Artikkelit jotka sisältää sanan 'metsä'

Metsäsuhde vaikuttaa olennaisesti kokemukseen metsien käyttömuotojen legitimiteetistä ja tulevaisuuden metsien käytön suunnitteluun. Ihmisen luontosuhde kehittyy elämän varrella ja koostuu muun muassa elämänkokemuksista, tiedoista, taidoista ja sosiaalistumisesta. Luonto- ja metsäsuhde on kullekin henkilökohtainen, mutta samanaikaisesti suhde luontoon kehittyy myös yhteisön jäsenenä tapahtuvan sosiaalistumisen kautta. Suomalaisten luontosuhteissa metsät ja suhde metsiin ovat perinteisesti olleet erityisen tärkeässä asemassa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan metsäsuhteen merkitystä nykypäivän suomalaisille. Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa suomalaisten aikuisten metsäsuhteiden erilaisia ulottuvuuksia sekä niiden yhteyksiä toisiinsa, erityisesti suhteessa yhteiskunnallisia hyötyjä tuottaviin ekosysteemipalveluihin. Lisäksi metsäsuhteiden ulottuvuuksia tarkastellaan eri-ikäisten aikuisten suhteen. Tutkimuksen käsitteellinen viitekehys perustuu ympäristösuhdetta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen, jota käytetään suomalaisille aikuisille tehdyn laajan kyselytutkimusaineiston (n = 822) monimuuttujamenetelmin tehtyjen analyysien lähtökohtana. Metsäsuhdetta analysoitiin neljästä eri näkökulmasta, jotka olivat: metsiin ja luontoon liittyvä toiminta ja kokemukset, metsien ja luonnon tuottamat hyödyt, metsiin ja luontoon liittyvät huolet sekä metsien ja luonnon hyväksi toimiminen. Tulosten mukaan suomalaisten luonto- ja metsäsuhteet perustuvat sekä yksilöllisiin että yhteisöllisiin kokemuksiin. Tulokset viittaavat siihen, että metsäsuhteiden eri ulottuvuudet limittyvät keskenään, mikä kertoo ilmiön moninaisuudesta. Myös ihmisen ikä vaikuttaa metsään liittyvien ajanviettotapojen, tietojen, taitojen ja kokemusten painottumiseen sekä luonnon hyväksi tehtävässä toiminnassa. Metsäsuhdetta koskevat tulokset auttavat ymmärtämään kansalaisten metsiin liittämiä arvostuksia ja sitä, miten luonto-osaamista syventämällä voidaan edistää metsien kestävää käyttöä.

• Pynnönen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0001-5427-8209 Sähköposti: sari.pynnonen@luke.fi
• Häyrinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-3853-932X Sähköposti: liina.hayrinen@luke.fi
• Lähtinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0001-6260-5062 Sähköposti: katja.lahtinen@luke.fi
• Tani, Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellinen tiedekunta, Kasvatustieteiden osasto, Helsinki https://orcid.org/0000-0002-5418-8702 Sähköposti: sirpa.tani@helsinki.fi
• Berghäll, Helsingin yliopisto, Maatalous- ja metsätieteellinen tiedekunta, metsätieteiden osasto, Helsinki Sähköposti: sami.berghall@helsinki.fi

• Nieminen, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki https://orcid.org/0000-0002-8608-2814 Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
• Pukkala, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu https://orcid.org/0000-0003-2853-9510 Sähköposti: timo.pukkala@uef.fi
• Stenberg, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-3381-0328 Sähköposti: leena.stenberg@luke.fi
• Sarkkola, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
• Vihonen, Metsäpalvelu Arvometsä Oy, Helsinki https://orcid.org/0000-0001-6660-7890 Sähköposti: aleksi.vihonen@arvometsa.fi
• Valkeapää, Metsän jatkuvan kasvatuksen yhdistys Silva ry, Riihimäki https://orcid.org/0000-0001-5492-854X Sähköposti: annukka.valkeapaa@jatkuvakasvatus.fi

Tutkimuksessa arvioitiin MELA-ohjelmiston mallipohjaiseen tarkasteluun perustuen nykyi­sen perusluonnonhoidon ja tehostetun luonnonhoidon vaikutuksia metsien monimuotoisuutta kuvaavien rakennepiirteiden kehitykseen vuosina 2015–2064. Vaikutusarviot tehtiin 70 miljoonan kuutiometrin vuosittaisen runkopuukertymän (Taso70) ja suurimman ylläpidettävän hakkuukertymän (TasoSY) mukaisilla hakkuiden tasoilla. Molemmat luonnonhoidon mallit perustuivat nykyisiin metsänhoitosuosituksiin ja vallitsevaan tasaikäisrakenteiseen metsien hoitoon. Voimaperäisimpänä toimenpiteenä tehostetun luonnonhoidon mallissa puuntuotannon ulkopuolelle siirrettiin monimuotoisuudelle arvokkaiden puuston rakennepiirteiden perusteella 1,2 miljoonaa hehtaaria nykyistä puuntuotannon metsämaata. Tämä lisäsuojelu, joka kohdistui etenkin korpiin ja iäkkäisiin kangasmetsiin, kasvatti suojellun metsämaan (ei sisällä kitu- tai joutomaata) pinta-alan nykyiseen nähden Etelä-Suomessa 2,7- ja Pohjois-Suomessa 1,4-kertaiseksi. Muina tehostetun luonnonhoidon toimina tarkasteltiin säästöpuiden määrän ja järeyden kasvatusta, sekapuuosuuden lisäystä harvennushakkuissa jätettävässä puustossa, ainespuukokoisen lehtipuun korjuun rajoittamista harvennushakkuiden aines- ja energiapuun yhdistetyssä korjuussa sekä kantojen nostosta luopumista. Puuntuotannon metsämaalla hakkuut määrittivät pitkälti metsien rakenteen kehitystä. Metsien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden kehitys oli TasoSY-ratkaisuissa Taso70:n vastaavia selvästi heikompi, ja merkittävien monimuotoisuusvaikutuksien kehittymiselle on sitä paremmin mahdollisuuksia, mitä maltillisempia hakkuita toteutetaan. Hakkuutasosta riippumatta tehostetun luonnonhoidon mallissa säästyi enemmän monimuotoisuudelle merkittäviä rakennepiirteitä kuin perusluonnonhoidon mallissa. Erityisesti lisäsuojelun merkitys korostui kasvavien hakkuiden aikana, ja TasoSY:n tehostetun luonnonhoidon ratkaisun rakennepiirteiden kehitys oli hyvin lähellä Taso70:n perusluonnonhoidon mukaista ratkaisua. Merkittävästä lisäsuojelusta ja muista luonnonhoidon toimenpiteistä huolimatta tehostetun luonnonhoidon malli antaisi tämän tutkimuksen perusteella mahdollisuuksia myös runkopuun hakkuumäärien lisäykseen viime vuosikymmenen (2011–2020) aikana keskimäärin toteutuneeseen runkopuun hakkuumäärään (68 milj. m³ v^–1) verrattuna.

• Salminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki https://orcid.org/0000-0003-1392-2250 Sähköposti: o.salminen@outlook.com
• Kuusela, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0002-8191-8782 Sähköposti: saija.kuusela@syke.fi
• Punttila, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0002-0076-9499 Sähköposti: pekka.punttila@syke.fi
• Syrjänen, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0003-4480-509X Sähköposti: kimmo.syrjanen@syke.fi

Metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä korostuu viimeaikaisessa tutkimuksessa. Suomessa yksityismetsänomistajat omistavat suurimman osan metsätalousmaasta. Koska heidän mieli­piteensä ovat olennaisia ilmastoystävällisten metsienhoitotapojen soveltamiselle, tutkimme, miten todennäköisesti yksityiset metsänomistajat haluaisivat korvausta vastaan ottaa käyttöön hiilen sidontaa ja varastointia lisääviä toimenpiteitä. Metsänomistajakunnan heterogeenisyyden vaikutuksen analysoimiseksi kysymyslomake sisälsi kysymyksiä metsänomistajien taustatekijöistä, metsänomistuksen tavoitteista ja metsätilojen ominaisuuksista. Aineistona tutkimuksessa käytettiin Suomalainen metsänomistaja 2020 -tutkimuksessa kerättyä kyselyaineistoa vuodelta 2019. Osa­otoksen aineistoa (n = 2250, vastausprosentti 43) analysoitiin logistisella regressiomallilla metsän­omistajien neljän eri toimenpiteen käyttöönottohalukkuuden todennäköisyyksien selvittämiseksi. Kaikki tarkastellut toimenpiteet, jotka olivat jatkuva kasvatus, siirtäminen metsätalouden ulkopuo­lelle, lannoitus ja kaatuneiden puiden jättäminen lahoamaan, soveltuvat metsiin maaperästä riippumatta, mutta jatkuva kasvatus ja siirtäminen metsätalouden ulkopuolelle oli rajattu koskemaan ainoastaan turvemaita. Tutkimuksen päähuomion kohteena olivat turvemaille sovellettavissa olevat toimenpiteet. Metsänomistajat, joille metsät ovat tärkeitä puuntuotannossa, olivat todennäköisesti halukkaampia ottamaan käyttöön toimenpiteitä, jotka ovat yhteensovitettavissa metsätalouden kanssa. On todennäköistä, että mitä enemmän toimenpiteet ovat yhdensuuntaisia metsänomistajien metsälleen asettamien tavoitteiden kanssa, sitä helpommin ja sitä pienemmällä korvauksella metsänomistajat ovat valmiita toteutukseen. Nykyisiin metsänhoito- ja hakkuutapoihin tyytymättömät metsänomistajat ovat tyytyväisiä metsänomistajia selvästi halukkaampia ottamaan käyttöön tarkasteltuja toimenpiteitä paitsi puuston kasvun lisäämistä lannoituksella. Metsänomistajien iän kasvaessa todennäköinen halukkuus ottaa tarkasteltuja toimenpiteitä käyttöön väheni riippumatta siitä, olivatko toimet yhteensovitettavissa metsätalouden kanssa. Metsänomistajien neuvonnassa voisi pyrkiä vaikuttamaan metsänomistajien metsien käsittelyyn tuomalla esille entistä laajemmin erilaisia yksittäisiä metsänhoidollisia toimenpiteitä, jotka olisivat sovellettavissa ja yhteensovitettavissa metsänomistajan tavoitteiden kanssa osana metsien hoitoa.

• Valonen, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: matti.valonen@ptt.fi
• Korhonen, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: olli.korhonen@ptt.fi
• Horne, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: paula.horne@ptt.fi

Määräaikaisia kymmenen vuoden metsätalouden ympäristötukisopimuksia on tehty vuodesta 2004. Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiskeinojen vaikuttavuutta ja kehitystyötä ajatellen on tärkeää tietää, kuinka suuri osuus erääntyneistä sopimuksista on jäänyt uusimatta sekä mistä syystä ja mitä sopimusalueilla on sen jälkeen tapahtunut. Ajanjaksolla 2004–2014, osin sen jälkeenkin, ympäristötuen myöntämisen ehdot sekä valtion määrärahat ovat muuttuneet. Tutkimuksessa selvitettiin uusimattomien ympäristötukisopimusten määrää, metsänomistajien näkemystä siihen, miksei sopimusta ole uusittu, metsänomistajien tyytyväisyyttä ratkaisuun, uusimattomien sopimuskohteiden luonnetta sekä niillä tehtyjä ja suunniteltuja toimenpiteitä. Tutkimus perustuu Suomen metsäkeskuksen tietojärjestelmän aineistoihin sekä sähköposti- ja puhelinkyselyyn metsän­omistajille, joiden sopimus oli tehty vuosina 2004–2008 ja jota ei ollut uusittu helmikuuhun 2020 mennessä. Kyselyyn vastasi 421 metsänomistajaa (vastausprosentti 47). Rekisteritulosten mukaan 46 prosenttia erääntyneistä sopimuksista ja 30 prosenttia niiden pinta-alasta oli jäänyt uusimatta. Kyselytulosten mukaan suurin osa uusimatta jääneiden sopimusten kohteista oli pienvesiä ja niiden lähiympäristöjä (42 %), vähäpuustoisia ja niukkaravinteisia soita (28 %), kallioita, kivikoita tai louhikoita (24 %) tai lehtoja ja reheviä lehtolaikkuja (17 %). Metsänomistajien mukaan keskeisin syy (46 %) sopimusten uusimattomuudelle oli, ettei kohde enää täyttänyt ympäristötuen muuttuneita ehtoja ja kriteereitä. Reilu kolmannes koki, että sopi­muksen uusiminen oli jäänyt jostakin syystä hoitamatta. Viidesosa metsänomistajista ei halunnut uutta sopimusta. Tyytymättömimpiä olivat sopimuksen tilasta epätietoisiksi jääneet ja ne, jotka joutuvat jatkossa rajaamaan aiemmin tukea saaneen kohteen käsittelyjen ulkopuolelle korvauksetta. Noin kuudelle prosentille ilman sopimusta jääneistä ympäristötukialueista oli tehty hakkuita 2,5–6,5 vuotta sopimuksen päättymisen jälkeen, ja metsänomistajista joka viides suunnitteli näille kohteille hakkuita kymmenen seuraavan vuoden aikana. Jatkossa on tärkeää suunnata resursseja metsänomistajille suunnatun viestinnän selkeyteen ja toimintaohjeisiin sopimusten päättyessä.

• Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-2394-1383 Sähköposti: harri.hanninen@outlook.com
• Hamunen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu https://orcid.org/0000-0003-2188-782X Sähköposti: katri.hamunen@luke.fi
• Viitala, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: esa-jussi.viitala@luke.fi
• Kurttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Palveluryhmät, Joensuu Sähköposti: mikko.kurttila@luke.fi

Yksityismetsänomistajia koskevat kvantitatiiviset tutkimukset on tavallisesti tehty kyselytutkimuksina, joiden ongelmana on kasvava vastauskato, mikä voi vääristää tuloksia. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia tietoja metsänomistajista, heidän omistamistaan metsistä ja niiden käytöstä on saatavissa rekisteripohjaisista aineistoista, ja voitaisiinko niillä korvata kokonaan tai ainakin osittain kyselyaineiston hankinta. Tässä käytettävät rekisteriaineistot perustuvat Digi- ja väestötietoviraston, Suomen metsäkeskuksen ja Maanmittauslaitoksen tietojärjestelmistä saatuihin aineistoihin. Rekisteriaineistojen perusteella metsänomistajien taustapiirteistä (esim. ammatti, sosioekonominen asema, asuuko metsätilalla, tilan hallintamuoto, milloin ja miten tila saatu haltuun, jne.) saadaan varsin kapea kuva, sillä metsänomistajia ja tilan omistustapaa luonnehtivia tietoja rekistereissä on vähän. Sen sijaan metsätilaa ja sen puustoa koskevia tietoja on hyvin kattavasti. Myös metsänomistajien metsätaloudellisesta käyttäytymisestä saadaan varsin hyvä kuva pelkästään rekisteritietojen perusteella. Rekisteripohjaisten tietojen perusteella voidaan muodostaa erilaisia metsänomistajien tavoiteprofiileja, joita voitaisiin hyödyntää esimerkiksi metsänomistajien palvelutarjonnassa. Sen sijaan metsänomistajien metsiinsä liittyviä tulevaisuuden näkemyksiä ja mielipiteitä erilaisista asioista rekisteritiedoille ei saada. Rekisteripohjaisilla aineistoilla voidaan kuitenkin korvata osa kyselyllä hankittavista tiedoista ja näin lyhentää kyselylomaketta ja samalla todennäköisesti pienentää vastauskatoa. Lisäksi rekisteritietojen perusteella voidaan arvioida yksikkövastauskadon aiheuttamaa virhettä ja rakentaa tarvittaessa sitä korjaava painotus. Rekisteriaineistoilla kannattaa täydentää kyselyä sellaisilla tiedoilla, joita monen metsänomistajan on vaikea luotettavasti muistaa tai tietää, kuten esimerkiksi julkisen tuen käyttöä, hakkuita ja metsävarojen määrää. Tässä käytettiin kolmea rekisteripohjaista aineistoa ja niistäkin vain osaa, joten jatkossa tarkastelua kannattaa syventää ja laajentaa erityisesti Verohallinnon tietojärjestelmään sekä erilaisen massadatan hyödyntämiseen.

• Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-2394-1383 Sähköposti: harri.hanninen@outlook.com
• Kotivuori, Suomen metsä­keskus, Itäinen palvelualue, Joensuu Sähköposti: eetu.kotivuori@metsakeskus.fi
• Blauberg, Suomen metsäkeskus, Eteläinen palvelualue, Helsinki Sähköposti: kai.blauberg@metsakeskus.fi

Suomen metsävarojen riittävyys herätti huolestuneisuutta 1960-luvun alkupuolella poistuman ylitettyä puuston kasvun useina vuosina. Ryhmä tunnettuja metsäntutkijoita arvioi vuonna 1965, että silloinen puunkäyttö yhdistettynä metsäteollisuuden kaavailemiin laajennusinvestointeihin tulisi aiheuttamaan puuvarojen nopeaa vähenemistä. Ääritapauksessa teollisuuden tarvitseman puuraaka-aineen käyttö olisi laskelmien mukaan edellyttänyt kaikkien 1960-luvun alussa olemassa olleiden metsiköiden uudistamista vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Ryhmän skenaarioiden mukaan kehitys olisi ollut käännettävissä vain joko vähentämällä teollista puunkäyttöä tuntu­vasti tai investoimalla voimakkaasti metsien tuotoksen lisäämiseen. Vertaamme tässä artikkelissa ryhmän skenaariolaskelmia valtakunnan metsien inventointien mukaan toteutuneeseen kehitykseen uudistettujen metsäpinta-alojen sekä puuston määrän ja vuotuisen kasvun osalta. Toisin kuin ryhmän skenaariot 1960-luvulla ennakoivat, noin puolet (51 %) Suomen nykymetsien pinta-alasta koostuu ennen vuotta 1964 uudistetuista metsistä. Nykypuuston tilavuudesta niiden osuus on 65 % ja vuotuisesta kasvusta 46 %. Pohdimme kirjoituksessamme syitä sille, miksi toteutunut metsien kehitys poikkesi jyrkästi ennakoidusta, vaikka skenaarioiden oletukset teollisesta puunkäytöstä osoittautuivat varsin realistisiksi. Muu puunkäyttö sen sijaan väheni ja raakapuun tuonti lisääntyi odotettua enemmän. Uudistushakkuille oli tarvetta ennakoitua vähemmän, koska harvennukset yleistyivät ja tuottivat arvioitua enemmän puuta. Valtiovalta myös tuki metsänhoidon tehostamista ja panosti neuvontaorganisaatioihin sekä alan tutkimukseen ja koulutukseen. Seurauksena poistuma ei 1960-luvun jälkeen ylittänyt vuotuista kasvua, ja puuston määrä ja kasvu kääntyivät edelleen jatkuvalle nousu-uralle, mikä mahdollisti aiempaa mittavammat kestävät hakkuut.

• Nöjd, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Espoo Sähköposti: pekka.nojd@luke.fi
• Henttonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: helena.henttonen@luke.fi
• Korhonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-6198-853X Sähköposti: kari.t.korhonen@luke.fi
• Mäkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Espoo https://orcid.org/0000-0002-1820-6264 Sähköposti: harri.makinen@luke.fi

Istutuskoivuilla runkojen laatu on erilainen kuin luontaisesti syntyneillä koivuilla, mutta istutus­koivujen hakkuukertymien laatuvähennyksen suuruutta ei vielä tunneta. Rauduskoivun (Betula pendula Roth) puutavaralajikertymiä tutkittiin kolmella metsämaan ja neljällä peltomaan hakkuu­alalla 44–51 vuoden kuluttua istutuksesta. Todelliset puukohtaiset kertymät saatiin hakkuukonemittauksesta, ja rungon dimensioihin ja optimaaliseen katkontaan perustuvat teoreettiset kertymät saatiin pystypuiden runkokäyriltä. Runkovikojen, runkomuodon ja katkonnan yhteisvaikutus vaneritukin ja kaiken ainespuun määriin mallitettiin rinnankorkeusläpimitan perusteella erikseen metsä- ja peltomailla. Rungon tukkivähennysprosentti ja ainespuuvähennysprosentti laskettiin vastaavista teoreettisista tilavuusositteista läpimittaluokittain. Peltomailla koivujen laatu oli huonompi ja vaihtelevampi kuin metsämailla. Kookkaiden, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 27 cm:n runkojen tukkivähennys oli peltomailla noin 40 % ja metsämailla alle 25 %. Pienemmillä läpimitoilla runkojen tukkivähennys kasvoi jyrkästi ollen juuri ja juuri tukkipuun läpimitan täyttävillä puilla 80 %. Peltomailla rungot kapenivat tyveltä ylöspäin vähemmän kuin metsämailla, mutta siitä koituva etu tukkisaannossa menetettiin monin kerroin runkovikojen vuoksi. Tukkivähennyksen perusteella istutuskoivujen laatu on peltomailla hieman huonompi ja metsämailla selvästi parempi verrattuna aikaisemmin tutkittuihin luontaisiin rauduskoivuihin metsämailla. Puusto­tasolle laskettu tukkivähennys oli voimakkaasti harvennetuissa koivikoissa metsämaalla 26 % ja peltomaalla 38 %, kun keskiläpimitta oli 30 cm. Vastaavissa tiheinä kasvaneissa koivikoissa tukkivähennys oli metsämaalla 54 % ja peltomaalla 67 %, kun keskiläpimitta oli 20 cm. Tukki­tuotoksen lisäämiseksi voimakkaat laatuharvennukset ja puuston järeäksi kasvattaminen ovat suositeltavia etenkin peltomailla. Ainespuuvähennys oli metsämaiden pienimmillä kuitupuilla 20 %, suurimmilla kuitupuukokoisilla puilla 10 % ja isoilla tukkipuilla alle 5 %. Runkovikojen vuoksi ainespuuvähennys peltomailla oli metsämaita suurempi pienillä, rinnankorkeudelta alle 16 cm:n läpimittaisilla kuitupuilla ja myös järeillä tukkipuilla. Noin viidennes ainespuuvähennyksestä aiheutui kuitupuun katkonnasta 3 metrin tasapituuteen.

• Niemistö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Seinäjoki Sähköposti: pentti.niemisto@luke.fi
• Hallikainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi Sähköposti: ville.hallikainen@luke.fi

Nuoret metsänomistajat ovat pieni, mutta sukupolvensa edustajina kokoaan tärkeämpi metsän­omistajien osajoukko. Tässä tutkimuksessa perusjoukkona oli Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa asuvat 16–30-vuotiaat, vuosina 1987–2002 syntyneet, metsänomistajat. Tutkimuksen tavoitteena oli täydentää tutkimustietoa ja tunnistaa nuorten metsänomistajien omia näkemyksiä ja näkökulmia ilman ennalta rajattuja kansallisia tai muita tavoitteita. Pyrimme ymmärtämään, miten nuoret metsänomistajat näkevät omat arvonsa ja vastuunsa metsätilan omistajina. Teemahaastattelut toteuttivat yhteistyössä kaksi varttunutta tutkijaa sekä nuori yliopisto-opiskelija, joka on itsekin metsänomistaja. Menettelyllä tavoiteltiin tutkimusmenetelmällisesti pätevää tiedon yhteisluontia ja nuorten metsänomistajien luottamuksellista kohtaamista haastattelutilanteissa. Sisällöllisesti haastatteluaineistoa leimaa kerronnallisuus, mistä syystä analyysimenetelmäksi valittiin temaattinen narratiivinen analyysi. Nuoret metsänomistajat kokivat, että metsäomai­suuden periminen oli osa sukupolvien ketjua ja siten edellytti heitä pitämään metsätila edelleenkin suvun omistuksessa. Omat vanhemmat, kokeneet sukulaiset ja metsäalan ammattilaiset koettiin asiantunteviksi auktoriteeteiksi, joiden tietoa ja osaamista harvemmin kyseenalaistettiin. Nuorten metsänomistajien todellinen osallistuminen metsien käyttöä koskevaan päätöksentekoon jäi usein ohueksi. Omaisuutta ja velvoitteita oli siirretty nuorille metsänomistajille ilman riittäviä resursseja ja toimintamahdollisuuksia, mistä syystä yhteiskuntakriittisestä näkökulmasta katsoen kyseessä ei ole nuoren vastuullistaminen vaan vastuuttaminen. Metsäpalvelujen kehittämisessä (sukupolvenvaihdokset, uusien metsänomistajien informointipalvelut, metsäsuunnittelupalvelut) on tärkeää kiinnittää huomiota nuorten metsänomistajien osallistumis- ja päätöksentekokyvyn tukemiseen. Toimijuutta ja vastuunkannon valmiuksia voitaisiin vahvistaa tuottamalla ja jakamalla tietoa ja toimintasuosituksia metsänomistajaperheiden ylisukupolvisesta dialogista. Tarvitaan yhtäältä nuorille räätälöityjä metsänomistamisen viestintäkanavia mutta toisaalta myös käytänteitä, joissa nuoret metsänomistajat voivat osallistua omine näkökulmineen tasavertaisesti muiden kanssa. Jatkotutkimuksia tulisi kohdentaa myös muualle Suomeen, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuviin nuoriin metsänomistajiin.

• Erkkilä, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-4125-8273 Sähköposti: antti.erkkila@uef.fi
• Mustalahti, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-0294-764X Sähköposti: irmeli.mustalahti@uef.fi
• Tokola, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-9941-630X Sähköposti: nina.tokola@uef.fi
• Tuunainen, Sähköposti: anna.maija.tuunainen@gmail.com
• Hujala, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-7905-7602 Sähköposti: teppo.hujala@uef.fi

Yhteismetsien perustaminen 1800-luvun jälkipuolella kytkeytyi autonomisessa Suomessa yhteiskunnan rakennemuutokseen ja metsäpolitiikkaan. Yhteismetsien ensimmäinen suuri perustamisaalto ajoittui tilattoman väestön asuttamiseen 1900-luvun alussa ja toinen siirtoväen asuttamiseen jatkosodan päättymisen jälkeen. Parhaillaan käynnissä oleva kolmas, metsänomistajien keskinäiseen sopimiseen perustuva, yhteismetsien perustamisaalto poikkeaa tavoitteiltaan kahdesta ensimmäisestä, jotka toteutettiin viranomaispäätöksin ja valtion rahoittamina maatilatalouden tukemiseksi. Vuoden 2003 yhteismetsälain uudistus merkitsi täyskäännöstä yhteismetsäpolitiikassa. Uusi laki määritteli johtavaksi tavoitteeksi kestävän metsätalouden harjoittamisen ja purki yhteismetsäosuuden sidonnaisuuden kantatilaan. Kahden vuosikymmenen aikana Suomeen on syntynyt kaksitasoinen yhteismetsien kenttä, jossa ennen vuotta 2003 perustetut yhteismetsät ovat pääsääntöisesti pinta-alaltaan suuria. Sen sijaan merkittävä osa vuoden 2003 jälkeen muodoste­tuista yhteismetsistä on pieniä sukujen yhteismetsiä, joiden omistusrakenne ja tavoitteet poikkeavat ”perinteisistä” yhteismetsistä. Tutkimuksessa lähestytään yhteismetsien ja maatilatalouden välisen suhteen muutosta politiikan ja lainsäädännön tasolla sivuuttamatta yhteismetsien osakkaiden kokemuksia. Kuinka hyvin ja millä viiveellä yhteismetsäpolitiikka on vastannut muuttuvan yhteiskunnan ja osakkaiden tarpeisiin? Yhteismetsäpolitiikka on vuoden 2003 lakiuudistuksen jälkeen noussut näkyväksi osaksi metsäpolitiikkaa. Kansallinen metsäohjelma kannustaa metsänomistajia yhteismetsien muodostamiseen tai liittämään metsiään toimiviin yhteismetsiin metsänomistuksen pirstoutumisen ehkäisemiseksi ja yrittäjämäisen metsätalouden ja -hoidon edistämiseksi. Tavoite uusien yhteismetsien muodostamista suurista yhtenäisistä hoitoalueista on jäämässä puolitiehen, jos yhteismetsänomistus rajoittuu sukujen tasolle. Viitekehyksen tutkimukselle tarjoaa Elinor Ostromin teoria yhteisresurssien kestävästä hallinnasta. Artikkeli perustuu yhteismetsien lainsäädäntöä ja niiden valmistelutyötä koskeviin valtiopäiväasiakirjoihin, komiteamietintöihin, muistioihin ja yhteismetsien toiminnan arviointia käsitteleviin raportteihin. Toisena keskeisenä alkuperäisaineistona ovat maa- ja metsätalousministeriön yhteismetsiä käsittelevät asiakirjat, jotka tuovat esiin sekä viranomaisten että osakkaiden näkemyksiä ja kokemuksia.

• Siiskonen, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos, Joensuu Sähköposti: harri.siiskonen@uef.fi

Metsäalan työmarkkinat ovat muutoksessa, ja työntekijöiltä odotetaan tulevaisuudessa entistä monipuolisempia taitoja. Tämä yhdessä ikäluokkien pienenemisen kanssa ennakoi kovenevaa kilpailua osaavista työntekijöistä myös metsäalalla, jolla työvoimatarpeen on pääsääntöisesti arvioitu kasvavan. Tässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten 17–18-vuotiaiden nuorten suhtautumista työuraan metsäalalla ja alan houkuttelevuuteen työnantajana. Tulosten perusteella metsäalalla on mahdollisuus rekrytoida alasta kiinnostuneita työntekijöitä myös tulevaisuudessa. Kiinnostus toimialaa kohtaan on kuitenkin edelleen jossain määrin sukupuolittunutta, sillä miehistä reilu puolet, mutta naisista vain reilu kolmannes, uskoi, että omalla kohdalla hyvä työpaikka voisi löytyä metsäalalta. Yleisesti vastaajia kiinnostivat erityisesti erilaiset asiantuntijuuteen liittyvät työtehtävät sekä työtehtävät uusien tuotteiden kehittämisen parissa. Työssä tärkeiksi asioiksi katsottiin mielekkyyden, palkan ja työyhteisön lisäksi myös työn merkityksellisyys. Metsäbiotalouden tulevaisuuden osalta suurin osa vastaajista arvioi, että kymmenen vuoden kuluttua kestävyyskysymykset nousevat tärkeämmiksi nykytilaan verrattuna.

• Korhonen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden osasto, Helsinki; Helsingin yliopisto, Kestävyystieteen instituutti (HELSUS), Helsinki https://orcid.org/0000-0001-9266-2260 Sähköposti: jaana.e.korhonen@helsinki.fi
• Tuppura, LUT-yliopisto, kauppakorkeakoulu, ­Lappeenranta Sähköposti: anni.tuppura@lut.fi
• Jantunen, LUT-yliopisto, kauppakorkeakoulu, ­Lappeenranta Sähköposti: ari.jantunen@lut.fi
• Pätäri, LUT-yliopisto, kauppakorkeakoulu, ­Lappeenranta Sähköposti: satu.patari@lut.fi
• Toppinen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden osasto, Helsinki; Helsingin yliopisto, Kestävyystieteen instituutti (HELSUS), Helsinki https://orcid.org/0000-0003-0910-1505 Sähköposti: anne.toppinen@helsinki.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen metsien monimuotoisuutta kuvaavien rakennepiirteiden kehitystä valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) aineistojen avulla. Tarkastelujaksoksi rajattiin VMI7:n (1978–1984) ja VMI12:n (2014–2016) välinen aika. Tarkastelujakson aikana metsänhoito-ohjeistuksessa ja metsälainsäädännössä on tehty muutoksia, joilla on pyritty parantamaan metsien monimuotoisuuden huomioimista metsien käsittelyssä. Tarkasteluun valittiin muuttujat, jotka toisaalta kertovat monimuotoisuuden kannalta merkittävistä metsien rakennepiirteistä ja toisaalta ovat laskettavissa tarkastelujakson VMI-aineistoista: metsien suojelupinta-ala, metsien puulajivaltaisuus, puuston määrä puulajeittain ja järeysluokittain, vanhojen metsien ala, avohakkuualojen puuston määrä, kuolleen puun määrä ja metsissä tehtyjen hakkuiden määrä. Tulokset osoittavat useimmissa tarkastelluissa muuttujissa kehityksen olleen suotuisaa metsien monimuotoisuutta edistävien rakennepiirteiden kannalta, äärimmäisinä esimerkkeinä suojellun metsämaan pinta-alan seitsemäntoistakertaistuminen ja järeän haavan määrän moninkertaistuminen Etelä-Suomessa. Metsänhoitosuositusten muuttuminen näkyi voimakkaimmin avohakkuualojen puuston moninkertaistumisena 1990-luvun lopussa talousmetsien säästöpuukäytännön vuoksi. Kuitenkin tarkastelujakson alussa vanhat metsät ovat Pohjois-Suomessa voimakkaasti vähentyneet. Etelä-Suomessa vanhat metsät ovat tarkastelujakson alussa lisääntyneet, mutta viime vuosina vähentyneet tarkastelujakson alun tasolle. Tässä tutkimuksessa havaittu valtaosin myönteinen kehitys rakennepiirteissä on jossain määrin ristiriidassa sen kanssa, että useiden metsistä riippuvien uhanalaisten eliölajien tila ei ole parantunut. Tämä ero selittynee tarkastelujaksojen eroilla ja metsien monimuotoisuuden pidemmän aikavälin kehityksellä.

• Korhonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu Sähköposti: kari.t.korhonen@luke.fi
• Ihalainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: antti.ihalainen@luke.fi
• Kuusela, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Biodiversiteetti­keskus, Helsinki Sähköposti: saija.kuusela@ymparisto.fi
• Punttila, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Biodiversiteetti­keskus, Helsinki Sähköposti: pekka.punttila@ymparisto.fi
• Salminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: olli.salminen@luke.fi
• Syrjänen, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Biodiversiteetti­keskus, Helsinki Sähköposti: kimmo.syrjanen@ymparisto.fi

Metsäpalveluiden toimintaympäristö ja palveluiden tarjonta ovat viime vuosina muuttuneet merkittävästi. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin päijäthämäläisten ja pohjoiskarjalaisten metsänomistajien tarpeita ja vaatimuksia metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelulle. Tarkastelun kohteena oli erityisesti metsänvuokraus, jota verrattiin metsäomaisuuden hoitosopimuspalveluun. Tutkimus perustui metsänomistajille helmi-maaliskuussa 2016 tehtyyn kyselyyn, johon saatiin vastauksia 663 metsänomistajalta. Otos oli 2575, joten vastausprosentti oli 25,7. Kiinnostus metsänvuokrausta kohtaan oli metsänomistajien keskuudessa varsin vähäistä, sillä vain viisi prosenttia metsän­omistajista oli halukas vuokraamaan metsiään. Tulos ei ole yllättävä, sillä metsänvuokrauksessa on kyse uudesta palvelumallista, josta ei ole tuoreita kokemuksia mutta jolla on historian taakkaa ja kielteistä arvolatausta. Tulokset osoittavat kuitenkin tietyn metsänomistajasegmentin kiinnostusta uutta palvelua kohtaan. Omistajat, jotka eivät itse tee metsänhoitotöitä, tekevät puukauppaa harvoin, ovat korkeasti koulutettuja ja asuvat kaukana tilastaan ovat muita kiinnostuneempia metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelusta. Luotettavan palveluntarjoajan tuottamille, vaivattomille ja uusia arvolupauksia sisältäville metsäomaisuuden kokonaisvaltaisille hoitopalveluille voidaan tulevaisuudessa arvioida olevan kasvavaa tarvetta. Metsänvuokraus metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelumallina edellyttää kuitenkin selkeitä sopimusmalleja ja konkreettisia esimerkkejä todellisista tapauksista, joissa metsänvuokraus on ollut onnistunut ratkaisu.

• Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Helsinki Sähköposti: harri.hanninen@luke.fi
• Kumela, Luonnonvarakeskus (Luke), Uudet liiketoimintamahdollisuudet, Mikkeli Sähköposti: hanna.kumela@luke.fi
• Hujala, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu http://orcid.org/0000-0002-7905-7602 Sähköposti: teppo.hujala@uef.fi
• Kurttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Uudet liiketoimintamahdollisuudet, Joensuu Sähköposti: mikko.kurttila@luke.fi

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää uudistetun metsälain tilanteessa metsänomistajien kiinnostusta metsänkäsittelyn eri vaihtoehtoja kohtaan sekä metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilöiden näkemyksiä metsänomistajien kysyntään vastaamisesta palveluntarjonnan keinoin. Aineisto kerättiin metsänomistajilta postikyselyllä ja metsäammattilaisilta ryhmähaastatteluilla Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen alueelta. Tarkastelun taustateoriana toimineessa palvelukeskeisessä logiikassa ulkoisen toimintaympäristön muutokseen suhtaudutaan mahdollisuutena kehittää kilpailukykyistä liiketoimintaa. Tulokset viittaavat metsänomistajapalveluiden kehittämismahdollisuuksiin, sillä kyselyyn vastanneista metsänomistajista yli puolet oli kiinnostunut vähintään kokeilemaan uuden metsälain tarjoamia käsittelymahdollisuuksia tai soveltamaan niitä osalla tilaansa. Metsäammattilaisten näkemykset olivat osin toisensuuntaisia: vaihtoehtoisiin käsittelymenetelmiin liittyi paitsi avointa suhtautumista myös epäilevää asennetta sekä osaamis- ja työkaluvajetta. Suhtautumis- ja näkemyserot luovat haasteita asiakaslähtöisten palvelujen tuottamiselle ja arvonluonnille, sillä metsänomistajille tarjottavilla palveluilla tulisi näkemyksiin vaikuttamisen sijaan tukea asiakkaan omien pyrkimysten toteutumista. Palvelukeskeisessä liiketoiminnassa asiakkaan motiivit ja tarpeet tunnistetaan ja yhteistä arvonluontia korostetaan liiketoimintastrategiana ja kilpailuetuna, mihin haastatelluilla metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilöillä vaikutti nykytilanteessa olevan varsin vähän keinoja.

• Asikainen, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Reitinoptimointi maastossa ei ole ollut laajasti tutkittu aihe. Metsäkeskuksen metsäninventointityöhön soveltuvaa reitinoptimointimenetelmää on kehitetty muutaman vuoden ajan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli testata menetelmää ensimmäisen kerran todellisen maastotyön yhteydessä. Testauksessa selvitettiin reitinoptimointityökalun toimivuutta, reitinoptimoinnin vaikutusta työn tuottavuuteen ja kerättiin testaajien mielipiteitä menetelmän hyödyllisyydestä. Reitinoptimointimenetelmän periaatteet havaittiin toimiviksi. Kehitetyllä reitinoptimointityökalulla pystyttiin tuottamaan yleensä toimivia reittejä. Toisinaan reitit olivat kuitenkin epäloogisia. Reitinoptimoinnin merkityksestä työn tuottavuudelle ei pystytty tekemään luotettavia johtopäätöksiä. Testaajien mielipiteiden mukaan menetelmästä oli kuitenkin vähintään jonkin verran hyötyä enemmistölle testaajista. Reitinoptimointityökalu vaatii vielä jatkokehitystä, jotta siitä saataisiin tuotantokäyttöön soveltuva. Kehitystyön jälkeen menetelmän hyödyllisyyden voidaan arvioida edelleen kasvavan. Käytännön soveltamisessa työkalun tuottamia reittejä tulisi pitää apuvälineenä, joiden avulla ihminen voisi päättää lopullisen käyttämänsä reitin. Menetelmä on sovellettavissa myös muuhun maastossa liikkumiseen. Tällöin reitinlaskentaan vaikuttavat lähtötiedot on selvitettävä tapauskohtaisesti.

• Etula, Sähköposti: henna.etula@metsakeskus.fi
• Antikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä työssä tutkittiin hiilidioksidin (CO₂), metaanin (CH4) ja typpioksiduulin (N2O) sekä maanmuokkauksen, lannoituksen ja hakkuutähteiden korjuun merkitystä metsien maaperän ja puuston tämänhetkisessä kasvihuonekaasutaseessa. Tase laskettiin Valtakunnan metsien 10. inventoinnin tulosten sekä hakkuu- ja metsänhoitotilastojen perusteella Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsäkeskusalueelle.

Maaperän ja puuston yhteenlaskettu kasvihuonekaasunielu oli 2600 Gg CO₂-ekv./v. Ojitettujen soiden maaperä oli lähde 410 Gg CO₂-ekv./v ja kivennäismaan maaperä nielu 80 Gg CO₂-ekv./v. Kummallakin maalajilla kaikkien kolmen kaasun vaikutus taseeseen oli huomattava. Kasvavan puuston vaikutus oli kertaluokkaa suurempi, nielu 3000 Gg CO₂/v.

Tutkitut metsänhoitotyöt kasvattivat nielua yhteensä 40 Gg CO₂-ekv./v. Maanmuokkaus ja lannoitus synnyttivät kasvihuonekaasujen nielun: parantuneen puuston kasvun CO₂-nielu oli moninkertainen verrattuna maaperän CO₂- ja N₂O-päästöön. Hakkuutähteiden korjuu aiheutti päästön.

Vaikka käytetyt menetelmät olivat karkeita, johtopäätös on selvä. Maaperän taseessa kaikki kolme kaasua on otettava huomioon, tai tulos voi olla hyvin harhainen. Samoin tutkituilla metsänhoitotöillä voi olla suuri merkitys. Hakkuiden ollessa vähäisiä kasvavan puuston suuri nielu kuitenkin korvasi moninkertaisesti maaperän päästöt.

• Hautanen, Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
• Ojanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kaskikauden loppuvaiheen metsävaroja koskeviin käsityksiin olennaisesti vaikuttaneet dokumentit ovat yli 150 vuoden takaa. Claes Wilhelm Gyldén julkaisi kartan Suomen metsävaroista vuonna 1850 ja ensimmäisen suomalaisen metsänhoito-oppaan kolme vuotta myöhemmin. Edmund von Bergin matkakertomus Suomenmaan metsistä julkaistiin 1859. Myöhempi tutkimus on pitkälti seurannut näiden avaamalla uralla. Tämän artikkelin tarkoituksena on tutkia kirjallisuuden perusteella Itä-Suomen metsävaroja ajanjaksolla 1850–1930 sekä metsävaroista tehtyjä tulkintoja. Erityisesti tarkastellaan Gyldénin kartan tuloksia muiden käytettävissä olevien tietojen valossa sekä tukki- ja polttopuun ominaisuuksia. Artikkelin mukaan ennen Valtakunnan metsien inventointien (VMI) aloittamista metsävarojen arviointia ovat vaikeuttaneet metsävarojen arvioinnin tekninen hankaluus, käytettyjen käsitteiden sisällön muuttuminen, lähteiden luotettavuuteen liittyvät epävarmuustekijät ja lähdekritiikin puute niitä tulkittaessa. Useat näistä tekijöistä eivät ole rajoittuneet vain Suomeen, vaan ne monimutkaistavat metsähistorian tutkimusta ja metsävaroja koskevaa tulkintaa muissakin maissa. Gyldénin metsävarakartan osalta ongelmallista on kartan alkuperäismateriaalien puuttuminen ja sen antamien metsävaratietojen tulkinnallisuus. Runsas- ja vähämetsäisimpien alueiden sijainti on yleisellä tasolla määritelty oikein.

• Hölttä, Sähköposti: harrimh@student.uef.fi

Puuston poistuman tilastointia varten saadaan tiedot hakkuukertymästä puun ostajien teke mien ilmoitusten perusteella. Hakkuissa syntyvästä metsähukkapuusta sekä käyttämättä jäävästä luonnonpoistumasta ei saada vuosittaisia tietoja, vaan poistumatilastossa käytetyt luvut ovat perustuneet harvemmin tehtyihin selvityksiin ja arviointeihin. Valtakunnan metsien 9. inventoinnin (1996–2003) koealoista mitattiin lähes neljäsosa uudestaan 10. inventoinnissa vuosina 2005–2008. Aineistosta on mahdollista laskea tuloksia, joita ei voi laskea kertakoealoilta. Tässä työssä selvitettiin 1) hakkuissa metsään jäävän hukkapuun osuus sekä 2) arvio vuotuisen luonnonpoistuman määrästä. Metsähukkapuun osuus laskettiin ensimmäisen ja toisen mittauskerran välillä hakattujen puiden perusteella. Vuotuisen luonnonpoistuman suuruus laskettiin mittausten välisenä aikana kuolleiden puiden perusteella. VMI-aineistosta laskettu hakkuissa syntyvän hukkapuun osuus on havupuilla samaa suuruusluokkaa kuin aiemmin käytössä olleet luvut, mutta lehtipuilla osuudet ovat aiemmin käytössä olleita suurempia. VMI-aineistosta laskettu vuotuinen metsään jäävä luonnonpoistuma on 4,7 miljoonaa kuutiometriä, mikä on suurempi kuin aiemmin käytössä ollut arvio. Uusia tuloksia testattiin laskemalla VMI9:n ja VMI10:n välinen metsätase.

• Ihalainen, Sähköposti: antti.ihalainen@metla.fi

Tässä julkaisusssa esitetään valtakunnan metsien 10. inventointiin (VMI10) perustuvat tiedot Suomen metsävaroista ja metsien tilasta. Maastotiedot on kerätty vuosina 1996–2004. Tulokset esitetään metsäkeskusalueittain, osa tuloksista myös puuntuotannon rajoitusten ja metsänomistajaryhmän mukaan jaoteltuna. Metsien kehitystä tarkastellaan vertailemalla tuloksia aiempien inventointien tuloksiin 1920-luvun alun VMI1:stä lähtien. Julkaisussa esitetään myös VMI10:ssä käytetyt mittaus- ja laskentamenetelmät. Suomen metsien puumäärä on jatkanut lisäystään. Puuston kokonaistilavuus on 2,2 miljardia kuutiometriä, kun 1920-luvun alussa nykyisen Suomen puuston määrä oli 1,4 miljardia kuutiometriä. Puuston vuotuinen kasvu oli inventointia edeltäneillä 5 vuoden mittausjaksoilla lähes 100 miljoonaa kuutiometriä. Suomen metsissä nuorien metsien osuus on suuri, mikä selittää puumäärän lisäystä ja puuston lisääntyvää kasvua. Soiden ojitus on lisännyt metsämaan alaa noin 1,5 miljoonaa hehtaaria, mikä myös selittää puuston määrän ja kasvun lisäystä. Edelliseen inventointiin verrattuna metsämaan ala on kuitenkin pienentynyt maanrakennustoiminnan vaikutuksesta. Metsien terveydentila on hyvä, vakavia tuhoja havaittiin inventoinnissa vain noin 4 %:lla metsä maan alasta. Metsähoidollinen tila on tyydyttävä – 73 % puuntuotannon metsämaan metsistä on metsänhoidolliselta tilataan hyviä tai tyydyttäviä. Nuorissa metsissä on kuitenkin aiempaa enemmän kiireelliä taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeita. Metsä-, kitu- ja joutomaan alasta noin 2 %:lla on arvokkaita biotooppeja, jotka VMI:n maasto arvion mukaan todennäköisesti täyttävät metsälain 10 pykälän kriteerit lukuun alueellista yleisyyttä, johon VMI:n arvioinnissa ei ole otettu kantaa. Arvokkaat elinympäristöt on otettu hyvin huomioon metsien käsittelyssä. Lahopuuston määrä on edelliseen inventointiin verrattuna lisääntynyt Etelä-Suomessa, mutta näyttäisi hieman pienentyneen Pohjois-Suomessa.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Viiri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hotanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Nevalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Luonnonsuojelun kohdentaminen yksityismetsiin on vaatinut toimintatapojen muutoksia yksityismetsätaloudessa ja sen suunnittelussa. Tässä artikkelissa analysoidaan tätä metsäalan asiantuntija työn ja sen poliittisen kontekstin muutosta ja selvitetään, miten asiantuntijuutta rakennetaan käytännön neuvontatyössä vuorovaikutuksessa metsänomistajien kanssa. Analyysi perustuu metsä ammattilaisten haastatteluihin sekä havainnointiaineistoon, jonka kohteena ovat metsäammattilaisten tietotyön käytännöt. Luonnon monimuotoisuuden suojelu vaatii neuvonnan eriyttämistä ja tilannekohtaista sovittamista. Aineistosta tunnistettiin kuusi biodiversiteettineuvonnalle tyypillistä tilannetta, joiden myötä myös metsäammattilaisten asiantuntijuus, neuvontastrategiat ja neuvonnassa välitettävä tieto rakentuvat. Neuvonnassa on omaksuttava erilaisia strategioita myös siksi, että biodiversiteettiä koskevalla tiedolla on metsäalan organisaatioille ja ammattilaisille erilainen merkitys. Asiantuntemuksen koostamisen strategioista ja epämuodollisista sosiaalisista sidoksista tulee entistä merkittävämpää asiantuntijuuden pääomaa maanomistajien valinnan vapautta korostavan politiikan myötä.

• Peltola, Sähköposti: taru.peltola@ymparisto.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, täysperkaus + mäntyjen harvennus) vaikutuksia männyn taimikon kehitykseen ja malleilla laskettuun työajanmenekkiin. Kokeet perustettiin kuivahkon kankaan kylvötaimikkoon ja kuivan kankaan luontaiseen taimikkoon. Perkauskäsittelyt toteutettiin 10-vuotiaissa taimikoissa (mäntyjen keskipituus 1–2 m) ja viivästettynä kolme vuotta myöhemmin. Kokeet mitattiin uudelleen kuusi kasvukautta myöhemmin taimikoiden lähestyessä harvennusvaihetta.

Perkaamattomuus ei vähentänyt kasvatettavien mäntyjen runkolukua, mutta lehtipuuston piiskauksen vaurioittamien mäntyjen osuus (8–18 %) oli korkeampi. Luontaisessa taimikossa myös hirvituhojen osuus oli korkeampi perkaamattomilla ruuduilla kuin peratuilla ruuduilla. Täysperkauksen yhteydessä tehty mäntyjen harvennus 2000 runkoon/ha heikensi mäntyjen laatukehitystä pelkkään täysperkaukseen verrattuna: läpimitankasvu ja paksuimman oksan paksuus lisääntyivät ja alaoksien kuoleminen hidastui. Myös reikäperkaus hidasti mäntyjen alaoksien kuolemista ja kylvötaimikossa lisäsi paksuimman oksan paksuutta täysperkaukseen verrattuna.

Kylvötaimikossa kolmen vuoden viive lisäsi ajanmenekkiä poistettavien puiden läpimitan kasvun vuoksi 30–100 %. Luontaisessa taimikossa viiveen vaikutus ei ollut merkitsevä. Taimikon harvennuksen ajanmenekki oli perkaamattomilla ja täysperkausaloilla 2–5-kertainen reikäperattuihin ja täysperkauksen yhteydessä harvennettuihin aloihin verrattuna. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekkiin perkauskäsittelyllä ei ollut suurta vaikutusta; kylvötaimikossa kokonaisajanmenekki oli pienin, kun männyt harvennettiin varhaisessa vaiheessa täysperkauksen yhteydessä. Mäntyjä ei kuitenkaan tulisi harventaa vielä perkauksen yhteydessä 2000 runkoon/ha, jos tavoitteena on hyvälaatuisen sahatavaran tuottaminen.

• Miina, Sähköposti: jari.miina@metla.fi
• Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa simuloitiin harvennushakkuu, optimoitiin lähikuljetus sekä ennustettiin jäävän puuston kehitys kolmessa, puustorakenteeltaan erilaisessa esimerkkileimikossa erilaisilla metsänkasvatusvaihtoehdoilla. Esimerkkileimikot kuvasivat monille kunnostusojituskohteille tyypillisiä vähäpuustoisia tai puustorakenteeltaan ryhmittäisiä suon osa-alueita. Puunkorjuun kannattavuutta selvitettiin leimikoille simuloitujen korjuuvaihtoehtojen avulla. Simuloimalla jäävän puuston myöhempi kehitys arvioitiin ensiharvennusvaiheen toimenpiteiden vaikutuksia metsänkasvatuksen kannattavuuteen pitkällä aikavälillä. Tulokset osoittivat, että puuston harventaminen kunnostus ojituksen yhteydessä ei aina ole edullisin ratkaisu. Harvennuksen myöhentäminen kunnostusojitus ajankohdasta 15–25 vuodella lisäsi oleellisesti harvennuksen ainespuukertymää ja paransi pitkän aikavälin tuotos- ja taloustulosta. Mikäli harvennus kuitenkin tehtiin kunnostusojituksen yhteydessä, voimakas kertaharvennus oli sekä puunkorjuun että pitkän aikavälin tuoton kannalta paras ratkaisu. Harvennuskertymien suureneminen alensi korjuukustannuksia vajaalla 10 prosentilla korjuukelpoisen vähimmäiskertymän tuottavaan harvennusvaihtoehtoon verrattuna. Liian voimakkaissa harvennuksissa, jäävän puuston määrän laskiessa alle asetuksessa säädetyn minimivaatimuksen, kasvutappiot lisääntyivät selvästi ja myös pitkän aikavälin taloustulos heikentyi. Metsänkasvatusvaihtoehtojen väliset erot tuotos- ja taloustuloksissa olivat pienimmillään karuimman kasvupaikan esimerkkileimikossa.

• Kojola, Sähköposti: soili.kojola@metla.fi
• Haavisto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Uusitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän tutkimuksen tavoitteena on syventää tietämystä siitä, mitä mieltä metsänomistajat ovat metsikkökohtaisten käsittelyvaihtoehtojen esittämisestä metsäsuunnittelussa, miten omistajat suhtautuvat erilaisiin vaihtoehtojen havainnollistamistapoihin ja millainen on erilaisten välittävien kohteiden (vaihtoehdot esittävä metsikköseloste, kartta, vanha metsäsuunnitelma) rooli keskustelun ja oppimisen jäsentäjänä. Kahden tapaustutkimuksen aineistona olivat haastattelutapaamiset yhteensä 26 itäsuomalaisen metsänomistajan kanssa. Metsikkökohtaisia käsittelyvaihtoehtoja havainnollistava dokumentti, ns. metsikköseloste, sai erityisesti kokemattomammat metsänomistajat kiinnostumaan erilaisten käsittelyvaihtoehtojen vertailusta. Haastatellut katsoivat, että vaihtoehdot tarjoavat näkökulmia neuvontakeskusteluun ja mahdollistavat aiempaa itsenäisemmän päätöksenteon. Moninaiset näkemykset eri havainnollistamistapojen mielekkyydestä viittaavat yksilökohtaisiin tapoihin hahmottaa metsää koskevaa tietoa. Tilan kuviokartta toimi yleisenä keskustelun jäsentäjänä ja erityisesti kokeneilla metsänomistajilla oma keskustelun tueksi tuotu materiaali, kuten metsäsuunnitelma, täydensi vuorovaikutusta.

• Höglund, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mehtätalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa johdetaan metsäsuunnittelun ja tulevaisuudentutkimuksen teorioista sekä ennakoinnin yleisistä periaatteista ns. ennakoivan alueellisen metsäohjelman (AMO) keskeiset piirteet. Lisäksi selvitetään toimintatutkimuksen keinoin näiden piirteiden mukaisen ennakoivan AMOn toteutettavuutta. Lähtökohtana on, että yhdistämällä metsäohjelmatyössä yhteiskuntaa ja aluetaloutta koskeva ennakointi metsää ja sen käyttöä koskevaan ennakointiin voitaisiin nykyistä paremmin hahmottaa metsäalan tulevaisuuden mahdollisuudet alueella ja siten ohjata tehokkaammin mm. tutkimus- ja kehityshankkeiden resursointia. Toimintatutkimuksessa käytettiin ennakointia Pohjois-Karjalan AMOn tavoiteasettelun tukena. Ennakointimenetelmänä käytettiin tulevaisuustaulukon sovellusta. Eräs keskeinen havainto oli, että perinteisille toiminnoille tärkeissä kysymyksissä ennakoinnin osallistujat painottivat vahvasti tulevaisuuteen vaikuttamista ja perustelivat nykytoimintaa metsän tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisellä. Alalle uusissa tai uusia merkityksiä saaneissa toiminnoissa toimintaympäristön tulevaisuuskuvia ja tavoitteita perusteltiin myös metsään pohjautuvien tuotteiden ja palvelujen kysynnällä. Ennakointi otettiin lähestymistapana hyvin vastaan AMOn valmistelutyöryhmässä ja alueellisessa metsäneuvostossa. Ennakoinnin tuloksia hyödynnettiin myös Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kaakkois-Suomen AMOjen tavoiteasettelun tukena.

• Pykäläinen, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä ympäristöantropologisessa tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien perusteluita ja käsityksiä metsänhoidon vaiheista haastattelemalla 24 henkilöä (39 haastattelukertaa), jotka omistavat metsää Pohjois-Pohjanmaalla. Laadullisen aineiston avulla selvitettiin tasaikäisen ja eri-ikäisen metsän kasvatukseen liittyvää päättelyä. Metsänomistajien käsityksiä verrattiin Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion Hyvän metsänhoidon suosituksiin. Aineistona olivat myös neljän eri puolilla Suomea tapahtuneen metsänuudistamista ja hakkuita koskeneen oikeustapauksen asiakirja-aineistot vuosilta 2004–2008.

Analyysissä hyödynnettiin kolmea näkökulmaa: poliittista ekologiaa, kognitiivista antropologiaa ja toimijaverkkoteoriaa. Poliittisen ekologian näkökulmassa metsänomistajien käsityksiä tarkasteltiin osana Suomen metsätalouden ja metsäkeskustelun kehitystä. Kognitiivisen antropologian kulttuuristen mallien käsitettä soveltaen haastateltavien päättelystä koostettiin kaksi yleistävää ajattelumallia: vakiintuneen metsänhoidon malli ja vaihtoehtoisen metsänhoidon malli, jossa painottui metsänhoitomenetelmien joustava yhdisteleminen tarpeen mukaan. Toimijaverkkoteoria jäsensi oikeustapausaineistoja, joissa tiivistyivät kulttuurisissa malleissa esiintyneet käsitykset metsänhoidosta. Vakiintuneen metsänhoidon malli mukaili Hyvän metsänhoidon suosituksissa esitettyä linjaa. Vaihtoehtoisen metsänhoidon malli erosi suosituksista, mutta vain osittain. Esitetyn kritiikin pohjalta metsähallinnoinnissa olisi huomioitava metsänomistajien vaihtelevat käsitykset, toimintansa perustelut ja tarpeet entistä monipuolisemmin.

• Kasanen, Sähköposti: mervi.kasanen@oulu.fi
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää ja testata yksityismetsien tapahtuma- ja toimenpidetietoihin pohjautuvaa metsävaratiedon ajantasaistusta kunnan kokoisella alueella. Tapahtumatiedoiksi luet tiin metsäkeskukseen saapuvat lakisääteiset ilmoitukset ja hakemukset ja toimenpidetiedoiksi vastaavasti hakkuu- ja hoitotyöilmoitukset toimenpiteiden suorittajilta. Ajantasaistuksen jälkeen selvitettiin, kuinka tarkasti ajantasaistuksessa löydetyt toimenpiteet vastasivat todellisia maastossa tapahtuneita toimenpiteitä, arvioitiin toimijoilta kerättävien toimenpideilmoitusten merkitystä ja kehitettiin uusia tapoja hyödyntää ajan tasalla olevaa metsävaratietoa. Tapaustutkimuksessa käytettiin Etelä-Pohjanmaan metsäkeskukseen saapunutta tapahtumatietoa, metsäalan toimijoiden lähettämiä toimenpideilmoituksia, maastoinventointia sekä laskennallista kasvatusta Kuortaneen kunnan alueella sijaitsevien yksityismetsien metsävaratietojen ajantasaistukseen.

Tutkimuksessa metsävaratiedon ajantasaistukseen kehitetty rutiini havaittiin toimivaksi. Ajan tasaistuksessa löydettiin 91 % maastossa toteutetuista toimenpiteistä. Löytymättä jääneet toimenpiteet olivat pääosin metsänomistajien omatoimisia töitä, eikä tietoa niistä pyritty keräämään tässä tutkimuksessa. Puunostajien toimittamat toimenpideilmoitukset eivät juuri tuottaneet lisätietoa ajantasaistukseen. Myöskään maastoinventoinnin käyttö ei ollut kannattavaa, sillä sen kustannus-hyötysuhde oli huono. Tutkimuksessa käytetyllä menetelmällä tuotettu ajantasainen metsävaratieto oli käytännön tarpeisiin riittävän luotettavaa ja mahdollisti uusia keinoja metsänomistajien neuvontaan ja aktivoimiseen. Erityisesti metsäsuunnitelmien toteutuksen seurantaan perustuva puolivälineuvonta havaittiin vaikuttavaksi, ja siitä saatu palaute oli hyvää.

• Etula, Sähköposti: henna.etula@metsakeskus.fi
• Store, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli: 1) Selvittää kuormaus- ja purkuajat, ajankäytön rakenne sekä kuormakoko rangan ja kokopuun autokuljetuksessa. 2) Verrata rangan ja kokopuun haketustuottavuutta terminaaliolosuhteissa. 3) Tehdä vertailulaskelmat rangan, kokopuun ja kokopuupaalauksen korjuu- ja toimituskustannuksista eri kuljetus- ja haketustavoilla, kaukokuljetusmatkoilla ja hakkuupoistuman rinnankorkeusläpimitoilla.

Kokopuun autokuljetuksen kuormakoko oli 30 m³, kun puutavaraa kuljetettiin umpilaidallisella puutavara-autolla. Kaukokuljetuksessa kuormauksen tehotuntituottavuus oli metsäkuljetuspituuteen katkotulla kokopuulla 1,0 m³ minuutissa ja viisi metriä pitkällä rangalla 2,5 m³ minuutissa. Kuorman purkamisen tehotuntituottavuus oli vastaavasti kokopuulla 2,6 m³ minuutissa ja rangalla 3,4 m³ minuutissa. Vertailevan aikatutkimuksen perusteella rangan haketuksen tehotuntituottavuus oli 1,22-kertainen kokopuun haketustuottavuuteen verrattuna.

Tehty vertailulaskelma osoitti, että kokopuuna korjuu oli selvästi edullisin vaihtoehto, kun hakkuupoistuman rinnankorkeusläpimitta oli alle 11 cm. Tätä läpimittaa järeämmillä kohteilla kokopuuna tai rankana korjuun välinen kustannusero jäi pieneksi metsähakkeen tuotannossa. Kokopuuna korjuussa tienvarsihaketukseen perustuva hakkeen toimitusketju oli menetelmistä edullisin. Rankana korjuussa haketus tulisi tehdä joko tienvarsivarastolla tai hakkeen käyttöpaikan välittömässä läheisyydessä. Jos toimitusketjussa käytetään terminaaleja, niin kuljetustaloudellisesti tehokkain tapa on kuljettaa kokopuun sijaan karsittua rankaa. Vertailulaskelman perusteella kokopuupaalauksen kilpailukyky oli heikko nuorten metsien energiapuun hankinnassa.

• Laitila, Sähköposti: juha.laitila@metla.fi
• Väätäinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Koneellisen taimikonhoidon osuus on Suomessa alle prosentin taimikonhoidon kokonaismäärästä. Metsänomistajakunnan rakennemuutos, metsätaloussektorin työvoimapula ja metsätalouden kannattavuuden parantaminen kuitenkin edellyttävät metsänhoitotöiden koneellistamista. Taimikonhoidon koneellistamiseen liittyvä tutkimus- ja tuotekehitys on keskittynyt poistettavien taimien katkaisuun perustuviin menetelmiin. Tämän seurantatutkimuksen tavoitteena oli selvittää hakkuukoneeseen kytketyn poistettavien taimien kitkentään perustuvan Naarva-perkaajan työajanjakauma ja -menekki, kustannukset ja työjäljen laatu kuusen varhaisperkauskohteilla. Koneellisen kitkennän keskimääräinen tehollinen työajanmenekki oli 7,1 tuntia per hehtaari. Kivisyyden lisääntyminen ja lehtipuiden lukumäärän kasvu hidastivat kitkentätyötä. Kasvatettavista kuusista keskimäärin 6 % vaurioitui kasvatuskelvottomiksi kitkennän yhteydessä. Koneellisen kitkennän kustannuskilpailukyvyn ratkaisee se, kuinka hyvin kitkennällä voidaan ehkäistä tulevaa taimikonhoitotarvetta. Nykytiedon mukaan koneellinen kitkentä on sopivilla työkohteilla koko metsänuudistamisketjun näkökulmasta tarkasteltuna taloudellisesti kilpailukykyinen menetelmä verrattuna raivaussahatyöhön.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi
• Kautto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin puustotunnusten ajantasaistuksen luotettavuutta ja virhelähteitä. Virhelähteet olivat kuvioittainen arviointi, kuviota kuvaavan puujoukon generointi puustotunnuksista ja kasvun ennustaminen. Aineistona oli 84 kuviota neljästä eri metsikkötyypistä Pohjois-Savon metsäkeskuksen Kerkonjoensuun suunnittelualueelta. Tutkimus pohjautui systemaattiseen koealaotantaan, jonka avulla muodostettiin tarkat puu- ja puustotason kontrollitunnukset tarkastelujakson (1–7 vuotta) alkuun sekä loppuun. Lisäksi lähtötietoina olivat käytössä tarkastelujakson alkutilan kuvioittaisella arvioinnilla kerätyt puustotunnukset. Puujoukon muodostaminen puustotason lähtötiedoista ja kasvun simulointi tarkastelujakson loppuun tehtiin Motti-metsikkösimulaattorilla. Tutkituista virhelähteistä vähiten vaikutusta oli puutason tiedon generoinnilla. Kasvun ennustevirhe aiheutti aliarviota 1,3 m²ha^–1 ja 1,6 m²ha^–1 kuusiositteiden pohjapinta-aloihin ja 0,8 m ja 1,0 m mäntyositteiden keskipituuksiin. Kasvuennusteen ja puutason tiedon generoinnin yhteisvirhe tuotti 0,2–0,8 cm aliarvion ositteiden keskiläpimittaan ja 1,4 m ja 1,5 m aliarviot mäntyositteiden keskipituuksiin. Kuvioittaisen arvioinnin, puutason tiedon generoinnin ja kasvuennusteen yhteisvirhe aiheutti yliarvioita runkolukuihin 427–834 ha^–1 ja mäntyositteiden pohjapinta-aloihin 1,9 m²ha^–1 ja 2,8 m²ha^–1. Keskiläpimitta ja -pituus aliarvioitui kaikissa ositteissa. Aliarviot vaihtelivat keskiläpimitassa 3,4–6,6 cm ja keskipituudessa 0,0–3,2 m. Tutkimuksen tarkastelujaksolla kuvioittaisen arvioinnin virheet olivat suurin epävarmuuden aiheuttaja ajantasaistetuissa puustotunnuksissa.

• Vastaranta, Sähköposti: mikko.vastaranta@helsinki.fi
• Ojansuu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Holopainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalue käsittää Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnat sekä kolme kuntaa (Isokyrö, Laihia & Vähäkyrö) Pohjanmaan maakunnasta. Alueen teknis-taloudelliseksi metsäenergiapotentiaaliksi laskettiin 1,6 TWh/v. Mikäli myös männyn kannot hyödynnettäisiin energiakäyttöön, niin alueen teknis-taloudellinen potentiaali olisi jopa 2,7 TWh/v. Alueen vuotuisen teknis-taloudellisen metsäenergiapotentiaalin täysimääräiseen hyödyntämiseen tarvittaisiin paljon energiapuun korjuukalustoa ja kuljettajia. Eniten resursseja tarvittaisiin ensiharvennusten integroituun aines- ja energiapuun korjuuseen. Toiseksi eniten resursseja tarvittaisiin nuoren metsän hoitokohteiden energiapuun korjuuseen. Kaiken kaikkiaan koneita tarvittaisiin 185 kpl/v ja niihin kuljettajia kaksinkertainen määrä. Metsäenergiapotentiaalit laskettiin Metsäntutkimuslaitoksen tuottamasta valtakunnan metsien inventointiaineistosta (VMI10) kuntakohtaisesti Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen toimialueelle. Lisäksi laskelmissa hyödynnettiin alan kirjallisuutta sekä metsäenergia-alan organisaatioiden keräämiä aineistoja. Tutkimuksessa käytetty laskentatapa palvelee käytännön tarpeita ja malli soveltuu myös muille metsäkeskusalueille. Alueellisten metsäenergiavarojen tunteminen edistää maamme metsien ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävää käyttöä.

• Laurila, Sähköposti: jussi.laurila@seamk.fi
• Tasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lauhanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Laajamittaisen metsänomistamisen kannattavuudesta Suomessa on vain vähän tutkimustietoa. Tässä tutkimuksessa analysoidaan maamme toiseksi ja kolmanneksi suurimpien yksityisten metsänomistajien, Tornator Oy:n ja Finsilva Oyj:n, pääoma- ja rahoitusrakenteita sekä taloudellista suorituskykyä.

Tulosten mukaan yhtiöt ostivat metsänsä 2000-luvun alkupuolella pääosin vieraalla pääomalla ja ovat edelleen varsin velkaisia. Merkittävä osa liikevoitosta onkin kulunut lainojen korkoihin. Yhtiöiden suhteellinen kannattavuus riippuu olennaisesti tarkastelujaksosta ja siitä, otetaanko maanmyynneistä saadut myyntivoitot huomioon. Ilman niitä esimerkiksi Tornatorin oman pääoman nimellinen tuotto on jäänyt viime vuosina noin viiteen prosenttiin, kun se myyntivoittojen kanssa on runsaat kaksi prosenttiyksikköä suurempi. Metsien edullisen hankintahinnan ansiosta yhtiön uudet omistajat, pääosin eläke- ja henkivakuutusyhtiöt, ovat kuitenkin saaneet erittäin hyvän tuoton alun perin sijoittamalleen pääomalle. Ne olisivat lisäksi voineet saada valtaosan Stora Enson metsistä maksamastaan kauppahinnasta takaisin esimerkiksi osinkoina jo Tornatorin ensimmäisten toimintavuosien aikana ilman puustopääoman vähenemistä.

Suurimman riskin uusien metsänomistusyhtiöiden liiketoiminnalle muodostaisi kantohintojen jääminen totuttua alemmalle tasolle pitkällä aikavälillä. Tällöin ainakin Tornator voisi joutua tekemään merkittäviäkin arvonalennuksia metsäomaisuudestaan, mikä heikentäisi sen tulosta ja tasetta. Samalla yhtiö joutuisi arvioimaan uudelleen rahoitusrakennettaan, osingonjakopolitiikkaansa ja mahdollisuuksiaan laajentaa liiketoimintaansa. Uusia liiketoimintamuotoja metsää omistaville yhtiöille voi jatkossa avautua etenkin uusiutuvan energian tuotannossa.

• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Mittavien omistusjärjestelyiden seurauksena Suomeen syntyi 2000-luvun alkupuolella kaksi uudentyyppistä metsänomistamiseen keskittynyttä osakeyhtiötä, Tornator Oy ja Finsilva Oyj. Tässä tutkimuksessa analysoidaan näiden yhtiöiden perustamisiin liittyneitä tavoitteita, vaiheita ja rahoitusjärjestelyitä samoin kuin niiden alkuvuosien toimintaa ja sen painopisteitä. Lisäksi tarkastellaan yhtiöiden metsistään alun perin maksamia kauppahintoja ja verrataan niitä muun muassa ostohetkellä vallinneeseen yleiseen metsäkiinteistöjen hintatasoon ja hankitun metsäomaisuuden arvon myöhempään kehitykseen.

Tornator ja Finsilva ostivat metsänsä pääosin velkarahalla. Yhtiöiden omistajat pyrkivät mittavien velkarakenteiden avulla käyttämään hyväksi oletusta siitä, että hankittuihin metsäkiinteistöihin sijoitetulle pääomalle saadaan lainarahan korkoa korkeampaa tuottoa. Korkeiden rahoituskulujen johdosta Tornator päätyi kuitenkin järjestelemään lainansa uudelleen jo muutaman vuoden kuluttua. Tästä aiheutui yhtiölle merkittäviä kertaluonteisia kustannuksia. Finsilvan rahoitus on ollut alusta lähtien hieman vakaammalla pohjalla, joskin myös se on edelleen varsin velkainen yritys.

Stora Enso myi metsänsä Tornatorille verraten edulliseen hintaan. Vaikka Tornator on kaupan jälkeen myynyt hakkuuoikeuksia noin 365 miljoonan euron edestä ja realisoinut merkittävästi kiinteistöomaisuuttaan, yhtiön alun perin noin puolella miljardilla eurolla hankkiman metsäomaisuuden kirjanpitoarvo on kohonnut lähes 80 prosenttia, noin 890 miljoonaan euroon. Tosin suurin osa arvonnoususta johtuu yhtiön siirtymisestä metsän käypiä arvoja korostavaan IFRS-tilinpäätöskäytäntöön vuonna 1997. Finsilvan metsien arvo yhtiön taseessa on erilaisen tilinpäätöskäytännön johdosta pysynyt jotakuinkin ennallaan.

• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yhä useammilla metsissä työskentelevillä ja vapaa-aikaansa viettävällä suomalaisilla on kertynyt hirvikärpäsestä (Lipoptena cervi (Diptera, Hippo boscidae)) omakohtaisia kokemuksia. Lajin nopea runsastuminen voidaan nähdä sosioekologisena häiriönä, joka kytkeytyy syiltään esimerkiksi metsänhoidon ja hirvikantojen hoidon käytäntöihin ja toimintatapoihin. Hirvikärpäsen aiheuttama häiriö voi seurauksiltaan heijastua luonnossa liikkujiin monella tavalla.

Tässä artikkelissa käsitellään määrällisen ja laadullisen kyselyaineiston (n = 277) valossa hirvikärpästen kohtaamisia ja niiden merkityksiä. Tavoitteena on eritellä kohtaamiskokemuksiin liittyviä tunteita, niiden taustalla olevia seikkoja sekä vaikutuksia metsässä liikkujiin.

Tulokset tuovat esille suhtautumistapojen kirjon välinpitämättömistä hyvin kielteisesti suhtautuviin. Suhtautumisessa ilmeni merkkejä alueellisesta vaihtelusta. Kielteisimmin suhtautuivat ne vastaajat, joiden ensikokemukset hirvikärpäsistä olivat tuoreita. Varttuneilla vastaajilla ja hirvikärpästen pistoista kärsineillä vastaajilla suhtautuminen oli hyvin kielteistä. Naispuoliset vastaajat arvioivat miehiä useammin hirvikärpäsen vaikuttavan käyttäytymiseensä. Taustalla on tunteita ja käsityksiä, jotka liittyvät hirvikärpäsen edustamaan uhkaan terveydelle ja turvallisuudelle. Hirvi kärpänen näyttää luovan myös ristiriitoja rikkomalla ideaalin hyönteisistä vapaasta syksyisestä luonnosta ja luomalla ristiriidan esimerkiksi metsätyön velvoittavuuden ja hirvikärpäsalueiden välttelyn välille.

• Pellikka, Sähköposti: jani.pellikka@uef.fi
• Heliövaara, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Huldén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Huldén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin kenttäkokeiden avulla erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, latvonta) ja niiden ajoituksen vaikutuksia istutusmäntyjen kehitykseen taimikon harvennusvaiheeseen saakka (valtapituus 7–8 m). Samalla selvitettiin taimikonhoidon (perkaus ja harvennus) kokonaisajanmenekkiä sekä simuloitiin Motti-ohjelmistolla eri taimikonhoitovaihtoehdoissa syntyneiden metsiköiden kehitystä ensiharvennusvaiheeseen saakka.

Runsaasti koivua sisältävän männyn istutustaimikon perkaus osoittautui välttämättömäksi, kun tavoitteena on männikön kasvatus. Taimikon harvennusvaiheessa kuolleiden tai pahoin lehtipuuston kilpailussa piiskaantuneiden mäntyjen yhteenlaskettu osuus oli perkaamattomilla ruuduilla 32–37 %, kun vastaava osuus reikä- ja täysperatuilla ruuduilla oli 3–8 %. Kilpailevien lehtipuiden latvonta vähensi piiskausta vain väliaikaisesti, sillä latvotut lehtipuut jatkoivat pituuskasvuaan sivuoksasta ja saavuttivat pian kasvatettavien mäntyjen pituuden. Kolmen metrin pituusvaiheessa tehdyllä perkauksella ei ollut vaikutusta mäntyjen kasvuun, mutta kaikki 1,5 metrin pituusvaiheessa tehdyt perkauskäsittelyt lisäsivät mäntyjen läpimitankasvua. Mäntyjen pituuskasvu lisääntyi vain reikäperkaus- ja latvontaruuduilla. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekki oli pienin yksivaiheisessa taimikonhoidossa (ei perkausta) tai kun perkaus tehtiin latvomalla kilpailevat lehtipuut. Reikä- ja täysperkauksen kokonaisajanmenekit eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi.

Yksivaiheinen taimikonhoito ilman perkausta pienensi mäntykuitupuun ja kasvatti koivukuitupuun määrää simuloidussa ensiharvennuksessa, mutta käyttöpuun kokonaispoistumaan taimikonhoidolla ei ollut vaikutusta.

• Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi
• Miina, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin Ylä-Lapin metsien käytön vaihtoehtoja osallistuvan monitavoite arvioinnin avulla. Eri sidosryhmien arvostukset tuotiin mukaan arviointimalliin henkilökohtaisilla tietokoneavusteisilla päätösanalyysihaastatteluilla. Tavoitteena oli selvittää eri tahojen näkemyksiä vaihtoehtojen mieluisuudesta.

Tutkimuksessa muodostettiin viisi erilaista metsien käsittelyvaihtoehtoa, joissa hakkuukertymät vaihtelivat välillä 300 000 m3/v ja 30 000 m3/v. Vaihtoehtoja arvioitiin kuuden kriteerin avulla: 1) bruttotulovaikutukset paikallistaloudessa 2) työllistävyys 3) saamelainen poronhoitokulttuuri 4) paikallinen luonnon virkistyskäyttö 5) luonnon monimuotoisuus ja 6) yhteisymmärrys ja sopeutuminen.

Tulosten perusteella voitiin tunnistaa kolme eri ryhmää. Kaksi ensimmäistä ryhmää pitivät parhaimpana vaihtoehtona nykyisen luonnonvarasuunnitelman mukaista hakkuutasoa. Nämä ryhmät poikkesivat toisistaan siten, että ensimmäinen ryhmä asetti toiselle sijalle nykyistä luonnonvarasuunnitelmaa laajemmat hakkuut kun taas toinen ryhmä piti toiseksi parhaana vaihtoehtona tätä suppeampia hakkuita. Kolmas ryhmä piti mieluisimpana vaihtoehtoa, jossa yli 140-vuotiaita metsiä ei hakata lainkaan.

Arviointi nosti esille myös vaikutusarvioita koskevia näkemyseroja. Suurimmat erot koskivat saamelainen poronhoitokulttuuri ja porotalouden työllisyyskriteereitä. Nämä ovat avainkysymyksiä, joista tulisi löytää yhteistä tietopohjaa kiistojen ratkaisemiseksi.

• Saarikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mustajoki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Marttunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Helle, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Naskali, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vatanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ylisirniö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Suuret ikäluokat, vuosina 1945–1950 syntyneet, omistavat viidenneksen Suomen yksityismetsistä. Huomattava metsäomaisuus siirtynee uudelle kaupunkilaissukupolvelle vuosien 2015–25 tienoilla. Tutkimuksessa tarkastellaan tulevan metsänomistajapolven arvoja ja tavoitteita, kiinnostusta metsätaloutta kohtaan, tietämystä metsäasioista ja metsien käsittelyyn liittyviä asenteita sekä neuvonnan ja metsäpalvelujen tarvetta. Metsänomistajakunnan muutosta tarkastellaan tutkimalla suurten ikäluokkien perillisiä. Tutkimuksessa sovelletaan Schwartzin teorian mukaista lyhyttä arvomittaria. Tutkimusaineisto kerättiin touko–elokuussa 2007 teemahaastatteluin (22 kpl) Lounais- ja Kaakkois-Suomen metsäkeskusten alueilta.

Tulevat metsänomistajat muistuttivat arvoiltaan muuta väestöä. Ainoastaan universalismi (mm. ympäristöarvot) oli merkitykseltään vähäisempi tulevien metsänomistajien keskuudessa. Metsänomistajat voitiin ryhmitellä viiteen tavoiteryhmään, jotka muistuttavat nykyisten metsänomistajien keskuudessa havaittuja ryhmiä. Tavoitteiden voidaan siten olettaa pysyvän paljolti samankaltaisina, vaikka esimerkiksi hiilensidontaan tai bioenergiaan liittyvät näkökohdat voivat korostua. Suurimmat muutokset liittyvät todennäköisesti erilaisten tavoitteiden tärkeyteen: puuntuotannon ulkopuolisten tavoitteiden merkitys korostuu, mikä saattaa heikentää yksityismetsien puun tarjontaa.

Metsäpolitiikan kannalta on tärkeää, että tulevat metsänomistajat luottavat metsäammattilaisten asiantuntemukseen. Kasvava ”virkistäytyjien” ja ennen kaikkea ”tietämättömien” joukko on kuitenkin ensin tavoitettava. Uudet metsänomistajat kaipasivat henkilökohtaista neuvontaa, ja pitivät myös internetpalveluja hyvänä tietolähteenä.

• Karppinen, Sähköposti: heimo.karppinen@helsinki.fi
• Tiainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa esiteltiin tila- ja metsikkötason tarkastelut yhdistävä suunnittelumenetelmä, jossa metsiköiden käsittelyohjelmien määrittämiseen vaikuttavat paitsi metsikkötason tavoitemuuttujien arvot myös tilatason rajoitteet. Metsikkötason optimointiongelmat tehtiin toisistaan riippuviksi tilatason rajoitteiden varjohintojen avulla. Rajoitteiden avulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi hakkuumäärien ajalliseen jakautumiseen. Menetelmän etu on jatkuvien metsikkötason päätösmuuttujien käyttö, jolla tarkoitetaan sitä, että ne voivat saada lähes minkä tahansa arvon niiden vaihteluväliltä. Tämä tuo tehokkuusetuja verrattuna normaaliin tilatason suunnittelumalliin, jossa metsiköille simuloidaan etukäteen rajallinen määrä käsittelyvaihtoehtoja. Menetelmän toimintaa havainnollistettiin kahdelle esimerkkitilalle tehdyillä laskelmilla, joissa esitellyn menetelmän ja tyypillisten käytössä olevien suunnittelumallien eroksi nykyarvolla mitattuna tuli noin 20 %. Tämä ero johtui suurelta osin siitä, että esitellyssä mallissa kunkin metsikön käsittely valitaan periaatteessa kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen joukosta, kun taas perinteisissä suunnittelumalleissa valitaan paras muutamasta etukäteen tuotetusta käsittelyvaihtoehdosta. Jatkuvien päätösmuuttujien käyttö tuo lisää joustavuutta ja tarkkuutta käsittelyjen määrittelyyn. Menetelmän suurin ongelma on rajoitemuuttujien suuri herkkyys varjohinnoille joissakin suunnitteluongelmissa, minkä vuoksi menetelmä ei aina päädy käypään ratkaisuun, vaikka sellainen olisi olemassa. Näissä tilanteissa suunnittelijan tulee muuttaa menetelmän parametreja, mikä vaatii ammattitaitoa.

• Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Perinteinen Suomessa käytössä oleva metsäsuunnittelumalli ei pysty riittävän tehokkaasti tarkastelemaan moniarvoistuneiden yksityismetsänomistajien metsien käytön tavoitteita. Monimuotoisuuteen ja -käyttöön liittyvien näkökohtien syvällisempi tarkastelu metsäsuunnittelussa edistäisi sekä metsänomistajien omien että metsä- ja luonnonsuojelupolitiikan tavoitteiden täyttämistä. Tässä tutkimuksessa eritellään metsänomistajuudestaan ja metsään liittyvästä päätöksenteostaan puhuvien metsänomistajien asenteita monimuotoisuuden turvaamista ja monikäyttöä kohtaan. Tutkimus perustuu 30 metsänomistajan haastatteluaineiston laadulliseen analyysiin, jossa sovellettiin metsiin liittyvien arvojen ja asenteiden viitekehystä. Metsäsuunnittelun kehittämiskohteita olivat mm. metsänomistajien luontoasenteiden tunnistaminen ja vapaaehtoiseen, metsänomistajille syystä tai toisesta tärkeiden kohteiden omaehtoiseen suojeluun kannustaminen. Tutkimuksessa ehdotetaan luontokohteiden turvaamisen ja sopimusperusteisen vapaaehtoisen suojelun päätöksenteon tukemisen tiivistä integrointia metsäsuunnittelupalveluihin. Metsäsuunnittelijat tarvitsevat keinoja, taitoja ja kannustimia pystyäkseen tarjoamaan asiakaslähtöistä monimuotoisuus- ja monikäyttökonsultointia omistajille. Esimerkiksi luonnonarvokauppaan ja määräaikaiseen suojelusopimukseen liittyville vertailulaskelmille ja käytännön päätöstuelle olisi tarvetta. Vapaaehtoisen suojelun keinojen tarjoamien mahdollisuuksien tiedostaminen ja kunnioittaminen metsän yhtenä käyttömuotona eri suunnittelun tasoilla tulee olemaan yksi metsäpolitiikan seuraavien vuosien haaste.

• Laitila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin ympäristötukikohteiden lahopuuston rakennetta Pohjois-Karjalan yksi tyismetsissä. Erityisesti selvitettiin, onko metsälakikohteiden ja muiden arvokkaiden elinympäristöjen lahopuun määrässä ja laadussa eroja. Tutkittavat elinympäristöt olivat purojen ja norojen välittömät lähiympäristöt, rehevät lehtolaikut, jyrkänteet ja niiden alusmetsät sekä rehevät korvet. Tutkimuskohteista (n = 112) puolet oli metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ja puolet sellaisia kohteita, jotka eivät metsäkeskuksen tulkinnan mukaan täyttäneet lain vaatimuksia kohteiden luonnontilaisuudesta. Tulosten mukaan kohteissa oli lahopuuta keskimäärin 10,3 m³/ha (mediaani 7,1 m³/ha), joka on enemmän kuin alueen metsissä keskimäärin. Metsälakikohteissa lahopuun tilavuus (11,5 m³/ha) oli keskimäärin suurempi kuin muissa arvokkaissa elinympäristöissä (6,8 m³/ha). Lahopuun keskitilavuus oli suurin jyrkänteillä (13,1 m³/ha) ja pienin korvissa (6,9 m³/ha). Lahopuusto oli pääosin lehtipuuta, ohutläpimittaista ja vähän lahonnutta. Tulokset osoittavat, että kohteista vain muutama on lahopuustoltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia. Ympäristötukikohteita ei voida pitää talousmetsien lahopuukeskittyminä, ja erityisesti muiden arvokkaiden elinympäristöjen sisällyttäminen ympäristötuen piiriin on lahopuulajiston suojelun kannalta kyseenalaista.

• Kallio, Sähköposti: atte.komonen@ekol.slu.se
• Komonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Venäjä on ilmoittanut nostavansa raakapuun vientitulleja asteittain 50 euroon kuutiometriltä, mikä johtaisi toteutuessaan puun tuonnin loppumiseen Venäjältä. Tutkimuksessa pyritään arvioimaan, miten suuria vaikutuksia Venäjän noin 15 miljoonan kuutiometrin suuruisen raakapuun tuonnin loppumisella olisi Suomen metsäsektoriin ja kansantalouteen pitkällä aikavälillä olettaen, että tuontia muualta ei pystytä lisäämään. Tutkimusmenetelmänä on skenaarionanalyysi. Skenaarioita tuotettiin sekä metsäsektorin osittaistasapainomallilla että kansantalouden yleisellä tasapainomallilla. Raakapuun tuonnin aleneminen johtaa kotimaan hakkuiden, kantohintojen ja kantorahatulojen nousuun. Metsätalouden tuotannon arvioidaan olevan noin 7 % suurempi vuonna 2020 verrattuna tilanteeseen ilman tuontimuutosta. Sen sijaan metsäteollisuus joutuisi kustannusten nousun aiheuttaman heikentyneen kannattavuuden vuoksi sopeuttamaan tuotantoansa pienemmäksi. Eniten supistuisi mekaanisen metsäteollisuuden tuotanto, 10–16 % suhteessa perusuraan vuonna 2020 riippuen käytetystä mallista ja lähtöoletuksista. Kansantaloudessa vaikutukset näkyisivät hintojen nousuna, joka alentaisi kulutuskysyntää ja työllisyyttä aluksi noin yhdellä prosentilla ja investointeja hieman tätä enemmän. Talouden rakennemuutos vaimentaa ajan kuluessa hintojen nousun vaikutuksia ja vuonna 2020 ne ovat varsin pieniä koko kansantalouden tasolla. Vaikka Venäjä päätyisi luopumaan tulleista, tutkimus antaa tietoa Suomen talouden riippuvuudesta puun tuonnista.

• Honkatukia, Sähköposti: juha.honkatukia@vatt.fi
• Kallio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pohjola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin puuston kehityssimulointien avulla harvennusten ja kunnostusojitusten merkitystä mäntyvaltaisten ojitusaluemetsien puuntuotannossa. Koeala-aineistoista koostetuille, alueittain ja turvekangastyypeittäin edustaville lähtöpuustoille simuloitiin MOTTI-simulaattorilla erilaisia uudistamisvaiheeseen saakka ulottuvia kasvatusketjuja. Hyväkuntoisten nuorten kasvatusmetsien parhaisiin ketjuihin sisältyi yksi kunnostusojitus ja yleensä vain yksi harvennus, Etelä-Suomen ravinteikkaimmilla kasvupaikoilla kaksi harvennusta. Hoidon tarpeessa olevista nuorista metsistä alkavissa ketjuissa yksi harvennus oli riittävä kunnostusojituksen ohella karuimmilla kasvupaikoilla, muilla tarvittiin kaksi harvennusta. Metsänhoitotoimia sisältävissä parhaissa kasvatusketjuissa keskimääräiset vuotuiset käyttöpuun kasvut olivat 1,4–6,8 m³ ha^–1 a^–1, kun ne ilman harvennuksia ja kunnostusojituksia olivat 1,2–4,1 m³ ha^–1 a^–1. Passiiviseen metsänhoitoon verrattuna parhaat kasvatusketjut tuottivat keskimäärin noin 10 % alhaisemman kokonaistuotoksen, mutta samalla keskimääräiset vuotuiset kokonaiskasvut lisääntyivät noin kymmenesosalla ja käyttöpuun kasvut puolella.

• Kojola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hökkä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Laiho, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin metsänomistuksen tavoitteiden yhteyttä metsänomistajan näkemyksiin hirvikannan säätelystä ja hirvivahingoista. Aineistosta voitiin identifioida maaseudulla havaituista diskursseista kolmen, hyödyntämisen diskurssin, hedonistisen diskurssin ja luonnonsuojeludiskurssin, esiintyminen metsänomistajien joukossa. Metsänomistuksen päätavoitteet sopivat hyvin metsänomistajien diskursseihin ja metsänomistajien arvomaailmaan.

Hyödyntämisen diskurssia edustivat metsänomistajat, joiden päätavoitteena oli puuntuotanto ja puunmyynnistä saatavat tulot, taloudellinen turvallisuus tai se, että metsä nähtiin sijoituskohteena. Aineiston metsänomistajista hyödyntämisen diskurssia edusti yhteensä lähes 60 prosenttia. Metsänomistajat, joille puunmyyntitulot ja metsien tuottama taloudellinen merkitys on tärkeää, omaavat alhaisimman toleranssin hirvituhojen ja hirvien määrän suhteen. Tämä tulisi ottaa huomioon hirvikantojen säätelyssä niin, että osa metsänomistajista ei joutuisi kärsimään liian suuria taloudellisia vahinkoja hirvivahinkojen vuoksi.

Hedonistista diskurssia edustivat metsänomistajat, joiden metsänomistuksen päätavoitteena oli metsästysmahdollisuuden ylläpitäminen ja virkistys- ja vapaa-aika. Heitä metsänomistajista oli yhteensä 27 prosenttia. He eivät näe, että hirvikantaa olisi pienennettävä, tai että hirvivahinkoja ei otettaisi huomioon riittävästi kannan säätelyssä. Kolmatta, eli luonnonsuojeludiskurssia edustavat metsänomistajat eivät toivoneet, että hirvikantaa pienennettäisiin, sillä osa heistä suhtautui metsästykseen negatiivisesti.

• Petäjistö, Sähköposti: leena.petajisto@metla.fi
• Selby, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Julkaisussa esitetään keskeiset metsäkeskuksittaiset metsävaratulokset VMI10:n vuosien 2004–2006 mittausaineistoihin perustuen. Tuloksia verrataan vuosina 1996–2003 tehdyn VMI9:n metsäkeskuksittaisiin tuloksiin.

Tulosten mukaan koko maan puuston määrä ja kasvu ovat edelleen lisääntyneet. Puuston kokonaistilavuus on nyt 2 190 milj. m³ ja vuotuinen kasvu 98,5 milj. m³. Kokonaistilavuuden lisäys on mäntyä ja lehtipuuta. Kuusen tilavuus on pienentynyt 28 milj. m³, vähennyksestä 11 milj. m³ on Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella.

Puuston kasvu on lisääntynyt jokaisen metsäkeskuksen alueella, selvimmin Etelä-Savossa, jossa vuotuisen kasvun lisäys on 1,6 milj. m³ VMI9:ssä arvioituun kasvuun verrattuna. Puuston kasvun lisäys selittyy nuorten, hyväkasvuisten metsien alan lisäyksellä. Myös säätekijät lienevät suosineet kasvua viime vuosina, sillä kasvu on ollut jonkin verran pitkän aikavälin keskitasoa ja selvästi VMI9:n kasvunlaskentavuosien keskitasoa korkeammalla. Alle 60-vuotiaiden metsien ala on lisääntynyt Etelä-Suomessa runsaat 400 000 hehtaaria ja Pohjois-Suomessa noin 120 000 hehtaaria. Nuorten metsien alan lisäys näkyy kasvavina taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeina tulevalla 10-vuotiskaudella.

Korjaus: Julkaistuissa liitetaulukoissa 1b sekä 2a ja 2b oli puuntuotannon maiden rajaus tehty eri tavalla kuin muiden taulukoiden laskennassa. Korjaus koskee sekä painettua että sähköistä versiota.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä tutkimuksessa on pyritty kehittämään menetelmiä kuvioittaisella arvioinnilla tuotettujen vanhojen kuvioiden rajojen korjaamiseen numeeristen ortoilmakuvien automaattisen segmentoinnin avulla. Vanhoissa kuviorajoissa esiintyy paljon erityyppisiä sijaintivirheitä, jotka johtuvat suureksi osaksi siitä, että kuvioinnissa käytetty ilmakuva-aineisto ei ole ollut riittävän tarkkaa maastossa olevien kohteiden paikantamiseen. Lisäksi osassa kuvioista rajaus on muuttunut edellisestä inventointiajankohdasta esim. tehtyjen metsänhoitotoimenpiteiden takia.

Kuvioinnin korjaamisessa käytettiin kolmea vaihtoehtoista menetelmää. Ns. moodisegmenttimenetelmässä tutkimusalueelle luotiin suuri joukko pienehköjä segmenttejä, joille annettiin sen vanhan kuvion tunnus, jolle suurin osa segmentistä kuului. Kaikki samaan alkuperäisen kuvioinnin kuvioon kuuluneet segmentit yhdistettiin uudeksi kuvioksi. Toisessa menetelmässä muodostettiin automaattisesti uusi kuviointi, jossa uusien kuvioiden minimikooksi asetettiin 0,2 ha. Kolmannessa menetelmässä segmentit jaettiin kahteen pääryhmään: 1) todennäköisesti oikein rajatuilla alueilla oleviin segmentteihin ja 2) segmentteihin, jotka olivat todennäköisesti virheellisesti rajatulla alueella. Pääryhmässä 1 segmenteille palautettiin sen alkuperäisen kuvion numero, jonka alueella ne sijaitsivat. Pääryhmässä 2 segmentit yhdistettiin ilmakuvapiirteiden perusteella lähimpiin naapurikuvioihin tai segmentteihin.

Esitetyillä menetelmillä voidaan helposti korjata pienet siirtymät selväpiirteisessä kuviorajassa. Täysin automaattinen vanhan kuvioinnin virheiden korjaaminen ei kuitenkaan onnistu kuviointivirheiden komplisoidun luonteen vuoksi.

• Tuominen, Sähköposti: sakari.tuominen@metla.fi
• Pekkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin ilmakuvasegmentteihin perustuvan kaksivaiheisen otannan luotettavuutta puustotunnusten ei-parametrisessa estimoinnissa. Aineistona oli kolmesta ilmakuvasta koostetun ortoilmakuvamosaiikin 10 alueelta mitattu segmenttiaineisto. Segmenttien lukumäärä oli 467 kpl, pinta-ala 163,8 ha ja keskimääräinen koko 0,351 ha. Segmentointi tehtiin ilmakuvan sävyarvojen perusteella. Segmentit paikannettiin ja niiden segmentti- ja puustotiedot tallennettiin tiedonkeruulaitteelle. Tiedonkeruulaitteessa käytettiin ilmakuva- ja segmenttiraja-aineistoa taustakarttoina sekä GPS-sijaintitietoa apuna paikantamisessa.

Segmenttien puustotunnusten estimaatit laskettiin segmenttien spektrisiä ominaisuuksia ja k-lähimmän naapurin (knn) menetelmää käyttäen ja niiden luotettavuutta tarkasteltiin ristiinvalidoinnilla. Käytännön sovellustilannetta jäljiteltiin simuloimalla otoksia sävyarvojen perusteella ositettuun segmenttiaineistoon. Otannan luotettavuutta tarkasteltiin ositteen keskitilavuuden keskiarvon keskivirheellä.

Estimoinnissa puustotunnusten suhteelliset keskivirheet vaihtelivat 36,8 %:n (keskiläpimitta) ja 156,3 %:n (lehtipuun tilavuus) välillä. Keskitilavuuden keskivirhe oli 55,1 %. Otannan simuloinnissa pienin keskitilavuuden keskiarvon keskivirhe 36,0 m³ ha^–1 saatiin ositemäärällä 40 ja käyttämällä otannassa suhteellista kiintiöintiä.

Tarkasteltu menetelmä havaittiin jatkotutkimuksen arvoiseksi, vaikka tarkkuus ei tämän tutkimuksen perusteella vielä riitä sovellettavaksi käytännön metsätaloudessa.

• Hyvönen, Sähköposti: pekka.hyvonen@metla.fi
• Pekkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuominen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksityismetsien metsävaratiedon keruuseen tarvitaan lähitulevaisuudessa kustannustehokkaampia menetelmiä. Tässä tutkimuksessa vertailtiin kaukokartoitusmenetelmien ja nykymuotoisen maastoinventoinnin luotettavuutta samoilla testialueilla. Testatut kaukokartoitusmenetelmät olivat: 1) fotogrammetrisiin puumittauksiin ja visuaaliseen puulajitulkintaan perustuva ilmakuvatulkinta, 2) puoliautomaattinen yksinpuintulkinta numeeriselta ilmakuvalta, 3) puoliautomaattinen yksinpuintulkinta ilmakuvalta ja laserkeilausaineistosta ja 4) laserkeilainaineiston korkeusjakaumaan perustuva menetelmä.

Laserkeilainaineiston korkeusjakaumaan perustuva menetelmä oli kokonaisuutena testatuista menetelmistä luotettavin. Tällöin metsikkökohtainen puuston kokonaistilavuuden suhteellinen keskivirhe (%) oli 18,8 ja 17,8 tutkimuksen kahdella testialueella. Menetelmällä saatiin jopa luotettavammat metsikkötason puustotunnukset kuin nykymuotoisella maastoinventoinnilla. Ilmakuvien fotogrammetrisella mittauksella ja visuaalisella tulkinnalla saatiin luotettavia tuloksia puuston keskipituuden ja -läpimitan suhteen, mutta puuston pohjapinta-alan ja tilavuuden arviointi tuotti menetelmällä vaikeuksia. Yhdistämällä laserkeilainaineisto puoliautomaattiseen yksinpuintulkintaan saatiin luotettavammat tulokset kuin soveltamalla tulkintamenetelmää ainoastaan ilmakuvaan.

Seuraavan metsävaratietojärjestelmän tiedonkeruu- ja ylläpitomenetelmät sisältävät kaukokartoitusperusteisia menetelmiä yhdistettynä kevennettyyn maastoinventointiin sekä metsävaratiedon jatkuvaa ylläpitoa ja laskennallista ajantasaistusta. Kaukokartoitusmenetelmien osalta vuosituhannen vaihteen jälkeen tehty tutkimus osoittaa, että luotettavimmat tulokset saadaan laserkeilainaineiston ja ilmakuvan yhdistelmällä, jolloin voidaan tuottaa myös puulajeittaisia puustotunnuksia.

• Uuttera, Sähköposti: janne.uuttera@tapio.fi
• Anttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Suvanto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa tarkastellaan, miten metsäkeskukset vuoden 2004 alussa ohjeistivat metsäsuunnittelijoiden yhteistyötä metsänomistajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tutkimusaineisto koostui metsäkeskusten kirjallisista metsäsuunnittelua koskevista ohjeista, jotka analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tulokset koskevat 11 metsäkeskusta. Yhteistyötä koskevia kirjallisia ohjeita oli kaikissa metsäkeskuksissa, mutta ohjeiden määrä, aiheet ja sisältö vaihtelivat. Kattavimmin oli ohjeistettu tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointiin tähtäävä yhteistyö. Metsänomistajien mahdollisuus osallistua maastotyöhön ja heidän neuvonta oli mainittu kaikkien tarkasteltujen metsäkeskusten ohjeissa. Vain muutaman metsäkeskuksen ohjeista löytyi yksityiskohtaisia ohjeita metsänomistajan tavoitteiden selvittämiseen, vaikka monitavoitteisuus on ollut korostuneesti esillä. Näissäkin tapauksissa suunnittelijoita ohjattiin selvittämään tavoitteet lähinnä kuvailevasti. Sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä oli ohjeistettu selvästi metsänomistajayhteistyötä vähemmän. Ohjeet koskivat lähinnä tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointia, sertifioinnin mukaisten tietojen hankkimista ja suunnittelun tuloksista tiedottamista. Metsänhoitoyhdistys mainittiin ohjeissa selvästi muita yhteistyötahoja useammin, ja tietojen luovutuksessa sillä oli erityisasema.

• Hokajärvi, Sähköposti: raili.hokajarvi@oamk.fi
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pietilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää inarilaisten käsityksiä ja asenteita metsien eri käyttömuotoja, erityisesti metsä- ja porotaloutta kohtaan sekä heidän käsityksiään eri elinkeinojen taloudellisesta ja kulttuurisesta merkityksestä. Tutkimus sai alkunsa Inarin metsäkiistasta.Tulosten toivotaan helpottavan kiistan kohteena olevien metsänkäyttömuotojen yhteensovittamisen mahdollisuuksien arviointia.

Tutkimus toteutettiin 1500:lle satunnaisesti valitulle täysi-ikäiselle inarilaiselle lähetettynä postikyselynä. Heistä 36 % palautti lomakkeen. Vastaamattomien käsityksiä selvitettiin puhelimitse. Kyselyssä tiedusteltiin inarilaisten käsityksiä metsätaloudesta, matkailusta, porotaloudesta ja luonnonsuojelusta sekä maankäyttöön liittyvästä päätöksenteosta.

Matkailua pidettiin taloudellisesti ja poronhoitoa kulttuurisesti merkittävimpinä elinkeinoina. Myös metsätaloutta arvostettiin kultuurisesti ja taloudellisesti. Alueen maankäyttöjakaumaan oltiin tyytyväisiä. Metsähallituksen tehtävä oli erityisesti metsien suojelussa, mutta myös puuntuotanto paikalliskäyttöön nähtiin tärkeänä. Metsätalouden toimenpiteitä pidettiin melko myönteisinä, mutta erityisesti maanmuokkausta ja konehakkuita vastustettiin. Luonnonvarojen käytöstä päätettäessä paikallisen päätöksenteon merkitys korostui. Metsä- ja porotaloudesta elävien kesken oli mielipide-eroja. Porotalouden harjoittajat olivat huolissaan porolaitumista ja metsätalouden porotaloudelle aiheuttamasta haitasta toisin kuin metsätaloudesta elävät. Metsä- ja porotalouden yhteensovittaminen nähtiin mahdollisena, tosin saamelaiset epäilivät tämän onnistumista suomalaisia enemmän. Tulokset voidaan yleistää kohtalaisen hyvin perusjoukkoon. Myös vastaamattomat suhtautuivat metsänhakkuisiin pääosin myönteisesti.

• Hallikainen, Sähköposti: ville.hallikainen@metla.fi
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Parviainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pernu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Puoskari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Rovanperä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Seppä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsään ja luontoon perustuvien pääelinkeinojen – porotalous, Metsähallituksen metsätalous, yksityinen metsätalous, Metsähallituksen luontopalvelut, puutuotteiden jalostus ja matkailu – aiheuttamia tulo- ja työllisyysvaikutuksia Inarissa. Päätoimialojen ja kotitalouksien keskinäiset riippuvuudet ja kerrannaisvaikutukset arvioitiin paikallistalouteen sovitetun panos-tuotosanalyysin avulla.

Matkailun välittömät vaikutukset alueen tuloihin olivat 56 milj. euroa (19,8 %) ja työllisyyteen 526 työvuotta (20,0 %). Metsäsektorin toimialojen tulo-osuus oli yhteensä 5,0 % ja työllisyysosuus 5,3 %. Porotalouden osuudet olivat vastaavasti 1,4 % ja 8,3 % ja Metsähallituksen luontopalveluiden 1,1 % ja 1,4 %. Suurimmat suhteelliset kerrannaisvaikutukset olivat puutuotteiden jalostuksella. Sen tuotosyksikön kokonaisvaikutukset Inarin paikallistalouden tulojen muodostukseen olivat lähes 2,3-kertaiset.

Metsähallituksen hakkuiden supistaminen 150 000 m³:stä 70 000 m³:iin vähentäisi paikallis talouden tuloja noin 9 milj. eurolla ja työllisyyttä 84 työvuoden verran. Porotalouden tuotannon puolittuminen pienentäisi tuloja kaikkiaan 3,8 milj. euroa ja työllisyyttä 119 työvuotta. Samansuuruiset tulomuutokset aiheutuisivat, jos matkailun kysyntä supistuisi 3,5–8,5 %.

Paikallistalouden ja -yhteisön näkökulmasta elinkeinojen sopuisa rinnakkaiselo on kannatettava tavoite.

• Vatanen, Sähköposti: eero.vatanen@metla.fi
• Pirkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäenpää, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kokonaisten toimitusketjujen hallinta ja yritysten välisten yhteistoimintasuhteiden kehittäminen eli verkostoituminen on nousemassa myös metsätalouden palvelutuotannossa toimivien yritysten strategiseksi haasteeksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää verkostoitumisen nykytilanne, edellytykset ja mahdollisuudet metsäpalveluita tuottavien yritysten liiketoiminnassa. Verkostoitumista tarkasteltiin erityisesti yritysten palveluvalikoiman ja asiakassuhteiden, yritysyhteistyön sekä kustannusten hallinnan, kasvun ja kannattavuuden näkökulmista. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena pirkanmaalaisille metsäpalveluita tuottaville yrityksille vuosina 2005 ja 2006. Kyselyyn vastasi 58 yritystä.

Tutkimus osoitti, että metsätalouden palvelutuotannossa on monentyyppisiä verkostorakenteita, joiden hyödyntämisessä ollaan ottamassa vasta ensiaskeleita. Verkostoitumisen mahdollisuuksia kuvasivat pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuvien tilausten suuri osuus yritysten tilauskannasta, yritysten lukumääräisesti pieni asiakaskunta ja halukkuus tehdä yhteistyötä muiden yritysten kanssa. Sen sijaan havaittu kustannusten hallinnan heikko taso on este toimialan verkostoitumiskehitykselle. Tulosten perusteella on perusteltua rohkaista etenkin kasvuhakuisia metsäpalveluita tuottavia yrityksiä avoimempaan yhteistyöhön ja verkostoitumaan muiden yritysten kanssa.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi
• Kulmala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Koneellisen metsänistuttamisen yleistyminen näyttää tällä hetkellä aiempaa todennäköisemmältä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kannattavan istutuskoneinvestoinnin edellytykset, arvioida koneellisen metsänistuttamisen soveltuvuutta osaksi alueyrittäjyyteen perustuvaa metsätöiden organisointimallia ja arvioida tulevaisuuden istutuskonetarvetta. Tutkimusaineisto muodostettiin metsäkeskuksiin tehtyjen taimikon perustamisilmoitusten perusteella paikkatietojärjestelmää apuna käyttäen. Istutuskoneinvestoinnin kannattavuutta tarkasteltiin annuiteettimenetelmällä ja katetuottolaskennalla. Taloudellisesti kannattava istutuskoneinvestointi edellytti lähes koneen vuosikapasiteettia vastaavan uudistuspinta-alan istuttamista. Toimintasäteen perusteella koneellinen istutus näyttäisi soveltuvan hyvin osaksi puunkorjuuseen perustuvaa alueurakointia.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi
• Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa tarkastellaan Metsähallituksen roolin ja valtionmetsien käytön muutoksia Lieksassa sekä niiden vaikutuksia paikallisyhteisöön. Kylätutkimuksen ja haastatteluiden avulla analysoidaan, miten Metsähallituksen rooli on muuttunut Lieksassa sotien jälkeisestä ajasta nykypäivään ja millaisia sosiaalisia vaikutuksia Metsähallituksen roolin muutoksella on ollut. Huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, miten luonnon monimuotoisuuden suojelun painoarvon lisääntyminen metsäpolitiikassa on näkynyt Metsähallituksen roolin muutoksessa. Vaikka valtionmetsien hakkuut ovat pysyneet Lieksassa 1970-luvulta saakka kutakuinkin samalla tasolla, metsätalouden työllisyys ja sosiaalinen merkitys on romahtanut. Puuntuotannon rinnalle Metsähallitus on omaksunut 1990-luvulta alkaen uusia tehtäviä, joista keskeisimmät ovat luonnonsuojelu sekä luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun edistäminen. Molempien merkitys työllistäjänä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kasvun ennustetaan jatkuvan. Uusien työpaikkojen määrä on kuitenkin ollut toistaiseksi vähäinen metsätaloudessa menetettyihin työpaikkoihin verrattuna. Työpaikat eivät aina synny niihin kyliin, missä ne ovat metsätaloudesta kadonneet, ja niiden ammattitaitovaatimukset ovat erilaisia kuin puunkorjuussa. Siksi metsien käytön sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa on olennaista erotella vaikutukset eri aluetasoilla.

• Raitio, Sähköposti: kaisa.raitio@joensuu.fi
• Rannikko, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmassa (METSO) kokeillaan uusia metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvia monimuotoisuuden turvaamiskeinoja, esimerkiksi luonnonarvokauppaa, jonka kokeiluhanke aloitettiin Satakunnassa vuonna 2003.

Tutkimuksessa selvitettiin mistä elementeistä metsänomistajan kokema monimuotoisuuden turvaamiskeinon subjektiivinen hyväksyttävyys koostuu ja kokevatko metsänomistajat luonnonarvokaupan ja sen sopimusehdot hyväksyttävänä monimuotoisuuden turvaamisen toteutustapana. Tutkimus toteutettiin 21 metsänomistajan teemahaastatteluna. Tuloksia voidaan käyttää luonnonarvokaupan lisäksi myös muiden metsien suojelun toteuttamiskeinojen kehittämisessä.

Tulosten mukaan metsänomistajien hyväksyttävänä kokeman monimuotoisuuden turvaamiskeinon on sisällettävä vapaaehtoisuuden sekä omistusoikeuden ja päätäntävallan säilymisen elementit. Lisäksi metsänomistajalla on oltava motiivi osallistua sopimussuojeluun. Päätökseen osallistua luonnonarvokauppaan vaikutti kuitenkin voimakkaimmin palkkion saaminen ja sen määrä. Osa toivoi palkkion korvaavan kaikki suojelusta sopimuskauden aikana aiheutuvat taloudelliset menetykset. Osa koki palkkion maksettavan nimenomaan luonnonarvojen säilyttämisestä, jolloin sen katsottiin olevan osoitus yhteiskunnalta siitä, että metsänomistaja tekee arvokkaan ratkaisun, jonka rahoitukseen koko yhteiskunta osallistuu. Luonnonarvokauppa vastasi yleensä metsänomistajien toiveita hyväksyttävästä monimuotoisuuden turvaamiskeinosta, mutta sopimuksen ja sopimusehtojen tulisi olla metsänomistajien mukaan selkeämmin yhteisen neuvottelun tulos. Lisäksi metsäammattilaisten toivottiin tiedottavan metsänomistajia mahdollisista sopimuskohteista.

• Kumela, Sähköposti: hanna.kumela@metla.fi
• Koskela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän julkaisun tarkoituksena on esittää keskeiset metsävaratulokset VMI10:n vuosien 2004 ja 2005 mittausaineistoihin perustuen sekä tarkastella metsävarojen kehittymistä 1996–2003 tehdyn VMI9:n jälkeen. Tulokset ja vertailut esitetään erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomelle ja koko maalle.

VMI10:n kahden ensimmäisen vuoden mittausten tulosten mukaan metsämaan ala on 20,16 milj. ha ja kitumaan ala 2,77 milj. ha. Metsämaan metsistä on mäntyvaltaisia kaksi kolmasosaa, kuusivaltaisia yksi neljäsosa ja lehtipuuvaltaisia vajaat 10 %. Edelliseen inventointiin verrattuna varttuneimpien, yli 80-vuotiaiden metsien osuus metsämaasta on hieman pienentynyt ja nuorempien metsien hieman suurentunut. Puuston kokonaistilavuus metsä- ja kitumaalla on 2176 milj. m³, mikä on 85 milj. m³ enemmän kuin VMI9:n mukainen puuston kokonaistilavuus. Kuusen kokonaistilavuus metsämaalla on pienentynyt 40 milj. m³, männyn ja lehtipuiden tilavuudet ovat selvästi kasvaneet. Puuston vuotuinen kasvu oli VMI10:n mittauksia edeltäneinä kasvukausina keskimäärin 97 milj. m³, mikä on lähes 11 milj. m³ enemmän kuin VMI9:n mukainen vuotuinen puuston kasvu. Kasvun lisäys on suurelta osin mäntyä. Kuusenkaan kasvu ei ole vähentynyt, vaikka kuusen kokonaistilavuus on pienentynyt 6 %. Männyn kasvun lisäys selittyy toisaalta sillä, että mäntymetsät ovat pääasiassa nuoria ja lisääntyvän kasvun vaiheessa sekä toisaalta sillä, että VMI9:n kasvunmittausvuosina männyn kasvun taso oli suuressa osassa maata selvästi keskimääräistä alempana. Kuusen kasvu ei ole kokonaistilavuuden vähenemisestä huolimatta pienentynyt, koska nuorien, nopeimmin kasvavien kuusimetsien kokonaistilavuus on suurentunut.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Hirven merkitystä taimikkotuholaisena tutkittiin 264 metsänuudistusalalla, jotka oli viljelty männylle tai/ja kuuselle vuosina 1984-1995 Lapin ja Kuusamon yksityismetsissä. Linjoittaisena otantana inventoidut taimikot saatiin ositetulla satunnaisotannalla noin 20 000 yksityismetsien viljelyalan joukosta (1,3%). Kesällä ja syksyllä 2001 kerätystä aineistosta 24 % on täydennysviljelyaloja.

Kaikkien taimikoiden keskimääräinen hirvituhoprosentti oli 15,1 viljelymännyillä. Merkittävimmät tuhot painottuivat Lapin lounaisosan (ns. Lapin kolmio) ja Etelä-Lapin kuntiin, missä hirvi oli vaurioittanut keskimäärin 31–37 % männyn viljelytaimista. Keskimääräistä enemmän hirvituhoa oli tuoreilla kankailla, lajittuneilla hiesusavimailla, mätästetyillä kuvioilla ja voimakkaasti vesottuneilla aloilla. Hirvituhoa oli enemmän istutus- kuin kylvötaimikoissa. Tuhot lähes puuttuivat korkeiden maiden taimikoista. Kaksi kolmasosaa hirvituhoista oli 1,0–2,5 metriä pitkissä taimissa. Hirvi oli lisännyt merkittävästi männyn viljelytaimien latvakatoa, ranganvaihtoa, kaksihaaraisuutta ja pensastumista. Lisäksi taimien normaalin kehityksen havaittiin häiriintyneen hirvestä riippumatta. Kuusella hirvituhoja oli ympäri tutkimusaluetta. Hirviä pidetään nyt yhtenä taloudellisesti merkittävimmistä Lapissa esiintyvistä taimikkotuholaisista. Hirvien aiheuttamien menetysten vähentämiseksi hirvikanta olisi erityisesti Lapin kolmiossa ja Etelä-Lapissa pidettävä oleellisesti vuosituhannen vaihteen tasoa pienempänä. Lisäksi tulisi harkita kuusen viljelyn lisäämistä männyn kustannuksella.

• Jalkanen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi
• Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitetään syitä, jotka ovat johtaneet metsänuudistumisen viivästymiseen yksityistiloilla. Lisäksi tarkastellaan metsänomistajaryhmittäisiä eroja uudistamisessa. Tutkimus perustuu Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan alueilla tehtyihin 34 metsänomistajan teemahaastatteluihin.

Metsänuudistumisen viivästymiseen johtavat monenlaiset tapahtumaketjut, eikä tyypillistä uudistumisviivemetsälöä ja sen omistajaa voida yksiselitteisesti kuvata. Uudistumisviivemetsälöt olivat tosin hieman pienempiä ja niiden omistajat iäkkäämpiä, eivätkä he kokeneet metsätaloutta yhtä usein taloudellisesti merkittäväksi kuin verrokkitilojen omistajat. Uudistamismenetelmien käytössä tai uudistamisen toteutuksessa ei ollut huomattavia eroja ryhmien välillä.

Syinä uudistumisen viivästymiseen omalla tilalla mainittiin luonnonolot, kuten epäsuotuisa maaperä tai hirvituhot. Metsänomistajasta itsestään riippuviksi uudistumisviiveen syiksi mainittiin mm. väärä uudistamistapa tai puulajivalinta, unohtaminen tai tilan omistussuhteen muutokset. Lisäksi metsänomistajan ikääntyessä fyysiset mahdollisuudet uudistamistöiden toteuttamiseen vähenevät. Erityisesti kaupungissa asuvilla iäkkäillä metsänomistajilla ei ole juuri mahdollisuutta omatoimiseen metsän uudistamiseen. Metsänviljelyn korkeiden kustannusten nähtiin jarruttavan uudistamistöitä. Tosin omalla kohdalla uudistustoimenpiteiden jäämistä tekemättä tai huonosti hoidetuksi ei ainakaan haluttu tunnustaa.

Uudistumisviiveitä voitaisiin vähentää mm. korostamalla metsäneuvonnassa uudistamismenetelmän ja puulajin huolellista valintaa. Metsänhoitoyhdistykset ja metsäyhtiöt voisivat markkinoida palvelujaan tehokkaammin maanviljelijöille, vaikka nämä ovatkin monesti omatoimisia metsänuudistamisessa mikäli maatalouskiireiltään ehtivät.

• Koskela, Sähköposti: terhi.koskela@metla.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksi tapa kuvata metsikön puuntuotannollista arvoa on ilmoittaa sen maksimoitu tuottoarvo. Näin saatu luku ilmentää metsikön arvoa sijoituskohteena. Tuottoarvon laskeminen tällä tavoin edellyttää metsikön käsittelyn optimointia senhetkistä korkokantaa ja puutavaralajien hintoja käyttäen, mikä on monessa käytännön tilanteessa tarpeettoman hankalaa. Tässä tutkimuksessa esitetään mallit, joilla metsikön maksimaalinen tuottoarvo voidaan ennustaa korkokannan, puutavaralajien hintojen, kasvupaikan ja puuston rakennetta kuvaavien tunnusten avulla. Mallit perustuvat tuhansiin metsikkötason optimointeihin, joissa erilaisten metsiköiden käsittelyä optimoitiin tuottoarvoa maksimoiden käyttäen erilaisia puutavaralajien hintoja ja korkokantoja. Mallit laadittiin erikseen kivennäismaan männiköille (OMT, MT, VT ja CT), kuusikoille (OMT, MT ja VT) ja rauduskoivikoille (OMT ja MT). Ne selittävät n. 95 % metsikkökohtaisten optimointien avulla saatujen tuottoarvojen vaihtelusta.

• Pukkala, Sähköposti: timo.pukkala@joensuu.fi

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Lapin metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2003–2032. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Kymmenvuotiskaudella 2003–2012 metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi 5,9 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,6-kertaisesti vuosina 1998–2002 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 3,8 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Vaikka välittömät hakkuumahdollisuudet hyödynnettäisiin kokonaan, puuvaranto puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla suurenisi lähivuosikymmeninä ja hakkuumahdollisuudet säilyisivät 5,5 miljoonan kuutiometrin tasolla vuodessa. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan käyttöpuumäärän arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja se kohoaa 5,4 miljoonaan kuutiometriin vuodessa 30 vuoden tarkastelujakson aikana. Tarkastelujakson jälkeen kestävien hakkuumahdollisuuksien ennakoidaan nousevan yli 6,0 miljoonaan kuutiometriin vuodessa.

Metsä- ja kitumaasta on tiukasti suojeltu noin 20 prosenttia ja rajoitetussa käytössä on noin 23 prosenttia. Suojelu ja käytönrajoitukset supistivat ensimmäisen kymmenvuotiskauden välittömiä hakkuumahdollisuuksia 3,2 miljoonaa kuutiometriä ja kestäviä hakkuumahdollisuuksia 2,0 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Käytännössä puunostajat ja metsänomistajat ratkaisevat, miten metsiä hakataan ja hoidetaan.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Lapin metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset aikavälillä 1970–2003. Lisäksi analysoidaan muutosten syitä. Yhdeksännen inventoinnin otantamenetelmän suunnittelun periaatteet, maastomittaukset ja tuloslaskenta on kuvattu Metsätieteen aikakauskirjassa 2B/1998 ja Pohjois-Suomessa sovellettava otantamenetelmä Metsätieteen aikakauskirjassa 1B/2001. Kolmen pohjoisimman kunnan alueella sovellettiin kaksivaiheista ositettua otantaa. Menetelmä tullaan kuvamaan erillisessä julkaisussa. Uudelleen mitattavien pysyvien koealojen aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu julkaisussa Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003.

Lapin metsiä alettiin uudistaa voimakkaasti 1950-luvulta lähtien. Samanaikaisesti suojelualueet ovat siirtäneet laajoja alueita pois puuntuotannosta. Erityisesti puuntuotannon metsissä nuorien metsien ala on suuri. Nuoret metsät ovat saavuttamassa korkean kasvun vaihetta. Puuston vuotuinen kasvu on noussut noin 10 vuoden aikana 7,91 milj. m³:sta 11,77 milj. m³:iin eli 49 %. Sekä männyn että kuusen kasvu on noussut 50 %. Puuston poistuma oli lähellä kasvua ja ajoittain lievästi ylitti kasvun 1960-luvulla ja 1970-luvun taitteessa, mutta on sen jälkeen ollut kasvua pienempi. Puuvaranto on noussut 1970-luvun alun 259 milj. m³:stä 341 milj. m³:iin.

Metsänhoidollisin perustein voitaisiin tehdä hakkuita mukaan lukien taimikonhoidot inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella 1,94 milj. hehtaarilla. Myöhässä olevien hakkuiden pinta-ala on 750 000 ha. Taimikonhoitoa tulisi tehdä 390 000 ha ja ensiharvennuksia 400 000 ha. Ojitettuja soita on 770 000 milj.ha. Kunnostusojituksen tarpeessa olevien soiden pinta-ala on 200 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI9:n mukaan 2,2 % yhteen lasketusta metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta. Kuollutta, vähintään 10 cm:n vahvuista puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 10,5 m³/ha. Lapin metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI edellyttäen, että taimikonhoitoalaa lisätään edellisen 10 vuoden keskimääräisestä tasosta.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksityismetsien käyttöön liittyy yhä useammin tavoitteita, jotka kohdistuvat tilaa laajemmalle alueelle, mikä edellyttää johdonmukaista sidosryhmäyhteistyötä. Tutkimuksessa kuvataan metsäkeskusten vuoden 2003 alueelliseen metsäsuunnitteluun liittynyttä yhteistyötä ja metsäsuunnittelijoiden käsityksiä yhteistyöstä. Tulokset perustuvat kaikille vuoden 2003 aikana suunnittelualueen aloittaneille metsäkeskusten metsäsuunnittelijoille lähetettyyn postikyselyyn, jossa heitä pyydettiin vastaamaan yhteistyön määrää, tavoitteita ja luonnetta koskeviin kysymyksiin. Tulosten perusteella metsäsuunnittelijat suhtautuvat sidosryhmäyhteistyöhön myönteisesti. Sidosryhmäyhteistyön ohjeistuksessa oli metsäkeskuksittaisia eroja, mikä heijastui myös yhteistyön määrään. Käytännössä yhteistyö noudatti pääasiassa tietoa vaihtavaa menettelytapaa, jossa suunnittelija on yhteydessä kuhunkin kumppaniinsa erikseen kahdenvälisesti. Yhteistyötä tehtiin kattavasti vain muutaman tärkeimmän yhteistyötahon kanssa, joista ylivoimaisesti keskeisin oli metsänhoitoyhdistys. Myös metsäteollisuusyrityksiin oltiin yhteydessä valtaosalla alueista, mutta muiden yhteistyötahojen kanssa vain alle puolella alueista. Tutkimuksessa hahmotellaan yhteistoiminnallisen suunnittelun teorian ja tutkimustulosten perusteella ideaalinen alueellisen metsäsuunnittelun yhteistyömenettely, joka ottaisi huomioon myös erilaisia tilanrajat ylittäviä tavoitteita. Ideaalimallissa ehdotetaan alueliitettä uutena alueellisen suunnittelun tuotteena.

• Tikkanen, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Isokääntä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Alahuhta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa tarkastellaan Metsähallituksen, valtio-omistajan ja eri toimijoiden käsityksiä Metsähallituksen ja valtion vastuusta Ylä-Lapin metsien käyttäjänä. Teoreettisena lähtökohtana on vastuu-käsitteen merkitysten erittely. Empiirisenä tapauksena on metsätalouden ja porotalouden välinen kiista Inarissa vuosina 2002–2005, jota analysoidaan haastatteluaineistojen ja asiakirjojen avulla. Tutkimuksen tuloksena on, että yhteistä eri toimijoiden näkemyksille on 1) paikallisten ihmisten toimeentulomahdollisuuksien korostaminen valtion metsien käytön tärkeimpänä tehtävänä. Näkemykset Metsähallituksen toiminnasta eroavat kuitenkin sen suhteen, 2) miten aluetaloutta ja työllisyyttä parhaiten edistettäisiin. Näkemyserot selittyvät ennen kaikkea 3) toimijoiden erilaisilla käsityksillä Metsähallituksen toiminnan vaikutuksista Ylä-Lapin poro- ja metsätalouden tulevaisuuteen. Koska valtio ei ole muotoillut porotalouteen liittyviä tavoitteitaan kovinkaan selkeästi, 4) keskeisimmiksi toimintaa ohjaaviksi tavoitteiksi muodostuvat käytännössä ne toiminnot, joihin Metsähallituksessa on selkein organisaatiokulttuurin ja tradition luoma toimintamalli ja numeeriset mittarit: kannattava metsätalous ja siihen perustuva työllisyys. Tätä linjaa tukee 5) Metsähallituksen rooli liikelaitoksena. Kiistan ratkaisun kannalta ongelmallista on 6) valtio-omistajan ja Metsähallituksen välinen epäselvyys ja pallottelu sillä, kenen lopulta tulisi tehdä päätös vastuiden välisestä hierarkiasta ja käytännön tulkinnasta.

• Raitio, Sähköposti: kaisa.raitio@joensuu.fi
• Rytteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Aiemmissa tutkimuksissa relaskooppia käyttäen mitattujen pohjapinta-alojen ja tilavuuksien on havaittu olevan lieviä aliarvioita, etenkin kuusikoissa. Harhassa on havaittu myös selkeä trendi: vähäpuustoisilla kuvioilla arviot ovat yliarvioita, ja suuripuustoisilla kuvioilla taas aliarvioita. Havaittujen aliarvioiden syyksi on arveltu mm. heikosta näkyvyydestä aiheutuvaa mittausvirhettä, suunnittelijoiden varovaisuutta sekä valittujen havaintopisteiden epäedustavuutta. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu myös pohjapinta-alan arvioiden kasvavan systemaattisesti relaskooppikertoimen kasvaessa. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään mitkä ovat ilmiön syyt. Hyytiälän metsäasemalla järjestetyssä kokeessa 24 suunnittelun ammattilaista mittasi kukin 9 kuviota, joiden joukkoon valittiin erityisen suuripuustoisia kohteita. Kullekin kuviolle tehtiin systemaattinen koealaotanta, josta laskettiin kuvion puustotiedot. Kokeessa suunnittelijat merkitsivät maastoon mittaamiensa relaskooppikoealojen paikat, ja kirjasivat mittaustulokset. Näiden havaintojen keskiarvona saatiin kullekin kuviolle toinen puustoarvio. Kolmantena arviona oli suunnittelijan harkintaa edustava kuvion keskimääräinen arvio. Lisäksi kaikista merkityistä ja löydetyistä mittauspisteistä tehtiin tarkistusmittaus, josta saatiin kuvioille neljäs puustoarvio. Näiden mittausten perusteella virhe jaettiin kolmeen komponenttiin: mittausvirhe, harkinnanvaraisesta arviosta johtuva virhe sekä jäännösvirhe, joka sisältää koealojen sijoittelusta johtuvat sekä muut mahdolliset virheet. Tuloksissa havaittiin sama harhan trendi kuin aiemmissakin tutkimuksissa. Ylivoimaisesti suurin virheen komponentti tässä tutkimuksessa oli mittausvirhe. Suuripuustoisilla kuvioilla, mitattaessa puita pienillä relaskooppikertoimilla, näyttää osa puista jäävän havaitsematta. Näissä metsissä kannattaisikin käyttää 2 tai jopa 4 m²/ha relaskooppikerrointa.

• Saari, Sähköposti: annika.kangas@helsinki.fi
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa verrattiin energiapuuharvennuksen ja ainespuuharvennuksen kannattavuutta metsänomistajan näkökulmasta nuoren metsän harvennuksessa. Tutkimuskohteina oli 16 eteläsuomalaista nuoren metsän hoidon kemera-ehdot täyttävää metsikköä. Vertailtavina olivat ainespuun korjuu, energiapuun korjuu kokopuuna sekä aines- ja energiapuun integroitu korjuu, joissa toimintaan saatiin kemera-tuet. Ainespuun korjuussa kannattavuus laskettiin myös vaihtoehdolle, jossa pinta-alatukea ei myönnettäisi. Tarkastelussa kauppatapana oli hankintakauppa, jossa ainespuukorjuun hankintatulo realisoitui tienvarressa ja energiapuukorjuun lämpölaitoksella. Metsänomistaja vastasi korjuukustannuksista, jotka tarkastelussa olivat laskennallisia. Energiapuuvaihtoehdossa kannattavuustarkastelu tehtiin myös yrityksen näkökulmasta. Tällöin metsänomistajan oletettiin saavan energiapuusta korvauksen.

Energiapuun talteenotto kokopuuna oli metsänomistajalle kannattavin vaihtoehto konehakkuussa 15 metsikössä ja moottorisahahakkuussa 14 metsikössä, kun hakkeesta saatiin käyttöpaikalle toimitettuna 11 e/MWh. Ainespuun korjuu ilman tukia oli metsänomistajalle epäedullisin vaihtoehto konehakkuussa 11 metsikössä ja moottorisahahakkuussa 15 metsikössä. Integroitua korjuuta ei pääsääntöisesti kannata tehdä, koska energiapuuositteen talteenotto ainespuuhakkuun yhteydessä on kallista. Suurin hinta, jonka energiapuun hankintaa tekevä yritys olisi voinut tutkimusmetsiköissä energiapuusta maksaa, jotta sen toiminta olisi vielä kannattavaa, oli 2,7–10,2 e/m³.

Korjuuoloiltaan ainespuun korjuuseen kannattamattomissa kohteissa tuet voivat mahdollistaa taloudellisesti kannattavan energiapuun talteenoton. Kemera-ehdot täyttyvät kuitenkin usein myös hyvin ainespuun korjuuseenkin soveltuvissa kohteissa. Tällöin tuet saattavat kannustaa korjaamaan ainespuuta energiakäyttöön.

• Tanttu, Sähköposti: vesa.tanttu@tts.fi
• Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Sirén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksityismetsillä ja niiden toimintaympäristössä tapahtuvilla muutoksilla, kuten vuonna 1993 voimaan astuneella metsäverouudistuksella, on keskeinen merkitys teollisuuden puunhankinnalle Suomessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli skenaariolaskelmien avulla arvioida Etelä-Suomen yksityismetsien lähivuosikymmenten (2002–2031) hakkuumahdollisuuksia ja puuston kehitystä eri veromuodon siirtymäkaudelle (1993–2005) valinneiden metsänomistajien metsissä sekä verrata näitä arvioita edeltävien vuosien toteutuneisiin hakkuisiin.

Etelä-Suomen yksityismetsien puun tarjonnan yläraja on 66,4 miljoonaa kuutiometriä ainespuuta vuodessa. Tämä on 1,5-kertainen vuosien 2002–2011 suurimman kestävän hakkuumäärän arvioon (43,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa) verrattuna. Kestävyyskriteerit jaksottavat välittömät hakkuumahdollisuudet useammalle kaudelle. Vuosina 1997–2001 toteutuneiden hakkuiden ainespuukertymä (42,5 miljoonaa kuutiometriä) on samaa suuruusluokkaa kuin suurin kestävä hakkuumäärä. Toteutuneiden hakkuiden puutavaralajirakenne ei ole pitkällä aikavälillä kestävä, sillä kuusitukin hakkuut ylittävät kestävät hakkuumahdollisuudet. Pinta-alaverotukseen siirtymäkaudella kuuluvien yksityismetsien osuus hakkuumahdollisuuksista vaihtelee eri laskelmissa ja eri kausilla 31–36 prosentin välillä. Osuus vastaa ko. ryhmän osuutta pinta-alasta, tilavuudesta ja tukkitilavuudesta. Vuosina 1997–2002 pinta-alaverotettujen metsien osuus markkinahakkuista oli keskimäärin 53 prosenttia. Hakkuiden optimaalinen kohdentuminen veromuodoittain on siis erilainen kuin siirtymäkaudella toteutunut.

Siirtymäkauden hakkuiden painottuminen pinta-alaverotettuihin metsiin kasvattaa myyntivero tuksen jo siirtymäkaudelle valinneiden metsiä. Laskelmien perusteella pinta-alaverotuksessa olleiden metsien hakkuiden väheneminen siirtymäkauden jälkeen on korvattavissa lisäämällä muiden yksityismetsänomistajaryhmien hakkuita. Tutkimuksessa ei tarkasteltu metsänomistajien hakkuukäyttäytymistä eivätkä laskelmat ennusta puumarkkinoilla toteutuvaa tarjontaa.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2002–2031. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 6,0 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,4-kertaisesti vuosina 1997–2001 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 4,1 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Vaikka hakkuumahto hyödynnettäisiin kokonaan, puuvaranto puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla hieman suurenisi lähivuosikymmeninä ja hakkuumahto säilyisi toisella kymmenvuotiskaudella lähes 6 miljoonassa kuutiometrissä vuodessa. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Koko kolmenkymmenen vuoden tarkastelujaksolla suurimman kestävän hakkuumäärän arviosta on mäntyä keskimäärin 60, kuusta 21, koivua 17 ja muuta lehtipuuta 2 prosenttia. Koivun kertymästä on turvemailla keskimäärin 64 prosenttia. Metsä- ja kitumaasta on tiukasti suojeltu noin kuusi prosenttia ja rajoitetussa käytössä noin 12 prosenttia. Suojelu ja käytönrajoitukset supistavat ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuumahtoa 0,9 miljoonaa kuutiometriä ja kestäviä hakkuumahdollisuuksia 0,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Käytännössä puunostajat ja metsänomistajat ratkaisevat, miten metsiä hakataan ja hoidetaan.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hökkä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset aikavälillä 1968–2002. Lisäksi analysoidaan muutosten syitä. Yhdeksännen inventoinnin otantamenetelmän suunnittelun periaatteet, maastomittaukset ja tuloslaskenta on kuvattu Metsätieteen aikakauskirjassa 2B/1998 ja Pohjois-Suomessa sovellettava otantamenetelmä Metsätieteen aikakauskirjassa 1B/2001. Uudelleen mitattavien pysyvien koealojen aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu julkaisussa Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003.

Pohjois-Pohjanmaa on maamme suovaltaisin alue. Metsätalousmaata on 3,12 milj. hehtaaria ja siitä on suota 53%. Soiden ojitus ja muuttuneet metsien käsittelytavat ovat lisänneet puuston kasvua siten, että vuotuinen kasvu on yli kaksinkertainen 1960-luvun lopulla mitattuun kasvuun verrattuna ja on nyt 8,81 milj. m³/v. Männyn kasvu on yli kaksi ja puolikertainen VMI5:n aikaiseen verrattuna. Puuston poistuma ylitti kasvun tai oli lähellä kasvua vielä 1960- ja 1970-luvun taitteessa, mutta on sen jälkeen ollut kasvua pienempi. Puuvaranto on noussut 1960-luvun lopun 119 milj. m³:stä 201 milj. m³:iin.

Metsänhoidollisin perustein voitaisiin hakkuita tehdä inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella 1,3 milj. hehtaarilla. Myöhässä olevien hakkuiden pinta-ala on 360 000 ha. Taimikonhoitoa tulisi tehdä 320 000 ha ja ensiharvennuksia 420 000 ha. Ojitettuja soita on 1,03 milj. ha. Kunnostusojituksen tarpeessa olevien soiden pinta-ala on 320 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä vastaavia elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,7% yhteen lasketusta metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta. Kuollutta, vähintään 10 cm:n vahvuista puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 4,4 m³/ha. Pohjois-Pohjanmaan alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yksityismetsänomistajien tietoja metsälain, metsänhoitosuositusten sekä metsäsertifioinnin monimuotoisuuden ylläpitoon liittyvistä vaatimuksista ja suosituksista. Tutkimusaineisto perustui yksityismetsien metsäluonnon hoidon laadun maastoarvioinnissa vuosina 1998–99 kerättyyn aineistoon, jota täydennettiin postikyselyllä keväällä 2001. Kyselyyn saatiin 585 hyväksyttyä vastausta ja vastausprosentti oli 55,8. Metsänomistajien monimuotoisuustietämystä selvitettiin 29:llä tiedon tasoa testaavalla yleispiirteisellä kysymyksellä. Tulosten perusteella metsänomistajien tietoja monimuotoisen metsänhoidon velvoitteista ja suosituksista voidaan pitää enintään välttävinä: he osasivat vastata oikein vain puoleen kysymyksistä. Parhaiten metsänomistajat tunsivat pienvesien ja kosteikkojen läheisyydessä olevien metsien käsittelyyn liittyvät vaatimukset ja suositukset. Eniten epävarmuutta oli metsäsertifiointiin liittyvissä kysymyksissä, joka johtunee sertifioinnin ottamisesta käyttöön vain vajaa kaksi vuotta ennen kyselyn toteuttamista. Horjuvuutta oli myös uudistusalan säästöpuihin liittyvissä kysymyksissä. Vaikka metsänomistajat tiesivät hyvin, että säästöpuita tulee jättää uudistusalalle, useimmat olisivat poistaneet ne taimikonhoidon tai viimeistään ensiharvennuksen yhteydessä. Metsäneuvonnan vaikuttavuuden kannalta keskeistä on, että ne metsänomistajat, jotka olivat osallistuneet metsäkursseille tai keskustelleet metsäammattilaisen kanssa erityisen tärkeiden elinympäristöjen tunnistamiseen ja hoitoon liittyvistä kysymyksistä tiesivät vastaukset parhaiten. Monimuotoisuusneuvontaa olisi kuitenkin kehitettävä panostamalla operationaalisten neuvojen ohella toimenpiteiden ekologisiin perusteisiin.

• Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan uudistusikäisten metsiköiden hakkuisiin vaikuttavia metsikkö-, metsälö- ja metsänomistajakohtaisia tekijöitä. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat metsikön sijaintitekijöiden ja metsäsuunnitelman hakkuusuosituksen vaikutukset hakkuukohteen valintaan. Uudistusikäisen metsikön hakkuun todennäköisyyttä selitetään monitasoisen logistisen regressiomallin avulla. Aineiston muodostivat Etelä-Savon metsäkeskuksen alueelta 1 027 uudistusikäistä metsikköä. Metsiköt kuuluivat 121 metsänomistajalle, jotka olivat hakanneet uudistusikäisiä metsiköitä vuosina 1989–2000. Perusaineiston muodosti vuosina 1988–91 tehtyjen tilakohtaisten ja välialueiden metsäsuunnittelun kuvioaineisto, jota täydennettiin metsänomistajien haastatteluilla, maastoinventoinnilla ja karttatulkinnalla. Tutkimus osoitti, että metsikön sijainnilla on vaikutusta valittaessa hakkuukohdetta uudistusikäisen metsiköiden joukosta. Järvien ja jokien lähistöllä sijaitsevat metsiköt jäivät todennäköisemmin hakkaamatta kuin kauempana sijaitsevat metsiköt. Myös yleisen tien varrella olevat metsiköt jäivät todennäköisemmin hakkaamatta kuin tiehen rajoittumattomat uudistusikäiset metsiköt. Alle 50 hehtaarin metsälöillä metsikön sijaintia kuvaavilla tekijöillä ei ollut merkitystä hakkuukohteen valinnassa toisin kuin suuremmilla metsälöillä. Uudistusikäisen metsikön hakkuun todennäköisyys oli noin 20 prosenttiyksikköä suurempi, jos se oli tilakohtaisessa metsäsuunnitelmassa ehdotettu hakattavaksi verrattuna tapaukseen, ettei metsänomistajalla ollut suunnitelmaa eikä metsikölle ollut ns. välialueinventoinnissa tehty hakkuuehdotusta.

• Ylikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Niskanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta ensiharvennuspäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta, kymmenvuotisjaksolta noin vuosina 1990–2000. Kuviotason aineistolle laadittiin ensiharvennusta selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli ensiharvennuksia lisäävä aktivointi- ja määrävaikutus, muttei tieto-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetieto-jen käytössä todennäköisesti vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä. Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi metsälönsä todellisen ensiharvennustilanteen (ei tietovaikutusta). Suunnitelman omistavista ryhtyi suunnitelmaa omistamattomia suurempi osuus ensiharvennukseen (aktivointivaikutus). Joka seitsemäs metsänomistaja teki kaikki ensiharvennukset. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin lähes puolet ja suunnitelmaa omistamattomat reilun neljänneksen tarpeesta (määrävaikutus). Ensiharvennus kohdistui yleisesti harvennuksen tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet suunnitelman omistavien töiden ajoitukseen (ei ajoitusvaikutusta), mutta metsäsuunnitelman omistavat harvensivat kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia todennäköisemmin. Suunnitelmaan sitoutuminen lisäsi ensiharvennuksen todennäköisyyttä. Metsänomistajan ikääntyminen, ulkokuntalaisuus ja metsälön koon kasvu puolestaan alensivat todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman kehittämisessä tavoitteet tulisi asettaa ainakin metsänomistajan osaamiselle metsäsuunnitelman käytössä ja suunnitelman tavoitelluille vaikutuksille päätöksenteossa. Vaikuttavuus paranisi myös lisäämällä suunnitelman käytön erillistä neuvontaa sekä lisäämällä ammattilaisten aktiivisuutta suunnitelman käytön neuvonnassa tilakäyntien yhteydessä.

• Niskanen, Sähköposti: iinuski@pp.inet.fi

Tutkimuksessa selvitettiin paikkatietoaineistojen avulla, kuinka suuri osa metsistä ja puustosta on 200 ja 400 metrin metsäkuljetusmatkojen ulkopuolella. Tutkimusaineisto käsitti viisi kuntaa Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta.

Tulosten mukaan uusien metsäteiden rakentamistarve riippuu merkittävästi siitä, millaista keskimääräistä metsäkuljetusmatkaa tavoitellaan. Jos tavoitteena pidetään kestävän metsätalouden rahoituslain ehdoissa esitettyä 200 metriä, tienrakennustarvetta on vielä jonkin verran. Kyseisen tavoitteen ulkopuolella on noin kymmenesosa metsätalouden maasta ja puustosta, tosin erot kuntien välillä ovat verrattain suuria. Jos tavoitteena sen sijaan pidetään Viitalan ja Uotilan (1999) laskemaa optimaalista metsäkuljetusmatkaa eli 400 metriä, uusien metsäteiden rakentamistarve näyttäisi varsin vähäiseltä. Kyseisen metsäkuljetusmatkan ulkopuolella on vain noin yksi prosentti metsätalouden maasta ja puuston tilavuudesta.

Metsäteiden kokonaismäärän kasvaessa niiden lisärakentamisen tarpeellisuutta ja kannattavuutta on syytä arvioida aikaisempaa tarkemmin. Paikkatietoaineistot ja niiden pohjalle kehitetyt laskentaohjelmat tarjoavat tähän käyttökelpoisen apuvälineen. Niiden avulla olisi myös mahdollista analysoida metsäteiden lisärakentamisen tarvetta Kansallisen metsäohjelman ja alueellisten metsä-ohjelmien tarkistusten yhteydessä. Nykyisissä ohjelmissa lisärakentamisen perustelut on esitetty melko yleisellä tasolla. Myös kestävän metsätalouden rahoituslain ehtojen perustelut ovat jääneet epäselviksi muun muassa tavoiteltavien metsäkuljetusmatkojen osalta.

• Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi
• Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mikkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Strandström, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää eri virhelähteiden vaikutus toimenpide-ehdotuksiin, jotka on tuotettu laskennallisesti ajantasaistetusta kuvioaineistosta. Tutkimuksessa tarkasteltuja virhe-lähteitä olivat aineistonmuodostus, mittausvirheet ja ajantasaistus. Tutkimuksessa keskityttiin ensimmäisen suunnittelukauden (5 vuotta) toimenpidetarpeisiin nykyhetkellä tai 5 ja 10 vuoden ajantasaistuksen jälkeen. Kunkin metsikön ”todellisena toimenpidetarpeena” pidettiin puittaisesta inventointitiedosta tuotettua harvennusmalleihin ja uudistamisrajoihin perustuvaa toimenpidetarvetta. Tutkimusaineisto käsitti 274 metsikköä, jotka valittiin Metsäntutkimuslaitoksen pysyviltä kasvukoealoilta, ns. INKA-aineistosta. Lisäksi käytettiin 988:a tarkistusinventointiaineiston metsikköä kuvioittaisen arvioinnin virheiden generoinnissa tutkimusaineistoon. Tutkimusaineistosta muodostettiin puittaiset ja kuvioittaiset lähtötiedostot. Toimenpide-ehdotuksien tuottamisessa ja laskennallisessa ajantasaistuksessa käytettiin MELA-ohjelmistoa. Mittausvirheet osoittautuivat tutkituista virhelähteistä suurimmaksi epävarmuuden aiheuttajaksi sekä puustotunnusten ajantasaistuksessa että toimenpide-ehdotusten ennustamisessa. Puittaisista aineistoista tuotetut toimenpide-ehdotukset, ja erityisesti harvennustarpeen määrittelyt, olivat luotettavampia kuin metsikkötason aineistoilla tuotetut toimenpide-ehdotukset. Kasvumallien avulla ajantasaistettu inventointiaineisto voisi soveltua toimenpide-ehdotusten kannalta metsäsuunnittelun lähtöaineistoksi, mikäli toimenpide-ehdotuksia tarkastellaan puustotietojen ja harvennus- ja uudistamismallien mukaan. Toimenpide-ehdotusten luotettavuuteen vaikutti merkittävästi se, miten kasvumalleissa käytettävä lämpösumma oli johdettu. Jos lämpösummaksi otettiin INKA-aineiston kullekin metsikölle määritetty alkuperäinen lämpösumma, tulokset olivat selvästi heikompia kuin jos lämpösumma määritettiin laskennallisesti vastaavalla tavalla kuin kasvumallien laadinnassa. Lisätutkimusta tarvitaan etenkin laskennallisesti johdettujen ja maastossa arvioitujen toimenpidetarpeiden yhteneväisyydestä.

• Haara, Sähköposti: arto.haara@metla.fi
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten metsänviljely ns. Lapin lain varoin oli onnistunut vuosina 1984–1995, mikä merkitys luontaisesti syntyneillä taimilla oli uudistamistulokseen, miten uudistamistulos vaihteli tutkimusalueen eri osissa, miten luonnonolosuhteet vaikuttivat uudistamistulokseen ja erosiko uudistamistulos viljelyketjuittain.

Tutkimusaineisto käsitti 212 Lapissa ja Kuusamossa sijaitsevaa, ositetulla satunnaisotannalla poimittua yksityismetsien viljelyalaa, jotka inventoitiin systemaattista koeala-arviointia käyttäen. Uudistamistulosta arvioitiin taimikon tiheyden ja tyhjien koealojen määrän sekä edellisten perusteella määritetyn taimikon kasvatuskelpoisuuden mukaan.

Metsänviljely oli onnistunut kohtalaisen hyvin. Kehityskelpoisia viljelytaimia oli elossa 1 000–1 500 kpl/ha. Luontaisesti syntyneillä männyn, kuusen ja koivujen taimilla oli huomattava merkitys taimikoiden täydentäjinä. Kehityskelpoisia viljely- ja luonnontaimia oli keskimäärin yli 2 000 kpl/ha kaikilla yleisimmillä viljelyketjuilla. Tyhjien koealojen määrä oli 9–12 %. 92 % taimikoista oli tiheyden ja tilajärjestyksen puolesta hyviä tai tyydyttäviä ja vain 1 % uudelleenviljelyn tarpeessa.

Kehityskelpoisten viljelytaimien määrä väheni taimikon iän lisääntyessä kaikilla viljelymenetelmillä. Maaston korkeus vähensi männyn kylvötaimien määrää, mutta ei istutettujen männyn ja kuusen taimien määrää. Männyn kylvö ei tämän tutkimuksen tulosten perusteella näytä sopivan korkealla sijaitsevien maiden metsänviljelyyn yhtä hyvin kuin kuusen ja männyn istutus. Poron laidunnus vähensi kehityskelpoisten taimien määrää.

Yleisimpien ja vakiintuneimpien viljelyketjujen uudistamistulokset osoittavat, että Lapin lain rahoituksella toteutetussa metsänviljelyssä on löydetty ja otettu käyttöön eri kasvupaikoille soveltuvat viljelymenetelmät. Näillä menetelmillä keskimääräinen uudistamistulos on parantunut huomattavasti aikaisemmasta. Silti metsänviljelyn onnistuminen vaihtelee edelleen runsaasti.

• Hallikainen, Sähköposti: ville.hallikainen@metla.fi
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien puukauppatyytyväisyyttä ja siitä viestimistä. Tutkimusaineisto kerättiin kirjekyselyllä keväällä 1999. Kysely lähetettiin 1 400 metsänomistajalle, jotka olivat tehneet viimeisimmän puukauppansa vuosien 1997–1999 aikana. Tutkimukseen vastasi 796 puunmyyjää (vastausprosentti 57 %).

Puunmyyjistä 94 % kertoi voivansa suositella viimeisimmän puukauppansa perusteella puun-ostajayrityksen toimintaa muille metsänomistajille tai tuttavilleen. Puunostajaa suosittelevista puunmyyjistä 91 % oli tyytyväisiä puunostajan toimintaan, kun suosittelemattomista vain kolmannes oli tyytyväisiä puunostajaan. Puunostajaa suosittelemattomat puunmyyjät olivat useasti eläkeläisiä, joiden metsälön koko oli selvästi pienempi kuin suosittelevien puunmyyjien.

Puunmyyjät olivat kertoneet puukauppakokemuksistaan keskimäärin viidelle henkilölle. Puunmyyjistä 62 % oli antanut muille ihmisille pääosin positiivista palautetta. Vastaavasti kaksi prosenttia puunmyyjistä oli antanut pääosin negatiivista palautetta. Puunmyyjistä 16 % ei ollut kertonut kenellekään viimeisestä puukaupastaan. He olivat valtaosin eläkeläisnaisia. Positiivista palautetta antaneet puunmyyjät olivat useasti palkansaajia. Negatiivista palautetta antaneiden puunmyyjien metsälön koko oli pieni, ja lisäksi heidän viimeisin puukauppansa oli useimmiten hankintakauppa. Negatiivista palautetta antaneet puunmyyjät olivat kertoneet kokemuksistaan yli kolme kertaa niin monelle kuin positiivista palautetta antaneet puunmyyjät.

Ollessaan pettynyt puunostajayrityksen toimintaan viimeisimmässä puukaupassaan vain alle puolet puunmyyjistä valitti suoraan puunostajan henkilöstölle. Suoraan puunostajalle valittaneet puunmyyjät olivat tehneet kooltaan isoja puukauppoja, ja lisäksi monilla heistä oli puukaupallinen sopimus puunostajayrityksen kanssa. Pystyäkseen selvittämään metsänomistajien puukauppatyytyväisyyden puunostajayrityksen on kannustettava metsänomistajia antamaan palautetta, tehtävä palautteen antaminen mahdollisimman helpoksi, analysoitava palaute nopeasti ja tarvittaessa korjattava virheet viipymättä.

• Kärhä, Sähköposti: kalle.karha@metsateho.fi
• Tammiruusu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Taimipakkausten mukana lähetetyllä kyselyllä tutkittiin kahdelta taimitarhalta metsänviljelyyn toimitettujen taimien jakelun nykytilannetta. Työssä tarkastellaan eri tavoin pakattujen taimien kuljetusmatkoja ja varastointiaikoja sekä niiden yhteyttä taimien laatuun pääpainon ollessa pahvilaatikoihin pakatuissa pakkasvarastoiduissa kuusen (Picea abies) taimissa. Lisäksi selvitettiin haastatteluiden perusteella neljän metsänhoitoyhdistyksen toimintamallit sekä niiden heikkoudet ja vahvuudet yksityismetsätalouden taimijakelussa.

Taimien matka taimitarhalta lähetyksestä istutushetkeen kesti keskimäärin 12 vrk (vaihteluväli 1–49 vrk). Keskimääräinen kuljetusmatka oli 123 km (7–535 km). Suljettuihin pahvilaatikoihin pakattujen taimien kuljetusmatka oli selvästi pitempi kuin muovisissa kasvatuslaatikoissaan tai muovikasseissa kuljetetuilla taimilla. Taimipakkauksia, joiden sisältämien taimien laadussa oli huomautettavaa, oli kokonaisuudessaan vähän. Eniten huomauttamista aiheutti taimien kuivuminen. Kuivia taimia oli etenkin avoimissa kasvatuslaatikoissa kuljetetuissa taimissa. Metsänhoitoyhdistysten toimintamalleissa eroja oli mm. taimien välivarastoinnissa, jota toteutettiin joko keskitetysti tai hajautetusti. Välivaraston kautta kulkeneiden taimien osuus vaihteli metsänhoitoyhdistyksen toimintamallin ja -ympäristön mukaan.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi
• Rikala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Viitarinne, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Leinonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa kehitetään osallistavan suunnittelun tutkimuksiin nojautuen kysymyssarja, jonka avulla kuvataan Pohjois-Suomen metsäkeskusten metsäohjelmatyöhön liittyneitä osallistamismenettelyjä vuosina 1997–1998 ja 2000–2001. Kehitetyn kuvausmallin ydinkysymyksiä ovat osallistamisen 1) suunnitelmallisuus, 2) intensiteetti, johon vaikuttavat osallistamisen pitkäjänteisyys ja osallistumien päätöksentekoon, 3) avoimuus ja läpinäkyvyys sekä 4) organisoinnin periaate. Empiirisenä tutkimusaineistona ovat ohjelmatyöstä vastanneiden metsäkeskusten asiantuntijoiden haastattelut ja kirjalliset dokumentit. Ohjelmatyön perusratkaisut olivat kaikissa ohjelmaprosesseissa hyvin samankaltaiset. Yleisötilaisuuksien ja työryhmätyöskentelyn organisointi oli lähes yksinomaan yhdistävää, koska eri intressiryhmät kutsuttiin mukaan samoihin tilaisuuksiin. Ohjelmatyössä tavoiteltiin avoimuutta, mutta avoimuutta ei kaikilta osin saavutettu. Osallistamisen intensiteetin suhteen maakuntien osallistamisprosessit olivat selvästi erilaisia. Kainuussa järjestettiin metsätalouden alueellista tavoiteohjelmaa laadittaessa mittava määrä kertaluontoisia yleisötilaisuuksia, kun taas Lapissa perustettiin lukuisia työryhmiä, jotka kokoontuivat tiiviisti ohjelmatyön aikana. Pohjois-Pohjanmaalla panostettiin kokonaisuutena osallistamiseen vähemmän kuin Lapissa ja Kainuussa. Tulosten perusteella tutkimuksessa esitetään osallistamismenettelyn johdonmukaisuutta parantavia kehittämisehdotuksia.

• Tikkanen, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta pituudeltaan yli 1,3 metrin taimikoiden hoitopäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta. Kuviotason aineistolle laadittiin kuvion hoitoa selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli taimikonhoitoa lisäävä määrävaikutus, muttei tieto-, aktivointi-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Vaikutus taimikonhoitopäätökseen perustui pääasiassa paikkaan sidotun inventointitiedon hyväksikäyttöön ja metsäammattilaisten aktiivisuuteen. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetietojen käytössä vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä hoitotyöhön aktivoitumisessa ja työmäärissä.

Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi taimikoidensa todellisen hoitotilanteen (ei tietovaikutusta) ja molemmista ryhmistä taimikonhoitoon oli ryhtynyt noin kuusi metsänomistajaa kymmenestä (ei aktivointivaikutusta). Vain joka kymmenes metsänomistaja oli tehnyt kaikki taimikonhoitotyöt. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin hieman alle puolet ja töihin ryhtyneet kaksi kolmannesta tarpeesta. Määrät olivat kaksinkertaisia ja puolitoistakertaisia suunnitelmaa omistamattomiin verrattuna (on määrävaikutus). Taimikonhoito kohdistui kaikilla metsänomistajilla yleensä hoidon tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet töiden ajoitukseen eivätkä metsäsuunnitelman omistavat metsänomistajat hoitaneet kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia aktiivisemmin (ei ajoitusvaikutusta). Sitoutuminen metsäsuunnitelmaan lisäsi osaltaan hoitotyön todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman vaikutusta taimikonhoitopäätökseen voidaan kehittää parantamalla suunnitelman ymmärrettävyyttä metsänomistajalle ja ammattihenkilöiden neuvonnallista yhteydenpitoa metsänomistajaan niin suunnitelman valmistumisvaiheessa kuin myöhemminkin.

• Niskanen, Sähköposti: yrjo.niskanen@metsakeskus.fi

Tutkimuksessa selvitettiin erilaisten metsäkoneissa käytettävien hydrauliikkaöljyjen biohajoavuutta suomalaisessa maaperässä, koneista öljyihin mahdollisesti kertyneitä raskasmetalleja sekä eräitä käytännön kannalta kiinnostavia öljyjen fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia kuten energiasisältöä, happolukua, vesipitoisuutta ja viskositeettia. Hydrauliikkajärjestelmässä mukana olevalla liuenneella, emulgoituneella tai liukenemattomalla vedellä sekä öljyn kohonneella happoluvulla voidaan niiden ilmetessä katsoa olevan yhteyttä metsäkoneiden tiivistevuotoihin.

Biohydrauliikkaöljyjen todettiin biohajoavan maassa vuoden mittausjakson aikana nopeammin kuin perinteisten mineraaliöljypohjaisten hydrauliikkaöljyjen. Kaikki käytetyt öljyt biohajosivat hieman hitaammin kuin käyttämättömät, mikä saattaa johtua öljyjen jonkinasteisesta hajoamisesta (esim. metallien katalysoima hapettuminen) metsäkoneiden hydrauliikkajärjestelmissä tai kevyiden, nopeammin biohajoavien öljyjakeiden haihtumisesta. Tutkittujen öljyjen lämpöarvot olivat kapealla välillä 39–46 MJ/kg, eikä öljyjen käytöllä havaittu olevan tähän merkittävää vaikutusta. Kaikissa tutkitut metallipitoisuudet olivat erittäin pieniä (Fe 

• Kuokkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Närhi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Saukkoriipi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vuoti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vähäoja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lauhanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kolppanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin eteläsuomalaisiin yksityismetsiin metsänparannusvaroilla rakennettujen metsäteiden sulan maan aikaisia kunnossapitokustannuksia vuosina 1978–2001. Tutkittuja metsäteitä oli 19 ja ne sijaitsivat Metsäkeskus Häme-Uudenmaan ja Metsäkeskus Keski-Suomen toimialueilla.

Saatujen tulosten mukaan metsäteiden osakkaat käyttivät teiden kunnossapitoon vuosittain varoja keskimäärin 61 euroa/km. Tämän lisäksi metsäyhtiöt käyttivät puunkuljetuksissa syntyneiden vaurioiden korjaamiseen runsaat 6 euroa/km/a. Metsäteillä kuljetettua puumäärää kohti kunnossapitokustannukset olivat keskimäärin 0,25 euroa/m³.

Noin 60 % kunnossapitokustannuksista aiheutui sorastuksesta. Metsäteiden höyläykseen ja lanaukseen käytettiin vuodessa keskimäärin 15 euroa/km ja tienvarsien raivaukseen vuodessa 10 euroa/km. Muiden työlajien kustannukset olivat erittäin vähäisiä. Saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että yksityismetsiin rakennettujen metsäteiden kunnossapitoon käytetään vuosittain huomattavasti vähemmän varoja aikaisempiin tutkimustuloksiin verrattuna.

• Piiparinen, Sähköposti: heikki.piiparinen@metla.fi

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Kainuun metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2001–2030. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 4,4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,7-kertaisesti vuosina 1996–2000 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 2,6 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Jos hakkuumahto hyödynnettäisiin kokonaan, puuvaranto puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla suurenisi lähivuosikymmeninä, mutta hakkuumahto vähenisi toisella kymmenvuotiskaudella 3,1 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 3,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Metsä- ja kitumaasta on tiukasti suojeltu noin kuusi prosenttia ja rajoitetussa käytössä noin seitsemän prosenttia. Suojelu ja käytön rajoitukset supistavat ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuumahtoa 1,2 miljoonaa kuutiometriä ja kestäviä hakkuumahdollisuuksia 0,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Käytännössä puunostajat ja metsänomistajat ratkaisevat, miten metsiä hakataan ja hoidetaan.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1969–2001 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Kainuussa tuli ensi kertaa uudelleen mitattavaksi pysyviä koealoja. Niiden aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu tässä julkaisussa.

Metsien käyttö oli poikkeuksellisen voimakasta 1950-luvun lopulta 1980-luvun alkuun, mutta samalla metsien hoitoa tehostettiin. Puuvaranto on noussut vuoden 1969 inventoinnin 113 milj. m³:stä 142 milj. m³:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 2,8 milj. m³:stä 6,0 milj. m³:iin. Metsien uudistaminen männylle on lisännyt mäntyvaltaisten metsien alan lähes 80 %:iin metsämaan alasta. Samalla männyn kasvu on noussut. Kuusen kasvu on saman suuruinen kuin 5. inventoinnissa. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kaikkien puulajien varannot ja kasvut ovat nousseet.

Voimakkaiden hakkuiden jälkeen metsien ikä- ja kehitysluokkarakenne poikkeavat edelleen tavoitejakaumista. Nuoria kasvatusmetsiä on enemmän ja varttuneita kasvatusmetsiä vähemmän kuin pitkän ajan tasaisten hakkuumahdollisuuksien mukaan niitä tulisi olla. Hakkuut painottuvat siten tulevalla 10-vuotiskaudella ensiharvennuksiin ja jonkin verran vielä uudistushakkuisiin. Metsänhoidollisin perustein voitaisiin hakkuita tehdä 900 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 303 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Kuollutta puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 6,2 m³/ha, mikä on suurin VMI9:ssa tähän mennessä mitatuista metsäkeskuksittaisista keskiarvoista. Alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI, edellyttäen, että vuotuista taimikonhoidon alaa lisätään inventointia edeltäneen viiden vuoden keskimääräisestä alasta.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereitä voidaan käyttää metsävaratietojen ajantasaistuksessa yksityismetsien tilakohtaista suunnittelua varten. Tavoitteena oli selvittää myös laskennallisesti ajantasaistetun inventointiaineiston käyttökelpoisuutta metsäsuunnittelun lähtöaineistona. Tutkimusaineistona oli 20 metsätilaa Etelä-Savon metsäkeskuksen Järvi-Savon metsänhoitoyhdistyksen alueelta. Tiloille oli laadittu metsäsuunnitelmat 1996 ns. Solmu-muotoisen kuvioittaisen inventoinnin pohjalta. Suunnitelman laatimisen jälkeen tehdyt toimenpiteet pyrittiin selvittämään mahdollisimman kattavasti metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereistä. Toimenpiteet tarkistettiin maastossa. Tiloista 12:lle tehtiin kesällä 2002 uusi kuvioittainen arviointi, jonka perusteella tiloille laadittiin uusi metsäsuunnitelma. Uutta metsäsuunnitelmaa verrattiin suunnitelmaan, joka oli koostettu 6 vuotta vanhoista inventointitiedoista ajantasaistamalla.

Tutkimusaineistossa runsaat 90 % toimenpiteistä löytyi metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereiden läpikäymisellä yhdistettynä metsänomistajan haastatteluun. Ilman metsänomistajan haastattelua rekistereistä löydettiin 78% tehdyistä toimenpiteistä. Yllättävän paljon jäi löytymättä uudistushakkuiden metsänkäyttöilmoituksia. Toimenpiteet olivat muuttaneet kuviorajoja merkittävästi 16,5 %:lla käsitellyistä kuvioista. Kasvumalleilla ajantasaistetut 5–6 vuotta vanhat puustotiedot todettiin 25 tarkistuskuvion mittausten perusteella yhtä luotettaviksi kuin uuden inventoinnin puustotiedot.

Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että jatkuva ajantasaistus on varteen otettava vaihtoehto myös yksityismetsien suunnittelussa tarvittavan metsävaratiedon ylläpitämiseen. Toimenpidetietojen kerääminen jatkuvaan ajantasaistukseen tulisi aloittaa juuri valmistuneesta metsäsuunnitelmasta. Metsänkäyttöilmoitukset tulisi tallentaa metsävaratietojärjestelmään, jotta ilmoitukset kohdentuisivat varmuudella oikeille kuvioille. Jatkuvan ajantasaistuksen järjestelmässä tulisi käyttää myös puunostajilta saatavaa tietoa toteutettujen hakkuiden ajankohtaa ja rajausta koskevan tiedon luotettavuuden parantamiseksi.

• Hyvönen, Sähköposti: pekka.hyvonen@metla.fi
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Lapin vajaatuottoisten yksityismetsien uudistamiseksi säädettiin 1980-luvun alussa erillislaki, laki Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta. Laki takasi valtion tuen vajaatuottoisten metsien uudistamiseen Lapin läänissä ja Kuusamon kunnassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia Lapin lain mukaiset uudistamiskohteet olivat kasvupaikka- ja puustotietojen perusteella, millaisia olivat uudistamisessa käytetyt menetelmät, erosivatko Lapin eri osa-alueet ja 1980- ja 1990-luku kasvupaikan, puuston ja uudistamismenetelmien osalta toisistaan sekä miten kasvupaikkatekijät sekä alue ja vuosikymmen vaikuttivat menetelmien valintaan. Tutkimuksen perusjoukon muodostivat Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten hankerekistereissä olevat vuosien 1984–1995 noin 20 000 metsänviljelyhankkeen uudistusalat. Aineiston muodostivat perusjoukosta poimittu 1 823 metsikkökuvion satunnaisotos. Valtaosa uudistusaloista oli viljelty männylle (83,1 %). Kuusen osuus oli 16,5 %. Rauduskoivun, hieskoivun ja lehtikuusen osuus oli yhteensä vain 0,4 %. Auraus oli selvästi yleisin maanmuokkausmenetelmä. Sen osuus viljeltyjen kohteiden lukumäärästä oli 54 %. Toiseksi yleisin menetelmä oli äestys (18 %) ja kolmanneksi yleisin mätästys (13 %). Uudistusaloista 13 % oli täydennysviljelty ilman muokkausta. Uudistamismenetelmien osuudet olivat: istutus 71 %, kylvö 16 % ja täydennysviljely 12 %. Pieni osa viljeltäviksi aiotuista kohteista oli uudistunut luontaisesti (1 %). Metsää oli viljelty noin 30 erilaista uudistamisketjua käyttäen. Selvästi yleisin uudistamisketju oli auraus ja männyn istutus, jota oli käytetty 42 %:lla uudistusaloista. Seuraavaksi yleisimmät ketjut olivat äestys ja männyn kylvö (9 %) sekä äestys ja männyn istutus (8 %). Kolmella yleisimmällä ketjulla oli uudistettu kolme viidestä uudistusalasta. Yhdeksän uudistamisketjua erottui yleisyytensä vuoksi muista ketjuista. Näitä käyttäen oli uudistettu 93 % viljelyaloista.

Tulokset osoittavat, että uudistusalan kasvupaikka, tutkimusalue ja viljelyn ajankohta olivat vaikuttaneet niin puulajin, maanmuokkausmenetelmän, viljelymenetelmän kuin koko uudistamisketjun valintaan. Tulokset osoittavat lisäksi sen, että menetelmien valintaan oli vaikuttanut myös muita tämän tutkimuksen aineiston perusteella selvittämättömiä tekijöitä.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Penttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin 21:n Etelä-Suomeen 1980-luvun puolivälissä rakennetun metsätien kannattavuutta vuoden 2001 kustannustasolla ja kestävän metsätalouden rahoitustuen ehdoilla. Kolmenkymmenen vuoden laskentajaksolla ja 3 prosentin tuottovaatimuksella tieinvestoinnin nykyarvo oli ennen verotusta keskimäärin 3 100 euroa tiekilometriä kohti, kun mukaan laskettiin sekä välittömät että välilliset tiellä aikaan saadut kustannussäästöt metsätaloudessa. Kun myös puun myyntituloverotuksen vaikutukset otettiin huomioon, tiekilometrin nykyarvo putosi 1 700 euroon. Erot tieinvestointien välillä olivat suuria: parhaan hankkeen nykyarvo oli 8 500 ja huonoimman –5 500 euroa/km. Jotta tieinvestointi olisi ollut kannattava jo 15 vuoden laskentajaksolla, olisi hakkuiden pitänyt olla tien hyötyalueella keskimäärin 6,5 m³/ha/v eli lähes kaksinkertaiset toteutuneisiin verrattuna. Tutkitut tiet olisivat olleet kannattavia 15 vuoden laskentajaksolla myös siinä tapauksessa, että niiden aikaansaama vuotuinen metsäkuljetussuoritteen aleneminen olisi ollut 140 mottikilometriä (kuljetettu puutavaramäärä x metsäkuljetusmatka) rakennettua tiekilometriä kohti. Laskelmissa oletettiin, että tiellä aikaan saadut kustannussäästöt koituvat täysimääräisinä suoraan metsänomistajien hyväksi.

• Saarinen, Sähköposti: veli-matti.saarinen@metla.fi
• Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli estimoida metsätalouden laskentajärjestelmiin soveltuvat puukohtaiset tukkivähennysmallit. Mallien laadinta-aineistona käytettiin Etelä-Suomen osalta VMI9:n ja Pohjois-Suomen osalta VMI8:n kertakoealojen tukkikokoisia koepuita. Mallit laadittiin logistisella regressioanalyysillä. Selittäjien etsinnässä käytettiin hyväksi Suomessa julkaistuja metsätuhotutkimuksia. Tukkivähennyksen puukohtaisia selittäjiä malleissa ovat puun läpimitta, ikä ja syntytapa. Läpimitasta ja iästä on samassa mallissa useita muunnoksia, mikä mahdollistaa tukkivähennyksen u-muodon kuvaamisen näiden muuttujien suhteen. Metsikkökohtaisia selittäjiä mallissa olivat metsätyyppi ja soistuneisuus. Alueellista vaihtelua mallissa selittävät metsikön x- ja y-koordinaatit, lämpösumma, valemuuttujat Ahvenanmaa ja Pohjois-Suomi sekä erilaiset muunnokset korkeudesta meren pinnasta.

Mallien harhaa tarkasteltiin alueellisesti jakamalla Suomi pohjois-eteläsuunnassa 200 km:n levyisiin vyöhykkeisiin. Mallit toimivat suhteellisen hyvin kaikilla vyöhykkeillä. Lisäksi mallia testattiin eteläsuomalaisessa päätehakkuuleimikkoaineistossa, joka sisälsi mänty- ja kuusivaltaisia metsiköitä. Tässä aineistossa tukkivähennysmallilla saatu tukkiosuus oli muutamia prosentteja pienempi kuin hakkuissa toteutunut tukkiosuus. Ero johtunee siitä, että metsiköt olivat metsäyhtiön mailla sijaitsevia päätehakkuuleimikoita, ja siksi keskimääräistä hyvälaatuisempia. Mallit ovat sidoksissa laadinta-aineiston mitta- ja laatuvaatimuksiin. Herkkyysanalyysillä tutkittiin mittavaatimusten muutoksen vaikutusta mallin harhaan. Mallin sovellustilanteessa tukin minimilatvaläpimitan muuttuminen vaikuttaa mallin harhaan vain vähän, mutta tukin minimipituuden kasvattaminen kasvattaa mallin harhaa nopeasti. Laadittu tukkivähennysmalliperhe soveltuu käytettäväksi metsätalouden laskentaohjelmistossa rungon tukkiosuuden ennustamiseen.

• Mehtätalo, Sähköposti: lauri.mehtatalo@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin mäntysiemenpuualojen taimettumista. Otannan perusjoukkona olivat silloisen Lapin metsälautakunnan alueen siemenpuuleimikot, joista poimittiin 155 uudistusalan otos. Uudistusaloista 50:llä luontainen uudistaminen oli myöhemmin keskeytetty ja uudistusalat oli viljelty. Lisäksi viisi uudistusalaa oli viljelty osittain. Yhteensä 38 % uudistusalojen kokonaispinta-alasta oli viljelty. Uudistusalojen taimettumattomuus ja siemenpuiden kaatuminen myrskyissä olivat pääsyyt viljelyyn.

Ne uudistusalat ja uudistusalojen osat, joissa luontaista uudistamista oli jatkettu (105 alaa), inventoitiin maastossa uudistamistuloksen selvittämiseksi. Taimettuminen oli onnistunut yleensä huonosti, jos uudistusalaa ei ollut muokattu. Muokkauksen positiivinen vaikutus oli suurin tuoreella kankaalla. Muokatuilla tuoreen ja kuivahkon kankaan uudistusaloilla männyntaimien kokonaismäärä oli keskimäärin 2 700 kpl ha^–1, kun niitä oli muokkaamattomalla tuoreella kankaalla keskimäärin 1 000 kpl ha^–1 ja kuivahkolla 1 900 kpl ha^–1. Kuivan kankaan uudistusaloilla taimettuminen oli onnistunut tyydyttävästi ilman maanmuokkausta, ja niillä taimia oli keskimäärin 2 400 kpl ha^–1. Lämpösumma ja uudistusalan korkeus merenpinnasta vaikuttivat merkitsevästi taimettumiseen, lämpösumma positiivisesti ja maaston korkeus negatiivisesti.

Männyn luontainen uudistaminen oli onnistunut keskimäärin huonosti. Viljeltyjen ja epäonnistuneiden luontaisesti uudistettujen alojen pinta-ala oli yhteensä 48 % uudistusalojen pinta-alasta.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen kohteena on metsänuudistamiseen liittyvä tiedon kulku yksityismetsätalouden organisaatioissa. Tavoitteena on kuvata metsänuudistamisen toimintoja sekä niihin liittyviä ongelmia yksittäisen työntekijän näkökulmasta. Tutkimus on tapaustutkimus, jossa sovellettiin käyttäjäkeskeiseen systeemisuunnitteluun kehitettyä Contextual Design -menetelmää.

Tutkimusta varten haastateltiin metsänhoitoyhdistysten, metsäkeskusten ja metsäyhtiöiden toimihenkilöitä (12 haastattelua). Haastattelut analysoitiin tuottamalla kustakin haastattelusta Contextual Design -menetelmän mukaisia kaavioita ensin haastatteluittain ja sitten rooleittain (tehtävittäin) yhdistäen. Lisäksi analysoitiin haastatteluista poimittuja sanomia.

Tutkimuksessa on kuvattu eri organisaatioiden metsänuudistamisen kannalta keskeiset prosessit. Hakkuiden ja uudistamistoimenpiteiden toteutusta koskeva tieto ei kulkenut organisaatioiden välillä. Ongelmia oli myös tila- ja omistajatietojen sekä metsäkeskusten metsänuudistamisen rekistereiden ajantasaisuudessa. Metsäyhtiöiden ja metsänhoitoyhdistysten välillä oli yhteistyön lisäksi havaittavissa kilpailua sekä puukaupassa että uudistamistöiden toteutuksessa. Organisaatioiden välistä tiedonkulkua voitaisiin tehostaa, mutta se vaatii sopimuksia organisaatioiden välillä.

• Hokajärvi, Sähköposti: raili.hokajarvi@oamk.fi

Tutkimuksessa selvitettiin yksittäisten latvusten segmentointiin ilmakuvalta perustuvan puustotunnusten arviointimenetelmän tarkkuus. Puuston arviointiin kehitetty tietokoneohjelma rajaa puiden latvukset puoliautomaattisesti, minkä jälkeen se laskee puustotunnukset malliketjulla. Puun rinnankorkeusläpimitta ennustettiin latvusalan perusteella, pituus rinnankorkeusläpimitan perusteella ja tilavuus rinnankorkeusläpimitan ja pituuden perusteella. Metsikkötunnukset saatiin kuvion kaikkien segmentoitujen puiden keskiarvoina ja summina. Ohjelmassa oli myös opetettava puulajintunnistusalgoritmi. Runkoluvun, pohjapinta-alan ja tilavuuden estimaatit olivat reiluja aliarvioita, mikä johtui osittain siitä, että aineistossa oli useita puuston tilavuudeltaan erittäin suuria kuvioita. Menetelmä osoittautui jatkotutkimuksen arvoiseksi, vaikka menetelmän tarkkuus ei tämän tutkimuksen perusteella riitäkään metsäsuunnittelussa tarvittavien lähtötietojen tuottamiseen.

• Anttila, Sähköposti: perttu.anttila@forest.joensuu.fi
• Lehikoinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien kahdeksanteen inventointiin (VMI8, 1986–1994) perustuvat tiedot maamme suometsistä, soiden pinta-aloista ja niiden muutoksista VMI3:sta (1951–53) lähtien sekä analysoidaan muutosten syitä. Artikkelissa kuvataan suometsiin liittyviä VMI:n mittauksia, yleispiirteet tulosten laskennasta ja keskivirheen arviointimenetelmä. VMI8:n otantamenetelmää, maastomittauksia ja tulosten laskentaa on kuvattu aikaisemmin Etelä-Suomen julkaisuissa (Salminen 1993, Salminen ja Salminen 1998) sekä Pohjois-Suomen ja koko maan julkaisussa (Tomppo ym. 2001a). Tarkastelujaksolla soiden ala on pienentynyt 9,7 milj. ha:sta 8,9 milj. ha:iin, kun ojitetut ohutturpeiset suot ovat VMI:n luokituksen mukaan muuttuneet kivennäismaiksi tai siirtyneet muuhun maankäyttöluokkaan. VMI8:n mukaan ojitettuja soita on 4,6 milj. ha ja ojitettuja kivennäismaita 1,1 milj. ha. Ojitettujen soiden ala ei enää nouse, joten ojitusala jää 1950- ja 1960-lukujen metsäohjelmien suurimpia arvioita pienemmäksi.

Suometsätalouden vaikutukset soiden puuvarannon ja puuston kasvun lisäykseen ovat kuitenkin vähintään metsäohjelmien arvioiden suuruisia. 1950-luvun alussa puuvaranto oli kasvullisilla ja huonokasvuisilla metsä-maan soilla 252 milj. m³. VMI8:n mukaan puuvaranto on metsä- ja kitumaan soilla 377 milj. m³. Puuston vuotuinen kasvu on noussut 9,9 milj. m³:stä 17,4 milj. m³ :iin. VMI3:ssa soiksi luokiteltujen maiden puu-varannoksi arvioitiin VMI8:ssa 430 milj. m³ ja vuotuiseksi kasvuksi 20,1 milj. m³. Sekä puuvarannon että puuston vuotuisen kasvun suhteelliset lisäykset ovat 1950-luvun alun jälkeen olleet soilla selvästi suuremmat kuin kivennäismailla. Ojituksen lisäksi tähän vaikuttavat puustojen erilaiset lähtötilanteet, nykyisten ikärakenteiden erot sekä se, että soilla hakkuut ovat olleet vähäisempiä kuin kivennäismailla.

VMI8:ssa arvioitiin seuraavalla kymmenvuotiskaudella metsämaan soilla olevan erilaisia hakkuutarpeita 2,35 milj. ha, joista taimikonhoitoja ja ensiharvennuksissa on 1,38 milj. ha. Suometsien hakkuiden painopiste on siis vielä jonkin aikaa nuorissa metsissä. Kunnostusojituksen tarpeessa olevia soita on VMI8:n mukaan runsaat 1,5 milj. ha. Kymmenessä vuodessa toteutettuna se vastaa suurempaa vuotuista kunnostusojitustarvetta kuin kansallisessa metsäohjelmassa on esitetty. Puuntuotantoon soveltumattomia soita on ojitettu 450 000 ha, kun taas puuntuotantoon soveltuvaa ojittamatonta suota on 840 000 ha. Ojittamattomia soita on yhteensä 4,3 milj. ha.

• Hökkä, Sähköposti: hannu.hokka@metla.fi
• Kaunisto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Päivänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Reinikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsälöiden uudistusalojen varhais- ja jälkihoitotöiden toteutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Uudistusalan varhaishoidolla tarkoitetaan uudistusalan viljelyä ja täydennysistutusta, jälkihoidolla taimikon perkausta ja harvennusta sekä verhopuuston ja siemenpuiden poistoa. Hoitotöiden toteutuneen pinta-alan ja todetun tarpeen erotusta selitetään regressiomallien avulla. Aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna uusina piirteinä ovat hoitotarpeen ja selitettävän muuttujan entistä täsmällisempi määrittely sekä metsänomistuksen tavoitteiden kytkeminen käyttäytymismalliin. Tutkimus perustuu Kaakkois-Suomesta koottuun metsänomistaja-aineistoon ja koskee metsälöillä vuosina 1991–95 tehtyjä uudistamistöitä.

Tulosten mukaan omistajan tavoitteilla ja muilla ominaisuuksilla sekä julkisella tuella oli merkitystä uudistusalojen hoidolle. Varhaishoidon toteutumista edistivät alueen korkea kantohintataso, omistajan omatoimisuus ja taloudellisen turvallisuuden korostuminen omistajan tavoitteissa (vertailuryhmänä virkistystavoitteita korostavat). Heikentävästi vaikuttivat tilan metsäalan suuruus ja omistajan asuminen sijaintikunnan ulkopuolella. Uudistusalojen jälkihoitotöiden toteutumista edistivät omistajan omatoimisuus, tieto mahdollisuudesta saada julkista tukea sekä säännöllisten myynti- ja työtulojen tärkeys omistajalle. Julkisten tukien tuntemus siis edisti odotetusti uudistusalojen jälkihoitoa, mutta vaikutus niiden varhaishoitoon oli yllättävästi pikemminkin negatiivinen. Tämän mukaan tuki saattaa toivotun vaikutuksensa ohella ohjata metsänomistajia tekemään tuettua taimikonhoitoa osittain metsänviljelytöiden kustannuksella. Metsäsuunnitelmalla ei ollut vaikutusta uudistusalan hoitoon.

• Hänninen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ovaskainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2000–2029. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 6,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,4-kertaisesti vuosina 1995–1999 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 4,7 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla vajaat kaksi prosenttia vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 5,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Laskentakorkokannan, erilaisten hintaoletusten ja puuntuotannon rajoitusten vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen. Tuloksia verrattiin VMI9-hakkuuehdotusten perusteella simuloituihin hakkuumahdollisuuksiin.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa ratkaisevat sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–2000 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen metsäkeskuksen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuodesta 1966 lähtien.

Metsien käyttö on ollut voimakasta tarkastelujaksolla, mutta samalla metsien hoitoa on tehostettu. Puuvaranto on noussut vuoden 1966 inventoinnin 118 milj. m³:stä 157 milj. m³:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 4,7 milj. m³:stä 7,2 milj. m³:iin. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kaikkien puulajien varanto ja kasvu ovat nousseet. Kuusen hakkuut ovat 1990-luvun lopulla ylittäneet kasvun, mutta sekä varanto että kasvu ovat nousseet VMI8:n ja VMI9:n välillä toisin kuin useilla muilla alueilla Etelä-Suomessa. Seuraavalla 10-vuotiskaudella voitaisiin hakkuita tehdä metsänhoidollisin perustein 936 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 307 000 ha.

Alle 60-vuotiaiden metsien ala on suurentunut, 61–80-vuotiaiden vähentynyt ja yli 80-vuotiaiden pysynyt likimain ennallaan VMI8:n ja VMI9:n välillä. Uudistuskypsiä ja varttuneita kasvatusmetsiä on vähemmän kuin tasaiset hakkuumahdollisuudet edellyttäisivät. Yli 100-vuotiaita kuusikoita on suhteessa hieman enemmän ja 41–60-vuotiaita vähemmän kuin vastaavan ikäluokan männiköitä. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,66 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Kuollutta puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 4,5 m³/ha, mikä on suurin VMI9:ssa tähän mennessä mitatuista metsäkeskuksittaisista keskiarvoista. Alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI, edellyttäen, että vuotuista taimikonhoidon alaa lisätään inventointia edeltäneen viiden vuoden keskimääräisestä alasta.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsänparannusvaroilla rakennetun 21 metsätien yksityistaloudellinen kannattavuus ilman julkista tukea ja julkisen tuen kanssa. Aineisto koostui 1980-luvun puolivälissä Etelä-Suomeen rakennetuista alueteistä, ja tarkastelujaksona oli 30 vuotta.

Tieosakkaiden hyöty arvioitiin puunhankinnan sekä metsänhoito- ja perusparannustöiden kustannussäästöjen perusteella. Teiden vaikutuspiirissä toteutuneet hakkuut sekä metsänhoito- ja perusparannustyöt (11–15 vuoden aikana rakentamisen jälkeen) selvitettiin maastoarviointien ja aluesuunnitelmatietojen perusteella vuonna 1998. Loppujakson (15–19 vuotta) aikana saatavat kustannussäästöt arvioitiin tiekohtaisesti laskennallisten hakkuumahdollisuuksien perusteella. Kannattavuutta arvioitiin nykyarvomenetelmällä käyttäen 3 prosentin reaalista laskentakorkokantaa.

Kustannussäästöistä 94 % kertyi välittömästi tai välillisesti puunhankinnasta ja loput metsänhoito- ja perusparannustöistä. Tiekilometrin nykyarvo ilman julkista tukea oli 30 vuoden laskentajakson jälkeen keskimäärin selvästi negatiivinen (–34 000 mk) ja kannattavien teiden lukumäärä jäi kahteen. Julkisen tuen kanssa nykyarvo nousi selvästi ollen keskimäärin 13 000 mk/km. Kuitenkin joka kolmas tie oli edelleen yksityistaloudellisesti kannattamaton.

Yksittäisten tiehankkeiden kannattamattomuus johtui ennen muuta siitä, että rakennettu tie lyhensi kuljetusmatkoja vähän tai tien vaikutuspiirissä oli tehty vain vähäisiä hakkuita. Saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että uusien metsäteiden rakentamistarvetta tulisi tietiheysnormien ohella arvioida myös investointilaskelmin.

• Saarinen, Sähköposti: veli-matti.saarinen@metla.fi
• Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1999–2028. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 9,8 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,6-kertaisesti vuosina 1994–1998 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 6,2 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla viidenneksellä vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 6,3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 7,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Laskentakorkokannan, tuottoarvorajoituksen, puuntuotannon rajoitusten sekä uudistusaloille jätettyjen säästöpuiden vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen. Tuloksia verrattiin VMI9-hakkuuehdotusten perusteella simuloituihin hakkuumahdollisuuksiin.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa ratkaisevat sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–2000 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Etelä-Savon metsäkeskuksen alue muodostettiin vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen metsäkeskuksen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuodesta 1966 lähtien.

Metsä- ja kitumaalla puuston keskitilavuus on 136 m³/ha ja vuotuinen keskikasvu 5,9 m³/ha/v. Puuvaranto on noussut vuoden 1966 inventoinnin 126 milj. m³:stä 170 milj. m³:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 5,99 milj. m³:stä 7,35 milj. m³:iin. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen männyn ja lehtipuiden sekä varanto että kasvu ovat nousseet, kuusen osalta molemmat ovat vähentyneet. Kuusivaltaisten metsien ikärakenteen muutokset selittävät kuusen kasvun alenemista. Muiden puulajien poistumat samoin kuin kokonaispoistuma ovat kuitenkin olleet kasvua pienempiä. Seuraavalla 10-vuotiskaudella voitaisiin hakkuita tehdä metsänhoidollisin perustein 833 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 230 000 ha.

Nuorten ja vanhojen metsien ala on lisääntynyt, keski-ikäisten vähentynyt. Metsien ikä- ja kehitysluokkajakauma antaa tasaiset hakkuumahdollisuudet. Männyn ja kuusen kehitysluokkajakaumat eivät poikkea toisistaan oleellisesti. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI9:n mukaan 0,6 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta ja kuollutta puuta metsä- ja kitumaalla keskimäärin 2,6 m³/ha. Alueen metsät täyttävät pääosin ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien kahdeksannen inventoinnin (VMI8) Pohjois-Suomen otanta-asetelman suunnittelussa käytetty menetelmä, johdettu otanta-asetelma, maastomittaukset ja tuloslaskennan menetelmä.VMI8:n mukaiset metsävaratiedot esitetään Pohjois-Suomen alueelle metsäkeskuksittain 1.1.1998 voimaan tulleen metsäkeskusjaon mukaan. Koko maan VMI8:n tulokset esitetään erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomelle.

VMI8:n Pohjois-Suomen inventoinnin suunnittelussa käytettiin otannan simulointia satelliittikuvista ja maastomittauksista johdetun puuston tilavuuskartan avulla. Viidesosa koealoista mitattiin Pohjois-Suomessa pysyvinä. Taimikoiden puuston kuvausta muutettiin aikaisempaa monipuolisemmaksi metsien tulevien kehitysvaihtoehtojen simuloimiseksi.

Pohjois-Suomen metsä- ja kitumaan elävän puuston kuorellinen kannon yläpuolinen runkotilavuus oli VMI8:n mukaan 594 milj. m³, kun se VMI7:n mukaan oli samalla alueella 517 milj. m³. Käyttökelpoista kuollutta puuta oli lisäksi 25 milj. m³. Koko maassa elävän puuston runkotilavuus oli 1 890 milj. m³ ja käyttökelpoisen kuolleen puun tilavuus 35 milj. m³. Kuorellisen runkopuun keskimääräinen vuotuinen kasvu mittausta edeltäneenä viitenä täytenä kasvukautena oli noussut Pohjois-Suomessa VMI7:n 16,5 milj. m³:stä VMI8:ssa 19,2 milj. m³:iin. Koko maan puuston vastaava kasvu oli VMI8:n mukaan 77,7 milj. m³. Kolme neljännestä Pohjois-Suomen metsämaan metsistä oli mäntyvaltaisia. Taimikonhoitoa tai perkausta oli ehdotettu Pohjois-Suomessa inventointia seuraavalle 10-vuotiskaudelle 950 000 hehtaarille ja ensiharvennuksia 830 000 hehtaarille. Koko maan vastaavat luvut olivat 2,43 ja 2,37 milj. hehtaaria.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkanmaan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1999–2028. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 6,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,7-kertaisesti vuosina 1994–98 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 3,9 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla vajaalla viidenneksellä vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 5,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Tukkipuun tienvarsihinnan järeyskorjauksen, laskentakorkokannan, tuottoarvorajoituksen ja puuntuotannon rajoitusten vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen. Tuloksia verrattiin VMI9-hakkuuehdotusten perusteella simuloituihin hakkuumahdollisuuksiin.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa ratkaisevat sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pirkanmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1965–1999 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otanta-asetelmaa, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisussa (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Pirkanmaan metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuosien 1964–65 inventoinnista lähtien.

Puuston keskitilavuus metsä- ja kitumaalla on noussut 1960-luvun puolen välin 95 kuutiometristä hehtaarilla 1990-luvun lopun 135 kuutiometriin hehtaarilla ja keskikasvu 4,1 kuutiometristä 5,7 kuutiometriin hehtaarilla. Kokonaisvaranto on noussut 90 miljoonasta 127 miljoonaan kuutiometriin. Kuusen osuus puuvarannosta on 47 % ja männyn 35 %. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kasvu on noussut vain vähän. Männyn ja koivun kasvut ovat nousseet, mutta kuusen ja muiden lehtipuiden kasvut ovat laskeneet. Kuusen hakkuut ovat 1990-luvun lopulla ylittäneet kasvun, mikä yhdessä VMI8:aa alemman kasvun tason ja kuusivaltaisten metsien ikärakenteen muutoksen kanssa selittää kuusen kasvun alenemista. Muiden puulajien poistumat, samoin kuin kokonaispoistuma ovat kuitenkin olleet kasvua pienempiä. Uudistuskypsien metsien ala on laskenut ja metsien kehitysluokkajakauma on nyt lähellä tasaisten hakkuumahdollisuuksien mukaista jakaumaa. Männyn ja kuusen kehitysluokkajakaumat poikkeavat kuitenkin toisistaan. Erityisesti alle 50-vuotiaita kuusivaltaisia metsiä on vähän. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,7 % ja potentiaalisia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Valtakunnan metsien inventointiin perustuvat metsäsertifioinnin kriteerit ovat pääosin toteutuneet.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin vuosina 1950–1998 suoritettujen kangasmaiden lannoitusten vaikutusta metsien kasvuun Suomessa. Arvio perustuu Kukkolan ja Saramäen (1983) kasvulisäysmalliin, joka ennustaa lannoituksella saavutettavaa hehtaarikohtaista kasvureaktiota käyttäen lähtötietoina kasvupaikkaa ja puustoa kuvaavia tietoja sekä lannoitemäärää ja -lajia. Lisäksi lähtötietoina käytettiin metsätilastojen tietoja vuotuisista kangasmetsien lannoituspinta-aloista. Kangasmaiden lannoitusten arvioidaan lisänneen Suomen metsien kasvua yhteensä 16,2 miljoonaa kuutiometriä vuosina 1950–1998. Lisäys on kertynyt noin 35 vuoden aikana, sillä ennen vuotta 1965 metsänlannoitustoiminta oli vähäistä. Suurimmillaan vuotuinen kasvunlisäys oli 1970-luvun loppuvuosina, jolloin lannoitukset lisäsivät metsiemme kasvua noin miljoonalla kuutiometrillä vuosittain. Tutkimuksessa testattiin lisäksi laskelmassa käytettyjen lähtöoletusten vaikutusta lopputulokseen.

• Kukkola, Sähköposti: mikko.kukkola@metla.fi
• Nöjd, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1999–2028. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 8,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli lähes kaksinkertaisesti vuosina 1994–1998 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 4,9 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla vajaalla neljänneksellä vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 6,3 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 6,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Korkokannan, tuottoarvorajoituksen, harvennusmallin ja puuntuotannon rajoitusten vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen. Tuloksia verrattiin VMI9-hakkuuehdotusten perusteella simuloituihin hakkuumahdollisuuksiin.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa ratkaisevat sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1965–1999 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Tomppo ym. 1998). Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen metsäkeskuksen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuodesta 1965 lähtien. Hämeen-Uudenmaan alueella ovat puuston keskitilavuus, keskikasvu ja puuston kasvuprosentti maan korkeimpia. Metsä- ja kitumaalla keskitilavuus on 153 m³/ha ja keskikasvu 6,6 m³/ha/v. Kuusen osuus puuvarannosta on niinikään maan korkein 54 %.

Metsien käsittelytapojen muutos nosti puuston kasvua 1970-luvun alusta 1980-luvun puoliväliin. Poistuman jäätyä entiselle tasolle myös puuvaranto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun puolen välin 106 milj. m³:sta 146 milj. m³:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 4,9 milj. m³:sta 6,3 milj. m³:iin. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kasvu ei ole enää noussut, vaan päinvastoin laskenut lievästi. Kuusen kasvu on laskenut ja muiden puulajien kasvut ovat nousseet. Hakkuut ovat 1990-luvulla vilkastuneet, mutta viiden inventointia edeltäneen vuoden poistuma on edelleen näiden vuosien keskikasvua pienempi. Kuusen poistuma on aivan viime vuosina ylittänyt sen kasvun. Uudistuskypsien metsien ala on samalla laskenut ja metsien kehitysluokkajakauma on nyt lähellä suositusten mukaista. Metsien metsänhoidollinen tila ei ole huonontunut edellisestä inventoinnista. Myöskään metsien uudistamisen laiminlyönnit eivät ole lisääntyneet. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,6 % ja kaikkia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 11 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Valtakunnan metsien inventointiin perustuvat metsäsertifioinnin kriteerit ovat pääosin toteutuneet.

• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1998–2027. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella hakattavaksi Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella 8,4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli yli kaksinkertaisesti vuosina 1994–1998 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (runsas 3,6 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla yli neljänneksen vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 5,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,8 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Korkokannan ja tuottoarvorajoituksen vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa saattavat ratkaista sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–1998 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Lounais-Suomen metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996 ja edelleen vuoden 1999 alussa, minkä vuoksi tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen alueen tulokset viidennestä inventoinnista lähtien. Lounais-Suomen alue poikkeaa maankäytöltään muusta Suomesta, metsätalouden maan osuus on pienin koko maassa (64 % maa-alasta). Erityisesti etelässä on viljelysmaiden osuus maa-alasta suuri. Silti metsätaloudella on tärkeä merkitys alueen elinkeinoelämälle. Metsäteollisuuden lisääntymien alueella lisää metsätalouden merkitystä.

Metsiä uudistettiin voimakkaasti 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin poistuma ylitti kasvun joinakin vuosina. Metsien käsittelytapojen muutos ja soiden ojitus alkoivat lisätä puuston kasvua. Poistuman jäätyä entiselle tasolle myös puuvaranto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun puolen välin 109 milj. m³:sta 146 milj. m³:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 3,8 milj. m³:sta 5,8 milj. m³:iin. Kuusen kasvu on laskenut 8. inventointiin verrattuna ja muiden puulajien kasvut ovat nousseet. Hakkuut ovat 1990-luvulla vilkastuneet, mutta poistumaa suurempi kasvu on lisännyt puuvarantoa edelleen. Kuusen poistuma on aivan viime vuosina ylittänyt sen kasvun. Sekä uudistuskypsiä metsiä että kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 1,2 % ja kaikkia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 11,4 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Rannikon metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1997–2027. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin koeala- ja puutiedoista muodostettuja laskelma-aineistoja.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittää hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella Rannikon metsäkeskuksen alueella yhteensä 5,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa: Etelärannikon alueella 2,9 ja Pohjanmaan alueella 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Tämä kertymätaso on Etelärannikon alueella 2,5-kertainen ja Pohjanmaan alueella 2,2-kertainen vuosina 1987–1996 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (1,1 ja 1,3 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentää puuntuotantoon käytettävissä olevan metsä- ja kitumaan puuvarantoa vuosikymmenessä Etelärannikon alueella 21 ja Pohjanmaan alueella 24 prosenttia nykyisestä. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto on vastaavasti 2,1 ja 1,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan käyttöpuumäärän arvio ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella on Etelärannikon alueella 2,2 ja Pohjanmaan alueella 1,9 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Laskelmissa ei otettu huomioon mm. metsiköiden sijaintia suhteessa toisiinsa tai käyttöpisteisiin, eikä näiden tekijöiden vaikutusta puustamaksukykyyn tai puun kysyntään. Nämä tekijät yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa saattavat kuitenkin ratkaista sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

• Hirvelä, Sähköposti: hannu.hirvela@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin metsätalouden käyttöön sopivan tiestön määrä Maanmittauslaitoksen kartta-aineiston avulla. Vertailuaineistona käytettiin Tielaitoksen ja metsäorganisaatioiden tietilastoja. Tulosten mukaan sellaisia autoteitä, jotka sijaintinsa ja leveytensä puolesta soveltuvat metsäkuljetuksen päättymiseen ja puutavaran varastointiin kaukokuljetusta varten, on noin 270 000 kilometriä. Näistä alle puolet on aikanaan rakennettu metsäteiksi.

Metsätalouden maahan suhteutettuna teitä on Etelä-Suomessa keskimäärin 16,5 metriä ja kolmen pohjoisimman metsäkeskuksen alueella 5,7 metriä hehtaaria kohti. Etelä-Suomessa tulos on ympärivuotista puunkorjuuta palvelevan tiestön osalta yliarvio, sillä osa pienimmistä autoteistä on kantavuudeltaan liian heikkoja etenkin roudattoman ajan kuljetuksille. Nykyisellä tietiheydellä puutavara on Etelä-Suomessa keskimäärin 260 metrin päässä tiestä, ja todellinen metsäkuljetusmatka on 310–480 metriä. Pohjois-Suomessa metsäkuljetusmatka on noin 800 metriä.

Nykyiset metsäkuljetusmatkat ovat lähellä asetettuja tavoitteita. Jatkossa tienrakentamisen julkisen tuen painopiste tulisi suunnata selvästi nykyisen tieverkoston kunnossapitoon ja perusparannukseen.

• Uotila, Sähköposti: esa.uotila@metla.fi
• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin männyn hajakylvöalojen taimettumista, taimien tilajärjestystä ja pituuskehitystä hieno- ja karkearakeisilla mailla. Maanmuokkaustavat olivat auraus ja äestys sekä näille vertailuna käsin tehty laikutus. Aurausaloilla siementä kylvettiin muokkausjälkeen 1 kg/ha ja äestysaloilla 0,5 kg/ha.

Aurausalojen taimitiheys oli kolmen vuoden ikäisissä kylvöissä keskimäärin 12 200 kpl/ha ja äestysalojen 6 300 kpl/ha. Taimien tilajärjestys oli muokkausjäljessä ryhmittäinen, mutta taimettomien kohtien osuus oli yleensä vähäinen. Taimien tiheyden ja tilajärjestyksen perusteella arvioituna hajakylvö antoi hyvän uudistamistuloksen. Vertailuna käytetty ruutukylvö kuokkalaikkuun sen sijaan yleensä epäonnistui. Taimien keskipituus oli aurausjäljessä 9 cm, äestysjäljessä 7 cm ja laikuissa 6 cm. Auraus ja äestys olivat uudistusalojen taimettumisen kannalta samanarvoisia. Maalajilla ei ollut merkittävää vaikutusta taimettumiseen. Tulokset ovat lupaavia ajatellen hajakylvön käyttämistä myös suhteellisen hienojakoisilla mailla.

• Wall, Sähköposti: antti.wall@metla.fi
• Kubin, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Kymen metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–1998 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Kymen metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, minkä vuoksi tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen alueen tulokset viidennestä inventoinnista lähtien. Alue on poikkeuksellinen koko maassa, koska sinne on keskittynyt suuri osa maan puunjalostuskapasiteetista. Metsäteollisuus käytti Kymen metsäkeskuksen alueella vuonna 1997 kotimaista raakapuuta 11,48 milj. m³ ja tuontipuuta 4,66 milj. m³ sekä sahahaketta ym. yli 4 milj. m³. Koko maan metsäteollisuuden puunkäyttö oli 64,20 milj. m³. Laajan teollisuuskapasiteetin vuoksi alueen metsät ovat olleet tehokkaassa käytössä. Metsiä hakattiin 1950- ja 1960-luvuilla yli kestävän suunnitteen. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolle tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun puolen välin 78 milj. m³:sta 113 milj. m³:iin (45 %). Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 3,44 milj. m³:sta 4,88 milj. m³:iin (42 %). Hakkuut ovat 1990-luvulla vilkastuneet, mutta poistumaa suurempi kasvu on lisännyt varantoa edelleen. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on 1,2 % ja kaikkia metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä habitaatteja, avainbiotooppeja, 6,8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa verrattiin neljän eri hakkeen tuotantomenetelmän tuottavuutta ja kustannuksia. Tämän tutkimuksen yhteydessä tehtiin vuoden mittaiset seurantatutkimukset kahdesta koneesta. Välivarastohakkureista tutkimuksessa seurattiin R9700 Future-hakkuria. Toinen seurantatutkimus tehtiin Moha-monitoimihakkurista, joka mahdollistaa hakkuutähteiden haketuksen palstalla ja hakkeen kuljetuksen käyttöpaikalle samalla yksiköllä. Tutkimuksessa käytettiin lisäksi VTT Energian aiemmin tekemien Chipset-palstahakkurin ja Evolution-välivarastohakkurin seurantatutkimuksien tuloksia.

Future-välivarastohakkuri osoittautui seurantatutkimuksessa teknisesti luotettavaksi ja toimivaksi. Ongelmaksi Futuren seurannassa havaittiin kuuma korjuuketju, joka aiheutti odotuksia sekä hakkurille että hakeautolle. Moha-monitoimihakkurin tekninen luotettavuus ja toimivuus oli seurantatutkimuksessa koneen prototyyppiluonne huomioon ottaen hyvä.

Kustannusvertailussa Moha-monitoimihakkuriin perustuva puupolttoaineen tuotantomenetelmä osoittautui halvimmaksi alle 25 kilometrin kaukokuljetusmatkoilla. Chipset-palstahakkuriin perustuva hakkeen tuotantomenetelmä oli edullisin yli 25 kilometrin kuljetusmatkalla. Myös Evolution- ja Future-välivarastohakkureiden kilpailukyky parani kuljetusmatkan pidentyessä.

Varastojen kokoa kasvattamalla voidaan välivarastohakkureiden tuottavuutta nostaa merkittävästi. Välivarasto- ja palstahaketuksessa korostuu toiminnan organisoinnin, erityisesti kuljetusten järjestelyjen, merkitys tuotantomenetelmän tuottavuuteen ja kustannuksiin. Tehtäessä valintaa eri tuotantomenetelmien välillä on otettava huomioon paikalliset olosuhteet aina lämpölaitoksen sijainnista saatavilla olevaan raaka-aineeseen saakka.

• Ikäheimo, Sähköposti: juha.ikaheimo@forest.joensuu.fi
• Asikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa mallitettiin palstahaketuksen ja hakkeen kaukokuljetuksen muodostama energiapuun toimitusketju. Haketuksen ja kaukokuljetuksen kustannuksia tutkittiin simulointimallin avulla. Haketus suoritettiin palstahakkurilla ja hake kuljetettiin vaihtokonttiautolla, täysperävaunullisella tai puoliperävaunullisella hakeautolla. Lisäksi mallitettiin ketju, jossa puoliperävaunullinen hakeauto ajoi lisäksi turvetta.

Ketjujen ominaisuudet selvitettiin aiemmin tehtyjen hakeharvesteria ja hakeautoja koskevien tutkimusten pohjalta. WITNESS-simulointiohjelmistolla rakennettiin simulointimallit joiden perusteella ketjujen ominaisuuksia vertailtiin. Haketettavien kohteiden tiedot luotiin TASO-laskennan kuviotietojen perusteella.

Simulointitulosten perusteella koneiden välinen kiinteä vuorovaikutus oli merkittävä tekijä kokonaiskustannusten muodostumisessa. Sekä hakeharvesterin että hakeauton ajasta kului huomattava osa odotuksiin, mikä nosti korjuun kokonaiskustannuksia.

Laaditut simulointimallit tulee sovittaa toimivaan yritysympäristöön ja suorittaa simulointimalleille yksityiskohtaisemmat herkkyysanalyysit, jotta malleja voitaisiin käyttää päätöksenteon apuvälineinä. Simulointimallien tarkkuutta voidaan parantaa käyttämällä hyväksi laajempia tutkimuksia ketjun koneiden ominaisuuksista.

• Asikainen, Sähköposti: antti.asikainen@joensuu.fi
• Nuuja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1967–1996 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä ja tuloslaskennasta sekä maastomittaukset niiltä osin kuin ne poikkeavat aiemmin julkaistuista Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen mittauksista. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu yksityiskohtaisesti Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä.

Pohjois-Savon metsiä uudistettiin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa voimakkaasti. Puuvaranto laski tuolloin lievästi. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolla tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun lopun 113 milj. m³:sta 152 milj. m³:iin eli 35 %. Puuston kasvu on samaan aikaan noussut 5,31 milj. m³:sta 6,92 milj. m³:iin. Hakkuut ovat viime vuosina vilkastuneet, joten varannon lisäys ei ole ollut enää yhtä nopeaa kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Pohjois-Savon metsien kasvupaikat ovat viljavia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä on sen vuoksi suhteellisen paljon.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Keski-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1967–1996 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä ja tuloslaskennasta sekä maastomittaukset niiltä osin kuin ne poikkeavat aiemmin julkaistuista Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen mittauksista. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu yksityiskohtaisesti Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä.

Puuntuotannon voimaperäistäminen alkoi Keski-Suomessa aikaisemmin kuin muualla maassa. Metsiä uudistettiin 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa voimakkaasti. Puuvaranto laski tuolloin lievästi. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolle tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun lopun 113 milj. m³:sta 159 milj. m³:iin eli 41 %. Puuston kasvu on samaan aikaan noussut 5,11 milj. m³:sta 6,90 milj. m³:iin. Hakkuut ovat viime vuosina vilkastuneet, joten varannon lisäys ei ole ollut enää yhtä nopeaa kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Keski-Suomen metsien kasvupaikat ovat kohtalaisen viljavia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä on sen vuoksi suhteellisen paljon.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitetään, mikä on optimaalinen tietiheys nykyisillä tienrakennus- ja metsäkuljetuskustannuksilla yksityismetsissä. Peruslaskelman oletuksilla laskettuna se on Etelä-Suomessa 10,5 metriä hehtaaria kohti, jolloin keskimääräiseksi metsäkuljetusmatkaksi muodostuu 560 metriä. Pohjois-Suomessa, eli kolmen pohjoisimman metsäkeskuksen alueella, optimaalinen tietiheys on selvästi alhaisempi eli 6,1 m/ha ja keskimääräinen lähikuljetusmatka vastaavasti 980 metriä. Herkkyysanalyysien mukaan tulokset ovat vakaita: tietiheys voi Etelä-Suomessa vaihdella välillä 7–16 m/ha ja Pohjois-Suomessa välillä 4–9 m/ha ilman, että syntyy merkittäviä, yli 10 prosentin lisäkustannuksia.

• Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi
• Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien käsityksiä metsästä ja ympäristönsuojelusta. Kyseessä on tapaustutkimus, jonka kohteena olivat sysmäläiset yksityismetsänomistajat. Tutkimus kuuluu humanistiseen ympäristötutkimukseen.

Ympäristöongelmien ratkaisemisessa yhä keskeisemmäksi tehtäväksi on noussut ongelmien inhimillisten syiden ja alkuperien selvittäminen. Tässä työssä ajattelun ja toiminnan suhdetta tutkivalla kulttuurintutkimuksella on keskeinen asema. Kulttuurilla tarkoitetaan laajassa mielessä inhimillistä toimintaa. Toiminnan taustalla oletetaan piilevän kognitiivisia eli tiedollisia järjestelmiä. Kognitiivisen teorian mukaan ihmisen tieto järjestyy kulttuurisiksi malleiksi, jotka ohjaavat toimintaa ja inhimillisiä valintoja. Kulttuuriset mallit ovat sosiaalisesti jaettua tietoa.

Tutkimuksessa hahmotettiin viisi kulttuurista mallia: Resurssimalli, Toimintamalli, Elinympäristömalli, Hyvän metsän -malli ja Omistusmalli. Resurssimalli ohjaa metsänomistajaa näkemään metsänsä laajana resurssina. Metsä käsitetään lisäksi paikkana, jossa harjoitetaan konkreettisia toimia. Elinympäristömalli ohjaa mieltämään metsän osana kodin ja muun elämänpiirin fyysistä maisemaa, ja Hyvän metsän -malli kertoo millainen metsä on hyvä taikka huono metsänomistajan mielestä. Omistusmalli näkee metsän omaisuutena, johon kohdistuva päätäntävalta kuuluu metsänomistajalle. Pakkotoimiin perustuvan luonnonsuojelun ja metsänhoidon katsotaan rikkovan tätä oikeutta vastaan. Omistaminen merkitsee myös identifioitumista johonkin alueeseen.

Tutkimuksessa selvisi, että metsänomistajilla on moniulotteista jaettua tietoa metsästä ja ympäristönsuojelusta, ja tämä tieto on järjestynyt malleiksi. Niitä tutkimalla saadaan perustietoa metsänomistajista sekä kestävän metsätalouden sosiokulttuurisista reunaehdoista. Tämä tieto on hyödyksi vältettäessä ja ratkaistaessa ympäristökonflikteja.

• Jokinen, Sähköposti: mikko.jokinen@metla.fi

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1968–97 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan VMI:n maastomittaus, tuloslaskenta ja luotettavuuden arviointimenetelmät.

Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin VMI9:ää varten. Maaperää, puuston rakennetta ja metsien biologista monimuotoisuutta kuvaavia tunnuksia lisättiin. Soiden turvekerroksen paksuus mitataan neljään metriin saakka ensimmäistä kertaa 1950-luvun alun jälkeen. Tavoitteena on, että maastomittauksiin perustuva inventointi yhdessä monilähteisen inventoinnin kanssa pystyy vastaamaan metsätalouden ja metsäteollisuuden muuttuneiden toimintaympäristöjen aiheuttamiin lisääntyviin tietotarpeisiin.

Etelä-Pohjanmaan metsätalousmaasta lähes puolet on suota. Runsaat 75 % soista on ojitettu. Soiden ojitus ja männyn viljely ovat lisänneet mäntyvaltaisten metsien alan yli kolmeen neljännekseen metsämaan alasta. Taimikoista lähes 90 % on mäntyvaltaisia. Puuvaranto on lisääntynyt 1960-luvun lopusta 47 % ja 1990-luvun alusta 7 %. Suometsätalous on puuston vuotuista kasvua eniten lisännyt tekijä. Kasvun lisäys kankailla näyttää päättyneen ja kasvu kankailla on kääntynyt lievään laskuun, sen sijaan soilla kasvun lisäys jatkuu. Nuorten metsien lisääntyminen on lisännyt ensiharvennusmetsien alaa, vaikkakin Etelä-Pohjanmaalla näiden osuus on maan keskitasoa pienempi. Kolmasosa ojitusalueista on kunnostusojituksen tarpeessa puuntuotannon näkökulmasta katsottuna. Rahkaiset suot ja nevat lisäävät Etelä-Pohjanmaalla metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen alaa.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mikkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Suomessa siirryttiin vuonna 1993 pääomatulojen verouudistuksen yhteydessä puunmyyntitulojen verotukseen siten, että 13 vuoden siirtymäkauden ajan sovelletaan omistajan valinnan mukaan joko pinta-ala- tai myyntiverotusta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan siirtymäajan veromuodon valintoihin vaikuttaneita tekijöitä sekä muutostilanteen vaikutuksia puunmyyntikäyttäytymiseen siirtymäkauden alkuvuosina. Tutkimus perustuu Kaakkois-Suomesta vuosina 1986, 1991 ja 1996 koottuun metsänomistajakohtaiseen seuranta-aineistoon.

Verovalintoja selittävä logistinen regressiomalli tuki hypoteesia taloudellisten tekijöiden vaikutuksesta valintoihin. Pinta-alaverotuksessa pysymisen todennäköisyyttä lisäsivät tilan runsaat hakkuumahdollisuudet, perikuntamuotoinen omistus ja omistajan maatalousyrittäjyys, kun taas suuret tulot (korkea tuloveroaste) pienensivät sitä. Perikuntien todennäköisyys valita pinta-alaverotus oli yli kaksinkertainen perhe- tai yhtymäomistukseen verrattuna.

Muutoksen välittömiä tarjontavaikutuksia tarkasteltiin vertaamalla toisaalta pinta-ala-, toisaalta myyntiverotukseen päätyneiden tilojen puunmyyntejä (m³/ha) ennen muutosta (1982–92) ja sen jälkeen (1993–95). Myyntiverotukseen siirtyneiltä tiloilta oli myyty muutoksen jälkeen keskimäärin saman verran kuin ennenkin. Sen sijaan pinta-alaverotuksen valinneiden myyntimäärät olivat lisääntyneet keskimäärin kolmella neljäsosalla, mikä heijastaa keskimääräistä puustoisempien pinta-alaverotilojen valmistautumista myyntiverotukseen.

Puunmyyntien kehityksessä eri tavoin valinneiden välillä näkyvät erot kuvaavat vain siirtymäkauden sopeutumisreaktioita. Muutoksen pysyviä vaikutuksia ja eri järjestelmien taloudellista tehokkuutta on arvioitava teoreettisesti.

• Ovaskainen, Sähköposti: ville.ovaskainen@metla.fi
• Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin tilakohtaisen kestävyyden vaikutus suuralueen kestäviin hakkuumahdollisuuksiin Satakunnan metsälautakunnan alueella. Lisäksi tarkasteltiin metsätalousyksikön koon vaikutusta kestäviin hakkuumahdollisuuksiin. Tutkimuksen 15 487 hehtaarin aineistossa tiloittain ja suuralueena laskettujen kestävien hakkuukertymien ero oli keskimäärin 13 prosenttia. Tiloittaisen tarkastelun suuraluetta pienemmät hakkuukertymät johtuivat tilakohtaisen kestävyyden vaatimuksesta. Kun metsätalousyksikön koko oli tässä aineistossa suurempi kuin 4 000 ha, tilakohtainen kestävyys ei enää pienentänyt hakkuukertymää. Mitä tasarakenteisempia metsätalousyksiköt ovat sitä pienemmällä metsätalousyksikön koolla suurimmat kestävät alueelliset hakkuumahdollisuudet voidaan saavuttaa.

• Pesonen, Sähköposti: mauno.pesonen@metla.fi
• Soimasuo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin erilaisten kuvioittaisessa metsänarvioinnissa käyttökelpoisten menetelmien hyvyyttä männyn ulkoisen oksikkuuden huomioon ottamisessa. Oksikkuustunnuksista käsiteltiin rungon laatuun vaikuttavista tekijöistä alimman kuolleen oksan (kuivaoksaraja) ja elävän latvusrajan (latvusraja) korkeutta. Ko. oksarajatunnusten sekä puun rinnankorkeusläpimitan ja pituuden avulla rungot arvoapteerattiin dynaamisella optimoinnilla käyttäen laatuluokkina ulkoisesti oksatonta (I-laatu), terveoksaista (II-laatu) ja kuivaoksaista (III-laatu) laatua.

Tutkimus jakautui kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa koealojen läpimittajakauma muodostettiin Weibull-jakauman avulla, estimoitiin jakauman puille pituudet, kuivaoksa- ja latvusrajat ja optimoitiin rungot. Lopuksi laskettin hehtaarikohtaiset tunnukset. Aineistona oli 65 VAPU (Valtakunnallinen puututkimus) -koealaa. Toisessa osassa simuloitiin kahteen metsikköön (Jaamankangas, Kontiolahti ja Mekrijärvi, Ilomantsi) relaskooppikoealoja, joissa kokeiltiin erilaisten mittausyhdistelmien ja koealojen lukumäärän vaikutusta eri laatuluokkien hehtaarikohtaisiin tuloksiin.

Rungon tukkiosan jakaminen eri laatuluokkiin onnistui tarkastellussa tilanteessa harhattomimmin menetelmällä, jossa koealan keskipuun oksarajatunnukset yleistetään suoraan kaikille koealan puille. Kokeillut mallit sekä kuivaoksa- että latvusrajalle osoittautuivat epätarkoiksi kalibrointienkin jälkeen. Koealojen lukumäärän vaikutus tulosten tarkkuuteen riippui käytetystä menetelmästä.

• Rouvinen, Sähköposti: seppo.rouvinen@forest.joensuu.fi
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa laadittiin kangasmaiden puhtaiden, ilman sekapuuston tai tuhojen aiheuttamia häiriöitä kasvaneiden 0,5–10 m valtapituisten viljelykuusikoiden alkukehitystä kuvaava malliperhe. Siihen kuuluvat yksittäisten kasvatuskelpoisten kuusten pituus- ja paksuuskasvun ja kuolemistodennäköisyyden mallit sekä metsikön valtapituuskehityksen, pituusjakauman ja läpimitan mallit. Tutkimusaineisto koostui 36 tuoreen ja lehtomaisen kankaan istutusmetsiköstä, jotka sijaitsivat tasaisesti Suomen alueella pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Kesto- ja kertakoealoina mitatut metsiköt oli valittu osin subjektiivisesti, osin monivaiheisella otannalla. Niiden ikä vaihteli tutkimusjakson lopussa 11–36 vuoden, valtapituus 1,5–10,8 m ja kasvatuskelpoisten taimien runkoluku 933–3 560 kpl ha^–1 välillä. Aineistosta puuttuivat epäonnistuneet viljelykset. Mallit testattiin riippumattomalla aineistolla. Mallien mukaista puuston kehitystä verrattiin kasvu- ja tuotostaulukoiden ja varttuneiden viljelykuusikoiden kasvumallien mukaiseen kehitykseen.

• Valkonen, Sähköposti: sauli.valkonen@metla.fi

Metsätuhorekisterin käyttötarkoituksena on toimia eri lähteistä koottujen tuhohavaintojen keskusrekisterinä, josta voidaan tulostaa karttapohjaista tietoa tuhojen esiintymisestä ja merkityksestä. Rekisteri toteutettiin relaatiotietokantana, ja aineiston visualisointia varten rakennettiin paikkatietojärjestelmäsovellus. Tuhojen määrää tarkasteltiin metsälautakunnissa v. 1992–93 tehtyjen havaintojen perusteella. Tutkitun alueen osuus Suomen metsämaan kokonaispinta-alasta oli v. 1992 3,2 % ja v. 1993 3,9 %. Tuhoja havaittiin v. 1992 1,4 %:lla ja v. 1993 1,1 %:lla inventoidusta pinta-alasta. Yleisimpiä tuhonaiheuttajia olivat hirvi ja lahottajasienet. Tuloksia voidaan pitää aliarviona tuhojen todellisesta määrästä, mikä johtuu mm. tuhojen kirjaamiskäytännöstä. Metsäsuunnittelusta saadaan tuhojen seurantaan soveltuvaa aineistoa koko maan alueelta vuosittain ja suhteellisen lyhyellä viiveellä, mikä on merkittävä etu verrattuna muista lähteistä saatavaan tietoon.

• Väkevä, Sähköposti: jouni.vakeva@metsateho.fi
• Lipponen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa esitetään delfi-tekniikan ja HERO-nimisen heuristisen optimointimenetelmän tavoiteanalyysiosan yhteiskäyttöön perustuva ekologisen biodiversiteettiasiantuntemuksen mallintamismenetelmä. HEROssa sovellettua tiedustelutekniikkaa käytetään menetelmässä delfin iteratiivisuusperiaatteen mukaisesti. Delfi-tekniikka muodostaa menetelmän lähestymistavan asiantuntemuksen kokoamiseen ja mallinnusprosessin kehikon. HEROn tiedustelutekniikka tuo menetelmään analyyttisen otteen, joka delfistä itsessään puuttuu. Esitetyllä menetelmällä tuotettu malli voidaan sellaisenaan integroida metsäsuunnittelun optimointilaskelmiin.

Ekologisen asiantuntemuksen mallinnuksen tarkoitus on helpottaa ekologisen tietämyksen akuuttia tarvetta ja empiirisen tutkimuksen tuottamien, suunnittelulaskelmissa käyttökelpoisten mallien puutetta nopealla ja halvalla tavalla. Mitä tahansa asiantuntemusaineistoon pohjautuvaa mallia on perusteltua käyttää vain kunnes riittävään empiiriseen aineistoon pohjautuvat luotettavammat mallit ovat valmiit.

Kaikkiaan 11 asiantuntijalta tiedusteltiin näkemykset biodiversiteetin komponenttien tärkeyksistä tietyn metsäalueen monimuotoisuuden vaalimisessa sekä alueen hyvyyden muutoksesta komponenttien arvojen muutoksen funktiona. Asiantuntijat olivat huomattavan erimielisiä siitä, mikä on tärkeää alueen hoidossa ja käytössä biodiversiteetin vaalimisen näkökulmasta. Mallinnusprosessin aikana näkemykset lähenivät jossain määrin toisiaan, mutta yhteisesti hyväksyttävän kompromissin löytäminen ei ollut mahdollista. Tulos ilmentää yhteisesti hyväksytyn biodiversiteettimittarin puutetta sekä subjektiivisen harkinnan osuutta biodiversiteettiarvioinneissa toistaiseksi.

Sovellus oli menetelmän ensimmäinen kokeilu. Menetelmä osoittautui kehityskelpoiseksi, joskin jatkokehittelyä tarvitsevaksi. Menetelmän jalostaminen on tarpeen erityisesti mallinnusprosessin loppuvaiheessa sellaisia tilanteita varten, missä asiantuntijoiden yhteisen näkemyksen löytäminen on vaikeaa.

• Kangas, Sähköposti: jyrki.kangas@metla.fi
• Mononen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan laidun- ja metsikkötunnusten välistä yhteyttä aineistossa, joka mitattiin 1980-luvun alussa poronhoitoalueen etelä- ja keskiosista. Alueen talvilaitumien pinta-ala on 4,8 milj. ha ja näytteen koko on 6 245 koealaa. Tutkimusalue jaetaan etelä-pohjoissuunnassa kolmeksi osa-alueeksi gradientin saamiseksi esiin. Tarkastelua varten muodostetaan ensin metsäositteita kasvupaikan ja vallitsevan puulajin perusteella. Puustoiset ositteet jaetaan edelleen ikäluokkiin puuston iän perusteella. Laiduntunnusten ja puuston iän välinen yhteys esitetään graafisesti. Tarkastelu koskee lupon, metsälauhan ja poronjäkälien esiintymisrunsautta.

Tuoreiden maiden kuusikot ovat parhaita luppometsiä. Myös metsälauhaa on tuoreilla mailla eniten. Luppo lisääntyy ja metsälauha vähenee metsikön ikääntyessä. Luppo häviää pääosin tai kokonaan metsikköä uudistettaessa, mutta metsälauhan määrä moninkertaistuu pian toimenpiteen jälkeen. Poronjäkäliä on eniten mäntyvaltaisissa metsissä kuivahkoilla ja kuivilla mailla. Jäkälä runsastuu selvästi metsikön ikääntyessä vain parhailla jäkälämailla tutkimusalueen pohjoisimmassa osassa. Metsänuudistaminen vähentää jäkälää. Poronjäkälien määrän alenemisella uudistushakkuissa on käytännön merkitystä vain parhailla jäkälämailla.

Kasvupaikkajakauma, puuston rakenne, metsien käsittely, laidunpaine ja laidunnuskäytäntö yhdessä synnyttävät alueellisia eroja talvilaitumissa. Laiduntilanne on paras tutkimusalueen pohjoisimmassa osassa, missä esiintyy selvästi eniten sekä luppoa että jäkälää. Jäkälän määrä on yhteydessä puuston ikään vain pohjoisen osa-alueen parhailla jäkälämailla. Sen sijaan lupon ja metsälauhan yhteys puuston ikään on kiistaton koko tutkimusalueella. Metsien ikärakenteen muutokset vaikuttavat porojen talviravintotilanteeseen sekä määrällisesti että laadullisesti. Puuntuotannon suuren merkityksen takia ikärakenteen manipulointi porojen talviravintotilanteen parantamiseksi ei ole taloudellisesti perusteltavissa.

• Mattila, Sähköposti: eero.mattila@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin Sysmän yksityismetsien omistajien suhtautumista maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön laatimiin, ympäristönäkökulmat huomioon ottaviin metsänhoito-ohjeisiin. Tämän lisäksi selvitettiin metsänomistajien metsiin liittämiä aineettomia merkityksiä sekä suhdetta luontoon. Tutkimus toteutettiin lomakekyselynä.

Tutkimuksen mukaan taloudellinen turvallisuus ja puunmyyntitulot ovat selkeästi metsänomistuksen tärkein tavoite Sysmässä. Taloudellisten arvojen korostaminen ei kuitenkaan poissulje täysin muita näkökulmia, ja metsänomistajat suhtautuvatkin varsin myönteisesti uusiin toimenpide-ehdotuksiin. Varauksellisempia erilaisia suojeluehdotuksia kohtaan olivat nuoret ja suurien tilojen omistajat. Haluttomuutta metsäluonnon suojeluun saattaa nostattaa myös suojelumenettely; Sysmässä näin on käynyt esimerkiksi valkoselkätikan suojelun kohdalla.

Tutkimuksen mukaan sysmäläiselle metsänomistajalle metsä on olennainen osa kodin ympäristöä ja maisemaa sekä paikka, josta voi tarpeen tullen hakea mielenrauhaa. Ahdistavaksi tai pelottavaksi paikaksi metsän koki kymmenesosa vastaajista.

• Jokinen, Sähköposti: mikko.jokinen@metla.fi
• Heinonsalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mether, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Saario, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa kehitettiin menetelmä, jossa paikkatietojärjestelmän avulla tarkennetaan metsäsuunnittelussa käytettävää puuston ja kasvupaikan perusteella tehtyä metsikkökuviointia maisemallisesti tärkeissä kohteissa, kuten vesistöjen rannoilla sekä virkistysreittien ja teiden varsilla. Lisäksi uuden metsikkökuvioinnin kuviot ryhmitellään paikkatietoanalyysien avulla maisemaluokkiin, joita hyödynnetään hakkuita kohdennettaessa.

Menetelmän käytöstä saatavaa hyötyä arvioitiin kolmen tapaustutkimuksen avulla. Niissä verrattiin tavallisella kuvioinnilla ja tarkennetulla kuvioinnilla tehtyjen metsäsuunnitelmien tuottamaa maisemaa grafiikkakuvien ja numeeristen tunnusten avulla. Metsäsuunnitelmat tehtiin MONSU-ohjelmistolla siten, että suunnitelmien mukaisten hakkuiden tuottamat nettotulot olivat molemmissa suunnitelmissa yhtäsuuret. Tutkimuksessa oli kuusi vertailtavaa metsäsuunnitelmaparia, joista kaikissa raati valitsi tarkennetulla kuvioinnilla tehdyn sunnnitelman tuottaman maiseman peruskuvioinnilla toteutetun suunnitelman tuottamaa maisemaa kauniimmaksi.

Tarkentamalla numeerisessa metsäsuunnittelussa käytettavää puuston ja kasvupaikan perusteella tehtyä metsikkökuviointia sekä hyödyntämällä paikkatietoanalyysejä sijainniltaan tärkeiden metsikkökuvioiden etsimisessä, saadaan maisemallisesti parempi lopputulos nettotuloja pienentämättä. Menetelmän tuottaman hyödyn määrään vaikuttavat tilalle asetettu tulotavoite ja tilan maisemalliset ominaisuudet. Tutkimuksessa kehitetty menetelmä mahdollistaa automaattisen tavan tarkentaa metsikkökuviointi uudeksi kuvioinniksi, joka palvelee metsäsuunnittelua paremmin kuin alkuperäinen kuviointi.

• Store, Sähköposti: ron.store@metla.fi

Artikkelissa esitetään HERO-nimisen heuristisen optimointimenetelmän sovellus vuorovaikutteiseen metsäsuunnitteluun. Vuorovaikutteisessa eli interaktiivisessa yksityismetsien suunnittelussa metsänomistaja ja suunnittelija käyttävät suunnitteluohjelmistoa yhteisessä suunnitteluistunnossa toistaen suunnittelulaskelmia tarvittaessa useaan kertaan.

Metsänomistajan tavoitteet pyritään kuvaamaan mahdollisimman kattavasti jo ensimmäisessä suunnittelulaskelmassa. Ohjelmistolta saatavan välittömän palautteen pohjalta voidaan muuttaa tavoitemuuttujiksi määriteltyjä metsää ja sen kehitystä kuvaavia tunnuksia sekä niiden tärkeyssuhteita, jos laadittu suunnitelma ei tyydytä metsänomistajaa. Tavoitemuuttujia ja niiden painoarvoja tai muita optimoinnin perusteita muutetaan kunnes aikaansaatu suunnitelma tyydyttää metsänomistajaa. Suunnittelulaskelmien myötä opitaan tilan tai metsäalueen tuotantomahdollisuudet ja nähdään miten erilaiset metsän hoidon ja käytön tavoitemallit vaikuttavat metsästä saataviin hyötyihin sekä metsän kehittymiseen.

Vuorovaikutteista optimointia testattiin Pohjois-Karjalan metsälautakunnan yksityismetsien metsäsuunnittelun kehittämishankkeessa. Kymmenen metsänomistajaa osallistui testiin. Useimmille testiin osallistuneista metsänomistajista kyettiin tuottamaan ensimmäistä suunnittelulaskelmaa tyydyttävämpi suunnitelma muuttamalla optimointitehtävää yhteen tai useampaan kertaan, mikä osoittaa vuorovaikutteisen suunnittelun hyödyllisyyden. Vuorovaikutteisuus parantaa asiakaslähtöisen suunnittelun edellytyksiä.

• Kangas, Sähköposti: jyrki.kangas@metla.fi
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Koivun paakkutaimia on istutettu perinteisesti yksivuotisina, kylvövuotta seuraavana keväänä ennen lehtien puhkeamista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisuutta istuttaa taimet jo kylvövuoden kesällä ja syksyllä. Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaalia tutkittiin kasvihuonekokeissa kasvukauden eri vaiheissa sekä seurattiin eri ajankohtina istutettujen koivun paakkutaimien alkumenestystä peltokokeissa. Yksivuotisten koivun paakkutaimien juurten kasvu alkoi keväällä hitaasti ja nopeutui selvästi vasta kesäkuun alun jälkeen, kun lehdet olivat saavuttaneet täyden koon. Keväällä kylvettyjen ja samana kesänä, eri ajankohtina istutettujen, taimien juurten kasvupotentiaali oli voimakkainta ensimmäisellä istutuskerralla heinäkuun puolessavälissä ja heikkeni suoraviivaisesti kohti syksyn istutuskertoja. Pellolle perustetuissa istutusajankohtakokeissa sääolosuhteiltaan normaalin vuoden heinä–elokuussa istutetut koivun paakkutaimet menestyivät yhtä hyvin tai paremmin kuin seuraavana keväänä istutetut taimet. Koivun paakkutaimien kesäistutus edellyttää kuitenkin huolellista taimien käsittelyä ja hoitoa koko istutusketjun ajan.

• Rikala, Sähköposti: risto.rikala@metla.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin suuren yleisön metsien talouskäyttöön ja suojeluun liittyviä asenteita haastatteluaineiston perusteella. Kansalaisista runsas kolmasosa oli luettavissa metsien talouskäytön lisäämistä kannattaviin ja neljäsosa suojelun lisäämistä kannattaviin. Noin 40 prosenttia suomalaisista kannatti samanaikaisesti sekä metsien talouskäytön että suojelun lisäämistä tai vastusti kumpaakin. Väestön taustapiirteillä kyettiin selittämään vain osittain metsien käyttöön liittyviä asenteita. Suojelumyönteisten metsätiedot olivat talouskäytön kannattajia vähäisemmät. Metsänomistajissa oli suojelun kannattajia lähes saman verran kuin metsää omistamattomissa kansalaisissa mutta talouskäytön kannattajia selvästi enemmän.

• Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan metsänomistajien taustapiirteitä ja metsätaloudellista käyttäytymistä ammattiasemaryhmittäin. Vuonna 1990 eläkeläisiä oli 36 prosenttia, palkansaajia noin kolmasosa, maatalousyrittäjiä runsas neljäsosa ja muita yrittäjiä viisi prosenttia metsänomistajien lukumäärästä.Yksityismetsien pinta-alasta maatalousyrittäjät omistivat suurimman osuuden, runsaat 40 prosenttia. Maatalousyrittäjien tilojen taustapiirteitä luonnehtivat perinteiselle maatilametsätaloudelle tunnusomaiset piirteet, kuten perheomistus ja vakinaisesti asuttu tila. Maatalousyrittäjät myivät puuta säännöllisesti ja runsaasti. Lisäksi he olivat metsänhoidollisesti aktiivisia. Eläkeläiset sen sijaan käyttäytyivät metsätaloudellisesti passiivisesti. Eläkeläiset myivät puuta harvoin ja vähän. Lisäksi heidän tiloillaan tehtiin vähän metsänhoitotöitä. Ammattiasemaluokitus tarkentaa metsänomistajakunnan rakenteesta ja metsätaloudellisesta käyttäytymisestä saatavaa kuvaa, koska ryhmien välillä ilmeni merkittäviä eroja. Hyödyllistä myös on, että ammatin ja sosioekonomisen aseman perusteella metsänomistajat voidaan samanaikaisesti luokitella ammattiasemaryhmiin.

• Ripatti, Sähköposti: pekka.ripatti@metla.fi

Tutkimuksessa vertailtiin eri vaihtoehtoja puuston omaisuusarvon ja sen tilikausittaisen muutoksen käsittelemiseksi metsälön tuloslaskelmassa ja taseessa. Eri puutasemenetelmien soveltuvuutta metsätalouden tilakohtaisen kannattavuusseurannan tilinpäätöksen tarpeisiin vertailtiin sekä teoreettisesti että empiirisesti. Metsälön tilinpäätöksen tavoitteeksi on asetettu samanaikainen realisoituneen tuloksen ja puuston markkinahintaisen varallisuusaseman selvittäminen.

Puustomenetelmät kuvaavat metsälöä tässä tutkimuksessa tulos- ja omaisuuslaskennalle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tuottomenetelmien heikko kohta teoreettisesti on se, että puutase ja puuston omaisuusarvo tilinpäätöksessä ovat riippuvaisia osittain subjektiivisesti määritellystä hakkuusuunnitteesta. Hakkuusuunnitteella pyritään edistyvän metsätalouden mukaisesti kehittämään metsälöä päätöksentekijän tavoitteiden suuntaan, eikä mittaamaan toteutunutta tilikauden tulosta tai omaisuuden arvon muutosta.

Puuston tasearvon määrittämisessä tarvittavat puustotiedot saadaan luotettavimmin inventointimenetelmällä, mutta koska käytännössä inventointia ei ole järkevää toistaa vuosittain, on puuston kehitys harvemmin toistettavien inventointien välillä määritettävä kasvumenetelmän avulla. Kuvioittaiseen arviointiin perustuvat metsäsuunnittelutiedot ovat useimmiten ainoat yksityismetsälöistä käytettävissä olevat inventointitiedot, joten puutaseen määrittäminen on tarkoituksenmukaisinta tehdä niiden pohjalta.

• Hakkarainen, Sähköposti: hyttinen@metsa1.joensuu.fi
• Hyttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tiilikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuoren kuusikon kasvattamista koivuylispuuston alla. Tutkimusongelmana oli selvittää, kuinka paljon tiheydeltään ja kooltaan vaihteleva koivuylispuusto tuottaa puuta ja kuinka paljon se hidastaa kuusikon kehitystä. Tutkimuksessa laadittiin kertamittausaineistoon perustuvat kasvumallit. Niiden lisäksi sovellettiin aiemmassa sekametsätutkimuksessa laadittuja malleja.

Tutkimusaineisto käsitti 31 sekametsikköä lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Kuusikoiden biologinen ikä oli 15–39 vuotta ja koivikoiden rinnankorkeusikä 17–77 vuotta. Koivuylispuusto oli poistettu 6 metsiköstä.

Malleilla ennustettua puuston kehitystä tarkasteltiin kahdessa esimerkkimetsikössä kolmena kasvattamisvaihtoehtona: koivuylispuuston poistaminen, ylispuuston harventaminen ja käsittelemätön metsikkö. Koivuylispuusto tuotti enemmän puuta (3,5–11,2 m³ ha^–1 v^–1) kuin sen kasvattaminen vähensi kuusikon tuotosta (kasvutappio 0,6–4,4 m³ ha^–1 v^–1). Harvennus lisäsi nuoren, tiheän koivikon tukkipuun tuotosta selvästi, mutta pienensi sitä vanhassa, järeäpuustoisessa koivikossa.

• Mielikäinen, Sähköposti: kari.mielikainen@metla.fi
• Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kolmen metsälautakunnan (Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Kainuu) alueelle vuosina 1973–1978 perustetut 254 metsikkökoealaa inventoitiin kahdesti noin 10 vuoden aikavälillä yksityismaiden metsäojitusalueiden tilan ja puuston kehityksen selvittämiseksi. Koealojen kasvupaikkatyyppijakauma, tutkimusjaksolla tapahtuneet muutokset ojituksen tilassa, samoin kuin lannoitukset ja hakkuut selvitettiin. Puuston määrää, rakennetta, puulajisuhteita ja niiden muutoksia aineistossa verrattiin aikaisempiin tutkimuksiin. Puuston keskitilavuuden todettiin lisääntyneen jakson aikana voimakkaasti. Turvekangastyyppien puuntuotoskykyä ojituksen jälkeen arvioitiin muodostamalla regressiomalleja metsikön tilavuuden ja kasvun riippuvuudelle.

• Hökkä, Sähköposti: hannu.hokka@metla.fi
• Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Siipola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa inventoitiin 26 mäntyvaltaista ja 17 hieskoivuvaltaista nuoren metsän kunnostuskohdetta Keski-Pohjanmaalla. Tavoitteena oli arvioida ylitiheänä kasvaneiden puustojen elpymiskykyä kunnostushakkuiden jälkeen sekä kuvailla kunnostushakkuutarpeeseen vaikuttavia tekijöitä.

Runkolukuohjeet soveltuivat pohjapinta-alamalleja paremmin hoitotarpeen arviointiin, sillä puustot olivat epätasaisia ja pieniläpimittaisia. Hakkuupoistuma oli keskimäärin 37 m³/ha, josta ainespuuta oli 21 m³/ha. Puuston tilavuudesta poistettiin keskimäärin kolmasosa, voimakkaimmin käsitellyillä kohteilla yli 60 %. Elävän latvuksen osuus puun pituudesta pieneni kasvatustiheyden noustessa. Suuri osa metsäojista oli kiireellisen kunnostuksen tarpeessa, joten voimakkaat harvennukset voivat aiheuttaa huomattavia kasvutappioita, ellei ojastoja kunnosteta. Merkittävimmät puiden ulkoista laatua heikentävät tekijät olivat mäntyjen oksikkuus ja koivujen mutkaisuus.

• Jylhä, Sähköposti: paula.jylha@metla.fi

Tutkimuksen taustan muodostaa maatalouden sopeuttamistarve. Tutkimuksessa tarkastellaan viljelijöiden kokemia mahdollisuuksia suuntautua maataloudesta metsätalouteen. Aineisto kerättiin postikyselyllä keväällä 1992 ja se koostui 474 aktiivitilasta seitsemäntoista koko maan kuntajoukkoa edustavan kunnan alueella.

Kokonaan metsätalouteen suuntautumista piti mahdollisena 4 prosenttia ja osittaista suuntautumista 36 prosenttia viljelijöistä. Tutkimusalueista Oulun läänissä halukkuus varsinkin osittaiseen suuntautumiseen oli suurempi (42 %) kuin Etelä-Suomessa (33 %). Parhaina metsätalouteen suuntautumismahdollisuudet nähtiin taantuneissa kunnissa, joissa maatalouden edellytykset ovat huonot. Huonoimpina mahdollisuudet koettiin hyvät maatalouden edellytykset omaavissa voimaperäisen maatalouden kunnissa. Lypsykarjatalouskunnat, joille leimallisia ovat sekä hyvät maatalouden edellytykset että metsätulojen merkitys, edustivat keskiarvoa.

Metsätalouteen suuntautumista mahdollisena pitäviä tiloja kuvasivat tilan nykyinen metsätalouspainotteisuus, riittävät metsäresurssit sekä mielenkiinto metsätalouteen. Etelä-Suomessa halukkuutta lisäsivät myös suunnitelmat tuotannon vähentämissopimuksen solmimisesta tai peltojen metsittämisestä, jolloin suuntautuminen oli pääasiassa maataloudesta luopumista. Lisäksi hyvät maatalouden edellytykset vähensivät jonkin verran suuntautumishalukkuutta Etelä-Suomessa. Oulun läänissä esiintyi halukkuutta suunnitelmalliseen maataloustuotannon vähentämiseen ja metsätalouteen suuntautumiseen. Oulun läänissä suuntautumista jarruttivat muutosvastaiset asenteet.

Tulosten mukaan metsätaloudella on potentiaalia toimia useilla tiloilla entistä merkittävämpänä osana toimeentuloa ja tukea tavoitetta kehittää maatiloja monitoimisina yrityksinä. Maaseutupolitiikassa tarvitaan näkökulman laajentamista maatiloista koko maaseudulla asuvaan väestöön.

• Mustonen, Sähköposti: mika.mustonen@metla.fi

Leimikon ennakkomittauksella tarkoitetaan kevyttä otantaan perustuvaa pystymittausta, jonka tavoitteena on tuottaa ennakkotietoa jalostukseen tulevan leimikon puulajikohtaisista läpimitta-, pituus- ja laatujakaumista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää leimikkotekijöiden vaikutus leimikon ennakkomittauksen eri työnosien ajanmenekkiin erilaisissa päätehakkuuoloissa sekä edelleen luoda matemaattiset mallit ennakkomittauksen työnosien ajanmenekille kahdella eri menetelmällä. Tutkimuksessa kehitettäviä ajanmenekkifunktioita käytetään ensisijaisesti leimikon ennakkomittausmenetelmien kehittämistyössä.

Tutkimuksessa seurattiin kahden mittaajan työskentelyä kahdella otantamenetelmillä seitsemässä leimikossa. Mittaajien työskentely tallennettiin kuvanauhalle videotekniikkaa hyväksi käyttäen. Analysoitavaa kuvamateriaalia kertyi yhteensä 17 h. Tutkimusaineiston analysoinnin perusteella luotiin mallit kunkin työnosan ajanmenekin ennustamiseksi.

Koepuiden lukumäärän ohella ennakkomittaustyön ajanmenekkiin vaikutti selvimmin leimikon pinta-ala. Leimikon runkoluvun kasvu lisäsi koealan perustamisen ajanmenekkiä, kun koepuut valittiin ympyräkoealalta mittavapaa apuna käyttäen.

Rinnankorkeusläpimitan suuruudella, puun pituudella tai kuivaoksarajan korkeudella ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta kyseisen tunnuksen mittauksen ajanmenekkiin.

• Uusitalo, Sähköposti: juusitalo@cc.helsinki.fi
• Kivinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Hakkuutähteen korjuu energiapuuksi päätehakkuualoilta edellyttää yksioteharvesterityön uudelleen organisointia. Uusien työtapojen tavoitteena on saada hakkuutähteet keruutyötä helpottaviin kasoihin. Työtapojen vaikutus hakkuukoneen ajankäytön jakaumaan, tehotuntituotokseen ja hakkuutähteen kasautumiseen selvitettiin.

Työtavat ja puuston keskitilavuus eivät vaikuttaneet merkitsevästi ajankäytön jakautumiseen. Tehoajasta noin puolet kului karsintaan ja katkontaan. Kaato ja puun siirtely vei työtavasta riippuen 16,7–19,2 % tehoajasta. Korjuutyön tuottavuus oli ajouran molemmilta puolilta hakattaessa noin 36 m³/h ja yhdeltä puolelta hakattaessa noin 31 m³/h. Hakkuutähteistä paljaaksi jääneen maan osuus perinteisen ainespuunkorjuun jäljiltä oli 43 % ja uusilla työtavoilla 50–57 % hakkuualasta. Perinteisellä työtavalla hakkuutähteen kuivamassasta vain 20 % kertyi yli 50 cm korkeisiin kasoihin. Uusilla työtavoilla vastaava luku oli 70–80 %.

• Nurmi, Sähköposti: juha.nurmi@metla.fi

Puuntuhkalla on typpirikkailla turvemailla saatu aikaan voimakas ja pitkäaikainen maanparannusvaikutus. Puuntuhkan vaikutus johtuu sen tasapainoisesta ja monipuolisesta ravinnesisällöstä, joka samalla pienentää turpeen happamuutta, minkä tuloksena on turpeen omien ravinnevarojen tehokas mobilisaatio vilkkaan pieneliöstötoiminnan seurauksena.

Turpeentuhka rinnastetaan yleensä läheisesti puuntuhkaan. Kokemukset siitä ovat paljon puuntuhkaa vähäisemmät ja lyhyemmältä aikaväliltä sekä viittaavat huomattavasti heikompaan maanparannusvaikutukseen. Selitys löytyy sen puuntuhkaa huomattavasti pienemmistä ravinnemääristä ja erilaisista ravinnesuhteista.

Tutkimuksessa selvitettiin turpeentuhkalannoituksen vaikutusta kangasmaan puuston kasvuun viiden kasvukauden ajalta. Koemetsiköt sijaitsevat asutuksen, liikenteen ja teollisuuden päästöjen vaikutuspiirissä, minkä vuoksi niillä seurataan tuhkalannoituksen pitkäaikaisvaikutuksia puuston kasvuun ja terveydentilaan sekä selvitetään mahdollisuuksia torjua ilman epäpuhtauksien haittavaikutuksia.

Varttuneissa metsiköissä turpeentuhkalannoituksella ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta puuston kasvuun. Sen sijaan nuoressa kasvatusmetsikössä 12 tonnin tuhka-annos hehtaarille lisäsi männyn viiden vuoden tilavuuskasvua 5 m³ ha^–1 (21 %). Tulokset viittaavat siihen suuntaan, että turpeentuhka on happamoitumisen torjunnassa kalkkia parempi vaihtoehto.

• Oikarinen, Sähköposti: matti.oikarinen@metla.fi
• Pasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää laser- ja digitaalikuvatekniikkaan perustuvan mittalaitteen (laserkamera) mittaustarkkuus- ja tehokkuus sekä tekninen toimivuus ja soveltamisedellytykset metsäolosuhteissa. Laserkamera koostuu Canonin EOS 400D -digitaalisesta järjestelmäkamerasta, johon on liitetty Mitsubishin ML101J27 -laserdiodin pohjalle rakennettu viivalasergeneraattori. Läpimitan mittaus perustuu runkoon heijastettavaan laserviivaan ja pisteeseen, joiden avulla digitaalikuvasta voidaan mitata puun läpimitta. Tutkimusaineisto kerättiin talvella 2007–2008 kolmeltatoista ympyräkoealalta (r = 7,98–10 m) ja se käsitti 728 läpimittahavaintoa (d1,3) 265 puusta. Läpimitan mittauksen keskivirhe koko aineistossa oli 6 mm, kun läpimitta mitattiin kuvatulkintaohjelmalla puoliautomaattisesti. Puulajeittain paras tarkkuus saavutettiin kuusella 5,0 mm (4,4 %), sitten koivulla 6,4 mm (3,3 %) ja männyllä 7,6 mm (7,6 %). Laserkamera antoi keski määrin lievän yliarvion (2,3 %) rinnankorkeusläpimitasta. Läpimitan mittaus puoliautomaattista kuvatulkintaa käyttäen onnistui 80 %:lle havainnoista. Täysin automaattista kuvatulkintaa käyttäen läpimitan mittauksen keskivirheeksi saatiin 12,7 mm:ä. Mittaus laserkameralla on nopeaa (10 s / puu) ja läpimitan mittauksen tarkkuus kilpailukykyinen perinteisten mittausmenetelmien kanssa. Suurimmat virhelähteet aiheutuvat oksista (näkyvyys), jolloin laserpiste ei osu runkoon ja mittaus epäonnistuu. Laserkamera on varsin lupaava mittalaite rungon läpimitan mittaamiseen. Liittämällä laitteeseen kulma-anturi, laseretäisyysmittari, elektroninen kompassi sekä GPS-vastaanotin mahdollistaa se puun pituuden, sijainnin sekä laatutunnusten mittaamisen koealalla.

• Melkas, Sähköposti: timo.melkas@metsateho.fi
• Vastaranta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Holopainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kivilähde, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Merimaa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin korkearesoluutioisen E-SAR-tutkakuvan tarkkuutta koealatason metsikkötunnusten estimoinnissa. E-SAR-tutkakuvaukset suoritettiin syksyllä 2000 ja keväällä 2000 ProSmart II -projektissa, jonka tarkoituksena oli tutkia tuolloin suunnitteilla olleen TerraSAR-X-satelliittisysteemin potentiaalisia sovellusalueita. Metsikkötunnusten estimointi tehtiin käyttäen ei- parametrista k:n lähimmän naapurin (k-nn) -menetelmää ja tarkkuuden arviointi ristiinvalidiointi-menetelmällä. Estimoituja metsikkötunnuksia olivat kokonaistilavuus, puulajikohtaiset tilavuudet ja osuudet, pohjapinta-ala, keskipituus ja keskiläpimitta. E-SAR-tulkinnan tarkkuutta verrattiin numeeristen ilmakuvien sekä keskiresoluution optisen aallonpituusalueen Landsat ETM -satelliittikuvien tarkkuuteen. Maastoaineistona käytettiin 199 relaskooppikoealaa. E-SAR-estimoinnin suhteelliset RMSE-arvot olivat parhaimmillaan kokonaistilavuudelle, keskiläpimitalle, keskipituudelle ja pohjapinta-alalle 44,8 %, 27,8 %, 27,5 %, 38,3 %. Vertailuaineistona olleille numeerisille ilmakuville vastaavat suhteelliset RMSE-arvot olivat 49,3 %, 25,6 %, 26,5 % ja 40,6 % ja Landsat ETM -kuville 58,3 %, 38,5 %, 34,5 % ja 46,9 %. E-SAR-tutkakuvat toimivat parhaiten kokonaistilavuuden estimoinnissa, jossa niiden tuottama estimointitarkkuus oli huomattavasti sekä ilmakuvaa että Landsat ETM-kuvaa tarkempi. Keskiläpimitan, keskipituuden ja pohjapinta-alan estimoinnissa E-SAR-tutkakuvat sekä numeeriset ilmakuvat tuottivat suurinpiirtein yhtä tarkan tuloksen, joka oli kuitenkin huomattavasti Landsat ETM -kuvaa parempi. Puulajien tilavuuksien ja osuuksien osalta numeeriset ilmakuvat tuottivat E-SAR-kuvia tarkemman estimointituloksen.

• Holopainen, Sähköposti: markus.holopainen@helsinki.fi
• Tuominen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Karjalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyyppä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyyppä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vastaranta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tokola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsäammattilaisten tulkintoja nuoren metsän hoidon syistä, ongelmista ja ratkaisukeinoista tutkittiin Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksesta kerätyn haastattelu-, havainnointi- ja dokumentti aineiston avulla.

Yleisesti metsäammattilaiset nimesivät nuoren metsän hoitorästien syiksi metsänomistajien kiinnostuksen puutteen sekä kuitupuun liian alhaisesta hinnasta johtuvan ensiharvennusten huonon kannattavuuden. Alueellisessa metsäneuvostossa ja metsäohjelmassa nuoren metsän hoidon ongelmaksi tulkittiin resurssien tarve. Sertifioinnin yhteydessä ongelmaksi tulkittiin kuitupuumarkkinoiden toimivuus.

Pieniläpimittaisen puun energiakäyttö on mahdollistanut ensiharvennusten kannattavan toteuttamisen, metsänomistajien aktivoimisen ja kuitupuun kysynnän edistämisen. Pieniläpimittaisen puun energiakäytön lisääntymisen myötä on syntynyt uusi tulkinta, jonka mukaan metsänhoidon tavoitteena voi olla ainespuutuotoksen maksimoinnin rinnalla energiapuun kasvattaminen. Tämä ”puun laatukasvatuksen” malli muuttaa metsätalouden toimijasuhteita verrattuna perinteisen ”kaupallisen ensiharvennuksen” malliin.

Jännitteet metsätalouden toimijasuhteissa vaikuttivat metsäkeskusten tapaan hallita nuoren metsän hoitokysymystä ja siitä käytävää keskustelua. Nuoren metsän hoidosta esitetyt tulkinnat vaihtelivat asiayhteyden mukaan. Lisäksi pieniläpimittaisen puun energiakäyttöä sulautettiin julkisessa keskustelussa vakiintuneeseen ”kaupallisen ensiharvennuksen” malliin. Toisaalta pieniläpimittaisen puun energiakäyttöä tuettiin muun muassa uusissa metsänhoitosuosituksissa sekä kestävän metsätalouden rahoituksessa. Avointa keskustelua ainespuun jalostamisesta energiaksi on käyty vasta viime vuosina.

• Leskinen, Sähköposti: leena.leskinen@metla.fi

Tutkimuksessa tunnistettiin ja arvotettiin alueellisten metsäohjelmien ja niiden laadintaprosessien kehittämiskohteita. Lisäksi tutkimuksessa kehitettiin menetelmä, jolla lisätään kiinnostusta toimintaympäristön tarkastelussa käytettyä SWOT-analyysiä kohtaan ja jolla parannetaan analyysin tulosten hyödyntämismahdollisuuksia. Lähtökohtana kehittämiskohteiden tunnistamisessa toimi metsäkeskuksissa metsäohjelmien parissa työskentelevien henkilöiden toteuttama toimintaympäristön tarkastelu. Hankkeeseen osallistuneet tutkijat määrittivät tämän tarkastelun tuloksista 16 kehittämiskohdetta, joista puolet liittyi ohjelmien laadinnan ja niiden käytännön toteuttamisen kehittämiseen ja puolet ohjelmien kehittämiseen toimintaympäristön ja sidosryhmien näkökulmista. Tämän jälkeen metsäkeskuksissa metsäohjelmien parissa työskentelevien henkilöiden tehtäväksi annettiin johdettujen kehittämiskohteiden arvottaminen kolmessa erilaisessa metsäalan toimintaympäristön kehittymistä kuvaavassa skenaariossa. Tärkeimpiä kehittämiskohteita olivat metsäkeskusten resurssien lisääminen, metsäohjelmien laatimisen ja toteuttamisen parempi vastuuttaminen, metsäsektorin organisaatioiden verkostoitumisen parantaminen sekä metsäohjelmien ja muiden politiikkaprosessien kytkentöjen parantaminen. Eri kehittämiskohteiden tärkeydet vaihtelivat varsin loogisesti eri skenaarioissa. SWOT-analyysin käytön mielekkyyttä tulevien ohjelmien laatimisprosesseissa voitaisiin lisätä tässä tutkimuksessa esitetyllä tavalla, jolloin olisi mahdollista toteuttaa kehittämiskohteiden, aitojen strategiavaihtoehtojen tai konkreettisten toimenpide-ehdotusten arvottamista toimintaympäristön näkökulmasta. Skenaariotekniikan käyttö olisi myös hyödyllistä, mutta se edellyttää konkreettisten ja laatimisaluetta koskevien skenaarioiden laatimista. Vaikka vastaajat olivat asiantuntijoita, voi pieni määrä saatuja vastauksia rajoittaa tulosten yleistettävyyttä. Toisaalta se voi myös viitata siihen, että ehdotettua menetelmää olisi vielä yksinkertaistettava sen käytettävyyden parantamiseksi.

• Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi
• Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Niskanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan, millaista metsien monimuotoisuutta kuvaavaa tietoa voidaan saada nykyaikaisen kaukokartoitus- ja sensoritekniikan avulla. Käsittely keskittyy Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan, missä metsät, ilmasto-olot ja teknologiset valmiudet sekä käytetyt teknologiat ovat samankaltaisia. Laserkeilaimia ja kuvantavia monikanavasensoreita voidaan asentaa monenlaisille liikkuville alustoille: satelliitteihin, lentokoneisiin, drooneihin ja metsäkoneisiin. Mitä lähempää kohdetta havainnoidaan, sitä tarkempaa tietoa saadaan, mutta sitä pienempi on myös kerralla havainnoitu pinta-ala. Yleisesti käytetyistä monimuotoisuuden indikaattoreista suurikokoisten säästöpuiden määrää, puuston eri-ikäisrakenteisuutta ja vesistöjen suojavyöhykkeitä voidaan havainnoida suhteellisen luotettavasti Suomessa laajalti saatavilla olevilla lentolaserkeilausaineistoilla. Lahopuun ja vähälukuisten puulajien, kuten haavan (Populus tremula L.), tunnistaminen onnistuu tällä hetkellä esimerkiksi droonien avulla pienille alueille kerrallaan, mutta riittävän tarkan tiedon saaminen suuralueille vaatii nykyistä tarkemman tekniikan käyttöönottamista lentokoneilla tehtävissä kartoituksissa. Tietyille eläin- ja kasvilajeille sopivia elinympäristöjä voidaan kartoittaa suuriltakin alueilta, mutta esimerkiksi pintakasvillisuudesta ei käytännössä vielä saada riittävän tarkkoja suoria havaintoja. Kaukokartoitus soveltuu kuitenkin hyvin maastoinventointien kohdentamiseen oikeisiin paikkoihin. Metsäkonetietoa hyödyntämällä on mahdollista dokumentoida hakkuissa tehdyt tekopökkelöt ja säästöpuuryhmän tai muun käsittelemättömän alueen, esimerkiksi vesistön tai pienveden suojavyöhykkeen, avainbiotoopin, suojeltavan alueen tai riistatiheikön ympäriltä hakatut rungot. Hyödynnettäessä metsäkonetietoa metsäluonnon monimuotoisuuden mittaamisessa ja seurannassa tärkein asia juuri nyt on parantaa hakkuukoneen hakkuulaitteen sijaintitiedon tarkkuutta anturoimalla hakkuukoneen puomi. Tulevaisuudessa tavoitteena on oltava automatisoitu metsäluonnon monimuotoisuuden mittaaminen ja dokumentointi puunkorjuuoperaatioiden yhteydessä, mikä edellyttää metsäkoneen sensorointia. Tarkan, automatisoidun monimuotoisuustiedon tuottaminen metsäkoneissa olevilla sensoreilla on todennäköisesti mahdollista toteuttaa tällä vuosikymmenellä. Yhteenvetona kaukokartoitus- ja sensoritekniikka mahdollistaa tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä tarkemman metsien monimuotoisuutta kuvaavan tiedon keräämisen myös suuralueilta. Tarkimpaan lopputulokseen päästään yhdistämällä useista eri lähteistä peräisin olevia tietoja.

