Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1995
Päätoimittajalta
Tutkimusartikkeli
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia havaintoja eräoppaat, metsätieteilijät ja biologit tekivät dioina kuvatuista luonnonympäristön muutoksista sekä millaisia merkityksiä he näille muutoksille antoivat. Tutkimusmenetelmänä käytettiin luonnonympäristön muutoksista kertovia diakuvapareja (kuva ennen muutosta ja muutoksen jälkeen) ja niihin liittyvää kyselylomaketta. Tavoitteena oli myös selvittää, miten kehitetty kuvaparien arviointi -menetelmä toimii luonnon muutosten arvioinnissa. Tutkimukseen osallistui kolme ryhmää: eräoppaat, metsätieteilijät ja biologit (N = 112). Tulokset osoittavat, että menetelmä on toimiva arvioitaessa luonnon muutoksia ja niiden merkityksiä. Tutkittavat antoivat kuvista tekemilleen havainnoille merkityksiä enimmäkseen esteettisyyden, muiden tunne-elämysten, oman toiminnan mahdollisuuden ja tehtyjen toimien perusteella. Metsätieteilijöiden vastaukset erityisesti metsään suuntautuvia toimia kohtaan olivat myönteisempiä kuin muiden tutkittujen ryhmien.
-
Kilpeläinen,
Sähköposti:
thk@psyka.jyu.fi
Tutkimuksessa selvitettiin metsäoppilaitoksissa metsäkoneenkäytön jatkolinjoilla vuosina 1989–1991 olleiden oppilaiden taustatietoja ja erityisesti sitä, miten oppilaat täyttivät kurssien pääsyvaatimukset. Oppilaiden arvioita saamastaan koulutuksesta tutkittiin myös. Aineistona oli jatkolinjojen 16 kurssia ja niiden 173 oppilasta.
Noin viidennes oppilaista täytti koulutukseen valinnan edellytykset, kun heillä oli vaadittava peruskoulutus ja kahden vuoden työkokemus alalta. Suurimmalla osalla lopuista oppilaista oli työkokemusta metsurin tai maatalouden töistä. Oppilaiden hyvin erilaiset lähtötaidot ja -tiedot vaikeuttivat kurssien toteutusta.
Oppilaat olisivat halunneet lisätä käytännön työn opetusta ja koneilla työskentelyn määrää. Keskimäärin oppilaat arvioivat käyttäneensä kurssin aikana hakkuukonetta 176 tuntia ja kuormatraktoria 46 tuntia. Puolet oppilaista käytti hakkuukonetta kuitenkin vähemmän kuin sata tuntia. Oppilaiden käyttötuntimäärät vaihtelivat paljon kouluittain ja kursseittain. Noin puolet oppilaista oli harjoittelemassa metsäkoneyrityksissä, mitä kaikki vastanneet oppilaat pitivät erittäin hyvänä asiana.
Neljä viidesosaa oppilaista arvioi opettajien opetustaidot ja -tiedot hyviksi tai erinomaisiksi opetuksen eri alueilla. Opettajien koneiden käsittelytaidot arvioitiin huonoimmiksi ja huolto- ja kunnossapitotaidot parhaimmiksi. Opetuksessa oli selviä tasoeroja oppilaitosten välillä.
Metsäkoneenkuljettajien koulutuksen parantamiseksi olisi kehitettävä oppilasvalintaa, lisättävä metsäkoneiden käsittelytaitojen opetusta, järjestettävä opettajille täydennyskoulutusta ja tiivistettävä oppilaitosten yhteyksiä sekä työelämään että konevalmistajiin.
-
Juntunen,
Sähköposti:
marja-liisa.juntunen@metla.fi
Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä avohakkuumaiseman ominaisuudet vaikuttavat hakkuun visuaaliseen laatuun. Lisäksi tutkittiin, millaisia mielikuvia hakkuuaukot herättävät ja miten ihmisen tausta vaikuttaa hakkuun kokemiseen. Tutkimusaineistona käytettiin pääkaupunkiseudun asukkaiden, luonnonsuojelijoiden ja metsäammattilaisten arvioita avohakkuita esittävistä valokuvista. Pienialaiset hakkuut, joilla oli runsaasti aluskasvillisuutta ja joille oli jätetty joitakin puita, koettiin kauneimmiksi. Hakkuuaukkoja rumensivat aukon suuri koko, maanmuokkaus sekä hakkuutähteet. Metsäammattilaisia häiritsi hoitamaton vaikutelma, kuten lehtipensaat ja heinikko. He myös suhtautuivat näkyviin metsänhoitotoimenpiteisiin, kuten maanmuokkaukseen ja hakkuutähteisiin, myönteisemmin kuin muut ryhmät. Hakkuuaukkoja pidettiin sekä kauniina että rumina riippuen niiden toteutuksesta sekä hakkuusta kuluneesta ajasta. Vastaajat arvioivat avohakkuita rationaalisten ja esteettisten seikkojen lisäksi myös emotionaalisesti.
-
Karjalainen,
Sähköposti:
eeva.karjalainen@metla.fi
Tutkimuksessa tarkastellaan metsänomistajien taustapiirteitä ja metsätaloudellista käyttäytymistä ammattiasemaryhmittäin. Vuonna 1990 eläkeläisiä oli 36 prosenttia, palkansaajia noin kolmasosa, maatalousyrittäjiä runsas neljäsosa ja muita yrittäjiä viisi prosenttia metsänomistajien lukumäärästä.Yksityismetsien pinta-alasta maatalousyrittäjät omistivat suurimman osuuden, runsaat 40 prosenttia. Maatalousyrittäjien tilojen taustapiirteitä luonnehtivat perinteiselle maatilametsätaloudelle tunnusomaiset piirteet, kuten perheomistus ja vakinaisesti asuttu tila. Maatalousyrittäjät myivät puuta säännöllisesti ja runsaasti. Lisäksi he olivat metsänhoidollisesti aktiivisia. Eläkeläiset sen sijaan käyttäytyivät metsätaloudellisesti passiivisesti. Eläkeläiset myivät puuta harvoin ja vähän. Lisäksi heidän tiloillaan tehtiin vähän metsänhoitotöitä. Ammattiasemaluokitus tarkentaa metsänomistajakunnan rakenteesta ja metsätaloudellisesta käyttäytymisestä saatavaa kuvaa, koska ryhmien välillä ilmeni merkittäviä eroja. Hyödyllistä myös on, että ammatin ja sosioekonomisen aseman perusteella metsänomistajat voidaan samanaikaisesti luokitella ammattiasemaryhmiin.
-
Ripatti,
Sähköposti:
pekka.ripatti@metla.fi
Tutkimuksessa vertailtiin eri vaihtoehtoja puuston omaisuusarvon ja sen tilikausittaisen muutoksen käsittelemiseksi metsälön tuloslaskelmassa ja taseessa. Eri puutasemenetelmien soveltuvuutta metsätalouden tilakohtaisen kannattavuusseurannan tilinpäätöksen tarpeisiin vertailtiin sekä teoreettisesti että empiirisesti. Metsälön tilinpäätöksen tavoitteeksi on asetettu samanaikainen realisoituneen tuloksen ja puuston markkinahintaisen varallisuusaseman selvittäminen.
Puustomenetelmät kuvaavat metsälöä tässä tutkimuksessa tulos- ja omaisuuslaskennalle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tuottomenetelmien heikko kohta teoreettisesti on se, että puutase ja puuston omaisuusarvo tilinpäätöksessä ovat riippuvaisia osittain subjektiivisesti määritellystä hakkuusuunnitteesta. Hakkuusuunnitteella pyritään edistyvän metsätalouden mukaisesti kehittämään metsälöä päätöksentekijän tavoitteiden suuntaan, eikä mittaamaan toteutunutta tilikauden tulosta tai omaisuuden arvon muutosta.
Puuston tasearvon määrittämisessä tarvittavat puustotiedot saadaan luotettavimmin inventointimenetelmällä, mutta koska käytännössä inventointia ei ole järkevää toistaa vuosittain, on puuston kehitys harvemmin toistettavien inventointien välillä määritettävä kasvumenetelmän avulla. Kuvioittaiseen arviointiin perustuvat metsäsuunnittelutiedot ovat useimmiten ainoat yksityismetsälöistä käytettävissä olevat inventointitiedot, joten puutaseen määrittäminen on tarkoituksenmukaisinta tehdä niiden pohjalta.
-
Hakkarainen,
Sähköposti:
hyttinen@metsa1.joensuu.fi
- Hyttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
- Tiilikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
Tutkimuksessa selvitettiin Etelä-Suomen havutukkipuun jakautuminen eri laaturyhmiin. Mänty- ja kuusirungoilla laaturyhminä olivat oksaton ja kyhmytön tyvitukki, kuivaoksainen väli- tai tyvitukki sekä terveoksainen latvatukki. Lisäksi kuusirungoista erotettiin omaksi ryhmäkseen latvaläpimitaltaan yli 40 cm:n tukit.
Tutkimusaineistona käytettiin valtakunnan metsien 8. inventoinnin koepuita, jotka apteerattiin kahdella eri tavalla. Laatuapteerauksessa tavoitteena oli käyttää rungon eri laatuosat maksimaalisesti hyödyksi ja pitää laatuosat erillä toisistaan. Jakauma-apteerauksessa pyrittiin ennalta asetettuun pituustavoitteeseen laatuluokan sisällä sekä sallittiin siirtymä paremmasta laatuluokasta huonompaan laatuluokkaan. Koko Etelä-Suomen laaturyhmittäiset tukkiosuudet saatiin yleistämällä koepuiden laskennalliset apteeraustiedot lukupuille keskiarvomenetelmällä.
Jakauma-apteerauksessa mäntykoepuiden oksattoman tyvitukin määrä aleni 30 % ja terveoksaisen tukin määrä lähes 40 % laatuapteerauksen tukkimääriin verrattuna. Vastaavasti kuivaoksaisen tukin määrä kasvoi 14 %. Kuusikoepuiden jakauma-apteerauksessa terveoksaisen tukin määrä aleni 17 % ja kuivaoksaisen tukin määrä lisääntyi 9 % verrattuna laatuapteerauksen mukaisiin tukkimääriin.
Laatuapteerauksen perusteella oksatonta ja kyhmytöntä mäntytyvitukkia oli 17,0 % Etelä-Suomen männyn kokonaistukkitilavuudesta ja kuusityvitukkia 4,2 % kuusen kokonaistukkitilavuudesta. Terveoksaista mäntytukkia oli 8,0 % ja kuusitukkia 24,8 % tukkitilavuudesta. Kuivaoksaisen mäntytukin osuus oli 74,3 % ja kuusitukin 69,3 %. Lisäksi latvalapimitaltaan yli 40 cm:n kuusitukkia saatiin 1,2 % tukkitilavuudesta.
-
Ahonen,
Sähköposti:
helena.makela@metla.fi
- Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
Taimien alkukehitystä tutkittiin 1980-luvulla viidellä korpisuon uudistusalalla Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Avohakkuun seurauksena tutkimuskohteille vakiintui runsaasti hieskoivua ja vaihtelevasti kuusialikasvosta sisältänyt taimikko. Hakkuualueen mätästysmuokkaus lisäsi kasvualustan taimettumisherkkyyttä. Muutama vuosi maanpinnan käsittelyn jälkeen seurasi kuusella hyvä siemensatovuosi, minkä vuoksi kuusen luontainen taimettuminen oli voimakasta muokkausaloilla reunametsän läheisyydessä. Muokkauspinnoille kehittyi kuitenkin nopeasti karhunsammalkasvusto, mikä ilmeisesti ehkäisi luontaista taimettumista jatkossa tehokkaasti. Jo kahden vuoden kuluttua kasvillisuus peitti 78–97 % muokkauspinnasta. Muokatuilla aloilla olivat yleisiä kasvillisuuden pioneerilajit, kun taas muokkaamattomalla alalla kasvillisuus säilytti aiemman metsä- ja kliimaksluonteensa.
Turve- ja kivennäismaasekoitteiselle muokkauspinnalle tehty kuusen hajakylvö tuotti kahdessa vuodessa runsaasti taimia. Kylvöalojen hehtaarikohtainen taimimäärä kohosi kokeesta riippuen 6 600–42 000 kpl:een, ja taimimäärät pysyivät lähes samoina neljän seuraavan vuoden aikana. Tulosta on pidettävä hyvänä verrattuna aiempiin kokemuksiin kuusen kylvöstä. Muokkausaloille tehty hieskoivun hajakylvö lisäsi hieskoivujen määrää selvästi vain niissä kohteissa, joissa luontainen koivuttuminen jäi vähäiseksi.
Kuusen paljasjuuritaimien istutus muokattuun kasvualustaan onnistui hyvin – kuolleisuus jäi pieneksi ja taimet kasvoivat ripeästi kuuden vuoden tutkimusjakson aikana. Kahdessa kohteessa esiintyi kuitenkin hallavaurioita ja yhdessä kokeessa rouste nosteli pieniä kuusen paakkutaimia. Rauduskoivun istutustaimet menestyivät aluksi hyvin, mutta kärsivät jatkossa yleisesti eläintuhoista, joita aiheuttivat lähinnä porot, hirvet ja jänikset.
-
Moilanen,
Sähköposti:
mikko.moilanen@metla.fi
- Ferm, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
- Issakainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
Tutkimuksessa tarkastellaan yhdeksän nuoreen ensiharvennusvaiheen (valtapituus 12,0–13,9 m) männikköön perustetun faktorikokeen (3 harvennusastetta x 3 lannoitusastetta) perusteella harvennuksen viivästymisen vaikutusta 15 vuoden aikana ensiharvennuksesta. Voimakkaan ensiharvennuksen (60 % runkoluvusta) seurauksena puuston tilavuuskasvu aluksi pieneni harvennusta seuraavina vuosina, mutta se saavutti harventamattoman puuston kasvun tason 15 vuoden kuluessa harvennuksesta. Voimakas harvennus pienensi männikön tilavuuskasvua 15 vuoden aikana yhteensä 15 m3 ha–1 (12 %) verrattuna harventamattoman puuston kasvuun. Harventamattomien metsiköiden tilavuuskasvu säilyi koko seurantajakson likimain vakiona. Harvennus ei vaikuttanut valtapituuden kehitykseen.
Harvennuskertymä oli kokeen alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla 36 m3 ha–1 ja tutkimusjakson lopussa harvennetuilla 66 m3 ha–1, kun jäävä runkoluku oli sama. Myös poistuman keskijäreys oli noin 2 cm suurempi myöhemmin harvennetuilla koealoilla. Puuston kokonaistuotos oli hieman suurempi myöhään harvennetuilla koealoilla, joskaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Jäävä puusto oli keskimäärin noin yhden senttimetrin paksumpaa aiemmin voimakkaasti harvennetuilla koealoilla verrattuna jakson lopussa harvennettuihin.
Harvennuksissa kasvamaan jätettyjen puiden elävien latvusten suhteellinen pituus supistui jakson lopussa harvennetuissa metsiköissä 56,5 %:sta 45,4 %:iin tutkimusjakson aikana, kun vastaavat luvut jakson alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla olivat 54,2 % ja 49,6 %. Harventamattomuus voimisti luonnonpoistumaa ja lisäsi puustovaurioiden määrää, mutta sekä luonnonpoistuman että vaurioituneiden puiden osuus puuston tilavuudesta oli varsin pieni tutkimusjakson aikana.
NPK-lannoitus (150 kg N ha–1) viiden vuoden välein lisäsi kasvua 3,2 m3 ha–1 a–1. Lannoitus lisäsi luonnonpoistumaa ja puustovauriota kaikissa harvennuskäsittelyissä. Lannoitus nopeutti puiden latvussuhteen pienenemistä sekä harvennetuilla että harventamattomilla koealoilla.
Tulosten mukaan hoidetun männikön ensiharvennusta on mahdollista siirtää noin 17,5 metrin valtapituuteen saakka ilman, että puuston kasvu kärsii tai latvukset supistuvat liiaksi.
-
Hynynen,
Sähköposti:
jari.hynynen@metla.fi
- Saramäki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
Tutkimuksessa tarkasteltiin nuoren kuusikon kasvattamista koivuylispuuston alla. Tutkimusongelmana oli selvittää, kuinka paljon tiheydeltään ja kooltaan vaihteleva koivuylispuusto tuottaa puuta ja kuinka paljon se hidastaa kuusikon kehitystä. Tutkimuksessa laadittiin kertamittausaineistoon perustuvat kasvumallit. Niiden lisäksi sovellettiin aiemmassa sekametsätutkimuksessa laadittuja malleja.
Tutkimusaineisto käsitti 31 sekametsikköä lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Kuusikoiden biologinen ikä oli 15–39 vuotta ja koivikoiden rinnankorkeusikä 17–77 vuotta. Koivuylispuusto oli poistettu 6 metsiköstä.
Malleilla ennustettua puuston kehitystä tarkasteltiin kahdessa esimerkkimetsikössä kolmena kasvattamisvaihtoehtona: koivuylispuuston poistaminen, ylispuuston harventaminen ja käsittelemätön metsikkö. Koivuylispuusto tuotti enemmän puuta (3,5–11,2 m3 ha–1 v–1) kuin sen kasvattaminen vähensi kuusikon tuotosta (kasvutappio 0,6–4,4 m3 ha–1 v–1). Harvennus lisäsi nuoren, tiheän koivikon tukkipuun tuotosta selvästi, mutta pienensi sitä vanhassa, järeäpuustoisessa koivikossa.
-
Mielikäinen,
Sähköposti:
kari.mielikainen@metla.fi
- Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
Tutkimus on katsaus 13 suomalaisen puunjalostusyrityksen puunhankinnan suunnittelu-, ohjaus- ja seurantajärjestelmiin vuonna 1992. Puunhankinnan suunnittelujärjestelmiä tarkastellaan tietokoneavusteisen päätöksenteon lähestymistapojen (operaatioanalyysi, tiedonkäsittely ja tekoäly) viitekehyksessä strategisessa, taktisessa ja operatiivisessa suunnittelussa. Varsinaiset suunnittelujärjestelmät ovat tällä hetkellä tiedonkäsittelyn ja operaatioanalyysin sovelluksia. Kehittyneimmissä sovelluksissa käytetään optimointialgoritmeja. Tietojenkäsittelyssä kehittyneimmät sovellukset pohjautuvat vaihtoehto- ja taulukkolaskentaan. Hankintajärjestelmän ja johdon tietojärjestelmän kehittyneisyys korreloivat positiivisesti hankintamäärän, kuitupuuosuuden ja pystyvarannon kanssa. Hankinnan tukkipuuosuuden kanssa korrelaatio on negatiivista; toimituspaikkojen lukuisuus ei korreloi järjestelmien kehitysasteen kanssa. Tulosten tulkintaa vaikeuttaa vapausasteiden pieni lukumäärä ja muuttujien keskinäinen korrelaatio. Suurissa ja keskisuurissa yrityksissä yrityksen omista tarpeista lähtevä lyhyen aikavälin suunnittelujärjestelmien kehittämistarve tiedostetaan hyvin. Visioita tietojärjestelmien yleisestä kehityksestä ei yrityksissä yleensä ollut. Pienillä yrityksillä kehittämistarpeiden yksilöiminen ei ole erityisen selkeää.
-
Meriläinen,
Sähköposti:
sikanen@joyl.joensuu.fi
- Sikanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
- Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
Kolmen metsälautakunnan (Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Kainuu) alueelle vuosina 1973–1978 perustetut 254 metsikkökoealaa inventoitiin kahdesti noin 10 vuoden aikavälillä yksityismaiden metsäojitusalueiden tilan ja puuston kehityksen selvittämiseksi. Koealojen kasvupaikkatyyppijakauma, tutkimusjaksolla tapahtuneet muutokset ojituksen tilassa, samoin kuin lannoitukset ja hakkuut selvitettiin. Puuston määrää, rakennetta, puulajisuhteita ja niiden muutoksia aineistossa verrattiin aikaisempiin tutkimuksiin. Puuston keskitilavuuden todettiin lisääntyneen jakson aikana voimakkaasti. Turvekangastyyppien puuntuotoskykyä ojituksen jälkeen arvioitiin muodostamalla regressiomalleja metsikön tilavuuden ja kasvun riippuvuudelle.
-
Hökkä,
Sähköposti:
hannu.hokka@metla.fi
- Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
- Siipola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
Tutkimuksessa inventoitiin 26 mäntyvaltaista ja 17 hieskoivuvaltaista nuoren metsän kunnostuskohdetta Keski-Pohjanmaalla. Tavoitteena oli arvioida ylitiheänä kasvaneiden puustojen elpymiskykyä kunnostushakkuiden jälkeen sekä kuvailla kunnostushakkuutarpeeseen vaikuttavia tekijöitä.
Runkolukuohjeet soveltuivat pohjapinta-alamalleja paremmin hoitotarpeen arviointiin, sillä puustot olivat epätasaisia ja pieniläpimittaisia. Hakkuupoistuma oli keskimäärin 37 m3/ha, josta ainespuuta oli 21 m3/ha. Puuston tilavuudesta poistettiin keskimäärin kolmasosa, voimakkaimmin käsitellyillä kohteilla yli 60 %. Elävän latvuksen osuus puun pituudesta pieneni kasvatustiheyden noustessa. Suuri osa metsäojista oli kiireellisen kunnostuksen tarpeessa, joten voimakkaat harvennukset voivat aiheuttaa huomattavia kasvutappioita, ellei ojastoja kunnosteta. Merkittävimmät puiden ulkoista laatua heikentävät tekijät olivat mäntyjen oksikkuus ja koivujen mutkaisuus.
-
Jylhä,
Sähköposti:
paula.jylha@metla.fi
Katsaus
Uudistuskypsien ja niiksi varttuvien metsien määrä on etenkin maamme eteläisissä osissa kasvanut niin suureksi, ettei näiden metsien uudistaminen ohjekiertoaikojen edellyttämässä tahdissa ole mahdollista. Katsauksessa on tarkasteltu, onko tässä tilanteessa perusteltua palauttaa miltei unohdetut väljennyshakkuut metsien käsittelyn vaihtoehtoihin. Sitä varten on vertailtu varttuneiden männiköiden ja kuusikoiden erilaisten käsittelytapojen antamia tuloksia ja saatu käsitys syntyvistä tuottoeroista. Rajallisten tuottotappioiden vastineeksi väljennyshakkuut tuovat varmuutta hoidettujen metsien luontaiseen uudistamiseen ja ovat myönteinen tekijä myös metsien maisemallisen arvon kannalta. Sen johdosta väljennyshakkuilla on oltava sijansa taitavan metsänkäsittelijän keinovalikoimassa.
-
Nyyssönen,
Sähköposti:
ei.tietoa@metsatiede.org
Katsauksessa tarkastellaan kauniiden metsämaisemien arvostuksen muuntumista Suomessa viimeisen 200 vuoden aikana. Romantiikan tyylisuuntauksen ollessa vallitsevana 1700-luvun lopulla Suomessa matkailevat ulkomaalaiset kiinnittivät huomiota ennen kaikkea luonnontilaisiin aarnimetsiin. Viime vuosisadan puolimaissa vallassa ollut tyylisuunta muotoili vuorostaan klassisen suomalaisen kansallismaiseman: kesäisen metsä- ja järvipanoraaman, joka henki ihmisen ja luonnon välistä sopusointua.
Sata vuotta sitten vallinnut kansallisromanttinen tyylisuunta suosi jälleen luonnontilaisia salomaita. Myös talviset metsät saivat omat kuvaajansa. I maailmansodan jälkeen vallitsevaksi noussut ”uusasiallinen” tyylisuunta suosi puolestaan suoria linjoja sekä luonnossa että rakennetussa ympäristössä. Tällä hetkellä, 1900-luvun lopussa, on palattu jälleen romantiikalle tyypillisiin maisemaihanteisiin: pehmeästi kaareileviin linjoihin, luonnontilaisen luonnon ihailuun jne. Tämä tarjoaa osaltaan selityksen viime aikojen kiivaalle ympäristö- ja metsäkeskustelulle.
-
Leikola,
Sähköposti:
ei.tietoa@metsatiede.org
Tiedonanto
Kuusijoen täydennysviljelykoe perustettiin vuonna 1972, ja sen tarkoituksena oli selvittää puulajin ja palleaurauksen vaikutusta täydennysviljelytaimien menestykseen. Koealue jaettiin kahteen lohkoon, joista toinen jätettiin muokkaamatta ja toinen palleaurattiin.Täydennysviljely tehtiin 15 vuotta alkuperäisen viljelyn jälkeen männyn kaksivuotiailla paljasjuurisilla ja kuusen, rauduskoivun sekä lehtikuusen kaksivuotiailla turverullataimilla. Maanmuokkauksen vaikutus täydennystaimien menestymiseen oli erittäin selvä. Muokkaamattomalla alueella ei ollut yhtään kehityskelpoista täydennysviljelytainta vuonna 1990, jolloin koe mitattiin uudelleen. Muokatulla lohkollakin vain kuusen täydennystaimet olivat säilyneet hyvin elossa. Niiden pituuskasvu oli kuitenkin selvästi hitaampaa kuin muilla puulajeilla. Pääosan kasvatuskelpoisista taimista muodostivat luontaisesti syntyneet hieskoivut, joiden määrä vaihteli muokkaamattomilla ruuduilla 480–750 kpl/ha ja muokatuilla 870–1 880 kpl/ha. Muokatulla ruudulla luontainen taimiaines yksinään olisi riittänyt ylittämään nykyisen täydennysviljelyrajan. Muokatuille ruuduille syntyi kaksijaksoinen metsä, jonka ylemmän jakson muodostivat alkuperäisestä viljelystä säilyneet harvassa kasvavat männyt. Muokkaamattomilla ruuduilla kaksijaksoisuutta ei ollut, koska lähes kaikki täydennystaimet olivat kuolleet. Täydennysviljelyllä pyritään aikaansaamaan täystiheä tasaikäinen metsikkö, mikä Kuusijoen kokeessa epäonnistui. Osittain epäonnistuminen johtui myöhäisestä täydennysajankohdasta. Alkuperäisen viljelyn epäonnistumisen syy oli todennäköisesti maan muokkaamatta jättäminen ja männyn istutus. Rautapodsolimaannoksen vuoksi Kuusijoen kangas kuuluu Pohjois-Suomen vaikeasti uudistettaviin kohteisiin, joilla maanmuokkauksen ja puulajivalinnan vaikutus on uudistamistuloksen kannalta ratkaisevan tärkeä.
-
Saarenmaa,
Sähköposti:
liisa.saarenmaa@helsinki.fi
- Liukkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
Tieteen tori
-
Pasanen,
Sähköposti:
ei.tietoa@metsatiede.org
- Hyppänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
-
Saarenmaa,
Sähköposti:
ei.tietoa@metsatiede.org
- Heino, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
- Heikurainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
Kirjallisuutta
Puheenvuoro
Tieteen tori
Biodiversiteetti
-
Uuttera,
Sähköposti:
ei.tietoa@metsatiede.org
- Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
-
Nikinmaa,
Sähköposti:
enikinma@silvia.helsinki.fi
