Artikkelit jotka sisältää sanan 'maanmuokkaus'

Tutkimuksessa seurattiin männyn taimien orastumista neljällä äeskylvöalueella – Heinolassa, Kuorevedellä, Ruovedellä ja Sonkajärvellä. Kymmeneltä uudistusalalta laskettiin elävien männyn taimien lukumäärä muokkausjäljessä satunnaisesti sijoitetuilta 0,6 m2:n koealoilta kolmesti kylvökesänä sekä sitä seuraavan kasvukauden alussa ja lopussa. Kuudella alalla tehtiin käsinkylvöt samalla siemenerällä kuin konekylvöissä. Kylvö-muokkauskoneen toimintaa äeskylvössä seurattiin erillisessä kokeessa käyttämällä värjättyjä siemeniä ja laskemalla äesjäljistä löytyneet siemenet välittömästi kylvön jälkeen. Loppuinventoinnissa toisen vuoden syksyllä taimia oli Heinolan Kommerinkankaalla keskimäärin 2,93, Ruoveden Siikakankaalla 2,99, Kuorevedellä 2,79 ja Sonkajärvellä 0,56 kappaletta äesmetrillä. Tyhjien koealojen osuus vaihteli 14 prosentista 59 prosenttiin. Taimien frekvenssijakaumat olivat oikealle vinoja kaikissa inventoinneissa. Käsinkylvössä orastui noin puolet kylvetystä siemenestä ja kylvökohdissa oli keskimäärin 10–12 sirkkatainta elossa ensimmäisen kasvukauden lopulla. Värjätyn siemenen äeskylvössä kivennäismaapinnalle päätyi noin neljännes kokonaissiemenmäärästä. Tulosten mukaan muokkausjäljen laatuun ja siementen tasaiseen kylväytymiseen äesjälkeen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Lisätutkimuksin on selvitettävä kylvökoneen toimintaa kenttäolosuhteissa sekä haettava ratkaisuja, joiden avulla siementen orastumista voidaan varmentaa.

• Nygren, Sähköposti: markku.nygren@metla.fi
• Ikonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Helenius, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Lajittuneet maalajit, erityisesti kuivahkot ja kuivat kankaat ovat osoittautuneet parhaiksi männyn kylvökohteiksi itämisen, taimettumisen ja puun laadun suhteen. Koneellisen kylvön menetelmiä, kustannuksia ja tuloksen onnistuneisuutta testattiin kolmella kylvölle tyypillisellä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kuivan kankaan koealalla. Kullakin koealalla oli käytössä erilaiset kylvökone-maanmuokkausyhdistelmät, yhteensä kaksitoista äestykseen, laikutukseen tai jyrsintään perustuvaa kylvökoneyhdistelmää.

Taimimäärät olivat kaikilla tutkimuksessa mukana olleilla äestetyillä alueilla (menetelmien keskiarvo kahdeksannen kasvukauden jälkeen vaihteli 2 750–7 500 tainta/ha) tavoitetiheyden täyttäviä niin määrän kuin tasaisuudenkin osalta. Laikutetuilla alueilla taimimäärän keskiarvo oli 4 400–8 000 ja jyrsinnällä 1 800–4 750 tainta/ha. Joillakin laikutus- ja jyrsintämenetelmillä taimikko jäi kuitenkin aukkoiseksi. Tilastollisesti merkitseviä eroja saatiin vain Louhivaarassa ja Vepsässä jyrsinnän ja parhaan muun menetelmän välille. Taimien keskipituus eri koealueilla oli neljän kasvukauden jälkeen vajaa 10 cm. Kahdeksan kasvukauden jälkeen pituudet vaihtelivat 35–65 cm, mutta taimien pituuskasvussa eri maanmuokkaus-kylvö-menetelmien välillä aina yhden koealueen sisällä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja.

Kylvön sisältävä äestyksen keskimääräinen käyttötuntituotos oli 1,5 ha, Jigi-laikkurin 0,9 ha, Holck-laikkurin 1,0 ha, Bracke-laikkurin 1,3 ha, jyrsinnän 0,9 ha ja Patu-laikutuksen 0,3 ha. Koneellisen kylvön kokonaiskustannukseksi tuli äestyksellä noin 300 euroa/ha, jatkuvatoimisella laikkumätästyksellä 275 euroa/ha, jyrsinnällä 260 euroa/ha ja kaivurilaikutuksessa 340 euroa/ha. Konekylvön kustannukset jäävät noin kolmannekseen istutuksen kustannuksista.

• Rummukainen, Sähköposti: arto.rummukainen@metla.fi
• Tervo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kautto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pulkkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin kokeellisesti äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen Rovaniemellä. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön keväällä 1989, jolloin koekenttä hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa oli kolme lohkoa. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Siemenpuut poistettiin keväällä 1999, ja taimikko harvennettiin syyskesällä 2006. Koe mitattiin vuosina 1994, 1999, 2000 ja 2006 eli 6, 10, 12 ja 18 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Viimeisellä kerralla koe mitattiin sekä ennen että jälkeen taimikon harvennuksen. Keväällä 1989 männyllä oli runsas siemensato Etelä- ja Keski-Lapissa ja seuraavana keväänä kuusella. Tässä esitetään tulokset kuuden kasvukauden välein vuosilta 1994, 2000 ja 2006. Aineisto analysoitiin varianssianalyysillä.

Mäntysiemenpuuala taimettui olipa maata muokattu tai ei. Muokkaamaton ala taimettui kuitenkin muokattuja aloja selvästi hitaammin. Vuonna 2006 taimikon harvennuksen jälkeen, 18 kasvukauden kuluttua kokeen perustamisesta, männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin 4600 kpl/ha, äestetyllä 4100 kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä 5100 kpl/ha. Näistä luokiteltiin kehityskelpoisiksi vastaavasti 2000 kpl/ha, 1700 kpl/ha ja 2300 kpl/ha. Kun mukaan luettiin kehityskelpoiset kuusentaimet, kehityskelpoisia havupuuntaimia oli harvennuksen jälkeen kaikissa käsittelyissä 2300–2400 kpl/ha. Muokatuilla aloilla taimien keskipituus (2,8–2,9 m) oli kuitenkin noin kaksinkertainen muokkaamattoman alan taimien keskipituuteen (1,5 m) verrattuna.

Poikkeuksellisen hyvien männyn ja kuusen siemensatojen, edullisten ilmasto- ja kasvupaikkatekijöiden sekä kokeen suppeuden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että suotuisissa olosuhteissa männikkö voidaan uudistaa Lapissa hyvin myös luontaisesti.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten metsänviljely ns. Lapin lain varoin oli onnistunut vuosina 1984–1995, mikä merkitys luontaisesti syntyneillä taimilla oli uudistamistulokseen, miten uudistamistulos vaihteli tutkimusalueen eri osissa, miten luonnonolosuhteet vaikuttivat uudistamistulokseen ja erosiko uudistamistulos viljelyketjuittain.

Tutkimusaineisto käsitti 212 Lapissa ja Kuusamossa sijaitsevaa, ositetulla satunnaisotannalla poimittua yksityismetsien viljelyalaa, jotka inventoitiin systemaattista koeala-arviointia käyttäen. Uudistamistulosta arvioitiin taimikon tiheyden ja tyhjien koealojen määrän sekä edellisten perusteella määritetyn taimikon kasvatuskelpoisuuden mukaan.

Metsänviljely oli onnistunut kohtalaisen hyvin. Kehityskelpoisia viljelytaimia oli elossa 1 000–1 500 kpl/ha. Luontaisesti syntyneillä männyn, kuusen ja koivujen taimilla oli huomattava merkitys taimikoiden täydentäjinä. Kehityskelpoisia viljely- ja luonnontaimia oli keskimäärin yli 2 000 kpl/ha kaikilla yleisimmillä viljelyketjuilla. Tyhjien koealojen määrä oli 9–12 %. 92 % taimikoista oli tiheyden ja tilajärjestyksen puolesta hyviä tai tyydyttäviä ja vain 1 % uudelleenviljelyn tarpeessa.

Kehityskelpoisten viljelytaimien määrä väheni taimikon iän lisääntyessä kaikilla viljelymenetelmillä. Maaston korkeus vähensi männyn kylvötaimien määrää, mutta ei istutettujen männyn ja kuusen taimien määrää. Männyn kylvö ei tämän tutkimuksen tulosten perusteella näytä sopivan korkealla sijaitsevien maiden metsänviljelyyn yhtä hyvin kuin kuusen ja männyn istutus. Poron laidunnus vähensi kehityskelpoisten taimien määrää.

Yleisimpien ja vakiintuneimpien viljelyketjujen uudistamistulokset osoittavat, että Lapin lain rahoituksella toteutetussa metsänviljelyssä on löydetty ja otettu käyttöön eri kasvupaikoille soveltuvat viljelymenetelmät. Näillä menetelmillä keskimääräinen uudistamistulos on parantunut huomattavasti aikaisemmasta. Silti metsänviljelyn onnistuminen vaihtelee edelleen runsaasti.

• Hallikainen, Sähköposti: ville.hallikainen@metla.fi
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Lapin vajaatuottoisten yksityismetsien uudistamiseksi säädettiin 1980-luvun alussa erillislaki, laki Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta. Laki takasi valtion tuen vajaatuottoisten metsien uudistamiseen Lapin läänissä ja Kuusamon kunnassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia Lapin lain mukaiset uudistamiskohteet olivat kasvupaikka- ja puustotietojen perusteella, millaisia olivat uudistamisessa käytetyt menetelmät, erosivatko Lapin eri osa-alueet ja 1980- ja 1990-luku kasvupaikan, puuston ja uudistamismenetelmien osalta toisistaan sekä miten kasvupaikkatekijät sekä alue ja vuosikymmen vaikuttivat menetelmien valintaan. Tutkimuksen perusjoukon muodostivat Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten hankerekistereissä olevat vuosien 1984–1995 noin 20 000 metsänviljelyhankkeen uudistusalat. Aineiston muodostivat perusjoukosta poimittu 1 823 metsikkökuvion satunnaisotos. Valtaosa uudistusaloista oli viljelty männylle (83,1 %). Kuusen osuus oli 16,5 %. Rauduskoivun, hieskoivun ja lehtikuusen osuus oli yhteensä vain 0,4 %. Auraus oli selvästi yleisin maanmuokkausmenetelmä. Sen osuus viljeltyjen kohteiden lukumäärästä oli 54 %. Toiseksi yleisin menetelmä oli äestys (18 %) ja kolmanneksi yleisin mätästys (13 %). Uudistusaloista 13 % oli täydennysviljelty ilman muokkausta. Uudistamismenetelmien osuudet olivat: istutus 71 %, kylvö 16 % ja täydennysviljely 12 %. Pieni osa viljeltäviksi aiotuista kohteista oli uudistunut luontaisesti (1 %). Metsää oli viljelty noin 30 erilaista uudistamisketjua käyttäen. Selvästi yleisin uudistamisketju oli auraus ja männyn istutus, jota oli käytetty 42 %:lla uudistusaloista. Seuraavaksi yleisimmät ketjut olivat äestys ja männyn kylvö (9 %) sekä äestys ja männyn istutus (8 %). Kolmella yleisimmällä ketjulla oli uudistettu kolme viidestä uudistusalasta. Yhdeksän uudistamisketjua erottui yleisyytensä vuoksi muista ketjuista. Näitä käyttäen oli uudistettu 93 % viljelyaloista.

Tulokset osoittavat, että uudistusalan kasvupaikka, tutkimusalue ja viljelyn ajankohta olivat vaikuttaneet niin puulajin, maanmuokkausmenetelmän, viljelymenetelmän kuin koko uudistamisketjun valintaan. Tulokset osoittavat lisäksi sen, että menetelmien valintaan oli vaikuttanut myös muita tämän tutkimuksen aineiston perusteella selvittämättömiä tekijöitä.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Penttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin mäntysiemenpuualojen taimettumista. Otannan perusjoukkona olivat silloisen Lapin metsälautakunnan alueen siemenpuuleimikot, joista poimittiin 155 uudistusalan otos. Uudistusaloista 50:llä luontainen uudistaminen oli myöhemmin keskeytetty ja uudistusalat oli viljelty. Lisäksi viisi uudistusalaa oli viljelty osittain. Yhteensä 38 % uudistusalojen kokonaispinta-alasta oli viljelty. Uudistusalojen taimettumattomuus ja siemenpuiden kaatuminen myrskyissä olivat pääsyyt viljelyyn.

Ne uudistusalat ja uudistusalojen osat, joissa luontaista uudistamista oli jatkettu (105 alaa), inventoitiin maastossa uudistamistuloksen selvittämiseksi. Taimettuminen oli onnistunut yleensä huonosti, jos uudistusalaa ei ollut muokattu. Muokkauksen positiivinen vaikutus oli suurin tuoreella kankaalla. Muokatuilla tuoreen ja kuivahkon kankaan uudistusaloilla männyntaimien kokonaismäärä oli keskimäärin 2 700 kpl ha^–1, kun niitä oli muokkaamattomalla tuoreella kankaalla keskimäärin 1 000 kpl ha^–1 ja kuivahkolla 1 900 kpl ha^–1. Kuivan kankaan uudistusaloilla taimettuminen oli onnistunut tyydyttävästi ilman maanmuokkausta, ja niillä taimia oli keskimäärin 2 400 kpl ha^–1. Lämpösumma ja uudistusalan korkeus merenpinnasta vaikuttivat merkitsevästi taimettumiseen, lämpösumma positiivisesti ja maaston korkeus negatiivisesti.

Männyn luontainen uudistaminen oli onnistunut keskimäärin huonosti. Viljeltyjen ja epäonnistuneiden luontaisesti uudistettujen alojen pinta-ala oli yhteensä 48 % uudistusalojen pinta-alasta.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön Rovaniemen maalaiskuntaan keväällä 1989, jolloin koeruudut hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa lohkojen määrä oli kolme. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Koe mitattiin 6, 10 ja 12 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Kokeen perustamiskeväänä Etelä- ja Keski-Lappiin saatiin hyvä männyn siemensato. Ylispuut poistettiin toisen ja kolmannen mittauksen välillä.

Vuonna 2000 12 kasvukauden jälkeen muokkauksesta männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin 3 500 kpl/ha, äestetyllä 7 200 kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä yhteensä 10 100 kpl/ha. Kehityskelpoisia männyntaimia oli vastaavasti 1 100 kpl/ha, 2 300 kpl/ha ja 2 700 kpl/ha. Kuusentaimet mukaan lukien kehityskelpoisia taimia oli yli 2 000 kpl/ha myös muokkaamattomalla alalla. Kehityskelpoisten männyntaimien keskipituus oli 12 kasvukauden jälkeen muokatuilla aloilla noin 130 cm ja muokkaamattomalla alalla noin 100 cm.

Mäntysiemenpuuala taimettui hyvin, kun maa muokattiin ja erityisesti kun maa muokattiin ja kylvettiin. Poikkeuksellisen hyvän siemensadon, kokeen suppeuden sekä edullisten ilmasto- ja kasvupaikkatekijöiden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen Lapin eteläosissa.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Kemppe, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata erilaisten maanmuokkausmenetelmien vaikutusta siemenpuumenetelmällä luontaisesti uudistetun männyntaimikon tiheyteen, tilajärjestykseen ja kasvatuskelpoisuuteen sekä pituuskehitykseen ja laatuun. Menetelmät olivat piennarauraus, palleauraus, äestys, palleauraus ns. 0-asennossa ja muokkaamaton. Koejärjestelynä oli arvotut lohkot, jossa lohkojen määrä oli neljä. Koekentät sijaitsivat Ylitorniolla Länsi-Lapissa. Koe perustettiin vuonna 1979, jolloin käsittelylohkot hakattiin siemenpuuasentoon ja muokattiin. Koe mitattiin vuosina 1984, 1990 ja 1997.

Vuonna 1997, 18 kasvukautta kokeen perustamisen jälkeen, männyntaimia oli keskimäärin eniten piennaraurauksessa (4 100 kpl/ha). Vähiten taimia oli muokkaamattomalla alalla ja palleaurauksen 0-asennossa (2 300 kpl/ha) sekä lähes yhtä vähän äestyksessä (2 400 kpl). Kehityskelpoisten männyntaimien määrä oli niin ikään suurin piennaraurauksessa (2 100 kpl/ha), mutta pienin äestyksessä (1 300 kpl/ha). Kaikkien puulajien taimet mukaan luettuna kehityskelpoisten taimien lukumäärä oli kaikissa käsittelyissä keskimäärin vähintään 1 800 kpl/ha.

Taimikon aukkoisuus oli vuonna 1997 keskimäärin pienin piennaraurauksessa (8 %), lähes yhtä pieni äestyksessä (11 %) ja suurin muokkaamattomassa (20 %), kun tyhjien koealojen suhteellinen osuus laskettiin niiden koealojen perusteella, joilla ei ollut yhtään minkään puulajin kehityskelpoista tainta. Kehityskelpoisten taimien määrän ja aukkoisuuden perusteella määritettynä kaikkien käsittelyjen kaikki lohkot olivat kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään välttäviä.

Männyntaimikoiden valtapituuskehitys oli kahdella ensimmäisellä mittauskerralla lähes samanlainen kaikissa käsittelyissä. Vuonna 1997 menetelmien väliset erot olivat suurentuneet: piennaraurauksessa ja molemmissa palleaurauksissa valtapituus oli 260–280 cm, muokkaamattomassa ja äestyksessä 220–230 cm.

• Hyppönen, Sähköposti: kari.makitalo@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Riissanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Sepponen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tukkimiehentäin (Hylobius abietis L.) tuhojen yleisyyttä ja torjuntamahdollisuuksia tutkittiin kolmena peräkkäisenä vuotena perustetuissa kokeissa puolukkatyypin kangasmaalla Pohjois-Satakunnassa. Kohteena olivat männyn istutustaimet. Kemiallisen ja mekaanisen suojauksen välillä ei ollut selvää eroa. Kaksi- tai kolmivuotiaina istutettujen taimien elossaolo oli keskimäärin 20 prosenttiyksikköä parempi kuin yksivuotiaiden. Muokkaus paransi taimien elossapysymistä keskimäärin 12 prosenttiyksikköä. Muokatulla maalla tukkimiehentäin torjunnalla saatiin keskimäärin vain viiden prosenttiyksikön parannus taimien elossapysymiseen, muokkaamattomalla maalla sen sijaan 20 prosenttiyksikön parannus. Istutettaessa kookkaita taimia muokatulle maalle, tukkimiehentäin torjunta ei ole yhtä välttämätöntä kuin pieniä taimia muokkaamattomalle maalle istutettaessa.

• Kinnunen, Sähköposti: kaarlo.kinnunen@metla.fi