Artikkelit jotka sisältää sanan 'oksa'

Tutkimuksen tavoitteena oli määrittää ohileikkaavilla oksasaksilla tehtävän rauduskoivun pystykarsinnan aiheuttamien väri- ja lahovikojen määrää ja analysoida esimerkkilaskelmin pystykarsintatyön kannattavuutta metsänomistajan ja koivutukkia käyttävän teollisuuden kannalta. Tutkimuksen aineistona käytettiin kolmea pystykarsittua metsikköä sekä kolmea näitä ominaisuuksiltaan vastaavaa pystykarsimatonta vertailumetsikköä Vammalasta, Jämsänkoskelta ja Keiteleeltä. Kannattavuutta tutkittiin empiirisen aineiston perusteella saatujen tulosten laskennallisena sovelluksena. Kannattavuuden tunnuslukuina olivat investoinnin nettonykyarvo ja sisäinen korkokanta. Mittaukset osoittivat aineistossa olleen vähemmän väri- ja lahovikoja kuin aiemmissa tutkimuksissa, joissa karsintavälineenä on käytetty oksasahaa. Alle 20 mm:n läpimittaisten oksien karsinnan aiheuttama värivikaantumisriski oli vähäinen. Rauduskoivun kasvu ei taannu elävienkään oksien karsinnan seurauksena, jos elävää latvusta säilytetään suositellut 50 % puun pituudesta. Pystykarsinta parantaa tyvitukkien laatua ja lisää esimerkkilaskelmien perusteella päätehakkuun kantorahatuloja. Ulkopuolisellakin työvoimalla tehdylle pystykarsintasijoitukselle voi saada 5–6 %:n sisäisen koron. Myös vaneri- ja viiluteollisuuden kannattaa maksaa keskimääräistä korkeampaa hintaa pystykarsituista koivikoista. Pystykarsinta lisää tyvitukeista saatavan viilun arvoa n. 20–30 prosentilla.

• Kannisto, Sähköposti: henrik.herajarvi@metla.fi
• Heräjärvi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Pystykarsinta on tehokas keino lisätä oksattoman puun tuotosta koivulla ja kohottaa sen arvoa vaneri-, saha- ja huonekaluteollisuuden raaka-aineena. Toimenpide voi kuitenkin lisätä väri- ja lahovikoja. Eteläsuomalaisissa istutusrauduskoivikoissa tutkittiin vioittumisriskin yhteyttä karsittavien oksien kokoon ja laatuun sekä karsintavuodenaikaan. Kolmen kokeen 480 rauduskoivusta tutkittiin noin 3 000 karsittua oksaa 4–12 vuoden kuluttua karsinnasta. Kaikki kuolleina karsitut oksat olivat kuorettomalta läpimitaltaan vain alle 10 mm, elävinä karsittuja oli aina 30 millimetriin asti.

Alle 10 mm:n oksien karsimiseen ei liittynyt väri- tai lahovikariskiä ja noin 70 % oksista oli kyljestynyt kokonaan 5–6 vuoden kuluttua karsinnasta. Yli 20 mm:n elävistä oksista oli kyljestynyt vain alle 20 %. Niistä levisi runsaasti väri- ja lahovikoja ympäröivään puuaineeseen, varsinkin rungon ytimen suuntaan. Alle 15 mm:n oksista väri- ja lahoviat eivät laajentuneet ulospäin karsinnan jälkeen syntyneeseen puuaineeseen. Karsittujen oksien läpimitalla ei ollut yhteyttä väri- ja lahovikojen esiintymiseen puun ytimessä. Väri- ja lahovikoja puun ytimessä oli eniten rinnankorkeudella ja karsitun oksan kohdalla ja vähiten kannonkorkeudella. Yhdessäkään tapauksessa vika ei ollut muuttunut pehmeäksi lahoksi. Rungon sisään jääneet karsitun oksan osat olivat lähes poikkeuksetta lahoja.

Koivun pystykarsimista tulee välttää syyskesällä ja syksyllä puun valmistautuessa lepokauteen, koska väri- ja lahovikoja syntyy tällöin helposti ja ne leviävät laajalle. Karsinnan kevään ja alkukesän mahla-aikana ei havaittu, aiemmista tutkimuksista poiketen, aiheuttavan keskimääräistä enempää vikoja. Karsittujen oksien kyljestyminen oli nopeinta karsittaessa alku- ja keskikesällä, jolloin myös riski vikaantumisesta oli itse asiassa pienimmillään. Puiden alkuperä ja lannoituskäsittely eivät vaikuttaneet väri- ja lahovikojen syntymiseen tai leviämiseen.

• Verkasalo, Sähköposti: erkki.verkasalo@metla.fi
• Rintala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Samanikäisten rauduskoivujen pituus ei eronnut pelto- ja metsämailla, mutta läpimitta oli peltomailla keskimäärin 1 cm suurempi. Metsämailla istutuskoivut olivat lähes kaikilta laatuominaisuuksiltaan parempia kuin peltomailla. Vain alaoksien kuivumisessa ja karsiutumisessa ei ollut eroa. Peltokoivujen paksummat oksat ja voimakkaampi kapeneminen selittyivät vain osittain puiden nopeammalla paksuuskasvulla. Pintaviat ja mutkaisuus olivat yleisempiä peltomailla, mutta pystyoksia esiintyi vähän enemmän metsämailla. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia oli metsä- ja peltomailla yhtä paljon. Metsämaiden istutuskoivuissa oli vikoja yhtä paljon tai vähemmän kuin aikaisemmin tutkituissa luonnonkoivuissa. Nopeamman kasvun takia istutuskoivujen oksat olivat paksumpia, mutta tyviosan karsiutumisessa ei ollut suurta eroa.

