Artikkelit jotka sisältää sanan 'ikä'

Tutkimusartikkeli

artikkeli 23013, Tutkimusartikkeli
Jaana Luoranen, Minna Kivimäenpää, Hanna Ruhanen, Katri Himanen, Johanna Riikonen. (2024). Douglaskuusen taimien pakkasenkestävyys on mäntyä ja kuusta huonompi: lyhytpäiväkäsittely douglaskuusen pakkasenkestävyyden parantajana. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2024 artikkeli 23013. https://doi.org/10.14214/ma.23013
Original keywords: Pinus sylvestris; paakkutaimi; Picea abies; karaistuminen; Pseudotsuga menziesii; taimikasvatus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
Ilmaston lämmetessä Suomessa aiemmin harvinaisten, eteläisempää alkuperää olevien puulajien viljely on herättänyt kiinnostusta. Lauhkealla ilmastovyöhykkeellä kasvavaa douglaskuusta (Pseudotsuga menziesii (Mirb.) Franco) on pidetty yhtenä vaihtoehtona metsäkuuselle sen kaarnakuoriaiskestävyyden vuoksi. Douglaskuusi on arka syyshalloille sekä pakkasvaurioille taimitarhakasvatuksen ja taimien pakkasvarastoinnin aikana. Yhtenä vaihtoehtona pakkasenkestävyyden parantamiseksi on taimituotannossa käytettävä lyhytpäivä- (LP) käsittely. Luonnonvarakeskuksen tutkimustaimitarhalla verrattiin ensimmäisen vuoden douglaskuusen taimien pakkasenkestävyyttä kuuseen (Picea abies (L.) H. Karst.) ja mäntyyn (Pinus sylvestris L.). Lisäksi testattiin kolmen viikon LP-käsittelyn vaikutuksia toisen vuoden taimien pakkasenkestävyyteen neljällä Suomesta kerätyllä siemenalkuperällä. Pakkasenkestävyydet määritettiin kontrolloiduilla pakkastesteillä kahtena syksynä sekä silmun puhkeamisvaiheessa. Douglaskuusi oli selvästi herkempi sekä syksyn pakkasille että keväthalloille kuin kotoperäiset havupuut. Douglaskuusen alkuperien välillä oli selviä eroja sekä niiden karaistumisrytmissä että reagoinnissa LP-käsittelyyn. LP-käsittely paransi silmujen, rangan ja neulasten pakkasenkestävyyttä syyskuun alussa kaikilla alkuperillä. Syyskuun ja lokakuun lopulla rangan ja neulasten pakkasenkestävyys parani käsittelyn seurauksena, mutta silmujen ei. Ilman käsittelyä rangan pakkasenkestävyys vaihteli –17 ja –25 °C:n välillä, ja vain Kouvolassa sijaitsevasta metsiköstä kerätty alkuperä saavutti pakkasvarastointiin vaadittavan kestävyyden. Tulosten perusteella douglaskuusen taimien karaistuminen on kotimaisia pääpuulajeja heikompaa. LP-käsittelyn avulla voidaan parantaa taimien alkusyksyn, ja jonkin verran myös loppusyksyn pakkasenkestävyyttä. Jos vieraslaji douglaskuusta halutaan viljelyllä Suomessa nykyistä laajemmin, on alkuperien valintaan ja niiden pakkasenkestävyyteen kiinnitettävä erityistä huomiota ja LP-käsittelyä kannattaa käyttää taimikasvatusvaiheessa parantamaan taimien kestävyyttä.
artikkeli 10774, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö. (2022). Typpilannoituksen ja harventamisen kasvuvaikutukset kaksijaksoisessa mänty–kuusisekametsässä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 artikkeli 10774. https://doi.org/10.14214/ma.10774
Original keywords: alikasvos; tilavuuskasvu; pituuskasvu; boniteetti; elpyminen; urea; viljavuus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimus tehtiin kangasmetsän kestokokeilla Muhoksella ja Jämsässä. Ylempää mäntyjaksoa harvennettiin metsänhoitosuositusten mukaisesti ja lannoituskäsittely 138 kg typpeä hehtaarille toistettiin kahdesti 15‒22 vuoden tutkimusjaksoilla. Alikasvoskuusikko harvennettiin tiheyteen 2000 kpl ha–1 tai raivattiin kokonaan.
Ensimmäisen lannoituksen vaikutus harvennetussa puustossa kesti noin kymmenen vuotta lisäten välittömästi sekä mäntyjakson että alikasvoskuusten kasvua. Kun harvennus ja lannoitus toistettiin, molempien puujaksojen läpimitan ja tilavuuden kasvu pysyi saavutetulla hyvällä tasolla ja alikasvoksen pituuskasvu jatkoi lisääntymistä. Typpilannoitus lisäsi alikasvoskuusten läpimitan kasvua enemmän kuin pituuskasvua. Lannoitus lisäsi mäntyjakson aiheuttamaa kilpailua, joka hidasti etenkin alikasvoksen pituuskehitystä. Koko tutkimusjaksolla lannoitukset lisäsivät mäntyjakson vuotuista tilavuuskasvua 1,3 m3 ha–1, alikasvoskuusikon pohjapinta-alan kasvua varttuneessa männikössä 36 % ja nuoremmassa viljavassa männikössä 16 %. Lannoituksella ja alikasvoskuusikon raivauksella ei ollut yhdysvaikutusta mäntyjakson kasvuun.
Sekä lannoitus että kasvupaikan viljavuus vaikuttivat suhteellisesti enemmän kuusialikasvoksen läpimitan kasvuun ja vallitsevien taimien pituuskasvuun kuin ylemmän mäntyjakson kasvuun. Ero oli kuitenkin pieni. Nopea- ja hidasliukoisten typpilannoitteiden kasvuvaikutukset erosivat ajallisesti, mutta eivät koko tutkimusjaksolla. Lannoitus lisäsi eniten suurimpien mäntyjen kasvua ja etenkin hidasliukoinen typpi edisti vallitsevien alikasvoskuusten kasvua, joten lannoitus voi edistää kaksijaksoisen puuston erirakenteisuutta.
Männikön kasvu lisääntyi alikasvoksen raivauksen ansiosta vasta yli 60 vuoden iässä, yli 25 vuotta raivauksen jälkeen. Ilman lannoitusta alikasvoskuusten kasvu lisääntyi noin viiden vuoden viiveellä männikön harventamisen jälkeen. Lannoitus edisti elinvoimaisen alikasvoksen kasvua mutta ei korvannut mäntyjakson harvennusta, jonka tulisikin olla lannoitukseen valmistava toimenpide. Toisaalta lannoitus lisää mäntyjakson kasvua ja kilpailuvaikutusta nopeuttaen harvennustarvetta. Ylemmän mäntyjakson riittävä harventaminen on ensiarvoisen tärkeää, mikäli alla olevaa alikasvoskuusikkoa halutaan kasvattaa.

  • Niemistö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Seinäjoki Sähköposti: pentti.niemisto@luke.fi (sähköposti)
artikkeli 10761, Tutkimusartikkeli
Annika Kangas, Sari Pynnönen, Raisa Mäkipää, Atte Komonen, Panu Halme. (2022). Metsien käytön kestävyysmuutoksen mittaamisen periaatteista. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 artikkeli 10761. https://doi.org/10.14214/ma.10761
Original keywords: ympäristövaikutukset; kestävyyskriteeri; kestävyysindikaattori; kestävyysmuutos; puuntuotannon kestävyys
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suomalaisen metsäpolitiikan keskeinen päämäärä on jo yli sadan vuoden ajan ollut puuntuotannollinen kestävyys, mutta metsätalouden kestävyyden tarkastelu on laajentunut yhteiskunnallisten tarpeiden ja arvostusten muuttumisen myötä. Nykyisin metsäpolitiikan tavoitteeksi mainitaan usein kokonaiskestävyys, joka on kuitenkin kestävyyden osa-alueiden välisten subjektiivisten, kullekin arvioijalle yksilöllisten vaihtosuhteiden takia mahdotonta saavuttaa. Tässä tutkimuksessa määrittelimme tutkijatyönä laatuvaatimukset kestävyyskeskustelussa käytettäville kriteereille. Tarvitaan kattava ja operatiivinen kriteeristö, jolla kestävyysmuutoksia voidaan objektiivisesti seurata. Kattavuus tarkoittaa, että kaikki sovellustilanteen kannalta merkittävät seikat on huomioitu. Toisaalta kaikilla kriteereillä tulee olla selkeä yhteys sovellustilanteeseen. Operatiivisuus taas tarkoittaa, että metsien käytön seurantaan ja tulevaisuuden suunnitteluun käytettävät kriteerit ovat tulkittavissa, mitattavissa, ja että ne pystyvät erottelemaan metsien käytön muutoksia. Tulevaisuuden suunnittelun näkökulmasta kriteereiden kehittyminen erilaisilla metsien käsittelyvaihtoehdoilla pitäisi olla ennustettavissa. Keräsimme työryhmissä ajatuksia metsien käytön kestävyyden kriteereiksi ja indikaattoreiksi, ja työstimme niistä keskusteltavaksi ehdotuksen kestävyysmuutoksen mittaami­sesta peilaamalla työryhmissä ehdotettuja kriteerejä ja indikaattoreita asetettuihin laatuvaatimuksiin. Koimme perinteiset ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden ryhmät liian yleisiksi operatiiviseen käyttöön, ja sen vuoksi jaoimme kriteerit kuuteen ryhmään: vesistön tila, luonnon tila, ilmaston tila, talous, hyvinvointi ja hyväksyttävyys. Useille tarkastelluille kriteereille emme löytäneet suoraa yhteyttä metsien käyttöä koskevaan päätöksentekoon. Monet tarkastelluista taloudellisista ja hyvinvointia kuvaavista kriteereistä soveltuvat paremmin esimerkiksi metsäteollisuuden investointeja ja toimintaa koskevaan päätöksentekoon tai maankäytön ja kaavoituksen päätöksentekoon kuin metsien käsittelyä koskevaan päätöksentekoon. Hyväksyttävyyttä koskevat kriteerit puolestaan soveltuvat esimerkiksi lakeja, sertifiointikriteereitä tai ohjeita koskevaan päätöksentekoon. Taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys ilmenevät siten usein eri päätöksentekotasoilla kuin ekologinen tai puuntuotannollinen, ja tämä näkyy kriteereiden määrässä ja laadussa.

artikkeli 10615, Tutkimusartikkeli
Katri Hamunen, Miina Jahkonen, Mikko Kurttila. (2022). Yhteistyömallit metsäpalvelu- ja luonnontuotealan yrityksissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2022 artikkeli 10615. https://doi.org/10.14214/ma.10615
Original keywords: horisontaalinen yhteistyö; luonnonvara-ala; luottamus; mikroyritykset; vertikaalinen yhteistyö; yritysyhteistyö
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsistä saatavia luonnonvaroja liiketoiminnassaan hyödyntävien yritysten rooli on Suomessa merkittävä sekä maaseutualueiden elinvoimaisuuden että luonnonvarojen kestävän käytön kannalta. Etenkin pienillä yrityksillä keskinäinen yhteistyö ja kumppanuusverkostot ovat tärkeitä kannattavuutta ja innovointia mahdollistavia tekijöitä. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan metsäpalvelu- ja luonnontuotealoilla toimivien yritysten yhteistyömalleja ja tunnistetaan yhteistyön syntyä ja yritysten yhteistyöstä saamia hyötyjä. Tutkimus auttaa tarkastelemaan sitä, miten yhteistyön kehittämisessä on onnistuttu ja mihin suuntaan kehitystyötä olisi jatkettava. Aineisto koostuu vuosina 2019–2020 tehtyjen Suomen metsäkeskuksen yritysasiakasneuvojien (n = 15), yrittäjien ja muiden yhteistyöstä vastuussa olevien toimijoiden haastatteluista (metsäpalveluala n = 17, luonnontuoteala n = 17). Löytyneitä yhteistyöesimerkkejä analysoitiin laadullisesti luokittelemalla esimerkit vertikaalisiin ja horisontaalisiin sekä luokittelemalla horisontaaliset esimerkit niiden intensiteetin mukaan. Vertikaalisella yhteistyöllä tarkoitetaan yhteistyötä tuotantoketjussa muilla tasoilla toimivien yritysten kanssa. Horisontaalinen yhteistyö kuvaa yhteistyötä samalla tuotantoketjun tasolla olevien toimijoiden kanssa. Vaikka tutkimuksessa pyrittiin löytämään etenkin horisontaalista yhteistyötä, monessa luonnontuotealalta löytyneessä esimerkissä tuotantoketjua ja verkostoa ollaan vasta rakentamassa, ja monet löytyneet yhteistyöesimerkit toimivat vertikaalisesti ja keskittyvät luonnontuotteen keruun organisointiin ja toimittamiseen tuotantoketjussa eteenpäin. Horisontaalisesta yhteistyöstä on luonnontuotealalla saatu hyötyä esimerkiksi kone- ja laiteinvestointeihin sekä jälleenmyyntiin. Metsäpalvelualalta löytyi horisontaalisia yhteistyöesimerkkejä, joissa on toteutunut alan aiemmissa kehittämishankkeissa kaavailtu projektiryhmämäisesti toimiva pura-ja-kokoa -malli, missä yhteistyötä tekevät yritykset valitsevat keskuudestaan kuhunkin urakkaan sopivimman kokoonpanon. Tulokset osoittavat, että kehittämisrenkaita intensiivisemmät horisontaalisen yhteistyön mallit, kuten yhdistykset, osuuskunnat, yhteiset tapahtumat, hankkeet ja tuotteet tuovat yrityksille näkyvyyttä, tasaisempaa työllisyyttä ja vertaistukea. Intensiivinen yhteistyö vaatii yrityksiltä keskinäistä luottamusta, tehokasta dialogia, säännöllisiä kokoontumisia ja yhteistä nimeä. Ulkopuoliset tahot, kuten Metsäkeskuksen yritysneuvojat, ovat merkittävässä roolissa saattamassa yrittäjiä yhteistyön alkuun, ja jatkossa tältä taholta tarvitaan taitoa tukea yhteistyön kehittymistä.

  • Hamunen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu Sähköposti: katri.hamunen@luke.fi (sähköposti)
  • Jahkonen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Joensuu Sähköposti: miina.jahkonen@ely-keskus.fi
  • Kurttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Palveluryhmät, Joensuu ORCID https://orcid.org/0000-0001-5290-4771 Sähköposti: mikko.kurttila@luke.fi
artikkeli 10570, Tutkimusartikkeli
Pekka Nöjd, Helena M. Henttonen, Kari T. Korhonen, Harri Mäkinen. (2021). Suomen metsien käytön rajat: Mera-aikakauden skenaariolaskelman tarina. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10570. https://doi.org/10.14214/ma.10570
Original keywords: metsäninventointi; metsien kasvu; metsänuudistaminen; metsien ikärakenne; 1960-luku
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suomen metsävarojen riittävyys herätti huolestuneisuutta 1960-luvun alkupuolella poistuman ylitettyä puuston kasvun useina vuosina. Ryhmä tunnettuja metsäntutkijoita arvioi vuonna 1965, että silloinen puunkäyttö yhdistettynä metsäteollisuuden kaavailemiin laajennusinvestointeihin tulisi aiheuttamaan puuvarojen nopeaa vähenemistä. Ääritapauksessa teollisuuden tarvitseman puuraaka-aineen käyttö olisi laskelmien mukaan edellyttänyt kaikkien 1960-luvun alussa olemassa olleiden metsiköiden uudistamista vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Ryhmän skenaarioiden mukaan kehitys olisi ollut käännettävissä vain joko vähentämällä teollista puunkäyttöä tuntu­vasti tai investoimalla voimakkaasti metsien tuotoksen lisäämiseen. Vertaamme tässä artikkelissa ryhmän skenaariolaskelmia valtakunnan metsien inventointien mukaan toteutuneeseen kehitykseen uudistettujen metsäpinta-alojen sekä puuston määrän ja vuotuisen kasvun osalta. Toisin kuin ryhmän skenaariot 1960-luvulla ennakoivat, noin puolet (51 %) Suomen nykymetsien pinta-alasta koostuu ennen vuotta 1964 uudistetuista metsistä. Nykypuuston tilavuudesta niiden osuus on 65 % ja vuotuisesta kasvusta 46 %. Pohdimme kirjoituksessamme syitä sille, miksi toteutunut metsien kehitys poikkesi jyrkästi ennakoidusta, vaikka skenaarioiden oletukset teollisesta puunkäytöstä osoittautuivat varsin realistisiksi. Muu puunkäyttö sen sijaan väheni ja raakapuun tuonti lisääntyi odotettua enemmän. Uudistushakkuille oli tarvetta ennakoitua vähemmän, koska harvennukset yleistyivät ja tuottivat arvioitua enemmän puuta. Valtiovalta myös tuki metsänhoidon tehostamista ja panosti neuvontaorganisaatioihin sekä alan tutkimukseen ja koulutukseen. Seurauksena poistuma ei 1960-luvun jälkeen ylittänyt vuotuista kasvua, ja puuston määrä ja kasvu kääntyivät edelleen jatkuvalle nousu-uralle, mikä mahdollisti aiempaa mittavammat kestävät hakkuut.

  • Nöjd, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Espoo Sähköposti: pekka.nojd@luke.fi (sähköposti)
  • Henttonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: helena.henttonen@luke.fi
  • Korhonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu ORCID https://orcid.org/0000-0002-6198-853X Sähköposti: kari.t.korhonen@luke.fi
  • Mäkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Espoo ORCID https://orcid.org/0000-0002-1820-6264 Sähköposti: harri.makinen@luke.fi
artikkeli 10538, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Ville Hallikainen. (2021). Puutason mallit tukin ja ainespuun osuuksille istutettujen rauduskoivujen päätehakkuussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10538. https://doi.org/10.14214/ma.10538
Original keywords: tukkivähennys; puun laatu; peltomaa; metsämaa; kuitupuu; ainespuuvähennys; hakkuukertymä; järeys; katkonta; runkovika
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Istutuskoivuilla runkojen laatu on erilainen kuin luontaisesti syntyneillä koivuilla, mutta istutus­koivujen hakkuukertymien laatuvähennyksen suuruutta ei vielä tunneta. Rauduskoivun (Betula pendula Roth) puutavaralajikertymiä tutkittiin kolmella metsämaan ja neljällä peltomaan hakkuu­alalla 44–51 vuoden kuluttua istutuksesta. Todelliset puukohtaiset kertymät saatiin hakkuukonemittauksesta, ja rungon dimensioihin ja optimaaliseen katkontaan perustuvat teoreettiset kertymät saatiin pystypuiden runkokäyriltä. Runkovikojen, runkomuodon ja katkonnan yhteisvaikutus vaneritukin ja kaiken ainespuun määriin mallitettiin rinnankorkeusläpimitan perusteella erikseen metsä- ja peltomailla. Rungon tukkivähennysprosentti ja ainespuuvähennysprosentti laskettiin vastaavista teoreettisista tilavuusositteista läpimittaluokittain. Peltomailla koivujen laatu oli huonompi ja vaihtelevampi kuin metsämailla. Kookkaiden, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 27 cm:n runkojen tukkivähennys oli peltomailla noin 40 % ja metsämailla alle 25 %. Pienemmillä läpimitoilla runkojen tukkivähennys kasvoi jyrkästi ollen juuri ja juuri tukkipuun läpimitan täyttävillä puilla 80 %. Peltomailla rungot kapenivat tyveltä ylöspäin vähemmän kuin metsämailla, mutta siitä koituva etu tukkisaannossa menetettiin monin kerroin runkovikojen vuoksi. Tukkivähennyksen perusteella istutuskoivujen laatu on peltomailla hieman huonompi ja metsämailla selvästi parempi verrattuna aikaisemmin tutkittuihin luontaisiin rauduskoivuihin metsämailla. Puusto­tasolle laskettu tukkivähennys oli voimakkaasti harvennetuissa koivikoissa metsämaalla 26 % ja peltomaalla 38 %, kun keskiläpimitta oli 30 cm. Vastaavissa tiheinä kasvaneissa koivikoissa tukkivähennys oli metsämaalla 54 % ja peltomaalla 67 %, kun keskiläpimitta oli 20 cm. Tukki­tuotoksen lisäämiseksi voimakkaat laatuharvennukset ja puuston järeäksi kasvattaminen ovat suositeltavia etenkin peltomailla. Ainespuuvähennys oli metsämaiden pienimmillä kuitupuilla 20 %, suurimmilla kuitupuukokoisilla puilla 10 % ja isoilla tukkipuilla alle 5 %. Runkovikojen vuoksi ainespuuvähennys peltomailla oli metsämaita suurempi pienillä, rinnankorkeudelta alle 16 cm:n läpimittaisilla kuitupuilla ja myös järeillä tukkipuilla. Noin viidennes ainespuuvähennyksestä aiheutui kuitupuun katkonnasta 3 metrin tasapituuteen.

  • Niemistö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Seinäjoki Sähköposti: pentti.niemisto@luke.fi (sähköposti)
  • Hallikainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi Sähköposti: ville.hallikainen@luke.fi
artikkeli 7802, Tutkimusartikkeli
Jari Miina, Pentti Niemistö, Hannamaria Potila, Eira-Maija Savonen. (2018). Kuusentaimikon kerkkäsato ja keruun vaikutus kuusen kasvuun. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli 7802. https://doi.org/10.14214/ma.7802
Original keywords: metsien monikäyttö; luonnontuotteet; yhteistuotanto
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Luonnontuotteiden kasvava kysyntä on lisännyt kiinnostusta kuusenkerkkien hyödyntämiseen terveys- ja hyvinvointituotteissa. Kerkkiä kerätään kuusentaimikoista, mutta keruun vaikutusta kuusikon kehitykseen ei tunneta. Tässä työssä tutkittiin Ikaalisissa ja Joensuussa sijaitsevien keruukokeiden avulla 3–4-metristen kuusten kerkkäsatoa ja kerkkien keruuseen kuluvaa aikaa. Ikaalisissa koepuut kairattiin rinnankorkeudelta ja sädekasvu mitattiin 13 vuodelta keruun jälkeen. Kerkkä­sadon tuorepaino oli keskimäärin 0,4 kg puu–1, jolloin täystiheän taimikon (1800 kuusta ha–1) kerkkäsato olisi yhteensä 720 kg ha–1. Keruutyön tuottavuus oli 1,64 kg h–1. Kerkkien keruun jälkeen vuotuinen sädekasvu oli tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) pienempi vain, jos kerkkiä oli kerätty kahtena peräkkäisenä vuotena. Keruukertojen vaikutus keruuta seuraavan 5-vuotisjakson keskikasvuun oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,008); kerran kerättyjen kuusten keskikasvu oli 95% kontrollipuiden kasvusta, ja vastaavasti 80%, kun kerkät oli kerätty kahdesti. Kerkkien keruu koko latvuksen alueelta alensi kasvua enemmän kuin kerkkien osittainen keruu, mutta keruu­intensiteetin vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tuloksia keruun kasvuvaikutuksista on pidettävä alustavina, koska koepuita oli suhteellisen vähän ja keruukäsittelyt tehtiin puutasolla, ei koealoittain. Kasvun hidastumisen ja hakkuutulojen viivästymisen taloudellinen merkitys laskettiin Motti-simulointien ja keruuhetkelle 3%:n korkokannalla diskontattujen hakkuutulojen nykyarvon avulla. Yhden hakkuutulojen viivevuoden arvoksi saatiin noin 180 euroa ha–1, kun viive on enintään viisi vuotta. Kertakeruulla, jonka kasvuvaikutus kestää vain muutaman vuoden, ei ole juuri vaikutusta kuusikon kehitykseen ja myöhempiin hakkuisiin. Keruun kasvuvaikutus varttuneissa taimikoissa pienenee, kun osa kerkistä (latvan yläosan pääteversot) jätetään keräämättä ja keruu tehdään vain yhtenä vuotena.

  • Miina, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Joensuu Sähköposti: jari.miina@luke.fi (sähköposti)
  • Niemistö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Seinäjoki Sähköposti: pentti.niemisto@luke.fi
  • Potila, Metsähallitus, Luontopalvelut, Parkano Sähköposti: hannamaria.potila@metsa.fi
  • Savonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Parkano Sähköposti: eira-maija.savonen@ippnet.fi
artikkeli 5809, Tutkimusartikkeli
Teijo Rytteri, Jani Lukkarinen. (2014). Puun energiakäytön yhteiskunnallinen ohjaus Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 3 artikkeli 5809. https://doi.org/10.14214/ma.5809
Original keywords: puuenergia; kehystäminen; energiapolitiikka; kaskadikäyttö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suomessa ja EU:ssa on viime vuosina keskusteltu paljon puun energiakäytöstä. Sitä on toisaalta pyritty edistämään ja toisaalta rajoittamaan. Artikkelissa tarkastellaan poliittisten kysymysten kehystämisen näkökulmasta puun energiakäytöstä käytyä keskustelua 1900-luvun alkupuolelta tähän päivään. Artikkelissa asetetaan puun energiakäytön edistämisessä tapahtuneet muutokset historialliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin sekä analysoidaan strategioita ja argumentteja, joilla puun energiakäyttöä on edistetty ja torjuttu. Artikkelin tuloksena puun energiakäytön historia jaotellaan aikakausiin, jolloin puun energiakäyttö on saanut erilaisen merkityksen eri yhteiskuntapolitiikan sektoreiden näkökulmasta.

  • Rytteri, Sähköposti: teijo.rytteri@uef.fi (sähköposti)
  • Lukkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6025, Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Heli Viiri, Juha Heikkinen, Helena M. Henttonen, Juha-Pekka Hotanen, Helena Mäkelä, Seppo Nevalainen, Juho Pitkänen. (2013). Suomen metsät 2004–2008 ja niiden kehitys 1921–2008. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 3 artikkeli 6025. https://doi.org/10.14214/ma.6025
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien monimuotoisuus; metsänhoidollinen tila; maaluokat; kasvupaikat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä julkaisusssa esitetään valtakunnan metsien 10. inventointiin (VMI10) perustuvat tiedot Suomen metsävaroista ja metsien tilasta. Maastotiedot on kerätty vuosina 1996–2004. Tulokset esitetään metsäkeskusalueittain, osa tuloksista myös puuntuotannon rajoitusten ja metsänomistajaryhmän mukaan jaoteltuna. Metsien kehitystä tarkastellaan vertailemalla tuloksia aiempien inventointien tuloksiin 1920-luvun alun VMI1:stä lähtien. Julkaisussa esitetään myös VMI10:ssä käytetyt mittaus- ja laskentamenetelmät. Suomen metsien puumäärä on jatkanut lisäystään. Puuston kokonaistilavuus on 2,2 miljardia kuutiometriä, kun 1920-luvun alussa nykyisen Suomen puuston määrä oli 1,4 miljardia kuutiometriä. Puuston vuotuinen kasvu oli inventointia edeltäneillä 5 vuoden mittausjaksoilla lähes 100 miljoonaa kuutiometriä. Suomen metsissä nuorien metsien osuus on suuri, mikä selittää puumäärän lisäystä ja puuston lisääntyvää kasvua. Soiden ojitus on lisännyt metsämaan alaa noin 1,5 miljoonaa hehtaaria, mikä myös selittää puuston määrän ja kasvun lisäystä. Edelliseen inventointiin verrattuna metsämaan ala on kuitenkin pienentynyt maanrakennustoiminnan vaikutuksesta. Metsien terveydentila on hyvä, vakavia tuhoja havaittiin inventoinnissa vain noin 4 %:lla metsä maan alasta. Metsähoidollinen tila on tyydyttävä – 73 % puuntuotannon metsämaan metsistä on metsänhoidolliselta tilataan hyviä tai tyydyttäviä. Nuorissa metsissä on kuitenkin aiempaa enemmän kiireelliä taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeita. Metsä-, kitu- ja joutomaan alasta noin 2 %:lla on arvokkaita biotooppeja, jotka VMI:n maasto arvion mukaan todennäköisesti täyttävät metsälain 10 pykälän kriteerit lukuun alueellista yleisyyttä, johon VMI:n arvioinnissa ei ole otettu kantaa. Arvokkaat elinympäristöt on otettu hyvin huomioon metsien käsittelyssä. Lahopuuston määrä on edelliseen inventointiin verrattuna lisääntynyt Etelä-Suomessa, mutta näyttäisi hieman pienentyneen Pohjois-Suomessa.

  • Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi (sähköposti)
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Viiri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hotanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Nevalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5904, Tutkimusartikkeli
Jani Pellikka, Kari Heliövaara, Lena Huldén, Larry Huldén. (2010). Hirvikärpäskohtaamiset ja niiden vaikutukset luonnossa liikkujien käyttäytymiseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 3 artikkeli 5904. https://doi.org/10.14214/ma.5904
Original keywords: hirvikärpänen; Lipoptena cervi; metsien monikäyttö; metsätyö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Yhä useammilla metsissä työskentelevillä ja vapaa-aikaansa viettävällä suomalaisilla on kertynyt hirvikärpäsestä (Lipoptena cervi (Diptera, Hippo boscidae)) omakohtaisia kokemuksia. Lajin nopea runsastuminen voidaan nähdä sosioekologisena häiriönä, joka kytkeytyy syiltään esimerkiksi metsänhoidon ja hirvikantojen hoidon käytäntöihin ja toimintatapoihin. Hirvikärpäsen aiheuttama häiriö voi seurauksiltaan heijastua luonnossa liikkujiin monella tavalla.

Tässä artikkelissa käsitellään määrällisen ja laadullisen kyselyaineiston (n = 277) valossa hirvikärpästen kohtaamisia ja niiden merkityksiä. Tavoitteena on eritellä kohtaamiskokemuksiin liittyviä tunteita, niiden taustalla olevia seikkoja sekä vaikutuksia metsässä liikkujiin.

Tulokset tuovat esille suhtautumistapojen kirjon välinpitämättömistä hyvin kielteisesti suhtautuviin. Suhtautumisessa ilmeni merkkejä alueellisesta vaihtelusta. Kielteisimmin suhtautuivat ne vastaajat, joiden ensikokemukset hirvikärpäsistä olivat tuoreita. Varttuneilla vastaajilla ja hirvikärpästen pistoista kärsineillä vastaajilla suhtautuminen oli hyvin kielteistä. Naispuoliset vastaajat arvioivat miehiä useammin hirvikärpäsen vaikuttavan käyttäytymiseensä. Taustalla on tunteita ja käsityksiä, jotka liittyvät hirvikärpäsen edustamaan uhkaan terveydelle ja turvallisuudelle. Hirvi kärpänen näyttää luovan myös ristiriitoja rikkomalla ideaalin hyönteisistä vapaasta syksyisestä luonnosta ja luomalla ristiriidan esimerkiksi metsätyön velvoittavuuden ja hirvikärpäsalueiden välttelyn välille.

  • Pellikka, Sähköposti: jani.pellikka@uef.fi (sähköposti)
  • Heliövaara, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Huldén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Huldén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5981, Tutkimusartikkeli
Leena Petäjistö, Ashley Selby. (2007). Metsänomistajien arvot ja näkemykset hirvikannan säätelyssä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 4 artikkeli 5981. https://doi.org/10.14214/ma.5981
Original keywords: maaseutudiskurssit; metsänomistuksen tavoitteet; hirvikannan säätely; hirvivahingot
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin metsänomistuksen tavoitteiden yhteyttä metsänomistajan näkemyksiin hirvikannan säätelystä ja hirvivahingoista. Aineistosta voitiin identifioida maaseudulla havaituista diskursseista kolmen, hyödyntämisen diskurssin, hedonistisen diskurssin ja luonnonsuojeludiskurssin, esiintyminen metsänomistajien joukossa. Metsänomistuksen päätavoitteet sopivat hyvin metsänomistajien diskursseihin ja metsänomistajien arvomaailmaan.

Hyödyntämisen diskurssia edustivat metsänomistajat, joiden päätavoitteena oli puuntuotanto ja puunmyynnistä saatavat tulot, taloudellinen turvallisuus tai se, että metsä nähtiin sijoituskohteena. Aineiston metsänomistajista hyödyntämisen diskurssia edusti yhteensä lähes 60 prosenttia. Metsänomistajat, joille puunmyyntitulot ja metsien tuottama taloudellinen merkitys on tärkeää, omaavat alhaisimman toleranssin hirvituhojen ja hirvien määrän suhteen. Tämä tulisi ottaa huomioon hirvikantojen säätelyssä niin, että osa metsänomistajista ei joutuisi kärsimään liian suuria taloudellisia vahinkoja hirvivahinkojen vuoksi.

Hedonistista diskurssia edustivat metsänomistajat, joiden metsänomistuksen päätavoitteena oli metsästysmahdollisuuden ylläpitäminen ja virkistys- ja vapaa-aika. Heitä metsänomistajista oli yhteensä 27 prosenttia. He eivät näe, että hirvikantaa olisi pienennettävä, tai että hirvivahinkoja ei otettaisi huomioon riittävästi kannan säätelyssä. Kolmatta, eli luonnonsuojeludiskurssia edustavat metsänomistajat eivät toivoneet, että hirvikantaa pienennettäisiin, sillä osa heistä suhtautui metsästykseen negatiivisesti.

  • Petäjistö, Sähköposti: leena.petajisto@metla.fi (sähköposti)
  • Selby, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6098, Tutkimusartikkeli
Timo Möykkynen, Timo Pukkala. (2007). Juurikäävän leviäminen Etelä-Suomen kuusikoissa ja kuusi–mänty-sekametsissä mekanistisen mallin mukaan. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 1 artikkeli 6098. https://doi.org/10.14214/ma.6098
Original keywords: Heterobasidion spp; juurikääpä; simulointimalli; mekanistinen malli
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Juurikäävän aiheuttaman lahoisuuden kehittymistä Etelä-Suomen kuusikoissa ja kuusi–mänty-seka–metsissä tutkittiin Rotstand-simulointimallin avulla. Terveen kuusikon kesäharvennukset lisäsivät voimakkaasti lahoisuutta kiertoajan lopulla. Kantokäsittelyillä lahoisuus pysyi alhaisena eli lähes talviharvennusvaihtoehdon tasolla. Lahoisuus väheni sitä enemmän mitä suurempi oli männyn osuus kesäharvennuskäsittelyssä. Kun terveen kuusikon päätehakkuu tehtiin kesällä, seuraavan kuusisukupolven lahoisuus oli suuri jo 20-vuotiaassa metsikössä ja lisääntyi edelleen kiertoajan loppua kohti, vaikka harvennukset tehtiin talvella. Kun päätehakkuu tehtiin talvella tai kannot käsiteltiin, seuraavan kiertoajan lahoisuus pysyi alhaisena. Lahon kuusikon päätehakkuuta seuraava talvella harvennettu puusukupolvi oli sitä lahoisempaa, mitä enemmän päätehakkuussa oli juurikäävän lahottamia puita. Mäntysekoitus vähensi vain hieman kuusten lahoisuutta lahon kuusikon jälkeen kasvatettavassa sekametsässä. Juurikäävän aiheuttamat puutavaralajisiirtymät tulivat selvimmin esille päätehakkuussa. Lahoisuus vähensi tukkipuun määrää päätehakkuussa 5,1–11,4 % talvihakkuin käsiteltyyn terveeseen metsikköön verrattuna. Osittain lahon sellupuun osuus vaihteli välillä 3–22 m3/ha ja metsään jäävää tyveystä tuli 0–2 m3/ha. Kuusikuitupuun määrä pysyi lähes vakiona, sillä lahoisuus aiheutti kuusitukin siirtymistä osittain lahoksi sellupuuksi. Sekametsässä tukin osuus kuusen hakkuupoistumasta suureni mäntysekoituksen lisääntyessä. Päätehakkuun kokonaispoistuma väheni kasvutappion ja kuolleisuuden takia lahoisuudesta riippuen 1,3–6,3 % talvihakkuukäsittelyyn verrattuna.

  • Möykkynen, Sähköposti: timo.moykkynen@joensuu.fi (sähköposti)
  • Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5866, Tutkimusartikkeli
Kaisa Raitio, Pertti Rannikko. Metsien käyttö ja sosiaalinen kestävyys: Metsähallituksen roolin muuttuminen Lieksassa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 2 artikkeli 5866. https://doi.org/10.14214/ma.5866
Original keywords: Metsähallitus; sosiaalinen kestävyys; paikallisyhteisö; metsien käyttö; Lieksa; valtionmetsät
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Artikkelissa tarkastellaan Metsähallituksen roolin ja valtionmetsien käytön muutoksia Lieksassa sekä niiden vaikutuksia paikallisyhteisöön. Kylätutkimuksen ja haastatteluiden avulla analysoidaan, miten Metsähallituksen rooli on muuttunut Lieksassa sotien jälkeisestä ajasta nykypäivään ja millaisia sosiaalisia vaikutuksia Metsähallituksen roolin muutoksella on ollut. Huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, miten luonnon monimuotoisuuden suojelun painoarvon lisääntyminen metsäpolitiikassa on näkynyt Metsähallituksen roolin muutoksessa. Vaikka valtionmetsien hakkuut ovat pysyneet Lieksassa 1970-luvulta saakka kutakuinkin samalla tasolla, metsätalouden työllisyys ja sosiaalinen merkitys on romahtanut. Puuntuotannon rinnalle Metsähallitus on omaksunut 1990-luvulta alkaen uusia tehtäviä, joista keskeisimmät ovat luonnonsuojelu sekä luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun edistäminen. Molempien merkitys työllistäjänä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kasvun ennustetaan jatkuvan. Uusien työpaikkojen määrä on kuitenkin ollut toistaiseksi vähäinen metsätaloudessa menetettyihin työpaikkoihin verrattuna. Työpaikat eivät aina synny niihin kyliin, missä ne ovat metsätaloudesta kadonneet, ja niiden ammattitaitovaatimukset ovat erilaisia kuin puunkorjuussa. Siksi metsien käytön sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa on olennaista erotella vaikutukset eri aluetasoilla.

  • Raitio, Sähköposti: kaisa.raitio@joensuu.fi (sähköposti)
  • Rannikko, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5723, Tutkimusartikkeli
Timo Pukkala. Puun hinta ja taloudellisesti optimaalinen hakkuun ajankohta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli 5723. https://doi.org/10.14214/ma.5723
Original keywords: kuusi; metsikön tuottoarvo; kiertoaika; harvennusmallit; mänty; varaushintafunktio; metsikön käsittelyohjeet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Silloin kun metsä on omistajalleen sijoituskohde, metsää tulee käsitellä niin, että sijoituksen tuottavuus eli metsän tuottoarvo maksimoituu. Metsän tuottoarvo riippuu mm. puun hinnasta ja laskentakorosta, minkä vuoksi myös ohjeet siitä, kuinka metsää on hoidettava hyvän taloudellisen tuloksen saamiseksi, riippuvat puun hinnasta ja korkokannasta. Tässä tutkimuksessa analysoidaan toisaalta sitä, kuinka hinta, jolla hakkuuseen ryhtyminen on optimaalinen päätös, riippuu metsikkötunnuksista ja korkokannasta, ja toisaalta sitä, kuinka optimaalinen käsittely riippuu puun hinnasta ja korkokannasta. Tulosten mukaan metsikön varttuessa hakkuuseen kannattaa ryhtyä yhä pienemmällä kuitupuun hinnalla. Kun tukin hinta paranee, myös kuidusta on saatava parempi hinta, jotta hakkuun optimaalinen ajankohta ei siirtyisi myöhemmäksi. Suureneva korkokanta pienentää hintaa, jolla hakkuuseen kannattaa ryhtyä. Paraneva tukin hinta pidentää optimaalista kiertoaikaa, mutta paraneva kuidun hinta lyhentää sitä. Puun hinta vaikuttaa vain vähän harvennuksen ajankohtaan ja voimakkuuteen eikä juuri lainkaan harvennustapaan. Korkokanta vaikuttaa voimakkaasti kiertoaikaan, metsikön optimaaliseen kasvatustiheyteen ja harvennustapaan. Suureneva korkokanta lyhentää kiertoaikaa, pienentää puuston optimaalista kasvatustiheyttä ja muuttaa harvennustapaa siten, että metsikön suurimpia puita kannattaa koron suurentuessa poistaa yhä enemmän.

  • Pukkala, Sähköposti: timo.pukkala@joensuu.fi (sähköposti)
artikkeli 6137, Tutkimusartikkeli
Risto Jalkanen, Tarmo Aalto, Ville Hallikainen, Mikko Hyppönen, Kari Mäkitalo. Viljelytaimikoiden hirvituhot Lapissa ja Kuusamossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 4 artikkeli 6137. https://doi.org/10.14214/ma.6137
Original keywords: metsänviljely; mänty; hirvituhot; Lappi; vikaisuudet
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Hirven merkitystä taimikkotuholaisena tutkittiin 264 metsänuudistusalalla, jotka oli viljelty männylle tai/ja kuuselle vuosina 1984-1995 Lapin ja Kuusamon yksityismetsissä. Linjoittaisena otantana inventoidut taimikot saatiin ositetulla satunnaisotannalla noin 20 000 yksityismetsien viljelyalan joukosta (1,3%). Kesällä ja syksyllä 2001 kerätystä aineistosta 24 % on täydennysviljelyaloja.

Kaikkien taimikoiden keskimääräinen hirvituhoprosentti oli 15,1 viljelymännyillä. Merkittävimmät tuhot painottuivat Lapin lounaisosan (ns. Lapin kolmio) ja Etelä-Lapin kuntiin, missä hirvi oli vaurioittanut keskimäärin 31–37 % männyn viljelytaimista. Keskimääräistä enemmän hirvituhoa oli tuoreilla kankailla, lajittuneilla hiesusavimailla, mätästetyillä kuvioilla ja voimakkaasti vesottuneilla aloilla. Hirvituhoa oli enemmän istutus- kuin kylvötaimikoissa. Tuhot lähes puuttuivat korkeiden maiden taimikoista. Kaksi kolmasosaa hirvituhoista oli 1,0–2,5 metriä pitkissä taimissa. Hirvi oli lisännyt merkittävästi männyn viljelytaimien latvakatoa, ranganvaihtoa, kaksihaaraisuutta ja pensastumista. Lisäksi taimien normaalin kehityksen havaittiin häiriintyneen hirvestä riippumatta. Kuusella hirvituhoja oli ympäri tutkimusaluetta. Hirviä pidetään nyt yhtenä taloudellisesti merkittävimmistä Lapissa esiintyvistä taimikkotuholaisista. Hirvien aiheuttamien menetysten vähentämiseksi hirvikanta olisi erityisesti Lapin kolmiossa ja Etelä-Lapissa pidettävä oleellisesti vuosituhannen vaihteen tasoa pienempänä. Lisäksi tulisi harkita kuusen viljelyn lisäämistä männyn kustannuksella.

  • Jalkanen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi (sähköposti)
  • Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5664, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Eero Poutiainen. Hieskoivikon käsittelyn vaikutus kuusialikasvoksen kehitykseen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan viljavilla ojitusalueilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 4 artikkeli 5664. https://doi.org/10.14214/ma.5664
Original keywords: alikasvos; harvennus; hieskoivu; kuusi; kaksijaksoisuus; kannattavuus; turvemaa; uudistaminen; pituus; vapautus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Viidellä hieskoivukokeella tutkittiin harvennuksen ja taimikon vapautuksen vaikutusta kuusialikasvoksen kehitykseen ja verrattiin verhopuuston käsittelyvaihtoehtojen kannattavuutta.

Hieskoivikon alle istutetuista kuusista 70–90 % säilyi terveinä ja teknisesti hyvinä 10–15 vuoden tutkimusjaksolla riippumatta koivikon tiheydestä. Alle 2 metrin pituisena kuusten kasvu riippui vain vähän verhopuuston tiheydestä. Tämän jälkeen kuuset hyötyivät selvästi koivikon harvennuksesta. Vapautuksen jälkeen kuusten pituuskasvu pysyi ennallaan noin kolme vuotta ja elpyi 5–10 vuodessa samalle tasolle mustikkatyypillä vapaana kasvaneiden yhtä suurten kuusten kanssa.

Kokonaan harventamaton hieskoivutiheikkö oli taloudellisesti huonoin vaihtoehto. Nuorelle hieskoivikolle sopivin tiheys on 2 000–2 500 kpl ha–1. Kuuset kannattaa istuttaa pian koivikon ensiharvennuksen jälkeen, jolloin koivut ovat 30–35 vuoden ikäisiä ja niitä on noin 1 000 kpl ha–1. Koivukuitupuuta tuotettaessa toista harvennusta ei tarvita ja kuusikko vapautetaan noin 15 vuoden kuluttua 2–3 metrin pituisena. Erityisen viljava ja hyvälaatuinen hieskoivikko voidaan tällöin harventaa toisen kerran ja kasvattaa koivutukkia kuusten päällä. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin lahoviat oleellisesti lisääntyvät ja kuusten latvat kärsivät liiaksi koivujen piiskauksesta.

Ensiharvennuksen aikoihin syntynyt tai viljelty kuusialikasvos niveltyy hyvin hieskoivikon normaaliin kasvatukseen. Varhemmin syntyneessä kuusentaimikossa on valittava joko hieskoivujen aikainen poisto tai voimakas harventaminen, jolloin koivikon tuotos jää normaalia pienemmäksi. Sen sijaan kuusen istutus päätehakkuuta lähestyvään hieskoivikkoon ei näytä kannattavalta. Avohakkuun jälkeen istutetut kuuset kasvavat paremmin ja lehtipuuvesakko suojaa niitä hallalta.

  • Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi (sähköposti)
  • Poutiainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6111, Tutkimusartikkeli
Kalle Kärhä, Vesa Tammiruusu. Metsänomistajien puukauppatyytyväisyys ja siitä viestiminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli 6111. https://doi.org/10.14214/ma.6111
Original keywords: metsänomistaja; puukauppa; puunmyyntikäyttäytyminen; tyytyväisyys; suusanallinen viestintä; valittaminen
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien puukauppatyytyväisyyttä ja siitä viestimistä. Tutkimusaineisto kerättiin kirjekyselyllä keväällä 1999. Kysely lähetettiin 1 400 metsänomistajalle, jotka olivat tehneet viimeisimmän puukauppansa vuosien 1997–1999 aikana. Tutkimukseen vastasi 796 puunmyyjää (vastausprosentti 57 %).

Puunmyyjistä 94 % kertoi voivansa suositella viimeisimmän puukauppansa perusteella puun-ostajayrityksen toimintaa muille metsänomistajille tai tuttavilleen. Puunostajaa suosittelevista puunmyyjistä 91 % oli tyytyväisiä puunostajan toimintaan, kun suosittelemattomista vain kolmannes oli tyytyväisiä puunostajaan. Puunostajaa suosittelemattomat puunmyyjät olivat useasti eläkeläisiä, joiden metsälön koko oli selvästi pienempi kuin suosittelevien puunmyyjien.

Puunmyyjät olivat kertoneet puukauppakokemuksistaan keskimäärin viidelle henkilölle. Puunmyyjistä 62 % oli antanut muille ihmisille pääosin positiivista palautetta. Vastaavasti kaksi prosenttia puunmyyjistä oli antanut pääosin negatiivista palautetta. Puunmyyjistä 16 % ei ollut kertonut kenellekään viimeisestä puukaupastaan. He olivat valtaosin eläkeläisnaisia. Positiivista palautetta antaneet puunmyyjät olivat useasti palkansaajia. Negatiivista palautetta antaneiden puunmyyjien metsälön koko oli pieni, ja lisäksi heidän viimeisin puukauppansa oli useimmiten hankintakauppa. Negatiivista palautetta antaneet puunmyyjät olivat kertoneet kokemuksistaan yli kolme kertaa niin monelle kuin positiivista palautetta antaneet puunmyyjät.

Ollessaan pettynyt puunostajayrityksen toimintaan viimeisimmässä puukaupassaan vain alle puolet puunmyyjistä valitti suoraan puunostajan henkilöstölle. Suoraan puunostajalle valittaneet puunmyyjät olivat tehneet kooltaan isoja puukauppoja, ja lisäksi monilla heistä oli puukaupallinen sopimus puunostajayrityksen kanssa. Pystyäkseen selvittämään metsänomistajien puukauppatyytyväisyyden puunostajayrityksen on kannustettava metsänomistajia antamaan palautetta, tehtävä palautteen antaminen mahdollisimman helpoksi, analysoitava palaute nopeasti ja tarvittaessa korjattava virheet viipymättä.

  • Kärhä, Sähköposti: kalle.karha@metsateho.fi (sähköposti)
  • Tammiruusu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5817, Tutkimusartikkeli
Mari Toivonen, Teijo Palander, Pertti Harstela. Eräiden tiimiorganisaation rakenteiden vaikutus työnjohtajien yhteydenpitotapoihin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 1 artikkeli 5817. https://doi.org/10.14214/ma.5817
Original keywords: puunhankinta; ikärakenne; etäisyysrakenne; sähköiset neuvottelujärjestelmät; yhteydenpito
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä tutkimuksessa selvitettiin kirjallisella kyselyllä erään metsäteollisuusyrityksen työnjohtajien päätöksentekoon liittyvää yhteydenpitoa. Työnjohtajien vastauksista selvisi, että maantieteellisten etäisyyksien takia neuvotteluun liittyvään matkustamiseen kului lähes yhtä paljon aikaa kuin itse neuvotteluun. Työnjohtajien yhteydenpidossa ei ollut merkittäviä eroja eri ikäisten ja eri etäisyydellä esimiehestään toimivien työnjohtajien välillä. Organisaatiotasolla yhteydenpidossa käytettiin puhelinta ja sähköpostia, mutta tiimin sisäinen yhteydenpito oli pääasiassa kasvokkain tapaamista. Työnjohtajien mielestä sähköiset neuvottelujärjestelmät heikentäisivät ihmissuhteita, vuorovaikutusta ja yhteishenkeä, joiden tärkeyttä he korostivat. Sähköisillä yhteydenpitovälineillä voisi työnjohtajien mielestä kuitenkin olla käyttömahdollisuuksia kaikissa puunhankinnan toiminnoissa, mikäli ne saadaan teknisesti toimiviksi. Useimmin mainittiin kaukokuljetus, puunhankinnan suunnittelu, korjuu sekä tiedonvälitys.

  • Toivonen, Sähköposti: mari.toivonen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Palander, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6064, Tutkimusartikkeli
Mikko Hyppönen, Juha Hyvönen. Ylispuustoisten mäntytaimikoiden syntyhistoria, rakenne ja alkukehitys Lapin yksityismetsissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 4 artikkeli 6064. https://doi.org/10.14214/ma.6064
Original keywords: alikasvos; mänty; luontainen uudistaminen; siemenpuuhakkuu; ylispuuhakkuu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin ylispuuhakkuuta varten leimattujen mänty-ylispuutaimikoiden syntyhistoriaa, rakennetta ja alkukehitystä silloisen Lapin metsälautakunnan alueen yksityismetsissä. Tarkoitusta varten inventoitiin 55 ylispuustoista mäntytaimikkoa linjoittaista ympyräkoeala-arviointia käyttäen.

Noin puolet (49 %) taimikoista oli syntynyt alikasvoksena ilman uudistamistarkoitusta ja 44 % luontaiseen uudistamiseen tähtäävän siemenpuuhakkuun tuloksena. Neljä taimikkoa (7 %) oli viljelty siemenpuuston alle. Alikasvostaimikoissa ylispuujaksojen aiempi käsittely oli useimmiten ollut epäsäännöllistä, eikä hakkuutapaa pystytty määrittelemään tavanomaisin hakkuuta kuvaavin termein.

Alikasvostaimikoiden tiheys, tilajärjestys ja kasvatuskelpoisuus eivät eronneet siemenpuuhakkuun tuloksena syntyneiden taimikoiden vastaavista taimikkotunnuksista. Siemenpuutaimikot olivat kuitenkin elinvoimaisempia, ja niiden pituuskehitys oli nopeampaa kuin alikasvostaimikoiden.

Noin neljännes taimikoista oli taimien keski-iän perusteella syntynyt ennen ylispuuston edellistä hakkuuta. Taimien ikävaihtelun perusteella taimikot olivat yleensä syntyneet pitkän ajan kuluessa. Siemenpuuhakkuun ja ylispuuhakkuun välinen aika oli siemenpuutaimikoissa keskimäärin 22 vuotta. Vastaava hakkuiden välinen aika alikasvostaimikoissa oli 33 vuotta. Muokkaus lyhensi uudistumisaikaa siemenpuutaimikoissa.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia käsityksiä, joiden mukaan männyn luontainen uudistumiskyky Lapissa on hyvä, ja mäntyalikasvokset ovat usein metsänuudistamiseen kelvollisia.

  • Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi (sähköposti)
  • Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6120, Tutkimusartikkeli
Seppo Huurinainen. Bikarbonaatti ja kasvualustan ravinteisuus turve- ja puristenesteanalyyseissä männyn paakkutaimilla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli 6120. https://doi.org/10.14214/ma.6120
Original keywords: Pinus sylvestris; taimitarhat; lannoitus; ravinneanalyysi; puristenesteet; bikarbonaatti
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Kahden metsätaimiturpeen happamuutta ja ravinnepitoisuutta seurattiin kahden vuoden ajan turve- ja puristenesteanalyysillä männyn paperikennotaimien kasvatuksessa. Ensimmäisenä vuonna taimia lannoitettiin samalla tavoin (N 9,7, P 2,7 ja K 13,9 g/m2). Toisena vuonna lannoitus eriytettiin kolmelle tasolle (tavoitejohtokykyarvot 1. taso: 0,4–0,8, 2. taso: 0,9–1,4 ja 3. taso: 1,5–2,5 mS/cm). Ensimmäisenä vuonna puristenesteen pH-arvot vaihtelivat 4,9:stä 5,5:een ja olivat toisena vuonna selvästi korkeampia nousten syksyllä 6,1:een. Turpeen pH-arvot olivat 0,3–0,6 pH-yksikköä puristenesteestä mitattuja arvoja korkeampia.

Puristenesteen bikarbonaatti (HCO3 )-pitoisuudet olivat ensimmäisenä vuonna alhaisia (26–43 mg/l) mutta nousivat toisena vuonna aina 240 mg/l:aan. Pitoisuudet olivat sitä korkeampia mitä voimakkaammin taimia lannoitettiin, minkä vuoksi bikarbonaattipitoisuuden ja johtokyvyn välinen riippuvuus oli melko voimakas. Puristenesteen bikarbonaattipitoisuus ei ilmentänyt turpeen pH:ta eikä sillä voida korvata pH-mittausta. Tutkimuksen perusteella bikarbonaattimääritystä ei kannata sisällyttää turpeen puristenesteanalyysiin.

Turpeesta uuttamalla ja puristenesteestä suoraan analysoitujen makroravinnepitoisuuksien väliset riippuvuudet olivat melko voimakkaat fosforilla ja kaliumilla, mutta typellä riippuvuus oli alhainen. Puristenesteen johtokyky oli korkeimmillaan voimakkaimman lannoitusjakson jälkeen heinäkuussa, mutta turvelietoksesta mitattu johtoluku saavutti maksiminsa neljän viikon viiveellä elokuussa. Tämän eriaikaisuuden vuoksi johtoluvun ja johtokyvyn välinen riippuvuus oli heikko.

Puristenesteanalyysin tulokset vaikuttivat turveanalyysin tuloksia luotettavammilta nimenomaan typen kohdalla, mutta aineisto ei suppeutensa vuoksi soveltunut eri menetelmien paremmuuden vertailuun.

  • Huurinainen, Sähköposti: seppo.huurinainen@pp.inet.fi (sähköposti)
artikkeli 6439, Tutkimusartikkeli
Seppo Rouvinen, Jari Varjo, Kari T. Korhonen. GPS-paikannuksen tarkkuus metsässä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli 6439. https://doi.org/10.14214/ma.6439
Original keywords: VMI; GPS; differentiaalikorjaus; satelliittipaikannus; metsikkökoeala
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

GPS (Global Positioning System) -paikannuksen tarkkuutta testattiin kahdessa eri aineistossa ja kahdella eri laitteistolla. Kiteen aineistossa, joka käsitti 63 koealaa, käytettiin kahdeksankanavaista vastaanotinta ja suuremmassa, VMI-aineistossa oli käytössä yksikanavainen vastaanotin.

Tulokset osoittavat, että käytettäessä differentiaalikorjausta päästään metsäoloissa tarkkoihin tuloksiin. Erot karttamittauksiin ovat muutaman metrin luokkaa 8-kanavaisella vastaanottimella, mutta huomattavasti suuremmat 1-kanavaisella vastaanottimella. Korjaussignaalia ja 8-kanavaista vastaanotinta käytettäessä saadaan sijaintitietoa, joka on riittävän tarkkaa esimerkiksi satelliittikuvatulkinnassa käytettäväksi. Tutkimuksen aineistoissa metsikön puulaji, puuston pituus, pohjapinta-ala tai muut puustotunnukset eivät vaikuttaneet paikannuksen tarkkuuteen merkitsevästi. Ongelmia satelliittipaikannuksessa voi sen sijaan aiheuttaa se, ettei GPS-vastaanotin saa signaalia riittävän monesta satelliitista kaikkialla metsässä.

  • Rouvinen, Sähköposti: seppo.rouvinen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Varjo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5997, Tutkimusartikkeli
Airi Matila, Eero Kubin. Palleroporonjäkälä (Cladonia stellaris) keruutuotteena ja siihen vaikuttavat puustotekijät. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 4 artikkeli 5997. https://doi.org/10.14214/ma.5997
Original keywords: Pinus sylvestris; palleroporonjäkälä; Cladonia stellaris; keruutuotteet; monikäyttö
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Puuston rakenteen vaikutusta keruutulokseen tutkittiin nostamalla jäkälää kahdesti samoilta koealoilta käytännön menetelmin. Ensimmäisellä nostokerralla saatiin suurin laskennallinen määrä pohjapinta-alalla 18,6 m2/ha. Vastaavalla tavalla laskettiin kahden nostokerran jäkäläsaannon riippuvuus pohjapinta-alasta ja tulokseksi saatiin 17,4 m2/ha. Tätä vastaava keruutulos oli 1 085 varvia hehtaarilta. Vuotta kohden laskettuna tuotos on 135,5 varvia/ha. Varvilla tarkoitetaan standardikokoista (66 x 43 x 10 cm) jäkälälevyä. Paras yksittäinen poimintatulos oli 1 700 varvia/ha.

Koristejäkälän laatu kärsii herkästi muista metsänkäyttömuodoista. Huonosti suunniteltu ja toteutettu virkistyskäyttö, puunhakkuu ja kuljetus sekä poronhoito turmelevat jäkälän laadun ja vaikeuttavat jäkälän poimintaan perustuvan elinkeinon harjoittamista. Tärkeimmät jäkälännostoalueet sijaitsevat Perämeren rannikolla, Oulujokilaaksossa ja Kainuussa.

  • Matila, Sähköposti: eero.kubin@metla.fi (sähköposti)
  • Kubin, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6476, Tutkimusartikkeli
Pentti Niemistö, Piia Hukki, Erkki Verkasalo. Kasvupaikan ja puuston tiheyden vaikutus rauduskoivun ulkoiseen laatuun 30-vuotiaissa istutuskoivikoissa|349-374. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli 6476. https://doi.org/10.14214/ma.6476
Original keywords: koivu; Betula pendula; pellonmetsitys; maalaji; runkomuoto; oksa; vika; kasvupaikka; runkoluku
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Samanikäisten rauduskoivujen pituus ei eronnut pelto- ja metsämailla, mutta läpimitta oli peltomailla keskimäärin 1 cm suurempi. Metsämailla istutuskoivut olivat lähes kaikilta laatuominaisuuksiltaan parempia kuin peltomailla. Vain alaoksien kuivumisessa ja karsiutumisessa ei ollut eroa. Peltokoivujen paksummat oksat ja voimakkaampi kapeneminen selittyivät vain osittain puiden nopeammalla paksuuskasvulla. Pintaviat ja mutkaisuus olivat yleisempiä peltomailla, mutta pystyoksia esiintyi vähän enemmän metsämailla. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia oli metsä- ja peltomailla yhtä paljon. Metsämaiden istutuskoivuissa oli vikoja yhtä paljon tai vähemmän kuin aikaisemmin tutkituissa luonnonkoivuissa. Nopeamman kasvun takia istutuskoivujen oksat olivat paksumpia, mutta tyviosan karsiutumisessa ei ollut suurta eroa.

Hienojen lajitteiden lisääntyminen maassa vähensi koivun runkomuotovikoja, mutta lisäsi rungon kapenemista ja hidasti alaoksien karsiutumista. Lajittunut hietamaa ja toisaalta hiekkamoreeni osoittautuivat oksaisuuslaadun kannalta parhaiksi kasvupaikoiksi rauduskoivulle, mutta tyvimutkia ja lenkoutta niillä esiintyi tavallista enemmän. Kasvun kannalta moreenimaat olivat edullisimpia. Hiesu- ja savimaat olivat sekä kasvun että oksaisuuden suhteen muita kivennäismaita heikoimpia. Suuri orgaanisen aineksen osuus kivennäismaassa edisti koivun paksuuskasvua, mutta lisäsi oksaisuutta ja haaraisuuta. Maalaji vaikutti koivun kasvuun ja laatuun enemmän metsämailla kuin peltomailla.

Rauduskoivun nopea pituuskehitys vähensi koivun oksaisuutta ja paransi ruunkomuotoa, mutta lisäsi hiukan lenkoutta ja tyvimutkaisuutta. Myös kasvatustiheyden kohoaminen paransi koivun laatua vähentämällä rungon kapenemista ja edistämällä alaoksien kuolemista. Saman paksuisten puiden oksanpaksuus aleni runkoluvun kohotessa metsämailla, mutta peltomailla eroa ei havaittu. Harvennusten viivästyminen hidasti kuivien oksien karsiutumista ja supisti elävää latvusta. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia esiintyi tiheissä koivikoissa vähemmän kuin harvoissa.

  • Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi (sähköposti)
  • Hukki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6517, Tutkimusartikkeli
Eero Mattila. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosien talvilaiduntunnukset metsäositteissa puuston ikäluokittain 1980-luvun alussa|201-223. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 2 artikkeli 6517. https://doi.org/10.14214/ma.6517
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; porojen talvilaitumet; naavat ja lupot; metsälauha; jäkälät; metsien ikärakenne; laidunarviointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkastellaan laidun- ja metsikkötunnusten välistä yhteyttä aineistossa, joka mitattiin 1980-luvun alussa poronhoitoalueen etelä- ja keskiosista. Alueen talvilaitumien pinta-ala on 4,8 milj. ha ja näytteen koko on 6 245 koealaa. Tutkimusalue jaetaan etelä-pohjoissuunnassa kolmeksi osa-alueeksi gradientin saamiseksi esiin. Tarkastelua varten muodostetaan ensin metsäositteita kasvupaikan ja vallitsevan puulajin perusteella. Puustoiset ositteet jaetaan edelleen ikäluokkiin puuston iän perusteella. Laiduntunnusten ja puuston iän välinen yhteys esitetään graafisesti. Tarkastelu koskee lupon, metsälauhan ja poronjäkälien esiintymisrunsautta.

Tuoreiden maiden kuusikot ovat parhaita luppometsiä. Myös metsälauhaa on tuoreilla mailla eniten. Luppo lisääntyy ja metsälauha vähenee metsikön ikääntyessä. Luppo häviää pääosin tai kokonaan metsikköä uudistettaessa, mutta metsälauhan määrä moninkertaistuu pian toimenpiteen jälkeen. Poronjäkäliä on eniten mäntyvaltaisissa metsissä kuivahkoilla ja kuivilla mailla. Jäkälä runsastuu selvästi metsikön ikääntyessä vain parhailla jäkälämailla tutkimusalueen pohjoisimmassa osassa. Metsänuudistaminen vähentää jäkälää. Poronjäkälien määrän alenemisella uudistushakkuissa on käytännön merkitystä vain parhailla jäkälämailla.

Kasvupaikkajakauma, puuston rakenne, metsien käsittely, laidunpaine ja laidunnuskäytäntö yhdessä synnyttävät alueellisia eroja talvilaitumissa. Laiduntilanne on paras tutkimusalueen pohjoisimmassa osassa, missä esiintyy selvästi eniten sekä luppoa että jäkälää. Jäkälän määrä on yhteydessä puuston ikään vain pohjoisen osa-alueen parhailla jäkälämailla. Sen sijaan lupon ja metsälauhan yhteys puuston ikään on kiistaton koko tutkimusalueella. Metsien ikärakenteen muutokset vaikuttavat porojen talviravintotilanteeseen sekä määrällisesti että laadullisesti. Puuntuotannon suuren merkityksen takia ikärakenteen manipulointi porojen talviravintotilanteen parantamiseksi ei ole taloudellisesti perusteltavissa.

  • Mattila, Sähköposti: eero.mattila@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6729, Tutkimusartikkeli
Harri Hyppänen, Kari Pasanen, Jussi Saramäki. Päätehakkuiden kuviorajojen päivitystarkkuus|321-335. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 4 artikkeli 6729. https://doi.org/10.14214/ma.6729
Original keywords: kuvioittainen arviointi; kaukokartoitus; GPS; satelliittipaikannus; toimenpiteiden ajantasaistus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa selvitettiin satelliittikuvan, ilmakuvan ja satelliittipaikannuksen tarkkuutta päätehakkuiden kuviorajojen päivityksessä. Lisäksi tutkittiin käytännön päivittämättömän kuvioinnin luotettavuutta hakkuiden jälkeen. Tutkimuksen referenssiaineisto rajattiin orto-oikaistuilta numeerisilta ilmakuvilta. Pinta-alaerojen itseisarvojen keskiarvo oli satelliittikuvarajauksella 16 %, päivittämättömällä kuvioinnilla 22 %, ilmakuvilta päivitetyllä kuvioinnilla 13 % ja satelliittipaikannuksella 4 %. Varttuneen metsän ja päätehakkuun rajan sijaintiero oli suurinta päivittämättömän kuvioinnin rajoissa (noin 25 m). Vastaava sijaintiero satelliittikuvalta rajattaessa oli noin 15 m ja ilmakuvalta päivitettäessä noin 10 m. Satelliittipaikannuksella (GPS) saatu rajaus erosi referenssirajauksesta 5–8 m, mikä on erittäin vähän ottaen huomioon kummankin menetelmän virhelähteet.

  • Hyppänen, Sähköposti: harri.hyppanen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Pasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Saramäki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5800, Tutkimusartikkeli
Kristian Karlsson. Kasvupaikkojen puuntuotoskyvyn ja puuston kasvun alueellinen vaihtelu Pohjanmaan rannikolta sisämaahan|113-132. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli 5800. https://doi.org/10.14214/ma.5800
Original keywords: valtapituusboniteetti; tilavuuskasvu; kasvupaikan tuottavuus; kasvun alueellisuus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkasteltiin kangasmaiden valtapituusboniteetin ja puuston vuotuisen tilavuuskasvun länsi–itä-suuntaista vaihtelua Suomessa. Aineisto oli peräisin valtakunnan metsien inventoinneista vuosilta 1971–75, 1977–83 ja 1987–92. Pituusboniteettia käytettiin kangasmaiden puuntuotoskyvyn mittarina. Mitattuja tilavuuskasvuja verrattiin kasvumalleilla ennustettuihin arvoihin mallien yleisen paikkansapitävyyden toteamiseksi ja poikkeavien kasvualueiden erottamiseksi.

Kangasmaiden valtapituusboniteetin alueelliset erot olivat suuret. Erityisen selvä raja oli Pohjanmaan ja muun Etelä-Suomen välillä. Kasvupaikan luokittelutunnukset, kuten kasvupaikkatyyppi, kivisyys ja soistuneisuus selittivät valtapituusboniteettia varsin hyvin. Lisäksi lämpösumma ja korkeus merenpinnasta nostivat selitysastetta huomattavasti. Korkeusasemalla voitiin selittää länsi–itä-suunnassa havaittua vaihtelua. Keskimääräinen valtapituusboniteetti ei varsinaisesti laske Pohjanmaan rannikolle mentäessä. Tämä johtuu lämpösumman kohoamisesta ja viljavien kasvupaikkojen yleistymisestä, jotka kumoavat rannikon läheisyyden puuntuotoskykyä alentavat vaikutukset.

Kasvuennusteiden taso mitattuun kasvuun verrattuna vaihteli eri mallien mukaan. Kaikista malleista löytyi kuitenkin sama piirre: jos mallit kalibroidaan Etelä-Suomen sisäosien metsiköiden mukaan, saadaan Pohjanmaan metsälautakunnan männiköille 17–22 %:n ja kuusikoille 23–29 %:n yliarvioita. Kasvun taso vaihteli metsälautakuntien sisällä ja männiköiden ja kuusikoiden huonokasvuisimpien alueiden ulottuvuudet poikkesivat toisistaan. Syyt alhaisempaan kasvun tasoon voivat olla tiivis maaperä männyllä sekä viljava, mutta kivinen maaperä kuusella. Yhteydet ilmastoon on syytä tutkia tarkemmin.

Tilavuuskasvun tasokertoimia esitettiin eri malleille metsälautakunnittaisina arvoina, kahdella teemakartalla sekä graafisesti korkeuden funktiona. Näitä kertoimia voidaan käyttää kasvuennusteiden korjaamiseksi. Pohjanmaan alaville seuduille tulisi kuitenkin laatia uudet kasvumallit.

  • Karlsson, Sähköposti: kristian.karlsson@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5922, Tutkimusartikkeli
Jori Uusitalo, Veli-Pekka Kivinen. Leimikon ennakkomittauksen ajanmenekki|123-139. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 2 artikkeli 5922. https://doi.org/10.14214/ma.5922
Original keywords: leimikot; aikatutkimus; puusto; metsät; mittaus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Leimikon ennakkomittauksella tarkoitetaan kevyttä otantaan perustuvaa pystymittausta, jonka tavoitteena on tuottaa ennakkotietoa jalostukseen tulevan leimikon puulajikohtaisista läpimitta-, pituus- ja laatujakaumista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää leimikkotekijöiden vaikutus leimikon ennakkomittauksen eri työnosien ajanmenekkiin erilaisissa päätehakkuuoloissa sekä edelleen luoda matemaattiset mallit ennakkomittauksen työnosien ajanmenekille kahdella eri menetelmällä. Tutkimuksessa kehitettäviä ajanmenekkifunktioita käytetään ensisijaisesti leimikon ennakkomittausmenetelmien kehittämistyössä.

Tutkimuksessa seurattiin kahden mittaajan työskentelyä kahdella otantamenetelmillä seitsemässä leimikossa. Mittaajien työskentely tallennettiin kuvanauhalle videotekniikkaa hyväksi käyttäen. Analysoitavaa kuvamateriaalia kertyi yhteensä 17 h. Tutkimusaineiston analysoinnin perusteella luotiin mallit kunkin työnosan ajanmenekin ennustamiseksi.

Koepuiden lukumäärän ohella ennakkomittaustyön ajanmenekkiin vaikutti selvimmin leimikon pinta-ala. Leimikon runkoluvun kasvu lisäsi koealan perustamisen ajanmenekkiä, kun koepuut valittiin ympyräkoealalta mittavapaa apuna käyttäen.

Rinnankorkeusläpimitan suuruudella, puun pituudella tai kuivaoksarajan korkeudella ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta kyseisen tunnuksen mittauksen ajanmenekkiin.

  • Uusitalo, Sähköposti: juusitalo@cc.helsinki.fi (sähköposti)
  • Kivinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimusartikkeli

Lasermittauksilla kohti täsmämetsätaloutta

artikkeli 6334, Tutkimusartikkeli|Lasermittauksilla kohti täsmämetsätaloutta
Timo Melkas, Mikko Vastaranta, Markus Holopainen, Jani Kivilähde, Mikko Merimaa. (2009). Puun läpimitan mittauksen tarkkuus ja tehokkuus laser- ja digitaalikuvatekniikkaan perustuen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 4 artikkeli 6334. https://doi.org/10.14214/ma.6334
Original keywords: kuvankäsittely; metsänarviointi; puun läpimitan mittaus; viivalaser; digitaalikamera
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää laser- ja digitaalikuvatekniikkaan perustuvan mittalaitteen (laserkamera) mittaustarkkuus- ja tehokkuus sekä tekninen toimivuus ja soveltamisedellytykset metsäolosuhteissa. Laserkamera koostuu Canonin EOS 400D -digitaalisesta järjestelmäkamerasta, johon on liitetty Mitsubishin ML101J27 -laserdiodin pohjalle rakennettu viivalasergeneraattori. Läpimitan mittaus perustuu runkoon heijastettavaan laserviivaan ja pisteeseen, joiden avulla digitaalikuvasta voidaan mitata puun läpimitta. Tutkimusaineisto kerättiin talvella 2007–2008 kolmeltatoista ympyräkoealalta (r = 7,98–10 m) ja se käsitti 728 läpimittahavaintoa (d1,3) 265 puusta. Läpimitan mittauksen keskivirhe koko aineistossa oli 6 mm, kun läpimitta mitattiin kuvatulkintaohjelmalla puoliautomaattisesti. Puulajeittain paras tarkkuus saavutettiin kuusella 5,0 mm (4,4 %), sitten koivulla 6,4 mm (3,3 %) ja männyllä 7,6 mm (7,6 %). Laserkamera antoi keski määrin lievän yliarvion (2,3 %) rinnankorkeusläpimitasta. Läpimitan mittaus puoliautomaattista kuvatulkintaa käyttäen onnistui 80 %:lle havainnoista. Täysin automaattista kuvatulkintaa käyttäen läpimitan mittauksen keskivirheeksi saatiin 12,7 mm:ä. Mittaus laserkameralla on nopeaa (10 s / puu) ja läpimitan mittauksen tarkkuus kilpailukykyinen perinteisten mittausmenetelmien kanssa. Suurimmat virhelähteet aiheutuvat oksista (näkyvyys), jolloin laserpiste ei osu runkoon ja mittaus epäonnistuu. Laserkamera on varsin lupaava mittalaite rungon läpimitan mittaamiseen. Liittämällä laitteeseen kulma-anturi, laseretäisyysmittari, elektroninen kompassi sekä GPS-vastaanotin mahdollistaa se puun pituuden, sijainnin sekä laatutunnusten mittaamisen koealalla.

  • Melkas, Sähköposti: timo.melkas@metsateho.fi (sähköposti)
  • Vastaranta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Holopainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kivilähde, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Merimaa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Katsaus

artikkeli 10377, Katsaus
Esa-Jussi Viitala, Teppo Hujala, Harri Hänninen, Jussi Leppänen, Mari Selkimäki. (2021). Markkinapohjainen metsien luontoarvojen suojelukeino Yhdysvalloissa: tausta, toimintaperiaate ja kokemukset. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10377. https://doi.org/10.14214/ma.10377
Original keywords: metsien suojelu; luonnonhoito; metsäluonnon monimuotoisuus; luonnonläheinen metsänkäsittely; monikäyttösuojelumaisema; Luonnontuottometsä
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Suomen metsäluonnon biologisen monimuotoisuuden taantumista ei ole saatu pysäytettyä. Kehityksen kääntämiseksi tarvitaan uusia keinoja, joilla metsäelinympäristöjen muutoksia voidaan vähentää. Tässä katsauksessa tarkastellaan Yhdysvalloissa kehitettyä toimintamallia, jota on sovellettu kahdessa osavaltiossa 20 vuoden ajan luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Kyseessä on lähtökohtaisesti yksityisrahoitteinen toimintamalli, jossa metsänomistaja luovuttaa metsänsä käyttö- ja hallintaoikeuden ulkopuoliselle taholle, Forest Bankille, joka harjoittaa samanaikaisesti sekä metsien luontoarvojen suojelua että luonnonläheistä metsätaloutta. Jälkimmäinen voi tarkoittaa esimerkiksi metsän peitteisyyden säilyttämistä ja sellaista biodiversiteetin edistämistä metsänkäsittelyssä, joka ylittää tavanomaisten metsäsertifiointien vaatimukset. Vastikkeeksi omistajalle maksetaan vuotuista tuottoa, jonka suuruus on sidottu luovutetun puuston arvoon. Forest Bank rahoittaa toimintansa ja metsänomistajille maksetut korvaukset pääosin puuston hakkuista saatavilla tuloilla mutta voi hyödyntää myös muita tulonlähteitä. Ne voivat liittyä esimerkiksi hiilinieluhyvityksiin, metsätalouden ja metsäluonnon hoidon tukiin sekä erilaisten suojelualueiden perustamisiin. Yhteiskunnan kannalta suurin lisäarvo Forest Bank -järjestelyissä liittyy suojelun rahoitukseen. Koska metsäaluetta tai sen puustoa (puuston tulevaa tuottoa) ei osteta maanomistajalta yhdessä erässä sopimuskauden alussa, alkupääoman tarve suojelun toteuttamisessa vähenee ja suojelun ja luonnonläheisen metsänkäsittelyn piiriin voidaan saada nykyistä selvästi nopeammin uusia metsäalueita. Lisäksi metsien käsittelyä ja metsäluonnon hoitoa voidaan suunnitella ja toteuttaa alueellisesti koordinoidummin kuin jos niitä tekisivät yksittäiset metsänomistajat pelkästään omilla tiloillaan. Käytännössä Forest Bank tarjoaa metsien markkinattomia hyötyjä arvostaville metsänomistajille vaihtoehdon, jossa heidän preferenssinsä metsien käytön ja hoidon tavoitteiden suhteen otetaan huomioon uudella tavalla niin, että he saavat samalla kohtuullisen ja tasaisen tulovirran metsistään. Forest Bank -toimintamalli on yleistynyt Yhdysvalloissa huomattavasti alun perin ennakoitua hitaammin. Sen seurauksena järjestelyyn liittymisen ehtoja on muutettu aikaisempaa joustavammiksi maanomistajille. Muutosten vaikutuksesta omistajien kiinnostukseen ei ole vielä tutkimusnäyttöä.

  • Viitala, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: esa-jussi.viitala@luke.fi (sähköposti)
  • Hujala, Itä-Suomen yli­opisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: teppo.hujala@uef.fi
  • Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: harri.hanninen@luke.fi
  • Leppänen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: jussi.leppanen@luke.fi
  • Selkimäki, Itä-Suomen yli­opisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: mari.selkimaki@uef.fi
artikkeli 10372, Katsaus
Markku Saarinen, Sauli Valkonen , Sakari Sarkkola, Mika Nieminen, Timo Penttilä, Raija Laiho. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10372. https://doi.org/10.14214/ma.10372
Original keywords: suometsät; pienaukko­hakkuu; eri-ikäiskasvatus; kaistalehakkuu; metsätalouden ympäristövaikutukset
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Avohakkuut ja kunnostusojitukset turvemailla aiheuttavat suurimman osan metsätalouden vesistökuormituksesta. Avohakkuun jälkeen turvemaan vedenpinta voi nousta korkealle, jolloin ravinteiden sekä humuksen huuhtoumat lisääntyvät ja hapettomissa turvekerroksissa syntyvää metaania pääsee ilmakehään. Toisaalta turpeen alhaalla oleva vedenpinta edistää hajotustoimintaa, mikä lisää turpeen hajotuksen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. Turpeen vedenpintaa ei siis pitäisi päästää nousemaan liian korkealle tai laskemaan tarpeettoman syvälle. Viime vuosina kehittyneen näkemyksen mukaan jatkuvapeitteisellä metsänkasvatuksella voidaan mahdollisesti tasoittaa suurinta vedenpinnan vaihtelua ja siten vähentää turvemaiden metsätalouden ympäristöongelmia. Esitämme artikkelissamme jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen soveltamismahdollisuuksia erilaisissa suometsissä. Suometsissä kuivatusta edeltäneen vesitalouden vaikutus on yleensä selvästi havaittavissa vanhojenkin ojitusaluepuustojen rakennevaihteluna. Vesitalouden historia ilmenee varsinkin korpien ojitusalueilla. Siksi monessa korpikuusikossa (pääpuulajina Picea abies (L.) H. Karst.) on mahdollista siirtyä melko nopeasti säännöllisen eri-ikäiskasvatuksen läpimittajakaumaan esimerkiksi yläharvennuksia soveltamalla. Jatkuvaa peitteisyyttä voidaan korpikuusikoissa ylläpitää myös ryhmittäistä erirakenteisuutta edustavin kaistale- ja pienaukkohakkuin sekä niiden ja poimintahakkuiden yhdistelmillä. Myös monet ns. II-tyypin mäntyvaltaiset (pääpuulajina Pinus sylvestris L.) turvekankaat (puuttomista nevoista ja osin nevapintaisista harvapuustoisista rämeistä kehittyneet turvekankaat) ovat kuusialikasvosten ansiosta hyviä poimintahakkuisiin siirtymisen kohteita. Säännölliseen eri-ikäisrakenteeseen siirtymisen vaihtoehtona niissä on tehtävissä myös alikasvosten vapauttamiseen tähtäävä ylispuuhakkuu, joka sekin voidaan lukea jatkuvapeitteiseen metsätalouteen kuuluvaksi. Mäntyvaltaisten suometsien joukossa on kuitenkin paljon myös puolukkaturvekankaita, joilla jää avoimeksi kuusen varaan rakentuvan kasvatuksen taloudellinen kannattavuus männyn kasvatukseen verrattuna. Puolukka- ja varputurvekankaiden mäntyvaltaisten puustojen jatkuvapeitteisyyden toteuttamiseksi esitämme ensisijaisesti erilaisia pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmiä. Suometsien jatkuvassa peitteisyydessä on kuitenkin menetelmästä riippumatta otettava huomioon turpeen vedenpinnan vaihtelun minimointi. Meneillään olevien tutkimusten alustavat tulokset viittaavat siihen, että jatkuvan peitteisyyden menetelmillä on mahdollista vähentää suometsien ympäristövaikutuksia avohakkuuseen verrattuna.

  • Saarinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tampere Sähköposti: markku.saarinen@luke.fi (sähköposti)
  • Valkonen , Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: sauli.valkonen@luke.fi
  • Sarkkola, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
  • Nieminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
  • Penttilä, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: timo.penttila@luke.fi
  • Laiho, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: raija.laiho@luke.fi
artikkeli 10313, Katsaus
Artti Juutinen, Anssi Ahtikoski, Janne Rämö. (2020). Puuntuotannon kannattavuuteen vaikuttavat tekijät jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10313. https://doi.org/10.14214/ma.10313
Original keywords: jatkuva kasvatus; jatkuvapeitteinen metsänhoito; eri-ikäisrakenteinen kasvatus; metsänhoidon talous
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tässä katsauksessa käydään läpi jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen kannattavuutta pohjoismaisissa oloissa käsitteleviä tutkimuksia. Aihetta on tutkittu runsaasti viime vuosikymmenen aikana. Tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen kuva tehdystä tutkimuksesta ja tunnistaa jatko­tutkimustarpeita. Jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuutta on analysoitu käyttäen malli­laskelmia, joissa metsän kasvua kuvaavat mallit on yhdistetty taloudelliseen kuvaukseen metsän käsittelyistä. Laskelmissa käytetyt kasvu- ja tuotosmallit perustuvat kenttäkokeissa mitattuihin havaintoihin. Jatkuvapeitteisen kasvatuksen mallinnuksen tietopohja on huomattavan niukka verrattuna jaksollisen kasvatuksen koealamittausten määrään ja ajalliseen kattavuuteen. Talou­delliset tekijät vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten kannattavaa jatkuvapeitteinen kasvatus on suhteessa jaksolliseen kasvatukseen. Esimerkiksi alhainen korkokanta ja pienet uudistamiskustannukset suosivat jaksollista kasvatusta. Myös metsikön alkutilalla on suuri merkitys jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuudelle. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus soveltuu parhaiten kuusivaltaisiin metsiköihin, joissa kasvaa jo lähtötilanteessa eri-ikäisiä ja -kokoisia puita. Jatkuvapeitteisessä metsänhoidossa paras taloudellinen tulos saavutetaan tyypillisesti 10–20 vuoden hakkuuvälillä metsikön rakenteen ollessa tasapainotilassa, riippuen muun muassa korkokannasta, kasvu­paikasta ja hakkuukustannuksista. Hakkuut kohdistuvat suurimpiin puihin, ja optimaalinen puuston pohjapinta-ala hakkuiden jälkeen on 4–10 m2 ha–1. Taimettumisella on keskeinen merkitys jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuuden arvioinnissa. Taimettumiseen vaikuttavia tekijöitä olisi jatkossa syytä vielä selvittää. Lisätietoa tarvitaan myös jatkuvapeitteisen kasvatuksen ympäristövaikutuksista, erityisesti turvemailla. Lisäksi jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuutta tulisi jatkossa tarkastella erilaisilla kannattavuuden mittareilla ottaen huomioon metsänkasvatuksen riskit ja metsänomistajan suhtautuminen riskiin.

artikkeli 10170, Katsaus
Juha Pykälä. (2019). Avainbiotooppien merkitys epifyyttijäkälille. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli 10170. https://doi.org/10.14214/ma.10170
Original keywords: metsälaki; metsätalous; uhanalaiset lajit; indikaattorilajit; reunavaikutus
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Metsien avainbiotooppien merkitystä epifyyttijäkälille selvitettiin kirjallisuuskatsauksen avulla. Avainbiotooppien merkitys riippuu siitä, miten ne määritetään sekä kuinka hyvin ne tunnistetaan ja jätetään hakkuiden ulkopuolelle. Avainbiotooppikäsite on potentiaalisesti hyvä epifyyttijäkälille tärkeiden metsien säästämisessä. Eri avainbiotooppityyppien merkitys epifyyttijäkälille on varsin erilainen. Puuston korkea ikä on vaateliaiden epifyyttijäkälien kannalta tärkein muuttuja. Tutki­musten mukaan avainbiotooppikäsitteen soveltaminen ei ole onnistunut hyvin. Suurimmat ongelmat ovat kohteiden tunnistamisessa, säästämisessä sekä niiden pienessä koossa. Hakkuiden ja pienen koon takia vaateliaiden epifyyttijäkälien esiintymien häviämiset ovat olleet avain­biotoopeilla varsin tavallisia. Häviämistä lisäävät ilmansaasteet ja ylisuuri hirvieläinkanta, joka estää lehtipuiden uusiutumista avainbiotoopeilla. Samat tekijät, jotka aiheuttavat populaatioiden häviämistä, estävät myös uusien jäkäläpopulaatioiden leviämistä avainbiotoopeille. Tässä katsauksessa käsiteltyjen tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että jos avainbiotoopit säästettäisiin kaikilta hakkuilta, ilmanlaatua saataisiin parannettua ja hirvieläinten määrää voimakkaasti vähennettyä, suuri osa uhanalaisista jäkälistä voisi säilyä avainbiotoopeilla. Yhdessä riittävän suojelualueverkoston kanssa avainbiotoopit voisivat olla tehokas tapa epifyyttijäkälien monimuotoisuuden säilyttämisessä. Suomessa käytettyä avainbiotooppien määrittelyä on tarpeen korjata vastaamaan muissa maissa käytettyä uhanalaisen lajiston esiintymisen todennäköisyyttä painottavaa tulkintaa sen sijaan, että korostettaisiin kohteen pienialaisuutta.

  • Pykälä, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Biodiversiteettikeskus, Helsinki Sähköposti: juha.pykala@ymparisto.fi (sähköposti)
artikkeli 6942, Katsaus
Esa-Jussi Viitala. (2011). Kilpailuoikeus, kartellit ja raakapuumarkkinat. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 4 artikkeli 6942. https://doi.org/10.14214/ma.6942
Original keywords: kilpailulaki; kilpailunrajoitus; raakapuun ostokartelli; asfalttikartelli; vahingonkorvaus
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Markkinaoikeuden joulukuussa 2009 antaman ratkaisun mukaan Suomessa toimi vuosina 1997–2004 valtakunnallinen raakapuun ostokartelli, johon osallistuivat kaikki alan suurimmat toimijat. Metsäliitto, Stora Enso ja UPM-Kymmene olivat sopineet keskinäisen kilpailun rajoittamisesta ja raakapuun hinnan hallintaan tähtäävistä menettelytavoista. Markkinaoikeus määräsi ne maksamaan sakkoa kilpailunrajoituslain rikkomisesta yhteensä 51 miljoonaa euroa. Tämän katsauksen tarkoitus on esittää kyseistä kartellia ja siihen kilpailuoikeuden soveltamisen kannalta läheisesti liittyvää asfalttikartellia koskevien viimeaikaisten oikeusratkaisujen keskeinen tausta ja sisältö.

Suomen kilpailuoikeutta ja sen täytäntöönpanoa ohjaa keskeisesti Euroopan unionin normisto, minkä vuoksi artikkelissa kuvataan aluksi unionin ja Suomen kansallisten kilpailusäännösten tavoitteita ja keskinäisiä suhteita. Yleisten kilpailuoikeudellisten puitteiden esittämisen jälkeen tarkastellaan asfaltti- ja puumarkkinakartellien yhteisiä ja toisistaan poikkeavia piirteitä sekä vahingollisia vaikutuksia. Tämän jälkeen selvitetään kilpailuviraston kyseisten kartellien jäsenille esittämiä ja kansallisten tuomioistuimien määräämiä seuraamusmaksuja ja niiden perusteita.

Lopuksi pohditaan, millaisia välittömiä ja välillisiä vahinkoja puun ostokartellista on voinut aiheutua metsänomistajille ja minkälaisia käytännön mahdollisuuksia heillä on vaatia metsäyhtiöiltä korvauksia näistä vahingoista. Jos kartelli olisi alentanut kantohintoja keskimäärin kymmenen prosenttia, puuta myyneet metsänomistajat olisivat voineet kärsiä 1–1,5 miljardin euron vahingot. Vahingonkorvaukset voisivat muodostua vielä selvästi suuremmiksi viivästyskorkojen ja erilaisten välillisten vahinkojen vuoksi.

  • Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6851, Katsaus
Ismo Nousiainen, Liisa Tahvanainen, Liisa Tyrväinen. Visuaalinen maisema monitavoitteisessa metsäsuunnittelussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3 artikkeli 6851. https://doi.org/10.14214/ma.6851
Original keywords: metsien monikäyttö; osallistava suunnittelu; maisema-arvostukset; maisemasuunnittelu; visualisointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Katsauksessa tarkastellaan mahdollisuuksia ottaa visuaalinen maisema huomioon monitavoitteisessa metsäsuunnittelussa. Erityisesti tarkastellaan tietokoneiden avulla numeerisessa muodossa tapahtuvaa metsäsuunnittelua alueella, jonka suunnittelussa ei ole mahdollista käyttää työvoimavaltaista ja erityisasiantuntemusta vaativaa kuvailevaa maisemasuunnittelua. Katsauksessa tarkastellaan suunnittelua tukevaa nykyistä tutkimustietoa ja käytössä olevia menetelmiä sekä niiden etuja, puutteita ja kehittämistarpeita. Tiedot eri intressiryhmien maisema-arvostuksista ovat suunnittelun tärkeä perusta. Maiseman tarkastelussa käytettäviä menetelmiä ovat visualisointi, maisema-arvoa kuvaavat mallit ja maisemarakenteen analysointi. Suunnitelmavaihtoehtojen tuottamien hyötyjen arviointi on yksi mahdollisuus yhteismitallistaa numeerista ja visuaalista tietoa. Maiseman tarkastelussa käytettävät välineet antavat aiempaa enemmän tietoa ratkaisujen tueksi. Visuaalisen maiseman liittäminen kiinteämmäksi osaksi suunnittelua vaatii etenkin maiseman rakenteen analysoinnin kehittämistä. Visualisointi on puolestaan keskeinen menetelmä osallistavan suunnittelun kehittämisessä. Lisäksi tarvitaan lisää tietoa maisema-arvostuksista erilaisissa olosuhteissa.

  • Nousiainen, Sähköposti: ismo.nousiainen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Tahvanainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tyrväinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6963, Katsaus
Annika Kangas, Jyrki Kangas. Ekologiset mallit ja ekologisten riskien hallinta metsäsuunnittelussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli 6963. https://doi.org/10.14214/ma.6963
Original keywords: metsien monikäyttö; päätösanalyysi; alue-ekologia; metso; populaatiodynamiikka
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsäsuunnittelussa pyritään valitsemaan tietylle metsäalueelle kiinnostavien muuttujien – esimerkiksi tulojen – suhteen optimaalinen käsittelyohjelma mahdollisista vaihtoehdoista. Optimin valintaa voivat rajoittaa reunaehdot, kuten vaatimukset metsien käytön kestävyydelle. Metsien kehitysennusteiden epävarmuutta ei useimmiten oteta huomioon optimaalista käsittelyohjelmaa valittaessa. Tällöin optimiratkaisun arvo saatetaan yliarvioida, eivätkä asetetut rajoitteet välttämättä toteudu. Kun suunnitelmaa laaditaan tavoitteena säilyttää alueen eläin- tai kasvipopulaatioiden elinvoimaisuus tai jopa lisätä sitä, on epävarmuudella vielä ratkaisevampi merkitys kuin perinteisiä puuntuotannollisia tavoitteita tarkasteltaessa. Jos tavoitteena on esimerkiksi maksimoida metsästä saatavat nettotulot siten, että jokin eläinlaji säilyy elinkykyisenä, keskimääräinen populaation koko tulisi olla sitä suurempi, mitä suurempi on epävarmuus populaation kehityksestä tulevaisuudessa. Näin voitaisiin minimoida populaatioiden tai jopa koko lajin häviämisen riski. Tässä katsauksessa esitellään erilaisia populaatioiden kehitystä kuvaavia mallityyppejä sekä mahdollisuuksia niiden soveltamiseen metsäsuunnittelussa. Erityistä huomiota kiinnitetään populaatioiden häviämisriskien tarkasteluun suunnittelulaskelmissa.

  • Kangas, Sähköposti: annika.kangas@metla.fi (sähköposti)
  • Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6962, Katsaus
Arja Lilja, Sakari Lilja, Timo Kurkela. Sienitaudit metsäpuiden taimitarhoilla Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2 artikkeli 6962. https://doi.org/10.14214/ma.6962
Original keywords: taimipolte; lahojuurisuus ja lahojuuritauti; harmaahome; versosurma; männynversoruoste; männynlumihome eli lumikariste; koivun versolaikkutauti; koivunruoste; koivun lehtilaikut
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Artikkeli on yhteenveto pääasiassa suomalaisista tutkimuksista, joita on tehty metsäpuiden taimitarhoilla tuhoja aiheuttavista sienitaudeista. Taudeista kerrotaan niiden oireet, tartuntatavat ja olosuhteet, joissa taimet altistuvat taudeille sekä mahdolliset torjuntatoimenpiteet.

  • Lilja, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi (sähköposti)
  • Lilja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kurkela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5924, Katsaus
Jarkko Saarinen. Suojelu- ja virkistysalueiden sosiaalisen kapasiteetin tutkimus|165-172. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1994 numero 2 artikkeli 5924. https://doi.org/10.14214/ma.5924
Original keywords: metsien monikäyttö; virkistyskäyttö; virkistysalueet; suojelualueet; liikuntasosiologia; ympäristön kantokyky; normit; suunnittelu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkastellaan metsien monikäyttöön ja virkistysalueiden eri käyttäjäryhmien välisiin konfliktitilanteisiin liittyvää sosiaalisen kapasiteetin käsitettä, tutkimustraditiota ja sen keskeisiä tutkimusongelmia ja -tuloksia. Suomessa sosiaalisen kapasiteetin tutkimusta ei ole juurikaan tehty. Sosiaalisen kapasiteetin käsitteellä kuvataan sitä retkeilijöiden keskinäisen sosiaalisen vuorovaikutuksen määrää ja luonnetta, jonka he sietävät ilman, että se merkittävästi häiritsee ja heikentää heidän virkistyskokemuksiaan. Sosiaalisen kapasiteetin tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten retkeilijät kokevat kohtaamistilanteet, eri kohtaamistiheydet ja retkeilymuodot, ja mitkä tekijät tähän vaikuttavat. Näiden tekijöiden selvittämisen kautta pyritään tuottamaan tietoa suojelu- ja virkistysalueiden käytön ja hoidon suunnittelun tarpeisiin. Sosiaalinen kapasiteetti ja siihen liittyvä problematiikka olisi otettava huomioon määriteltäessä tietyn virkistysalueen käytön rajoja.

  • Saarinen, Sähköposti: jarkko.saarinen@metla.fi (sähköposti)

Tiedonanto

artikkeli 10185, Tiedonanto
Juha Lappi. (2019). Metsätalouden tuottoprosentti ja nykyarvolaskennan korko ovat vertailukelvottomia. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli 10185. https://doi.org/10.14214/ma.10185
Original keywords: korko, tuottoprosentti, kiertoaika, normaalimetsä, LULUCF, paljaan maan arvo, arvokasvu
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

LULUCF vertailutasolaskemat tehtiin Mela-ohjelmistolla maksimoimalla 3,5 %:n nykyarvoa. Valittu korkokanta on Luonnonvarakeskuksen julkaisemien tuottoprosenttien keskiarvo. Osoitan normaalimetsälaskelmien ja teoreettisten tarkastelujen avulla, että metsätalouden tuottoprosentti ja nykyarvolaskennan korkoprosentti ovat kuitenkin vertailukelvottomia. Tuottoprosentin laskennassa metsien arvona käytetään hakkuuarvoa, joka ei ota huomioon paljaan maan arvoa eikä sitä, että kasvatettavan puuston arvo on suurempi metsässä kuin hakattuna. Hakkuuarvo on aliarvio metsien nykyarvoteorian mukaiselle arvolle paitsi silloin, kun paljaan maan arvo on kovin negatii­vinen. Siten tuottoprosentti on pienempi tai yhtä suuri kuin kiertoaikojen määrittelyyn käytetty korkoprosentti ainoastaan kovin huonoilla kasvupaikoilla, korkeilla koroilla ja korkeilla uudistamiskustannuksilla. Kirjoituksessa esitetään myös, että Metsähallituksen tuottoprosentti riippuu niin suoraviivaisesti metsien pääoma-arvon laskennassa käytetystä korosta, että tuottoprosentti on epäinformatiivinen.

  • Lappi, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: juha.lappi.sjk@gmail.com (sähköposti)
artikkeli 6882, Tiedonanto
Marja-Liisa Juntunen. (2013). Metsänhoitoyhdistykset metsänhoidon työpalvelujen tuottajina. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 2 artikkeli 6882. https://doi.org/10.14214/ma.6882
Original keywords: kyselytutkimus; metsuri; metsäpalveluyritys; työvoima; ikä
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Metsänhoitoyhdistysten keskeisiin tehtäviin kuuluu metsänhoidon edistäminen ja työpalvelujen tuottaminen metsänomistajille. Tutkimuksen tavoitteena oli saada kuva metsänhoitoyhdistysten työvoiman rakenteesta ja metsänhoidon työpalvelujen toteutuksesta vuosina 2010 ja 2016. Tilannetta selvitettiin yhdistysten toiminnanjohtajille tehdyllä kyselyllä, johon vastasi 63 (60 %) vuonna 2011 toimineesta 105 yhdistyksestä. Vastanneet yhdistykset olivat maksaneet vuoden 2010 aikana palkkaa tai korvausta 1148 työsuhteiselle työntekijälle 483 metsänhoidon henkilötyövuodesta. Viidenneksen tuotetuista työpalveluista eli 140 henkilötyövuotta yhdistykset olivat ostaneet alihankkijoilta. Vakinaiset metsurit muodostivat yhdistysten työvoiman rungon tekemällä henkilötyövuosista 45 prosenttia. Kausivakinaisilla metsureilla oli myös merkittävä rooli työpalvelujen tuottamisessa, varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Määräaikaisten työntekijöiden määrä oli suurin, 446 työntekijää, mutta heidän osuutensa henkilötyövuosista oli vain yhdeksän prosenttia. Lähes puolet vakinaisista metsureista oli täyttänyt 55 vuotta tai enemmän vuonna 2010, joten suurin osa heistä on eläkkeellä vuoteen 2016 mennessä. Kausivakinaiset työntekijät olivat vakinaisia hiukan nuorempia, mutta vähintään kolmannes heistäkin on siirtynyt eläkkeelle seuraavan viiden vuoden sisällä. Vuonna 2016 vastanneiden yhdistysten metsänhoidon työpalveluista tuotetaan keskimäärin puolet yhdistysten työsuhteisella työvoimalla ja toinen puoli ostetaan alihankkijoilta, joten työpalvelujen kysyntä muilta metsäpalveluyrityksiltä lisääntyy huomattavasti. Koneyritysten merkitys kylvöjen ja nuoren metsän kunnostusten toteuttajana kasvaa entisestään. Istutuksissa ja taimikonhoidossa koneyritysten osuuden työpalveluiden määrästä arvioitiin olevan keskimäärin 10 prosenttia.

  • Juntunen, Sähköposti: marja-liisa.juntunen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 5696, Tiedonanto
Kati Berninger. Millaisia teemoja ja painotuksia sisältyy kaakkoissuomalaisten mielestä kestävään metsätalouteen? Neljän intressiryhmän ajatuksia. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 3 artikkeli 5696. https://doi.org/10.14214/ma.5696
Original keywords: kestävä metsätalous; intressiryhmät; paikalliset näkemykset; preferenssit
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Kaakkois-Suomen metsäohjelman yhteydessä tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin kaakkoissuomalaisten metsänomistajien, metsien monikäyttäjien, luonnonsuojelijoiden ja metsäammattilaisten näkemyksiä kestävään metsätalouteen liittyvistä teemoista sekä taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen ulottuvuuden välisistä painotuksista. Intressiryhmien välillä havaittiin kahtiajako taloudellisia ja luontoarvoja painottaviin ryhmiin. Tärkeimmiksi teemoiksi nousivat metsätalouden taloudellinen kannattavuus, metsien uudistaminen ja luonnon monimuotoisuus. Sosiaalisen ulottuvuuden painotus jäi kaikissa ryhmissä heikoksi, mikä voi johtua sosiaalisen kestävyyden määrittelyn vaikeudesta. Kestävän metsätalouden haasteena on havaittujen vastakkaisten näkemysten yhteensovittaminen siten, että sosiaalinen kestävyys toteutuu. Uudet vapaaehtoiset luonnonsuojelun keinot, kuten luonnonarvokauppa ja metsäluonnon monimuotoisuuden yhteistoimintaverkostot, voisivat olla yksi tapa lähentää luonnonsuojelua ja taloutta painottavia ryhmiä.

  • Berninger, Sähköposti: kati_berninger@yahoo.ca (sähköposti)
artikkeli 6154, Tiedonanto
Sari Iivonen, Arja Lilja, Leo Tervo. Juurilahoa aiheuttavan yksitumaisen Rhizoctonia-sienen torjunta kuumavesikäsittelyllä|51-55. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 1 artikkeli 6154. https://doi.org/10.14214/ma.6154
Original keywords: yksitumainen Rhizoctonia sp.; juurilaho; kuumavesikäsittely
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Työssä tutkittiin juurilahoa aiheuttavan yksitumaisen Rhizoctonia sp. -sienen torjuntaa kuumavesikäsittelyllä. Tavoitteena oli selvittää, mikä lämpötila ja upotusaika on riittävä sienen rihmaston ja kestoasteiden eli rihmastopahkojen tuhoamiseksi. Sienen rihmasto tuhoutui jo 75 °C:n lämpötilassa, ja rihmastopahkoille 80 °C:n lämpötila oli riittävän korkea. Upotusaika ei ollut merkitsevä näissä lämpötiloissa. Sen sijaan alemmissa lämpötiloissa ajalla oli vaikutusta sienen kasvuunlähtöön ja kasvunopeuteen, mutta pisinkään käsittely ei tuhonnut rihmastoa täysin 60 °C:ssa tai rihmastopahkoja 75 °C:ssa. Alle 80 °C:n lämpötiloja voidaan pitää riittämättöminä, kun tavoitteena on taudinaiheuttajan torjunta.

  • Iivonen, Sähköposti: sari.iivonen@metla.fi (sähköposti)
  • Lilja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tervo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit