Peltojen metsitystä alettiin tukea Suomessa 1970-luvun alussa, jolloin tavoitteena oli vähentää maataloustuotantoa. Vuosina 2021–2023 voimassa olleella metsitystukilainsäädännöllä edistettiin hiilensidontaa metsittämällä maataloustuotannosta jo poistuneita peltoja ja muita joutoalueita. Tutkimuksessa selvitettiin puuntuotosta, metsityksen kannattavuutta ja hiilensidontaa männyllä ja kuusella sekä raudus- ja hieskoivulla 1990-luvun alussa perustetuilta, onnistuneiksi arvioiduilta pellonmetsityskokeilta kerätyn aineiston avulla. 29–30-vuotiaina mitattujen puustojen jatkokehitystä ennustettiin Motti-ohjelmistolla, ja kannattavuuden mittarina käytettiin paljaan maan arvoa (PMA). Kuusella mitattiin suurin puuntuotos. Sen keskimääräinen vuotuinen tilavuuskasvu oli kivennäismaalla 9,1 m3 ha-1 ja turvemaalla 7,7 m3 ha-1. Männyllä vastaavat tuotokset olivat 7,6 ja 7,1 m3 ha-1 a-1; rauduskoivulla 8,1 ja 7,1 m3 ha-1 a-1 ja hieskoivulla 6,7 ja 7,1 m3 ha-1 a-1. PMA oli kuusella ilman metsitystukea 3 %:n korkokannalla kivennäismailla noin 2 500 € ha-1 ja turvemailla 1 300 € ha-1. Metsitys oli muilla puulajeilla pääsääntöisesti kannattamatonta ilman tukea. Joutoalueiden metsitystuki olisi nostanut edellä mainitut PMA:t kuusella kivennäismailla 2-kertaiseksi ja turvemailla 2,3-kertaiseksi, ja myös rauduskoivun kasvatuksesta kivennäismailla olisi tullut kannattavaa. Hiilidioksiditonni olisi turvemailla kiertoaikana saatu kuusella sidotuksi 3,4 €:n metsitystuella (laskentakorko 3 %). Kivennäismailla metsitystuen käyttö olisi ollut kuusella ja rauduskoivulla yhtä tehokasta (tuki n. 3,7 € t-1 CO2-1). Männyllä metsitystukea olisi jouduttu käyttämään sidottua hiilidioksiditonnia kohden noin 30 % enemmän kuin kuusella sekä kivennäis- että turvemailla. Korkean puuntuotoksen, kannattavuuden ja tehokkaan hiilensidonnan perusteella pellot kannattaisi metsittää kuusella, elleivät maan ominaisuudet tai maisematekijät rajoita puulajivalintaa.
Tutkimuksessa selvitettiin pellonmetsityksen onnistumista Keski-Pohjanmaalla. Inventoitu otos koostui 7–8- ja 15–16-vuotiaista mäntytaimikoista (40 kpl) ja 16–17-vuotiaista rauduskoivutaimikoista (14 kpl). Pellot ryhmiteltiin kivennäis-, multa-, ja turvemaan peltoihin. Yleisin maanmuokkausmenetelmä oli pallekyntö. Vanhemmista mäntytaimikoista oli täydennysviljelty 50 % ja nuoremmista 70 %.
Pahimmat tuhonaiheuttajat olivat hirvi, kasvuhäiriöt ja sienitaudit. Hirvien ja vesojen aiheuttamia tuhoja oli enemmän turvemailla kuin kivennäismailla. Vesoja oli keskimäärin 17 500 kpl/ha, mutta taimikoiden välinen vaihtelu oli erittäin suuri (30–56 000 kpl/ha). Ojien kunto oli huono. Pahimmat vikaisuudet olivat erilaiset latvakasvaimen häiriöt. Kasvatuskelpoisia taimia oli turvepelloilla vähemmän kuin kivennäismaan pelloilla. Koivikoissa oli turvemaalla 410 ja kivennäismaalla 620 alkuperäistä istutustainta hehtaarilla. Nuoremmissa männiköissä oli turvemaalla 950 ja kivennäismaalla 1 040 ja 15–16-vuotiaissa männiköissä turvemailla 640 ja kivennäismailla 1 040 kasvatuskelpoista alkuperäistä istututainta hehtaarilla. Erityisesti luontaiset hieskoivun taimet, vaikkakin olivat ryhmittyneet ojien varteen, täydensivät taimikoita merkittävästi. Luonnontaimien ansiosta kasvatuskelpoisten taimien määrä nousi keskimäärin yli 800 kpl/ha. Taimitiheys ja aukkoisuus huomioonottaen suurin osa taimikoista oli kasvatuskelpoisuudeltaan vähintään tyydyttäviä. Huonoimmin oli onnistunut rauduskoivun viljely, erityisesti turvemaiden pelloille.
Tutkimuksessa selvitettiin puutuhkasta sekä puutuhkan ja erilaisten jäteaineiden seoksesta telamatriisipuristimella valmistettujen pellettien hajoamista maastossa neljäntoista kuukauden seurantajakson aikana. Pelletit sijoitettiin verkkopusseissa maan pintaan suolle ja kangasmaalle. Tuhkasta ja tuhkasta sekä biolietteestä koostuneiden pellettien ravinnepitoisuudet analysoitiin seurantajakson alussa ja lopussa.
Pellettien massan aleneminen oli suurinta ensimmäisen kuukauden aikana. Tämän jälkeen muutokset olivat hitaampia. Kun pelletit koostuivat tuhkasta, niiden massa aleni neljäntoista kuukauden aikana kankaalla ja suolla 5–7 %. Suuri orgaanisen aineen määrä (lanta tai liete) nopeutti pellettien hajoamista. Erityisen nopeasti hajosivat pelletit, joissa oli kananlantaa. Niiden massa aleni verkkopusseissa seurantajakson aikana 57–59 %.
Pellettien kaliumpitoisuus aleni seurantajakson aikana alle neljäsosaan alkuperäisestä. Pellettien fosfori- ja kalsiumpitoisuudet nousivat hieman. Näidenkin ravinteiden kokonaismäärä pelleteissä laski, kun huomioidaan pellettien massan aleneminen kokeen aikana.