Artikkelit jotka sisältää sanan 'pituus'

Tutkimus tehtiin kangasmetsän kestokokeilla Muhoksella ja Jämsässä. Ylempää mäntyjaksoa harvennettiin metsänhoitosuositusten mukaisesti ja lannoituskäsittely 138 kg typpeä hehtaarille toistettiin kahdesti 15‒22 vuoden tutkimusjaksoilla. Alikasvoskuusikko harvennettiin tiheyteen 2000 kpl ha^–1 tai raivattiin kokonaan.
Ensimmäisen lannoituksen vaikutus harvennetussa puustossa kesti noin kymmenen vuotta lisäten välittömästi sekä mäntyjakson että alikasvoskuusten kasvua. Kun harvennus ja lannoitus toistettiin, molempien puujaksojen läpimitan ja tilavuuden kasvu pysyi saavutetulla hyvällä tasolla ja alikasvoksen pituuskasvu jatkoi lisääntymistä. Typpilannoitus lisäsi alikasvoskuusten läpimitan kasvua enemmän kuin pituuskasvua. Lannoitus lisäsi mäntyjakson aiheuttamaa kilpailua, joka hidasti etenkin alikasvoksen pituuskehitystä. Koko tutkimusjaksolla lannoitukset lisäsivät mäntyjakson vuotuista tilavuuskasvua 1,3 m³ ha^–1, alikasvoskuusikon pohjapinta-alan kasvua varttuneessa männikössä 36 % ja nuoremmassa viljavassa männikössä 16 %. Lannoituksella ja alikasvoskuusikon raivauksella ei ollut yhdysvaikutusta mäntyjakson kasvuun.
Sekä lannoitus että kasvupaikan viljavuus vaikuttivat suhteellisesti enemmän kuusialikasvoksen läpimitan kasvuun ja vallitsevien taimien pituuskasvuun kuin ylemmän mäntyjakson kasvuun. Ero oli kuitenkin pieni. Nopea- ja hidasliukoisten typpilannoitteiden kasvuvaikutukset erosivat ajallisesti, mutta eivät koko tutkimusjaksolla. Lannoitus lisäsi eniten suurimpien mäntyjen kasvua ja etenkin hidasliukoinen typpi edisti vallitsevien alikasvoskuusten kasvua, joten lannoitus voi edistää kaksijaksoisen puuston erirakenteisuutta.
Männikön kasvu lisääntyi alikasvoksen raivauksen ansiosta vasta yli 60 vuoden iässä, yli 25 vuotta raivauksen jälkeen. Ilman lannoitusta alikasvoskuusten kasvu lisääntyi noin viiden vuoden viiveellä männikön harventamisen jälkeen. Lannoitus edisti elinvoimaisen alikasvoksen kasvua mutta ei korvannut mäntyjakson harvennusta, jonka tulisikin olla lannoitukseen valmistava toimenpide. Toisaalta lannoitus lisää mäntyjakson kasvua ja kilpailuvaikutusta nopeuttaen harvennustarvetta. Ylemmän mäntyjakson riittävä harventaminen on ensiarvoisen tärkeää, mikäli alla olevaa alikasvoskuusikkoa halutaan kasvattaa.

• Niemistö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Seinäjoki Sähköposti: pentti.niemisto@luke.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 2009–2013 mitatun valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) pienten ja varttuneiden taimikoiden tilaa ja laadittiin mallit kokonaisrunkoluvun, lehtipuuosuuden ja keskipituuden iänmukaisesta kehityksestä. Logaritmista taimikon tiheyttä ja keskipituutta kuvattiin lineaarisella regressiolla ja lehtipuuosuutta logistisella regressiolla. Vaihtoehtoisia malleja laadittiin eri lähteistä saatavan tiedon pohjalta. Vaihtoehtoina olivat 1) avoimien tietolähteiden maaperäkartta ja topografiset kosteustunnukset, 2) edelliset tunnukset VMI11-aineiston kasvupaikkatunnuksilla täydennettynä ja 3) ns. ”täydellinen tieto”, jossa edellisten lisäksi tunnettiin taimikonhoitotoimenpiteet ja niiden ajoitus. Kaikissa vaihtoehdoissa oletettiin tunnettavan uudistamistapa, pääpuulaji ja toimenpiteet vähintään tasolla muokattu/muokkaamaton ja ojitettu/ojittamaton. Vaihtoehdoissa 1 ja 2 taimikon tiheys kuvattiin hoitamattomien taimikoiden kasvupaikan potentiaalista tiheyttä kuvaavina tunnuksina (kokonaisrunkoluku ja lehtipuuosuus). Vaihtoehdossa 3 koko aineisto toimenpiteiden vaikutuksineen oli mallinnuksen kohteena. Avoimesta tiedosta VMI11-aineiston kasvupaikan kuvaukseen siirryttäessä taimikon runkoluvun selitysaste kohosi 16,6 %:sta 19,0 %:iin. ”Täydellisen tiedon” avulla runkoluvun selitys­aste oli 22,5 %. Keskipituuden iänmukainen kehitys kuvattiin erikseen havu- ja lehtipuustolle vain vaihtoehdon 3 lähtötiedoilla ja niiden selitysasteet olivat 87 % ja 63 %. GTK:n maaperätunnuksia verrattiin VMI11-aineiston maaperätunnuksiin ja valuma-alueen topografiaan perustuvaa kosteusindeksiä verrattiin VM11-aineiston kasvupaikkaan ja topografiseen luokkaan. Topografinen kosteusindeksi osoittautui VMI11-aineiston topografista luokkaa merkitsevämmäksi selittäjäksi ja lopulta se oli selittäjänä kaikissa malleissa. Turvemaat mallitettiin yhdessä kivennäismaiden kanssa käyttämällä turvemaiden kasvupaikkaa ja ojitustilannetta kuvaavia tunnuksia. Turvemailla taimikon kokonaisrunkoluku lisääntyi nopeasti ojituksen jälkeen taimettumisolosuhteiden parantuessa. Taimikon tiheyden ja lehtipuuosuuden nopea kasvu hoitotoimenpiteen jälkeen oli selvästi erottuva ominaisuus. Laadittuja malleja voidaan hyödyntää sellaisenaan ennustamaan taimikon tiheyttä, havu- ja lehtipuuston määrää ja keskipituutta tai ne voivat olla perustana esim. laserkeilausta hyödyntäville kalibrointimalleille. Tutkimus liittyi MMM:n rahoittamaan hankkeeseen ”Taimikoiden tiedonkeruun kehittäminen”.

• Siipilehto, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: jouni.siipilehto@luke.fi

Tutkimuksessa tarkastellaan pienaukkohakkuun uudistumistulosta kahdessa korpikuusikkoon perustetussa kenttäkokeessa. Talvella 2004–2005 hakattiin Tervolan Lintupirtillä 24 kpl läpimitaltaan 10, 15 ja 20 m pienaukkoa ja Oulun Asmonkorvessa 18 kpl läpimitaltaan 15, 20 ja 25 m:n pienaukkoa. Keväällä 2015 inventoitiin yli 20 cm pituisten kasvatuskelpoisten taimien määrä, taimien keskipituus ja pituuskasvu. Taimien pituuskasvulle laadittiin regressiomalli, jolla ennustettiin rinnankorkeuden saavuttamisikää. Tulosten mukaan kummassakin kokeessa 10 vuoden kuluttua hakkuusta pienaukoilla oli kasvatuskelpoisia kuusia hieman yli 2200 ha^–1 (vaihtelu 0–3000 ha^–1) ja niiden keskipituus oli Tervolassa 73 cm ja Oulussa 84 cm. Taimien keskipituus ja koivun taimien osuus kasvoivat aukon koon kasvaessa. Tervolan pienillä avohakkuualoilla (pinta-alaltaan 0,2–0,3 ha) oli keskimäärin 750 kasvatuskelpoista kuusta ja 650 koivua hehtaarilla. Tulosten perusteella pienaukkohakkuun uudistumistulos korpikuusikossa oli keskimäärin varsin hyvä ja selvästi ylitti metsälain vähimmäisvaatimuksen 10 vuodessa, joten sitä voidaan suositella korpikuusikoiden luontaisen uudistamisen menetelmäksi.

• Hökkä, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Oulu Sähköposti: hannu.hokka@luke.fi
• Repola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi Sähköposti: jaakko.repola@luke.fi

Viidellä hieskoivukokeella tutkittiin harvennuksen ja taimikon vapautuksen vaikutusta kuusialikasvoksen kehitykseen ja verrattiin verhopuuston käsittelyvaihtoehtojen kannattavuutta.

Hieskoivikon alle istutetuista kuusista 70–90 % säilyi terveinä ja teknisesti hyvinä 10–15 vuoden tutkimusjaksolla riippumatta koivikon tiheydestä. Alle 2 metrin pituisena kuusten kasvu riippui vain vähän verhopuuston tiheydestä. Tämän jälkeen kuuset hyötyivät selvästi koivikon harvennuksesta. Vapautuksen jälkeen kuusten pituuskasvu pysyi ennallaan noin kolme vuotta ja elpyi 5–10 vuodessa samalle tasolle mustikkatyypillä vapaana kasvaneiden yhtä suurten kuusten kanssa.

Kokonaan harventamaton hieskoivutiheikkö oli taloudellisesti huonoin vaihtoehto. Nuorelle hieskoivikolle sopivin tiheys on 2 000–2 500 kpl ha^–1. Kuuset kannattaa istuttaa pian koivikon ensiharvennuksen jälkeen, jolloin koivut ovat 30–35 vuoden ikäisiä ja niitä on noin 1 000 kpl ha^–1. Koivukuitupuuta tuotettaessa toista harvennusta ei tarvita ja kuusikko vapautetaan noin 15 vuoden kuluttua 2–3 metrin pituisena. Erityisen viljava ja hyvälaatuinen hieskoivikko voidaan tällöin harventaa toisen kerran ja kasvattaa koivutukkia kuusten päällä. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin lahoviat oleellisesti lisääntyvät ja kuusten latvat kärsivät liiaksi koivujen piiskauksesta.

Ensiharvennuksen aikoihin syntynyt tai viljelty kuusialikasvos niveltyy hyvin hieskoivikon normaaliin kasvatukseen. Varhemmin syntyneessä kuusentaimikossa on valittava joko hieskoivujen aikainen poisto tai voimakas harventaminen, jolloin koivikon tuotos jää normaalia pienemmäksi. Sen sijaan kuusen istutus päätehakkuuta lähestyvään hieskoivikkoon ei näytä kannattavalta. Avohakkuun jälkeen istutetut kuuset kasvavat paremmin ja lehtipuuvesakko suojaa niitä hallalta.

• Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi
• Poutiainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kasvussa olevien kuusen (Picea abies (L.) Karst.) puolitoistavuotiaiden paakkutaimien vaurioitumis-herkkyyttä käsittelyn aikana tutkittiin Suonenjoelle vuosina 1999 ja 2000 perustetussa koesarjassa. Tutkimuksessa selvitettiin suojaamattoman kuljetuksen (0, 10, 30, 60 ja 120 km ja 0, 50, 100 ja 150 km), taimipakkausten pudottelun (0, 10, 30, 60 ja 120 pudotusta betonilattialle 0,5 m:n korkeudelta), välivarastoinnin (7 ja 14 vrk erilaisissa lämpö- ja valaistusoloissa) sekä yhdistetyn kuljetuksen (0, 50, 100 ja 150 km) ja välivarastoinnin (9 vrk kastellen ja ilman kastelua) vaikutusta kesä-heinäkuussa taimitarhapellolle istutettujen taimien elossaoloon ja kasvuun.

Taimien vaurioitumisherkkyys käsittelyissä ja vaurioiden merkitys taimien myöhemmälle kasvulle osoittautui odotettua vähäisemmäksi. Selvimmin taimien pituuskasvua heikensivät välivarastoinnin aikainen kuivuminen sekä pitkä (100–150 km) suojaamaton kuljetus kesäkuun puolivälissä. Käsittelyillä ei ollut vaikutusta taimien elossaoloon. Vähäisestä vaurioitumisherkkyydestä huolimatta kesällä istutettavat, kasvussa olevat kuusen paakkutaimet kannattaa suojata pitkissä kuljetuksissa ja istuttaa nopeasti kuljetuksen jälkeen tai kastella päivittäin mahdollisen välivarastoinnin aikana.

• Helenius, Sähköposti: pekka.helenius@metla.fi
• Luoranen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Rikala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten haapaviljelmien alkukehitystä erilaisilla kasvupaikoilla ja erilaisissa kasvatustiheyksissä ja verrattiin hybridihaavan ja kotimaisen haavan kehitystä ja alttiutta mustaversotaudille istutusta seuranneiden 3–5 vuoden aikana.

Tutkimuksen aineiston muodostivat neljä vuosina 1997–99 perustettua kenttäkoetta, jotka sijaitsevat Lohjalla, Lapinjärvellä ja Pornaisissa. Kaksi viljelystä perustettiin metsämaalle (OMT) ja kaksi entiselle peltomaalle. Kokeissa vertailtiin neljää eri viljelytiheyttä (400, 800, 1200 ja 1600 tainta/ha), joita tutkittiin kolmella hybridihaapakloonilla sekä kotimaisen haavan siemensyntyisellä taimierällä.

Hybridihaapa osoittautui tavallista haapaa nopeakasvuisemmaksi. Pituuskasvu oli hybridihaavalla lähes 50% nopeampi kuin haavalla. Kolmen kasvukauden jälkeen hybridihaavan taimet olivat keskimäärin n. 180 cm:n pituisia, kun haavat olivat vastaavasti kasvaneet n. 120 cm:n pituisiksi. Kasvutulokset ovat saman suuntaisia kuin onnistuneilta haapaviljelyksiltä aikaisemmin saadut tutkimustulokset. Yhdellä muokkaamattomalle pellolle perustetulla koealueella puuston alkukehitys oli poikkeuksellisen hidasta taimien ollessa vain noin metrin pituisia kolmen kasvukauden jälkeen.

Taimituhoja esiintyi viljelyksillä vähän, koska viljelykset oli istutuksen yhteydessä suojattu nisäkästuhoja vastaan. Hybridihaavan taimet osoittautuivat elävyyden ja taimien elinvoimaisuuden osalta tavallista haapaa paremmiksi. Kuolleiden taimien osuus oli hybridihaavikossa keskimäärin 4,6% ja haavikoissa vastaavasti 14,2%.

Maastomittauksissa havaittiin mustaversotaudille tyypillisiä oireita; pieniä mustia lehtilaikkuja ja joitakin kuolleita versoja. Mustaverson oireiden esiintyminen vaihteli runsaasti koealueittain. Niitä todettiin merkitsevästi enemmän haavalla, keskimäärin 37%:lla taimista, mutta hybridihaavallakin 13%:lla taimista. Maastossa todetuista oireista huolimatta hybridihaavan lehdistä tai kuolleista versoista ei pystytty myöhemmin laboratoriossa eristämään mustaversotautia aiheuttavaa Venturia tremulae -sientä.

• Hynynen, Sähköposti: jari.hynynen@metla.fi
• Viherä-Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Lyhytpäiväkäsittelyn vaikutusta tutkittiin siperianlehtikuusen (Larix sibirica Ledeb.), kanadanlehtikuusen (L. laricina (Du Roi) C. Koch), euroopanlehtikuusen (L. decidua Miller) ja olganlehtikuusen (L. gmelinii var. olgensis (Henry) Ostenf. & Syrach Larsen) yksivuotiaiden paakkutaimien kasvun päättymiseen, karaistumiseen, taimien rakenteeseen ja käsittelyä seuraavan kasvukauden kasvuun. Käsittelyjakso oli kaikilla puulajeilla 3 viikkoa (29.7.–19.8.) ja päivänpituus 8 tuntia. Lisäksi siperianlehtikuusella käytettiin myös jaksoittaista kolmen viikon käsittelyä (5 vrk + 5 vrk + 5 vrk, päivä lyhennettiin vain 5 päivänä viikossa), 2 viikon ja 1 viikon käsittelyä. Taimien karaistumista seurattiin vesipitoisuusmittauksin ja altistamalla ne kasvatuskaapissa –10 °C:n lämpötilaan 27.8., 6.9., 18.9. ja 2.10. ja mittaamalla vaurioituneen rangan osan pituus. LP-käsittely pysäytti kaikkien lajien pituuskasvun, lisäsi taimien tanakkuutta ja aikaisti karaistumista puulajista riippuen 2–4 viikkoa. LP-käsittely lisäsi siperianlehtikuusen ja kanadanlehtikuusen pituuskasvua käsittelyä seuraavana kasvukautena, mutta 13 % siperianlehtikuusen LP-taimien päätesilmuista ei puhjennut seuraavana kasvukautena. Siperianlehtikuusella 2 viikon LP-käsittely antaa riittävän pakkaskestävyyden jo syyskuun alussa. LP-käsittelystä on Suomen olosuhteissa suurin hyöty euroopanlehtikuusen ja olganlehtikuusen kasvatuksessa, jotka eivät muuten ehdi karaistua ja päättää kasvuaan.

• Konttinen, Sähköposti: kyosti.konttinen@metla.fi

Tuhka- ja typpilannoituksen vaikutuksia tutkittiin kahdessa Salpauselälle perustetussa männyntaimikossa Valkealassa. Tuhkalannoituksena annettiin kuusen kuorituhkaa 3 000 kg/ha ja typpilannoituksena 150 kg typpeä oulunsalpietarina (kalsiumammoniumnitraatti). Varttuneessa, pitkään punalatikkatuhoista kärsineessä taimikossa terveiden mäntyjen osuus kasvoi seuranta-aikana käsittelystä riippumatta. Typpilannoitus lisäsi mäntyjen pituuskasvua melko vähän ja vain kolmena vuonna.

Nuoressa taimikossa eivät yksittäiset käsittelyt vaikuttaneet taimien kuntojakaumaan, mutta lievästi sairaita taimia oli keskimäärin vähemmän tuhkaa tai/ja typpeä saaneilla koealoilla (n = 6) kuin käsittelemättömillä tai insektisidillä käsitellyillä koealoilla (n = 4). Typpilannoitus lisäsi pituuskasvua nuoressa taimikossa viiden vuoden ajan. Typpilannoitus ei lisännyt selvästi sairaiden taimien pituuskasvua vanhassa eikä nuoressa taimikossa. Tuhkalannoitus näytti hiukan lisänneen mäntyjen pituuskasvua erityisesti nuoressa taimikossa.

Typpilannoitus ei vaikuttanut maa-analyysitunnuksiin, mutta sen sijaan tuhkalannoitus vaikutti humuskerroksen ominaisuuksiin. Tuhkalannoitus nosti erityisesti humuskerroksen boorin, kalsiumin, magnesiumin, mangaanin, fosforin ja sinkin kokonaispitoisuuksia ja ammoniumasetaatilla uuttuvia kalsium-, magnesium- ja mangaanipitoisuuksia. Humuskerroksen pH nousi keskimäärin 3,8:sta 5,3:een. Tuhkalannoitus nosti myös kivennäismaan vaihtuvan kalsiumin ja magnesiumin pitoisuuksia ja pH:ta keskimäärin 4,6:sta 4,8:aan.

Typpi- ja tuhkalannoitusta voi kokeiden perusteella suositella mieluummin nuoren ja terveen tai enintään lievästi punalatikan vaivaaman männyntaimikon hoitoon kuin varttuneen, pahoin vaurioituneen taimikon elvyttämiseen.

• Tamminen, Sähköposti: pekka.tamminen@metla.fi

Istutettujen rauduskoivikoiden ensiharvennusreaktiota tutkittiin 17 kestokokeessa, joissa jäävän puuston pohjapinta-ala oli harvennuksen jälkeen 50, 65 ja 80 prosenttia harventamattomasta kontrollista.

Harventamisen seurauksena puuston hehtaarikohtainen tilavuuskasvu aleni, vaikka yksittäiset koivut lisäsivät paksuuskasvuaan voimakkaasti. Tämä harvennusreaktio vastasi ensimmäisellä 5-vuotiskaudella noin 20 % suuruisen puustopääoman vähennyksen mukana menetettyä kasvupotentiaalia. Eniten suhteellista kasvuaan paransivat jäävän puuston pienimmät puut. Järeän koivun kasvatuksen kannalta oli kuitenkin merkittävää, että myös koivikon suurimmat puut lisäsivät voimakkaan harvennuksen jälkeen paksuuskasvuaan noin 30 %. Näin ollen viljavien kasvupaikkojen rauduskoivikoille suositellaan voimakasta ensiharvennuskäsittelyä. Tulosten mukaan rauduskoivun kasvu puutasolla lisääntyi pudotettaessa puustopääoma 65 %:n tasolta 50 %:n tasolle ja edelleen kolmannekseen harventamattomasta, joten hyvinkin voimakkaat käsittelyt voivat olla perusteltuja. Koivun pituuskehitys kuitenkin hidastui näin voimakkaan harvennuksen seurauksena.

Tiheydessä 1 600 kpl/ha kasvavan rauduskoivikon ensiharvennus kannattaa tehdä aikaisintaan 14 metrin valtapituudessa. Harventamattoman koivikon latvukset supistuvat tässä vaiheessa nopeasti, joten aikaa järkevälle ensiharvennukselle on korkeintaan 4–5 vuotta ja tiheämmässä koivikossa tätäkin vähemmän. Taimikonharvennus on tarpeellinen mikäli runkoluku on 2 500 kpl tai enemmän.

• Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin kangasmaiden valtapituusboniteetin ja puuston vuotuisen tilavuuskasvun länsi–itä-suuntaista vaihtelua Suomessa. Aineisto oli peräisin valtakunnan metsien inventoinneista vuosilta 1971–75, 1977–83 ja 1987–92. Pituusboniteettia käytettiin kangasmaiden puuntuotoskyvyn mittarina. Mitattuja tilavuuskasvuja verrattiin kasvumalleilla ennustettuihin arvoihin mallien yleisen paikkansapitävyyden toteamiseksi ja poikkeavien kasvualueiden erottamiseksi.

Kangasmaiden valtapituusboniteetin alueelliset erot olivat suuret. Erityisen selvä raja oli Pohjanmaan ja muun Etelä-Suomen välillä. Kasvupaikan luokittelutunnukset, kuten kasvupaikkatyyppi, kivisyys ja soistuneisuus selittivät valtapituusboniteettia varsin hyvin. Lisäksi lämpösumma ja korkeus merenpinnasta nostivat selitysastetta huomattavasti. Korkeusasemalla voitiin selittää länsi–itä-suunnassa havaittua vaihtelua. Keskimääräinen valtapituusboniteetti ei varsinaisesti laske Pohjanmaan rannikolle mentäessä. Tämä johtuu lämpösumman kohoamisesta ja viljavien kasvupaikkojen yleistymisestä, jotka kumoavat rannikon läheisyyden puuntuotoskykyä alentavat vaikutukset.

Kasvuennusteiden taso mitattuun kasvuun verrattuna vaihteli eri mallien mukaan. Kaikista malleista löytyi kuitenkin sama piirre: jos mallit kalibroidaan Etelä-Suomen sisäosien metsiköiden mukaan, saadaan Pohjanmaan metsälautakunnan männiköille 17–22 %:n ja kuusikoille 23–29 %:n yliarvioita. Kasvun taso vaihteli metsälautakuntien sisällä ja männiköiden ja kuusikoiden huonokasvuisimpien alueiden ulottuvuudet poikkesivat toisistaan. Syyt alhaisempaan kasvun tasoon voivat olla tiivis maaperä männyllä sekä viljava, mutta kivinen maaperä kuusella. Yhteydet ilmastoon on syytä tutkia tarkemmin.

Tilavuuskasvun tasokertoimia esitettiin eri malleille metsälautakunnittaisina arvoina, kahdella teemakartalla sekä graafisesti korkeuden funktiona. Näitä kertoimia voidaan käyttää kasvuennusteiden korjaamiseksi. Pohjanmaan alaville seuduille tulisi kuitenkin laatia uudet kasvumallit.

• Karlsson, Sähköposti: kristian.karlsson@metla.fi

Lyhytpäivä (LP)-käsittelyn soveltuvuutta kuusen (Picea abies (L.) Karst.) paakkutaimien kasvatukseen tutkittiin taimitarhalla kahden kasvukauden aikana. Tutkittavina olivat maalis-, huhti- ja kesäkuussa kylvetyt, taimitarhaan (Joroinen) nähden eteläisen (Luumäki) ja pohjoisen (Kajaani/Iisalmi) alkuperän taimierät. LP-käsittely toteutettiin peittämällä taimet mustalla kankaalla 16 tunniksi vuorokaudessa kolmen viikon ajan. Ensimmäisenä vuonna (1991) LP-käsitellyt ja vertailutaimet jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen LP-käsiteltiin toisena vuonna (1992) uudelleen. Sekä ensimmäisen että toisen kasvukauden jälkeen istutettiin koetaimia taimitarhapellolle, jossa niiden kehitystä seurattiin keväällä 1992 ja 1993. LP-käsittely pysäytti taimien pituuskasvun sekä esti jälkikasvua ensimmäisenä ja toisena kasvukautena. LP-käsittely aikaisti myös taimien kylmänkestävyyskehitystä 2–6 viikkoa kylvö- ja käsittelyajankohdasta riippuen. Taimien latvan kuiva-ainepitoisuus osoittautui hyödylliseksi kylmänkestävyyden seurannan tunnukseksi. LP-käsittelyn kielteisenä vaikutuksena oli, että 5–10 % yksivuotiaiden kesäkuussa kylvettyjen taimien latvasilmuista ei puhjennut seuraavana keväänä vertailutaimien lähtiessä normaalisti kasvuun. LP-käsittelyn edut olivat suurimmat taimitarhaa eteläisempien alkuperien taimille.

• Luoranen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Puttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Rikala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin puuntuhkan ja kauppalannoitteiden (N, P, K, hivenravinteet) erillis- ja yhteisvaikutusta ojitusalueiden nuorten männiköiden pituuskasvuun ja ravinnetilaan. Maastokokeita oli yhteensä 10 ja ne sijaitsevat Keski-Pohjanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella. Aikaa lannoituksesta puuston mittaukseen oli kulunut 13–15 vuotta.

Suurilla (≥ 5 000 kg/ha) tuhkamäärillä ja PK-lannoituksella päästiin samansuuruisiin, tilastollisesti merkitseviin kasvunlisäyksiin, vaikka useimmissa tuhkakäsittelyissä oli fosforia ja kaliumia 2–5 kertaa enemmän kuin PK-lannoitteissa. Pienillä (≤ 2 000 kg/ha) tuhkamäärillä kasvunlisäys jäi useimmiten ei-merkitseväksi. Tuhkan annostus lannoitettaessa on päätettävä ravinneanalyysin perusteella irtotuhkien kosteuden ja ravinnepitoisuuksien vaihdellessa suuresti.

PK-lannoitusta täydentänyt urea ei alentanut merkitsevästi männynneulasten hivenravinnepitoisuuksia. Toisaalta PK- tai NPK-lannoituksen lisänä annetut hivenlannoitteet tai pieni tuhkamäärä kohottivat neulasten hivenravinnepitoisuuksia tilastollisesti merkitsevästi vain harvoissa tapauksissa. Siten hivenlannoitteiden ja pienten tuhkamäärien käyttö PK-lannoituksen täydentäjänä ei ole tarpeellista. Hivenravinteiden saatavuus voidaan turvata paremmin antamalla puille joko booripitoista PK-lannosta tai suuri määrä puuntuhkaa.

• Silfverberg, Sähköposti: klaus.silfverberg@metla.fi
• Issakainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org