Artikkelit kirjoittajalta Juha Hyvönen

Tutkimuksessa selvitettiin mäntysiemenpuualojen taimettumista. Otannan perusjoukkona olivat silloisen Lapin metsälautakunnan alueen siemenpuuleimikot, joista poimittiin 155 uudistusalan otos. Uudistusaloista 50:llä luontainen uudistaminen oli myöhemmin keskeytetty ja uudistusalat oli viljelty. Lisäksi viisi uudistusalaa oli viljelty osittain. Yhteensä 38 % uudistusalojen kokonaispinta-alasta oli viljelty. Uudistusalojen taimettumattomuus ja siemenpuiden kaatuminen myrskyissä olivat pääsyyt viljelyyn.

Ne uudistusalat ja uudistusalojen osat, joissa luontaista uudistamista oli jatkettu (105 alaa), inventoitiin maastossa uudistamistuloksen selvittämiseksi. Taimettuminen oli onnistunut yleensä huonosti, jos uudistusalaa ei ollut muokattu. Muokkauksen positiivinen vaikutus oli suurin tuoreella kankaalla. Muokatuilla tuoreen ja kuivahkon kankaan uudistusaloilla männyntaimien kokonaismäärä oli keskimäärin 2 700 kpl ha^–1, kun niitä oli muokkaamattomalla tuoreella kankaalla keskimäärin 1 000 kpl ha^–1 ja kuivahkolla 1 900 kpl ha^–1. Kuivan kankaan uudistusaloilla taimettuminen oli onnistunut tyydyttävästi ilman maanmuokkausta, ja niillä taimia oli keskimäärin 2 400 kpl ha^–1. Lämpösumma ja uudistusalan korkeus merenpinnasta vaikuttivat merkitsevästi taimettumiseen, lämpösumma positiivisesti ja maaston korkeus negatiivisesti.

Männyn luontainen uudistaminen oli onnistunut keskimäärin huonosti. Viljeltyjen ja epäonnistuneiden luontaisesti uudistettujen alojen pinta-ala oli yhteensä 48 % uudistusalojen pinta-alasta.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata erilaisten maanmuokkausmenetelmien vaikutusta siemenpuumenetelmällä luontaisesti uudistetun männyntaimikon tiheyteen, tilajärjestykseen ja kasvatuskelpoisuuteen sekä pituuskehitykseen ja laatuun. Menetelmät olivat piennarauraus, palleauraus, äestys, palleauraus ns. 0-asennossa ja muokkaamaton. Koejärjestelynä oli arvotut lohkot, jossa lohkojen määrä oli neljä. Koekentät sijaitsivat Ylitorniolla Länsi-Lapissa. Koe perustettiin vuonna 1979, jolloin käsittelylohkot hakattiin siemenpuuasentoon ja muokattiin. Koe mitattiin vuosina 1984, 1990 ja 1997.

Vuonna 1997, 18 kasvukautta kokeen perustamisen jälkeen, männyntaimia oli keskimäärin eniten piennaraurauksessa (4 100 kpl/ha). Vähiten taimia oli muokkaamattomalla alalla ja palleaurauksen 0-asennossa (2 300 kpl/ha) sekä lähes yhtä vähän äestyksessä (2 400 kpl). Kehityskelpoisten männyntaimien määrä oli niin ikään suurin piennaraurauksessa (2 100 kpl/ha), mutta pienin äestyksessä (1 300 kpl/ha). Kaikkien puulajien taimet mukaan luettuna kehityskelpoisten taimien lukumäärä oli kaikissa käsittelyissä keskimäärin vähintään 1 800 kpl/ha.

Taimikon aukkoisuus oli vuonna 1997 keskimäärin pienin piennaraurauksessa (8 %), lähes yhtä pieni äestyksessä (11 %) ja suurin muokkaamattomassa (20 %), kun tyhjien koealojen suhteellinen osuus laskettiin niiden koealojen perusteella, joilla ei ollut yhtään minkään puulajin kehityskelpoista tainta. Kehityskelpoisten taimien määrän ja aukkoisuuden perusteella määritettynä kaikkien käsittelyjen kaikki lohkot olivat kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään välttäviä.

Männyntaimikoiden valtapituuskehitys oli kahdella ensimmäisellä mittauskerralla lähes samanlainen kaikissa käsittelyissä. Vuonna 1997 menetelmien väliset erot olivat suurentuneet: piennaraurauksessa ja molemmissa palleaurauksissa valtapituus oli 260–280 cm, muokkaamattomassa ja äestyksessä 220–230 cm.

• Hyppönen, Sähköposti: kari.makitalo@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Riissanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Sepponen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin ylispuuhakkuuta varten leimattujen mänty-ylispuutaimikoiden syntyhistoriaa, rakennetta ja alkukehitystä silloisen Lapin metsälautakunnan alueen yksityismetsissä. Tarkoitusta varten inventoitiin 55 ylispuustoista mäntytaimikkoa linjoittaista ympyräkoeala-arviointia käyttäen.

Noin puolet (49 %) taimikoista oli syntynyt alikasvoksena ilman uudistamistarkoitusta ja 44 % luontaiseen uudistamiseen tähtäävän siemenpuuhakkuun tuloksena. Neljä taimikkoa (7 %) oli viljelty siemenpuuston alle. Alikasvostaimikoissa ylispuujaksojen aiempi käsittely oli useimmiten ollut epäsäännöllistä, eikä hakkuutapaa pystytty määrittelemään tavanomaisin hakkuuta kuvaavin termein.

Alikasvostaimikoiden tiheys, tilajärjestys ja kasvatuskelpoisuus eivät eronneet siemenpuuhakkuun tuloksena syntyneiden taimikoiden vastaavista taimikkotunnuksista. Siemenpuutaimikot olivat kuitenkin elinvoimaisempia, ja niiden pituuskehitys oli nopeampaa kuin alikasvostaimikoiden.

Noin neljännes taimikoista oli taimien keski-iän perusteella syntynyt ennen ylispuuston edellistä hakkuuta. Taimien ikävaihtelun perusteella taimikot olivat yleensä syntyneet pitkän ajan kuluessa. Siemenpuuhakkuun ja ylispuuhakkuun välinen aika oli siemenpuutaimikoissa keskimäärin 22 vuotta. Vastaava hakkuiden välinen aika alikasvostaimikoissa oli 33 vuotta. Muokkaus lyhensi uudistumisaikaa siemenpuutaimikoissa.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia käsityksiä, joiden mukaan männyn luontainen uudistumiskyky Lapissa on hyvä, ja mäntyalikasvokset ovat usein metsänuudistamiseen kelvollisia.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää keräilyn, metsästyksen ja kalastuksen merkitystä Ylä-Lapin kuntien – Enontekiön, Inarin ja Utsjoen – kotitalouksille keskimäärin vuosina 2000–2002. Erityisesti haluttiin selvittää kuntien välisiä eroja näiden luontaiselinkeinojen käyttämisessä. Tutkimusaineisto kerättiin postikyselynä loppuvuodesta 2004. Vastausprosentiksi saatiin 36.

Marjojen ja sienien keräilyä harjoittavien kotitalouksien osuus oli 76 %, metsästystä harjoittavien 48 % ja kalastusta harjoittavien 69 % Ylä-Lapin kotitalouksista. Kaikkia kolmea luontaiselinkeinoa harjoitti 40 % Ylä-Lapin kotitalouksista. Kuntien välillä ei ollut selkeitä eroja näiden osuuksien suhteen.

Hilla ja puolukka olivat keräilytuotteista suosituimmat niin keräyskohteina kuin keräysmääriltään koko Ylä-Lapissa. Riekko oli puolestaan selvästi tärkein riistakohde.

Enontekiön kotitaloudet erottuivat muiden kuntien kotitalouksista keskimäärin suuremmilla marjamäärillä ja riekkosaaliilla sekä niiden myyntiä harjoittavien kotitalouksien suuremmalla osuudella. Inarissa myyntituloja saavien kotitalouksien osuus oli kunnista pienin niin keräilyssä, metsätyksessä kuin kalastuksessa. Inarissa myös riekkosaaliin myyntiä harjoittavien kotitalouksien osuus oli pienin. Utsjoella kalansaaliin myyntiä harjoittavien kotitalouksien osuus oli kunnista suurin. Valtaosa (86 %) Inarin kotitalouksista ilmoitti, ettei edes kaikkien luontaiselinkeinojen harjoittaminen lisännyt kotitalouden bruttotuloja. Ero Enontekiöön (68 %) ja Utsjokeen (67 %) oli selvä. Luonnontuotteilla on kuitenkin suuri merkitys kotitalouksien omassa käytössä. Kuntien väliset erot selittynevät luonnonkäyttökulttuurien ja luonnonolojen eroilla.

Tutkimus on osa ”Ylä-Lapin metsien kestävä käyttö” -hanketta, jossa selvitetään luonnon käyttöön perustuvien elinkeinojen ja maankäyttömuotojen välisiä suhteita Ylä-Lapissa.

• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Morri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Puoskari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org