Artikkelit jotka sisältää sanan 'kustannukset'

Tutkimuksessa vertailtiin pienten hakkuukoneiden ja korjurin työn tuottavuutta, korjuujälkeä ja työmenetelmiä rämemännikön ensiharvennuksessa. Hakkuukoneilla tutkittiin kahta menetelmävaihtoehtoa. Ensimmäisessä metsäkuljetusurat sijoitettiin ojien päälle ja ojalinjojen keskiväliin. Metsäkuljetusuraväli oli 20 metriä. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja tarvittaessa niiltä poikkeavilla pistourilla. Toisessa vaihtoehdossa metsäkuljetusurat sijoitettiin ainoastaan ojien päälle. Metsäkuljetusuraväliksi tuli tällöin 40 metriä. Metsäkuljetusurien väliin sijoitettiin kaksi hakkuu-uraa. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja hakkuu-urilla. Korjurilla ajouraväli oli 20 metriä.

Työn tuottavuus hakkuukoneilla oli keskimäärin 8,6–12,5 ja korjurilla 5,0 m³ tehotunnissa. Hakkuukoneilla työn tuottavuus käytettäessä 20 metrin ajouraväliä oli 9 % korkeampi kuin hakkuu-uramenetelmällä. Hakkuukoneilla vauriopuiden osuus jäävän puuston runkoluvusta oli 20 metrin uravälillä 2,7 % ja hakkuu-uramenetelmällä 5,9 %. Hakkuu-uramenetelmällä vauriopuiden osuus lähellä kapeita hakkuu-uria, joilla vain hakkuukone kulkee, oli 10,0 %. Luvut sisältävät myös metsäkuljetuksen vauriot. Korjurilla vaurioitui 2,2 % jäävästä puustosta. Jäävän puuston määrä vastasi kaikilla tutkituilla vaihtoehdoilla ohjeita. Hakkuu-uramenetelmällä jäävä puusto jakautui tasaisemmin kuin 20 metrin uravälillä.

Korjuukustannukset ja korjuujäljen seurauskustannukset sisältävää korjuun kokonaistaloutta verrattiin tutkituilla hakkuukone-kuormatraktoriketjun ajouravaihtoehdoilla. Korjuujäljen kustannukset laskettiin kiertoajalle. Nyt todetun korjuujäljen oletettiin toteutuvan myös 15 vuoden kuluttua tehtävässä toisessa harvennuksessa. Käytettäessä 20 metrin uraväliä korjuukustannukset olivat 3 685 mk/ha. Puustovaurioiden ja ajourien nykyarvo 3 %:n korolla oli 278 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmällä korjuukustannukset olivat 3 855 mk/ha ja korjuujäljen kustannukset vastaavasti 196 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmän käyttö on perusteltua laadultaan epätasaisissa männiköissä.

• Sirén, Sähköposti: matti.siren@metla.fi
• Tanttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Viime vuosina käsitys julkisista organisaatioista palveluiden tuottajina on korvautunut idealla julkishallinnosta palveluiden järjestäjänä. Tähän muutokseen liittyy käsite tilaaja–tuottaja-malli. Tilaaja–tuottaja-mallista on muodostunut muotitermi, jota käytetään väljästi ja usein virheellisissä asiayhteyksissä. Tämän katsauksen tavoitteena on selventää tilaaja–tuottaja-mallin käsitteellistä sisältöä, analysoida mallin soveltuvuutta metsätaloussektorin julkisrahoitteisen palvelutuotannon järjestämiseen ja nostaa esiin mallin käyttöönottoa tukevat tärkeimmät tutkimustehtävät. Katsauksen perusteella näyttää, että metsätaloudessa on useita julkisrahoitteisia palveluita, joiden tuotantojärjestelmää voidaan tehostaa ja muuttaa markkinalähtöisemmäksi siirtymällä tilaaja–tuottaja-malliin. Tilaaja–tuottaja-mallin käyttöönotto julkisrahoitteisilla metsäpalvelumarkkinoilla edellyttää kuitenkin lainsäädännöllisiä, rakenteellisia ja asenteellisia muutoksia.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi

Metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuva luonnonarvokaupan kokeiluhanke käynnistyi toukokuussa 2003 Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella. Hankkeen tavoitteena on luoda markkinat luontoarvoille solmimalla metsänomistajien ja suojeluviranomaisen välisiä määräaikaisia sopimuksia ja maksamalla palkkio luontoarvojen tuottamisesta. Tässä työssä tarkastellaan tehokkaan luonnonarvokaupan piirteitä, pohditaan kokeiluhankkeen toteutuksen vahvuuksia ja puutteita sekä esitetään alustava arvio luonnonarvokaupan edullisuudesta yhteiskunnalle verrattuna maan ostoon. Luonnonarvokauppa näyttää saaneen myönteisen vastaanoton metsänomistajilta ja he ovat tarjonneet maitaan kaupankäyntiin kohtuullisen runsaasti. Tässä mielessä suojeluviranomaisen tiedottaminen ja hankkeen käynnistäminen on onnistunut hyvin. Luonnonarvokaupan toteutustavan ja ensikokemuksien perusteella on kuitenkin ilmeistä, että siihen liittyy myös epäkohtia. Metsänomistajien kilpailuttaminen ei toimi hankkeessa parhaalla mahdollisella tavalla, koska metsänomistajia pyritään kohtelemaan tasapuolisesti heidän puutteellisten tietojensa vuoksi. Tämän markkinoiden epätäydellisyyden korjaaminen ei kuitenkaan ole luonnonarvokaupan tarkoitus ja se tulisi tehdä muilla keinoin, ettei luonnonarvokaupan tehokkuus heikentyisi. Lisäksi suojeluviranomainen voisi tehostaa kaupankäyntiä noudattamalla kustannustehokkuuden periaatetta tarjottujen kohteiden priorisoinnissa. Puutteista huolimatta luonnonarvokauppa näytti johtavan samaa tasoa oleviin kustannuksiin vuoden 2003 kohteiden osalta kuin, jos nämä kohteet olisi ostettu valtiolle. Tämä vertailu ei tosin vielä anna täsmällistä kuvaa luonnonarvokaupan kustannustehokkuudesta, koska metsänomistajien aloitteeseen pohjautuvassa luonnonarvokaupassa ei saada välttämättä parhaita kohteita kaupankäynnin piiriin. Vaikka luonnonarvokauppa tulisi lopulta kalliimmaksi kuin maan osto, tämä ei tarkoita sitä, että luonnonarvokaupalle ei olisi perusteita. Luonnonarvokaupassa saavutetaan metsänomistajien hyväksyntä suojelulle, mikä sinänsä on arvokas asia ja millä voi olla monia myönteisiä välillisiä vaikutuksia metsien suojelua ajatellen.

• Juutinen, Sähköposti: artti.juutinen@oulu.fi