa korrelaatio on negatiivista; toimituspaikkojen lukuisuus ei korreloi järjestelmien kehitysasteen kanssa. Tulosten tulkintaa vaikeuttaa vapausasteiden pieni lukumäärä ja muuttujien keskinäinen korrelaatio. Suurissa ja keskisuurissa yrityksissä yrityksen omista tarpeista lähtevä lyhyen aikavälin suunnittelujärjestelmien kehittämistarve tiedostetaan hyvin. Visioita tietojärjestelmien yleisestä kehityksestä ei yrityksissä yleensä ollut. Pienillä yrityksillä kehittämistarpeiden yksilöiminen ei ole erityisen selkeää.

  • Meriläinen, Sähköposti: sikanen@joyl.joensuu.fi (sähköposti)
  • Sikanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6377, Tutkimusartikkeli
Hannu Hökkä, Timo Penttilä, Matti Siipola. Metsäojitusalueiden tila ja puuston kehitys yksityismailla kolmen metsälautakunnan alueella|21-33. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 1 artikkeli 6377. https://doi.org/10.14214/ma.6377
Original keywords: metsänparannus; ojitus; boniteetti; turvekangastyypit
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Kolmen metsälautakunnan (Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Kainuu) alueelle vuosina 1973–1978 perustetut 254 metsikkökoealaa inventoitiin kahdesti noin 10 vuoden aikavälillä yksityismaiden metsäojitusalueiden tilan ja puuston kehityksen selvittämiseksi. Koealojen kasvupaikkatyyppijakauma, tutkimusjaksolla tapahtuneet muutokset ojituksen tilassa, samoin kuin lannoitukset ja hakkuut selvitettiin. Puuston määrää, rakennetta, puulajisuhteita ja niiden muutoksia aineistossa verrattiin aikaisempiin tutkimuksiin. Puuston keskitilavuuden todettiin lisääntyneen jakson aikana voimakkaasti. Turvekangastyyppien puuntuotoskykyä ojituksen jälkeen arvioitiin muodostamalla regressiomalleja metsikön tilavuuden ja kasvun riippuvuudelle.

  • Hökkä, Sähköposti: hannu.hokka@metla.fi (sähköposti)
  • Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Siipola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6376, Tutkimusartikkeli
Paula Jylhä. Nuorten metsien metsänhoidollinen tila ennen kunnostushakkuuta ja sen jälkeen Keski-Pohjanmaan ojitusalueilla|4-20. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 1 artikkeli 6376. https://doi.org/10.14214/ma.6376
Original keywords: ensiharvennus; metsäojitus; metsänhoito; latvussuhde; kunnostushakkuu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa inventoitiin 26 mäntyvaltaista ja 17 hieskoivuvaltaista nuoren metsän kunnostuskohdetta Keski-Pohjanmaalla. Tavoitteena oli arvioida ylitiheänä kasvaneiden puustojen elpymiskykyä kunnostushakkuiden jälkeen sekä kuvailla kunnostushakkuutarpeeseen vaikuttavia tekijöitä.

Runkolukuohjeet soveltuivat pohjapinta-alamalleja paremmin hoitotarpeen arviointiin, sillä puustot olivat epätasaisia ja pieniläpimittaisia. Hakkuupoistuma oli keskimäärin 37 m3/ha, josta ainespuuta oli 21 m3/ha. Puuston tilavuudesta poistettiin keskimäärin kolmasosa, voimakkaimmin käsitellyillä kohteilla yli 60 %. Elävän latvuksen osuus puun pituudesta pieneni kasvatustiheyden noustessa. Suuri osa metsäojista oli kiireellisen kunnostuksen tarpeessa, joten voimakkaat harvennukset voivat aiheuttaa huomattavia kasvutappioita, ellei ojastoja kunnosteta. Merkittävimmät puiden ulkoista laatua heikentävät tekijät olivat mäntyjen oksikkuus ja koivujen mutkaisuus.

  • Jylhä, Sähköposti: paula.jylha@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5923, Tutkimusartikkeli
Mika Mustonen. Metsätalouteen suuntautuminen maatilataloudessa|141-163. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 2 artikkeli 5923. https://doi.org/10.14214/ma.5923
Original keywords: metsäpolitiikka; maatilametsätalous; maatilat; metsätalous; maaseutupolitiikka
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksen taustan muodostaa maatalouden sopeuttamistarve. Tutkimuksessa tarkastellaan viljelijöiden kokemia mahdollisuuksia suuntautua maataloudesta metsätalouteen. Aineisto kerättiin postikyselyllä keväällä 1992 ja se koostui 474 aktiivitilasta seitsemäntoista koko maan kuntajoukkoa edustavan kunnan alueella.

Kokonaan metsätalouteen suuntautumista piti mahdollisena 4 prosenttia ja osittaista suuntautumista 36 prosenttia viljelijöistä. Tutkimusalueista Oulun läänissä halukkuus varsinkin osittaiseen suuntautumiseen oli suurempi (42 %) kuin Etelä-Suomessa (33 %). Parhaina metsätalouteen suuntautumismahdollisuudet nähtiin taantuneissa kunnissa, joissa maatalouden edellytykset ovat huonot. Huonoimpina mahdollisuudet koettiin hyvät maatalouden edellytykset omaavissa voimaperäisen maatalouden kunnissa. Lypsykarjatalouskunnat, joille leimallisia ovat sekä hyvät maatalouden edellytykset että metsätulojen merkitys, edustivat keskiarvoa.

Metsätalouteen suuntautumista mahdollisena pitäviä tiloja kuvasivat tilan nykyinen metsätalouspainotteisuus, riittävät metsäresurssit sekä mielenkiinto metsätalouteen. Etelä-Suomessa halukkuutta lisäsivät myös suunnitelmat tuotannon vähentämissopimuksen solmimisesta tai peltojen metsittämisestä, jolloin suuntautuminen oli pääasiassa maataloudesta luopumista. Lisäksi hyvät maatalouden edellytykset vähensivät jonkin verran suuntautumishalukkuutta Etelä-Suomessa. Oulun läänissä esiintyi halukkuutta suunnitelmalliseen maataloustuotannon vähentämiseen ja metsätalouteen suuntautumiseen. Oulun läänissä suuntautumista jarruttivat muutosvastaiset asenteet.

Tulosten mukaan metsätaloudella on potentiaalia toimia useilla tiloilla entistä merkittävämpänä osana toimeentuloa ja tukea tavoitetta kehittää maatiloja monitoimisina yrityksinä. Maaseutupolitiikassa tarvitaan näkökulman laajentamista maatiloista koko maaseudulla asuvaan väestöön.

  • Mustonen, Sähköposti: mika.mustonen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5922, Tutkimusartikkeli
Jori Uusitalo, Veli-Pekka Kivinen. Leimikon ennakkomittauksen ajanmenekki|123-139. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 2 artikkeli 5922. https://doi.org/10.14214/ma.5922
Original keywords: leimikot; aikatutkimus; puusto; metsät; mittaus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Leimikon ennakkomittauksella tarkoitetaan kevyttä otantaan perustuvaa pystymittausta, jonka tavoitteena on tuottaa ennakkotietoa jalostukseen tulevan leimikon puulajikohtaisista läpimitta-, pituus- ja laatujakaumista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää leimikkotekijöiden vaikutus leimikon ennakkomittauksen eri työnosien ajanmenekkiin erilaisissa päätehakkuuoloissa sekä edelleen luoda matemaattiset mallit ennakkomittauksen työnosien ajanmenekille kahdella eri menetelmällä. Tutkimuksessa kehitettäviä ajanmenekkifunktioita käytetään ensisijaisesti leimikon ennakkomittausmenetelmien kehittämistyössä.

Tutkimuksessa seurattiin kahden mittaajan työskentelyä kahdella otantamenetelmillä seitsemässä leimikossa. Mittaajien työskentely tallennettiin kuvanauhalle videotekniikkaa hyväksi käyttäen. Analysoitavaa kuvamateriaalia kertyi yhteensä 17 h. Tutkimusaineiston analysoinnin perusteella luotiin mallit kunkin työnosan ajanmenekin ennustamiseksi.

Koepuiden lukumäärän ohella ennakkomittaustyön ajanmenekkiin vaikutti selvimmin leimikon pinta-ala. Leimikon runkoluvun kasvu lisäsi koealan perustamisen ajanmenekkiä, kun koepuut valittiin ympyräkoealalta mittavapaa apuna käyttäen.

Rinnankorkeusläpimitan suuruudella, puun pituudella tai kuivaoksarajan korkeudella ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta kyseisen tunnuksen mittauksen ajanmenekkiin.

  • Uusitalo, Sähköposti: juusitalo@cc.helsinki.fi (sähköposti)
  • Kivinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5921, Tutkimusartikkeli
Juha Nurmi. Työtavan vaikutus hakkuukoneen tuotokseen ja hakkuutähteen kasautumiseen|113-122. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 2 artikkeli 5921. https://doi.org/10.14214/ma.5921
Original keywords: tuotos; bioenergia; hakkuutähteet; puunkorjuu; hakkuukoneet; metsäkoneet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Hakkuutähteen korjuu energiapuuksi päätehakkuualoilta edellyttää yksioteharvesterityön uudelleen organisointia. Uusien työtapojen tavoitteena on saada hakkuutähteet keruutyötä helpottaviin kasoihin. Työtapojen vaikutus hakkuukoneen ajankäytön jakaumaan, tehotuntituotokseen ja hakkuutähteen kasautumiseen selvitettiin.

Työtavat ja puuston keskitilavuus eivät vaikuttaneet merkitsevästi ajankäytön jakautumiseen. Tehoajasta noin puolet kului karsintaan ja katkontaan. Kaato ja puun siirtely vei työtavasta riippuen 16,7–19,2 % tehoajasta. Korjuutyön tuottavuus oli ajouran molemmilta puolilta hakattaessa noin 36 m3/h ja yhdeltä puolelta hakattaessa noin 31 m3/h. Hakkuutähteistä paljaaksi jääneen maan osuus perinteisen ainespuunkorjuun jäljiltä oli 43 % ja uusilla työtavoilla 50–57 % hakkuualasta. Perinteisellä työtavalla hakkuutähteen kuivamassasta vain 20 % kertyi yli 50 cm korkeisiin kasoihin. Uusilla työtavoilla vastaava luku oli 70–80 %.

  • Nurmi, Sähköposti: juha.nurmi@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5920, Tutkimusartikkeli
Matti Oikarinen, Jorma Pasanen. Turpeentuhka kangasmaan lannoituksessa|105-112. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 2 artikkeli 5920. https://doi.org/10.14214/ma.5920
Original keywords: metsänparannus; turpeentuhka; kivennäismaat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Puuntuhkalla on typpirikkailla turvemailla saatu aikaan voimakas ja pitkäaikainen maanparannusvaikutus. Puuntuhkan vaikutus johtuu sen tasapainoisesta ja monipuolisesta ravinnesisällöstä, joka samalla pienentää turpeen happamuutta, minkä tuloksena on turpeen omien ravinnevarojen tehokas mobilisaatio vilkkaan pieneliöstötoiminnan seurauksena.

Turpeentuhka rinnastetaan yleensä läheisesti puuntuhkaan. Kokemukset siitä ovat paljon puuntuhkaa vähäisemmät ja lyhyemmältä aikaväliltä sekä viittaavat huomattavasti heikompaan maanparannusvaikutukseen. Selitys löytyy sen puuntuhkaa huomattavasti pienemmistä ravinnemääristä ja erilaisista ravinnesuhteista.

Tutkimuksessa selvitettiin turpeentuhkalannoituksen vaikutusta kangasmaan puuston kasvuun viiden kasvukauden ajalta. Koemetsiköt sijaitsevat asutuksen, liikenteen ja teollisuuden päästöjen vaikutuspiirissä, minkä vuoksi niillä seurataan tuhkalannoituksen pitkäaikaisvaikutuksia puuston kasvuun ja terveydentilaan sekä selvitetään mahdollisuuksia torjua ilman epäpuhtauksien haittavaikutuksia.

Varttuneissa metsiköissä turpeentuhkalannoituksella ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta puuston kasvuun. Sen sijaan nuoressa kasvatusmetsikössä 12 tonnin tuhka-annos hehtaarille lisäsi männyn viiden vuoden tilavuuskasvua 5 m3 ha–1 (21 %). Tulokset viittaavat siihen suuntaan, että turpeentuhka on happamoitumisen torjunnassa kalkkia parempi vaihtoehto.

  • Oikarinen, Sähköposti: matti.oikarinen@metla.fi (sähköposti)
  • Pasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6046, Tutkimusartikkeli
Jaana Luoranen, Pasi Puttonen, Risto Rikala. Lyhytpäiväkäsittely kuusen paakkutaimien kasvatuksessa|51–67. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 1 artikkeli 6046. https://doi.org/10.14214/ma.6046
Original keywords: kuusi; Picea abies; päivänpituus; kylmänkestävyys; kuiva-ainepitoisuus; lyhytpäiväkäsittely; paakkutaimet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Lyhytpäivä (LP)-käsittelyn soveltuvuutta kuusen (Picea abies (L.) Karst.) paakkutaimien kasvatukseen tutkittiin taimitarhalla kahden kasvukauden aikana. Tutkittavina olivat maalis-, huhti- ja kesäkuussa kylvetyt, taimitarhaan (Joroinen) nähden eteläisen (Luumäki) ja pohjoisen (Kajaani/Iisalmi) alkuperän taimierät. LP-käsittely toteutettiin peittämällä taimet mustalla kankaalla 16 tunniksi vuorokaudessa kolmen viikon ajan. Ensimmäisenä vuonna (1991) LP-käsitellyt ja vertailutaimet jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen LP-käsiteltiin toisena vuonna (1992) uudelleen. Sekä ensimmäisen että toisen kasvukauden jälkeen istutettiin koetaimia taimitarhapellolle, jossa niiden kehitystä seurattiin keväällä 1992 ja 1993. LP-käsittely pysäytti taimien pituuskasvun sekä esti jälkikasvua ensimmäisenä ja toisena kasvukautena. LP-käsittely aikaisti myös taimien kylmänkestävyyskehitystä 2–6 viikkoa kylvö- ja käsittelyajankohdasta riippuen. Taimien latvan kuiva-ainepitoisuus osoittautui hyödylliseksi kylmänkestävyyden seurannan tunnukseksi. LP-käsittelyn kielteisenä vaikutuksena oli, että 5–10 % yksivuotiaiden kesäkuussa kylvettyjen taimien latvasilmuista ei puhjennut seuraavana keväänä vertailutaimien lähtiessä normaalisti kasvuun. LP-käsittelyn edut olivat suurimmat taimitarhaa eteläisempien alkuperien taimille.

  • Luoranen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Puttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Rikala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6045, Tutkimusartikkeli
Erkki Verkasalo, Hannu Aaltio. Lehtikuusitukkien mittaus|33-50. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 1 artikkeli 6045. https://doi.org/10.14214/ma.6045
Original keywords: mittaus; lehtikuuset; Larix; tukit; puutavaranmittaus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Etelä-Suomen järvialueelta kerätystä 1817 lehtikuusitukin aineistosta tutkittiin tukkien latva- ja keskusmuotolukua, kapenemista ja latvakuoren paksuutta ja tehtiin vertailuja vastaavan alueen mänty- ja kuusitukkeihin. Lehtikuusitukeille laskettiin latvaläpimittaluokittaiset tilavuusluvut (m3/m) kuorelliseen latvaläpimittaan perustuvaa kappaleittaista mittausta varten ja tarkasteltiin tukkieräkohtaisten mittaustulosten korjausmahdollisuuksia erän keskipituuden, keskilatvaläpimitan, tukkipuiden keskimääräisen rinnankorkeusläpimitan, tyvitukkien osuuden ja tyvitukkien ja muiden tukkien omien tilavuuslukujen avulla. Käytäntöön suositeltiin erän keskipituuteen perustuvia korjauskertoimia. Tällä menetelmällä virhe aineiston kokonaistilavuudessa oli +0,01 % ja eräkohtainen virhe oli –3 – +5 %. Tähän asti käytetyillä mänty- ja kuusitukkien mittausmenetelmillä virheet kokonaistilavuudessa olivat vastaavasti +1,3 ja –3,4 % ja eräkohtaiset virheet –11 – +7 % ja –16 – +4 %.

Lisäksi laadittiin keskusläpimittaluokittaiset tilavuusluvut (m3/m) ja erän tyvitukkien osuuteen perustuvat tilavuuden korjauskertoimet kuorelliseen keskusläpimittaan perustuvaa mittausta varten. Tällä menetelmällä virhe aineiston kokonaistilavuudessa oli –0,05 % ja eräkohtainen virhe –3 – +1 %.

  • Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Aaltio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6044, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. Männikön ensiharvennus ala-, ylä- tai laatuharvennusta käyttäen|19-32. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 1 artikkeli 6044. https://doi.org/10.14214/ma.6044
Original keywords: mänty; Pinus sylvestris; laatu; kasvu; ensiharvennukset; harvennushakkuut; oksaisuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

30-vuotiaan kylvömännikön ensiharvennuksena tutkittiin kolmea harvennustapaa: alaharvennusta, laatuharvennusta ja yläharvennusta. Oksaisuuden ja puun koon välinen voimakas riippuvuus aiheutti sen, että yläharvennus ja laatuharvennus poikkesivat vain vähän toisistaan. Kasvatettavan puuston korkea laatu sopii paremmin puuvalinnan kriteeriksi kuin poistettavien puiden suuri koko. Laatuharvennus osoittautui paremmaksi, koska siinä jätettävät suurikokoisetkin puut olivat hento-osaisempia kuin puhtaassa yläharvennuksessa. Sen sijaan alaharvennus johti em. harvennustapoja paksuoksaisempaan, joskin nopeammin järeytyvään puustoon. Järeys ei korvaa menetystä, joka kärsitään männyn teknisessä laadussa, jota paksuoksaisuuden lisäksi heikentävät nopeasta kasvusta johtuvat leveät vuosilustot ja rungon voimakas kapeneminen.

Puuston hehtaarikohtainen tilavuuskasvu ei riippunut harvennustavasta. Tulos vahvistaa useissa muissa harvennustutkimuksissa saatua tulosta. Puunkorjuun kustannukset olivat laatu- ja ylä-harvennuksessa noin 20 mk/m3 pienemmät kuin alaharvennuksessa, koska poistettavien puiden keskikoko ja kuitupuukertymä olivat suuuremmat. Vastaavasti myöhempien harvennusten ja päätehakkuun kustannukset kohoavat, mutta silloin kannattavuus ei ole yhtä kriittinen tekijä kuin ensiharvennuksessa.

Laatuharvennus on suositeltavaa hoidetuissa viljelymänniköissä, joissa puiden väliset laatuerot ovat suuret. Alaharvenukseen verrattuna se on tehtävä riittävän ajoissa, etteivät suuret ja oksaiset puut ehdi heikentää pienempien, hyvälaatuisten puiden latvuksia ja kasvukykyä. Jäävän puuston määrää on tarkkailtava enemmän kuin alaharvennuksessa, koska suurimpia puita poistettaessa harvennusmallit alittuvat herkästi.

  • Niemistö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
artikkeli 6043, Tutkimusartikkeli
Jukka Aarnio, Tapio Rantala. Peltojen metsänistutuksen yksityistaloudellinen kannattavuus|3-17. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 1 artikkeli 6043. https://doi.org/10.14214/ma.6043
Original keywords: kannattavuus; istutus; pellonmetsitys; liiketalous
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin peltojen metsityksen yksityistaloudellinen kannattavuus eri puolilla maata. Viljelypuulajeina käytettiin mäntyä, kuusta ja rauduskoivua. Kannattavuus määritettiin sekä metsänomistajan itse rahoittamana että valtion metsänparannusavustuksella. Kannattavuuskriteereinä käytettiin nettonykyarvoa ja sisäistä korkoa.

Puulajeista paras tulos saatiin istuttamalla koivua. Kuusen istutuksen kannattavuus oli sekä kivennäis- että turvemailla lähes yhtä hyvä kuin koivulla. Männyn istutus oli selvästi kannattamattomin vaihtoehto taimikkovaiheen suuren kuolleisuuden ja siitä johtuvan alhaisen tuotoksen johdosta. Luontaisesti syntyneet, lähinnä hieskoivun, taimet kohottivat eräissä epäonnistumistapauksissa kannattavuutta merkittävästi.

Metsänparannusrahoitus paransi selvästi metsityksen kannattavuutta. Istutuksesta aiheutuu kuitenkin siinä määrin kustannuksia, että metsittäjän tulisi valita ensisijaisiksi kohteiksi sellaiset pellot, joilla tuhoutumisriskit ovat pienet. Erityisesti turvemaiden karut pellot ovat kannattamattomia metsityskohteita. Samoin tulisi välttää kohteita, joilla hirvi-, myyrä- tai hallatuhon todennäköisyys on suuri. Epävarmoissa tapauksissa tulisi viljellen tehtävästä metsityksestä luopua ja edistää pellon luontaista metsittymistä vain välttämättömmillä toimenpiteillä.

  • Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Rantala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimusartikkeli

Lasermittauksilla kohti täsmämetsätaloutta

artikkeli 6334, Tutkimusartikkeli|Lasermittauksilla kohti täsmämetsätaloutta
Timo Melkas, Mikko Vastaranta, Markus Holopainen, Jani Kivilähde, Mikko Merimaa. (2009). Puun läpimitan mittauksen tarkkuus ja tehokkuus laser- ja digitaalikuvatekniikkaan perustuen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 4 artikkeli 6334. https://doi.org/10.14214/ma.6334
Original keywords: kuvankäsittely; metsänarviointi; puun läpimitan mittaus; viivalaser; digitaalikamera
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää laser- ja digitaalikuvatekniikkaan perustuvan mittalaitteen (laserkamera) mittaustarkkuus- ja tehokkuus sekä tekninen toimivuus ja soveltamisedellytykset metsäolosuhteissa. Laserkamera koostuu Canonin EOS 400D -digitaalisesta järjestelmäkamerasta, johon on liitetty Mitsubishin ML101J27 -laserdiodin pohjalle rakennettu viivalasergeneraattori. Läpimitan mittaus perustuu runkoon heijastettavaan laserviivaan ja pisteeseen, joiden avulla digitaalikuvasta voidaan mitata puun läpimitta. Tutkimusaineisto kerättiin talvella 2007–2008 kolmeltatoista ympyräkoealalta (r = 7,98–10 m) ja se käsitti 728 läpimittahavaintoa (d1,3) 265 puusta. Läpimitan mittauksen keskivirhe koko aineistossa oli 6 mm, kun läpimitta mitattiin kuvatulkintaohjelmalla puoliautomaattisesti. Puulajeittain paras tarkkuus saavutettiin kuusella 5,0 mm (4,4 %), sitten koivulla 6,4 mm (3,3 %) ja männyllä 7,6 mm (7,6 %). Laserkamera antoi keski määrin lievän yliarvion (2,3 %) rinnankorkeusläpimitasta. Läpimitan mittaus puoliautomaattista kuvatulkintaa käyttäen onnistui 80 %:lle havainnoista. Täysin automaattista kuvatulkintaa käyttäen läpimitan mittauksen keskivirheeksi saatiin 12,7 mm:ä. Mittaus laserkameralla on nopeaa (10 s / puu) ja läpimitan mittauksen tarkkuus kilpailukykyinen perinteisten mittausmenetelmien kanssa. Suurimmat virhelähteet aiheutuvat oksista (näkyvyys), jolloin laserpiste ei osu runkoon ja mittaus epäonnistuu. Laserkamera on varsin lupaava mittalaite rungon läpimitan mittaamiseen. Liittämällä laitteeseen kulma-anturi, laseretäisyysmittari, elektroninen kompassi sekä GPS-vastaanotin mahdollistaa se puun pituuden, sijainnin sekä laatutunnusten mittaamisen koealalla.

  • Melkas, Sähköposti: timo.melkas@metsateho.fi (sähköposti)
  • Vastaranta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Holopainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kivilähde, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Merimaa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6333, Tutkimusartikkeli|Lasermittauksilla kohti täsmämetsätaloutta
Markus Holopainen, Sakari Tuominen, Mika Karjalainen, Juha Hyyppä, Hannu Hyyppä, Mikko Vastaranta, Teppo Hujala, Timo Tokola. (2009). Korkearesoluutioisten E-SAR-tutkakuvien tarkkuus puustotunnusten koealatason estimoinnissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 4 artikkeli 6333. https://doi.org/10.14214/ma.6333
Original keywords: metsäsuunnittelu; numeeriset ilmakuvat; metsien inventointi; tutkakuvaus; E-SAR; Landsat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin korkearesoluutioisen E-SAR-tutkakuvan tarkkuutta koealatason metsikkötunnusten estimoinnissa. E-SAR-tutkakuvaukset suoritettiin syksyllä 2000 ja keväällä 2000 ProSmart II -projektissa, jonka tarkoituksena oli tutkia tuolloin suunnitteilla olleen TerraSAR-X-satelliittisysteemin potentiaalisia sovellusalueita. Metsikkötunnusten estimointi tehtiin käyttäen ei- parametrista k:n lähimmän naapurin (k-nn) -menetelmää ja tarkkuuden arviointi ristiinvalidiointi-menetelmällä. Estimoituja metsikkötunnuksia olivat kokonaistilavuus, puulajikohtaiset tilavuudet ja osuudet, pohjapinta-ala, keskipituus ja keskiläpimitta. E-SAR-tulkinnan tarkkuutta verrattiin numeeristen ilmakuvien sekä keskiresoluution optisen aallonpituusalueen Landsat ETM -satelliittikuvien tarkkuuteen. Maastoaineistona käytettiin 199 relaskooppikoealaa. E-SAR-estimoinnin suhteelliset RMSE-arvot olivat parhaimmillaan kokonaistilavuudelle, keskiläpimitalle, keskipituudelle ja pohjapinta-alalle 44,8 %, 27,8 %, 27,5 %, 38,3 %. Vertailuaineistona olleille numeerisille ilmakuville vastaavat suhteelliset RMSE-arvot olivat 49,3 %, 25,6 %, 26,5 % ja 40,6 % ja Landsat ETM -kuville 58,3 %, 38,5 %, 34,5 % ja 46,9 %. E-SAR-tutkakuvat toimivat parhaiten kokonaistilavuuden estimoinnissa, jossa niiden tuottama estimointitarkkuus oli huomattavasti sekä ilmakuvaa että Landsat ETM-kuvaa tarkempi. Keskiläpimitan, keskipituuden ja pohjapinta-alan estimoinnissa E-SAR-tutkakuvat sekä numeeriset ilmakuvat tuottivat suurinpiirtein yhtä tarkan tuloksen, joka oli kuitenkin huomattavasti Landsat ETM -kuvaa parempi. Puulajien tilavuuksien ja osuuksien osalta numeeriset ilmakuvat tuottivat E-SAR-kuvia tarkemman estimointituloksen.

  • Holopainen, Sähköposti: markus.holopainen@helsinki.fi (sähköposti)
  • Tuominen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Karjalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hyyppä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hyyppä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Vastaranta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tokola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimusartikkeli

Alueellisten metsäohjelmien kehittäminen

artikkeli 6760, Tutkimusartikkeli|Alueellisten metsäohjelmien kehittäminen
Leena A. Leskinen. (2009). Metsäammattilaisten tulkinnat puunkasvatuksen tavoitteista energiapuun korjuun lisääntyessä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 3 artikkeli 6760. https://doi.org/10.14214/ma.6760
Original keywords: ensiharvennus; metsäkeskukset; diskurssianalyysi; narratiivianalyysi; nuoren metsän hoito
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Metsäammattilaisten tulkintoja nuoren metsän hoidon syistä, ongelmista ja ratkaisukeinoista tutkittiin Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksesta kerätyn haastattelu-, havainnointi- ja dokumentti aineiston avulla.

Yleisesti metsäammattilaiset nimesivät nuoren metsän hoitorästien syiksi metsänomistajien kiinnostuksen puutteen sekä kuitupuun liian alhaisesta hinnasta johtuvan ensiharvennusten huonon kannattavuuden. Alueellisessa metsäneuvostossa ja metsäohjelmassa nuoren metsän hoidon ongelmaksi tulkittiin resurssien tarve. Sertifioinnin yhteydessä ongelmaksi tulkittiin kuitupuumarkkinoiden toimivuus.

Pieniläpimittaisen puun energiakäyttö on mahdollistanut ensiharvennusten kannattavan toteuttamisen, metsänomistajien aktivoimisen ja kuitupuun kysynnän edistämisen. Pieniläpimittaisen puun energiakäytön lisääntymisen myötä on syntynyt uusi tulkinta, jonka mukaan metsänhoidon tavoitteena voi olla ainespuutuotoksen maksimoinnin rinnalla energiapuun kasvattaminen. Tämä ”puun laatukasvatuksen” malli muuttaa metsätalouden toimijasuhteita verrattuna perinteisen ”kaupallisen ensiharvennuksen” malliin.

Jännitteet metsätalouden toimijasuhteissa vaikuttivat metsäkeskusten tapaan hallita nuoren metsän hoitokysymystä ja siitä käytävää keskustelua. Nuoren metsän hoidosta esitetyt tulkinnat vaihtelivat asiayhteyden mukaan. Lisäksi pieniläpimittaisen puun energiakäyttöä sulautettiin julkisessa keskustelussa vakiintuneeseen ”kaupallisen ensiharvennuksen” malliin. Toisaalta pieniläpimittaisen puun energiakäyttöä tuettiin muun muassa uusissa metsänhoitosuosituksissa sekä kestävän metsätalouden rahoituksessa. Avointa keskustelua ainespuun jalostamisesta energiaksi on käyty vasta viime vuosina.

  • Leskinen, Sähköposti: leena.leskinen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6759, Tutkimusartikkeli|Alueellisten metsäohjelmien kehittäminen
Mikko Kurttila, Pekka Leskinen, Jukka Tikkanen, Anssi Niskanen. (2009). Alueellisten metsäohjelmien kehittäminen toimintaympäristön näkökulmasta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 3 artikkeli 6759. https://doi.org/10.14214/ma.6759
Original keywords: alueellinen metsäohjelma; monitavoitteinen päätösanalyysi; skenaario; SWOT
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tunnistettiin ja arvotettiin alueellisten metsäohjelmien ja niiden laadintaprosessien kehittämiskohteita. Lisäksi tutkimuksessa kehitettiin menetelmä, jolla lisätään kiinnostusta toimintaympäristön tarkastelussa käytettyä SWOT-analyysiä kohtaan ja jolla parannetaan analyysin tulosten hyödyntämismahdollisuuksia. Lähtökohtana kehittämiskohteiden tunnistamisessa toimi metsäkeskuksissa metsäohjelmien parissa työskentelevien henkilöiden toteuttama toimintaympäristön tarkastelu. Hankkeeseen osallistuneet tutkijat määrittivät tämän tarkastelun tuloksista 16 kehittämiskohdetta, joista puolet liittyi ohjelmien laadinnan ja niiden käytännön toteuttamisen kehittämiseen ja puolet ohjelmien kehittämiseen toimintaympäristön ja sidosryhmien näkökulmista. Tämän jälkeen metsäkeskuksissa metsäohjelmien parissa työskentelevien henkilöiden tehtäväksi annettiin johdettujen kehittämiskohteiden arvottaminen kolmessa erilaisessa metsäalan toimintaympäristön kehittymistä kuvaavassa skenaariossa. Tärkeimpiä kehittämiskohteita olivat metsäkeskusten resurssien lisääminen, metsäohjelmien laatimisen ja toteuttamisen parempi vastuuttaminen, metsäsektorin organisaatioiden verkostoitumisen parantaminen sekä metsäohjelmien ja muiden politiikkaprosessien kytkentöjen parantaminen. Eri kehittämiskohteiden tärkeydet vaihtelivat varsin loogisesti eri skenaarioissa. SWOT-analyysin käytön mielekkyyttä tulevien ohjelmien laatimisprosesseissa voitaisiin lisätä tässä tutkimuksessa esitetyllä tavalla, jolloin olisi mahdollista toteuttaa kehittämiskohteiden, aitojen strategiavaihtoehtojen tai konkreettisten toimenpide-ehdotusten arvottamista toimintaympäristön näkökulmasta. Skenaariotekniikan käyttö olisi myös hyödyllistä, mutta se edellyttää konkreettisten ja laatimisaluetta koskevien skenaarioiden laatimista. Vaikka vastaajat olivat asiantuntijoita, voi pieni määrä saatuja vastauksia rajoittaa tulosten yleistettävyyttä. Toisaalta se voi myös viitata siihen, että ehdotettua menetelmää olisi vielä yksinkertaistettava sen käytettävyyden parantamiseksi.

  • Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi (sähköposti)
  • Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Niskanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Katsaus

artikkeli 24013, Katsaus
Pekka Punttila, Tiina Piiroinen, Minna Pappila, Mari Annala. (2024). PEFC- ja FSC-metsäsertifiointistandardien vertailu sekä ekologinen vaikuttavuus lainsäädännön ja tutkimustiedon valossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2024 artikkeli 24013. https://doi.org/10.14214/ma.24013
Original keywords: metsäsertifiointi; luonnon monimuotoisuus; ekologinen kestävyys; FSC; PEFC; sääntely; vertailu
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
Katsauksessa tarkasteltiin FSC- ja PEFC-metsäsertifiointistandardien vaatimuksia Suomen talousmetsien monimuotoisuuden turvaamiseksi. Vertailimme standardeja keskenään sekä suhteessa aiempiin standardeihin, lainsäädäntöön ja ekologiseen tutkimustietoon. FSC osoittautui ekologisten kriteerien osalta vaativammaksi sertifiointijärjestelmäksi kuin PEFC. FSC-standardin ekologiset vaatimukset ovat kauttaaltaan tiukempia kuin PEFC:n. Erityisesti käsittelemättä jäävät pinta-alat (mm. arvokkaat elinympäristöt, väh. 5 %:n suojeluedellytys), vesistöjen ja pienvesien suojavyöhykkeet sekä elävien säästöpuiden ja kuolleen puun määrät ovat FSC-standardissa korkeampia, minkä vuoksi FSC tukee monimuotoisuuden säilyttämistä paremmin kuin PEFC. PEFC ei esimerkiksi tuo käytännössä lisäisyyttä metsälain määrittämään arvokkaiden elinympäristöjen turvaan, mutta FSC:n mukaan nämä kohteet on jätettävä kokonaan metsätaloustoimenpiteiden ulkopuolelle niiden koosta ja yleisyydestä riippumatta. Lisäksi FSC-metsäsertifioinnin vaatimus 5 % pinta-alan jättämisestä kokonaan metsätaloustoimien ulkopuolelle edistää arvokkaiden elinympäristöjen turvaamista. FSC suojelee paremmin myös vanhoja metsiä, sillä FSC-standardin määritelmien mukaisia varttuneita ja vanhoja runsaslahopuustoisia metsiä on vielä löydettävissä talousmetsistä, mutta PEFC-standardin kriteerien mukaisia vanhoja metsiä ei talousmetsistä käytännössä löydy. Molemmissa järjestelmissä on ajan kuluessa tapahtunut sekä parannuksia että heikennyksiä.  PEFC:n osalta standardin heikennykset ovat olleet merkittävämpiä. Esimerkiksi metsäpaloympäristöjä ja palolajistoa turvaamaan tarkoitetuissa kulotuskriteereissä vaatimustasoa on laskettu molemmissa sertifiointijärjestelmissä. Kuitenkin FSC-sertifioinnin velvoittamien kulotusten pinta-alaosuus on edelleen huomattava, kun taas PEFC-standardin kulotuskriteerin vaatimustaso on laskettu minimaalisen alhaiseksi. Molemmissa järjestelmissä on edelleen parannettavaa ekologisen tutkimustiedon perusteella. PEFC:llä olisi potentiaalia olla vaikuttava metsäsertifiointistandardi, sillä se on käytössä noin 90 %:lla talousmetsien pinta-alasta, kun taas FSC on käytössä noin 11 %:lla. Näiden pinta-alojen suhteen perusteella voidaan arvioida, että koko Suomen mittakaavassa PEFC:llä voisi olla alemmasta vaatimustasosta huolimatta suurempi kokonaisvaikutus sellaisten kriteerien kohdalla, joissa FSC:n vaatimustaso on alle 8-kertainen PEFC:n vaatimustasoon nähden. Sertifiointistandardien ja lainsäädännön kehittäminen ekologisempaan suuntaan on välttämätöntä, jotta uhanalaistumiskehitys saadaan käännettyä ja talousmetsätkin voisivat tukea kansallisia ja kansainvälisiä monimuotoisuustavoitteita ja -sitoumuksia.
artikkeli 23010, Katsaus
Lauri Korhonen, Kalle Kärhä, Matti Maltamo, Jukka Malinen, Juha Hyyppä, Harri Kaartinen, Janne Toivonen, Petteri Packalen, Matti Koivula. (2024). Kaukokartoitus ja metsäkoneiden sensorit metsien monimuotoisuus­indikaattorien seurannassa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2024 artikkeli 23010. https://doi.org/10.14214/ma.23010
Original keywords: biodiversiteetti; hakkuukoneet; metsäkoneet; luonnon monimuotoisuus; metsänarviointi; laserkeilaus; droonit
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan, millaista metsien monimuotoisuutta kuvaavaa tietoa voidaan saada nykyaikaisen kaukokartoitus- ja sensoritekniikan avulla. Käsittely keskittyy Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan, missä metsät, ilmasto-olot ja teknologiset valmiudet sekä käytetyt teknologiat ovat samankaltaisia. Laserkeilaimia ja kuvantavia monikanavasensoreita voidaan asentaa monenlaisille liikkuville alustoille: satelliitteihin, lentokoneisiin, drooneihin ja metsäkoneisiin. Mitä lähempää kohdetta havainnoidaan, sitä tarkempaa tietoa saadaan, mutta sitä pienempi on myös kerralla havainnoitu pinta-ala. Yleisesti käytetyistä monimuotoisuuden indikaattoreista suurikokoisten säästöpuiden määrää, puuston eri-ikäisrakenteisuutta ja vesistöjen suojavyöhykkeitä voidaan havainnoida suhteellisen luotettavasti Suomessa laajalti saatavilla olevilla lentolaserkeilausaineistoilla. Lahopuun ja vähälukuisten puulajien, kuten haavan (Populus tremula L.), tunnistaminen onnistuu tällä hetkellä esimerkiksi droonien avulla pienille alueille kerrallaan, mutta riittävän tarkan tiedon saaminen suuralueille vaatii nykyistä tarkemman tekniikan käyttöönottamista lentokoneilla tehtävissä kartoituksissa. Tietyille eläin- ja kasvilajeille sopivia elinympäristöjä voidaan kartoittaa suuriltakin alueilta, mutta esimerkiksi pintakasvillisuudesta ei käytännössä vielä saada riittävän tarkkoja suoria havaintoja. Kaukokartoitus soveltuu kuitenkin hyvin maastoinventointien kohdentamiseen oikeisiin paikkoihin. Metsäkonetietoa hyödyntämällä on mahdollista dokumentoida hakkuissa tehdyt tekopökkelöt ja säästöpuuryhmän tai muun käsittelemättömän alueen, esimerkiksi vesistön tai pienveden suojavyöhykkeen, avainbiotoopin, suojeltavan alueen tai riistatiheikön ympäriltä hakatut rungot. Hyödynnettäessä metsäkonetietoa metsäluonnon monimuotoisuuden mittaamisessa ja seurannassa tärkein asia juuri nyt on parantaa hakkuukoneen hakkuulaitteen sijaintitiedon tarkkuutta anturoimalla hakkuukoneen puomi. Tulevaisuudessa tavoitteena on oltava automatisoitu metsäluonnon monimuotoisuuden mittaaminen ja dokumentointi puunkorjuuoperaatioiden yhteydessä, mikä edellyttää metsäkoneen sensorointia. Tarkan, automatisoidun monimuotoisuustiedon tuottaminen metsäkoneissa olevilla sensoreilla on todennäköisesti mahdollista toteuttaa tällä vuosikymmenellä. Yhteenvetona kaukokartoitus- ja sensoritekniikka mahdollistaa tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä tarkemman metsien monimuotoisuutta kuvaavan tiedon keräämisen myös suuralueilta. Tarkimpaan lopputulokseen päästään yhdistämällä useista eri lähteistä peräisin olevia tietoja.

artikkeli 23009, Katsaus
Marja K. Kallioniemi, Hanna-Riitta Kymäläinen. (2024). Kirjallisuuskatsaus työhyvinvoinnin keskeisistä teemoista puuhuoltoketjussa: psyykkinen kuormittuminen, työtuntien määrä ja naisten tilanne. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2024 artikkeli 23009. https://doi.org/10.14214/ma.23009
Original keywords: puunkorjuu; metsätalous; kuvaileva kirjallisuuskatsaus; naisen asema; puutavaran kaukokuljetus; työmäärä; työn kuormittavuus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
Metsäsektorilla työskennellään yhteiskunnallisesti tärkeällä työalalla. Samalla metsäalaan kohdistuu nykyisin monia, osin ristiriitaisiakin tavoitteita. Tämä kuvaileva kirjallisuuskatsaus paneutuu aiemmin toteutetun puuhuoltoketjun työhyvinvointikyselyn kolmeen keskeiseen tulosteemaan. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisia kirjallisuuslähteitä ja teorioita on julkaistu puuhuoltoketjun kolmesta keskeisestä teemasta: psyykkisestä kuormittumisesta, työtuntien määrästä ja naisten tilanteesta? 2. Miten työhyvinvointia voidaan kohentaa puuhuoltoketjussa? Psyykkinen kuormittuminen puuhuoltoketjussa ilmenee useista kirjallisuuslähteistä, havaintoina muun muassa puutteellinen palautuminen työn rasituksista, kiristyneet vaatimukset, alhainen palkkataso ja vähäinen vuorovaikutus. Tarkastelemme psyykkistä kuormittumista puuhuoltoketjussa Siegristin ponnistusten ja palkkioiden mallin sekä työn vaatimusten ja voimavarojen mallin avulla. Kirjallisuuslähteistä ilmenee myös lukuisia metsätaloustyön myönteisiä piirteitä, kuten esimerkiksi teknologian kehittyminen, miellyttävä työympäristö metsässä, työn itsenäinen luonne ja mahdollisuus työhön maaseudulla. Tarkastelemme mahdollisuuksia psyykkisen kuormittumisen haittojen vähentämiseen toimintaympäristön viitekehyksen sekä työllisen stressisuojatekijöiden vahvistamisen avulla. Työn aiheuttamien vaatimusten tulisi olla hallittavia, jotta psyykkiseen kuormittumiseen mahdollisesti liittyvältä terveydentilan ja työkyvyn heikkenemiseltä vältyttäisiin. Puuhuoltoketjussa työpäivät olivat pitkiä. Työtuntien määrän tarkastelussa käymme läpi tekijöitä, jotka voivat voimistaa tai heikentää runsaan työtuntien määrän terveydelle haitallisia vaikutuksia. Runsas työtuntien määrä voi lisätä sydän- ja verisuonisairauksia ja aivohalvauksen riskiä, vaarantaa mielenterveyden ja heikentää työstä palautumista. Työterveyden heikkenemisen estäminen on kustannustehokkaampaa kuin seurausten korjaaminen. Naiset metsätalouden työtehtävissä ovat vähemmistö, sillä vain 19 % metsäsektorin työllisistä oli naisia vuonna 2021. Naisten työhyvinvoinnissa havaittiin monia myönteisiä piirteitä, kuten yleinen tyytyväisyys työhön, kohtalaisen hyvä työkyky ja elintavat sekä maltillinen sairauteen liittyvien poissaolojen määrä. Arviot työtaakan, psyykkisen kuormittumisen ja palautumisen osalta osoittivat kuitenkin heikentynyttä työhyvinvointia. Naisten työhyvinvointia voidaan edistää kehittämällä johtamista sekä varmistamalla työntekijöiden tasapuolinen kohtelu ja vastuiden jakaminen. Työhyvinvoinnista ja työkyvyn säilymisestä huolehtiminen ovat osa metsäsektorin sosiaalista kestävyyttä.
artikkeli 10377, Katsaus
Esa-Jussi Viitala, Teppo Hujala, Harri Hänninen, Jussi Leppänen, Mari Selkimäki. (2021). Markkinapohjainen metsien luontoarvojen suojelukeino Yhdysvalloissa: tausta, toimintaperiaate ja kokemukset. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10377. https://doi.org/10.14214/ma.10377
Original keywords: metsien suojelu; luonnonhoito; metsäluonnon monimuotoisuus; luonnonläheinen metsänkäsittely; monikäyttösuojelumaisema; Luonnontuottometsä
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suomen metsäluonnon biologisen monimuotoisuuden taantumista ei ole saatu pysäytettyä. Kehityksen kääntämiseksi tarvitaan uusia keinoja, joilla metsäelinympäristöjen muutoksia voidaan vähentää. Tässä katsauksessa tarkastellaan Yhdysvalloissa kehitettyä toimintamallia, jota on sovellettu kahdessa osavaltiossa 20 vuoden ajan luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Kyseessä on lähtökohtaisesti yksityisrahoitteinen toimintamalli, jossa metsänomistaja luovuttaa metsänsä käyttö- ja hallintaoikeuden ulkopuoliselle taholle, Forest Bankille, joka harjoittaa samanaikaisesti sekä metsien luontoarvojen suojelua että luonnonläheistä metsätaloutta. Jälkimmäinen voi tarkoittaa esimerkiksi metsän peitteisyyden säilyttämistä ja sellaista biodiversiteetin edistämistä metsänkäsittelyssä, joka ylittää tavanomaisten metsäsertifiointien vaatimukset. Vastikkeeksi omistajalle maksetaan vuotuista tuottoa, jonka suuruus on sidottu luovutetun puuston arvoon. Forest Bank rahoittaa toimintansa ja metsänomistajille maksetut korvaukset pääosin puuston hakkuista saatavilla tuloilla mutta voi hyödyntää myös muita tulonlähteitä. Ne voivat liittyä esimerkiksi hiilinieluhyvityksiin, metsätalouden ja metsäluonnon hoidon tukiin sekä erilaisten suojelualueiden perustamisiin. Yhteiskunnan kannalta suurin lisäarvo Forest Bank -järjestelyissä liittyy suojelun rahoitukseen. Koska metsäaluetta tai sen puustoa (puuston tulevaa tuottoa) ei osteta maanomistajalta yhdessä erässä sopimuskauden alussa, alkupääoman tarve suojelun toteuttamisessa vähenee ja suojelun ja luonnonläheisen metsänkäsittelyn piiriin voidaan saada nykyistä selvästi nopeammin uusia metsäalueita. Lisäksi metsien käsittelyä ja metsäluonnon hoitoa voidaan suunnitella ja toteuttaa alueellisesti koordinoidummin kuin jos niitä tekisivät yksittäiset metsänomistajat pelkästään omilla tiloillaan. Käytännössä Forest Bank tarjoaa metsien markkinattomia hyötyjä arvostaville metsänomistajille vaihtoehdon, jossa heidän preferenssinsä metsien käytön ja hoidon tavoitteiden suhteen otetaan huomioon uudella tavalla niin, että he saavat samalla kohtuullisen ja tasaisen tulovirran metsistään. Forest Bank -toimintamalli on yleistynyt Yhdysvalloissa huomattavasti alun perin ennakoitua hitaammin. Sen seurauksena järjestelyyn liittymisen ehtoja on muutettu aikaisempaa joustavammiksi maanomistajille. Muutosten vaikutuksesta omistajien kiinnostukseen ei ole vielä tutkimusnäyttöä.

  • Viitala, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: esa-jussi.viitala@luke.fi (sähköposti)
  • Hujala, Itä-Suomen yli­opisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: teppo.hujala@uef.fi
  • Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: harri.hanninen@luke.fi
  • Leppänen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: jussi.leppanen@luke.fi
  • Selkimäki, Itä-Suomen yli­opisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: mari.selkimaki@uef.fi
artikkeli 10372, Katsaus
Markku Saarinen, Sauli Valkonen , Sakari Sarkkola, Mika Nieminen, Timo Penttilä, Raija Laiho. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10372. https://doi.org/10.14214/ma.10372
Original keywords: suometsät; pienaukko­hakkuu; eri-ikäiskasvatus; kaistalehakkuu; metsätalouden ympäristövaikutukset
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Avohakkuut ja kunnostusojitukset turvemailla aiheuttavat suurimman osan metsätalouden vesistökuormituksesta. Avohakkuun jälkeen turvemaan vedenpinta voi nousta korkealle, jolloin ravinteiden sekä humuksen huuhtoumat lisääntyvät ja hapettomissa turvekerroksissa syntyvää metaania pääsee ilmakehään. Toisaalta turpeen alhaalla oleva vedenpinta edistää hajotustoimintaa, mikä lisää turpeen hajotuksen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. Turpeen vedenpintaa ei siis pitäisi päästää nousemaan liian korkealle tai laskemaan tarpeettoman syvälle. Viime vuosina kehittyneen näkemyksen mukaan jatkuvapeitteisellä metsänkasvatuksella voidaan mahdollisesti tasoittaa suurinta vedenpinnan vaihtelua ja siten vähentää turvemaiden metsätalouden ympäristöongelmia. Esitämme artikkelissamme jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen soveltamismahdollisuuksia erilaisissa suometsissä. Suometsissä kuivatusta edeltäneen vesitalouden vaikutus on yleensä selvästi havaittavissa vanhojenkin ojitusaluepuustojen rakennevaihteluna. Vesitalouden historia ilmenee varsinkin korpien ojitusalueilla. Siksi monessa korpikuusikossa (pääpuulajina Picea abies (L.) H. Karst.) on mahdollista siirtyä melko nopeasti säännöllisen eri-ikäiskasvatuksen läpimittajakaumaan esimerkiksi yläharvennuksia soveltamalla. Jatkuvaa peitteisyyttä voidaan korpikuusikoissa ylläpitää myös ryhmittäistä erirakenteisuutta edustavin kaistale- ja pienaukkohakkuin sekä niiden ja poimintahakkuiden yhdistelmillä. Myös monet ns. II-tyypin mäntyvaltaiset (pääpuulajina Pinus sylvestris L.) turvekankaat (puuttomista nevoista ja osin nevapintaisista harvapuustoisista rämeistä kehittyneet turvekankaat) ovat kuusialikasvosten ansiosta hyviä poimintahakkuisiin siirtymisen kohteita. Säännölliseen eri-ikäisrakenteeseen siirtymisen vaihtoehtona niissä on tehtävissä myös alikasvosten vapauttamiseen tähtäävä ylispuuhakkuu, joka sekin voidaan lukea jatkuvapeitteiseen metsätalouteen kuuluvaksi. Mäntyvaltaisten suometsien joukossa on kuitenkin paljon myös puolukkaturvekankaita, joilla jää avoimeksi kuusen varaan rakentuvan kasvatuksen taloudellinen kannattavuus männyn kasvatukseen verrattuna. Puolukka- ja varputurvekankaiden mäntyvaltaisten puustojen jatkuvapeitteisyyden toteuttamiseksi esitämme ensisijaisesti erilaisia pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmiä. Suometsien jatkuvassa peitteisyydessä on kuitenkin menetelmästä riippumatta otettava huomioon turpeen vedenpinnan vaihtelun minimointi. Meneillään olevien tutkimusten alustavat tulokset viittaavat siihen, että jatkuvan peitteisyyden menetelmillä on mahdollista vähentää suometsien ympäristövaikutuksia avohakkuuseen verrattuna.

  • Saarinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tampere Sähköposti: markku.saarinen@luke.fi (sähköposti)
  • Valkonen , Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: sauli.valkonen@luke.fi
  • Sarkkola, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
  • Nieminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
  • Penttilä, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: timo.penttila@luke.fi
  • Laiho, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: raija.laiho@luke.fi
artikkeli 10345, Katsaus
Jari Miina, Anne Tolvanen, Jouko Kumpula, Liisa Tyrväinen. (2020). Metsien luonnontuotteet, virkistyskäyttö ja porolaitumet jatkuvapeitteisessä ja jaksollisessa kasvatuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10345. https://doi.org/10.14214/ma.10345
Original keywords: maisema; sienet; jatkuva kasvatus; marjat; porolaidun
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimustietoa metsien jatkuvapeitteisen kasvatuksen vaikutuksista luonnontuotteiden tuotantoon, maisemaan, virkistyskäyttöön ja porolaitumiin on toistaiseksi vähän. Tässä katsauksessa tarkastellaan, kuinka jatkuvapeitteinen kasvatus voisi vaikuttaa näihin ekosysteemipalveluihin verrattuna siihen, miten jaksollinen kasvatus niihin vaikuttaa. Jaksollisessa kasvatuksessa mustikanvarvut ja mustikkasadot sekä poroille tärkeät luppo- ja maajäkälät vähenevät uudistamishakkuun seurauksena ja palautuvat hitaasti puuston varttuessa. Lisäksi varttuneet ja uudistuskypsät metsät ovat puuston rakenteeltaan ja tiheydeltään sellaisia, että ne eivät tuota hyviä mustikkasatoja eivätkä ole suotuisia kasvuympäristöjä jäkälille. Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa metsien tiheys on lähes pysyvästi mustikalle ja jäkälille optimaalisella tasolla. Jaksollinen kasvatus tuottaa hyviä puolukkasatoja kiertoajan alussa ja lopussa, ja uudistamisvaihetta lukuun ottamatta myös hyviä sienisatoja. Jaksollinen kasvatus suosii myös sellaisten luonnontuotteiden tuotantoa (mm. kerkät ja koivunmahla), joita kerätään yhden puulajin ja sen tietyn kehitysvaiheen metsiköistä. Jatkuvapeitteinen kasvatus suosii virkistyskäyttöä, koska suuret uudishakkuualat ja niiden hakkuujäljet sekä maanmuokkaukset koetaan kielteisesti. Lisäksi poiminta- ja pienaukkohakkuut koetaan maisemallisesti paremmiksi kuin suojus-, siemenpuu- ja avohakkuut. Toisaalta sopivasti sijoitetut uudistusalat avaavat matkailijoiden ja virkistyskäyttäjien toivomia kaukonäkymiä. Metsikkötason mallitarkasteluissa jatkuvapeitteinen kasvatus on tuottanut samanaikaisesti useampia ekosysteemipalveluita kuin jaksollinen kasvatus. Metsäalueella on optimaalista tuottaa kussakin metsikössä sellaisia palveluja, joiden tuottamiseen kyseinen metsikkö parhaiten soveltuu, ja käsitellä metsikköä tuotantoon parhaiten soveltuvalla kasvatusmenetelmällä.

  • Miina, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Joensuu Sähköposti: jari.miina@luke.fi (sähköposti)
  • Tolvanen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Oulu Sähköposti: anne.tolvanen@luke.fi
  • Kumpula, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Inari Sähköposti: jouko.kumpula@luke.fi
  • Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: liisa.tyrvainen@luke.fi
artikkeli 10336, Katsaus
Mika Nieminen, Samuli Launiainen, Paavo Ojanen, Sakari Sarkkola, Ari Laurén. (2020). Metsätalouden vesistökuormitus: nykykäsitys ja tulevaisuuden menetelmäkehitys. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10336. https://doi.org/10.14214/ma.10336
Original keywords: metsät; ojitus; huuhtoutuminen; suot; vesiensuojelu; vesistövaikutukset
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsätaloutta on pidetty valtakunnallisesti melko vähäisenä vesistökuormittajana. Tämä perustui käsitykseen, että metsäojituksen ja muiden metsätalouden toimenpiteiden vaikutukset vesistökuormitukseen ovat suhteellisen lyhytaikaisia; 10−30 vuoden kuluessa kuormitusten ajateltiin vähitellen palautuvan ennen toimenpiteitä vallinneelle tasolle. Käsitykset ovat viime vuosina muuttuneet merkittävästi, kun havaittiin, että ojituksen vaikutukset valumaveden typpi- ja fosforipitoisuuksiin olivat selvästi nähtävissä vielä useiden vuosikymmenten kuluttua. Useissa tutkimuksissa myös havaittiin, että erityisesti typpi- ja hiilikuormat ojitetuilta soilta ovat kasvussa. Tämän jälkeen on esitetty uusia arvioita metsäojituksen ja metsätalouden vesistökuormituksesta, mutta arvioissa on huomattavaa vaihtelua. Tämä katsaus tarkastelee eri laskentamenetelmiä metsätalouden vesistökuormituksen arvioimiseksi ja pyrkii löytämään selityksiä siihen, miksi kuormitusarvioit vaihtelevat eri tutkimusten välillä. Samalla pyrkimyksenä on tehdä ehdotuksia tutkimuksen suuntaamiseksi kehitettäessä kuormituslaskentaa ja vesiensuojelullisesti kestävää suometsätaloutta.

  • Nieminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi (sähköposti)
  • Launiainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: samuli.launiainen@luke.fi
  • Ojanen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden osasto, Helsinki Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
  • Sarkkola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
  • Laurén, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: ari.lauren@uef.fi
artikkeli 10313, Katsaus
Artti Juutinen, Anssi Ahtikoski, Janne Rämö. (2020). Puuntuotannon kannattavuuteen vaikuttavat tekijät jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10313. https://doi.org/10.14214/ma.10313
Original keywords: jatkuva kasvatus; jatkuvapeitteinen metsänhoito; eri-ikäisrakenteinen kasvatus; metsänhoidon talous
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä katsauksessa käydään läpi jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen kannattavuutta pohjoismaisissa oloissa käsitteleviä tutkimuksia. Aihetta on tutkittu runsaasti viime vuosikymmenen aikana. Tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen kuva tehdystä tutkimuksesta ja tunnistaa jatko­tutkimustarpeita. Jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuutta on analysoitu käyttäen malli­laskelmia, joissa metsän kasvua kuvaavat mallit on yhdistetty taloudelliseen kuvaukseen metsän käsittelyistä. Laskelmissa käytetyt kasvu- ja tuotosmallit perustuvat kenttäkokeissa mitattuihin havaintoihin. Jatkuvapeitteisen kasvatuksen mallinnuksen tietopohja on huomattavan niukka verrattuna jaksollisen kasvatuksen koealamittausten määrään ja ajalliseen kattavuuteen. Talou­delliset tekijät vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten kannattavaa jatkuvapeitteinen kasvatus on suhteessa jaksolliseen kasvatukseen. Esimerkiksi alhainen korkokanta ja pienet uudistamiskustannukset suosivat jaksollista kasvatusta. Myös metsikön alkutilalla on suuri merkitys jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuudelle. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus soveltuu parhaiten kuusivaltaisiin metsiköihin, joissa kasvaa jo lähtötilanteessa eri-ikäisiä ja -kokoisia puita. Jatkuvapeitteisessä metsänhoidossa paras taloudellinen tulos saavutetaan tyypillisesti 10–20 vuoden hakkuuvälillä metsikön rakenteen ollessa tasapainotilassa, riippuen muun muassa korkokannasta, kasvu­paikasta ja hakkuukustannuksista. Hakkuut kohdistuvat suurimpiin puihin, ja optimaalinen puuston pohjapinta-ala hakkuiden jälkeen on 4–10 m2 ha–1. Taimettumisella on keskeinen merkitys jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuuden arvioinnissa. Taimettumiseen vaikuttavia tekijöitä olisi jatkossa syytä vielä selvittää. Lisätietoa tarvitaan myös jatkuvapeitteisen kasvatuksen ympäristövaikutuksista, erityisesti turvemailla. Lisäksi jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuutta tulisi jatkossa tarkastella erilaisilla kannattavuuden mittareilla ottaen huomioon metsänkasvatuksen riskit ja metsänomistajan suhtautuminen riskiin.

artikkeli 10170, Katsaus
Juha Pykälä. (2019). Avainbiotooppien merkitys epifyyttijäkälille. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli 10170. https://doi.org/10.14214/ma.10170
Original keywords: metsälaki; metsätalous; uhanalaiset lajit; indikaattorilajit; reunavaikutus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Metsien avainbiotooppien merkitystä epifyyttijäkälille selvitettiin kirjallisuuskatsauksen avulla. Avainbiotooppien merkitys riippuu siitä, miten ne määritetään sekä kuinka hyvin ne tunnistetaan ja jätetään hakkuiden ulkopuolelle. Avainbiotooppikäsite on potentiaalisesti hyvä epifyyttijäkälille tärkeiden metsien säästämisessä. Eri avainbiotooppityyppien merkitys epifyyttijäkälille on varsin erilainen. Puuston korkea ikä on vaateliaiden epifyyttijäkälien kannalta tärkein muuttuja. Tutki­musten mukaan avainbiotooppikäsitteen soveltaminen ei ole onnistunut hyvin. Suurimmat ongelmat ovat kohteiden tunnistamisessa, säästämisessä sekä niiden pienessä koossa. Hakkuiden ja pienen koon takia vaateliaiden epifyyttijäkälien esiintymien häviämiset ovat olleet avain­biotoopeilla varsin tavallisia. Häviämistä lisäävät ilmansaasteet ja ylisuuri hirvieläinkanta, joka estää lehtipuiden uusiutumista avainbiotoopeilla. Samat tekijät, jotka aiheuttavat populaatioiden häviämistä, estävät myös uusien jäkäläpopulaatioiden leviämistä avainbiotoopeille. Tässä katsauksessa käsiteltyjen tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että jos avainbiotoopit säästettäisiin kaikilta hakkuilta, ilmanlaatua saataisiin parannettua ja hirvieläinten määrää voimakkaasti vähennettyä, suuri osa uhanalaisista jäkälistä voisi säilyä avainbiotoopeilla. Yhdessä riittävän suojelualueverkoston kanssa avainbiotoopit voisivat olla tehokas tapa epifyyttijäkälien monimuotoisuuden säilyttämisessä. Suomessa käytettyä avainbiotooppien määrittelyä on tarpeen korjata vastaamaan muissa maissa käytettyä uhanalaisen lajiston esiintymisen todennäköisyyttä painottavaa tulkintaa sen sijaan, että korostettaisiin kohteen pienialaisuutta.

  • Pykälä, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Biodiversiteettikeskus, Helsinki Sähköposti: juha.pykala@ymparisto.fi (sähköposti)
artikkeli 9929, Katsaus
Seppo Ruotsalainen. (2018). Raivolan lehtikuusikon ja Suomessa viljeltyjen lehtikuusten alkuperästä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli 9929. https://doi.org/10.14214/ma.9929
Original keywords: metsänviljely; alkuperä; siemenviljelys; sopeutuminen; vieraat puulajit
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Siperianlehtikuusen (Larix sibirica Ledeb.) Suomessa viljellyn aineiston tarkkaa alkuperää ei tunneta. Vallitsevan käsityksen mukaan se pohjautuu Karjalankannaksella kasvavaan 1700- ja 1800-luvuilla viljeltyyn Raivolan lehtikuusikkoon, mutta tämän todellisesta alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Ensimmäisen vaiheen viljely tehtiin käyttäen Arkangelista peräisin olevaa siementä, mutta myöhempien viljelysten alkuperästä vallitsee epävarmuutta. Eräiden tietojen mukaan niihin olisi käytetty Arkangelia huomattavasti eteläisempää Ufan alkuperää Uralvuoriston eteläosista. Tässä katsauksessa tarkastellaan kirjallisuudessa esitettyjä alkuperätietoja, sekä verrataan julkais­tun tutkimustiedon perusteella Raivolan kannan kasvurytmi- ja kestävyysominaisuuksia esitettyihin alkuperävaihtoehtoihin. Tulosten perusteella Arkangeli näyttää Ufaa todennäköisemmältä Raivolan alkuperän lähteeltä. Jalostuspopulaatiossa ja siemenviljelyksillä olevien pluspuiden tarkastelu paljastaa kuitenkin, että kaikki käytössä oleva jalostus- ja metsänviljelyaineisto ei ole Raivolan kantaa, vaan mukana on huomattava määrä myös alkuerältään tuntemattomia ja useita venäläisiä alkuperiä edustavia pluspuita.

  • Ruotsalainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Finlandiantie 18, 58450 Punkaharju Sähköposti: seppo.ruotsalainen@luke.fi (sähköposti)
artikkeli 6652, Katsaus
Esa-Jussi Viitala, Jussi Leppänen. (2014). Yhteismetsien edistämisen perustelut, tutkimusnäyttö ja tilakoon merkitys. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 1 artikkeli 6652. https://doi.org/10.14214/ma.6652
Original keywords: metsäpolitiikka; veropolitiikka; julkiset tuet; metsätalouden kannattavuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsäpolitiikassa on viime vuosina pyritty voimakkaasti edistämään yhteismetsien perustamista ja laajenemista. Tämän seurauksena yhteismetsien toiminnan sääntelyä on lievennetty olennaisesti ja yhteismetsille ja niiden osakkaille on kohdennettu erilaisia veroetuja vuodesta 2005 alkaen. Myös yhteismetsien kiinteistötoimituksiin on ohjattu julkista tukea.

Yhteismetsien osakkaille suunnatut veroedut ja julkiset tuet näyttäisivät syntyneen ilman tutkimuksiin pohjautuvaa näyttöä niiden yhteiskunnallisista vaikutuksista tai taloudellisesta tehokkuudesta. Tilanteessa, jossa yhteismetsien lukumäärä on nopeasti kaksinkertaistunut ja uusien yhteismetsien perustamisen taustasyyt ja toiminnan luonne ovat osin selvästi erilaisia kuin lähinnä isojakojen ja asutustoiminnan yhteydessä vuosikymmeniä sitten muodostetuilla yhteismetsillä, nojautuminen perinteisiin käsityksiin yhteismetsien toiminnasta ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä voi johtaa harhaisiin painotuksiin ja viedä metsäpoliittisen huomion ja keskustelun sivupoluille.

  • Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi (sähköposti)
  • Leppänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6651, Katsaus
Esa-Jussi Viitala, Jussi Leppänen. (2014). Yhteismetsien verotusaseman ja sääntelyn kehitys: lainsäädännön muutokset ja niiden ohjausvaikutukset. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 1 artikkeli 6651. https://doi.org/10.14214/ma.6651
Original keywords: metsäpolitiikka; tuloverolaki; veropolitiikka; yhteismetsälaki
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Yhteismetsien perustamista ja laajenemista on pyritty edistämään kansallisessa metsäpolitiikassa viimeisen vuosikymmenen aikana monin eri tavoin. Erityisen merkittävään asemaan ovat nousseet yhteismetsille suunnatut erilaiset veroedut ja julkiset tuet.

Vuoden 2005 verouudistuksessa yhteismetsät jätettiin yhteisöverotuksen piiriin, minkä seurauksena niiden puunmyyntituloja ryhdyttiin verottamaan kaksi prosenttiyksikköä alemman verokannan mukaan kuin tavallisten yksityismetsänomistajien. Vuoden 2012 alusta yhteismetsien puunmyyntituloihin on sovellettu kiinteää 28 prosentin verokantaa, kun tavallisten yksityismetsänomistajien puunmyyntituloja verotetaan 2–4 prosenttiyksikköä korkeamman pääomatuloverokannan mukaan. Yhteismetsien osakkaiden veroetu tavallisiin yksityismetsänomistajiin nähden on siten säilynyt ja osin kasvanut edelleen.

Verotuksen neutraalisuuden ja yksityismetsänomistajien yhdenvertaisuuden näkökulmasta puunmyyntitulojen verotuksen tulisi perustua samoihin periaatteisiin metsänomistusmuodosta riippumatta. Näistä periaatteista voidaan perustellusti poiketa, jos jollekin metsänomistusmuodolle suunnattujen veroetujen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja tehokkuudesta on olemassa selvää tutkimuksellista näyttöä. Kun tällaista näyttöä ei ole olemassa, metsä- ja veropolitiikassa olisi perustellumpaa keskittyä kehittämään sellaisia kannusteita, jotka palkitsevat yksityistä metsänomistajaa aktiivisesta metsien käytöstä ja hoidosta omistusmuodosta riippumatta.

  • Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi (sähköposti)
  • Leppänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6599, Katsaus
Arja Lilja, Katri Himanen, Anna Poimala, Marja Poteri. (2014). Metsäpuiden taimituotantoa ja joulupuiden kasvatusta uhkaavat taudit. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 4 artikkeli 6599. https://doi.org/10.14214/ma.6599
Original keywords: levälaikku; lahojuurisuus; runkokorot; siementen sienet; taimitaudit; uudet uhkat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Artikkeli on yhteenveto kotimaisista ja kansainvälisistä tutkimuksista, joita on tehty metsäpuiden taimien ja joulupuiden kasvatusta haittaavista sieni- ja Phytophthora-taudeista. Mukana on myös lyhyet maininnat viruksista ja bakteereista, jotka voivat levitä siementen mukana. Katsauksen tavoitteena on helpottaa IPM-torjunnan (Integrated Pest Management) ohjeiden laadintaa. Taudeista kerrotaan oireet, isäntäkasvit, tartuntatavat ja olosuhteet, joissa puut altistuvat taudeille sekä mahdolliset kasvatukselliset- ja muut torjuntatoimenpiteet. Kasvinsuojeluaineita, joita on mahdollista käyttää, ei tässä luetella, koska niiden valikoima muuttuu ja supistuu jatkuvasti.

  • Lilja, Sähköposti: marja.poteri@metla.fi (sähköposti)
  • Himanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Poimala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Poteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6488, Katsaus
Teijo Rytteri, Leena A. Leskinen. (2013). Metsänhoidon taloudellisen kestävyyden tulkintojen muutos suomalaisissa metsäalan oppikirjoissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2012 numero 4 artikkeli 6488. https://doi.org/10.14214/ma.6488
Original keywords: metsätalous; kestävyys; historia; oppikirjat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Kun metsiin kohdistuneet tarpeet ovat muuttuneet, on omaksuttu uusia tapoja arvioida hyödyntämisen kestävyyttä ja on otettu käyttöön uusia keinoja turvata tulevien sukupolvien oletetut tarpeet. Artikkelissa esitetään käsitteellinen jäsennys metsänhoidon taloudellisen kestävyyden keskeisistä osa-alueista ja sovelletaan tätä kehystä metsätieteen oppikirjojen analysointiin. Tarkasteltaessa taloudellisen kestävyyden käsitteen historiaa nousee esiin muutoin helposti näkymättömiin jääviä tulkintojen muutoksia. Artikkelissa asetetaan tapahtuneet muutokset historialliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiinsa. Artikkelin tuloksena suomalaisen metsätalouden historia jaotellaan vaiheisiin, joissa kestävyyden määrittelyssä keskeisellä sijalla on ollut biologinen tulkinta, tekninen tulkinta, boniteettitulkinta, progressiivinen tulkinta ja pääomatulkinta.

  • Rytteri, Sähköposti: teijo.rytteri@uef.fi (sähköposti)
  • Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6636, Katsaus
Katri Himanen, Arja Lilja. (2011). Havupuiden siementen laatua alentavat mikrobit ja niiden torjunta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 2 artikkeli 6636. https://doi.org/10.14214/ma.6636
Original keywords: kuusi; mänty; taimipolte; ruostesienet; Sirococcus conigenus; käpyjen keräys; karistus; siementen varastointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Siementen mukana kulkeutuu mikrobeja, lähinnä erilaisia sieniä. Pääosa näistä on harmittomia, mutta jotkut lajeista alentavat siementen itävyyttä ja aiheuttavat tauteja itävissä siemenissä tai sirkkataimissa. Mikrobien määrä ja lajisto riippuvat käpyjen ja siementen käsittelystä. Tartunnat ovat yleensä peräisin maasta tai tuoreiden käpyjen mukana kerätyistä ylivuotisista kävyistä. Mikrobit leviävät käpyjen keräysastioiden ja siementen käsittelylinjastojen välityksellä. Hyväkuntoiset siemenet kestävät varastoinnin aikana mikrobeja paremmin kuin vaurioituneet tai fysiologisesti heikentyneet. Jotta mikrobien aiheuttamat ongelmat pysyisivät mahdollisimman vähäisinä, kävyt on kerättävä vasta kun siementen ovat täysin kehittyneitä. Siementen käsittelytilojen puhtauteen on kiinnitettävä huomiota tuotantoketjun joka vaiheessa, sillä sieni-itiöt ja rihmaston kappaleet kulkeutuvat tehokkaasti ilmavirtausten mukana.

  • Himanen, Sähköposti: katri.himanen@metla.fi (sähköposti)
  • Lilja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6942, Katsaus
Esa-Jussi Viitala. (2011). Kilpailuoikeus, kartellit ja raakapuumarkkinat. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 4 artikkeli 6942. https://doi.org/10.14214/ma.6942
Original keywords: kilpailulaki; kilpailunrajoitus; raakapuun ostokartelli; asfalttikartelli; vahingonkorvaus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Markkinaoikeuden joulukuussa 2009 antaman ratkaisun mukaan Suomessa toimi vuosina 1997–2004 valtakunnallinen raakapuun ostokartelli, johon osallistuivat kaikki alan suurimmat toimijat. Metsäliitto, Stora Enso ja UPM-Kymmene olivat sopineet keskinäisen kilpailun rajoittamisesta ja raakapuun hinnan hallintaan tähtäävistä menettelytavoista. Markkinaoikeus määräsi ne maksamaan sakkoa kilpailunrajoituslain rikkomisesta yhteensä 51 miljoonaa euroa. Tämän katsauksen tarkoitus on esittää kyseistä kartellia ja siihen kilpailuoikeuden soveltamisen kannalta läheisesti liittyvää asfalttikartellia koskevien viimeaikaisten oikeusratkaisujen keskeinen tausta ja sisältö.

Suomen kilpailuoikeutta ja sen täytäntöönpanoa ohjaa keskeisesti Euroopan unionin normisto, minkä vuoksi artikkelissa kuvataan aluksi unionin ja Suomen kansallisten kilpailusäännösten tavoitteita ja keskinäisiä suhteita. Yleisten kilpailuoikeudellisten puitteiden esittämisen jälkeen tarkastellaan asfaltti- ja puumarkkinakartellien yhteisiä ja toisistaan poikkeavia piirteitä sekä vahingollisia vaikutuksia. Tämän jälkeen selvitetään kilpailuviraston kyseisten kartellien jäsenille esittämiä ja kansallisten tuomioistuimien määräämiä seuraamusmaksuja ja niiden perusteita.

Lopuksi pohditaan, millaisia välittömiä ja välillisiä vahinkoja puun ostokartellista on voinut aiheutua metsänomistajille ja minkälaisia käytännön mahdollisuuksia heillä on vaatia metsäyhtiöiltä korvauksia näistä vahingoista. Jos kartelli olisi alentanut kantohintoja keskimäärin kymmenen prosenttia, puuta myyneet metsänomistajat olisivat voineet kärsiä 1–1,5 miljardin euron vahingot. Vahingonkorvaukset voisivat muodostua vielä selvästi suuremmiksi viivästyskorkojen ja erilaisten välillisten vahinkojen vuoksi.

  • Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5907, Katsaus
Arja Lilja, Jarkko Hantula, Anna Rytkönen, Michael Müller, Päivi Parikka, Antti Pouttu, Timo Kurkela. (2010). Vieras- ja tulokaslajit tautien aiheuttajina metsäpuilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 3 artikkeli 5907. https://doi.org/10.14214/ma.5907
Original keywords: haavanroso; hollanninjalavatauti; kuoripolte; lepänruoste; levälaikku; läntinen pahkaruoste; mäntyankeroinen; nahka- ja tyvimätä; pihkakoro; punavyökariste; ruskopolte; ruskovyökariste; saarnensurma; tammen äkkikuolema; valkomännyn tervasroso; versopolte
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suomeen kulkeutui 1990-luvun alussa Phytophthora cactorum -mikrobi, jota voidaan kutsua jo vakiintuneeksi vieraslajiksi. Sata vuotta aiemmin Eurooppaan levisi strobusmäntyjen mukana Cronartium ribicola, joka aiheuttaa valkomännyn tervasroson 5-neulasmännyillä. Aikanaan maahamme on tullut taimien mukana kaksi, Amerikasta kotoisin olevaa sientä Neofabrea populi ja Entoleuca mammata, jotka aiheuttavat lähinnä hybridihaavalla kuoripoltteeksi ja haavanrosoksi nimetyt taudit. Eviran kasvintarkastuslaboratorio löysi Amerikassa tammenäkkikuolemaa ja Euroopassa heiden ja varpukasvien versopoltetta aiheuttavaa P. ramorum -mikrobia ensimmäisen kerran vuonna 2004. Sitä löytyi paitsi tuontitaimista, myös Suomessa tuotetuilta alppiruusuilta. Uusin vieraslaji on P. plurivora, joka tartutuskokeissa on osoittautunut erittäin haitalliseksi monille kasveille. Lepänruosteen aiheuttava Melampsoridium hiratsukanum on tuhonnut Suomessa lepän lehtiä vuodesta 1997. Muita tulokaslajeja ovat Dothistroma septosporum ja Chalara fraxinea. Ensinmainittu aiheuttaa punavyökariste-taudin, jonka esiintyminen meillä varmennettiin 2008. C. fraxinea puolestaan liitetään saarnensurmaksi nimettyyn tautiin.

Kasvitautien joukossa on useita, joiden maahanpääsy yritetään estää. Hollanninjalavatautia aiheuttavat Ophiostoma ulmi, O. novo-ulmi ja O. novo-ulmin alalajit ovat kaikki tarkkailtavia lajeja. Vaaralliseksi kasvituhoojaksi on myös luokiteltu tukkien ja muun puutavaran mukana kulkeutuva mäntyankeroinen (Bursaphelencus xylophilus). Tämä sukkulamato leviää hyönteisten mukana mäntyihin, ja ankeroiselle suotuisissa oloissa puut kuivuvat nopeasti. Karanteenilajeihin kuuluu myös Fusarium circinatum, jonka pelätään leviävän meille taimien tai siementen mukana. Pohjois-Amerikassa tunnetaan monia pahoja metsätauteja, jotka saattaisivat osoittautua kohtalokkaiksi metsäpuillemme tänne levitessään. Yksi tällainen olisi männyllä ruostetta aiheuttava Peridermium harknessii.

  • Lilja, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi (sähköposti)
  • Hantula, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Rytkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Müller, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Parikka, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pouttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kurkela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5740, Katsaus
Katja Lähtinen. (2010). Metsien eri käyttömuodoista saatavien hyötyjen taloudellinen arvo ja niihin liittyvä yritystoiminta Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 2 artikkeli 5740. https://doi.org/10.14214/ma.5740
Original keywords: metsien hyödyt; metsien kestävä käyttö; taloudellinen arvottaminen; yritystoiminta; poliittinen päätöksenteko
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Katsauksessa selvitettiin Suomen metsien eri käyttömuotojen aikaansaamien hyötyjen taloudellista arvoa ja sitä, millaista yritystoimintaa liittyy näiden markkina- ja ei-markkinahintaisten hyötyjen käyttöön. Lisäksi kartoitettiin aihealueen tutkimiseen saatavissa olevia tietolähteitä sekä tietojen saatavuuteen ja vertailukelpoisuuteen liittyviä ongelma-alueita. Katsauksen aineistoina käytettiin jo olemassa olevaa materiaalia: tilastoja, tutkimuskirjallisuutta, muita kirjallisia julkaisuja sekä asiantuntija-arvioita ja menetelminä tilastoihin sekä kirjallisuuteen perustuvia laskelmia. Tutkimuskirjallisuuden mukaan taloudellisin arvottamismenetelmin mitattuna metsiemme alkutuotannossa markkinahintaisten tuotteiden rinnalla markkinahinnattomilla hyödyillä on huomattava merkitys. Tilastojen työllistävyys- ja liikevaihtotietojen perusteella perinteisten metsäteollisuustoimialojen merkitys on maassamme yhä suuri. Metsiin liittyvän yritystoiminnan tilastointi kattaa pääosin vain perinteiset metsäteollisuuden alat, minkä takia esimerkiksi luontomatkailupalveluiden työllistävyyttä ei ole nykytiedoin mahdollista arvioida luotettavasti. Metsäteollisuuden ulkopuolisen yritystoiminnan edistämiseen voi silti liittyä erityisesti syrjäseutujen elinvoimaisuuden turvaamiselle tärkeitä liiketoimintamahdollisuuksia. Varsinkin metsiemme ei-markkinahintaista alkutuotantoa sekä siihen liittyvää palvelu- ja jalostustoimintaa koskevan tiedon saatavuudessa ja vertailukelpoisuudessa on merkittäviä puutteita. Metsien käyttöön liittyvä poliittinen päätöksenteko nojautuu Suomessa yhä monelta osin enemmän arvioihin ja arvauksiin kuin luotettavaan informaatioon, vaikka kattava tiedon metsien eri käyttömuotojen taloudellisista vaikutuksista on nähty olevan kestävän kehityksen periaatteita noudattavien päätösten edellytys.

  • Lähtinen, Sähköposti: katja.lahtinen@ymparisto.fi (sähköposti)
artikkeli 6390, Katsaus
Ville Hallikainen, Timo Helle, Mikko Hyppönen, Arsi Ikonen, Mikko Jokinen, Arto Naskali, Seija Tuulentie, Martti Varmola. (2008). Luonnon käyttöön perustuvat elinkeinot ja niiden väliset suhteet Ylä-Lapissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 3 artikkeli 6390. https://doi.org/10.14214/ma.6390
Original keywords: metsätalous; porotalous; matkailu; luonnonsuojelu; keräily; metsästys; saamelaiskulttuuri; ristiriita; konflikti; käyttömuotojen yhteensovittaminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Ylä-Lapin luonnon merkittävimpiä käyttömuotoja ja elinkeinoja ovat keräily ja metsästys, poronhoito, metsätalous, matkailu sekä tässä elinkeinoksi luokiteltu Metsähallituksen luontopalveluista muodostuva luonnonsuojelu.

Poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja maankäyttömuotojen väliset ongelmat tulevat korostetusti esiin Ylä-Lapissa. Ristiriitoja on syntynyt sekä poronhoidon ja matkailun että erityisesti poronhoidon ja valtionmetsätalouden välille. Inarissa valtionmetsiä koskevia ristiriitoja leimaavat vaikeiden luonnonvarakonfliktien yleiset tunnusmerkit: tietoa koskevat erimielisyydet osapuolten välillä, erilaisen tulkintakehyksen synnyttämät poliittiset kiistat sekä epäluottamus eri osapuolten välillä.

Kiinnostus pohjoisten luonnonvarojen hyödyntämiseen muutenkin kuin perinteellisten elinkeinojen avulla on sirkumpolaarinen ilmiö, joka on ollut viime vuosikymmeninä vilkkaan tutkimuksen kohteena niin Euraasiassa kuin Pohjois-Amerikassa. Runsaasti huomiota on kiinnitetty villien peurojen ja karibujen elinympäristöjen suojeluun ja toisaalta Euraasian pohjoisten alkuperäiskansojen harjoittaman poronhoidon edellytysten turvaamiseen.

Maankäyttökiistojen ratkaisemisessa tarvitaan hyvin toimivia institutionaalisia järjestelmiä sekä puolueettomasti ja perusteellisesti hoidettuja neuvotteluja osapuolten välillä. Hyvin toteutettu vuorovaikutteinen ja osallistava suunnittelu on ongelmistaan huolimatta hyvä ja välttämätön konfliktien hallinnan keino.

  • Hallikainen, Sähköposti: timo.helle@metla.fi (sähköposti)
  • Helle, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ikonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Naskali, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6616, Katsaus
Juho Rantala. (2008). Tilaaja–tuottaja-malli ja metsätalouden julkisrahoitteinen palvelutuotanto. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 2 artikkeli 6616. https://doi.org/10.14214/ma.6616
Original keywords: metsäpalvelu; yrittäjyys; metsäkeskus; metsänhoitoyhdistys; julkishallinto; markkinakilpailu; palvelu seteli; transaktiokustannukset
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Viime vuosina käsitys julkisista organisaatioista palveluiden tuottajina on korvautunut idealla julkishallinnosta palveluiden järjestäjänä. Tähän muutokseen liittyy käsite tilaaja–tuottaja-malli. Tilaaja–tuottaja-mallista on muodostunut muotitermi, jota käytetään väljästi ja usein virheellisissä asiayhteyksissä. Tämän katsauksen tavoitteena on selventää tilaaja–tuottaja-mallin käsitteellistä sisältöä, analysoida mallin soveltuvuutta metsätaloussektorin julkisrahoitteisen palvelutuotannon järjestämiseen ja nostaa esiin mallin käyttöönottoa tukevat tärkeimmät tutkimustehtävät. Katsauksen perusteella näyttää, että metsätaloudessa on useita julkisrahoitteisia palveluita, joiden tuotantojärjestelmää voidaan tehostaa ja muuttaa markkinalähtöisemmäksi siirtymällä tilaaja–tuottaja-malliin. Tilaaja–tuottaja-mallin käyttöönotto julkisrahoitteisilla metsäpalvelumarkkinoilla edellyttää kuitenkin lainsäädännöllisiä, rakenteellisia ja asenteellisia muutoksia.

  • Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5983, Katsaus
Heikki Surakka, Matti Sirén. (2007). Poimintahakkuiden puunkorjuun nykytietämys ja tutkimustarpeet. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 4 artikkeli 5983. https://doi.org/10.14214/ma.5983
Original keywords: puunkorjuu; poimintahakkuu; korjuujälki
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Poimintahakkuita ei ole Suomessa tutkittu kovinkaan paljon puunkorjuun näkökulmasta. Aihe on kuitenkin tärkeä, sillä puunkorjuu vaikuttaa metsikön kasvatuksen talouteen ja erityisesti eri-ikäisenä kasvatettavassa metsikössä myös puuston tulevaan kehitykseen.

Poimintahakkuussa on puunkorjuun tuottavuuden kannalta piirteitä sekä tasaikäisen metsikön myöhemmästä harvennuksesta että päätehakkuusta. Työympäristö ja kertymä muistuttavat myöhempää harvennusta poistettavien puiden keskitilavuuden ollessa kuitenkin lähempänä päätehakkuuta kuin harvennusta. Toisaalta jäävän puuston varominen lisää runkokohtaista ajanmenekkiä päätehakkuisiin verrattuna. Poimintahakkuissa korjataan puusatoa ja luodaan edellytyksiä metsän uudistumiselle. Tulevan puuston muodostava alikasvos ei saisi oleellisesti vaurioitua korjuussa. Vaurioriski on suurimmillaan hakkuuvaiheessa, jossa puun kaadon ja käsittelyn lisäksi vaurioita syntyy myös taimia peittävistä hakkuutähdekasoista. Koneellinen hakkuu aiheuttaa hieman enemmän vaurioita alikasvoksessa kuin miestyönä tehty hakkuu. Korjuuaika vaikuttaa myös vaurioitumiseen. Pakkasella taimet vaurioituvat helposti, mutta toisaalta lumi suojaa taimia.

Tulevaisuuden poimintahakkuiden keskeiset tutkimustarpeet liittyvät työtekniikan, tuottavuuden ja korjuujäljen yhteyksien selvittämiseen. Myös kuljettajan toiminnan ohjeistamiseen sekä ajourien määrään ja sijoitteluun tarvitaan tutkimustietoa.

  • Surakka, Sähköposti: heikki.surakka@metla.fi (sähköposti)
  • Sirén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5867, Katsaus
Leena Leskinen, Taru Peltola, Maria Åkerman. Puuenergia, metsätalouden toimintakentän muutos ja sosiaalinen kestävyys. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 2 artikkeli 5867. https://doi.org/10.14214/ma.5867
Original keywords: verkostot; puuenergia; sosiotaloudelliset vaikutukset; sosioekologinen järjestelmä; toimintakapasiteetti; tietokäytännöt; metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Katsauksemme nostaa keskusteluun uuden, käsitteellisesti syvemmän tavan arvioida metsätalouden sosiaalista kestävyyttä. Tarkastelemme kestävyyttä sosioekologisten järjestelmien dynamiikan näkökulmasta ja analysoimme, miten erilaiset luonnonvarojen hyödyntämisen tavat heijastuvat sosiaalisten yhteisöjen toimintakykyyn. Käytämme esimerkkinä puuenergian pienkäytön ja sen edistämistoiminnan aiheuttamia laadullisia vaikutuksia metsätalouden toimintakenttään. Näitä vaikutuksia ovat 1) metsäkeskuksen sopeutuminen muutoksiin yhtäältä ottamalla uuden roolin aluekehittäjänä ja toisaalta tuottamalla uudenlaisia palveluita metsänomistajille 2) uudenlaisen, energianeuvojaverkostoa resurssina hyödyntävän metsäasiantuntijuuden syntyminen sekä 3) metsänomistajan roolin muuttuminen puun myyjästä sen jalostajaksi. Toimintakentän muutokset ovat vaikuttaneet positiivisesti paikallisen puuenergiatuotannon sosioekologiseen järjestelmään, koska ne ruokkivat paikallisten toimijoiden kykyä hyödyntää paremmin käytössään olevia resursseja. Ne ovat edistäneet sosiaalista kestävyyttä lisäämällä järjestelmän sopeutumiskykyä ja itseohjautuvuutta. Samalla puuenergian pienkäyttö on esimerkki, joka osoittaa, ettei sosioekologisen dynamiikan tarkastelu tarjoa yksiselitteisiä indikaattoreita sosiaaliselle kestävyydelle. Dynaamisten piirteiden, kuten toimintakentän muutoksen, toimintakapasiteetin ja laadullisten yhteisvaikutusten, tarkastelu mahdollistaa kestävyyden arvioinnin järjestelmiin rakentuneen puskurikyvyn tasolla. Kestävyyden kriteerejä ei siten tarvitse sitoa tiettyyn historialliseen tilanteeseen tai vallitseviin intresseihin.

  • Leskinen, Sähköposti: leena.leskinen@metla.fi (sähköposti)
  • Peltola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Åkerman, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5781, Katsaus
Mirkka Kokkola, Arja Lilja. Phytophthora-lajien tunnistus ja tutkiminen perinteisin ja uusin menetelmin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 3 artikkeli 5781. https://doi.org/10.14214/ma.5781
Original keywords: kasvitaudit; mikrobit; sienitaudit; patogeenit; Phytophthora; torjunta; tunnistus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Phytophthora-mikrobien merkitys puiden taudinaiheuttajina on viime aikoina korostunut mm. uusien lajien löytymisen myötä. Myös ennestään tunnetut lajit ovat usein osoittautuneet puiden harsuuntumisen aiheuttajiksi abioottisten syiden asemesta. On myös havahduttu uhkaan, että kansainvälinen kasvikauppa levittää tauteja helposti maasta toiseen. Tautien leviämisen estämisessä tarvitaan tehokkaita seulontamenetelmiä, joiden avulla kasvien terveys voidaan nopeasti ja luotettavasti tutkia ja estää sairaan aineiston pääsy uusille alueille.

Phytophthora-lajien perinteinen morfologinen tunnistus on usein vaikeaa, koska niiden eristäminen tutkittavasta materiaalista on hankalaa. Lisäksi pysyviä muoto-opillisia tuntomerkkejä on vähän, lajinsisäinen vaihtelu on suurta ja lajien välillä esiintyy yhtäläisyyksiä ja risteytymistä. Käytännön määritystarpeisiin ja tutkimuksen apuvälineiksi on kehitetty polymeraasiketjureaktioon (PCR) perustuvia DNA:n monistusmenetelmiä, joilla taudinaiheuttaja voidaan tunnistaa suoraan kasvi-, vesi- tai maanäytteestä ilman maljaviljelyä.

Sormenjälkianalyysit (RFLP, AFLP, RAPD, RAMS, SSCP) vaativat tutkittavan mikrobin eristämisen puhdasviljelmäksi ja soveltuvat parhaiten tutkimuskäyttöön. Niiden avulla voidaan selvittää esim. patogeenien sukulaisuussuhteita, risteytymistä, lajinkehitystä, populaatiogenetiikkaa ja tautien epidemiologiaa. DNA:n emäsjärjestyksen selvittäminen antaa tarkkaa tietoa tutkittavasta kohteesta. Phytophthora-lajeistakin on jo kertynyt paljon tietoa DNA-tietokantoihin, joihin vertaamalla saadaan esim. varmistetuksi, ovatko eristetyt mikrobit jo kuvattuja vai uusia lajeja.

Molekulaariset menetelmät ovat helpottaneet ja nopeuttaneet kasvintarkastusta ja muuta käytännön kasvinsuojelutyötä. Ne eivät kuitenkaan yksin riitä patogeenin osoittamiseen viranomaistyössä, jossa löydöksistä usein seuraa torjuntatoimia. Suomen kasvintarkastuksessa positiiviset DNA-testien tulokset ja patogeenin elävyys varmistetaankin aina myös maljaviljelyllä ja morfologisella tunnistuksella.

  • Kokkola, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi (sähköposti)
  • Lilja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5780, Katsaus
Arja Lilja, Mirkka Kokkola. Phytophthora-lajien aiheuttamat uudet uhkat metsätaloudessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 3 artikkeli 5780. https://doi.org/10.14214/ma.5780
Original keywords: metsätuhot; kasvitaudit; mikrobit; sienitaudit; patogeenit; Phytophthora; torjunta
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä artikkelissa kuvataan Phytophthora-lajien aiheuttamia uusia tauteja ja niiden biologiaa, joka poikkeaa suuresti muista tuhosienistä ja näin tekee tämän suvun vaikeaksi, mutta mielenkiintoiseksi tutkimuskohteeksi.

Leppiä tuhoava Phytophthora on kahden lajin risteymä, josta on löytynyt morfologialtaan ja kromosomiluvultaan erilaisia alalajeja: P. alni subsp. alni, P. alni subsp. multiformis ja P. alni subsp. uniformis. Leppien tauti on osoittautunut helposti leviäväksi ja paikallisesti merkittäväksi tuhonaiheuttajaksi. Se on myös muuttanut alueiden ekologiaa, kun kuolleet lepät ovat korvautuneet muilla puulajeilla.

Tammen äkkikuolema (SOD) on ollut nopeasti leviävä tauti Amerikassa. Taudin aiheuttaja P. ramorum on tunnettu 1993 lähtien Euroopassa heiden ja alppiruusun patogeenina. Viime vuosina sitä on löytynyt sekä Britanniasta että Hollannista myös tammilta ja muilta puulajeilta alueilla, joissa se on levinnyt puihin aluskasvillisuudesta.

Heterotallisena lajina P. ramorumilla on kaksi pariutumistyyppiä. Euroopassa esiintyvät kannat ovat pääosin tyyppiä A1 ja amerikkalaiset kannat enimmäkseen tyyppiä A2. Molempia tyyppejä on kuitenkin satunnaisesti tavattu molemmilla mantereilla. Tämä todistaa sen, että P. ramorum on kulkeutunut Aasiasta useamman kerran sekä Amerikkaan että Eurooppaan.

Taudin torjunnan kannalta on hankalaa P. ramorum -mikrobin moni-isäntäisyys. KTTK:n kasvintarkastuslaboratorio on löytänyt P. ramorumia paitsi maahan tuoduista koristekasveista, myös kotimaassa tuotetuista alppiruusuista. Suomen luonnosta P. ramorum -lajia tai P. alni -alalajiryhmän edustajia ei ole vielä eristetty, mutta mikäli ne pääsevät lisääntyneen kasvituonnin myötä maahamme, ne voivat olla uhka puillemme.

  • Lilja, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi (sähköposti)
  • Kokkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6258, Katsaus
Mikko Kurttila, Jouni Pykäläinen, Leena A. Leskinen. Metsäluonnon monimuotoisuuden yhteistoimintaverkostot ja yksityismetsien aluetason metsäsuunnittelu. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli 6258. https://doi.org/10.14214/ma.6258
Original keywords: yhteistoiminta; monimuotoisuus; monitavoitteinen metsäsuunnittelu; hierarkkinen suunnittelu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsäluonnon monimuotoisuuden yhteistoimintaverkoston metsäsuunnittelu voidaan toteuttaa erilaisiin suunnitteluprosesseihin ja -menetelmiin tukeutuen. Eri osapuolten osallistumisen kannalta suunnitteluprosessit voivat olla avoimia tai rajattuja. Avoin prosessi tarkoittaa vapaata osallistumismahdollisuutta kaikille asiasta kiinnostuneille. Rajatussa prosessissa varsinaiset päätöksentekijät eli alueen metsänomistajat päättävät, ketkä muut voivat osallistua. Osallistujien välisen vuorovaikutuksen näkökulmasta suunnitteluprosessit voidaan luokitella yhdistettyihin ja eriytettyihin prosesseihin. Yhdistetyssä prosessissa päätöksentekijät ja osallistujat tietävät toistensa tavoitteet ja mielipiteet, kun taas eriytetyssä prosessissa eri tahot osallistuvat erikseen tietämättä ainakaan kovin tarkkaan toistensa tavoitteista. Lisäksi vaihtoehtoisia, suunnittelualueen tuotantopotentiaalia kuvaavia metsäsuunnitelmia voidaan lähteä tuottamaan koko alueen tasolta tai yksittäisten tilojen tasolta. Suunnittelu on kuitenkin joustavinta, jos suunnittelumenetelmä pystyy samanaikaisesti käsittelemään molempien tasojen tavoitteita. Tässä katsauksessa esitellään suunnittelumenetelmiä monimuotoisuuden yhteistoimintaverkostojen metsäsuunnitteluun sekä esimerkkiprosessit kahden rakenteeltaan erilaisen yhteistoimintaverkoston metsäsuunnittelusta. Katsauksen näkökulma ja esimerkkiprosessit korostavat kokonaisvaltaisen, yhtä aikaa metsän eri käyttömuotoja tarkastelevan lähestymistavan käytön tarpeellisuutta yhteistoimintaverkostojen metsien käytön suunnittelun yhteydessä.

  • Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi (sähköposti)
  • Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6802, Katsaus
Jukka Matero, Olli Saastamoinen, Jari Kouki. Metsien tuottamat ekosysteemipalvelut ja niiden arvottaminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3 artikkeli 6802. https://doi.org/10.14214/ma.6802
Original keywords: kestävä metsätalous; arvottaminen; boreaaliset metsät; ekosysteemipalvelut; ympäristövaikutusten arviointi; ympäristötilinpito
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Katsauksessa esitellään yleisesti ekosysteemipalveluiden lähestymistapa metsien käytön päätöksentekoon ja erityisesti erilaisia lähestymistapoja ekosysteemipalveluiden arvottamiseen. Esimerkkien avulla tarkastellaan mahdollisuuksia arvottaa boreaalisten metsien käytön aiheuttamia muutoksia ekosysteemipalveluiden tuotannossa.

Ekosysteemipalveluiden lähestymistapa korostaa metsäekosysteemin lukuisten pääomavarantojen ajallis-alueellisen kehitysdynamiikan kuvaamisen ja ennustamisen sekä tähän väistämättä liittyvän epävarmuuden esilletuonnin tärkeyttä. Ekosysteemipalveluiden tuotannon jatkuvuus tulisi turvata varovaisuusperiaatteen mukaisesti ja joustavasti paikallisiin olosuhteisiin sopi-vien instituutioiden avulla kiinnittäen erityishuomiota eri ohjauskeinojen vuoro- ja yhteisvaikutuksiin. Taloudellisen, ekologisen ja sosiokulttuurisen arvottamisulottuvuuden johdonmukainen yhteensovittaminen muodostaa merkittävän erityisongelman, johon ei toistaiseksi ole esitetty yleispätevää ratkaisua.

  • Matero, Sähköposti: jukka.matero@joensuu.fi (sähköposti)
  • Saastamoinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kouki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5682, Katsaus
Muru Juurola, Heimo Karppinen. Sosiaalinen kestävyys ja metsien käyttö. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 2 artikkeli 5682. https://doi.org/10.14214/ma.5682
Original keywords: metsien virkistyskäyttö; metsäalan työllisyys; sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys; yksityismetsänomistus; ylisukupolvisuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Katsauksessa tarkastellaan sosiaalisen kestävyyden suhdetta muihin kestävyyden ulottuvuuksiin, pitäen lähtökohtana ekologisen kestävyyden ja ylisukupolvisuuden vaatimuksia. Sosiaalisen kestävyyden sisällön lähemmän tarkastelun jälkeen esitetään määritelmä sosiaaliselle kestävyydelle. Lisäksi tarkastellaan sosiaalista kestävyyttä erityisesti metsien käytön kannalta. Artikkelin empiirisessä osassa selvitetään kirjallisuuskatsauksen avulla, missä määrin metsien virkistyskäyttöön, metsäalan työllisyyteen ja yksityismetsänomistajiin liittyvissä tutkimuksissa on otettu huomioon sosiaalisen kestävyyden näkökulma. Nämä aihealueet on keskeisesti liitetty sosiaaliseen kestävyyteen.

Sosiaalisen kestävyyden sisältö on selvästi laajempi kuin katsauksessa tarkastelluista esimerkkitutkimuksista voisi päätellä. Varsinkin ylisukupolvisuuden vaatimukseen em. tutkimuksissa ei ole juuri kiinnitetty huomiota. Kestävyyden eri ulottuvuuksien (ekologinen, kulttuurinen, sosiaalinen, taloudellinen) suhdetta toisiinsa ei myöskään ole problematisoitu. Tarkastelluista tutkimuksista sosiaalisen kestävyyden näkökulma tuotiin parhaiten esiin metsien virkistyskäytön tutkimuksessa. On ilmeistä, että varsinainen sosiaalisen kestävyyden näkökulma on vielä harvinainen, etenkin, jos puuntuotannon ohella myös muut metsien käyttömuodot otetaan mukaan tarkasteluun.

  • Juurola, Sähköposti: heimo.karppinen@metla.fi (sähköposti)
  • Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5681, Katsaus
Esa Uotila. Puoli vuosisataa tientekoa metsänparannusvaroilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 2 artikkeli 5681. https://doi.org/10.14214/ma.5681
Original keywords: yksityismetsätalous; metsätiet; metsänparannus; metsäpolitiikka
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Artikkelissa tarkastellaan metsäteiden rakentamista osana sodan jälkeistä metsäpolitiikkaa. Työssä käydään läpi metsäteitä käsittelevät tilastot, komitea-, toimikunta-, ym. mietinnöt, lainsäädäntö, metsätalouden edistämisorganisaatioiden tuottamaa kirjallista materiaali sekä metsäteitä taloudelliselta kannalta käsittelevä kotimainen tutkimus. Tilastoaineiston perusteella varsinainen kirjallisuuskatsaus jaetaan kolmeen ajanjaksoon, joita ovat infrastruktuurin rakentamisen kausi (1949–1977), metsätien tekemisen huippukausi (1978–1992) ja metsätieverkoston viimeistelyn kausi (1992–). Lopuksi arvioidaan yksityismetsien tienrakentamiseen vaikuttaneiden toimijoiden roolia metsäpolitiikan kannalta tärkeässä kuljetusolojen parantamisurakassa.

  • Uotila, Sähköposti: esa.uotila@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6184, Katsaus
Arto Haara. Metsävaratietojen laskennallinen ajantasaistus yleistyy metsäsuunnittelussa – onko luotettavuuden arviointiin mahdollisuuksia? Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli 6184. https://doi.org/10.14214/ma.6184
Original keywords: kuvioittainen arviointi; ennustaminen; epävarmuus; laskennallinen ajantasaistus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Metsätalouden eri osa-alueilla pyritään jatkuvasti kustannussäästöihin. Kustannusten vähentämiseen tähtäävien toimenpiteiden vaikutukset jäävät kuitenkin valitettavan usein selvittämättä. Yksityismetsien metsäsuunnittelun tietotarpeita tyydyttävään kuvioittaiseen arviointiin on haettu viime aikoina kustannussäästöjä erilaisia korvaavia ja täydentäviä arvioimismenetelmiä testaamalla. Metsäkeskusten suorittamassa yksityismetsien metsäsuunnittelussa metsälön kaikki kuviot käydään läpi maastoinventoinneilla noin kymmenen vuoden välein. Laskennallisessa ajantasaistuksessa kuvioaineistoa päivitetään tilastollisilla malleilla toimenpiteet huomioon ottaen. Tällöin rajoiltaan muuttumattomilla kuvioilla ei tarvitse suorittaa puustomittauksia jokaisella inventointikerralla. Kasvuennusteiden luotettavuusarvioita ei kuitenkaan tehdä, vaan ajantasaistettua kuvioaineistoa käytetään kuten varsinaista uutta inventointiaineistoa.

Tässä katsauksessa tarkastellaan erilaisia menetelmiä, joiden avulla voidaan tuottaa ajantasaistetuille tunnuksille luotettavuusarvioita. Nämä luotettavuusarviot palvelevat tilanteissa, joissa olisi päätettävä, käytetäänkö kuviotiedoston ajantasaistusta kuvioittaisen inventoinnin tukena tai korvaamassa osittain uutta inventointitietoa. Suunnittelijalle luotettavuusarviot antavat tukea päätöstilanteessa, jossa valitaan kuviot, joille ajantasaistus voidaan tehdä luotettavasti.

  • Haara, Sähköposti: arto.haara@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6866, Katsaus
Mikko Kurttila, Jukka Jokimäki. Aluetason spatiaaliset tavoitteet metsäsuunnittelussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 2 artikkeli 6866. https://doi.org/10.14214/ma.6866
Original keywords: optimointi; alue-ekologia; monitavoitteisuus; metsien spatiaalinen rakenne
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä katsauksessa esitellään monitavoitteisen metsäsuunnittelun menetelmiä, joiden avulla voidaan vaikuttaa suunnittelualueen metsien spatiaaliseen rakenteeseen. Metsäalueen spatiaalinen rakenne eli konfiguraatio kuvaa elinympäristöjen tai resurssien sijoittumista alueelle. Se määräytyy metsiköiden kokojen, muotojen ja erityyppisten metsiköiden suhteellisen sijainnin perusteella. Katsauksessa tarkastellaan erityisesti kahden spatiaalisen tavoitteen sisällyttämistä metsäsuunnittelun optimointilaskelmiin. Tavoitteet ovat elinympäristöjen kokoon vaikuttaminen ja elinympäristöjen välisten yhteyksien luominen. Ensin esitellään näiden tavoitteiden ekologiset perustelut. Suomalaisessa pirstoutuneessa metsämaisemassa ensimmäisen tavoitteen suhteen kyse on yleensä elinympäristölaikkujen koon suurentamisesta. Toinen tavoite liittyy Suomessakin käytettyjen ekologisten yhteyksien tai ekokäytävien muodostamiseen. Katsauksessa tarkasteltujen tutkimusten perusteella voidaan todeta, että molemmat tavoitteet voidaan sisällyttää suunnittelulaskelmiin eri tavoilla. Metsäalueen spatiaalista rakennetta voidaan joissakin tapauksissa myös parantaa varsin pienillä puuntuotannollisilla kustannuksilla. Tämä edellyttää tehokkaiden optimointimenetelmien ja metsien dynamiikan hyödyntämistä. Jatkossa tulee panostaa paitsi joustavien ja monipuolisten suunnittelumenetelmien kehittämisen, myös niiden sisällyttämiseen luontevaksi osaksi koko suunnitteluprosessia. Tällöin tarvitaan käytännön kokemuksia menetelmien käytöstä.

  • Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Jokimäki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6055, Katsaus
Leena A. Hytönen. Osallistamismenetelmät metsätalouden päätöksenteossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 3 artikkeli 6055. https://doi.org/10.14214/ma.6055
Original keywords: osallistava metsäsuunnittelu; kyselytutkimus; päätösanalyysi; vapaamuotoinen palaute; neuvottelu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Katsauksessa kuvaillaan lyhyesti Suomessa 1990-luvulla toteutettua osallistavaa metsäsuunnittelua. Kuvatun materiaalin perusteella suunnittelun käytännöt jaetaan kolmeen osallistamismenetelmään: mielipidemittaus, vapaamuotoinen palaute ja neuvottelu. Kukin osallistamismenetelmä sisältää erilaisia mahdollisuuksia ja rajoituksia siitä, kuka osallistuu ja miten osallistutaan suunnitteluun ja päätöksentekoon metsätaloudessa. Mielipidemittaus käsittää sekä kyselytutkimukset että päätösanalyysin. Kyselytutkimukset mahdollistavat suuren yleisön osallistumisen, kun taas päätösanalyysi sopii parhaiten metsäalaa tunteville sidosryhmien edustajille. Vapaamuotoista palautetta voidaan kerätä paikallisilta asukkailta ja sidosryhmien edustajilta. Neuvottelu on mahdollista suunnittelevan organisaation sekä kansalais-, intressi- ja sidosryhmien edustajien välillä.

Lopuksi täsmennetään, mitä metsäsuunnittelussa tarkoittavat osallistava suunnittelu ja yhteistoiminnallinen suunnittelu. Osallistavassa suunnittelussa (participatory planning) järjestävä organisaatio kerää tietoa eri osapuolten mielipiteistä, arvostuksista ja preferensseistä käyttäen eri osallistamismenetelmiä. Tietoa käytetään organisaation tekemän suunnittelun ja päätöksenteon tukena. Yhteistoiminnallisessa suunnittelussa (collaborative planning) osallistujilla on osavastuuta esim. suunnitelman sisällön tuottamisesta tai toteuttamisesta.

  • Hytönen, Sähköposti: leena.hytonen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6852, Katsaus
Ari Nikula, Ron Store. Paikkatietomenetelmät aluetason tutkimuksen ja metsäsuunnittelun apuvälineenä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3 artikkeli 6852. https://doi.org/10.14214/ma.6852
Original keywords: paikkatietojärjestelmät; metsätalouden suunnittelu; alue-ekologinen suunnittelu; alue-ekologia
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsäntutkimuksessa on alettu yhä enemmän kiinnittää huomiota yksittäistä koealaa tai elinympäristölaikkua laajempiin kokonaisuuksiin – maisemiin ja alueisiin. Tähän on vaikuttanut mm. lisääntynyt tieto tarkasteltavien kohteiden ja niiden ympäristöjen vuorovaikutuksista. Myös metsäsuunnitteluun ollaan liittämässä aiempaa monipuolisempia tavoitteita, mikä vaatii suunnittelujärjestelmiltä uusia ominaisuuksia. Apuvälineitä tarvitaan erityisesti suunnittelualuetta kuvaavan tiedon tuottamiseen ja hallintaan sekä alueen rakenneanalyyseihin.

Paikkatietojärjestelmistä ja -menetelmistä on muodostumassa tärkeä väline aluetason suunnitteluun ja tutkimukseen. Niiden avulla on mahdollista tuottaa ja visualisoida maiseman rakennetta kuvaavaa spatiaalista ja määrällistä tietoa mm. erilaisten paikkatietoanalyysien avulla. Paikkatietojärjestelmiä voidaan käyttää apuvälineenä myös tuotettaessa ekologista perustietoa vankistamaan esimerkiksi alue-ekologisen suunnittelun lähtökohtia ja menetelmiä. Sekä metsäsuunnittelun että ekologisen perustiedon tuottamisen kannalta keskeistä on myös, että paikkatietojärjestelmien avulla voidaan hallita suunnittelu- tai tutkimusalueen kokoa ja mittakaavaa joustavasti. Vaikka paikkatietojärjestelmien hyödyntäminen aluetason tutkimuksissa on jo käynnistynyt lupaavasti, tarvitsee maiseman rakenteen tarkasteluja vaativien tavoitteiden sisällyttäminen metsäsuunnitteluun vielä runsaasti kehitystyötä sekä erilaisia tavoitteita kuvaavien mallien että suunnittelumenetelmien osalta.

  • Nikula, Sähköposti: ari.nikula@metla.fi (sähköposti)
  • Store, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6851, Katsaus
Ismo Nousiainen, Liisa Tahvanainen, Liisa Tyrväinen. Visuaalinen maisema monitavoitteisessa metsäsuunnittelussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3 artikkeli 6851. https://doi.org/10.14214/ma.6851
Original keywords: metsien monikäyttö; osallistava suunnittelu; maisema-arvostukset; maisemasuunnittelu; visualisointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Katsauksessa tarkastellaan mahdollisuuksia ottaa visuaalinen maisema huomioon monitavoitteisessa metsäsuunnittelussa. Erityisesti tarkastellaan tietokoneiden avulla numeerisessa muodossa tapahtuvaa metsäsuunnittelua alueella, jonka suunnittelussa ei ole mahdollista käyttää työvoimavaltaista ja erityisasiantuntemusta vaativaa kuvailevaa maisemasuunnittelua. Katsauksessa tarkastellaan suunnittelua tukevaa nykyistä tutkimustietoa ja käytössä olevia menetelmiä sekä niiden etuja, puutteita ja kehittämistarpeita. Tiedot eri intressiryhmien maisema-arvostuksista ovat suunnittelun tärkeä perusta. Maiseman tarkastelussa käytettäviä menetelmiä ovat visualisointi, maisema-arvoa kuvaavat mallit ja maisemarakenteen analysointi. Suunnitelmavaihtoehtojen tuottamien hyötyjen arviointi on yksi mahdollisuus yhteismitallistaa numeerista ja visuaalista tietoa. Maiseman tarkastelussa käytettävät välineet antavat aiempaa enemmän tietoa ratkaisujen tueksi. Visuaalisen maiseman liittäminen kiinteämmäksi osaksi suunnittelua vaatii etenkin maiseman rakenteen analysoinnin kehittämistä. Visualisointi on puolestaan keskeinen menetelmä osallistavan suunnittelun kehittämisessä. Lisäksi tarvitaan lisää tietoa maisema-arvostuksista erilaisissa olosuhteissa.

  • Nousiainen, Sähköposti: ismo.nousiainen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Tahvanainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tyrväinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6441, Katsaus
Seppo Ruotsalainen. Metsänjalostuksen populaatiokäsitteet. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli 6441. https://doi.org/10.14214/ma.6441
Original keywords: metsänjalostus; jalostusohjelma; jalostussykli; peruspopulaatio; jalostuspopulaatio
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Metsänjalostuksen populaatiot eroavat ekologiassa ja muissa luonnontieteissä tarkasteltavista populaatioista sikäli, että ne ovat keinotekoisia, operatiivisia yksiköitä. Niiltä puuttuu luonnollinen jatkuvuus ja uudistuvuus, mikä on ominaista luonnonpopulaatioille.

Artikkelissa tarkastellaan metsänjalostuksen populaatiokäsitteiden syntyä ja niiden käyttöä lähinnä englanninkielisessä kirjallisuudessa sekä määritellään keskeiset käsitteet suomeksi. Käsitteistö on syntynyt viimeisten 25 vuoden aikana, ja se on varsin nopeasti omaksuttu käyttöön Suomessakin. Käytetty terminologia ei kuitenkaan ole kovin yhtenäistä, joten esitettyjä jalostusohjelmia tarkasteltaessa on otettava selvää mitä kullakin käsitteellä itse asiassa tarkoitetaan. Yhtenäinen käsitteistö helpottaisi suuresti jalostusohjelmien laatimista ja niiden vertailua.

Puusukupolvesta toiseen jatkuvassa metsänjalostuksessa jalostuksen eteneminen pitkällä aikavälillä on erotettava lisäysaineiston tuotantoon tähtäävästä jalostustoiminnasta. Pitkän tähtäyksen jalostuksessa ei voida käyttää kovin tehokasta valintaa, koska sukupolvesta toiseen jatkuessaan se johtaisi pian haitallisen suureen sukusiitokseen. Lisäysaineiston tuotannossa valinnan on puolestaan oltava tehokasta, jotta saataisiin riittävän suuri jalostushyöty. Tästä seuraa että näihin eri päämääriin käytettävät populaatiotkin eroavat toisistaan ainakin toiminnallisesti, mutta yleensä myös fyysisesti. Pitkäntähtäyksen jalostus tapahtuu ns. jalostussyklissä, jonka keskeiset populaatiot ovat peruspopulaatio ja jalostuspopulaatio. Jalostuksen tulokset siirretään käytäntöön jalostussyklin ulkopuolisen lisäyspopulaation kautta.

  • Ruotsalainen, Sähköposti: seppo.ruotsalainen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5998, Katsaus
Petteri Seppänen. Sekametsät kasvu- ja tuotostutkimuksen kohteena. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 4 artikkeli 5998. https://doi.org/10.14214/ma.5998
Original keywords: sekametsät; kasvu- ja tuotostutkimus; metodologia
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkastellaan julkaistun kirjallisuuden perusteella sekametsätutkimuksen tähänastisia saavutuksia ja erityisongelmia. Työ keskittyy Suomessa ja vastaavissa metsänkasvuolosuhteissa kivennäismailla kasvavien yksijaksoisten sekametsien (lähinnä männyn, kuusen ja koivun sekoitukset) kasvu- ja tuotostutkimukseen, tähdäten erityisesti metodologisten ongelmien pohtimiseen. Kasvu- ja tuotostutkimuksen metodologiaa ja ongelma-alueita käsitellään lähinnä vertailevien kokeiden ja empiiristen mallien näkökulmasta.

Sekametsikön rakenteen muuttuminen, kasvu, kiertoajan kokonaistuotos ja tuotto suhteessa puhtaiden metsiköiden vastaaviin parametreihin todetaan tärkeimmiksi sekametsien kasvu- ja tuotostutkimuksen tavoitteiksi. Lisäksi tutkimusta tarvitaan sekametsien optimaalisista harvennusmalleista, metsänkasvatuksen kustannuksista, kestävyydestä bioottisia ja abioottisia tuhoja vastaan, puulajisuhteiden vaikutuksesta metsikön monimuotoisuuteen sekä puulajien pitkän ajan vaikutuksista kasvupaikan tuotoskykyyn.

Sekametsien kasvu- ja tuotostutkimuksen ongelma-alueet ovat pääasiassa metodologisia. Keskeisimpiä ongelmista ovat kasvupaikan bonitointi ja puulajien pitkän aikavälin erilaistavat vaikutukset kasvupaikan viljavuuteen.

  • Seppänen, Sähköposti: petsep@yahoo.com (sähköposti)
artikkeli 6574, Katsaus
Antti Wall. Peltomaan muutos metsämaaksi – metsitettyjen peltojen maan ominaisuudet, kasvillisuuden kehitys ja lajimäärä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 3 artikkeli 6574. https://doi.org/10.14214/ma.6574
Original keywords: monimuotoisuus; pellonmetsitys; kasvillisuuden sukkessio; peltomaa; metsämaa
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Artikkelissa tarkastellaan metsitettyjen peltojen maan ominaisuuksia ja kasvillisuuden kehitystä sekä arvioidaan metsitettyjen peltojen mahdollisuutta kehittyä lehdoiksi, metsäekosysteemin biodiversiteetin kannalta erityisen arvokkaiksi elinympäristöiksi. Pellonmetsitys on ollut huomattava maankäyttömuodon muutos, jossa maatalouden maata siirtyy metsätalouden maaksi. Pellonmetsityksen ekologisia vaikutuksia on tutkittu vähän. Metsitetyt pellot kuuluvut maan ravinnemäärien perusteella arvioituna metsämaan viljavimpiin luokkiin, joskin metsitettyjen peltojen kasvupaikkaluokittelu on ongelmallista. Metsitettyjen peltojen kasvillisuus muodostuu aluksi peltokasveista. Sukkession edetessä metsäkasvien osuus kasvaa hitaasti. Pellojenmetsitys lisää talousmetsien kasvillisuuden lajistollista diversiteettiä. Metsitettyjen peltojen kehittymistä lehdoiksi voidaan edistää suosimalla metsänhoidossa lehtipuita.

  • Wall, Sähköposti: antti.wall@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6573, Katsaus
Peeter Muiste, Rihko Haarlaa, Ari Välja, Meelis Teder. Baltian maiden metsätalous ja sahateollisuus 1990-luvulla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 3 artikkeli 6573. https://doi.org/10.14214/ma.6573
Original keywords: hakkuut; Baltia; sahateollisuus; vienti
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsätalouden, puun korjuun ja sahateollisuuden historia on Baltian maissa samanlainen. Metsien puuston vuotuinen kasvu on Virossa noin 7 milj. m3, Latviassa 14 milj. m3 ja Liettuassa 12 milj. m3, yhteensä 33 miljoonaa kuutiometriä. Nuoret ja keski-ikäiset havumetsät ovat vallitsevia. Liettuassa kuitenkin lehtipuustojen osuus on yli kolmannes.

Hakkuusuunnitteen mahdollistamaa puutavaran määrää ei korjata missään Baltian maassa, vaan vain noin puolet hakkuumahdollisuuksista käytetään hyväksi. Vaikka metsien ikäluokkajakautuma ei ole aivan normaali, sahateollisuuden laajentamiselle on raaka-ainepohja olemassa ja kasvamassa.

Baltian maiden sahaustoiminnalle yhteinen piirre on se, että sahausta tehdään monissa pienissä sahalaitoksissa. Yksiköistä monet on perustettu äskettäin, vaikka eräitä neuvostoajalta peräisin olevia kehäsahalaitoksiakin toimii yhä. Yksi sahateollisuuden suurimmista ongelmista on sahatavaran kuivauskapasiteetin puuttuminen. Myös tuotannon tehokkuutta ja tuotteiden laatua tulisi vielä parantaa. Sahatavaran vientikauppaan liittyvä perinne menetettiin neuvostovallan aikana Baltian maista. Nyt panostetaankin erityisesti puutuotteiden viennille välttämättömän infrastruktuurin luomiseen.

  • Muiste, Sähköposti: rihko.haarlaa@helsinki.fi (sähköposti)
  • Haarlaa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Välja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Teder, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6963, Katsaus
Annika Kangas, Jyrki Kangas. Ekologiset mallit ja ekologisten riskien hallinta metsäsuunnittelussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli 6963. https://doi.org/10.14214/ma.6963
Original keywords: metsien monikäyttö; päätösanalyysi; alue-ekologia; metso; populaatiodynamiikka
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsäsuunnittelussa pyritään valitsemaan tietylle metsäalueelle kiinnostavien muuttujien – esimerkiksi tulojen – suhteen optimaalinen käsittelyohjelma mahdollisista vaihtoehdoista. Optimin valintaa voivat rajoittaa reunaehdot, kuten vaatimukset metsien käytön kestävyydelle. Metsien kehitysennusteiden epävarmuutta ei useimmiten oteta huomioon optimaalista käsittelyohjelmaa valittaessa. Tällöin optimiratkaisun arvo saatetaan yliarvioida, eivätkä asetetut rajoitteet välttämättä toteudu. Kun suunnitelmaa laaditaan tavoitteena säilyttää alueen eläin- tai kasvipopulaatioiden elinvoimaisuus tai jopa lisätä sitä, on epävarmuudella vielä ratkaisevampi merkitys kuin perinteisiä puuntuotannollisia tavoitteita tarkasteltaessa. Jos tavoitteena on esimerkiksi maksimoida metsästä saatavat nettotulot siten, että jokin eläinlaji säilyy elinkykyisenä, keskimääräinen populaation koko tulisi olla sitä suurempi, mitä suurempi on epävarmuus populaation kehityksestä tulevaisuudessa. Näin voitaisiin minimoida populaatioiden tai jopa koko lajin häviämisen riski. Tässä katsauksessa esitellään erilaisia populaatioiden kehitystä kuvaavia mallityyppejä sekä mahdollisuuksia niiden soveltamiseen metsäsuunnittelussa. Erityistä huomiota kiinnitetään populaatioiden häviämisriskien tarkasteluun suunnittelulaskelmissa.

  • Kangas, Sähköposti: annika.kangas@metla.fi (sähköposti)
  • Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6962, Katsaus
Arja Lilja, Sakari Lilja, Timo Kurkela. Sienitaudit metsäpuiden taimitarhoilla Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli 6962. https://doi.org/10.14214/ma.6962
Original keywords: taimipolte; lahojuurisuus ja lahojuuritauti; harmaahome; versosurma; männynversoruoste; männynlumihome eli lumikariste; koivun versolaikkutauti; koivunruoste; koivun lehtilaikut
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Artikkeli on yhteenveto pääasiassa suomalaisista tutkimuksista, joita on tehty metsäpuiden taimitarhoilla tuhoja aiheuttavista sienitaudeista. Taudeista kerrotaan niiden oireet, tartuntatavat ja olosuhteet, joissa taimet altistuvat taudeille sekä mahdolliset torjuntatoimenpiteet.

  • Lilja, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi (sähköposti)
  • Lilja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kurkela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6478, Katsaus
Annika Kangas, Jyrki Kangas. Mallit, ennusteet ja simulointi metsätalouden laskentajärjestelmissä|389-404. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli 6478. https://doi.org/10.14214/ma.6478
Original keywords: metsäsuunnittelu; päätöstuki; ennustaminen; epävarmuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsätalouden laskentajärjestelmät pohjautuvat yhä enemmän simuloituihin metsien kehitysennusteisiin, mutta näin saatujen kehitysennusteiden ja -skenaarioiden luotettavuutta ei ole riittävästi tarkasteltu. Tässä artikkelissa esitellään erilaisten puustotunnusten ennustamiseen liittyviä epävarmuuden lähteitä. Lähinnä tarkastellaan mallien jäännösvirheiden ja kertoimien sekä malleissa tarvittavien lähtötietojen virheiden vaikutuksia saataviin ennusteisiin. Lisäksi tarkastellaan esimerkkilaskelman avulla virheiden vaikutuksia metsäsuunnitelmaan. Puustotunnusten ennustamisen lisäksi metsäsuunnittelussa aiheuttavat epävarmuutta esimerkiksi päätöksentekijän tavoitteiden analysointi ja kuvaaminen. Ennustamiseen ja suunnitteluun liittyvät erilaiset epävarmuustekijät ja niiden yhteisvaikutukset tulisikin tuntea nykyistä paremmin. Epävarmuus pitäisi myös pystyä kuvaamaan päätöksentekijälle tämän ymmärtämässä muodossa.

  • Kangas, Sähköposti: annika.kangas@metla.fi (sähköposti)
  • Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6359, Katsaus
Martti Saarilahti. Estevastus ja estetyö maastossa liikkuvien koneiden kulkumalleissa|73-84. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 1 artikkeli 6359. https://doi.org/10.14214/ma.6359
Original keywords: maastoliikkuvuus; estevastus; maastoluokitus; metsäkuljetus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Artikkelissa tarkastellaan metsäkuljetusten maastoluokituksen ja kulkumallituksen välistä vuorovaikutusta sekä kehitetään teoreettinen viitekehys estevastuksen ja estetyön laskemiseksi. Pienoismallikokeiden, pienen empiirisen aineiston ja kirjallisuustarkastelun avulla yritetään estevastus konkretisoida siten, että tulevissa maastokokeissa estevastuskomponentti voitaisiin ottaa huomioon sekä kokeita suunniteltaessa että tuloksia analysoitaessa.

  • Saarilahti, Sähköposti: martti.saarilahti@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6358, Katsaus
Risto Heikkilä. Hirvieläinten vaikutus metsiköiden kehitykseen|63-72. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 1 artikkeli 6358. https://doi.org/10.14214/ma.6358
Original keywords: hirvieläimet; metsäekosysteemit; ravinnonkäyttö; puulajisuhteet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Hirvieläinten ravinnonkäytön metsäkasvillisuutta kuluttava vaikutus ilmenee taloudellisina vahinkoina metsäpuiden taimikoissa ja johtaa muutoksiin eri kasvilajien välisissä runsaussuhteissa. Hirvien pinta-alaa kohti laskettuja populaatiotiheyksiä määriteltäessä suunnittelun perustekijöihin kuuluvat metsän eri käyttömuodot sekä metsäalue- ja metsikkötasoilla saatavilla olevat ravintovarat. Artikkelissa käsitellään periaatteita, joiden mukaan hirvieläinten populaatioita ja metsiköiden kehitystä voidaan sovittaa yhteen erilaisissa metsäekosysteemeissä. Analysoidaan tutkimustuloksia ravinnonkäytön vaikutuksista ja tarkastellaan mahdollisuuksia kehittää kantokykyyn perustuvia sovellutuksia. Siinä vaikuttavia tekijöitä, kuten hirvieläinkantojen jakaantumista, elinpiirien määräytymistä ja kuluttavan ravinnonkäytön luonnetta käsitellään eri maanosissa tehtyjen tutkimusten perusteella. Ravintovarojen määrän ja laadun sekä niiden metsäalue- ja metsikkökohtaisen tilan arviointia tarkastellaan metsiköiden kestävän kehityksen suhteen.

  • Heikkilä, Sähköposti: risto.heikkila@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6733, Katsaus
Eeva Hellström, Pentti Hyttinen. Tapaustutkimusstrategia ja metsätieteet|389-407. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 4 artikkeli 6733. https://doi.org/10.14214/ma.6733
Original keywords: tapaustutkimus; tutkimusstrategia; yleistäminen; metsätieteet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Katsauksessa esitellään kirjallisuustarkastelun pohjalta tapaustutkimuksen metodiikkaa ja sen käyttöön liittyviä ominaispiirteitä. Tapaustutkimuksen perusteiden läpikäyntiin paneudutaan aloittaen sen määritelmästä ja ominaisuuksista intensiivisenä tutkimusstrategiana. Pohdittavana ovat mm. yhden ja useamman tapauksen tutkimisen erot ja yhtäläisyydet sekä tapaustutkimuksen suhde vertailevaan tutkimukseen. Tapaustutkimuksen toteutusvaiheet käydään läpi tutkimuksen suunnittelusta aineiston analyysiin. Tarkasteltaessa keinoja arvioida tapaustutkimuksen luotettavuutta ja tulosten yleistettävyyttä kiinnitetään erityinen huomio siihen, kuinka pitäydytään tapaustutkimukselle soveliaissa yleistyksissä. Tapaustutkimusstrategian esittelyn jälkeen tarkastellaan sen käyttöä suomalaisessa metsäntutkimuksessa. Vaikka tapaustutkimusta on käytetty myös metsätieteissä, sen perustaa on metsätieteellisissä tutkimuksissa harvoin selostettu. Johtopäätöksissä esitellään hyvän tapaustutkimuksen tunnuspiirteitä ja pohditaan sekä käytännöllisiä että tieteellisiä perusteluja strategian käytölle tietyissä tutkimustilanteissa.

  • Hellström, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Hyttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6732, Katsaus
Pasi Miettinen. Elinympäristövaatimuksiin perustuva arvio metsänhoidon vaikutuksista eri eliöryhmiin|373-388. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 4 artikkeli 6732. https://doi.org/10.14214/ma.6732
Original keywords: metsänhoito; elinympäristö; kasvit; linnut; nisäkkäät; selkärangattomat; sienet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Metsänhoidon jäljet näkyvät talousmetsien rakenteessa: nuoria ja keski-ikäisiä metsiä ja metsäkuvioiden reunavyöhykkeitä on paljon. Vanhat metsät ovat pienialaisia, ne sijaitsevat hajallaan ja vanhojen lehtipuiden osuus niissä on vähäinen. Metsäluonnossa tapahtuneet elinympäristömuutokset suosivat joitakin eliölajeja, toiset eliölajit puolestaan taantuvat muutosten vuoksi. Oheisessa katsauksessa esitetään arvio metsänhoidon eri toimenpiteistä hyötyvistä sekä niistä kärsivistä eliöryhmistä. Katsauksessa on käsitelty erikseen nisäkkäät, linnut, selkärangattomat, sienet ja kasvit. Laaditut taulukot perustuvat eri eliöryhmien asiantuntijoilta (yht. 17) saatuun arvioon.

Varsin nopea uudistamiskierto on talousmetsille tyypillistä. Päätehakkuualoille nousee nopeasti heinäkasvillisuutta ja lehtipuun taimia. Näissä olosuhteissa viihtyvät mm. monet pikkunisäkkäät, pikkunisäkkäitä syövät pienpedot ja petolinnut, päiväperhoset, rikotulla maalla kasvavat sienet, pensaikkojen ja avomaiden linnut ja hakkuutähteitä hajottavat maaperäeliöt. Taimikonhoitotöistä, kasvatushakkuista ja metsänlannoituksesta hyötyvät monet heinät ja ruohot sekä maaperäeliöt. Voidaan ehkä yleistää, että nykyaikaisista metsänkäsittelymenetelmistä hyötyvät elinympäristövaatimuksiltaan laaja-alaiset eliöt, jotka pystyvät helposti sopeutumaan talousmetsien tarjoamiin elinympäristöihin, sekä sellaiset pioneerilajit, jotka pystyvät nopeasti kolonisoimaan muokatut hakkuualat.

Vaateliaat vanhojen metsien lajit, lahopuuta vaativat lajit ja metsien pirstoutumisesta kärsivät lajit ovat ehkä keskeisimmät metsänhoidon vaikutuksista kärsivät eliöryhmät. Selkärangattomat ovat kärsineet yleensä enemmän kuin selkärankaiset, ja toisaalta monet sammalet tai lahottajasienet ovat kärsineet enemmän kuin putkilokasvit. Vanhojen metsien harvinaistuvia hyönteisiä ovat erityisesti monet kovakuoriaiset, kaksisiipiset, kaskaat ja luteet.

Metsätalouden ympäristöohjelman metsänhoitosuositukset on laadittu parantamaan nykyisissä talousmetsissä taantuneiden lajien elinympäristöjä.

  • Miettinen, Sähköposti: pasi.miettinen@finnagro.fi (sähköposti)
artikkeli 6288, Katsaus
Antti Uotila. Syyshaavakan esiintyminen ja merkitys männyn pystykarsinnan kannalta|263-267. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 3 artikkeli 6288. https://doi.org/10.14214/ma.6288
Original keywords: syyshaavakka; männyn pystykarsinta; Phacidium coniferarum
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Katsauksessa selostetaan havupuiden lepokauden aikaisia vioituksia tartuttavan syyshaavakan tuntomerkkejä, levinneisyysaluetta ja ekologiaa. Myöhäissyksyllä karsittaessa syyshaavakka voi aiheuttaa laatua alentavia koroja tartuttamalla karsintavioitusta ympäröivää nilasolukkoa. Sinistymistä syyshaavakka voi aiheuttaa vioitetussa pintapuussa. Tuhot ovat vältettävissä karsimalla männyt suositusten mukaisena ajankohtana. Kasvutappioita tai ytimennävertäjien aiheuttamia runkotuhoja ei synny, kun elävää latvusta poistetaan enintään 40 %.

  • Uotila, Sähköposti: auotila@hyytiala.helsinki.fi (sähköposti)
artikkeli 5802, Katsaus
Arja Lilja. Versolaikkujen ja värivikojen aiheuttajat koivun taimilla|157-161. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli 5802. https://doi.org/10.14214/ma.5802
Original keywords: versolaikkuja aiheuttavat sienet; taimitarhat; pellonmetsitysalat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Artikkeli on yhteenveto tutkimuksista, joissa käsitellään koivun versolaikkutautia taimitarhoilla ja pellonmetsitysaloilla sekä toimenpiteitä, joilla tautia voidaan torjua. Versolaikkuja aiheuttavista sienistä esitellään tarkemmin Phytophthora cactorum, joka on meillä uusi taudinaiheuttaja.

  • Lilja, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6153, Katsaus
Otso Suominen, Pekka Niemelä. Muuttavatko kasvinsyöjänisäkkäät metsäkasvillisuuttamme?|41-49. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 1 artikkeli 6153. https://doi.org/10.14214/ma.6153
Original keywords: karike; kasvinsyöjänisäkkäät; metsäekosysteemi; ravinnonvalinta
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Artikkelissa esitellään tuloksia kasvinsyöjänisäkkäiden vaikutuksista boreaaliseen metsäekosysteemiin ja pohditaan niiden mahdollisia vaikutuksia Pohjoismaissa. Viime vuosina on yhä selvemmin käynyt ilmi, että kasvinsyöjänisäkkäiden valikoiva ravinnonkäyttö voi vaikuttaa ratkaisevasti havumetsäekosysteemin rakenteeseen ja toimintaan. Kasvinsyöjät muuttavat kasvilajistoa ja sitä kautta karikkeen laatua, ravinnekiertoja ja koko eliöyhteisöä. Toisaalta ravintokasvivalikoiman ja ravinnon määrän muutokset vaikuttavat eläinten ravinnonvalintaan. Kasvilajin yksilömäärän vähetessä sen häviämisen riski kasvaa, koska jäljellä olevien kasviyksilöiden syödyksi tulemisen todennäköisyys kasvaa. Ihmistoiminta muuttaa sekä kasvillisuutta että eläinkantoja mm. metsästyksen, metsätalouden, saasteiden ja ilmastonmuutosten kautta. Hirvieläinkannat ovat Suomessa ja Ruotsissa olleet 1970-luvulta lähtien tasolla, jolla ekosysteemivaikutuksia on Pohjois-Amerikassa havaittu. Peltojen metsittäminen ja lehtipuiden suosion kasvu ovat lisänneet myös myyrien aiheuttamaa vahinkoa metsätaloudelle. Nisäkkäiden ja eri kasvilajien lukumääräsuhteista riippuen voivat eläimet joko parantaa tai huonontaa maaperän ravinteikkuutta sekä kasviston ja eläimistön monimuotoisuutta. Eri tekijät vaikuttavat toisiinsa ja voivat yhdessä muuttaa metsäluontoamme tavalla, jota on vaikea ennustaa ilman kokeellista tutkimusta.

  • Suominen, Sähköposti: otso.suominen@utu.fi (sähköposti)
  • Niemelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5896, Katsaus
Aarne Nyyssönen. Väljennyshakkuut|293-302. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 4 artikkeli 5896. https://doi.org/10.14214/ma.5896
Original keywords: luontainen uudistaminen; kasvatushakkuut; väljennyshakkuu; metsikön kasvatus; arvokasvu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Uudistuskypsien ja niiksi varttuvien metsien määrä on etenkin maamme eteläisissä osissa kasvanut niin suureksi, ettei näiden metsien uudistaminen ohjekiertoaikojen edellyttämässä tahdissa ole mahdollista. Katsauksessa on tarkasteltu, onko tässä tilanteessa perusteltua palauttaa miltei unohdetut väljennyshakkuut metsien käsittelyn vaihtoehtoihin. Sitä varten on vertailtu varttuneiden männiköiden ja kuusikoiden erilaisten käsittelytapojen antamia tuloksia ja saatu käsitys syntyvistä tuottoeroista. Rajallisten tuottotappioiden vastineeksi väljennyshakkuut tuovat varmuutta hoidettujen metsien luontaiseen uudistamiseen ja ovat myönteinen tekijä myös metsien maisemallisen arvon kannalta. Sen johdosta väljennyshakkuilla on oltava sijansa taitavan metsänkäsittelijän keinovalikoimassa.

  • Nyyssönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
artikkeli 6666, Katsaus
Matti Leikola. Romantiikan ja realismin metsämaisemat. Kauniiden metsämaisemien kehityshistoriaa|233-248. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995 numero 3 artikkeli 6666. https://doi.org/10.14214/ma.6666
Original keywords: maisemat; romantiikka; klassismi; realismi; funktionalismi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Katsauksessa tarkastellaan kauniiden metsämaisemien arvostuksen muuntumista Suomessa viimeisen 200 vuoden aikana. Romantiikan tyylisuuntauksen ollessa vallitsevana 1700-luvun lopulla Suomessa matkailevat ulkomaalaiset kiinnittivät huomiota ennen kaikkea luonnontilaisiin aarnimetsiin. Viime vuosisadan puolimaissa vallassa ollut tyylisuunta muotoili vuorostaan klassisen suomalaisen kansallismaiseman: kesäisen metsä- ja järvipanoraaman, joka henki ihmisen ja luonnon välistä sopusointua.

Sata vuotta sitten vallinnut kansallisromanttinen tyylisuunta suosi jälleen luonnontilaisia salomaita. Myös talviset metsät saivat omat kuvaajansa. I maailmansodan jälkeen vallitsevaksi noussut ”uusasiallinen” tyylisuunta suosi puolestaan suoria linjoja sekä luonnossa että rakennetussa ympäristössä. Tällä hetkellä, 1900-luvun lopussa, on palattu jälleen romantiikalle tyypillisiin maisemaihanteisiin: pehmeästi kaareileviin linjoihin, luonnontilaisen luonnon ihailuun jne. Tämä tarjoaa osaltaan selityksen viime aikojen kiivaalle ympäristö- ja metsäkeskustelulle.

  • Leikola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
artikkeli 5924, Katsaus
Jarkko Saarinen. Suojelu- ja virkistysalueiden sosiaalisen kapasiteetin tutkimus|165-172. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 2 artikkeli 5924. https://doi.org/10.14214/ma.5924
Original keywords: metsien monikäyttö; virkistyskäyttö; virkistysalueet; suojelualueet; liikuntasosiologia; ympäristön kantokyky; normit; suunnittelu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkastellaan metsien monikäyttöön ja virkistysalueiden eri käyttäjäryhmien välisiin konfliktitilanteisiin liittyvää sosiaalisen kapasiteetin käsitettä, tutkimustraditiota ja sen keskeisiä tutkimusongelmia ja -tuloksia. Suomessa sosiaalisen kapasiteetin tutkimusta ei ole juurikaan tehty. Sosiaalisen kapasiteetin käsitteellä kuvataan sitä retkeilijöiden keskinäisen sosiaalisen vuorovaikutuksen määrää ja luonnetta, jonka he sietävät ilman, että se merkittävästi häiritsee ja heikentää heidän virkistyskokemuksiaan. Sosiaalisen kapasiteetin tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten retkeilijät kokevat kohtaamistilanteet, eri kohtaamistiheydet ja retkeilymuodot, ja mitkä tekijät tähän vaikuttavat. Näiden tekijöiden selvittämisen kautta pyritään tuottamaan tietoa suojelu- ja virkistysalueiden käytön ja hoidon suunnittelun tarpeisiin. Sosiaalinen kapasiteetti ja siihen liittyvä problematiikka olisi otettava huomioon määriteltäessä tietyn virkistysalueen käytön rajoja.

  • Saarinen, Sähköposti: jarkko.saarinen@metla.fi (sähköposti)

Katsaus

Uudet metsätuhoriskit muuttuvassa ilmastossa

artikkeli 10729, Katsaus|Uudet metsätuhoriskit muuttuvassa ilmastossa
Matti Koivula, Hanna Koivula, Markus Melin, Heikki Nuorteva, Liisa Vihervuori, Tiina Ylioja, Heli Viiri, Sannakajsa Velmala. (2022). Kotimaisia valtapuulajeja uhkaavat vieraslajihyönteiset – pronssijalosoukko, siperianmäntykehrääjä ja taigamonikirjaaja. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 artikkeli 10729. https://doi.org/10.14214/ma.10729
Original keywords: Agrilus anxius; Dendrolimus sibiricus; Dendrolimus superans; karanteenituhooja; Polygraphus proximus; tulokaslaji; vieraslaji
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Ilmastonmuutos edesauttaa useiden hyönteislajien leviämistä alueille, joiden ympäristöolosuhteet eivät ole aiemmin olleet niille tarpeeksi suotuisat. Tällaisia luontaisesti, omin voimin levinneitä tulokaslajeja tavataan Suomessakin. Suurin osa niistä on harmittomia, mutta osa on haitallisia maa- ja metsätaloudelle. Tulokaslajeja potentiaalisesti vaarallisempi ryhmä ovat vieraslajit; ihmisten ja kansainvälisen kaupan mukana leviävät lajit. Uudella alueella vieraslajilta puuttuvat juuri siihen erikoistuneet luontaiset viholliset, kuten loiset ja saalistajat, sekä monet muut kannan kasvua rajoittavat tekijät. Lisäksi uuden alueen eliölajeilla ei välttämättä ole vastuskykyä tai puolustusmekanismeja uutta tuholaista kohtaan. Tällöin vieraslaji voi aiheuttaa merkittävää tuhoa, ja tällaisia esimerkkejä on maailmalta useita. Tässä artikkelissa esittelemme kolme Suomen metsätalouden kannalta mahdollisesti erittäin haitallista vieraslajia: Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva koivun tuholainen pronssijalosoukko (Agrilus anxius LeConte), mäntyjä ja lehtikuusia uhkaava kehrääjälaji siperian­mäntykehrääjä (Dendrolimus sibiricus Chetverikov) sekä useille puulajeille jo sopeutunut, Venäjällä leviävä kaarnakuoriainen taigamonikirjaaja (Polygraphus proximus Blandford). Käymme näiden lajien osalta läpi niiden biologian ja ekologian sisältäen isäntäpuut, loiset ja saalistajat, tuhohistorian sekä kotiseudullaan että vieraslajina, näiden hyönteisten todennäköiset leviämisreitit Suomeen sekä vaikutukset, jos lajit tänne leviäisivät.

  • Koivula, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: matti.koivula@luke.fi (sähköposti)
  • Koivula, CSC – Tieteen Tietotekniikan Keskus, Espoo Sähköposti: hanna.koivula@csc.fi
  • Melin, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Joensuu Sähköposti: markus.melin@luke.fi
  • Nuorteva, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: heikki.nuorteva@luke.fi
  • Vihervuori, Ruokavirasto, Kasvinterveysyksikkö, Helsinki Sähköposti: liisa.vihervuori@ruokavirasto.fi
  • Ylioja, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: tiina.ylioja@luke.fi
  • Viiri, UPM Metsä, Tampere Sähköposti: heli.viiri@upm.com
  • Velmala, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: sannakajsa.velmala@luke.fi

Katsaus

Fennoskandian talousmetsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot

artikkeli 10481, Katsaus|Fennoskandian talousmetsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot
Matti Koivula, Ilkka Vanha-Majamaa. (2021). Eri hakkuu- ja luonnonhoitomenetelmien vaikutukset monimuotoisuuteen Fennoskandiassa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10481. https://doi.org/10.14214/ma.10481
Original keywords: biodiversiteetti; metsänhoito; poimintahakkuu; luonnonhoito; pienaukkohakkuu; säästöpuu; tekopökkelö
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Avohakkuisiin perustuvaa metsätaloutta on Fennoskandiassa harjoitettu kohta kiertoajan verran. Tämän seurauksena valtaosa Suomen metsistä on puustorakenteeltaan verrattain yksinkertaisia, vaihdellen alueellisella tasolla eri sukkessiovaiheiden kuviomosaiikkina. Samaan aikaan metsäpalot on tukahdutettu tehokkaasti. Toimien vuoksi sadat eliölajit ovat uhanalaistuneet. Uhanalaisen lajiston turvaamiseksi talousmetsien hoidossa tarvitaan parannuksia, jollaisiksi on ehdotettu säästöpuumetsätaloutta (variable retention forestry) ja erilaisia luonnonhoitotoimia. Tässä katsauksessa tarkastelemme kokeellisten tutkimuksien perusteella säästöpuumetsätalouden ja kahden luonnonhoitomenetelmän, kulotuksen ja lahopuun lisäämisen, monimuotoisuusvaikutuksia eri eliöryhmiin Fennoskandiassa. Tulosten perusteella (i) monet lajit reagoivat hakkuisiin lyhyt­aikaisesti positiivisesti johtuen vapautuneista resursseista, kuten ravinteista, valoisuuden lisääntymisestä, hakkuutähteistä ja kannoista; (ii) sulkeutuneiden metsien lajisto kärsii hakkuista, mutta säästettävä puusto edistää niiden säilymistä, ja jos puustosta jätetään 50–70 %, hakkuita edeltävä lajisto säilyy lähes ennallaan; (iii) hakkuiden aiheuttamat lajistomuutokset kestävät ainakin 10–30 vuotta, mutta esimerkiksi käävillä jopa sata vuotta; iv) kulotuksen välittömät vaikutukset ovat useimmissa eliöryhmissä negatiivisia, poikkeuksena kulonsuosijalajisto, mutta 10–15 vuoden jälkeen kulotusalojen lajistoon on jo palautunut harvinaisia ja uhanalaisia lajeja; (v) puiden päällä kasvavien epifyyttijäkälien palautuminen kulotuksen jälkeen kestää muuta lajistoa pidempään, vähintään 10–15 vuotta; (vi) lahopuun, kuten tekopökkelöiden, lisääminen suosii lahopuuta tarvitsevaa lajistoa, mutta tekopökkelöillä elävä lajisto poikkeaa luontaisesti kuolleiden puiden lajistosta; ja (vii) kosteusolojen ja metsikön sisäisen ympäristövaihtelun säilyminen hakkuiden yhteydessä on metsälajistolle tärkeää varsinkin kuusivaltaisissa metsissä. Hakkuumenetelmällä sinänsä on melko pieni merkitys uhanalaiselle lajistolle, mutta luonnonhoitotoimet ovat huomattavasti tärkeämpiä; hakkuissa jätettävä säästöpuusto vähentää hakkuiden negatiivisia lajistovaikutuksia sitä paremmin, mitä enemmän puustoa jätetään. Lajien säilymiselle on ensiarvoisen tärkeää kasvupaikkaolosuhteiden säilyminen ja jatkuvuus, lahopuun säästäminen ja tuottaminen, vanhojen puiden osuuden lisääminen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen.

  • Koivula, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: matti.koivula@luke.fi (sähköposti)
  • Vanha-Majamaa, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: ilkka.vanha-majamaa@luke.fi

Tiedonanto

artikkeli 10703, Tiedonanto
Jouni Siipilehto. (2022). Runkolukusarjamallit ovat aikansa lapsia – onko eri-ikäisrakenteisiin metsiin soveltuvia parametrisia malleja tai menetelmiä? Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 artikkeli 10703. https://doi.org/10.14214/ma.10703
Original keywords: jakaumamallit; läpimittajakaumat; puuston rakenne
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Metsätaloudessa on viime aikoina esiintynyt kasvavaa painetta metsien jatkuvan kasvatuksen vaihtoehtoon niin luonnon monimuotoisuuden, maiseman kuin hiilensidonnankin kannalta. Poiminta­hakkuisiin perustuvassa eri-ikäismetsätaloudessa optimaalinen runkolukusarja on laskeva. Tällaiset puuston rakenteet ovat käytännössä harvinaisia, koska metsätalous on viimeisten vuosikymmenien aikana suurelta osin perustunut alaharvennettujen tasaikäisrakenteisten metsien kasvatukseen. Tässä työssä tarkasteltiin Suomessa laadittuja läpimittajakaumamalleja alkaen ensimmäisestä, vuonna 1980 laaditusta Beta-jakaumamallista vuonna 2013 esiteltyyn Weibull-jakauman parametrien palautusmenetelmään. Tarkastelluista SB-jakaumamalleista yksi vaihtoehto oli laadittu Virossa. Kiinnostuksen kohteena oli, löytyykö kyseisistä parametrisistä jakaumamalleista tai menetelmistä eri-ikäisrakenteisten metsien runkolukusarjaan sopivia vaihtoehtoja. Vanhimpien jakaumamallien tuottamat runkolukusarjat eivät juuri muuttuneet ennustettavan metsikön rakenteen muuttuessa eri-ikäisrakenteisesta metsästä tasaikäisrakanteiseen viljelymetsään. SB-jakauman ennustemallit olivat kaikkein herkimpiä lähtöpuuston rakenteen muutoksille. Kuitenkin parametrien palautusmenetelmät olivat ennustemalleja luotettavampia, ja palautettu Weibull-jakauma oli yhteensopivin niin eri-ikäisrakenteisen kuin viljelykuusikonkin runkolukusarjojen kanssa.

  • Siipilehto, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: jouni.siipilehto@luke.fi (sähköposti)
artikkeli 10192, Tiedonanto
Harri Silvennoinen, Jukka Tikkanen, Liisa Tyrväinen, Matti Koivula. (2019). Eri-ikäisrakenteisuutta tavoittelevien hakkuiden vaikutukset mäntymetsien virkistyskäyttöarvoon. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli 10192. https://doi.org/10.14214/ma.10192
Original keywords: virkistyskäyttö; metsänuudistaminen; poimintahakkuu; metsämaisema; jatkuvapeitteisyys; jatkuva kasvatus; pienaukko­hakkuu
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin eri-ikäisrakenteisuutta tavoittelevien hakkuiden ja avohakkuiden vaikutuksia kansalaisten kokemaan metsien virkistyskäyttöarvoon (luonnon vetovoimaisuuteen) talousmänniköissä. Tarkastelussa olivat mukana tavanomaiset metsänuudistamismenetelmät (siemenpuu- ja avohakkuu) ja puuston eri-ikäisrakenteisuuteen tähtäävistä menetelmistä pienaukko- ja poimintahakkuu. Tutkimuksen kohteena olleet metsiköt oli käsitelty talvella 2011, ja ne kuvattiin kesällä 2017. Kansalaisten mielipide metsänäkymiä esittävistä panoraamakuvista kerättiin keväällä 2018 lähettämällä postikysely 1500:lle satunnaisesti valitulle Suomen kansalaiselle. Kyselyyn vasasi 396 henkilöä (vastausprosentti 26). Menetelmästä riippumatta metsän käsittely vähensi kohteen vetovoimaisuutta. Vetovoimaisuus oli pääsääntöisesti sitä alhaisempi, mitä vähemmän kohteelle jäi puustoa, ja mitä laajempi oli avoimeksi hakatun alueen koko. Pienaukko- ja poimintahakkuut säilyttivät vetovoimaisuutensa siemenpuu- ja avohakkuita paremmin. Asennoituminen metsätalouteen vaikutti metsänäkymien arvostukseen: mitä positiivisempi suhtautuminen, sitä vetovoimaisempina metsänäkymät koettiin käsittelystä riippumatta. Toisaalta asennoituminen metsätalouteen ei juurikaan vaikuttanut käsittelyjen keskinäiseen vetovoimaisuusjärjestykseen.

  • Silvennoinen, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: harri.silvennoinen@uef.fi (sähköposti)
  • Tikkanen, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: jukka.tikkanen@uef.fi
  • Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: liisa.tyrvainen@luke.fi
  • Koivula, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: matti.koivula@uef.fi
artikkeli 10185, Tiedonanto
Juha Lappi. (2019). Metsätalouden tuottoprosentti ja nykyarvolaskennan korko ovat vertailukelvottomia. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli 10185. https://doi.org/10.14214/ma.10185
Original keywords: korko, tuottoprosentti, kiertoaika, normaalimetsä, LULUCF, paljaan maan arvo, arvokasvu
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

LULUCF vertailutasolaskemat tehtiin Mela-ohjelmistolla maksimoimalla 3,5 %:n nykyarvoa. Valittu korkokanta on Luonnonvarakeskuksen julkaisemien tuottoprosenttien keskiarvo. Osoitan normaalimetsälaskelmien ja teoreettisten tarkastelujen avulla, että metsätalouden tuottoprosentti ja nykyarvolaskennan korkoprosentti ovat kuitenkin vertailukelvottomia. Tuottoprosentin laskennassa metsien arvona käytetään hakkuuarvoa, joka ei ota huomioon paljaan maan arvoa eikä sitä, että kasvatettavan puuston arvo on suurempi metsässä kuin hakattuna. Hakkuuarvo on aliarvio metsien nykyarvoteorian mukaiselle arvolle paitsi silloin, kun paljaan maan arvo on kovin negatii­vinen. Siten tuottoprosentti on pienempi tai yhtä suuri kuin kiertoaikojen määrittelyyn käytetty korkoprosentti ainoastaan kovin huonoilla kasvupaikoilla, korkeilla koroilla ja korkeilla uudistamiskustannuksilla. Kirjoituksessa esitetään myös, että Metsähallituksen tuottoprosentti riippuu niin suoraviivaisesti metsien pääoma-arvon laskennassa käytetystä korosta, että tuottoprosentti on epäinformatiivinen.

  • Lappi, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: juha.lappi.sjk@gmail.com (sähköposti)
artikkeli 10031, Tiedonanto
Annika Kangas, Tuula Packalen. (2018). Metsävaratieto metsäalan toimijoiden päätöksenteossa – käyttötilanteet ja hyötyyn vaikuttavat tekijät. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli 10031. https://doi.org/10.14214/ma.10031
Original keywords: luotettavuus; kaukokartoitus; metsävaratieto; kuvio; hila; kartta; ajantasaisuus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Kaukokartoitukseen perustuva hilamuotoisen (tai rasterimuotoisen) metsävaratiedon keruu on merkittävä investointi, joka on mitoitettava kustannustehokkaasti. Mitoittaminen edellyttää tietoa kustannusten lisäksi myös tiedon arvosta eli tiedon tuottamista hyödyistä kaikissa niissä päätöstilanteissa, joissa tietoa sovelletaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää hilamuotoisen metsävaratiedon käyttöä ja hyötyjä. Tutkimusta varten haastateltiin metsäalan toimijoita metsävaratietoa hyödyntävistä organisaatioista. Haastatteluissa toimijat kuvasivat metsävaratiedon käyttötilanteita, käytettävyyttä eri tilanteissa, käytön laajuutta ja käytöstä arvioituja hyötyjä omasta näkökulmastaan. Tässä tutkimuksessa on koottu yhteen haastateltujen näkemykset. Lisäksi tarkastellaan haastatteluissa esille nousseita hyötyjen realisointiin vaikuttavia tekijöitä ja niiden vaikutuksia.

  • Kangas, Luonnonvarakeskus (Luke), Metsävarojen inventointi ja metsäsuunnittelu, Joensuu ORCID https://orcid.org/0000-0002-8637-5668 Sähköposti: annika.kangas@luke.fi (sähköposti)
  • Packalen, Luonnonvarakeskus (Luke), Metsävarojen inventointi ja metsäsuunnittelu, Joensuu Sähköposti: tuula.packalen@luke.fi
artikkeli 6992, Tiedonanto
Jouko Laasasenaho, Raimo Timonen, Heikki Poso. (2017). Tuoreen puun lämpöarvosta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2017 artikkeli 6992. https://doi.org/10.14214/ma.6992
Original keywords: lämpöarvo; kosteusprosentti; sydänpuu; mantopuu; runkokäyrä; tuorepoltto
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan runkopuun kosteutta sekä manto- ja sydänpuun lämpöarvoja vuoden eri aikoina. Tavoitteena on selvittää perusteita laskea kuljetettavan veden määrä ja puuerän lämpöarvo suoraan korjuun yhteydessä. Lämpöarvot määritettiin viiden millimetrin paksuisista kairanlastuista suoraan, koska näytteen kuivaamisen yhteydessä osa energiapitoisista aineista haihtuu. Kairanlastujen kosteuserot ja niihin sattuneet pihkatiehyet aiheuttivat lisää vaihtelua, joten menetelmää käytettäessä on otettava useita näytteitä tulosten luotettavuuden lisäämiseksi.
Tuoreen männyn mantopuun lämpöarvo oli kesällä juhannuksen jälkeen noin 1,5 MJ kg–1 suurempi kuin kuusella ja sydänpuussa ero oli lähes yhtä suuri. Kuivapainosta laskettuna erot olivat samaa suuruusluokkaa, mutta talvella pienemmät. Männyn sydänpuu kuivapainoa kohti laskettuna todettiin lämpöarvoltaan noin 8% suuremmaksi kuin mantopuu. Kuusella ero on noin puolta pienempi. Koivun pienilläkin oksilla lämpöarvot olivat korkeat. Kuusen pihkan haihtuvat ainesosat todettiin hyvin energiapitoisiksi.
Mittauksissa todettiin, että havupuiden sydänpuun kosteus ei ole vakio, vaan sydänpuu on talvella selvästi kuivempaa lähellä ydintä kuin mantopuurajalla. Kuusien mantopuun kosteus oli hieman suurempi kesällä kuin mäntyjen, mutta sydänpuun kosteus pienempi. Talvella mantopuun kosteudessa ei ollut juuri eroja. Koivun kosteuden todettiin vaihtelevan vain vähän rungon poikkileikkauksessa lehtien putoamisen jälkeen syksyllä ja talvella.
Mikäli käytössä olisivat sydänpuun läpimitan estimointiin eri korkeuksilla soveltuvat mallit, voitaisiin runkokäyrien avulla estimoida runkoihin sisältyvän veden määrä ja myös rungon osien lämpöarvot melko tarkasti. Tällaisilla menetelmillä voidaan puun hinnoittelua tarkentaa eri käyttötarkoituksiin ja etenkin puun tuorepolttoon uudenaikaisissa lämpölaitoksissa, joissa on höyrystyneen veden sisältämän energian talteen ottoon soveltuvat laitteet. Puun polton tuottavuutta voidaan nostaa useita kymmeniä prosentteja lyhyellä aikavälillä Suomessa.

  • Laasasenaho, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos, Helsinki Sähköposti: jouko.laasasenaho@helsinki.fi (sähköposti)
  • Timonen, Helsingin yliopisto, Kemian laitos, Helsinki Sähköposti: raimo.timonen@helsinki.fi
  • Poso, Helsingin yliopisto Sähköposti: heikki.poso@helsinki.fi
artikkeli 5810, Tiedonanto
Juha Siitonen, Antti Pouttu. (2014). Kirjanpainajatuhot Rörstrandin vanhojen metsien suojelualueella sekä ympäröivissä talousmetsissä Sipoossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 3 artikkeli 5810. https://doi.org/10.14214/ma.5810
Original keywords: metsälaki; Ips typographus; kirjanpainaja; puuston kuolleisuus; seuraustuhot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida yhden esimerkkitapauksen avulla todennäköisyyttä sille, että suojelualueelta olisi levinnyt kirjanpainajan aiheuttamia tuhoja ympäröivään talousmetsään. Lisäksi tarkasteltiin tekijöitä, joiden perusteella leviämistodennäköisyyttä voidaan arvioida. Metsä­tuholaki sisältää säädöksiä maanomistajan korvausvelvollisuudesta tällaisissa tilanteissa. Rörstrandin suojelualueelle perustettiin systemaattinen ympyräkoealaverkko, jolta mitattiin neljän edellisen vuoden (2010–2013) aikana kuolleiden kuusten määrä, tuhonaiheuttajat ja kuolleisuuden ajoittuminen. Puuston kuolleisuuden ajoittumisen selvittämisessä pystyttiin lisäksi hyödyntämään alueelle aiemmin vuonna 2002 perustettua pysyvää 4 ha koealaa. Kirjanpainajatuhojen kehittymistä Rörstrandin alueella verrattiin 49 varttuneeseen kuusikkoon Uudenmaan alueella. Tulosten perusteella ei ole todennäköistä, että tuhot olisivat levinneet suojelualueelta naapurimetsään. Tuhot ovat alkaneet hellekesänä 2010 samaan aikaan monissa eri paikoissa Uudellamaalla vanhoissa kuusikoissa, ja tuhot ovat ajoittuneet samalla tavoin kuin Rörstrandin alueella. Rörstrandissa ei havaittu korkeaa kirjanpainajakantaa (runsaasti äskettäin pystyyn kuolleita kuusia) puustomittauksissa 2002 eikä 2008. Elävän puuston mittaukset 2009 ja 2013 osoittavat, että valtaosa kuusten kuolleisuudesta on sattunut välillä 2010–2013 eli samaan aikaan kuin ympäröivissä talousmetsissäkin alkaneet tuhot, ei ennen niitä. Tutkimuksessa kuvattuja menetelmiä voidaan käyttää kirjanpainajan tappamien kuusten kuolinajan määrittämisessä.

  • Siitonen, Sähköposti: juha.siitonen@metla.fi (sähköposti)
  • Pouttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6896, Tiedonanto
Saija Kuusela, Mirja Rantala, Riikka Paloniemi. (2014). METSO luo yhteistyötä yli organisaatiorajojen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 2 artikkeli 6896. https://doi.org/10.14214/ma.6896
Original keywords: METSO-ohjelma; monimuotoisuus; metsänomistajat; ELY-keskukset; metsänhoitoyhdistykset; Suomen metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO edellyttää metsä- ja ympäristöalan toimijoiden yhteistyötä. Alueellisten ELY-keskusten ja Suomen metsäkeskuksen alueyksiköiden välinen yhteistyö on METSOn toteuttamisessa tiivistä ja pääosin sujuvaa. Metsäkeskusuudistus ja muutokset lainsäädännössä kuitenkin muuttavat vakiintuneita yhteistyösuhteita. Toimiva yhteistyö edellyttääkin jatkuvaa sopeutumista.

METSO-kohteiden välittäminen sekä viestintään ja koulutuksiin liittyvä yhteistyö nousevat esiin tärkeinä METSOn toteuttajien yhteistyön muotoina. Yhteistyöstä koituu monia hyötyjä, ja erilaisten asiantuntijuuksien kohtaaminen on usein enemmän kuin osiensa summa. METSOn monipuoliset hankkeet edistävät yhteistyötä ja luovat uusia kumppanuuksia.

Vaikka METSOn toteuttajien yhteistyö sujuu pääosin hyvin, on siinä myös kehitettävää. Sekä ELY- että metsäkeskustoimijat toivovat metsänhoitoyhdistyksiltä aktiivisempaa osallistumista METSOn toteutukseen. Metsäkeskuksen organisaatiouudistus ja kohteiden välitystoiminnan ohjautuminen ELYjen suuntaan luo asetelman, jossa metsänhoitoyhdistyksistä voi tulla entistä vahvemmin myös ELY-keskusten yhteistyökumppaneita. Metsänhoitoyhdistysten lisäksi yhteistyötä tulisi lisätä metsänomistajien sekä kuntien ja seurakuntien kanssa. Yhteinen METSOn toteuttaminen voi parhaimmillaan kehittää metsätaloutta ympäristöystävällisempään suuntaan myös METSOn toteutuksen ulkopuolella.

  • Kuusela, Sähköposti: saija.kuusela@ymparisto.fi (sähköposti)
  • Rantala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Paloniemi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6882, Tiedonanto
Marja-Liisa Juntunen. (2013). Metsänhoitoyhdistykset metsänhoidon työpalvelujen tuottajina. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 2 artikkeli 6882. https://doi.org/10.14214/ma.6882
Original keywords: kyselytutkimus; metsuri; metsäpalveluyritys; työvoima; ikä
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Metsänhoitoyhdistysten keskeisiin tehtäviin kuuluu metsänhoidon edistäminen ja työpalvelujen tuottaminen metsänomistajille. Tutkimuksen tavoitteena oli saada kuva metsänhoitoyhdistysten työvoiman rakenteesta ja metsänhoidon työpalvelujen toteutuksesta vuosina 2010 ja 2016. Tilannetta selvitettiin yhdistysten toiminnanjohtajille tehdyllä kyselyllä, johon vastasi 63 (60 %) vuonna 2011 toimineesta 105 yhdistyksestä. Vastanneet yhdistykset olivat maksaneet vuoden 2010 aikana palkkaa tai korvausta 1148 työsuhteiselle työntekijälle 483 metsänhoidon henkilötyövuodesta. Viidenneksen tuotetuista työpalveluista eli 140 henkilötyövuotta yhdistykset olivat ostaneet alihankkijoilta. Vakinaiset metsurit muodostivat yhdistysten työvoiman rungon tekemällä henkilötyövuosista 45 prosenttia. Kausivakinaisilla metsureilla oli myös merkittävä rooli työpalvelujen tuottamisessa, varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Määräaikaisten työntekijöiden määrä oli suurin, 446 työntekijää, mutta heidän osuutensa henkilötyövuosista oli vain yhdeksän prosenttia. Lähes puolet vakinaisista metsureista oli täyttänyt 55 vuotta tai enemmän vuonna 2010, joten suurin osa heistä on eläkkeellä vuoteen 2016 mennessä. Kausivakinaiset työntekijät olivat vakinaisia hiukan nuorempia, mutta vähintään kolmannes heistäkin on siirtynyt eläkkeelle seuraavan viiden vuoden sisällä. Vuonna 2016 vastanneiden yhdistysten metsänhoidon työpalveluista tuotetaan keskimäärin puolet yhdistysten työsuhteisella työvoimalla ja toinen puoli ostetaan alihankkijoilta, joten työpalvelujen kysyntä muilta metsäpalveluyrityksiltä lisääntyy huomattavasti. Koneyritysten merkitys kylvöjen ja nuoren metsän kunnostusten toteuttajana kasvaa entisestään. Istutuksissa ja taimikonhoidossa koneyritysten osuuden työpalveluiden määrästä arvioitiin olevan keskimäärin 10 prosenttia.

  • Juntunen, Sähköposti: marja-liisa.juntunen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6032, Tiedonanto
Mikko Kurttila, Jouni Pykäläinen, Teppo Hujala. (2013). Optimoinnin käyttö yksityismetsien tilatason metsäsuunnittelussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 1 artikkeli 6032. https://doi.org/10.14214/ma.6032
Original keywords: yksityismetsänomistajat; haastattelututkimukset; metsäkeskus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin optimoinnin käyttöä ja kehittämismahdollisuuksia yksityismetsien tila tason metsäsuunnittelussa. Aineisto (n = 25) kerättiin puhelimitse teemahaastatteluilla, joiden kohteena olivat Metsäkeskuksen alueiden metsäsuunnittelupäälliköt ja -asiantuntijat. Haastattelujen perusteella optimointia ei juuri käytetä ainakaan Metsäkeskuksen toteuttamassa yksityismet sien tilatason suunnittelussa lukuun ottamatta varsinaisen suunnittelukauden jälkeisen pidemmän aikavälin ennustelaskentaa. Syyt optimoinnin vähäiseen käyttöön ryhmiteltiin tutkimuksessa kysyntä-, tarjonta-, työkalu- ja suunnittelukulttuurisyihin. Kysyntäsyyt liittyvät omistajien vähäiseen kiinnostukseen optimointilaskelmia kohtaan. Tarjontasyyt liittyvät suunnittelijoiden taitoihin tai muihin edellytyksiin toteuttaa optimointilaskelmia osana tilatason suunnittelua. Työkalusyyt viittaavat suunnitteluohjelmiston käytön vaikeuteen tai käytössä ilmenneisiin ongelmiin, jotka voivat laskea luottamusta optimoinnista saataviin tuloksiin. Suunnittelukulttuurisyyt sisältävät käytäntöjä, joissa metsän käsittelyjä tarkastellaan pelkästään metsikkötasolla ja jotka perustuvat tavoitteeseen noudattaa metsänhoitosuosituksia. Optimoinnin vähäisestä käytöstä huolimatta haastatellut nostivat esiin useita optimoinnin mahdollisia käyttötilanteita ja hyötyjä. Esim. alustavan suunnitelman laatiminen optimointilaskelmien avulla ennen toimenpide-ehdotusten maastotarkastuksia nähtiin mielenkiintoiseksi mahdollisuudeksi. Tällöin suunnittelija voi kuviolla keskittyä arvioimaan optimoinnin valitsemaa toimenpidettä, mikä voi säästää suunnitteluun käytettyä aikaa ja siten pienentää suunnittelukustannuksia. Optimoinnin käyttö metsäsuunnittelussa ei ole itseisarvo, vaan siitä on oltava hyötyä suunnittelun tilaavalle omistajalle tai sen toteuttajalle. Mahdolliset käyttötilanteet kannattaisikin selvittää ja niistä saatavat hyödyt arvioida kunnolla.

  • Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi (sähköposti)
  • Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6811, Tiedonanto
Atte Komonen, Hanna Alajoki. (2011). Kirjanpainajatuhot luonnonhoidon jälkeen Iitin Saviojalla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 4 artikkeli 6811. https://doi.org/10.14214/ma.6811
Original keywords: metsätuhot; kirjanpainaja; ennallistaminen; kaarnakuoriaiset; luonnonhoito
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Ennallistaminen ja luonnonhoito ovat tärkeä osa metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa, mutta ne voivat myös aiheuttaa ei-toivottuja seurauksia. Vuonna 2008 hoidettiin rauhoitetun taponlehden (Asarum europaeum) elinaluetta kaatamalla ja kaulaamalla kuusia. Vuonna 2010 sekä suojelualueella että sen ulkopuolella havaittiin kirjanpainajan tappamia puita. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kirjanpainajan esiintymistä kaadetuissa maapuissa, kaulatuissa pystypuissa sekä laskettiin kirjanpainajan tappamien puiden määrä suojelualueella toukokuussa 2011. Kaikista puista laskettiin myös kirjanpainajan emokäytävien määrä per m2 kaarnaa. Luonnollisesti kuolleista pystypuista (n = 120) 93 %, kaulatuista pystypuista (n = 65) 68 % ja kaadetuista maapuista (n = 76) 20 % oli kirjanpainajan asuttamia. Emokäytävätiheys oli lajin tappamissa puissa keskimäärin 269, kaulatuissa pystypuissa 175 ja maapuissa 68 emokäytävää per m2. Tutkimus osoittaa, että kirjanpainaja lisääntyi tuotetussa lahopuussa siinä määrin, että se pystyi tappamaan eläviä puita suojelualueella. On todennäköistä, että kirjanpainajan tappamat puut olivat jo valmiiksi heikentyneitä kesän 2010 poikkeuksellisten helteiden takia. Elokuussa 2011 havaittiin enää muutamia tuoreita kirjanpainajan tappamia puita ja tuho näyttää taantuneen. Yhteenvetona voidaan suositella, että ennallistamisen ja luonnonhoidon sivuvaikutuksia pitää seurata systemaattisesti, jotta menetelmiä voidaan kehittää ja tuholaisriski minimoida.

  • Komonen, Sähköposti: atte.komonen@jyu.fi (sähköposti)
  • Alajoki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6941, Tiedonanto
Sinikka Rovanperä, Vesa Luhta, Ville Hallikainen, Mikko Hyppönen, Seija Tuulentie. (2011). Matkailijoiden näkemyksiä Inarin metsä- ja maankäyttökysymyksistä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 4 artikkeli 6941. https://doi.org/10.14214/ma.6941
Original keywords: poronhoito; metsätalous; metsä; matkailu; luonnonsuojelu; elinkeino; luonto; maankäyttö; matkailija; metsäkiista; metsänkäyttö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Mielikuvat matkakohteesta vaikuttavat matkailijoiden kohteenvalintapäätöksiin. Ennestään tiedetään, että Lapissa luonto on erittäin tärkeä matkakohteen valintaan vaikuttava vetovoimatekijä. Tässä tutkimuksessa haastateltiin Inarissa eri vuodenaikoina käyneitä matkailijoita ja kysyttiin heidän näkemyksiään matkakohteen valintaan vaikuttavista tekijöistä, myös metsä- ja maankäyttökiistoista. Aineisto koostui avoimista teemahaastatteluista, jotka analysoitiin kvalitatiivisen sisällönanalyysin avulla. Haastatteluihin liittyi strukturoitu kysely, jonka aineisto analysoitiin kvantitatiivisesti.

Tulokset osoittavat, että erämaa ja rauhallinen luonnonympäristö ovat vahvoja vetovoimatekijöitä. Alueen luonnon monipuolisuus korostui matkailijoiden mielipiteissä. Peruselinkeinoihin, kuten poronhoitoon ja metsätalouteen suhtauduttiin kohtalaisen myönteisesti, joskin nykymuotoinen poronhoito ja intensiivinen metsätalous kohtasi myös arvostelua. Metsän- ja maankäyttöön liittyvistä kysymyksistä matkailijoilla ei ole paljonkaan tietoa, eivätkä ne vaikuta vahvasti kohdevalintaan. Kuitenkin jako luontosuuntautuneisiin ja toimintosuuntautuneisiin matkailijoihin paljastaa, että luontosuuntautuneet ovat kriittisempiä intensiivistä luonnonkäyttöä ja nykymuotoista poronhoitoa kohtaan kuin toimintosuuntautuneet. Lisäksi luontosuuntautuneet pitivät metsä- ja maankäyttöasioita valintojensa kannalta tärkeämpinä kuin toimintosuuntautuneet. Tulokset viittaavat siihen, että intensiivinenkään luonnonkäyttö ei oleellisesti vähentäisi matkailua, mutta matkailijatyyppien osuudet todennäköisesti muuttuisivat.

  • Rovanperä, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi (sähköposti)
  • Luhta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6784, Tiedonanto
Mikko Hyppönen, Juha Hyvönen, Paula Morri, Jouni Puoskari, Ville Hallikainen. (2010). Keräilyn, metsästyksen ja kalastuksen merkitys Ylä-Lapin kuntien kotitalouksille. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 1 artikkeli 6784. https://doi.org/10.14214/ma.6784
Original keywords: Ylä-Lappi; keräily; metsästys; kunta; kotitalous; kalastus; luontaiselinkeino
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää keräilyn, metsästyksen ja kalastuksen merkitystä Ylä-Lapin kuntien – Enontekiön, Inarin ja Utsjoen – kotitalouksille keskimäärin vuosina 2000–2002. Erityisesti haluttiin selvittää kuntien välisiä eroja näiden luontaiselinkeinojen käyttämisessä. Tutkimusaineisto kerättiin postikyselynä loppuvuodesta 2004. Vastausprosentiksi saatiin 36.

Marjojen ja sienien keräilyä harjoittavien kotitalouksien osuus oli 76 %, metsästystä harjoittavien 48 % ja kalastusta harjoittavien 69 % Ylä-Lapin kotitalouksista. Kaikkia kolmea luontaiselinkeinoa harjoitti 40 % Ylä-Lapin kotitalouksista. Kuntien välillä ei ollut selkeitä eroja näiden osuuksien suhteen.

Hilla ja puolukka olivat keräilytuotteista suosituimmat niin keräyskohteina kuin keräysmääriltään koko Ylä-Lapissa. Riekko oli puolestaan selvästi tärkein riistakohde.

Enontekiön kotitaloudet erottuivat muiden kuntien kotitalouksista keskimäärin suuremmilla marjamäärillä ja riekkosaaliilla sekä niiden myyntiä harjoittavien kotitalouksien suuremmalla osuudella. Inarissa myyntituloja saavien kotitalouksien osuus oli kunnista pienin niin keräilyssä, metsätyksessä kuin kalastuksessa. Inarissa myös riekkosaaliin myyntiä harjoittavien kotitalouksien osuus oli pienin. Utsjoella kalansaaliin myyntiä harjoittavien kotitalouksien osuus oli kunnista suurin. Valtaosa (86 %) Inarin kotitalouksista ilmoitti, ettei edes kaikkien luontaiselinkeinojen harjoittaminen lisännyt kotitalouden bruttotuloja. Ero Enontekiöön (68 %) ja Utsjokeen (67 %) oli selvä. Luonnontuotteilla on kuitenkin suuri merkitys kotitalouksien omassa käytössä. Kuntien väliset erot selittynevät luonnonkäyttökulttuurien ja luonnonolojen eroilla.

Tutkimus on osa ”Ylä-Lapin metsien kestävä käyttö” -hanketta, jossa selvitetään luonnon käyttöön perustuvien elinkeinojen ja maankäyttömuotojen välisiä suhteita Ylä-Lapissa.

  • Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Morri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Puoskari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5761, Tiedonanto
Atte Komonen, Arto Laatikainen, Maarit Similä, Petri Martikainen. (2009). Ytimennävertäjien kasvainsyönti trombin kaataman suojelumännikön ympäristössä Höytiäisen saaressa Pohjois-Karjalassa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 2 artikkeli 5761. https://doi.org/10.14214/ma.5761
Original keywords: lahopuu; häiriödynamiikka; myrskytuho; suojelualue; Tomicus; trombi; ytimennävertäjät
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Voimakas trombi kaatoi 10 000 kuutiota männikköä Höytiäisen saaressa Pohjois-Karjalassa vuonna 2004. Koska alue kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan, Metsähallitus jätti puut korjaamatta, minkä pelättiin lisäävän hyönteistuhoriskiä ympäröivissä mäntymetsissä. Tässä tutkimuksessa kvantifioitiin ytimennävertäjien (Tomicus spp.) kasvainsyöntiä eri etäisyyksillä trombiaukon reunasta vuosina 2006 ja 2008. Vuonna 2008 syötyjen kasvainten tiheys oli 2–3-kertainen verrattuna vuoteen 2006. Neljän vuoden yhteenlaskettu kasvaintiheys oli suurimmillaan 10 metrin päässä aukon reunasta: 9,5 kpl/m2 eli 54–165 kpl/elävä mänty puuston tiheydestä riippuen. Vastaavan suuruisen kasvainsyönnin ei ole aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu aiheuttaneen taloudellisesti merkittäviä kasvutappioita. Ytimennävertäjien kasvainsyönti myös väheni nopeasti trombiaukolta poispäin: pudonneiden kasvainten tiheys oli 40–60 metrin päässä enää puolet niiden enimmäistiheydestä ja noin 120 metrin etäisyydellä se vastasi talousmetsille tyypillistä taustatasoa. Emokäytävien ja ulostuloreikien alhainen tiheys viittaa siihen, että ytimennävertäjien kannan koko saaressa on ollut melko pieni suhteessa kuolleen puun määrään ja leviäminen mantereelta on ollut vähäistä. Seurannaistuhojen riski alueella on pieni, sillä trombin kaatama puusto on jo suurelta osin ytimennävertäjille sopimatonta.

  • Komonen, Sähköposti: atte.komonen@ekol.slu.se (sähköposti)
  • Laatikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Similä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Martikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6420, Tiedonanto
Heimo Karppinen, Magnus Ahlberg. (2008). Metsänomistajakunnan rakenne 2020: Yleiseen väestömuutokseen perustuvat ennustemallit. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 1 artikkeli 6420. https://doi.org/10.14214/ma.6420
Original keywords: yksityismetsänomistajat; rakenne-ennusteet; trendit; väestöennusteet; väestötilastot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selitetään metsänomistajakunnan rakennemuutosta väestö-, koulutus- ja elinkeinorakenteen kehityksellä regressiomallien avulla ja metsänomistuksen rakenne-ennusteet laaditaan sijoittamalla malleihin vastaavat koko väestöä koskevat ennusteet. Lisäksi tehdään lineaariset ja epälineaariset trendiennusteet. Eri vuosilta olevien metsänomistaja-aineistojen ohella käytetään yleisiä väestötilastoja ja -ennusteita.

Väestön ikääntyminen ja asutuksen keskittyminen sekä elinkeinorakenteen muutos jatkuvat myös tulevaisuudessa. Yksityismetsänomistajakunnan rakennemuutoksen voi siten odottaa jatkuvan samansuuntaisena kuin aikaisemmin. Tulevaisuuden metsänomistajakunnassa on nykyistä enemmän iäkkäitä, eläkeläisiä ja naisia sekä entistä vähemmän maatalousyrittäjiä. Metsänomistajat ovat myös keskimäärin paremmin koulutettuja kuin nykyään. Vaikka maatalousyrittäjien osuus pienenee, se ei näy selvänä palkansaajien osuuden nousuna. Ikääntymiskehityksen seurauksena myös uudet metsänomistajat ovat usein eläkeiässä.

Metsänomistusrakenteen ja siihen mahdollisesti liittyvä metsänomistajien käyttäytymisen muutos on metsäpolitiikan näkökulmasta jatkuvan kiinnostuksen kohde. Mikäli väestöllisillä tekijöillä voitaisiin riittävän luotettavasti ennustaa metsänomistajakunnan kehitystä, voitaisiin ennusteita tarkentaa lyhyin aikavälein ilman työlästä ja kallista erillisen metsänomistaja-aineiston keräämistä. Tutkimus osoitti kuitenkin, ettei nykyisillä aineistoilla voida vielä laatia riittävän luotettavia ennustemalleja.

  • Karppinen, Sähköposti: heimo.karppinen@helsinki.fi (sähköposti)
  • Ahlberg, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6404, Tiedonanto
Harri Hänninen, Heimo Karppinen, Veli Suihkonen. (2007). Yksityismetsien puunmyyntitulojen alueittainen jakautuminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 3 artikkeli 6404. https://doi.org/10.14214/ma.6404
Original keywords: yksityismetsät; kantorahatulot; puunmyyntitulot; maaseudun elinvoimaisuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsien bruttokantorahatulojen jakautumista eri alueille tilan kaikkien omistajien asuinpaikkojen perusteella. Kantorahatulojen jakautumista kuvattiin valtakunnallisen metsänomistaja-aineiston perusteella, joka kattoi hakkuut vuosilta 1994–98. Alueella hakatun puuston kantorahatulon summa jaettiin metsänomistajien asuinpaikkojen mukaan eri metsäkeskusten alueille. Näin voitiin tarkastella metsäkeskusten alueelle jäävää, sieltä muualle virtaavaa ja sinne muualta tulevaa kantorahatuloa. Keskimäärin 17 prosenttia metsäkeskusten alueilta hakatun puuston kantoraha-arvosta meni oman alueen ulkopuolelle. Etelärannikko ja siis lähinnä pääkaupunkiseutu erottui selvästi tulojen nettosaajana. Alueelle kohdistuneiden kantorahatulojen määrä oli yli kaksinkertainen sieltä hakatun puuston arvoon nähden. Muita nettosaajia olivat Pohjanmaan rannikkoseutu, Häme-Uusimaa ja Pirkanmaa. Puunmyyntitulotase oli huonoin Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa. Eniten puunmyyntituloja ovat siten menettäneet ne alueet, joissa metsätalouden arvonlisäyksen osuus alueen bruttokansantuotteesta on suurin ja joissa kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kehitys on ollut heikointa. Metsänomistuksen rakennemuutoksen myötä puunmyyntitulovirrat todennäköisesti kääntyvät entistä voimakkaammin kohti Etelä-Suomea ja muita kasvukeskuksia.

  • Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi (sähköposti)
  • Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Suihkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5696, Tiedonanto
Kati Berninger. Millaisia teemoja ja painotuksia sisältyy kaakkoissuomalaisten mielestä kestävään metsätalouteen? Neljän intressiryhmän ajatuksia. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 3 artikkeli 5696. https://doi.org/10.14214/ma.5696
Original keywords: kestävä metsätalous; intressiryhmät; paikalliset näkemykset; preferenssit
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Kaakkois-Suomen metsäohjelman yhteydessä tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin kaakkoissuomalaisten metsänomistajien, metsien monikäyttäjien, luonnonsuojelijoiden ja metsäammattilaisten näkemyksiä kestävään metsätalouteen liittyvistä teemoista sekä taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen ulottuvuuden välisistä painotuksista. Intressiryhmien välillä havaittiin kahtiajako taloudellisia ja luontoarvoja painottaviin ryhmiin. Tärkeimmiksi teemoiksi nousivat metsätalouden taloudellinen kannattavuus, metsien uudistaminen ja luonnon monimuotoisuus. Sosiaalisen ulottuvuuden painotus jäi kaikissa ryhmissä heikoksi, mikä voi johtua sosiaalisen kestävyyden määrittelyn vaikeudesta. Kestävän metsätalouden haasteena on havaittujen vastakkaisten näkemysten yhteensovittaminen siten, että sosiaalinen kestävyys toteutuu. Uudet vapaaehtoiset luonnonsuojelun keinot, kuten luonnonarvokauppa ja metsäluonnon monimuotoisuuden yhteistoimintaverkostot, voisivat olla yksi tapa lähentää luonnonsuojelua ja taloutta painottavia ryhmiä.

  • Berninger, Sähköposti: kati_berninger@yahoo.ca (sähköposti)
artikkeli 5695, Tiedonanto
Kari Väätäinen, Antti Asikainen, Lauri Sikanen. Metsäkoneiden siirtokustannusten laskenta ja merkitys puunkorjuun kustannuksissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 3 artikkeli 5695. https://doi.org/10.14214/ma.5695
Original keywords: metsäkoneiden siirto; koneenkuljetusauto; kustannuslaskenta; siirtokustannus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Pienilläkin metsäkoneyrityksillä on omaa, metsäkoneiden siirroissa käytettävää koneenkuljetuskalustoa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin metsäkoneenkuljetuskaluston omistamisen ja käytön erityispiirteitä sekä esitettiin laskentamalli metsäkoneiden siirtokustannusten arvioimiseksi. Myös siirtokustannusten merkitystä puunkorjuun kokonaiskustannuksista pohdittiin. Yhden koneketjun puunkorjuuyrityksessä metsäkoneiden siirtokustannus oli 0,80 euroa/m3 (1,62 euroa/km) ilman kuljettajan palkkakustannuksia, kun vuotuinen koneenkuljetusauton ajosuorite oli noin 17 300 km (hakkuumäärä 35 000 m /vuosi). Vastaavasti kahden korjuuketjun yrityksessä (70 000 m3/vuosi) yhden metsäkoneenkuljetusauton käytön yksikkökustannus oli 0,52 euroa/m3 (1,03 euroa/km). Metsäkoneiden siirtokustannusten osuus oli noin 6–10 % koneyrittäjän puunkorjuun kokonaiskustannuksista. Jatkossa erityisesti alueyrittäjyys voi tarjota uusia keinoja metsäkonesiirtojen kustannustehokkaampaan toteutukseen.

  • Väätäinen, Sähköposti: kari.vaatainen@metla.fi (sähköposti)
  • Asikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Sikanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5694, Tiedonanto
Olli Leino, Markus Holopainen, Antti Mäkinen, Hanna Happonen, Tarja Kiviaho, Riina Tuominen. Pysty- ja maalahopuuston inventointi relaskooppiotannan avulla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 3 artikkeli 5694. https://doi.org/10.14214/ma.5694
Original keywords: lahopuu; relaskooppiotanta; ympyräkoeala; luotettavuus; tuottavuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Useimmat käytössä olevat lahopuuston inventointimenetelmät on kehitetty maalahopuun inventointiin. Metsikön sukkessiovaiheesta ja häiriödynamiikasta riippuen luonnontilaisen boreaalisen metsän lahopuusta noin kolmannes muodostuu pystyyn kuolleesta puustosta. Näin ollen on tärkeää kehittää ja tutkia menetelmien soveltuvuutta myös kokonaislahopuuston määrän arvioimiseen. Tutkimuksessa selvitettiin kahden relaskooppihahlon käyttöä pysty- ja maalahopuuosuuksien inventoinnissa. Relaskooppiotannalla inventoidun lahopuuston tunnuksia verrattiin useissa tutkimuksissa käytettyyn ympyräkoealainventointiin. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää menetelmän käyttökelpoisuutta, luotettavuutta ja tuottavuutta Siuntion metsissä tehdyssä testissä. Tuloksien perusteella relaskooppiotantaan perustuvien inventointimenetelmien tuottavuus laskettaessa yksittäisen koealan mittaamiseen kulunutta aikaa oli usein kiinteäalaisia koealoja pienempi. Toisaalta mittausteknisten päätösten vaikutus mittausnopeuteen havaittiin merkittäväksi. Vaihtuvasäteiset menetelmät osoittautuivat kiinteäsäteistä suositeltavimmiksi niiden paremman luotettavuuden ansiosta. Pysty- ja maalahopuuston mittaaminen relaskooppikoealalta samanaikaisesti ei vaikuttanut merkittävästi koealan mittaukseen kuluneeseen aikaan.

  • Leino, Sähköposti: olli.pt.leino@helsinki.fi (sähköposti)
  • Holopainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Happonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kiviaho, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuominen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5868, Tiedonanto
Eeva Primmer. Biodiversiteetin turvaamisen asema organisaatioiden strategioissa ja toiminnassa – normit, rakenteet ja osaaminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 2 artikkeli 5868. https://doi.org/10.14214/ma.5868
Original keywords: biodiversiteetti; organisaatiot; kannustimet; käytännöt
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Monimuotoisuuden turvaaminen metsätaloustoimenpiteiden yhteydessä on nykyisin laajasti hyväksytty periaate metsäalalla. Monimuotoisuuden turvaamisen tavoitteet on kirjattu erilaisiin lainvoimaisin ja metsäpoliittisiin asiakirjoihin, joiden puitteissa metsäalan organisaatiot toteuttavat tavoitteitaan ja tekevät strategisia ratkaisuja biodiversiteetin turvaamisesta. Biodiversiteetin turvaaminen voidaan nähdä yhtäältä velvoitteena, jonka minimitaso on tunnistettavissa tai vähintäänkin arvioitavissa. Toisaalta organisaatiot voivat investoida biodiversiteetin turvaamiseen liittyvään osaamiseen ja resursseihin, vastauksena lisääntyvään luontoarvojen kysyntään ja hyödyntäen turvaamistoiminnan yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Organisaatioiden reaktiot heijastuvat niissä toimivien yksilöiden toteuttamina biodiversiteetin turvaamisen käytäntöinä. Tässä esitellään katsauksena biodiversiteetin turvaamisen kannustimia, sekä empiiristen tarkastelujen pohjalta tunnistettavia organisaatioiden reaktioita niihin. Reaktioita muokkaavat tekijät voivat edesauttaa tai hidastaa biodiversiteetin turvaamiskäytäntöjen kehittymistä. Tällaiset rutiineihin vaikuttavat tekijät voidaan ryhmitellä normatiivisiin, kognitiivisiin ja rakenteellisiin tekijöihin. Suomalaiset metsäorganisaatiot ovat kehittäneet monimuotoisuuden turvaamista tukevaa osaamistaan ja rakenteellisia voimavaroja, mutta biodiversiteetin turvaamisesta ei ole muodostunut niille strategista painopistettä.

  • Primmer, Sähköposti: eeva.primmer@ymparisto.fi (sähköposti)
artikkeli 5793, Tiedonanto
Artti Juutinen. Luonnonarvokaupan kustannustehokkuus: kokeiluhanke Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2 artikkeli 5793. https://doi.org/10.14214/ma.5793
Original keywords: metsien suojelu; suojelukeinot; suojelun kustannukset
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuva luonnonarvokaupan kokeiluhanke käynnistyi toukokuussa 2003 Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella. Hankkeen tavoitteena on luoda markkinat luontoarvoille solmimalla metsänomistajien ja suojeluviranomaisen välisiä määräaikaisia sopimuksia ja maksamalla palkkio luontoarvojen tuottamisesta. Tässä työssä tarkastellaan tehokkaan luonnonarvokaupan piirteitä, pohditaan kokeiluhankkeen toteutuksen vahvuuksia ja puutteita sekä esitetään alustava arvio luonnonarvokaupan edullisuudesta yhteiskunnalle verrattuna maan ostoon. Luonnonarvokauppa näyttää saaneen myönteisen vastaanoton metsänomistajilta ja he ovat tarjonneet maitaan kaupankäyntiin kohtuullisen runsaasti. Tässä mielessä suojeluviranomaisen tiedottaminen ja hankkeen käynnistäminen on onnistunut hyvin. Luonnonarvokaupan toteutustavan ja ensikokemuksien perusteella on kuitenkin ilmeistä, että siihen liittyy myös epäkohtia. Metsänomistajien kilpailuttaminen ei toimi hankkeessa parhaalla mahdollisella tavalla, koska metsänomistajia pyritään kohtelemaan tasapuolisesti heidän puutteellisten tietojensa vuoksi. Tämän markkinoiden epätäydellisyyden korjaaminen ei kuitenkaan ole luonnonarvokaupan tarkoitus ja se tulisi tehdä muilla keinoin, ettei luonnonarvokaupan tehokkuus heikentyisi. Lisäksi suojeluviranomainen voisi tehostaa kaupankäyntiä noudattamalla kustannustehokkuuden periaatetta tarjottujen kohteiden priorisoinnissa. Puutteista huolimatta luonnonarvokauppa näytti johtavan samaa tasoa oleviin kustannuksiin vuoden 2003 kohteiden osalta kuin, jos nämä kohteet olisi ostettu valtiolle. Tämä vertailu ei tosin vielä anna täsmällistä kuvaa luonnonarvokaupan kustannustehokkuudesta, koska metsänomistajien aloitteeseen pohjautuvassa luonnonarvokaupassa ei saada välttämättä parhaita kohteita kaupankäynnin piiriin. Vaikka luonnonarvokauppa tulisi lopulta kalliimmaksi kuin maan osto, tämä ei tarkoita sitä, että luonnonarvokaupalle ei olisi perusteita. Luonnonarvokaupassa saavutetaan metsänomistajien hyväksyntä suojelulle, mikä sinänsä on arvokas asia ja millä voi olla monia myönteisiä välillisiä vaikutuksia metsien suojelua ajatellen.

  • Juutinen, Sähköposti: artti.juutinen@oulu.fi (sähköposti)
artikkeli 6260, Tiedonanto
Esa Uotila. Yksityismetsien hakkuuarvo ja metsänomistamisen sijoitustuotto 1983–2003. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli 6260. https://doi.org/10.14214/ma.6260
Original keywords: metsävaratiedot; yksityismetsätalous; hakkuuarvo; tuotto
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Euroopan unionissa toteutettu kirjanpitouudistus korostaa omaisuuden arvon muutoksen merkitystä tulos- ja taselaskelmassa. Metsäntutkimuslaitoksessa on alettu julkaista vuosittain metsätilastotiedotetta, jossa lasketaan metsäomaisuuden arvon muutoksen huomioonottava yksityismetsätalouden sijoitustuotto. Tuoton laskentamenetelmä on esitetty tutkimusartikkeleissa, mutta metsätalouden osalta koko laskentaketjua välituloksineen ei vuonna 2004 käyttöön otetulla puuvarojen laskentamenetelmällä ole raportoitu. Artikkelissa esitetään laskentamenetelmä ja puuston arvon määritykseen liittyvät välitulokset, joita on käytetty metsänomistamisen sijoitustuoton laskennassa.

Vuotuisten puustomäärien laskenta perustui peräkkäisiin valtakunnan metsien inventointeihin (VMI7, VMI8 ja VMI9) ja hakkuutilastoihin. Niiden perusteella laskettiin puutavaralajeille muutoskertoimet. Niitä käyttäen puuston määrän vuotuinen muutos VMI-mittausten välillä oli niin suuri, että puustomäärä kehittyi vanhemmasta VMI-mittauksesta seuraavan mittauksen tuloksiin. Puutavaralajeittaisten puustotietojen ja kantohintojen perusteella puustolle laskettiin vuotuinen hakkuuarvo. Puun hintoina käytettiin tilinpäätöskäytännön mukaisia joulukuun hintoja.

Yksityismetsien puutavaralajimitat täyttävän puuston tilavuus oli vuonna 2003 vajaat 1,4 miljardia kuutiometriä. Tarkastelujaksolla (1983–2003) puuston määrä lisääntyi yksityismetsissä yli 200 miljoonaa kuutiometriä. Puuston reaalinen hakkuuarvo oli jakson alussa yli 40 miljardia euroa, mutta vuonna 2003 arvo jäi 33 miljardiin euroon. Syynä alenemiseen olivat tukkipuuston määrän väheneminen ja kantohintojen lasku. Metsänomistamisen reaalinen sijoitustuotto jäi keskimäärin 1,6 prosenttiin 1990-luvun alun laman erittäin heikkojen tulosten sekä kantohintojen reaaliarvon alenemisen takia.

  • Uotila, Sähköposti: esa.uotila@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6259, Tiedonanto
Risto Rikala, Martti Vuorinen. Boorin levitysajankohdan vaikutus kivennäismaan kuusikon neulasten booripitoisuuteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli 6259. https://doi.org/10.14214/ma.6259
Original keywords: kuusi; kasvuhäiriö; boori; lannoitusajankohta
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin boorin puutteesta kärsivän viljelykuusikon lannoitusajankohdan vaikutusta neulasten booripitoisuuteen. Lannoitteena käytettiin booria (0,6 %) sisältävää Pellonmetsityksen PK1-lannosta, jota levitettiin (3 kg B/ha vastaava määrä) yksinpuin lannoituksena 2,5 m:n säteelle tyven ympärille syyskuun alussa, lokakuun alussa tai seuraavan vuoden toukokuussa. Puiden neulasten ravinnepitoisuudet analysoitiin kolmena ajankohtana: ennen lannoitusta, marraskuussa ja seuraavan vuoden lokakuun lopussa. Syksyllä lannoitettujen kuusien neulasten booripitoisuudet nousivat niukasti tai eivät lainkaan lannoitusvuonna. Sen sijaan seuraavan vuoden lokakuuhun mennessä kaikkien levitysajankohtien lannoitus nosti neulasten booripitoisuudet 8–13-kertaisiksi lannoitusta edeltävään tilanteeseen verrattuina. Voimakkain vaikutus oli kuitenkin toukokuun lannoituksella. Tulokset osoittivat, että kuusten neulasten booripitoisuus nousee odotetusti ja riittävästi sulanmaan ajan lannoituksesta, ajankohdasta riippumatta.

  • Rikala, Sähköposti: risto.rikala@metla.fi (sähköposti)
  • Vuorinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6224, Tiedonanto
Heli Viiri. (2014). Rauduskoivu ja kenttäkerroksen kasvit tukkimiehentäin ravintona. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3 artikkeli 6224. https://doi.org/10.14214/ma.6224
Original keywords: rauduskoivu; ravinnonvalinta; tukkimiehentäi; taimituhot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Rauduskoivun ja kenttäkerroksessa esiintyvien kasvien kelpaavuutta tukkimiehentäin (Hylobius abietis) ravintona tutkittiin syöttökokein. Rauduskoivun syöttökokeessa 1-vuotiaat taimet leikattiin tyveltä 10 cm:n pituisiksi kapuloiksi, joita tarjottiin tukkimiehentäille yksittäin petrimaljoilla. Kaikkiaan 30 kärsäkkään annettiin ruokailla kapuloilla 7 vuorokauden ajan. Yhden, kolmen ja seitsemän syöntivuorokauden kuluttua syöntilaikut kopioitiin tussilla muovikalvoille. Syöntilaikut kuvattiin digitaalisella kameralla ja niiden yhteispinta-ala laskettiin. Kaikki tukkimiehentäit yhtä kokeen alussa kuollutta yksilöä lukuun ottamatta söivät runsaasti rauduskoivua. Kokeen loppuun mennessä tukkimiehentäit olivat syöneet keskimäärin 1 104 mm2 rauduskoivun kuorta, mikä oli 81 % taimikapuloiden kokonaiskuoripinta-alasta. Tukkimiehentäi on siten potentiaalinen taimituhojen aiheuttaja rauduskoivulla. Maastohavainnot metsänuudistamisalueilta tukevat tätä tulosta. Lisäksi tarkkailtiin syöttökoehäkeissä uudistusalalta siirrettyjen kasvien kelpaavuutta tukkimiehentäin ravintona. Erityisen runsaasti syöntivioitusjälkiä löydettiin suopursun, kanervan ja mustikan varsista, puolukan varsista ja lehdistä sekä pihlajan rungolta.

  • Viiri, Sähköposti: heli.viiri@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6080, Tiedonanto
Annika Kangas, Tuomas Aakala, Hanna Alanen, Maarit Haavisto, Jani Heikkilä, Annu Kaila, Sami Kankaanpää, Hannu Kämäri, Olli Leino, Antti Mäkinen, Eeva Nurmela. Lahopuuinventoinnin menetelmien vertailu Nuuksion ulkoilualueilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 1 artikkeli 6080. https://doi.org/10.14214/ma.6080
Original keywords: lahopuu; luotettavuus; tuottavuus; kaista; koeala; linja
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa vertailtiin nykyisin sovellettuja inventointimenetelmiä (ympyräkoeala- ja kaista-inventointi) linja-leikkaus-otantaan (Line Intersect Sampling LIS) lahopuun inventoinnissa. Tarkoitus oli vertailla näiden kahden inventointitavan käyttökelpoisuutta, tuottavuutta ja luotettavuutta Nuuksion ulkoilualueella tehdyssä testissä. Testissä kaikille alueille laskettiin kaksi tai kolme riippumatonta inventointitulosta eri menetelmillä. LIS-menetelmässä tehtyjen havaintojen määrä (yhtä aluetta lukuun ottamatta) linjakilometriä kohden oli samaa luokkaa kaistainventoinnin kanssa. Kaista oli tässä tapauksessa niin kapea, ettei se juuri poikennut LIS-menetelmästä. Pienillä ympyräkoealoilla tehtiin vähiten havaintoja. Luotettavuudeltaan LIS-inventointi oli jokaisella alueella paras, mutta kun suhteutettiin luotettavuus linjan pituuteen, mittausaikaan tai mitattuihin puihin, muut menetelmät osoittautuivat usein tehokkaammiksi. Parantunut luotettavuus ei siis riittänyt kompensoimaan lisääntynyttä linjan pituutta. Tämä saattoi kuitenkin johtua ryhmien ja alueiden välisestä erosta, sillä yhdellä alueella, jossa linjat olivat täsmälleen samat, LIS oli tehokkaampi myös suhteessa linjan pituuteen.

  • Kangas, Sähköposti: annika.kangas@helsinki.fi (sähköposti)
  • Aakala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Alanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Haavisto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kaila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kankaanpää, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kämäri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Leino, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Nurmela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6113, Tiedonanto
Tarja Isokääntä, Jukka Tikkanen. Metsänomistajan ja metsäsuunnittelijan välinen vuorovaikutus yksityismetsien suunnittelussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli 6113. https://doi.org/10.14214/ma.6113
Original keywords: yksityismetsät; metsäsuunnittelu; teemahaastattelu; yksityismetsänomistajat; tapaustutkimus; osallistava suunnittelu; vuorovaikutus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsäsuunnittelustrategioissa on asetettu päämääräksi se, että metsäsuunnittelua pitäisi kehittää omistajalähtöiseksi ja monitavoitteiseksi. Nämä tavoitteet edellyttävät metsänomistajan ja metsäsuunnittelijan välisen vuorovaikutuksen lisäämistä suunnittelun yhteydessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten metsänomistajan ja metsäsuunnittelijan välinen vuorovaikutus toteutuu käytännön metsäsuunnittelussa ja koota yhteen vuorovaikutuksesta metsäsuunnittelun eri tasoille annetut suositukset ja ohjeet.

Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen haastateltiin Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella työskenteleviä metsäsuunnittelijoita sekä tilakohtaisen metsäsuunnitelman hankkineita metsänomistajia eräältä vuonna 2001 valmistuneelta suunnittelualueelta.

Vuorovaikutuksen määrä suunnittelualueella vaihteli paljon. Siihen, miten paljon vuorovaikutusta oli, vaikuttivat metsänomistajan kiinnostus ja tarpeet sekä metsäsuunnittelijan mahdollisuudet. Metsänomistajat vaikuttivat metsäsuunnitelmiinsa melko vähän. Erityisesti ne, joiden tavoitteet olivat pääosin taloudellisia, eivät kokeneet tarpeelliseksi vaikuttaa suunnitteluun. Osa metsänomistajista kaipasi neuvontaa, osa taas halusi olla itse vaikuttamassa suunnitelmaansa. Metsäsuunnittelun aluksi olisi tarpeen tunnistaa metsänomistajien erilaiset lähtökohdat suunnittelulle, jotta koko suunnitteluprosessi voitaisiin mukauttaa omistajalähtöiseksi. Osalle metsänomistajia soveltunee monitavoitteinen optimoiva suunnitteluote ja osalle taas neuvontapainotteinen, suunnittelija-vetoinen ote. Vuorovaikutuksen kehittäminen edellyttää sitä, että metsänomistajat tulevat entistä tietoisemmiksi omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Myös metsäsuunnittelijoilla voi olla ennakkoluuloja ja vakiintuneita rutiineja, jotka hidastavat vuorovaikutuksen lisääntymistä.

  • Isokääntä, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi (sähköposti)
  • Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6112, Tiedonanto
Sauli Valkonen, Antti Miettinen, Juha Ruuska. Onko koivu- ja haapasäästöpuiden vaikutus männyn taimikon kehitykseen erilainen kuin mäntysäästöpuiden? Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli 6112. https://doi.org/10.14214/ma.6112
Original keywords: uudistaminen; mänty; koivu; kasvu; mallit; haapa; kilpailu; säästöpuut; taimikot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin onko koivu- ja haapasäästöpuiden vaikutus männyn taimien kasvuun ja taimikoiden kehitykseen erilainen kuin mäntysäästöpuiden vaikutus. Tutkimusaineisto hankittiin mittaamalla kertakoealoja kuudella eteläsuomalaisella männyn uudistusalalla, joilla oli koivu- ja haapasäästöpuita tai niiden vallitsemia säästöpuuryhmiä. Mäntysäästöpuiden vaikutukselle aikaisemmassa tutkimuksessa laadituilla malleilla ennustettiin haapa- ja koivusäästöpuiden vaikutukset taimien pituuden ja läpimitan kehitykseen sekä taimikon tiheyteen niin kuin ne olisivat olleet mäntyjä, ja tuloksia verrattiin mitattuihin tunnuksiin. Tulokset osoittivat, että koivu- ja haapasäästöpuiden suora, kilpailusta johtuva haitta männyn taimikon kehitykselle on pienempi kuin saman kokoisten mäntysäästöpuiden. Haapasäästöpuista seuraa kuitenkin vesottumisongelmia: niiden ympärille syntyy runsaasti juurivesoja ainakin 10 metrin etäisyydelle asti.

  • Valkonen, Sähköposti: sauli.valkonen@metla.fi (sähköposti)
  • Miettinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ruuska, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6801, Tiedonanto
Teijo Palander, Sanna Laukkanen. Ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten kriteerien tarkastelu äänestysteorian avulla valtion metsien puunkorjuuseen liittyvässä ryhmäpäätöksenteossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3 artikkeli 6801. https://doi.org/10.14214/ma.6801
Original keywords: ryhmäpäätöksenteko; Multicriteria Approval; Borda Count; kumulatiivinen äänestysmenetelmä; puuntarjontaketju; kestävä puunkorjuu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Kestävän puunkorjuun toteuttaminen on lisännyt päätöksentekijöiden kiinnostusta osallistavaa päätöstukea kohtaan. Tässä tutkimuksessa kestävällä puunkorjuulla tarkoitetaan puun myyntiin osoitetun alueen eri käyttömuotojen yhdistämistä ja yhteistarkastelua. Valtion metsissä kestävän korjuuvaihtoehdon valinnan päätöksenteko-ongelmat ovat monimutkaisia ja niiden ratkaisemiseksi tarvitaan ryhmäpäätöksentekoa. Kun päätökset tehdään ryhmäpäätöksentekoprosessin avulla, tueksi tarvitaan yksinkertaista päätöstukea. Aikaisempien tutkimusten perusteella äänestysmene-telmä olisi tähän tarkoitukseen hyödyllinen apuväline. Äänestysmenetelmänä voidaan käyttää esimerkiksi Multicriteria Approval (MA) -menetelmää. Tässä tapaustutkimuksessa testattiin MA-äänestysmenetelmää korjuuvaihtoehdon valinnassa käyttäen ekologisia, sosiaalisia ja taloudel-lisia valintakriteerejä. Metsähallitus ja sen sidosryhmät olivat kiinnostuneita menetelmän käytöstä. Sen avulla toteutettu ryhmäpäätöksentekoprosessi johti konsensusratkaisuun. Eturyhmien edustajien (asukkaat, metsästäjät, puunostajat – Stora-Enso Oy, luonnonsuojeluyhdistys, Mikkelin- ammattikorkeakoulu, Etelä-Savon metsäkeskus, Etelä-Savon ympäristökeskus) mielestä heillä oli mahdollisuus tehdä hyvää yhteistyötä päätöksenteon aikana. Lisäksi kaikissa testeissä valittiin parhaaksi sama korjuuvaihtoehto. MA oli ilmeisesti hyödyllinen päätöstuki tämän vaikean ja monimutkaisen päätöksenteko-ongelman ratkaisussa, koska hyvin erilaiset eturyhmät pystyivät nopeasti ja ymmärrettävästi esittämään preferenssinsä järjestysasteikolla. Kokonaisuudessaan ryhmäpäätöksentekoprosessin kokeilua voidaan pitää onnistuneena, koska molemmat sekä korjuuvaihtoehdon toteuttamisesta vastuussa oleva Metsähallituksen organisaatio että sen sidosryhmät olivat tyytyväisiä saatuihin tuloksiin.

  • Palander, Sähköposti: teijo.palander@joensuu.fi (sähköposti)
  • Laukkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5680, Tiedonanto
Juho Rantala. Organisaation toimintamallin vaikutus metsänistutustyön kustannustehokkuuteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 2 artikkeli 5680. https://doi.org/10.14214/ma.5680
Original keywords: metsänistutus; työn organisointi; kustannustehokkuus; tiimiorganisaatio; aluevastuu; toimihenkilö; kilometrikorvaus; työnjohtokustannus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin työn organisointitapojen vaikutuksia metsänistutustyön kustannuksiin erilaisissa toimintaympäristöissä. Lisäksi tarkasteltiin autoinvestointien kannattavuutta suhteessa työntekijöille maksettuihin oman auton käyttökorvauksiin. Tutkituista toimintamalleista yksi perustui työnjohtajien maantieteelliseen aluevastaavuuteen ja kolme muuta toiminnallista työnjakoa noudattaviin tiimiorganisaatioihin. Kustannustehokkaimmiksi osoittautuivat tiimiorganisaatiot, joissa istutusryhmän koko vaihteli istutustyömaan pinta-alan mukaan. Työyhteisön toimintaympäristö oli autoinvestointien kannattavuuden kannalta ratkaisevaa.

  • Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6186, Tiedonanto
Raisa Sell. Segmentointimenetelmien käyttökelpoisuus ennakkokuvioinnissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli 6186. https://doi.org/10.14214/ma.6186
Original keywords: kuvioittainen arviointi; metsäsuunnittelu; segmentointi; ennakkokuviointi; ortoilmakuva
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää automaattisten ja puoliautomaattisten kuviointimenetelmien käyttökelpoisuutta ennakkokuvioinnissa. Tutkimuksessa vertailtiin visuaalisella kuvatulkinnalla, puoliautomaattisella menetelmällä ja kolmella eri segmentointiohjelmalla automaattisesti tuotettuja kuviointeja. Käytetyt segmentointiohjelmat olivat 1) Helsingin yliopistolla kehitetty automaattinen Winseg32-segmentointiohjelma, 2) Metsäntutkimuslaitoksessa kehitetty automaattinen segmentointiohjelma ja 3) Oy Arbonaut Ltd:n kehittämä puoliautomaattinen Stand Delineation Tool -segmentointiohjelma. Tutkimuksessa vertailtiin eri menetelmillä tuotettujen kuvioiden puustotunnusten homogeenisuutta ja kuviorajojen sijaintitarkkuutta. Puustotunnusten homogeenisuuden tarkastelussa visuaalinen ja puoliautomaattinen tulkinta osoittautuivat yhtä hyviksi menetelmiksi. Puoliautomaattisessa menetelmässä segmentointiohjelman tuottamia kuviorajoja jätettiin ennakkokuviointiin visuaalista tulkintaa enemmän. Kuviorajojen sijaintitarkkuus oli paras visuaalisessa tulkinnassa. Automaattiset menetelmät eivät tuota lopullista kuviointia, vaan visuaalinen tarkistus ja maastotarkistus ovat tarpeen.

  • Sell, Sähköposti: raisa.sell@tapio.mailnet.fi (sähköposti)
artikkeli 6185, Tiedonanto
Jouko Laasasenaho, Jyrki Koivuniemi, Timo Melkas, Minna Räty. Puuston mittaus etäisyyden- ja kulmanmittauslaitteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli 6185. https://doi.org/10.14214/ma.6185
Original keywords: metsänarviointi; relaskooppi; rinnankorkeusläpimitta; laser; mittauslaite; mittaus-tarkkuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Artikkelissa käsitellään uuden mittauslaitteen tarkkuutta puiden läpimitan mittauksessa ja sen tarjoamia sovellusmahdollisuuksia metsänmittaukseen ja metsäsuunnitteluun. Laitekehittelyn tavoitteena on tehostaa metsänmittausta ja tarjota uusia mahdollisuuksia selvittää puuston tilavuutta ja puutavaralajirakennetta entistä tarkemmin. Kehitteillä oleva mittauslaite muistuttaa relaskooppia. Laite koostuu laseretäisyysmittarista, vakioetäisyydellä olevasta säädettävästä relas-koopin hahlosta, elektronisesta kompassista ja kaltevuusmittarista. Laite mahdollistaa puiden tunnusten ja sijainnin mittaamisen koealan keskipisteestä käymättä puiden luona. Tutkimuksen laadinta-ajankohtana laitteesta oli käytössä toinen prototyyppi. Laitteella saavutettava tarkkuus läpimitan mittauksessa riippuu selvästi mittausetäisyydestä. Noin kolmen metrin etäisyydellä puusta rinnankorkeusläpimitan mittausten hajonta oli esitutkimuksen mukaan keskimäärin 6,8 mm ja 12 metrin etäisyydeltä 15,8 mm. Laite mahdollistaa runkolukusarjan mittaamisen tehokkaaasti ja mittauksen tarkkuus voidaan arvioida. Parhaimmillaan laite tulee olemaan järeissä ja taloudellisesti arvokkaissa puustoissa, joissa näkyvyys on hyvä.

  • Laasasenaho, Sähköposti: jouko.laasasenaho@helsinki.fi (sähköposti)
  • Koivuniemi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Melkas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Räty, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5818, Tiedonanto
Klaus Silfverberg, Jorma Issakainen. Puuntuhka ja kauppalannoitteet suomänniköiden ravinnetalouden hoidossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 1 artikkeli 5818. https://doi.org/10.14214/ma.5818
Original keywords: mänty; metsäojitus; pituuskasvu; puuntuhka; Suometsien PK-lannos; typpi; fosfori; hivenravinteet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin puuntuhkan ja kauppalannoitteiden (N, P, K, hivenravinteet) erillis- ja yhteisvaikutusta ojitusalueiden nuorten männiköiden pituuskasvuun ja ravinnetilaan. Maastokokeita oli yhteensä 10 ja ne sijaitsevat Keski-Pohjanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella. Aikaa lannoituksesta puuston mittaukseen oli kulunut 13–15 vuotta.

Suurilla (≥ 5 000 kg/ha) tuhkamäärillä ja PK-lannoituksella päästiin samansuuruisiin, tilastollisesti merkitseviin kasvunlisäyksiin, vaikka useimmissa tuhkakäsittelyissä oli fosforia ja kaliumia 2–5 kertaa enemmän kuin PK-lannoitteissa. Pienillä (≤ 2 000 kg/ha) tuhkamäärillä kasvunlisäys jäi useimmiten ei-merkitseväksi. Tuhkan annostus lannoitettaessa on päätettävä ravinneanalyysin perusteella irtotuhkien kosteuden ja ravinnepitoisuuksien vaihdellessa suuresti.

PK-lannoitusta täydentänyt urea ei alentanut merkitsevästi männynneulasten hivenravinnepitoisuuksia. Toisaalta PK- tai NPK-lannoituksen lisänä annetut hivenlannoitteet tai pieni tuhkamäärä kohottivat neulasten hivenravinnepitoisuuksia tilastollisesti merkitsevästi vain harvoissa tapauksissa. Siten hivenlannoitteiden ja pienten tuhkamäärien käyttö PK-lannoituksen täydentäjänä ei ole tarpeellista. Hivenravinteiden saatavuus voidaan turvata paremmin antamalla puille joko booripitoista PK-lannosta tai suuri määrä puuntuhkaa.

  • Silfverberg, Sähköposti: klaus.silfverberg@metla.fi (sähköposti)
  • Issakainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6911, Tiedonanto
Mikko Hyppönen, Juha-Pekka Perälä, Ville Hallikainen. Metsänuudistamistöiden viivästyminen Lapin yksityismetsissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 1 artikkeli 6911. https://doi.org/10.14214/ma.6911
Original keywords: metsänuudistaminen; uudistamishanke; uudistamisvelvollisuus; uudistamistyöt
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin Lapin metsäkeskuksen alueen yksityismetsiin vuosina 1968–1991 laadittujen, hankerekisterissä aloittamattomina tai keskeneräisinä 31.12.1996 olleiden metsänuudistamishankkeiden tila. Erityisesti haluttiin selvittää viivästyneiden hankkeiden lukumäärä ja viivästyneiden töiden pinta-ala. Viivästyneiksi luokiteltiin sellaiset hankkeet, jotka olivat olleet kesken yli viisi vuotta hakkuun aloittamisesta. Perusjoukon muodostivat rekisterissä keskeneräisinä tai aloittamattomina yli viisi vuotta olleet uudistamissuunnitelmat, joita oli yhteensä 2 089 kpl. Lähes kaikki (2 022 kpl) perusjoukon suunnitelmat oli laadittu vuosijaksolla 1981–1991. Perusjoukosta poimittiin 10 %:n otos.

Tutkimuksen päätulos oli se, että yli viisi vuotta hakkuun aloittamisesta kokonaan tai osittain kesken olleita eli viivästyneitä uudistamishankkeita oli 24 kpl (12,1 %) otokseen sattuneista 199 hankkeesta. Otoksen perusteella estimoituna Lapin metsäkeskuksen alueen yksityismetsissä oli yhteensä 253 viivästynyttä metsänuudistamishanketta. Hankkeiden lukumäärä on noin 0,6 % Lapissa vuosijaksolla 1981–1991 laadittujen metsänuudistamissuunnitelmien lukumäärästä.

Viivästyneissä 24 hankkeessa oli tekemättömiä uudistamistöitä yhteensä 123 ha:n alalla. Olettaen viivästyneiden hankkeiden perusjoukon suuruudeksi 253 hanketta saadaan karkea arvio, että viivästyneitä töitä olisi ollut Lapin yksityismetsissä noin 1 300 ha:n alalla. Pinta-ala on 0,6 % vuosijakson 1981–1991 uudistushakkuiden kokonaispinta-alasta. Viivästyneissä hankkeissa uudistusalan raivausta oli tekemättä kaikkiaan 84 ha, muokkausta 88 ha ja viljelyä 102 ha.

Kolmasosalla rekisteristä poimittujen hankkeiden kokonaispinta-alasta työt oli tehty loppuun, mutta hankkeita ei ollut ilmoitettu toteutetuiksi. Neljäsosalla hankkeiden pinta-alasta hakkuu oli aloittamatta.

Suurin yksittäinen syy uudistamistöiden viivästymiseen oli epävarmuus Vuotoksen tekojärven rakentamisesta. Toiseksi yleisin syy oli se, että polttopuiden keruu oli vielä kesken uudistamisalalla.

  • Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metsakeskus.fi (sähköposti)
  • Perälä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6853, Tiedonanto
Jyrki Hytönen. Tuhkapellettien hajoaminen maastossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3 artikkeli 6853. https://doi.org/10.14214/ma.6853
Original keywords: pelletit; tuhka; ravinteiden vapautuminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin puutuhkasta sekä puutuhkan ja erilaisten jäteaineiden seoksesta telamatriisipuristimella valmistettujen pellettien hajoamista maastossa neljäntoista kuukauden seurantajakson aikana. Pelletit sijoitettiin verkkopusseissa maan pintaan suolle ja kangasmaalle. Tuhkasta ja tuhkasta sekä biolietteestä koostuneiden pellettien ravinnepitoisuudet analysoitiin seurantajakson alussa ja lopussa.

Pellettien massan aleneminen oli suurinta ensimmäisen kuukauden aikana. Tämän jälkeen muutokset olivat hitaampia. Kun pelletit koostuivat tuhkasta, niiden massa aleni neljäntoista kuukauden aikana kankaalla ja suolla 5–7 %. Suuri orgaanisen aineen määrä (lanta tai liete) nopeutti pellettien hajoamista. Erityisen nopeasti hajosivat pelletit, joissa oli kananlantaa. Niiden massa aleni verkkopusseissa seurantajakson aikana 57–59 %.

Pellettien kaliumpitoisuus aleni seurantajakson aikana alle neljäsosaan alkuperäisestä. Pellettien fosfori- ja kalsiumpitoisuudet nousivat hieman. Näidenkin ravinteiden kokonaismäärä pelleteissä laski, kun huomioidaan pellettien massan aleneminen kokeen aikana.

  • Hytönen, Sähköposti: jyrki.hytonen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6122, Tiedonanto
Katri Paukkonen, Jari Luostarinen, Jukka Asp, Antti Asikainen. Koivusahatavaran muodon- ja värinmuutokset kuivauksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli 6122. https://doi.org/10.14214/ma.6122
Original keywords: koivu; sahatavara; kuivaus; värinmuutos; muodonmuutos
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin erilaisten kuivauskaavojen vaikutusta koivusahatavaran muodonmuutoksiin sekä kuivausolojen vaikutusta puuaineen väriin. Koepuut kaadettiin kahdelta eri kasvupaikalta. Tutkitut laudat sahattiin eri osista runkoa käyttäen sekä tukin pinnan että ytimen suuntaista sahaustapaa. Kaksi lautaerää kuivattiin sääkaapissa eri kuivauskaavoilla, yksi erä sisällä normaaleissa huoneoloissa. Lisäksi yksi erä kuivattiin kamarissa. Laudoista mitattiin muodonmuutokset kuivauksen aikana, heti kuivauksen päätyttyä sekä työstökokeiden jälkeen. Kuivauksen jälkeen höylätyistä laudoista mitattiin heijastusspektrit spektrofotometrillä ja niistä laskettiin värikoordinaatit.

Tukin pinnan suuntaisesti sahatut laudat vääntyivät vähemmän kuin ytimen suuntaisesti sahatut laudat. Eri tavoin kuivattujen lautojen muodonmuutokset ja väri erosivat selvästi toisistaan. Huoneoloissa kuivatut laudat säilyivät väriltään hyvin vaaleina, kun taas sääkaapissa kuivatut laudat tummuivat. Tummuneet laudat sisälsivätkin selvästi vähemmän proanthosyanidiineja kuin vaaleina säilyneet laudat. Etenkin laudat, joiden lape oli säteen suuntainen, kieroutuivat ja vääntyivät voimakkaasti, mutta hajonta oli suuri sekä eri kuivauksien välillä että yksittäisissä kuivauksissa. Huoneoloissa kuivatut laudat säilyttivät parhaiten alkuperäisen muotonsa, mutta ne kutistuivat eniten. Havupuusahatavaraa varten standardoidut muotovikojen mittausmenetelmät osoittautuivat huonosti sopiviksi koivulle.

  • Paukkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Luostarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Asp, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Asikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6121, Tiedonanto
Timo Saksa, Mikko Jokinen, Juhani Korhonen. Miksi metsänuudistamistoimet poikkeavat suunnitelmasta – haastattelututkimus Pohjois-Savossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli 6121. https://doi.org/10.14214/ma.6121
Original keywords: metsänviljely; yksityismetsänomistajat; kulttuurinen malli; uudistuskäyttäytyminen; kvalitatiivinen analyysi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat pohjoissavolaiset metsänomistajat, joiden metsissä oli vuonna 1988, 1991 tai 1992 laaditun uudistamissuunnitelman mukainen metsänviljely tekemättä vuonna 1996. Tutkimuksessa haastateltiin 87 metsänomistajaa. Ennen haastattelua kyseisen uudistamishankkeen uudistumistulos oli tarkastettu maastomittauksin.

Metsänviljelysuunnitelmasta poikkeaminen ja metsänuudistamistöiden viivästyminen oli keskimääräistä yleisempää maataloutta, erityisesti karjataloutta harjoittavilla tiloilla. Valtaosa metsänomistajista oli luopunut metsänviljelystä jo uudistamissuunnitelmaa laadittaessa, vaikka uudistamishankkeesta tehtiinkin metsänviljelyhanke. Luontaiseen uudistamiseen päätyminen osoittautui tietoiseksi valinnaksi; vain 15 prosentissa tapauksista voitaneen puhua varsinaisesta uudistamistoimien laiminlyönnistä.

Metsänuudistamisen viivästymisen keskeisimmiksi syiksi Suomessa metsänomistajat katsoivat taloudelliset tekijät ja välinpitämättömyyden. Omalla, tutkimuskohteena olleella uudistamisalalla haastatellut perustelivat luontaisen uudistamisen käyttämistä sen paremmuudella metsänviljelyyn verrattuna. Luontaisen uudistamisen etuina pidettiin alhaisempia uudistamiskustannuksia, vähäisempää työmäärää, parempaa uudistamistulosta ja miellyttävämpää maisemaa.

  • Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi (sähköposti)
  • Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5999, Tiedonanto
Veli-Pekka Järveläinen, Heimo Karppinen, Pekka Ripatti. Yksityismetsien puunmyyntitulot omistajaryhmittäin ja alueittain. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 4 artikkeli 5999. https://doi.org/10.14214/ma.5999
Original keywords: yksityismetsät; puunmyyntitulot; maaseudun elinvoimaisuus; metsänomistusrakenne
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsien puunmyyntitulojen jakautumista omistajaryhmittäin ja alueittain sekä arvioidaan odotettavissa olevia omistajaryhmittäisiä muutoksia tulojen jakautumisessa. Tutkimus perustuu vuonna 1990 kerättyyn valtakunnalliseen postikyselyaineistoon ja tilastolähteisiin. Metsänomistajien vuotuiset bruttopuunmyyntitulot olivat 1980-luvun jälkipuolella koko maassa noin 6 miljardia markkaa (vuoden 1996 hinnoin). Metsähehtaarilta tuloja kertyi keskimäärin 490 markkaa vuodessa.

Tilalla asuvat metsänomistajat saivat noin 60 prosenttia puunmyyntituloista ja muualla tilan sijaintikunnassa asuvat lisäksi vajaan viidesosan. Kaksi kolmasosaa tuloista kertyi Itä- ja Etelä-Suomesta, vaikka ne edustavat alle puolta yksityismetsien alasta. Pohjois-Suomen osuus puunmyyntituloista oli vain runsas kymmenesosa, vaikka alueella on lähes kolmasosa yksityismetsien alasta. Maatalousyrittäjät saivat lähes puolet koko maan puunmyyntituloista, ja heidän osuutensa tuloista oli metsäalaosuutta suurempi muualla kuin Itä-Suomessa.

Yksityismetsänomistuksen rakenteen muuttuessa ennusteiden mukaisesti vuonna 2020 tilalla asuvien metsänomistajien puunmyyntitulo-osuus pienenee noin 60 prosentista 55 prosenttiin eli yli puolet tuloista jäisi edelleen maaseudulle. Sen sijaan maanviljelijöiden (maatalousyrittäjät ja eläkkeellä olevat maanviljelijät) tulo-osuus pienenee selvemmin. Mikäli tulot pysyisivät 1980-luvun jälkipuoliskon tasolla, tilalla asuvien metsänomistajien bruttopuunmyyntitulot olisivat 3,3 miljardia markkaa vuonna 2020 ja tilan ulkopuolella asuvien vastaavasti 2,7 miljardia markkaa. Maanviljelijät saisivat puunmyyntituloja 2,6 miljardia markkaa.

  • Järveläinen, Sähköposti: veli-pekka.jarvelainen@helsinki.fi (sähköposti)
  • Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6715, Tiedonanto
Mikko Hyppönen. Koneellisen männynkylvön onnistuminen Länsi-Lapissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 1 artikkeli 6715. https://doi.org/10.14214/ma.6715
Original keywords: metsänviljely; mänty; kylvö; metsän uudistaminen; koneellinen kylvö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa selvitettiin koneellisen, maanmuokkauksen yhteydessä tehtävän männynkylvön onnistumista Lapin länsiosien yksityismetsien metsänviljelyssä. Tarkoitusta varten inventoitiin linjoittaisella ympyräkoeala-arvioinnilla 32 kahdesta viiteen kasvukautta vanhaa uudistusalaa Kittilän ja Tervolan kuntien sekä Rovaniemen maalaiskunnan alueella.

Muokkausjäljessä oli keskimäärin 2 700 männyntainta hehtaaria kohti. Muokkausjäljen ulkopuolella kasvavat männyntaimet ja kaikki muiden puulajien taimet mukaan luettuna taimia oli keskimäärin 5 800 kpl/ha. Taimimäärä vaihteli kuitenkin paljon eri uudistusalojen välillä. Vähimmillään kokonaistaimimäärä oli 900 kpl/ha ja enimmillään 28 600 kpl/ha. Taimien määrä riippui tilastollisesti merkitsevästi maalajista ja humuksen paksuudesta. Maalajin ollessa karkeaa hietaa tai karkeaa hietamoreenia kylvötulokset olivat paremmat kuin sitä hienommilla ja sitä karkeammilla mailla. Ohutkunttaisilla mailla kylvö onnistui paremmin kuin paksukunttaisilla.

Valtaosa uudistusaloista (80 %) oli taimettunut hyvin tai tyydyttävästi, kun taimimäärää ja aukkoisuutta määritettäessä otettiin huomioon vähintään 80 cm:n etäisyydellä toisistaan sijaitsevat, pituutensa puolesta muuhun taimikkoon sopeutuvat, kehityskelpoiset kaikkien puulajien taimet. Täydennysviljelyn tarpeessa oli viidesosa taimikoista. Yksikään tutkituista kylvöaloista ei ollut onnistunut niin huonosti, että se pitäisi viljellä uudelleen.

  • Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6236, Tiedonanto
Pasi Kiviluoma, Jori Uusitalo. Männyn kuivaoksa- ja latvusrajan silmävaraisen arvioinnin tarkkuus|505-512. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 4 artikkeli 6236. https://doi.org/10.14214/ma.6236
Original keywords: mänty; kuivaoksaraja; latvusraja; metsän mittaus; puun laatu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin männyn kuivaoksa- ja latvusrajan silmävaraisen arvioinnin tarkkuutta. Tutkimusaineisto koostui kahdesta erillisestä mittauskokeesta. Arvioinnin suoritti kokeessa 1 seitsemän ja kokeessa 2 kymmenen henkilöä. Koehenkilöinä toimivat kummassakin kokeessa Aureskoski Oy:n metsäosaston toimihenkilöt. Arvioitavia puita oli yhteensä 63. Koejärjestelyistä johtuen tutkimuksessa voitiin tarkastella erikseen silmävaraisen arvioinnin tarkkuutta yleisesti, arvioijakohtaista vaihtelua sekä koulutuksen vaikutusta mittaustarkkuuteen.

Sekä kuivaoksarajan että latvusrajan arvioinnissa esiintyi selvä systemaattinen yliarvio. Kuivaoksarajan arvioinnin systemaattinen virhe oli kokeessa 1 1,05 m ja kokeessa 2 0,50 m kun vastaavat latvusrajan arvioinnin systemaattiset virheet olivat 0,60 m ja 0,41 m. Mittaajakohtainen vaihtelu oli varsin suuri, etenkin kuivaoksarajan kohdalla. Kuivaoksarajan systemaattisen virheen suuruus vaihteli arvioittain kokeessa 1 välillä 0,5...1,8 m ja kokeessa 2 välillä –0,1...+1,0 m. Koetta 2 edeltänyt lyhyt koulutus vähensi merkittävästi etenkin kuivaoksarajan arvioinnin systemaattisen virheen suuruutta.

  • Kiviluoma, Sähköposti: jori.uusitalo@helsinki.fi (sähköposti)
  • Uusitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6520, Tiedonanto
Ville Hallikainen, Mikko Hyppönen, Antti Vaittinen. Metsänuudistamistöiden viivästyminen Rovaniemen metsänhoitoyhdistyksen alueella|253-260. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli 6520. https://doi.org/10.14214/ma.6520
Original keywords: metsänuudistaminen; metsänomistaja; uudistamishanke; metsälait; uudistamisvelvollisuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitetään onko Rovaniemen metsänhoitoyhdistyksen alueella ns. uudistamisrästejä eli aloitettuja, keskeneräisiä, selvästi viivästyneitä metsänuudistamistöitä. Samalla selvitetään viivästyneiden töiden laatua ja viivästymisen syitä sekä kartoitetaan metsälautakunnan hankerekisterin ajantasaisuutta. Lisäksi kysytään kaikkien otokseen tulleiden metsänomistajien mielipiteitä metsän merkityksestä, käytännön metsäorganisaatioiden toimivuudesta ja neuvonnan tarpeesta. Perusjoukkona olivat metsänomistajat, joilla oli Lapin metsälautakunnan rekisterissä yli viisi vuotta vanha, aloittamaton tai keskeneräinen metsänuudistamishanke. Tästä perusjoukosta poimittiin 50 metsänomistajan satunnaisotos, joista 49 tavoitettua haastateltiin pääasiassa puhelimitse.

Metsänomistajista kolmasosalla oli ns. rästihankkeiden joukossa ainakin yksi hakkaamaton hanke. Joillakin (14 %) oli kokonaan loppuun toteutettu, mutta rekisterissä silti keskeneräisenä oleva hanke. Metsälautakunnan hankerekisteri ei siten ollut täysin ajantasalla. Vain kahdella kolmasosalla metsänomistajista oli todellisia rästitöitä eli aloitettuja, mutta viivästyneitä metsänuudistamistöitä. Yleisin viivästynyt työ oli uudistusalan raivaus. Kyselyssä mukana olleilla metsänomistajilla oli yksi tai useampia uudistamishankkeita. Keskeneräisiä ja viivästyneitä töitä oli kolmessa hankkeessa neljästä. Se vastaa 2,7 % kaikista metsänhoitoyhdistyksen alueella 1980-luvulla laadituista uudistamissuunnitelmista. Töiden viivästyminen johtui yleensä olosuhteista tai metsänomistajasta itsestään riippuvista syistä.

Suurimmalle osalle metsänomistajia metsä merkitsi muutakin kuin hakkuutuloja. Metsänomistajat olivat melko tyytyväisiä nykyiseen käytäntöön metsänuudistamishankkeiden käsittelyssä, yksityismetsälain valvonnassa, metsänparannusrahoituksessa ja neuvonnassa.

  • Hallikainen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi (sähköposti)
  • Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Vaittinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6154, Tiedonanto
Sari Iivonen, Arja Lilja, Leo Tervo. Juurilahoa aiheuttavan yksitumaisen Rhizoctonia-sienen torjunta kuumavesikäsittelyllä|51-55. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 1 artikkeli 6154. https://doi.org/10.14214/ma.6154
Original keywords: yksitumainen Rhizoctonia sp.; juurilaho; kuumavesikäsittely
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Työssä tutkittiin juurilahoa aiheuttavan yksitumaisen Rhizoctonia sp. -sienen torjuntaa kuumavesikäsittelyllä. Tavoitteena oli selvittää, mikä lämpötila ja upotusaika on riittävä sienen rihmaston ja kestoasteiden eli rihmastopahkojen tuhoamiseksi. Sienen rihmasto tuhoutui jo 75 °C:n lämpötilassa, ja rihmastopahkoille 80 °C:n lämpötila oli riittävän korkea. Upotusaika ei ollut merkitsevä näissä lämpötiloissa. Sen sijaan alemmissa lämpötiloissa ajalla oli vaikutusta sienen kasvuunlähtöön ja kasvunopeuteen, mutta pisinkään käsittely ei tuhonnut rihmastoa täysin 60 °C:ssa tai rihmastopahkoja 75 °C:ssa. Alle 80 °C:n lämpötiloja voidaan pitää riittämättöminä, kun tavoitteena on taudinaiheuttajan torjunta.

  • Iivonen, Sähköposti: sari.iivonen@metla.fi (sähköposti)
  • Lilja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tervo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tiedonanto

Alueellisten metsäohjelmien kehittäminen

artikkeli 6762, Tiedonanto|Alueellisten metsäohjelmien kehittäminen
Marjo Laitala, Ninni Saarinen, Heli Saarikoski, Jukka Tikkanen. (2009). Sidosryhmien näkemyksiä alueellisesta metsäohjelmatyöstä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 3 artikkeli 6762. https://doi.org/10.14214/ma.6762
Original keywords: hyväksyttävyys; vaikuttavuus; alueellinen metsäohjelma; alueellinen metsäneuvosto; osallistuminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Yksi suomalaisen metsäpolitiikan keskeisistä tavoitteista on metsäalan yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden lisääminen. Tästä lähtökohdasta kaikille alueellisten metsäneuvostojen jäsenille lähetettiin kysely, jonka tavoitteena oli selvittää, miten eri sidosryhmät ovat kokeneet osallistumisen alueellisen metsäohjelman (AMO) laadintaan. Tutkimuksen avulla haluttiin löytää osallistumisen onnistumisia ja ongelmia, selvittää tasapuolisuuden toteutumista metsäneuvostoissa, niiden jäsenten käsityksiä ohjelmatyön vaikuttavuudesta ja heidän sitoutumistaan ohjelman tavoitteisiin.

Metsäneuvostojen jäsenten mielestä alueellisen metsäohjelman rooli metsien käsittelyä ja metsäsektoria linjaavana ohjelmana on merkittävä. Sen sijaan oman toiminnan vaikuttavuus on jäänyt epäselväksi monelle neuvoston jäsenelle. Ympäristöjärjestöjen edustajien arviot ryhmänsä osallistumisen vaikutuksista poikkesivat kyselyssä suuresti muiden sidosryhmien edustajien kannoista. Ympäristöjärjestöjen edustajien arviot niin ohjelmaprosessista kuin mahdollisuuksistaan vaikuttaa metsäohjelman sisältöön olivat huomattavan kriittisiä. Kaiken kaikkiaan metsäneuvostoa pidettiin kuitenkin hyödyllisenä foorumina, jossa syntyy uutta yhteistyötä, ja joka vahvistaa sidosryhmien välistä verkostoitumista. Metsäohjelmatyöhön osallistuneet ovat suurelta osin sitoutuneita ohjelman tavoitteiden toteuttamiseen.

  • Laitala, Sähköposti: ninni.saarinen@helsinki.fi (sähköposti)
  • Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Saarikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6761, Tiedonanto|Alueellisten metsäohjelmien kehittäminen
Ninni Saarinen, Annika Kangas, Jukka Tikkanen, Leena A. Leskinen, Teppo Hujala, Heli Saarikoski. (2009). Osallistujien näkökulmat alueellisiin metsäohjelmaprosesseihin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 3 artikkeli 6761. https://doi.org/10.14214/ma.6761
Original keywords: metsäpolitiikka; osallistaminen; hyväksyttävyys; Q-menetelmä; alueelliset metsäohjelmat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Alueelliset metsäohjelmat ovat kullekin metsäkeskusalueelle laadittavia strategia ohjelmia, joiden tarkoitus on kehittää metsien hoitoa ja käyttöä maakunnassa. Nykyään eri intressiryhmistä koostuvalla alueellisella metsäneuvostolla on merkittävä rooli ohjelmien laadinnassa ja seurannassa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäneuvoston jäsenten mielipiteitä hyvästä osallistamisprosessista. Aineisto kerättiin ja analysoitiin Q-menetelmällä, jonka tavoitteena on löytää tutkittavasta aiheesta erilaisia näkökulmia. Vastaajat olivat kolmen alueellisen metsä neuvoston (Keski-Suomi, Lounais-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa) jäseniä. Yhteensä 50 vastaukseen pohjautuneen monimuuttuja-analyysin avulla vastaajat jaettiin neljään ryhmään: käytännöllisiin konsensuksen hakijoihin, uudistajiin, asiantuntemussuuntautuneisiin sekä osallistumisskeptisiin. Kaikki ryhmät pitivät intressiryhmien yhteistyön parantamista ja eri tahojen asiantuntemuksen tuomista prosessiin tärkeinä asioina, mutta päätösvallan tasapuolinen jako ja ohjelmassa käsiteltävät teemat jakoivat ryhmien mielipiteitä. Seuraavia ohjelmia tarkistettaessa kannattaa keskittyä kaikkien tärkeänä pitämiin asioihin. Prosessiin liittyvät erimielisyydet taas kannattaa nostaa keskusteluun ohjelmatyötä käynnistettäessä ja sopia kutakin prosessia varten mahdollisimman selkeät yhteistyön pelisäännöt.

  • Saarinen, Sähköposti: annika.kangas@helsinki.fi (sähköposti)
  • Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Saarikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsävarat

artikkeli 6943, Metsävarat
Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Jari Miina, Timo Saksa, Heli Viiri. (2011). Metsänuudistamisen tila Suomessa VMI10:n aineistojen perusteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 4 artikkeli 6943. https://doi.org/10.14214/ma.6943
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; taimikonhoito; metsänuudistaminen; taimituhot; taimikoiden laatu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Julkaisussa tarkastellaan metsänuudistamisen tilaa Suomessa valtakunnan metsien 10. inventoinnin (VMI10) vuosien 2004–2008 mittausaineistoihin perustuen. Tulosten mukaan metsänuudistamisessa ollaan siirtymässä hyvästä metsänhoidosta tyydyttävään metsänhoitoon, koska laadultaan hyvien taimikoiden osuus on pienentynyt VMI9:n 39 %:sta 30 %:iin ja vastaavasti tyydyttävien ja välttävien osuus on kasvanut 56 %:sta 65 %:iin. Vajaatuottoisten taimikoiden osuus (5 %) ei ole muuttunut. Avohakkuualat viljellään melko tunnollisesti, mutta uudistamisen ripeydessä on parannettavaa. Koko maassa 3-vuotiaista avohakkuualoista on viljelemättä 25 % ja 5-vuotiaista 12 %. Etelä-Suomessa huomattava osa (9 %) alle 10-vuotiaista kuusen istutustaimikoista on perustettu ilman maanmuokkausta, vaikka muokatuilla, erityisesti mätästetyillä, uudistusaloilla kuusen istutustulos on selvästi parempi. Luontaisesti syntyneissä taimikoissa epätasaisuus tai harvuus on useammassa kuin joka toisessa taimikossa syynä alentuneeseen laatuun. Viljelytaimikoissa yleisin laadun alennuksen syy on tuhot (26 % viljelytaimikoista). Yleisin taimikkotuho on hirvituhot, joita on 741 000 hehtaarilla, mikä on 19 % koko maan taimikoista. Männyn taimikoissa hirvituhoja esiintyy 557 000 hehtaarilla (24 % männyn taimikoista), joista vakavia tai täydellisiä hirvituhoja on 61 000 ha (3 % männyn taimikoista). Hoitamattomuus on laadun alennuksen syynä 420 000 hehtaarilla eli 11 %:lla koko maan taimikoista. Koko maassa myöhässä olevaa taimikonhoitotarvetta on pienissä taimikoissa 55 000 ha, varttuneissa taimikoissa 250 000 ha ja nuorissa kasvatusmetsissä 388 000 ha. Inventointia edeltäneellä 10-vuotiskaudella taimikonhoitoa on tehty keskimäärin 164 000 ha vuodessa. Seuraavan 10-vuotiskauden aikana hoitotarve on yli 200 000 ha vuodessa, mikä edellyttää taimikonhoidon tuntuvaa lisäämistä nykyisestään.

  • Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi (sähköposti)
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Miina, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Viiri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5834, Metsävarat
Antti Ihalainen, Helena Mäkelä. (2009). Kuolleen puuston määrä Etelä- ja Pohjois-Suomessa 2004–2007. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 1 artikkeli 5834. https://doi.org/10.14214/ma.5834
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; kuolleen puuston määrä; lahopuusto
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Lahopuusto on merkittävä rakennepiirre metsäluonnon monimuotoisuudelle. Valtakunnan metsien inventointiin (VMI) mittaukset kuolleen puuston määrästä ja laadusta liitettiin vuonna 1996 yhdeksännen inventointikierroksen (VMI9) alkaessa. VMI10:ssä (2004–08) mittauksia jatkettiin vastaavalla menetelmällä tavoitteena seurata lahopuustossa tapahtuvia muutoksia. Tässä julkaisussa esitetään VMI10:n vuosien 2004–07 mittauksiin perustuvat lahopuutulokset Etelä- ja Pohjois-Suomen alueille ja verrataan niitä edellisen inventoinnin tuloksiin.

Metsä- ja kitumaalla yli 10 cm järeää kuollutta runkopuuta on koko maassa keskimäärin 5,4 m3/ha ja yhteensä 123 miljoonaa m3. Pohjois-Suomessa lahopuuta on keskimäärin enemmän (7,6 m3/ha) kuin Etelä-Suomessa (3,2 m3/ha). Suurin osa kuolleesta puustosta, noin 70 %, on maassa olevaa, eriasteisesti lahonnutta puuta. Etelä-Suomessa lehtipuuston osuus kuolleesta puustosta on 22 % ja Pohjois-Suomessa 12 %. VMI9:n tuloksiin verrattuna sekä kuolleen pysty- että maapuuston määrä on Etelä-Suomessa lisääntynyt. Myös Pohjois-Suomessa kuolleen pystypuuston määrä on lisääntynyt, mutta maapuustoa on löytynyt vähemmän kuin edellisessä inventoinnissa.

Puuntuotannossa olevissa metsissä lahopuustoa on selvästi vähemmän (metsä- ja kitumaalla keskimäärin 4,7 m3/ha) kuin suojelluissa metsissä (12,7 m3/ha). Lahopuuston määrä vaihtelee kasvupaikoittain ja puuston kehitysvaiheittain. Kitumaalla etenkin kuollutta maapuuta on huomattavasti vähemmän kuin metsämaalla. Myös soilla kuolleen puuston määrä on pienempi kuin kankailla, etenkin Pohjois-Suomessa. Puuntuotannon metsämaalla kuollutta puuta on eniten uudistuskypsissä metsissä (11,9 m3/ha). Myös uudistusaloilla on enemmän lahopuuta kuin taimikoissa ja kasvatusmetsissä.

  • Ihalainen, Sähköposti: helena.makela@metla.fi (sähköposti)
  • Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5735, Metsävarat
Hannu Yli-Kojola, Seppo Nevalainen. Metsätuhojen esiintyminen Suomessa 1986–94. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli 5735. https://doi.org/10.14214/ma.5735
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsätuhot; metsien terveydentila
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa esitetään tulokset metsätuhojen esiintymisestä metsikkö- ja puutasolla koko maassa valtakunnan metsien 8. inventoinnin aineiston mukaan. Kahdeksas inventointi tehtiin metsälautakunnittain vuosina 1986–1994.

Metsämaan pinta-alasta koko maassa 39,8 %:lla todettiin esiintyvän eriasteisia tuhoja, joista 45,9 % oli lieviä, 42,8 % todettavia, 10,5 % vakavia ja 0,9 % täydellisiä tuhoja. Täydellisiä tuhoja oli yhteensä 72 000 hehtaarilla. Etelä-Suomessa tuhoja esiintyi 30,1 %:lla ja Pohjois-Suomessa 52,8 %:lla metsämaan pinta-alasta. Tuhojen aste oli Pohjois-Suomen metsissä keskimäärin selvästi vakavampi kuin Etelä-Suomessa.

Puuston kokonaistilavuudesta koko maassa 32,8 %:lla todettiin esiintyvän eriasteisia tuhoja, joista 35,2 % oli lieviä, 56,5 % vaurioita jättäviä, 3,2 % tappavia tuhoja ja 5,1 % kuollutta puustoa. Etelä-Suomessa puuston kokonaistilavuudesta tuhonalaista puustoa oli 25,8 % ja Pohjois-Suomessa 49,1 %. Pohjois-Suomessa yksittäisten puiden tuhojen aste oli keskimäärin selvästi vakavampi kuin Etelä-Suomessa. Kuolevan ja käyttökelpoisen kuolleen puuston tilavuus oli koko maan metsissä yhteensä 2,7 % puuston kokonaistilavuudesta.

Kuusivaltaisissa metsissä tuhoja esiintyi koko maassa suhteellisesti vähemmän kuin mänty- ja lehtipuuvaltaisissa metsissä. Kuitenkin Pohjois-Suomessa tuhoja esiintyi kuusivaltaisissa metsissä suhteellisesti eniten ja tuhot olivat vakavimpia.

Metsätuhoja esiintyi eniten taimikkovaiheessa ja vanhoissa metsissä. Pinta-aloina tarkasteltuna koko maassa yleisimpiä tuhojen aiheuttajia olivat erilaiset sienitaudit kuten versosurma, lahottajasienet, tervasroso ja muut sienitaudit sekä hirvet ja muut selkärankaiset. Muita merkittäviä tuhonaiheuttajia olivat mm. tuuli ja lumi.

Metsiköiden harsuuntumista esiintyi Etelä-Suomessa 13,3 %:lla ja Pohjois-Suomessa 22,3 %:lla metsämaan alasta. Yksittäisten havupuiden harsuuntuminen oli pääosin lievää.

  • Yli-Kojola, Sähköposti: seppo.nevalainen@metla.fi (sähköposti)
  • Nevalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6081, Metsävarat
Hannu Yli-Kojola. Tuulituhojen esiintyminen Suomen metsissä 1986–94. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 1 artikkeli 6081. https://doi.org/10.14214/ma.6081
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsikkötuho; puutuho; tuulituho
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimus sisältää tulokset ja tarkastelut tuulituhojen esiintymisistä metsikkö- ja puutasolla koko maassa valtakunnan metsien 8. inventoinnin aineiston mukaan. Kahdeksas inventointi tehtiin metsälautakunnittain vuosina 1986–1994. Tuulen aiheuttamia tuhoja esiintyi vuosina 1986–94 metsämaalla koko maassa 456 000 hehtaarilla. Tuulituhojen osuus oli 2,3% metsämaan alasta ja 5,7% kaikkien tuhojen alasta. Tuulen kaatamaa tai vaurioittamaa puustoa oli koko maassa noin 10 milj.m3, mikä on 0,5% puuston kokonaistilavuudesta ja 1,6% tuhopuuston tilavuudesta. Tuulen kaatamasta tai vaurioittamasta puustosta sijaitsi tuulituhometsiköissä vain 25% (2,7 milj.m3), muiden tuhojen metsiköissä 40% ja 35% metsiköissä, joissa ei ollut merkitty tuhoa.

Tuulituhoista kaksi kolmasosaa oli tapahtunut mäntyvaltaisissa ja kolmasosa kuusivaltaisissa metsissä. Etelä-Suomessa tuulituhot keskittyivät keski-ikäisiin metsiin. Pohjois-Suomessa huomattava osa tuulituhoista oli tapahtunut vanhoissa metsissä. Etelä-Suomen metsissä havaituista tuulituhoista pääosa oli syntynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Pohjois-Suomessa sen sijaan tuulituhot olivat useimmiten yli 5 vuotta sitten syntyneitä, varsinkin kuusivaltaisissa metsissä. Koko maan tuulituhoista lähes puolet oli lieviä ja loput metsikön laatuluokkaa alentavia tuhoja. Täydellisiä tuhoja oli 10 000 hehtaarilla ja muita vakavia tuhoja 47 000 hehtaarilla. Vakavia ja täydellisiä tuhoja oli yhteensä 12,3% tuulituhojen alasta. Tuulen vaurioittamaa kuollutta puustoa oli metsissä noin 6 milj. m3. Tästä kaatuneina ja katkenneina oli 5,6 milj.m3 ja pystykuolleena 0,4 milj.m3. Lisäksi arvioitiin vielä kuolemassa olevan puuston määräksi noin 0,7 milj.m3. Tuulen vaurioittamasta puustosta (10 milj.m3), siis kaksi kolmasosaa oli kuollutta tai kuolevaa ja loput pääosin vaurioitunutta.

Kaikista tuulituhoista noin 60% ja mäntyvaltaisten metsien tuulituhoista 70% oli tapahtunut Pohjois-Suomessa, missä tuulituhojen suhteellinen osuus metsämaan alasta oli kaksi kertaa ja puuston tilavuudesta neljä kertaa niin suuri kuin Etelä-Suomessa.

  • Yli-Kojola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
artikkeli 6114, Metsävarat
Erkki Tomppo, Johanna Joensuu. Hirvieläinten aiheuttamat metsätuhot Etelä-Suomessa Valtakunnan metsien 8. ja 9. inventoinnin mukaan. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli 6114. https://doi.org/10.14214/ma.6114
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; hirvieläintuhot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin hirvieläinten taimikoissa ja nuorissa kasvatusmetsissä aiheuttamien tuhojen laajuutta ja vakavuusastetta sekä niiden alueellista ja ajallista vaihtelua VMI8:n (1986–1992) ja VMI9:n (1996–2000) aineistojen perusteella Etelä-Suomessa. Metsämaan taimikoissa hirvieläin-tuhojen ala oli kasvanut 159 000 ha:sta 299 000 ha:iin (7,3 %:sta 12 %:iin taimikoiden alasta) ja laatua alentaneiden tuhojen ala 76 000 ha:sta 152 000 ha:iin (3,5 %:sta 6,3 %:iin taimikoiden alasta). Nuorissa kasvatusmetsissä hirvieläintuhojen pinta-ala oli pienentynyt 83 000 ha:sta 61 000 ha:iin (2,3 %:sta 1,6 %:iin kehitysluokan alasta) ja laatua alentaneiden tuhojen ala 40 000 ha:sta 37 000 ha:iin (1,1 %:sta 1,0 %:iin kehitysluokan alasta). Vaurioituneitten puiden osuutta varttuneiden taimikoiden tuhometsiköissä arvioitiin koepuuaineiston perusteella. Varttuneista taimikoista 128 000 ha:lla tuho oli alentanut metsikön tuottoa; tällä alalla männyistä 31 %:lla, rauduskoivuista 71 %:lla ja haavoista 98 %:lla arvioitiin tukkipuun saannon alenevan tulevaisuudessa hirvituhojen vuoksi.

Hirvieläintuhojen osuus taimikoiden pinta-alasta oli inventointien välillä kasvanut tilastollisesti merkitsevästi kaikkien metsäkeskusten alueella Rannikon metsäkeskuksen Pohjanmaan aluetta sekä Lounais-Suomen, Kaakkois-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksia lukuun ottamatta. VMI8:ssa laajimmat hirvieläintuhot havaittiin Pirkanmaalla sekä Rannikon metsäkeskuksen Etelärannikon alueella. VMI9:n mukaan hirvieläintuhot olivat laajimpia Ahvenanmaalla, Rannikon metsäkeskuksen Etelärannikon alueella sekä Pirkanmaalla ja Pohjois-Savossa. Tuhojen yleisyys vaihtelee kuitenkin voimakkaasti metsäkeskusten alueiden sisällä.

  • Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi (sähköposti)
  • Joensuu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6803, Metsävarat
Antti Ihalainen, Arto Ahola. Pyry- ja Janika-myrskyjen aiheuttamat puuston tuhot. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3 artikkeli 6803. https://doi.org/10.14214/ma.6803
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; myrskytuhot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Vuoden 2001 marraskuun myrskyjen, Pyryn ja Janikan, aiheuttamat puustotuhot inventoitiin 1 849:llä VMI9:n pysyvällä koealalla. Joulukuussa 2001 tehty inventointi kattoi pahimmat tuhoalueet – Hämeen-Uudenmaan ja Pirkanmaan metsäkeskusten alueet kokonaan sekä osia niitä ympäröivistä metsäkeskuksista. Myrskytuhoja todettiin 1,2 miljoonalla hehtaarilla, mikä on 30 % inventoidun alueen metsäalasta. Tuhopuiden korjuuhakkuita, valtaosin yksittäisten tuhopuiden poimintaa, arvioitiin tarvittavan 460 000 hehtaarin alueella. Myrskyn vaurioittamaa puustoa oli 7,3 miljoonaa kuutiometriä (keskivirhe 15 %), mikä on 1,4 % alueen puuston tilavuudesta. Määrä on noin kaksinkertainen metsäkeskuksissa koottuihin pika-arvioihin verrattuna. Tuhopuustosta 62 prosenttia oli kuusta, 34 prosenttia mäntyä ja 4 prosenttia koivua. Läpimitaltaan yli 10-senttisiä tuhopuita oli 24 miljoonaa kappaletta. Tuhopuiden tukkiosuus ei ollut alentunut merkittävästi myrskytuhon välittömänä seurauksena.

Keväällä 2003 tehtiin tuhopuiden tilan seurantamittaus. Tuhopuustosta oli korjattu, valtaosin heti ensimmäisenä myrskyn jälkeisenä talvena, noin 70 %. Hakkuissa korjatut ei-tuhopuut mukaan lukien tuhojen korjaushakkuiden kokonaispoistuma on ollut noin 15 miljoonaa kuutiometriä. Metsään jääneestä puuaineksesta 62 % oli muuttunut tukkikelvottomaksi, mutta yli kolmannes oli vielä kokonaan ilman hyönteistuhoja. Metsään jääneen tuhopuuston alkuperäinen kantohinta-arvo 48 miljoonaa euroa oli jo alentunut 13 miljoonaa euroa ja voi alentua lisää saman verran, 22 miljoonaan euroon, jos kaikki puuaines pilaantuu tukkikelvottomaksi ennen korjuuta.

VMI9:n pysyvät koealat osoittautuivat toimivaksi kehikoksi nopeasti ja suhteellisen pienin resurssein tehtävään erikoisinventointiin. Kerätty aineisto tarjoaa jatkossa mahdollisuuden myrskytuhojen tässä vaiheessa tehtyä yksityiskohtaisempaan analysointiin.

  • Ihalainen, Sähköposti: antti.ihalainen@metla.fi (sähköposti)
  • Ahola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit