Artikkelit jotka sisältää sanan 'hakkuukone'

Hakkuukonemittauksessa tyvipölkkyjen tyviosan läpimitat määritetään laskennallisesti puulaji­kohtaisilla tyvifunktioilla. Tyviosalla tarkoitetaan 1,3 metrin pituista rungonosaa kaatosahauksesta lähtien. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastaa ja tarvittaessa korjata hakkuukonemittauksessa käytettävä männyn tyvifunktio. Tutkimukseen valittiin 33 eri puolella Suomea sijaitsevaa mäntymetsikköä, joista valittiin 825 koepuuta. Koepuiden mittauksia tehtiin metsässä, ja hakkuiden jälkeen koepuiden tyvipölkyille tehtiin mittauksia kuudella eri tehtaalla. Koetyvipölkkyjen tyviosien vertailutilavuudet määritettiin upotusmittauksella. Tyvifunktioissa tyviosan suhteellinen muoto muuttuu tyvipölkyn järeyden, siis 130 senttimetrin etäisyydeltä kaatosahauksesta mitatun läpimitan, mukaan. Tässä tutkimuksessa tyvifunktio tuotti pienillä puilla suurempia, ja suurilla puilla pienempiä läpimittoja koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattuihin läpimittoihin verrattuna. Koetyvipölkkyaineistossa tyviosan suhteellinen muoto ei muuttunut pölkkyjen järeyden mukaan, vaan oli likimäärin vakio. Tyvifunktion korjaus muodostui kahdesta vaiheesta, niin sanotuista oikaisukorjauksesta ja tasokorjauksesta. Tyvifunktion oikaisukorjaus tehtiin koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattujen läpimitta-aineistojen perusteella. Näin korjatun tyvifunktion perusteella määritetyt koetyvipölkkyjen tyviosan tilavuudet olivat noin viisi prosenttia tyviosien upotustilavuuksia suurempia kaikilla järeyksillä. Edelleen tyvifunktiolle tehtiin tasokorjaus siten, että tyvifunktion perusteella määritetyt tyviosan tilavuudet vastasivat upotustilavuutta. Tyvifunktion korjauksen vaikutus sillä määritettyyn tyviosan tilavuuteen oli pienillä noin 50 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 10 senttimetriä) noin –8,5 prosenttia ja suurilla noin 1750 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 45 senttimetriä) noin –2,9 prosenttia. Kun tyvifunktion korjaus suhteutetaan koko rungon tilavuuksiin, olivat vastaavat osuudet noin –2,3 ja –0,4 prosenttia. Kun korjaus suhteutetaan Suomen kokonaishakkuukertymäarvioissa esitettyihin järeysluokkien osuuksiin, on kokonaisvaikutus suuntaa-antavasti noin yhden prosentin vähennys männyn kokonaistilavuudessa.

• Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu Sähköposti: jari.lindblad@luke.fi
• Kilpeläinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu Sähköposti: harri.kilpelainen@luke.fi
• Heikkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Soveltava tilastotiede, Helsinki Sähköposti: juha.heikkinen@luke.fi

Tutkimuksessa vertailtiin pienten hakkuukoneiden ja korjurin työn tuottavuutta, korjuujälkeä ja työmenetelmiä rämemännikön ensiharvennuksessa. Hakkuukoneilla tutkittiin kahta menetelmävaihtoehtoa. Ensimmäisessä metsäkuljetusurat sijoitettiin ojien päälle ja ojalinjojen keskiväliin. Metsäkuljetusuraväli oli 20 metriä. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja tarvittaessa niiltä poikkeavilla pistourilla. Toisessa vaihtoehdossa metsäkuljetusurat sijoitettiin ainoastaan ojien päälle. Metsäkuljetusuraväliksi tuli tällöin 40 metriä. Metsäkuljetusurien väliin sijoitettiin kaksi hakkuu-uraa. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja hakkuu-urilla. Korjurilla ajouraväli oli 20 metriä.

Työn tuottavuus hakkuukoneilla oli keskimäärin 8,6–12,5 ja korjurilla 5,0 m³ tehotunnissa. Hakkuukoneilla työn tuottavuus käytettäessä 20 metrin ajouraväliä oli 9 % korkeampi kuin hakkuu-uramenetelmällä. Hakkuukoneilla vauriopuiden osuus jäävän puuston runkoluvusta oli 20 metrin uravälillä 2,7 % ja hakkuu-uramenetelmällä 5,9 %. Hakkuu-uramenetelmällä vauriopuiden osuus lähellä kapeita hakkuu-uria, joilla vain hakkuukone kulkee, oli 10,0 %. Luvut sisältävät myös metsäkuljetuksen vauriot. Korjurilla vaurioitui 2,2 % jäävästä puustosta. Jäävän puuston määrä vastasi kaikilla tutkituilla vaihtoehdoilla ohjeita. Hakkuu-uramenetelmällä jäävä puusto jakautui tasaisemmin kuin 20 metrin uravälillä.

Korjuukustannukset ja korjuujäljen seurauskustannukset sisältävää korjuun kokonaistaloutta verrattiin tutkituilla hakkuukone-kuormatraktoriketjun ajouravaihtoehdoilla. Korjuujäljen kustannukset laskettiin kiertoajalle. Nyt todetun korjuujäljen oletettiin toteutuvan myös 15 vuoden kuluttua tehtävässä toisessa harvennuksessa. Käytettäessä 20 metrin uraväliä korjuukustannukset olivat 3 685 mk/ha. Puustovaurioiden ja ajourien nykyarvo 3 %:n korolla oli 278 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmällä korjuukustannukset olivat 3 855 mk/ha ja korjuujäljen kustannukset vastaavasti 196 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmän käyttö on perusteltua laadultaan epätasaisissa männiköissä.

• Sirén, Sähköposti: matti.siren@metla.fi
• Tanttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Vuodesta 1988 lähtien on jo työelämässä olleita aikuisopiskelijoita koulutettu metsäoppilaitoksissa hakkuukoneen kuljettajiksi viiden kuukauden kestoisilla metsäkoneenkäytön jatkolinjoilla. Tutkimuksessa on seurattu vuosina 1989–1991 jatkolinjoilta valmistuneiden oppilaiden sijoittumista työelämään 1,5–2,5 vuoden ajan kurssien päättymisestä.

Työelämään sijoittumista luonnehti vastaanotettujen töiden moninaisuus sekä työtehtävien että työllistymisen vaihtelu vuodenaikojen mukaan. Vastanneista oppilaista keskimäärin 80 % oli kuukausittain työelämässä. Talvella määrä oli kesää hieman suurempi, mikä johtuu metsäalalle tyypillisestä kausivaihtelusta. Oppilaista noin kaksi kolmasosaa teki talvella metsätöitä.

Joka viidennen kurssilaisen voi sanoa vakiinnuttaneen paikkansa hakkuukoneen kuljettajana, kun he työskentelivät yli puolet seuranta-ajasta ko. työssä. Puolet oppilaista pystyi seuranta-ajan aikana hankkimaan itselleen vähintään puolen vuoden työkokemuksen metsäkonealalta. Alalle pysyvästi sijoittuneiden kurssilaisten määrä jäi kuitenkin alhaiseksi, kun vain joka kymmenes kurssilainen työskenteli metsäkoneen kuljettajana ympärivuotisesti.

Työvoiman ylitarjonta ja markkinahakkuiden alhainen määrä heikensivät oppilaiden sijoittumista alalle. Sijoittumista lienee pienentänyt myös se, että koulutukseen ei hakeutunut riittävästi valintaedelletykset täyttäneitä hakijoita. Koulut joutuivat ottamaan kursseille sellaisia opiskelijoita, joille koulutus ei antanut riittäviä valmiuksia siirtyä alalle.

Tilanteen muuttamiseksi opetusta olisi annettava nykyistä enemmän käytännön työssä sekä aikuiskoulutuslinjoilla että nuorisoasteen erikoistumislinjalla. Opetukseen tulisi liittää työharjoittelu metsäkoneyrityksissä. Harjoittelun käynnistymisen edellytys on kuitenkin, että oppilaat työskentelevät nykyistä enemmän koulun työmailla ennen kuin siirtyvät yrittäjien koneille. Lisäksi oppilaitosten on nykyistä paremmin osoitettava se, että ne antavat koulutettavalle sellaista lisätietoa, jota yrittäjillä ei ole. Oppilaitosten ja metsäkoneyrittäjien taustajärjestöineen olisi aloitettava ripeästi koulutuksen kehittäminen metsäteollisuuden ja konevalmistajien tuella.

• Juntunen, Sähköposti: marja-liisa.juntunen@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin metsäoppilaitoksissa metsäkoneenkäytön jatkolinjoilla vuosina 1989–1991 olleiden oppilaiden taustatietoja ja erityisesti sitä, miten oppilaat täyttivät kurssien pääsyvaatimukset. Oppilaiden arvioita saamastaan koulutuksesta tutkittiin myös. Aineistona oli jatkolinjojen 16 kurssia ja niiden 173 oppilasta.

Noin viidennes oppilaista täytti koulutukseen valinnan edellytykset, kun heillä oli vaadittava peruskoulutus ja kahden vuoden työkokemus alalta. Suurimmalla osalla lopuista oppilaista oli työkokemusta metsurin tai maatalouden töistä. Oppilaiden hyvin erilaiset lähtötaidot ja -tiedot vaikeuttivat kurssien toteutusta.

Oppilaat olisivat halunneet lisätä käytännön työn opetusta ja koneilla työskentelyn määrää. Keskimäärin oppilaat arvioivat käyttäneensä kurssin aikana hakkuukonetta 176 tuntia ja kuormatraktoria 46 tuntia. Puolet oppilaista käytti hakkuukonetta kuitenkin vähemmän kuin sata tuntia. Oppilaiden käyttötuntimäärät vaihtelivat paljon kouluittain ja kursseittain. Noin puolet oppilaista oli harjoittelemassa metsäkoneyrityksissä, mitä kaikki vastanneet oppilaat pitivät erittäin hyvänä asiana.

Neljä viidesosaa oppilaista arvioi opettajien opetustaidot ja -tiedot hyviksi tai erinomaisiksi opetuksen eri alueilla. Opettajien koneiden käsittelytaidot arvioitiin huonoimmiksi ja huolto- ja kunnossapitotaidot parhaimmiksi. Opetuksessa oli selviä tasoeroja oppilaitosten välillä.

Metsäkoneenkuljettajien koulutuksen parantamiseksi olisi kehitettävä oppilasvalintaa, lisättävä metsäkoneiden käsittelytaitojen opetusta, järjestettävä opettajille täydennyskoulutusta ja tiivistettävä oppilaitosten yhteyksiä sekä työelämään että konevalmistajiin.

• Juntunen, Sähköposti: marja-liisa.juntunen@metla.fi

Hakkuutähteen korjuu energiapuuksi päätehakkuualoilta edellyttää yksioteharvesterityön uudelleen organisointia. Uusien työtapojen tavoitteena on saada hakkuutähteet keruutyötä helpottaviin kasoihin. Työtapojen vaikutus hakkuukoneen ajankäytön jakaumaan, tehotuntituotokseen ja hakkuutähteen kasautumiseen selvitettiin.

Työtavat ja puuston keskitilavuus eivät vaikuttaneet merkitsevästi ajankäytön jakautumiseen. Tehoajasta noin puolet kului karsintaan ja katkontaan. Kaato ja puun siirtely vei työtavasta riippuen 16,7–19,2 % tehoajasta. Korjuutyön tuottavuus oli ajouran molemmilta puolilta hakattaessa noin 36 m³/h ja yhdeltä puolelta hakattaessa noin 31 m³/h. Hakkuutähteistä paljaaksi jääneen maan osuus perinteisen ainespuunkorjuun jäljiltä oli 43 % ja uusilla työtavoilla 50–57 % hakkuualasta. Perinteisellä työtavalla hakkuutähteen kuivamassasta vain 20 % kertyi yli 50 cm korkeisiin kasoihin. Uusilla työtavoilla vastaava luku oli 70–80 %.

• Nurmi, Sähköposti: juha.nurmi@metla.fi

Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan, millaista metsien monimuotoisuutta kuvaavaa tietoa voidaan saada nykyaikaisen kaukokartoitus- ja sensoritekniikan avulla. Käsittely keskittyy Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan, missä metsät, ilmasto-olot ja teknologiset valmiudet sekä käytetyt teknologiat ovat samankaltaisia. Laserkeilaimia ja kuvantavia monikanavasensoreita voidaan asentaa monenlaisille liikkuville alustoille: satelliitteihin, lentokoneisiin, drooneihin ja metsäkoneisiin. Mitä lähempää kohdetta havainnoidaan, sitä tarkempaa tietoa saadaan, mutta sitä pienempi on myös kerralla havainnoitu pinta-ala. Yleisesti käytetyistä monimuotoisuuden indikaattoreista suurikokoisten säästöpuiden määrää, puuston eri-ikäisrakenteisuutta ja vesistöjen suojavyöhykkeitä voidaan havainnoida suhteellisen luotettavasti Suomessa laajalti saatavilla olevilla lentolaserkeilausaineistoilla. Lahopuun ja vähälukuisten puulajien, kuten haavan (Populus tremula L.), tunnistaminen onnistuu tällä hetkellä esimerkiksi droonien avulla pienille alueille kerrallaan, mutta riittävän tarkan tiedon saaminen suuralueille vaatii nykyistä tarkemman tekniikan käyttöönottamista lentokoneilla tehtävissä kartoituksissa. Tietyille eläin- ja kasvilajeille sopivia elinympäristöjä voidaan kartoittaa suuriltakin alueilta, mutta esimerkiksi pintakasvillisuudesta ei käytännössä vielä saada riittävän tarkkoja suoria havaintoja. Kaukokartoitus soveltuu kuitenkin hyvin maastoinventointien kohdentamiseen oikeisiin paikkoihin. Metsäkonetietoa hyödyntämällä on mahdollista dokumentoida hakkuissa tehdyt tekopökkelöt ja säästöpuuryhmän tai muun käsittelemättömän alueen, esimerkiksi vesistön tai pienveden suojavyöhykkeen, avainbiotoopin, suojeltavan alueen tai riistatiheikön ympäriltä hakatut rungot. Hyödynnettäessä metsäkonetietoa metsäluonnon monimuotoisuuden mittaamisessa ja seurannassa tärkein asia juuri nyt on parantaa hakkuukoneen hakkuulaitteen sijaintitiedon tarkkuutta anturoimalla hakkuukoneen puomi. Tulevaisuudessa tavoitteena on oltava automatisoitu metsäluonnon monimuotoisuuden mittaaminen ja dokumentointi puunkorjuuoperaatioiden yhteydessä, mikä edellyttää metsäkoneen sensorointia. Tarkan, automatisoidun monimuotoisuustiedon tuottaminen metsäkoneissa olevilla sensoreilla on todennäköisesti mahdollista toteuttaa tällä vuosikymmenellä. Yhteenvetona kaukokartoitus- ja sensoritekniikka mahdollistaa tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä tarkemman metsien monimuotoisuutta kuvaavan tiedon keräämisen myös suuralueilta. Tarkimpaan lopputulokseen päästään yhdistämällä useista eri lähteistä peräisin olevia tietoja.

• Korhonen, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-9352-0114 Sähköposti: lauri.korhonen@uef.fi
• Kärhä, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: kalle.karha@uef.fi
• Maltamo, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-9904-3371 Sähköposti: matti.maltamo@uef.fi
• Malinen, Metsäteho Oy, Vantaa https://orcid.org/0000-0002-5023-1056 Sähköposti: jukka.malinen@metsateho.fi
• Hyyppä, Paikkatietokeskus FGI, Espoo https://orcid.org/0000-0001-5360-4017 Sähköposti: juha.coelasr@gmail.com
• Kaartinen, Paikkatietokeskus FGI, Espoo https://orcid.org/0000-0002-4796-3942 Sähköposti: harri.kaartinen@nls.fi
• Toivonen, Luonnonvarakeskus, Biotalous ja ympäristö, Joensuu https://orcid.org/0000-0003-1319-3035 Sähköposti: janne.toivonen@luke.fi
• Packalen, Luonnonvarakeskus, Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-1804-0011 Sähköposti: petteri.packalen@luke.fi
• Koivula, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki https://orcid.org/0000-0001-6415-4904 Sähköposti: matti.koivula@luke.fi