Viimeisin julkaistu artikkeli: 29.12.2022, id 10774 ja
pääkirjoitus id 10797

Artikkelit jotka sisältää sanan 'pienaukko'

Tutkimusartikkeli

artikkeli 7808, Tutkimusartikkeli
Hannu Hökkä, Jaakko Repola. (2018). Pienaukkohakkuun uudistumistulos Pohjois-Suomen korpikuusikossa 10 vuoden kuluttua hakkuusta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli 7808. https://doi.org/10.14214/ma.7808
Avainsanat: alkukehitys; korpi; laikutus; luontainen uudistaminen; pienaukko; pituus; pituuskasvu; runkoluku; uudistumistulos
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkastellaan pienaukkohakkuun uudistumistulosta kahdessa korpikuusikkoon perustetussa kenttäkokeessa. Talvella 2004–2005 hakattiin Tervolan Lintupirtillä 24 kpl läpimitaltaan 10, 15 ja 20 m pienaukkoa ja Oulun Asmonkorvessa 18 kpl läpimitaltaan 15, 20 ja 25 m:n pienaukkoa. Keväällä 2015 inventoitiin yli 20 cm pituisten kasvatuskelpoisten taimien määrä, taimien keskipituus ja pituuskasvu. Taimien pituuskasvulle laadittiin regressiomalli, jolla ennustettiin rinnankorkeuden saavuttamisikää. Tulosten mukaan kummassakin kokeessa 10 vuoden kuluttua hakkuusta pienaukoilla oli kasvatuskelpoisia kuusia hieman yli 2200 ha–1 (vaihtelu 0–3000 ha–1) ja niiden keskipituus oli Tervolassa 73 cm ja Oulussa 84 cm. Taimien keskipituus ja koivun taimien osuus kasvoivat aukon koon kasvaessa. Tervolan pienillä avohakkuualoilla (pinta-alaltaan 0,2–0,3 ha) oli keskimäärin 750 kasvatuskelpoista kuusta ja 650 koivua hehtaarilla. Tulosten perusteella pienaukkohakkuun uudistumistulos korpikuusikossa oli keskimäärin varsin hyvä ja selvästi ylitti metsälain vähimmäisvaatimuksen 10 vuodessa, joten sitä voidaan suositella korpikuusikoiden luontaisen uudistamisen menetelmäksi.

  • Hökkä, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Oulu Sähköposti: hannu.hokka@luke.fi (sähköposti)
  • Repola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi Sähköposti: jaakko.repola@luke.fi

Katsaus

artikkeli 10372, Katsaus
Markku Saarinen, Sauli Valkonen , Sakari Sarkkola, Mika Nieminen, Timo Penttilä, Raija Laiho. (2020). Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10372. https://doi.org/10.14214/ma.10372
English title: Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet ojitetuilla turvemailla.
Original keywords: suometsät; pienaukko­hakkuu; eri-ikäiskasvatus; kaistalehakkuu; metsätalouden ympäristövaikutukset
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Avohakkuut ja kunnostusojitukset turvemailla aiheuttavat suurimman osan metsätalouden vesistökuormituksesta. Avohakkuun jälkeen turvemaan vedenpinta voi nousta korkealle, jolloin ravinteiden sekä humuksen huuhtoumat lisääntyvät ja hapettomissa turvekerroksissa syntyvää metaania pääsee ilmakehään. Toisaalta turpeen alhaalla oleva vedenpinta edistää hajotustoimintaa, mikä lisää turpeen hajotuksen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. Turpeen vedenpintaa ei siis pitäisi päästää nousemaan liian korkealle tai laskemaan tarpeettoman syvälle. Viime vuosina kehittyneen näkemyksen mukaan jatkuvapeitteisellä metsänkasvatuksella voidaan mahdollisesti tasoittaa suurinta vedenpinnan vaihtelua ja siten vähentää turvemaiden metsätalouden ympäristöongelmia. Esitämme artikkelissamme jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen soveltamismahdollisuuksia erilaisissa suometsissä. Suometsissä kuivatusta edeltäneen vesitalouden vaikutus on yleensä selvästi havaittavissa vanhojenkin ojitusaluepuustojen rakennevaihteluna. Vesitalouden historia ilmenee varsinkin korpien ojitusalueilla. Siksi monessa korpikuusikossa (pääpuulajina Picea abies (L.) H. Karst.) on mahdollista siirtyä melko nopeasti säännöllisen eri-ikäiskasvatuksen läpimittajakaumaan esimerkiksi yläharvennuksia soveltamalla. Jatkuvaa peitteisyyttä voidaan korpikuusikoissa ylläpitää myös ryhmittäistä erirakenteisuutta edustavin kaistale- ja pienaukkohakkuin sekä niiden ja poimintahakkuiden yhdistelmillä. Myös monet ns. II-tyypin mäntyvaltaiset (pääpuulajina Pinus sylvestris L.) turvekankaat (puuttomista nevoista ja osin nevapintaisista harvapuustoisista rämeistä kehittyneet turvekankaat) ovat kuusialikasvosten ansiosta hyviä poimintahakkuisiin siirtymisen kohteita. Säännölliseen eri-ikäisrakenteeseen siirtymisen vaihtoehtona niissä on tehtävissä myös alikasvosten vapauttamiseen tähtäävä ylispuuhakkuu, joka sekin voidaan lukea jatkuvapeitteiseen metsätalouteen kuuluvaksi. Mäntyvaltaisten suometsien joukossa on kuitenkin paljon myös puolukkaturvekankaita, joilla jää avoimeksi kuusen varaan rakentuvan kasvatuksen taloudellinen kannattavuus männyn kasvatukseen verrattuna. Puolukka- ja varputurvekankaiden mäntyvaltaisten puustojen jatkuvapeitteisyyden toteuttamiseksi esitämme ensisijaisesti erilaisia pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä niiden ja ylispuukasvatuksen yhdistelmiä. Suometsien jatkuvassa peitteisyydessä on kuitenkin menetelmästä riippumatta otettava huomioon turpeen vedenpinnan vaihtelun minimointi. Meneillään olevien tutkimusten alustavat tulokset viittaavat siihen, että jatkuvan peitteisyyden menetelmillä on mahdollista vähentää suometsien ympäristövaikutuksia avohakkuuseen verrattuna.

  • Saarinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tampere Sähköposti: markku.saarinen@luke.fi (sähköposti)
  • Valkonen , Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: sauli.valkonen@luke.fi
  • Sarkkola, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
  • Nieminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
  • Penttilä, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: timo.penttila@luke.fi
  • Laiho, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki Sähköposti: raija.laiho@luke.fi

Katsaus

Fennoskandian talousmetsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot

artikkeli 10481, Katsaus|Fennoskandian talousmetsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot
Matti Koivula, Ilkka Vanha-Majamaa. (2021). Eri hakkuu- ja luonnonhoitomenetelmien vaikutukset monimuotoisuuteen Fennoskandiassa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 artikkeli 10481. https://doi.org/10.14214/ma.10481
Original keywords: biodiversiteetti; metsänhoito; poimintahakkuu; luonnonhoito; pienaukkohakkuu; säästöpuu; tekopökkelö
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Avohakkuisiin perustuvaa metsätaloutta on Fennoskandiassa harjoitettu kohta kiertoajan verran. Tämän seurauksena valtaosa Suomen metsistä on puustorakenteeltaan verrattain yksinkertaisia, vaihdellen alueellisella tasolla eri sukkessiovaiheiden kuviomosaiikkina. Samaan aikaan metsäpalot on tukahdutettu tehokkaasti. Toimien vuoksi sadat eliölajit ovat uhanalaistuneet. Uhanalaisen lajiston turvaamiseksi talousmetsien hoidossa tarvitaan parannuksia, jollaisiksi on ehdotettu säästöpuumetsätaloutta (variable retention forestry) ja erilaisia luonnonhoitotoimia. Tässä katsauksessa tarkastelemme kokeellisten tutkimuksien perusteella säästöpuumetsätalouden ja kahden luonnonhoitomenetelmän, kulotuksen ja lahopuun lisäämisen, monimuotoisuusvaikutuksia eri eliöryhmiin Fennoskandiassa. Tulosten perusteella (i) monet lajit reagoivat hakkuisiin lyhyt­aikaisesti positiivisesti johtuen vapautuneista resursseista, kuten ravinteista, valoisuuden lisääntymisestä, hakkuutähteistä ja kannoista; (ii) sulkeutuneiden metsien lajisto kärsii hakkuista, mutta säästettävä puusto edistää niiden säilymistä, ja jos puustosta jätetään 50–70 %, hakkuita edeltävä lajisto säilyy lähes ennallaan; (iii) hakkuiden aiheuttamat lajistomuutokset kestävät ainakin 10–30 vuotta, mutta esimerkiksi käävillä jopa sata vuotta; iv) kulotuksen välittömät vaikutukset ovat useimmissa eliöryhmissä negatiivisia, poikkeuksena kulonsuosijalajisto, mutta 10–15 vuoden jälkeen kulotusalojen lajistoon on jo palautunut harvinaisia ja uhanalaisia lajeja; (v) puiden päällä kasvavien epifyyttijäkälien palautuminen kulotuksen jälkeen kestää muuta lajistoa pidempään, vähintään 10–15 vuotta; (vi) lahopuun, kuten tekopökkelöiden, lisääminen suosii lahopuuta tarvitsevaa lajistoa, mutta tekopökkelöillä elävä lajisto poikkeaa luontaisesti kuolleiden puiden lajistosta; ja (vii) kosteusolojen ja metsikön sisäisen ympäristövaihtelun säilyminen hakkuiden yhteydessä on metsälajistolle tärkeää varsinkin kuusivaltaisissa metsissä. Hakkuumenetelmällä sinänsä on melko pieni merkitys uhanalaiselle lajistolle, mutta luonnonhoitotoimet ovat huomattavasti tärkeämpiä; hakkuissa jätettävä säästöpuusto vähentää hakkuiden negatiivisia lajistovaikutuksia sitä paremmin, mitä enemmän puustoa jätetään. Lajien säilymiselle on ensiarvoisen tärkeää kasvupaikkaolosuhteiden säilyminen ja jatkuvuus, lahopuun säästäminen ja tuottaminen, vanhojen puiden osuuden lisääminen ja sekapuustoisuuden ylläpitäminen.

  • Koivula, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: matti.koivula@luke.fi (sähköposti)
  • Vanha-Majamaa, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: ilkka.vanha-majamaa@luke.fi

Tiedonanto

artikkeli 10192, Tiedonanto
Harri Silvennoinen, Jukka Tikkanen, Liisa Tyrväinen, Matti Koivula. (2019). Eri-ikäisrakenteisuutta tavoittelevien hakkuiden vaikutukset mäntymetsien virkistyskäyttöarvoon. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 artikkeli 10192. https://doi.org/10.14214/ma.10192
Original keywords: virkistyskäyttö; metsänuudistaminen; poimintahakkuu; metsämaisema; jatkuvapeitteisyys; jatkuva kasvatus; pienaukko­hakkuu
Tiivistelmä | Kokoteksti HTML | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Tutkimuksessa tarkasteltiin eri-ikäisrakenteisuutta tavoittelevien hakkuiden ja avohakkuiden vaikutuksia kansalaisten kokemaan metsien virkistyskäyttöarvoon (luonnon vetovoimaisuuteen) talousmänniköissä. Tarkastelussa olivat mukana tavanomaiset metsänuudistamismenetelmät (siemenpuu- ja avohakkuu) ja puuston eri-ikäisrakenteisuuteen tähtäävistä menetelmistä pienaukko- ja poimintahakkuu. Tutkimuksen kohteena olleet metsiköt oli käsitelty talvella 2011, ja ne kuvattiin kesällä 2017. Kansalaisten mielipide metsänäkymiä esittävistä panoraamakuvista kerättiin keväällä 2018 lähettämällä postikysely 1500:lle satunnaisesti valitulle Suomen kansalaiselle. Kyselyyn vasasi 396 henkilöä (vastausprosentti 26). Menetelmästä riippumatta metsän käsittely vähensi kohteen vetovoimaisuutta. Vetovoimaisuus oli pääsääntöisesti sitä alhaisempi, mitä vähemmän kohteelle jäi puustoa, ja mitä laajempi oli avoimeksi hakatun alueen koko. Pienaukko- ja poimintahakkuut säilyttivät vetovoimaisuutensa siemenpuu- ja avohakkuita paremmin. Asennoituminen metsätalouteen vaikutti metsänäkymien arvostukseen: mitä positiivisempi suhtautuminen, sitä vetovoimaisempina metsänäkymät koettiin käsittelystä riippumatta. Toisaalta asennoituminen metsätalouteen ei juurikaan vaikuttanut käsittelyjen keskinäiseen vetovoimaisuusjärjestykseen.

  • Silvennoinen, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: harri.silvennoinen@uef.fi (sähköposti)
  • Tikkanen, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: jukka.tikkanen@uef.fi
  • Tyrväinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: liisa.tyrvainen@luke.fi
  • Koivula, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu Sähköposti: matti.koivula@uef.fi

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit