Artikkelit jotka sisältää sanan 'biodiversiteetti'

Tutkimuksessa esitetään delfi-tekniikan ja HERO-nimisen heuristisen optimointimenetelmän tavoiteanalyysiosan yhteiskäyttöön perustuva ekologisen biodiversiteettiasiantuntemuksen mallintamismenetelmä. HEROssa sovellettua tiedustelutekniikkaa käytetään menetelmässä delfin iteratiivisuusperiaatteen mukaisesti. Delfi-tekniikka muodostaa menetelmän lähestymistavan asiantuntemuksen kokoamiseen ja mallinnusprosessin kehikon. HEROn tiedustelutekniikka tuo menetelmään analyyttisen otteen, joka delfistä itsessään puuttuu. Esitetyllä menetelmällä tuotettu malli voidaan sellaisenaan integroida metsäsuunnittelun optimointilaskelmiin.

Ekologisen asiantuntemuksen mallinnuksen tarkoitus on helpottaa ekologisen tietämyksen akuuttia tarvetta ja empiirisen tutkimuksen tuottamien, suunnittelulaskelmissa käyttökelpoisten mallien puutetta nopealla ja halvalla tavalla. Mitä tahansa asiantuntemusaineistoon pohjautuvaa mallia on perusteltua käyttää vain kunnes riittävään empiiriseen aineistoon pohjautuvat luotettavammat mallit ovat valmiit.

Kaikkiaan 11 asiantuntijalta tiedusteltiin näkemykset biodiversiteetin komponenttien tärkeyksistä tietyn metsäalueen monimuotoisuuden vaalimisessa sekä alueen hyvyyden muutoksesta komponenttien arvojen muutoksen funktiona. Asiantuntijat olivat huomattavan erimielisiä siitä, mikä on tärkeää alueen hoidossa ja käytössä biodiversiteetin vaalimisen näkökulmasta. Mallinnusprosessin aikana näkemykset lähenivät jossain määrin toisiaan, mutta yhteisesti hyväksyttävän kompromissin löytäminen ei ollut mahdollista. Tulos ilmentää yhteisesti hyväksytyn biodiversiteettimittarin puutetta sekä subjektiivisen harkinnan osuutta biodiversiteettiarvioinneissa toistaiseksi.

Sovellus oli menetelmän ensimmäinen kokeilu. Menetelmä osoittautui kehityskelpoiseksi, joskin jatkokehittelyä tarvitsevaksi. Menetelmän jalostaminen on tarpeen erityisesti mallinnusprosessin loppuvaiheessa sellaisia tilanteita varten, missä asiantuntijoiden yhteisen näkemyksen löytäminen on vaikeaa.

• Kangas, Sähköposti: jyrki.kangas@metla.fi
• Mononen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan, millaista metsien monimuotoisuutta kuvaavaa tietoa voidaan saada nykyaikaisen kaukokartoitus- ja sensoritekniikan avulla. Käsittely keskittyy Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan, missä metsät, ilmasto-olot ja teknologiset valmiudet sekä käytetyt teknologiat ovat samankaltaisia. Laserkeilaimia ja kuvantavia monikanavasensoreita voidaan asentaa monenlaisille liikkuville alustoille: satelliitteihin, lentokoneisiin, drooneihin ja metsäkoneisiin. Mitä lähempää kohdetta havainnoidaan, sitä tarkempaa tietoa saadaan, mutta sitä pienempi on myös kerralla havainnoitu pinta-ala. Yleisesti käytetyistä monimuotoisuuden indikaattoreista suurikokoisten säästöpuiden määrää, puuston eri-ikäisrakenteisuutta ja vesistöjen suojavyöhykkeitä voidaan havainnoida suhteellisen luotettavasti Suomessa laajalti saatavilla olevilla lentolaserkeilausaineistoilla. Lahopuun ja vähälukuisten puulajien, kuten haavan (Populus tremula L.), tunnistaminen onnistuu tällä hetkellä esimerkiksi droonien avulla pienille alueille kerrallaan, mutta riittävän tarkan tiedon saaminen suuralueille vaatii nykyistä tarkemman tekniikan käyttöönottamista lentokoneilla tehtävissä kartoituksissa. Tietyille eläin- ja kasvilajeille sopivia elinympäristöjä voidaan kartoittaa suuriltakin alueilta, mutta esimerkiksi pintakasvillisuudesta ei käytännössä vielä saada riittävän tarkkoja suoria havaintoja. Kaukokartoitus soveltuu kuitenkin hyvin maastoinventointien kohdentamiseen oikeisiin paikkoihin. Metsäkonetietoa hyödyntämällä on mahdollista dokumentoida hakkuissa tehdyt tekopökkelöt ja säästöpuuryhmän tai muun käsittelemättömän alueen, esimerkiksi vesistön tai pienveden suojavyöhykkeen, avainbiotoopin, suojeltavan alueen tai riistatiheikön ympäriltä hakatut rungot. Hyödynnettäessä metsäkonetietoa metsäluonnon monimuotoisuuden mittaamisessa ja seurannassa tärkein asia juuri nyt on parantaa hakkuukoneen hakkuulaitteen sijaintitiedon tarkkuutta anturoimalla hakkuukoneen puomi. Tulevaisuudessa tavoitteena on oltava automatisoitu metsäluonnon monimuotoisuuden mittaaminen ja dokumentointi puunkorjuuoperaatioiden yhteydessä, mikä edellyttää metsäkoneen sensorointia. Tarkan, automatisoidun monimuotoisuustiedon tuottaminen metsäkoneissa olevilla sensoreilla on todennäköisesti mahdollista toteuttaa tällä vuosikymmenellä. Yhteenvetona kaukokartoitus- ja sensoritekniikka mahdollistaa tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä tarkemman metsien monimuotoisuutta kuvaavan tiedon keräämisen myös suuralueilta. Tarkimpaan lopputulokseen päästään yhdistämällä useista eri lähteistä peräisin olevia tietoja.

• Korhonen, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-9352-0114 Sähköposti: lauri.korhonen@uef.fi
• Kärhä, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: kalle.karha@uef.fi
• Maltamo, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-9904-3371 Sähköposti: matti.maltamo@uef.fi
• Malinen, Metsäteho Oy, Vantaa https://orcid.org/0000-0002-5023-1056 Sähköposti: jukka.malinen@metsateho.fi
• Hyyppä, Paikkatietokeskus FGI, Espoo https://orcid.org/0000-0001-5360-4017 Sähköposti: juha.coelasr@gmail.com
• Kaartinen, Paikkatietokeskus FGI, Espoo https://orcid.org/0000-0002-4796-3942 Sähköposti: harri.kaartinen@nls.fi
• Toivonen, Luonnonvarakeskus, Biotalous ja ympäristö, Joensuu https://orcid.org/0000-0003-1319-3035 Sähköposti: janne.toivonen@luke.fi
• Packalen, Luonnonvarakeskus, Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-1804-0011 Sähköposti: petteri.packalen@luke.fi
• Koivula, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki https://orcid.org/0000-0001-6415-4904 Sähköposti: matti.koivula@luke.fi

Avohakkuisiin perustuvaa metsätaloutta on Fennoskandiassa harjoitettu kohta kiertoajan verran. Tämän seurauksena valtaosa Suomen metsistä on puustorakenteeltaan verrattain yksinkertaisia, vaihdellen alueellisella tasolla eri sukkessiovaiheiden kuviomosaiikkina. Samaan aikaan metsäpalot on tukahdutettu tehokkaasti. Toimien vuoksi sadat eliölajit ovat uhanalaistuneet. Uhanalaisen lajiston turvaamiseksi talousmetsien hoidossa tarvitaan parannuksia, jollaisiksi on ehdotettu säästöpuumetsätaloutta (variable retention forestry) ja erilaisia luonnonhoitotoimia. Tässä katsauksessa tarkastelemme kokeellisten tutkimuksien perusteella säästöpuumetsätalouden ja kahden luonnonhoitomenetelmän, kulotuksen ja lahopuun lisäämisen, monimuotoisuusvaikutuksia eri eliöryhmiin Fennoskandiassa. Tulosten perusteella (i) monet lajit reagoivat hakkuisiin lyhyt­aikaisesti positiivisesti johtuen vapautuneista resursseista, kuten ravinteista, valoisuuden lisääntymisestä, hakkuutähteistä ja kannoista; (ii) sulkeutuneiden metsien lajisto kärsii hakkuista, mutta säästettävä puusto edistää niiden säilymistä, ja jos puustosta jätetään 50–70 %, hakkuita edeltävä lajisto säilyy lähes ennallaan; (iii) hakkuiden aiheuttamat lajistomuutokset kestävät ainakin 10–30 vuotta, mutta esimerkiksi käävillä jopa sata vuotta; iv) kulotuksen välittömät vaikutukset ovat useimmissa eliöryhmissä negatiivisia, poikkeuksena kulonsuosijalajisto, mutta 10–15 vuoden jälkeen kulotusalojen lajistoon on jo palautunut harvinaisia ja uhanalaisia lajeja; (v) puiden päällä kasvavien epifyyttijäkälien palautuminen kulotuksen jälkeen kestää muuta lajistoa pidempään, vähintään 10–15 vuotta; (vi) lahopuun, kuten tekopökkelöiden, lisääminen suosii lahopuuta tarvitsevaa lajistoa, mutta tekopökkelöillä elävä lajisto poikkeaa luontaisesti kuolleiden puiden lajistosta; ja (vii) kosteusolojen ja metsikön sisäisen ympäristövaihtelun säilyminen hakkuiden yhteydessä on metsälajistolle tärkeää varsinkin kuusivaltaisissa metsissä. Hakkuumenetelmällä sinänsä on melko pieni merkitys uhanalaiselle lajistolle, mutta luonnonhoitotoimet ovat huomattavasti tärkeämpiä; hakkuissa jätettävä säästöpuusto vähentää hakkuiden negatiivisia lajistovaikutuksia sitä paremmin, mitä enemmän puustoa jätetään. Lajien säilymiselle on ensiarvoisen tärkeää kasvupaikkaolosuhteiden säilyminen ja jatkuvuus, lahopuun säästäminen ja tuottaminen, vanhojen puiden osuuden lisääminen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen.

• Koivula, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: matti.koivula@luke.fi
• Vanha-Majamaa, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: ilkka.vanha-majamaa@luke.fi

Monimuotoisuuden turvaaminen metsätaloustoimenpiteiden yhteydessä on nykyisin laajasti hyväksytty periaate metsäalalla. Monimuotoisuuden turvaamisen tavoitteet on kirjattu erilaisiin lainvoimaisin ja metsäpoliittisiin asiakirjoihin, joiden puitteissa metsäalan organisaatiot toteuttavat tavoitteitaan ja tekevät strategisia ratkaisuja biodiversiteetin turvaamisesta. Biodiversiteetin turvaaminen voidaan nähdä yhtäältä velvoitteena, jonka minimitaso on tunnistettavissa tai vähintäänkin arvioitavissa. Toisaalta organisaatiot voivat investoida biodiversiteetin turvaamiseen liittyvään osaamiseen ja resursseihin, vastauksena lisääntyvään luontoarvojen kysyntään ja hyödyntäen turvaamistoiminnan yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Organisaatioiden reaktiot heijastuvat niissä toimivien yksilöiden toteuttamina biodiversiteetin turvaamisen käytäntöinä. Tässä esitellään katsauksena biodiversiteetin turvaamisen kannustimia, sekä empiiristen tarkastelujen pohjalta tunnistettavia organisaatioiden reaktioita niihin. Reaktioita muokkaavat tekijät voivat edesauttaa tai hidastaa biodiversiteetin turvaamiskäytäntöjen kehittymistä. Tällaiset rutiineihin vaikuttavat tekijät voidaan ryhmitellä normatiivisiin, kognitiivisiin ja rakenteellisiin tekijöihin. Suomalaiset metsäorganisaatiot ovat kehittäneet monimuotoisuuden turvaamista tukevaa osaamistaan ja rakenteellisia voimavaroja, mutta biodiversiteetin turvaamisesta ei ole muodostunut niille strategista painopistettä.

• Primmer, Sähköposti: eeva.primmer@ymparisto.fi