Tutkimuksessa selvitettiin metsänparannusvaroilla rakennetun 21 metsätien yksityistaloudellinen kannattavuus ilman julkista tukea ja julkisen tuen kanssa. Aineisto koostui 1980-luvun puolivälissä Etelä-Suomeen rakennetuista alueteistä, ja tarkastelujaksona oli 30 vuotta.
Tieosakkaiden hyöty arvioitiin puunhankinnan sekä metsänhoito- ja perusparannustöiden kustannussäästöjen perusteella. Teiden vaikutuspiirissä toteutuneet hakkuut sekä metsänhoito- ja perusparannustyöt (11–15 vuoden aikana rakentamisen jälkeen) selvitettiin maastoarviointien ja aluesuunnitelmatietojen perusteella vuonna 1998. Loppujakson (15–19 vuotta) aikana saatavat kustannussäästöt arvioitiin tiekohtaisesti laskennallisten hakkuumahdollisuuksien perusteella. Kannattavuutta arvioitiin nykyarvomenetelmällä käyttäen 3 prosentin reaalista laskentakorkokantaa.
Kustannussäästöistä 94 % kertyi välittömästi tai välillisesti puunhankinnasta ja loput metsänhoito- ja perusparannustöistä. Tiekilometrin nykyarvo ilman julkista tukea oli 30 vuoden laskentajakson jälkeen keskimäärin selvästi negatiivinen (–34 000 mk) ja kannattavien teiden lukumäärä jäi kahteen. Julkisen tuen kanssa nykyarvo nousi selvästi ollen keskimäärin 13 000 mk/km. Kuitenkin joka kolmas tie oli edelleen yksityistaloudellisesti kannattamaton.
Yksittäisten tiehankkeiden kannattamattomuus johtui ennen muuta siitä, että rakennettu tie lyhensi kuljetusmatkoja vähän tai tien vaikutuspiirissä oli tehty vain vähäisiä hakkuita. Saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että uusien metsäteiden rakentamistarvetta tulisi tietiheysnormien ohella arvioida myös investointilaskelmin.
Vuosina 1999–2001 toteutetuissa tutkimuksissa määritettiin mänty- ja kuusisahahakkeen ja koivuvanerihakkeen sekä mänty-, kuusi-, koivu- ja haapakuitupuuhakkeen tehdas- ja suuraluekohtaiset kuiva-tuoretiheydet. Kuiva-tuoretiheyksistä laskettiin edelleen suositukset hakkeen kuivamassan ja kuorellisen/kuorettoman kiintotilavuuden väliselle muuntokertoimelle.
Teollisuushakeaineisto, yhteensä 647 näytettä, hankittiin yhdeksältä ja kuitupuuhakeaineisto, yhteensä 953 näytettä, 13 massa- tai paperitehtaalta ympäri Suomea. Mäntysahahakkeen toimittajien hankinta-alueet kattoivat lähes koko maan ja kuusisahahakkeella Oulun läänin eteläpuolisen osan maasta. Parrunveisto- ja koivuvanerihakkeen toimittajia oli kaksi. Männyn, kuusen ja koivun kuitupuuhakeaineisto oli maantieteellisesti kattava, haapakuitupuuhakeaineistoa kerättiin yhdeltä tehtaalta.
Mäntysahahakkeen kuiva-tuoretiheydessä oli selvä ero Etelä-Suomen (435 kg/m3) ja Pohjois-Suomen (407 kg/m3) välillä, minkä vuoksi ko. alueille suositellaan omia muuntokertoimia. Kuusisahahakkeella keskimääräinen kuiva-tuoretiheys oli 404 kg/m3 ja koivuvanerihakkeella 496 kg/m3; näille hakelajeille suositellaan Etelä-Suomeen yhtä muuntokerrointa.
Mäntykuitupuuhakkeella keskimääräinen kuiva-tuoretiheys oli Etelä-Suomessa 409 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 395 kg/m3. Ensiharvennusmännyllä tiheys oli 4–9 kg/m3 alempi kuin normaalimännyllä, ero oli verraten pieni. Kuusikuitupuuhakkeella kuiva-tuoretiheys oli Etelä-Suomessa 393 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 408 kg/m3; selluloosa- ja hiomokuitupuun välillä ei ollut eroa. Koivukuitupuuhakkeella tiheys oli Etelä-Suomessa 494 kg/m3 ja Pohjois-Suomessa 481 kg/m3. Haapahakkeen keskimääräinen tiheys oli 388 kg/m3.