GPS (Global Positioning System) -paikannuksen tarkkuutta testattiin kahdessa eri aineistossa ja kahdella eri laitteistolla. Kiteen aineistossa, joka käsitti 63 koealaa, käytettiin kahdeksankanavaista vastaanotinta ja suuremmassa, VMI-aineistossa oli käytössä yksikanavainen vastaanotin.
Tulokset osoittavat, että käytettäessä differentiaalikorjausta päästään metsäoloissa tarkkoihin tuloksiin. Erot karttamittauksiin ovat muutaman metrin luokkaa 8-kanavaisella vastaanottimella, mutta huomattavasti suuremmat 1-kanavaisella vastaanottimella. Korjaussignaalia ja 8-kanavaista vastaanotinta käytettäessä saadaan sijaintitietoa, joka on riittävän tarkkaa esimerkiksi satelliittikuvatulkinnassa käytettäväksi. Tutkimuksen aineistoissa metsikön puulaji, puuston pituus, pohjapinta-ala tai muut puustotunnukset eivät vaikuttaneet paikannuksen tarkkuuteen merkitsevästi. Ongelmia satelliittipaikannuksessa voi sen sijaan aiheuttaa se, ettei GPS-vastaanotin saa signaalia riittävän monesta satelliitista kaikkialla metsässä.
Useimmat käytössä olevat lahopuuston inventointimenetelmät on kehitetty maalahopuun inventointiin. Metsikön sukkessiovaiheesta ja häiriödynamiikasta riippuen luonnontilaisen boreaalisen metsän lahopuusta noin kolmannes muodostuu pystyyn kuolleesta puustosta. Näin ollen on tärkeää kehittää ja tutkia menetelmien soveltuvuutta myös kokonaislahopuuston määrän arvioimiseen. Tutkimuksessa selvitettiin kahden relaskooppihahlon käyttöä pysty- ja maalahopuuosuuksien inventoinnissa. Relaskooppiotannalla inventoidun lahopuuston tunnuksia verrattiin useissa tutkimuksissa käytettyyn ympyräkoealainventointiin. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää menetelmän käyttökelpoisuutta, luotettavuutta ja tuottavuutta Siuntion metsissä tehdyssä testissä. Tuloksien perusteella relaskooppiotantaan perustuvien inventointimenetelmien tuottavuus laskettaessa yksittäisen koealan mittaamiseen kulunutta aikaa oli usein kiinteäalaisia koealoja pienempi. Toisaalta mittausteknisten päätösten vaikutus mittausnopeuteen havaittiin merkittäväksi. Vaihtuvasäteiset menetelmät osoittautuivat kiinteäsäteistä suositeltavimmiksi niiden paremman luotettavuuden ansiosta. Pysty- ja maalahopuuston mittaaminen relaskooppikoealalta samanaikaisesti ei vaikuttanut merkittävästi koealan mittaukseen kuluneeseen aikaan.
Tutkimuksessa vertailtiin nykyisin sovellettuja inventointimenetelmiä (ympyräkoeala- ja kaista-inventointi) linja-leikkaus-otantaan (Line Intersect Sampling LIS) lahopuun inventoinnissa. Tarkoitus oli vertailla näiden kahden inventointitavan käyttökelpoisuutta, tuottavuutta ja luotettavuutta Nuuksion ulkoilualueella tehdyssä testissä. Testissä kaikille alueille laskettiin kaksi tai kolme riippumatonta inventointitulosta eri menetelmillä. LIS-menetelmässä tehtyjen havaintojen määrä (yhtä aluetta lukuun ottamatta) linjakilometriä kohden oli samaa luokkaa kaistainventoinnin kanssa. Kaista oli tässä tapauksessa niin kapea, ettei se juuri poikennut LIS-menetelmästä. Pienillä ympyräkoealoilla tehtiin vähiten havaintoja. Luotettavuudeltaan LIS-inventointi oli jokaisella alueella paras, mutta kun suhteutettiin luotettavuus linjan pituuteen, mittausaikaan tai mitattuihin puihin, muut menetelmät osoittautuivat usein tehokkaammiksi. Parantunut luotettavuus ei siis riittänyt kompensoimaan lisääntynyttä linjan pituutta. Tämä saattoi kuitenkin johtua ryhmien ja alueiden välisestä erosta, sillä yhdellä alueella, jossa linjat olivat täsmälleen samat, LIS oli tehokkaampi myös suhteessa linjan pituuteen.