Vuodesta 1988 lähtien on jo työelämässä olleita aikuisopiskelijoita koulutettu metsäoppilaitoksissa hakkuukoneen kuljettajiksi viiden kuukauden kestoisilla metsäkoneenkäytön jatkolinjoilla. Tutkimuksessa on seurattu vuosina 1989–1991 jatkolinjoilta valmistuneiden oppilaiden sijoittumista työelämään 1,5–2,5 vuoden ajan kurssien päättymisestä.
Työelämään sijoittumista luonnehti vastaanotettujen töiden moninaisuus sekä työtehtävien että työllistymisen vaihtelu vuodenaikojen mukaan. Vastanneista oppilaista keskimäärin 80 % oli kuukausittain työelämässä. Talvella määrä oli kesää hieman suurempi, mikä johtuu metsäalalle tyypillisestä kausivaihtelusta. Oppilaista noin kaksi kolmasosaa teki talvella metsätöitä.
Joka viidennen kurssilaisen voi sanoa vakiinnuttaneen paikkansa hakkuukoneen kuljettajana, kun he työskentelivät yli puolet seuranta-ajasta ko. työssä. Puolet oppilaista pystyi seuranta-ajan aikana hankkimaan itselleen vähintään puolen vuoden työkokemuksen metsäkonealalta. Alalle pysyvästi sijoittuneiden kurssilaisten määrä jäi kuitenkin alhaiseksi, kun vain joka kymmenes kurssilainen työskenteli metsäkoneen kuljettajana ympärivuotisesti.
Työvoiman ylitarjonta ja markkinahakkuiden alhainen määrä heikensivät oppilaiden sijoittumista alalle. Sijoittumista lienee pienentänyt myös se, että koulutukseen ei hakeutunut riittävästi valintaedelletykset täyttäneitä hakijoita. Koulut joutuivat ottamaan kursseille sellaisia opiskelijoita, joille koulutus ei antanut riittäviä valmiuksia siirtyä alalle.
Tilanteen muuttamiseksi opetusta olisi annettava nykyistä enemmän käytännön työssä sekä aikuiskoulutuslinjoilla että nuorisoasteen erikoistumislinjalla. Opetukseen tulisi liittää työharjoittelu metsäkoneyrityksissä. Harjoittelun käynnistymisen edellytys on kuitenkin, että oppilaat työskentelevät nykyistä enemmän koulun työmailla ennen kuin siirtyvät yrittäjien koneille. Lisäksi oppilaitosten on nykyistä paremmin osoitettava se, että ne antavat koulutettavalle sellaista lisätietoa, jota yrittäjillä ei ole. Oppilaitosten ja metsäkoneyrittäjien taustajärjestöineen olisi aloitettava ripeästi koulutuksen kehittäminen metsäteollisuuden ja konevalmistajien tuella.
Tutkimuksessa selvitettiin metsäoppilaitoksissa metsäkoneenkäytön jatkolinjoilla vuosina 1989–1991 olleiden oppilaiden taustatietoja ja erityisesti sitä, miten oppilaat täyttivät kurssien pääsyvaatimukset. Oppilaiden arvioita saamastaan koulutuksesta tutkittiin myös. Aineistona oli jatkolinjojen 16 kurssia ja niiden 173 oppilasta.
Noin viidennes oppilaista täytti koulutukseen valinnan edellytykset, kun heillä oli vaadittava peruskoulutus ja kahden vuoden työkokemus alalta. Suurimmalla osalla lopuista oppilaista oli työkokemusta metsurin tai maatalouden töistä. Oppilaiden hyvin erilaiset lähtötaidot ja -tiedot vaikeuttivat kurssien toteutusta.
Oppilaat olisivat halunneet lisätä käytännön työn opetusta ja koneilla työskentelyn määrää. Keskimäärin oppilaat arvioivat käyttäneensä kurssin aikana hakkuukonetta 176 tuntia ja kuormatraktoria 46 tuntia. Puolet oppilaista käytti hakkuukonetta kuitenkin vähemmän kuin sata tuntia. Oppilaiden käyttötuntimäärät vaihtelivat paljon kouluittain ja kursseittain. Noin puolet oppilaista oli harjoittelemassa metsäkoneyrityksissä, mitä kaikki vastanneet oppilaat pitivät erittäin hyvänä asiana.
Neljä viidesosaa oppilaista arvioi opettajien opetustaidot ja -tiedot hyviksi tai erinomaisiksi opetuksen eri alueilla. Opettajien koneiden käsittelytaidot arvioitiin huonoimmiksi ja huolto- ja kunnossapitotaidot parhaimmiksi. Opetuksessa oli selviä tasoeroja oppilaitosten välillä.
Metsäkoneenkuljettajien koulutuksen parantamiseksi olisi kehitettävä oppilasvalintaa, lisättävä metsäkoneiden käsittelytaitojen opetusta, järjestettävä opettajille täydennyskoulutusta ja tiivistettävä oppilaitosten yhteyksiä sekä työelämään että konevalmistajiin.