Artikkelit jotka sisältää sanan 'taimikonhoito'

Tutkimusartikkeli

artikkeli 10421, Tutkimusartikkeli
Jouni Siipilehto. (2021). Taimikoiden tila valtakunnan metsien 11. inventoinnin mukaan ja biometriset mallit eritasoisilla lähtötiedoilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10421. https://doi.org/10.14214/ma.10421
Original keywords: taimikonhoito; runkoluku; keskipituus; lehtipuuosuus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 2009–2013 mitatun valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) pienten ja varttuneiden taimikoiden tilaa ja laadittiin mallit kokonaisrunkoluvun, lehtipuuosuuden ja keskipituuden iänmukaisesta kehityksestä. Logaritmista taimikon tiheyttä ja keskipituutta kuvattiin lineaarisella regressiolla ja lehtipuuosuutta logistisella regressiolla. Vaihtoehtoisia malleja laadittiin eri lähteistä saatavan tiedon pohjalta. Vaihtoehtoina olivat 1) avoimien tietolähteiden maaperäkartta ja topografiset kosteustunnukset, 2) edelliset tunnukset VMI11-aineiston kasvupaikkatunnuksilla täydennettynä ja 3) ns. ”täydellinen tieto”, jossa edellisten lisäksi tunnettiin taimikonhoitotoimenpiteet ja niiden ajoitus. Kaikissa vaihtoehdoissa oletettiin tunnettavan uudistamistapa, pääpuulaji ja toimenpiteet vähintään tasolla muokattu/muokkaamaton ja ojitettu/ojittamaton. Vaihtoehdoissa 1 ja 2 taimikon tiheys kuvattiin hoitamattomien taimikoiden kasvupaikan potentiaalista tiheyttä kuvaavina tunnuksina (kokonaisrunkoluku ja lehtipuuosuus). Vaihtoehdossa 3 koko aineisto toimenpiteiden vaikutuksineen oli mallinnuksen kohteena. Avoimesta tiedosta VMI11-aineiston kasvupaikan kuvaukseen siirryttäessä taimikon runkoluvun selitysaste kohosi 16,6 %:sta 19,0 %:iin. ”Täydellisen tiedon” avulla runkoluvun selitys­aste oli 22,5 %. Keskipituuden iänmukainen kehitys kuvattiin erikseen havu- ja lehtipuustolle vain vaihtoehdon 3 lähtötiedoilla ja niiden selitysasteet olivat 87 % ja 63 %. GTK:n maaperätunnuksia verrattiin VMI11-aineiston maaperätunnuksiin ja valuma-alueen topografiaan perustuvaa kosteusindeksiä verrattiin VM11-aineiston kasvupaikkaan ja topografiseen luokkaan. Topografinen kosteusindeksi osoittautui VMI11-aineiston topografista luokkaa merkitsevämmäksi selittäjäksi ja lopulta se oli selittäjänä kaikissa malleissa. Turvemaat mallitettiin yhdessä kivennäismaiden kanssa käyttämällä turvemaiden kasvupaikkaa ja ojitustilannetta kuvaavia tunnuksia. Turvemailla taimikon kokonaisrunkoluku lisääntyi nopeasti ojituksen jälkeen taimettumisolosuhteiden parantuessa. Taimikon tiheyden ja lehtipuuosuuden nopea kasvu hoitotoimenpiteen jälkeen oli selvästi erottuva ominaisuus. Laadittuja malleja voidaan hyödyntää sellaisenaan ennustamaan taimikon tiheyttä, havu- ja lehtipuuston määrää ja keskipituutta tai ne voivat olla perustana esim. laserkeilausta hyödyntäville kalibrointimalleille. Tutkimus liittyi MMM:n rahoittamaan hankkeeseen ”Taimikoiden tiedonkeruun kehittäminen”.

  • Siipilehto, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: jouni.siipilehto@luke.fi (sähköposti)
artikkeli 6030, Tutkimusartikkeli
Jari Miina, Timo Saksa. (2013). Perkauksen vaikutus männyn kylvö- ja luontaisen taimikon kehitykseen ja taimikonhoidon ajanmenekkiin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 1 artikkeli 6030. https://doi.org/10.14214/ma.6030
Original keywords: harvennus; metsänhoidon suunnittelu; Pinus sylvestris; taimikonhoito; perkaus; hirvituhot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, täysperkaus + mäntyjen harvennus) vaikutuksia männyn taimikon kehitykseen ja malleilla laskettuun työajanmenekkiin. Kokeet perustettiin kuivahkon kankaan kylvötaimikkoon ja kuivan kankaan luontaiseen taimikkoon. Perkauskäsittelyt toteutettiin 10-vuotiaissa taimikoissa (mäntyjen keskipituus 1–2 m) ja viivästettynä kolme vuotta myöhemmin. Kokeet mitattiin uudelleen kuusi kasvukautta myöhemmin taimikoiden lähestyessä harvennusvaihetta.

Perkaamattomuus ei vähentänyt kasvatettavien mäntyjen runkolukua, mutta lehtipuuston piiskauksen vaurioittamien mäntyjen osuus (8–18 %) oli korkeampi. Luontaisessa taimikossa myös hirvituhojen osuus oli korkeampi perkaamattomilla ruuduilla kuin peratuilla ruuduilla. Täysperkauksen yhteydessä tehty mäntyjen harvennus 2000 runkoon/ha heikensi mäntyjen laatukehitystä pelkkään täysperkaukseen verrattuna: läpimitankasvu ja paksuimman oksan paksuus lisääntyivät ja alaoksien kuoleminen hidastui. Myös reikäperkaus hidasti mäntyjen alaoksien kuolemista ja kylvötaimikossa lisäsi paksuimman oksan paksuutta täysperkaukseen verrattuna.

Kylvötaimikossa kolmen vuoden viive lisäsi ajanmenekkiä poistettavien puiden läpimitan kasvun vuoksi 30–100 %. Luontaisessa taimikossa viiveen vaikutus ei ollut merkitsevä. Taimikon harvennuksen ajanmenekki oli perkaamattomilla ja täysperkausaloilla 2–5-kertainen reikäperattuihin ja täysperkauksen yhteydessä harvennettuihin aloihin verrattuna. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekkiin perkauskäsittelyllä ei ollut suurta vaikutusta; kylvötaimikossa kokonaisajanmenekki oli pienin, kun männyt harvennettiin varhaisessa vaiheessa täysperkauksen yhteydessä. Mäntyjä ei kuitenkaan tulisi harventaa vielä perkauksen yhteydessä 2000 runkoon/ha, jos tavoitteena on hyvälaatuisen sahatavaran tuottaminen.

  • Miina, Sähköposti: jari.miina@metla.fi (sähköposti)
  • Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5927, Tutkimusartikkeli
Juho Rantala, Kari Kautto. (2011). Koneellinen kitkentä taimikon varhaisperkauksessa – työajanmenekki, kustannukset ja työjäljen laatu. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2011 numero 1 artikkeli 5927. https://doi.org/10.14214/ma.5927
Original keywords: kustannustehokkuus; koneellistaminen; tuottavuus; taimikonhoito; metsänhoito; metsänuudistaminen; Naarva
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Koneellisen taimikonhoidon osuus on Suomessa alle prosentin taimikonhoidon kokonaismäärästä. Metsänomistajakunnan rakennemuutos, metsätaloussektorin työvoimapula ja metsätalouden kannattavuuden parantaminen kuitenkin edellyttävät metsänhoitotöiden koneellistamista. Taimikonhoidon koneellistamiseen liittyvä tutkimus- ja tuotekehitys on keskittynyt poistettavien taimien katkaisuun perustuviin menetelmiin. Tämän seurantatutkimuksen tavoitteena oli selvittää hakkuukoneeseen kytketyn poistettavien taimien kitkentään perustuvan Naarva-perkaajan työajanjakauma ja -menekki, kustannukset ja työjäljen laatu kuusen varhaisperkauskohteilla. Koneellisen kitkennän keskimääräinen tehollinen työajanmenekki oli 7,1 tuntia per hehtaari. Kivisyyden lisääntyminen ja lehtipuiden lukumäärän kasvu hidastivat kitkentätyötä. Kasvatettavista kuusista keskimäärin 6 % vaurioitui kasvatuskelvottomiksi kitkennän yhteydessä. Koneellisen kitkennän kustannuskilpailukyvyn ratkaisee se, kuinka hyvin kitkennällä voidaan ehkäistä tulevaa taimikonhoitotarvetta. Nykytiedon mukaan koneellinen kitkentä on sopivilla työkohteilla koko metsänuudistamisketjun näkökulmasta tarkasteltuna taloudellisesti kilpailukykyinen menetelmä verrattuna raivaussahatyöhön.

  • Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi (sähköposti)
  • Kautto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5738, Tutkimusartikkeli
Timo Saksa, Jari Miina. (2010). Perkaustavan ja -ajankohdan vaikutus männyn istutustaimikon kehitykseen Etelä-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 2 artikkeli 5738. https://doi.org/10.14214/ma.5738
Original keywords: harvennus; metsänhoidon suunnittelu; Pinus sylvestris; taimikonhoito; perkaus; simulointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin kenttäkokeiden avulla erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, latvonta) ja niiden ajoituksen vaikutuksia istutusmäntyjen kehitykseen taimikon harvennusvaiheeseen saakka (valtapituus 7–8 m). Samalla selvitettiin taimikonhoidon (perkaus ja harvennus) kokonaisajanmenekkiä sekä simuloitiin Motti-ohjelmistolla eri taimikonhoitovaihtoehdoissa syntyneiden metsiköiden kehitystä ensiharvennusvaiheeseen saakka.

Runsaasti koivua sisältävän männyn istutustaimikon perkaus osoittautui välttämättömäksi, kun tavoitteena on männikön kasvatus. Taimikon harvennusvaiheessa kuolleiden tai pahoin lehtipuuston kilpailussa piiskaantuneiden mäntyjen yhteenlaskettu osuus oli perkaamattomilla ruuduilla 32–37 %, kun vastaava osuus reikä- ja täysperatuilla ruuduilla oli 3–8 %. Kilpailevien lehtipuiden latvonta vähensi piiskausta vain väliaikaisesti, sillä latvotut lehtipuut jatkoivat pituuskasvuaan sivuoksasta ja saavuttivat pian kasvatettavien mäntyjen pituuden. Kolmen metrin pituusvaiheessa tehdyllä perkauksella ei ollut vaikutusta mäntyjen kasvuun, mutta kaikki 1,5 metrin pituusvaiheessa tehdyt perkauskäsittelyt lisäsivät mäntyjen läpimitankasvua. Mäntyjen pituuskasvu lisääntyi vain reikäperkaus- ja latvontaruuduilla. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekki oli pienin yksivaiheisessa taimikonhoidossa (ei perkausta) tai kun perkaus tehtiin latvomalla kilpailevat lehtipuut. Reikä- ja täysperkauksen kokonaisajanmenekit eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi.

Yksivaiheinen taimikonhoito ilman perkausta pienensi mäntykuitupuun ja kasvatti koivukuitupuun määrää simuloidussa ensiharvennuksessa, mutta käyttöpuun kokonaispoistumaan taimikonhoidolla ei ollut vaikutusta.

  • Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi (sähköposti)
  • Miina, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6695, Tutkimusartikkeli
Annukka Pesonen, Kari T. Korhonen, Sakari Tuominen, Matti Maltamo, Eero Lukkarinen. (2007). Taimikonhoitotarpeen arviointi valtakunnan metsien inventoinnin metsävarakartan pohjalta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 2 artikkeli 6695. https://doi.org/10.14214/ma.6695
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; taimikonhoito; Landsat-satelliitit
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) tulokset osoittavat taimikoissa ja nuorissa metsissä olevan runsaasti hoitorästejä. Hoitotöiden edistämiseksi tarvitaan tarkasti paikannettua tietoa hoitokohteiden sijainnista. Tutkimuksessa selvitettiin satelliittikuvien käyttöön perustuvan metsäninventointiaineiston käyttökelpoisuutta hoitoa tarvitsevien kuvioiden paikantamisessa.

Landsat TM -satelliittikuvien avulla tuotetusta VMI:n metsävarakartasta tuotettiin teemakartta taimikonhoitotarpeesta. Puuston pituus- ja lehtipuuosuustietojen perusteella tuotettu kartta ilmaisee taimikonhoidon ja nuoren metsän hoitotarpeen ja hoidon kiireellisyyden ajankohdan neljänä luokkana. Maastotyönä tehdyin tarkastusmittauksin selvitettiin karttatason luotettavuutta. Tulokset koottiin virhematriiseihin, joissa vertailtiin VMI-karttatason kiireellisyysluokitusta maastotarkastuksen pohjalta arvioituun kiireellisyysluokitukseen.

Tutkimustulokset osoittivat, että satelliittikuvatulkinnalla saadaan käyttökelpoista tietoa hoitokohteiden paikantamiseksi. Kankailla kiireellisyysluokituksen onnistuminen oli huomattavasti parempi kuin soilla. Kun hoitotarpeet voidaan paikantaa tarkasti, hoitotöitä pystytään kohdistamaan ja markkinoimaan paremmin maanomistajille ja taimikonhoitomäärät saadaan paremmin vastaamaan todellista tarvetta.

  • Pesonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tuominen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Lukkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6109, Tutkimusartikkeli
Mikko Ylimartimo, Jani Heikkilä. Taimikonhoitotöiden koneellistamiskelpoisuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli 6109. https://doi.org/10.14214/ma.6109
Original keywords: koneellistaminen; taimikonhoito; VMI
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan taimikonhoitotöiden teknisiä ja taloudellisia koneellistamismahdollisuuksia valtakunnan metsien 9. inventoinnissa (VMI9) käsiteltäviksi ehdotetuilla taimikonhoitokohteilla. Aineistona oli yhdeksän metsäkeskuksen toimialueilta kerätyt VMI:n koealatiedot.

Teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden määrä laskettiin vähentämällä inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella hoidettavaksi ehdotettujen taimikoiden kokonaispinta-alasta luontaisesti tai kylväen perustetut taimikot ja sellaiset taimikot, joiden veroluokkaa oli alennettu kivisyyden vuoksi. Teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden määrä oli 991 700 ha (68 % kaikista esitetyistä taimikonhoitotöistä). Koneellistamiskelpoisten töiden osuus oli metsäkeskuksittain 45–80 % ehdotettujen töiden pinta-alasta. Kohteista 71 % oli varttuneita taimikoita, joiden pituus ylittää 1,3 m.

Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-ala laskettiin vähentämällä seuraavalla 5-vuotiskaudella hoidettavaksi ehdotettujen, teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-alasta ne taimikot, joissa raivaussahatyö on konetyötä halvempaa. Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-ala oli nykyistä konetekniikkaa käytettäessä 61 000 ha, mikä on 10 % inventointia seuraavalla 5-vuotiskaudella hoidon tarpeessa olevien taimikoiden pinta-alasta. Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien töiden pinta-alasta 57 300 ha (94 %) oli varttuneiden taimikoiden hoitoa. Pääasiallisena syynä teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavan taimikonhoitotyön vähäiseen määrään oli taimikoiden pieni tiheys, minkä vuoksi koneellinen menetelmä ei olisi ollut kilpailukykyinen verrattuna raivaussahalla tehtävän taimikonhoitoon.

  • Ylimartimo, Sähköposti: jani.heikkila@metla.fi (sähköposti)
  • Heikkilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6799, Tutkimusartikkeli
Yrjö Niskanen. Metsäsuunnitelman vaikutus taimikonhoitopäätökseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3 artikkeli 6799. https://doi.org/10.14214/ma.6799
Original keywords: metsäsuunnittelu; metsäpolitiikka; taimikonhoito; päätöstuki; yksityismetsänomistajat; logit-malli; vaikuttavuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta pituudeltaan yli 1,3 metrin taimikoiden hoitopäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta. Kuviotason aineistolle laadittiin kuvion hoitoa selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli taimikonhoitoa lisäävä määrävaikutus, muttei tieto-, aktivointi-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Vaikutus taimikonhoitopäätökseen perustui pääasiassa paikkaan sidotun inventointitiedon hyväksikäyttöön ja metsäammattilaisten aktiivisuuteen. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetietojen käytössä vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä hoitotyöhön aktivoitumisessa ja työmäärissä.

Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi taimikoidensa todellisen hoitotilanteen (ei tietovaikutusta) ja molemmista ryhmistä taimikonhoitoon oli ryhtynyt noin kuusi metsänomistajaa kymmenestä (ei aktivointivaikutusta). Vain joka kymmenes metsänomistaja oli tehnyt kaikki taimikonhoitotyöt. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin hieman alle puolet ja töihin ryhtyneet kaksi kolmannesta tarpeesta. Määrät olivat kaksinkertaisia ja puolitoistakertaisia suunnitelmaa omistamattomiin verrattuna (on määrävaikutus). Taimikonhoito kohdistui kaikilla metsänomistajilla yleensä hoidon tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet töiden ajoitukseen eivätkä metsäsuunnitelman omistavat metsänomistajat hoitaneet kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia aktiivisemmin (ei ajoitusvaikutusta). Sitoutuminen metsäsuunnitelmaan lisäsi osaltaan hoitotyön todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman vaikutusta taimikonhoitopäätökseen voidaan kehittää parantamalla suunnitelman ymmärrettävyyttä metsänomistajalle ja ammattihenkilöiden neuvonnallista yhteydenpitoa metsänomistajaan niin suunnitelman valmistumisvaiheessa kuin myöhemminkin.

  • Niskanen, Sähköposti: yrjo.niskanen@metsakeskus.fi (sähköposti)
artikkeli 6163, Tutkimusartikkeli
Harri Hänninen, Heimo Karppinen, Ville Ovaskainen, Pekka Ripatti. Metsänomistajan uudistamiskäyttäytyminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 4 artikkeli 6163. https://doi.org/10.14214/ma.6163
Original keywords: metsäsuunnittelu; yksityismetsänomistus; taimikonhoito; metsänomistuksen tavoitteet; julkinen tuki; metsän uudistaminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsälöiden uudistusalojen varhais- ja jälkihoitotöiden toteutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Uudistusalan varhaishoidolla tarkoitetaan uudistusalan viljelyä ja täydennysistutusta, jälkihoidolla taimikon perkausta ja harvennusta sekä verhopuuston ja siemenpuiden poistoa. Hoitotöiden toteutuneen pinta-alan ja todetun tarpeen erotusta selitetään regressiomallien avulla. Aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna uusina piirteinä ovat hoitotarpeen ja selitettävän muuttujan entistä täsmällisempi määrittely sekä metsänomistuksen tavoitteiden kytkeminen käyttäytymismalliin. Tutkimus perustuu Kaakkois-Suomesta koottuun metsänomistaja-aineistoon ja koskee metsälöillä vuosina 1991–95 tehtyjä uudistamistöitä.

Tulosten mukaan omistajan tavoitteilla ja muilla ominaisuuksilla sekä julkisella tuella oli merkitystä uudistusalojen hoidolle. Varhaishoidon toteutumista edistivät alueen korkea kantohintataso, omistajan omatoimisuus ja taloudellisen turvallisuuden korostuminen omistajan tavoitteissa (vertailuryhmänä virkistystavoitteita korostavat). Heikentävästi vaikuttivat tilan metsäalan suuruus ja omistajan asuminen sijaintikunnan ulkopuolella. Uudistusalojen jälkihoitotöiden toteutumista edistivät omistajan omatoimisuus, tieto mahdollisuudesta saada julkista tukea sekä säännöllisten myynti- ja työtulojen tärkeys omistajalle. Julkisten tukien tuntemus siis edisti odotetusti uudistusalojen jälkihoitoa, mutta vaikutus niiden varhaishoitoon oli yllättävästi pikemminkin negatiivinen. Tämän mukaan tuki saattaa toivotun vaikutuksensa ohella ohjata metsänomistajia tekemään tuettua taimikonhoitoa osittain metsänviljelytöiden kustannuksella. Metsäsuunnitelmalla ei ollut vaikutusta uudistusalan hoitoon.

  • Hänninen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi (sähköposti)
  • Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ovaskainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsävarat

artikkeli 6943, Metsävarat
Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Jari Miina, Timo Saksa, Heli Viiri. (2011). Metsänuudistamisen tila Suomessa VMI10:n aineistojen perusteella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 4 artikkeli 6943. https://doi.org/10.14214/ma.6943
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; taimikonhoito; metsänuudistaminen; taimituhot; taimikoiden laatu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Julkaisussa tarkastellaan metsänuudistamisen tilaa Suomessa valtakunnan metsien 10. inventoinnin (VMI10) vuosien 2004–2008 mittausaineistoihin perustuen. Tulosten mukaan metsänuudistamisessa ollaan siirtymässä hyvästä metsänhoidosta tyydyttävään metsänhoitoon, koska laadultaan hyvien taimikoiden osuus on pienentynyt VMI9:n 39 %:sta 30 %:iin ja vastaavasti tyydyttävien ja välttävien osuus on kasvanut 56 %:sta 65 %:iin. Vajaatuottoisten taimikoiden osuus (5 %) ei ole muuttunut. Avohakkuualat viljellään melko tunnollisesti, mutta uudistamisen ripeydessä on parannettavaa. Koko maassa 3-vuotiaista avohakkuualoista on viljelemättä 25 % ja 5-vuotiaista 12 %. Etelä-Suomessa huomattava osa (9 %) alle 10-vuotiaista kuusen istutustaimikoista on perustettu ilman maanmuokkausta, vaikka muokatuilla, erityisesti mätästetyillä, uudistusaloilla kuusen istutustulos on selvästi parempi. Luontaisesti syntyneissä taimikoissa epätasaisuus tai harvuus on useammassa kuin joka toisessa taimikossa syynä alentuneeseen laatuun. Viljelytaimikoissa yleisin laadun alennuksen syy on tuhot (26 % viljelytaimikoista). Yleisin taimikkotuho on hirvituhot, joita on 741 000 hehtaarilla, mikä on 19 % koko maan taimikoista. Männyn taimikoissa hirvituhoja esiintyy 557 000 hehtaarilla (24 % männyn taimikoista), joista vakavia tai täydellisiä hirvituhoja on 61 000 ha (3 % männyn taimikoista). Hoitamattomuus on laadun alennuksen syynä 420 000 hehtaarilla eli 11 %:lla koko maan taimikoista. Koko maassa myöhässä olevaa taimikonhoitotarvetta on pienissä taimikoissa 55 000 ha, varttuneissa taimikoissa 250 000 ha ja nuorissa kasvatusmetsissä 388 000 ha. Inventointia edeltäneellä 10-vuotiskaudella taimikonhoitoa on tehty keskimäärin 164 000 ha vuodessa. Seuraavan 10-vuotiskauden aikana hoitotarve on yli 200 000 ha vuodessa, mikä edellyttää taimikonhoidon tuntuvaa lisäämistä nykyisestään.

  • Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi (sähköposti)
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Miina, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Viiri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit