Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Mikko Kurttila (email), Jukka Jokimäki

Aluetason spatiaaliset tavoitteet metsäsuunnittelussa

Kurttila M., Jokimäki J. (2002). Aluetason spatiaaliset tavoitteet metsäsuunnittelussa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 2 artikkeli id 6866. https://doi.org/10.14214/ma.6866

Tiivistelmä

Tässä katsauksessa esitellään monitavoitteisen metsäsuunnittelun menetelmiä, joiden avulla voidaan vaikuttaa suunnittelualueen metsien spatiaaliseen rakenteeseen. Metsäalueen spatiaalinen rakenne eli konfiguraatio kuvaa elinympäristöjen tai resurssien sijoittumista alueelle. Se määräytyy metsiköiden kokojen, muotojen ja erityyppisten metsiköiden suhteellisen sijainnin perusteella. Katsauksessa tarkastellaan erityisesti kahden spatiaalisen tavoitteen sisällyttämistä metsäsuunnittelun optimointilaskelmiin. Tavoitteet ovat elinympäristöjen kokoon vaikuttaminen ja elinympäristöjen välisten yhteyksien luominen. Ensin esitellään näiden tavoitteiden ekologiset perustelut. Suomalaisessa pirstoutuneessa metsämaisemassa ensimmäisen tavoitteen suhteen kyse on yleensä elinympäristölaikkujen koon suurentamisesta. Toinen tavoite liittyy Suomessakin käytettyjen ekologisten yhteyksien tai ekokäytävien muodostamiseen. Katsauksessa tarkasteltujen tutkimusten perusteella voidaan todeta, että molemmat tavoitteet voidaan sisällyttää suunnittelulaskelmiin eri tavoilla. Metsäalueen spatiaalista rakennetta voidaan joissakin tapauksissa myös parantaa varsin pienillä puuntuotannollisilla kustannuksilla. Tämä edellyttää tehokkaiden optimointimenetelmien ja metsien dynamiikan hyödyntämistä. Jatkossa tulee panostaa paitsi joustavien ja monipuolisten suunnittelumenetelmien kehittämisen, myös niiden sisällyttämiseen luontevaksi osaksi koko suunnitteluprosessia. Tällöin tarvitaan käytännön kokemuksia menetelmien käytöstä.

Asiasanat
alue-ekologia; monitavoitteisuus; optimointi; metsien spatiaalinen rakenne

Tekijät
  • Kurttila, ORCID ID:Sähköposti mikko.kurttila@forest.joensuu.fi (email)
  • Jokimäki, ORCID ID:

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6866 | Lataa PDF


Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset