Artikkelit kirjoittajalta Jorma Issakainen

Tutkimuksessa selvitettiin puolukan ja mustikan marjatuotannon vuotuista vaihtelua varttuneissa puolukka- ja mustikkatyypin kangasmetsiköissä. Lisäksi tutkittiin pääravinnelannoituksen (typpi, fosfori, kalium) vaikutusta marjasatoihin ja marjojen alkuainepitoisuuksiin.

Luontainen marjominen vaihteli huomattavasti vuodesta toiseen. Parhaimman ja huonoimman vuoden satoero samassa metsikössä oli puolukalla lähes 10-kertainen ja mustikalla vielä suurempi. Jaksolla 1978–88 vuotuinen puolukkasato vaihteli välillä 100–170 kg/ha ja mustikkasato välillä 70–165 kg/ha.

Lannoituskäsittelyjen seurauksena marjantuotanto useimmiten heikentyi. Eniten marjominen kärsi PK-(fosfori-kalium)lannoituksesta, jonka vaikutuksesta esim. mustikkasadot jäivät 2–3 kertaa pienemmiksi kuin lannoittamattomilla vertailualoilla. Typpilannoituksen vaikutus jäi osin epäselväksi. Joissain tapauksissa ureatyppi näytti lyhytaikaisesti lisänneen puolukan määrää ja vaikuttaneen suotuisasti myös mustikkaan.

Typpeä sisältäneet käsittelyt kohottivat ja PK-käsittely alensi marjojen typpipitoisuutta. PK-käsittely kohotti marjojen fosfori-, kalium-, magnesium- ja booripitoisuutta. Puolukalla muutokset olivat selvempiä ja vaikutus näytti kestävän pitempään kuin mustikalla. Typpikäsittelyt alensivat molempien marjalajien – etenkin puolukan – mangaani- ja kupariarvoja.

Tulokset osoittavat, että vastoin yleistä ennakkokäsitystä ja eräitä aiempia tutkimustuloksia metsänlannoituksella ei voida merkittävästi lisätä marjasatoja keskiviljavilla kangasmailla. Syynä lienee ravinnelisäyksestä johtuneen kilpailutilanteen muuttuminen kenttäkerroksen heinä- ja ruohokasvillisuuden eduksi.

• Issakainen, Sähköposti: jorma.issakainen@metla.fi
• Moilanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Taimien alkukehitystä tutkittiin 1980-luvulla viidellä korpisuon uudistusalalla Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Avohakkuun seurauksena tutkimuskohteille vakiintui runsaasti hieskoivua ja vaihtelevasti kuusialikasvosta sisältänyt taimikko. Hakkuualueen mätästysmuokkaus lisäsi kasvualustan taimettumisherkkyyttä. Muutama vuosi maanpinnan käsittelyn jälkeen seurasi kuusella hyvä siemensatovuosi, minkä vuoksi kuusen luontainen taimettuminen oli voimakasta muokkausaloilla reunametsän läheisyydessä. Muokkauspinnoille kehittyi kuitenkin nopeasti karhunsammalkasvusto, mikä ilmeisesti ehkäisi luontaista taimettumista jatkossa tehokkaasti. Jo kahden vuoden kuluttua kasvillisuus peitti 78–97 % muokkauspinnasta. Muokatuilla aloilla olivat yleisiä kasvillisuuden pioneerilajit, kun taas muokkaamattomalla alalla kasvillisuus säilytti aiemman metsä- ja kliimaksluonteensa.

Turve- ja kivennäismaasekoitteiselle muokkauspinnalle tehty kuusen hajakylvö tuotti kahdessa vuodessa runsaasti taimia. Kylvöalojen hehtaarikohtainen taimimäärä kohosi kokeesta riippuen 6 600–42 000 kpl:een, ja taimimäärät pysyivät lähes samoina neljän seuraavan vuoden aikana. Tulosta on pidettävä hyvänä verrattuna aiempiin kokemuksiin kuusen kylvöstä. Muokkausaloille tehty hieskoivun hajakylvö lisäsi hieskoivujen määrää selvästi vain niissä kohteissa, joissa luontainen koivuttuminen jäi vähäiseksi.

Kuusen paljasjuuritaimien istutus muokattuun kasvualustaan onnistui hyvin – kuolleisuus jäi pieneksi ja taimet kasvoivat ripeästi kuuden vuoden tutkimusjakson aikana. Kahdessa kohteessa esiintyi kuitenkin hallavaurioita ja yhdessä kokeessa rouste nosteli pieniä kuusen paakkutaimia. Rauduskoivun istutustaimet menestyivät aluksi hyvin, mutta kärsivät jatkossa yleisesti eläintuhoista, joita aiheuttivat lähinnä porot, hirvet ja jänikset.

• Moilanen, Sähköposti: mikko.moilanen@metla.fi
• Ferm, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Issakainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin puuntuhkan ja kauppalannoitteiden (N, P, K, hivenravinteet) erillis- ja yhteisvaikutusta ojitusalueiden nuorten männiköiden pituuskasvuun ja ravinnetilaan. Maastokokeita oli yhteensä 10 ja ne sijaitsevat Keski-Pohjanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella. Aikaa lannoituksesta puuston mittaukseen oli kulunut 13–15 vuotta.

Suurilla (≥ 5 000 kg/ha) tuhkamäärillä ja PK-lannoituksella päästiin samansuuruisiin, tilastollisesti merkitseviin kasvunlisäyksiin, vaikka useimmissa tuhkakäsittelyissä oli fosforia ja kaliumia 2–5 kertaa enemmän kuin PK-lannoitteissa. Pienillä (≤ 2 000 kg/ha) tuhkamäärillä kasvunlisäys jäi useimmiten ei-merkitseväksi. Tuhkan annostus lannoitettaessa on päätettävä ravinneanalyysin perusteella irtotuhkien kosteuden ja ravinnepitoisuuksien vaihdellessa suuresti.

PK-lannoitusta täydentänyt urea ei alentanut merkitsevästi männynneulasten hivenravinnepitoisuuksia. Toisaalta PK- tai NPK-lannoituksen lisänä annetut hivenlannoitteet tai pieni tuhkamäärä kohottivat neulasten hivenravinnepitoisuuksia tilastollisesti merkitsevästi vain harvoissa tapauksissa. Siten hivenlannoitteiden ja pienten tuhkamäärien käyttö PK-lannoituksen täydentäjänä ei ole tarpeellista. Hivenravinteiden saatavuus voidaan turvata paremmin antamalla puille joko booripitoista PK-lannosta tai suuri määrä puuntuhkaa.

• Silfverberg, Sähköposti: klaus.silfverberg@metla.fi
• Issakainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org