Artikkelit kirjoittajalta Mikko Hyppönen

Tutkimuksessa tarkasteltiin Ylä-Lapin metsien käytön vaihtoehtoja osallistuvan monitavoite arvioinnin avulla. Eri sidosryhmien arvostukset tuotiin mukaan arviointimalliin henkilökohtaisilla tietokoneavusteisilla päätösanalyysihaastatteluilla. Tavoitteena oli selvittää eri tahojen näkemyksiä vaihtoehtojen mieluisuudesta.

Tutkimuksessa muodostettiin viisi erilaista metsien käsittelyvaihtoehtoa, joissa hakkuukertymät vaihtelivat välillä 300 000 m3/v ja 30 000 m3/v. Vaihtoehtoja arvioitiin kuuden kriteerin avulla: 1) bruttotulovaikutukset paikallistaloudessa 2) työllistävyys 3) saamelainen poronhoitokulttuuri 4) paikallinen luonnon virkistyskäyttö 5) luonnon monimuotoisuus ja 6) yhteisymmärrys ja sopeutuminen.

Tulosten perusteella voitiin tunnistaa kolme eri ryhmää. Kaksi ensimmäistä ryhmää pitivät parhaimpana vaihtoehtona nykyisen luonnonvarasuunnitelman mukaista hakkuutasoa. Nämä ryhmät poikkesivat toisistaan siten, että ensimmäinen ryhmä asetti toiselle sijalle nykyistä luonnonvarasuunnitelmaa laajemmat hakkuut kun taas toinen ryhmä piti toiseksi parhaana vaihtoehtona tätä suppeampia hakkuita. Kolmas ryhmä piti mieluisimpana vaihtoehtoa, jossa yli 140-vuotiaita metsiä ei hakata lainkaan.

Arviointi nosti esille myös vaikutusarvioita koskevia näkemyseroja. Suurimmat erot koskivat saamelainen poronhoitokulttuuri ja porotalouden työllisyyskriteereitä. Nämä ovat avainkysymyksiä, joista tulisi löytää yhteistä tietopohjaa kiistojen ratkaisemiseksi.

• Saarikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mustajoki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Marttunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Helle, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Naskali, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vatanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ylisirniö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin kokeellisesti äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen Rovaniemellä. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön keväällä 1989, jolloin koekenttä hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa oli kolme lohkoa. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Siemenpuut poistettiin keväällä 1999, ja taimikko harvennettiin syyskesällä 2006. Koe mitattiin vuosina 1994, 1999, 2000 ja 2006 eli 6, 10, 12 ja 18 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Viimeisellä kerralla koe mitattiin sekä ennen että jälkeen taimikon harvennuksen. Keväällä 1989 männyllä oli runsas siemensato Etelä- ja Keski-Lapissa ja seuraavana keväänä kuusella. Tässä esitetään tulokset kuuden kasvukauden välein vuosilta 1994, 2000 ja 2006. Aineisto analysoitiin varianssianalyysillä.

Mäntysiemenpuuala taimettui olipa maata muokattu tai ei. Muokkaamaton ala taimettui kuitenkin muokattuja aloja selvästi hitaammin. Vuonna 2006 taimikon harvennuksen jälkeen, 18 kasvukauden kuluttua kokeen perustamisesta, männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin 4600 kpl/ha, äestetyllä 4100 kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä 5100 kpl/ha. Näistä luokiteltiin kehityskelpoisiksi vastaavasti 2000 kpl/ha, 1700 kpl/ha ja 2300 kpl/ha. Kun mukaan luettiin kehityskelpoiset kuusentaimet, kehityskelpoisia havupuuntaimia oli harvennuksen jälkeen kaikissa käsittelyissä 2300–2400 kpl/ha. Muokatuilla aloilla taimien keskipituus (2,8–2,9 m) oli kuitenkin noin kaksinkertainen muokkaamattoman alan taimien keskipituuteen (1,5 m) verrattuna.

Poikkeuksellisen hyvien männyn ja kuusen siemensatojen, edullisten ilmasto- ja kasvupaikkatekijöiden sekä kokeen suppeuden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että suotuisissa olosuhteissa männikkö voidaan uudistaa Lapissa hyvin myös luontaisesti.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsään ja luontoon perustuvien pääelinkeinojen – porotalous, Metsähallituksen metsätalous, yksityinen metsätalous, Metsähallituksen luontopalvelut, puutuotteiden jalostus ja matkailu – aiheuttamia tulo- ja työllisyysvaikutuksia Inarissa. Päätoimialojen ja kotitalouksien keskinäiset riippuvuudet ja kerrannaisvaikutukset arvioitiin paikallistalouteen sovitetun panos-tuotosanalyysin avulla.

