Tutkimuksessa tarkastellaan rauduskoivun paakkutaimilla perustettujen taimikoiden metsänhoidollista tilaa. Tutkimusaineisto koostui 49:stä vuosina 1992 ja 1993 Pohjois-Savossa perustetusta pellonmetsityskohteesta.
Metsityskohteilla oli 4–5 vuoden kuluttua viljelystä pituudeltaan 2–3 metrisiä istutustaimia keskimäärin 1 000 hehtaarilla. Täydennysistutus (keskimäärin 140 tainta ha–1) ja luontainen täydennys (50 tainta ha–1) nosti rauduskoivikon keskitiheyden yli 1 200 runkoon hehtaarilla. Hyvä metsitystulos (yli 1 500 tainta ha–1) saavutettiin joka neljännessä metsityskohteessa. Lähes joka kolmannessa kohteessa rauduskoivikon tiheys jäi puuston laadun kehittymisen kannalta arvioituna liian pieneksi, alle 1 000 taimeen hehtaarilla. Erityisen heikoksi metsitystulos jäi savimaille perustetuilla metsityskohteilla.
Istutustaimien yleisimmäksi kuolleisuuden aiheuttajaksi todettiin myyrien ja versolaikun aiheuttamat vauriot. Yhdessä näiden katsottiin aiheuttaneen yli 80 % kuolleisuudesta. Kasvatettavassakin puustossa myyrien aiheuttamat tuhot (18 %:ssa) ja versolaikku (15 %:ssa) olivat yleisimpiä vaurioiden syitä. Versolaikkua esiintyi erityisesti lajittuneilla savi- ja hietamailla, mutta myyrien aiheuttamia tuhoja oli tasaisesti kaikilla maatyypeillä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin 1970- ja 1980-luvuilla toteutettujen pellonmetsitysten onnistumista sekä kivennäis- että turvemaapelloilla. Metsityspuulajeina olivat mänty ja kuusi turvemaapelloilla sekä em. lisäksi rauduskoivu kivennäismaapelloilla. Kaikkiaan tutkittuja taimikoita oli 108 kpl. Pelloista suurin osa oli raivattu mustikkaisista tai sitä viljavammista metsämaista.
Kivennäismaapelloilla metsitystulos oli parempi kuin turvemaapelloilla. Turvemaapeltojen männiköissä kasvatuskelpoisia istutustaimia oli keskimäärin 800 kpl/ha, kun niitä kivennäismaapelloilla oli yli 1 500 kpl/ha. Kuusikoissa vastaavat tiheydet olivat 1 700 ja 1 400 kpl/ha. Koivikoissa kasvatuskelpoisten taimien määrä oli eri ikäluokissa keskimäärin 1 000 kpl/ha. Luontaisilla havupuilla ei ollut metsitystulokseen vaikutusta, mutta hieskoivu paransi turvemaapeltojen metsitystulosta.
Hitaammasta alkukehityksestä huolimatta kuuset saavuttivat kivennäismaapelloilla lähes mäntyjen pituuden (7–8 m) 19 vuoden iällä. Vastaavalla iällä koivikot olivat lähes 13-metrisiä. Turvemaapelloilla männyn pituuskehitys vastasi lähes kivennäismaapeltojen männiköiden kehitystä. Sen sijaan turvemaapeltojen kuusikoiden pituus oli 19 vuoden iällä vain puolet kivennäismaapeltojen kuusikoiden pituudesta. Kuusikoiden ja männiköiden tilavuusero oli kivennäismaapeltojen ja turvemaapeltojen välillä pituuskehitystäkin suurempi. Parhaiten onnistuneissa vanhimmissa metsityskohteissa puuston tilavuus ylitti 100 m3/ha. Runkomutka oli yleisin laatua heikentävä tekijä sekä männyllä että koivulla. Männyn sahauskelpoisuutta heikentäviä vikoja oli yli 80 %:lla istutusmännyistä. Turvemaapeltojen kuusikoissa erilaisia latvavaurioita esiintyi 80 %:lla rungoista.
Tutkimuksessa selvitettiin turvemaapelloille perustettujen mänty- ja kuusitaimikoiden tilaa Pohjois-Savossa. Mäntytaimikoita oli 44 kpl ja kuusitaimikoita 26 kpl. Pallekyntö ja mätästys olivat pääasialliset muokkausmenetelmät. Iältään taimikot olivat 4-, 9-, 14- ja 19-vuotiaita. Pelloista 50 oli raivattu korvista ja 20 rämeistä. Metsitysaloista 2/3 luokitettiin viljavuudeltaan mustikkaisiksi tai ruohoisiksi. Turvekerroksen paksuus oli 4/5:lla metsityskohteista vähintään 70 cm.
Männyn viljelytulos oli selvästi huonompi kuin kuusen. Kasvatuskelpoisia istutusmäntyjä oli inventointihetkellä elossa pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin 830 kpl/ha ja mätästetyillä 690 kpl/ha, kuusikoissa vastaavat istutuskuusten määrät olivat 1 310 kpl/ha ja 1 680 kpl/ha. Mätästetyille pelloille perustetuissa männiköissä myös kasvatuskelpoisten taimien kokonaismäärä oli alhaisempi kuin pallekynnetyille pelloille perustetuissa taimikoissa. Sen sijaan kuusikoiden taimimäärissä ei ollut muokkaustapojen välillä merkittävää eroa. Kasvatuskelpoisten istutusmäntyjen määrä oli yhdeksän vuoden kuluessa vakiintunut noin 700:aan ja kuusten noin 1 400 taimeen hehtaarilla, ja sillä tasolla taimimäärät näyttivät pysyvän myöhemminkin. Pallekynnetyillä pelloilla luontaisia hieskoivuja oli enemmän kuin mätästetyillä aloilla. Hieskoivujen määrä väheni viljavuuden parantuessa. Luontaisilla havupuilla ei ollut merkitystä metsitystulokseen. Viljelytaimien pituuskehitys oli pallekynnetyillä pelloilla keskimäärin nopeampaa kuin mätästetyillä. Istutusmäntyjen tekninen laatu oli huono.
Tutkimuksessa selvitettiin 9-, 14- ja 19-vuotiaiden koivun-, kuusen- ja männynviljelyjen onnistumista kivennäismaapelloilla. Inventoitu otos koostui 27 männiköstä, 24 kuusikosta ja 12 rauduskoivikosta. Metsityksen yhteydessä pellot oli pääosin pallekynnetty; joka viides pelto oli muokkaamatta.
Kasvatuskelpoisen puuston keskimääräinen runkoluku männiköissä oli 1 300 kpl/ha, kuusikoissa 1 700 kpl/ha ja koivikoissa 1 200 kpl/ha. Männiköissä 75 %, kuusikoissa 80 % ja koivikoissa yli 90 % kasvatettavasta puustosta oli viljelytaimia. 9-vuotiaissa metsityksissä kasvatuskelpoisten taimien määrä oli lähes poikkeuksetta alle 1 600 kpl/ha. 14-vuotiaissa kuusikoissa ja koivikoissa sekä 19-vuotiaissa kuusikoissa runkoluku oli vähintään joka toisessa metsityksessä yli 1 600 kpl/ha. Koivikot ja parhaat kuusikot olivat saavuttaneet 19 vuoden aikana ensiharvennusvaiheen.
Viljelymäntyjen ja -kuusten keskipituus oli 7 ja koivujen 13 metriä 19-vuotiaana. Puuston tilavuuden kehitys oli nopein koivikoissa. Vanhimmissa koivikoissa, joista osaa oli jo ensiharvennettu, puuta oli yli 80 m3/ha, kuusikoissa 60 m3/ha ja männiköissä lähes 60 m3/ha. Tekniseltä laadultaan istutusmännyt olivat huonoja, vain 10 % niistä luokiteltiin normaaleiksi.