Tutkimuksessa selvitettiin ylispuiden korjuun vaikutuksia Lapin luontaisesti syntyneiden mäntytaimikoiden tiheyteen, aukkoisuuteen, pituuteen ja kasvatuskelpoisuuteen sekä eriteltiin ylispuuston korjuussa taimille syntyvien vaurioiden aiheuttajia ja laatua. Samalla tutkittiin ajourien määrää. Aineistona oli silloisen Lapin metsälautakunnan alueen yksityismetsien mänty-ylispuuleimikoista valittu 33 leimikon yhteispinta-alaltaan 80 hehtaarin otos, joka inventoitiin sekä ennen korjuuta että korjuun jälkeen vuosina 1991–1993.
Taimikoiden keskimääräinen tiheys oli ennen ylispuiden korjuuta 8 400 kpl/ha. Korjuun jälkeen vaurioitumattomia taimia oli keskimäärin 7 000 kpl/ha. Taimista vaurioitui noin 17 %. Kehityskelpoisten taimien määrä oli ennen korjuuta 2 100 kpl/ha ja korjuun jälkeen 1 700 kpl/ha. Vaurioituneista taimista 90 % oli vaurioitunut niin vakavasti, että ne olivat kehityskelvottomia. Suurin osa kehityskelvottomiksi vaurioituneista taimista oli katkennut.
Vaurioprosenttiin vaikuttivat voimakkaimmin hakkuukertymä ja ajouraverkon tiheys. Vauriomäärä oli sitä suurempi, mitä suurempi oli hakkuukertymä ja mitä tiheämpi ajouraverkko leimikkoon tehtiin. Suurin osa vaurioista (60 %) syntyi metsäkuljetuksen aikana ajouralla ja sen läheisyydessä.
Taimikoiden aukkoisuus lisääntyi korjuussa keskimäärin 8 %-yksikköä mitattuna tyhjien koealojen määrällä. Taimikoiden keskipituus pysyi korjuussa muuttumattomana. Taimikoiden pinta-alasta oli ennen korjuuta hyviä ja tyydyttäviä noin 80 %, korjuun jälkeen hieman alle 60 %. Kaikki taimikot pysyivät korjuussa kasvatuskelpoisina.
Ylispuiden korjuu Lapin luontaisesti uudistetuista mäntytaimikoista ei ole erityisen ongelmallista taimikoiden aukkoisuudesta huolimatta. Ajourien suunnitteluun ja korjuun toteutukseen on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota. Tutkimuksen päätulokset vastaavat suurelta osin aiempien korjuuvauriotutkimusten tuloksia. Ajourien suunnittelu ylispuuleimikoissa vaatii lisätutkimuksia.
Männyntaimikoiden kehityskelpoisuutta metsänomistajalle korvatun hirvivahingon jälkeen arvioitiin Etelä-Suomessa tehdyssä inventoinnissa. Osassa taimikoita tiedettiin hirvien aiheuttaneen tuhoja, ja osa oli samoilta alueilta valittuja kontrollitaimikoita. Merkittävää hirvituhoa todettiin 26 %:ssa kaikista tutkituista männyistä, joita oli keskimäärin 1 502 kpl/ha. Hirvet olivat tuhonneet täysin keskimäärin 6 % männyistä. Kasvavista männyistä 8 %:ssa oli suuria vielä ulkoisesti näkyviä runkovikoja. Lähes joka neljännen männyn (rungon sisäiset viat mukaan lukien) laatu oli huomattavasti heikentynyt. Hirvituhon suhteen hyvälaatuisia istutettuja sekä korvaavia, luontaisesti syntyneitä mäntyjä oli noin 1 100 kpl/ha. Hirvituhon vuoksi vikaantuneita mäntyjä, jotka tulisi poistaa ensiharvennuksessa, oli noin 300 kpl/ha. Kaikki luontaisesti syntyneet kuuset ja koivut mukaan lukien hyvälaatuisia puita oli lähes 1 500 kpl/ha. Puuston tiheys oli tällöin lähes 2 000 kpl/ha. Kasvu- ja laatutappiosta korvatuissa vahinkotaimikoissa oli merkittävää hirvituhoa noin kolmasosassa kaikista männyistä, uudelleen metsitetyissä taimikoissa 18 %:ssa ja kontrollitaimikoissa 17 %:ssa. Istutusvirheestä johtuva vinotyvisyys alensi runkojen laatua 16 %:ssa istutustaimista. Varttuneet männyntaimikot ovat merkityksellisiä hirvien ravinnonkäytölle, sillä sekä alikasvoksia että mäntyjen sivuoksia oli yleisesti käytetty ravinnoksi. Kontrollitaimikot osoittavat, etteivät kaikki hirvivahingot tule korvausten piiriin. Suurin osa runkotuhoista oli jäämässä sisäisiksi, tukkipuuston arvoa myöhemmin heikentäviksi vioiksi. Ellei ensiharvennuksessa poisteta huonolaatuisia puita, sahausvaiheessa havaittavat laatutappiot saattavat olla samaa suuruusluokkaa kuin hirvivahingoista samoissa metsiköissä jo maksetut korvaukset.