Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 4

Tutkimuksessa selvitettiin yksityismetsänomistajien toimintaa puukaupassa ja puuntarjonnan sopeutusta kantohintojen muutoksiin. Puunmyyjät ryhmiteltiin puukauppaan liittyvien tavoitteiden ja puukaupallisen informaation käytön perusteella. Tavoitteet jaettiin metsänhoidollisiin ja hakkuutulotavoitteisiin sekä puukaupallisiin huippuhintatavoitteisiin. Informaatiopalvelujen käyttö jaettiin itselliseen toimintaan, yhdistys- tai ostajaorientoitumiseen. Huippuhintoja tavoittelevat hankkivat aktiivisesti markkinainformaatiota, reagoivat myyntihetken kantohintaan ja saivat mäntytukkipuun kaupassa muita metsänomistajia korkeammat kantohinnat. Muut metsänomistajat sopeuttivat puuntarjontaa varsinaisen myyntihetken kantohinnan sijasta edellisen neljännesvuosijakson hintamuutoksiin perustuen. Metsänhoitoyhdistyksen informaatiopalveluja käyttäneillä havaittiin muita korkeampia kantohintoja, mikäli myynnin tavoitteena eivät olleet huippuhinnat. Ostajien informaatiopalvelujen käyttöön orientoituneilla puunmyyjillä keskimääräiset kantohinnat jäivät alhaisiksi.

• Ollonqvist, Sähköposti: pekka.ollonqvist@metla.fi
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Porojen talvilaitumia on arvioitu valtakunnan metsien inventoinnissa 1970-luvulta lähtien kolme kertaa. Tässä julkaisussa käsitellään uusinta laidunarviointia. Tutkimusta ei tehty Perä-Lapista (Utsjoki, Inari ja Enontekiö). Laidunluokkien alat arvioitiin inventoinnin näytteestä (16 000 koealaa). Talviravintokasvien esiintymistä mitattiin vain pysyvillä koealoilla, joita tuli talvilaitumille (so. kangasmaille) yli 1 500 kpl.

Talvilaitumien pinta-alan arvio tutkimusalueella oli 4,8 milj. ha. Laitumien rakenteessa ilmeni selviä muutoksia edellisestä inventoinnista. Jo aiemmin havaittu kasvupaikkojen tuoreutuminen jatkui voimakkaana. Arviot ravintokasvien esiintymisrunsaudesta alenivat edellisestä inventoinnista selvästi. Tulos ei johtunut esiintymisrunsauden mittaustavan muuttumisesta. Vanhaa ja uutta mittaustapaa verrattiin 900 koealan joukossa. Vanhaa tapaa käytettäessä muutos inventointien välillä olisi ollut vielä suurempi. Luontainen talviravinto on vähentynyt tutkimusalueella. Keinoruokinnan turvin poromäärä on kuitenkin noussut 18 % inventointien välillä.

Tuloksia voidaan käyttää toisaalta laidunluokkien ja toisaalta alueiden väliseen vertailuun. Toistuva arviointi mahdollistaa myös muutosanalyysin ajassa, mitä edistää menetelmän säilyminen pääpiirteissään samana 1970-luvulta lähtien. Tulevaisuudessa muutosanalyysin mahdollisuudet paranevat pysyvien koealojen uusintamittauksen ansiosta. Ravintokasvien esiintymisrunsauden määrittämistä koealoilla tulisi tutkia ja kehittää.

• Mattila, Sähköposti: eero.mattila@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin satelliittikuvan, ilmakuvan ja satelliittipaikannuksen tarkkuutta päätehakkuiden kuviorajojen päivityksessä. Lisäksi tutkittiin käytännön päivittämättömän kuvioinnin luotettavuutta hakkuiden jälkeen. Tutkimuksen referenssiaineisto rajattiin orto-oikaistuilta numeerisilta ilmakuvilta. Pinta-alaerojen itseisarvojen keskiarvo oli satelliittikuvarajauksella 16 %, päivittämättömällä kuvioinnilla 22 %, ilmakuvilta päivitetyllä kuvioinnilla 13 % ja satelliittipaikannuksella 4 %. Varttuneen metsän ja päätehakkuun rajan sijaintiero oli suurinta päivittämättömän kuvioinnin rajoissa (noin 25 m). Vastaava sijaintiero satelliittikuvalta rajattaessa oli noin 15 m ja ilmakuvalta päivitettäessä noin 10 m. Satelliittipaikannuksella (GPS) saatu rajaus erosi referenssirajauksesta 5–8 m, mikä on erittäin vähän ottaen huomioon kummankin menetelmän virhelähteet.

• Hyppänen, Sähköposti: harri.hyppanen@forest.joensuu.fi
• Pasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Saramäki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Valtakunnan metsien viimeisimmät inventointitulokset osoittavat männyn ja kuusen kasvun alentuneen Suomen eteläosassa selvästi 1990-luvun alussa. Käsitystä kuusten vaikeuksista tukevat eri puolilla Etelä-Suomea löytyvät kuolleet yksilöt. Samantyyppinen ilmiö havaittiin 1930-luvun puolivälissä, jolloin Esko Kangas aloitti tutkimuksensa kuusen kuivumistyypeistä. Tämänkertaisen kuusen kuivumisen syyt ovat herättäneet vilkasta keskustelua sekä tutkija- että maallikkopiireissä. Kuivuus, routa, talviaikainen hengitys sekä otsoni ja erilaiset halogenoidut hiilivedyt johdannaisineen ovat yleisimpiä arvioita ilmiön syiksi.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin männyn ja kuusen paksuuskasvun vaihtelu 30-vuotiskauden 1964–1993 ajalta. Puukohtaisia vuosilustoindeksejä verrattiin säätietoihin kuusen viimeaikaisen kasvun alenemisen syiden tutkimiseksi.

Vuosilustoindeksit osoittavat kuusen keskimääräisen kasvun olleen Etelä-Suomessa vuosina 1989–1993 noin 9 % pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Männyn kasvu oli vuosikymmenen vaihteessa keskimääräistä nopeampaa. Vuosien 1992–1993 indeksit olivat sen sijaan selvästi keskitason alapuolella.

Kasvun vaihtelun alustavat syyanalyysit osoittivat, että Etelä-Suomessa kuusen kasvu on vaihdellut samassa tahdissa touko–kesäkuun sateiden kanssa. Myös runsaat siemenvuodet 1973 ja 1989 erottuivat vuosilustoissa poikkeuksellisen alhaisena kasvuna. Aiemmat arviot siitä, ettei kuivuus yleensä rajoita puiden kasvua Suomessa, eivät saaneet tukea tuloksista.

• Mielikäinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Timonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Nöjd, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Katsauksessa esitellään kirjallisuustarkastelun pohjalta tapaustutkimuksen metodiikkaa ja sen käyttöön liittyviä ominaispiirteitä. Tapaustutkimuksen perusteiden läpikäyntiin paneudutaan aloittaen sen määritelmästä ja ominaisuuksista intensiivisenä tutkimusstrategiana. Pohdittavana ovat mm. yhden ja useamman tapauksen tutkimisen erot ja yhtäläisyydet sekä tapaustutkimuksen suhde vertailevaan tutkimukseen. Tapaustutkimuksen toteutusvaiheet käydään läpi tutkimuksen suunnittelusta aineiston analyysiin. Tarkasteltaessa keinoja arvioida tapaustutkimuksen luotettavuutta ja tulosten yleistettävyyttä kiinnitetään erityinen huomio siihen, kuinka pitäydytään tapaustutkimukselle soveliaissa yleistyksissä. Tapaustutkimusstrategian esittelyn jälkeen tarkastellaan sen käyttöä suomalaisessa metsäntutkimuksessa. Vaikka tapaustutkimusta on käytetty myös metsätieteissä, sen perustaa on metsätieteellisissä tutkimuksissa harvoin selostettu. Johtopäätöksissä esitellään hyvän tapaustutkimuksen tunnuspiirteitä ja pohditaan sekä käytännöllisiä että tieteellisiä perusteluja strategian käytölle tietyissä tutkimustilanteissa.

• Hellström, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsänhoidon jäljet näkyvät talousmetsien rakenteessa: nuoria ja keski-ikäisiä metsiä ja metsäkuvioiden reunavyöhykkeitä on paljon. Vanhat metsät ovat pienialaisia, ne sijaitsevat hajallaan ja vanhojen lehtipuiden osuus niissä on vähäinen. Metsäluonnossa tapahtuneet elinympäristömuutokset suosivat joitakin eliölajeja, toiset eliölajit puolestaan taantuvat muutosten vuoksi. Oheisessa katsauksessa esitetään arvio metsänhoidon eri toimenpiteistä hyötyvistä sekä niistä kärsivistä eliöryhmistä. Katsauksessa on käsitelty erikseen nisäkkäät, linnut, selkärangattomat, sienet ja kasvit. Laaditut taulukot perustuvat eri eliöryhmien asiantuntijoilta (yht. 17) saatuun arvioon.

Varsin nopea uudistamiskierto on talousmetsille tyypillistä. Päätehakkuualoille nousee nopeasti heinäkasvillisuutta ja lehtipuun taimia. Näissä olosuhteissa viihtyvät mm. monet pikkunisäkkäät, pikkunisäkkäitä syövät pienpedot ja petolinnut, päiväperhoset, rikotulla maalla kasvavat sienet, pensaikkojen ja avomaiden linnut ja hakkuutähteitä hajottavat maaperäeliöt. Taimikonhoitotöistä, kasvatushakkuista ja metsänlannoituksesta hyötyvät monet heinät ja ruohot sekä maaperäeliöt. Voidaan ehkä yleistää, että nykyaikaisista metsänkäsittelymenetelmistä hyötyvät elinympäristövaatimuksiltaan laaja-alaiset eliöt, jotka pystyvät helposti sopeutumaan talousmetsien tarjoamiin elinympäristöihin, sekä sellaiset pioneerilajit, jotka pystyvät nopeasti kolonisoimaan muokatut hakkuualat.

Vaateliaat vanhojen metsien lajit, lahopuuta vaativat lajit ja metsien pirstoutumisesta kärsivät lajit ovat ehkä keskeisimmät metsänhoidon vaikutuksista kärsivät eliöryhmät. Selkärangattomat ovat kärsineet yleensä enemmän kuin selkärankaiset, ja toisaalta monet sammalet tai lahottajasienet ovat kärsineet enemmän kuin putkilokasvit. Vanhojen metsien harvinaistuvia hyönteisiä ovat erityisesti monet kovakuoriaiset, kaksisiipiset, kaskaat ja luteet.

Metsätalouden ympäristöohjelman metsänhoitosuositukset on laadittu parantamaan nykyisissä talousmetsissä taantuneiden lajien elinympäristöjä.

• Miettinen, Sähköposti: pasi.miettinen@finnagro.fi

• Päivinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hiltunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Kuusela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Penttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lausti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Enroth, Sähköposti: raija-riitta.enroth@metla.fi

• Hellström, Sähköposti: eeva.hellstrom@smy.fi

• Ripatti, Sähköposti: pekka.ripatti@metla.fi

• Hakkila, Sähköposti: pentti.hakkila@metla.fi

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Siitonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi