Artikkelit kirjoittajalta Saija Kuusela

Tutkimuksessa arvioitiin MELA-ohjelmiston mallipohjaiseen tarkasteluun perustuen nykyi­sen perusluonnonhoidon ja tehostetun luonnonhoidon vaikutuksia metsien monimuotoisuutta kuvaavien rakennepiirteiden kehitykseen vuosina 2015–2064. Vaikutusarviot tehtiin 70 miljoonan kuutiometrin vuosittaisen runkopuukertymän (Taso70) ja suurimman ylläpidettävän hakkuukertymän (TasoSY) mukaisilla hakkuiden tasoilla. Molemmat luonnonhoidon mallit perustuivat nykyisiin metsänhoitosuosituksiin ja vallitsevaan tasaikäisrakenteiseen metsien hoitoon. Voimaperäisimpänä toimenpiteenä tehostetun luonnonhoidon mallissa puuntuotannon ulkopuolelle siirrettiin monimuotoisuudelle arvokkaiden puuston rakennepiirteiden perusteella 1,2 miljoonaa hehtaaria nykyistä puuntuotannon metsämaata. Tämä lisäsuojelu, joka kohdistui etenkin korpiin ja iäkkäisiin kangasmetsiin, kasvatti suojellun metsämaan (ei sisällä kitu- tai joutomaata) pinta-alan nykyiseen nähden Etelä-Suomessa 2,7- ja Pohjois-Suomessa 1,4-kertaiseksi. Muina tehostetun luonnonhoidon toimina tarkasteltiin säästöpuiden määrän ja järeyden kasvatusta, sekapuuosuuden lisäystä harvennushakkuissa jätettävässä puustossa, ainespuukokoisen lehtipuun korjuun rajoittamista harvennushakkuiden aines- ja energiapuun yhdistetyssä korjuussa sekä kantojen nostosta luopumista. Puuntuotannon metsämaalla hakkuut määrittivät pitkälti metsien rakenteen kehitystä. Metsien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden kehitys oli TasoSY-ratkaisuissa Taso70:n vastaavia selvästi heikompi, ja merkittävien monimuotoisuusvaikutuksien kehittymiselle on sitä paremmin mahdollisuuksia, mitä maltillisempia hakkuita toteutetaan. Hakkuutasosta riippumatta tehostetun luonnonhoidon mallissa säästyi enemmän monimuotoisuudelle merkittäviä rakennepiirteitä kuin perusluonnonhoidon mallissa. Erityisesti lisäsuojelun merkitys korostui kasvavien hakkuiden aikana, ja TasoSY:n tehostetun luonnonhoidon ratkaisun rakennepiirteiden kehitys oli hyvin lähellä Taso70:n perusluonnonhoidon mukaista ratkaisua. Merkittävästä lisäsuojelusta ja muista luonnonhoidon toimenpiteistä huolimatta tehostetun luonnonhoidon malli antaisi tämän tutkimuksen perusteella mahdollisuuksia myös runkopuun hakkuumäärien lisäykseen viime vuosikymmenen (2011–2020) aikana keskimäärin toteutuneeseen runkopuun hakkuumäärään (68 milj. m³ v^–1) verrattuna.

• Salminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki https://orcid.org/0000-0003-1392-2250 Sähköposti: o.salminen@outlook.com
• Kuusela, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0002-8191-8782 Sähköposti: saija.kuusela@syke.fi
• Punttila, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0002-0076-9499 Sähköposti: pekka.punttila@syke.fi
• Syrjänen, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0003-4480-509X Sähköposti: kimmo.syrjanen@syke.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen metsien monimuotoisuutta kuvaavien rakennepiirteiden kehitystä valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) aineistojen avulla. Tarkastelujaksoksi rajattiin VMI7:n (1978–1984) ja VMI12:n (2014–2016) välinen aika. Tarkastelujakson aikana metsänhoito-ohjeistuksessa ja metsälainsäädännössä on tehty muutoksia, joilla on pyritty parantamaan metsien monimuotoisuuden huomioimista metsien käsittelyssä. Tarkasteluun valittiin muuttujat, jotka toisaalta kertovat monimuotoisuuden kannalta merkittävistä metsien rakennepiirteistä ja toisaalta ovat laskettavissa tarkastelujakson VMI-aineistoista: metsien suojelupinta-ala, metsien puulajivaltaisuus, puuston määrä puulajeittain ja järeysluokittain, vanhojen metsien ala, avohakkuualojen puuston määrä, kuolleen puun määrä ja metsissä tehtyjen hakkuiden määrä. Tulokset osoittavat useimmissa tarkastelluissa muuttujissa kehityksen olleen suotuisaa metsien monimuotoisuutta edistävien rakennepiirteiden kannalta, äärimmäisinä esimerkkeinä suojellun metsämaan pinta-alan seitsemäntoistakertaistuminen ja järeän haavan määrän moninkertaistuminen Etelä-Suomessa. Metsänhoitosuositusten muuttuminen näkyi voimakkaimmin avohakkuualojen puuston moninkertaistumisena 1990-luvun lopussa talousmetsien säästöpuukäytännön vuoksi. Kuitenkin tarkastelujakson alussa vanhat metsät ovat Pohjois-Suomessa voimakkaasti vähentyneet. Etelä-Suomessa vanhat metsät ovat tarkastelujakson alussa lisääntyneet, mutta viime vuosina vähentyneet tarkastelujakson alun tasolle. Tässä tutkimuksessa havaittu valtaosin myönteinen kehitys rakennepiirteissä on jossain määrin ristiriidassa sen kanssa, että useiden metsistä riippuvien uhanalaisten eliölajien tila ei ole parantunut. Tämä ero selittynee tarkastelujaksojen eroilla ja metsien monimuotoisuuden pidemmän aikavälin kehityksellä.

• Korhonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu Sähköposti: kari.t.korhonen@luke.fi
• Ihalainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: antti.ihalainen@luke.fi
• Kuusela, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Biodiversiteetti­keskus, Helsinki Sähköposti: saija.kuusela@ymparisto.fi
• Punttila, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Biodiversiteetti­keskus, Helsinki Sähköposti: pekka.punttila@ymparisto.fi
• Salminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: olli.salminen@luke.fi
• Syrjänen, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Biodiversiteetti­keskus, Helsinki Sähköposti: kimmo.syrjanen@ymparisto.fi

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO edellyttää metsä- ja ympäristöalan toimijoiden yhteistyötä. Alueellisten ELY-keskusten ja Suomen metsäkeskuksen alueyksiköiden välinen yhteistyö on METSOn toteuttamisessa tiivistä ja pääosin sujuvaa. Metsäkeskusuudistus ja muutokset lainsäädännössä kuitenkin muuttavat vakiintuneita yhteistyösuhteita. Toimiva yhteistyö edellyttääkin jatkuvaa sopeutumista.

METSO-kohteiden välittäminen sekä viestintään ja koulutuksiin liittyvä yhteistyö nousevat esiin tärkeinä METSOn toteuttajien yhteistyön muotoina. Yhteistyöstä koituu monia hyötyjä, ja erilaisten asiantuntijuuksien kohtaaminen on usein enemmän kuin osiensa summa. METSOn monipuoliset hankkeet edistävät yhteistyötä ja luovat uusia kumppanuuksia.

Vaikka METSOn toteuttajien yhteistyö sujuu pääosin hyvin, on siinä myös kehitettävää. Sekä ELY- että metsäkeskustoimijat toivovat metsänhoitoyhdistyksiltä aktiivisempaa osallistumista METSOn toteutukseen. Metsäkeskuksen organisaatiouudistus ja kohteiden välitystoiminnan ohjautuminen ELYjen suuntaan luo asetelman, jossa metsänhoitoyhdistyksistä voi tulla entistä vahvemmin myös ELY-keskusten yhteistyökumppaneita. Metsänhoitoyhdistysten lisäksi yhteistyötä tulisi lisätä metsänomistajien sekä kuntien ja seurakuntien kanssa. Yhteinen METSOn toteuttaminen voi parhaimmillaan kehittää metsätaloutta ympäristöystävällisempään suuntaan myös METSOn toteutuksen ulkopuolella.

• Kuusela, Sähköposti: saija.kuusela@ymparisto.fi
• Rantala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Paloniemi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Kuusela, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Luontoympäristökeskus/Ekosysteemipalvelut, Helsinki Sähköposti: saija.kuusela@ymparisto.fi
• Anttila, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Luontoympäristökeskus/Ekosysteemipalvelut, Helsinki Sähköposti: susanna.anttila@ymparisto.fi
• Halme, Jyväskylän yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Jyväskylä Sähköposti: panu.halme@jyu.fi
• Juslén, Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Eläintieteen yksikkö, Helsinki Sähköposti: aino.juslen@helsinki.fi

• Kotiaho, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kuusela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Nieminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Moilanen, Sähköposti: –