Artikkelit jotka sisältää sanan 'Ips typographus'

Tiedonanto

artikkeli 5810, Tiedonanto
Juha Siitonen, Antti Pouttu. (2014). Kirjanpainajatuhot Rörstrandin vanhojen metsien suojelualueella sekä ympäröivissä talousmetsissä Sipoossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 3 artikkeli 5810. https://doi.org/10.14214/ma.5810
Avainsanat: metsälaki; Ips typographus; kirjanpainaja; puuston kuolleisuus; seuraustuhot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida yhden esimerkkitapauksen avulla todennäköisyyttä sille, että suojelualueelta olisi levinnyt kirjanpainajan aiheuttamia tuhoja ympäröivään talousmetsään. Lisäksi tarkasteltiin tekijöitä, joiden perusteella leviämistodennäköisyyttä voidaan arvioida. Metsä­tuholaki sisältää säädöksiä maanomistajan korvausvelvollisuudesta tällaisissa tilanteissa. Rörstrandin suojelualueelle perustettiin systemaattinen ympyräkoealaverkko, jolta mitattiin neljän edellisen vuoden (2010–2013) aikana kuolleiden kuusten määrä, tuhonaiheuttajat ja kuolleisuuden ajoittuminen. Puuston kuolleisuuden ajoittumisen selvittämisessä pystyttiin lisäksi hyödyntämään alueelle aiemmin vuonna 2002 perustettua pysyvää 4 ha koealaa. Kirjanpainajatuhojen kehittymistä Rörstrandin alueella verrattiin 49 varttuneeseen kuusikkoon Uudenmaan alueella. Tulosten perusteella ei ole todennäköistä, että tuhot olisivat levinneet suojelualueelta naapurimetsään. Tuhot ovat alkaneet hellekesänä 2010 samaan aikaan monissa eri paikoissa Uudellamaalla vanhoissa kuusikoissa, ja tuhot ovat ajoittuneet samalla tavoin kuin Rörstrandin alueella. Rörstrandissa ei havaittu korkeaa kirjanpainajakantaa (runsaasti äskettäin pystyyn kuolleita kuusia) puustomittauksissa 2002 eikä 2008. Elävän puuston mittaukset 2009 ja 2013 osoittavat, että valtaosa kuusten kuolleisuudesta on sattunut välillä 2010–2013 eli samaan aikaan kuin ympäröivissä talousmetsissäkin alkaneet tuhot, ei ennen niitä. Tutkimuksessa kuvattuja menetelmiä voidaan käyttää kirjanpainajan tappamien kuusten kuolinajan määrittämisessä.

  • Siitonen, Sähköposti: juha.siitonen@metla.fi (sähköposti)
  • Pouttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Moilanen M., Hytönen J. et al. (2015) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2015 no. 3 artikkeli 6936 (poista) | Muokkaa kommenttia
Nieminen M., Ahti E. et al. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 3 artikkeli 5915 (poista) | Muokkaa kommenttia
Mielikäinen K., Valkonen S. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 2 artikkeli 5948 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ovaskainen V., Ripatti P. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 2 artikkeli 6961 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kukkonen M., Kotivuori E. et al. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10558 (poista) | Muokkaa kommenttia
Sikström U., Hökkä H. (2016) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2016 no. 2 artikkeli 5961 (poista) | Muokkaa kommenttia
Jutras S., Hökkä H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 3 artikkeli 6805 (poista) | Muokkaa kommenttia
Virkkala R., (2024) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2024 no. 0 artikkeli 24002 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hyppönen M., Hyvönen J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 1 artikkeli 5816 (poista) | Muokkaa kommenttia