Artikkelit jotka sisältää sanan 'VMI'

Tutkimusartikkeli

artikkeli 10721, Tutkimusartikkeli
Olli Salminen, Saija Kuusela, Pekka Punttila, Kimmo Syrjänen. (2023). Luonnonhoidon ja lisäsuojelun vaikutukset metsien monimuotoisuudelle tärkeisiin rakennepiirteisiin ja puuntuotannon mahdollisuuksiin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2023 artikkeli 10721. https://doi.org/10.14214/ma.10721
Original keywords: hakkuumahdollisuudet; monimuotoisuus; VMI; MELA; kuollut puu; skenaariotarkastelu; vanhat metsät
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa arvioitiin MELA-ohjelmiston mallipohjaiseen tarkasteluun perustuen nykyi­sen perusluonnonhoidon ja tehostetun luonnonhoidon vaikutuksia metsien monimuotoisuutta kuvaavien rakennepiirteiden kehitykseen vuosina 2015–2064. Vaikutusarviot tehtiin 70 miljoonan kuutiometrin vuosittaisen runkopuukertymän (Taso70) ja suurimman ylläpidettävän hakkuukertymän (TasoSY) mukaisilla hakkuiden tasoilla. Molemmat luonnonhoidon mallit perustuivat nykyisiin metsänhoitosuosituksiin ja vallitsevaan tasaikäisrakenteiseen metsien hoitoon. Voimaperäisimpänä toimenpiteenä tehostetun luonnonhoidon mallissa puuntuotannon ulkopuolelle siirrettiin monimuotoisuudelle arvokkaiden puuston rakennepiirteiden perusteella 1,2 miljoonaa hehtaaria nykyistä puuntuotannon metsämaata. Tämä lisäsuojelu, joka kohdistui etenkin korpiin ja iäkkäisiin kangasmetsiin, kasvatti suojellun metsämaan (ei sisällä kitu- tai joutomaata) pinta-alan nykyiseen nähden Etelä-Suomessa 2,7- ja Pohjois-Suomessa 1,4-kertaiseksi. Muina tehostetun luonnonhoidon toimina tarkasteltiin säästöpuiden määrän ja järeyden kasvatusta, sekapuuosuuden lisäystä harvennushakkuissa jätettävässä puustossa, ainespuukokoisen lehtipuun korjuun rajoittamista harvennushakkuiden aines- ja energiapuun yhdistetyssä korjuussa sekä kantojen nostosta luopumista. Puuntuotannon metsämaalla hakkuut määrittivät pitkälti metsien rakenteen kehitystä. Metsien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden kehitys oli TasoSY-ratkaisuissa Taso70:n vastaavia selvästi heikompi, ja merkittävien monimuotoisuusvaikutuksien kehittymiselle on sitä paremmin mahdollisuuksia, mitä maltillisempia hakkuita toteutetaan. Hakkuutasosta riippumatta tehostetun luonnonhoidon mallissa säästyi enemmän monimuotoisuudelle merkittäviä rakennepiirteitä kuin perusluonnonhoidon mallissa. Erityisesti lisäsuojelun merkitys korostui kasvavien hakkuiden aikana, ja TasoSY:n tehostetun luonnonhoidon ratkaisun rakennepiirteiden kehitys oli hyvin lähellä Taso70:n perusluonnonhoidon mukaista ratkaisua. Merkittävästä lisäsuojelusta ja muista luonnonhoidon toimenpiteistä huolimatta tehostetun luonnonhoidon malli antaisi tämän tutkimuksen perusteella mahdollisuuksia myös runkopuun hakkuumäärien lisäykseen viime vuosikymmenen (2011–2020) aikana keskimäärin toteutuneeseen runkopuun hakkuumäärään (68 milj. m3 v–1) verrattuna.

artikkeli 6217, Tutkimusartikkeli
Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Juha Heikkinen, Helena Henttonen, Juho Pitkänen. (2007). Suomen metsävarat metsäkeskuksittain 2004–2006 ja metsävarojen kehitys 1996–2006. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 2B artikkeli 6217. https://doi.org/10.14214/ma.6217
Original keywords: Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; VMI10; kokonaistilavuus; puuston kasvu
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Julkaisussa esitetään keskeiset metsäkeskuksittaiset metsävaratulokset VMI10:n vuosien 2004–2006 mittausaineistoihin perustuen. Tuloksia verrataan vuosina 1996–2003 tehdyn VMI9:n metsäkeskuksittaisiin tuloksiin.

Tulosten mukaan koko maan puuston määrä ja kasvu ovat edelleen lisääntyneet. Puuston kokonaistilavuus on nyt 2 190 milj. m3 ja vuotuinen kasvu 98,5 milj. m3. Kokonaistilavuuden lisäys on mäntyä ja lehtipuuta. Kuusen tilavuus on pienentynyt 28 milj. m3, vähennyksestä 11 milj. m3 on Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella.

Puuston kasvu on lisääntynyt jokaisen metsäkeskuksen alueella, selvimmin Etelä-Savossa, jossa vuotuisen kasvun lisäys on 1,6 milj. m3 VMI9:ssä arvioituun kasvuun verrattuna. Puuston kasvun lisäys selittyy nuorten, hyväkasvuisten metsien alan lisäyksellä. Myös säätekijät lienevät suosineet kasvua viime vuosina, sillä kasvu on ollut jonkin verran pitkän aikavälin keskitasoa ja selvästi VMI9:n kasvunlaskentavuosien keskitasoa korkeammalla. Alle 60-vuotiaiden metsien ala on lisääntynyt Etelä-Suomessa runsaat 400 000 hehtaaria ja Pohjois-Suomessa noin 120 000 hehtaaria. Nuorten metsien alan lisäys näkyy kasvavina taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeina tulevalla 10-vuotiskaudella.

Korjaus: Julkaistuissa liitetaulukoissa 1b sekä 2a ja 2b oli puuntuotannon maiden rajaus tehty eri tavalla kuin muiden taulukoiden laskennassa. Korjaus koskee sekä painettua että sähköistä versiota.

  • Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi (sähköposti)
  • Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6109, Tutkimusartikkeli
Mikko Ylimartimo, Jani Heikkilä. Taimikonhoitotöiden koneellistamiskelpoisuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli 6109. https://doi.org/10.14214/ma.6109
Original keywords: koneellistaminen; taimikonhoito; VMI
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan taimikonhoitotöiden teknisiä ja taloudellisia koneellistamismahdollisuuksia valtakunnan metsien 9. inventoinnissa (VMI9) käsiteltäviksi ehdotetuilla taimikonhoitokohteilla. Aineistona oli yhdeksän metsäkeskuksen toimialueilta kerätyt VMI:n koealatiedot.

Teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden määrä laskettiin vähentämällä inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella hoidettavaksi ehdotettujen taimikoiden kokonaispinta-alasta luontaisesti tai kylväen perustetut taimikot ja sellaiset taimikot, joiden veroluokkaa oli alennettu kivisyyden vuoksi. Teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden määrä oli 991 700 ha (68 % kaikista esitetyistä taimikonhoitotöistä). Koneellistamiskelpoisten töiden osuus oli metsäkeskuksittain 45–80 % ehdotettujen töiden pinta-alasta. Kohteista 71 % oli varttuneita taimikoita, joiden pituus ylittää 1,3 m.

Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-ala laskettiin vähentämällä seuraavalla 5-vuotiskaudella hoidettavaksi ehdotettujen, teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-alasta ne taimikot, joissa raivaussahatyö on konetyötä halvempaa. Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-ala oli nykyistä konetekniikkaa käytettäessä 61 000 ha, mikä on 10 % inventointia seuraavalla 5-vuotiskaudella hoidon tarpeessa olevien taimikoiden pinta-alasta. Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien töiden pinta-alasta 57 300 ha (94 %) oli varttuneiden taimikoiden hoitoa. Pääasiallisena syynä teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavan taimikonhoitotyön vähäiseen määrään oli taimikoiden pieni tiheys, minkä vuoksi koneellinen menetelmä ei olisi ollut kilpailukykyinen verrattuna raivaussahalla tehtävän taimikonhoitoon.

  • Ylimartimo, Sähköposti: jani.heikkila@metla.fi (sähköposti)
  • Heikkilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6500, Tutkimusartikkeli
Mikko Ylimartimo, Pertti Harstela, Kari T. Korhonen, Matti Sirén. Ensiharvennuskohteiden korjuukelpoisuus ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 2 artikkeli 6500. https://doi.org/10.14214/ma.6500
Original keywords: ensiharvennus; puunkorjuu; VMI; turvemaat; aluesuunnitelmat
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) ehdotettujen ensiharvennuskohteiden korjuukelpoisuutta ojitetuilla turvemailla ja tutkittiin mahdollisuuksia korjuukelpoisuuden parantamiseksi. Lisäksi tarkasteltiin eri tietolähteissä, VMI:ssa ja aluesuunnitelmissa (AS), olevia eroavaisuuksia ensiharvennuskohteiden ominaisuuksista. Aineistona oli Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueelta 47 kpl VMI9:ssa mitattua metsikkökuviota, niiltä kerätty maastomittausaineisto sekä aluesuunnitelmatiedot.

Kohteiden korjuukelpoisuus osoittautui heikoksi. Koneellisessa korjuussa 6 % ja metsurikorjuussa 21 % kohteista alitti korjuukelpoisuusrajaksi asetetun kustannustason. Kun korjuukelpoisuusmittarina oli hakkuukertymä, korjuukelpoisten kohteiden osuus oli 38 %. Korjuukelvottomuuden syinä olivat lähinnä pieni rungon koko ja hakkuukertymä. Korjuukelpoisuuden parantamiseksi tutkitut vaihtoehdot eivät ratkaisevasti parantaneet korjuun edellytyksiä.

VMI:ssa ja aluesuunnitelmissa ehdotetut turvemaiden ensiharvennusten määrät ja hakkuukiireellisyysarviot vastasivat hyvin toisiaan. Sen sijaan tilavuusarvioissa oli merkittäviä poikkeamia. VMI:n ensiharvennusalat kuvaavat metsänhoidollista tarvetta ja tämän tutkimuksen mukaan vain pieni osa VMI:n ensiharvennusehdotuksista on taloudellisesti korjattavissa. Toisaalta ensiharvennusten tekeminen nopeuttaa metsiköiden järeytymistä ja siten parantaa tulevien hakkuiden kannattavuutta.

  • Ylimartimo, Sähköposti: mikko.ylimartimo@metla.fi (sähköposti)
  • Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Sirén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6848, Tutkimusartikkeli
Pekka Tamminen. Maaperätunnusten maastoarvioinnin tarkkuus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3 artikkeli 6848. https://doi.org/10.14214/ma.6848
Original keywords: VMI; maalaji; maaperä; kivisyys; humuskerros; maastoarviointi
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijä

Tutkimuksessa tarkastellaan Metsäntutkimuslaitoksen valtakunnan metsien inventoinnin ja maantutkimuksen kenttäryhmien arvioimien maaperätunnusten vastaavuutta ja suhdetta mittaustuloksiin 8. inventoinnin 488 pysyvällä näytealalla.

Inventointiryhmien silmävarainen kivisyysarvio kuvasi huonosti pintamaan kivisyyttä. Inventoinnissa vähäkivisiksi arvioidut maat sisälsivät painamismenetelmän mukaan 30 % ja kiviset ja erittäin kiviset maat yhtä paljon, 54 %, kiviä.

Inventointiryhmän neljään mittaukseen perustunut arvio orgaanisen kerroksen paksuudesta poikkesi maantutkimuksen ryhmän keskimäärin 20 mittaukseen perustuneesta arviosta enintään 2 cm 75 %:ssa ja enintään 5 cm 95 %:ssa tapauksia. Orgaanisen kerroksen laadun (puuttuu, kangashumus, turve, multa) inventoinnin ja maantutkimuksen ryhmät arvioivat samaksi keskimäärin 90 %:ssa tapauksia. Turpeen ja mullan osalta vastavuus oli huonompi, 43 ja 40 %, kun maantutkimuksen ryhmän arviota pidettiin oikeana.

Kivennäismaan raekoostumuksen arviointi onnistui sekä inventoinnin että maantutkimuksen ryhmiltä tyydyttävästi. Inventointiryhmät arvioivat keskimääräisen raekokoluokan (5 luokaa) lajittuneiden maiden osalta oikein enintään yhden luokan virheellä 94 %:ssa tapauksia. Maantutkimuksen ryhmät arvioivat keskimääräisen raekokoluokan (7 luokkaa) oikein enintään yhden luokan virheellä 90 %:ssa tapauksia. Ryhmien arviot kivennäismaan lajittuneisuudesta vastasivat toisiaan 81 %:ssa tapauksia.

Saatuja tuloksia arvioitaessa on otettava huomioon, että koska inventoinnin ryhmät arvioivat maaperätunnukset näytealan sisältä (r = 9,77 m) ja maantutkimuksen ryhmät arvioivat tunnukset ja ottivat maanäytteet näytealan kehältä, niin ryhmien arvioiden erilaisuus voi johtua osaksi edellä kuvatusta eripaikkaisuudesta. Lisäksi mitattuihinkin tunnuksiin sisältyy merkittäviä otanta- ja analyysivirheitä.

  • Tamminen, Sähköposti: pekka.tamminen@metla.fi (sähköposti)
artikkeli 6439, Tutkimusartikkeli
Seppo Rouvinen, Jari Varjo, Kari T. Korhonen. GPS-paikannuksen tarkkuus metsässä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 1 artikkeli 6439. https://doi.org/10.14214/ma.6439
Original keywords: VMI; GPS; differentiaalikorjaus; satelliittipaikannus; metsikkökoeala
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

GPS (Global Positioning System) -paikannuksen tarkkuutta testattiin kahdessa eri aineistossa ja kahdella eri laitteistolla. Kiteen aineistossa, joka käsitti 63 koealaa, käytettiin kahdeksankanavaista vastaanotinta ja suuremmassa, VMI-aineistossa oli käytössä yksikanavainen vastaanotin.

Tulokset osoittavat, että käytettäessä differentiaalikorjausta päästään metsäoloissa tarkkoihin tuloksiin. Erot karttamittauksiin ovat muutaman metrin luokkaa 8-kanavaisella vastaanottimella, mutta huomattavasti suuremmat 1-kanavaisella vastaanottimella. Korjaussignaalia ja 8-kanavaista vastaanotinta käytettäessä saadaan sijaintitietoa, joka on riittävän tarkkaa esimerkiksi satelliittikuvatulkinnassa käytettäväksi. Tutkimuksen aineistoissa metsikön puulaji, puuston pituus, pohjapinta-ala tai muut puustotunnukset eivät vaikuttaneet paikannuksen tarkkuuteen merkitsevästi. Ongelmia satelliittipaikannuksessa voi sen sijaan aiheuttaa se, ettei GPS-vastaanotin saa signaalia riittävän monesta satelliitista kaikkialla metsässä.

  • Rouvinen, Sähköposti: seppo.rouvinen@forest.joensuu.fi (sähköposti)
  • Varjo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit