Artikkelit kirjoittajalta Anna Saarsalmi

Tutkimusartikkeli

artikkeli 6222, Tutkimusartikkeli
Pekka Tamminen, Anna Saarsalmi. (2014). Viljavien maiden nuorten kuusikoiden neulasten booripitoisuus Etelä-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3 artikkeli 6222. https://doi.org/10.14214/ma.6222
Original keywords: kuusi; kasvuhäiriö; boori
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Pohjois-Savossa on kiinnitetty kasvavaa huomiota nuorissa, viljavien kangasmaiden kuusikoissa ilmeneviin kasvuhäiriöihin. Kasvuhäiriön on oletettu aiheutuvan boorin puutteesta. Kasvuhäiriön yleisyyttä ja erityisesti neulasten booripitoisuuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä tutkittiin Etelä-Suomessa (Oulun läänin etelärajaan asti) valtakunnan metsien 9. inventoinnin koealoilla. Selvityksessä oli mukana 110 nuorta kuusikkoa (Picea abies (L.) Karst.), joista kerättiin neulas- ja maanäytteitä sekä määritettiin erilaisia puu- ja metsikkötunnuksia.

Boorin puutosrajan alapuolella olevia pitoisuuksia, alle 5 mg/kg, tavattiin kolmea poikkeusta lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Keski-Suomen ja Etelä-Savon metsäkeskuksissa. Selvästi kasvuhäiriöisiä puita tavattiin samalla alueella.

Neulasten booripitoisuus näytti laskevan pohjoiseen ja itään sekä metsikön tiheyden ja puuston keskiläpimitan myötä. Toisaalta neulasten booripitoisuus oli sitä korkeampi, mitä kosteampi kasvupaikka oli. Maa-analyysimuuttujista parhaiten neulasten booripitoisuutta selittivät kivennäismaan vesiliukoisen boorin pitoisuus ja määrä ja humuskerroksen kokonais- ja vesiliukoisen boorin määrä.

  • Tamminen, Sähköposti: pekka.tamminen@metla.fi (sähköposti)
  • Saarsalmi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Katsaus

artikkeli 6925, Katsaus
Jyrki Hytönen, Anna Saarsalmi. (2015). Harmaaleppä energiapuuna. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2015 numero 3 artikkeli 6925. https://doi.org/10.14214/ma.6925
Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
  • Hytönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Saarsalmi, Sähköposti:

Tutkimusseloste

artikkeli 6309, Tutkimusseloste
Jyrki Hytönen, Anna Saarsalmi. (2015). Harmaaleppävesakoiden biomassatuotos ja lannoituksen vaikutus. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2015 numero 1 artikkeli 6309. https://doi.org/10.14214/ma.6309
Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
  • Hytönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Saarsalmi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6904, Tutkimusseloste
Anna Saarsalmi, Pekka Tamminen, Mikko Kukkola. (2014). Pitkäaikaisen lannoituksen vaikutus maan ominaisuuksiin männiköissä ja kuusikoissa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2014 numero 2 artikkeli 6904. https://doi.org/10.14214/ma.6904
Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
  • Saarsalmi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Tamminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Kukkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5785, Tutkimusseloste
Anna Saarsalmi, Pekka Tamminen. Boori-, fosfori- ja typpilannoituksen vaikutus kasvuhäiriöistä kärsivien kuusikoiden latvusten toipumiseen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 3 artikkeli 5785. https://doi.org/10.14214/ma.5785
Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
  • Saarsalmi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Tamminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 6694, Tutkimusseloste
Anna Saarsalmi, Eino Mälkönen, Sirpa Piirainen. Tuhkalannoituksen vaikutus metsämaan kemiallisiin ominaisuuksiin. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 3 artikkeli 6694. https://doi.org/10.14214/ma.6694
Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
  • Saarsalmi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org (sähköposti)
  • Mälkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Piirainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tieteen tori

Kivennäismaat ja niiden ravinteisuus

artikkeli 5836, Tieteen tori|Kivennäismaat ja niiden ravinteisuus
Anna Saarsalmi, Mikko Kukkola. (2009). Tuhkalannoituksen vaikutus maaperään ja puuston kasvuun. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 1 artikkeli 5836. https://doi.org/10.14214/ma.5836
Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
  • Saarsalmi, Sähköposti: anna.saarsalmi@metla.fi (sähköposti)
  • Kukkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
artikkeli 5835, Tieteen tori|Kivennäismaat ja niiden ravinteisuus
Heljä-Sisko Helmisaari, Mikko Kukkola, Jukka Luiro, Anna Saarsalmi, Aino Smolander, Pekka Tamminen. (2009). Hakkuutähteiden korjuu – muuttuuko typen saatavuus? Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 1 artikkeli 5835. https://doi.org/10.14214/ma.5835
Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
  • Helmisaari, Sähköposti: helja-sisko.helmisaari@metla.fi (sähköposti)
  • Kukkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Luiro, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Saarsalmi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Smolander, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
  • Tamminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit