Siperianlehtikuusen (Larix sibirica Ledeb.) Suomessa viljellyn aineiston tarkkaa alkuperää ei tunneta. Vallitsevan käsityksen mukaan se pohjautuu Karjalankannaksella kasvavaan 1700- ja 1800-luvuilla viljeltyyn Raivolan lehtikuusikkoon, mutta tämän todellisesta alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Ensimmäisen vaiheen viljely tehtiin käyttäen Arkangelista peräisin olevaa siementä, mutta myöhempien viljelysten alkuperästä vallitsee epävarmuutta. Eräiden tietojen mukaan niihin olisi käytetty Arkangelia huomattavasti eteläisempää Ufan alkuperää Uralvuoriston eteläosista. Tässä katsauksessa tarkastellaan kirjallisuudessa esitettyjä alkuperätietoja, sekä verrataan julkaistun tutkimustiedon perusteella Raivolan kannan kasvurytmi- ja kestävyysominaisuuksia esitettyihin alkuperävaihtoehtoihin. Tulosten perusteella Arkangeli näyttää Ufaa todennäköisemmältä Raivolan alkuperän lähteeltä. Jalostuspopulaatiossa ja siemenviljelyksillä olevien pluspuiden tarkastelu paljastaa kuitenkin, että kaikki käytössä oleva jalostus- ja metsänviljelyaineisto ei ole Raivolan kantaa, vaan mukana on huomattava määrä myös alkuerältään tuntemattomia ja useita venäläisiä alkuperiä edustavia pluspuita.
Metsänjalostuksen populaatiot eroavat ekologiassa ja muissa luonnontieteissä tarkasteltavista populaatioista sikäli, että ne ovat keinotekoisia, operatiivisia yksiköitä. Niiltä puuttuu luonnollinen jatkuvuus ja uudistuvuus, mikä on ominaista luonnonpopulaatioille.
Artikkelissa tarkastellaan metsänjalostuksen populaatiokäsitteiden syntyä ja niiden käyttöä lähinnä englanninkielisessä kirjallisuudessa sekä määritellään keskeiset käsitteet suomeksi. Käsitteistö on syntynyt viimeisten 25 vuoden aikana, ja se on varsin nopeasti omaksuttu käyttöön Suomessakin. Käytetty terminologia ei kuitenkaan ole kovin yhtenäistä, joten esitettyjä jalostusohjelmia tarkasteltaessa on otettava selvää mitä kullakin käsitteellä itse asiassa tarkoitetaan. Yhtenäinen käsitteistö helpottaisi suuresti jalostusohjelmien laatimista ja niiden vertailua.
Puusukupolvesta toiseen jatkuvassa metsänjalostuksessa jalostuksen eteneminen pitkällä aikavälillä on erotettava lisäysaineiston tuotantoon tähtäävästä jalostustoiminnasta. Pitkän tähtäyksen jalostuksessa ei voida käyttää kovin tehokasta valintaa, koska sukupolvesta toiseen jatkuessaan se johtaisi pian haitallisen suureen sukusiitokseen. Lisäysaineiston tuotannossa valinnan on puolestaan oltava tehokasta, jotta saataisiin riittävän suuri jalostushyöty. Tästä seuraa että näihin eri päämääriin käytettävät populaatiotkin eroavat toisistaan ainakin toiminnallisesti, mutta yleensä myös fyysisesti. Pitkäntähtäyksen jalostus tapahtuu ns. jalostussyklissä, jonka keskeiset populaatiot ovat peruspopulaatio ja jalostuspopulaatio. Jalostuksen tulokset siirretään käytäntöön jalostussyklin ulkopuolisen lisäyspopulaation kautta.