Artikkelit jotka sisältää sanan 'mänty'

Tutkimuksessa selvitettiin kokeellisesti äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen Rovaniemellä. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön keväällä 1989, jolloin koekenttä hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa oli kolme lohkoa. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Siemenpuut poistettiin keväällä 1999, ja taimikko harvennettiin syyskesällä 2006. Koe mitattiin vuosina 1994, 1999, 2000 ja 2006 eli 6, 10, 12 ja 18 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Viimeisellä kerralla koe mitattiin sekä ennen että jälkeen taimikon harvennuksen. Keväällä 1989 männyllä oli runsas siemensato Etelä- ja Keski-Lapissa ja seuraavana keväänä kuusella. Tässä esitetään tulokset kuuden kasvukauden välein vuosilta 1994, 2000 ja 2006. Aineisto analysoitiin varianssianalyysillä.

Mäntysiemenpuuala taimettui olipa maata muokattu tai ei. Muokkaamaton ala taimettui kuitenkin muokattuja aloja selvästi hitaammin. Vuonna 2006 taimikon harvennuksen jälkeen, 18 kasvukauden kuluttua kokeen perustamisesta, männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin 4600 kpl/ha, äestetyllä 4100 kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä 5100 kpl/ha. Näistä luokiteltiin kehityskelpoisiksi vastaavasti 2000 kpl/ha, 1700 kpl/ha ja 2300 kpl/ha. Kun mukaan luettiin kehityskelpoiset kuusentaimet, kehityskelpoisia havupuuntaimia oli harvennuksen jälkeen kaikissa käsittelyissä 2300–2400 kpl/ha. Muokatuilla aloilla taimien keskipituus (2,8–2,9 m) oli kuitenkin noin kaksinkertainen muokkaamattoman alan taimien keskipituuteen (1,5 m) verrattuna.

Poikkeuksellisen hyvien männyn ja kuusen siemensatojen, edullisten ilmasto- ja kasvupaikkatekijöiden sekä kokeen suppeuden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että suotuisissa olosuhteissa männikkö voidaan uudistaa Lapissa hyvin myös luontaisesti.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Silloin kun metsä on omistajalleen sijoituskohde, metsää tulee käsitellä niin, että sijoituksen tuottavuus eli metsän tuottoarvo maksimoituu. Metsän tuottoarvo riippuu mm. puun hinnasta ja laskentakorosta, minkä vuoksi myös ohjeet siitä, kuinka metsää on hoidettava hyvän taloudellisen tuloksen saamiseksi, riippuvat puun hinnasta ja korkokannasta. Tässä tutkimuksessa analysoidaan toisaalta sitä, kuinka hinta, jolla hakkuuseen ryhtyminen on optimaalinen päätös, riippuu metsikkötunnuksista ja korkokannasta, ja toisaalta sitä, kuinka optimaalinen käsittely riippuu puun hinnasta ja korkokannasta. Tulosten mukaan metsikön varttuessa hakkuuseen kannattaa ryhtyä yhä pienemmällä kuitupuun hinnalla. Kun tukin hinta paranee, myös kuidusta on saatava parempi hinta, jotta hakkuun optimaalinen ajankohta ei siirtyisi myöhemmäksi. Suureneva korkokanta pienentää hintaa, jolla hakkuuseen kannattaa ryhtyä. Paraneva tukin hinta pidentää optimaalista kiertoaikaa, mutta paraneva kuidun hinta lyhentää sitä. Puun hinta vaikuttaa vain vähän harvennuksen ajankohtaan ja voimakkuuteen eikä juuri lainkaan harvennustapaan. Korkokanta vaikuttaa voimakkaasti kiertoaikaan, metsikön optimaaliseen kasvatustiheyteen ja harvennustapaan. Suureneva korkokanta lyhentää kiertoaikaa, pienentää puuston optimaalista kasvatustiheyttä ja muuttaa harvennustapaa siten, että metsikön suurimpia puita kannattaa koron suurentuessa poistaa yhä enemmän.

• Pukkala, Sähköposti: timo.pukkala@joensuu.fi

Hirven merkitystä taimikkotuholaisena tutkittiin 264 metsänuudistusalalla, jotka oli viljelty männylle tai/ja kuuselle vuosina 1984-1995 Lapin ja Kuusamon yksityismetsissä. Linjoittaisena otantana inventoidut taimikot saatiin ositetulla satunnaisotannalla noin 20 000 yksityismetsien viljelyalan joukosta (1,3%). Kesällä ja syksyllä 2001 kerätystä aineistosta 24 % on täydennysviljelyaloja.

Kaikkien taimikoiden keskimääräinen hirvituhoprosentti oli 15,1 viljelymännyillä. Merkittävimmät tuhot painottuivat Lapin lounaisosan (ns. Lapin kolmio) ja Etelä-Lapin kuntiin, missä hirvi oli vaurioittanut keskimäärin 31–37 % männyn viljelytaimista. Keskimääräistä enemmän hirvituhoa oli tuoreilla kankailla, lajittuneilla hiesusavimailla, mätästetyillä kuvioilla ja voimakkaasti vesottuneilla aloilla. Hirvituhoa oli enemmän istutus- kuin kylvötaimikoissa. Tuhot lähes puuttuivat korkeiden maiden taimikoista. Kaksi kolmasosaa hirvituhoista oli 1,0–2,5 metriä pitkissä taimissa. Hirvi oli lisännyt merkittävästi männyn viljelytaimien latvakatoa, ranganvaihtoa, kaksihaaraisuutta ja pensastumista. Lisäksi taimien normaalin kehityksen havaittiin häiriintyneen hirvestä riippumatta. Kuusella hirvituhoja oli ympäri tutkimusaluetta. Hirviä pidetään nyt yhtenä taloudellisesti merkittävimmistä Lapissa esiintyvistä taimikkotuholaisista. Hirvien aiheuttamien menetysten vähentämiseksi hirvikanta olisi erityisesti Lapin kolmiossa ja Etelä-Lapissa pidettävä oleellisesti vuosituhannen vaihteen tasoa pienempänä. Lisäksi tulisi harkita kuusen viljelyn lisäämistä männyn kustannuksella.

• Jalkanen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi
• Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin viiden vaihtoehtoisen ensiharvennuksen vaikutusta metsikön tuotokseen ja tuottoon kuivahkon kankaan männiköissä. Hakkuukertymät ja kantorahatulojen nykyarvot laskettiin erikseen ensiharvennukselle ja koko kiertoajalle. Kunkin vaihtoehtoisen ensiharvennuskäsittelyn mukainen tuotos määritettiin metsikön mittaushetkestä (päätöksenteon ajankohta) päätehakkuuseen. Tutkimusaineistona käytettiin Metsähallituksen vuosina 1999–2000 koneellisesti hakattuja ensiharvennuskohteita, yhteensä 27 metsikköä Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueilla. Puuston kehitysennusteet laadittiin MOTTI-ohjelmistolla, ja näiden ennusteiden luotettavuus testattiin riippumattomalla aineistolla (Metsäntutkimuslaitoksen kestokoeaineisto). Ennusteiden todettiin olevan harhattomia runkoluvun ja pohjapinta-alan suhteen sekä ennustevirheiden (mitattu – ennustettu) pieniä. Vaikka MOTTI-ennusteet aliarvioivat valtapituuden ja tilavuuden kehitystä, oli harha samaa suuruusluokkaa eri harvennusvaihtoehdoissa.

Kun pohjapinta-alasuositusten mukaista ensiharvennusta viivästettiin 10 vuodella, lisääntyi ensiharvennuksen kuitupuukertymä toteutuneesta tasosta (n. 30 m³ ha^–1) aina 60:een m³ ha^–1. Samalla ensiharvennuksen kantorahatulojen nykyarvo (4 % laskentakorkokanta) suureni keskimäärin 330 euroa ha^–1. Kantohintojen vaihtelu tai laskentakorkokannan muutokset eivät ratkaisevasti vaikuttaneet eri ensiharvennustapojen väliseen kannattavuusjärjestykseen: 10 vuodella viivästetty pohjapinta-alasuositusten mukainen ensiharvennus osoittautui poikkeuksetta parhaimmaksi. Koska eri ensiharvennusvaihtoehtojen mukaiset koko kiertoajan tuotokset ja tuotot eivät eronneet toisistaan, voidaan todeta, että ensiharvennuksen viivästäminen 10 vuodella on perusteltu keino parantaa nimenomaan ensiharvennuksen kannattavuutta, menettelyn kuitenkaan vaikuttamatta ratkaisevasti metsikön tuotokseen tai tuottoon koko kiertoajassa.

• Huuskonen, Sähköposti: saija.huuskonen@metla.fi
• Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin ensiharvennusmänniköiden runkojen ulkoista (teknistä) laatua ja siihen vaikuttavia tekijöitä Hämeen-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. Aineisto kerättiin 66 leimikolta, joista jokaiselta mitattiin yksi 200 m²:n koeala. Koealan keskelle leimattiin ajoura ja uran ulkopuolelle tehtiin laatuharvennusperiaatteen mukainen mallileimaus. Kaikista ainespuun mittaisista männyistä mitattiin tärkeimmät puutunnukset ja määritettiin rungon ulkoinen laatu, laatuluokka sekä terveydentila.

Koepuita oli 2 474 kpl ja yli puolet niistä oli ulkoisesti virheettömiä. Yleisimpiä vikoja olivat oksaisuus, poikaoksaisuus, mutkaisuus sekä näiden yhdistelmät. Vikaisten puiden suhteellista osuutta kuvaavassa sekamallissa merkitseviä päävaikutuksia olivat metsäkeskus ja puuluokka. Keskimääräistä laatuluokkaa kuvaavassa sekamallissa päävaikutukset olivat metsäkeskus, metsä- tai turvekangastyyppi, syntytapa ja puuluokka. Malleissa todettiin merkitseviksi myös metsäkeskuksen ja syntytavan, metsäkeskuksen ja puuluokan sekä metsä- tai turvekangastyypin ja syntytavan yhdysvaikutukset. Mallileimauksessa kasvatettaviksi jätetyistä puista 89 % oli tukkipuiksi kasvatuskelpoisia. Poistettavista puista 80 % sisälsi vähimmäislaatuvaatimukset täyttäneen tukkiaihion.

Ajouran takia menetettävien kasvatuskelpoisten puiden määrä oli aineistossa keskimäärin 135 kpl/ha, ja laadultaan parhaissa leimikoissa jopa 250–300 kpl/ha. Ajouran avaaminen pienensi tukkiaihiollisten jäävien puiden kokonaismäärää noin 14 prosentilla verrattuna tilanteeseen, jossa mallileimausta sovellettiin koko koealalle eikä koealalla ollut ajouraa. Virheettömien puiden osuuksiin tai puiden laatuluokkajakaumiin ajoura ei juuri vaikuttanut.

Erityisesti turvekankailla ajouran sijoittamisella on suuri vaikutus jäävän puuston laatuun. Ojan penkalle sijoitettavan ajouran vuoksi poistetaan metsikön ulkoiselta laadultaan huonoimmat mutta suurikokoisimmat puut, joiden kasvuun ojitus on eniten vaikuttanut. Vaihtoehtoisesti ajoura voidaan sijoittaa kohtisuoraan ojaa vastaan, jolloin poistetaan tasaisemmin kaikkien kokoluokkien puita. Harvennuksille suunniteltuja pieniä hakkuukoneita käytettäessä varsinaiset ajourat voidaan turvekankailla myös jättää kokonaan tekemättä.

• Stöd, Sähköposti: reeta.stod@metla.fi
• Sirén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tanttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin mäntysiemenpuualojen taimettumista. Otannan perusjoukkona olivat silloisen Lapin metsälautakunnan alueen siemenpuuleimikot, joista poimittiin 155 uudistusalan otos. Uudistusaloista 50:llä luontainen uudistaminen oli myöhemmin keskeytetty ja uudistusalat oli viljelty. Lisäksi viisi uudistusalaa oli viljelty osittain. Yhteensä 38 % uudistusalojen kokonaispinta-alasta oli viljelty. Uudistusalojen taimettumattomuus ja siemenpuiden kaatuminen myrskyissä olivat pääsyyt viljelyyn.

Ne uudistusalat ja uudistusalojen osat, joissa luontaista uudistamista oli jatkettu (105 alaa), inventoitiin maastossa uudistamistuloksen selvittämiseksi. Taimettuminen oli onnistunut yleensä huonosti, jos uudistusalaa ei ollut muokattu. Muokkauksen positiivinen vaikutus oli suurin tuoreella kankaalla. Muokatuilla tuoreen ja kuivahkon kankaan uudistusaloilla männyntaimien kokonaismäärä oli keskimäärin 2 700 kpl ha^–1, kun niitä oli muokkaamattomalla tuoreella kankaalla keskimäärin 1 000 kpl ha^–1 ja kuivahkolla 1 900 kpl ha^–1. Kuivan kankaan uudistusaloilla taimettuminen oli onnistunut tyydyttävästi ilman maanmuokkausta, ja niillä taimia oli keskimäärin 2 400 kpl ha^–1. Lämpösumma ja uudistusalan korkeus merenpinnasta vaikuttivat merkitsevästi taimettumiseen, lämpösumma positiivisesti ja maaston korkeus negatiivisesti.

Männyn luontainen uudistaminen oli onnistunut keskimäärin huonosti. Viljeltyjen ja epäonnistuneiden luontaisesti uudistettujen alojen pinta-ala oli yhteensä 48 % uudistusalojen pinta-alasta.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön Rovaniemen maalaiskuntaan keväällä 1989, jolloin koeruudut hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa lohkojen määrä oli kolme. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Koe mitattiin 6, 10 ja 12 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Kokeen perustamiskeväänä Etelä- ja Keski-Lappiin saatiin hyvä männyn siemensato. Ylispuut poistettiin toisen ja kolmannen mittauksen välillä.

Vuonna 2000 12 kasvukauden jälkeen muokkauksesta männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin 3 500 kpl/ha, äestetyllä 7 200 kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä yhteensä 10 100 kpl/ha. Kehityskelpoisia männyntaimia oli vastaavasti 1 100 kpl/ha, 2 300 kpl/ha ja 2 700 kpl/ha. Kuusentaimet mukaan lukien kehityskelpoisia taimia oli yli 2 000 kpl/ha myös muokkaamattomalla alalla. Kehityskelpoisten männyntaimien keskipituus oli 12 kasvukauden jälkeen muokatuilla aloilla noin 130 cm ja muokkaamattomalla alalla noin 100 cm.

Mäntysiemenpuuala taimettui hyvin, kun maa muokattiin ja erityisesti kun maa muokattiin ja kylvettiin. Poikkeuksellisen hyvän siemensadon, kokeen suppeuden sekä edullisten ilmasto- ja kasvupaikkatekijöiden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen Lapin eteläosissa.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Kemppe, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata erilaisten maanmuokkausmenetelmien vaikutusta siemenpuumenetelmällä luontaisesti uudistetun männyntaimikon tiheyteen, tilajärjestykseen ja kasvatuskelpoisuuteen sekä pituuskehitykseen ja laatuun. Menetelmät olivat piennarauraus, palleauraus, äestys, palleauraus ns. 0-asennossa ja muokkaamaton. Koejärjestelynä oli arvotut lohkot, jossa lohkojen määrä oli neljä. Koekentät sijaitsivat Ylitorniolla Länsi-Lapissa. Koe perustettiin vuonna 1979, jolloin käsittelylohkot hakattiin siemenpuuasentoon ja muokattiin. Koe mitattiin vuosina 1984, 1990 ja 1997.

Vuonna 1997, 18 kasvukautta kokeen perustamisen jälkeen, männyntaimia oli keskimäärin eniten piennaraurauksessa (4 100 kpl/ha). Vähiten taimia oli muokkaamattomalla alalla ja palleaurauksen 0-asennossa (2 300 kpl/ha) sekä lähes yhtä vähän äestyksessä (2 400 kpl). Kehityskelpoisten männyntaimien määrä oli niin ikään suurin piennaraurauksessa (2 100 kpl/ha), mutta pienin äestyksessä (1 300 kpl/ha). Kaikkien puulajien taimet mukaan luettuna kehityskelpoisten taimien lukumäärä oli kaikissa käsittelyissä keskimäärin vähintään 1 800 kpl/ha.

Taimikon aukkoisuus oli vuonna 1997 keskimäärin pienin piennaraurauksessa (8 %), lähes yhtä pieni äestyksessä (11 %) ja suurin muokkaamattomassa (20 %), kun tyhjien koealojen suhteellinen osuus laskettiin niiden koealojen perusteella, joilla ei ollut yhtään minkään puulajin kehityskelpoista tainta. Kehityskelpoisten taimien määrän ja aukkoisuuden perusteella määritettynä kaikkien käsittelyjen kaikki lohkot olivat kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään välttäviä.

Männyntaimikoiden valtapituuskehitys oli kahdella ensimmäisellä mittauskerralla lähes samanlainen kaikissa käsittelyissä. Vuonna 1997 menetelmien väliset erot olivat suurentuneet: piennaraurauksessa ja molemmissa palleaurauksissa valtapituus oli 260–280 cm, muokkaamattomassa ja äestyksessä 220–230 cm.

• Hyppönen, Sähköposti: kari.makitalo@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Riissanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Sepponen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin ylispuuhakkuuta varten leimattujen mänty-ylispuutaimikoiden syntyhistoriaa, rakennetta ja alkukehitystä silloisen Lapin metsälautakunnan alueen yksityismetsissä. Tarkoitusta varten inventoitiin 55 ylispuustoista mäntytaimikkoa linjoittaista ympyräkoeala-arviointia käyttäen.

Noin puolet (49 %) taimikoista oli syntynyt alikasvoksena ilman uudistamistarkoitusta ja 44 % luontaiseen uudistamiseen tähtäävän siemenpuuhakkuun tuloksena. Neljä taimikkoa (7 %) oli viljelty siemenpuuston alle. Alikasvostaimikoissa ylispuujaksojen aiempi käsittely oli useimmiten ollut epäsäännöllistä, eikä hakkuutapaa pystytty määrittelemään tavanomaisin hakkuuta kuvaavin termein.

Alikasvostaimikoiden tiheys, tilajärjestys ja kasvatuskelpoisuus eivät eronneet siemenpuuhakkuun tuloksena syntyneiden taimikoiden vastaavista taimikkotunnuksista. Siemenpuutaimikot olivat kuitenkin elinvoimaisempia, ja niiden pituuskehitys oli nopeampaa kuin alikasvostaimikoiden.

Noin neljännes taimikoista oli taimien keski-iän perusteella syntynyt ennen ylispuuston edellistä hakkuuta. Taimien ikävaihtelun perusteella taimikot olivat yleensä syntyneet pitkän ajan kuluessa. Siemenpuuhakkuun ja ylispuuhakkuun välinen aika oli siemenpuutaimikoissa keskimäärin 22 vuotta. Vastaava hakkuiden välinen aika alikasvostaimikoissa oli 33 vuotta. Muokkaus lyhensi uudistumisaikaa siemenpuutaimikoissa.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia käsityksiä, joiden mukaan männyn luontainen uudistumiskyky Lapissa on hyvä, ja mäntyalikasvokset ovat usein metsänuudistamiseen kelvollisia.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin ylispuiden korjuun vaikutuksia Lapin luontaisesti syntyneiden mäntytaimikoiden tiheyteen, aukkoisuuteen, pituuteen ja kasvatuskelpoisuuteen sekä eriteltiin ylispuuston korjuussa taimille syntyvien vaurioiden aiheuttajia ja laatua. Samalla tutkittiin ajourien määrää. Aineistona oli silloisen Lapin metsälautakunnan alueen yksityismetsien mänty-ylispuuleimikoista valittu 33 leimikon yhteispinta-alaltaan 80 hehtaarin otos, joka inventoitiin sekä ennen korjuuta että korjuun jälkeen vuosina 1991–1993.

Taimikoiden keskimääräinen tiheys oli ennen ylispuiden korjuuta 8 400 kpl/ha. Korjuun jälkeen vaurioitumattomia taimia oli keskimäärin 7 000 kpl/ha. Taimista vaurioitui noin 17 %. Kehityskelpoisten taimien määrä oli ennen korjuuta 2 100 kpl/ha ja korjuun jälkeen 1 700 kpl/ha. Vaurioituneista taimista 90 % oli vaurioitunut niin vakavasti, että ne olivat kehityskelvottomia. Suurin osa kehityskelvottomiksi vaurioituneista taimista oli katkennut.

Vaurioprosenttiin vaikuttivat voimakkaimmin hakkuukertymä ja ajouraverkon tiheys. Vauriomäärä oli sitä suurempi, mitä suurempi oli hakkuukertymä ja mitä tiheämpi ajouraverkko leimikkoon tehtiin. Suurin osa vaurioista (60 %) syntyi metsäkuljetuksen aikana ajouralla ja sen läheisyydessä.

Taimikoiden aukkoisuus lisääntyi korjuussa keskimäärin 8 %-yksikköä mitattuna tyhjien koealojen määrällä. Taimikoiden keskipituus pysyi korjuussa muuttumattomana. Taimikoiden pinta-alasta oli ennen korjuuta hyviä ja tyydyttäviä noin 80 %, korjuun jälkeen hieman alle 60 %. Kaikki taimikot pysyivät korjuussa kasvatuskelpoisina.

Ylispuiden korjuu Lapin luontaisesti uudistetuista mäntytaimikoista ei ole erityisen ongelmallista taimikoiden aukkoisuudesta huolimatta. Ajourien suunnitteluun ja korjuun toteutukseen on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota. Tutkimuksen päätulokset vastaavat suurelta osin aiempien korjuuvauriotutkimusten tuloksia. Ajourien suunnittelu ylispuuleimikoissa vaatii lisätutkimuksia.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metsakeskus.fi

Männyntaimikoiden kehityskelpoisuutta metsänomistajalle korvatun hirvivahingon jälkeen arvioitiin Etelä-Suomessa tehdyssä inventoinnissa. Osassa taimikoita tiedettiin hirvien aiheuttaneen tuhoja, ja osa oli samoilta alueilta valittuja kontrollitaimikoita. Merkittävää hirvituhoa todettiin 26 %:ssa kaikista tutkituista männyistä, joita oli keskimäärin 1 502 kpl/ha. Hirvet olivat tuhonneet täysin keskimäärin 6 % männyistä. Kasvavista männyistä 8 %:ssa oli suuria vielä ulkoisesti näkyviä runkovikoja. Lähes joka neljännen männyn (rungon sisäiset viat mukaan lukien) laatu oli huomattavasti heikentynyt. Hirvituhon suhteen hyvälaatuisia istutettuja sekä korvaavia, luontaisesti syntyneitä mäntyjä oli noin 1 100 kpl/ha. Hirvituhon vuoksi vikaantuneita mäntyjä, jotka tulisi poistaa ensiharvennuksessa, oli noin 300 kpl/ha. Kaikki luontaisesti syntyneet kuuset ja koivut mukaan lukien hyvälaatuisia puita oli lähes 1 500 kpl/ha. Puuston tiheys oli tällöin lähes 2 000 kpl/ha. Kasvu- ja laatutappiosta korvatuissa vahinkotaimikoissa oli merkittävää hirvituhoa noin kolmasosassa kaikista männyistä, uudelleen metsitetyissä taimikoissa 18 %:ssa ja kontrollitaimikoissa 17 %:ssa. Istutusvirheestä johtuva vinotyvisyys alensi runkojen laatua 16 %:ssa istutustaimista. Varttuneet männyntaimikot ovat merkityksellisiä hirvien ravinnonkäytölle, sillä sekä alikasvoksia että mäntyjen sivuoksia oli yleisesti käytetty ravinnoksi. Kontrollitaimikot osoittavat, etteivät kaikki hirvivahingot tule korvausten piiriin. Suurin osa runkotuhoista oli jäämässä sisäisiksi, tukkipuuston arvoa myöhemmin heikentäviksi vioiksi. Ellei ensiharvennuksessa poisteta huonolaatuisia puita, sahausvaiheessa havaittavat laatutappiot saattavat olla samaa suuruusluokkaa kuin hirvivahingoista samoissa metsiköissä jo maksetut korvaukset.

• Heikkilä, Sähköposti: risto.heikkila@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin pellonmetsityksen onnistumista Keski-Pohjanmaalla. Inventoitu otos koostui 7–8- ja 15–16-vuotiaista mäntytaimikoista (40 kpl) ja 16–17-vuotiaista rauduskoivutaimikoista (14 kpl). Pellot ryhmiteltiin kivennäis-, multa-, ja turvemaan peltoihin. Yleisin maanmuokkausmenetelmä oli pallekyntö. Vanhemmista mäntytaimikoista oli täydennysviljelty 50 % ja nuoremmista 70 %.

Pahimmat tuhonaiheuttajat olivat hirvi, kasvuhäiriöt ja sienitaudit. Hirvien ja vesojen aiheuttamia tuhoja oli enemmän turvemailla kuin kivennäismailla. Vesoja oli keskimäärin 17 500 kpl/ha, mutta taimikoiden välinen vaihtelu oli erittäin suuri (30–56 000 kpl/ha). Ojien kunto oli huono. Pahimmat vikaisuudet olivat erilaiset latvakasvaimen häiriöt. Kasvatuskelpoisia taimia oli turvepelloilla vähemmän kuin kivennäismaan pelloilla. Koivikoissa oli turvemaalla 410 ja kivennäismaalla 620 alkuperäistä istutustainta hehtaarilla. Nuoremmissa männiköissä oli turvemaalla 950 ja kivennäismaalla 1 040 ja 15–16-vuotiaissa männiköissä turvemailla 640 ja kivennäismailla 1 040 kasvatuskelpoista alkuperäistä istututainta hehtaarilla. Erityisesti luontaiset hieskoivun taimet, vaikkakin olivat ryhmittyneet ojien varteen, täydensivät taimikoita merkittävästi. Luonnontaimien ansiosta kasvatuskelpoisten taimien määrä nousi keskimäärin yli 800 kpl/ha. Taimitiheys ja aukkoisuus huomioonottaen suurin osa taimikoista oli kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään tyydyttäviä. Huonoimmin oli onnistunut rauduskoivun viljely, erityisesti turvemaiden pelloille.

• Hytönen, Sähköposti: jyrki.hytonen@metla.fi

Tukkimiehentäin (Hylobius abietis L.) tuhojen yleisyyttä ja torjuntamahdollisuuksia tutkittiin kolmena peräkkäisenä vuotena perustetuissa kokeissa puolukkatyypin kangasmaalla Pohjois-Satakunnassa. Kohteena olivat männyn istutustaimet. Kemiallisen ja mekaanisen suojauksen välillä ei ollut selvää eroa. Kaksi- tai kolmivuotiaina istutettujen taimien elossaolo oli keskimäärin 20 prosenttiyksikköä parempi kuin yksivuotiaiden. Muokkaus paransi taimien elossapysymistä keskimäärin 12 prosenttiyksikköä. Muokatulla maalla tukkimiehentäin torjunnalla saatiin keskimäärin vain viiden prosenttiyksikön parannus taimien elossapysymiseen, muokkaamattomalla maalla sen sijaan 20 prosenttiyksikön parannus. Istutettaessa kookkaita taimia muokatulle maalle, tukkimiehentäin torjunta ei ole yhtä välttämätöntä kuin pieniä taimia muokkaamattomalle maalle istutettaessa.

• Kinnunen, Sähköposti: kaarlo.kinnunen@metla.fi

Tuhka- ja typpilannoituksen vaikutuksia tutkittiin kahdessa Salpauselälle perustetussa männyntaimikossa Valkealassa. Tuhkalannoituksena annettiin kuusen kuorituhkaa 3 000 kg/ha ja typpilannoituksena 150 kg typpeä oulunsalpietarina (kalsiumammoniumnitraatti). Varttuneessa, pitkään punalatikkatuhoista kärsineessä taimikossa terveiden mäntyjen osuus kasvoi seuranta-aikana käsittelystä riippumatta. Typpilannoitus lisäsi mäntyjen pituuskasvua melko vähän ja vain kolmena vuonna.

Nuoressa taimikossa eivät yksittäiset käsittelyt vaikuttaneet taimien kuntojakaumaan, mutta lievästi sairaita taimia oli keskimäärin vähemmän tuhkaa tai/ja typpeä saaneilla koealoilla (n = 6) kuin käsittelemättömillä tai insektisidillä käsitellyillä koealoilla (n = 4). Typpilannoitus lisäsi pituuskasvua nuoressa taimikossa viiden vuoden ajan. Typpilannoitus ei lisännyt selvästi sairaiden taimien pituuskasvua vanhassa eikä nuoressa taimikossa. Tuhkalannoitus näytti hiukan lisänneen mäntyjen pituuskasvua erityisesti nuoressa taimikossa.

Typpilannoitus ei vaikuttanut maa-analyysitunnuksiin, mutta sen sijaan tuhkalannoitus vaikutti humuskerroksen ominaisuuksiin. Tuhkalannoitus nosti erityisesti humuskerroksen boorin, kalsiumin, magnesiumin, mangaanin, fosforin ja sinkin kokonaispitoisuuksia ja ammoniumasetaatilla uuttuvia kalsium-, magnesium- ja mangaanipitoisuuksia. Humuskerroksen pH nousi keskimäärin 3,8:sta 5,3:een. Tuhkalannoitus nosti myös kivennäismaan vaihtuvan kalsiumin ja magnesiumin pitoisuuksia ja pH:ta keskimäärin 4,6:sta 4,8:aan.

Typpi- ja tuhkalannoitusta voi kokeiden perusteella suositella mieluummin nuoren ja terveen tai enintään lievästi punalatikan vaivaaman männyntaimikon hoitoon kuin varttuneen, pahoin vaurioituneen taimikon elvyttämiseen.

• Tamminen, Sähköposti: pekka.tamminen@metla.fi

Tutkimuksessa tarkastellaan männyn istutustaimien menestymistä seitsemän kasvukauden aikana. Aineisto koostuu 27:stä vuonna 1987 istutetusta männyn viljelyalasta. Pitkäaikaisen kestokoealoihin perustuvan seurannan avulla luodaan kuva männyn istutustaimikon vakiintumisprosessista.

Tutkituille aloille oli istutettu keskimäärin 1 857 tainta/ha ja 45 %:lla kohteista saavutettiin voimassa ollut viljelytiheysohje 2 000 tainta/ha (Q1 = 1 635 ja Q3 = 2 067 tainta/ha). Männyn istutustaimia kuoli runsaimmin ensimmäisenä ja toisena vuonna istutuksen jälkeen. Kolmantena vuonna istutustaimipopulaation vakiintuessa niistä oli elossa keskimäärin 74 % ja seitsemäntenä kasvukautena 71 % (vaihteluväli 39–94 %). Yksilöidyistä kuolleisuuden aiheuttajista olivat yleisimpiä paakkutaimilla hyönteiset ja paljasjuuritaimilla pintakasvillisuus sekä istutusvirheet. Paakkutaimien menestyminen paranisi yli 10 %-yksiköllä, jos tukkikärsäkkäiden tuhot voitaisiin estää. Huolellisemmalla viljelytyöllä ja jälkihoidolla istutustaimien menestymistä voitaisiin edelleen kohentaa 5–10 %-yksikköä.

Seitsemäntenä kasvukautena kasvatuskelpoisia istutusmäntyjä oli keskimäärin 1 257 kpl/ha eli 68 % istutustiheydestä (Q1 = 938 ja Q3 = 1 633 tainta/ha). Parhaimmillaan yli 90 % istutustaimista oli edelleen kasvatuskelpoisia mutta 20 %:lla uudistusaloista viljelyn onnistumisaste jäi alle 50 %:n. Sekä paljasjuuri- että paakkutaimilla perustettujen taimikoiden keskipituus ylsi lähes 130 cm:n tasolle kuuden vuoden kuluttua istutuksesta. Istutustaimien elossaoloa ja keskipituuden kehitystä kuvattiin epälineaarisilla regressiomalleilla.

• Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin erilaisten kuvioittaisessa metsänarvioinnissa käyttökelpoisten menetelmien hyvyyttä männyn ulkoisen oksikkuuden huomioon ottamisessa. Oksikkuustunnuksista käsiteltiin rungon laatuun vaikuttavista tekijöistä alimman kuolleen oksan (kuivaoksaraja) ja elävän latvusrajan (latvusraja) korkeutta. Ko. oksarajatunnusten sekä puun rinnankorkeusläpimitan ja pituuden avulla rungot arvoapteerattiin dynaamisella optimoinnilla käyttäen laatuluokkina ulkoisesti oksatonta (I-laatu), terveoksaista (II-laatu) ja kuivaoksaista (III-laatu) laatua.

Tutkimus jakautui kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa koealojen läpimittajakauma muodostettiin Weibull-jakauman avulla, estimoitiin jakauman puille pituudet, kuivaoksa- ja latvusrajat ja optimoitiin rungot. Lopuksi laskettin hehtaarikohtaiset tunnukset. Aineistona oli 65 VAPU (Valtakunnallinen puututkimus) -koealaa. Toisessa osassa simuloitiin kahteen metsikköön (Jaamankangas, Kontiolahti ja Mekrijärvi, Ilomantsi) relaskooppikoealoja, joissa kokeiltiin erilaisten mittausyhdistelmien ja koealojen lukumäärän vaikutusta eri laatuluokkien hehtaarikohtaisiin tuloksiin.

Rungon tukkiosan jakaminen eri laatuluokkiin onnistui tarkastellussa tilanteessa harhattomimmin menetelmällä, jossa koealan keskipuun oksarajatunnukset yleistetään suoraan kaikille koealan puille. Kokeillut mallit sekä kuivaoksa- että latvusrajalle osoittautuivat epätarkoiksi kalibrointienkin jälkeen. Koealojen lukumäärän vaikutus tulosten tarkkuuteen riippui käytetystä menetelmästä.

• Rouvinen, Sähköposti: seppo.rouvinen@forest.joensuu.fi
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin 1970- ja 1980-luvuilla toteutettujen pellonmetsitysten onnistumista sekä kivennäis- että turvemaapelloilla. Metsityspuulajeina olivat mänty ja kuusi turvemaapelloilla sekä em. lisäksi rauduskoivu kivennäismaapelloilla. Kaikkiaan tutkittuja taimikoita oli 108 kpl. Pelloista suurin osa oli raivattu mustikkaisista tai sitä viljavammista metsämaista.

Kivennäismaapelloilla metsitystulos oli parempi kuin turvemaapelloilla. Turvemaapeltojen männiköissä kasvatuskelpoisia istutustaimia oli keskimäärin 800 kpl/ha, kun niitä kivennäismaapelloilla oli yli 1 500 kpl/ha. Kuusikoissa vastaavat tiheydet olivat 1 700 ja 1 400 kpl/ha. Koivikoissa kasvatuskelpoisten taimien määrä oli eri ikäluokissa keskimäärin 1 000 kpl/ha. Luontaisilla havupuilla ei ollut metsitystulokseen vaikutusta, mutta hieskoivu paransi turvemaapeltojen metsitystulosta.

Hitaammasta alkukehityksestä huolimatta kuuset saavuttivat kivennäismaapelloilla lähes mäntyjen pituuden (7–8 m) 19 vuoden iällä. Vastaavalla iällä koivikot olivat lähes 13-metrisiä. Turvemaapelloilla männyn pituuskehitys vastasi lähes kivennäismaapeltojen männiköiden kehitystä. Sen sijaan turvemaapeltojen kuusikoiden pituus oli 19 vuoden iällä vain puolet kivennäismaapeltojen kuusikoiden pituudesta. Kuusikoiden ja männiköiden tilavuusero oli kivennäismaapeltojen ja turvemaapeltojen välillä pituuskehitystäkin suurempi. Parhaiten onnistuneissa vanhimmissa metsityskohteissa puuston tilavuus ylitti 100 m³/ha. Runkomutka oli yleisin laatua heikentävä tekijä sekä männyllä että koivulla. Männyn sahauskelpoisuutta heikentäviä vikoja oli yli 80 %:lla istutusmännyistä. Turvemaapeltojen kuusikoissa erilaisia latvavaurioita esiintyi 80 %:lla rungoista.

• Hynönen, Sähköposti: tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi
• Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin turvemaapelloille perustettujen mänty- ja kuusitaimikoiden tilaa Pohjois-Savossa. Mäntytaimikoita oli 44 kpl ja kuusitaimikoita 26 kpl. Pallekyntö ja mätästys olivat pääasialliset muokkausmenetelmät. Iältään taimikot olivat 4-, 9-, 14- ja 19-vuotiaita. Pelloista 50 oli raivattu korvista ja 20 rämeistä. Metsitysaloista 2/3 luokitettiin viljavuudeltaan mustikkaisiksi tai ruohoisiksi. Turvekerroksen paksuus oli 4/5:lla metsityskohteista vähintään 70 cm.

Männyn viljelytulos oli selvästi huonompi kuin kuusen. Kasvatuskelpoisia istutusmäntyjä oli inventointihetkellä elossa pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin 830 kpl/ha ja mätästetyillä 690 kpl/ha, kuusikoissa vastaavat istutuskuusten määrät olivat 1 310 kpl/ha ja 1 680 kpl/ha. Mätästetyille pelloille perustetuissa männiköissä myös kasvatuskelpoisten taimien kokonaismäärä oli alhaisempi kuin pallekynnetyille pelloille perustetuissa taimikoissa. Sen sijaan kuusikoiden taimimäärissä ei ollut muokkaustapojen välillä merkittävää eroa. Kasvatuskelpoisten istutusmäntyjen määrä oli yhdeksän vuoden kuluessa vakiintunut noin 700:aan ja kuusten noin 1 400 taimeen hehtaarilla, ja sillä tasolla taimimäärät näyttivät pysyvän myöhemminkin. Pallekynnetyillä pelloilla luontaisia hieskoivuja oli enemmän kuin mätästetyillä aloilla. Hieskoivujen määrä väheni viljavuuden parantuessa. Luontaisilla havupuilla ei ollut merkitystä metsitystulokseen. Viljelytaimien pituuskehitys oli pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin nopeampaa kuin mätästetyillä. Istutusmäntyjen tekninen laatu oli huono.

• Hynönen, Sähköposti: tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi

Tutkimuksessa selvitettiin 9-, 14- ja 19-vuotiaiden koivun-, kuusen- ja männynviljelyjen onnistumista kivennäismaapelloilla. Inventoitu otos koostui 27 männiköstä, 24 kuusikosta ja 12 rauduskoivikosta. Metsityksen yhteydessä pellot oli pääosin pallekynnetty; joka viides pelto oli muokkaamatta.

Kasvatuskelpoisen puuston keskimääräinen runkoluku männiköissä oli 1 300 kpl/ha, kuusikoissa 1 700 kpl/ha ja koivikoissa 1 200 kpl/ha. Männiköissä 75 %, kuusikoissa 80 % ja koivikoissa yli 90 % kasvatettavasta puustosta oli viljelytaimia. 9-vuotiaissa metsityksissä kasvatuskelpoisten taimien määrä oli lähes poikkeuksetta alle 1 600 kpl/ha. 14-vuotiaissa kuusikoissa ja koivikoissa sekä 19-vuotiaissa kuusikoissa runkoluku oli vähintään joka toisessa metsityksessä yli 1 600 kpl/ha. Koivikot ja parhaat kuusikot olivat saavuttaneet 19 vuoden aikana ensiharvennusvaiheen.

Viljelymäntyjen ja -kuusten keskipituus oli 7 ja koivujen 13 metriä 19-vuotiaana. Puuston tilavuuden kehitys oli nopein koivikoissa. Vanhimmissa koivikoissa, joista osaa oli jo ensiharvennettu, puuta oli yli 80 m³/ha, kuusikoissa 60 m³/ha ja männiköissä lähes 60 m³/ha. Tekniseltä laadultaan istutusmännyt olivat huonoja, vain 10 % niistä luokiteltiin normaaleiksi.

• Hynönen, Sähköposti: tenho.hynonen.psmk@pp.kolumbus.fi
• Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin neljän eri taimilajin juuriston alkukehitystä muokkaamattomassa, äestetyssä ja auratussa maassa. Taimilajit olivat papereineen ja ilman paperia istutettu paperikennotaimi, Ecopot-taimi ja kuutiopaakkutaimi. Lisäksi tutkittiin maalajin vaikutusta juuriston kehitykseen sekä kennopaperin hajoamista.

Juuriston rakenne oli paras kuutiopaakkutaimissa ja epämuodostunein paperikennotaimissa, joissa paperi rajoitti erityisen paljon juuriston leveyskasvua. Paperin poistaminen ei lisännyt juuriston kokoa muokkaamattomassa maassa eikä vähentänyt versoltaan kookkaiden taimien juuriston epämuodostuneisuutta. Juuriston kiertyminen oli vähäistä kaikilla taimilajeilla.

Maan muokkaus lisäsi kennopaperin läpi kasvaneiden juurten lukumäärä. Kuukauden kuluttua istutuksesta auratun maan taimissa oli paperin läpäisseitä juuria kaksi kertaa enemmän kuin kuokkalaikutettujen alojen taimissa. Kahden vuoden kuluttua kennopaperin läpäisseitä juuria oli kuitenkin eniten äestyksessä. Hienoainesosuuden kasvu vähensi juurten läpikasvua selvimmin muokkaamattomassa maassa. Maan muokkaus lisäsi kaikkien taimilajien juuriston kokoa ja erityisesti juuriston syvyyskasvua. Paperikennotaimia lukuunottamatta äestys kaksinkertaisti ja auraus nelinkertaisti juuriston kennon rajalta mitatun leveyskasvun. Toisaalta kookkaat juuristot olivat epämuodostuneempia kuin pienet.

• Rautiainen, Sähköposti: eero.kubin@metla.fi
• Kubin, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Valtakunnan metsien viimeisimmät inventointitulokset osoittavat männyn ja kuusen kasvun alentuneen Suomen eteläosassa selvästi 1990-luvun alussa. Käsitystä kuusten vaikeuksista tukevat eri puolilla Etelä-Suomea löytyvät kuolleet yksilöt. Samantyyppinen ilmiö havaittiin 1930-luvun puolivälissä, jolloin Esko Kangas aloitti tutkimuksensa kuusen kuivumistyypeistä. Tämänkertaisen kuusen kuivumisen syyt ovat herättäneet vilkasta keskustelua sekä tutkija- että maallikkopiireissä. Kuivuus, routa, talviaikainen hengitys sekä otsoni ja erilaiset halogenoidut hiilivedyt johdannaisineen ovat yleisimpiä arvioita ilmiön syiksi.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin männyn ja kuusen paksuuskasvun vaihtelu 30-vuotiskauden 1964–1993 ajalta. Puukohtaisia vuosilustoindeksejä verrattiin säätietoihin kuusen viimeaikaisen kasvun alenemisen syiden tutkimiseksi.

Vuosilustoindeksit osoittavat kuusen keskimääräisen kasvun olleen Etelä-Suomessa vuosina 1989–1993 noin 9 % pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Männyn kasvu oli vuosikymmenen vaihteessa keskimääräistä nopeampaa. Vuosien 1992–1993 indeksit olivat sen sijaan selvästi keskitason alapuolella.

Kasvun vaihtelun alustavat syyanalyysit osoittivat, että Etelä-Suomessa kuusen kasvu on vaihdellut samassa tahdissa touko–kesäkuun sateiden kanssa. Myös runsaat siemenvuodet 1973 ja 1989 erottuivat vuosilustoissa poikkeuksellisen alhaisena kasvuna. Aiemmat arviot siitä, ettei kuivuus yleensä rajoita puiden kasvua Suomessa, eivät saaneet tukea tuloksista.

• Mielikäinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Timonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Nöjd, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Länsi-Suomessa 1970-luvun vaihteessa tehdyistä pellonmetsityksistä valittiin satunnaisesti 13 mänty-, 10 kuusi- ja 17 rauduskoivualaa. Metsitykset inventoitiin 23 kasvukautta istutuksen jälkeen. Mänty oli vallitsevana enää kahdeksalla alalla, loput viisi alaa olivat muuttuneet lähinnä hieskoivikoiksi. Kuusi ja rauduskoivu olivat säilyneet vallitsevina yhtä kuusialaa lukuunottamatta. Männiköt sijoittuivat pääosin pituusboniteettiluokkiin 24 ja 27, jotka metsämaalla vastaavat puolukka- ja mustikkatyyppejä. Kuusikot jakautuivat tasan pituusboniteettiluokkiin 27, 30 ja 33 (käenkaali-mustikkatyyppi, lehto ja paremmat). Rauduskoivun pituusboniteetit olivat 22–28 (puolukkatyyppi–lehto). Yli puolet aloista oli luokassa 26 (käenkaali-mustikkatyyppi). Rauduskoivut arvioitiin sekä tekniseltä laadultaan että kunnoltaan parhaiksi ja männyt huonoimmiksi. Lukumääräisesti eniten hyvälaatuisia puita oli kuusikoissa ja vähiten hieskoivu- ja haapavaltaisilla aloilla. Eniten vioituksia aiheutti muun puuston kilpailu. Halla vikuutti lähinnä kuusta, surmakka puolestaan aiheutti vioituksia männyllä. Tyypillistä pellonmetsityksille oli suuri alojen välinen vaihtelu. Keskituotos vastasi käenkaali-mustikkatyypin tuotosta metsämailla.

• Kinnunen, Sähköposti: kaarlo.kinnunen@metla.fi
• Aro, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan yhdeksän nuoreen ensiharvennusvaiheen (valtapituus 12,0–13,9 m) männikköön perustetun faktorikokeen (3 harvennusastetta x 3 lannoitusastetta) perusteella harvennuksen viivästymisen vaikutusta 15 vuoden aikana ensiharvennuksesta. Voimakkaan ensiharvennuksen (60 % runkoluvusta) seurauksena puuston tilavuuskasvu aluksi pieneni harvennusta seuraavina vuosina, mutta se saavutti harventamattoman puuston kasvun tason 15 vuoden kuluessa harvennuksesta. Voimakas harvennus pienensi männikön tilavuuskasvua 15 vuoden aikana yhteensä 15 m³ ha^–1 (12 %) verrattuna harventamattoman puuston kasvuun. Harventamattomien metsiköiden tilavuuskasvu säilyi koko seurantajakson likimain vakiona. Harvennus ei vaikuttanut valtapituuden kehitykseen.

Harvennuskertymä oli kokeen alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla 36 m³ ha^–1 ja tutkimusjakson lopussa harvennetuilla 66 m³ ha^–1, kun jäävä runkoluku oli sama. Myös poistuman keskijäreys oli noin 2 cm suurempi myöhemmin harvennetuilla koealoilla. Puuston kokonaistuotos oli hieman suurempi myöhään harvennetuilla koealoilla, joskaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Jäävä puusto oli keskimäärin noin yhden senttimetrin paksumpaa aiemmin voimakkaasti harvennetuilla koealoilla verrattuna jakson lopussa harvennettuihin.

Harvennuksissa kasvamaan jätettyjen puiden elävien latvusten suhteellinen pituus supistui jakson lopussa harvennetuissa metsiköissä 56,5 %:sta 45,4 %:iin tutkimusjakson aikana, kun vastaavat luvut jakson alussa voimakkaasti harvennetuilla koealoilla olivat 54,2 % ja 49,6 %. Harventamattomuus voimisti luonnonpoistumaa ja lisäsi puustovaurioiden määrää, mutta sekä luonnonpoistuman että vaurioituneiden puiden osuus puuston tilavuudesta oli varsin pieni tutkimusjakson aikana.

NPK-lannoitus (150 kg N ha^–1) viiden vuoden välein lisäsi kasvua 3,2 m³ ha^–1 a^–1. Lannoitus lisäsi luonnonpoistumaa ja puustovauriota kaikissa harvennuskäsittelyissä. Lannoitus nopeutti puiden latvussuhteen pienenemistä sekä harvennetuilla että harventamattomilla koealoilla.

Tulosten mukaan hoidetun männikön ensiharvennusta on mahdollista siirtää noin 17,5 metrin valtapituuteen saakka ilman, että puuston kasvu kärsii tai latvukset supistuvat liiaksi.

• Hynynen, Sähköposti: jari.hynynen@metla.fi
• Saramäki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

30-vuotiaan kylvömännikön ensiharvennuksena tutkittiin kolmea harvennustapaa: alaharvennusta, laatuharvennusta ja yläharvennusta. Oksaisuuden ja puun koon välinen voimakas riippuvuus aiheutti sen, että yläharvennus ja laatuharvennus poikkesivat vain vähän toisistaan. Kasvatettavan puuston korkea laatu sopii paremmin puuvalinnan kriteeriksi kuin poistettavien puiden suuri koko. Laatuharvennus osoittautui paremmaksi, koska siinä jätettävät suurikokoisetkin puut olivat hento-osaisempia kuin puhtaassa yläharvennuksessa. Sen sijaan alaharvennus johti em. harvennustapoja paksuoksaisempaan, joskin nopeammin järeytyvään puustoon. Järeys ei korvaa menetystä, joka kärsitään männyn teknisessä laadussa, jota paksuoksaisuuden lisäksi heikentävät nopeasta kasvusta johtuvat leveät vuosilustot ja rungon voimakas kapeneminen.

Puuston hehtaarikohtainen tilavuuskasvu ei riippunut harvennustavasta. Tulos vahvistaa useissa muissa harvennustutkimuksissa saatua tulosta. Puunkorjuun kustannukset olivat laatu- ja ylä-harvennuksessa noin 20 mk/m³ pienemmät kuin alaharvennuksessa, koska poistettavien puiden keskikoko ja kuitupuukertymä olivat suuuremmat. Vastaavasti myöhempien harvennusten ja päätehakkuun kustannukset kohoavat, mutta silloin kannattavuus ei ole yhtä kriittinen tekijä kuin ensiharvennuksessa.

Laatuharvennus on suositeltavaa hoidetuissa viljelymänniköissä, joissa puiden väliset laatuerot ovat suuret. Alaharvenukseen verrattuna se on tehtävä riittävän ajoissa, etteivät suuret ja oksaiset puut ehdi heikentää pienempien, hyvälaatuisten puiden latvuksia ja kasvukykyä. Jäävän puuston määrää on tarkkailtava enemmän kuin alaharvennuksessa, koska suurimpia puita poistettaessa harvennusmallit alittuvat herkästi.

• Niemistö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Siementen mukana kulkeutuu mikrobeja, lähinnä erilaisia sieniä. Pääosa näistä on harmittomia, mutta jotkut lajeista alentavat siementen itävyyttä ja aiheuttavat tauteja itävissä siemenissä tai sirkkataimissa. Mikrobien määrä ja lajisto riippuvat käpyjen ja siementen käsittelystä. Tartunnat ovat yleensä peräisin maasta tai tuoreiden käpyjen mukana kerätyistä ylivuotisista kävyistä. Mikrobit leviävät käpyjen keräysastioiden ja siementen käsittelylinjastojen välityksellä. Hyväkuntoiset siemenet kestävät varastoinnin aikana mikrobeja paremmin kuin vaurioituneet tai fysiologisesti heikentyneet. Jotta mikrobien aiheuttamat ongelmat pysyisivät mahdollisimman vähäisinä, kävyt on kerättävä vasta kun siementen ovat täysin kehittyneitä. Siementen käsittelytilojen puhtauteen on kiinnitettävä huomiota tuotantoketjun joka vaiheessa, sillä sieni-itiöt ja rihmaston kappaleet kulkeutuvat tehokkaasti ilmavirtausten mukana.

• Himanen, Sähköposti: katri.himanen@metla.fi
• Lilja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Suomeen kulkeutui 1990-luvun alussa Phytophthora cactorum -mikrobi, jota voidaan kutsua jo vakiintuneeksi vieraslajiksi. Sata vuotta aiemmin Eurooppaan levisi strobusmäntyjen mukana Cronartium ribicola, joka aiheuttaa valkomännyn tervasroson 5-neulasmännyillä. Aikanaan maahamme on tullut taimien mukana kaksi, Amerikasta kotoisin olevaa sientä Neofabrea populi ja Entoleuca mammata, jotka aiheuttavat lähinnä hybridihaavalla kuoripoltteeksi ja haavanrosoksi nimetyt taudit. Eviran kasvintarkastuslaboratorio löysi Amerikassa tammenäkkikuolemaa ja Euroopassa heiden ja varpukasvien versopoltetta aiheuttavaa P. ramorum -mikrobia ensimmäisen kerran vuonna 2004. Sitä löytyi paitsi tuontitaimista, myös Suomessa tuotetuilta alppiruusuilta. Uusin vieraslaji on P. plurivora, joka tartutuskokeissa on osoittautunut erittäin haitalliseksi monille kasveille. Lepänruosteen aiheuttava Melampsoridium hiratsukanum on tuhonnut Suomessa lepän lehtiä vuodesta 1997. Muita tulokaslajeja ovat Dothistroma septosporum ja Chalara fraxinea. Ensinmainittu aiheuttaa punavyökariste-taudin, jonka esiintyminen meillä varmennettiin 2008. C. fraxinea puolestaan liitetään saarnensurmaksi nimettyyn tautiin.

Kasvitautien joukossa on useita, joiden maahanpääsy yritetään estää. Hollanninjalavatautia aiheuttavat Ophiostoma ulmi, O. novo-ulmi ja O. novo-ulmin alalajit ovat kaikki tarkkailtavia lajeja. Vaaralliseksi kasvituhoojaksi on myös luokiteltu tukkien ja muun puutavaran mukana kulkeutuva mäntyankeroinen (Bursaphelencus xylophilus). Tämä sukkulamato leviää hyönteisten mukana mäntyihin, ja ankeroiselle suotuisissa oloissa puut kuivuvat nopeasti. Karanteenilajeihin kuuluu myös Fusarium circinatum, jonka pelätään leviävän meille taimien tai siementen mukana. Pohjois-Amerikassa tunnetaan monia pahoja metsätauteja, jotka saattaisivat osoittautua kohtalokkaiksi metsäpuillemme tänne levitessään. Yksi tällainen olisi männyllä ruostetta aiheuttava Peridermium harknessii.

• Lilja, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi
• Hantula, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Rytkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Müller, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Parikka, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pouttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurkela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin onko koivu- ja haapasäästöpuiden vaikutus männyn taimien kasvuun ja taimikoiden kehitykseen erilainen kuin mäntysäästöpuiden vaikutus. Tutkimusaineisto hankittiin mittaamalla kertakoealoja kuudella eteläsuomalaisella männyn uudistusalalla, joilla oli koivu- ja haapasäästöpuita tai niiden vallitsemia säästöpuuryhmiä. Mäntysäästöpuiden vaikutukselle aikaisemmassa tutkimuksessa laadituilla malleilla ennustettiin haapa- ja koivusäästöpuiden vaikutukset taimien pituuden ja läpimitan kehitykseen sekä taimikon tiheyteen niin kuin ne olisivat olleet mäntyjä, ja tuloksia verrattiin mitattuihin tunnuksiin. Tulokset osoittivat, että koivu- ja haapasäästöpuiden suora, kilpailusta johtuva haitta männyn taimikon kehitykselle on pienempi kuin saman kokoisten mäntysäästöpuiden. Haapasäästöpuista seuraa kuitenkin vesottumisongelmia: niiden ympärille syntyy runsaasti juurivesoja ainakin 10 metrin etäisyydelle asti.

• Valkonen, Sähköposti: sauli.valkonen@metla.fi
• Miettinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ruuska, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin puuntuhkan ja kauppalannoitteiden (N, P, K, hivenravinteet) erillis- ja yhteisvaikutusta ojitusalueiden nuorten männiköiden pituuskasvuun ja ravinnetilaan. Maastokokeita oli yhteensä 10 ja ne sijaitsevat Keski-Pohjanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella. Aikaa lannoituksesta puuston mittaukseen oli kulunut 13–15 vuotta.

Suurilla (≥ 5 000 kg/ha) tuhkamäärillä ja PK-lannoituksella päästiin samansuuruisiin, tilastollisesti merkitseviin kasvunlisäyksiin, vaikka useimmissa tuhkakäsittelyissä oli fosforia ja kaliumia 2–5 kertaa enemmän kuin PK-lannoitteissa. Pienillä (≤ 2 000 kg/ha) tuhkamäärillä kasvunlisäys jäi useimmiten ei-merkitseväksi. Tuhkan annostus lannoitettaessa on päätettävä ravinneanalyysin perusteella irtotuhkien kosteuden ja ravinnepitoisuuksien vaihdellessa suuresti.

PK-lannoitusta täydentänyt urea ei alentanut merkitsevästi männynneulasten hivenravinnepitoisuuksia. Toisaalta PK- tai NPK-lannoituksen lisänä annetut hivenlannoitteet tai pieni tuhkamäärä kohottivat neulasten hivenravinnepitoisuuksia tilastollisesti merkitsevästi vain harvoissa tapauksissa. Siten hivenlannoitteiden ja pienten tuhkamäärien käyttö PK-lannoituksen täydentäjänä ei ole tarpeellista. Hivenravinteiden saatavuus voidaan turvata paremmin antamalla puille joko booripitoista PK-lannosta tai suuri määrä puuntuhkaa.

• Silfverberg, Sähköposti: klaus.silfverberg@metla.fi
• Issakainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin koneellisen, maanmuokkauksen yhteydessä tehtävän männynkylvön onnistumista Lapin länsiosien yksityismetsien metsänviljelyssä. Tarkoitusta varten inventoitiin linjoittaisella ympyräkoeala-arvioinnilla 32 kahdesta viiteen kasvukautta vanhaa uudistusalaa Kittilän ja Tervolan kuntien sekä Rovaniemen maalaiskunnan alueella.

Muokkausjäljessä oli keskimäärin 2 700 männyntainta hehtaaria kohti. Muokkausjäljen ulkopuolella kasvavat männyntaimet ja kaikki muiden puulajien taimet mukaan luettuna taimia oli keskimäärin 5 800 kpl/ha. Taimimäärä vaihteli kuitenkin paljon eri uudistusalojen välillä. Vähimmillään kokonaistaimimäärä oli 900 kpl/ha ja enimmillään 28 600 kpl/ha. Taimien määrä riippui tilastollisesti merkitsevästi maalajista ja humuksen paksuudesta. Maalajin ollessa karkeaa hietaa tai karkeaa hietamoreenia kylvötulokset olivat paremmat kuin sitä hienommilla ja sitä karkeammilla mailla. Ohutkunttaisilla mailla kylvö onnistui paremmin kuin paksukunttaisilla.

Valtaosa uudistusaloista (80 %) oli taimettunut hyvin tai tyydyttävästi, kun taimimäärää ja aukkoisuutta määritettäessä otettiin huomioon vähintään 80 cm:n etäisyydellä toisistaan sijaitsevat, pituutensa puolesta muuhun taimikkoon sopeutuvat, kehityskelpoiset kaikkien puulajien taimet. Täydennysviljelyn tarpeessa oli viidesosa taimikoista. Yksikään tutkituista kylvöaloista ei ollut onnistunut niin huonosti, että se pitäisi viljellä uudelleen.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin männyn kuivaoksa- ja latvusrajan silmävaraisen arvioinnin tarkkuutta. Tutkimusaineisto koostui kahdesta erillisestä mittauskokeesta. Arvioinnin suoritti kokeessa 1 seitsemän ja kokeessa 2 kymmenen henkilöä. Koehenkilöinä toimivat kummassakin kokeessa Aureskoski Oy:n metsäosaston toimihenkilöt. Arvioitavia puita oli yhteensä 63. Koejärjestelyistä johtuen tutkimuksessa voitiin tarkastella erikseen silmävaraisen arvioinnin tarkkuutta yleisesti, arvioijakohtaista vaihtelua sekä koulutuksen vaikutusta mittaustarkkuuteen.

Sekä kuivaoksarajan että latvusrajan arvioinnissa esiintyi selvä systemaattinen yliarvio. Kuivaoksarajan arvioinnin systemaattinen virhe oli kokeessa 1 1,05 m ja kokeessa 2 0,50 m kun vastaavat latvusrajan arvioinnin systemaattiset virheet olivat 0,60 m ja 0,41 m. Mittaajakohtainen vaihtelu oli varsin suuri, etenkin kuivaoksarajan kohdalla. Kuivaoksarajan systemaattisen virheen suuruus vaihteli arvioittain kokeessa 1 välillä 0,5...1,8 m ja kokeessa 2 välillä –0,1...+1,0 m. Koetta 2 edeltänyt lyhyt koulutus vähensi merkittävästi etenkin kuivaoksarajan arvioinnin systemaattisen virheen suuruutta.

• Kiviluoma, Sähköposti: jori.uusitalo@helsinki.fi
• Uusitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org