Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996

Tutkimuksessa selvitettiin yksityismetsänomistajien toimintaa puukaupassa ja puuntarjonnan sopeutusta kantohintojen muutoksiin. Puunmyyjät ryhmiteltiin puukauppaan liittyvien tavoitteiden ja puukaupallisen informaation käytön perusteella. Tavoitteet jaettiin metsänhoidollisiin ja hakkuutulotavoitteisiin sekä puukaupallisiin huippuhintatavoitteisiin. Informaatiopalvelujen käyttö jaettiin itselliseen toimintaan, yhdistys- tai ostajaorientoitumiseen. Huippuhintoja tavoittelevat hankkivat aktiivisesti markkinainformaatiota, reagoivat myyntihetken kantohintaan ja saivat mäntytukkipuun kaupassa muita metsänomistajia korkeammat kantohinnat. Muut metsänomistajat sopeuttivat puuntarjontaa varsinaisen myyntihetken kantohinnan sijasta edellisen neljännesvuosijakson hintamuutoksiin perustuen. Metsänhoitoyhdistyksen informaatiopalveluja käyttäneillä havaittiin muita korkeampia kantohintoja, mikäli myynnin tavoitteena eivät olleet huippuhinnat. Ostajien informaatiopalvelujen käyttöön orientoituneilla puunmyyjillä keskimääräiset kantohinnat jäivät alhaisiksi.

• Ollonqvist, Sähköposti: pekka.ollonqvist@metla.fi
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Porojen talvilaitumia on arvioitu valtakunnan metsien inventoinnissa 1970-luvulta lähtien kolme kertaa. Tässä julkaisussa käsitellään uusinta laidunarviointia. Tutkimusta ei tehty Perä-Lapista (Utsjoki, Inari ja Enontekiö). Laidunluokkien alat arvioitiin inventoinnin näytteestä (16 000 koealaa). Talviravintokasvien esiintymistä mitattiin vain pysyvillä koealoilla, joita tuli talvilaitumille (so. kangasmaille) yli 1 500 kpl.

Talvilaitumien pinta-alan arvio tutkimusalueella oli 4,8 milj. ha. Laitumien rakenteessa ilmeni selviä muutoksia edellisestä inventoinnista. Jo aiemmin havaittu kasvupaikkojen tuoreutuminen jatkui voimakkaana. Arviot ravintokasvien esiintymisrunsaudesta alenivat edellisestä inventoinnista selvästi. Tulos ei johtunut esiintymisrunsauden mittaustavan muuttumisesta. Vanhaa ja uutta mittaustapaa verrattiin 900 koealan joukossa. Vanhaa tapaa käytettäessä muutos inventointien välillä olisi ollut vielä suurempi. Luontainen talviravinto on vähentynyt tutkimusalueella. Keinoruokinnan turvin poromäärä on kuitenkin noussut 18 % inventointien välillä.

Tuloksia voidaan käyttää toisaalta laidunluokkien ja toisaalta alueiden väliseen vertailuun. Toistuva arviointi mahdollistaa myös muutosanalyysin ajassa, mitä edistää menetelmän säilyminen pääpiirteissään samana 1970-luvulta lähtien. Tulevaisuudessa muutosanalyysin mahdollisuudet paranevat pysyvien koealojen uusintamittauksen ansiosta. Ravintokasvien esiintymisrunsauden määrittämistä koealoilla tulisi tutkia ja kehittää.

• Mattila, Sähköposti: eero.mattila@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin satelliittikuvan, ilmakuvan ja satelliittipaikannuksen tarkkuutta päätehakkuiden kuviorajojen päivityksessä. Lisäksi tutkittiin käytännön päivittämättömän kuvioinnin luotettavuutta hakkuiden jälkeen. Tutkimuksen referenssiaineisto rajattiin orto-oikaistuilta numeerisilta ilmakuvilta. Pinta-alaerojen itseisarvojen keskiarvo oli satelliittikuvarajauksella 16 %, päivittämättömällä kuvioinnilla 22 %, ilmakuvilta päivitetyllä kuvioinnilla 13 % ja satelliittipaikannuksella 4 %. Varttuneen metsän ja päätehakkuun rajan sijaintiero oli suurinta päivittämättömän kuvioinnin rajoissa (noin 25 m). Vastaava sijaintiero satelliittikuvalta rajattaessa oli noin 15 m ja ilmakuvalta päivitettäessä noin 10 m. Satelliittipaikannuksella (GPS) saatu rajaus erosi referenssirajauksesta 5–8 m, mikä on erittäin vähän ottaen huomioon kummankin menetelmän virhelähteet.

• Hyppänen, Sähköposti: harri.hyppanen@forest.joensuu.fi
• Pasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Saramäki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Valtakunnan metsien viimeisimmät inventointitulokset osoittavat männyn ja kuusen kasvun alentuneen Suomen eteläosassa selvästi 1990-luvun alussa. Käsitystä kuusten vaikeuksista tukevat eri puolilla Etelä-Suomea löytyvät kuolleet yksilöt. Samantyyppinen ilmiö havaittiin 1930-luvun puolivälissä, jolloin Esko Kangas aloitti tutkimuksensa kuusen kuivumistyypeistä. Tämänkertaisen kuusen kuivumisen syyt ovat herättäneet vilkasta keskustelua sekä tutkija- että maallikkopiireissä. Kuivuus, routa, talviaikainen hengitys sekä otsoni ja erilaiset halogenoidut hiilivedyt johdannaisineen ovat yleisimpiä arvioita ilmiön syiksi.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin männyn ja kuusen paksuuskasvun vaihtelu 30-vuotiskauden 1964–1993 ajalta. Puukohtaisia vuosilustoindeksejä verrattiin säätietoihin kuusen viimeaikaisen kasvun alenemisen syiden tutkimiseksi.

Vuosilustoindeksit osoittavat kuusen keskimääräisen kasvun olleen Etelä-Suomessa vuosina 1989–1993 noin 9 % pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Männyn kasvu oli vuosikymmenen vaihteessa keskimääräistä nopeampaa. Vuosien 1992–1993 indeksit olivat sen sijaan selvästi keskitason alapuolella.

Kasvun vaihtelun alustavat syyanalyysit osoittivat, että Etelä-Suomessa kuusen kasvu on vaihdellut samassa tahdissa touko–kesäkuun sateiden kanssa. Myös runsaat siemenvuodet 1973 ja 1989 erottuivat vuosilustoissa poikkeuksellisen alhaisena kasvuna. Aiemmat arviot siitä, ettei kuivuus yleensä rajoita puiden kasvua Suomessa, eivät saaneet tukea tuloksista.

• Mielikäinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Timonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Nöjd, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa kehitettiin menetelmä, jossa paikkatietojärjestelmän avulla tarkennetaan metsäsuunnittelussa käytettävää puuston ja kasvupaikan perusteella tehtyä metsikkökuviointia maisemallisesti tärkeissä kohteissa, kuten vesistöjen rannoilla sekä virkistysreittien ja teiden varsilla. Lisäksi uuden metsikkökuvioinnin kuviot ryhmitellään paikkatietoanalyysien avulla maisemaluokkiin, joita hyödynnetään hakkuita kohdennettaessa.

Menetelmän käytöstä saatavaa hyötyä arvioitiin kolmen tapaustutkimuksen avulla. Niissä verrattiin tavallisella kuvioinnilla ja tarkennetulla kuvioinnilla tehtyjen metsäsuunnitelmien tuottamaa maisemaa grafiikkakuvien ja numeeristen tunnusten avulla. Metsäsuunnitelmat tehtiin MONSU-ohjelmistolla siten, että suunnitelmien mukaisten hakkuiden tuottamat nettotulot olivat molemmissa suunnitelmissa yhtäsuuret. Tutkimuksessa oli kuusi vertailtavaa metsäsuunnitelmaparia, joista kaikissa raati valitsi tarkennetulla kuvioinnilla tehdyn sunnnitelman tuottaman maiseman peruskuvioinnilla toteutetun suunnitelman tuottamaa maisemaa kauniimmaksi.

Tarkentamalla numeerisessa metsäsuunnittelussa käytettavää puuston ja kasvupaikan perusteella tehtyä metsikkökuviointia sekä hyödyntämällä paikkatietoanalyysejä sijainniltaan tärkeiden metsikkökuvioiden etsimisessä, saadaan maisemallisesti parempi lopputulos nettotuloja pienentämättä. Menetelmän tuottaman hyödyn määrään vaikuttavat tilalle asetettu tulotavoite ja tilan maisemalliset ominaisuudet. Tutkimuksessa kehitetty menetelmä mahdollistaa automaattisen tavan tarkentaa metsikkökuviointi uudeksi kuvioinniksi, joka palvelee metsäsuunnittelua paremmin kuin alkuperäinen kuviointi.

• Store, Sähköposti: ron.store@metla.fi

Artikkelissa esitetään HERO-nimisen heuristisen optimointimenetelmän sovellus vuorovaikutteiseen metsäsuunnitteluun. Vuorovaikutteisessa eli interaktiivisessa yksityismetsien suunnittelussa metsänomistaja ja suunnittelija käyttävät suunnitteluohjelmistoa yhteisessä suunnitteluistunnossa toistaen suunnittelulaskelmia tarvittaessa useaan kertaan.

Metsänomistajan tavoitteet pyritään kuvaamaan mahdollisimman kattavasti jo ensimmäisessä suunnittelulaskelmassa. Ohjelmistolta saatavan välittömän palautteen pohjalta voidaan muuttaa tavoitemuuttujiksi määriteltyjä metsää ja sen kehitystä kuvaavia tunnuksia sekä niiden tärkeyssuhteita, jos laadittu suunnitelma ei tyydytä metsänomistajaa. Tavoitemuuttujia ja niiden painoarvoja tai muita optimoinnin perusteita muutetaan kunnes aikaansaatu suunnitelma tyydyttää metsänomistajaa. Suunnittelulaskelmien myötä opitaan tilan tai metsäalueen tuotantomahdollisuudet ja nähdään miten erilaiset metsän hoidon ja käytön tavoitemallit vaikuttavat metsästä saataviin hyötyihin sekä metsän kehittymiseen.

Vuorovaikutteista optimointia testattiin Pohjois-Karjalan metsälautakunnan yksityismetsien metsäsuunnittelun kehittämishankkeessa. Kymmenen metsänomistajaa osallistui testiin. Useimmille testiin osallistuneista metsänomistajista kyettiin tuottamaan ensimmäistä suunnittelulaskelmaa tyydyttävämpi suunnitelma muuttamalla optimointitehtävää yhteen tai useampaan kertaan, mikä osoittaa vuorovaikutteisen suunnittelun hyödyllisyyden. Vuorovaikutteisuus parantaa asiakaslähtöisen suunnittelun edellytyksiä.

• Kangas, Sähköposti: jyrki.kangas@metla.fi
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Käytöstä poistuneelle turvetuotantoalueelle istutettiin pensaskarpalopistokkaita (Vaccinium macrocarpon Ait.) 3,8 hehtaarin alueelle keväällä 1991. Pensaskarpaloviljelmällä tutkittiin karpaloiden kasvua, kasvuominaisuuksia ja selviytymistä talvesta sekä rikkakasvisukkessiota v. 1992–1994. Vuosina 1993–1994 tutkittiin myös pensaskarpalon rikkakasvien torjuntaan soveltuvia kasvinsuojeluaineita. Pensaskarpaloviljelmän rikkakasvisukkessio oli nopeaa. Vuonna 1992 alueella tavattiin 27 ja v. 1994 31 rikkakasvilajia. Yleisimmät lajit olivat ojanukkasammal (Dicranella cerviculata), karhunsammalet (Polytrichum spp.), hietakastikka (Calamagrostis epigejos) sekä vihvilät (Juncus spp.). Vuoden 1992 keväällä putkilokasvien peittävyys oli 4 % ja syksyllä 16 %. Sammalten peittävyys oli ojanukkasammalta lukuunottamatta v. 1992 noin 1 % ja v. 1994 yli 50 %.

Karpaloviljelmän ravinne- tai happamuustason ja karpaloiden kasvuominaisuuksien välillä ei havaittu tilastollisesti merkittävää riippuvuutta. Karpalotaimien lukumäärä väheni kaikkina tutkimusvuosina, talvi- ja kevätkuolleisuudesta johtuen, vaikka karpalotaimien lukumäärät kasvoivatkin kesällä. Suuret talvituhot osoittavat etteivät lumipeite ja keväinen sadetus riitä suojelemaan karpaloita pakkasvaurioilta. Ilman tulvitusta karpaloviljely ei todennäköisesti ole mahdollista. Kaikkien putkilokasviryhmien suhteen tehokkaimmaksi rikkakasvihävitteeksi havaittiin glyfosaatti, jonka käyttö edellyttää karpalonviljelyyn soveltuvan sivelytekniikan kehittämistä. Simatsiini ei sovellu pensaskarpaloviljelmille, sillä sen teho on huono ja viipymä turpeessa pitkä.

• Kieksi, Sähköposti: kauko.salo@metla.fi
• Salo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Lyhytpäivä (LP)-käsittelyn käyttöä 1-vuotiaiden ulkomaisten havupuiden taimien karaisemisessa tutkittiin 10 puulajilla: palsamipihdalla (Abies balsamea (L.) Mill.), harmaapihdalla (A. concolor (Gordon & Glend.) Lindl, ex Hildebr.), lännenpihdalla (A. lasiocarpa (Hook.) Nutt.), siperianpihdalla (A. sibirica Ledeb.), japaninpihdalla (A. veitchii Lindl.), valkokuusella (Picea glauca (Moench) Voss), ajaninkuusella (P. jezoensis (Sieb. & Zucc.) Carr.), mustakuusella (P. mariana (Mill.) B. S. B.), serbiankuusella (P. omorika (Pancic) Purk.) ja douglaskuusella (Pseudotsuga menziesii (Mirbel) Franco). Käsittelyjakson pituus oli kaikilla puulajeilla 3 viikkoa (1.8.–22.8.) ja päivänpituus 8 tuntia. Verson kuiva-ainepitoisuutta seurattiin elo–syyskuussa 1–2 viikon välein. Taimien pakkaskestävyys testattiin syyskuun puolivälissä altistamalla taimet kasvatuskaapissa –4, –6, –8, ja –10 °C:n lämpötiloille ja arvioimalla taimien vaurioituminen silmävaraisesti neulasten ruskettumisen ja taimien kasvuunlähdön perusteella. LP-käsittely aikaisti pakkaskestävyyskehitystä puulajista riippuen 1–5 viikkoa ja nosti verson kuiva-ainepitoisuutta kaikilla puulajeilla. Eri puulajien karaistumisaikataulu oli hyvin erilainen. Pihdoista oli siperianpihta karaistunein ja japaninpihta arin syyskuun puolivälissä. Pihtojen LP-taimet, japaninpihtaa lukuunottamatta, kestivät lähes vaurioitta –10 °C. Eroja LP-taimien ja vertailutaimien välille syntyi yleensä vasta –8 ja –10 °C:ssa. Kuusilla LP-taimien ja vertailutaimien välille syntyi eroja jo –4 ja –6 °C:ssa. LP-käsittely paransi eniten ajaninkuusen pakkaskestävyyttä, myös serbiankuusen ja mustakuusen pakkaskestävyys parani merkittävästi vaikka neulasvauriot muodostuivatkin suuriksi. Verson kuiva-ainepitoisuuden kehitys kuvasi taimien karaistumiskehitystä, mutta se ei ennustanut pakkaskestävyyttä kaikilla puulajeilla samalla tavalla.

• Konttinen, Sähköposti: kyosti.konttinen@metla.fi
• Rikala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Työssä tutkittiin relaskooppiotannan, ympyräkoealaotannan ja lähimpien puiden otannan ominaisuuksia leimikon hinnoittelussa. Otantamenetelmiä tutkittiin simuloimalla maasto-otantoja viidestä eri leimikosta, jotka on mitattu eri puolilta Itä-Suomea. Leimikkoaineistosta on mitattu puiden koordinaatit sekä useita laadusta ja runkomuodosta kertovia tunnuksia. Tutkimuksessa esitetään hinnoitteluperiaatteet, joiden perusteella vertaillaan hinnoittelumenetelmiä ja kehitetään menetelmä hinnoittelukustannusten laskemiseksi. Hinnoittelumenetelmät rakentuvat otantamenetelmästä ja hintalaskelmasta. Hintalaskelma perustuu runkohinnoitteluun. Kaikissa tutkituissa hinnoittelumenetelmissä käytettiin samaa hintalaskelmaa ja otannan vaikutusta hintoihin tutkittiin laskemalla menetelmien harhat tarkkojen kauppahintojen suhteen. Hinnoittelukustannusten laskennassa hinnoittelun kokonaiskustannukset jaettiin kahteen erikseen laskettavaan osaan, kauppahinnan hajonnasta koituviin kustannuksiin ja työn kustannuksiin. Tulosten mukaan relaskooppiotannat sopivat parhaiten runkohinnoitteluun. Harhavertailut osoittivat, että hintalaskelma on sovitettava käytetyn otantamenetelmän mukaan suurien harhojen välttämiseksi hinnoittelussa.

• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin kangasmaiden valtapituusboniteetin ja puuston vuotuisen tilavuuskasvun länsi–itä-suuntaista vaihtelua Suomessa. Aineisto oli peräisin valtakunnan metsien inventoinneista vuosilta 1971–75, 1977–83 ja 1987–92. Pituusboniteettia käytettiin kangasmaiden puuntuotoskyvyn mittarina. Mitattuja tilavuuskasvuja verrattiin kasvumalleilla ennustettuihin arvoihin mallien yleisen paikkansapitävyyden toteamiseksi ja poikkeavien kasvualueiden erottamiseksi.

Kangasmaiden valtapituusboniteetin alueelliset erot olivat suuret. Erityisen selvä raja oli Pohjanmaan ja muun Etelä-Suomen välillä. Kasvupaikan luokittelutunnukset, kuten kasvupaikkatyyppi, kivisyys ja soistuneisuus selittivät valtapituusboniteettia varsin hyvin. Lisäksi lämpösumma ja korkeus merenpinnasta nostivat selitysastetta huomattavasti. Korkeusasemalla voitiin selittää länsi–itä-suunnassa havaittua vaihtelua. Keskimääräinen valtapituusboniteetti ei varsinaisesti laske Pohjanmaan rannikolle mentäessä. Tämä johtuu lämpösumman kohoamisesta ja viljavien kasvupaikkojen yleistymisestä, jotka kumoavat rannikon läheisyyden puuntuotoskykyä alentavat vaikutukset.

Kasvuennusteiden taso mitattuun kasvuun verrattuna vaihteli eri mallien mukaan. Kaikista malleista löytyi kuitenkin sama piirre: jos mallit kalibroidaan Etelä-Suomen sisäosien metsiköiden mukaan, saadaan Pohjanmaan metsälautakunnan männiköille 17–22 %:n ja kuusikoille 23–29 %:n yliarvioita. Kasvun taso vaihteli metsälautakuntien sisällä ja männiköiden ja kuusikoiden huonokasvuisimpien alueiden ulottuvuudet poikkesivat toisistaan. Syyt alhaisempaan kasvun tasoon voivat olla tiivis maaperä männyllä sekä viljava, mutta kivinen maaperä kuusella. Yhteydet ilmastoon on syytä tutkia tarkemmin.

Tilavuuskasvun tasokertoimia esitettiin eri malleille metsälautakunnittaisina arvoina, kahdella teemakartalla sekä graafisesti korkeuden funktiona. Näitä kertoimia voidaan käyttää kasvuennusteiden korjaamiseksi. Pohjanmaan alaville seuduille tulisi kuitenkin laatia uudet kasvumallit.

• Karlsson, Sähköposti: kristian.karlsson@metla.fi

Länsi-Suomessa 1970-luvun vaihteessa tehdyistä pellonmetsityksistä valittiin satunnaisesti 13 mänty-, 10 kuusi- ja 17 rauduskoivualaa. Metsitykset inventoitiin 23 kasvukautta istutuksen jälkeen. Mänty oli vallitsevana enää kahdeksalla alalla, loput viisi alaa olivat muuttuneet lähinnä hieskoivikoiksi. Kuusi ja rauduskoivu olivat säilyneet vallitsevina yhtä kuusialaa lukuunottamatta. Männiköt sijoittuivat pääosin pituusboniteettiluokkiin 24 ja 27, jotka metsämaalla vastaavat puolukka- ja mustikkatyyppejä. Kuusikot jakautuivat tasan pituusboniteettiluokkiin 27, 30 ja 33 (käenkaali-mustikkatyyppi, lehto ja paremmat). Rauduskoivun pituusboniteetit olivat 22–28 (puolukkatyyppi–lehto). Yli puolet aloista oli luokassa 26 (käenkaali-mustikkatyyppi). Rauduskoivut arvioitiin sekä tekniseltä laadultaan että kunnoltaan parhaiksi ja männyt huonoimmiksi. Lukumääräisesti eniten hyvälaatuisia puita oli kuusikoissa ja vähiten hieskoivu- ja haapavaltaisilla aloilla. Eniten vioituksia aiheutti muun puuston kilpailu. Halla vikuutti lähinnä kuusta, surmakka puolestaan aiheutti vioituksia männyllä. Tyypillistä pellonmetsityksille oli suuri alojen välinen vaihtelu. Keskituotos vastasi käenkaali-mustikkatyypin tuotosta metsämailla.

• Kinnunen, Sähköposti: kaarlo.kinnunen@metla.fi
• Aro, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Koivun paakkutaimia on istutettu perinteisesti yksivuotisina, kylvövuotta seuraavana keväänä ennen lehtien puhkeamista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisuutta istuttaa taimet jo kylvövuoden kesällä ja syksyllä. Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaalia tutkittiin kasvihuonekokeissa kasvukauden eri vaiheissa sekä seurattiin eri ajankohtina istutettujen koivun paakkutaimien alkumenestystä peltokokeissa. Yksivuotisten koivun paakkutaimien juurten kasvu alkoi keväällä hitaasti ja nopeutui selvästi vasta kesäkuun alun jälkeen, kun lehdet olivat saavuttaneet täyden koon. Keväällä kylvettyjen ja samana kesänä, eri ajankohtina istutettujen, taimien juurten kasvupotentiaali oli voimakkainta ensimmäisellä istutuskerralla heinäkuun puolessavälissä ja heikkeni suoraviivaisesti kohti syksyn istutuskertoja. Pellolle perustetuissa istutusajankohtakokeissa sääolosuhteiltaan normaalin vuoden heinä–elokuussa istutetut koivun paakkutaimet menestyivät yhtä hyvin tai paremmin kuin seuraavana keväänä istutetut taimet. Koivun paakkutaimien kesäistutus edellyttää kuitenkin huolellista taimien käsittelyä ja hoitoa koko istutusketjun ajan.

• Rikala, Sähköposti: risto.rikala@metla.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin suuren yleisön metsien talouskäyttöön ja suojeluun liittyviä asenteita haastatteluaineiston perusteella. Kansalaisista runsas kolmasosa oli luettavissa metsien talouskäytön lisäämistä kannattaviin ja neljäsosa suojelun lisäämistä kannattaviin. Noin 40 prosenttia suomalaisista kannatti samanaikaisesti sekä metsien talouskäytön että suojelun lisäämistä tai vastusti kumpaakin. Väestön taustapiirteillä kyettiin selittämään vain osittain metsien käyttöön liittyviä asenteita. Suojelumyönteisten metsätiedot olivat talouskäytön kannattajia vähäisemmät. Metsänomistajissa oli suojelun kannattajia lähes saman verran kuin metsää omistamattomissa kansalaisissa mutta talouskäytön kannattajia selvästi enemmän.

• Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin Morbark 1200 -murskaimen soveltuvuutta hakkuutähteen, karsijan puujätteen ja sahan kuorijätteen sekä kantojen murskaamiseen. Murskattava materiaali kuormataan Morbark 1200 -murskaimeen suppilomaisen syöttölaitteen kautta ylhäältä päin. Syöttäminen voidaan tehdä omalla kuormaimella tai erillisellä pyöräkuormaajalla. Parhaiten murskaimella pystyttiin käsittelemään ketjukarsija-kuorija-hakkurin jätettä ja sahan kuorijätettä. Päätehakkuualojen hakkuutähteiden murskauksessa tuottavuus oli selvästi alhaisempi. Tämä johtui pitkien latvakappaleiden aiheuttamista tukoksista syöttölaitteessa. Kantojen murskaukseen tutkittu murskain ei sovellu, sillä syöttölaite ei läpäise kunnolla kantoja. Kaikilla tutkituilla polttoaineilla saavutettiin hyväksyttävä palakokojaukauma. Kuitenkin jos murskaus tapahtui suoraan hiekkakentälle, murskeeseen sekoittui paljon hiekkaa, mikä alensi sen käyttökelpoisuutta polttoaineena.

• Pulkkinen, Sähköposti: paivi.pulkkinen@forest.joensuu.fi
• Asikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Vuodesta 1988 lähtien on jo työelämässä olleita aikuisopiskelijoita koulutettu metsäoppilaitoksissa hakkuukoneen kuljettajiksi viiden kuukauden kestoisilla metsäkoneenkäytön jatkolinjoilla. Tutkimuksessa on seurattu vuosina 1989–1991 jatkolinjoilta valmistuneiden oppilaiden sijoittumista työelämään 1,5–2,5 vuoden ajan kurssien päättymisestä.

Työelämään sijoittumista luonnehti vastaanotettujen töiden moninaisuus sekä työtehtävien että työllistymisen vaihtelu vuodenaikojen mukaan. Vastanneista oppilaista keskimäärin 80 % oli kuukausittain työelämässä. Talvella määrä oli kesää hieman suurempi, mikä johtuu metsäalalle tyypillisestä kausivaihtelusta. Oppilaista noin kaksi kolmasosaa teki talvella metsätöitä.

Joka viidennen kurssilaisen voi sanoa vakiinnuttaneen paikkansa hakkuukoneen kuljettajana, kun he työskentelivät yli puolet seuranta-ajasta ko. työssä. Puolet oppilaista pystyi seuranta-ajan aikana hankkimaan itselleen vähintään puolen vuoden työkokemuksen metsäkonealalta. Alalle pysyvästi sijoittuneiden kurssilaisten määrä jäi kuitenkin alhaiseksi, kun vain joka kymmenes kurssilainen työskenteli metsäkoneen kuljettajana ympärivuotisesti.

Työvoiman ylitarjonta ja markkinahakkuiden alhainen määrä heikensivät oppilaiden sijoittumista alalle. Sijoittumista lienee pienentänyt myös se, että koulutukseen ei hakeutunut riittävästi valintaedelletykset täyttäneitä hakijoita. Koulut joutuivat ottamaan kursseille sellaisia opiskelijoita, joille koulutus ei antanut riittäviä valmiuksia siirtyä alalle.

Tilanteen muuttamiseksi opetusta olisi annettava nykyistä enemmän käytännön työssä sekä aikuiskoulutuslinjoilla että nuorisoasteen erikoistumislinjalla. Opetukseen tulisi liittää työharjoittelu metsäkoneyrityksissä. Harjoittelun käynnistymisen edellytys on kuitenkin, että oppilaat työskentelevät nykyistä enemmän koulun työmailla ennen kuin siirtyvät yrittäjien koneille. Lisäksi oppilaitosten on nykyistä paremmin osoitettava se, että ne antavat koulutettavalle sellaista lisätietoa, jota yrittäjillä ei ole. Oppilaitosten ja metsäkoneyrittäjien taustajärjestöineen olisi aloitettava ripeästi koulutuksen kehittäminen metsäteollisuuden ja konevalmistajien tuella.

• Juntunen, Sähköposti: marja-liisa.juntunen@metla.fi

Katsauksessa esitellään kirjallisuustarkastelun pohjalta tapaustutkimuksen metodiikkaa ja sen käyttöön liittyviä ominaispiirteitä. Tapaustutkimuksen perusteiden läpikäyntiin paneudutaan aloittaen sen määritelmästä ja ominaisuuksista intensiivisenä tutkimusstrategiana. Pohdittavana ovat mm. yhden ja useamman tapauksen tutkimisen erot ja yhtäläisyydet sekä tapaustutkimuksen suhde vertailevaan tutkimukseen. Tapaustutkimuksen toteutusvaiheet käydään läpi tutkimuksen suunnittelusta aineiston analyysiin. Tarkasteltaessa keinoja arvioida tapaustutkimuksen luotettavuutta ja tulosten yleistettävyyttä kiinnitetään erityinen huomio siihen, kuinka pitäydytään tapaustutkimukselle soveliaissa yleistyksissä. Tapaustutkimusstrategian esittelyn jälkeen tarkastellaan sen käyttöä suomalaisessa metsäntutkimuksessa. Vaikka tapaustutkimusta on käytetty myös metsätieteissä, sen perustaa on metsätieteellisissä tutkimuksissa harvoin selostettu. Johtopäätöksissä esitellään hyvän tapaustutkimuksen tunnuspiirteitä ja pohditaan sekä käytännöllisiä että tieteellisiä perusteluja strategian käytölle tietyissä tutkimustilanteissa.

• Hellström, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsänhoidon jäljet näkyvät talousmetsien rakenteessa: nuoria ja keski-ikäisiä metsiä ja metsäkuvioiden reunavyöhykkeitä on paljon. Vanhat metsät ovat pienialaisia, ne sijaitsevat hajallaan ja vanhojen lehtipuiden osuus niissä on vähäinen. Metsäluonnossa tapahtuneet elinympäristömuutokset suosivat joitakin eliölajeja, toiset eliölajit puolestaan taantuvat muutosten vuoksi. Oheisessa katsauksessa esitetään arvio metsänhoidon eri toimenpiteistä hyötyvistä sekä niistä kärsivistä eliöryhmistä. Katsauksessa on käsitelty erikseen nisäkkäät, linnut, selkärangattomat, sienet ja kasvit. Laaditut taulukot perustuvat eri eliöryhmien asiantuntijoilta (yht. 17) saatuun arvioon.

Varsin nopea uudistamiskierto on talousmetsille tyypillistä. Päätehakkuualoille nousee nopeasti heinäkasvillisuutta ja lehtipuun taimia. Näissä olosuhteissa viihtyvät mm. monet pikkunisäkkäät, pikkunisäkkäitä syövät pienpedot ja petolinnut, päiväperhoset, rikotulla maalla kasvavat sienet, pensaikkojen ja avomaiden linnut ja hakkuutähteitä hajottavat maaperäeliöt. Taimikonhoitotöistä, kasvatushakkuista ja metsänlannoituksesta hyötyvät monet heinät ja ruohot sekä maaperäeliöt. Voidaan ehkä yleistää, että nykyaikaisista metsänkäsittelymenetelmistä hyötyvät elinympäristövaatimuksiltaan laaja-alaiset eliöt, jotka pystyvät helposti sopeutumaan talousmetsien tarjoamiin elinympäristöihin, sekä sellaiset pioneerilajit, jotka pystyvät nopeasti kolonisoimaan muokatut hakkuualat.

Vaateliaat vanhojen metsien lajit, lahopuuta vaativat lajit ja metsien pirstoutumisesta kärsivät lajit ovat ehkä keskeisimmät metsänhoidon vaikutuksista kärsivät eliöryhmät. Selkärangattomat ovat kärsineet yleensä enemmän kuin selkärankaiset, ja toisaalta monet sammalet tai lahottajasienet ovat kärsineet enemmän kuin putkilokasvit. Vanhojen metsien harvinaistuvia hyönteisiä ovat erityisesti monet kovakuoriaiset, kaksisiipiset, kaskaat ja luteet.

Metsätalouden ympäristöohjelman metsänhoitosuositukset on laadittu parantamaan nykyisissä talousmetsissä taantuneiden lajien elinympäristöjä.

• Miettinen, Sähköposti: pasi.miettinen@finnagro.fi

Katsauksessa selostetaan havupuiden lepokauden aikaisia vioituksia tartuttavan syyshaavakan tuntomerkkejä, levinneisyysaluetta ja ekologiaa. Myöhäissyksyllä karsittaessa syyshaavakka voi aiheuttaa laatua alentavia koroja tartuttamalla karsintavioitusta ympäröivää nilasolukkoa. Sinistymistä syyshaavakka voi aiheuttaa vioitetussa pintapuussa. Tuhot ovat vältettävissä karsimalla männyt suositusten mukaisena ajankohtana. Kasvutappioita tai ytimennävertäjien aiheuttamia runkotuhoja ei synny, kun elävää latvusta poistetaan enintään 40 %.

• Uotila, Sähköposti: auotila@hyytiala.helsinki.fi

Artikkeli on yhteenveto tutkimuksista, joissa käsitellään koivun versolaikkutautia taimitarhoilla ja pellonmetsitysaloilla sekä toimenpiteitä, joilla tautia voidaan torjua. Versolaikkuja aiheuttavista sienistä esitellään tarkemmin Phytophthora cactorum, joka on meillä uusi taudinaiheuttaja.

• Lilja, Sähköposti: arja.lilja@metla.fi

Artikkelissa esitellään tuloksia kasvinsyöjänisäkkäiden vaikutuksista boreaaliseen metsäekosysteemiin ja pohditaan niiden mahdollisia vaikutuksia Pohjoismaissa. Viime vuosina on yhä selvemmin käynyt ilmi, että kasvinsyöjänisäkkäiden valikoiva ravinnonkäyttö voi vaikuttaa ratkaisevasti havumetsäekosysteemin rakenteeseen ja toimintaan. Kasvinsyöjät muuttavat kasvilajistoa ja sitä kautta karikkeen laatua, ravinnekiertoja ja koko eliöyhteisöä. Toisaalta ravintokasvivalikoiman ja ravinnon määrän muutokset vaikuttavat eläinten ravinnonvalintaan. Kasvilajin yksilömäärän vähetessä sen häviämisen riski kasvaa, koska jäljellä olevien kasviyksilöiden syödyksi tulemisen todennäköisyys kasvaa. Ihmistoiminta muuttaa sekä kasvillisuutta että eläinkantoja mm. metsästyksen, metsätalouden, saasteiden ja ilmastonmuutosten kautta. Hirvieläinkannat ovat Suomessa ja Ruotsissa olleet 1970-luvulta lähtien tasolla, jolla ekosysteemivaikutuksia on Pohjois-Amerikassa havaittu. Peltojen metsittäminen ja lehtipuiden suosion kasvu ovat lisänneet myös myyrien aiheuttamaa vahinkoa metsätaloudelle. Nisäkkäiden ja eri kasvilajien lukumääräsuhteista riippuen voivat eläimet joko parantaa tai huonontaa maaperän ravinteikkuutta sekä kasviston ja eläimistön monimuotoisuutta. Eri tekijät vaikuttavat toisiinsa ja voivat yhdessä muuttaa metsäluontoamme tavalla, jota on vaikea ennustaa ilman kokeellista tutkimusta.

• Suominen, Sähköposti: otso.suominen@utu.fi
• Niemelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Työssä tutkittiin juurilahoa aiheuttavan yksitumaisen Rhizoctonia sp. -sienen torjuntaa kuumavesikäsittelyllä. Tavoitteena oli selvittää, mikä lämpötila ja upotusaika on riittävä sienen rihmaston ja kestoasteiden eli rihmastopahkojen tuhoamiseksi. Sienen rihmasto tuhoutui jo 75 °C:n lämpötilassa, ja rihmastopahkoille 80 °C:n lämpötila oli riittävän korkea. Upotusaika ei ollut merkitsevä näissä lämpötiloissa. Sen sijaan alemmissa lämpötiloissa ajalla oli vaikutusta sienen kasvuunlähtöön ja kasvunopeuteen, mutta pisinkään käsittely ei tuhonnut rihmastoa täysin 60 °C:ssa tai rihmastopahkoja 75 °C:ssa. Alle 80 °C:n lämpötiloja voidaan pitää riittämättöminä, kun tavoitteena on taudinaiheuttajan torjunta.

• Iivonen, Sähköposti: sari.iivonen@metla.fi
• Lilja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tervo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Päivinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hiltunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Kuusela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Penttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lausti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Mielikäinen, Sähköposti: kari.mielikainen@metla.fi

• Lähde, Sähköposti: olavi.laiho@metla.fi
• Laiho, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Norokorpi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Solantie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomenvirta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Aronen, Sähköposti: tuija.aronen@metla.fi

• Kettunen, Sähköposti: arto.kettunen@helsinki.fi
• Leinonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Hyttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hakkarainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kallio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Penttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Hynynen, Sähköposti: jari.hynynen@metla.fi

• Varmola, Sähköposti: martti.varmola@metla.fi

• Hakkila, Sähköposti: pentti.hakkila@metla.fi
• Paavilainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Reunala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Leikola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tammisalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Mielikäinen, Sähköposti: kari.mielikainen@metla.fi

• Leikola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Tasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Lovén, Sähköposti: lasse.loven@metla.fi

• Pesonen, Sähköposti: erkki.pesonen@metla.fi

• Timonen, Sähköposti: mauri.timonen@metla.fi

• Eronen, Sähköposti: matti.eronen@helsinki.fi
• Lindholm, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Zetterberg, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Enroth, Sähköposti: raija-riitta.enroth@metla.fi

• Hellström, Sähköposti: eeva.hellstrom@smy.fi

• Ripatti, Sähköposti: pekka.ripatti@metla.fi

• Hakkila, Sähköposti: pentti.hakkila@metla.fi

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Siitonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi