Artikkelit jotka sisältää sanan 'kasvit'

Phytophthora-mikrobien merkitys puiden taudinaiheuttajina on viime aikoina korostunut mm. uusien lajien löytymisen myötä. Myös ennestään tunnetut lajit ovat usein osoittautuneet puiden harsuuntumisen aiheuttajiksi abioottisten syiden asemesta. On myös havahduttu uhkaan, että kansainvälinen kasvikauppa levittää tauteja helposti maasta toiseen. Tautien leviämisen estämisessä tarvitaan tehokkaita seulontamenetelmiä, joiden avulla kasvien terveys voidaan nopeasti ja luotettavasti tutkia ja estää sairaan aineiston pääsy uusille alueille.

Phytophthora-lajien perinteinen morfologinen tunnistus on usein vaikeaa, koska niiden eristäminen tutkittavasta materiaalista on hankalaa. Lisäksi pysyviä muoto-opillisia tuntomerkkejä on vähän, lajinsisäinen vaihtelu on suurta ja lajien välillä esiintyy yhtäläisyyksiä ja risteytymistä. Käytännön määritystarpeisiin ja tutkimuksen apuvälineiksi on kehitetty polymeraasiketjureaktioon (PCR) perustuvia DNA:n monistusmenetelmiä, joilla taudinaiheuttaja voidaan tunnistaa suoraan kasvi-, vesi- tai maanäytteestä ilman maljaviljelyä.

Sormenjälkianalyysit (RFLP, AFLP, RAPD, RAMS, SSCP) vaativat tutkittavan mikrobin eristämisen puhdasviljelmäksi ja soveltuvat parhaiten tutkimuskäyttöön. Niiden avulla voidaan selvittää esim. patogeenien sukulaisuussuhteita, risteytymistä, lajinkehitystä, populaatiogenetiikkaa ja tautien epidemiologiaa. DNA:n emäsjärjestyksen selvittäminen antaa tarkkaa tietoa tutkittavasta kohteesta. Phytophthora-lajeistakin on jo kertynyt paljon tietoa DNA-tietokantoihin, joihin vertaamalla saadaan esim. varmistetuksi, ovatko eristetyt mikrobit jo kuvattuja vai uusia lajeja.

Molekulaariset menetelmät ovat helpottaneet ja nopeuttaneet kasvintarkastusta ja muuta käytännön kasvinsuojelutyötä. Ne eivät kuitenkaan yksin riitä patogeenin osoittamiseen viranomaistyössä, jossa löydöksistä usein seuraa torjuntatoimia. Suomen kasvintarkastuksessa positiiviset DNA-testien tulokset ja patogeenin elävyys varmistetaankin aina myös maljaviljelyllä ja morfologisella tunnistuksella.

• Kokkola, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi
• Lilja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä artikkelissa kuvataan Phytophthora-lajien aiheuttamia uusia tauteja ja niiden biologiaa, joka poikkeaa suuresti muista tuhosienistä ja näin tekee tämän suvun vaikeaksi, mutta mielenkiintoiseksi tutkimuskohteeksi.

Leppiä tuhoava Phytophthora on kahden lajin risteymä, josta on löytynyt morfologialtaan ja kromosomiluvultaan erilaisia alalajeja: P. alni subsp. alni, P. alni subsp. multiformis ja P. alni subsp. uniformis. Leppien tauti on osoittautunut helposti leviäväksi ja paikallisesti merkittäväksi tuhonaiheuttajaksi. Se on myös muuttanut alueiden ekologiaa, kun kuolleet lepät ovat korvautuneet muilla puulajeilla.

Tammen äkkikuolema (SOD) on ollut nopeasti leviävä tauti Amerikassa. Taudin aiheuttaja P. ramorum on tunnettu 1993 lähtien Euroopassa heiden ja alppiruusun patogeenina. Viime vuosina sitä on löytynyt sekä Britanniasta että Hollannista myös tammilta ja muilta puulajeilta alueilla, joissa se on levinnyt puihin aluskasvillisuudesta.

Heterotallisena lajina P. ramorumilla on kaksi pariutumistyyppiä. Euroopassa esiintyvät kannat ovat pääosin tyyppiä A1 ja amerikkalaiset kannat enimmäkseen tyyppiä A2. Molempia tyyppejä on kuitenkin satunnaisesti tavattu molemmilla mantereilla. Tämä todistaa sen, että P. ramorum on kulkeutunut Aasiasta useamman kerran sekä Amerikkaan että Eurooppaan.

Taudin torjunnan kannalta on hankalaa P. ramorum -mikrobin moni-isäntäisyys. KTTK:n kasvintarkastuslaboratorio on löytänyt P. ramorumia paitsi maahan tuoduista koristekasveista, myös kotimaassa tuotetuista alppiruusuista. Suomen luonnosta P. ramorum -lajia tai P. alni -alalajiryhmän edustajia ei ole vielä eristetty, mutta mikäli ne pääsevät lisääntyneen kasvituonnin myötä maahamme, ne voivat olla uhka puillemme.

• Lilja, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi
• Kokkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsänhoidon jäljet näkyvät talousmetsien rakenteessa: nuoria ja keski-ikäisiä metsiä ja metsäkuvioiden reunavyöhykkeitä on paljon. Vanhat metsät ovat pienialaisia, ne sijaitsevat hajallaan ja vanhojen lehtipuiden osuus niissä on vähäinen. Metsäluonnossa tapahtuneet elinympäristömuutokset suosivat joitakin eliölajeja, toiset eliölajit puolestaan taantuvat muutosten vuoksi. Oheisessa katsauksessa esitetään arvio metsänhoidon eri toimenpiteistä hyötyvistä sekä niistä kärsivistä eliöryhmistä. Katsauksessa on käsitelty erikseen nisäkkäät, linnut, selkärangattomat, sienet ja kasvit. Laaditut taulukot perustuvat eri eliöryhmien asiantuntijoilta (yht. 17) saatuun arvioon.

Varsin nopea uudistamiskierto on talousmetsille tyypillistä. Päätehakkuualoille nousee nopeasti heinäkasvillisuutta ja lehtipuun taimia. Näissä olosuhteissa viihtyvät mm. monet pikkunisäkkäät, pikkunisäkkäitä syövät pienpedot ja petolinnut, päiväperhoset, rikotulla maalla kasvavat sienet, pensaikkojen ja avomaiden linnut ja hakkuutähteitä hajottavat maaperäeliöt. Taimikonhoitotöistä, kasvatushakkuista ja metsänlannoituksesta hyötyvät monet heinät ja ruohot sekä maaperäeliöt. Voidaan ehkä yleistää, että nykyaikaisista metsänkäsittelymenetelmistä hyötyvät elinympäristövaatimuksiltaan laaja-alaiset eliöt, jotka pystyvät helposti sopeutumaan talousmetsien tarjoamiin elinympäristöihin, sekä sellaiset pioneerilajit, jotka pystyvät nopeasti kolonisoimaan muokatut hakkuualat.

Vaateliaat vanhojen metsien lajit, lahopuuta vaativat lajit ja metsien pirstoutumisesta kärsivät lajit ovat ehkä keskeisimmät metsänhoidon vaikutuksista kärsivät eliöryhmät. Selkärangattomat ovat kärsineet yleensä enemmän kuin selkärankaiset, ja toisaalta monet sammalet tai lahottajasienet ovat kärsineet enemmän kuin putkilokasvit. Vanhojen metsien harvinaistuvia hyönteisiä ovat erityisesti monet kovakuoriaiset, kaksisiipiset, kaskaat ja luteet.

Metsätalouden ympäristöohjelman metsänhoitosuositukset on laadittu parantamaan nykyisissä talousmetsissä taantuneiden lajien elinympäristöjä.

• Miettinen, Sähköposti: pasi.miettinen@finnagro.fi