Hienojen lajitteiden lisääntyminen maassa vähensi koivun runkomuotovikoja, mutta lisäsi rungon kapenemista ja hidasti alaoksien karsiutumista. Lajittunut hietamaa ja toisaalta hiekkamoreeni osoittautuivat oksaisuuslaadun kannalta parhaiksi kasvupaikoiksi rauduskoivulle, mutta tyvimutkia ja lenkoutta niillä esiintyi tavallista enemmän. Kasvun kannalta moreenimaat olivat edullisimpia. Hiesu- ja savimaat olivat sekä kasvun että oksaisuuden suhteen muita kivennäismaita heikoimpia. Suuri orgaanisen aineksen osuus kivennäismaassa edisti koivun paksuuskasvua, mutta lisäsi oksaisuutta ja haaraisuuta. Maalaji vaikutti koivun kasvuun ja laatuun enemmän metsämailla kuin peltomailla.

Rauduskoivun nopea pituuskehitys vähensi koivun oksaisuutta ja paransi ruunkomuotoa, mutta lisäsi hiukan lenkoutta ja tyvimutkaisuutta. Myös kasvatustiheyden kohoaminen paransi koivun laatua vähentämällä rungon kapenemista ja edistämällä alaoksien kuolemista. Saman paksuisten puiden oksanpaksuus aleni runkoluvun kohotessa metsämailla, mutta peltomailla eroa ei havaittu. Harvennusten viivästyminen hidasti kuivien oksien karsiutumista ja supisti elävää latvusta. Tyvimutkia, lenkoutta ja halkeamia esiintyi tiheissä koivikoissa vähemmän kuin harvoissa.

• Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi
• Hukki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

30-vuotiaan kylvömännikön ensiharvennuksena tutkittiin kolmea harvennustapaa: alaharvennusta, laatuharvennusta ja yläharvennusta. Oksaisuuden ja puun koon välinen voimakas riippuvuus aiheutti sen, että yläharvennus ja laatuharvennus poikkesivat vain vähän toisistaan. Kasvatettavan puuston korkea laatu sopii paremmin puuvalinnan kriteeriksi kuin poistettavien puiden suuri koko. Laatuharvennus osoittautui paremmaksi, koska siinä jätettävät suurikokoisetkin puut olivat hento-osaisempia kuin puhtaassa yläharvennuksessa. Sen sijaan alaharvennus johti em. harvennustapoja paksuoksaisempaan, joskin nopeammin järeytyvään puustoon. Järeys ei korvaa menetystä, joka kärsitään männyn teknisessä laadussa, jota paksuoksaisuuden lisäksi heikentävät nopeasta kasvusta johtuvat leveät vuosilustot ja rungon voimakas kapeneminen.

Puuston hehtaarikohtainen tilavuuskasvu ei riippunut harvennustavasta. Tulos vahvistaa useissa muissa harvennustutkimuksissa saatua tulosta. Puunkorjuun kustannukset olivat laatu- ja ylä-harvennuksessa noin 20 mk/m³ pienemmät kuin alaharvennuksessa, koska poistettavien puiden keskikoko ja kuitupuukertymä olivat suuuremmat. Vastaavasti myöhempien harvennusten ja päätehakkuun kustannukset kohoavat, mutta silloin kannattavuus ei ole yhtä kriittinen tekijä kuin ensiharvennuksessa.

Laatuharvennus on suositeltavaa hoidetuissa viljelymänniköissä, joissa puiden väliset laatuerot ovat suuret. Alaharvenukseen verrattuna se on tehtävä riittävän ajoissa, etteivät suuret ja oksaiset puut ehdi heikentää pienempien, hyvälaatuisten puiden latvuksia ja kasvukykyä. Jäävän puuston määrää on tarkkailtava enemmän kuin alaharvennuksessa, koska suurimpia puita poistettaessa harvennusmallit alittuvat herkästi.

• Niemistö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin männyn kuivaoksa- ja latvusrajan silmävaraisen arvioinnin tarkkuutta. Tutkimusaineisto koostui kahdesta erillisestä mittauskokeesta. Arvioinnin suoritti kokeessa 1 seitsemän ja kokeessa 2 kymmenen henkilöä. Koehenkilöinä toimivat kummassakin kokeessa Aureskoski Oy:n metsäosaston toimihenkilöt. Arvioitavia puita oli yhteensä 63. Koejärjestelyistä johtuen tutkimuksessa voitiin tarkastella erikseen silmävaraisen arvioinnin tarkkuutta yleisesti, arvioijakohtaista vaihtelua sekä koulutuksen vaikutusta mittaustarkkuuteen.

Sekä kuivaoksarajan että latvusrajan arvioinnissa esiintyi selvä systemaattinen yliarvio. Kuivaoksarajan arvioinnin systemaattinen virhe oli kokeessa 1 1,05 m ja kokeessa 2 0,50 m kun vastaavat latvusrajan arvioinnin systemaattiset virheet olivat 0,60 m ja 0,41 m. Mittaajakohtainen vaihtelu oli varsin suuri, etenkin kuivaoksarajan kohdalla. Kuivaoksarajan systemaattisen virheen suuruus vaihteli arvioittain kokeessa 1 välillä 0,5...1,8 m ja kokeessa 2 välillä –0,1...+1,0 m. Koetta 2 edeltänyt lyhyt koulutus vähensi merkittävästi etenkin kuivaoksarajan arvioinnin systemaattisen virheen suuruutta.

• Kiviluoma, Sähköposti: jori.uusitalo@helsinki.fi
• Uusitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org