Artikkelit jotka sisältää sanan 'alue-ekologia'

Tässä katsauksessa esitellään monitavoitteisen metsäsuunnittelun menetelmiä, joiden avulla voidaan vaikuttaa suunnittelualueen metsien spatiaaliseen rakenteeseen. Metsäalueen spatiaalinen rakenne eli konfiguraatio kuvaa elinympäristöjen tai resurssien sijoittumista alueelle. Se määräytyy metsiköiden kokojen, muotojen ja erityyppisten metsiköiden suhteellisen sijainnin perusteella. Katsauksessa tarkastellaan erityisesti kahden spatiaalisen tavoitteen sisällyttämistä metsäsuunnittelun optimointilaskelmiin. Tavoitteet ovat elinympäristöjen kokoon vaikuttaminen ja elinympäristöjen välisten yhteyksien luominen. Ensin esitellään näiden tavoitteiden ekologiset perustelut. Suomalaisessa pirstoutuneessa metsämaisemassa ensimmäisen tavoitteen suhteen kyse on yleensä elinympäristölaikkujen koon suurentamisesta. Toinen tavoite liittyy Suomessakin käytettyjen ekologisten yhteyksien tai ekokäytävien muodostamiseen. Katsauksessa tarkasteltujen tutkimusten perusteella voidaan todeta, että molemmat tavoitteet voidaan sisällyttää suunnittelulaskelmiin eri tavoilla. Metsäalueen spatiaalista rakennetta voidaan joissakin tapauksissa myös parantaa varsin pienillä puuntuotannollisilla kustannuksilla. Tämä edellyttää tehokkaiden optimointimenetelmien ja metsien dynamiikan hyödyntämistä. Jatkossa tulee panostaa paitsi joustavien ja monipuolisten suunnittelumenetelmien kehittämisen, myös niiden sisällyttämiseen luontevaksi osaksi koko suunnitteluprosessia. Tällöin tarvitaan käytännön kokemuksia menetelmien käytöstä.

• Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@forest.joensuu.fi
• Jokimäki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsäntutkimuksessa on alettu yhä enemmän kiinnittää huomiota yksittäistä koealaa tai elinympäristölaikkua laajempiin kokonaisuuksiin – maisemiin ja alueisiin. Tähän on vaikuttanut mm. lisääntynyt tieto tarkasteltavien kohteiden ja niiden ympäristöjen vuorovaikutuksista. Myös metsäsuunnitteluun ollaan liittämässä aiempaa monipuolisempia tavoitteita, mikä vaatii suunnittelujärjestelmiltä uusia ominaisuuksia. Apuvälineitä tarvitaan erityisesti suunnittelualuetta kuvaavan tiedon tuottamiseen ja hallintaan sekä alueen rakenneanalyyseihin.

Paikkatietojärjestelmistä ja -menetelmistä on muodostumassa tärkeä väline aluetason suunnitteluun ja tutkimukseen. Niiden avulla on mahdollista tuottaa ja visualisoida maiseman rakennetta kuvaavaa spatiaalista ja määrällistä tietoa mm. erilaisten paikkatietoanalyysien avulla. Paikkatietojärjestelmiä voidaan käyttää apuvälineenä myös tuotettaessa ekologista perustietoa vankistamaan esimerkiksi alue-ekologisen suunnittelun lähtökohtia ja menetelmiä. Sekä metsäsuunnittelun että ekologisen perustiedon tuottamisen kannalta keskeistä on myös, että paikkatietojärjestelmien avulla voidaan hallita suunnittelu- tai tutkimusalueen kokoa ja mittakaavaa joustavasti. Vaikka paikkatietojärjestelmien hyödyntäminen aluetason tutkimuksissa on jo käynnistynyt lupaavasti, tarvitsee maiseman rakenteen tarkasteluja vaativien tavoitteiden sisällyttäminen metsäsuunnitteluun vielä runsaasti kehitystyötä sekä erilaisia tavoitteita kuvaavien mallien että suunnittelumenetelmien osalta.

• Nikula, Sähköposti: ari.nikula@metla.fi
• Store, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsäsuunnittelussa pyritään valitsemaan tietylle metsäalueelle kiinnostavien muuttujien – esimerkiksi tulojen – suhteen optimaalinen käsittelyohjelma mahdollisista vaihtoehdoista. Optimin valintaa voivat rajoittaa reunaehdot, kuten vaatimukset metsien käytön kestävyydelle. Metsien kehitysennusteiden epävarmuutta ei useimmiten oteta huomioon optimaalista käsittelyohjelmaa valittaessa. Tällöin optimiratkaisun arvo saatetaan yliarvioida, eivätkä asetetut rajoitteet välttämättä toteudu. Kun suunnitelmaa laaditaan tavoitteena säilyttää alueen eläin- tai kasvipopulaatioiden elinvoimaisuus tai jopa lisätä sitä, on epävarmuudella vielä ratkaisevampi merkitys kuin perinteisiä puuntuotannollisia tavoitteita tarkasteltaessa. Jos tavoitteena on esimerkiksi maksimoida metsästä saatavat nettotulot siten, että jokin eläinlaji säilyy elinkykyisenä, keskimääräinen populaation koko tulisi olla sitä suurempi, mitä suurempi on epävarmuus populaation kehityksestä tulevaisuudessa. Näin voitaisiin minimoida populaatioiden tai jopa koko lajin häviämisen riski. Tässä katsauksessa esitellään erilaisia populaatioiden kehitystä kuvaavia mallityyppejä sekä mahdollisuuksia niiden soveltamiseen metsäsuunnittelussa. Erityistä huomiota kiinnitetään populaatioiden häviämisriskien tarkasteluun suunnittelulaskelmissa.

• Kangas, Sähköposti: annika.kangas@metla.fi
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org