Artikkelit jotka sisältää sanan 'viljely'

Koneellisen metsänistuttamisen yleistyminen näyttää tällä hetkellä aiempaa todennäköisemmältä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kannattavan istutuskoneinvestoinnin edellytykset, arvioida koneellisen metsänistuttamisen soveltuvuutta osaksi alueyrittäjyyteen perustuvaa metsätöiden organisointimallia ja arvioida tulevaisuuden istutuskonetarvetta. Tutkimusaineisto muodostettiin metsäkeskuksiin tehtyjen taimikon perustamisilmoitusten perusteella paikkatietojärjestelmää apuna käyttäen. Istutuskoneinvestoinnin kannattavuutta tarkasteltiin annuiteettimenetelmällä ja katetuottolaskennalla. Taloudellisesti kannattava istutuskoneinvestointi edellytti lähes koneen vuosikapasiteettia vastaavan uudistuspinta-alan istuttamista. Toimintasäteen perusteella koneellinen istutus näyttäisi soveltuvan hyvin osaksi puunkorjuuseen perustuvaa alueurakointia.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi
• Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Hirven merkitystä taimikkotuholaisena tutkittiin 264 metsänuudistusalalla, jotka oli viljelty männylle tai/ja kuuselle vuosina 1984-1995 Lapin ja Kuusamon yksityismetsissä. Linjoittaisena otantana inventoidut taimikot saatiin ositetulla satunnaisotannalla noin 20 000 yksityismetsien viljelyalan joukosta (1,3%). Kesällä ja syksyllä 2001 kerätystä aineistosta 24 % on täydennysviljelyaloja.

Kaikkien taimikoiden keskimääräinen hirvituhoprosentti oli 15,1 viljelymännyillä. Merkittävimmät tuhot painottuivat Lapin lounaisosan (ns. Lapin kolmio) ja Etelä-Lapin kuntiin, missä hirvi oli vaurioittanut keskimäärin 31–37 % männyn viljelytaimista. Keskimääräistä enemmän hirvituhoa oli tuoreilla kankailla, lajittuneilla hiesusavimailla, mätästetyillä kuvioilla ja voimakkaasti vesottuneilla aloilla. Hirvituhoa oli enemmän istutus- kuin kylvötaimikoissa. Tuhot lähes puuttuivat korkeiden maiden taimikoista. Kaksi kolmasosaa hirvituhoista oli 1,0–2,5 metriä pitkissä taimissa. Hirvi oli lisännyt merkittävästi männyn viljelytaimien latvakatoa, ranganvaihtoa, kaksihaaraisuutta ja pensastumista. Lisäksi taimien normaalin kehityksen havaittiin häiriintyneen hirvestä riippumatta. Kuusella hirvituhoja oli ympäri tutkimusaluetta. Hirviä pidetään nyt yhtenä taloudellisesti merkittävimmistä Lapissa esiintyvistä taimikkotuholaisista. Hirvien aiheuttamien menetysten vähentämiseksi hirvikanta olisi erityisesti Lapin kolmiossa ja Etelä-Lapissa pidettävä oleellisesti vuosituhannen vaihteen tasoa pienempänä. Lisäksi tulisi harkita kuusen viljelyn lisäämistä männyn kustannuksella.

• Jalkanen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi
• Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitetään syitä, jotka ovat johtaneet metsänuudistumisen viivästymiseen yksityistiloilla. Lisäksi tarkastellaan metsänomistajaryhmittäisiä eroja uudistamisessa. Tutkimus perustuu Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan alueilla tehtyihin 34 metsänomistajan teemahaastatteluihin.

Metsänuudistumisen viivästymiseen johtavat monenlaiset tapahtumaketjut, eikä tyypillistä uudistumisviivemetsälöä ja sen omistajaa voida yksiselitteisesti kuvata. Uudistumisviivemetsälöt olivat tosin hieman pienempiä ja niiden omistajat iäkkäämpiä, eivätkä he kokeneet metsätaloutta yhtä usein taloudellisesti merkittäväksi kuin verrokkitilojen omistajat. Uudistamismenetelmien käytössä tai uudistamisen toteutuksessa ei ollut huomattavia eroja ryhmien välillä.

Syinä uudistumisen viivästymiseen omalla tilalla mainittiin luonnonolot, kuten epäsuotuisa maaperä tai hirvituhot. Metsänomistajasta itsestään riippuviksi uudistumisviiveen syiksi mainittiin mm. väärä uudistamistapa tai puulajivalinta, unohtaminen tai tilan omistussuhteen muutokset. Lisäksi metsänomistajan ikääntyessä fyysiset mahdollisuudet uudistamistöiden toteuttamiseen vähenevät. Erityisesti kaupungissa asuvilla iäkkäillä metsänomistajilla ei ole juuri mahdollisuutta omatoimiseen metsän uudistamiseen. Metsänviljelyn korkeiden kustannusten nähtiin jarruttavan uudistamistöitä. Tosin omalla kohdalla uudistustoimenpiteiden jäämistä tekemättä tai huonosti hoidetuksi ei ainakaan haluttu tunnustaa.

Uudistumisviiveitä voitaisiin vähentää mm. korostamalla metsäneuvonnassa uudistamismenetelmän ja puulajin huolellista valintaa. Metsänhoitoyhdistykset ja metsäyhtiöt voisivat markkinoida palvelujaan tehokkaammin maanviljelijöille, vaikka nämä ovatkin monesti omatoimisia metsänuudistamisessa mikäli maatalouskiireiltään ehtivät.

• Koskela, Sähköposti: terhi.koskela@metla.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten metsänviljely ns. Lapin lain varoin oli onnistunut vuosina 1984–1995, mikä merkitys luontaisesti syntyneillä taimilla oli uudistamistulokseen, miten uudistamistulos vaihteli tutkimusalueen eri osissa, miten luonnonolosuhteet vaikuttivat uudistamistulokseen ja erosiko uudistamistulos viljelyketjuittain.

Tutkimusaineisto käsitti 212 Lapissa ja Kuusamossa sijaitsevaa, ositetulla satunnaisotannalla poimittua yksityismetsien viljelyalaa, jotka inventoitiin systemaattista koeala-arviointia käyttäen. Uudistamistulosta arvioitiin taimikon tiheyden ja tyhjien koealojen määrän sekä edellisten perusteella määritetyn taimikon kasvatuskelpoisuuden mukaan.

Metsänviljely oli onnistunut kohtalaisen hyvin. Kehityskelpoisia viljelytaimia oli elossa 1 000–1 500 kpl/ha. Luontaisesti syntyneillä männyn, kuusen ja koivujen taimilla oli huomattava merkitys taimikoiden täydentäjinä. Kehityskelpoisia viljely- ja luonnontaimia oli keskimäärin yli 2 000 kpl/ha kaikilla yleisimmillä viljelyketjuilla. Tyhjien koealojen määrä oli 9–12 %. 92 % taimikoista oli tiheyden ja tilajärjestyksen puolesta hyviä tai tyydyttäviä ja vain 1 % uudelleenviljelyn tarpeessa.

Kehityskelpoisten viljelytaimien määrä väheni taimikon iän lisääntyessä kaikilla viljelymenetelmillä. Maaston korkeus vähensi männyn kylvötaimien määrää, mutta ei istutettujen männyn ja kuusen taimien määrää. Männyn kylvö ei tämän tutkimuksen tulosten perusteella näytä sopivan korkealla sijaitsevien maiden metsänviljelyyn yhtä hyvin kuin kuusen ja männyn istutus. Poron laidunnus vähensi kehityskelpoisten taimien määrää.

Yleisimpien ja vakiintuneimpien viljelyketjujen uudistamistulokset osoittavat, että Lapin lain rahoituksella toteutetussa metsänviljelyssä on löydetty ja otettu käyttöön eri kasvupaikoille soveltuvat viljelymenetelmät. Näillä menetelmillä keskimääräinen uudistamistulos on parantunut huomattavasti aikaisemmasta. Silti metsänviljelyn onnistuminen vaihtelee edelleen runsaasti.

• Hallikainen, Sähköposti: ville.hallikainen@metla.fi
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Lapin vajaatuottoisten yksityismetsien uudistamiseksi säädettiin 1980-luvun alussa erillislaki, laki Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta. Laki takasi valtion tuen vajaatuottoisten metsien uudistamiseen Lapin läänissä ja Kuusamon kunnassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia Lapin lain mukaiset uudistamiskohteet olivat kasvupaikka- ja puustotietojen perusteella, millaisia olivat uudistamisessa käytetyt menetelmät, erosivatko Lapin eri osa-alueet ja 1980- ja 1990-luku kasvupaikan, puuston ja uudistamismenetelmien osalta toisistaan sekä miten kasvupaikkatekijät sekä alue ja vuosikymmen vaikuttivat menetelmien valintaan. Tutkimuksen perusjoukon muodostivat Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten hankerekistereissä olevat vuosien 1984–1995 noin 20 000 metsänviljelyhankkeen uudistusalat. Aineiston muodostivat perusjoukosta poimittu 1 823 metsikkökuvion satunnaisotos. Valtaosa uudistusaloista oli viljelty männylle (83,1 %). Kuusen osuus oli 16,5 %. Rauduskoivun, hieskoivun ja lehtikuusen osuus oli yhteensä vain 0,4 %. Auraus oli selvästi yleisin maanmuokkausmenetelmä. Sen osuus viljeltyjen kohteiden lukumäärästä oli 54 %. Toiseksi yleisin menetelmä oli äestys (18 %) ja kolmanneksi yleisin mätästys (13 %). Uudistusaloista 13 % oli täydennysviljelty ilman muokkausta. Uudistamismenetelmien osuudet olivat: istutus 71 %, kylvö 16 % ja täydennysviljely 12 %. Pieni osa viljeltäviksi aiotuista kohteista oli uudistunut luontaisesti (1 %). Metsää oli viljelty noin 30 erilaista uudistamisketjua käyttäen. Selvästi yleisin uudistamisketju oli auraus ja männyn istutus, jota oli käytetty 42 %:lla uudistusaloista. Seuraavaksi yleisimmät ketjut olivat äestys ja männyn kylvö (9 %) sekä äestys ja männyn istutus (8 %). Kolmella yleisimmällä ketjulla oli uudistettu kolme viidestä uudistusalasta. Yhdeksän uudistamisketjua erottui yleisyytensä vuoksi muista ketjuista. Näitä käyttäen oli uudistettu 93 % viljelyaloista.

Tulokset osoittavat, että uudistusalan kasvupaikka, tutkimusalue ja viljelyn ajankohta olivat vaikuttaneet niin puulajin, maanmuokkausmenetelmän, viljelymenetelmän kuin koko uudistamisketjun valintaan. Tulokset osoittavat lisäksi sen, että menetelmien valintaan oli vaikuttanut myös muita tämän tutkimuksen aineiston perusteella selvittämättömiä tekijöitä.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Penttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin mäntysiemenpuualojen taimettumista. Otannan perusjoukkona olivat silloisen Lapin metsälautakunnan alueen siemenpuuleimikot, joista poimittiin 155 uudistusalan otos. Uudistusaloista 50:llä luontainen uudistaminen oli myöhemmin keskeytetty ja uudistusalat oli viljelty. Lisäksi viisi uudistusalaa oli viljelty osittain. Yhteensä 38 % uudistusalojen kokonaispinta-alasta oli viljelty. Uudistusalojen taimettumattomuus ja siemenpuiden kaatuminen myrskyissä olivat pääsyyt viljelyyn.

Ne uudistusalat ja uudistusalojen osat, joissa luontaista uudistamista oli jatkettu (105 alaa), inventoitiin maastossa uudistamistuloksen selvittämiseksi. Taimettuminen oli onnistunut yleensä huonosti, jos uudistusalaa ei ollut muokattu. Muokkauksen positiivinen vaikutus oli suurin tuoreella kankaalla. Muokatuilla tuoreen ja kuivahkon kankaan uudistusaloilla männyntaimien kokonaismäärä oli keskimäärin 2 700 kpl ha^–1, kun niitä oli muokkaamattomalla tuoreella kankaalla keskimäärin 1 000 kpl ha^–1 ja kuivahkolla 1 900 kpl ha^–1. Kuivan kankaan uudistusaloilla taimettuminen oli onnistunut tyydyttävästi ilman maanmuokkausta, ja niillä taimia oli keskimäärin 2 400 kpl ha^–1. Lämpösumma ja uudistusalan korkeus merenpinnasta vaikuttivat merkitsevästi taimettumiseen, lämpösumma positiivisesti ja maaston korkeus negatiivisesti.

Männyn luontainen uudistaminen oli onnistunut keskimäärin huonosti. Viljeltyjen ja epäonnistuneiden luontaisesti uudistettujen alojen pinta-ala oli yhteensä 48 % uudistusalojen pinta-alasta.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Ruskotäpläkärpäsen toukkakäytävät alentavat koivupuutavaran arvoa aiheuttamalla tuotteisiin epäsäännollisiä tummia juovia. Iältään 18–31-vuotiaissa istutuskoivuissa oli paljain silmin erottuvia ruskotäpliä peltomailla noin 1,5-kertaisesti metsämaihin verrattuna. Ruskotäpliä oli eniten suurimmissa koivuissa riippumatta siitä, johtuiko hyvä kasvu puun vallitsevasta asemasta, viljavasta kasvupaikasta tai metsikön harvuudesta. Pelto- tai metsämaiden eri ikäluokissa noin kolmannes täplämäärän vaihtelusta oli metsiköiden välistä. Metsikön sisäisestä vaihtelusta puolet selittyi puun läpimitalla.

Paljain silmin havaittavia toukkakäytäviä oli rinnankorkeudella iästä ja kasvupaikasta riippuen keskimäärin 35–70 kpl. Yli 200 käytävää sisältävät koivut olivat harvinaisia. Rinnankorkeudelta puhtaita oli metsämaiden koivuista alle 20 % ja peltomailla keskimäärin 6 %. Rinnankorkeudelta ylöspäin ruskotäplien määrä puolittui 6 m:n korkeuteen mennessä, ja alaspäin se kaksinkertaistui noin 40 cm:n korkeuteen mennessä. Ruskotäplätiheys puuaineessa kohosi maksimiin noin 6 cm:n etäisyydellä puun ytimestä rinnankorkeudella ja aleni sen jälkeen syntyneissä vuosilustoissa. Varttuneimmissa koivikoissa yli 10–12 cm:n etäisyydelle ytimestä syntyvät lustot olivat lähes puhtaita. Ylempänä rungolla ruskotäplätiheyden maksimi oli kauempana ytimestä.

Uudet tulokset eivät aiheuta muutostarvetta istutuskoivikon kasvatusohjeisiin. Kasvupaikan viljavuuden alentuessa ja puuston kasvatustideyden lisääntyessä ruskotäplät tosin lievästi vähenivät, mutta samalla koivikon tuotos ja järeys alenivat. Kiertoajan pituudella lienee suurempi vaikutus sorviviilun ruskotäläisyyteen kuin puuston käsittelyllä, koska ruskotäplät ovat harvinaisia kookkaiden koivutukkien pintapuussa.

• Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi

Tutkimuksessa laadittiin kangasmaiden puhtaiden, ilman sekapuuston tai tuhojen aiheuttamia häiriöitä kasvaneiden 0,5–10 m valtapituisten viljelykuusikoiden alkukehitystä kuvaava malliperhe. Siihen kuuluvat yksittäisten kasvatuskelpoisten kuusten pituus- ja paksuuskasvun ja kuolemistodennäköisyyden mallit sekä metsikön valtapituuskehityksen, pituusjakauman ja läpimitan mallit. Tutkimusaineisto koostui 36 tuoreen ja lehtomaisen kankaan istutusmetsiköstä, jotka sijaitsivat tasaisesti Suomen alueella pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Kesto- ja kertakoealoina mitatut metsiköt oli valittu osin subjektiivisesti, osin monivaiheisella otannalla. Niiden ikä vaihteli tutkimusjakson lopussa 11–36 vuoden, valtapituus 1,5–10,8 m ja kasvatuskelpoisten taimien runkoluku 933–3 560 kpl ha^–1 välillä. Aineistosta puuttuivat epäonnistuneet viljelykset. Mallit testattiin riippumattomalla aineistolla. Mallien mukaista puuston kehitystä verrattiin kasvu- ja tuotostaulukoiden ja varttuneiden viljelykuusikoiden kasvumallien mukaiseen kehitykseen.

• Valkonen, Sähköposti: sauli.valkonen@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin siemenviljelyssiemenen käytön kannattavuutta männyn kylvössä. Siemenviljelyssiemenellä kylvetyssä metsikössä hakkuutulojen nykyarvo on suurempi kuin tavallisella metsikkökeräyssiemenellä kylvetyssä metsikössä. Toisaalta siemenviljelyssiemenen hehtaarikohtaiset kylvökustannukset ovat kalliimmat kuin käytettäessä tavallista siementä. Tässä vertailtiin siemenviljelyssiemenellä kylvetyn metsikön hakkuutulojen nykyarvoa siemenviljelyssiemenen kylvökustannuksiin. Vertailussa käytettiin kolmea laskentakorkokantaa: 3, 5 ja 8 prosenttia.

Jalostushyödyt laskettiin MELA-simuloinnilla siten, että vuotuisen kasvun tasokerrointa muutettiin 3, 7 ja 10 prosenttia. Nämä prosentit indikoivat jalostushyödylle oletettuja vaihtoehtoisia tasoja. Vuotuisen kasvukertoimen muuttaminen aiheutti sen, että tavallisella siemenellä kasvatettuun metsikköön verrattuna muuttuivat sekä harvennusajankohdat että hakkuukertymät. Samalla vaikutettiin metsikön rakenteeseen. Laskelmat tehtiin puolukkatyypin mäntymetsille ja neljälle Metsähallituksen alueelle.

Jokaisella neljällä alueella todettiin siemenviljelyssiemenen käyttö puolukkatyypin metsikössä kannattavaksi, kunhan jalostushyöty on vähintään 3 prosenttia ja laskentakorko 3 prosenttia. Oletuksena tällöin on, että siemenviljelyssiemenen kylvökustannukset ovat noin 150–250 markkaa kalliimmat hehtaarilla. Hämeenlinnan ja Jyväskylän alueilla siemenviljelyssiemenen käyttö männyn kylvössä oli kannattavaa jopa 5 prosentin laskentakorolla, jalostushyödyn ollessa 3 prosenttia.

• Ahtikoski, Sähköposti: ahtikos@maila.jyu.fi

Käytöstä poistuneelle turvetuotantoalueelle istutettiin pensaskarpalopistokkaita (Vaccinium macrocarpon Ait.) 3,8 hehtaarin alueelle keväällä 1991. Pensaskarpaloviljelmällä tutkittiin karpaloiden kasvua, kasvuominaisuuksia ja selviytymistä talvesta sekä rikkakasvisukkessiota v. 1992–1994. Vuosina 1993–1994 tutkittiin myös pensaskarpalon rikkakasvien torjuntaan soveltuvia kasvinsuojeluaineita. Pensaskarpaloviljelmän rikkakasvisukkessio oli nopeaa. Vuonna 1992 alueella tavattiin 27 ja v. 1994 31 rikkakasvilajia. Yleisimmät lajit olivat ojanukkasammal (Dicranella cerviculata), karhunsammalet (Polytrichum spp.), hietakastikka (Calamagrostis epigejos) sekä vihvilät (Juncus spp.). Vuoden 1992 keväällä putkilokasvien peittävyys oli 4 % ja syksyllä 16 %. Sammalten peittävyys oli ojanukkasammalta lukuunottamatta v. 1992 noin 1 % ja v. 1994 yli 50 %.

Karpaloviljelmän ravinne- tai happamuustason ja karpaloiden kasvuominaisuuksien välillä ei havaittu tilastollisesti merkittävää riippuvuutta. Karpalotaimien lukumäärä väheni kaikkina tutkimusvuosina, talvi- ja kevätkuolleisuudesta johtuen, vaikka karpalotaimien lukumäärät kasvoivatkin kesällä. Suuret talvituhot osoittavat etteivät lumipeite ja keväinen sadetus riitä suojelemaan karpaloita pakkasvaurioilta. Ilman tulvitusta karpaloviljely ei todennäköisesti ole mahdollista. Kaikkien putkilokasviryhmien suhteen tehokkaimmaksi rikkakasvihävitteeksi havaittiin glyfosaatti, jonka käyttö edellyttää karpalonviljelyyn soveltuvan sivelytekniikan kehittämistä. Simatsiini ei sovellu pensaskarpaloviljelmille, sillä sen teho on huono ja viipymä turpeessa pitkä.

• Kieksi, Sähköposti: kauko.salo@metla.fi
• Salo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Koivun paakkutaimia on istutettu perinteisesti yksivuotisina, kylvövuotta seuraavana keväänä ennen lehtien puhkeamista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisuutta istuttaa taimet jo kylvövuoden kesällä ja syksyllä. Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaalia tutkittiin kasvihuonekokeissa kasvukauden eri vaiheissa sekä seurattiin eri ajankohtina istutettujen koivun paakkutaimien alkumenestystä peltokokeissa. Yksivuotisten koivun paakkutaimien juurten kasvu alkoi keväällä hitaasti ja nopeutui selvästi vasta kesäkuun alun jälkeen, kun lehdet olivat saavuttaneet täyden koon. Keväällä kylvettyjen ja samana kesänä, eri ajankohtina istutettujen, taimien juurten kasvupotentiaali oli voimakkainta ensimmäisellä istutuskerralla heinäkuun puolessavälissä ja heikkeni suoraviivaisesti kohti syksyn istutuskertoja. Pellolle perustetuissa istutusajankohtakokeissa sääolosuhteiltaan normaalin vuoden heinä–elokuussa istutetut koivun paakkutaimet menestyivät yhtä hyvin tai paremmin kuin seuraavana keväänä istutetut taimet. Koivun paakkutaimien kesäistutus edellyttää kuitenkin huolellista taimien käsittelyä ja hoitoa koko istutusketjun ajan.

• Rikala, Sähköposti: risto.rikala@metla.fi

Siperianlehtikuusen (Larix sibirica Ledeb.) Suomessa viljellyn aineiston tarkkaa alkuperää ei tunneta. Vallitsevan käsityksen mukaan se pohjautuu Karjalankannaksella kasvavaan 1700- ja 1800-luvuilla viljeltyyn Raivolan lehtikuusikkoon, mutta tämän todellisesta alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Ensimmäisen vaiheen viljely tehtiin käyttäen Arkangelista peräisin olevaa siementä, mutta myöhempien viljelysten alkuperästä vallitsee epävarmuutta. Eräiden tietojen mukaan niihin olisi käytetty Arkangelia huomattavasti eteläisempää Ufan alkuperää Uralvuoriston eteläosista. Tässä katsauksessa tarkastellaan kirjallisuudessa esitettyjä alkuperätietoja, sekä verrataan julkais­tun tutkimustiedon perusteella Raivolan kannan kasvurytmi- ja kestävyysominaisuuksia esitettyihin alkuperävaihtoehtoihin. Tulosten perusteella Arkangeli näyttää Ufaa todennäköisemmältä Raivolan alkuperän lähteeltä. Jalostuspopulaatiossa ja siemenviljelyksillä olevien pluspuiden tarkastelu paljastaa kuitenkin, että kaikki käytössä oleva jalostus- ja metsänviljelyaineisto ei ole Raivolan kantaa, vaan mukana on huomattava määrä myös alkuerältään tuntemattomia ja useita venäläisiä alkuperiä edustavia pluspuita.

• Ruotsalainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Finlandiantie 18, 58450 Punkaharju Sähköposti: seppo.ruotsalainen@luke.fi

Valtioneuvosto on metsälain säädösten perusteella määrännyt pohjoisimman Lapin suojametsäalueeksi, jossa metsiä tulee metsänrajan alenemisen ehkäisemiseksi hoitaa ja käyttää erityistä varovaisuutta noudattaen. Tässä tutkimuksessa esitetään tutkimustuloksia ja niihin perustuvia johtopäätöksiä metsien uudistumisesta ja uudistamisesta suojametsäalueella.

Suojametsäalueen metsät ovat olleet koko 1900-luvun taloudellisen metsänkäytön piirissä. Metsien käyttöä ja hoitoa varten on laadittu metsänhoitosuosituksia ja -ohjeita, joiden mukaan metsien käsittelyn suojametsäalueella tulee olla tavanomaista varovaisempaa. Metsien uudistaminen perustuu yleensä luontaiseen uudistamiseen, mutta metsää myös viljellään luontaisen uudistamisen nopeuttamiseksi ja varmistamiseksi. 1990-luvun loppupuoliskolla uuden metsälain aikana metsää on käsitelty noin 5 200 hehtaarilla vuodessa, josta hakkuu on ollut uudistushakkuuta noin 2 450 hehtaarilla eli 0,6 prosentilla metsätalouden piirissä olevasta pinta-alasta.

Metsien uudistaminen on viime aikoina onnistunut kohtuullisesti. Maanmuokkaus varmistaa uudistamistulosta. Metsänviljelyä suositellaan käytettäväksi lähinnä luontaisen uudistamisen yhteydessä varmistamaan uudistumista. Metsät uudistuvat suojametsäalueella myös alikasvoksina ilman ihmisen aktiivisia toimenpiteitä. Suojametsäalueen havupuutaimikoissa ei ole havaittu yhtä pahoja luonnontuhoja kuin tunturimittarin tunturikoivikoissa 1960-luvulla aiheuttamat tuhot. Ilmasto on ollut viime vuosikymmeninä metsänuudistamiselle suhteellisen suotuisa. Jos ilmasto ei lähiaikoina äkillisesti muutu, metsien uudistumisessa ei ole odotettavissa muutoksia.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Juntunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lohi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mikkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Timonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsänjalostuksen tulokset hyödynnetään metsänviljelyn kautta. Jalostettu metsänviljelyaineisto tuotetaan lähes yksinomaan siemenviljelyksissä. Männyn ensimmäisen polven siemenviljelykset ovat nyt siementuotantovaiheessa. Nykyiset siemenviljelykset alkavat kuitenkin ennen pitkää rappeutua. Tämän takia nyt on aika ryhtyä uusien siemenviljelysten suunnitteluun ja perustamiseen.

Uusien valiosiemenviljelysten tavoitteena on siemenen geneettisen laadun kohottaminen. Männyllä tähän alkaa olla hyvät edellytykset; saavutettavissa olevan lisäkasvun arvioidaan olevan 12 % ja laadullisen lisän 8 % ensimmäisen polven siemenviljelyksiin verrattuna. Uusien viljelysten perustamisen yhteydessä pidetään myös huolta viljelysten tuottaman siemenen geneettisen monimuotoisuuden säilymisestä. Lisäksi tavoitteena on huolehtia metsänviljelyaineiston viljelyvarmuudesta ja tehostaa siementuotantoa.

Männyn siemenviljelysten perustamisohjeet on laadittu perinteisiä, avomaalle vartteilla perustettavia kloonisiemenviljelyksiä varten. Ohjeissa on kymmenen kohtaa: 1. Siemenviljelys on pyrittävä perustamaan käyttöalueelleen. 2. Siemenviljelyskloonien on oltava sopeutuneita suunnitellulle käyttöalueelle. 3. Siemenviljelyksiin valitaan jälkeläistestauksessa menestyneitä klooneja. 4. Siemenviljelyksen kloonimäärän on oltava riittävän suuri. 5. Klooniosuudet on pyrittävä saamaan mahdollisimman tasaisiksi. 6. Kloonit on hajautettava siemenviljelykselle. 7. Kloonien oikeellisuus on tarkistettava. 8. Vartteiden istutustiheyden on oltava tarkoituksenmukainen. 9. Siemenviljelysalueen on oltava riittävän suuri ja muodoltaan yhtenäinen. 10. Siemenviljelys on perustettava maaperältään ja topografialtaan hyvälle paikalle.

• Nikkanen, Sähköposti: teijo.nikkanen@metla.fi
• Antola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat pohjoissavolaiset metsänomistajat, joiden metsissä oli vuonna 1988, 1991 tai 1992 laaditun uudistamissuunnitelman mukainen metsänviljely tekemättä vuonna 1996. Tutkimuksessa haastateltiin 87 metsänomistajaa. Ennen haastattelua kyseisen uudistamishankkeen uudistumistulos oli tarkastettu maastomittauksin.

Metsänviljelysuunnitelmasta poikkeaminen ja metsänuudistamistöiden viivästyminen oli keskimääräistä yleisempää maataloutta, erityisesti karjataloutta harjoittavilla tiloilla. Valtaosa metsänomistajista oli luopunut metsänviljelystä jo uudistamissuunnitelmaa laadittaessa, vaikka uudistamishankkeesta tehtiinkin metsänviljelyhanke. Luontaiseen uudistamiseen päätyminen osoittautui tietoiseksi valinnaksi; vain 15 prosentissa tapauksista voitaneen puhua varsinaisesta uudistamistoimien laiminlyönnistä.

Metsänuudistamisen viivästymisen keskeisimmiksi syiksi Suomessa metsänomistajat katsoivat taloudelliset tekijät ja välinpitämättömyyden. Omalla, tutkimuskohteena olleella uudistamisalalla haastatellut perustelivat luontaisen uudistamisen käyttämistä sen paremmuudella metsänviljelyyn verrattuna. Luontaisen uudistamisen etuina pidettiin alhaisempia uudistamiskustannuksia, vähäisempää työmäärää, parempaa uudistamistulosta ja miellyttävämpää maisemaa.

• Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin koneellisen, maanmuokkauksen yhteydessä tehtävän männynkylvön onnistumista Lapin länsiosien yksityismetsien metsänviljelyssä. Tarkoitusta varten inventoitiin linjoittaisella ympyräkoeala-arvioinnilla 32 kahdesta viiteen kasvukautta vanhaa uudistusalaa Kittilän ja Tervolan kuntien sekä Rovaniemen maalaiskunnan alueella.

Muokkausjäljessä oli keskimäärin 2 700 männyntainta hehtaaria kohti. Muokkausjäljen ulkopuolella kasvavat männyntaimet ja kaikki muiden puulajien taimet mukaan luettuna taimia oli keskimäärin 5 800 kpl/ha. Taimimäärä vaihteli kuitenkin paljon eri uudistusalojen välillä. Vähimmillään kokonaistaimimäärä oli 900 kpl/ha ja enimmillään 28 600 kpl/ha. Taimien määrä riippui tilastollisesti merkitsevästi maalajista ja humuksen paksuudesta. Maalajin ollessa karkeaa hietaa tai karkeaa hietamoreenia kylvötulokset olivat paremmat kuin sitä hienommilla ja sitä karkeammilla mailla. Ohutkunttaisilla mailla kylvö onnistui paremmin kuin paksukunttaisilla.

Valtaosa uudistusaloista (80 %) oli taimettunut hyvin tai tyydyttävästi, kun taimimäärää ja aukkoisuutta määritettäessä otettiin huomioon vähintään 80 cm:n etäisyydellä toisistaan sijaitsevat, pituutensa puolesta muuhun taimikkoon sopeutuvat, kehityskelpoiset kaikkien puulajien taimet. Täydennysviljelyn tarpeessa oli viidesosa taimikoista. Yksikään tutkituista kylvöaloista ei ollut onnistunut niin huonosti, että se pitäisi viljellä uudelleen.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi

Kuusijoen täydennysviljelykoe perustettiin vuonna 1972, ja sen tarkoituksena oli selvittää puulajin ja palleaurauksen vaikutusta täydennysviljelytaimien menestykseen. Koealue jaettiin kahteen lohkoon, joista toinen jätettiin muokkaamatta ja toinen palleaurattiin.Täydennysviljely tehtiin 15 vuotta alkuperäisen viljelyn jälkeen männyn kaksivuotiailla paljasjuurisilla ja kuusen, rauduskoivun sekä lehtikuusen kaksivuotiailla turverullataimilla. Maanmuokkauksen vaikutus täydennystaimien menestymiseen oli erittäin selvä. Muokkaamattomalla alueella ei ollut yhtään kehityskelpoista täydennysviljelytainta vuonna 1990, jolloin koe mitattiin uudelleen. Muokatulla lohkollakin vain kuusen täydennystaimet olivat säilyneet hyvin elossa. Niiden pituuskasvu oli kuitenkin selvästi hitaampaa kuin muilla puulajeilla. Pääosan kasvatuskelpoisista taimista muodostivat luontaisesti syntyneet hieskoivut, joiden määrä vaihteli muokkaamattomilla ruuduilla 480–750 kpl/ha ja muokatuilla 870–1 880 kpl/ha. Muokatulla ruudulla luontainen taimiaines yksinään olisi riittänyt ylittämään nykyisen täydennysviljelyrajan. Muokatuille ruuduille syntyi kaksijaksoinen metsä, jonka ylemmän jakson muodostivat alkuperäisestä viljelystä säilyneet harvassa kasvavat männyt. Muokkaamattomilla ruuduilla kaksijaksoisuutta ei ollut, koska lähes kaikki täydennystaimet olivat kuolleet. Täydennysviljelyllä pyritään aikaansaamaan täystiheä tasaikäinen metsikkö, mikä Kuusijoen kokeessa epäonnistui. Osittain epäonnistuminen johtui myöhäisestä täydennysajankohdasta. Alkuperäisen viljelyn epäonnistumisen syy oli todennäköisesti maan muokkaamatta jättäminen ja männyn istutus. Rautapodsolimaannoksen vuoksi Kuusijoen kangas kuuluu Pohjois-Suomen vaikeasti uudistettaviin kohteisiin, joilla maanmuokkauksen ja puulajivalinnan vaikutus on uudistamistuloksen kannalta ratkaisevan tärkeä.

• Saarenmaa, Sähköposti: liisa.saarenmaa@helsinki.fi
• Liukkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org