Matkailun välittömät vaikutukset alueen tuloihin olivat 56 milj. euroa (19,8 %) ja työllisyyteen 526 työvuotta (20,0 %). Metsäsektorin toimialojen tulo-osuus oli yhteensä 5,0 % ja työllisyysosuus 5,3 %. Porotalouden osuudet olivat vastaavasti 1,4 % ja 8,3 % ja Metsähallituksen luontopalveluiden 1,1 % ja 1,4 %. Suurimmat suhteelliset kerrannaisvaikutukset olivat puutuotteiden jalostuksella. Sen tuotosyksikön kokonaisvaikutukset Inarin paikallistalouden tulojen muodostukseen olivat lähes 2,3-kertaiset.

Metsähallituksen hakkuiden supistaminen 150 000 m³:stä 70 000 m³:iin vähentäisi paikallis talouden tuloja noin 9 milj. eurolla ja työllisyyttä 84 työvuoden verran. Porotalouden tuotannon puolittuminen pienentäisi tuloja kaikkiaan 3,8 milj. euroa ja työllisyyttä 119 työvuotta. Samansuuruiset tulomuutokset aiheutuisivat, jos matkailun kysyntä supistuisi 3,5–8,5 %.

Paikallistalouden ja -yhteisön näkökulmasta elinkeinojen sopuisa rinnakkaiselo on kannatettava tavoite.

• Vatanen, Sähköposti: eero.vatanen@metla.fi
• Pirkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäenpää, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Hirven merkitystä taimikkotuholaisena tutkittiin 264 metsänuudistusalalla, jotka oli viljelty männylle tai/ja kuuselle vuosina 1984-1995 Lapin ja Kuusamon yksityismetsissä. Linjoittaisena otantana inventoidut taimikot saatiin ositetulla satunnaisotannalla noin 20 000 yksityismetsien viljelyalan joukosta (1,3%). Kesällä ja syksyllä 2001 kerätystä aineistosta 24 % on täydennysviljelyaloja.

Kaikkien taimikoiden keskimääräinen hirvituhoprosentti oli 15,1 viljelymännyillä. Merkittävimmät tuhot painottuivat Lapin lounaisosan (ns. Lapin kolmio) ja Etelä-Lapin kuntiin, missä hirvi oli vaurioittanut keskimäärin 31–37 % männyn viljelytaimista. Keskimääräistä enemmän hirvituhoa oli tuoreilla kankailla, lajittuneilla hiesusavimailla, mätästetyillä kuvioilla ja voimakkaasti vesottuneilla aloilla. Hirvituhoa oli enemmän istutus- kuin kylvötaimikoissa. Tuhot lähes puuttuivat korkeiden maiden taimikoista. Kaksi kolmasosaa hirvituhoista oli 1,0–2,5 metriä pitkissä taimissa. Hirvi oli lisännyt merkittävästi männyn viljelytaimien latvakatoa, ranganvaihtoa, kaksihaaraisuutta ja pensastumista. Lisäksi taimien normaalin kehityksen havaittiin häiriintyneen hirvestä riippumatta. Kuusella hirvituhoja oli ympäri tutkimusaluetta. Hirviä pidetään nyt yhtenä taloudellisesti merkittävimmistä Lapissa esiintyvistä taimikkotuholaisista. Hirvien aiheuttamien menetysten vähentämiseksi hirvikanta olisi erityisesti Lapin kolmiossa ja Etelä-Lapissa pidettävä oleellisesti vuosituhannen vaihteen tasoa pienempänä. Lisäksi tulisi harkita kuusen viljelyn lisäämistä männyn kustannuksella.

• Jalkanen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi
• Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten metsänviljely ns. Lapin lain varoin oli onnistunut vuosina 1984–1995, mikä merkitys luontaisesti syntyneillä taimilla oli uudistamistulokseen, miten uudistamistulos vaihteli tutkimusalueen eri osissa, miten luonnonolosuhteet vaikuttivat uudistamistulokseen ja erosiko uudistamistulos viljelyketjuittain.

Tutkimusaineisto käsitti 212 Lapissa ja Kuusamossa sijaitsevaa, ositetulla satunnaisotannalla poimittua yksityismetsien viljelyalaa, jotka inventoitiin systemaattista koeala-arviointia käyttäen. Uudistamistulosta arvioitiin taimikon tiheyden ja tyhjien koealojen määrän sekä edellisten perusteella määritetyn taimikon kasvatuskelpoisuuden mukaan.

Metsänviljely oli onnistunut kohtalaisen hyvin. Kehityskelpoisia viljelytaimia oli elossa 1 000–1 500 kpl/ha. Luontaisesti syntyneillä männyn, kuusen ja koivujen taimilla oli huomattava merkitys taimikoiden täydentäjinä. Kehityskelpoisia viljely- ja luonnontaimia oli keskimäärin yli 2 000 kpl/ha kaikilla yleisimmillä viljelyketjuilla. Tyhjien koealojen määrä oli 9–12 %. 92 % taimikoista oli tiheyden ja tilajärjestyksen puolesta hyviä tai tyydyttäviä ja vain 1 % uudelleenviljelyn tarpeessa.

Kehityskelpoisten viljelytaimien määrä väheni taimikon iän lisääntyessä kaikilla viljelymenetelmillä. Maaston korkeus vähensi männyn kylvötaimien määrää, mutta ei istutettujen männyn ja kuusen taimien määrää. Männyn kylvö ei tämän tutkimuksen tulosten perusteella näytä sopivan korkealla sijaitsevien maiden metsänviljelyyn yhtä hyvin kuin kuusen ja männyn istutus. Poron laidunnus vähensi kehityskelpoisten taimien määrää.

Yleisimpien ja vakiintuneimpien viljelyketjujen uudistamistulokset osoittavat, että Lapin lain rahoituksella toteutetussa metsänviljelyssä on löydetty ja otettu käyttöön eri kasvupaikoille soveltuvat viljelymenetelmät. Näillä menetelmillä keskimääräinen uudistamistulos on parantunut huomattavasti aikaisemmasta. Silti metsänviljelyn onnistuminen vaihtelee edelleen runsaasti.

• Hallikainen, Sähköposti: ville.hallikainen@metla.fi
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Lapin vajaatuottoisten yksityismetsien uudistamiseksi säädettiin 1980-luvun alussa erillislaki, laki Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta. Laki takasi valtion tuen vajaatuottoisten metsien uudistamiseen Lapin läänissä ja Kuusamon kunnassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia Lapin lain mukaiset uudistamiskohteet olivat kasvupaikka- ja puustotietojen perusteella, millaisia olivat uudistamisessa käytetyt menetelmät, erosivatko Lapin eri osa-alueet ja 1980- ja 1990-luku kasvupaikan, puuston ja uudistamismenetelmien osalta toisistaan sekä miten kasvupaikkatekijät sekä alue ja vuosikymmen vaikuttivat menetelmien valintaan. Tutkimuksen perusjoukon muodostivat Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten hankerekistereissä olevat vuosien 1984–1995 noin 20 000 metsänviljelyhankkeen uudistusalat. Aineiston muodostivat perusjoukosta poimittu 1 823 metsikkökuvion satunnaisotos. Valtaosa uudistusaloista oli viljelty männylle (83,1 %). Kuusen osuus oli 16,5 %. Rauduskoivun, hieskoivun ja lehtikuusen osuus oli yhteensä vain 0,4 %. Auraus oli selvästi yleisin maanmuokkausmenetelmä. Sen osuus viljeltyjen kohteiden lukumäärästä oli 54 %. Toiseksi yleisin menetelmä oli äestys (18 %) ja kolmanneksi yleisin mätästys (13 %). Uudistusaloista 13 % oli täydennysviljelty ilman muokkausta. Uudistamismenetelmien osuudet olivat: istutus 71 %, kylvö 16 % ja täydennysviljely 12 %. Pieni osa viljeltäviksi aiotuista kohteista oli uudistunut luontaisesti (1 %). Metsää oli viljelty noin 30 erilaista uudistamisketjua käyttäen. Selvästi yleisin uudistamisketju oli auraus ja männyn istutus, jota oli käytetty 42 %:lla uudistusaloista. Seuraavaksi yleisimmät ketjut olivat äestys ja männyn kylvö (9 %) sekä äestys ja männyn istutus (8 %). Kolmella yleisimmällä ketjulla oli uudistettu kolme viidestä uudistusalasta. Yhdeksän uudistamisketjua erottui yleisyytensä vuoksi muista ketjuista. Näitä käyttäen oli uudistettu 93 % viljelyaloista.

Tulokset osoittavat, että uudistusalan kasvupaikka, tutkimusalue ja viljelyn ajankohta olivat vaikuttaneet niin puulajin, maanmuokkausmenetelmän, viljelymenetelmän kuin koko uudistamisketjun valintaan. Tulokset osoittavat lisäksi sen, että menetelmien valintaan oli vaikuttanut myös muita tämän tutkimuksen aineiston perusteella selvittämättömiä tekijöitä.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Penttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin mäntysiemenpuualojen taimettumista. Otannan perusjoukkona olivat silloisen Lapin metsälautakunnan alueen siemenpuuleimikot, joista poimittiin 155 uudistusalan otos. Uudistusaloista 50:llä luontainen uudistaminen oli myöhemmin keskeytetty ja uudistusalat oli viljelty. Lisäksi viisi uudistusalaa oli viljelty osittain. Yhteensä 38 % uudistusalojen kokonaispinta-alasta oli viljelty. Uudistusalojen taimettumattomuus ja siemenpuiden kaatuminen myrskyissä olivat pääsyyt viljelyyn.

Ne uudistusalat ja uudistusalojen osat, joissa luontaista uudistamista oli jatkettu (105 alaa), inventoitiin maastossa uudistamistuloksen selvittämiseksi. Taimettuminen oli onnistunut yleensä huonosti, jos uudistusalaa ei ollut muokattu. Muokkauksen positiivinen vaikutus oli suurin tuoreella kankaalla. Muokatuilla tuoreen ja kuivahkon kankaan uudistusaloilla männyntaimien kokonaismäärä oli keskimäärin 2 700 kpl ha^–1, kun niitä oli muokkaamattomalla tuoreella kankaalla keskimäärin 1 000 kpl ha^–1 ja kuivahkolla 1 900 kpl ha^–1. Kuivan kankaan uudistusaloilla taimettuminen oli onnistunut tyydyttävästi ilman maanmuokkausta, ja niillä taimia oli keskimäärin 2 400 kpl ha^–1. Lämpösumma ja uudistusalan korkeus merenpinnasta vaikuttivat merkitsevästi taimettumiseen, lämpösumma positiivisesti ja maaston korkeus negatiivisesti.

Männyn luontainen uudistaminen oli onnistunut keskimäärin huonosti. Viljeltyjen ja epäonnistuneiden luontaisesti uudistettujen alojen pinta-ala oli yhteensä 48 % uudistusalojen pinta-alasta.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön Rovaniemen maalaiskuntaan keväällä 1989, jolloin koeruudut hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa lohkojen määrä oli kolme. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Koe mitattiin 6, 10 ja 12 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Kokeen perustamiskeväänä Etelä- ja Keski-Lappiin saatiin hyvä männyn siemensato. Ylispuut poistettiin toisen ja kolmannen mittauksen välillä.

Vuonna 2000 12 kasvukauden jälkeen muokkauksesta männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin 3 500 kpl/ha, äestetyllä 7 200 kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä yhteensä 10 100 kpl/ha. Kehityskelpoisia männyntaimia oli vastaavasti 1 100 kpl/ha, 2 300 kpl/ha ja 2 700 kpl/ha. Kuusentaimet mukaan lukien kehityskelpoisia taimia oli yli 2 000 kpl/ha myös muokkaamattomalla alalla. Kehityskelpoisten männyntaimien keskipituus oli 12 kasvukauden jälkeen muokatuilla aloilla noin 130 cm ja muokkaamattomalla alalla noin 100 cm.

Mäntysiemenpuuala taimettui hyvin, kun maa muokattiin ja erityisesti kun maa muokattiin ja kylvettiin. Poikkeuksellisen hyvän siemensadon, kokeen suppeuden sekä edullisten ilmasto- ja kasvupaikkatekijöiden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen Lapin eteläosissa.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Kemppe, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata erilaisten maanmuokkausmenetelmien vaikutusta siemenpuumenetelmällä luontaisesti uudistetun männyntaimikon tiheyteen, tilajärjestykseen ja kasvatuskelpoisuuteen sekä pituuskehitykseen ja laatuun. Menetelmät olivat piennarauraus, palleauraus, äestys, palleauraus ns. 0-asennossa ja muokkaamaton. Koejärjestelynä oli arvotut lohkot, jossa lohkojen määrä oli neljä. Koekentät sijaitsivat Ylitorniolla Länsi-Lapissa. Koe perustettiin vuonna 1979, jolloin käsittelylohkot hakattiin siemenpuuasentoon ja muokattiin. Koe mitattiin vuosina 1984, 1990 ja 1997.

Vuonna 1997, 18 kasvukautta kokeen perustamisen jälkeen, männyntaimia oli keskimäärin eniten piennaraurauksessa (4 100 kpl/ha). Vähiten taimia oli muokkaamattomalla alalla ja palleaurauksen 0-asennossa (2 300 kpl/ha) sekä lähes yhtä vähän äestyksessä (2 400 kpl). Kehityskelpoisten männyntaimien määrä oli niin ikään suurin piennaraurauksessa (2 100 kpl/ha), mutta pienin äestyksessä (1 300 kpl/ha). Kaikkien puulajien taimet mukaan luettuna kehityskelpoisten taimien lukumäärä oli kaikissa käsittelyissä keskimäärin vähintään 1 800 kpl/ha.

Taimikon aukkoisuus oli vuonna 1997 keskimäärin pienin piennaraurauksessa (8 %), lähes yhtä pieni äestyksessä (11 %) ja suurin muokkaamattomassa (20 %), kun tyhjien koealojen suhteellinen osuus laskettiin niiden koealojen perusteella, joilla ei ollut yhtään minkään puulajin kehityskelpoista tainta. Kehityskelpoisten taimien määrän ja aukkoisuuden perusteella määritettynä kaikkien käsittelyjen kaikki lohkot olivat kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään välttäviä.

Männyntaimikoiden valtapituuskehitys oli kahdella ensimmäisellä mittauskerralla lähes samanlainen kaikissa käsittelyissä. Vuonna 1997 menetelmien väliset erot olivat suurentuneet: piennaraurauksessa ja molemmissa palleaurauksissa valtapituus oli 260–280 cm, muokkaamattomassa ja äestyksessä 220–230 cm.

• Hyppönen, Sähköposti: kari.makitalo@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Riissanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Sepponen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin ylispuuhakkuuta varten leimattujen mänty-ylispuutaimikoiden syntyhistoriaa, rakennetta ja alkukehitystä silloisen Lapin metsälautakunnan alueen yksityismetsissä. Tarkoitusta varten inventoitiin 55 ylispuustoista mäntytaimikkoa linjoittaista ympyräkoeala-arviointia käyttäen.

Noin puolet (49 %) taimikoista oli syntynyt alikasvoksena ilman uudistamistarkoitusta ja 44 % luontaiseen uudistamiseen tähtäävän siemenpuuhakkuun tuloksena. Neljä taimikkoa (7 %) oli viljelty siemenpuuston alle. Alikasvostaimikoissa ylispuujaksojen aiempi käsittely oli useimmiten ollut epäsäännöllistä, eikä hakkuutapaa pystytty määrittelemään tavanomaisin hakkuuta kuvaavin termein.

Alikasvostaimikoiden tiheys, tilajärjestys ja kasvatuskelpoisuus eivät eronneet siemenpuuhakkuun tuloksena syntyneiden taimikoiden vastaavista taimikkotunnuksista. Siemenpuutaimikot olivat kuitenkin elinvoimaisempia, ja niiden pituuskehitys oli nopeampaa kuin alikasvostaimikoiden.

Noin neljännes taimikoista oli taimien keski-iän perusteella syntynyt ennen ylispuuston edellistä hakkuuta. Taimien ikävaihtelun perusteella taimikot olivat yleensä syntyneet pitkän ajan kuluessa. Siemenpuuhakkuun ja ylispuuhakkuun välinen aika oli siemenpuutaimikoissa keskimäärin 22 vuotta. Vastaava hakkuiden välinen aika alikasvostaimikoissa oli 33 vuotta. Muokkaus lyhensi uudistumisaikaa siemenpuutaimikoissa.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia käsityksiä, joiden mukaan männyn luontainen uudistumiskyky Lapissa on hyvä, ja mäntyalikasvokset ovat usein metsänuudistamiseen kelvollisia.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin ylispuiden korjuun vaikutuksia Lapin luontaisesti syntyneiden mäntytaimikoiden tiheyteen, aukkoisuuteen, pituuteen ja kasvatuskelpoisuuteen sekä eriteltiin ylispuuston korjuussa taimille syntyvien vaurioiden aiheuttajia ja laatua. Samalla tutkittiin ajourien määrää. Aineistona oli silloisen Lapin metsälautakunnan alueen yksityismetsien mänty-ylispuuleimikoista valittu 33 leimikon yhteispinta-alaltaan 80 hehtaarin otos, joka inventoitiin sekä ennen korjuuta että korjuun jälkeen vuosina 1991–1993.

Taimikoiden keskimääräinen tiheys oli ennen ylispuiden korjuuta 8 400 kpl/ha. Korjuun jälkeen vaurioitumattomia taimia oli keskimäärin 7 000 kpl/ha. Taimista vaurioitui noin 17 %. Kehityskelpoisten taimien määrä oli ennen korjuuta 2 100 kpl/ha ja korjuun jälkeen 1 700 kpl/ha. Vaurioituneista taimista 90 % oli vaurioitunut niin vakavasti, että ne olivat kehityskelvottomia. Suurin osa kehityskelvottomiksi vaurioituneista taimista oli katkennut.

Vaurioprosenttiin vaikuttivat voimakkaimmin hakkuukertymä ja ajouraverkon tiheys. Vauriomäärä oli sitä suurempi, mitä suurempi oli hakkuukertymä ja mitä tiheämpi ajouraverkko leimikkoon tehtiin. Suurin osa vaurioista (60 %) syntyi metsäkuljetuksen aikana ajouralla ja sen läheisyydessä.

Taimikoiden aukkoisuus lisääntyi korjuussa keskimäärin 8 %-yksikköä mitattuna tyhjien koealojen määrällä. Taimikoiden keskipituus pysyi korjuussa muuttumattomana. Taimikoiden pinta-alasta oli ennen korjuuta hyviä ja tyydyttäviä noin 80 %, korjuun jälkeen hieman alle 60 %. Kaikki taimikot pysyivät korjuussa kasvatuskelpoisina.

Ylispuiden korjuu Lapin luontaisesti uudistetuista mäntytaimikoista ei ole erityisen ongelmallista taimikoiden aukkoisuudesta huolimatta. Ajourien suunnitteluun ja korjuun toteutukseen on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota. Tutkimuksen päätulokset vastaavat suurelta osin aiempien korjuuvauriotutkimusten tuloksia. Ajourien suunnittelu ylispuuleimikoissa vaatii lisätutkimuksia.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metsakeskus.fi

Ylä-Lapin luonnon merkittävimpiä käyttömuotoja ja elinkeinoja ovat keräily ja metsästys, poronhoito, metsätalous, matkailu sekä tässä elinkeinoksi luokiteltu Metsähallituksen luontopalveluista muodostuva luonnonsuojelu.

Poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja maankäyttömuotojen väliset ongelmat tulevat korostetusti esiin Ylä-Lapissa. Ristiriitoja on syntynyt sekä poronhoidon ja matkailun että erityisesti poronhoidon ja valtionmetsätalouden välille. Inarissa valtionmetsiä koskevia ristiriitoja leimaavat vaikeiden luonnonvarakonfliktien yleiset tunnusmerkit: tietoa koskevat erimielisyydet osapuolten välillä, erilaisen tulkintakehyksen synnyttämät poliittiset kiistat sekä epäluottamus eri osapuolten välillä.

Kiinnostus pohjoisten luonnonvarojen hyödyntämiseen muutenkin kuin perinteellisten elinkeinojen avulla on sirkumpolaarinen ilmiö, joka on ollut viime vuosikymmeninä vilkkaan tutkimuksen kohteena niin Euraasiassa kuin Pohjois-Amerikassa. Runsaasti huomiota on kiinnitetty villien peurojen ja karibujen elinympäristöjen suojeluun ja toisaalta Euraasian pohjoisten alkuperäiskansojen harjoittaman poronhoidon edellytysten turvaamiseen.

Maankäyttökiistojen ratkaisemisessa tarvitaan hyvin toimivia institutionaalisia järjestelmiä sekä puolueettomasti ja perusteellisesti hoidettuja neuvotteluja osapuolten välillä. Hyvin toteutettu vuorovaikutteinen ja osallistava suunnittelu on ongelmistaan huolimatta hyvä ja välttämätön konfliktien hallinnan keino.

• Hallikainen, Sähköposti: timo.helle@metla.fi
• Helle, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ikonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Naskali, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Valtioneuvosto on metsälain säädösten perusteella määrännyt pohjoisimman Lapin suojametsäalueeksi, jossa metsiä tulee metsänrajan alenemisen ehkäisemiseksi hoitaa ja käyttää erityistä varovaisuutta noudattaen. Tässä tutkimuksessa esitetään tutkimustuloksia ja niihin perustuvia johtopäätöksiä metsien uudistumisesta ja uudistamisesta suojametsäalueella.

Suojametsäalueen metsät ovat olleet koko 1900-luvun taloudellisen metsänkäytön piirissä. Metsien käyttöä ja hoitoa varten on laadittu metsänhoitosuosituksia ja -ohjeita, joiden mukaan metsien käsittelyn suojametsäalueella tulee olla tavanomaista varovaisempaa. Metsien uudistaminen perustuu yleensä luontaiseen uudistamiseen, mutta metsää myös viljellään luontaisen uudistamisen nopeuttamiseksi ja varmistamiseksi. 1990-luvun loppupuoliskolla uuden metsälain aikana metsää on käsitelty noin 5 200 hehtaarilla vuodessa, josta hakkuu on ollut uudistushakkuuta noin 2 450 hehtaarilla eli 0,6 prosentilla metsätalouden piirissä olevasta pinta-alasta.

Metsien uudistaminen on viime aikoina onnistunut kohtuullisesti. Maanmuokkaus varmistaa uudistamistulosta. Metsänviljelyä suositellaan käytettäväksi lähinnä luontaisen uudistamisen yhteydessä varmistamaan uudistumista. Metsät uudistuvat suojametsäalueella myös alikasvoksina ilman ihmisen aktiivisia toimenpiteitä. Suojametsäalueen havupuutaimikoissa ei ole havaittu yhtä pahoja luonnontuhoja kuin tunturimittarin tunturikoivikoissa 1960-luvulla aiheuttamat tuhot. Ilmasto on ollut viime vuosikymmeninä metsänuudistamiselle suhteellisen suotuisa. Jos ilmasto ei lähiaikoina äkillisesti muutu, metsien uudistumisessa ei ole odotettavissa muutoksia.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Juntunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lohi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mikkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Timonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Mielikuvat matkakohteesta vaikuttavat matkailijoiden kohteenvalintapäätöksiin. Ennestään tiedetään, että Lapissa luonto on erittäin tärkeä matkakohteen valintaan vaikuttava vetovoimatekijä. Tässä tutkimuksessa haastateltiin Inarissa eri vuodenaikoina käyneitä matkailijoita ja kysyttiin heidän näkemyksiään matkakohteen valintaan vaikuttavista tekijöistä, myös metsä- ja maankäyttökiistoista. Aineisto koostui avoimista teemahaastatteluista, jotka analysoitiin kvalitatiivisen sisällönanalyysin avulla. Haastatteluihin liittyi strukturoitu kysely, jonka aineisto analysoitiin kvantitatiivisesti.

Tulokset osoittavat, että erämaa ja rauhallinen luonnonympäristö ovat vahvoja vetovoimatekijöitä. Alueen luonnon monipuolisuus korostui matkailijoiden mielipiteissä. Peruselinkeinoihin, kuten poronhoitoon ja metsätalouteen suhtauduttiin kohtalaisen myönteisesti, joskin nykymuotoinen poronhoito ja intensiivinen metsätalous kohtasi myös arvostelua. Metsän- ja maankäyttöön liittyvistä kysymyksistä matkailijoilla ei ole paljonkaan tietoa, eivätkä ne vaikuta vahvasti kohdevalintaan. Kuitenkin jako luontosuuntautuneisiin ja toimintosuuntautuneisiin matkailijoihin paljastaa, että luontosuuntautuneet ovat kriittisempiä intensiivistä luonnonkäyttöä ja nykymuotoista poronhoitoa kohtaan kuin toimintosuuntautuneet. Lisäksi luontosuuntautuneet pitivät metsä- ja maankäyttöasioita valintojensa kannalta tärkeämpinä kuin toimintosuuntautuneet. Tulokset viittaavat siihen, että intensiivinenkään luonnonkäyttö ei oleellisesti vähentäisi matkailua, mutta matkailijatyyppien osuudet todennäköisesti muuttuisivat.

• Rovanperä, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Luhta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää keräilyn, metsästyksen ja kalastuksen merkitystä Ylä-Lapin kuntien – Enontekiön, Inarin ja Utsjoen – kotitalouksille keskimäärin vuosina 2000–2002. Erityisesti haluttiin selvittää kuntien välisiä eroja näiden luontaiselinkeinojen käyttämisessä. Tutkimusaineisto kerättiin postikyselynä loppuvuodesta 2004. Vastausprosentiksi saatiin 36.

Marjojen ja sienien keräilyä harjoittavien kotitalouksien osuus oli 76 %, metsästystä harjoittavien 48 % ja kalastusta harjoittavien 69 % Ylä-Lapin kotitalouksista. Kaikkia kolmea luontaiselinkeinoa harjoitti 40 % Ylä-Lapin kotitalouksista. Kuntien välillä ei ollut selkeitä eroja näiden osuuksien suhteen.

Hilla ja puolukka olivat keräilytuotteista suosituimmat niin keräyskohteina kuin keräysmääriltään koko Ylä-Lapissa. Riekko oli puolestaan selvästi tärkein riistakohde.

Enontekiön kotitaloudet erottuivat muiden kuntien kotitalouksista keskimäärin suuremmilla marjamäärillä ja riekkosaaliilla sekä niiden myyntiä harjoittavien kotitalouksien suuremmalla osuudella. Inarissa myyntituloja saavien kotitalouksien osuus oli kunnista pienin niin keräilyssä, metsätyksessä kuin kalastuksessa. Inarissa myös riekkosaaliin myyntiä harjoittavien kotitalouksien osuus oli pienin. Utsjoella kalansaaliin myyntiä harjoittavien kotitalouksien osuus oli kunnista suurin. Valtaosa (86 %) Inarin kotitalouksista ilmoitti, ettei edes kaikkien luontaiselinkeinojen harjoittaminen lisännyt kotitalouden bruttotuloja. Ero Enontekiöön (68 %) ja Utsjokeen (67 %) oli selvä. Luonnontuotteilla on kuitenkin suuri merkitys kotitalouksien omassa käytössä. Kuntien väliset erot selittynevät luonnonkäyttökulttuurien ja luonnonolojen eroilla.

Tutkimus on osa ”Ylä-Lapin metsien kestävä käyttö” -hanketta, jossa selvitetään luonnon käyttöön perustuvien elinkeinojen ja maankäyttömuotojen välisiä suhteita Ylä-Lapissa.

• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Morri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Puoskari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin Lapin metsäkeskuksen alueen yksityismetsiin vuosina 1968–1991 laadittujen, hankerekisterissä aloittamattomina tai keskeneräisinä 31.12.1996 olleiden metsänuudistamishankkeiden tila. Erityisesti haluttiin selvittää viivästyneiden hankkeiden lukumäärä ja viivästyneiden töiden pinta-ala. Viivästyneiksi luokiteltiin sellaiset hankkeet, jotka olivat olleet kesken yli viisi vuotta hakkuun aloittamisesta. Perusjoukon muodostivat rekisterissä keskeneräisinä tai aloittamattomina yli viisi vuotta olleet uudistamissuunnitelmat, joita oli yhteensä 2 089 kpl. Lähes kaikki (2 022 kpl) perusjoukon suunnitelmat oli laadittu vuosijaksolla 1981–1991. Perusjoukosta poimittiin 10 %:n otos.

Tutkimuksen päätulos oli se, että yli viisi vuotta hakkuun aloittamisesta kokonaan tai osittain kesken olleita eli viivästyneitä uudistamishankkeita oli 24 kpl (12,1 %) otokseen sattuneista 199 hankkeesta. Otoksen perusteella estimoituna Lapin metsäkeskuksen alueen yksityismetsissä oli yhteensä 253 viivästynyttä metsänuudistamishanketta. Hankkeiden lukumäärä on noin 0,6 % Lapissa vuosijaksolla 1981–1991 laadittujen metsänuudistamissuunnitelmien lukumäärästä.

Viivästyneissä 24 hankkeessa oli tekemättömiä uudistamistöitä yhteensä 123 ha:n alalla. Olettaen viivästyneiden hankkeiden perusjoukon suuruudeksi 253 hanketta saadaan karkea arvio, että viivästyneitä töitä olisi ollut Lapin yksityismetsissä noin 1 300 ha:n alalla. Pinta-ala on 0,6 % vuosijakson 1981–1991 uudistushakkuiden kokonaispinta-alasta. Viivästyneissä hankkeissa uudistusalan raivausta oli tekemättä kaikkiaan 84 ha, muokkausta 88 ha ja viljelyä 102 ha.

Kolmasosalla rekisteristä poimittujen hankkeiden kokonaispinta-alasta työt oli tehty loppuun, mutta hankkeita ei ollut ilmoitettu toteutetuiksi. Neljäsosalla hankkeiden pinta-alasta hakkuu oli aloittamatta.

Suurin yksittäinen syy uudistamistöiden viivästymiseen oli epävarmuus Vuotoksen tekojärven rakentamisesta. Toiseksi yleisin syy oli se, että polttopuiden keruu oli vielä kesken uudistamisalalla.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metsakeskus.fi
• Perälä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin koneellisen, maanmuokkauksen yhteydessä tehtävän männynkylvön onnistumista Lapin länsiosien yksityismetsien metsänviljelyssä. Tarkoitusta varten inventoitiin linjoittaisella ympyräkoeala-arvioinnilla 32 kahdesta viiteen kasvukautta vanhaa uudistusalaa Kittilän ja Tervolan kuntien sekä Rovaniemen maalaiskunnan alueella.

Muokkausjäljessä oli keskimäärin 2 700 männyntainta hehtaaria kohti. Muokkausjäljen ulkopuolella kasvavat männyntaimet ja kaikki muiden puulajien taimet mukaan luettuna taimia oli keskimäärin 5 800 kpl/ha. Taimimäärä vaihteli kuitenkin paljon eri uudistusalojen välillä. Vähimmillään kokonaistaimimäärä oli 900 kpl/ha ja enimmillään 28 600 kpl/ha. Taimien määrä riippui tilastollisesti merkitsevästi maalajista ja humuksen paksuudesta. Maalajin ollessa karkeaa hietaa tai karkeaa hietamoreenia kylvötulokset olivat paremmat kuin sitä hienommilla ja sitä karkeammilla mailla. Ohutkunttaisilla mailla kylvö onnistui paremmin kuin paksukunttaisilla.

Valtaosa uudistusaloista (80 %) oli taimettunut hyvin tai tyydyttävästi, kun taimimäärää ja aukkoisuutta määritettäessä otettiin huomioon vähintään 80 cm:n etäisyydellä toisistaan sijaitsevat, pituutensa puolesta muuhun taimikkoon sopeutuvat, kehityskelpoiset kaikkien puulajien taimet. Täydennysviljelyn tarpeessa oli viidesosa taimikoista. Yksikään tutkituista kylvöaloista ei ollut onnistunut niin huonosti, että se pitäisi viljellä uudelleen.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi

Tutkimuksessa selvitetään onko Rovaniemen metsänhoitoyhdistyksen alueella ns. uudistamisrästejä eli aloitettuja, keskeneräisiä, selvästi viivästyneitä metsänuudistamistöitä. Samalla selvitetään viivästyneiden töiden laatua ja viivästymisen syitä sekä kartoitetaan metsälautakunnan hankerekisterin ajantasaisuutta. Lisäksi kysytään kaikkien otokseen tulleiden metsänomistajien mielipiteitä metsän merkityksestä, käytännön metsäorganisaatioiden toimivuudesta ja neuvonnan tarpeesta. Perusjoukkona olivat metsänomistajat, joilla oli Lapin metsälautakunnan rekisterissä yli viisi vuotta vanha, aloittamaton tai keskeneräinen metsänuudistamishanke. Tästä perusjoukosta poimittiin 50 metsänomistajan satunnaisotos, joista 49 tavoitettua haastateltiin pääasiassa puhelimitse.

Metsänomistajista kolmasosalla oli ns. rästihankkeiden joukossa ainakin yksi hakkaamaton hanke. Joillakin (14 %) oli kokonaan loppuun toteutettu, mutta rekisterissä silti keskeneräisenä oleva hanke. Metsälautakunnan hankerekisteri ei siten ollut täysin ajantasalla. Vain kahdella kolmasosalla metsänomistajista oli todellisia rästitöitä eli aloitettuja, mutta viivästyneitä metsänuudistamistöitä. Yleisin viivästynyt työ oli uudistusalan raivaus. Kyselyssä mukana olleilla metsänomistajilla oli yksi tai useampia uudistamishankkeita. Keskeneräisiä ja viivästyneitä töitä oli kolmessa hankkeessa neljästä. Se vastaa 2,7 % kaikista metsänhoitoyhdistyksen alueella 1980-luvulla laadituista uudistamissuunnitelmista. Töiden viivästyminen johtui yleensä olosuhteista tai metsänomistajasta itsestään riippuvista syistä.

Suurimmalle osalle metsänomistajia metsä merkitsi muutakin kuin hakkuutuloja. Metsänomistajat olivat melko tyytyväisiä nykyiseen käytäntöön metsänuudistamishankkeiden käsittelyssä, yksityismetsälain valvonnassa, metsänparannusrahoituksessa ja neuvonnassa.

• Hallikainen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vaittinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mikkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi

• Huhta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Franke, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Aatsinki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Juntunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mikkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Neuvonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Rautio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Akujärvi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mattila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mikkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Rautio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Rautio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Niemelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pernu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Puoskari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Nikula, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org