• Korhonen, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-9352-0114 Sähköposti: lauri.korhonen@uef.fi
• Kärhä, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: kalle.karha@uef.fi
• Maltamo, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-9904-3371 Sähköposti: matti.maltamo@uef.fi
• Malinen, Metsäteho Oy, Vantaa https://orcid.org/0000-0002-5023-1056 Sähköposti: jukka.malinen@metsateho.fi
• Hyyppä, Paikkatietokeskus FGI, Espoo https://orcid.org/0000-0001-5360-4017 Sähköposti: juha.coelasr@gmail.com
• Kaartinen, Paikkatietokeskus FGI, Espoo https://orcid.org/0000-0002-4796-3942 Sähköposti: harri.kaartinen@nls.fi
• Toivonen, Luonnonvarakeskus, Biotalous ja ympäristö, Joensuu https://orcid.org/0000-0003-1319-3035 Sähköposti: janne.toivonen@luke.fi
• Packalen, Luonnonvarakeskus, Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-1804-0011 Sähköposti: petteri.packalen@luke.fi
• Koivula, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki https://orcid.org/0000-0001-6415-4904 Sähköposti: matti.koivula@luke.fi

• Kallioniemi, Luonnonvarakeskus, Biotalous ja ympäristö, Jokioinen https://orcid.org/0000-0002-2408-6705 Sähköposti: marja.kallioniemi@luke.fi
• Kymäläinen, Helsingin yliopisto, maataloustieteiden osasto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Helsinki https://orcid.org/0000-0002-2889-7038 Sähköposti: hanna-riitta.kymalainen@helsinki.fi

Hömötiainen (Poecile montanus) ja töyhtötiainen (Lophophanes cristatus) ovat vähentyneet maassamme viime vuosikymmeninä merkittävästi. Hömötiainen on nyt luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja töyhtötiainen vaarantuneeksi lajiksi. Näiden tiaisten vähenemiselle on esitetty monia syitä, mutta metsänhakkuiden lisääntyminen on noussut muutamissa tutkimusjulkaisuissa sekä julkisuudessa vallitsevaksi selitykseksi. Tässä katsauksessa pohditaan aiheesta julkaistujen tutkimustulosten tulkintaa sekä kysymystä siitä, minkä kokoisia suojeltavien metsäalojen tulisi vähintään olla, jotta metsätaloudesta kärsivien lintulajien elinmahdollisuus olisi niissä turvattu. Katsauksen johtopäätöksenä todetaan, ettei metsänhakkuiden määrän yhteydestä näiden tiaislajien kantojen heikkenemiseen ole yksiselitteistä tutkimusnäyttöä. On hyvin mahdollista, että 1900-luvun puolessa välissä alkaneet soistuneiden kankaiden ojitukset ovat vähentäneet hömötiaiselle sopivien elinympäristöjen määrää. Myös 1950-luvun jälkeen voimakkaasti kasvaneen hirvikannan (Alces alces) ja tällä vuosituhannella kasvaneiden metsäkauris- ja valkohäntäpeurakantojen (Capreolus capreolus ja Odocoileus virginianus) aiheuttamat muutokset metsien alikasvoksessa ja aluskasvillisuudessa ovat voineet heikentää hömötiaisen elinmahdollisuuksia, sillä hömötiainen liikkuu etupäässä metsän alaosissa. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan hömötiaisen menestymiselle olisi eduksi, jos kasvatushakkuiden ennakkoraivauksissa jätettäisiin jonkin verran alikasvosta muuten lajille sopiviin metsiköihin. Myös ilmastonmuutos, runsastuneen talitiaisen (Parus major) aiheuttama kilpailu sekä taudit ovat potentiaalisia selityksiä sekä hömö- että töyhtötiaisen ahdingolle. On mahdollista, ellei jopa todennäköistä, että hömö- ja töyhtötiaisen alamäki on usean eri tekijän seuraus.

• Müller, Luonnonvarakeskus, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-3699-2139 Sähköposti: micms.muller@gmail.com

Suomen metsäluonnon biologisen monimuotoisuuden taantumista ei ole saatu pysäytettyä. Kehityksen kääntämiseksi tarvitaan uusia keinoja, joilla metsäelinympäristöjen muutoksia voidaan vähentää. Tässä katsauksessa tarkastellaan Yhdysvalloissa kehitettyä toimintamallia, jota on sovellettu kahdessa osavaltiossa 20 vuoden ajan luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Kyseessä on lähtökohtaisesti yksityisrahoitteinen toimintamalli, jossa metsänomistaja luovuttaa metsänsä käyttö- ja hallintaoikeuden ulkopuoliselle taholle, Forest Bankille, joka harjoittaa samanaikaisesti sekä metsien luontoarvojen suojelua että luonnonläheistä metsätaloutta. Jälkimmäinen voi tarkoittaa esimerkiksi metsän peitteisyyden säilyttämistä ja sellaista biodiversiteetin edistämistä metsänkäsittelyssä, joka ylittää tavanomaisten metsäsertifiointien vaatimukset. Vastikkeeksi omistajalle maksetaan vuotuista tuottoa, jonka suuruus on sidottu luovutetun puuston arvoon. Forest Bank rahoittaa toimintansa ja metsänomistajille maksetut korvaukset pääosin puuston hakkuista saatavilla tuloilla mutta voi hyödyntää myös muita tulonlähteitä. Ne voivat liittyä esimerkiksi hiilinieluhyvityksiin, metsätalouden ja metsäluonnon hoidon tukiin sekä erilaisten suojelualueiden perustamisiin. Yhteiskunnan kannalta suurin lisäarvo Forest Bank -järjestelyissä liittyy suojelun rahoitukseen. Koska metsäaluetta tai sen puustoa (puuston tulevaa tuottoa) ei osteta maanomistajalta yhdessä erässä sopimuskauden alussa, alkupääoman tarve suojelun toteuttamisessa vähenee ja suojelun ja luonnonläheisen metsänkäsittelyn piiriin voidaan saada nykyistä selvästi nopeammin uusia metsäalueita. Lisäksi metsien käsittelyä ja metsäluonnon hoitoa voidaan suunnitella ja toteuttaa alueellisesti koordinoidummin kuin jos niitä tekisivät yksittäiset metsänomistajat pelkästään omilla tiloillaan. Käytännössä Forest Bank tarjoaa metsien markkinattomia hyötyjä arvostaville metsänomistajille vaihtoehdon, jossa heidän preferenssinsä metsien käytön ja hoidon tavoitteiden suhteen otetaan huomioon uudella tavalla niin, että he saavat samalla kohtuullisen ja tasaisen tulovirran metsistään. Forest Bank -toimintamalli on yleistynyt Yhdysvalloissa huomattavasti alun perin ennakoitua hitaammin. Sen seurauksena järjestelyyn liittymisen ehtoja on muutettu aikaisempaa joustavammiksi maanomistajille. Muutosten vaikutuksesta omistajien kiinnostukseen ei ole vielä tutkimusnäyttöä.

• Viitala, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: esa-jussi.viitala@luke.fi
• Hujala, Itä-Suomen yli­opisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: teppo.hujala@uef.fi
• Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: harri.hanninen@luke.fi
• Leppänen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: jussi.leppanen@luke.fi
• Selkimäki, Itä-Suomen yli­opisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: mari.selkimaki@uef.fi

Avohakkuut ja kunnostusojitukset turvemailla aiheuttavat suurimman osan metsätalouden vesistökuormituksesta. Avohakkuun jälkeen turvemaan vedenpinta voi nousta korkealle, jolloin ravinteiden sekä humuksen huuhtoumat lisääntyvät ja hapettomissa turvekerroksissa syntyvää metaania pääsee ilmakehään. Toisaalta turpeen alhaalla oleva vedenpinta edistää hajotustoimintaa, mikä lisää turpeen hajotuksen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. Turpeen vedenpintaa ei siis pitäisi päästää nousemaan liian korkealle tai laskemaan tarpeettoman syvälle. Viime vuosina kehittyneen näkemyksen mukaan jatkuvapeitteisellä metsänkasvatuksella voidaan mahdollisesti tasoittaa suurinta vedenpinnan vaihtelua ja siten vähentää turvemaiden metsätalouden ympäristöongelmia. Esitämme artikkelissamme jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen soveltamismahdollisuuksia erilaisissa suometsissä. Suometsissä kuivatusta edeltäneen vesitalouden vaikutus on yleensä selvästi havaittavissa vanhojenkin ojitusaluepuustojen rakennevaihteluna. Vesitalouden historia ilmenee varsinkin korpien ojitusalueilla. Siksi monessa korpikuusikossa (pääpuulajina Picea abies (L.) H. Karst.) on mahdollista siirtyä melko nopeasti säännöllisen eri-ikäiskasvatuksen läpimittajakaumaan esimerkiksi yläharvennuksia soveltamalla. Jatkuvaa peitteisyyttä voidaan korpikuusikoissa ylläpitää myös ryhmittäistä erirakenteisuutta edustavin kaistale- ja pienaukkohakkuin sekä niiden ja poimintahakkuiden yhdistelmillä. Myös monet ns. II-tyypin mäntyvaltaiset (pääpuulajina Pinus sylvestris L.) turvekankaat (puuttomista nevoista ja osin nevapintaisista harvapuustoisista rämeistä kehittyneet turvekankaat) ovat kuusialikasvosten ansiosta hyviä poimintahakkuisiin siirtymisen kohteita. Säännölliseen eri-ikäisrakenteeseen siirtymisen vaihtoehtona niissä on tehtävissä myös alikasvosten vapauttamiseen tähtäävä ylispuuhakkuu, joka sekin voidaan lukea jatkuvapeitteiseen metsätalouteen kuuluvaksi. Mäntyvaltaisten suometsien joukossa on kuitenkin paljon myös puolukkaturvekankaita, joilla jää avoimeksi kuusen varaan rakentuvan kasvatuksen taloudellinen kannattavuus männyn kasvatukseen verrattuna. Puolukka- ja varputurvekankaiden mäntyvaltaisten puustojen jatkuvapeitteisyyden toteuttamiseksi esitämme ensisijaisesti erilaisia pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmiä. Suometsien jatkuvassa peitteisyydessä on kuitenkin menetelmästä riippumatta otettava huomioon turpeen vedenpinnan vaihtelun minimointi. Meneillään olevien tutkimusten alustavat tulokset viittaavat siihen, että jatkuvan peitteisyyden menetelmillä on mahdollista vähentää suometsien ympäristövaikutuksia avohakkuuseen verrattuna.

• Saarinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tampere Sähköposti: markku.saarinen@luke.fi
• Valkonen , Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: sauli.valkonen@luke.fi
• Sarkkola, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
• Nieminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
• Penttilä, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: timo.penttila@luke.fi
• Laiho, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: raija.laiho@luke.fi

Metsätaloutta on pidetty valtakunnallisesti melko vähäisenä vesistökuormittajana. Tämä perustui käsitykseen, että metsäojituksen ja muiden metsätalouden toimenpiteiden vaikutukset vesistökuormitukseen ovat suhteellisen lyhytaikaisia; 10−30 vuoden kuluessa kuormitusten ajateltiin vähitellen palautuvan ennen toimenpiteitä vallinneelle tasolle. Käsitykset ovat viime vuosina muuttuneet merkittävästi, kun havaittiin, että ojituksen vaikutukset valumaveden typpi- ja fosforipitoisuuksiin olivat selvästi nähtävissä vielä useiden vuosikymmenten kuluttua. Useissa tutkimuksissa myös havaittiin, että erityisesti typpi- ja hiilikuormat ojitetuilta soilta ovat kasvussa. Tämän jälkeen on esitetty uusia arvioita metsäojituksen ja metsätalouden vesistökuormituksesta, mutta arvioissa on huomattavaa vaihtelua. Tämä katsaus tarkastelee eri laskentamenetelmiä metsätalouden vesistökuormituksen arvioimiseksi ja pyrkii löytämään selityksiä siihen, miksi kuormitusarvioit vaihtelevat eri tutkimusten välillä. Samalla pyrkimyksenä on tehdä ehdotuksia tutkimuksen suuntaamiseksi kehitettäessä kuormituslaskentaa ja vesiensuojelullisesti kestävää suometsätaloutta.

• Nieminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
• Launiainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: samuli.launiainen@luke.fi
• Ojanen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden osasto, Helsinki Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
• Sarkkola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
• Laurén, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: ari.lauren@uef.fi

Metsien albedon vaihtelun selvittäminen antaa tietoa energiavirroista maan ja ilmakehän välillä sekä tarkennettuja lähtötietoja ilmastomallinnukseen. Siihen, pitäisikö albedon vaihtelu erityyppisten metsien välillä ottaa huomioon ilmastopolitiikassa tai metsänhoidon päätöksenteossa, ei pystytä vastaamaan ennen kuin kaikki metsien ilmastoon vaikuttavat tekijät on arvioitu samanaikaisesti. Boreaalisten metsien albedolla on omat erityispiirteensä verrattuna muiden kasvillisuusvyöhykkeiden albedoon; metsiemme albedo vaihtelee muun muassa lumitilanteen, puulajikoostumuksen, metsän rakenteen sekä aluskasvillisuuden mukaan. Tässä katsausartikkelissa kerromme mikä albedo on, miksi siitä ollaan kiinnostuneita, miten metsän albedoa on mahdollista arvioida ja mitkä tekijät vaikuttavat siihen. Tarkastelumme painottuu suomalaisiin metsiin. Lisäksi tarkastelemme Suomen metsien albedon kehitystä viime vuosikymmenten aikana ja pohdimme mitä seikkoja boreaalisten metsien albedosta ei vielä ymmärretä.

• Rautiainen, Rakennetun ympäristön laitos, Insinööritieteiden korkeakoulu, Aalto-yliopisto, Espoo; Elektroniikan ja nanotekniikan laitos, Sähkötekniikan korkeakoulu, Aalto-yliopisto, Espoo https://orcid.org/0000-0002-6568-3258 Sähköposti: miina.a.rautiainen@aalto.fi
• Kuusinen, Rakennetun ympäristön laitos, Insinööritieteiden korkeakoulu, Aalto-yliopisto, Espoo Sähköposti: nea.kuusinen@aalto.fi
• Hovi, Rakennetun ympäristön laitos, Insinööritieteiden korkeakoulu, Aalto-yliopisto, Espoo https://orcid.org/0000-0002-4384-5279 Sähköposti: aarne.hovi@aalto.fi
• Majasalmi, Rakennetun ympäristön laitos, Insinööritieteiden korkeakoulu, Aalto-yliopisto, Espoo https://orcid.org/0000-0002-0770-0136 Sähköposti: titta.majasalmi@aalto.fi

Tässä katsauksessa käydään läpi jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen kannattavuutta pohjoismaisissa oloissa käsitteleviä tutkimuksia. Aihetta on tutkittu runsaasti viime vuosikymmenen aikana. Tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen kuva tehdystä tutkimuksesta ja tunnistaa jatko­tutkimustarpeita. Jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuutta on analysoitu käyttäen malli­laskelmia, joissa metsän kasvua kuvaavat mallit on yhdistetty taloudelliseen kuvaukseen metsän käsittelyistä. Laskelmissa käytetyt kasvu- ja tuotosmallit perustuvat kenttäkokeissa mitattuihin havaintoihin. Jatkuvapeitteisen kasvatuksen mallinnuksen tietopohja on huomattavan niukka verrattuna jaksollisen kasvatuksen koealamittausten määrään ja ajalliseen kattavuuteen. Talou­delliset tekijät vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten kannattavaa jatkuvapeitteinen kasvatus on suhteessa jaksolliseen kasvatukseen. Esimerkiksi alhainen korkokanta ja pienet uudistamiskustannukset suosivat jaksollista kasvatusta. Myös metsikön alkutilalla on suuri merkitys jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuudelle. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus soveltuu parhaiten kuusivaltaisiin metsiköihin, joissa kasvaa jo lähtötilanteessa eri-ikäisiä ja -kokoisia puita. Jatkuvapeitteisessä metsänhoidossa paras taloudellinen tulos saavutetaan tyypillisesti 10–20 vuoden hakkuuvälillä metsikön rakenteen ollessa tasapainotilassa, riippuen muun muassa korkokannasta, kasvu­paikasta ja hakkuukustannuksista. Hakkuut kohdistuvat suurimpiin puihin, ja optimaalinen puuston pohjapinta-ala hakkuiden jälkeen on 4–10 m² ha^–1. Taimettumisella on keskeinen merkitys jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuuden arvioinnissa. Taimettumiseen vaikuttavia tekijöitä olisi jatkossa syytä vielä selvittää. Lisätietoa tarvitaan myös jatkuvapeitteisen kasvatuksen ympäristövaikutuksista, erityisesti turvemailla. Lisäksi jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuutta tulisi jatkossa tarkastella erilaisilla kannattavuuden mittareilla ottaen huomioon metsänkasvatuksen riskit ja metsänomistajan suhtautuminen riskiin.

• Juutinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Oulu https://orcid.org/0000-0003-4300-5365 Sähköposti: artti.juutinen@luke.fi
• Ahtikoski, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Oulu https://orcid.org/0000-0003-1658-3813 Sähköposti: anssi.ahtikoski@luke.fi
• Rämö, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0002-0528-5207 Sähköposti: janne.ramo@luke.fi

Suomessa perustettiin 1970-luvulla kenttäkokeita hidas- ja nopealiukoisten typpi- fosfori- ja kaliumlannoitteiden vertailua varten. Hitaasti typpeä vapauttavaa amerikkalaista ureaformaldehydilannoitetta verrattiin nopealiukoisiin ureaan ja ammoniumnitraattiin. Ureaformaldehydiä valmistetaan syntetisoimalla ureaa ja formaldehydiä (formaliinia) molekyylikooltaan eli ketju­pituudeltaan erikokoisiksi yhdisteiksi. Tämän katsauksen tavoitteena on esitellä tämän ureaformaldehydilannoitteen vaikutuksia puuston kasvuun sekä metsäekosysteemin muihin komponentteihin ja ympäristöön. Tämä toteutetaan tarkastelemalla aikaisemmin julkaisematonta aineistoa sekä julkaistuja tutkimuksia lannoitteiden vaikutuksista ja kestävyysnäkökohdista. Lannoitteen vaikutusten osoittaminen metsäekosysteemiin vaatii vuosien tai jopa vuosikymmenien tutkimusjakson. Ureaformaldehydin vaikutuksista on jo monipuolista tietoa pitkältä ajalta, ja sen vertailu yleisesti käytettyihin nopealiukoisiin typpilannoitteisiin on mahdollista. Ureaformaldehydillä voidaan saavuttaa kertalannoituksella pitkäaikainen kasvunlisäys (jopa yli 15 vuotta). Nopealiukoisella lannoitteella saadaan nopeampi vaikutus metsän kasvuun, mutta vaikutuksen kesto on lyhyempi. Merkittävin tulos ympäristön kannalta on, ettei ureaformaldehydi lisää riskiä typen häviöille, vaan typpi pysyy maassa vapautuen hitaasti hajotustoiminnan tuloksena tyydyttämään puuston typen tarvetta. Muitakaan haittavaikutuksia maan ominaisuuksiin ja toimintoihin tai kasvillisuuteen ei ole havaittu.

• Smolander, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: aino.smolander@luke.fi
• Henttonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: helena.henttonen@luke.fi
• Martikainen, Itä-Suomen yliopisto, Ympäristö- ja biotieteiden laitos, Kuopio Sähköposti: pertti.martikainen@uef.fi

Metsien avainbiotooppien merkitystä epifyyttijäkälille selvitettiin kirjallisuuskatsauksen avulla. Avainbiotooppien merkitys riippuu siitä, miten ne määritetään sekä kuinka hyvin ne tunnistetaan ja jätetään hakkuiden ulkopuolelle. Avainbiotooppikäsite on potentiaalisesti hyvä epifyyttijäkälille tärkeiden metsien säästämisessä. Eri avainbiotooppityyppien merkitys epifyyttijäkälille on varsin erilainen. Puuston korkea ikä on vaateliaiden epifyyttijäkälien kannalta tärkein muuttuja. Tutki­musten mukaan avainbiotooppikäsitteen soveltaminen ei ole onnistunut hyvin. Suurimmat ongelmat ovat kohteiden tunnistamisessa, säästämisessä sekä niiden pienessä koossa. Hakkuiden ja pienen koon takia vaateliaiden epifyyttijäkälien esiintymien häviämiset ovat olleet avain­biotoopeilla varsin tavallisia. Häviämistä lisäävät ilmansaasteet ja ylisuuri hirvieläinkanta, joka estää lehtipuiden uusiutumista avainbiotoopeilla. Samat tekijät, jotka aiheuttavat populaatioiden häviämistä, estävät myös uusien jäkäläpopulaatioiden leviämistä avainbiotoopeille. Tässä katsauksessa käsiteltyjen tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että jos avainbiotoopit säästettäisiin kaikilta hakkuilta, ilmanlaatua saataisiin parannettua ja hirvieläinten määrää voimakkaasti vähennettyä, suuri osa uhanalaisista jäkälistä voisi säilyä avainbiotoopeilla. Yhdessä riittävän suojelualueverkoston kanssa avainbiotoopit voisivat olla tehokas tapa epifyyttijäkälien monimuotoisuuden säilyttämisessä. Suomessa käytettyä avainbiotooppien määrittelyä on tarpeen korjata vastaamaan muissa maissa käytettyä uhanalaisen lajiston esiintymisen todennäköisyyttä painottavaa tulkintaa sen sijaan, että korostettaisiin kohteen pienialaisuutta.

• Pykälä, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Biodiversiteettikeskus, Helsinki Sähköposti: juha.pykala@ymparisto.fi

Siperianlehtikuusen (Larix sibirica Ledeb.) Suomessa viljellyn aineiston tarkkaa alkuperää ei tunneta. Vallitsevan käsityksen mukaan se pohjautuu Karjalankannaksella kasvavaan 1700- ja 1800-luvuilla viljeltyyn Raivolan lehtikuusikkoon, mutta tämän todellisesta alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Ensimmäisen vaiheen viljely tehtiin käyttäen Arkangelista peräisin olevaa siementä, mutta myöhempien viljelysten alkuperästä vallitsee epävarmuutta. Eräiden tietojen mukaan niihin olisi käytetty Arkangelia huomattavasti eteläisempää Ufan alkuperää Uralvuoriston eteläosista. Tässä katsauksessa tarkastellaan kirjallisuudessa esitettyjä alkuperätietoja, sekä verrataan julkais­tun tutkimustiedon perusteella Raivolan kannan kasvurytmi- ja kestävyysominaisuuksia esitettyihin alkuperävaihtoehtoihin. Tulosten perusteella Arkangeli näyttää Ufaa todennäköisemmältä Raivolan alkuperän lähteeltä. Jalostuspopulaatiossa ja siemenviljelyksillä olevien pluspuiden tarkastelu paljastaa kuitenkin, että kaikki käytössä oleva jalostus- ja metsänviljelyaineisto ei ole Raivolan kantaa, vaan mukana on huomattava määrä myös alkuerältään tuntemattomia ja useita venäläisiä alkuperiä edustavia pluspuita.

• Ruotsalainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Finlandiantie 18, 58450 Punkaharju Sähköposti: seppo.ruotsalainen@luke.fi

Metsäpolitiikassa on viime vuosina pyritty voimakkaasti edistämään yhteismetsien perustamista ja laajenemista. Tämän seurauksena yhteismetsien toiminnan sääntelyä on lievennetty olennaisesti ja yhteismetsille ja niiden osakkaille on kohdennettu erilaisia veroetuja vuodesta 2005 alkaen. Myös yhteismetsien kiinteistötoimituksiin on ohjattu julkista tukea.

Yhteismetsien osakkaille suunnatut veroedut ja julkiset tuet näyttäisivät syntyneen ilman tutkimuksiin pohjautuvaa näyttöä niiden yhteiskunnallisista vaikutuksista tai taloudellisesta tehokkuudesta. Tilanteessa, jossa yhteismetsien lukumäärä on nopeasti kaksinkertaistunut ja uusien yhteismetsien perustamisen taustasyyt ja toiminnan luonne ovat osin selvästi erilaisia kuin lähinnä isojakojen ja asutustoiminnan yhteydessä vuosikymmeniä sitten muodostetuilla yhteismetsillä, nojautuminen perinteisiin käsityksiin yhteismetsien toiminnasta ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä voi johtaa harhaisiin painotuksiin ja viedä metsäpoliittisen huomion ja keskustelun sivupoluille.

• Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi
• Leppänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yhteismetsien perustamista ja laajenemista on pyritty edistämään kansallisessa metsäpolitiikassa viimeisen vuosikymmenen aikana monin eri tavoin. Erityisen merkittävään asemaan ovat nousseet yhteismetsille suunnatut erilaiset veroedut ja julkiset tuet.

Vuoden 2005 verouudistuksessa yhteismetsät jätettiin yhteisöverotuksen piiriin, minkä seurauksena niiden puunmyyntituloja ryhdyttiin verottamaan kaksi prosenttiyksikköä alemman verokannan mukaan kuin tavallisten yksityismetsänomistajien. Vuoden 2012 alusta yhteismetsien puunmyyntituloihin on sovellettu kiinteää 28 prosentin verokantaa, kun tavallisten yksityismetsänomistajien puunmyyntituloja verotetaan 2–4 prosenttiyksikköä korkeamman pääomatuloverokannan mukaan. Yhteismetsien osakkaiden veroetu tavallisiin yksityismetsänomistajiin nähden on siten säilynyt ja osin kasvanut edelleen.

Verotuksen neutraalisuuden ja yksityismetsänomistajien yhdenvertaisuuden näkökulmasta puunmyyntitulojen verotuksen tulisi perustua samoihin periaatteisiin metsänomistusmuodosta riippumatta. Näistä periaatteista voidaan perustellusti poiketa, jos jollekin metsänomistusmuodolle suunnattujen veroetujen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja tehokkuudesta on olemassa selvää tutkimuksellista näyttöä. Kun tällaista näyttöä ei ole olemassa, metsä- ja veropolitiikassa olisi perustellumpaa keskittyä kehittämään sellaisia kannusteita, jotka palkitsevat yksityistä metsänomistajaa aktiivisesta metsien käytöstä ja hoidosta omistusmuodosta riippumatta.

• Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi
• Leppänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kun metsiin kohdistuneet tarpeet ovat muuttuneet, on omaksuttu uusia tapoja arvioida hyödyntämisen kestävyyttä ja on otettu käyttöön uusia keinoja turvata tulevien sukupolvien oletetut tarpeet. Artikkelissa esitetään käsitteellinen jäsennys metsänhoidon taloudellisen kestävyyden keskeisistä osa-alueista ja sovelletaan tätä kehystä metsätieteen oppikirjojen analysointiin. Tarkasteltaessa taloudellisen kestävyyden käsitteen historiaa nousee esiin muutoin helposti näkymättömiin jääviä tulkintojen muutoksia. Artikkelissa asetetaan tapahtuneet muutokset historialliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiinsa. Artikkelin tuloksena suomalaisen metsätalouden historia jaotellaan vaiheisiin, joissa kestävyyden määrittelyssä keskeisellä sijalla on ollut biologinen tulkinta, tekninen tulkinta, boniteettitulkinta, progressiivinen tulkinta ja pääomatulkinta.

• Rytteri, Sähköposti: teijo.rytteri@uef.fi
• Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Ylä-Lapin luonnon merkittävimpiä käyttömuotoja ja elinkeinoja ovat keräily ja metsästys, poronhoito, metsätalous, matkailu sekä tässä elinkeinoksi luokiteltu Metsähallituksen luontopalveluista muodostuva luonnonsuojelu.

Poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja maankäyttömuotojen väliset ongelmat tulevat korostetusti esiin Ylä-Lapissa. Ristiriitoja on syntynyt sekä poronhoidon ja matkailun että erityisesti poronhoidon ja valtionmetsätalouden välille. Inarissa valtionmetsiä koskevia ristiriitoja leimaavat vaikeiden luonnonvarakonfliktien yleiset tunnusmerkit: tietoa koskevat erimielisyydet osapuolten välillä, erilaisen tulkintakehyksen synnyttämät poliittiset kiistat sekä epäluottamus eri osapuolten välillä.

Kiinnostus pohjoisten luonnonvarojen hyödyntämiseen muutenkin kuin perinteellisten elinkeinojen avulla on sirkumpolaarinen ilmiö, joka on ollut viime vuosikymmeninä vilkkaan tutkimuksen kohteena niin Euraasiassa kuin Pohjois-Amerikassa. Runsaasti huomiota on kiinnitetty villien peurojen ja karibujen elinympäristöjen suojeluun ja toisaalta Euraasian pohjoisten alkuperäiskansojen harjoittaman poronhoidon edellytysten turvaamiseen.

Maankäyttökiistojen ratkaisemisessa tarvitaan hyvin toimivia institutionaalisia järjestelmiä sekä puolueettomasti ja perusteellisesti hoidettuja neuvotteluja osapuolten välillä. Hyvin toteutettu vuorovaikutteinen ja osallistava suunnittelu on ongelmistaan huolimatta hyvä ja välttämätön konfliktien hallinnan keino.

• Hallikainen, Sähköposti: timo.helle@metla.fi
• Helle, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ikonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Naskali, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Viime vuosina käsitys julkisista organisaatioista palveluiden tuottajina on korvautunut idealla julkishallinnosta palveluiden järjestäjänä. Tähän muutokseen liittyy käsite tilaaja–tuottaja-malli. Tilaaja–tuottaja-mallista on muodostunut muotitermi, jota käytetään väljästi ja usein virheellisissä asiayhteyksissä. Tämän katsauksen tavoitteena on selventää tilaaja–tuottaja-mallin käsitteellistä sisältöä, analysoida mallin soveltuvuutta metsätaloussektorin julkisrahoitteisen palvelutuotannon järjestämiseen ja nostaa esiin mallin käyttöönottoa tukevat tärkeimmät tutkimustehtävät. Katsauksen perusteella näyttää, että metsätaloudessa on useita julkisrahoitteisia palveluita, joiden tuotantojärjestelmää voidaan tehostaa ja muuttaa markkinalähtöisemmäksi siirtymällä tilaaja–tuottaja-malliin. Tilaaja–tuottaja-mallin käyttöönotto julkisrahoitteisilla metsäpalvelumarkkinoilla edellyttää kuitenkin lainsäädännöllisiä, rakenteellisia ja asenteellisia muutoksia.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi

Katsauksemme nostaa keskusteluun uuden, käsitteellisesti syvemmän tavan arvioida metsätalouden sosiaalista kestävyyttä. Tarkastelemme kestävyyttä sosioekologisten järjestelmien dynamiikan näkökulmasta ja analysoimme, miten erilaiset luonnonvarojen hyödyntämisen tavat heijastuvat sosiaalisten yhteisöjen toimintakykyyn. Käytämme esimerkkinä puuenergian pienkäytön ja sen edistämistoiminnan aiheuttamia laadullisia vaikutuksia metsätalouden toimintakenttään. Näitä vaikutuksia ovat 1) metsäkeskuksen sopeutuminen muutoksiin yhtäältä ottamalla uuden roolin aluekehittäjänä ja toisaalta tuottamalla uudenlaisia palveluita metsänomistajille 2) uudenlaisen, energianeuvojaverkostoa resurssina hyödyntävän metsäasiantuntijuuden syntyminen sekä 3) metsänomistajan roolin muuttuminen puun myyjästä sen jalostajaksi. Toimintakentän muutokset ovat vaikuttaneet positiivisesti paikallisen puuenergiatuotannon sosioekologiseen järjestelmään, koska ne ruokkivat paikallisten toimijoiden kykyä hyödyntää paremmin käytössään olevia resursseja. Ne ovat edistäneet sosiaalista kestävyyttä lisäämällä järjestelmän sopeutumiskykyä ja itseohjautuvuutta. Samalla puuenergian pienkäyttö on esimerkki, joka osoittaa, ettei sosioekologisen dynamiikan tarkastelu tarjoa yksiselitteisiä indikaattoreita sosiaaliselle kestävyydelle. Dynaamisten piirteiden, kuten toimintakentän muutoksen, toimintakapasiteetin ja laadullisten yhteisvaikutusten, tarkastelu mahdollistaa kestävyyden arvioinnin järjestelmiin rakentuneen puskurikyvyn tasolla. Kestävyyden kriteerejä ei siten tarvitse sitoa tiettyyn historialliseen tilanteeseen tai vallitseviin intresseihin.

• Leskinen, Sähköposti: leena.leskinen@metla.fi
• Peltola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Åkerman, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä artikkelissa kuvataan Phytophthora-lajien aiheuttamia uusia tauteja ja niiden biologiaa, joka poikkeaa suuresti muista tuhosienistä ja näin tekee tämän suvun vaikeaksi, mutta mielenkiintoiseksi tutkimuskohteeksi.

Leppiä tuhoava Phytophthora on kahden lajin risteymä, josta on löytynyt morfologialtaan ja kromosomiluvultaan erilaisia alalajeja: P. alni subsp. alni, P. alni subsp. multiformis ja P. alni subsp. uniformis. Leppien tauti on osoittautunut helposti leviäväksi ja paikallisesti merkittäväksi tuhonaiheuttajaksi. Se on myös muuttanut alueiden ekologiaa, kun kuolleet lepät ovat korvautuneet muilla puulajeilla.

Tammen äkkikuolema (SOD) on ollut nopeasti leviävä tauti Amerikassa. Taudin aiheuttaja P. ramorum on tunnettu 1993 lähtien Euroopassa heiden ja alppiruusun patogeenina. Viime vuosina sitä on löytynyt sekä Britanniasta että Hollannista myös tammilta ja muilta puulajeilta alueilla, joissa se on levinnyt puihin aluskasvillisuudesta.

Heterotallisena lajina P. ramorumilla on kaksi pariutumistyyppiä. Euroopassa esiintyvät kannat ovat pääosin tyyppiä A1 ja amerikkalaiset kannat enimmäkseen tyyppiä A2. Molempia tyyppejä on kuitenkin satunnaisesti tavattu molemmilla mantereilla. Tämä todistaa sen, että P. ramorum on kulkeutunut Aasiasta useamman kerran sekä Amerikkaan että Eurooppaan.

Taudin torjunnan kannalta on hankalaa P. ramorum -mikrobin moni-isäntäisyys. KTTK:n kasvintarkastuslaboratorio on löytänyt P. ramorumia paitsi maahan tuoduista koristekasveista, myös kotimaassa tuotetuista alppiruusuista. Suomen luonnosta P. ramorum -lajia tai P. alni -alalajiryhmän edustajia ei ole vielä eristetty, mutta mikäli ne pääsevät lisääntyneen kasvituonnin myötä maahamme, ne voivat olla uhka puillemme.

• Lilja, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi
• Kokkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsäluonnon monimuotoisuuden yhteistoimintaverkoston metsäsuunnittelu voidaan toteuttaa erilaisiin suunnitteluprosesseihin ja -menetelmiin tukeutuen. Eri osapuolten osallistumisen kannalta suunnitteluprosessit voivat olla avoimia tai rajattuja. Avoin prosessi tarkoittaa vapaata osallistumismahdollisuutta kaikille asiasta kiinnostuneille. Rajatussa prosessissa varsinaiset päätöksentekijät eli alueen metsänomistajat päättävät, ketkä muut voivat osallistua. Osallistujien välisen vuorovaikutuksen näkökulmasta suunnitteluprosessit voidaan luokitella yhdistettyihin ja eriytettyihin prosesseihin. Yhdistetyssä prosessissa päätöksentekijät ja osallistujat tietävät toistensa tavoitteet ja mielipiteet, kun taas eriytetyssä prosessissa eri tahot osallistuvat erikseen tietämättä ainakaan kovin tarkkaan toistensa tavoitteista. Lisäksi vaihtoehtoisia, suunnittelualueen tuotantopotentiaalia kuvaavia metsäsuunnitelmia voidaan lähteä tuottamaan koko alueen tasolta tai yksittäisten tilojen tasolta. Suunnittelu on kuitenkin joustavinta, jos suunnittelumenetelmä pystyy samanaikaisesti käsittelemään molempien tasojen tavoitteita. Tässä katsauksessa esitellään suunnittelumenetelmiä monimuotoisuuden yhteistoimintaverkostojen metsäsuunnitteluun sekä esimerkkiprosessit kahden rakenteeltaan erilaisen yhteistoimintaverkoston metsäsuunnittelusta. Katsauksen näkökulma ja esimerkkiprosessit korostavat kokonaisvaltaisen, yhtä aikaa metsän eri käyttömuotoja tarkastelevan lähestymistavan käytön tarpeellisuutta yhteistoimintaverkostojen metsien käytön suunnittelun yhteydessä.

• Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Katsauksessa esitellään yleisesti ekosysteemipalveluiden lähestymistapa metsien käytön päätöksentekoon ja erityisesti erilaisia lähestymistapoja ekosysteemipalveluiden arvottamiseen. Esimerkkien avulla tarkastellaan mahdollisuuksia arvottaa boreaalisten metsien käytön aiheuttamia muutoksia ekosysteemipalveluiden tuotannossa.

Ekosysteemipalveluiden lähestymistapa korostaa metsäekosysteemin lukuisten pääomavarantojen ajallis-alueellisen kehitysdynamiikan kuvaamisen ja ennustamisen sekä tähän väistämättä liittyvän epävarmuuden esilletuonnin tärkeyttä. Ekosysteemipalveluiden tuotannon jatkuvuus tulisi turvata varovaisuusperiaatteen mukaisesti ja joustavasti paikallisiin olosuhteisiin sopi-vien instituutioiden avulla kiinnittäen erityishuomiota eri ohjauskeinojen vuoro- ja yhteisvaikutuksiin. Taloudellisen, ekologisen ja sosiokulttuurisen arvottamisulottuvuuden johdonmukainen yhteensovittaminen muodostaa merkittävän erityisongelman, johon ei toistaiseksi ole esitetty yleispätevää ratkaisua.

• Matero, Sähköposti: jukka.matero@joensuu.fi
• Saastamoinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kouki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Katsauksessa tarkastellaan sosiaalisen kestävyyden suhdetta muihin kestävyyden ulottuvuuksiin, pitäen lähtökohtana ekologisen kestävyyden ja ylisukupolvisuuden vaatimuksia. Sosiaalisen kestävyyden sisällön lähemmän tarkastelun jälkeen esitetään määritelmä sosiaaliselle kestävyydelle. Lisäksi tarkastellaan sosiaalista kestävyyttä erityisesti metsien käytön kannalta. Artikkelin empiirisessä osassa selvitetään kirjallisuuskatsauksen avulla, missä määrin metsien virkistyskäyttöön, metsäalan työllisyyteen ja yksityismetsänomistajiin liittyvissä tutkimuksissa on otettu huomioon sosiaalisen kestävyyden näkökulma. Nämä aihealueet on keskeisesti liitetty sosiaaliseen kestävyyteen.

Sosiaalisen kestävyyden sisältö on selvästi laajempi kuin katsauksessa tarkastelluista esimerkkitutkimuksista voisi päätellä. Varsinkin ylisukupolvisuuden vaatimukseen em. tutkimuksissa ei ole juuri kiinnitetty huomiota. Kestävyyden eri ulottuvuuksien (ekologinen, kulttuurinen, sosiaalinen, taloudellinen) suhdetta toisiinsa ei myöskään ole problematisoitu. Tarkastelluista tutkimuksista