Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Timo Saksa (email), Mikko Jokinen, Juhani Korhonen

Miksi metsänuudistamistoimet poikkeavat suunnitelmasta – haastattelututkimus Pohjois-Savossa

Saksa T., Jokinen M., Korhonen J. Miksi metsänuudistamistoimet poikkeavat suunnitelmasta – haastattelututkimus Pohjois-Savossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli 6121. https://doi.org/10.14214/ma.6121

Tiivistelmä

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat pohjoissavolaiset metsänomistajat, joiden metsissä oli vuonna 1988, 1991 tai 1992 laaditun uudistamissuunnitelman mukainen metsänviljely tekemättä vuonna 1996. Tutkimuksessa haastateltiin 87 metsänomistajaa. Ennen haastattelua kyseisen uudistamishankkeen uudistumistulos oli tarkastettu maastomittauksin.

Metsänviljelysuunnitelmasta poikkeaminen ja metsänuudistamistöiden viivästyminen oli keskimääräistä yleisempää maataloutta, erityisesti karjataloutta harjoittavilla tiloilla. Valtaosa metsänomistajista oli luopunut metsänviljelystä jo uudistamissuunnitelmaa laadittaessa, vaikka uudistamishankkeesta tehtiinkin metsänviljelyhanke. Luontaiseen uudistamiseen päätyminen osoittautui tietoiseksi valinnaksi; vain 15 prosentissa tapauksista voitaneen puhua varsinaisesta uudistamistoimien laiminlyönnistä.

Metsänuudistamisen viivästymisen keskeisimmiksi syiksi Suomessa metsänomistajat katsoivat taloudelliset tekijät ja välinpitämättömyyden. Omalla, tutkimuskohteena olleella uudistamisalalla haastatellut perustelivat luontaisen uudistamisen käyttämistä sen paremmuudella metsänviljelyyn verrattuna. Luontaisen uudistamisen etuina pidettiin alhaisempia uudistamiskustannuksia, vähäisempää työmäärää, parempaa uudistamistulosta ja miellyttävämpää maisemaa.

Avainsanat
metsänviljely; yksityismetsänomistajat; kulttuurinen malli; uudistuskäyttäytyminen; kvalitatiivinen analyysi

Tekijät
  • Saksa, Sähköposti timo.saksa@metla.fi (sähköposti)
  • Jokinen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Korhonen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 3957

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6121 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Miina J., Saksa T. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 1 artikkeli 6030
Saksa T., (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 2 artikkeli 6634
Saksa T., Miina J. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 2 artikkeli 5738
Saksa T., Nerg J. (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 4 artikkeli 6829
Saksa T., Hynönen T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 1 artikkeli 6669
Saksa T., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 1 artikkeli 6711
Hynönen T., Saksa T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 4 artikkeli 6233
Hynönen T., Saksa T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 2 artikkeli 6515
Saksa T., Jokinen M. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 2 artikkeli 6121
Saksa T., Smolander H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 1 artikkeli 6714
Saksa T., Kankaanhuhta V. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 1 artikkeli 6261
Miina J., Saksa T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 1 artikkeli 6672
Uotila K., Saksa T. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10628
Nuutinen Y., Miina  J. et al. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10623
Laine T., Kankaanhuhta V. et al. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10510
Uotila K., Miina J. et al. (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10353
Saksa T., Miina J. et al. (2018) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2018 no. 0 artikkeli 10008
Uotila K., Saksa T. et al. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 2 artikkeli 6905
Heiskanen J., Saksa T. et al. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 2 artikkeli 6903
Uotila K., Rantala J. et al. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 1 artikkeli 6041
Kankaanhuhta V., Saksa T. et al. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 2 artikkeli 5751
Kankaanhuhta V., Saksa T. et al. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 2 artikkeli 5769
Saksa T., Miina J. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 4 artikkeli 5992
Saksa T., Heiskanen J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 1 artikkeli 6269
Saksa T., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 4 artikkeli 5676
Korhonen K. T., Ihalainen A. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 4 artikkeli 6943
Miina J., Saksa T. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 1 artikkeli 5930
Uotila K., Rantala J. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 1 artikkeli 5929
Kankaanhuhta V., Saksa T. (2012) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2012 no. 2 artikkeli 6458
Saksa T., Särkkä-Pakkala K. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 1 artikkeli 6543