Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Antti Saari (email), Annika Kangas

Kuvioittaisen arvioinnin harhan muodostuminen

Saari A., Kangas A. Kuvioittaisen arvioinnin harhan muodostuminen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli 6256. https://doi.org/10.14214/ma.6256

Tiivistelmä

Aiemmissa tutkimuksissa relaskooppia käyttäen mitattujen pohjapinta-alojen ja tilavuuksien on havaittu olevan lieviä aliarvioita, etenkin kuusikoissa. Harhassa on havaittu myös selkeä trendi: vähäpuustoisilla kuvioilla arviot ovat yliarvioita, ja suuripuustoisilla kuvioilla taas aliarvioita. Havaittujen aliarvioiden syyksi on arveltu mm. heikosta näkyvyydestä aiheutuvaa mittausvirhettä, suunnittelijoiden varovaisuutta sekä valittujen havaintopisteiden epäedustavuutta. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu myös pohjapinta-alan arvioiden kasvavan systemaattisesti relaskooppikertoimen kasvaessa. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään mitkä ovat ilmiön syyt. Hyytiälän metsäasemalla järjestetyssä kokeessa 24 suunnittelun ammattilaista mittasi kukin 9 kuviota, joiden joukkoon valittiin erityisen suuripuustoisia kohteita. Kullekin kuviolle tehtiin systemaattinen koealaotanta, josta laskettiin kuvion puustotiedot. Kokeessa suunnittelijat merkitsivät maastoon mittaamiensa relaskooppikoealojen paikat, ja kirjasivat mittaustulokset. Näiden havaintojen keskiarvona saatiin kullekin kuviolle toinen puustoarvio. Kolmantena arviona oli suunnittelijan harkintaa edustava kuvion keskimääräinen arvio. Lisäksi kaikista merkityistä ja löydetyistä mittauspisteistä tehtiin tarkistusmittaus, josta saatiin kuvioille neljäs puustoarvio. Näiden mittausten perusteella virhe jaettiin kolmeen komponenttiin: mittausvirhe, harkinnanvaraisesta arviosta johtuva virhe sekä jäännösvirhe, joka sisältää koealojen sijoittelusta johtuvat sekä muut mahdolliset virheet. Tuloksissa havaittiin sama harhan trendi kuin aiemmissakin tutkimuksissa. Ylivoimaisesti suurin virheen komponentti tässä tutkimuksessa oli mittausvirhe. Suuripuustoisilla kuvioilla, mitattaessa puita pienillä relaskooppikertoimilla, näyttää osa puista jäävän havaitsematta. Näissä metsissä kannattaisikin käyttää 2 tai jopa 4 m2/ha relaskooppikerrointa.

Avainsanat
luotettavuus; metsänarviointi; mittausvirheet; arviointivirheet; harha; tarkkuus; trendi

Tekijät
  • Saari, Sähköposti annika.kangas@helsinki.fi (sähköposti)
  • Kangas, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 5885

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6256 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Laiho R., Tuominen S. et al. (2016) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2016 no. 2 artikkeli 5957 (poista) | Muokkaa kommenttia
Wallenius T., Kuuluvainen T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 4 artikkeli 6214 (poista) | Muokkaa kommenttia
Tomppo E., Korhonen K. T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 1B artikkeli 6310 (poista) | Muokkaa kommenttia
Rajala T., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 1 artikkeli 6430 (poista) | Muokkaa kommenttia
Lippu J., (1995) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 1 artikkeli 6385 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kangas J., Mononen A. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 2 artikkeli 6518 (poista) | Muokkaa kommenttia
Korpilahti E., (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 3 artikkeli 6402 (poista) | Muokkaa kommenttia
Laiho O., Lähde E. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 1 artikkeli 5823 (poista) | Muokkaa kommenttia
Järveläinen V.-P., (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 4 artikkeli 6821 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ojansuu R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6321 (poista) | Muokkaa kommenttia
Korpilahti E., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 4 artikkeli 6161 (poista) | Muokkaa kommenttia
Palo M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6325 (poista) | Muokkaa kommenttia
Katila M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6327 (poista) | Muokkaa kommenttia
Talvitie M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 1 artikkeli 6257 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kuuluvainen J., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 3 artikkeli 6857 (poista) | Muokkaa kommenttia
Lappi J., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 2 artikkeli 6023 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hökkä H., Kaunisto S. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 2B artikkeli 6242 (poista) | Muokkaa kommenttia
Huitu O., Henttonen H. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 4 artikkeli 6816 (poista) | Muokkaa kommenttia
Saari A., Kangas A. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 1 artikkeli 6256 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset