Tutkimuksessa tarkasteltiin työnjohtajien ryhmäpäätöksentekoa ja sen yleisyyttä neljässä, suuressa puunhankintaorganisaatiossa vuonna 1995. Tarkastelun tekee mielenkiintoiseksi se, että osassa organisaatioista (Yritykset 1–3) oltiin jo vaiheittain siirrytty tiimiorganisaatioon, kun toisaalta yhdessä organisaatiossa (Yritys 4) oltiin vasta tutkimushetkellä siirtymässä tiimiorganisaatioon. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin työnjohtajien kokemia puutteita heidän organisaatioidensa tietokonepohjaisissa päätöstukijärjestelmissä. Työnjohtajat arvioivat joka kolmannen päätöksen olevan ryhmäpäätös; puolet ryhmässä tehdyistä päätöksistä oli yhteisymmärryksessä tehtyjä päätöksiä. Tulokset osoittivat myöskin ryhmäpäätöksenteon olevan selvästi yleisempää tiimityöhön siirtyneissä yrityksissä (Yritykset 1–3) kuin siihen siirtymättömässä (Yritys 4). Täten tiimityöhön siirtyneet organisaatiot ovat onnistuneet lisäämään työnjohtajien ryhmäpäätöksentekoa. Työnjohtajat toivat esille useita uusia toimintoja, joihin olisi hyödyllistä kehittää päätöstukijärjestelmiä heidän päätöksentekonsa tukemiseen; työnjohtajien tarjoamista toiminnoista painottuivat asiakastyytyväisyyteen, ja laajemmin asiakkaan käyttäytymiseen liittyvät toiminnot (tehtaiden ja puunmyyjien asiakastyytyväisyyden seuranta, metsänomistajan puunmyyntihalukkuuden ennustaminen, markkinointipanostusten suuntaaminen). Onnistuneet, nykyaikaiset tietokoneavusteiset päätöstukijärjestelmät voisivat entisestään tehostaa työnjohtajien jokapäiväistä päätöksentekoa.
Tutkimuksessa selvitettiin pellonmetsityksen onnistumista Keski-Pohjanmaalla. Inventoitu otos koostui 7–8- ja 15–16-vuotiaista mäntytaimikoista (40 kpl) ja 16–17-vuotiaista rauduskoivutaimikoista (14 kpl). Pellot ryhmiteltiin kivennäis-, multa-, ja turvemaan peltoihin. Yleisin maanmuokkausmenetelmä oli pallekyntö. Vanhemmista mäntytaimikoista oli täydennysviljelty 50 % ja nuoremmista 70 %.
Pahimmat tuhonaiheuttajat olivat hirvi, kasvuhäiriöt ja sienitaudit. Hirvien ja vesojen aiheuttamia tuhoja oli enemmän turvemailla kuin kivennäismailla. Vesoja oli keskimäärin 17 500 kpl/ha, mutta taimikoiden välinen vaihtelu oli erittäin suuri (30–56 000 kpl/ha). Ojien kunto oli huono. Pahimmat vikaisuudet olivat erilaiset latvakasvaimen häiriöt. Kasvatuskelpoisia taimia oli turvepelloilla vähemmän kuin kivennäismaan pelloilla. Koivikoissa oli turvemaalla 410 ja kivennäismaalla 620 alkuperäistä istutustainta hehtaarilla. Nuoremmissa männiköissä oli turvemaalla 950 ja kivennäismaalla 1 040 ja 15–16-vuotiaissa männiköissä turvemailla 640 ja kivennäismailla 1 040 kasvatuskelpoista alkuperäistä istututainta hehtaarilla. Erityisesti luontaiset hieskoivun taimet, vaikkakin olivat ryhmittyneet ojien varteen, täydensivät taimikoita merkittävästi. Luonnontaimien ansiosta kasvatuskelpoisten taimien määrä nousi keskimäärin yli 800 kpl/ha. Taimitiheys ja aukkoisuus huomioonottaen suurin osa taimikoista oli kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään tyydyttäviä. Huonoimmin oli onnistunut rauduskoivun viljely, erityisesti turvemaiden pelloille.
Tukkimiehentäin (Hylobius abietis L.) tuhojen yleisyyttä ja torjuntamahdollisuuksia tutkittiin kolmena peräkkäisenä vuotena perustetuissa kokeissa puolukkatyypin kangasmaalla Pohjois-Satakunnassa. Kohteena olivat männyn istutustaimet. Kemiallisen ja mekaanisen suojauksen välillä ei ollut selvää eroa. Kaksi- tai kolmivuotiaina istutettujen taimien elossaolo oli keskimäärin 20 prosenttiyksikköä parempi kuin yksivuotiaiden. Muokkaus paransi taimien elossapysymistä keskimäärin 12 prosenttiyksikköä. Muokatulla maalla tukkimiehentäin torjunnalla saatiin keskimäärin vain viiden prosenttiyksikön parannus taimien elossapysymiseen, muokkaamattomalla maalla sen sijaan 20 prosenttiyksikön parannus. Istutettaessa kookkaita taimia muokatulle maalle, tukkimiehentäin torjunta ei ole yhtä välttämätöntä kuin pieniä taimia muokkaamattomalle maalle istutettaessa.