Artikkelit jotka sisältää sanan 'puusto'

Puuston poistuman tilastointia varten saadaan tiedot hakkuukertymästä puun ostajien teke mien ilmoitusten perusteella. Hakkuissa syntyvästä metsähukkapuusta sekä käyttämättä jäävästä luonnonpoistumasta ei saada vuosittaisia tietoja, vaan poistumatilastossa käytetyt luvut ovat perustuneet harvemmin tehtyihin selvityksiin ja arviointeihin. Valtakunnan metsien 9. inventoinnin (1996–2003) koealoista mitattiin lähes neljäsosa uudestaan 10. inventoinnissa vuosina 2005–2008. Aineistosta on mahdollista laskea tuloksia, joita ei voi laskea kertakoealoilta. Tässä työssä selvitettiin 1) hakkuissa metsään jäävän hukkapuun osuus sekä 2) arvio vuotuisen luonnonpoistuman määrästä. Metsähukkapuun osuus laskettiin ensimmäisen ja toisen mittauskerran välillä hakattujen puiden perusteella. Vuotuisen luonnonpoistuman suuruus laskettiin mittausten välisenä aikana kuolleiden puiden perusteella. VMI-aineistosta laskettu hakkuissa syntyvän hukkapuun osuus on havupuilla samaa suuruusluokkaa kuin aiemmin käytössä olleet luvut, mutta lehtipuilla osuudet ovat aiemmin käytössä olleita suurempia. VMI-aineistosta laskettu vuotuinen metsään jäävä luonnonpoistuma on 4,7 miljoonaa kuutiometriä, mikä on suurempi kuin aiemmin käytössä ollut arvio. Uusia tuloksia testattiin laskemalla VMI9:n ja VMI10:n välinen metsätase.

• Ihalainen, Sähköposti: antti.ihalainen@metla.fi

Julkaisussa esitetään keskeiset metsäkeskuksittaiset metsävaratulokset VMI10:n vuosien 2004–2006 mittausaineistoihin perustuen. Tuloksia verrataan vuosina 1996–2003 tehdyn VMI9:n metsäkeskuksittaisiin tuloksiin.

Tulosten mukaan koko maan puuston määrä ja kasvu ovat edelleen lisääntyneet. Puuston kokonaistilavuus on nyt 2 190 milj. m³ ja vuotuinen kasvu 98,5 milj. m³. Kokonaistilavuuden lisäys on mäntyä ja lehtipuuta. Kuusen tilavuus on pienentynyt 28 milj. m³, vähennyksestä 11 milj. m³ on Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella.

Puuston kasvu on lisääntynyt jokaisen metsäkeskuksen alueella, selvimmin Etelä-Savossa, jossa vuotuisen kasvun lisäys on 1,6 milj. m³ VMI9:ssä arvioituun kasvuun verrattuna. Puuston kasvun lisäys selittyy nuorten, hyväkasvuisten metsien alan lisäyksellä. Myös säätekijät lienevät suosineet kasvua viime vuosina, sillä kasvu on ollut jonkin verran pitkän aikavälin keskitasoa ja selvästi VMI9:n kasvunlaskentavuosien keskitasoa korkeammalla. Alle 60-vuotiaiden metsien ala on lisääntynyt Etelä-Suomessa runsaat 400 000 hehtaaria ja Pohjois-Suomessa noin 120 000 hehtaaria. Nuorten metsien alan lisäys näkyy kasvavina taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeina tulevalla 10-vuotiskaudella.

Korjaus: Julkaistuissa liitetaulukoissa 1b sekä 2a ja 2b oli puuntuotannon maiden rajaus tehty eri tavalla kuin muiden taulukoiden laskennassa. Korjaus koskee sekä painettua että sähköistä versiota.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli verrata puhtaissa hies- ja rauduskoivikoissa ja kuusi–koivusekametsiköissä kasvaneiden koivurunkojen teknistä laatua viljavilla kivennäismailla. Laatua kuvaavat muuttujat valittiin metsikkö-, runko-, rungonosa- ja sahatavarakappaletasoilta. Metsikkötyyppien erojen lisäksi tutkittiin puuston tiheyden ja koon vaikutusta koivun laatuun. Kuusivaltaisten seka-metsiköiden hieskoivut olivat vähäoksaisempia kuin puhtaiden koivikoiden hieskoivut. Rauduskoivuissa erot olivat pienempiä. Hieskoivujen runkotilavuus (414–421 dm³) oli selvästi pienempi kuin rauduskoivujen (462–645 dm³), mutta muut tutkitut ominaisuudet eivät eronneet toisistaan merkitsevästi koivulajien välillä. Rungon pikkutukkiosan (läpimitta 12–18 cm) pituus vaihteli eri metsikkötyypeissä välillä 4,6–7,0 metriä, tilavuus 72–114 dm³ ja osuus rungon tilavuudesta 15,6–24,8%. Pikkutukkiosassa oli tyypillisesti sekaisin terveitä, kuivia ja lahoja oksia, mutta kuivat ja lahot oksat olivat pienempiä kuin tukkiosassa. Koska tutkimus kohdistui päätehakkuuikäisiin metsiköihin, pikkutukit olivat peräisin koivujen latvaosista ja poikkesivat siten oksikkuusrakenteeltaan pieniläpimittaisista koivuista ja harvennusleimikoista saatavista pikkutukeista. Rungon ulkoisesti oksattomassa osassa noin puolet sahepinnan pituudesta oli oksatonta myös 50 mm:n etäisyydellä ytimestä, loppu jakaantui lähes tasan kuivaoksaisen ja kuivia sekä terveitä oksia sisältäneen sahepinnan kesken.

• Kaurala, Sähköposti: henrik.herajarvi@metla.fi
• Heräjärvi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin Landsat TM -satelliittikuvan käyttökelpoisuutta puustotietojen sekä toimenpide-ehdotusten estimoimiseksi metsikkökuvioille ja segmenteille ei parametrisella k-lähimmän naapurin menetelmällä (knn). Satelliittikuvan informaation ohella estimoinnissa hyödynnettiin vanhan inventoinnin mukaisia puustotietoja. Tutkimuksessa vertailtiin myös satelliittikuvan sävyarvoista eri tavoin laskettujen keskiarvojen tehokkuutta estimoinnissa. Estimoinnin tukiaineisto koostui 935 kuviosta ja kohdeaineisto 921 kuviosta.

Paras estimointitulos saatiin käyttämällä satelliittikuvan informaationa kuvioiden ydinosien keskiarvosävyjä ja kuvioiden reunaetäisyydellä painotettujen sävyarvojen keskiarvoja sekä vanhaa inventointitietoa. Puuston keskitilavuuden keskivirheeksi saatiin 42,1 % (51,6 m³ ha^–1). Tarkimmin estimoitiin puuston keskiläpimitta (keskivirhe 32,3 % (5,4 cm)), sekä keskipituus (keskivirhe 34,1 % (4,6 m)). Nuorissa ja varttuneissa kasvatusmetsissä vastaavat keskivirheet olivat noin 10 %-yksikköä pienemmät kuin koko aineistossa keskimäärin. Segmenttiestimoinnissa suhteelliset keskivirheet olivat 10–15 %-yksikköä vastaavia metsikköestimointeja suuremmat.

Toimenpide-ehdotusten luokittelussa kasvatushakkuiden oikeinluokitusprosentiksi saatiin 61,3 % ja uudistamishakkuiden 64,1 %. Hoitotoimenpide-ehdotusten luokittelussa koko aineiston oikeinluokitusprosentti oli 71,2 %.

Tutkimuksessa testattu menetelmä tarjoaa nopean ja edullisen vaihtoehdon puustotunnusten ja toimenpide-ehdotusten tuottamiseksi esimerkiksi välialueiden suunnitteluun.

• Hyvönen, Sähköposti: pekka.hyvonen@metla.fi

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien kahdeksanteen inventointiin (VMI8, 1986–1994) perustuvat tiedot maamme suometsistä, soiden pinta-aloista ja niiden muutoksista VMI3:sta (1951–53) lähtien sekä analysoidaan muutosten syitä. Artikkelissa kuvataan suometsiin liittyviä VMI:n mittauksia, yleispiirteet tulosten laskennasta ja keskivirheen arviointimenetelmä. VMI8:n otantamenetelmää, maastomittauksia ja tulosten laskentaa on kuvattu aikaisemmin Etelä-Suomen julkaisuissa (Salminen 1993, Salminen ja Salminen 1998) sekä Pohjois-Suomen ja koko maan julkaisussa (Tomppo ym. 2001a). Tarkastelujaksolla soiden ala on pienentynyt 9,7 milj. ha:sta 8,9 milj. ha:iin, kun ojitetut ohutturpeiset suot ovat VMI:n luokituksen mukaan muuttuneet kivennäismaiksi tai siirtyneet muuhun maankäyttöluokkaan. VMI8:n mukaan ojitettuja soita on 4,6 milj. ha ja ojitettuja kivennäismaita 1,1 milj. ha. Ojitettujen soiden ala ei enää nouse, joten ojitusala jää 1950- ja 1960-lukujen metsäohjelmien suurimpia arvioita pienemmäksi.

Suometsätalouden vaikutukset soiden puuvarannon ja puuston kasvun lisäykseen ovat kuitenkin vähintään metsäohjelmien arvioiden suuruisia. 1950-luvun alussa puuvaranto oli kasvullisilla ja huonokasvuisilla metsä-maan soilla 252 milj. m³. VMI8:n mukaan puuvaranto on metsä- ja kitumaan soilla 377 milj. m³. Puuston vuotuinen kasvu on noussut 9,9 milj. m³:stä 17,4 milj. m³ :iin. VMI3:ssa soiksi luokiteltujen maiden puu-varannoksi arvioitiin VMI8:ssa 430 milj. m³ ja vuotuiseksi kasvuksi 20,1 milj. m³. Sekä puuvarannon että puuston vuotuisen kasvun suhteelliset lisäykset ovat 1950-luvun alun jälkeen olleet soilla selvästi suuremmat kuin kivennäismailla. Ojituksen lisäksi tähän vaikuttavat puustojen erilaiset lähtötilanteet, nykyisten ikärakenteiden erot sekä se, että soilla hakkuut ovat olleet vähäisempiä kuin kivennäismailla.

VMI8:ssa arvioitiin seuraavalla kymmenvuotiskaudella metsämaan soilla olevan erilaisia hakkuutarpeita 2,35 milj. ha, joista taimikonhoitoja ja ensiharvennuksissa on 1,38 milj. ha. Suometsien hakkuiden painopiste on siis vielä jonkin aikaa nuorissa metsissä. Kunnostusojituksen tarpeessa olevia soita on VMI8:n mukaan runsaat 1,5 milj. ha. Kymmenessä vuodessa toteutettuna se vastaa suurempaa vuotuista kunnostusojitustarvetta kuin kansallisessa metsäohjelmassa on esitetty. Puuntuotantoon soveltumattomia soita on ojitettu 450 000 ha, kun taas puuntuotantoon soveltuvaa ojittamatonta suota on 840 000 ha. Ojittamattomia soita on yhteensä 4,3 milj. ha.

• Hökkä, Sähköposti: hannu.hokka@metla.fi
• Kaunisto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Päivänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Reinikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin ojitettujen soiden turpeen ravinnepitoisuuksia ja -määriä raakahumuksessa ja 0–50 cm:n pintaturvekerroksessa. Lisäksi arvioitiin puustoon sitoutuneiden ja hakkuiden mukana poistuneiden ravinteiden määriä samoilta koealoilta mitattujen puuston tilavuuden ja poistuman (min. 5, max. 178 m³/ha) ja muista tutkimuksista saatujen keskimääräisten puun eri osiin sitoutuvien ravinnemäärien perusteella. Aineisto kerättiin Metsäntutkimuslaitoksen pitkäaikaisessa seurannassa olleilta 34 rämekoealalta, 12 korpikoealalta ja 10 metsitetyltä nevakoealalta. Kohteet oli ojitettu 1930-luvulla. Turvenäytteistä määritettiin typen, fosforin, kaliumin, kalsiumin, magnesiumin, raudan, mangaanin, boorin, sinkin ja kuparin kokonaispitoisuudet kuiva-massaa ja määrät tuoretilavuutta kohden. Raakahumuksessa ja 0–20 cm:n pintaturvekerroksessa oli typpeä yhteensä 5 500–7 000 kg/ha, fosforia 250–400 kg/ha ja kaliumia 60–90 kg/ha. Rämeistä kehittyneillä turvekankailla ja muuttumilla typpeä ja fosforia oli 3–4-kertaisesti verrattuna vastaaviin luonnontilaisiin rämeisiin, mutta kaliumia vain n. 60–90 %. Valtaosa kalium- ja sinkkivaroista oli raakahumuksessa ja turpeen 0–10 cm:n pintakerroksessa. Entisillä nevakoealoilla kivennäisravinnevarat olivat erittäin vähäiset. Kaliumia, booria ja sinkkiä oli raakahumuksessa ja turpeen pintakerroksessa (0–20 cm) useissa tapauksissa vähemmän kuin puustossa. Latvusten hyödyntämisen hakkuukertymässä arvioitiin olennaisesti vähentävän näiden ravinteiden määriä kasvupaikalla. Koealoilla runkopuunkorjuuna toteutettujen harvennushakkuiden aiheuttamat ravinnepoistumat olivat kuitenkin suhteellisen vähäisiä verrattuna kasvualustaan ja nykypuustoon sitoutuneisiin ravinnemääriin, koska harvennushakkuut olivat olleet verrattain vähäisiä.

• Kaunisto, Sähköposti: seppo.kaunisto@metla.fi
• Moilanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Leimikon ennakkomittauksella tarkoitetaan kevyttä otantaan perustuvaa pystymittausta, jonka tavoitteena on tuottaa ennakkotietoa jalostukseen tulevan leimikon puulajikohtaisista läpimitta-, pituus- ja laatujakaumista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää leimikkotekijöiden vaikutus leimikon ennakkomittauksen eri työnosien ajanmenekkiin erilaisissa päätehakkuuoloissa sekä edelleen luoda matemaattiset mallit ennakkomittauksen työnosien ajanmenekille kahdella eri menetelmällä. Tutkimuksessa kehitettäviä ajanmenekkifunktioita käytetään ensisijaisesti leimikon ennakkomittausmenetelmien kehittämistyössä.

Tutkimuksessa seurattiin kahden mittaajan työskentelyä kahdella otantamenetelmillä seitsemässä leimikossa. Mittaajien työskentely tallennettiin kuvanauhalle videotekniikkaa hyväksi käyttäen. Analysoitavaa kuvamateriaalia kertyi yhteensä 17 h. Tutkimusaineiston analysoinnin perusteella luotiin mallit kunkin työnosan ajanmenekin ennustamiseksi.

Koepuiden lukumäärän ohella ennakkomittaustyön ajanmenekkiin vaikutti selvimmin leimikon pinta-ala. Leimikon runkoluvun kasvu lisäsi koealan perustamisen ajanmenekkiä, kun koepuut valittiin ympyräkoealalta mittavapaa apuna käyttäen.

Rinnankorkeusläpimitan suuruudella, puun pituudella tai kuivaoksarajan korkeudella ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta kyseisen tunnuksen mittauksen ajanmenekkiin.

• Uusitalo, Sähköposti: juusitalo@cc.helsinki.fi
• Kivinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsätaloudessa on viime aikoina esiintynyt kasvavaa painetta metsien jatkuvan kasvatuksen vaihtoehtoon niin luonnon monimuotoisuuden, maiseman kuin hiilensidonnankin kannalta. Poiminta­hakkuisiin perustuvassa eri-ikäismetsätaloudessa optimaalinen runkolukusarja on laskeva. Tällaiset puuston rakenteet ovat käytännössä harvinaisia, koska metsätalous on viimeisten vuosikymmenien aikana suurelta osin perustunut alaharvennettujen tasaikäisrakenteisten metsien kasvatukseen. Tässä työssä tarkasteltiin Suomessa laadittuja läpimittajakaumamalleja alkaen ensimmäisestä, vuonna 1980 laaditusta Beta-jakaumamallista vuonna 2013 esiteltyyn Weibull-jakauman parametrien palautusmenetelmään. Tarkastelluista SB-jakaumamalleista yksi vaihtoehto oli laadittu Virossa. Kiinnostuksen kohteena oli, löytyykö kyseisistä parametrisistä jakaumamalleista tai menetelmistä eri-ikäisrakenteisten metsien runkolukusarjaan sopivia vaihtoehtoja. Vanhimpien jakaumamallien tuottamat runkolukusarjat eivät juuri muuttuneet ennustettavan metsikön rakenteen muuttuessa eri-ikäisrakenteisesta metsästä tasaikäisrakanteiseen viljelymetsään. SB-jakauman ennustemallit olivat kaikkein herkimpiä lähtöpuuston rakenteen muutoksille. Kuitenkin parametrien palautusmenetelmät olivat ennustemalleja luotettavampia, ja palautettu Weibull-jakauma oli yhteensopivin niin eri-ikäisrakenteisen kuin viljelykuusikonkin runkolukusarjojen kanssa.

• Siipilehto, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: jouni.siipilehto@luke.fi

Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida yhden esimerkkitapauksen avulla todennäköisyyttä sille, että suojelualueelta olisi levinnyt kirjanpainajan aiheuttamia tuhoja ympäröivään talousmetsään. Lisäksi tarkasteltiin tekijöitä, joiden perusteella leviämistodennäköisyyttä voidaan arvioida. Metsä­tuholaki sisältää säädöksiä maanomistajan korvausvelvollisuudesta tällaisissa tilanteissa. Rörstrandin suojelualueelle perustettiin systemaattinen ympyräkoealaverkko, jolta mitattiin neljän edellisen vuoden (2010–2013) aikana kuolleiden kuusten määrä, tuhonaiheuttajat ja kuolleisuuden ajoittuminen. Puuston kuolleisuuden ajoittumisen selvittämisessä pystyttiin lisäksi hyödyntämään alueelle aiemmin vuonna 2002 perustettua pysyvää 4 ha koealaa. Kirjanpainajatuhojen kehittymistä Rörstrandin alueella verrattiin 49 varttuneeseen kuusikkoon Uudenmaan alueella. Tulosten perusteella ei ole todennäköistä, että tuhot olisivat levinneet suojelualueelta naapurimetsään. Tuhot ovat alkaneet hellekesänä 2010 samaan aikaan monissa eri paikoissa Uudellamaalla vanhoissa kuusikoissa, ja tuhot ovat ajoittuneet samalla tavoin kuin Rörstrandin alueella. Rörstrandissa ei havaittu korkeaa kirjanpainajakantaa (runsaasti äskettäin pystyyn kuolleita kuusia) puustomittauksissa 2002 eikä 2008. Elävän puuston mittaukset 2009 ja 2013 osoittavat, että valtaosa kuusten kuolleisuudesta on sattunut välillä 2010–2013 eli samaan aikaan kuin ympäröivissä talousmetsissäkin alkaneet tuhot, ei ennen niitä. Tutkimuksessa kuvattuja menetelmiä voidaan käyttää kirjanpainajan tappamien kuusten kuolinajan määrittämisessä.

• Siitonen, Sähköposti: juha.siitonen@metla.fi
• Pouttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Lahopuusto on merkittävä rakennepiirre metsäluonnon monimuotoisuudelle. Valtakunnan metsien inventointiin (VMI) mittaukset kuolleen puuston määrästä ja laadusta liitettiin vuonna 1996 yhdeksännen inventointikierroksen (VMI9) alkaessa. VMI10:ssä (2004–08) mittauksia jatkettiin vastaavalla menetelmällä tavoitteena seurata lahopuustossa tapahtuvia muutoksia. Tässä julkaisussa esitetään VMI10:n vuosien 2004–07 mittauksiin perustuvat lahopuutulokset Etelä- ja Pohjois-Suomen alueille ja verrataan niitä edellisen inventoinnin tuloksiin.

Metsä- ja kitumaalla yli 10 cm järeää kuollutta runkopuuta on koko maassa keskimäärin 5,4 m³/ha ja yhteensä 123 miljoonaa m³. Pohjois-Suomessa lahopuuta on keskimäärin enemmän (7,6 m³/ha) kuin Etelä-Suomessa (3,2 m³/ha). Suurin osa kuolleesta puustosta, noin 70 %, on maassa olevaa, eriasteisesti lahonnutta puuta. Etelä-Suomessa lehtipuuston osuus kuolleesta puustosta on 22 % ja Pohjois-Suomessa 12 %. VMI9:n tuloksiin verrattuna sekä kuolleen pysty- että maapuuston määrä on Etelä-Suomessa lisääntynyt. Myös Pohjois-Suomessa kuolleen pystypuuston määrä on lisääntynyt, mutta maapuustoa on löytynyt vähemmän kuin edellisessä inventoinnissa.

Puuntuotannossa olevissa metsissä lahopuustoa on selvästi vähemmän (metsä- ja kitumaalla keskimäärin 4,7 m³/ha) kuin suojelluissa metsissä (12,7 m³/ha). Lahopuuston määrä vaihtelee kasvupaikoittain ja puuston kehitysvaiheittain. Kitumaalla etenkin kuollutta maapuuta on huomattavasti vähemmän kuin metsämaalla. Myös soilla kuolleen puuston määrä on pienempi kuin kankailla, etenkin Pohjois-Suomessa. Puuntuotannon metsämaalla kuollutta puuta on eniten uudistuskypsissä metsissä (11,9 m³/ha). Myös uudistusaloilla on enemmän lahopuuta kuin taimikoissa ja kasvatusmetsissä.

• Ihalainen, Sähköposti: helena.makela@metla.fi
• Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org