Artikkelissa tarkastellaan Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2004–2006 toimineen Merestä Metsäksi -yhteistoimintaverkostohankkeen toteuttamista sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Aineistona ovat tammikuussa 2005 tehdyt 13 haastattelun analyysit, dokumenttiaineistoa sekä luonnonarvokauppakohteiden kuviotietojen avulla suoritetut laskelmat. Sosiaalisesti kestävää metsien suojelua käsiteltiin empiirisenä kysymyksenä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaista yhteistoimintaverkostoa hankkeessa pyrittiin synnyttämään, mitä verkostolla saavutettiin sekä miten verkoston toiminnalla edistettiin sosiaalista kestävyyttä. Merestä Metsäksi -yhteistoimintaverkosto toimi vertikaalisen verkoston tavoin. Metsikkötasolla tarkasteltuna suojelu lisäsi omistajien metsästään saamaa tuloa keskimäärin 571 e/ha, mistä 565 e/ha oli suojelukorvausta. Määräaikaisen suojelun aiheuttaman hakkuiden viivästymisen tuoma nettotulojen nykyarvon lisäys oli 5,5 e/ha. Hankkeen toteutuksessa metsänomistajan vapaaehtoisuus korostui sosiaalisesti kestävän metsiensuojelun kriteerinä. Vapaaehtoisuuteen oli mahdollista ”kannustaa” hyvillä korvauksilla, mikä voi olla tarkoituksenmukaista yhteiskunnan näkökulmasta. Hyväksyttävyydessä on sosiaalista kestävyyttä enemmän kyse monimuotoisuuden turvaamisen legitimiteetistä. Sosiaalista kestävyyttä pitäisi tämän lisäksi tarkastella arvioimalla sekä yksilön että yhteisön toimintakapasiteetin ja sopeutumiskyvyn parantumista.
Pohjoisten metsäkeskusten sidosryhmät jaoteltiin ryhmiin yhteistyön määrää, metsätalouden kehitystä ja alueellista metsäohjelmaa koskevien näkemysten perusteella. Metsäkeskusten ja sidosryhmien 1398 edustajalle lähetetyn kyselyn vastausprosentti oli 55.
Tulosten perusteella metsäkeskusten sidosryhmät voidaan jakaa kolmeen yhteistyöryhmään: kiinteään, kontaktimaiseen ja harvinaiseen. Metsäkeskukset ovat kiinteässä yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten ja metsäteollisuuden kanssa. Nämä ovat tyytyväisiä metsätalouden kehitykseen tähän mennessä ja tuntevat metsäohjelman hyvin. Metsähallituksen, ympäristöhallinnon, kuntien viranomaisten ja TE-keskusten kanssa yhteistyö on kontaktimaista. Nämä tuntevat alueellisen metsäohjelman hyvin ja enimmäkseen luottavat sen vaikuttavuuteen. Luontomatkailuyritysten, ympäristöjärjestöjen ja paliskuntien kanssa yhteistyö on harvinaista. Nämä tuntevat metsäohjelman huonoimmin ja se toteuttaa heikoimmin näiden tavoitteita.
Laadullisen analyysin perusteella voidaan erottaa neljä näkökulmaa metsien käytön ongelmiin:1) Perinteisen metsätalouden laiminlyönti, 2) puumarkkinoiden ja puunjalostuksen kehittymättömyys, 3) metsäluonnon suojelun laiminlyönti sekä 4) pienimuotoisen metsätalouden väheksyminen. Kiinteässä yhteistyöryhmässä näkökulmat 1) ja 2) nähtiin tärkeinä, kontaktimaisessa kaikki näkökulmat olivat esillä ja harvinaisessa korostuivat näkökulmat 3 ja 4.
Tutkimuksessa tunnistettiin ja arvotettiin alueellisten metsäohjelmien ja niiden laadintaprosessien kehittämiskohteita. Lisäksi tutkimuksessa kehitettiin menetelmä, jolla lisätään kiinnostusta toimintaympäristön tarkastelussa käytettyä SWOT-analyysiä kohtaan ja jolla parannetaan analyysin tulosten hyödyntämismahdollisuuksia. Lähtökohtana kehittämiskohteiden tunnistamisessa toimi metsäkeskuksissa metsäohjelmien parissa työskentelevien henkilöiden toteuttama toimintaympäristön tarkastelu. Hankkeeseen osallistuneet tutkijat määrittivät tämän tarkastelun tuloksista 16 kehittämiskohdetta, joista puolet liittyi ohjelmien laadinnan ja niiden käytännön toteuttamisen kehittämiseen ja puolet ohjelmien kehittämiseen toimintaympäristön ja sidosryhmien näkökulmista. Tämän jälkeen metsäkeskuksissa metsäohjelmien parissa työskentelevien henkilöiden tehtäväksi annettiin johdettujen kehittämiskohteiden arvottaminen kolmessa erilaisessa metsäalan toimintaympäristön kehittymistä kuvaavassa skenaariossa. Tärkeimpiä kehittämiskohteita olivat metsäkeskusten resurssien lisääminen, metsäohjelmien laatimisen ja toteuttamisen parempi vastuuttaminen, metsäsektorin organisaatioiden verkostoitumisen parantaminen sekä metsäohjelmien ja muiden politiikkaprosessien kytkentöjen parantaminen. Eri kehittämiskohteiden tärkeydet vaihtelivat varsin loogisesti eri skenaarioissa. SWOT-analyysin käytön mielekkyyttä tulevien ohjelmien laatimisprosesseissa voitaisiin lisätä tässä tutkimuksessa esitetyllä tavalla, jolloin olisi mahdollista toteuttaa kehittämiskohteiden, aitojen strategiavaihtoehtojen tai konkreettisten toimenpide-ehdotusten arvottamista toimintaympäristön näkökulmasta. Skenaariotekniikan käyttö olisi myös hyödyllistä, mutta se edellyttää konkreettisten ja laatimisaluetta koskevien skenaarioiden laatimista. Vaikka vastaajat olivat asiantuntijoita, voi pieni määrä saatuja vastauksia rajoittaa tulosten yleistettävyyttä. Toisaalta se voi myös viitata siihen, että ehdotettua menetelmää olisi vielä yksinkertaistettava sen käytettävyyden parantamiseksi.