Artikkelit jotka sisältää sanan 'turvemaa'

Metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä korostuu viimeaikaisessa tutkimuksessa. Suomessa yksityismetsänomistajat omistavat suurimman osan metsätalousmaasta. Koska heidän mieli­piteensä ovat olennaisia ilmastoystävällisten metsienhoitotapojen soveltamiselle, tutkimme, miten todennäköisesti yksityiset metsänomistajat haluaisivat korvausta vastaan ottaa käyttöön hiilen sidontaa ja varastointia lisääviä toimenpiteitä. Metsänomistajakunnan heterogeenisyyden vaikutuksen analysoimiseksi kysymyslomake sisälsi kysymyksiä metsänomistajien taustatekijöistä, metsänomistuksen tavoitteista ja metsätilojen ominaisuuksista. Aineistona tutkimuksessa käytettiin Suomalainen metsänomistaja 2020 -tutkimuksessa kerättyä kyselyaineistoa vuodelta 2019. Osa­otoksen aineistoa (n = 2250, vastausprosentti 43) analysoitiin logistisella regressiomallilla metsän­omistajien neljän eri toimenpiteen käyttöönottohalukkuuden todennäköisyyksien selvittämiseksi. Kaikki tarkastellut toimenpiteet, jotka olivat jatkuva kasvatus, siirtäminen metsätalouden ulkopuo­lelle, lannoitus ja kaatuneiden puiden jättäminen lahoamaan, soveltuvat metsiin maaperästä riippumatta, mutta jatkuva kasvatus ja siirtäminen metsätalouden ulkopuolelle oli rajattu koskemaan ainoastaan turvemaita. Tutkimuksen päähuomion kohteena olivat turvemaille sovellettavissa olevat toimenpiteet. Metsänomistajat, joille metsät ovat tärkeitä puuntuotannossa, olivat todennäköisesti halukkaampia ottamaan käyttöön toimenpiteitä, jotka ovat yhteensovitettavissa metsätalouden kanssa. On todennäköistä, että mitä enemmän toimenpiteet ovat yhdensuuntaisia metsänomistajien metsälleen asettamien tavoitteiden kanssa, sitä helpommin ja sitä pienemmällä korvauksella metsänomistajat ovat valmiita toteutukseen. Nykyisiin metsänhoito- ja hakkuutapoihin tyytymättömät metsänomistajat ovat tyytyväisiä metsänomistajia selvästi halukkaampia ottamaan käyttöön tarkasteltuja toimenpiteitä paitsi puuston kasvun lisäämistä lannoituksella. Metsänomistajien iän kasvaessa todennäköinen halukkuus ottaa tarkasteltuja toimenpiteitä käyttöön väheni riippumatta siitä, olivatko toimet yhteensovitettavissa metsätalouden kanssa. Metsänomistajien neuvonnassa voisi pyrkiä vaikuttamaan metsänomistajien metsien käsittelyyn tuomalla esille entistä laajemmin erilaisia yksittäisiä metsänhoidollisia toimenpiteitä, jotka olisivat sovellettavissa ja yhteensovitettavissa metsänomistajan tavoitteiden kanssa osana metsien hoitoa.

• Valonen, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: matti.valonen@ptt.fi
• Korhonen, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: olli.korhonen@ptt.fi
• Horne, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: paula.horne@ptt.fi

Tutkimuksessa selvitettiin puuston kehityssimulointien avulla harvennusten ja kunnostusojitusten merkitystä mäntyvaltaisten ojitusaluemetsien puuntuotannossa. Koeala-aineistoista koostetuille, alueittain ja turvekangastyypeittäin edustaville lähtöpuustoille simuloitiin MOTTI-simulaattorilla erilaisia uudistamisvaiheeseen saakka ulottuvia kasvatusketjuja. Hyväkuntoisten nuorten kasvatusmetsien parhaisiin ketjuihin sisältyi yksi kunnostusojitus ja yleensä vain yksi harvennus, Etelä-Suomen ravinteikkaimmilla kasvupaikoilla kaksi harvennusta. Hoidon tarpeessa olevista nuorista metsistä alkavissa ketjuissa yksi harvennus oli riittävä kunnostusojituksen ohella karuimmilla kasvupaikoilla, muilla tarvittiin kaksi harvennusta. Metsänhoitotoimia sisältävissä parhaissa kasvatusketjuissa keskimääräiset vuotuiset käyttöpuun kasvut olivat 1,4–6,8 m³ ha^–1 a^–1, kun ne ilman harvennuksia ja kunnostusojituksia olivat 1,2–4,1 m³ ha^–1 a^–1. Passiiviseen metsänhoitoon verrattuna parhaat kasvatusketjut tuottivat keskimäärin noin 10 % alhaisemman kokonaistuotoksen, mutta samalla keskimääräiset vuotuiset kokonaiskasvut lisääntyivät noin kymmenesosalla ja käyttöpuun kasvut puolella.

• Kojola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hökkä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Laiho, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Viidellä hieskoivukokeella tutkittiin harvennuksen ja taimikon vapautuksen vaikutusta kuusialikasvoksen kehitykseen ja verrattiin verhopuuston käsittelyvaihtoehtojen kannattavuutta.

Hieskoivikon alle istutetuista kuusista 70–90 % säilyi terveinä ja teknisesti hyvinä 10–15 vuoden tutkimusjaksolla riippumatta koivikon tiheydestä. Alle 2 metrin pituisena kuusten kasvu riippui vain vähän verhopuuston tiheydestä. Tämän jälkeen kuuset hyötyivät selvästi koivikon harvennuksesta. Vapautuksen jälkeen kuusten pituuskasvu pysyi ennallaan noin kolme vuotta ja elpyi 5–10 vuodessa samalle tasolle mustikkatyypillä vapaana kasvaneiden yhtä suurten kuusten kanssa.

Kokonaan harventamaton hieskoivutiheikkö oli taloudellisesti huonoin vaihtoehto. Nuorelle hieskoivikolle sopivin tiheys on 2 000–2 500 kpl ha^–1. Kuuset kannattaa istuttaa pian koivikon ensiharvennuksen jälkeen, jolloin koivut ovat 30–35 vuoden ikäisiä ja niitä on noin 1 000 kpl ha^–1. Koivukuitupuuta tuotettaessa toista harvennusta ei tarvita ja kuusikko vapautetaan noin 15 vuoden kuluttua 2–3 metrin pituisena. Erityisen viljava ja hyvälaatuinen hieskoivikko voidaan tällöin harventaa toisen kerran ja kasvattaa koivutukkia kuusten päällä. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin lahoviat oleellisesti lisääntyvät ja kuusten latvat kärsivät liiaksi koivujen piiskauksesta.

Ensiharvennuksen aikoihin syntynyt tai viljelty kuusialikasvos niveltyy hyvin hieskoivikon normaaliin kasvatukseen. Varhemmin syntyneessä kuusentaimikossa on valittava joko hieskoivujen aikainen poisto tai voimakas harventaminen, jolloin koivikon tuotos jää normaalia pienemmäksi. Sen sijaan kuusen istutus päätehakkuuta lähestyvään hieskoivikkoon ei näytä kannattavalta. Avohakkuun jälkeen istutetut kuuset kasvavat paremmin ja lehtipuuvesakko suojaa niitä hallalta.

• Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi
• Poutiainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa vertailtiin pienten hakkuukoneiden ja korjurin työn tuottavuutta, korjuujälkeä ja työmenetelmiä rämemännikön ensiharvennuksessa. Hakkuukoneilla tutkittiin kahta menetelmävaihtoehtoa. Ensimmäisessä metsäkuljetusurat sijoitettiin ojien päälle ja ojalinjojen keskiväliin. Metsäkuljetusuraväli oli 20 metriä. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja tarvittaessa niiltä poikkeavilla pistourilla. Toisessa vaihtoehdossa metsäkuljetusurat sijoitettiin ainoastaan ojien päälle. Metsäkuljetusuraväliksi tuli tällöin 40 metriä. Metsäkuljetusurien väliin sijoitettiin kaksi hakkuu-uraa. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja hakkuu-urilla. Korjurilla ajouraväli oli 20 metriä.

Työn tuottavuus hakkuukoneilla oli keskimäärin 8,6–12,5 ja korjurilla 5,0 m³ tehotunnissa. Hakkuukoneilla työn tuottavuus käytettäessä 20 metrin ajouraväliä oli 9 % korkeampi kuin hakkuu-uramenetelmällä. Hakkuukoneilla vauriopuiden osuus jäävän puuston runkoluvusta oli 20 metrin uravälillä 2,7 % ja hakkuu-uramenetelmällä 5,9 %. Hakkuu-uramenetelmällä vauriopuiden osuus lähellä kapeita hakkuu-uria, joilla vain hakkuukone kulkee, oli 10,0 %. Luvut sisältävät myös metsäkuljetuksen vauriot. Korjurilla vaurioitui 2,2 % jäävästä puustosta. Jäävän puuston määrä vastasi kaikilla tutkituilla vaihtoehdoilla ohjeita. Hakkuu-uramenetelmällä jäävä puusto jakautui tasaisemmin kuin 20 metrin uravälillä.

Korjuukustannukset ja korjuujäljen seurauskustannukset sisältävää korjuun kokonaistaloutta verrattiin tutkituilla hakkuukone-kuormatraktoriketjun ajouravaihtoehdoilla. Korjuujäljen kustannukset laskettiin kiertoajalle. Nyt todetun korjuujäljen oletettiin toteutuvan myös 15 vuoden kuluttua tehtävässä toisessa harvennuksessa. Käytettäessä 20 metrin uraväliä korjuukustannukset olivat 3 685 mk/ha. Puustovaurioiden ja ajourien nykyarvo 3 %:n korolla oli 278 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmällä korjuukustannukset olivat 3 855 mk/ha ja korjuujäljen kustannukset vastaavasti 196 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmän käyttö on perusteltua laadultaan epätasaisissa männiköissä.

• Sirén, Sähköposti: matti.siren@metla.fi
• Tanttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) ehdotettujen ensiharvennuskohteiden korjuukelpoisuutta ojitetuilla turvemailla ja tutkittiin mahdollisuuksia korjuukelpoisuuden parantamiseksi. Lisäksi tarkasteltiin eri tietolähteissä, VMI:ssa ja aluesuunnitelmissa (AS), olevia eroavaisuuksia ensiharvennuskohteiden ominaisuuksista. Aineistona oli Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueelta 47 kpl VMI9:ssa mitattua metsikkökuviota, niiltä kerätty maastomittausaineisto sekä aluesuunnitelmatiedot.

Kohteiden korjuukelpoisuus osoittautui heikoksi. Koneellisessa korjuussa 6 % ja metsurikorjuussa 21 % kohteista alitti korjuukelpoisuusrajaksi asetetun kustannustason. Kun korjuukelpoisuusmittarina oli hakkuukertymä, korjuukelpoisten kohteiden osuus oli 38 %. Korjuukelvottomuuden syinä olivat lähinnä pieni rungon koko ja hakkuukertymä. Korjuukelpoisuuden parantamiseksi tutkitut vaihtoehdot eivät ratkaisevasti parantaneet korjuun edellytyksiä.

VMI:ssa ja aluesuunnitelmissa ehdotetut turvemaiden ensiharvennusten määrät ja hakkuukiireellisyysarviot vastasivat hyvin toisiaan. Sen sijaan tilavuusarvioissa oli merkittäviä poikkeamia. VMI:n ensiharvennusalat kuvaavat metsänhoidollista tarvetta ja tämän tutkimuksen mukaan vain pieni osa VMI:n ensiharvennusehdotuksista on taloudellisesti korjattavissa. Toisaalta ensiharvennusten tekeminen nopeuttaa metsiköiden järeytymistä ja siten parantaa tulevien hakkuiden kannattavuutta.

• Ylimartimo, Sähköposti: mikko.ylimartimo@metla.fi
• Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Sirén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin 1970- ja 1980-luvuilla toteutettujen pellonmetsitysten onnistumista sekä kivennäis- että turvemaapelloilla. Metsityspuulajeina olivat mänty ja kuusi turvemaapelloilla sekä em. lisäksi rauduskoivu kivennäismaapelloilla. Kaikkiaan tutkittuja taimikoita oli 108 kpl. Pelloista suurin osa oli raivattu mustikkaisista tai sitä viljavammista metsämaista.

Kivennäismaapelloilla metsitystulos oli parempi kuin turvemaapelloilla. Turvemaapeltojen männiköissä kasvatuskelpoisia istutustaimia oli keskimäärin 800 kpl/ha, kun niitä kivennäismaapelloilla oli yli 1 500 kpl/ha. Kuusikoissa vastaavat tiheydet olivat 1 700 ja 1 400 kpl/ha. Koivikoissa kasvatuskelpoisten taimien määrä oli eri ikäluokissa keskimäärin 1 000 kpl/ha. Luontaisilla havupuilla ei ollut metsitystulokseen vaikutusta, mutta hieskoivu paransi turvemaapeltojen metsitystulosta.

Hitaammasta alkukehityksestä huolimatta kuuset saavuttivat kivennäismaapelloilla lähes mäntyjen pituuden (7–8 m) 19 vuoden iällä. Vastaavalla iällä koivikot olivat lähes 13-metrisiä. Turvemaapelloilla männyn pituuskehitys vastasi lähes kivennäismaapeltojen männiköiden kehitystä. Sen sijaan turvemaapeltojen kuusikoiden pituus oli 19 vuoden iällä vain puolet kivennäismaapeltojen kuusikoiden pituudesta. Kuusikoiden ja männiköiden tilavuusero oli kivennäismaapeltojen ja turvemaapeltojen välillä pituuskehitystäkin suurempi. Parhaiten onnistuneissa vanhimmissa metsityskohteissa puuston tilavuus ylitti 100 m³/ha. Runkomutka oli yleisin laatua heikentävä tekijä sekä männyllä että koivulla. Männyn sahauskelpoisuutta heikentäviä vikoja oli yli 80 %:lla istutusmännyistä. Turvemaapeltojen kuusikoissa erilaisia latvavaurioita esiintyi 80 %:lla rungoista.

• Hynönen, Sähköposti: tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi
• Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Taimien alkukehitystä tutkittiin 1980-luvulla viidellä korpisuon uudistusalalla Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Avohakkuun seurauksena tutkimuskohteille vakiintui runsaasti hieskoivua ja vaihtelevasti kuusialikasvosta sisältänyt taimikko. Hakkuualueen mätästysmuokkaus lisäsi kasvualustan taimettumisherkkyyttä. Muutama vuosi maanpinnan käsittelyn jälkeen seurasi kuusella hyvä siemensatovuosi, minkä vuoksi kuusen luontainen taimettuminen oli voimakasta muokkausaloilla reunametsän läheisyydessä. Muokkauspinnoille kehittyi kuitenkin nopeasti karhunsammalkasvusto, mikä ilmeisesti ehkäisi luontaista taimettumista jatkossa tehokkaasti. Jo kahden vuoden kuluttua kasvillisuus peitti 78–97 % muokkauspinnasta. Muokatuilla aloilla olivat yleisiä kasvillisuuden pioneerilajit, kun taas muokkaamattomalla alalla kasvillisuus säilytti aiemman metsä- ja kliimaksluonteensa.

Turve- ja kivennäismaasekoitteiselle muokkauspinnalle tehty kuusen hajakylvö tuotti kahdessa vuodessa runsaasti taimia. Kylvöalojen hehtaarikohtainen taimimäärä kohosi kokeesta riippuen 6 600–42 000 kpl:een, ja taimimäärät pysyivät lähes samoina neljän seuraavan vuoden aikana. Tulosta on pidettävä hyvänä verrattuna aiempiin kokemuksiin kuusen kylvöstä. Muokkausaloille tehty hieskoivun hajakylvö lisäsi hieskoivujen määrää selvästi vain niissä kohteissa, joissa luontainen koivuttuminen jäi vähäiseksi.

Kuusen paljasjuuritaimien istutus muokattuun kasvualustaan onnistui hyvin – kuolleisuus jäi pieneksi ja taimet kasvoivat ripeästi kuuden vuoden tutkimusjakson aikana. Kahdessa kohteessa esiintyi kuitenkin hallavaurioita ja yhdessä kokeessa rouste nosteli pieniä kuusen paakkutaimia. Rauduskoivun istutustaimet menestyivät aluksi hyvin, mutta kärsivät jatkossa yleisesti eläintuhoista, joita aiheuttivat lähinnä porot, hirvet ja jänikset.

• Moilanen, Sähköposti: mikko.moilanen@metla.fi
• Ferm, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Issakainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org