Artikkelit jotka sisältää sanan 'metsänuudistaminen'

Suomen metsävarojen riittävyys herätti huolestuneisuutta 1960-luvun alkupuolella poistuman ylitettyä puuston kasvun useina vuosina. Ryhmä tunnettuja metsäntutkijoita arvioi vuonna 1965, että silloinen puunkäyttö yhdistettynä metsäteollisuuden kaavailemiin laajennusinvestointeihin tulisi aiheuttamaan puuvarojen nopeaa vähenemistä. Ääritapauksessa teollisuuden tarvitseman puuraaka-aineen käyttö olisi laskelmien mukaan edellyttänyt kaikkien 1960-luvun alussa olemassa olleiden metsiköiden uudistamista vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Ryhmän skenaarioiden mukaan kehitys olisi ollut käännettävissä vain joko vähentämällä teollista puunkäyttöä tuntu­vasti tai investoimalla voimakkaasti metsien tuotoksen lisäämiseen. Vertaamme tässä artikkelissa ryhmän skenaariolaskelmia valtakunnan metsien inventointien mukaan toteutuneeseen kehitykseen uudistettujen metsäpinta-alojen sekä puuston määrän ja vuotuisen kasvun osalta. Toisin kuin ryhmän skenaariot 1960-luvulla ennakoivat, noin puolet (51 %) Suomen nykymetsien pinta-alasta koostuu ennen vuotta 1964 uudistetuista metsistä. Nykypuuston tilavuudesta niiden osuus on 65 % ja vuotuisesta kasvusta 46 %. Pohdimme kirjoituksessamme syitä sille, miksi toteutunut metsien kehitys poikkesi jyrkästi ennakoidusta, vaikka skenaarioiden oletukset teollisesta puunkäytöstä osoittautuivat varsin realistisiksi. Muu puunkäyttö sen sijaan väheni ja raakapuun tuonti lisääntyi odotettua enemmän. Uudistushakkuille oli tarvetta ennakoitua vähemmän, koska harvennukset yleistyivät ja tuottivat arvioitua enemmän puuta. Valtiovalta myös tuki metsänhoidon tehostamista ja panosti neuvontaorganisaatioihin sekä alan tutkimukseen ja koulutukseen. Seurauksena poistuma ei 1960-luvun jälkeen ylittänyt vuotuista kasvua, ja puuston määrä ja kasvu kääntyivät edelleen jatkuvalle nousu-uralle, mikä mahdollisti aiempaa mittavammat kestävät hakkuut.

• Nöjd, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Espoo Sähköposti: pekka.nojd@luke.fi
• Henttonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: helena.henttonen@luke.fi
• Korhonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-6198-853X Sähköposti: kari.t.korhonen@luke.fi
• Mäkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Espoo https://orcid.org/0000-0002-1820-6264 Sähköposti: harri.makinen@luke.fi

Koneellisen taimikonhoidon osuus on Suomessa alle prosentin taimikonhoidon kokonaismäärästä. Metsänomistajakunnan rakennemuutos, metsätaloussektorin työvoimapula ja metsätalouden kannattavuuden parantaminen kuitenkin edellyttävät metsänhoitotöiden koneellistamista. Taimikonhoidon koneellistamiseen liittyvä tutkimus- ja tuotekehitys on keskittynyt poistettavien taimien katkaisuun perustuviin menetelmiin. Tämän seurantatutkimuksen tavoitteena oli selvittää hakkuukoneeseen kytketyn poistettavien taimien kitkentään perustuvan Naarva-perkaajan työajanjakauma ja -menekki, kustannukset ja työjäljen laatu kuusen varhaisperkauskohteilla. Koneellisen kitkennän keskimääräinen tehollinen työajanmenekki oli 7,1 tuntia per hehtaari. Kivisyyden lisääntyminen ja lehtipuiden lukumäärän kasvu hidastivat kitkentätyötä. Kasvatettavista kuusista keskimäärin 6 % vaurioitui kasvatuskelvottomiksi kitkennän yhteydessä. Koneellisen kitkennän kustannuskilpailukyvyn ratkaisee se, kuinka hyvin kitkennällä voidaan ehkäistä tulevaa taimikonhoitotarvetta. Nykytiedon mukaan koneellinen kitkentä on sopivilla työkohteilla koko metsänuudistamisketjun näkökulmasta tarkasteltuna taloudellisesti kilpailukykyinen menetelmä verrattuna raivaussahatyöhön.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi
• Kautto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin männyn hajakylvöalojen taimettumista, taimien tilajärjestystä ja pituuskehitystä hieno- ja karkearakeisilla mailla. Maanmuokkaustavat olivat auraus ja äestys sekä näille vertailuna käsin tehty laikutus. Aurausaloilla siementä kylvettiin muokkausjälkeen 1 kg/ha ja äestysaloilla 0,5 kg/ha.

Aurausalojen taimitiheys oli kolmen vuoden ikäisissä kylvöissä keskimäärin 12 200 kpl/ha ja äestysalojen 6 300 kpl/ha. Taimien tilajärjestys oli muokkausjäljessä ryhmittäinen, mutta taimettomien kohtien osuus oli yleensä vähäinen. Taimien tiheyden ja tilajärjestyksen perusteella arvioituna hajakylvö antoi hyvän uudistamistuloksen. Vertailuna käytetty ruutukylvö kuokkalaikkuun sen sijaan yleensä epäonnistui. Taimien keskipituus oli aurausjäljessä 9 cm, äestysjäljessä 7 cm ja laikuissa 6 cm. Auraus ja äestys olivat uudistusalojen taimettumisen kannalta samanarvoisia. Maalajilla ei ollut merkittävää vaikutusta taimettumiseen. Tulokset ovat lupaavia ajatellen hajakylvön käyttämistä myös suhteellisen hienojakoisilla mailla.

• Wall, Sähköposti: antti.wall@metla.fi
• Kubin, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin eri-ikäisrakenteisuutta tavoittelevien hakkuiden ja avohakkuiden vaikutuksia kansalaisten kokemaan metsien virkistyskäyttöarvoon (luonnon vetovoimaisuuteen) talousmänniköissä. Tarkastelussa olivat mukana tavanomaiset metsänuudistamismenetelmät (siemenpuu- ja avohakkuu) ja puuston eri-ikäisrakenteisuuteen tähtäävistä menetelmistä pienaukko- ja poimintahakkuu. Tutkimuksen kohteena olleet metsiköt oli käsitelty talvella 2011, ja ne kuvattiin kesällä 2017. Kansalaisten mielipide metsänäkymiä esittävistä panoraamakuvista kerättiin keväällä 2018 lähettämällä postikysely 1500:lle satunnaisesti valitulle Suomen kansalaiselle. Kyselyyn vasasi 396 henkilöä (vastausprosentti 26). Menetelmästä riippumatta metsän käsittely vähensi kohteen vetovoimaisuutta. Vetovoimaisuus oli pääsääntöisesti sitä alhaisempi, mitä vähemmän kohteelle jäi puustoa, ja mitä laajempi oli avoimeksi hakatun alueen koko. Pienaukko- ja poimintahakkuut säilyttivät vetovoimaisuutensa siemenpuu- ja avohakkuita paremmin. Asennoituminen metsätalouteen vaikutti metsänäkymien arvostukseen: mitä positiivisempi suhtautuminen, sitä vetovoimaisempina metsänäkymät koettiin käsittelystä riippumatta. Toisaalta asennoituminen metsätalouteen ei juurikaan vaikuttanut käsittelyjen keskinäiseen vetovoimaisuusjärjestykseen.

• Silvennoinen, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: harri.silvennoinen@uef.fi
• Tikkanen, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: jukka.tikkanen@uef.fi
• Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: liisa.tyrvainen@luke.fi
• Koivula, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: matti.koivula@uef.fi

Tutkimuksessa selvitettiin Lapin metsäkeskuksen alueen yksityismetsiin vuosina 1968–1991 laadittujen, hankerekisterissä aloittamattomina tai keskeneräisinä 31.12.1996 olleiden metsänuudistamishankkeiden tila. Erityisesti haluttiin selvittää viivästyneiden hankkeiden lukumäärä ja viivästyneiden töiden pinta-ala. Viivästyneiksi luokiteltiin sellaiset hankkeet, jotka olivat olleet kesken yli viisi vuotta hakkuun aloittamisesta. Perusjoukon muodostivat rekisterissä keskeneräisinä tai aloittamattomina yli viisi vuotta olleet uudistamissuunnitelmat, joita oli yhteensä 2 089 kpl. Lähes kaikki (2 022 kpl) perusjoukon suunnitelmat oli laadittu vuosijaksolla 1981–1991. Perusjoukosta poimittiin 10 %:n otos.

Tutkimuksen päätulos oli se, että yli viisi vuotta hakkuun aloittamisesta kokonaan tai osittain kesken olleita eli viivästyneitä uudistamishankkeita oli 24 kpl (12,1 %) otokseen sattuneista 199 hankkeesta. Otoksen perusteella estimoituna Lapin metsäkeskuksen alueen yksityismetsissä oli yhteensä 253 viivästynyttä metsänuudistamishanketta. Hankkeiden lukumäärä on noin 0,6 % Lapissa vuosijaksolla 1981–1991 laadittujen metsänuudistamissuunnitelmien lukumäärästä.

Viivästyneissä 24 hankkeessa oli tekemättömiä uudistamistöitä yhteensä 123 ha:n alalla. Olettaen viivästyneiden hankkeiden perusjoukon suuruudeksi 253 hanketta saadaan karkea arvio, että viivästyneitä töitä olisi ollut Lapin yksityismetsissä noin 1 300 ha:n alalla. Pinta-ala on 0,6 % vuosijakson 1981–1991 uudistushakkuiden kokonaispinta-alasta. Viivästyneissä hankkeissa uudistusalan raivausta oli tekemättä kaikkiaan 84 ha, muokkausta 88 ha ja viljelyä 102 ha.

Kolmasosalla rekisteristä poimittujen hankkeiden kokonaispinta-alasta työt oli tehty loppuun, mutta hankkeita ei ollut ilmoitettu toteutetuiksi. Neljäsosalla hankkeiden pinta-alasta hakkuu oli aloittamatta.

Suurin yksittäinen syy uudistamistöiden viivästymiseen oli epävarmuus Vuotoksen tekojärven rakentamisesta. Toiseksi yleisin syy oli se, että polttopuiden keruu oli vielä kesken uudistamisalalla.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metsakeskus.fi
• Perälä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitetään onko Rovaniemen metsänhoitoyhdistyksen alueella ns. uudistamisrästejä eli aloitettuja, keskeneräisiä, selvästi viivästyneitä metsänuudistamistöitä. Samalla selvitetään viivästyneiden töiden laatua ja viivästymisen syitä sekä kartoitetaan metsälautakunnan hankerekisterin ajantasaisuutta. Lisäksi kysytään kaikkien otokseen tulleiden metsänomistajien mielipiteitä metsän merkityksestä, käytännön metsäorganisaatioiden toimivuudesta ja neuvonnan tarpeesta. Perusjoukkona olivat metsänomistajat, joilla oli Lapin metsälautakunnan rekisterissä yli viisi vuotta vanha, aloittamaton tai keskeneräinen metsänuudistamishanke. Tästä perusjoukosta poimittiin 50 metsänomistajan satunnaisotos, joista 49 tavoitettua haastateltiin pääasiassa puhelimitse.

Metsänomistajista kolmasosalla oli ns. rästihankkeiden joukossa ainakin yksi hakkaamaton hanke. Joillakin (14 %) oli kokonaan loppuun toteutettu, mutta rekisterissä silti keskeneräisenä oleva hanke. Metsälautakunnan hankerekisteri ei siten ollut täysin ajantasalla. Vain kahdella kolmasosalla metsänomistajista oli todellisia rästitöitä eli aloitettuja, mutta viivästyneitä metsänuudistamistöitä. Yleisin viivästynyt työ oli uudistusalan raivaus. Kyselyssä mukana olleilla metsänomistajilla oli yksi tai useampia uudistamishankkeita. Keskeneräisiä ja viivästyneitä töitä oli kolmessa hankkeessa neljästä. Se vastaa 2,7 % kaikista metsänhoitoyhdistyksen alueella 1980-luvulla laadituista uudistamissuunnitelmista. Töiden viivästyminen johtui yleensä olosuhteista tai metsänomistajasta itsestään riippuvista syistä.

Suurimmalle osalle metsänomistajia metsä merkitsi muutakin kuin hakkuutuloja. Metsänomistajat olivat melko tyytyväisiä nykyiseen käytäntöön metsänuudistamishankkeiden käsittelyssä, yksityismetsälain valvonnassa, metsänparannusrahoituksessa ja neuvonnassa.

• Hallikainen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vaittinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Julkaisussa tarkastellaan metsänuudistamisen tilaa Suomessa valtakunnan metsien 10. inventoinnin (VMI10) vuosien 2004–2008 mittausaineistoihin perustuen. Tulosten mukaan metsänuudistamisessa ollaan siirtymässä hyvästä metsänhoidosta tyydyttävään metsänhoitoon, koska laadultaan hyvien taimikoiden osuus on pienentynyt VMI9:n 39 %:sta 30 %:iin ja vastaavasti tyydyttävien ja välttävien osuus on kasvanut 56 %:sta 65 %:iin. Vajaatuottoisten taimikoiden osuus (5 %) ei ole muuttunut. Avohakkuualat viljellään melko tunnollisesti, mutta uudistamisen ripeydessä on parannettavaa. Koko maassa 3-vuotiaista avohakkuualoista on viljelemättä 25 % ja 5-vuotiaista 12 %. Etelä-Suomessa huomattava osa (9 %) alle 10-vuotiaista kuusen istutustaimikoista on perustettu ilman maanmuokkausta, vaikka muokatuilla, erityisesti mätästetyillä, uudistusaloilla kuusen istutustulos on selvästi parempi. Luontaisesti syntyneissä taimikoissa epätasaisuus tai harvuus on useammassa kuin joka toisessa taimikossa syynä alentuneeseen laatuun. Viljelytaimikoissa yleisin laadun alennuksen syy on tuhot (26 % viljelytaimikoista). Yleisin taimikkotuho on hirvituhot, joita on 741 000 hehtaarilla, mikä on 19 % koko maan taimikoista. Männyn taimikoissa hirvituhoja esiintyy 557 000 hehtaarilla (24 % männyn taimikoista), joista vakavia tai täydellisiä hirvituhoja on 61 000 ha (3 % männyn taimikoista). Hoitamattomuus on laadun alennuksen syynä 420 000 hehtaarilla eli 11 %:lla koko maan taimikoista. Koko maassa myöhässä olevaa taimikonhoitotarvetta on pienissä taimikoissa 55 000 ha, varttuneissa taimikoissa 250 000 ha ja nuorissa kasvatusmetsissä 388 000 ha. Inventointia edeltäneellä 10-vuotiskaudella taimikonhoitoa on tehty keskimäärin 164 000 ha vuodessa. Seuraavan 10-vuotiskauden aikana hoitotarve on yli 200 000 ha vuodessa, mikä edellyttää taimikonhoidon tuntuvaa lisäämistä nykyisestään.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Miina, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Viiri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org