Keski-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1967–96
Tomppo E., Henttonen H., Korhonen K. T., Aarnio A., Ahola A., Ihalainen A., Heikkinen J., Tuomainen T. Keski-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1967–96. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2B artikkeli 6660. https://doi.org/10.14214/ma.6660
Tiivistelmä
Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Keski-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1967–1996 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä ja tuloslaskennasta sekä maastomittaukset niiltä osin kuin ne poikkeavat aiemmin julkaistuista Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen mittauksista. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu yksityiskohtaisesti Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä.
Puuntuotannon voimaperäistäminen alkoi Keski-Suomessa aikaisemmin kuin muualla maassa. Metsiä uudistettiin 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa voimakkaasti. Puuvaranto laski tuolloin lievästi. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolle tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun lopun 113 milj. m3:sta 159 milj. m3:iin eli 41 %. Puuston kasvu on samaan aikaan noussut 5,11 milj. m3:sta 6,90 milj. m3:iin. Hakkuut ovat viime vuosina vilkastuneet, joten varannon lisäys ei ole ollut enää yhtä nopeaa kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Keski-Suomen metsien kasvupaikat ovat kohtalaisen viljavia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä on sen vuoksi suhteellisen paljon.
Avainsanat
Valtakunnan metsien inventointi;
metsävarat;
metsien kasvu;
metsien monimuotoisuus;
metsien tila
Vastaanotettu 20.2.2017
Katselukerrat 7104
Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6660 | Lataa PDF