Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Heimo Karppinen (email), Magnus Ahlberg

Metsänomistajakunnan rakenne 2020: Yleiseen väestömuutokseen perustuvat ennustemallit

Karppinen H., Ahlberg M. (2008). Metsänomistajakunnan rakenne 2020: Yleiseen väestömuutokseen perustuvat ennustemallit. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 1 artikkeli 6420. https://doi.org/10.14214/ma.6420

Tiivistelmä

Tutkimuksessa selitetään metsänomistajakunnan rakennemuutosta väestö-, koulutus- ja elinkeinorakenteen kehityksellä regressiomallien avulla ja metsänomistuksen rakenne-ennusteet laaditaan sijoittamalla malleihin vastaavat koko väestöä koskevat ennusteet. Lisäksi tehdään lineaariset ja epälineaariset trendiennusteet. Eri vuosilta olevien metsänomistaja-aineistojen ohella käytetään yleisiä väestötilastoja ja -ennusteita.

Väestön ikääntyminen ja asutuksen keskittyminen sekä elinkeinorakenteen muutos jatkuvat myös tulevaisuudessa. Yksityismetsänomistajakunnan rakennemuutoksen voi siten odottaa jatkuvan samansuuntaisena kuin aikaisemmin. Tulevaisuuden metsänomistajakunnassa on nykyistä enemmän iäkkäitä, eläkeläisiä ja naisia sekä entistä vähemmän maatalousyrittäjiä. Metsänomistajat ovat myös keskimäärin paremmin koulutettuja kuin nykyään. Vaikka maatalousyrittäjien osuus pienenee, se ei näy selvänä palkansaajien osuuden nousuna. Ikääntymiskehityksen seurauksena myös uudet metsänomistajat ovat usein eläkeiässä.

Metsänomistusrakenteen ja siihen mahdollisesti liittyvä metsänomistajien käyttäytymisen muutos on metsäpolitiikan näkökulmasta jatkuvan kiinnostuksen kohde. Mikäli väestöllisillä tekijöillä voitaisiin riittävän luotettavasti ennustaa metsänomistajakunnan kehitystä, voitaisiin ennusteita tarkentaa lyhyin aikavälein ilman työlästä ja kallista erillisen metsänomistaja-aineiston keräämistä. Tutkimus osoitti kuitenkin, ettei nykyisillä aineistoilla voida vielä laatia riittävän luotettavia ennustemalleja.

Avainsanat
yksityismetsänomistajat; rakenne-ennusteet; trendit; väestöennusteet; väestötilastot

Tekijät
  • Karppinen, Sähköposti heimo.karppinen@helsinki.fi (sähköposti)
  • Ahlberg, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017 Julkaistu 17.4.2008

Katselukerrat 3869

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6420 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Karppinen H., Kraama M. et al. (2016) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2016 no. 1 artikkeli 5966
Karppinen H., Tiainen L. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 1 artikkeli 6782
Koskela T., Karppinen H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 3 artikkeli 5779
Hänninen H., Karppinen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 4 artikkeli 6163
Hänninen H., Karppinen H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 1 artikkeli 6152
Juurola M., Karppinen H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 2 artikkeli 5682
Karppinen H., Ahlberg M. (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 1 artikkeli 6420
Hänninen H., Karppinen H. et al. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 3 artikkeli 6404
Järveläinen V.-P., Karppinen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 4 artikkeli 5999
Karppinen H., Hänninen H. (2017) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2017 no. 0 artikkeli 7708
Karppinen H., Korhonen M. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 2 artikkeli 6891
Pajuoja H., Hänninen H. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 4 artikkeli 6954