Luonnontuotteiden kasvava kysyntä on lisännyt kiinnostusta kuusenkerkkien hyödyntämiseen terveys- ja hyvinvointituotteissa. Kerkkiä kerätään kuusentaimikoista, mutta keruun vaikutusta kuusikon kehitykseen ei tunneta. Tässä työssä tutkittiin Ikaalisissa ja Joensuussa sijaitsevien keruukokeiden avulla 3–4-metristen kuusten kerkkäsatoa ja kerkkien keruuseen kuluvaa aikaa. Ikaalisissa koepuut kairattiin rinnankorkeudelta ja sädekasvu mitattiin 13 vuodelta keruun jälkeen. Kerkkäsadon tuorepaino oli keskimäärin 0,4 kg puu–1, jolloin täystiheän taimikon (1800 kuusta ha–1) kerkkäsato olisi yhteensä 720 kg ha–1. Keruutyön tuottavuus oli 1,64 kg h–1. Kerkkien keruun jälkeen vuotuinen sädekasvu oli tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) pienempi vain, jos kerkkiä oli kerätty kahtena peräkkäisenä vuotena. Keruukertojen vaikutus keruuta seuraavan 5-vuotisjakson keskikasvuun oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,008); kerran kerättyjen kuusten keskikasvu oli 95% kontrollipuiden kasvusta, ja vastaavasti 80%, kun kerkät oli kerätty kahdesti. Kerkkien keruu koko latvuksen alueelta alensi kasvua enemmän kuin kerkkien osittainen keruu, mutta keruuintensiteetin vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tuloksia keruun kasvuvaikutuksista on pidettävä alustavina, koska koepuita oli suhteellisen vähän ja keruukäsittelyt tehtiin puutasolla, ei koealoittain. Kasvun hidastumisen ja hakkuutulojen viivästymisen taloudellinen merkitys laskettiin Motti-simulointien ja keruuhetkelle 3%:n korkokannalla diskontattujen hakkuutulojen nykyarvon avulla. Yhden hakkuutulojen viivevuoden arvoksi saatiin noin 180 euroa ha–1, kun viive on enintään viisi vuotta. Kertakeruulla, jonka kasvuvaikutus kestää vain muutaman vuoden, ei ole juuri vaikutusta kuusikon kehitykseen ja myöhempiin hakkuisiin. Keruun kasvuvaikutus varttuneissa taimikoissa pienenee, kun osa kerkistä (latvan yläosan pääteversot) jätetään keräämättä ja keruu tehdään vain yhtenä vuotena.
Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, täysperkaus + mäntyjen harvennus) vaikutuksia männyn taimikon kehitykseen ja malleilla laskettuun työajanmenekkiin. Kokeet perustettiin kuivahkon kankaan kylvötaimikkoon ja kuivan kankaan luontaiseen taimikkoon. Perkauskäsittelyt toteutettiin 10-vuotiaissa taimikoissa (mäntyjen keskipituus 1–2 m) ja viivästettynä kolme vuotta myöhemmin. Kokeet mitattiin uudelleen kuusi kasvukautta myöhemmin taimikoiden lähestyessä harvennusvaihetta.
Perkaamattomuus ei vähentänyt kasvatettavien mäntyjen runkolukua, mutta lehtipuuston piiskauksen vaurioittamien mäntyjen osuus (8–18 %) oli korkeampi. Luontaisessa taimikossa myös hirvituhojen osuus oli korkeampi perkaamattomilla ruuduilla kuin peratuilla ruuduilla. Täysperkauksen yhteydessä tehty mäntyjen harvennus 2000 runkoon/ha heikensi mäntyjen laatukehitystä pelkkään täysperkaukseen verrattuna: läpimitankasvu ja paksuimman oksan paksuus lisääntyivät ja alaoksien kuoleminen hidastui. Myös reikäperkaus hidasti mäntyjen alaoksien kuolemista ja kylvötaimikossa lisäsi paksuimman oksan paksuutta täysperkaukseen verrattuna.
Kylvötaimikossa kolmen vuoden viive lisäsi ajanmenekkiä poistettavien puiden läpimitan kasvun vuoksi 30–100 %. Luontaisessa taimikossa viiveen vaikutus ei ollut merkitsevä. Taimikon harvennuksen ajanmenekki oli perkaamattomilla ja täysperkausaloilla 2–5-kertainen reikäperattuihin ja täysperkauksen yhteydessä harvennettuihin aloihin verrattuna. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekkiin perkauskäsittelyllä ei ollut suurta vaikutusta; kylvötaimikossa kokonaisajanmenekki oli pienin, kun männyt harvennettiin varhaisessa vaiheessa täysperkauksen yhteydessä. Mäntyjä ei kuitenkaan tulisi harventaa vielä perkauksen yhteydessä 2000 runkoon/ha, jos tavoitteena on hyvälaatuisen sahatavaran tuottaminen.
Tutkimuksessa tarkasteltiin kenttäkokeiden avulla erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, latvonta) ja niiden ajoituksen vaikutuksia istutusmäntyjen kehitykseen taimikon harvennusvaiheeseen saakka (valtapituus 7–8 m). Samalla selvitettiin taimikonhoidon (perkaus ja harvennus) kokonaisajanmenekkiä sekä simuloitiin Motti-ohjelmistolla eri taimikonhoitovaihtoehdoissa syntyneiden metsiköiden kehitystä ensiharvennusvaiheeseen saakka.
Runsaasti koivua sisältävän männyn istutustaimikon perkaus osoittautui välttämättömäksi, kun tavoitteena on männikön kasvatus. Taimikon harvennusvaiheessa kuolleiden tai pahoin lehtipuuston kilpailussa piiskaantuneiden mäntyjen yhteenlaskettu osuus oli perkaamattomilla ruuduilla 32–37 %, kun vastaava osuus reikä- ja täysperatuilla ruuduilla oli 3–8 %. Kilpailevien lehtipuiden latvonta vähensi piiskausta vain väliaikaisesti, sillä latvotut lehtipuut jatkoivat pituuskasvuaan sivuoksasta ja saavuttivat pian kasvatettavien mäntyjen pituuden. Kolmen metrin pituusvaiheessa tehdyllä perkauksella ei ollut vaikutusta mäntyjen kasvuun, mutta kaikki 1,5 metrin pituusvaiheessa tehdyt perkauskäsittelyt lisäsivät mäntyjen läpimitankasvua. Mäntyjen pituuskasvu lisääntyi vain reikäperkaus- ja latvontaruuduilla. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekki oli pienin yksivaiheisessa taimikonhoidossa (ei perkausta) tai kun perkaus tehtiin latvomalla kilpailevat lehtipuut. Reikä- ja täysperkauksen kokonaisajanmenekit eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi.
Yksivaiheinen taimikonhoito ilman perkausta pienensi mäntykuitupuun ja kasvatti koivukuitupuun määrää simuloidussa ensiharvennuksessa, mutta käyttöpuun kokonaispoistumaan taimikonhoidolla ei ollut vaikutusta.
Tutkimustietoa metsien jatkuvapeitteisen kasvatuksen vaikutuksista luonnontuotteiden tuotantoon, maisemaan, virkistyskäyttöön ja porolaitumiin on toistaiseksi vähän. Tässä katsauksessa tarkastellaan, kuinka jatkuvapeitteinen kasvatus voisi vaikuttaa näihin ekosysteemipalveluihin verrattuna siihen, miten jaksollinen kasvatus niihin vaikuttaa. Jaksollisessa kasvatuksessa mustikanvarvut ja mustikkasadot sekä poroille tärkeät luppo- ja maajäkälät vähenevät uudistamishakkuun seurauksena ja palautuvat hitaasti puuston varttuessa. Lisäksi varttuneet ja uudistuskypsät metsät ovat puuston rakenteeltaan ja tiheydeltään sellaisia, että ne eivät tuota hyviä mustikkasatoja eivätkä ole suotuisia kasvuympäristöjä jäkälille. Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa metsien tiheys on lähes pysyvästi mustikalle ja jäkälille optimaalisella tasolla. Jaksollinen kasvatus tuottaa hyviä puolukkasatoja kiertoajan alussa ja lopussa, ja uudistamisvaihetta lukuun ottamatta myös hyviä sienisatoja. Jaksollinen kasvatus suosii myös sellaisten luonnontuotteiden tuotantoa (mm. kerkät ja koivunmahla), joita kerätään yhden puulajin ja sen tietyn kehitysvaiheen metsiköistä. Jatkuvapeitteinen kasvatus suosii virkistyskäyttöä, koska suuret uudishakkuualat ja niiden hakkuujäljet sekä maanmuokkaukset koetaan kielteisesti. Lisäksi poiminta- ja pienaukkohakkuut koetaan maisemallisesti paremmiksi kuin suojus-, siemenpuu- ja avohakkuut. Toisaalta sopivasti sijoitetut uudistusalat avaavat matkailijoiden ja virkistyskäyttäjien toivomia kaukonäkymiä. Metsikkötason mallitarkasteluissa jatkuvapeitteinen kasvatus on tuottanut samanaikaisesti useampia ekosysteemipalveluita kuin jaksollinen kasvatus. Metsäalueella on optimaalista tuottaa kussakin metsikössä sellaisia palveluja, joiden tuottamiseen kyseinen metsikkö parhaiten soveltuu, ja käsitellä metsikköä tuotantoon parhaiten soveltuvalla kasvatusmenetelmällä.
Julkaisussa tarkastellaan metsänuudistamisen tilaa Suomessa valtakunnan metsien 10. inventoinnin (VMI10) vuosien 2004–2008 mittausaineistoihin perustuen. Tulosten mukaan metsänuudistamisessa ollaan siirtymässä hyvästä metsänhoidosta tyydyttävään metsänhoitoon, koska laadultaan hyvien taimikoiden osuus on pienentynyt VMI9:n 39 %:sta 30 %:iin ja vastaavasti tyydyttävien ja välttävien osuus on kasvanut 56 %:sta 65 %:iin. Vajaatuottoisten taimikoiden osuus (5 %) ei ole muuttunut. Avohakkuualat viljellään melko tunnollisesti, mutta uudistamisen ripeydessä on parannettavaa. Koko maassa 3-vuotiaista avohakkuualoista on viljelemättä 25 % ja 5-vuotiaista 12 %. Etelä-Suomessa huomattava osa (9 %) alle 10-vuotiaista kuusen istutustaimikoista on perustettu ilman maanmuokkausta, vaikka muokatuilla, erityisesti mätästetyillä, uudistusaloilla kuusen istutustulos on selvästi parempi. Luontaisesti syntyneissä taimikoissa epätasaisuus tai harvuus on useammassa kuin joka toisessa taimikossa syynä alentuneeseen laatuun. Viljelytaimikoissa yleisin laadun alennuksen syy on tuhot (26 % viljelytaimikoista). Yleisin taimikkotuho on hirvituhot, joita on 741 000 hehtaarilla, mikä on 19 % koko maan taimikoista. Männyn taimikoissa hirvituhoja esiintyy 557 000 hehtaarilla (24 % männyn taimikoista), joista vakavia tai täydellisiä hirvituhoja on 61 000 ha (3 % männyn taimikoista). Hoitamattomuus on laadun alennuksen syynä 420 000 hehtaarilla eli 11 %:lla koko maan taimikoista. Koko maassa myöhässä olevaa taimikonhoitotarvetta on pienissä taimikoissa 55 000 ha, varttuneissa taimikoissa 250 000 ha ja nuorissa kasvatusmetsissä 388 000 ha. Inventointia edeltäneellä 10-vuotiskaudella taimikonhoitoa on tehty keskimäärin 164 000 ha vuodessa. Seuraavan 10-vuotiskauden aikana hoitotarve on yli 200 000 ha vuodessa, mikä edellyttää taimikonhoidon tuntuvaa lisäämistä nykyisestään.