Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Tuula Nuutinen (email), Hannu Hirvelä

Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1998–2027 Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella

Nuutinen T., Hirvelä H. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1998–2027 Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 2B artikkeli 6149. https://doi.org/10.14214/ma.6149

Tiivistelmä

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1998–2027. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella hakattavaksi Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella 8,4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli yli kaksinkertaisesti vuosina 1994–1998 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (runsas 3,6 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla yli neljänneksen vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 5,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,8 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Korkokannan ja tuottoarvorajoituksen vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa saattavat ratkaista sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

Avainsanat
hakkuumahdollisuusarvio; suurin kestävä hakkuumäärä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Lounais-Suomen metsäkeskus

Tekijät
  • Nuutinen, Sähköposti tuula.nuutinen@metla.fi (sähköposti)
  • Hirvelä, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 3397

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6149 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Nuutinen T., Hanski I. K. et al. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 3 artikkeli 5910 (poista) | Muokkaa kommenttia
Uotila K., Rantala J. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 1 artikkeli 5929 (poista) | Muokkaa kommenttia
Sikström U., Hökkä H. (2016) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2016 no. 2 artikkeli 5961 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hyppönen M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 2 artikkeli 6012 (poista) | Muokkaa kommenttia
Huurinainen S., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 2 artikkeli 6120 (poista) | Muokkaa kommenttia
Maltamo M., Haara A. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 3 artikkeli 6180 (poista) | Muokkaa kommenttia
Rautiainen O., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 4 artikkeli 6205 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kangas J., Pukkala T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 3 artikkeli 6286 (poista) | Muokkaa kommenttia
Maltamo M., Peuhkurinen J. et al. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 4 artikkeli 6350 (poista) | Muokkaa kommenttia
Korpilahti E., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 3 artikkeli 6387 (poista) | Muokkaa kommenttia
Laurén A., Palviainen M. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 3 artikkeli 6406 (poista) | Muokkaa kommenttia
Väkevä J., Lipponen K. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 3 artikkeli 6474 (poista) | Muokkaa kommenttia
Korpela L., (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2012 no. 4 artikkeli 6491 (poista) | Muokkaa kommenttia
Uuttera J., Maltamo M. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 3 artikkeli 6579 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hotanen J.-P., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 1 artikkeli 6678 (poista) | Muokkaa kommenttia
Lilja A., Heikkilä R. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 2 artikkeli 6702 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hyppönen M., Varmola M. et al. (2012) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2012 no. 3 artikkeli 6744 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hujala T., (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 3 artikkeli 6779 (poista) | Muokkaa kommenttia
Kurttila M., Jokimäki J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 2 artikkeli 6866 (poista) | Muokkaa kommenttia
Sarkkola S., Hökkä H. et al. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 2 artikkeli 6884 (poista) | Muokkaa kommenttia
Himanen K., Nygren M. (2015) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2015 no. 3 artikkeli 6935 (poista) | Muokkaa kommenttia
Valkonen S., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 2 artikkeli 6967 (poista) | Muokkaa kommenttia
Päivänen J., (2018) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2018 no. 0 artikkeli 10063 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset