Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998

• Korpilahti, Sähköposti: eeva.korpilahti@luke.fi

• Korpilahti, Sähköposti: eeva.korpilahti@luke.fi

• Korpilahti, Sähköposti: eeva.korpilahti@luke.fi

• Korpilahti, Sähköposti: eeva.korpilahti@luke.fi

Tässä artikkelissa kuvataan valtakunnan metsien 8. inventoinnin aikana kehitetty, inventoinnin maastomittauksia, satelliittikuvia ja numeerisia karttoja käyttävä monilähteinen valtakunnan metsien inventoinnin menetelmä. Artikkelissa esitetään menetelmällä lasketut tärkeimmät kunnittaiset metsävaratiedot kaikkien Suomen kuntien alueelle sekä puustoa kuvaavia teemakarttoja.

Tässä esitettävä satelliittikuvia hyödyntävä inventointimenetelmä poikkeaa olennaisesti tavanomaisista kuvien luokittelumenetelmistä. Kehitetyn k:n lähimmän naapurin estimointi- ja luokitusmenetelmän avulla voidaan johtaa periaatteessa kaikki inventoinnin muuttujat määritellyille laskentayksiköille. Menetelmä säilyttää metsämuuttujien kovarianssirakenteen ja tuottaa siten luonnollisen kaltaisia estimaatteja, jotka soveltuvat hyvin myös tutkimusten lähtöaineistoiksi. Nykyisillä luonnonvarasatelliiteillä menetelmän tuottamat estimaatit ovat sovelluskelpoisia keskimääräisen metsätilan kokoisella tai sitä suuremmalla alueella. Menetelmä tuottaa karttamuotoista tietoa käyttäjän valitsemista teemoista. Järjestelmän syöttötietoina käytettiin inventoinnin maasto-mittausten lisäksi Landsat TM ja Spot XS -satelliittikuvia sekä numeerisia tietoja pelloista, soista, teistä, rakennetusta maasta, maaston korkeusvaihtelusta sekä kuntien rajoista. Menetelmä soveltuu käytettäväksi monenlaisilla kaukokartoitusaineistoilla sekä erilaisissa olosuhteissa. Sitä on sovellettu useassa maassa Suomen ulkopuolella.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Katila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Moilanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Peräsaari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Puuston rakenteen vaikutusta keruutulokseen tutkittiin nostamalla jäkälää kahdesti samoilta koealoilta käytännön menetelmin. Ensimmäisellä nostokerralla saatiin suurin laskennallinen määrä pohjapinta-alalla 18,6 m²/ha. Vastaavalla tavalla laskettiin kahden nostokerran jäkäläsaannon riippuvuus pohjapinta-alasta ja tulokseksi saatiin 17,4 m²/ha. Tätä vastaava keruutulos oli 1 085 varvia hehtaarilta. Vuotta kohden laskettuna tuotos on 135,5 varvia/ha. Varvilla tarkoitetaan standardikokoista (66 x 43 x 10 cm) jäkälälevyä. Paras yksittäinen poimintatulos oli 1 700 varvia/ha.

Koristejäkälän laatu kärsii herkästi muista metsänkäyttömuodoista. Huonosti suunniteltu ja toteutettu virkistyskäyttö, puunhakkuu ja kuljetus sekä poronhoito turmelevat jäkälän laadun ja vaikeuttavat jäkälän poimintaan perustuvan elinkeinon harjoittamista. Tärkeimmät jäkälännostoalueet sijaitsevat Perämeren rannikolla, Oulujokilaaksossa ja Kainuussa.

• Matila, Sähköposti: eero.kubin@metla.fi
• Kubin, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien käsityksiä metsästä ja ympäristönsuojelusta. Kyseessä on tapaustutkimus, jonka kohteena olivat sysmäläiset yksityismetsänomistajat. Tutkimus kuuluu humanistiseen ympäristötutkimukseen.

Ympäristöongelmien ratkaisemisessa yhä keskeisemmäksi tehtäväksi on noussut ongelmien inhimillisten syiden ja alkuperien selvittäminen. Tässä työssä ajattelun ja toiminnan suhdetta tutkivalla kulttuurintutkimuksella on keskeinen asema. Kulttuurilla tarkoitetaan laajassa mielessä inhimillistä toimintaa. Toiminnan taustalla oletetaan piilevän kognitiivisia eli tiedollisia järjestelmiä. Kognitiivisen teorian mukaan ihmisen tieto järjestyy kulttuurisiksi malleiksi, jotka ohjaavat toimintaa ja inhimillisiä valintoja. Kulttuuriset mallit ovat sosiaalisesti jaettua tietoa.

Tutkimuksessa hahmotettiin viisi kulttuurista mallia: Resurssimalli, Toimintamalli, Elinympäristömalli, Hyvän metsän -malli ja Omistusmalli. Resurssimalli ohjaa metsänomistajaa näkemään metsänsä laajana resurssina. Metsä käsitetään lisäksi paikkana, jossa harjoitetaan konkreettisia toimia. Elinympäristömalli ohjaa mieltämään metsän osana kodin ja muun elämänpiirin fyysistä maisemaa, ja Hyvän metsän -malli kertoo millainen metsä on hyvä taikka huono metsänomistajan mielestä. Omistusmalli näkee metsän omaisuutena, johon kohdistuva päätäntävalta kuuluu metsänomistajalle. Pakkotoimiin perustuvan luonnonsuojelun ja metsänhoidon katsotaan rikkovan tätä oikeutta vastaan. Omistaminen merkitsee myös identifioitumista johonkin alueeseen.

Tutkimuksessa selvisi, että metsänomistajilla on moniulotteista jaettua tietoa metsästä ja ympäristönsuojelusta, ja tämä tieto on järjestynyt malleiksi. Niitä tutkimalla saadaan perustietoa metsänomistajista sekä kestävän metsätalouden sosiokulttuurisista reunaehdoista. Tämä tieto on hyödyksi vältettäessä ja ratkaistaessa ympäristökonflikteja.

• Jokinen, Sähköposti: mikko.jokinen@metla.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin Lounais-Suomessa sijaitsevan Teijon retkeilyalueen kävijöiden rahankäyttöä ja sen välittömiä tulo- ja työllisyysvaikutuksia sekä merkitystä aluetaloudelle. Kävijöiden rahankäytön suuruus ja sen alueittainen ja toimialoittainen jakautuminen määritettiin alueella touko–lokakuussa 1996 tehdyn kävijäkyselyn perusteella.

Alueen kävijöiden rahankäyttö arvioitiin vuositasolla 8,37 miljoonaksi markaksi, josta lähialueen yritysten saama matkailutulo oli 46 prosenttia. Lähialueella majoitus- ja ravitsemistoiminta sai matkailutuloa 1,34 miljoonaa ja vähittäiskauppa 1,55 miljoonaa markkaa.

Palkkatulovaikutus oli 1,36 miljoonaa, josta lähialueen yritysten maksama osuus oli 0,74 miljoonaa. Suurin osa palkkatulovaikutuksista syntyi majoitus- ja ravitsemistoiminnan aloilla. Työllisyysvaikutukset olivat yhteensä 13 henkilötyövuotta. Työllisyysvaikutukset lähialueella olivat 7,12 henkilötyövuotta, josta majoitus- ja ravitsemistoiminnan osuus oli 78 prosenttia.

Rahankäytön alueittaista ja toimialoittaista jakaumaa voidaan pitää retkeilyalueen sijaintipaikkakunnalle edullisena, koska lähes puolet tulo- ja työllisyysvaikutuksista ilmenee retkeilyalueen läheisyydessä. Lisäksi valtaosa niistä suuntautuu työvoimavaltaisille majoitus- ja ravitsemistoiminnan aloille.

• Kangas, Sähköposti: kari.kangas@forest.joensuu.fi
• Ovaskainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pajuoja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tuhka- ja typpilannoituksen vaikutuksia tutkittiin kahdessa Salpauselälle perustetussa männyntaimikossa Valkealassa. Tuhkalannoituksena annettiin kuusen kuorituhkaa 3 000 kg/ha ja typpilannoituksena 150 kg typpeä oulunsalpietarina (kalsiumammoniumnitraatti). Varttuneessa, pitkään punalatikkatuhoista kärsineessä taimikossa terveiden mäntyjen osuus kasvoi seuranta-aikana käsittelystä riippumatta. Typpilannoitus lisäsi mäntyjen pituuskasvua melko vähän ja vain kolmena vuonna.

Nuoressa taimikossa eivät yksittäiset käsittelyt vaikuttaneet taimien kuntojakaumaan, mutta lievästi sairaita taimia oli keskimäärin vähemmän tuhkaa tai/ja typpeä saaneilla koealoilla (n = 6) kuin käsittelemättömillä tai insektisidillä käsitellyillä koealoilla (n = 4). Typpilannoitus lisäsi pituuskasvua nuoressa taimikossa viiden vuoden ajan. Typpilannoitus ei lisännyt selvästi sairaiden taimien pituuskasvua vanhassa eikä nuoressa taimikossa. Tuhkalannoitus näytti hiukan lisänneen mäntyjen pituuskasvua erityisesti nuoressa taimikossa.

Typpilannoitus ei vaikuttanut maa-analyysitunnuksiin, mutta sen sijaan tuhkalannoitus vaikutti humuskerroksen ominaisuuksiin. Tuhkalannoitus nosti erityisesti humuskerroksen boorin, kalsiumin, magnesiumin, mangaanin, fosforin ja sinkin kokonaispitoisuuksia ja ammoniumasetaatilla uuttuvia kalsium-, magnesium- ja mangaanipitoisuuksia. Humuskerroksen pH nousi keskimäärin 3,8:sta 5,3:een. Tuhkalannoitus nosti myös kivennäismaan vaihtuvan kalsiumin ja magnesiumin pitoisuuksia ja pH:ta keskimäärin 4,6:sta 4,8:aan.

Typpi- ja tuhkalannoitusta voi kokeiden perusteella suositella mieluummin nuoren ja terveen tai enintään lievästi punalatikan vaivaaman männyntaimikon hoitoon kuin varttuneen, pahoin vaurioituneen taimikon elvyttämiseen.

• Tamminen, Sähköposti: pekka.tamminen@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin ojitettujen soiden turpeen ravinnepitoisuuksia ja -määriä raakahumuksessa ja 0–50 cm:n pintaturvekerroksessa. Lisäksi arvioitiin puustoon sitoutuneiden ja hakkuiden mukana poistuneiden ravinteiden määriä samoilta koealoilta mitattujen puuston tilavuuden ja poistuman (min. 5, max. 178 m³/ha) ja muista tutkimuksista saatujen keskimääräisten puun eri osiin sitoutuvien ravinnemäärien perusteella. Aineisto kerättiin Metsäntutkimuslaitoksen pitkäaikaisessa seurannassa olleilta 34 rämekoealalta, 12 korpikoealalta ja 10 metsitetyltä nevakoealalta. Kohteet oli ojitettu 1930-luvulla. Turvenäytteistä määritettiin typen, fosforin, kaliumin, kalsiumin, magnesiumin, raudan, mangaanin, boorin, sinkin ja kuparin kokonaispitoisuudet kuiva-massaa ja määrät tuoretilavuutta kohden. Raakahumuksessa ja 0–20 cm:n pintaturvekerroksessa oli typpeä yhteensä 5 500–7 000 kg/ha, fosforia 250–400 kg/ha ja kaliumia 60–90 kg/ha. Rämeistä kehittyneillä turvekankailla ja muuttumilla typpeä ja fosforia oli 3–4-kertaisesti verrattuna vastaaviin luonnontilaisiin rämeisiin, mutta kaliumia vain n. 60–90 %. Valtaosa kalium- ja sinkkivaroista oli raakahumuksessa ja turpeen 0–10 cm:n pintakerroksessa. Entisillä nevakoealoilla kivennäisravinnevarat olivat erittäin vähäiset. Kaliumia, booria ja sinkkiä oli raakahumuksessa ja turpeen pintakerroksessa (0–20 cm) useissa tapauksissa vähemmän kuin puustossa. Latvusten hyödyntämisen hakkuukertymässä arvioitiin olennaisesti vähentävän näiden ravinteiden määriä kasvupaikalla. Koealoilla runkopuunkorjuuna toteutettujen harvennushakkuiden aiheuttamat ravinnepoistumat olivat kuitenkin suhteellisen vähäisiä verrattuna kasvualustaan ja nykypuustoon sitoutuneisiin ravinnemääriin, koska harvennushakkuut olivat olleet verrattain vähäisiä.

• Kaunisto, Sähköposti: seppo.kaunisto@metla.fi
• Moilanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin puolukan ja mustikan marjatuotannon vuotuista vaihtelua varttuneissa puolukka- ja mustikkatyypin kangasmetsiköissä. Lisäksi tutkittiin pääravinnelannoituksen (typpi, fosfori, kalium) vaikutusta marjasatoihin ja marjojen alkuainepitoisuuksiin.

Luontainen marjominen vaihteli huomattavasti vuodesta toiseen. Parhaimman ja huonoimman vuoden satoero samassa metsikössä oli puolukalla lähes 10-kertainen ja mustikalla vielä suurempi. Jaksolla 1978–88 vuotuinen puolukkasato vaihteli välillä 100–170 kg/ha ja mustikkasato välillä 70–165 kg/ha.

Lannoituskäsittelyjen seurauksena marjantuotanto useimmiten heikentyi. Eniten marjominen kärsi PK-(fosfori-kalium)lannoituksesta, jonka vaikutuksesta esim. mustikkasadot jäivät 2–3 kertaa pienemmiksi kuin lannoittamattomilla vertailualoilla. Typpilannoituksen vaikutus jäi osin epäselväksi. Joissain tapauksissa ureatyppi näytti lyhytaikaisesti lisänneen puolukan määrää ja vaikuttaneen suotuisasti myös mustikkaan.

Typpeä sisältäneet käsittelyt kohottivat ja PK-käsittely alensi marjojen typpipitoisuutta. PK-käsittely kohotti marjojen fosfori-, kalium-, magnesium- ja booripitoisuutta. Puolukalla muutokset olivat selvempiä ja vaikutus näytti kestävän pitempään kuin mustikalla. Typpikäsittelyt alensivat molempien marjalajien – etenkin puolukan – mangaani- ja kupariarvoja.

Tulokset osoittavat, että vastoin yleistä ennakkokäsitystä ja eräitä aiempia tutkimustuloksia metsänlannoituksella ei voida merkittävästi lisätä marjasatoja keskiviljavilla kangasmailla. Syynä lienee ravinnelisäyksestä johtuneen kilpailutilanteen muuttuminen kenttäkerroksen heinä- ja ruohokasvillisuuden eduksi.

• Issakainen, Sähköposti: jorma.issakainen@metla.fi
• Moilanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1968–97 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan VMI:n maastomittaus, tuloslaskenta ja luotettavuuden arviointimenetelmät.

Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin VMI9:ää varten. Maaperää, puuston rakennetta ja metsien biologista monimuotoisuutta kuvaavia tunnuksia lisättiin. Soiden turvekerroksen paksuus mitataan neljään metriin saakka ensimmäistä kertaa 1950-luvun alun jälkeen. Tavoitteena on, että maastomittauksiin perustuva inventointi yhdessä monilähteisen inventoinnin kanssa pystyy vastaamaan metsätalouden ja metsäteollisuuden muuttuneiden toimintaympäristöjen aiheuttamiin lisääntyviin tietotarpeisiin.

Etelä-Pohjanmaan metsätalousmaasta lähes puolet on suota. Runsaat 75 % soista on ojitettu. Soiden ojitus ja männyn viljely ovat lisänneet mäntyvaltaisten metsien alan yli kolmeen neljännekseen metsämaan alasta. Taimikoista lähes 90 % on mäntyvaltaisia. Puuvaranto on lisääntynyt 1960-luvun lopusta 47 % ja 1990-luvun alusta 7 %. Suometsätalous on puuston vuotuista kasvua eniten lisännyt tekijä. Kasvun lisäys kankailla näyttää päättyneen ja kasvu kankailla on kääntynyt lievään laskuun, sen sijaan soilla kasvun lisäys jatkuu. Nuorten metsien lisääntyminen on lisännyt ensiharvennusmetsien alaa, vaikkakin Etelä-Pohjanmaalla näiden osuus on maan keskitasoa pienempi. Kolmasosa ojitusalueista on kunnostusojituksen tarpeessa puuntuotannon näkökulmasta katsottuna. Rahkaiset suot ja nevat lisäävät Etelä-Pohjanmaalla metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen alaa.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mikkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nykyisen (metsäkeskusjako 1.1.1998) Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosina 1997–2026. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla ja aineistona oli vuonna 1997 mitatusta valtakunnan metsien 9. inventoinnin koeala-aineistosta muodostettu MELA-aineisto.

Tällä hetkellä käytössä olevien Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten mukaan hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella hakattavaksi 5,3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli noin kaksinkertaisesti vuosina 1987–1996 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin – runsas 2,8 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa – verrattuna. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien kuitenkaan vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan käyttöpuumäärän arvio on 4,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella ja sen arvioidaan ylittävän 4,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa kahden seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Suurimman kestävän hakkuumäärän arvion mukaan toimittaessa vuoteen 2026 mennessä harvennuspuun osuus hakkuukertymästä kohoaa 29 prosentista 36 prosenttiin ja turvemailta saatavan puun osuus 26 prosentista 44 prosenttiin.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Todellisuudessa metsänomistajat yhdessä puun ostajien kanssa ratkaisevat markkinoille tulevan puumäärän ja metsien hoidon. Metsien hakkuumahdollisuudet pienenevät tässä esitetyistä, jos esim. puuntuotantoon käytettävissä olevien metsien määrä vähenee, nuoret metsät jäävät hoitamatta, puuta ei korjata turvemailta tai jos puun tarjonta tai kysyntä ei kohdistu hakkuukypsimpien metsien puustoihin.

• Hirvelä, Sähköposti: hannu.hirvela@metla.fi
• Nuutinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Suomessa siirryttiin vuonna 1993 pääomatulojen verouudistuksen yhteydessä puunmyyntitulojen verotukseen siten, että 13 vuoden siirtymäkauden ajan sovelletaan omistajan valinnan mukaan joko pinta-ala- tai myyntiverotusta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan siirtymäajan veromuodon valintoihin vaikuttaneita tekijöitä sekä muutostilanteen vaikutuksia puunmyyntikäyttäytymiseen siirtymäkauden alkuvuosina. Tutkimus perustuu Kaakkois-Suomesta vuosina 1986, 1991 ja 1996 koottuun metsänomistajakohtaiseen seuranta-aineistoon.

Verovalintoja selittävä logistinen regressiomalli tuki hypoteesia taloudellisten tekijöiden vaikutuksesta valintoihin. Pinta-alaverotuksessa pysymisen todennäköisyyttä lisäsivät tilan runsaat hakkuumahdollisuudet, perikuntamuotoinen omistus ja omistajan maatalousyrittäjyys, kun taas suuret tulot (korkea tuloveroaste) pienensivät sitä. Perikuntien todennäköisyys valita pinta-alaverotus oli yli kaksinkertainen perhe- tai yhtymäomistukseen verrattuna.

Muutoksen välittömiä tarjontavaikutuksia tarkasteltiin vertaamalla toisaalta pinta-ala-, toisaalta myyntiverotukseen päätyneiden tilojen puunmyyntejä (m³/ha) ennen muutosta (1982–92) ja sen jälkeen (1993–95). Myyntiverotukseen siirtyneiltä tiloilta oli myyty muutoksen jälkeen keskimäärin saman verran kuin ennenkin. Sen sijaan pinta-alaverotuksen valinneiden myyntimäärät olivat lisääntyneet keskimäärin kolmella neljäsosalla, mikä heijastaa keskimääräistä puustoisempien pinta-alaverotilojen valmistautumista myyntiverotukseen.

Puunmyyntien kehityksessä eri tavoin valinneiden välillä näkyvät erot kuvaavat vain siirtymäkauden sopeutumisreaktioita. Muutoksen pysyviä vaikutuksia ja eri järjestelmien taloudellista tehokkuutta on arvioitava teoreettisesti.

• Ovaskainen, Sähköposti: ville.ovaskainen@metla.fi
• Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Pystykarsinta on tehokas keino lisätä oksattoman puun tuotosta koivulla ja kohottaa sen arvoa vaneri-, saha- ja huonekaluteollisuuden raaka-aineena. Toimenpide voi kuitenkin lisätä väri- ja lahovikoja. Eteläsuomalaisissa istutusrauduskoivikoissa tutkittiin vioittumisriskin yhteyttä karsittavien oksien kokoon ja laatuun sekä karsintavuodenaikaan. Kolmen kokeen 480 rauduskoivusta tutkittiin noin 3 000 karsittua oksaa 4–12 vuoden kuluttua karsinnasta. Kaikki kuolleina karsitut oksat olivat kuorettomalta läpimitaltaan vain alle 10 mm, elävinä karsittuja oli aina 30 millimetriin asti.

Alle 10 mm:n oksien karsimiseen ei liittynyt väri- tai lahovikariskiä ja noin 70 % oksista oli kyljestynyt kokonaan 5–6 vuoden kuluttua karsinnasta. Yli 20 mm:n elävistä oksista oli kyljestynyt vain alle 20 %. Niistä levisi runsaasti väri- ja lahovikoja ympäröivään puuaineeseen, varsinkin rungon ytimen suuntaan. Alle 15 mm:n oksista väri- ja lahoviat eivät laajentuneet ulospäin karsinnan jälkeen syntyneeseen puuaineeseen. Karsittujen oksien läpimitalla ei ollut yhteyttä väri- ja lahovikojen esiintymiseen puun ytimessä. Väri- ja lahovikoja puun ytimessä oli eniten rinnankorkeudella ja karsitun oksan kohdalla ja vähiten kannonkorkeudella. Yhdessäkään tapauksessa vika ei ollut muuttunut pehmeäksi lahoksi. Rungon sisään jääneet karsitun oksan osat olivat lähes poikkeuksetta lahoja.

Koivun pystykarsimista tulee välttää syyskesällä ja syksyllä puun valmistautuessa lepokauteen, koska väri- ja lahovikoja syntyy tällöin helposti ja ne leviävät laajalle. Karsinnan kevään ja alkukesän mahla-aikana ei havaittu, aiemmista tutkimuksista poiketen, aiheuttavan keskimääräistä enempää vikoja. Karsittujen oksien kyljestyminen oli nopeinta karsittaessa alku- ja keskikesällä, jolloin myös riski vikaantumisesta oli itse asiassa pienimmillään. Puiden alkuperä ja lannoituskäsittely eivät vaikuttaneet väri- ja lahovikojen syntymiseen tai leviämiseen.

• Verkasalo, Sähköposti: erkki.verkasalo@metla.fi
• Rintala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Ruskotäpläkärpäsen toukkakäytävät alentavat koivupuutavaran arvoa aiheuttamalla tuotteisiin epäsäännollisiä tummia juovia. Iältään 18–31-vuotiaissa istutuskoivuissa oli paljain silmin erottuvia ruskotäpliä peltomailla noin 1,5-kertaisesti metsämaihin verrattuna. Ruskotäpliä oli eniten suurimmissa koivuissa riippumatta siitä, johtuiko hyvä kasvu puun vallitsevasta asemasta, viljavasta kasvupaikasta tai metsikön harvuudesta. Pelto- tai metsämaiden eri ikäluokissa noin kolmannes täplämäärän vaihtelusta oli metsiköiden välistä. Metsikön sisäisestä vaihtelusta puolet selittyi puun läpimitalla.

Paljain silmin havaittavia toukkakäytäviä oli rinnankorkeudella iästä ja kasvupaikasta riippuen keskimäärin 35–70 kpl. Yli 200 käytävää sisältävät koivut olivat harvinaisia. Rinnankorkeudelta puhtaita oli metsämaiden koivuista alle 20 % ja peltomailla keskimäärin 6 %. Rinnankorkeudelta ylöspäin ruskotäplien määrä puolittui 6 m:n korkeuteen mennessä, ja alaspäin se kaksinkertaistui noin 40 cm:n korkeuteen mennessä. Ruskotäplätiheys puuaineessa kohosi maksimiin noin 6 cm:n etäisyydellä puun ytimestä rinnankorkeudella ja aleni sen jälkeen syntyneissä vuosilustoissa. Varttuneimmissa koivikoissa yli 10–12 cm:n etäisyydelle ytimestä syntyvät lustot olivat lähes puhtaita. Ylempänä rungolla ruskotäplätiheyden maksimi oli kauempana ytimestä.

Uudet tulokset eivät aiheuta muutostarvetta istutuskoivikon kasvatusohjeisiin. Kasvupaikan viljavuuden alentuessa ja puuston kasvatustideyden lisääntyessä ruskotäplät tosin lievästi vähenivät, mutta samalla koivikon tuotos ja järeys alenivat. Kiertoajan pituudella lienee suurempi vaikutus sorviviilun ruskotäläisyyteen kuin puuston käsittelyllä, koska ruskotäplät ovat harvinaisia kookkaiden koivutukkien pintapuussa.

• Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin tilakohtaisen kestävyyden vaikutus suuralueen kestäviin hakkuumahdollisuuksiin Satakunnan metsälautakunnan alueella. Lisäksi tarkasteltiin metsätalousyksikön koon vaikutusta kestäviin hakkuumahdollisuuksiin. Tutkimuksen 15 487 hehtaarin aineistossa tiloittain ja suuralueena laskettujen kestävien hakkuukertymien ero oli keskimäärin 13 prosenttia. Tiloittaisen tarkastelun suuraluetta pienemmät hakkuukertymät johtuivat tilakohtaisen kestävyyden vaatimuksesta. Kun metsätalousyksikön koko oli tässä aineistossa suurempi kuin 4 000 ha, tilakohtainen kestävyys ei enää pienentänyt hakkuukertymää. Mitä tasarakenteisempia metsätalousyksiköt ovat sitä pienemmällä metsätalousyksikön koolla suurimmat kestävät alueelliset hakkuumahdollisuudet voidaan saavuttaa.

• Pesonen, Sähköposti: mauno.pesonen@metla.fi
• Soimasuo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin lämpölaitosinvestoinnin ja sivutuotemarkkinoiden vaikutusta keskisuuren sahan taloudelliseen tulokseen eri tilanteissa. Tarkasteltavana oli keskikokoinen teoreettinen saha, jota koskevat tiedot koottiin pääosin kirjallisuudesta. Lähtökohtana tutkimuksessa oli kaksi eri tilannetta: toisessa tapauksessa tarkasteltiin pelkkää sahaa ja toisessa sahalla oli oma lämpölaitos, josta aiheutuvat investointikustannukset otettiin laskelmissa huomioon. Lämpölaitosinvestoinnin kannattavuutta arvioitiin nettonykyarvon, sisäisen koron ja korollisen takaisinmaksuajan perusteella. Sahan kokonaiskannattavuutta eri tilanteissa arvioitiin käyttökateprosentin perusteella.

Lämpökattilainvestoinnin nettonykyarvoksi saatiin 1,85 milj. mk, sisäiseksi koroksi 27,8 % ja korolliseksi takaisinmaksuajaksi 5,7 vuotta. Ilman omaa lämpökattilaa olevan sahan käyttökateprosentiksi tuli 0,9 ja lämpökattilan omistavan sahan vastaavaksi 3,7. Ilman omaa lämpölaitosta olevalle sahalle, jolla hakkeen kuljetusmatka jää alle viiden kilometrin, käyttökateprosentiksi tuli 4,4. Lämpökattilainvestointi oli sahalle kannattava ja sahan toiminta oli selvästi kannattavampaa oman lämpökattilan kanssa kuin ilman. Oman lämpökattilan hankinta oli kannattavaa erityisesti sahalle, jolla sivutuotteiden kuljetusmatkat käyttöpaikoille muodostuvat pitkiksi.

• Kokkonen, Sähköposti: anssi.kokkonen@forest.joensuu.fi
• Asikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Saastamoinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan männyn istutustaimien menestymistä seitsemän kasvukauden aikana. Aineisto koostuu 27:stä vuonna 1987 istutetusta männyn viljelyalasta. Pitkäaikaisen kestokoealoihin perustuvan seurannan avulla luodaan kuva männyn istutustaimikon vakiintumisprosessista.

Tutkituille aloille oli istutettu keskimäärin 1 857 tainta/ha ja 45 %:lla kohteista saavutettiin voimassa ollut viljelytiheysohje 2 000 tainta/ha (Q1 = 1 635 ja Q3 = 2 067 tainta/ha). Männyn istutustaimia kuoli runsaimmin ensimmäisenä ja toisena vuonna istutuksen jälkeen. Kolmantena vuonna istutustaimipopulaation vakiintuessa niistä oli elossa keskimäärin 74 % ja seitsemäntenä kasvukautena 71 % (vaihteluväli 39–94 %). Yksilöidyistä kuolleisuuden aiheuttajista olivat yleisimpiä paakkutaimilla hyönteiset ja paljasjuuritaimilla pintakasvillisuus sekä istutusvirheet. Paakkutaimien menestyminen paranisi yli 10 %-yksiköllä, jos tukkikärsäkkäiden tuhot voitaisiin estää. Huolellisemmalla viljelytyöllä ja jälkihoidolla istutustaimien menestymistä voitaisiin edelleen kohentaa 5–10 %-yksikköä.

Seitsemäntenä kasvukautena kasvatuskelpoisia istutusmäntyjä oli keskimäärin 1 257 kpl/ha eli 68 % istutustiheydestä (Q1 = 938 ja Q3 = 1 633 tainta/ha). Parhaimmillaan yli 90 % istutustaimista oli edelleen kasvatuskelpoisia mutta 20 %:lla uudistusaloista viljelyn onnistumisaste jäi alle 50 %:n. Sekä paljasjuuri- että paakkutaimilla perustettujen taimikoiden keskipituus ylsi lähes 130 cm:n tasolle kuuden vuoden kuluttua istutuksesta. Istutustaimien elossaoloa ja keskipituuden kehitystä kuvattiin epälineaarisilla regressiomalleilla.

• Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin, miten valmiiksi kylvettyjä ja kasteltuja kennoarkkeja kylmiössä säilyttämällä aikaansaatu siementen stratifiointi vaikuttaa kuusen siementen itävyyteen ja itämisnopeuteen. Mukana oli neljä pohjoista metsikkösiemenerää ja kaksi siemenviljelyssiemenerää. Metsikkösiemeneristä vanhin oli ollut varastossa 24 vuotta ja muut kolme, samoin kuin toinen siemenviljelysiemeneristä, 5 vuotta. Lisäksi mukana oli vuonna 1993 tuleentunut siemenviljelysiemenerä. Metsikkösiemenet eivät olleet anatomisesti täysin tuleentuneita.

Tulosten mukaan kuusen siemenet voidaan stratifioida paakkuihin kylvettyinä. Kaikissa siemenerissä stratifioidut siemenet itivät nopeammin kuin kontrollisiemenet. Stratifioitujen ja kontrollisiementen välinen ero itäneiden siementen määrässä oli suurimmillaan noin 10 vuorokauden kuluttua kasvatuksen aloittamisesta. Stratifiointi paransi itävyyttä kasvihuoneessa molemmissa siemenviljelysiemenerissä ja kahdessa metsikkösiemenerässä. Pitkään varastoituna olleen metsikkösiemenerän itävyys puolestaan heikkeni huomattavasti.

• Savonen, Sähköposti: eira-maija.savonen@metla.fi

Tutkimuksessa tarkastellaan julkaistun kirjallisuuden perusteella sekametsätutkimuksen tähänastisia saavutuksia ja erityisongelmia. Työ keskittyy Suomessa ja vastaavissa metsänkasvuolosuhteissa kivennäismailla kasvavien yksijaksoisten sekametsien (lähinnä männyn, kuusen ja koivun sekoitukset) kasvu- ja tuotostutkimukseen, tähdäten erityisesti metodologisten ongelmien pohtimiseen. Kasvu- ja tuotostutkimuksen metodologiaa ja ongelma-alueita käsitellään lähinnä vertailevien kokeiden ja empiiristen mallien näkökulmasta.

Sekametsikön rakenteen muuttuminen, kasvu, kiertoajan kokonaistuotos ja tuotto suhteessa puhtaiden metsiköiden vastaaviin parametreihin todetaan tärkeimmiksi sekametsien kasvu- ja tuotostutkimuksen tavoitteiksi. Lisäksi tutkimusta tarvitaan sekametsien optimaalisista harvennusmalleista, metsänkasvatuksen kustannuksista, kestävyydestä bioottisia ja abioottisia tuhoja vastaan, puulajisuhteiden vaikutuksesta metsikön monimuotoisuuteen sekä puulajien pitkän ajan vaikutuksista kasvupaikan tuotoskykyyn.

Sekametsien kasvu- ja tuotostutkimuksen ongelma-alueet ovat pääasiassa metodologisia. Keskeisimpiä ongelmista ovat kasvupaikan bonitointi ja puulajien pitkän aikavälin erilaistavat vaikutukset kasvupaikan viljavuuteen.

• Seppänen, Sähköposti: petsep@yahoo.com

Artikkelissa tarkastellaan metsitettyjen peltojen maan ominaisuuksia ja kasvillisuuden kehitystä sekä arvioidaan metsitettyjen peltojen mahdollisuutta kehittyä lehdoiksi, metsäekosysteemin biodiversiteetin kannalta erityisen arvokkaiksi elinympäristöiksi. Pellonmetsitys on ollut huomattava maankäyttömuodon muutos, jossa maatalouden maata siirtyy metsätalouden maaksi. Pellonmetsityksen ekologisia vaikutuksia on tutkittu vähän. Metsitetyt pellot kuuluvut maan ravinnemäärien perusteella arvioituna metsämaan viljavimpiin luokkiin, joskin metsitettyjen peltojen kasvupaikkaluokittelu on ongelmallista. Metsitettyjen peltojen kasvillisuus muodostuu aluksi peltokasveista. Sukkession edetessä metsäkasvien osuus kasvaa hitaasti. Pellojenmetsitys lisää talousmetsien kasvillisuuden lajistollista diversiteettiä. Metsitettyjen peltojen kehittymistä lehdoiksi voidaan edistää suosimalla metsänhoidossa lehtipuita.

• Wall, Sähköposti: antti.wall@metla.fi

Metsätalouden, puun korjuun ja sahateollisuuden historia on Baltian maissa samanlainen. Metsien puuston vuotuinen kasvu on Virossa noin 7 milj. m³, Latviassa 14 milj. m³ ja Liettuassa 12 milj. m³, yhteensä 33 miljoonaa kuutiometriä. Nuoret ja keski-ikäiset havumetsät ovat vallitsevia. Liettuassa kuitenkin lehtipuustojen osuus on yli kolmannes.

Hakkuusuunnitteen mahdollistamaa puutavaran määrää ei korjata missään Baltian maassa, vaan vain noin puolet hakkuumahdollisuuksista käytetään hyväksi. Vaikka metsien ikäluokkajakautuma ei ole aivan normaali, sahateollisuuden laajentamiselle on raaka-ainepohja olemassa ja kasvamassa.

Baltian maiden sahaustoiminnalle yhteinen piirre on se, että sahausta tehdään monissa pienissä sahalaitoksissa. Yksiköistä monet on perustettu äskettäin, vaikka eräitä neuvostoajalta peräisin olevia kehäsahalaitoksiakin toimii yhä. Yksi sahateollisuuden suurimmista ongelmista on sahatavaran kuivauskapasiteetin puuttuminen. Myös tuotannon tehokkuutta ja tuotteiden laatua tulisi vielä parantaa. Sahatavaran vientikauppaan liittyvä perinne menetettiin neuvostovallan aikana Baltian maista. Nyt panostetaankin erityisesti puutuotteiden viennille välttämättömän infrastruktuurin luomiseen.

• Muiste, Sähköposti: rihko.haarlaa@helsinki.fi
• Haarlaa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Välja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Teder, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsänjalostuksen tulokset hyödynnetään metsänviljelyn kautta. Jalostettu metsänviljelyaineisto tuotetaan lähes yksinomaan siemenviljelyksissä. Männyn ensimmäisen polven siemenviljelykset ovat nyt siementuotantovaiheessa. Nykyiset siemenviljelykset alkavat kuitenkin ennen pitkää rappeutua. Tämän takia nyt on aika ryhtyä uusien siemenviljelysten suunnitteluun ja perustamiseen.

Uusien valiosiemenviljelysten tavoitteena on siemenen geneettisen laadun kohottaminen. Männyllä tähän alkaa olla hyvät edellytykset; saavutettavissa olevan lisäkasvun arvioidaan olevan 12 % ja laadullisen lisän 8 % ensimmäisen polven siemenviljelyksiin verrattuna. Uusien viljelysten perustamisen yhteydessä pidetään myös huolta viljelysten tuottaman siemenen geneettisen monimuotoisuuden säilymisestä. Lisäksi tavoitteena on huolehtia metsänviljelyaineiston viljelyvarmuudesta ja tehostaa siementuotantoa.

Männyn siemenviljelysten perustamisohjeet on laadittu perinteisiä, avomaalle vartteilla perustettavia kloonisiemenviljelyksiä varten. Ohjeissa on kymmenen kohtaa: 1. Siemenviljelys on pyrittävä perustamaan käyttöalueelleen. 2. Siemenviljelyskloonien on oltava sopeutuneita suunnitellulle käyttöalueelle. 3. Siemenviljelyksiin valitaan jälkeläistestauksessa menestyneitä klooneja. 4. Siemenviljelyksen kloonimäärän on oltava riittävän suuri. 5. Klooniosuudet on pyrittävä saamaan mahdollisimman tasaisiksi. 6. Kloonit on hajautettava siemenviljelykselle. 7. Kloonien oikeellisuus on tarkistettava. 8. Vartteiden istutustiheyden on oltava tarkoituksenmukainen. 9. Siemenviljelysalueen on oltava riittävän suuri ja muodoltaan yhtenäinen. 10. Siemenviljelys on perustettava maaperältään ja topografialtaan hyvälle paikalle.

• Nikkanen, Sähköposti: teijo.nikkanen@metla.fi
• Antola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsäsuunnittelussa pyritään valitsemaan tietylle metsäalueelle kiinnostavien muuttujien – esimerkiksi tulojen – suhteen optimaalinen käsittelyohjelma mahdollisista vaihtoehdoista. Optimin valintaa voivat rajoittaa reunaehdot, kuten vaatimukset metsien käytön kestävyydelle. Metsien kehitysennusteiden epävarmuutta ei useimmiten oteta huomioon optimaalista käsittelyohjelmaa valittaessa. Tällöin optimiratkaisun arvo saatetaan yliarvioida, eivätkä asetetut rajoitteet välttämättä toteudu. Kun suunnitelmaa laaditaan tavoitteena säilyttää alueen eläin- tai kasvipopulaatioiden elinvoimaisuus tai jopa lisätä sitä, on epävarmuudella vielä ratkaisevampi merkitys kuin perinteisiä puuntuotannollisia tavoitteita tarkasteltaessa. Jos tavoitteena on esimerkiksi maksimoida metsästä saatavat nettotulot siten, että jokin eläinlaji säilyy elinkykyisenä, keskimääräinen populaation koko tulisi olla sitä suurempi, mitä suurempi on epävarmuus populaation kehityksestä tulevaisuudessa. Näin voitaisiin minimoida populaatioiden tai jopa koko lajin häviämisen riski. Tässä katsauksessa esitellään erilaisia populaatioiden kehitystä kuvaavia mallityyppejä sekä mahdollisuuksia niiden soveltamiseen metsäsuunnittelussa. Erityistä huomiota kiinnitetään populaatioiden häviämisriskien tarkasteluun suunnittelulaskelmissa.

• Kangas, Sähköposti: annika.kangas@metla.fi
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkeli on yhteenveto pääasiassa suomalaisista tutkimuksista, joita on tehty metsäpuiden taimitarhoilla tuhoja aiheuttavista sienitaudeista. Taudeista kerrotaan niiden oireet, tartuntatavat ja olosuhteet, joissa taimet altistuvat taudeille sekä mahdolliset torjuntatoimenpiteet.

• Lilja, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi
• Lilja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurkela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsien puunmyyntitulojen jakautumista omistajaryhmittäin ja alueittain sekä arvioidaan odotettavissa olevia omistajaryhmittäisiä muutoksia tulojen jakautumisessa. Tutkimus perustuu vuonna 1990 kerättyyn valtakunnalliseen postikyselyaineistoon ja tilastolähteisiin. Metsänomistajien vuotuiset bruttopuunmyyntitulot olivat 1980-luvun jälkipuolella koko maassa noin 6 miljardia markkaa (vuoden 1996 hinnoin). Metsähehtaarilta tuloja kertyi keskimäärin 490 markkaa vuodessa.

Tilalla asuvat metsänomistajat saivat noin 60 prosenttia puunmyyntituloista ja muualla tilan sijaintikunnassa asuvat lisäksi vajaan viidesosan. Kaksi kolmasosaa tuloista kertyi Itä- ja Etelä-Suomesta, vaikka ne edustavat alle puolta yksityismetsien alasta. Pohjois-Suomen osuus puunmyyntituloista oli vain runsas kymmenesosa, vaikka alueella on lähes kolmasosa yksityismetsien alasta. Maatalousyrittäjät saivat lähes puolet koko maan puunmyyntituloista, ja heidän osuutensa tuloista oli metsäalaosuutta suurempi muualla kuin Itä-Suomessa.

Yksityismetsänomistuksen rakenteen muuttuessa ennusteiden mukaisesti vuonna 2020 tilalla asuvien metsänomistajien puunmyyntitulo-osuus pienenee noin 60 prosentista 55 prosenttiin eli yli puolet tuloista jäisi edelleen maaseudulle. Sen sijaan maanviljelijöiden (maatalousyrittäjät ja eläkkeellä olevat maanviljelijät) tulo-osuus pienenee selvemmin. Mikäli tulot pysyisivät 1980-luvun jälkipuoliskon tasolla, tilalla asuvien metsänomistajien bruttopuunmyyntitulot olisivat 3,3 miljardia markkaa vuonna 2020 ja tilan ulkopuolella asuvien vastaavasti 2,7 miljardia markkaa. Maanviljelijät saisivat puunmyyntituloja 2,6 miljardia markkaa.

• Järveläinen, Sähköposti: veli-pekka.jarvelainen@helsinki.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin koneellisen, maanmuokkauksen yhteydessä tehtävän männynkylvön onnistumista Lapin länsiosien yksityismetsien metsänviljelyssä. Tarkoitusta varten inventoitiin linjoittaisella ympyräkoeala-arvioinnilla 32 kahdesta viiteen kasvukautta vanhaa uudistusalaa Kittilän ja Tervolan kuntien sekä Rovaniemen maalaiskunnan alueella.

Muokkausjäljessä oli keskimäärin 2 700 männyntainta hehtaaria kohti. Muokkausjäljen ulkopuolella kasvavat männyntaimet ja kaikki muiden puulajien taimet mukaan luettuna taimia oli keskimäärin 5 800 kpl/ha. Taimimäärä vaihteli kuitenkin paljon eri uudistusalojen välillä. Vähimmillään kokonaistaimimäärä oli 900 kpl/ha ja enimmillään 28 600 kpl/ha. Taimien määrä riippui tilastollisesti merkitsevästi maalajista ja humuksen paksuudesta. Maalajin ollessa karkeaa hietaa tai karkeaa hietamoreenia kylvötulokset olivat paremmat kuin sitä hienommilla ja sitä karkeammilla mailla. Ohutkunttaisilla mailla kylvö onnistui paremmin kuin paksukunttaisilla.

Valtaosa uudistusaloista (80 %) oli taimettunut hyvin tai tyydyttävästi, kun taimimäärää ja aukkoisuutta määritettäessä otettiin huomioon vähintään 80 cm:n etäisyydellä toisistaan sijaitsevat, pituutensa puolesta muuhun taimikkoon sopeutuvat, kehityskelpoiset kaikkien puulajien taimet. Täydennysviljelyn tarpeessa oli viidesosa taimikoista. Yksikään tutkituista kylvöaloista ei ollut onnistunut niin huonosti, että se pitäisi viljellä uudelleen.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin vuosina 1988, 1991 ja 1992 suunniteltujen ja vielä vuoden 1996 alussa Pohjois-Savon metsäkeskuksen hankerekisterin mukaan keskeneräisten metsänuudistamishankkeiden toteutustilanne ja metsänhoidollinen tila. Aineisto koostui 224 hankkeen otoksesta.

Vuonna 1988 suunniteltujen hankerekisterin mukaan toteutettujen ja toteuttamattomien uudistamishankkeiden kokonaispinta-alasta pelkästään avohakkuun tai avohakkuun ja muokkauksen varaan jäi 4 %, mutta vuonna 1992 vastaava osuus oli 13 %. Ilman viljelytoimenpiteitä jäänyt avohakkuiden pinta-ala näyttää moninkertaistuneen 1990-luvun alussa verrattuna 1980-lukuun. Vakuustalletusten ja takausten poistamisella ja yleisellä metsänhoito-ohjeiston muutoksella on todennäköisesti ollut vaikutuksensa tähän kehitykseen.

Metsäkeskuksen hankerekisteri antoi yliarvion todellisten uudistamisrästien määrästä. Varsinaisia viivästyneitä uudistusaloja, joilla metsä oli vain hakattu ja mahdollinen uudistusalan maanmuokkaus tehty vähintään kaksi vuotta ennen maastotarkastusta, jäi vuoden 1988 aineistoon 71 % ja vuosien 1991 ja -92 aineistoihin vain 34 ja 30 % rekisterin mukaan toteuttamattomien hankkeiden pinta-alasta. Hakkaamattomien kohteiden osuus tästä tilastoharhasta oli 3–13%. Sellaisten uudistusalojen osuus, jotka oli viljelty, vaikka merkintä siitä hankerekisteristä puuttuikin, oli vuoden 1988 hankkeissa 25 % ja vuoden 1992 49 %.

Metsälain kriteerien mukaan 71 % ainoastaan avohakkuun varaan jätetyistä uudistusaloista tulisi viljellä kokonaan. Avohakkuun ja muokkauksen jälkeen vastaava kokonaan viljeltävien uudistusalojen osuus oli 42 %. Nuorimpien, vuosina 1993 ja 1994 muokattujen uudistusalojen osalta metsänuudistamistulos paranee luontaisen uudistamisen ansiosta vielä hieman, mutta kokonaan viljeltävien uudistusalojen osuuden voidaan arvioida nousevan vuoden 1992 osalta 7–8 %:iin suunnitellusta avohakkuupinta-alasta (vuonna 1988 1,3 %). Niistä aloista, jotka oli muokattu ja istutettu, uudelleen viljeltäviä oli vain 3 % ja täydennettäviä 30 %.

• Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi
• Smolander, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Nuorteva, Sähköposti: heikki.nuorteva@metla.fi
• Nuorteva, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Timonen, Sähköposti: sari.timonen@helsinki.fi

• Luoranen, Sähköposti: jaana.luoranen@metla.fi

• Hyttinen, Sähköposti: pentti.hyttinen@dg12.cec.be

• Valsta, Sähköposti: lauri.valsta@helsinki.fi
• Tahvonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Leppänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Herkiä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Pouta, Sähköposti: eija.pouta@helsinki.fi
• Rekola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kuuluvainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tahvonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Li, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Niskanen, Sähköposti: anssi.niskanen@efi.fi
• Hyttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Toppinen, Sähköposti: toppinen@metla.fi

• Sikanen, Sähköposti: lauri.sikanen@forest.joensuu.fi
• Oikarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Harstela, Sähköposti: pertti.harstela@forest.joensuu.fi

• Parviainen, Sähköposti: jari.parviainen@metla.fi

• Saarelainen, Sähköposti: jouko.saarelainen@gst.fi

• Parviainen, Sähköposti: jari.parviainen@metla.fi

• Lappi, Sähköposti: juha.lappi@metla.fi

• Saarenmaa, Sähköposti: liisa.saarenmaa@mmm.fi

• Nyyssönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Oja, Sähköposti: seppo.oja@metla.fi

• Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Uuttera, Sähköposti: janne.uuttera@forest.joensuu.fi
• Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Store, Sähköposti: ron.store@metla.fi
• Nikula, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Kangas, Sähköposti: jyrki.kangas@metla.fi
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Jokimäki, Sähköposti: jukka.jokimaki@urova.fi
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Kurki, Sähköposti: sami.kurki@utu.fi
• Mykrä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Uuttera, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Korpilahti, Sähköposti: eeva.korpilahti@luke.fi

• Kolström, Sähköposti: taneli.kolstrom@joensuu.fi

• Veijola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Miettinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Kaarakka, Sähköposti: vesa.kaarakka@helsinki.fi

• Uusivuori, Sähköposti: jussi.uusivuori@metla.fi
• Palo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Hemilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Mäkipää, Sähköposti: raisa.makipaa@metla.fi
• Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Pajuoja, Sähköposti: heikki.pajuoja@metla.fi

• Hetemäki, Sähköposti: lauri.hetemaki@metla.fi
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Toppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Verkasalo, Sähköposti: erkki.verkasalo@metla.fi

• Saranpää, Sähköposti: pekka.saranpaa@metla.fi

• Hakkila, Sähköposti: pentti.hakkila@metla.fi

• Kangas, Sähköposti: jyrki.kangas@metla.fi

• Häggman, Sähköposti: hely.haggman@oulu.fi

• Valkonen, Sähköposti: sauli.valkonen@metla.fi

• Annila, Sähköposti: erkki.annila@metla.fi

• Kärkkäinen, Sähköposti: matti.karkkainen@metla.fi

• Pohtila, Sähköposti: eljas.pohtila@metla.fi