Artikkelit kirjoittajalta Klaus Silfverberg

Pohjois-Pohjanmaan Muhokselle perustettiin kesällä 1985 koe, jossa tutkittiin tuhkan vaikutusta samana keväänä päätehakatun turvekankaan kasvillisuuteen ja männyn (Pinus sylvestris L.) uudistumiseen. Kokeessa verrattiin puu- ja turvetuhkan vaikutuksia, kumpaakin määrillä 5 000 ja 20 000 kg/ha. Lisäksi kokeessa oli kolme erilaista männyn uudistamistapaa: luontainen, kylvö ja istutus. Kokeen kasvillisuus ja männyn taimet inventoitiin vuosina 1986 ja 1991.

Päätehakkuun jälkeen kasvillisuus muuttui voimakkaasti kaikilla käsittelyillä. Varjoa suosivat metsälajit taantuivat, kun taas avoimilla paikoilla viihtyvät pioneerilajit ilmestyivät paikalle uusina tulokkaina. Kasvilajien peittävyydet muuttuivat voimakkaammin kuin lajikoostumus.

Pohjakerroksen kokonaispeittävyys pieneni huomattavasti turve- ja varsinkin puutuhkan seurauksena. Vaikutus lajikoostumukseen ja lajien lukumäärään oli tätä vähäisempi. Varttuneiden metsien lajit, kuten seinäsammal (Pleurozium schreberi), taantuivat voimakkaasti tai hävisivät kokonaan. Pioneerisammalet, ensin nuokkuvarstasammal (Pohlia nutans) ja myöhemmin kulosammal (Ceratodon purpureus), yleistyivät erityisesti puutuhkalannoituksen jälkeen.

Tuhkalannoituskäsittelyillä ei havaittu yhteyttä männyn taimien lukumäärään missään uudistamiskäsittelyssä. Taimimäärä ei myöskään riippunut kenttä- ja pohjakerroksen kokonaispeittävyydestä.

Valtaosa puutuhkan kaliumista oli hävinnyt maan pintakerroksesta eikä siten enää ollut käytettävissä. Koska tuhkalannoitus ei myöskään ollut lisännyt männyn taimettumista, näyttäisi sekä puu- että turvetuhkan käyttö tarpeettomalta turvekankaiden uudistamisvaiheessa.

• Silfverberg, Sähköposti: klaus.silfverberg@metla.fi
• Huotari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kokkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin puuntuhkan ja kauppalannoitteiden (N, P, K, hivenravinteet) erillis- ja yhteisvaikutusta ojitusalueiden nuorten männiköiden pituuskasvuun ja ravinnetilaan. Maastokokeita oli yhteensä 10 ja ne sijaitsevat Keski-Pohjanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella. Aikaa lannoituksesta puuston mittaukseen oli kulunut 13–15 vuotta.

Suurilla (≥ 5 000 kg/ha) tuhkamäärillä ja PK-lannoituksella päästiin samansuuruisiin, tilastollisesti merkitseviin kasvunlisäyksiin, vaikka useimmissa tuhkakäsittelyissä oli fosforia ja kaliumia 2–5 kertaa enemmän kuin PK-lannoitteissa. Pienillä (≤ 2 000 kg/ha) tuhkamäärillä kasvunlisäys jäi useimmiten ei-merkitseväksi. Tuhkan annostus lannoitettaessa on päätettävä ravinneanalyysin perusteella irtotuhkien kosteuden ja ravinnepitoisuuksien vaihdellessa suuresti.

PK-lannoitusta täydentänyt urea ei alentanut merkitsevästi männynneulasten hivenravinnepitoisuuksia. Toisaalta PK- tai NPK-lannoituksen lisänä annetut hivenlannoitteet tai pieni tuhkamäärä kohottivat neulasten hivenravinnepitoisuuksia tilastollisesti merkitsevästi vain harvoissa tapauksissa. Siten hivenlannoitteiden ja pienten tuhkamäärien käyttö PK-lannoituksen täydentäjänä ei ole tarpeellista. Hivenravinteiden saatavuus voidaan turvata paremmin antamalla puille joko booripitoista PK-lannosta tai suuri määrä puuntuhkaa.

• Silfverberg, Sähköposti: klaus.silfverberg@metla.fi
• Issakainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Moilanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Silfverberg, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org