Elämme keskellä globaalia ympäristön monikriisiä, jonka taustasyyksi on esitetty yhteiskuntamme rakenteellista kyvyttömyyttä käsitellä kestävyysongelmien juurisyitä. Ratkaisuksi on esitetty paradigmaattisia muutoksia ihmisten ajattelu- ja toimintatavoissa sekä yhteiskuntaa ohjaavissa rakenteissa, kuten luontokatoa merkittävästi aiheuttavissa liike-elämän toiminnoissa. Vastauksena edellä kuvattuihin haasteisiin maailmalla on yleistynyt kestävyysongelmien juurisyihin pureutuva ja systeemiseen ajatteluun nojautuva uudistavan kestävyyden toimintamalli (engl. regenerative sustainability/practice), joka määrittää toiminnan kestävyystavoitteet uudella tavalla. Uuden, vakiintumattoman toimintamallin käyttöön liittyy kuitenkin haasteita, sillä kuluttajien ja yritystoimijoiden voi olla vaikea hahmottaa toimintamalliin liitettyjä ympäristölupauksia. Artikkelimme edesauttaa näiden haasteiden ratkaisemista määrittämällä tieteelliseen kirjallisuuteen nojaavat uudistavan kestävyyden periaatteet sekä ehdottamalla keinoja näiden periaatteiden soveltamiseksi suomalaisen metsien käytön viitekehyksessä. Määrittelytyömme perustui kirjallisuuskatsaukseen sekä kirjoittajaryhmän sisäisiin työpajoihin, joita alustivat uudistavan kestävyyden ja metsäekologian asiantuntijat. Työn perusteella tunnistimme uudistavan metsien käytön tavoitteeksi jatkuvan sosioekologisen systeemin tilaa parantavan dynamiikan käynnistämisen. Katsoimme tavoitteen saavuttamisen edellyttävän viittä yleisen tason teemaa: ihmisen ja luonnon keskinäisriippuvuuden ymmärrystä, ihmisen ja muun luonnon yhteistyöhön perustuvaa vuorovaikutusta, luontoa toimijana ja oppaana, paikan sekä paikallisyhteisön ymmärrystä ja kunnioitusta, sekä oppimista ja muutoskykyä. Lisäksi katsoimme tavoitteen edellyttävän teemoihin kuuluvien yhdentoista tarkemman periaatteen huomioimista. Käsittelemme artikkelissa myös uudistavan kestävyyden soveltamisen tila- ja aikamittakaavoja uudistavan metsien käytön viitekehyksessä sekä esittelemme uudistavan metsien käytön seurannan mahdollisia indikaattoreita. Tunnistamme uudistavan metsien käytön saavuttamisen vaativaksi tavoitteeksi nykyiset yhteiskunnalliset metsänkäyttöä ohjaavat vakiintuneet rakenteet ja ajattelutavat huomioiden. Siksi ehdotamme myös ekologisesti perusteltua aikaikkunaa uudistavan metsien käytön tavoitteiden saavuttamiseksi sekä pohdimme laajemmin yhteiskunnallisia muutostarpeita uudistavan metsien käytön edistämiseksi.