Artikkelissa tarkastellaan Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2004–2006 toimineen Merestä Metsäksi -yhteistoimintaverkostohankkeen toteuttamista sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Aineistona ovat tammikuussa 2005 tehdyt 13 haastattelun analyysit, dokumenttiaineistoa sekä luonnonarvokauppakohteiden kuviotietojen avulla suoritetut laskelmat. Sosiaalisesti kestävää metsien suojelua käsiteltiin empiirisenä kysymyksenä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaista yhteistoimintaverkostoa hankkeessa pyrittiin synnyttämään, mitä verkostolla saavutettiin sekä miten verkoston toiminnalla edistettiin sosiaalista kestävyyttä. Merestä Metsäksi -yhteistoimintaverkosto toimi vertikaalisen verkoston tavoin. Metsikkötasolla tarkasteltuna suojelu lisäsi omistajien metsästään saamaa tuloa keskimäärin 571 e/ha, mistä 565 e/ha oli suojelukorvausta. Määräaikaisen suojelun aiheuttaman hakkuiden viivästymisen tuoma nettotulojen nykyarvon lisäys oli 5,5 e/ha. Hankkeen toteutuksessa metsänomistajan vapaaehtoisuus korostui sosiaalisesti kestävän metsiensuojelun kriteerinä. Vapaaehtoisuuteen oli mahdollista ”kannustaa” hyvillä korvauksilla, mikä voi olla tarkoituksenmukaista yhteiskunnan näkökulmasta. Hyväksyttävyydessä on sosiaalista kestävyyttä enemmän kyse monimuotoisuuden turvaamisen legitimiteetistä. Sosiaalista kestävyyttä pitäisi tämän lisäksi tarkastella arvioimalla sekä yksilön että yhteisön toimintakapasiteetin ja sopeutumiskyvyn parantumista.
Artikkelissa tarkastellaan Metsähallituksen roolin ja valtionmetsien käytön muutoksia Lieksassa sekä niiden vaikutuksia paikallisyhteisöön. Kylätutkimuksen ja haastatteluiden avulla analysoidaan, miten Metsähallituksen rooli on muuttunut Lieksassa sotien jälkeisestä ajasta nykypäivään ja millaisia sosiaalisia vaikutuksia Metsähallituksen roolin muutoksella on ollut. Huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, miten luonnon monimuotoisuuden suojelun painoarvon lisääntyminen metsäpolitiikassa on näkynyt Metsähallituksen roolin muutoksessa. Vaikka valtionmetsien hakkuut ovat pysyneet Lieksassa 1970-luvulta saakka kutakuinkin samalla tasolla, metsätalouden työllisyys ja sosiaalinen merkitys on romahtanut. Puuntuotannon rinnalle Metsähallitus on omaksunut 1990-luvulta alkaen uusia tehtäviä, joista keskeisimmät ovat luonnonsuojelu sekä luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun edistäminen. Molempien merkitys työllistäjänä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kasvun ennustetaan jatkuvan. Uusien työpaikkojen määrä on kuitenkin ollut toistaiseksi vähäinen metsätaloudessa menetettyihin työpaikkoihin verrattuna. Työpaikat eivät aina synny niihin kyliin, missä ne ovat metsätaloudesta kadonneet, ja niiden ammattitaitovaatimukset ovat erilaisia kuin puunkorjuussa. Siksi metsien käytön sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa on olennaista erotella vaikutukset eri aluetasoilla.