Artikkelit jotka sisältää sanan 'yksityismetsänomistajat'

Yksityismetsänomistajia koskevat kvantitatiiviset tutkimukset on tavallisesti tehty kyselytutkimuksina, joiden ongelmana on kasvava vastauskato, mikä voi vääristää tuloksia. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia tietoja metsänomistajista, heidän omistamistaan metsistä ja niiden käytöstä on saatavissa rekisteripohjaisista aineistoista, ja voitaisiinko niillä korvata kokonaan tai ainakin osittain kyselyaineiston hankinta. Tässä käytettävät rekisteriaineistot perustuvat Digi- ja väestötietoviraston, Suomen metsäkeskuksen ja Maanmittauslaitoksen tietojärjestelmistä saatuihin aineistoihin. Rekisteriaineistojen perusteella metsänomistajien taustapiirteistä (esim. ammatti, sosioekonominen asema, asuuko metsätilalla, tilan hallintamuoto, milloin ja miten tila saatu haltuun, jne.) saadaan varsin kapea kuva, sillä metsänomistajia ja tilan omistustapaa luonnehtivia tietoja rekistereissä on vähän. Sen sijaan metsätilaa ja sen puustoa koskevia tietoja on hyvin kattavasti. Myös metsänomistajien metsätaloudellisesta käyttäytymisestä saadaan varsin hyvä kuva pelkästään rekisteritietojen perusteella. Rekisteripohjaisten tietojen perusteella voidaan muodostaa erilaisia metsänomistajien tavoiteprofiileja, joita voitaisiin hyödyntää esimerkiksi metsänomistajien palvelutarjonnassa. Sen sijaan metsänomistajien metsiinsä liittyviä tulevaisuuden näkemyksiä ja mielipiteitä erilaisista asioista rekisteritiedoille ei saada. Rekisteripohjaisilla aineistoilla voidaan kuitenkin korvata osa kyselyllä hankittavista tiedoista ja näin lyhentää kyselylomaketta ja samalla todennäköisesti pienentää vastauskatoa. Lisäksi rekisteritietojen perusteella voidaan arvioida yksikkövastauskadon aiheuttamaa virhettä ja rakentaa tarvittaessa sitä korjaava painotus. Rekisteriaineistoilla kannattaa täydentää kyselyä sellaisilla tiedoilla, joita monen metsänomistajan on vaikea luotettavasti muistaa tai tietää, kuten esimerkiksi julkisen tuen käyttöä, hakkuita ja metsävarojen määrää. Tässä käytettiin kolmea rekisteripohjaista aineistoa ja niistäkin vain osaa, joten jatkossa tarkastelua kannattaa syventää ja laajentaa erityisesti Verohallinnon tietojärjestelmään sekä erilaisen massadatan hyödyntämiseen.

• Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-2394-1383 Sähköposti: harri.hanninen@outlook.com
• Kotivuori, Suomen metsä­keskus, Itäinen palvelualue, Joensuu Sähköposti: eetu.kotivuori@metsakeskus.fi
• Blauberg, Suomen metsäkeskus, Eteläinen palvelualue, Helsinki Sähköposti: kai.blauberg@metsakeskus.fi

Tämän tutkimuksen tavoitteena on syventää tietämystä siitä, mitä mieltä metsänomistajat ovat metsikkökohtaisten käsittelyvaihtoehtojen esittämisestä metsäsuunnittelussa, miten omistajat suhtautuvat erilaisiin vaihtoehtojen havainnollistamistapoihin ja millainen on erilaisten välittävien kohteiden (vaihtoehdot esittävä metsikköseloste, kartta, vanha metsäsuunnitelma) rooli keskustelun ja oppimisen jäsentäjänä. Kahden tapaustutkimuksen aineistona olivat haastattelutapaamiset yhteensä 26 itäsuomalaisen metsänomistajan kanssa. Metsikkökohtaisia käsittelyvaihtoehtoja havainnollistava dokumentti, ns. metsikköseloste, sai erityisesti kokemattomammat metsänomistajat kiinnostumaan erilaisten käsittelyvaihtoehtojen vertailusta. Haastatellut katsoivat, että vaihtoehdot tarjoavat näkökulmia neuvontakeskusteluun ja mahdollistavat aiempaa itsenäisemmän päätöksenteon. Moninaiset näkemykset eri havainnollistamistapojen mielekkyydestä viittaavat yksilökohtaisiin tapoihin hahmottaa metsää koskevaa tietoa. Tilan kuviokartta toimi yleisenä keskustelun jäsentäjänä ja erityisesti kokeneilla metsänomistajilla oma keskustelun tueksi tuotu materiaali, kuten metsäsuunnitelma, täydensi vuorovaikutusta.

• Höglund, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mehtätalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmassa (METSO) kokeillaan uusia metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvia monimuotoisuuden turvaamiskeinoja, esimerkiksi luonnonarvokauppaa, jonka kokeiluhanke aloitettiin Satakunnassa vuonna 2003.

Tutkimuksessa selvitettiin mistä elementeistä metsänomistajan kokema monimuotoisuuden turvaamiskeinon subjektiivinen hyväksyttävyys koostuu ja kokevatko metsänomistajat luonnonarvokaupan ja sen sopimusehdot hyväksyttävänä monimuotoisuuden turvaamisen toteutustapana. Tutkimus toteutettiin 21 metsänomistajan teemahaastatteluna. Tuloksia voidaan käyttää luonnonarvokaupan lisäksi myös muiden metsien suojelun toteuttamiskeinojen kehittämisessä.

Tulosten mukaan metsänomistajien hyväksyttävänä kokeman monimuotoisuuden turvaamiskeinon on sisällettävä vapaaehtoisuuden sekä omistusoikeuden ja päätäntävallan säilymisen elementit. Lisäksi metsänomistajalla on oltava motiivi osallistua sopimussuojeluun. Päätökseen osallistua luonnonarvokauppaan vaikutti kuitenkin voimakkaimmin palkkion saaminen ja sen määrä. Osa toivoi palkkion korvaavan kaikki suojelusta sopimuskauden aikana aiheutuvat taloudelliset menetykset. Osa koki palkkion maksettavan nimenomaan luonnonarvojen säilyttämisestä, jolloin sen katsottiin olevan osoitus yhteiskunnalta siitä, että metsänomistaja tekee arvokkaan ratkaisun, jonka rahoitukseen koko yhteiskunta osallistuu. Luonnonarvokauppa vastasi yleensä metsänomistajien toiveita hyväksyttävästä monimuotoisuuden turvaamiskeinosta, mutta sopimuksen ja sopimusehtojen tulisi olla metsänomistajien mukaan selkeämmin yhteisen neuvottelun tulos. Lisäksi metsäammattilaisten toivottiin tiedottavan metsänomistajia mahdollisista sopimuskohteista.

• Kumela, Sähköposti: hanna.kumela@metla.fi
• Koskela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksityismetsien käyttöön liittyy yhä useammin tavoitteita, jotka kohdistuvat tilaa laajemmalle alueelle, mikä edellyttää johdonmukaista sidosryhmäyhteistyötä. Tutkimuksessa kuvataan metsäkeskusten vuoden 2003 alueelliseen metsäsuunnitteluun liittynyttä yhteistyötä ja metsäsuunnittelijoiden käsityksiä yhteistyöstä. Tulokset perustuvat kaikille vuoden 2003 aikana suunnittelualueen aloittaneille metsäkeskusten metsäsuunnittelijoille lähetettyyn postikyselyyn, jossa heitä pyydettiin vastaamaan yhteistyön määrää, tavoitteita ja luonnetta koskeviin kysymyksiin. Tulosten perusteella metsäsuunnittelijat suhtautuvat sidosryhmäyhteistyöhön myönteisesti. Sidosryhmäyhteistyön ohjeistuksessa oli metsäkeskuksittaisia eroja, mikä heijastui myös yhteistyön määrään. Käytännössä yhteistyö noudatti pääasiassa tietoa vaihtavaa menettelytapaa, jossa suunnittelija on yhteydessä kuhunkin kumppaniinsa erikseen kahdenvälisesti. Yhteistyötä tehtiin kattavasti vain muutaman tärkeimmän yhteistyötahon kanssa, joista ylivoimaisesti keskeisin oli metsänhoitoyhdistys. Myös metsäteollisuusyrityksiin oltiin yhteydessä valtaosalla alueista, mutta muiden yhteistyötahojen kanssa vain alle puolella alueista. Tutkimuksessa hahmotellaan yhteistoiminnallisen suunnittelun teorian ja tutkimustulosten perusteella ideaalinen alueellisen metsäsuunnittelun yhteistyömenettely, joka ottaisi huomioon myös erilaisia tilanrajat ylittäviä tavoitteita. Ideaalimallissa ehdotetaan alueliitettä uutena alueellisen suunnittelun tuotteena.

• Tikkanen, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Isokääntä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Alahuhta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yksityismetsänomistajien tietoja metsälain, metsänhoitosuositusten sekä metsäsertifioinnin monimuotoisuuden ylläpitoon liittyvistä vaatimuksista ja suosituksista. Tutkimusaineisto perustui yksityismetsien metsäluonnon hoidon laadun maastoarvioinnissa vuosina 1998–99 kerättyyn aineistoon, jota täydennettiin postikyselyllä keväällä 2001. Kyselyyn saatiin 585 hyväksyttyä vastausta ja vastausprosentti oli 55,8. Metsänomistajien monimuotoisuustietämystä selvitettiin 29:llä tiedon tasoa testaavalla yleispiirteisellä kysymyksellä. Tulosten perusteella metsänomistajien tietoja monimuotoisen metsänhoidon velvoitteista ja suosituksista voidaan pitää enintään välttävinä: he osasivat vastata oikein vain puoleen kysymyksistä. Parhaiten metsänomistajat tunsivat pienvesien ja kosteikkojen läheisyydessä olevien metsien käsittelyyn liittyvät vaatimukset ja suositukset. Eniten epävarmuutta oli metsäsertifiointiin liittyvissä kysymyksissä, joka johtunee sertifioinnin ottamisesta käyttöön vain vajaa kaksi vuotta ennen kyselyn toteuttamista. Horjuvuutta oli myös uudistusalan säästöpuihin liittyvissä kysymyksissä. Vaikka metsänomistajat tiesivät hyvin, että säästöpuita tulee jättää uudistusalalle, useimmat olisivat poistaneet ne taimikonhoidon tai viimeistään ensiharvennuksen yhteydessä. Metsäneuvonnan vaikuttavuuden kannalta keskeistä on, että ne metsänomistajat, jotka olivat osallistuneet metsäkursseille tai keskustelleet metsäammattilaisen kanssa erityisen tärkeiden elinympäristöjen tunnistamiseen ja hoitoon liittyvistä kysymyksistä tiesivät vastaukset parhaiten. Monimuotoisuusneuvontaa olisi kuitenkin kehitettävä panostamalla operationaalisten neuvojen ohella toimenpiteiden ekologisiin perusteisiin.

• Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan uudistusikäisten metsiköiden hakkuisiin vaikuttavia metsikkö-, metsälö- ja metsänomistajakohtaisia tekijöitä. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat metsikön sijaintitekijöiden ja metsäsuunnitelman hakkuusuosituksen vaikutukset hakkuukohteen valintaan. Uudistusikäisen metsikön hakkuun todennäköisyyttä selitetään monitasoisen logistisen regressiomallin avulla. Aineiston muodostivat Etelä-Savon metsäkeskuksen alueelta 1 027 uudistusikäistä metsikköä. Metsiköt kuuluivat 121 metsänomistajalle, jotka olivat hakanneet uudistusikäisiä metsiköitä vuosina 1989–2000. Perusaineiston muodosti vuosina 1988–91 tehtyjen tilakohtaisten ja välialueiden metsäsuunnittelun kuvioaineisto, jota täydennettiin metsänomistajien haastatteluilla, maastoinventoinnilla ja karttatulkinnalla. Tutkimus osoitti, että metsikön sijainnilla on vaikutusta valittaessa hakkuukohdetta uudistusikäisen metsiköiden joukosta. Järvien ja jokien lähistöllä sijaitsevat metsiköt jäivät todennäköisemmin hakkaamatta kuin kauempana sijaitsevat metsiköt. Myös yleisen tien varrella olevat metsiköt jäivät todennäköisemmin hakkaamatta kuin tiehen rajoittumattomat uudistusikäiset metsiköt. Alle 50 hehtaarin metsälöillä metsikön sijaintia kuvaavilla tekijöillä ei ollut merkitystä hakkuukohteen valinnassa toisin kuin suuremmilla metsälöillä. Uudistusikäisen metsikön hakkuun todennäköisyys oli noin 20 prosenttiyksikköä suurempi, jos se oli tilakohtaisessa metsäsuunnitelmassa ehdotettu hakattavaksi verrattuna tapaukseen, ettei metsänomistajalla ollut suunnitelmaa eikä metsikölle ollut ns. välialueinventoinnissa tehty hakkuuehdotusta.

• Ylikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Niskanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta ensiharvennuspäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta, kymmenvuotisjaksolta noin vuosina 1990–2000. Kuviotason aineistolle laadittiin ensiharvennusta selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli ensiharvennuksia lisäävä aktivointi- ja määrävaikutus, muttei tieto-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetieto-jen käytössä todennäköisesti vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä. Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi metsälönsä todellisen ensiharvennustilanteen (ei tietovaikutusta). Suunnitelman omistavista ryhtyi suunnitelmaa omistamattomia suurempi osuus ensiharvennukseen (aktivointivaikutus). Joka seitsemäs metsänomistaja teki kaikki ensiharvennukset. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin lähes puolet ja suunnitelmaa omistamattomat reilun neljänneksen tarpeesta (määrävaikutus). Ensiharvennus kohdistui yleisesti harvennuksen tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet suunnitelman omistavien töiden ajoitukseen (ei ajoitusvaikutusta), mutta metsäsuunnitelman omistavat harvensivat kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia todennäköisemmin. Suunnitelmaan sitoutuminen lisäsi ensiharvennuksen todennäköisyyttä. Metsänomistajan ikääntyminen, ulkokuntalaisuus ja metsälön koon kasvu puolestaan alensivat todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman kehittämisessä tavoitteet tulisi asettaa ainakin metsänomistajan osaamiselle metsäsuunnitelman käytössä ja suunnitelman tavoitelluille vaikutuksille päätöksenteossa. Vaikuttavuus paranisi myös lisäämällä suunnitelman käytön erillistä neuvontaa sekä lisäämällä ammattilaisten aktiivisuutta suunnitelman käytön neuvonnassa tilakäyntien yhteydessä.

• Niskanen, Sähköposti: iinuski@pp.inet.fi

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta pituudeltaan yli 1,3 metrin taimikoiden hoitopäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta. Kuviotason aineistolle laadittiin kuvion hoitoa selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli taimikonhoitoa lisäävä määrävaikutus, muttei tieto-, aktivointi-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Vaikutus taimikonhoitopäätökseen perustui pääasiassa paikkaan sidotun inventointitiedon hyväksikäyttöön ja metsäammattilaisten aktiivisuuteen. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetietojen käytössä vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä hoitotyöhön aktivoitumisessa ja työmäärissä.

Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi taimikoidensa todellisen hoitotilanteen (ei tietovaikutusta) ja molemmista ryhmistä taimikonhoitoon oli ryhtynyt noin kuusi metsänomistajaa kymmenestä (ei aktivointivaikutusta). Vain joka kymmenes metsänomistaja oli tehnyt kaikki taimikonhoitotyöt. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin hieman alle puolet ja töihin ryhtyneet kaksi kolmannesta tarpeesta. Määrät olivat kaksinkertaisia ja puolitoistakertaisia suunnitelmaa omistamattomiin verrattuna (on määrävaikutus). Taimikonhoito kohdistui kaikilla metsänomistajilla yleensä hoidon tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet töiden ajoitukseen eivätkä metsäsuunnitelman omistavat metsänomistajat hoitaneet kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia aktiivisemmin (ei ajoitusvaikutusta). Sitoutuminen metsäsuunnitelmaan lisäsi osaltaan hoitotyön todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman vaikutusta taimikonhoitopäätökseen voidaan kehittää parantamalla suunnitelman ymmärrettävyyttä metsänomistajalle ja ammattihenkilöiden neuvonnallista yhteydenpitoa metsänomistajaan niin suunnitelman valmistumisvaiheessa kuin myöhemminkin.

• Niskanen, Sähköposti: yrjo.niskanen@metsakeskus.fi

Tutkimuksessa selvitettiin optimoinnin käyttöä ja kehittämismahdollisuuksia yksityismetsien tila tason metsäsuunnittelussa. Aineisto (n = 25) kerättiin puhelimitse teemahaastatteluilla, joiden kohteena olivat Metsäkeskuksen alueiden metsäsuunnittelupäälliköt ja -asiantuntijat. Haastattelujen perusteella optimointia ei juuri käytetä ainakaan Metsäkeskuksen toteuttamassa yksityismet sien tilatason suunnittelussa lukuun ottamatta varsinaisen suunnittelukauden jälkeisen pidemmän aikavälin ennustelaskentaa. Syyt optimoinnin vähäiseen käyttöön ryhmiteltiin tutkimuksessa kysyntä-, tarjonta-, työkalu- ja suunnittelukulttuurisyihin. Kysyntäsyyt liittyvät omistajien vähäiseen kiinnostukseen optimointilaskelmia kohtaan. Tarjontasyyt liittyvät suunnittelijoiden taitoihin tai muihin edellytyksiin toteuttaa optimointilaskelmia osana tilatason suunnittelua. Työkalusyyt viittaavat suunnitteluohjelmiston käytön vaikeuteen tai käytössä ilmenneisiin ongelmiin, jotka voivat laskea luottamusta optimoinnista saataviin tuloksiin. Suunnittelukulttuurisyyt sisältävät käytäntöjä, joissa metsän käsittelyjä tarkastellaan pelkästään metsikkötasolla ja jotka perustuvat tavoitteeseen noudattaa metsänhoitosuosituksia. Optimoinnin vähäisestä käytöstä huolimatta haastatellut nostivat esiin useita optimoinnin mahdollisia käyttötilanteita ja hyötyjä. Esim. alustavan suunnitelman laatiminen optimointilaskelmien avulla ennen toimenpide-ehdotusten maastotarkastuksia nähtiin mielenkiintoiseksi mahdollisuudeksi. Tällöin suunnittelija voi kuviolla keskittyä arvioimaan optimoinnin valitsemaa toimenpidettä, mikä voi säästää suunnitteluun käytettyä aikaa ja siten pienentää suunnittelukustannuksia. Optimoinnin käyttö metsäsuunnittelussa ei ole itseisarvo, vaan siitä on oltava hyötyä suunnittelun tilaavalle omistajalle tai sen toteuttajalle. Mahdolliset käyttötilanteet kannattaisikin selvittää ja niistä saatavat hyödyt arvioida kunnolla.

• Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selitetään metsänomistajakunnan rakennemuutosta väestö-, koulutus- ja elinkeinorakenteen kehityksellä regressiomallien avulla ja metsänomistuksen rakenne-ennusteet laaditaan sijoittamalla malleihin vastaavat koko väestöä koskevat ennusteet. Lisäksi tehdään lineaariset ja epälineaariset trendiennusteet. Eri vuosilta olevien metsänomistaja-aineistojen ohella käytetään yleisiä väestötilastoja ja -ennusteita.

Väestön ikääntyminen ja asutuksen keskittyminen sekä elinkeinorakenteen muutos jatkuvat myös tulevaisuudessa. Yksityismetsänomistajakunnan rakennemuutoksen voi siten odottaa jatkuvan samansuuntaisena kuin aikaisemmin. Tulevaisuuden metsänomistajakunnassa on nykyistä enemmän iäkkäitä, eläkeläisiä ja naisia sekä entistä vähemmän maatalousyrittäjiä. Metsänomistajat ovat myös keskimäärin paremmin koulutettuja kuin nykyään. Vaikka maatalousyrittäjien osuus pienenee, se ei näy selvänä palkansaajien osuuden nousuna. Ikääntymiskehityksen seurauksena myös uudet metsänomistajat ovat usein eläkeiässä.

Metsänomistusrakenteen ja siihen mahdollisesti liittyvä metsänomistajien käyttäytymisen muutos on metsäpolitiikan näkökulmasta jatkuvan kiinnostuksen kohde. Mikäli väestöllisillä tekijöillä voitaisiin riittävän luotettavasti ennustaa metsänomistajakunnan kehitystä, voitaisiin ennusteita tarkentaa lyhyin aikavälein ilman työlästä ja kallista erillisen metsänomistaja-aineiston keräämistä. Tutkimus osoitti kuitenkin, ettei nykyisillä aineistoilla voida vielä laatia riittävän luotettavia ennustemalleja.

• Karppinen, Sähköposti: heimo.karppinen@helsinki.fi
• Ahlberg, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsäsuunnittelustrategioissa on asetettu päämääräksi se, että metsäsuunnittelua pitäisi kehittää omistajalähtöiseksi ja monitavoitteiseksi. Nämä tavoitteet edellyttävät metsänomistajan ja metsäsuunnittelijan välisen vuorovaikutuksen lisäämistä suunnittelun yhteydessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten metsänomistajan ja metsäsuunnittelijan välinen vuorovaikutus toteutuu käytännön metsäsuunnittelussa ja koota yhteen vuorovaikutuksesta metsäsuunnittelun eri tasoille annetut suositukset ja ohjeet.

Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen haastateltiin Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella työskenteleviä metsäsuunnittelijoita sekä tilakohtaisen metsäsuunnitelman hankkineita metsänomistajia eräältä vuonna 2001 valmistuneelta suunnittelualueelta.

Vuorovaikutuksen määrä suunnittelualueella vaihteli paljon. Siihen, miten paljon vuorovaikutusta oli, vaikuttivat metsänomistajan kiinnostus ja tarpeet sekä metsäsuunnittelijan mahdollisuudet. Metsänomistajat vaikuttivat metsäsuunnitelmiinsa melko vähän. Erityisesti ne, joiden tavoitteet olivat pääosin taloudellisia, eivät kokeneet tarpeelliseksi vaikuttaa suunnitteluun. Osa metsänomistajista kaipasi neuvontaa, osa taas halusi olla itse vaikuttamassa suunnitelmaansa. Metsäsuunnittelun aluksi olisi tarpeen tunnistaa metsänomistajien erilaiset lähtökohdat suunnittelulle, jotta koko suunnitteluprosessi voitaisiin mukauttaa omistajalähtöiseksi. Osalle metsänomistajia soveltunee monitavoitteinen optimoiva suunnitteluote ja osalle taas neuvontapainotteinen, suunnittelija-vetoinen ote. Vuorovaikutuksen kehittäminen edellyttää sitä, että metsänomistajat tulevat entistä tietoisemmiksi omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Myös metsäsuunnittelijoilla voi olla ennakkoluuloja ja vakiintuneita rutiineja, jotka hidastavat vuorovaikutuksen lisääntymistä.

• Isokääntä, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat pohjoissavolaiset metsänomistajat, joiden metsissä oli vuonna 1988, 1991 tai 1992 laaditun uudistamissuunnitelman mukainen metsänviljely tekemättä vuonna 1996. Tutkimuksessa haastateltiin 87 metsänomistajaa. Ennen haastattelua kyseisen uudistamishankkeen uudistumistulos oli tarkastettu maastomittauksin.

Metsänviljelysuunnitelmasta poikkeaminen ja metsänuudistamistöiden viivästyminen oli keskimääräistä yleisempää maataloutta, erityisesti karjataloutta harjoittavilla tiloilla. Valtaosa metsänomistajista oli luopunut metsänviljelystä jo uudistamissuunnitelmaa laadittaessa, vaikka uudistamishankkeesta tehtiinkin metsänviljelyhanke. Luontaiseen uudistamiseen päätyminen osoittautui tietoiseksi valinnaksi; vain 15 prosentissa tapauksista voitaneen puhua varsinaisesta uudistamistoimien laiminlyönnistä.

Metsänuudistamisen viivästymisen keskeisimmiksi syiksi Suomessa metsänomistajat katsoivat taloudelliset tekijät ja välinpitämättömyyden. Omalla, tutkimuskohteena olleella uudistamisalalla haastatellut perustelivat luontaisen uudistamisen käyttämistä sen paremmuudella metsänviljelyyn verrattuna. Luontaisen uudistamisen etuina pidettiin alhaisempia uudistamiskustannuksia, vähäisempää työmäärää, parempaa uudistamistulosta ja miellyttävämpää maisemaa.

• Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org