Artikkelit jotka sisältää sanan 'metsät'

• Nieminen, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki https://orcid.org/0000-0002-8608-2814 Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
• Pukkala, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu https://orcid.org/0000-0003-2853-9510 Sähköposti: timo.pukkala@uef.fi
• Stenberg, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-3381-0328 Sähköposti: leena.stenberg@luke.fi
• Sarkkola, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
• Vihonen, Metsäpalvelu Arvometsä Oy, Helsinki https://orcid.org/0000-0001-6660-7890 Sähköposti: aleksi.vihonen@arvometsa.fi
• Valkeapää, Metsän jatkuvan kasvatuksen yhdistys Silva ry, Riihimäki https://orcid.org/0000-0001-5492-854X Sähköposti: annukka.valkeapaa@jatkuvakasvatus.fi

Tutkimuksessa arvioitiin MELA-ohjelmiston mallipohjaiseen tarkasteluun perustuen nykyi­sen perusluonnonhoidon ja tehostetun luonnonhoidon vaikutuksia metsien monimuotoisuutta kuvaavien rakennepiirteiden kehitykseen vuosina 2015–2064. Vaikutusarviot tehtiin 70 miljoonan kuutiometrin vuosittaisen runkopuukertymän (Taso70) ja suurimman ylläpidettävän hakkuukertymän (TasoSY) mukaisilla hakkuiden tasoilla. Molemmat luonnonhoidon mallit perustuivat nykyisiin metsänhoitosuosituksiin ja vallitsevaan tasaikäisrakenteiseen metsien hoitoon. Voimaperäisimpänä toimenpiteenä tehostetun luonnonhoidon mallissa puuntuotannon ulkopuolelle siirrettiin monimuotoisuudelle arvokkaiden puuston rakennepiirteiden perusteella 1,2 miljoonaa hehtaaria nykyistä puuntuotannon metsämaata. Tämä lisäsuojelu, joka kohdistui etenkin korpiin ja iäkkäisiin kangasmetsiin, kasvatti suojellun metsämaan (ei sisällä kitu- tai joutomaata) pinta-alan nykyiseen nähden Etelä-Suomessa 2,7- ja Pohjois-Suomessa 1,4-kertaiseksi. Muina tehostetun luonnonhoidon toimina tarkasteltiin säästöpuiden määrän ja järeyden kasvatusta, sekapuuosuuden lisäystä harvennushakkuissa jätettävässä puustossa, ainespuukokoisen lehtipuun korjuun rajoittamista harvennushakkuiden aines- ja energiapuun yhdistetyssä korjuussa sekä kantojen nostosta luopumista. Puuntuotannon metsämaalla hakkuut määrittivät pitkälti metsien rakenteen kehitystä. Metsien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden kehitys oli TasoSY-ratkaisuissa Taso70:n vastaavia selvästi heikompi, ja merkittävien monimuotoisuusvaikutuksien kehittymiselle on sitä paremmin mahdollisuuksia, mitä maltillisempia hakkuita toteutetaan. Hakkuutasosta riippumatta tehostetun luonnonhoidon mallissa säästyi enemmän monimuotoisuudelle merkittäviä rakennepiirteitä kuin perusluonnonhoidon mallissa. Erityisesti lisäsuojelun merkitys korostui kasvavien hakkuiden aikana, ja TasoSY:n tehostetun luonnonhoidon ratkaisun rakennepiirteiden kehitys oli hyvin lähellä Taso70:n perusluonnonhoidon mukaista ratkaisua. Merkittävästä lisäsuojelusta ja muista luonnonhoidon toimenpiteistä huolimatta tehostetun luonnonhoidon malli antaisi tämän tutkimuksen perusteella mahdollisuuksia myös runkopuun hakkuumäärien lisäykseen viime vuosikymmenen (2011–2020) aikana keskimäärin toteutuneeseen runkopuun hakkuumäärään (68 milj. m³ v^–1) verrattuna.

• Salminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki https://orcid.org/0000-0003-1392-2250 Sähköposti: o.salminen@outlook.com
• Kuusela, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0002-8191-8782 Sähköposti: saija.kuusela@syke.fi
• Punttila, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0002-0076-9499 Sähköposti: pekka.punttila@syke.fi
• Syrjänen, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0003-4480-509X Sähköposti: kimmo.syrjanen@syke.fi

Määräaikaisia kymmenen vuoden metsätalouden ympäristötukisopimuksia on tehty vuodesta 2004. Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiskeinojen vaikuttavuutta ja kehitystyötä ajatellen on tärkeää tietää, kuinka suuri osuus erääntyneistä sopimuksista on jäänyt uusimatta sekä mistä syystä ja mitä sopimusalueilla on sen jälkeen tapahtunut. Ajanjaksolla 2004–2014, osin sen jälkeenkin, ympäristötuen myöntämisen ehdot sekä valtion määrärahat ovat muuttuneet. Tutkimuksessa selvitettiin uusimattomien ympäristötukisopimusten määrää, metsänomistajien näkemystä siihen, miksei sopimusta ole uusittu, metsänomistajien tyytyväisyyttä ratkaisuun, uusimattomien sopimuskohteiden luonnetta sekä niillä tehtyjä ja suunniteltuja toimenpiteitä. Tutkimus perustuu Suomen metsäkeskuksen tietojärjestelmän aineistoihin sekä sähköposti- ja puhelinkyselyyn metsän­omistajille, joiden sopimus oli tehty vuosina 2004–2008 ja jota ei ollut uusittu helmikuuhun 2020 mennessä. Kyselyyn vastasi 421 metsänomistajaa (vastausprosentti 47). Rekisteritulosten mukaan 46 prosenttia erääntyneistä sopimuksista ja 30 prosenttia niiden pinta-alasta oli jäänyt uusimatta. Kyselytulosten mukaan suurin osa uusimatta jääneiden sopimusten kohteista oli pienvesiä ja niiden lähiympäristöjä (42 %), vähäpuustoisia ja niukkaravinteisia soita (28 %), kallioita, kivikoita tai louhikoita (24 %) tai lehtoja ja reheviä lehtolaikkuja (17 %). Metsänomistajien mukaan keskeisin syy (46 %) sopimusten uusimattomuudelle oli, ettei kohde enää täyttänyt ympäristötuen muuttuneita ehtoja ja kriteereitä. Reilu kolmannes koki, että sopi­muksen uusiminen oli jäänyt jostakin syystä hoitamatta. Viidesosa metsänomistajista ei halunnut uutta sopimusta. Tyytymättömimpiä olivat sopimuksen tilasta epätietoisiksi jääneet ja ne, jotka joutuvat jatkossa rajaamaan aiemmin tukea saaneen kohteen käsittelyjen ulkopuolelle korvauksetta. Noin kuudelle prosentille ilman sopimusta jääneistä ympäristötukialueista oli tehty hakkuita 2,5–6,5 vuotta sopimuksen päättymisen jälkeen, ja metsänomistajista joka viides suunnitteli näille kohteille hakkuita kymmenen seuraavan vuoden aikana. Jatkossa on tärkeää suunnata resursseja metsänomistajille suunnatun viestinnän selkeyteen ja toimintaohjeisiin sopimusten päättyessä.

• Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-2394-1383 Sähköposti: harri.hanninen@outlook.com
• Hamunen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu https://orcid.org/0000-0003-2188-782X Sähköposti: katri.hamunen@luke.fi
• Viitala, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: esa-jussi.viitala@luke.fi
• Kurttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Palveluryhmät, Joensuu Sähköposti: mikko.kurttila@luke.fi

Metsäpalveluiden toimintaympäristö ja palveluiden tarjonta ovat viime vuosina muuttuneet merkittävästi. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin päijäthämäläisten ja pohjoiskarjalaisten metsänomistajien tarpeita ja vaatimuksia metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelulle. Tarkastelun kohteena oli erityisesti metsänvuokraus, jota verrattiin metsäomaisuuden hoitosopimuspalveluun. Tutkimus perustui metsänomistajille helmi-maaliskuussa 2016 tehtyyn kyselyyn, johon saatiin vastauksia 663 metsänomistajalta. Otos oli 2575, joten vastausprosentti oli 25,7. Kiinnostus metsänvuokrausta kohtaan oli metsänomistajien keskuudessa varsin vähäistä, sillä vain viisi prosenttia metsän­omistajista oli halukas vuokraamaan metsiään. Tulos ei ole yllättävä, sillä metsänvuokrauksessa on kyse uudesta palvelumallista, josta ei ole tuoreita kokemuksia mutta jolla on historian taakkaa ja kielteistä arvolatausta. Tulokset osoittavat kuitenkin tietyn metsänomistajasegmentin kiinnostusta uutta palvelua kohtaan. Omistajat, jotka eivät itse tee metsänhoitotöitä, tekevät puukauppaa harvoin, ovat korkeasti koulutettuja ja asuvat kaukana tilastaan ovat muita kiinnostuneempia metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelusta. Luotettavan palveluntarjoajan tuottamille, vaivattomille ja uusia arvolupauksia sisältäville metsäomaisuuden kokonaisvaltaisille hoitopalveluille voidaan tulevaisuudessa arvioida olevan kasvavaa tarvetta. Metsänvuokraus metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelumallina edellyttää kuitenkin selkeitä sopimusmalleja ja konkreettisia esimerkkejä todellisista tapauksista, joissa metsänvuokraus on ollut onnistunut ratkaisu.

• Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Helsinki Sähköposti: harri.hanninen@luke.fi
• Kumela, Luonnonvarakeskus (Luke), Uudet liiketoimintamahdollisuudet, Mikkeli Sähköposti: hanna.kumela@luke.fi
• Hujala, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu http://orcid.org/0000-0002-7905-7602 Sähköposti: teppo.hujala@uef.fi
• Kurttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Uudet liiketoimintamahdollisuudet, Joensuu Sähköposti: mikko.kurttila@luke.fi

Puuston poistuman tilastointia varten saadaan tiedot hakkuukertymästä puun ostajien teke mien ilmoitusten perusteella. Hakkuissa syntyvästä metsähukkapuusta sekä käyttämättä jäävästä luonnonpoistumasta ei saada vuosittaisia tietoja, vaan poistumatilastossa käytetyt luvut ovat perustuneet harvemmin tehtyihin selvityksiin ja arviointeihin. Valtakunnan metsien 9. inventoinnin (1996–2003) koealoista mitattiin lähes neljäsosa uudestaan 10. inventoinnissa vuosina 2005–2008. Aineistosta on mahdollista laskea tuloksia, joita ei voi laskea kertakoealoilta. Tässä työssä selvitettiin 1) hakkuissa metsään jäävän hukkapuun osuus sekä 2) arvio vuotuisen luonnonpoistuman määrästä. Metsähukkapuun osuus laskettiin ensimmäisen ja toisen mittauskerran välillä hakattujen puiden perusteella. Vuotuisen luonnonpoistuman suuruus laskettiin mittausten välisenä aikana kuolleiden puiden perusteella. VMI-aineistosta laskettu hakkuissa syntyvän hukkapuun osuus on havupuilla samaa suuruusluokkaa kuin aiemmin käytössä olleet luvut, mutta lehtipuilla osuudet ovat aiemmin käytössä olleita suurempia. VMI-aineistosta laskettu vuotuinen metsään jäävä luonnonpoistuma on 4,7 miljoonaa kuutiometriä, mikä on suurempi kuin aiemmin käytössä ollut arvio. Uusia tuloksia testattiin laskemalla VMI9:n ja VMI10:n välinen metsätase.

• Ihalainen, Sähköposti: antti.ihalainen@metla.fi

Tämän tutkimuksen tavoitteena on syventää tietämystä siitä, mitä mieltä metsänomistajat ovat metsikkökohtaisten käsittelyvaihtoehtojen esittämisestä metsäsuunnittelussa, miten omistajat suhtautuvat erilaisiin vaihtoehtojen havainnollistamistapoihin ja millainen on erilaisten välittävien kohteiden (vaihtoehdot esittävä metsikköseloste, kartta, vanha metsäsuunnitelma) rooli keskustelun ja oppimisen jäsentäjänä. Kahden tapaustutkimuksen aineistona olivat haastattelutapaamiset yhteensä 26 itäsuomalaisen metsänomistajan kanssa. Metsikkökohtaisia käsittelyvaihtoehtoja havainnollistava dokumentti, ns. metsikköseloste, sai erityisesti kokemattomammat metsänomistajat kiinnostumaan erilaisten käsittelyvaihtoehtojen vertailusta. Haastatellut katsoivat, että vaihtoehdot tarjoavat näkökulmia neuvontakeskusteluun ja mahdollistavat aiempaa itsenäisemmän päätöksenteon. Moninaiset näkemykset eri havainnollistamistapojen mielekkyydestä viittaavat yksilökohtaisiin tapoihin hahmottaa metsää koskevaa tietoa. Tilan kuviokartta toimi yleisenä keskustelun jäsentäjänä ja erityisesti kokeneilla metsänomistajilla oma keskustelun tueksi tuotu materiaali, kuten metsäsuunnitelma, täydensi vuorovaikutusta.

• Höglund, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mehtätalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää ja testata yksityismetsien tapahtuma- ja toimenpidetietoihin pohjautuvaa metsävaratiedon ajantasaistusta kunnan kokoisella alueella. Tapahtumatiedoiksi luet tiin metsäkeskukseen saapuvat lakisääteiset ilmoitukset ja hakemukset ja toimenpidetiedoiksi vastaavasti hakkuu- ja hoitotyöilmoitukset toimenpiteiden suorittajilta. Ajantasaistuksen jälkeen selvitettiin, kuinka tarkasti ajantasaistuksessa löydetyt toimenpiteet vastasivat todellisia maastossa tapahtuneita toimenpiteitä, arvioitiin toimijoilta kerättävien toimenpideilmoitusten merkitystä ja kehitettiin uusia tapoja hyödyntää ajan tasalla olevaa metsävaratietoa. Tapaustutkimuksessa käytettiin Etelä-Pohjanmaan metsäkeskukseen saapunutta tapahtumatietoa, metsäalan toimijoiden lähettämiä toimenpideilmoituksia, maastoinventointia sekä laskennallista kasvatusta Kuortaneen kunnan alueella sijaitsevien yksityismetsien metsävaratietojen ajantasaistukseen.

Tutkimuksessa metsävaratiedon ajantasaistukseen kehitetty rutiini havaittiin toimivaksi. Ajan tasaistuksessa löydettiin 91 % maastossa toteutetuista toimenpiteistä. Löytymättä jääneet toimenpiteet olivat pääosin metsänomistajien omatoimisia töitä, eikä tietoa niistä pyritty keräämään tässä tutkimuksessa. Puunostajien toimittamat toimenpideilmoitukset eivät juuri tuottaneet lisätietoa ajantasaistukseen. Myöskään maastoinventoinnin käyttö ei ollut kannattavaa, sillä sen kustannus-hyötysuhde oli huono. Tutkimuksessa käytetyllä menetelmällä tuotettu ajantasainen metsävaratieto oli käytännön tarpeisiin riittävän luotettavaa ja mahdollisti uusia keinoja metsänomistajien neuvontaan ja aktivoimiseen. Erityisesti metsäsuunnitelmien toteutuksen seurantaan perustuva puolivälineuvonta havaittiin vaikuttavaksi, ja siitä saatu palaute oli hyvää.

• Etula, Sähköposti: henna.etula@metsakeskus.fi
• Store, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli: 1) Selvittää kuormaus- ja purkuajat, ajankäytön rakenne sekä kuormakoko rangan ja kokopuun autokuljetuksessa. 2) Verrata rangan ja kokopuun haketustuottavuutta terminaaliolosuhteissa. 3) Tehdä vertailulaskelmat rangan, kokopuun ja kokopuupaalauksen korjuu- ja toimituskustannuksista eri kuljetus- ja haketustavoilla, kaukokuljetusmatkoilla ja hakkuupoistuman rinnankorkeusläpimitoilla.

Kokopuun autokuljetuksen kuormakoko oli 30 m³, kun puutavaraa kuljetettiin umpilaidallisella puutavara-autolla. Kaukokuljetuksessa kuormauksen tehotuntituottavuus oli metsäkuljetuspituuteen katkotulla kokopuulla 1,0 m³ minuutissa ja viisi metriä pitkällä rangalla 2,5 m³ minuutissa. Kuorman purkamisen tehotuntituottavuus oli vastaavasti kokopuulla 2,6 m³ minuutissa ja rangalla 3,4 m³ minuutissa. Vertailevan aikatutkimuksen perusteella rangan haketuksen tehotuntituottavuus oli 1,22-kertainen kokopuun haketustuottavuuteen verrattuna.

Tehty vertailulaskelma osoitti, että kokopuuna korjuu oli selvästi edullisin vaihtoehto, kun hakkuupoistuman rinnankorkeusläpimitta oli alle 11 cm. Tätä läpimittaa järeämmillä kohteilla kokopuuna tai rankana korjuun välinen kustannusero jäi pieneksi metsähakkeen tuotannossa. Kokopuuna korjuussa tienvarsihaketukseen perustuva hakkeen toimitusketju oli menetelmistä edullisin. Rankana korjuussa haketus tulisi tehdä joko tienvarsivarastolla tai hakkeen käyttöpaikan välittömässä läheisyydessä. Jos toimitusketjussa käytetään terminaaleja, niin kuljetustaloudellisesti tehokkain tapa on kuljettaa kokopuun sijaan karsittua rankaa. Vertailulaskelman perusteella kokopuupaalauksen kilpailukyky oli heikko nuorten metsien energiapuun hankinnassa.

• Laitila, Sähköposti: juha.laitila@metla.fi
• Väätäinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yhä useammilla metsissä työskentelevillä ja vapaa-aikaansa viettävällä suomalaisilla on kertynyt hirvikärpäsestä (Lipoptena cervi (Diptera, Hippo boscidae)) omakohtaisia kokemuksia. Lajin nopea runsastuminen voidaan nähdä sosioekologisena häiriönä, joka kytkeytyy syiltään esimerkiksi metsänhoidon ja hirvikantojen hoidon käytäntöihin ja toimintatapoihin. Hirvikärpäsen aiheuttama häiriö voi seurauksiltaan heijastua luonnossa liikkujiin monella tavalla.

Tässä artikkelissa käsitellään määrällisen ja laadullisen kyselyaineiston (n = 277) valossa hirvikärpästen kohtaamisia ja niiden merkityksiä. Tavoitteena on eritellä kohtaamiskokemuksiin liittyviä tunteita, niiden taustalla olevia seikkoja sekä vaikutuksia metsässä liikkujiin.

Tulokset tuovat esille suhtautumistapojen kirjon välinpitämättömistä hyvin kielteisesti suhtautuviin. Suhtautumisessa ilmeni merkkejä alueellisesta vaihtelusta. Kielteisimmin suhtautuivat ne vastaajat, joiden ensikokemukset hirvikärpäsistä olivat tuoreita. Varttuneilla vastaajilla ja hirvikärpästen pistoista kärsineillä vastaajilla suhtautuminen oli hyvin kielteistä. Naispuoliset vastaajat arvioivat miehiä useammin hirvikärpäsen vaikuttavan käyttäytymiseensä. Taustalla on tunteita ja käsityksiä, jotka liittyvät hirvikärpäsen edustamaan uhkaan terveydelle ja turvallisuudelle. Hirvi kärpänen näyttää luovan myös ristiriitoja rikkomalla ideaalin hyönteisistä vapaasta syksyisestä luonnosta ja luomalla ristiriidan esimerkiksi metsätyön velvoittavuuden ja hirvikärpäsalueiden välttelyn välille.

• Pellikka, Sähköposti: jani.pellikka@uef.fi
• Heliövaara, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Huldén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Huldén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin Ylä-Lapin metsien käytön vaihtoehtoja osallistuvan monitavoite arvioinnin avulla. Eri sidosryhmien arvostukset tuotiin mukaan arviointimalliin henkilökohtaisilla tietokoneavusteisilla päätösanalyysihaastatteluilla. Tavoitteena oli selvittää eri tahojen näkemyksiä vaihtoehtojen mieluisuudesta.

Tutkimuksessa muodostettiin viisi erilaista metsien käsittelyvaihtoehtoa, joissa hakkuukertymät vaihtelivat välillä 300 000 m3/v ja 30 000 m3/v. Vaihtoehtoja arvioitiin kuuden kriteerin avulla: 1) bruttotulovaikutukset paikallistaloudessa 2) työllistävyys 3) saamelainen poronhoitokulttuuri 4) paikallinen luonnon virkistyskäyttö 5) luonnon monimuotoisuus ja 6) yhteisymmärrys ja sopeutuminen.

Tulosten perusteella voitiin tunnistaa kolme eri ryhmää. Kaksi ensimmäistä ryhmää pitivät parhaimpana vaihtoehtona nykyisen luonnonvarasuunnitelman mukaista hakkuutasoa. Nämä ryhmät poikkesivat toisistaan siten, että ensimmäinen ryhmä asetti toiselle sijalle nykyistä luonnonvarasuunnitelmaa laajemmat hakkuut kun taas toinen ryhmä piti toiseksi parhaana vaihtoehtona tätä suppeampia hakkuita. Kolmas ryhmä piti mieluisimpana vaihtoehtoa, jossa yli 140-vuotiaita metsiä ei hakata lainkaan.

Arviointi nosti esille myös vaikutusarvioita koskevia näkemyseroja. Suurimmat erot koskivat saamelainen poronhoitokulttuuri ja porotalouden työllisyyskriteereitä. Nämä ovat avainkysymyksiä, joista tulisi löytää yhteistä tietopohjaa kiistojen ratkaisemiseksi.

• Saarikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mustajoki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Marttunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Helle, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Naskali, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vatanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ylisirniö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin ympäristötukikohteiden lahopuuston rakennetta Pohjois-Karjalan yksi tyismetsissä. Erityisesti selvitettiin, onko metsälakikohteiden ja muiden arvokkaiden elinympäristöjen lahopuun määrässä ja laadussa eroja. Tutkittavat elinympäristöt olivat purojen ja norojen välittömät lähiympäristöt, rehevät lehtolaikut, jyrkänteet ja niiden alusmetsät sekä rehevät korvet. Tutkimuskohteista (n = 112) puolet oli metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ja puolet sellaisia kohteita, jotka eivät metsäkeskuksen tulkinnan mukaan täyttäneet lain vaatimuksia kohteiden luonnontilaisuudesta. Tulosten mukaan kohteissa oli lahopuuta keskimäärin 10,3 m³/ha (mediaani 7,1 m³/ha), joka on enemmän kuin alueen metsissä keskimäärin. Metsälakikohteissa lahopuun tilavuus (11,5 m³/ha) oli keskimäärin suurempi kuin muissa arvokkaissa elinympäristöissä (6,8 m³/ha). Lahopuun keskitilavuus oli suurin jyrkänteillä (13,1 m³/ha) ja pienin korvissa (6,9 m³/ha). Lahopuusto oli pääosin lehtipuuta, ohutläpimittaista ja vähän lahonnutta. Tulokset osoittavat, että kohteista vain muutama on lahopuustoltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia. Ympäristötukikohteita ei voida pitää talousmetsien lahopuukeskittyminä, ja erityisesti muiden arvokkaiden elinympäristöjen sisällyttäminen ympäristötuen piiriin on lahopuulajiston suojelun kannalta kyseenalaista.

• Kallio, Sähköposti: atte.komonen@ekol.slu.se
• Komonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Venäjä on ilmoittanut nostavansa raakapuun vientitulleja asteittain 50 euroon kuutiometriltä, mikä johtaisi toteutuessaan puun tuonnin loppumiseen Venäjältä. Tutkimuksessa pyritään arvioimaan, miten suuria vaikutuksia Venäjän noin 15 miljoonan kuutiometrin suuruisen raakapuun tuonnin loppumisella olisi Suomen metsäsektoriin ja kansantalouteen pitkällä aikavälillä olettaen, että tuontia muualta ei pystytä lisäämään. Tutkimusmenetelmänä on skenaarionanalyysi. Skenaarioita tuotettiin sekä metsäsektorin osittaistasapainomallilla että kansantalouden yleisellä tasapainomallilla. Raakapuun tuonnin aleneminen johtaa kotimaan hakkuiden, kantohintojen ja kantorahatulojen nousuun. Metsätalouden tuotannon arvioidaan olevan noin 7 % suurempi vuonna 2020 verrattuna tilanteeseen ilman tuontimuutosta. Sen sijaan metsäteollisuus joutuisi kustannusten nousun aiheuttaman heikentyneen kannattavuuden vuoksi sopeuttamaan tuotantoansa pienemmäksi. Eniten supistuisi mekaanisen metsäteollisuuden tuotanto, 10–16 % suhteessa perusuraan vuonna 2020 riippuen käytetystä mallista ja lähtöoletuksista. Kansantaloudessa vaikutukset näkyisivät hintojen nousuna, joka alentaisi kulutuskysyntää ja työllisyyttä aluksi noin yhdellä prosentilla ja investointeja hieman tätä enemmän. Talouden rakennemuutos vaimentaa ajan kuluessa hintojen nousun vaikutuksia ja vuonna 2020 ne ovat varsin pieniä koko kansantalouden tasolla. Vaikka Venäjä päätyisi luopumaan tulleista, tutkimus antaa tietoa Suomen talouden riippuvuudesta puun tuonnista.

• Honkatukia, Sähköposti: juha.honkatukia@vatt.fi
• Kallio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pohjola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa tarkastellaan, miten metsäkeskukset vuoden 2004 alussa ohjeistivat metsäsuunnittelijoiden yhteistyötä metsänomistajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tutkimusaineisto koostui metsäkeskusten kirjallisista metsäsuunnittelua koskevista ohjeista, jotka analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tulokset koskevat 11 metsäkeskusta. Yhteistyötä koskevia kirjallisia ohjeita oli kaikissa metsäkeskuksissa, mutta ohjeiden määrä, aiheet ja sisältö vaihtelivat. Kattavimmin oli ohjeistettu tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointiin tähtäävä yhteistyö. Metsänomistajien mahdollisuus osallistua maastotyöhön ja heidän neuvonta oli mainittu kaikkien tarkasteltujen metsäkeskusten ohjeissa. Vain muutaman metsäkeskuksen ohjeista löytyi yksityiskohtaisia ohjeita metsänomistajan tavoitteiden selvittämiseen, vaikka monitavoitteisuus on ollut korostuneesti esillä. Näissäkin tapauksissa suunnittelijoita ohjattiin selvittämään tavoitteet lähinnä kuvailevasti. Sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä oli ohjeistettu selvästi metsänomistajayhteistyötä vähemmän. Ohjeet koskivat lähinnä tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointia, sertifioinnin mukaisten tietojen hankkimista ja suunnittelun tuloksista tiedottamista. Metsänhoitoyhdistys mainittiin ohjeissa selvästi muita yhteistyötahoja useammin, ja tietojen luovutuksessa sillä oli erityisasema.

• Hokajärvi, Sähköposti: raili.hokajarvi@oamk.fi
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pietilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää inarilaisten käsityksiä ja asenteita metsien eri käyttömuotoja, erityisesti metsä- ja porotaloutta kohtaan sekä heidän käsityksiään eri elinkeinojen taloudellisesta ja kulttuurisesta merkityksestä. Tutkimus sai alkunsa Inarin metsäkiistasta.Tulosten toivotaan helpottavan kiistan kohteena olevien metsänkäyttömuotojen yhteensovittamisen mahdollisuuksien arviointia.

Tutkimus toteutettiin 1500:lle satunnaisesti valitulle täysi-ikäiselle inarilaiselle lähetettynä postikyselynä. Heistä 36 % palautti lomakkeen. Vastaamattomien käsityksiä selvitettiin puhelimitse. Kyselyssä tiedusteltiin inarilaisten käsityksiä metsätaloudesta, matkailusta, porotaloudesta ja luonnonsuojelusta sekä maankäyttöön liittyvästä päätöksenteosta.

Matkailua pidettiin taloudellisesti ja poronhoitoa kulttuurisesti merkittävimpinä elinkeinoina. Myös metsätaloutta arvostettiin kultuurisesti ja taloudellisesti. Alueen maankäyttöjakaumaan oltiin tyytyväisiä. Metsähallituksen tehtävä oli erityisesti metsien suojelussa, mutta myös puuntuotanto paikalliskäyttöön nähtiin tärkeänä. Metsätalouden toimenpiteitä pidettiin melko myönteisinä, mutta erityisesti maanmuokkausta ja konehakkuita vastustettiin. Luonnonvarojen käytöstä päätettäessä paikallisen päätöksenteon merkitys korostui. Metsä- ja porotaloudesta elävien kesken oli mielipide-eroja. Porotalouden harjoittajat olivat huolissaan porolaitumista ja metsätalouden porotaloudelle aiheuttamasta haitasta toisin kuin metsätaloudesta elävät. Metsä- ja porotalouden yhteensovittaminen nähtiin mahdollisena, tosin saamelaiset epäilivät tämän onnistumista suomalaisia enemmän. Tulokset voidaan yleistää kohtalaisen hyvin perusjoukkoon. Myös vastaamattomat suhtautuivat metsänhakkuisiin pääosin myönteisesti.

• Hallikainen, Sähköposti: ville.hallikainen@metla.fi
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Parviainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pernu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Puoskari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Rovanperä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Seppä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsään ja luontoon perustuvien pääelinkeinojen – porotalous, Metsähallituksen metsätalous, yksityinen metsätalous, Metsähallituksen luontopalvelut, puutuotteiden jalostus ja matkailu – aiheuttamia tulo- ja työllisyysvaikutuksia Inarissa. Päätoimialojen ja kotitalouksien keskinäiset riippuvuudet ja kerrannaisvaikutukset arvioitiin paikallistalouteen sovitetun panos-tuotosanalyysin avulla.

Matkailun välittömät vaikutukset alueen tuloihin olivat 56 milj. euroa (19,8 %) ja työllisyyteen 526 työvuotta (20,0 %). Metsäsektorin toimialojen tulo-osuus oli yhteensä 5,0 % ja työllisyysosuus 5,3 %. Porotalouden osuudet olivat vastaavasti 1,4 % ja 8,3 % ja Metsähallituksen luontopalveluiden 1,1 % ja 1,4 %. Suurimmat suhteelliset kerrannaisvaikutukset olivat puutuotteiden jalostuksella. Sen tuotosyksikön kokonaisvaikutukset Inarin paikallistalouden tulojen muodostukseen olivat lähes 2,3-kertaiset.

Metsähallituksen hakkuiden supistaminen 150 000 m³:stä 70 000 m³:iin vähentäisi paikallis talouden tuloja noin 9 milj. eurolla ja työllisyyttä 84 työvuoden verran. Porotalouden tuotannon puolittuminen pienentäisi tuloja kaikkiaan 3,8 milj. euroa ja työllisyyttä 119 työvuotta. Samansuuruiset tulomuutokset aiheutuisivat, jos matkailun kysyntä supistuisi 3,5–8,5 %.

Paikallistalouden ja -yhteisön näkökulmasta elinkeinojen sopuisa rinnakkaiselo on kannatettava tavoite.

• Vatanen, Sähköposti: eero.vatanen@metla.fi
• Pirkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäenpää, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa tarkastellaan Metsähallituksen roolin ja valtionmetsien käytön muutoksia Lieksassa sekä niiden vaikutuksia paikallisyhteisöön. Kylätutkimuksen ja haastatteluiden avulla analysoidaan, miten Metsähallituksen rooli on muuttunut Lieksassa sotien jälkeisestä ajasta nykypäivään ja millaisia sosiaalisia vaikutuksia Metsähallituksen roolin muutoksella on ollut. Huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, miten luonnon monimuotoisuuden suojelun painoarvon lisääntyminen metsäpolitiikassa on näkynyt Metsähallituksen roolin muutoksessa. Vaikka valtionmetsien hakkuut ovat pysyneet Lieksassa 1970-luvulta saakka kutakuinkin samalla tasolla, metsätalouden työllisyys ja sosiaalinen merkitys on romahtanut. Puuntuotannon rinnalle Metsähallitus on omaksunut 1990-luvulta alkaen uusia tehtäviä, joista keskeisimmät ovat luonnonsuojelu sekä luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun edistäminen. Molempien merkitys työllistäjänä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kasvun ennustetaan jatkuvan. Uusien työpaikkojen määrä on kuitenkin ollut toistaiseksi vähäinen metsätaloudessa menetettyihin työpaikkoihin verrattuna. Työpaikat eivät aina synny niihin kyliin, missä ne ovat metsätaloudesta kadonneet, ja niiden ammattitaitovaatimukset ovat erilaisia kuin puunkorjuussa. Siksi metsien käytön sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa on olennaista erotella vaikutukset eri aluetasoilla.

• Raitio, Sähköposti: kaisa.raitio@joensuu.fi
• Rannikko, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa verrattiin energiapuuharvennuksen ja ainespuuharvennuksen kannattavuutta metsänomistajan näkökulmasta nuoren metsän harvennuksessa. Tutkimuskohteina oli 16 eteläsuomalaista nuoren metsän hoidon kemera-ehdot täyttävää metsikköä. Vertailtavina olivat ainespuun korjuu, energiapuun korjuu kokopuuna sekä aines- ja energiapuun integroitu korjuu, joissa toimintaan saatiin kemera-tuet. Ainespuun korjuussa kannattavuus laskettiin myös vaihtoehdolle, jossa pinta-alatukea ei myönnettäisi. Tarkastelussa kauppatapana oli hankintakauppa, jossa ainespuukorjuun hankintatulo realisoitui tienvarressa ja energiapuukorjuun lämpölaitoksella. Metsänomistaja vastasi korjuukustannuksista, jotka tarkastelussa olivat laskennallisia. Energiapuuvaihtoehdossa kannattavuustarkastelu tehtiin myös yrityksen näkökulmasta. Tällöin metsänomistajan oletettiin saavan energiapuusta korvauksen.

Energiapuun talteenotto kokopuuna oli metsänomistajalle kannattavin vaihtoehto konehakkuussa 15 metsikössä ja moottorisahahakkuussa 14 metsikössä, kun hakkeesta saatiin käyttöpaikalle toimitettuna 11 e/MWh. Ainespuun korjuu ilman tukia oli metsänomistajalle epäedullisin vaihtoehto konehakkuussa 11 metsikössä ja moottorisahahakkuussa 15 metsikössä. Integroitua korjuuta ei pääsääntöisesti kannata tehdä, koska energiapuuositteen talteenotto ainespuuhakkuun yhteydessä on kallista. Suurin hinta, jonka energiapuun hankintaa tekevä yritys olisi voinut tutkimusmetsiköissä energiapuusta maksaa, jotta sen toiminta olisi vielä kannattavaa, oli 2,7–10,2 e/m³.

Korjuuoloiltaan ainespuun korjuuseen kannattamattomissa kohteissa tuet voivat mahdollistaa taloudellisesti kannattavan energiapuun talteenoton. Kemera-ehdot täyttyvät kuitenkin usein myös hyvin ainespuun korjuuseenkin soveltuvissa kohteissa. Tällöin tuet saattavat kannustaa korjaamaan ainespuuta energiakäyttöön.

• Tanttu, Sähköposti: vesa.tanttu@tts.fi
• Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Sirén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksityismetsillä ja niiden toimintaympäristössä tapahtuvilla muutoksilla, kuten vuonna 1993 voimaan astuneella metsäverouudistuksella, on keskeinen merkitys teollisuuden puunhankinnalle Suomessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli skenaariolaskelmien avulla arvioida Etelä-Suomen yksityismetsien lähivuosikymmenten (2002–2031) hakkuumahdollisuuksia ja puuston kehitystä eri veromuodon siirtymäkaudelle (1993–2005) valinneiden metsänomistajien metsissä sekä verrata näitä arvioita edeltävien vuosien toteutuneisiin hakkuisiin.

Etelä-Suomen yksityismetsien puun tarjonnan yläraja on 66,4 miljoonaa kuutiometriä ainespuuta vuodessa. Tämä on 1,5-kertainen vuosien 2002–2011 suurimman kestävän hakkuumäärän arvioon (43,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa) verrattuna. Kestävyyskriteerit jaksottavat välittömät hakkuumahdollisuudet useammalle kaudelle. Vuosina 1997–2001 toteutuneiden hakkuiden ainespuukertymä (42,5 miljoonaa kuutiometriä) on samaa suuruusluokkaa kuin suurin kestävä hakkuumäärä. Toteutuneiden hakkuiden puutavaralajirakenne ei ole pitkällä aikavälillä kestävä, sillä kuusitukin hakkuut ylittävät kestävät hakkuumahdollisuudet. Pinta-alaverotukseen siirtymäkaudella kuuluvien yksityismetsien osuus hakkuumahdollisuuksista vaihtelee eri laskelmissa ja eri kausilla 31–36 prosentin välillä. Osuus vastaa ko. ryhmän osuutta pinta-alasta, tilavuudesta ja tukkitilavuudesta. Vuosina 1997–2002 pinta-alaverotettujen metsien osuus markkinahakkuista oli keskimäärin 53 prosenttia. Hakkuiden optimaalinen kohdentuminen veromuodoittain on siis erilainen kuin siirtymäkaudella toteutunut.

Siirtymäkauden hakkuiden painottuminen pinta-alaverotettuihin metsiin kasvattaa myyntivero tuksen jo siirtymäkaudelle valinneiden metsiä. Laskelmien perusteella pinta-alaverotuksessa olleiden metsien hakkuiden väheneminen siirtymäkauden jälkeen on korvattavissa lisäämällä muiden yksityismetsänomistajaryhmien hakkuita. Tutkimuksessa ei tarkasteltu metsänomistajien hakkuukäyttäytymistä eivätkä laskelmat ennusta puumarkkinoilla toteutuvaa tarjontaa.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin paikkatietoaineistojen avulla, kuinka suuri osa metsistä ja puustosta on 200 ja 400 metrin metsäkuljetusmatkojen ulkopuolella. Tutkimusaineisto käsitti viisi kuntaa Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta.

Tulosten mukaan uusien metsäteiden rakentamistarve riippuu merkittävästi siitä, millaista keskimääräistä metsäkuljetusmatkaa tavoitellaan. Jos tavoitteena pidetään kestävän metsätalouden rahoituslain ehdoissa esitettyä 200 metriä, tienrakennustarvetta on vielä jonkin verran. Kyseisen tavoitteen ulkopuolella on noin kymmenesosa metsätalouden maasta ja puustosta, tosin erot kuntien välillä ovat verrattain suuria. Jos tavoitteena sen sijaan pidetään Viitalan ja Uotilan (1999) laskemaa optimaalista metsäkuljetusmatkaa eli 400 metriä, uusien metsäteiden rakentamistarve näyttäisi varsin vähäiseltä. Kyseisen metsäkuljetusmatkan ulkopuolella on vain noin yksi prosentti metsätalouden maasta ja puuston tilavuudesta.

Metsäteiden kokonaismäärän kasvaessa niiden lisärakentamisen tarpeellisuutta ja kannattavuutta on syytä arvioida aikaisempaa tarkemmin. Paikkatietoaineistot ja niiden pohjalle kehitetyt laskentaohjelmat tarjoavat tähän käyttökelpoisen apuvälineen. Niiden avulla olisi myös mahdollista analysoida metsäteiden lisärakentamisen tarvetta Kansallisen metsäohjelman ja alueellisten metsä-ohjelmien tarkistusten yhteydessä. Nykyisissä ohjelmissa lisärakentamisen perustelut on esitetty melko yleisellä tasolla. Myös kestävän metsätalouden rahoituslain ehtojen perustelut ovat jääneet epäselviksi muun muassa tavoiteltavien metsäkuljetusmatkojen osalta.

• Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi
• Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mikkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Strandström, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin eteläsuomalaisiin yksityismetsiin metsänparannusvaroilla rakennettujen metsäteiden sulan maan aikaisia kunnossapitokustannuksia vuosina 1978–2001. Tutkittuja metsäteitä oli 19 ja ne sijaitsivat Metsäkeskus Häme-Uudenmaan ja Metsäkeskus Keski-Suomen toimialueilla.

Saatujen tulosten mukaan metsäteiden osakkaat käyttivät teiden kunnossapitoon vuosittain varoja keskimäärin 61 euroa/km. Tämän lisäksi metsäyhtiöt käyttivät puunkuljetuksissa syntyneiden vaurioiden korjaamiseen runsaat 6 euroa/km/a. Metsäteillä kuljetettua puumäärää kohti kunnossapitokustannukset olivat keskimäärin 0,25 euroa/m³.

Noin 60 % kunnossapitokustannuksista aiheutui sorastuksesta. Metsäteiden höyläykseen ja lanaukseen käytettiin vuodessa keskimäärin 15 euroa/km ja tienvarsien raivaukseen vuodessa 10 euroa/km. Muiden työlajien kustannukset olivat erittäin vähäisiä. Saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että yksityismetsiin rakennettujen metsäteiden kunnossapitoon käytetään vuosittain huomattavasti vähemmän varoja aikaisempiin tutkimustuloksiin verrattuna.

• Piiparinen, Sähköposti: heikki.piiparinen@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereitä voidaan käyttää metsävaratietojen ajantasaistuksessa yksityismetsien tilakohtaista suunnittelua varten. Tavoitteena oli selvittää myös laskennallisesti ajantasaistetun inventointiaineiston käyttökelpoisuutta metsäsuunnittelun lähtöaineistona. Tutkimusaineistona oli 20 metsätilaa Etelä-Savon metsäkeskuksen Järvi-Savon metsänhoitoyhdistyksen alueelta. Tiloille oli laadittu metsäsuunnitelmat 1996 ns. Solmu-muotoisen kuvioittaisen inventoinnin pohjalta. Suunnitelman laatimisen jälkeen tehdyt toimenpiteet pyrittiin selvittämään mahdollisimman kattavasti metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereistä. Toimenpiteet tarkistettiin maastossa. Tiloista 12:lle tehtiin kesällä 2002 uusi kuvioittainen arviointi, jonka perusteella tiloille laadittiin uusi metsäsuunnitelma. Uutta metsäsuunnitelmaa verrattiin suunnitelmaan, joka oli koostettu 6 vuotta vanhoista inventointitiedoista ajantasaistamalla.

Tutkimusaineistossa runsaat 90 % toimenpiteistä löytyi metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereiden läpikäymisellä yhdistettynä metsänomistajan haastatteluun. Ilman metsänomistajan haastattelua rekistereistä löydettiin 78% tehdyistä toimenpiteistä. Yllättävän paljon jäi löytymättä uudistushakkuiden metsänkäyttöilmoituksia. Toimenpiteet olivat muuttaneet kuviorajoja merkittävästi 16,5 %:lla käsitellyistä kuvioista. Kasvumalleilla ajantasaistetut 5–6 vuotta vanhat puustotiedot todettiin 25 tarkistuskuvion mittausten perusteella yhtä luotettaviksi kuin uuden inventoinnin puustotiedot.

Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että jatkuva ajantasaistus on varteen otettava vaihtoehto myös yksityismetsien suunnittelussa tarvittavan metsävaratiedon ylläpitämiseen. Toimenpidetietojen kerääminen jatkuvaan ajantasaistukseen tulisi aloittaa juuri valmistuneesta metsäsuunnitelmasta. Metsänkäyttöilmoitukset tulisi tallentaa metsävaratietojärjestelmään, jotta ilmoitukset kohdentuisivat varmuudella oikeille kuvioille. Jatkuvan ajantasaistuksen järjestelmässä tulisi käyttää myös puunostajilta saatavaa tietoa toteutettujen hakkuiden ajankohtaa ja rajausta koskevan tiedon luotettavuuden parantamiseksi.

• Hyvönen, Sähköposti: pekka.hyvonen@metla.fi
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin 21:n Etelä-Suomeen 1980-luvun puolivälissä rakennetun metsätien kannattavuutta vuoden 2001 kustannustasolla ja kestävän metsätalouden rahoitustuen ehdoilla. Kolmenkymmenen vuoden laskentajaksolla ja 3 prosentin tuottovaatimuksella tieinvestoinnin nykyarvo oli ennen verotusta keskimäärin 3 100 euroa tiekilometriä kohti, kun mukaan laskettiin sekä välittömät että välilliset tiellä aikaan saadut kustannussäästöt metsätaloudessa. Kun myös puun myyntituloverotuksen vaikutukset otettiin huomioon, tiekilometrin nykyarvo putosi 1 700 euroon. Erot tieinvestointien välillä olivat suuria: parhaan hankkeen nykyarvo oli 8 500 ja huonoimman –5 500 euroa/km. Jotta tieinvestointi olisi ollut kannattava jo 15 vuoden laskentajaksolla, olisi hakkuiden pitänyt olla tien hyötyalueella keskimäärin 6,5 m³/ha/v eli lähes kaksinkertaiset toteutuneisiin verrattuna. Tutkitut tiet olisivat olleet kannattavia 15 vuoden laskentajaksolla myös siinä tapauksessa, että niiden aikaansaama vuotuinen metsäkuljetussuoritteen aleneminen olisi ollut 140 mottikilometriä (kuljetettu puutavaramäärä x metsäkuljetusmatka) rakennettua tiekilometriä kohti. Laskelmissa oletettiin, että tiellä aikaan saadut kustannussäästöt koituvat täysimääräisinä suoraan metsänomistajien hyväksi.

• Saarinen, Sähköposti: veli-matti.saarinen@metla.fi
• Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli estimoida metsätalouden laskentajärjestelmiin soveltuvat puukohtaiset tukkivähennysmallit. Mallien laadinta-aineistona käytettiin Etelä-Suomen osalta VMI9:n ja Pohjois-Suomen osalta VMI8:n kertakoealojen tukkikokoisia koepuita. Mallit laadittiin logistisella regressioanalyysillä. Selittäjien etsinnässä käytettiin hyväksi Suomessa julkaistuja metsätuhotutkimuksia. Tukkivähennyksen puukohtaisia selittäjiä malleissa ovat puun läpimitta, ikä ja syntytapa. Läpimitasta ja iästä on samassa mallissa useita muunnoksia, mikä mahdollistaa tukkivähennyksen u-muodon kuvaamisen näiden muuttujien suhteen. Metsikkökohtaisia selittäjiä mallissa olivat metsätyyppi ja soistuneisuus. Alueellista vaihtelua mallissa selittävät metsikön x- ja y-koordinaatit, lämpösumma, valemuuttujat Ahvenanmaa ja Pohjois-Suomi sekä erilaiset muunnokset korkeudesta meren pinnasta.

Mallien harhaa tarkasteltiin alueellisesti jakamalla Suomi pohjois-eteläsuunnassa 200 km:n levyisiin vyöhykkeisiin. Mallit toimivat suhteellisen hyvin kaikilla vyöhykkeillä. Lisäksi mallia testattiin eteläsuomalaisessa päätehakkuuleimikkoaineistossa, joka sisälsi mänty- ja kuusivaltaisia metsiköitä. Tässä aineistossa tukkivähennysmallilla saatu tukkiosuus oli muutamia prosentteja pienempi kuin hakkuissa toteutunut tukkiosuus. Ero johtunee siitä, että metsiköt olivat metsäyhtiön mailla sijaitsevia päätehakkuuleimikoita, ja siksi keskimääräistä hyvälaatuisempia. Mallit ovat sidoksissa laadinta-aineiston mitta- ja laatuvaatimuksiin. Herkkyysanalyysillä tutkittiin mittavaatimusten muutoksen vaikutusta mallin harhaan. Mallin sovellustilanteessa tukin minimilatvaläpimitan muuttuminen vaikuttaa mallin harhaan vain vähän, mutta tukin minimipituuden kasvattaminen kasvattaa mallin harhaa nopeasti. Laadittu tukkivähennysmalliperhe soveltuu käytettäväksi metsätalouden laskentaohjelmistossa rungon tukkiosuuden ennustamiseen.

• Mehtätalo, Sähköposti: lauri.mehtatalo@metla.fi

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien kahdeksanteen inventointiin (VMI8, 1986–1994) perustuvat tiedot maamme suometsistä, soiden pinta-aloista ja niiden muutoksista VMI3:sta (1951–53) lähtien sekä analysoidaan muutosten syitä. Artikkelissa kuvataan suometsiin liittyviä VMI:n mittauksia, yleispiirteet tulosten laskennasta ja keskivirheen arviointimenetelmä. VMI8:n otantamenetelmää, maastomittauksia ja tulosten laskentaa on kuvattu aikaisemmin Etelä-Suomen julkaisuissa (Salminen 1993, Salminen ja Salminen 1998) sekä Pohjois-Suomen ja koko maan julkaisussa (Tomppo ym. 2001a). Tarkastelujaksolla soiden ala on pienentynyt 9,7 milj. ha:sta 8,9 milj. ha:iin, kun ojitetut ohutturpeiset suot ovat VMI:n luokituksen mukaan muuttuneet kivennäismaiksi tai siirtyneet muuhun maankäyttöluokkaan. VMI8:n mukaan ojitettuja soita on 4,6 milj. ha ja ojitettuja kivennäismaita 1,1 milj. ha. Ojitettujen soiden ala ei enää nouse, joten ojitusala jää 1950- ja 1960-lukujen metsäohjelmien suurimpia arvioita pienemmäksi.

Suometsätalouden vaikutukset soiden puuvarannon ja puuston kasvun lisäykseen ovat kuitenkin vähintään metsäohjelmien arvioiden suuruisia. 1950-luvun alussa puuvaranto oli kasvullisilla ja huonokasvuisilla metsä-maan soilla 252 milj. m³. VMI8:n mukaan puuvaranto on metsä- ja kitumaan soilla 377 milj. m³. Puuston vuotuinen kasvu on noussut 9,9 milj. m³:stä 17,4 milj. m³ :iin. VMI3:ssa soiksi luokiteltujen maiden puu-varannoksi arvioitiin VMI8:ssa 430 milj. m³ ja vuotuiseksi kasvuksi 20,1 milj. m³. Sekä puuvarannon että puuston vuotuisen kasvun suhteelliset lisäykset ovat 1950-luvun alun jälkeen olleet soilla selvästi suuremmat kuin kivennäismailla. Ojituksen lisäksi tähän vaikuttavat puustojen erilaiset lähtötilanteet, nykyisten ikärakenteiden erot sekä se, että soilla hakkuut ovat olleet vähäisempiä kuin kivennäismailla.

VMI8:ssa arvioitiin seuraavalla kymmenvuotiskaudella metsämaan soilla olevan erilaisia hakkuutarpeita 2,35 milj. ha, joista taimikonhoitoja ja ensiharvennuksissa on 1,38 milj. ha. Suometsien hakkuiden painopiste on siis vielä jonkin aikaa nuorissa metsissä. Kunnostusojituksen tarpeessa olevia soita on VMI8:n mukaan runsaat 1,5 milj. ha. Kymmenessä vuodessa toteutettuna se vastaa suurempaa vuotuista kunnostusojitustarvetta kuin kansallisessa metsäohjelmassa on esitetty. Puuntuotantoon soveltumattomia soita on ojitettu 450 000 ha, kun taas puuntuotantoon soveltuvaa ojittamatonta suota on 840 000 ha. Ojittamattomia soita on yhteensä 4,3 milj. ha.

• Hökkä, Sähköposti: hannu.hokka@metla.fi
• Kaunisto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Päivänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Reinikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsänparannusvaroilla rakennetun 21 metsätien yksityistaloudellinen kannattavuus ilman julkista tukea ja julkisen tuen kanssa. Aineisto koostui 1980-luvun puolivälissä Etelä-Suomeen rakennetuista alueteistä, ja tarkastelujaksona oli 30 vuotta.

Tieosakkaiden hyöty arvioitiin puunhankinnan sekä metsänhoito- ja perusparannustöiden kustannussäästöjen perusteella. Teiden vaikutuspiirissä toteutuneet hakkuut sekä metsänhoito- ja perusparannustyöt (11–15 vuoden aikana rakentamisen jälkeen) selvitettiin maastoarviointien ja aluesuunnitelmatietojen perusteella vuonna 1998. Loppujakson (15–19 vuotta) aikana saatavat kustannussäästöt arvioitiin tiekohtaisesti laskennallisten hakkuumahdollisuuksien perusteella. Kannattavuutta arvioitiin nykyarvomenetelmällä käyttäen 3 prosentin reaalista laskentakorkokantaa.

Kustannussäästöistä 94 % kertyi välittömästi tai välillisesti puunhankinnasta ja loput metsänhoito- ja perusparannustöistä. Tiekilometrin nykyarvo ilman julkista tukea oli 30 vuoden laskentajakson jälkeen keskimäärin selvästi negatiivinen (–34 000 mk) ja kannattavien teiden lukumäärä jäi kahteen. Julkisen tuen kanssa nykyarvo nousi selvästi ollen keskimäärin 13 000 mk/km. Kuitenkin joka kolmas tie oli edelleen yksityistaloudellisesti kannattamaton.

Yksittäisten tiehankkeiden kannattamattomuus johtui ennen muuta siitä, että rakennettu tie lyhensi kuljetusmatkoja vähän tai tien vaikutuspiirissä oli tehty vain vähäisiä hakkuita. Saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että uusien metsäteiden rakentamistarvetta tulisi tietiheysnormien ohella arvioida myös investointilaskelmin.

• Saarinen, Sähköposti: veli-matti.saarinen@metla.fi
• Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsätalouden käyttöön sopivan tiestön määrä Maanmittauslaitoksen kartta-aineiston avulla. Vertailuaineistona käytettiin Tielaitoksen ja metsäorganisaatioiden tietilastoja. Tulosten mukaan sellaisia autoteitä, jotka sijaintinsa ja leveytensä puolesta soveltuvat metsäkuljetuksen päättymiseen ja puutavaran varastointiin kaukokuljetusta varten, on noin 270 000 kilometriä. Näistä alle puolet on aikanaan rakennettu metsäteiksi.

Metsätalouden maahan suhteutettuna teitä on Etelä-Suomessa keskimäärin 16,5 metriä ja kolmen pohjoisimman metsäkeskuksen alueella 5,7 metriä hehtaaria kohti. Etelä-Suomessa tulos on ympärivuotista puunkorjuuta palvelevan tiestön osalta yliarvio, sillä osa pienimmistä autoteistä on kantavuudeltaan liian heikkoja etenkin roudattoman ajan kuljetuksille. Nykyisellä tietiheydellä puutavara on Etelä-Suomessa keskimäärin 260 metrin päässä tiestä, ja todellinen metsäkuljetusmatka on 310–480 metriä. Pohjois-Suomessa metsäkuljetusmatka on noin 800 metriä.

Nykyiset metsäkuljetusmatkat ovat lähellä asetettuja tavoitteita. Jatkossa tienrakentamisen julkisen tuen painopiste tulisi suunnata selvästi nykyisen tieverkoston kunnossapitoon ja perusparannukseen.

• Uotila, Sähköposti: esa.uotila@metla.fi
• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitetään, mikä on optimaalinen tietiheys nykyisillä tienrakennus- ja metsäkuljetuskustannuksilla yksityismetsissä. Peruslaskelman oletuksilla laskettuna se on Etelä-Suomessa 10,5 metriä hehtaaria kohti, jolloin keskimääräiseksi metsäkuljetusmatkaksi muodostuu 560 metriä. Pohjois-Suomessa, eli kolmen pohjoisimman metsäkeskuksen alueella, optimaalinen tietiheys on selvästi alhaisempi eli 6,1 m/ha ja keskimääräinen lähikuljetusmatka vastaavasti 980 metriä. Herkkyysanalyysien mukaan tulokset ovat vakaita: tietiheys voi Etelä-Suomessa vaihdella välillä 7–16 m/ha ja Pohjois-Suomessa välillä 4–9 m/ha ilman, että syntyy merkittäviä, yli 10 prosentin lisäkustannuksia.

• Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi
• Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Suomessa siirryttiin vuonna 1993 pääomatulojen verouudistuksen yhteydessä puunmyyntitulojen verotukseen siten, että 13 vuoden siirtymäkauden ajan sovelletaan omistajan valinnan mukaan joko pinta-ala- tai myyntiverotusta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan siirtymäajan veromuodon valintoihin vaikuttaneita tekijöitä sekä muutostilanteen vaikutuksia puunmyyntikäyttäytymiseen siirtymäkauden alkuvuosina. Tutkimus perustuu Kaakkois-Suomesta vuosina 1986, 1991 ja 1996 koottuun metsänomistajakohtaiseen seuranta-aineistoon.

Verovalintoja selittävä logistinen regressiomalli tuki hypoteesia taloudellisten tekijöiden vaikutuksesta valintoihin. Pinta-alaverotuksessa pysymisen todennäköisyyttä lisäsivät tilan runsaat hakkuumahdollisuudet, perikuntamuotoinen omistus ja omistajan maatalousyrittäjyys, kun taas suuret tulot (korkea tuloveroaste) pienensivät sitä. Perikuntien todennäköisyys valita pinta-alaverotus oli yli kaksinkertainen perhe- tai yhtymäomistukseen verrattuna.

Muutoksen välittömiä tarjontavaikutuksia tarkasteltiin vertaamalla toisaalta pinta-ala-, toisaalta myyntiverotukseen päätyneiden tilojen puunmyyntejä (m³/ha) ennen muutosta (1982–92) ja sen jälkeen (1993–95). Myyntiverotukseen siirtyneiltä tiloilta oli myyty muutoksen jälkeen keskimäärin saman verran kuin ennenkin. Sen sijaan pinta-alaverotuksen valinneiden myyntimäärät olivat lisääntyneet keskimäärin kolmella neljäsosalla, mikä heijastaa keskimääräistä puustoisempien pinta-alaverotilojen valmistautumista myyntiverotukseen.

Puunmyyntien kehityksessä eri tavoin valinneiden välillä näkyvät erot kuvaavat vain siirtymäkauden sopeutumisreaktioita. Muutoksen pysyviä vaikutuksia ja eri järjestelmien taloudellista tehokkuutta on arvioitava teoreettisesti.

• Ovaskainen, Sähköposti: ville.ovaskainen@metla.fi
• Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsätuhorekisterin käyttötarkoituksena on toimia eri lähteistä koottujen tuhohavaintojen keskusrekisterinä, josta voidaan tulostaa karttapohjaista tietoa tuhojen esiintymisestä ja merkityksestä. Rekisteri toteutettiin relaatiotietokantana, ja aineiston visualisointia varten rakennettiin paikkatietojärjestelmäsovellus. Tuhojen määrää tarkasteltiin metsälautakunnissa v. 1992–93 tehtyjen havaintojen perusteella. Tutkitun alueen osuus Suomen metsämaan kokonaispinta-alasta oli v. 1992 3,2 % ja v. 1993 3,9 %. Tuhoja havaittiin v. 1992 1,4 %:lla ja v. 1993 1,1 %:lla inventoidusta pinta-alasta. Yleisimpiä tuhonaiheuttajia olivat hirvi ja lahottajasienet. Tuloksia voidaan pitää aliarviona tuhojen todellisesta määrästä, mikä johtuu mm. tuhojen kirjaamiskäytännöstä. Metsäsuunnittelusta saadaan tuhojen seurantaan soveltuvaa aineistoa koko maan alueelta vuosittain ja suhteellisen lyhyellä viiveellä, mikä on merkittävä etu verrattuna muista lähteistä saatavaan tietoon.

• Väkevä, Sähköposti: jouni.vakeva@metsateho.fi
• Lipponen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa esitetään HERO-nimisen heuristisen optimointimenetelmän sovellus vuorovaikutteiseen metsäsuunnitteluun. Vuorovaikutteisessa eli interaktiivisessa yksityismetsien suunnittelussa metsänomistaja ja suunnittelija käyttävät suunnitteluohjelmistoa yhteisessä suunnitteluistunnossa toistaen suunnittelulaskelmia tarvittaessa useaan kertaan.

Metsänomistajan tavoitteet pyritään kuvaamaan mahdollisimman kattavasti jo ensimmäisessä suunnittelulaskelmassa. Ohjelmistolta saatavan välittömän palautteen pohjalta voidaan muuttaa tavoitemuuttujiksi määriteltyjä metsää ja sen kehitystä kuvaavia tunnuksia sekä niiden tärkeyssuhteita, jos laadittu suunnitelma ei tyydytä metsänomistajaa. Tavoitemuuttujia ja niiden painoarvoja tai muita optimoinnin perusteita muutetaan kunnes aikaansaatu suunnitelma tyydyttää metsänomistajaa. Suunnittelulaskelmien myötä opitaan tilan tai metsäalueen tuotantomahdollisuudet ja nähdään miten erilaiset metsän hoidon ja käytön tavoitemallit vaikuttavat metsästä saataviin hyötyihin sekä metsän kehittymiseen.

Vuorovaikutteista optimointia testattiin Pohjois-Karjalan metsälautakunnan yksityismetsien metsäsuunnittelun kehittämishankkeessa. Kymmenen metsänomistajaa osallistui testiin. Useimmille testiin osallistuneista metsänomistajista kyettiin tuottamaan ensimmäistä suunnittelulaskelmaa tyydyttävämpi suunnitelma muuttamalla optimointitehtävää yhteen tai useampaan kertaan, mikä osoittaa vuorovaikutteisen suunnittelun hyödyllisyyden. Vuorovaikutteisuus parantaa asiakaslähtöisen suunnittelun edellytyksiä.

• Kangas, Sähköposti: jyrki.kangas@metla.fi
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin suuren yleisön metsien talouskäyttöön ja suojeluun liittyviä asenteita haastatteluaineiston perusteella. Kansalaisista runsas kolmasosa oli luettavissa metsien talouskäytön lisäämistä kannattaviin ja neljäsosa suojelun lisäämistä kannattaviin. Noin 40 prosenttia suomalaisista kannatti samanaikaisesti sekä metsien talouskäytön että suojelun lisäämistä tai vastusti kumpaakin. Väestön taustapiirteillä kyettiin selittämään vain osittain metsien käyttöön liittyviä asenteita. Suojelumyönteisten metsätiedot olivat talouskäytön kannattajia vähäisemmät. Metsänomistajissa oli suojelun kannattajia lähes saman verran kuin metsää omistamattomissa kansalaisissa mutta talouskäytön kannattajia selvästi enemmän.

• Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan metsänomistajien taustapiirteitä ja metsätaloudellista käyttäytymistä ammattiasemaryhmittäin. Vuonna 1990 eläkeläisiä oli 36 prosenttia, palkansaajia noin kolmasosa, maatalousyrittäjiä runsas neljäsosa ja muita yrittäjiä viisi prosenttia metsänomistajien lukumäärästä.Yksityismetsien pinta-alasta maatalousyrittäjät omistivat suurimman osuuden, runsaat 40 prosenttia. Maatalousyrittäjien tilojen taustapiirteitä luonnehtivat perinteiselle maatilametsätaloudelle tunnusomaiset piirteet, kuten perheomistus ja vakinaisesti asuttu tila. Maatalousyrittäjät myivät puuta säännöllisesti ja runsaasti. Lisäksi he olivat metsänhoidollisesti aktiivisia. Eläkeläiset sen sijaan käyttäytyivät metsätaloudellisesti passiivisesti. Eläkeläiset myivät puuta harvoin ja vähän. Lisäksi heidän tiloillaan tehtiin vähän metsänhoitotöitä. Ammattiasemaluokitus tarkentaa metsänomistajakunnan rakenteesta ja metsätaloudellisesta käyttäytymisestä saatavaa kuvaa, koska ryhmien välillä ilmeni merkittäviä eroja. Hyödyllistä myös on, että ammatin ja sosioekonomisen aseman perusteella metsänomistajat voidaan samanaikaisesti luokitella ammattiasemaryhmiin.

• Ripatti, Sähköposti: pekka.ripatti@metla.fi

Tutkimuksessa vertailtiin eri vaihtoehtoja puuston omaisuusarvon ja sen tilikausittaisen muutoksen käsittelemiseksi metsälön tuloslaskelmassa ja taseessa. Eri puutasemenetelmien soveltuvuutta metsätalouden tilakohtaisen kannattavuusseurannan tilinpäätöksen tarpeisiin vertailtiin sekä teoreettisesti että empiirisesti. Metsälön tilinpäätöksen tavoitteeksi on asetettu samanaikainen realisoituneen tuloksen ja puuston markkinahintaisen varallisuusaseman selvittäminen.

Puustomenetelmät kuvaavat metsälöä tässä tutkimuksessa tulos- ja omaisuuslaskennalle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tuottomenetelmien heikko kohta teoreettisesti on se, että puutase ja puuston omaisuusarvo tilinpäätöksessä ovat riippuvaisia osittain subjektiivisesti määritellystä hakkuusuunnitteesta. Hakkuusuunnitteella pyritään edistyvän metsätalouden mukaisesti kehittämään metsälöä päätöksentekijän tavoitteiden suuntaan, eikä mittaamaan toteutunutta tilikauden tulosta tai omaisuuden arvon muutosta.

Puuston tasearvon määrittämisessä tarvittavat puustotiedot saadaan luotettavimmin inventointimenetelmällä, mutta koska käytännössä inventointia ei ole järkevää toistaa vuosittain, on puuston kehitys harvemmin toistettavien inventointien välillä määritettävä kasvumenetelmän avulla. Kuvioittaiseen arviointiin perustuvat metsäsuunnittelutiedot ovat useimmiten ainoat yksityismetsälöistä käytettävissä olevat inventointitiedot, joten puutaseen määrittäminen on tarkoituksenmukaisinta tehdä niiden pohjalta.

• Hakkarainen, Sähköposti: hyttinen@metsa1.joensuu.fi
• Hyttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tiilikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen taustan muodostaa maatalouden sopeuttamistarve. Tutkimuksessa tarkastellaan viljelijöiden kokemia mahdollisuuksia suuntautua maataloudesta metsätalouteen. Aineisto kerättiin postikyselyllä keväällä 1992 ja se koostui 474 aktiivitilasta seitsemäntoista koko maan kuntajoukkoa edustavan kunnan alueella.

Kokonaan metsätalouteen suuntautumista piti mahdollisena 4 prosenttia ja osittaista suuntautumista 36 prosenttia viljelijöistä. Tutkimusalueista Oulun läänissä halukkuus varsinkin osittaiseen suuntautumiseen oli suurempi (42 %) kuin Etelä-Suomessa (33 %). Parhaina metsätalouteen suuntautumismahdollisuudet nähtiin taantuneissa kunnissa, joissa maatalouden edellytykset ovat huonot. Huonoimpina mahdollisuudet koettiin hyvät maatalouden edellytykset omaavissa voimaperäisen maatalouden kunnissa. Lypsykarjatalouskunnat, joille leimallisia ovat sekä hyvät maatalouden edellytykset että metsätulojen merkitys, edustivat keskiarvoa.

Metsätalouteen suuntautumista mahdollisena pitäviä tiloja kuvasivat tilan nykyinen metsätalouspainotteisuus, riittävät metsäresurssit sekä mielenkiinto metsätalouteen. Etelä-Suomessa halukkuutta lisäsivät myös suunnitelmat tuotannon vähentämissopimuksen solmimisesta tai peltojen metsittämisestä, jolloin suuntautuminen oli pääasiassa maataloudesta luopumista. Lisäksi hyvät maatalouden edellytykset vähensivät jonkin verran suuntautumishalukkuutta Etelä-Suomessa. Oulun läänissä esiintyi halukkuutta suunnitelmalliseen maataloustuotannon vähentämiseen ja metsätalouteen suuntautumiseen. Oulun läänissä suuntautumista jarruttivat muutosvastaiset asenteet.

Tulosten mukaan metsätaloudella on potentiaalia toimia useilla tiloilla entistä merkittävämpänä osana toimeentuloa ja tukea tavoitetta kehittää maatiloja monitoimisina yrityksinä. Maaseutupolitiikassa tarvitaan näkökulman laajentamista maatiloista koko maaseudulla asuvaan väestöön.

• Mustonen, Sähköposti: mika.mustonen@metla.fi

Leimikon ennakkomittauksella tarkoitetaan kevyttä otantaan perustuvaa pystymittausta, jonka tavoitteena on tuottaa ennakkotietoa jalostukseen tulevan leimikon puulajikohtaisista läpimitta-, pituus- ja laatujakaumista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää leimikkotekijöiden vaikutus leimikon ennakkomittauksen eri työnosien ajanmenekkiin erilaisissa päätehakkuuoloissa sekä edelleen luoda matemaattiset mallit ennakkomittauksen työnosien ajanmenekille kahdella eri menetelmällä. Tutkimuksessa kehitettäviä ajanmenekkifunktioita käytetään ensisijaisesti leimikon ennakkomittausmenetelmien kehittämistyössä.

Tutkimuksessa seurattiin kahden mittaajan työskentelyä kahdella otantamenetelmillä seitsemässä leimikossa. Mittaajien työskentely tallennettiin kuvanauhalle videotekniikkaa hyväksi käyttäen. Analysoitavaa kuvamateriaalia kertyi yhteensä 17 h. Tutkimusaineiston analysoinnin perusteella luotiin mallit kunkin työnosan ajanmenekin ennustamiseksi.

Koepuiden lukumäärän ohella ennakkomittaustyön ajanmenekkiin vaikutti selvimmin leimikon pinta-ala. Leimikon runkoluvun kasvu lisäsi koealan perustamisen ajanmenekkiä, kun koepuut valittiin ympyräkoealalta mittavapaa apuna käyttäen.

Rinnankorkeusläpimitan suuruudella, puun pituudella tai kuivaoksarajan korkeudella ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta kyseisen tunnuksen mittauksen ajanmenekkiin.

• Uusitalo, Sähköposti: juusitalo@cc.helsinki.fi
• Kivinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Kallioniemi, Luonnonvarakeskus, Biotalous ja ympäristö, Jokioinen https://orcid.org/0000-0002-2408-6705 Sähköposti: marja.kallioniemi@luke.fi
• Kymäläinen, Helsingin yliopisto, maataloustieteiden osasto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Helsinki https://orcid.org/0000-0002-2889-7038 Sähköposti: hanna-riitta.kymalainen@helsinki.fi

Hömötiainen (Poecile montanus) ja töyhtötiainen (Lophophanes cristatus) ovat vähentyneet maassamme viime vuosikymmeninä merkittävästi. Hömötiainen on nyt luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja töyhtötiainen vaarantuneeksi lajiksi. Näiden tiaisten vähenemiselle on esitetty monia syitä, mutta metsänhakkuiden lisääntyminen on noussut muutamissa tutkimusjulkaisuissa sekä julkisuudessa vallitsevaksi selitykseksi. Tässä katsauksessa pohditaan aiheesta julkaistujen tutkimustulosten tulkintaa sekä kysymystä siitä, minkä kokoisia suojeltavien metsäalojen tulisi vähintään olla, jotta metsätaloudesta kärsivien lintulajien elinmahdollisuus olisi niissä turvattu. Katsauksen johtopäätöksenä todetaan, ettei metsänhakkuiden määrän yhteydestä näiden tiaislajien kantojen heikkenemiseen ole yksiselitteistä tutkimusnäyttöä. On hyvin mahdollista, että 1900-luvun puolessa välissä alkaneet soistuneiden kankaiden ojitukset ovat vähentäneet hömötiaiselle sopivien elinympäristöjen määrää. Myös 1950-luvun jälkeen voimakkaasti kasvaneen hirvikannan (Alces alces) ja tällä vuosituhannella kasvaneiden metsäkauris- ja valkohäntäpeurakantojen (Capreolus capreolus ja Odocoileus virginianus) aiheuttamat muutokset metsien alikasvoksessa ja aluskasvillisuudessa ovat voineet heikentää hömötiaisen elinmahdollisuuksia, sillä hömötiainen liikkuu etupäässä metsän alaosissa. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan hömötiaisen menestymiselle olisi eduksi, jos kasvatushakkuiden ennakkoraivauksissa jätettäisiin jonkin verran alikasvosta muuten lajille sopiviin metsiköihin. Myös ilmastonmuutos, runsastuneen talitiaisen (Parus major) aiheuttama kilpailu sekä taudit ovat potentiaalisia selityksiä sekä hömö- että töyhtötiaisen ahdingolle. On mahdollista, ellei jopa todennäköistä, että hömö- ja töyhtötiaisen alamäki on usean eri tekijän seuraus.

• Müller, Luonnonvarakeskus, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-3699-2139 Sähköposti: micms.muller@gmail.com

Avohakkuut ja kunnostusojitukset turvemailla aiheuttavat suurimman osan metsätalouden vesistökuormituksesta. Avohakkuun jälkeen turvemaan vedenpinta voi nousta korkealle, jolloin ravinteiden sekä humuksen huuhtoumat lisääntyvät ja hapettomissa turvekerroksissa syntyvää metaania pääsee ilmakehään. Toisaalta turpeen alhaalla oleva vedenpinta edistää hajotustoimintaa, mikä lisää turpeen hajotuksen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. Turpeen vedenpintaa ei siis pitäisi päästää nousemaan liian korkealle tai laskemaan tarpeettoman syvälle. Viime vuosina kehittyneen näkemyksen mukaan jatkuvapeitteisellä metsänkasvatuksella voidaan mahdollisesti tasoittaa suurinta vedenpinnan vaihtelua ja siten vähentää turvemaiden metsätalouden ympäristöongelmia. Esitämme artikkelissamme jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen soveltamismahdollisuuksia erilaisissa suometsissä. Suometsissä kuivatusta edeltäneen vesitalouden vaikutus on yleensä selvästi havaittavissa vanhojenkin ojitusaluepuustojen rakennevaihteluna. Vesitalouden historia ilmenee varsinkin korpien ojitusalueilla. Siksi monessa korpikuusikossa (pääpuulajina Picea abies (L.) H. Karst.) on mahdollista siirtyä melko nopeasti säännöllisen eri-ikäiskasvatuksen läpimittajakaumaan esimerkiksi yläharvennuksia soveltamalla. Jatkuvaa peitteisyyttä voidaan korpikuusikoissa ylläpitää myös ryhmittäistä erirakenteisuutta edustavin kaistale- ja pienaukkohakkuin sekä niiden ja poimintahakkuiden yhdistelmillä. Myös monet ns. II-tyypin mäntyvaltaiset (pääpuulajina Pinus sylvestris L.) turvekankaat (puuttomista nevoista ja osin nevapintaisista harvapuustoisista rämeistä kehittyneet turvekankaat) ovat kuusialikasvosten ansiosta hyviä poimintahakkuisiin siirtymisen kohteita. Säännölliseen eri-ikäisrakenteeseen siirtymisen vaihtoehtona niissä on tehtävissä myös alikasvosten vapauttamiseen tähtäävä ylispuuhakkuu, joka sekin voidaan lukea jatkuvapeitteiseen metsätalouteen kuuluvaksi. Mäntyvaltaisten suometsien joukossa on kuitenkin paljon myös puolukkaturvekankaita, joilla jää avoimeksi kuusen varaan rakentuvan kasvatuksen taloudellinen kannattavuus männyn kasvatukseen verrattuna. Puolukka- ja varputurvekankaiden mäntyvaltaisten puustojen jatkuvapeitteisyyden toteuttamiseksi esitämme ensisijaisesti erilaisia pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmiä. Suometsien jatkuvassa peitteisyydessä on kuitenkin menetelmästä riippumatta otettava huomioon turpeen vedenpinnan vaihtelun minimointi. Meneillään olevien tutkimusten alustavat tulokset viittaavat siihen, että jatkuvan peitteisyyden menetelmillä on mahdollista vähentää suometsien ympäristövaikutuksia avohakkuuseen verrattuna.

• Saarinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tampere Sähköposti: markku.saarinen@luke.fi
• Valkonen , Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: sauli.valkonen@luke.fi
• Sarkkola, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
• Nieminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
• Penttilä, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: timo.penttila@luke.fi
• Laiho, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: raija.laiho@luke.fi

Metsätaloutta on pidetty valtakunnallisesti melko vähäisenä vesistökuormittajana. Tämä perustui käsitykseen, että metsäojituksen ja muiden metsätalouden toimenpiteiden vaikutukset vesistökuormitukseen ovat suhteellisen lyhytaikaisia; 10−30 vuoden kuluessa kuormitusten ajateltiin vähitellen palautuvan ennen toimenpiteitä vallinneelle tasolle. Käsitykset ovat viime vuosina muuttuneet merkittävästi, kun havaittiin, että ojituksen vaikutukset valumaveden typpi- ja fosforipitoisuuksiin olivat selvästi nähtävissä vielä useiden vuosikymmenten kuluttua. Useissa tutkimuksissa myös havaittiin, että erityisesti typpi- ja hiilikuormat ojitetuilta soilta ovat kasvussa. Tämän jälkeen on esitetty uusia arvioita metsäojituksen ja metsätalouden vesistökuormituksesta, mutta arvioissa on huomattavaa vaihtelua. Tämä katsaus tarkastelee eri laskentamenetelmiä metsätalouden vesistökuormituksen arvioimiseksi ja pyrkii löytämään selityksiä siihen, miksi kuormitusarvioit vaihtelevat eri tutkimusten välillä. Samalla pyrkimyksenä on tehdä ehdotuksia tutkimuksen suuntaamiseksi kehitettäessä kuormituslaskentaa ja vesiensuojelullisesti kestävää suometsätaloutta.

• Nieminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
• Launiainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: samuli.launiainen@luke.fi
• Ojanen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden osasto, Helsinki Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
• Sarkkola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
• Laurén, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: ari.lauren@uef.fi

Metsien avainbiotooppien merkitystä epifyyttijäkälille selvitettiin kirjallisuuskatsauksen avulla. Avainbiotooppien merkitys riippuu siitä, miten ne määritetään sekä kuinka hyvin ne tunnistetaan ja jätetään hakkuiden ulkopuolelle. Avainbiotooppikäsite on potentiaalisesti hyvä epifyyttijäkälille tärkeiden metsien säästämisessä. Eri avainbiotooppityyppien merkitys epifyyttijäkälille on varsin erilainen. Puuston korkea ikä on vaateliaiden epifyyttijäkälien kannalta tärkein muuttuja. Tutki­musten mukaan avainbiotooppikäsitteen soveltaminen ei ole onnistunut hyvin. Suurimmat ongelmat ovat kohteiden tunnistamisessa, säästämisessä sekä niiden pienessä koossa. Hakkuiden ja pienen koon takia vaateliaiden epifyyttijäkälien esiintymien häviämiset ovat olleet avain­biotoopeilla varsin tavallisia. Häviämistä lisäävät ilmansaasteet ja ylisuuri hirvieläinkanta, joka estää lehtipuiden uusiutumista avainbiotoopeilla. Samat tekijät, jotka aiheuttavat populaatioiden häviämistä, estävät myös uusien jäkäläpopulaatioiden leviämistä avainbiotoopeille. Tässä katsauksessa käsiteltyjen tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että jos avainbiotoopit säästettäisiin kaikilta hakkuilta, ilmanlaatua saataisiin parannettua ja hirvieläinten määrää voimakkaasti vähennettyä, suuri osa uhanalaisista jäkälistä voisi säilyä avainbiotoopeilla. Yhdessä riittävän suojelualueverkoston kanssa avainbiotoopit voisivat olla tehokas tapa epifyyttijäkälien monimuotoisuuden säilyttämisessä. Suomessa käytettyä avainbiotooppien määrittelyä on tarpeen korjata vastaamaan muissa maissa käytettyä uhanalaisen lajiston esiintymisen todennäköisyyttä painottavaa tulkintaa sen sijaan, että korostettaisiin kohteen pienialaisuutta.

• Pykälä, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Biodiversiteettikeskus, Helsinki Sähköposti: juha.pykala@ymparisto.fi

Metsäpolitiikassa on viime vuosina pyritty voimakkaasti edistämään yhteismetsien perustamista ja laajenemista. Tämän seurauksena yhteismetsien toiminnan sääntelyä on lievennetty olennaisesti ja yhteismetsille ja niiden osakkaille on kohdennettu erilaisia veroetuja vuodesta 2005 alkaen. Myös yhteismetsien kiinteistötoimituksiin on ohjattu julkista tukea.

Yhteismetsien osakkaille suunnatut veroedut ja julkiset tuet näyttäisivät syntyneen ilman tutkimuksiin pohjautuvaa näyttöä niiden yhteiskunnallisista vaikutuksista tai taloudellisesta tehokkuudesta. Tilanteessa, jossa yhteismetsien lukumäärä on nopeasti kaksinkertaistunut ja uusien yhteismetsien perustamisen taustasyyt ja toiminnan luonne ovat osin selvästi erilaisia kuin lähinnä isojakojen ja asutustoiminnan yhteydessä vuosikymmeniä sitten muodostetuilla yhteismetsillä, nojautuminen perinteisiin käsityksiin yhteismetsien toiminnasta ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä voi johtaa harhaisiin painotuksiin ja viedä metsäpoliittisen huomion ja keskustelun sivupoluille.

• Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi
• Leppänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kun metsiin kohdistuneet tarpeet ovat muuttuneet, on omaksuttu uusia tapoja arvioida hyödyntämisen kestävyyttä ja on otettu käyttöön uusia keinoja turvata tulevien sukupolvien oletetut tarpeet. Artikkelissa esitetään käsitteellinen jäsennys metsänhoidon taloudellisen kestävyyden keskeisistä osa-alueista ja sovelletaan tätä kehystä metsätieteen oppikirjojen analysointiin. Tarkasteltaessa taloudellisen kestävyyden käsitteen historiaa nousee esiin muutoin helposti näkymättömiin jääviä tulkintojen muutoksia. Artikkelissa asetetaan tapahtuneet muutokset historialliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiinsa. Artikkelin tuloksena suomalaisen metsätalouden historia jaotellaan vaiheisiin, joissa kestävyyden määrittelyssä keskeisellä sijalla on ollut biologinen tulkinta, tekninen tulkinta, boniteettitulkinta, progressiivinen tulkinta ja pääomatulkinta.

• Rytteri, Sähköposti: teijo.rytteri@uef.fi
• Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Ylä-Lapin luonnon merkittävimpiä käyttömuotoja ja elinkeinoja ovat keräily ja metsästys, poronhoito, metsätalous, matkailu sekä tässä elinkeinoksi luokiteltu Metsähallituksen luontopalveluista muodostuva luonnonsuojelu.

Poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja maankäyttömuotojen väliset ongelmat tulevat korostetusti esiin Ylä-Lapissa. Ristiriitoja on syntynyt sekä poronhoidon ja matkailun että erityisesti poronhoidon ja valtionmetsätalouden välille. Inarissa valtionmetsiä koskevia ristiriitoja leimaavat vaikeiden luonnonvarakonfliktien yleiset tunnusmerkit: tietoa koskevat erimielisyydet osapuolten välillä, erilaisen tulkintakehyksen synnyttämät poliittiset kiistat sekä epäluottamus eri osapuolten välillä.

Kiinnostus pohjoisten luonnonvarojen hyödyntämiseen muutenkin kuin perinteellisten elinkeinojen avulla on sirkumpolaarinen ilmiö, joka on ollut viime vuosikymmeninä vilkkaan tutkimuksen kohteena niin Euraasiassa kuin Pohjois-Amerikassa. Runsaasti huomiota on kiinnitetty villien peurojen ja karibujen elinympäristöjen suojeluun ja toisaalta Euraasian pohjoisten alkuperäiskansojen harjoittaman poronhoidon edellytysten turvaamiseen.

Maankäyttökiistojen ratkaisemisessa tarvitaan hyvin toimivia institutionaalisia järjestelmiä sekä puolueettomasti ja perusteellisesti hoidettuja neuvotteluja osapuolten välillä. Hyvin toteutettu vuorovaikutteinen ja osallistava suunnittelu on ongelmistaan huolimatta hyvä ja välttämätön konfliktien hallinnan keino.

• Hallikainen, Sähköposti: timo.helle@metla.fi
• Helle, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ikonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Naskali, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä artikkelissa kuvataan Phytophthora-lajien aiheuttamia uusia tauteja ja niiden biologiaa, joka poikkeaa suuresti muista tuhosienistä ja näin tekee tämän suvun vaikeaksi, mutta mielenkiintoiseksi tutkimuskohteeksi.

Leppiä tuhoava Phytophthora on kahden lajin risteymä, josta on löytynyt morfologialtaan ja kromosomiluvultaan erilaisia alalajeja: P. alni subsp. alni, P. alni subsp. multiformis ja P. alni subsp. uniformis. Leppien tauti on osoittautunut helposti leviäväksi ja paikallisesti merkittäväksi tuhonaiheuttajaksi. Se on myös muuttanut alueiden ekologiaa, kun kuolleet lepät ovat korvautuneet muilla puulajeilla.

Tammen äkkikuolema (SOD) on ollut nopeasti leviävä tauti Amerikassa. Taudin aiheuttaja P. ramorum on tunnettu 1993 lähtien Euroopassa heiden ja alppiruusun patogeenina. Viime vuosina sitä on löytynyt sekä Britanniasta että Hollannista myös tammilta ja muilta puulajeilta alueilla, joissa se on levinnyt puihin aluskasvillisuudesta.

Heterotallisena lajina P. ramorumilla on kaksi pariutumistyyppiä. Euroopassa esiintyvät kannat ovat pääosin tyyppiä A1 ja amerikkalaiset kannat enimmäkseen tyyppiä A2. Molempia tyyppejä on kuitenkin satunnaisesti tavattu molemmilla mantereilla. Tämä todistaa sen, että P. ramorum on kulkeutunut Aasiasta useamman kerran sekä Amerikkaan että Eurooppaan.

Taudin torjunnan kannalta on hankalaa P. ramorum -mikrobin moni-isäntäisyys. KTTK:n kasvintarkastuslaboratorio on löytänyt P. ramorumia paitsi maahan tuoduista koristekasveista, myös kotimaassa tuotetuista alppiruusuista. Suomen luonnosta P. ramorum -lajia tai P. alni -alalajiryhmän edustajia ei ole vielä eristetty, mutta mikäli ne pääsevät lisääntyneen kasvituonnin myötä maahamme, ne voivat olla uhka puillemme.

• Lilja, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi
• Kokkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Katsauksessa esitellään yleisesti ekosysteemipalveluiden lähestymistapa metsien käytön päätöksentekoon ja erityisesti erilaisia lähestymistapoja ekosysteemipalveluiden arvottamiseen. Esimerkkien avulla tarkastellaan mahdollisuuksia arvottaa boreaalisten metsien käytön aiheuttamia muutoksia ekosysteemipalveluiden tuotannossa.

Ekosysteemipalveluiden lähestymistapa korostaa metsäekosysteemin lukuisten pääomavarantojen ajallis-alueellisen kehitysdynamiikan kuvaamisen ja ennustamisen sekä tähän väistämättä liittyvän epävarmuuden esilletuonnin tärkeyttä. Ekosysteemipalveluiden tuotannon jatkuvuus tulisi turvata varovaisuusperiaatteen mukaisesti ja joustavasti paikallisiin olosuhteisiin sopi-vien instituutioiden avulla kiinnittäen erityishuomiota eri ohjauskeinojen vuoro- ja yhteisvaikutuksiin. Taloudellisen, ekologisen ja sosiokulttuurisen arvottamisulottuvuuden johdonmukainen yhteensovittaminen muodostaa merkittävän erityisongelman, johon ei toistaiseksi ole esitetty yleispätevää ratkaisua.

• Matero, Sähköposti: jukka.matero@joensuu.fi
• Saastamoinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kouki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa tarkastellaan metsäteiden rakentamista osana sodan jälkeistä metsäpolitiikkaa. Työssä käydään läpi metsäteitä käsittelevät tilastot, komitea-, toimikunta-, ym. mietinnöt, lainsäädäntö, metsätalouden edistämisorganisaatioiden tuottamaa kirjallista materiaali sekä metsäteitä taloudelliselta kannalta käsittelevä kotimainen tutkimus. Tilastoaineiston perusteella varsinainen kirjallisuuskatsaus jaetaan kolmeen ajanjaksoon, joita ovat infrastruktuurin rakentamisen kausi (1949–1977), metsätien tekemisen huippukausi (1978–1992) ja metsätieverkoston viimeistelyn kausi (1992–). Lopuksi arvioidaan yksityismetsien tienrakentamiseen vaikuttaneiden toimijoiden roolia metsäpolitiikan kannalta tärkeässä kuljetusolojen parantamisurakassa.

• Uotila, Sähköposti: esa.uotila@metla.fi

Metsäntutkimuksessa on alettu yhä enemmän kiinnittää huomiota yksittäistä koealaa tai elinympäristölaikkua laajempiin kokonaisuuksiin – maisemiin ja alueisiin. Tähän on vaikuttanut mm. lisääntynyt tieto tarkasteltavien kohteiden ja niiden ympäristöjen vuorovaikutuksista. Myös metsäsuunnitteluun ollaan liittämässä aiempaa monipuolisempia tavoitteita, mikä vaatii suunnittelujärjestelmiltä uusia ominaisuuksia. Apuvälineitä tarvitaan erityisesti suunnittelualuetta kuvaavan tiedon tuottamiseen ja hallintaan sekä alueen rakenneanalyyseihin.

Paikkatietojärjestelmistä ja -menetelmistä on muodostumassa tärkeä väline aluetason suunnitteluun ja tutkimukseen. Niiden avulla on mahdollista tuottaa ja visualisoida maiseman rakennetta kuvaavaa spatiaalista ja määrällistä tietoa mm. erilaisten paikkatietoanalyysien avulla. Paikkatietojärjestelmiä voidaan käyttää apuvälineenä myös tuotettaessa ekologista perustietoa vankistamaan esimerkiksi alue-ekologisen suunnittelun lähtökohtia ja menetelmiä. Sekä metsäsuunnittelun että ekologisen perustiedon tuottamisen kannalta keskeistä on myös, että paikkatietojärjestelmien avulla voidaan hallita suunnittelu- tai tutkimusalueen kokoa ja mittakaavaa joustavasti. Vaikka paikkatietojärjestelmien hyödyntäminen aluetason tutkimuksissa on jo käynnistynyt lupaavasti, tarvitsee maiseman rakenteen tarkasteluja vaativien tavoitteiden sisällyttäminen metsäsuunnitteluun vielä runsaasti kehitystyötä sekä erilaisia tavoitteita kuvaavien mallien että suunnittelumenetelmien osalta.

• Nikula, Sähköposti: ari.nikula@metla.fi
• Store, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan julkaistun kirjallisuuden perusteella sekametsätutkimuksen tähänastisia saavutuksia ja erityisongelmia. Työ keskittyy Suomessa ja vastaavissa metsänkasvuolosuhteissa kivennäismailla kasvavien yksijaksoisten sekametsien (lähinnä männyn, kuusen ja koivun sekoitukset) kasvu- ja tuotostutkimukseen, tähdäten erityisesti metodologisten ongelmien pohtimiseen. Kasvu- ja tuotostutkimuksen metodologiaa ja ongelma-alueita käsitellään lähinnä vertailevien kokeiden ja empiiristen mallien näkökulmasta.

Sekametsikön rakenteen muuttuminen, kasvu, kiertoajan kokonaistuotos ja tuotto suhteessa puhtaiden metsiköiden vastaaviin parametreihin todetaan tärkeimmiksi sekametsien kasvu- ja tuotostutkimuksen tavoitteiksi. Lisäksi tutkimusta tarvitaan sekametsien optimaalisista harvennusmalleista, metsänkasvatuksen kustannuksista, kestävyydestä bioottisia ja abioottisia tuhoja vastaan, puulajisuhteiden vaikutuksesta metsikön monimuotoisuuteen sekä puulajien pitkän ajan vaikutuksista kasvupaikan tuotoskykyyn.

Sekametsien kasvu- ja tuotostutkimuksen ongelma-alueet ovat pääasiassa metodologisia. Keskeisimpiä ongelmista ovat kasvupaikan bonitointi ja puulajien pitkän aikavälin erilaistavat vaikutukset kasvupaikan viljavuuteen.

• Seppänen, Sähköposti: petsep@yahoo.com

Katsauksessa esitellään kirjallisuustarkastelun pohjalta tapaustutkimuksen metodiikkaa ja sen käyttöön liittyviä ominaispiirteitä. Tapaustutkimuksen perusteiden läpikäyntiin paneudutaan aloittaen sen määritelmästä ja ominaisuuksista intensiivisenä tutkimusstrategiana. Pohdittavana ovat mm. yhden ja useamman tapauksen tutkimisen erot ja yhtäläisyydet sekä tapaustutkimuksen suhde vertailevaan tutkimukseen. Tapaustutkimuksen toteutusvaiheet käydään läpi tutkimuksen suunnittelusta aineiston analyysiin. Tarkasteltaessa keinoja arvioida tapaustutkimuksen luotettavuutta ja tulosten yleistettävyyttä kiinnitetään erityinen huomio siihen, kuinka pitäydytään tapaustutkimukselle soveliaissa yleistyksissä. Tapaustutkimusstrategian esittelyn jälkeen tarkastellaan sen käyttöä suomalaisessa metsäntutkimuksessa. Vaikka tapaustutkimusta on käytetty myös metsätieteissä, sen perustaa on metsätieteellisissä tutkimuksissa harvoin selostettu. Johtopäätöksissä esitellään hyvän tapaustutkimuksen tunnuspiirteitä ja pohditaan sekä käytännöllisiä että tieteellisiä perusteluja strategian käytölle tietyissä tutkimustilanteissa.

• Hellström, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsähyönteisten aiheuttamien tuhojen taloudellista merkitystä ei Pohjoismaissa ole juurikaan tutkittu. Vaikka metsänomistajille tuhojen taloudellinen merkitys voi olla suuri, ei metsien hyönteistuhoilla ole puuhuollon kannalta ollut merkitystä Suomessa.

Artikkelissa käsitellään tuhojen merkitystä ja taloudellisten vahinkojen korvausta metsänomistajille Suomessa. Tuhojen taloudellista analyysiä, torjunnan kannattavuutta sekä tuhojen torjuntaan vaikuttavia sosio-ekonomisia tekijöitä esitellään pääasiassa pohjoisamerikkalaisten tutkimusten perusteella. Lopuksi esitellään integroidun tuhonaiheuttajien hallinnan periaatteita ja toteutusta havumetsävyöhykkeellä metsätaloudellisesta näkökulmasta.

• Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Ennallistaminen ja luonnonhoito ovat tärkeä osa metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa, mutta ne voivat myös aiheuttaa ei-toivottuja seurauksia. Vuonna 2008 hoidettiin rauhoitetun taponlehden (Asarum europaeum) elinaluetta kaatamalla ja kaulaamalla kuusia. Vuonna 2010 sekä suojelualueella että sen ulkopuolella havaittiin kirjanpainajan tappamia puita. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kirjanpainajan esiintymistä kaadetuissa maapuissa, kaulatuissa pystypuissa sekä laskettiin kirjanpainajan tappamien puiden määrä suojelualueella toukokuussa 2011. Kaikista puista laskettiin myös kirjanpainajan emokäytävien määrä per m² kaarnaa. Luonnollisesti kuolleista pystypuista (n = 120) 93 %, kaulatuista pystypuista (n = 65) 68 % ja kaadetuista maapuista (n = 76) 20 % oli kirjanpainajan asuttamia. Emokäytävätiheys oli lajin tappamissa puissa keskimäärin 269, kaulatuissa pystypuissa 175 ja maapuissa 68 emokäytävää per m². Tutkimus osoittaa, että kirjanpainaja lisääntyi tuotetussa lahopuussa siinä määrin, että se pystyi tappamaan eläviä puita suojelualueella. On todennäköistä, että kirjanpainajan tappamat puut olivat jo valmiiksi heikentyneitä kesän 2010 poikkeuksellisten helteiden takia. Elokuussa 2011 havaittiin enää muutamia tuoreita kirjanpainajan tappamia puita ja tuho näyttää taantuneen. Yhteenvetona voidaan suositella, että ennallistamisen ja luonnonhoidon sivuvaikutuksia pitää seurata systemaattisesti, jotta menetelmiä voidaan kehittää ja tuholaisriski minimoida.

• Komonen, Sähköposti: atte.komonen@jyu.fi
• Alajoki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Mielikuvat matkakohteesta vaikuttavat matkailijoiden kohteenvalintapäätöksiin. Ennestään tiedetään, että Lapissa luonto on erittäin tärkeä matkakohteen valintaan vaikuttava vetovoimatekijä. Tässä tutkimuksessa haastateltiin Inarissa eri vuodenaikoina käyneitä matkailijoita ja kysyttiin heidän näkemyksiään matkakohteen valintaan vaikuttavista tekijöistä, myös metsä- ja maankäyttökiistoista. Aineisto koostui avoimista teemahaastatteluista, jotka analysoitiin kvalitatiivisen sisällönanalyysin avulla. Haastatteluihin liittyi strukturoitu kysely, jonka aineisto analysoitiin kvantitatiivisesti.

Tulokset osoittavat, että erämaa ja rauhallinen luonnonympäristö ovat vahvoja vetovoimatekijöitä. Alueen luonnon monipuolisuus korostui matkailijoiden mielipiteissä. Peruselinkeinoihin, kuten poronhoitoon ja metsätalouteen suhtauduttiin kohtalaisen myönteisesti, joskin nykymuotoinen poronhoito ja intensiivinen metsätalous kohtasi myös arvostelua. Metsän- ja maankäyttöön liittyvistä kysymyksistä matkailijoilla ei ole paljonkaan tietoa, eivätkä ne vaikuta vahvasti kohdevalintaan. Kuitenkin jako luontosuuntautuneisiin ja toimintosuuntautuneisiin matkailijoihin paljastaa, että luontosuuntautuneet ovat kriittisempiä intensiivistä luonnonkäyttöä ja nykymuotoista poronhoitoa kohtaan kuin toimintosuuntautuneet. Lisäksi luontosuuntautuneet pitivät metsä- ja maankäyttöasioita valintojensa kannalta tärkeämpinä kuin toimintosuuntautuneet. Tulokset viittaavat siihen, että intensiivinenkään luonnonkäyttö ei oleellisesti vähentäisi matkailua, mutta matkailijatyyppien osuudet todennäköisesti muuttuisivat.

• Rovanperä, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Luhta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsien bruttokantorahatulojen jakautumista eri alueille tilan kaikkien omistajien asuinpaikkojen perusteella. Kantorahatulojen jakautumista kuvattiin valtakunnallisen metsänomistaja-aineiston perusteella, joka kattoi hakkuut vuosilta 1994–98. Alueella hakatun puuston kantorahatulon summa jaettiin metsänomistajien asuinpaikkojen mukaan eri metsäkeskusten alueille. Näin voitiin tarkastella metsäkeskusten alueelle jäävää, sieltä muualle virtaavaa ja sinne muualta tulevaa kantorahatuloa. Keskimäärin 17 prosenttia metsäkeskusten alueilta hakatun puuston kantoraha-arvosta meni oman alueen ulkopuolelle. Etelärannikko ja siis lähinnä pääkaupunkiseutu erottui selvästi tulojen nettosaajana. Alueelle kohdistuneiden kantorahatulojen määrä oli yli kaksinkertainen sieltä hakatun puuston arvoon nähden. Muita nettosaajia olivat Pohjanmaan rannikkoseutu, Häme-Uusimaa ja Pirkanmaa. Puunmyyntitulotase oli huonoin Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa. Eniten puunmyyntituloja ovat siten menettäneet ne alueet, joissa metsätalouden arvonlisäyksen osuus alueen bruttokansantuotteesta on suurin ja joissa kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kehitys on ollut heikointa. Metsänomistuksen rakennemuutoksen myötä puunmyyntitulovirrat todennäköisesti kääntyvät entistä voimakkaammin kohti Etelä-Suomea ja muita kasvukeskuksia.

• Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Suihkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kaakkois-Suomen metsäohjelman yhteydessä tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin kaakkoissuomalaisten metsänomistajien, metsien monikäyttäjien, luonnonsuojelijoiden ja metsäammattilaisten näkemyksiä kestävään metsätalouteen liittyvistä teemoista sekä taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen ulottuvuuden välisistä painotuksista. Intressiryhmien välillä havaittiin kahtiajako taloudellisia ja luontoarvoja painottaviin ryhmiin. Tärkeimmiksi teemoiksi nousivat metsätalouden taloudellinen kannattavuus, metsien uudistaminen ja luonnon monimuotoisuus. Sosiaalisen ulottuvuuden painotus jäi kaikissa ryhmissä heikoksi, mikä voi johtua sosiaalisen kestävyyden määrittelyn vaikeudesta. Kestävän metsätalouden haasteena on havaittujen vastakkaisten näkemysten yhteensovittaminen siten, että sosiaalinen kestävyys toteutuu. Uudet vapaaehtoiset luonnonsuojelun keinot, kuten luonnonarvokauppa ja metsäluonnon monimuotoisuuden yhteistoimintaverkostot, voisivat olla yksi tapa lähentää luonnonsuojelua ja taloutta painottavia ryhmiä.

• Berninger, Sähköposti: kati_berninger@yahoo.ca

Euroopan unionissa toteutettu kirjanpitouudistus korostaa omaisuuden arvon muutoksen merkitystä tulos- ja taselaskelmassa. Metsäntutkimuslaitoksessa on alettu julkaista vuosittain metsätilastotiedotetta, jossa lasketaan metsäomaisuuden arvon muutoksen huomioonottava yksityismetsätalouden sijoitustuotto. Tuoton laskentamenetelmä on esitetty tutkimusartikkeleissa, mutta metsätalouden osalta koko laskentaketjua välituloksineen ei vuonna 2004 käyttöön otetulla puuvarojen laskentamenetelmällä ole raportoitu. Artikkelissa esitetään laskentamenetelmä ja puuston arvon määritykseen liittyvät välitulokset, joita on käytetty metsänomistamisen sijoitustuoton laskennassa.

Vuotuisten puustomäärien laskenta perustui peräkkäisiin valtakunnan metsien inventointeihin (VMI7, VMI8 ja VMI9) ja hakkuutilastoihin. Niiden perusteella laskettiin puutavaralajeille muutoskertoimet. Niitä käyttäen puuston määrän vuotuinen muutos VMI-mittausten välillä oli niin suuri, että puustomäärä kehittyi vanhemmasta VMI-mittauksesta seuraavan mittauksen tuloksiin. Puutavaralajeittaisten puustotietojen ja kantohintojen perusteella puustolle laskettiin vuotuinen hakkuuarvo. Puun hintoina käytettiin tilinpäätöskäytännön mukaisia joulukuun hintoja.

Yksityismetsien puutavaralajimitat täyttävän puuston tilavuus oli vuonna 2003 vajaat 1,4 miljardia kuutiometriä. Tarkastelujaksolla (1983–2003) puuston määrä lisääntyi yksityismetsissä yli 200 miljoonaa kuutiometriä. Puuston reaalinen hakkuuarvo oli jakson alussa yli 40 miljardia euroa, mutta vuonna 2003 arvo jäi 33 miljardiin euroon. Syynä alenemiseen olivat tukkipuuston määrän väheneminen ja kantohintojen lasku. Metsänomistamisen reaalinen sijoitustuotto jäi keskimäärin 1,6 prosenttiin 1990-luvun alun laman erittäin heikkojen tulosten sekä kantohintojen reaaliarvon alenemisen takia.

• Uotila, Sähköposti: esa.uotila@metla.fi

Metsäsuunnittelustrategioissa on asetettu päämääräksi se, että metsäsuunnittelua pitäisi kehittää omistajalähtöiseksi ja monitavoitteiseksi. Nämä tavoitteet edellyttävät metsänomistajan ja metsäsuunnittelijan välisen vuorovaikutuksen lisäämistä suunnittelun yhteydessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten metsänomistajan ja metsäsuunnittelijan välinen vuorovaikutus toteutuu käytännön metsäsuunnittelussa ja koota yhteen vuorovaikutuksesta metsäsuunnittelun eri tasoille annetut suositukset ja ohjeet.

Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen haastateltiin Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella työskenteleviä metsäsuunnittelijoita sekä tilakohtaisen metsäsuunnitelman hankkineita metsänomistajia eräältä vuonna 2001 valmistuneelta suunnittelualueelta.

Vuorovaikutuksen määrä suunnittelualueella vaihteli paljon. Siihen, miten paljon vuorovaikutusta oli, vaikuttivat metsänomistajan kiinnostus ja tarpeet sekä metsäsuunnittelijan mahdollisuudet. Metsänomistajat vaikuttivat metsäsuunnitelmiinsa melko vähän. Erityisesti ne, joiden tavoitteet olivat pääosin taloudellisia, eivät kokeneet tarpeelliseksi vaikuttaa suunnitteluun. Osa metsänomistajista kaipasi neuvontaa, osa taas halusi olla itse vaikuttamassa suunnitelmaansa. Metsäsuunnittelun aluksi olisi tarpeen tunnistaa metsänomistajien erilaiset lähtökohdat suunnittelulle, jotta koko suunnitteluprosessi voitaisiin mukauttaa omistajalähtöiseksi. Osalle metsänomistajia soveltunee monitavoitteinen optimoiva suunnitteluote ja osalle taas neuvontapainotteinen, suunnittelija-vetoinen ote. Vuorovaikutuksen kehittäminen edellyttää sitä, että metsänomistajat tulevat entistä tietoisemmiksi omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Myös metsäsuunnittelijoilla voi olla ennakkoluuloja ja vakiintuneita rutiineja, jotka hidastavat vuorovaikutuksen lisääntymistä.

• Isokääntä, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsien puunmyyntitulojen jakautumista omistajaryhmittäin ja alueittain sekä arvioidaan odotettavissa olevia omistajaryhmittäisiä muutoksia tulojen jakautumisessa. Tutkimus perustuu vuonna 1990 kerättyyn valtakunnalliseen postikyselyaineistoon ja tilastolähteisiin. Metsänomistajien vuotuiset bruttopuunmyyntitulot olivat 1980-luvun jälkipuolella koko maassa noin 6 miljardia markkaa (vuoden 1996 hinnoin). Metsähehtaarilta tuloja kertyi keskimäärin 490 markkaa vuodessa.

Tilalla asuvat metsänomistajat saivat noin 60 prosenttia puunmyyntituloista ja muualla tilan sijaintikunnassa asuvat lisäksi vajaan viidesosan. Kaksi kolmasosaa tuloista kertyi Itä- ja Etelä-Suomesta, vaikka ne edustavat alle puolta yksityismetsien alasta. Pohjois-Suomen osuus puunmyyntituloista oli vain runsas kymmenesosa, vaikka alueella on lähes kolmasosa yksityismetsien alasta. Maatalousyrittäjät saivat lähes puolet koko maan puunmyyntituloista, ja heidän osuutensa tuloista oli metsäalaosuutta suurempi muualla kuin Itä-Suomessa.

Yksityismetsänomistuksen rakenteen muuttuessa ennusteiden mukaisesti vuonna 2020 tilalla asuvien metsänomistajien puunmyyntitulo-osuus pienenee noin 60 prosentista 55 prosenttiin eli yli puolet tuloista jäisi edelleen maaseudulle. Sen sijaan maanviljelijöiden (maatalousyrittäjät ja eläkkeellä olevat maanviljelijät) tulo-osuus pienenee selvemmin. Mikäli tulot pysyisivät 1980-luvun jälkipuoliskon tasolla, tilalla asuvien metsänomistajien bruttopuunmyyntitulot olisivat 3,3 miljardia markkaa vuonna 2020 ja tilan ulkopuolella asuvien vastaavasti 2,7 miljardia markkaa. Maanviljelijät saisivat puunmyyntituloja 2,6 miljardia markkaa.

• Järveläinen, Sähköposti: veli-pekka.jarvelainen@helsinki.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa esitetään tulokset metsätuhojen esiintymisestä metsikkö- ja puutasolla koko maassa valtakunnan metsien 8. inventoinnin aineiston mukaan. Kahdeksas inventointi tehtiin metsälautakunnittain vuosina 1986–1994.

Metsämaan pinta-alasta koko maassa 39,8 %:lla todettiin esiintyvän eriasteisia tuhoja, joista 45,9 % oli lieviä, 42,8 % todettavia, 10,5 % vakavia ja 0,9 % täydellisiä tuhoja. Täydellisiä tuhoja oli yhteensä 72 000 hehtaarilla. Etelä-Suomessa tuhoja esiintyi 30,1 %:lla ja Pohjois-Suomessa 52,8 %:lla metsämaan pinta-alasta. Tuhojen aste oli Pohjois-Suomen metsissä keskimäärin selvästi vakavampi kuin Etelä-Suomessa.

Puuston kokonaistilavuudesta koko maassa 32,8 %:lla todettiin esiintyvän eriasteisia tuhoja, joista 35,2 % oli lieviä, 56,5 % vaurioita jättäviä, 3,2 % tappavia tuhoja ja 5,1 % kuollutta puustoa. Etelä-Suomessa puuston kokonaistilavuudesta tuhonalaista puustoa oli 25,8 % ja Pohjois-Suomessa 49,1 %. Pohjois-Suomessa yksittäisten puiden tuhojen aste oli keskimäärin selvästi vakavampi kuin Etelä-Suomessa. Kuolevan ja käyttökelpoisen kuolleen puuston tilavuus oli koko maan metsissä yhteensä 2,7 % puuston kokonaistilavuudesta.

Kuusivaltaisissa metsissä tuhoja esiintyi koko maassa suhteellisesti vähemmän kuin mänty- ja lehtipuuvaltaisissa metsissä. Kuitenkin Pohjois-Suomessa tuhoja esiintyi kuusivaltaisissa metsissä suhteellisesti eniten ja tuhot olivat vakavimpia.

Metsätuhoja esiintyi eniten taimikkovaiheessa ja vanhoissa metsissä. Pinta-aloina tarkasteltuna koko maassa yleisimpiä tuhojen aiheuttajia olivat erilaiset sienitaudit kuten versosurma, lahottajasienet, tervasroso ja muut sienitaudit sekä hirvet ja muut selkärankaiset. Muita merkittäviä tuhonaiheuttajia olivat mm. tuuli ja lumi.

Metsiköiden harsuuntumista esiintyi Etelä-Suomessa 13,3 %:lla ja Pohjois-Suomessa 22,3 %:lla metsämaan alasta. Yksittäisten havupuiden harsuuntuminen oli pääosin lievää.

• Yli-Kojola, Sähköposti: seppo.nevalainen@metla.fi
• Nevalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org